Joustavuuteen vaikuttavat tekijät voivat olla organisaation strategiseen suunnitelmaan liittyviä, ne voivat olla liiketoimintalogiikkaan liittyviä tai teknologisia tekijöitä. Organisaation strategiseen suunnitteluun liittyvät joustavuuteen vaikuttavat tekijät voivat tarkoittaa ympäristömuutoksille mahdollisimman robustin strategian valintaa (tästä aiheesta myöhemmin lisää kappaleessa 2.6) ja laatimalla laadukas toipumissuunnitelma. Liiketoimintalogiikkaan liittyvät voivat tarkoittaa esi-merkiksi yrityksessä noudatettavia investointikäytäntöjä, kuten reaalioptioiden käyttö, joustavat ympäristön ominaisuuksien mukaan muuttuvat käytännöt tai teknologisiin valintoihin liittyvät te-kijät.
Joustavuus mittaa epävarmuuden vaikutuksen voimakkuutta. Kyseessä olevalla organisaatiolla on valittavissaan kaksi päästrategiaa: 1) lieventää seurauksia esimerkiksi vähentämällä investointeja tuotanto-omaisuuteen (esimerkiksi parantamalla kunnossapitoa investointien sijasta) tai 2) paran-tamalla muunnettavuutta esimerkiksi reaalioptioilla, alenparan-tamalla tuotanto-omaisuuden spe-sifisyyttä tai investoimalla teknologiseen johtajuuteen. Joustavuus liittyy mm. seuraaviin tekijöihin
• laitteiston hyödyllisen eliniän pituus
• investointialttius (esimerkiksi korvausinvestoinnit, laajennusinvestoinnit ja muutosinves-toinnit)
• investointikriteerit (laskentamenetelmät)
• tehokkaat kunnossapitostrategiat (parantava kunnossapito, kunnonvalvontainvestoinnit ja suurkorjaukset)
• korvaa- tai kunnossapidä-päätökset
• ulkoistamispäätökset Reaalioptiot
Reaalioptiot ovat investointeja, jotka tehdään nyt, vaikka niitä ei nyt tarvita, koska reaalioption hyödyntäminen alentaa kustannuksia ja lisää ratkaisun joustavuutta silloin, kun reaalioptio käyte-tään. Silloin kun reaalioptioon investoidaan, se kuitenkin lisää investointikustannuksia, mutta jos reaalioptio hyödynnetään sopivassa aikaikkunassa, se alentaa kokonaiskustannuksia. Reaalioption hyödyntäminen liittyy siis läheisesti epävarmuuden hallintaan. Jos esimerkiksi rakennettaessa 2-kaistaista tietä silta rakennetaan 4:n kaistan levyiseksi, koska on olemassa suunnitelma leventää tie tulevaisuudessa 4-kaistaiseksi. Näin luodaan reaalioptio, joka on taloudellisesti järkevä, jos tie le-vennetään ja jos lisäksi levennys tapahtuu vielä taloudellisesti tehokkaassa aikaikkunassa. Toisaalta reaalioptio heikentää joustavuutta, koska siinä tapauksessa, että reaalioptiota ei voida käyttää esi-merkiksi kysynnässä tapahtuvan muutoksen takia, lisäinvestointi on hyödytön.
