Toinen tutkimuskysymys kysyi HR- ja HRD-ammattilaisten kokemuksia ja tarinoita koronapandemian ajalta. Tässä alaluvussa syvennytään aineistolähtöisiin narratiivisiin tyyppikertomuksiin, jotka kuvaavat haastateltavien koronapandemian aikaisia kokemuksia sekä ketterän oppimisen että ammatillisen toimijuuden näkökulmista. Rakennetut narratiiviset tyyppikertomukset ovat: 1.
Alkujärkytyksestä sopeutumiseen, 2. Ketterästi oppien uuteen normaaliin ja 3.
Turnausväsymystä ilmassa.
Narratiivi 1: Alkujärkytyksestä sopeutumiseen
Ensimmäinen narratiivi nostaa esiin erilaisia tunteita ja kokemuksia koronapandemian alkuvaiheesta ja siihen sopeutumisesta. Rakenteellisesti narratiivi on jäsennelty siten, että juonen alussa haastateltavat kuvaavat
68
koronapandemian aiheuttamia yhtäkkisiä muutoksia alkujärkytyksen näkökulmasta. Keskikohta kuvastaa turhautumista ja haastateltavien omia kokemuksia muutoksessa jännitteiden ja uusien toimintatapojen parissa. Narratiivin lopussa kuvataan sopeutumista muutokseen. Ensimmäinen narratiivinen tyyppikertomus esitetään taulukossa 5. Narratiivisen kertomuksen rinnalla kulkee myös juoni taulukon oikealla puolella.
TAULUKKO 5. Narratiivi 1
Alkujärkytyksestä sopeutumiseen Juoni
Aluksi suhtauduttiin koronaan sillä tavalla, että ei vaikuta meihin, mutta yhtäkkiä viikon sisällä oltiinkin isoissa ongelmissa. Muutokset poikkeusaikana tulivat johdolta ja tuli ohjeet, että näin tehdään. Koronaan liittyen ohjeistukset olivat hyvin jämptit. Oltiin kriisissä ja työntekijät olivat epätietoisia siitä, että mitä tapahtuu. Silloin viime keväänä se oikein ryöpsähti, koska sitten ihmiset alkoi kaikkea muuta vielä hädissään soittelemaan.
Suurin muutos oli se, että siirryttiin täysin etätyöhön, mikä oli suuri muutos. Muuttui niin moni asia ja työtehtävien jako toi omat haasteet.
Jossain kohtaa hämärty se, että kuinka paljon ihmisillä onkaan työpisteellään kaikkea, jolloin kaikki lähettelivät toisilleen työtehtäviä. Se oli ihan kauheeta. Se oli raskasta aikaa kaikille ja vastuualueet olivat ihan sekaisin. Alku oli tosi raskasta, mutta en tiedä liittyykö se enemmän koronaan vai siihen, että työnkuva muuttu silloin ja sit tuen saaminen oli silloin paljon hankalampaa, kun kaikki siirty etätöihin ja tuki oli erilaista.
Vaikka mäkin oon kyllä etätöitä tehnyt muutaman vuoden, mutta se on tarkottanut sitä, että oon tehnyt 2-3 päivää viikossa, en koko aikaa.
Alku
”Alku-järkytys”
- Yhtäkkiset muutokset
(H1, H2, H4, H5)
Kyllä siinä oli aika paljon haasteita. Koronan tuomiin muutoksiin ei pystynyt vaikuttamaan, niin kaikkien suhtautuminen oli huonompaa ja työstä tuli sellaista, että ei ollut työn sisältöön enää valtaa ja se tuntui tosi turhauttavalta. Kaikista turhauttavinta oli, että ne oli vain työtehtävien tekoa eikä ollut enää valtaa tai omistajuutta siihen omaan tekemiseen.
