Geneerisen elinjaksomallissa nimetyt elinjakson vaiheet ja keskeisten tehtävien kuvaukset sisältävät myös tuotantolaitteen omistajan näkökulmat. Tuotteen käyttäjän tai omistajan (asset owner) teh-tävät painottuvat hankintavaiheeseen ja jo olemassa olevien tuotantolaitteiden hyödyntämiseen ja ylläpitoon.
Hankintavaihe
Hankintaprosessi voi saada hyvin monenlaisia muotoja, jossa tilaajan rooli vaihtelee. Hankinta voi kohdistua helposti saatavilla olevaan tuotteeseen (esim. Commercially-Off-The-Shelf, COTS), jo-hon ei tehdä muutoksia tai asiakaskohtaista räätälöintiä. Jossain tapauksissa voidaan kuitenkin tarvita tuotteen käyttöönottoon tai implementointiin liittyvää suunnittelua tai hankittava järjes-telmä rakennetaan kaupallisesti saatavilla olevista komponenteista tai tuotteista, mutta järjesjärjes-telmä- järjestelmä-tason suunnittelu tehdään käyttökohteen vaatimusten mukaisesti. Hankintaan liittyvien vaatimus-ten täyttäminen voi myös edellyttää teknologian kehittämistä sekä tuotekehitystä ja tutkimusta, ja tällöin hankinta edellyttää pitkälle menevää yhteistyötä tilaajan, toimittajan ja muiden sidosryh-mien välillä. Tällöin loppukäyttäjä osallistuu merkittävällä panoksella vaatimusmäärittelyyn. Han-kintaprosessi heijastelee myös hankittavan järjestelmän monimutkaisuutta, ja logistisen tuen saata-vuuteen liittyviä kysymyksiä.
Fyysisen tuotteen ostamisen sijaan halutut toiminnallisuudet voidaan hankkia käyttöön muillakin tavoin. Hankintaprosessi voi siis kohdistua myös palveluun ilman fyysistä tuotetta. Palveluliiketoi-minnan malleja ovat esimerkiksi suoriteperusteinen sopimus toimittajan kanssa tai laitteen vuok-raus (leasing). Näissä malleissa tuotteen omistusoikeus, elinjakson hallinnan vastuu ja riskit jäävät toimittajan tai palveluntarjoajan kannettavaksi, ja heijastuvat siten palvelun hintaan. Palvelun tuot-taja pyrkii hinnoitteluun, joka mahdollistaa kannattavan liiketoiminnan. Tilaaja puolestaan pyrkii ennakoimaan kustannuksia ja estämään niiden hallitsemattoman nousun. Eräs esimerkki palvelu-sopimusten malleista ja mallien vaikutuksista on esitetty alla (Taulukko 1.1).
Taulukko 1.1. Esimerkki palveluhankinnan sopimusmalleista (Jokinen, 2011)
Vaihtoehto Päätelmä
Kattava palvelupaketti (All included)
1 Johtaa helposti liian suureen palvelumaksuun, jolla tuottaja pyrkii kattamaan riskit.
Tasavertaiset kumppanit (Equal play)
2 Määritellään sopimukseen kuuluvat varaosat/työt ja rajataan pois esim.
kalleimmat varaosat. Palvelumaksun hinnoittelu on tuottajan kannalta helpompi määritellä – osa riskistä siirtyy tilaajalle.
Määritellyt palvelut (Open case)
3 Sopimukseen kuuluu tiettyjä perustoimintoja (esim. määräaikaishuollot), mutta suuret huollot ja varaosat laskutetaan erikseen. Tämä malli on tuottajan kannalta lähes riskivapaa, mutta tilaajan on vaikeaa budjetoida
vuosikustannuksia.
