Kehittävän arvioinnin periaatteet

Atjonen (2014; ks. myös 2015) on jäsentänyt kehittävän arvioinnin kahdeksan keskeistä pe-riaatetta, jotka soveltuvat etenkin suomalaiseen opetus- ja kasvatusalan arviointiin. Atjonen (2014; 2015) jakaa periaatteet neljään ryhmään (aktivointi, päämäärä, metodi ja mukautu-vuus), joista jokainen pitää sisällään kaksi periaatetta. Jakoa on havainnollistettu kuviossa 2.

Esitetyt periaatteet eivät sulje toisiaan pois eikä niiden tarvitse olla läsnä samassa arvioin-nissa. Yhdessä arvioinnissa läsnä olevien periaatteiden määrää tärkeämpää on se, että peri-aatteet sopivat keskenään yhteen ja niitä käytetään intensiivisesti käytännön arvioinnin to-teuttamisessa. Samasta arvioinnissa tulisi kuitenkin aina tunnistaa 3–5 periaatetta, jotta voi-daan puhua kehittävästä arvioinnista. (Atjonen 2014, 214; Atjonen 2015, 101.) Kuvaan näitä kahdeksaa periaatetta seuraavaksi hieman tarkemmin.

KUVIO 2. Kehittävän arvioinnin kahdeksan periaatetta Atjosen (2014; 2015) mallia mu-kaillen

Monissa arviointisuuntauksissa arvioinnin vaikuttavuutta voidaan lisätä aktivoimalla arvi-oinnin kohteita ja muita asianosaisia arviointiprosessin aikana (Atjonen 2015, 106). Pattonin (2011, 33) mukaan kehittävässä arvioinnissa luottamuksen rakentaminen arvioijan ja osal-listujien välillä on äärimmäisen tärkeää. Kun arvioija osoittaa riittävää kiinnostusta ja halua osallistua organisaation kehittämiseen, on helpompi muodostaa luottamussuhde arvioijan ja osallistujien välille. Luottamussuhteen syntyminen on edellytyksenä sille, että arvioinnin kohteet uskaltavat tuoda esiin epäonnistumisiaan. (Patton 2011, 33.)

Aktivointi

Atjonen (2014; 2015) jakaa arviointikohteiden aktivoinnin kahteen periaatteeseen, monita-hoiseen arvioitavien osallistamiseen sekä sidosryhmien mukaan ottamiseen. Monitahoisella arvioitavien osallistamisen periaatteella tarkoitetaan osallisuuden ja toimijuuden lisää-mistä, kun arviointiprosessiin osallistuvat arvioijan kanssa yhteistyössä ne henkilöt tai tahot, joita muutokset koskevat (Atjonen 2015, 105, 109; Patton 2012, 155). Osallistuminen on erilaista erilaisissa arviointiprosesseissa, ja se voi olla esimerkiksi konsultoivaa tai aktiivista osallistumista arviointiprosessin eri vaiheisiin. Kun ne henkilöt, joita muutokset koskevat, osallistuvat päätöksentekoon ja arviointiprosessiin, päätösten toimeenpano tehostuu ja kehi-tettävän asian kokonaiskuva kirkastuu. (Atjonen 2015, 109–110.) Osallistamisen periaat-teesta huolimatta kehittävä arviointi ei tarkoita samaa kuin osallistava arviointi, sillä Gamb-len (2008, 24) mukaan osallistavassa arvioinnissa on kyse lähestymistavasta, kun taas kehit-tävässä arvioinnissa kyse on päämäärästä. Kehitkehit-tävässä arvioinnissa on kuitenkin hyvä hyö-dyntää osallistamisen periaatetta, sillä se mahdollistaa luottamuksen syntymisen sekä välit-tömän palautteen keräämisen tutkijan ja osallistujien kesken (Gamble 2008, 24).

Toinen periaate aktivoinnin näkökulmasta on sidosryhmien mukaan ottaminen. Sidosryh-millä tarkoitetaan henkilöitä, jotka ovat arviointitulosten mahdollisia käyttäjiä tai henkilöitä, jotka ovat laajentamassa arvioinnin näkökulmaa arviointiprosessin aikana (Atjonen 2015, 118, 121). Pattonin (2011, 13–14) mukaan kehittävää arviointia tehdään ensisijaisesti käyt-täjille yhteistyössä heidän kanssaan, jotta arviointitieto voidaan kohdistaa tarkoituksenmu-kaisiin käyttötarkoituksiin. Kehittävässä arvioinnissa on tärkeää huomioida, että arvioitavilla organisaatioilla tai toimijoilla on havainnointi- ja päättelyosaamista sekä kyky toimeenpanna tuloksia, jonka kautta heidän uskotaan sitoutuvan prosessiin ja tekevän järkeviä valintoja käytännön kehittämistä varten. (Atjonen 2015, 123). Opetus- ja kasvatusalan kontekstissa sidosryhmiä voivat olla esimerkiksi opettajat, oppilaat, rehtorit ja koulutuksen järjestäjät (Atjonen 2014, 218).

Metodinen ote vaikuttavuuden aikaansaamisessa sisältää Atjosen (2014; 2015) luokittelun mukaan monimenetelmäisyyden ja vuorovaikutuksen periaatteet. Kolmas periaate monime-netelmäisyys korostaa erilaisten tiedonkeruu- ja arviointimenetelmien monipuolista käyttöä, jotta menetelmät voidaan sovittaa arviointikohteen tarpeiden mukaisesti. Monimenetelmäi-syyden avulla pyritään todentamaan arvioitava ilmiö sekä sen kehittyminen eri tavoin. (At-jonen 2015, 134–136.) Pattonin (2011, 288) mukaan kehittävä arviointi ei kuitenkaan pe-rustu pelkästään menetelmiin, vaan taustalla on aina jokin tarkoitus ja suhde arvioitavaan

kohteeseen, jotka korostuvat menetelmiä enemmän. Käytettävät menetelmät, työvälineet ja käytännön ideat valitaan tapauskohtaisesti (Atjonen 2015, 135; Patton 2011, 14).