Aika paljon on tullut muutoksia loppupeleissä. Koronatilanne itsessään on aiheuttanut eniten sellaista epätietoisuutta ja epätoivoa, kun ei tiedä pidemmälle, miten asiat tulee menemään. Nyt on joutunut miettimään tätä ihan eri tavalla. Plus sitten se, että mä oon niin sosiaalinen tyyppi, et mä tykkään jakaa kaikkea ja mun mielestä ne satunnaiset kohtaamiset on niitä kaikkein parhaita, et sä pääset pallottelee niitä ideoita, niin siinä mielessä on vaikuttanut aika paljon. Mä oon huomannut, että multa on yksi työkalu viety pois, kun mä nään ihmiset ainoastaan ruudun välityksellä.
Kokonaisuus on muuttunut ja työelämä on muuttunut vähän hektisemmäksi. Ei oo enää niitä siirtymisiä palaverista toiseen ja nyt pitää miettiä niitä oman työn tapoja ja itsensä johtamisen taitoja ihan eri sfäärissä. Ihan et minkä pituisia palavereita mä varaan, niin nyt se ehkä
Keskikohta
”Turhautu-minen”
- Omat kokemukset - Jännitteet ja uudet toimintatavat
69
konkretisoituu ihan eri tavalla tässä, kun ei edes pissalla ehdi käydä siinä välissä. Se on aika raadollista välillä. Se oma itsensä johtaminen tulee
tosi paljon näkymään siinä ja vaatii itseltä enemmän paneutumista. (H1, H2, H6, H7)
Tilanne on kaikille uusi ja epävarma, niin työntekijöillä pitäisi pysyä usko, että he pystyvät vaikuttamaan omaan työhön. Jos joku asia oli sellainen, että meille ei sopinut, niin kyllä niitä pyrittiin muokkaamaan.
Johtoryhmätasolla mietittiin, että mitä täällä tapahtuu ja yrityksen strategiassa muutettiin fokusta. Meidän ei oo tarvinnut pelätä, että ois pakotettu johonkin. Et on saanut olla turvassa, mut sit se voi olla vähän liiankin turvassa.
Kyllähän se silleen oli alussa aika raskasta, mut nyt tuntuu, että asiat on jotenkin löytänyt uomansa. En usko, että tullaan missään vaiheessa palaamaan normaaliin, ja esimerkiksi etätyö tulee pysymään. Ihan hyvä muutos ja onhan se nyt silleen loppupeleissä antanut yllättävän paljon myös lisä- ja vapaa-aikaa. Ei kukaan varmasti halua olla töissä sellaisessa paikassa, jossa pitäisi olla läsnä 5 päivänä viikossa.
Tietty huoli on ollut yleisesti aika suuri. Nyt kun tää on jatkunut jo niin pitkään, niin kyllä se nyt menee jo rutiinilla ja se on enemmänkin sitä arkee. Jotenkin tuntuu, et tilanne on sinällään normalisoitunut. Kyllä mä nään, että itse oon suhtautunut aika joustavasti tähän ja kokenut sopeutuneeni tähän. Nään, että tollanen tutustuminenkin ja tiedonsaanti on myös aika paljon itsestäkin kiinni, täytyy vaan olla aktiivinen ja buukkailla palavereita ja osata pyytää. Uskon siihen, että minkään ei tarvitse pysähtyä. Niin kun mikään ei oikeesti pysähtynyt. Täytyy sanoa, et kun siitä on selvinnyt, niin on aika tyytyväinen itseensä.
Loppu
”Sopeu-tuminen”
-Suhtautumi-sen muutos -Ammatil-lisen toimijuuden aktivoitu-minen
(H1, H3, H4, H5, H7)
Narratiivin alussa kuvataan, kuinka koronapandemian aiheuttamat muutokset järisyttivät työn tekemistä. Muutokset olivat yhtäkkisiä ja tulivat johdon suunnalta.
Ne toivat samaan aikaan mukanaan epätietoisuutta. Muutokset aiheuttivat myös muutoksia työtehtävissä ja vastuualueissa. Aikaa kuvataan raskaaksi, sillä työssä oli muitakin muutoksia ja tukea oli tarjolla eri tavalla. Myös kokonaan siirtyminen etätöihin vaati sopeutumista. Keskikohdassa kuvataan haastateltavien turhautumisen kokemuksia muutoksissa. Turhauttavaksi osoittautui se, että työntekijöillä ei ollut enää valtaa tai omistajuutta siihen omaan tekemiseen.