Avoimet kirjat
(Open books) 4 Käytetään mallia 1. tai 2. Tuottaja esittää esim. 12 kk välein tilaajalle
elinkaaripalvelun tuloslaskelman. Mikäli tulos on yhteisesti sovitussa raameissa, palvelu jatkuu entisellä hinnalla. Mikäli tulos on liian pieni tai suuri korjataan seuraavan vuoden palvelumaksua vastaavasti.
Tuotteen koko elinjakson kestävä palvelusopimus ja kattava palvelupaketti yksinkertaistavat tilaa-jan kustannusten hallintaa. Toimittatilaa-jan osalta pitkän atilaa-janjakson palvelusopimuksen hinnoittelu on vaikeaa ja riskien toteutumiseen varautuminen on haasteellista. Vastaavasti määrämuotoinen pal-velu, jota yllä olevan taulukon (Taulukko 1.1) kolmas vaihtoehto kuvaa, siirtää riskin yllätyksistä tilaajan kannettavaksi. Sopimuksissa voidaan myös pyrkiä riskien jakamiseen (tasavertaiset kump-panit, avoimet kirjat). Riskien hallintaan palataan kappaleessa 1.6.
Käyttö- ja ylläpitovaihe
Joidenkin järjestelmien kohdalla kunnossapidon kustannustehokas järjestäminen voi asettaa erityi-siä haasteita. Logistiikan toimivuus nousee keskiöön silloin, kun tuotantojärjestelmä on maantie-teellisesti hyvin hajautettu tai vaikeasti saavutettavissa (esim. merituulivoimalat). Järjestelmät voi-vat myös muodostaa liikkuvan laivueen (fleet), kuten esimerkiksi kuljetusyritysten kalusto, tai kun-nossapitotoiminnassa hyödynnetään valmistajan tai muun palveluntarjoajan mahdollisesti hyvinkin kaukana sijaitsevia toimitiloja. Logistiikan merkitystä korostaa Hastingsin (2015, s.12) kuvaama liiketoimintalähtöinen elinjaksomalli. Hastings jakaa hankittavan tuotteen tai järjestelmän elinjak-son kuuteen vaiheeseen tai tehtävään:
• liiketoiminnan vaatimusten tai mahdollisuuksien tunnistaminen
• hankintaa edeltävät tarkastelut (pre-acquisition analysis) - sekä teknisten että taloudellis-ten tekijöiden analyysit ja vaihtoehtojen toteutuskelpoisuuden (feasiblity) arviointi ja rat-kaisun valinta
• hankinta (acquisition) - vaihe käsittää myös implementoinnin toimintoihin
• logistiikkatuki (logistic support provision, Integrated Logistics Support, ILS), johon kuu-luu mm. kunnossapidon järjestäminen ja varaosien hankinta
• käyttö ja kunnossapito
• käytöstä poisto
Elinjakson hallintasuunnitelma on omaisuudenhallinnan (asset managment) työkalu (Hastings, 2015). Suunnitelmaa muodostettaessa tunnistetaan kunkin kohteen suorituskyvyn ylläpidon edel-lyttämät kunnossapitotehtävät ja tulevien vuosien kehittämistarpeet sekä tähän vaadittavat resurs-sit. Tämä lisäksi arvioidaan mahdollinen käyttöikä ja määritellään käytöstä poistoon liittyviä teh-täviä. Elinjaksosuunnitelmat (asset life cycle management plan, ALMP tai asset management plan, AMP) tarjoavat siten lähtökohdan kunnossapidon resurssien ja korvaus- ja kehitysinvestointien pi-demmän aikajänteen suunnitteluun. Elinjakson hallinnan suunnitelmat muuttuvat yrityksen tavoit-teiden muuttuessa ja monien ulkoisten ja sisäisten tekijöiden paineessa, joten suunnitelmia on sään-nöllisesti myös päivitettävä. Teknologian kehittyessä markkinoille tulee jatkuvasti uusia ratkaisuja, joiden käyttöönoton mahdollisia hyötyjä yritysten on punnittava.