Neljäntenä periaatteena on vuorovaikutteisuus, joka liittyy vahvasti aiempiin osallistami-sen ja sidosryhmien mukaan ottamiosallistami-sen periaatteisiin. Kehittävässä arvioinnissa vuorovaiku-tuksen nähdään auttavan ymmärtämään arvioinnin kohteena olevaa ilmiötä laajemmin, kun arviointiin osallistuvat osapuolet neuvottelevat, kysyvät sekä kyseenalaistavat toisiaan ja tä-ten oppivat toisiltaan ja virittävät kehittäviä arviointiprosesseja. (Atjonen 2015, 130, 146.) Toimiva yhteistyö mahdollistaa uusien vuorovaikutustapojen kehittymisen ihmisten välillä.

Kun sekä yksilöt että järjestelmä ovat toimivassa vuorovaikutuksessa keskenään, voidaan resursseja optimoida käyttöön järkevämmin ja siten löytää ratkaisuja vaikeisiin ongelmiin.

(Patton 2011, 235.) Atjosen (2015, 149) mukaan yhdessä työskentelemisen nähdäänkin tuot-tavan usein enemmän kuin itsenäisen työskentelyn.

Arviointiotteen mukautuvuuteen liittyvät kontekstisensitiivisyyden ja prosessin huomioimi-sen periaatteet. Kontekstisensitiivisyydellä, joka on viides periaate, tarkoitetaan Atjosen (2015, 158) mukaan arvioinnin joustavuutta erilaisissa toimintaympäristöissä sekä sitä, ettei arviointituloksia voida irrottaa siitä kontekstista, jossa aineisto on kerätty. Lisäksi on tärkeää huomioida, että arviointikohteet voivat muuttua, varsinkin jos arviointiprosessi kestää pit-kään, eikä tällöin kerätylle arviointitiedolle välttämättä ole enää käyttöä (Atjonen 2015, 160). Pattonin (2011, 41) mukaan organisaatiot haluavat jatkuvasti kehittyä ja muuttua, ja siksi heidän on tärkeä saada sellaista ajantasaista arviointia, joka näitä tarpeita tukee. Kehit-tävälle arvioinnille onkin tyypillistä, että arviointitiedon käyttöönottoon pyritään jo arvioin-tiprosessin aikana. Tähän liittyy kuudes periaate, prosessin huomioiminen, jolla tarkoite-taan huomion kiinnittämistä koko arviointiprosessiin, ei pelkästään tuloksiin. (Atjonen 2015, 171–176.) Gamblen (2008, 23) mukaan kehittävän arvioinnin keskiössä on prosessin sijaan tulokset, vaikka prosessiinkin kiinnitetään paljon huomiota. Perinteisessä lähestymistavassa arvioinnin suunnittelu, toiminta ja arviointi etenevät peräkkäisinä vaiheina, toinen toisensa jälkeen. Kehittävässä arvioinnissa sen sijaan nämä vaiheet kulkevat alusta asti rinnakkain.

(Gamble 2008, 31.) Atjosen (2015, 176) mukaan ihmisten kanssa tehtävissä arviointihank-keissa tyypillistä on, että suunnittelu, toiminta ja arviointi ovat vuorovaikutteisesti läsnä koko ajan.

Arvioinnin ydinpäämäärien tavoittelemiseen kuuluvat tulevaisuuteen suuntautuminen ja pal-jastavuuteen pyrkiminen. Seitsemännellä periaatteella, tulevaisuuteen suuntautumisella, tarkoitetaan sitä, että arvioinnissa ei tarkastella vain tavoitteiden saavuttamista, vaan arvi-ointiprosessin alusta asti mietitään myös sitä, mitä tavoitteiksi pitäisi asettaa ja millaisia mahdollisimman laajoja merkityksiä tuloksilla voisi olla. Näin ei tyydytä pelkkään loppura-porttiin, joka sulkee ulos oppimisen ja korjaamisen mahdollisuudet, vaan painotetaan kehit-tävälle arvioinnille luonteenomaisesti arvioinnin hyödyntämistä prosessina. (Atjonen 2015, 184–185, 190.) Kehittävän arvioinnin mukaan arviointitiedon tulisi palvella arviointikoh-teena olevaa hanketta myös myöhemmin hyväksi todettujen käytänteiden avulla (Atjonen 2014, 222) sekä juurruttaa arviointikulttuuria koko henkilöstöön (Atjonen 2015, 186).

Arvioinnin yhtenä päätarkoituksena on tuoda esiin jotain sellaista, mitä ei vielä tiedetä tai antaa uusia näkökulmia asioihin (Atjonen 2014, 223). Kahdeksas, nykykäytäntöjen paljas-tamisen periaate voi tuoda esiin uusia ja kiinnostavia asioita, tai se voi myös paljastaa jotain ei-toivottua. Arvioinnissa totuus tulee tehdä näkyväksi, mutta täytyy myös harkita tarkasti, miten tietoa etsitään ja ilmaistaan, sillä paljastaminen tuo esiin sekä sen, mitä on saavutettu, että sen, mitä ei ole saavutettu. Kehittävyyden kannalta on kuitenkin tärkeää, että esimerkiksi epäonnistumisista keskustellaan ja asioita tarkastellaan kriittisesti. (Atjonen 2015, 199, 205.)