Ammatillinen toimijuus koetaankin tärkeäksi osaksi muutoksiin sopeutumisessa.
Myös Eteläpelto kumppaneineen (2014b) ovat havainneet, että ammatillisen toimijuuden hyödyntäminen on osoittautunut haastavaksi tilanteissa, joissa organisaatiouudistukset toteutetaan ylhäältä alaspäin. Lisäksi se, että tilanne on tuonut mukanaan paljon epätietoisuutta ja epätoivoa. Koronatilanne on aiheuttanut jännitteitä ja uusia toimintatapoja, jotka tuntuvat turhauttavalta. Sosiaalisen tuen puute ja etätyöskentely ovat tuoneet uusia muutoksia, jotka eivät ole aina mieluisia.
Lisäksi tiedottomuus tulevaisuudesta on tuonut mukanaan epätoivoa. Kaiken
70
kaikkiaan narratiivin keskikohdassa koronapandemian aikaista työskentelyä kuvataan raadolliseksi ja hektiseksi. Omat työn tavat ja itsensä johtamisen taidot ovat nousseet korostetusti esille. Narratiivin lopussa tapahtuu muutos alkujärkytyksestä ja turhautumisesta sopeutumiseen. Etenkin ammatillinen toimijuus nousee narratiivissa sopeutumista edistävänä tekijänä. Työntekijöillä pitäisi pysyä usko, että he pystyvät vaikuttamaan omaan työhön. Haastateltavat kuvaavat, että muutoksissa asioista pyrittiin keskustelemaan ja ottamaan työntekijät huomioon, mikä helpotti sopeutumista ja työntekijöiden ammatillisen toimijuuden aktivoitumista. Alku kuvattiin raskaaksi, mutta haastatteluhetkenä moni kuvasi, että asiat ovat löytäneet uomansa. Etätyö nähdään pysyväksi ratkaisuksi ja siinä nähdään myös hyviä puolia. Oma joustava suhtautuminen on auttanut muutoksiin sopeutumista. Narratiivissa korostuu toimijuuden näkökulma ja se, että tiedonsaanti etäaikana on paljon myös omasta aktiivisuudesta kiinni. Oma asenne kannattelee toimijuutta ja tuo mukanaan tyytyväisyyden tunteita.
Narratiivi 2: Ketterästi oppien uuteen normaaliin
Toinen narratiivi nostaa esiin ketterän oppimisen merkityksen uuteen normaaliin sopeutumisessa. Narratiivi kuvastaa muutosta kriisiin sopeutumisesta aktiiviseksi uuden normaalin toimijaksi. Narratiivin kantavana teemana on ketterän oppimisen näkökulma, joka näkyy suhtautumisessa koronapandemian aikaan sekä uusina toimintamalleina uuden normaalin aikana. Juonen alussa haastateltavat kuvaavat yhtäkkisiä muutoksia, joihin on suhtauduttu kokeilevasti. Keskikohdassa nostetaan esiin haastateltavien kokemuksia muutoksista sekä uusia, ketterästi kehitettyjä toimintatapoja, joilla muutokseen on lähdetty vastaamaan. Narratiivin loppu nostaa esiin uuden normaalin ajan, jossa haastateltavat ovat aktiivisia toimijoita. Narratiivi nostaa esille sekä ketterän oppimisen että ammatillisen toimijuuden merkityksen muutosten osana. Oppimista ei nähdä vain passiivisena sopeutumisena, vaan tuodaan esille mitä tästä koronapandemian ajasta on jäänyt hyödynnettäväksi.
Narratiivi ja juonen kulku esitellään taulukossa 6.
