Neutraaleja merkityskokonaisuuksia vastaa narratiivityyppinä kehittäjäopettajan tarina.
Kehittäjätarina on narratiivi, jossa opettaja kertoo ajaneensa eli aiheuttaneensa omaehtoisesti yksin ja yhdessä muiden kanssa työssä tapahtuneita muutoksia. Kehittäjäopettajan tarinoita löytyi aineistosta vain yksi. Omaa työtään kehittäneitä opettajia on tietenkin aineistossa muitakin, mutta kehittäjäopettajan kertomus sisältää pääosin neutraaleja merkityksiä, mikä tekee hänen kertomuksestaan neutraalin työn muutostarinan. Koska hänen tarinansa keskittyy paljolti hänen rooliinsa opetuksen kehittäjänä alueellaan, on luontaista kutsua tarinaa kehittäjäopettajan tarinaksi.
Kehittäjäopettajan tarinassa kertojan on siis tyypillistä tutkittavan kehittävä työote. Se on toisista narratiiveista selvästi eroava ja ainutlaatuinen. Opettaja on kokenut kaiken kaikkiaan miltei kaksikymmentä työn muutosta, mutta tässä narratiivin esittelyssä keskityn nimenomaan työn kehittämiseen liittyvään muutosprosessiin ja sen merkitykseen.
Seuraavassa aineistonäytteessä tutkittava kertoo kehittämistyöstään narratiivin alussa:
” --Kolme vuotta sitten alotin tämän kehittäjäopettajatyön, mikä tarkottaa sitä, että tuota mun päätehtävä on ollu edistää opetussuunnitelman mukasta koulutusta ja toimintakulttuuria, pedagogiikkaa ja toimintakulttuuria koko kunnan tasolla, mutta myös erityisesti omassa koulussa.”
(LO 13)
Opettaja kertoo omasta luokanopettajataustastaan, jonka aikana hän on tehnyt opettajan työtä useilla erikokoisilla kouluilla. Oppilaitokset ovat olleet niin alakouluja kuin yhtenäiskoulujakin, ja kaikissa näissä hän on toiminut luokanopettajan työssä. Hänen kehittäjän roolinsa alkoi vuonna 2014, kun hän yhdessä tiimiläisten kanssa alkoi etsiä keinoja jatkaa kunnassa olevaa tapaa järjestää useamman vuosiluokan opetus suurluokkatoimintana. Esiopetuksen ja alkuopetuksen 1.–2.-luokkien päivittäinen yhteistyö tarkoittaa kolmen eri ikäluokan yhteisopetusta tiimissä, ja tutkittava kollegoineen halusi virittää samankaltaisen opetustavan vanhemmillekin ikäluokille. Kokeiluna alkanut
3.–4.-199
luokkien suurluokkaopetus onnistui hyvin ja sai aikaan innostusta yhtenäiskouluksi muuttuneessa oppilaitoksessa. Myöhemmin opettaja vaihtoi tehtäväänsä luokanopettajasta koko kunnan alueella toimivaksi kehittäjäopettajaksi, joka antoi tukea opetussuunnitelman sisältöjen ymmärtämiseen ja toteuttamiseen opettajien työssä. Opettaja on päässyt käyttämään asiantuntijuuttaan myös pedagogisen asiantuntijan roolissa rakennusalalla, jossa otettiin kertynyt opettajakokemus mielellään vastaan koulurakentamisen tueksi. Asioiden ratkaiseminen ja ohjaaminen on tutkittaville sydämenasia, mikä on havaittavissa seuraavassa aineistonäytteessä:
”--mulla on tämmönen tosi sydämen asia ku sovittelu, vertaissovitteluohjaaminen ja sovittelutyö. Sitä mä oon tehny nyt yli kymmenen vuotta, oon toiminut sovittelijakouluttajana---”-- sovittelutyö on semmonen, että siihen mä käytän paljo aikaa. Sitte mullon voimakas halu ollu auttaa semmosia syrjäytymisvaarassa olevia lapsia ja nuoria, että mä käytän niiden tueksi omaakin aikaa ja vapaaehtoisesti.” (LO 13)