Taulukko 2.2. Esimerkki reaalioptiosta
Investointi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10
Vaihtoehto 1 100 100
Vaihtoehto 1 vuosikustannukset 10 10 10 10 10 0 12 12 12 12
Vaihtoehto 1 kumulatiivinen
kokonaiskustannus 110 120 130 140 150 250 262 274 286 298
Vaihtoehto 2 100
Vaihtoehto 2 reaalioptio 50 Vaihtoehto 2
vuosikustannukset 12 12 12 12 12 12 12 12 12 12
Reaalioption laskennallinen
korko 5,0 % 2,50 2,63 2,76 2,89 3,04 3,19 3,35 3,52 3,69 3,88
Vaihtoehto 2 kumulatiivinen
kokonaiskustannus 164,5 179,1 193,9 208,8 223,8 239,0 254,4 269,9 285,6 301,5
Tod.näk. reaalioption
käyttöönotolle 0-1 1
Taulukossa 2.2 on esitetty esimerkki yksinkertaistetusta reaalioptiolaskelmasta. Vaihtoehto 1 on investointi ilman reaalioptiota. Investointi ja seuraavalla rivillä olevat vuosikustannukset on esitetty ilman diskonttausta nykyhetkeen ja ilman mahdollisia rahanarvon muutoksia. Investoija on arvi-oinut, että tarve esimerkiksi laajennusinvestoinnille on vuonna 6. Tällöin lisäinvestointi maksisi 100 rahayksikköä. Vaihtoehto 2:ssa perusinvestointi on myös 100 rahayksikköä, mutta tulevaisuuden mahdollinen laajennusinvestointitarve on huomioitu ja sen kustannus on tässä yhteydessä suoritet-tuna 50 rahayksikköä. Vuosikustannukset ovat hieman suuremmat kuin vaihtoehdossa 1 laajem-masta omaisuusmassasta johtuen. Reaalioptiolle on esimerkissä laskettu korkokustannuksia 5 %:n mukaan, koska reaalioptio on kustannus, jota ei juuri nyt tarvittaisi. Kun verrataan kummakin vaihtoehdon kumulatiivisia kokonaiskustannuksia, voidaan todeta, että jos reaalioptio otetaan käyttöön vuonna 6, reaalioptio on kannattava. Mitä pidemmälle reaalioption käyttö siirtyy, sitä vähemmän kannattava se on. Reaalioption käytön kannattavuus riippuu luonnollisesti käytetystä korkokannasta, kyseessä olevan organisaation likviditeettitilanteesta, reaalioption tarpeellisuuteen liittyvästä epävarmuudesta sekä vaihtoehtoisista investointikohteista.
Investoinnit ja joustavuus
Tilanteessa, jossa organisaatioympäristöön ja teknologiseen kehitykseen liittyy paljon epävar-muutta, voidaan joustavuutta yrittää lisätä välttämällä investointeja joustamattomaan teknologiaan ja ottaa käyttöön muita vaihtoehtoja (non-asset solutions). Tällaisia vaihtoehtoja voivat olla tuo-tannon alihankinta, laitteiden liisaus, investointi vain vaihtoehtoihin, joiden takaisinmaksuaika mahtuu vähemmän epävarman aikahorisontin sisälle, päätöksen siirtäminen myöhäisempään ajan-kohtaan tai uuden tuotestrategian muuttaminen. Jos kysymyksessä on käynnissä oleva laitos, kor-vausinvestoinnin sijasta voidaan jatkamaan vanhan laitteiston elinjaksoa.
Teknologinen tuotejoustavuus
Käytössä oleva teknologia voi olla monikäyttöistä siten, että muutokset tuotevalikoimassa ovat tek-nisesti helppoja ja halpoja. Teknologia voi myös sallia laajan tuotevalikoiman tuotannon. Nämä kaksi joustavuuden lähdettä pienentävät organisaation kohtaaman epävarmuuden vaikutusta.
Tuotantolaitteisto koostuu omaisuuskokonaisuuksista, joiden spesifisyys/standardisuus vaihtelee.
Toisaalta näiden omaisuuskokonaisuuksien vaikutus yrityksen tuotteen valmistukseen vaihtelee myös. Tuotemuunnos voi vaatia koko tuotantoprosessin uusimista tai vain jonkin kriittisen omai-suuskokonaisuuden korvaamista uudella laitteistolla. Tuotantolaitteiston muunnettavuus luo jous-tavuutta fyysiselle omaisuudelle pienten tai keskinkertaisten tuoteparannusten tai muutosten ta-pauksissa. Fyysisen omaisuuden muunnettavuus on seurausta seuraavista tekijöistä:
• tuotanto-omaisuuden spesifisyys (asset specificity),
• omaisuuskokonaisuuden jälleenhankinta-arvo (JHA) ja
• vaadittavan investoinnin arvosta.