71 TAULUKKO 6. Narratiivi 2
Ketterästi oppien uuteen normaaliin Juoni Nykyisessä työssä isoin muutos on ollut siirtyminen etätyöhön. Sen
verran muutoksia on tullut, että haastattelut on siirretty etänä tehtäväksi, ja lähikontaktit on rajattu pois. Meillä on tietenkin ollut fasiliteetit verkkotapaamisiin ja muihin jo ennen koronaa, mutta lähti nousee se, että hitto, et nyt oikeesti digikanavat ja verkkotapaamiset ja muut on otettava haltuun.
Kyllähän alussa on ollut tietysti opettelua siihenkin ja jotenkin palautuminen ja irrottautuminen töistä, alussa se oli aika hankalaa. Ne [käytännöt] on varmaan vielä vähän hakusessa. On tosi paljon asioita mitä pitää miettiä ja semmosiakin, mitä ei oo aiemmin joutunut miettimään, et miten vaikka porukka tutustuu Teamsin kautta.
Normaalisti ei tarvii ite nähdä kauheesti vaivaa sen eteen, et nyt joutuu tekemään kaikenlaisia tiimikahvivarauksia ja yrittää keksiä yhteistä tekemistä ja muuta, et vielä enemmän kun yleensä. Kun muutoksia tulee ja ne rajaa sitä tekemistä, niin pitää vaan pystyä toimimaan ja muuttamaan asioita siihen suuntaan, että ne toimii ja menisivät mahdollisimman samalla tavalla kun on ajatellut, vaikka kaikkea ei pystyisikään toteuttamaan.
Alku
”Kokeillen eteenpäin”
-Yhtäkkiset muutokset
(H1, H2, H4, H5, H7)
Kyllä mä näen, että johdolla ja esimiehillä on ollut iso rooli suunnannäyttämisessä. On konkretisoitunut se, että kaikkeen ei pysty itse vaikuttamaan eikä ole mahdollista ennakoida. Vaikka olet suunnitellut vuoden etukäteen, niin kun tulee tämmönen, mikä vaikuttaa kaikkeen, kaikki menee uusiksi. Huomaa, että niitä ohjeistuksia ja tiettyjä asioita on pystytty muuttamaan ja niihin on pystytty reagoimaan suhteellisen nopeasti, vaikka ennen tätä tilannetta tuntui, että joistain asioista ei saada päätöstä aikaan ollenkaan. Nyt kun tulikin tämä tilanne, niin laitettiin hihat heilumaan ja niitä tulikin melko äkkiä. Käytännössä me sukellettiin aika ketterästi tähän etämoodiin. Suurin osa käytännöistä käynnistyi ihan saman tien.
Tavallaan se lähti niin, että piti alkaa keksiä kaikkia etäsparrailuja ja etäkahveja ja ne vaan lähti tekee niitä. Toimintatavat on syntynyt tiimien tarpeesta ja jos on vaikka kuultu, että tämmönen on toimiva, niin sit on otettu muuallakin käyttöön. Tottakai me sitten tehtiin myös etätyöpaketteja ja meillä oli kaikenlaista semmosta, mitä nyt pysty siinä kohtaa järjestää. Kyl ne ihmiset oli lähtenyt sit itekin tuunaamaan oikeesti siinä arjessa niitä keinoja. Tiedonvälittämisen tarve on korostunut. Pitää miettiä, et miten niitä kehittää ja sit matala kynnys pitäis olla myös soittamiseen. On joutunut oppimaan vielä enemmän oma-aloitteisuutta, kun etänä on isompi kynnys laittaa turhia kysymyksiä.
Keskikohta
”Ketterästi oppien”
-Oma kokemus muutoksessa -Uudet
toimintamallit testissä
(H1, H2, H3, H5, H6, H7) Kyllähän tähän on tavallaan nyt jo tottunut ja tässä osaa nähdä jo
hyviäkin puolia. Todennäköisempää on just se, että osa näistä käytännöistä jää hyödynnettäväks, eli tuskin tullaan palaamaan ihan siihen takaisin siihen vanhaan normaaliin. Eikä se ois järkevääkään, et onhan tässä jo vuosi mennyt. Koen tämänkin ehkä vaan positiivisena juttuna ja se varmasti jää myös jatkoa varten hyväksi käytännöksi.