Kuva 1.7. Järjestelmän elinjakson hallinta on jatkuvaa toimintaa (Kortelainen ym., 2020)
Tuotantojärjestelmän lukuisten kohteiden elinjakson hallinnan suunnitelmien toteutuksessa tulisi ottaa huomioon suunnitelmien yhdenmukaistaminen eri organisaatioyksiköillä ja tasoilla, muutos-ten hallinta, johtajuus ja kulttuuri (SFS-ISO 55002). Suunnitelman olennaisia osia ovat myös pa-lautteen kerääminen, tulosten arviointi ja suunnitelmien parantaminen. Elinjakson hallinta ja suun-nittelu (Kuva 1.7) onkin jatkuvan parantamisen filosofian mukaisesti jatkuvaa toimintaa.
Tuotantolaitteiden elinjakson hallinta on tärkeä osa omaisuuden hallinnan kokonaisuutta (asset management). Omaisuuden hallintaa käsittelee tämän kirjan Osa 2.
Suorituskyvyn parantaminen ja investoinnit
Tuotantojärjestelmien suorituskyvyn ylläpito ja kehittäminen edellyttävät myös investointeja uusiin laitteisiin ja osaamiseen sekä kunnossapidon ja toimintatapojen kehittämiseen. Usein tässä yhtey-dessä käytetään termiä CAPEX (capital expenses), jolla siis käsittää yhtiön investoinnit, joilla pyri-tään nykyaikaistamaan olemassa olevaa tuotanto-omaisuutta (kiinteistö, koneet, laitteet) tai hank-kimaan uusia. Käyttökustannukset (operating expenses, OPEX) puolestaan muodostuvat yrityksen jatkuvista kustannuksista kuten palkoista, raaka-aineista ja käyttöhyödykkeistä. CAPEX-investointien avulla voidaan tavoitella suurempaa tuotantomäärää, laadun kehittämistä, parempaa kokonaistehokkuutta, ympäristön suojelua, tai investoinnit ovat välttämättömiä lainsäädännön ja määräysten muuttuessa. Investointien (CAPEX) avulla voidaan myös pyrkiä käyttökustannusten (OPEX) pienentämiseen, jolloin esimerkiksi paljon kunnossapitoa ja ihmisten työtunteja vaativa kone tai laite korvataan kokonaan uudella. Taloudellisen kannattavuuden lisäksi investointipää-töksissä korostuu laaja joukko muita näkökulmia, kuten teknologiset, ekologiset, yhteiskunnalliset, oikeudelliset ja eettiset ulottuvuudet, joiden rahallinen arvottaminen ei ole yksiselitteistä. Tämä edellyttää laaja-alaista investointien arviointia, jota havainnollistaa kuvan (Kuva 1.8) viitekehys.
Kuva 1.8. Laaja-alainen lähestymistapa kunnossapitoinvestointien arviointiin (Räikkönen ym., 2019) Investointipäätöksenteon tueksi on olemassa useita rationaalisia ja analyyttisia investointilaskenta- ja riskianalyysimenetelmiä, joiden selkeä pääpaino on reaali-investointien arvioinnissa. Tunnettuja menetelmiä ovat esimerkiksi nykyarvo-, annuiteetti-, takaisinmaksuajan-, pääoman tuottoasteen ja sisäisen korkokannan menetelmä. Elinjaksokustannus- ja elinjaksotuottolaskelmat painottavat tuotteen tai palvelun koko elinkaaren aikaisten kustannusten ja tuottojen arviointia (ks. tarkemmin luku 1.5). Investoinneilla saavutettavia hyötyjä voidaan arvioida myös joko kustannus-hyöty tai kustannus-vaikuttavuusanalyysin avulla. Tällöin kustannukset muutetaan rahaksi, mutta vaikutuk-sia voidaan kuvata ja määritellä myös muilla tavoilla. Riskien ja epävarmuuden hallinta on inves-tointihankkeen onnistumisen olennainen osatekijä prosessin kaikissa vaiheissa.