Yhdessä nämä tekijät indikoivat muutoksen vaatiman investoinnin hintaa ja vanhasta laitteistosta luopumisen kustannuksia. Tuotanto-omaisuuden spesifisyys kertoo, Kuinka standardi ja myytä-vissä oleva kyseessä oleva omaisuuskokonaisuus on. Vaadittavan investoinnin arvo indikoi, kuinka saavutettavissa oleva muutos taloudellisesti on. Yhdessä omaisuuskokonaisuuden spesifisyys ja in-vestoinnin arvo antavat tietoa siitä, kuinka saavutettavissa oleva hankinta on ja mikä on sen kus-tannus. Korkea spesifisyys ja korkea hankintakustannus tarkoittavat matalaa muunnettavuutta.
Volyymijoustavuus
Kuvassa 2.8 on esitetty yksinkertaistettu kuvaus eräiden teknologisten tekijöiden vaikutuksesta fyy-sisen omaisuuden hallinnan strategioihin ja toimintatapoihin. Toisaalta nämä tekijät vaikuttavat oleellisesti kyseessä olevan tuotantoprosessin volyymijoustavuuteen. Nämä tekijät ovat vertikaa-liakselilla tuotannon rakenne (integraatioaste), tuotannon menetyksen kustannus per aikayksikkö, pienin tehokas tuotantolaitoksen koko ja/tai pienin tehokas laajennusinvestointi sekä vaaka-akse-lilla tuotantoteknologian standardisuus ja realisoitavuus.
Kuva 2.8. Tuotantojärjestelmän vaikutus omaisuuden hallintaan (Komonen, 2019)
Kuvassa semi-standardin teknologian yhteydessä esiintyvä rajoitettu realisointimahdollisuus tar-koittaa sitä, että vaikka kyseessä olevaa teknologia on markkinoilta saatavissa, sen tarpeen mukai-nen muunnettavuus uuden omistaja tarpeisiin on rajoitettua ja toisaalta kilpailustrategisista syistä sitä ei välttämättä haluta myydä, vaan se mieluummin romutetaan, jotta kapasiteetti markkinoilla vähenisi.
Kun siirrytään työpajatyyppisestä tuotannosta virtaustyyppiseen tuotantoon, samalla useimmiten mahdollisuus volyymimuutoksiin muuttuu. Virtaustyyppiseen tuotantoon liittyy suuri ja porrasmai-nen pienin tehokas laajennusinvestointi, mikä merkitsee heikkoa/kallista volyymijoustavuutta. Toi-saalta myös prosessin muunnettavuus on kallista ja vaativaa. Toisessa ääripäässä tyypillistä on por-taaton laajennusmahdollisuus, mikä tarkoittaa hyvää ja halpaa volyymijoustavuutta. Toisaalta myös prosessin muunnettavuus (tuotejoustavuus) voi olla edullista ja helpohkoa. Edellisten lisäksi on luonnollisesti muitakin teknologisia tekijöitä, jotka vaikuttavat prioriteetteihin ja valittuihin toi-mintatapoihin kuten mm. tuotantosysteemin käyttövarmuusominaisuudet.
Taulukossa 2.3 on esitetty yksinkertaistettu versio kuvasta 2.8. Tällä viitekehyksellä voidaan kar-kealla tasolla tarkastella, milloin investointiratkaisu on parempi vaihtoehto kuin toiminnan tehos-taminen. Sitä voidaan soveltaa myös tuotannon ulkoistamisesta tehtävien päätöksien pelkistettyyn tarkasteluun. Suuren minimi-investoinnin ja porrasmaisen laajennuksen tapauksessa kysymys on usein integroidusta tuotantojärjestelmästä ja päinvastaisessa tapauksessa työvoimavaltaisesta teol-lisuudesta. Integroidun laitoksen tapauksessa on usein kannattavaa lisätä kapasiteettia paranta-malla OEE:n tasoa, parantavalla kunnossapidolla tai prosessimodifikaatioilla.
Taulukko 2.3. Tuotantojärjestelmän vaikutus investointipäätöksiin, eräs viitekehys (Komonen ym. 2012; Komonen,
Alihankinta saattaa olla hyvä ratkaisu, etenkin jos tärkeitä, jos alihankinta ei ole kannattavaa. hinta määrittää ratkaisun.
Yrityskohtainen laitteisto.
Laitteiston myynti voi olla vaikeaa.
Alihankinta voi olla vaikeaa.
Kapasiteetin lisääminen investoinnein on vähäriskistä