Tämäkin on kestänyt niin kauan, että semmoiset vastarannan kiisketkin
Loppu
”Uuden normaalin aika”
72
on nyt pakotettu toimimaan, vaikka eivät haluisikaan. Eihän me olla enää palaamassa siihen maailmaan, et me ollaan 5 päivää viikossa toimistolla, vaan jonkunlaista yhdistelmää etätöistä ja lähitöistä tulee olemaan tulevaisuudessakin.
Mun mielestä se on ihan hyvä semmoinen pysäytys tähän oravanpyörään, missä tää yhteiskunta ja itsekin on ollut omassa elämässä. Vaikka on korona-aika, niin on pyritty rakentamaan sellaisia rakenteita, et se yhteisöllisyys pysyis yllä, et se ei oo vaan sitä töiden tekemistä. Mulle on muutama tiimiläinen kyllä sanonut, et he ei haluu enää ikinä palata takasin toimistolle töihin, et haluu tehdä jatkuvasti etätöitä.
-Tule-vaisuuden näkymät -Toimijuuden ja oppimisen merkitys
(H1, H2, H3, H4, H5, H6)
Narratiivin alussa kuvataan yhtäkkisiä muutoksia. Suurin muutos on ollut siirtyminen etätyöhön. Alku kuvataan opetteluksi, mutta narratiivia kuvastaa hyvin termi kokeillen eteenpäin. Narratiivin keskikohdassa kuvataan, kuinka johdolla ja esimiehillä on ollut iso rooli suunnanäyttämisessä. Tämä viittaa siihen, että uuden oppimista ja sopeutumista on tuettu organisaatiotasolla ja johtamiskulttuurissa.
Uudet käytännöt ja toimintamallit otettiin ketterästi käyttöön. DeRue ym. (2012) korostavat ketterän oppimisen käsitteessä sen nopeutta ja joustavuutta.
Toimintatapoja on syntynyt tiimien tarpeesta ja hyödynnetty muualla organisaatiossa keksittyjä toimintatapoja. Tämä ilmentää ketteryyttä parhaimmillaan, sillä toimintamalleja on lähdetty kehittämään kokeillen, jonka jälkeen toimintaa on arvioitu ja hyödynnetty organisaatiossa laajemmin.
Käytännössä etätyöskentelyyn sukellettiin ketterästi ja suurin osa käytännöistä käynnistyi saman tien. Loppu kuvastaa uuden normaalin aikaa ja sitä kuinka koronapandemian ajasta osataan nähdä jo hyviäkin puolia. Narratiivissa ketterää oppimista on tukenut myös yksilölliset tekijät, kuten reflektointi ja kokonaisvaltainen ajattelu.
Narratiivi 3: Turnausväsymystä ilmassa
Viimeinen narratiivi esittelee vielä kolmannen erilaisen kokemuksen koronapandemian ajasta. Narratiivin juoni kulkee optimisen alun kautta kohti kuormittavuutta ja turnausväsymystä. Alun optimistiset ja jopa positiiviset kuvailut vaihtuvat keskikohdassa kuormittavuuden kokemuksiksi ja nostavat esiin muutoksia myös kulttuureissa ja ilmapiireissä. Koronapandemian pitkittyessä loppua kuvaa hyvin käsite turnauväsymys, jota useampi haastateltava käytti puheessaan. Narratiivi nostaa esille sekä ketterän oppimisen että ammatillisen toimijuuden merkityksen muutosten osana. Narratiivi esitellään taulukossa 7.