Kehittäjäopettajan tarinan syntysijat ovat tulkintani mukaan tutkittavan uravalinnassa ja monilahjakkuudessa. Hän on ollut aina innokas pohtimaan oppimisen ja kasvatuksen perustaa ja ideologiaa. Hän on ollut aina kiinnostunut opetussuunnitelmista, joita hän on ehtinyt olla monta kertaa tekemässä. Luokanopettajana ollessaan hän on toiminut omien arvojen mukaan ja suosinut oppilaille luontaista toimintaa ja ongelmanratkaisua työskentelytapoina. Hän ei jumittunut työssään vanhaan, vaan otti jokaisen opetussuunnitelman välineeksi ja oman työnsä kehittämisen keinoksi. Kertomuksesta voi havaita, että opettajan tapa ajatella opettamisesta ja oppimisesta on ollut edellä omaa aikaansa, koska on ajatellut jo ennen opetussuunnitelman uusiutumista opettamisesta ja oppimisesta eri tavoin kuin mitä vallitseva tapa oli. Hän puhuu kertomuksessaan siitä, että hän ’allekirjoitti pitkään konstruktivistisen oppimiskäsityksen’, mikä tulkintani mukaan kertoo hänen tavastaan pohtia tarkoin, miten työtä tulisi tehdä. Opettaja kertoo, ettei hänen oma tapansa opettaa ole juurikaan muuttunut. Hän toimii oman asiantuntijuutensa avulla eikä tyydy oppikirjoihin materiaalina. Hänellä on siihenkin hyvä perustelu, josta hän kertoo näin:
”Oikeestaan mä voisin omasta kohasta sanoa, että oma opettaminen ei ihan kauheesti oo muuttunu. Mä oon aina suhtautunu kauheen kriittisesti opettamiseen ja oppikirja, oppikirjoihin perustuvaan työskentelyyn, että mä oon aina halunnu, että on paljo tekemistä ja toimintaa, että se ois hyvin oppilaslähtöstä ja että oppilaat ois aktiivisia. Niin ku isommalla rintamalla mä näen, että tämä uusin opetussuunnitelma on tehny aika ison muutoksen, että suurin muutos on tapahtunu ihan parin vuoden sisällä. Ja niinku vahvimmin alakoulun puolella ja
200
sitten hitaasti edistyen yläkoulun puolella. Ja se liittyy nimenomaan opettajan rooliin ja oppilaan rooliin siinä oppimistilanteessa—” (LO 13)
Kuten edellisestä otteesta voi havaita, on työ kehittäjänä ollut hänelle kokonaisvaltainen, koko peruskoulun opetussisällön ja tavoitteiden laajuinen. Hän tukee kaikkia peruskoulun opettajia kehittämään opetusmenetelmiä ja välineitä uusimman opetussuunnitelman mukaisiksi. Tämä ei ole ollut helppo työn muutos hänelle, sillä yläkoulun aineenopettajat eivät allekirjoita opetussuunnitelman sisältöjä noin vain. Hän on joutunut puolustamaan sitä, mihin itse luottaa ja millaiseen oppimiskäsityksen toimivuuteen uskoo. Jotta puolustuspuheet auttaisivat toimimaan muutosvastarintaisten opettajien kanssa, on hän tehnyt paljon taustatyötä ennen uuden opettajan tapaamista ja ohjausta. Tämä on merkinnyt hänelle oman vapaa-ajan vähenemistä, työmäärän lisääntymistä ja työn vaativuuden lisääntymistä. Muutos on ollut myös hänen uutta työtään ohjaavaa.
Muutos kehittäjäopettajan työtehtäviin oli opettajalle kokemuksena positiivinen ja se merkitsi hänelle uuden sisällön saamista työhön opettajana. Uudessa työtehtävässä hän on voinut käyttää vahvuuksiaan ja toimia omien arvojensa mukaan. Siinä hän on voinut toteuttaa myös uuden opetussuunnitelman ajatusta opettajan roolista enemmän oppimisen ohjaajana. Hän on ollut aikuisten opettajien oppimisen ohjaajana toimiessaan luokan- ja aineenopettajien kanssa heidän työnsä kehittämiseksi. Kehittäjäopettajan narratiivin lopussa kertoja kertoo toimenkuvansa muuttuvan tulevaisuudessa, joka on vielä osittain auki. Sen verran tutkittava kuitenkin valottaa suunnitelmiaan, että hän on lupautunut toimia edelleen yritysmaailmassa asiantuntijana. Into kehittämisestä ja opetussuunnitelman
’jalkauttamisesta’ kouluihin on edelleen olemassa. Neutraalia työn kehittäjätarinaa vastaavaa narratiivia ei esiintynyt Järvensivun (2014) tutkimuksessa.