Jari, Arabianranta, 2000

Mies vaikuttaa väsyneeltä. Hän istuu huoneentapaisessa tilassa, joka vaikuttaa ahtaalta. Mies on kuvassa etualalla nojaten jotakin vasten, joka saattaisi olla vanha sohva tai nojatuoli.

Miehellä on yllään napillinen ja taskullinen paitapusero, joka näyttää liian isolta kantajalleen.

Myös miehen ahavoituneet, raskaasti sylissä lepäävät kädet näyttävät liian suurilta ollakseen miehen omat kädet, vaikka epäilemättä sitä ovatkin. Miehen kasvoilla on uurteita, joita katossa olevasta aukosta tuleva päivänvalo korostaa. Valo lankeaa miehen kasvoille ja olkapäille kuin kuvitteellisen suojelusenkelin hohde. Miehen takana lojuu erilaisia tavaroita, patjankappaleita ja riepuja hujan hajan, mutta esineiden luonteesta ei ota tarkemmin selvää, ne jäävät hämärän peittoon. Miehen olemus vaikuttaa siltä, että hän on luisunut normiyhteiskunnan ulkopuolelle. Kuvausympäristö ei varsinaisesti muistuta kiinteistöfirman asuntoesittelyä. Kuvan yleistunnelma on latistunut, mutta pysäyttävä. Mies ikään kuin pakottaa katsomaan itseään.

Miten kuva sitten rakentaa, konstruoi kodittomuutta? Tavallinen katsojahan ei tiedä, missä mies on kuvattu. Kailan kuvien kohdalla kuvat ankkuroidaan todellisuuteen nimenomaan näyttelyn tai kirjan nimeämisen kautta. Sana koditon kertoo meille, että kaikki kuvatut ovat ilman asuntoa, toiset kirjaimellisesti kadulla. Jos ohitamme tämän esitiedon, mikä kuvassa voisi esittää kodittomuutta?

Yksi tapa on lähestyä kuvaa miettimällä, mitä asioita yleensä yhdistämme kotiin ja omaan asuntoon. Edelleen voimme verrata näitä mielleyhtymiä kuvaan ja todeta, että ehkäpä kuvasta puuttuu jotakin, minkä miellämme olennaiseksi osaksi kotia. Ainakaan miehen ympäristö ei vaikuta asutulta, sisustetulta, siistiltä tai puhtaalta. Emme näe henkilökohtaisia tavaroita pantuna esille, emme valokuvia perheenjäsenistä tai muuten asujalle tärkeistä paikoista ja tapahtumista, emme valaisimia, verhoja, ovia. Mies tuntuu olevan seinää vasten monessakin mielessä. Hänellä ei tunnu olevan ulospääsyä tilanteestaan, eikä hänen ilmeensä vaikuta

2Luvussa esiintyvät kursivoidut sitaatit ovat Panu Rädyn artikkelistaKoditon.

kovin toiveikkaalta. Mies on todennäköisesti hyvin köyhä, sillä emme näe hänen yllään tai ympärillään mitään vaurauteen tai edes kohtuulliseen toimeen tulemiseen viittaavia merkkejä, kuten mainoskuvista tuttuja trendivaatteita. Ylipäätään emme näe mitään, minkä mies voisi omistaa. Voi sanoa, että kuvassa rakennetaan kodittomuuttanäyttämällä puutetta jostakin.

Voimme ajatella myös sitä, miten tekijyys vaikuttaa kuvassa. Mitä kuvaaja on halunnut sanoa esimerkiksi rajaamalla otoksen siten, että näemme katossa olevan neliön muotoisen aukon, josta valo pääsee sisään tilaan? Tai että tekijä on halunnut kuvata miehen juuri päiväsaikaan, jolloin tilaan ylipäätään pääsee luonnonvaloa, eikä ole käyttänyt salamaa tai muita apuvälineitä valon aikaansaamiseksi. Tekijä on saattanut haluta tuoda ilmi toivon ja parempaan uskomisen tärkeyttä ankeassakin elämäntilanteessa.

Kuvattava itse ei ole pyrkinyt esittämään muuta kuin on. Mies kyllä poseeraa kameralle, mutta tekee sen hyvin hillitysti, kuin vähät välittäisi ympärillään tapahtuvasta. Toisaalta emme voi tietää, mitä kuvaaja on häneltä pyytänyt ja miten ohjaillut kuvaustilannetta. Sen kuitenkin näemme, ettei kuvan tekijä ole halunnut mässäillä kurjuudella – kuvaaja ei kerro, miten mies on tilanteeseensa päätynyt, mitä tehnyt ja miten hän päivänsä viettää. Tämä kaikki jää katsojan itsensä pääteltäväksi.