73 TAULUKKO 7. Narratiivi 3
Turnausväsymystä ilmassa Juoni
Mehän oltiin aluksi ihan että jee, nyt ei päästetä hyvää kriisiä hukkaan et nyt kun ollaan etänä. Korona ei oo sillä tavalla omaan työhön juurikaan vaikuttanut, ihan samoja asioita ollaan tehty kuin ennenkin sitä. Silloin kun korona käynnistyi, niin olin vielä edellisessä työssä ja siellä se siirtyminen oli aika kivutonta - työtehtävät ja tekemisen tavat oli aika vakiintuneita ja muutenkin etätyöt oli tuttua, siinä ei ollut mitään sellaista mikä ois jarruttanut omaa tekemistä. Sain jopa paremminkin keskityttyä töihin kotona ja se onnistu etänä paremmin. Me vedettiin kaikki, mitä oltiin suunniteltu, mut ne muutettiin vaan etätoteutukseksi.
Vuorovaikutuksen ja yhteistyön merkitys on korostunut nyt, kun henkilöt ei ole läsnä. On tärkeä huomata, että se toimii ihan hyvin näinkin ja samat asiat voi hoitaa yhtä hyvin, vaikka toinen ei olekaan läsnä. Alussa oli se asenne, että ihanaa, kun voi nukkua myöhempään eikä tarvii laittautua ja ei tarvii nähdä ketään. Olin, että jee, ei tää haittaa ja sit kun se vaan jatkuu ja jatkuu, niin kaipaa kyllä jo kontakteja ihmisten välillä muutenkin kuin etänä.
Alku
”Hyvin liikkeelle”
-Optimistinen alku
(H1, H2, H3, H5, H6) Oon huomannut, et ihan selkeesti alkaa korona-apatia tulla sieltä. On
enemmän väärinkäsityksiä, eikä yhteiskehittäminenkään ei lähde niin lentoon. Varsinkin se, jos on vaihtuvuutta tiimeissä, niin se vaikuttaa tosi paljon tiimidynamiikkaan. Dynamiikka on vähän nahistunut. Jos tulee ihan täysin uusia henkilöitä, niin miten heidät saa tiimiin sisälle.
Kyllä se on haastavaa. Vaikuttaahan se sellasella empatia-, ja vuorovaikutus- ja tunnetaitotasolla, kun tässä on tosi vaikee olla niin tietoinen, että millaista värähtelyä mä nyt lähetän ja mitä mun tää mikroilme nyt tässä tarkoittaa. Ja kun yhteydet hidastelee ja tavallaan se, että kaikki semmoinen inhimillisyys tietyllä tavalla jää pois.
Ollaan otettu korona vakavasti. Meillä on aika tiukat rajoitukset, mitä tiimit saa tehdä myöskin vapaa-ajalla. Se on varmasti vaikuttanut yhteisöllisyyteen jossain määrin. On semmoista puutumista, jotkut palaverit ei ehkä oo niin herkullisia. Ja se, että aluks jaksettiin pitää etäkahveja ja muita, niin vähemmän niitä on nykyään. Jos miettii tätä omaa työtä niin osa ihmisistä on tehnyt työtä vielä hyvin vanhanaikaisesti, mutta nyt joutuu soveltamaan ja käyttämään teknologiaa, niin onhan se ollut iso sopeutuminen. Tilanne on ollut niin pitkäkestoinen, ettei kukaan jaksa enää oikein nostaa meteliä. Monet on myös puhunut sitä, että se työn tehokkuus on kärsinyt siitä, että ollaan vaan kotona ja kokoajan läppärillä. Joillakin on ollut se, että on ollut vaikea tarttua niihin asioihin, kun joutuu kaiken tekemään yksin eikä saa samalla tavalla pallotella niitä asioita yhtä spontaanisti mitä normaalisti.
Keskikohta
”Kuormitta-vuutta havaittavissa
”
-Kokemukset -Kulttuurin ja ilmapiirin muutokset
(H2, H3, H5, H6)
Aluksi se oli siitä kriisin johtamista, sit tuli kesä ja vähän vapautui, mut silti jatkettiin etänä, ja nyt se on mennyt semmoiseksi puutumiseksi.
Resilienssiä löytyi, mut nyt mä huomaan, että nyt mulla alkaa se turnausväsymys. Tietyllä samalla tavalla ei oo enää sitä hohtoa tässä, kun mielellään tutustuis ihmisiin ja näkis porukkaa livenäkin ja tiedonvaihtokin olisi varmasti helpompaa toimistolla. Eihän tässä Teamsin kautta pysty samalla tavalla lukee ihmisiä ja miten heillä ihan
Loppu
”Turnaus-väsymys”
- Kuormit-tuminen
74
oikeesti menee ja muuta. Se on ollut semmonen, minkä kanssa ite vieläkin taistelee. Odotan sitä, että jossain kohtaa päästään edes jonkunlaiseen normaaliin toimintaan takasin.
Selkeesti monet alkaa väsyä siihen, että elämä on aika puhtaasti sitä työtä ja työpäivissä ei oo ehkä niin paljon sitä väljyyttä, mitä normaalisti olisi. Tässä on pitkässä juoksussa sen oman työn jaksamisen ja kestävyyden kannalta tiettyjä juttuja -- nyt kun sä oot ollut tällä puhuva-videokuvameiningillä tässä vuoden, niin kuinka paljon meidän aivot kuormittuu siitä päivittäin. Kyllä se siihen itsensä johtamiseen, metataitoihin ja hyvinvointiin vaikuttaa. Kun tää tilanne on ollut niin pitkään näin, niin kuinka vahvasti sä jaksat johtaa itse itseäsi, että sä huolehdit siitä omasta jaksamispuolestasi. Kaipaan jo siihen vanhaan. Mä luulen, että itelläkin se työtahti tulee rauhottumaan, sit kun pääsee sinne toimistolle. Se on ehkä semmoinen, minkä mä nään uhkana, mikä saattaa tän tilanteen pitkittyessä olla sellanen, että se pitää jotenkin ratkasta.
- Tilanteen pitkittyminen
(H1, H3, H4, H5, H6, H7)
Narratiivia kuvastaa hyvin loppuosan ensimmäinen sitaatti: ”Aluksi se oli siitä kriisin johtamista, sit tuli kesä ja vähän vapautui, mut silti jatkettiin etänä, ja nyt se on mennyt semmoiseksi puutumiseksi”. Narratiivissa alku lähti optimistisen alun kautta liikkeelle. Narratiivissa kuvataan, että koronapandemiasta huolimatta työ on lähtenyt sujumaan hyvin ja etätöissä keskittyminenkin on parantunut.
Vuorovaikutuksen ja yhteistyön merkitystä korostetaan onnistuneessa siirtymässä etätyöhön. Alussa kuvattiin positiiviseksi asiaksi se, että asiat voi hoitaa yhtä hyvin kuin normaalistikin. Kuormittavuutta on havaittavissa narratiivin keskikohdassa.
Narratiivissa on kertomuksia kulttuurin ja ilmapiirin muutoksista sekä tiimidynamiikan nahistumisesta. Etätyöskentely on vaikeuttanut tiimityöskentelyä, sillä yhteydet hidastelee ja vähentävät inhimillisyyttä. Tiimien näkemistä on rajoitettu myös vapaa-ajalla. Kehittäminen ja tiimien ketterä oppiminen ei pääse toteutumaan parhaalla mahdollisella tavalla etäyhteyksillä. Tilannetta kuvataan pitkäkestoiseksi, että “kukaan ei jaksa enää oikein nostaa meteliä”, eikä ammatillinen toimijuus pääse toteutumaan. Narratiivin lopussa kuvataan väsymystä ja kuormittumista koronatilanteen pitkittyessä. Tilanteen pitkittyminen on selkeästi vaikuttanut työntekijöiden työhyvinvointiin ja työn tekemisen tapoihin.
Etätyöskentely on vaatinut paljon itsensä johtamista, resilienssiä, metatoitoja ja huolehtimista omasta jaksamisesta.
75
6 YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSET
Tässä luvussa esitellään tutkimuksen tulokset yhteenvedon muodossa ja tehdään tuloksiin liittyviä johtopäätelmiä. Lisäksi pohditaan tutkimuksen luotettavuutta sekä eettisyyttä, ja tuodaan esiin tutkimustulosten hyödynnettävyyttä sekä jatkotutkimusehdotuksia.