Jari keräsi pulloja Rautatientorilla, kun Kaila tuli pyytämään häntä kuvaan. Jari kuvattiin Arabianrannassa kesäkuussa 2000 vanhassa ja sotkuisessa umpikontissa, jossa Jari oli yöpynyt. Kaila kertoo käyneensä paikan päällä kuvausten jälkeen ja järkyttyneensä näystä. Kontti oli poltettu.

************************************************************************************

2. Tuula, Töölö, 2000

”Päivi istuutuu ikkunapöytään. Hän haluaa ympärilleen tilaa. Hän ei ole koskaan pitänyt siitä, että seinät ovat liian lähellä toisiaan, vaikka aina ne ovat.”

2. Tuula, Töölö, 2000

Nainen on hätkähdyttävä näky. Hän poseeraa avoimesti, ylpeänä, silti omana itsenään, kasvoilla tyyni ja itsevarma ilme. Nainen on ilmiselvästi koristautunut kuvaan. Hänellä on laskeutuvaa kangasta oleva naisellinen leninki jonka alla on pitsipusero. Kaulaansa nainen on pannut helmillä ja paljeteilla koristellun huivin. Naisella on meikkiä ja koruja yllään. Hän poseeraa uhmakkaasti, kädet nostettuna kulmikkaasti ylös, kämmenet kiinni hiuksissa.

Asento on suora, arvokaskin. Suupielessä karehtii hienonhieno hymy. Hän on jo nähnyt elämää useamman vuosikymmenen, muttei ole kenties päässyt aivan niin pitkälle kuin olisi halunnut. Siitä voisi kertoa kuvausympäristö – kasveja, kukkia ja runsaita lehtiä pursuileva tausta on herkullinen näky. Nainen seisoo lehtien ja kasvien keskellä nilkkojaan myöten. Hän nousee kasvien keskeltä kuin höyheniään pörhistelevä lintu, kylläkin näyttävä sellainen. Kuva suorastaan huutaa: ”En ole vain koditon, vaan ennen kaikkea ihminen, ja Nainen isolla N:llä!”. Kuvasta voi lukea vastapuheen läsnäolon, omanarvontunnon etsimisen ohi kodittomuuden ja irrallisuuden.

Tässä kuvassa representaatio (esitys) ei edes pyri viittaamaan suoraan asunnottomuuteen.

Nainen ei selvästikään ole perinteisessä asunnossa tai sen läheisyydessä, vaan kasvillisuudesta päätellen ulkona, puutarhassa tai jossakin vastaavassa paikassa. Nainen tuskin haluaisi asua keskellä kukkia tai puutarhaa, ainakaan ilman kattoa ja seiniä, joten kuvalla haetaan mielestäni nimenomaan vastapuhetta. Kuva haastaa ilmaisullaan tyypilliset käsitykset kodittomista.

Katsojalle tulee tunne, että kuvaaja on antanut kuvattavalleen vapauden poseerata kuten tämä parhaaksi katsoo (tosin tästä emme voi olla varmoja). Kuvassa on hauska ristiriita jos ajattelemme sitä performatiivisuuden kautta: esittäähän nainen sukupuoltaan perinaisellisin tavoin (koristautunut, naisellinen nainen hulmuavine hameenhelmoineen ja koruineen, meikkeineen ja avoimesti katseen kohteeksi asettuen), mutta onnistuu samalla rikkomaan stereotypiaa kurjasta, onnettomasta ja likaisesta kodittomasta.

Tässäkin kuvassa rakennetaan kodittomuutta tuomalla esiin jonkin puute, tässä tapauksessa kodin puute tai mikään kotiin edes symbolisesti viittaavan puute. Nainen on

Tuula halusi välttämättä tulla kuvatuksi palmun katveessa. Niinpä Kaila vei Tuulan Helsingin kaupungin talvipuutarhaan. Tuula tuli kuvauksiin mukanaan kaksi kassia: yksi täynnä vaatteita, toinen meikkejä.

************************************************************************************

3. Terttu ja Rane, Arabianranta, 2001

”Paskaiset rievut ja takkuinen tukka, entäs sitten. Jos ulkomuotoni häiritsee, minut voi viedä ostoskierrokselle ja kampaajalle. Ihan vapaasti.”