Kun kansainvälisten prikaatien taistelijat saapuivat Espanjaan, tasavaltalainen kansa otti heidän vastaan sankareina. Ensimmäi-nen äänimaailman elementti, joka espanjankävijöiden teksteihin ilmestyi, olivat espanjankieliset tervehdykset ja huudahdukset:
”Salud internacionales” ja ”Viva, viva!” Paikalliset asukkaat tuli-vat asemille tervehtimään heitä – sotilaiden käsiä puristettiin ja iloisia huudahduksia ”Camaradas internacionales, viva” sekä
”Saludamos camarada internacional!” kuului kaikkialta.19 Erityi-sesti lasten riemukkaat tervehdykset jäivät miesten mieleen. Vuo-ristossa lapset juoksivat kansainvälisiä joukkoja vastaan – nyrkki pystyssä kommunistitervehdyksessä ja huutaen niin, että vuoret kaikuivat: ”Salud! Salud!”20 Tervehdykset saivat sotilaat liikuttu-maan ja vahvistivat heidän maailmankatsomustaan ja voitontah-toaan. He tunsivat matkustavansa junilla Espanjan maan ja kan-san sydämiin. Asemilla oli väkeä, joka juhli heitä, kuin sota olisi jo voitettu. Se tuntui juhlalliselta ja hämmentävältä. Mieleen jäi
välähdyksiä erityisesti aivan pienistä lapsista; eräskin nelivuotias huusi radan varrelta kirkkaalla lapsenäänellään sotilaille: ”Salud”.
Maa, jossa lapset olivat heidän puolellaan, oli puolustamisen arvoinen.21
Myös romaaneihin tallentui jälkiä tervehdyksistä ja huudah-duksista. Upton Sinclair kertoo Taistelu Madridista -romaanis-saan amerikkalaisten vapaaehtoisten saamasta vastaanotosta pateettisesti. ”Los camarados americanos, salud”, huudettiin heille, ja tytöt tanssivat kaduilla laulaen vapaudesta, kiitollisuu-desta ja rakkaukiitollisuu-desta nuoria amerikkalaisia sankareita kohtaan.
Sotilaiden marssiessa kaupungin halki kokonaiset kansanjoukot riemuitsivat ja lauloivat: ”oli ruusuja, myrttejä varrella tien”. Kan-sainvälisistä prikaateista tuli jo heti niiden saavuttua legenda, kir-joitti Sinclair.22 Taistelujen alettua tasavaltalaisten merkittävim-män agitaattorin Dolorés Ibárrurin eli La Passionarian lanseeraa-maa ”no pasarán” vakiintui iskulauseeksi, jota toistettiin monissa kirjoituksissa.23 Se päätyi paitsi Sinclairin romaanin otsikkoon myös suomalaisen vasemmistolehdistön sivuille.
Espanjankävijöiden tekstit tulvehtivat lauluja. Teksteissä ker-rotaan laulujen kuulemisesta, yhdessä laulamisesta ja sen vai-kutuksesta. Musiikin universaalinen, ihmisiä yhdistänyt voima tulee hyvin esille aineistoissa. Eräs suomalaismuistelija kertoi viimeisestä illasta ennen rintamalle lähtöä. Eri kansallisuuksista koostunut joukko lauloi kukin omalla kielellään mandoliinin ja kitaran säestyksellä läpi yön.24 Laulut olivat kansanlauluja ja kansainvälisiä työväenlauluja, kuten puolalaista alkuperää oleva
”Warsavjanka”. Aatteellisesti vaikuttavimpia oli kaikkien tuntema
”Internationale” – ”Kansainvälinen”, joka alkaa: ”Työn orjat sor-ron yöstä nouskaa,/ maan ääriin kuuluu kutsumus./ Jo ryskyin murtuu pakkovalta, tää on viime ponnistus…”.
”Kansainvälisen” laulamista kuvasi moni kirjoittaja. Eräs suo-malaismuistelija kertoo rintamalle lähdön riehakkaista tunnel-mista. Kuultuaan rintamalle pääsystä miehet huusivat ja hurrasi-vat ja heittelivät lakkejaan ilmaan ”kuin hullut”. Sitten he lähti vät liikkeelle ”Kansainvälistä” laulaen: ”Ajatelkaa nyt vain tuhannen miehen joukkoa, jossa on vähän joka kansallisuutta. - - Koko
Kuva 2. Helsingin Toveriseuralla oli harvinaisia vieraita Herttoniemen majalla 7. syyskuuta 1937: Espanjan tasavaltalaisia merimiehiä. Meneil-lään on nyrkkitervehdyksen opettelu. Suomalaisilta se näyttää sujuu vielä hieman kankeasti. Varmaankin Herttoniemen pimenevässä syysillassa kajahti myös ”Salud! Salud!”
Toveriseura ei sattumalta isännöinyt vierailua.Helsingin Sosialidemo-kraattisesta Nuorisoyhdistyksestä vuonna 1934 erotettujen vasemmis-tolaisten siirtyminen Mauri Ryömän johdolla Toveriseuraan vahvisti vasemmistolaista suuntautumista. Uusi suunta tuli selvästi esiin vuosi-kokouksessa vuonna 1936, jolloin puheenjohtajaksi valittiin Cay Sund-ström ja johtokuntaan enemmistö puolueen vasemmistosiivestä mm. Ahti Myrsky ja Kaisu-Mirjami Rydberg. Kuva Kansan Arkisto.
joukko kulki rientomarssia kylään laulaen suurella äänellä ”Kan-sainvälistä”, kukin omalla kielellään. Siinä kaikui vanha, komea taistelulaulumme espanjaksi, suomeksi, ruotsiksi, norjaksi, tans-kaksi, saksaksi, eestiksi…”25
Vaikuttavimpiin kuvauksiin kuuluu André Malraux’n Toivo-romaanin kohtaus, jossa Kansainvälinen prikaati marssii kohti kasarmia ja laulaa ”Kansainvälistä”. Sen laulaminen saa romaa-nissa vahvan symbolisen merkityksen työväenliikkeen eri kan-sallisuuksia yhdistävän taistelun näkökulmasta: ”Lähestyessään kasarmeja he alkoivat laulaa ja ensimmäistä kertaa maailmassa lauloi Internationaalia taistelumuodostelmaan järjestäytynyt joukko, jossa oli miehiä kaikista kansakunnista.”26
Malraux’n mukaan riveistä erottuivat itsepäiset kommunistien kasvot, pitkätukkaiset intellektuellit, vanhat ja nuoret puolalaiset, saksalaiset, algerialaiset, italialaiset, englantilaiset ja ranskalaiset.
Selät olivat suorat ja kasvot vakavat. Nämä sotilaat eivät olleet lapsellisen innokkaita. Heillä oli vielä muistissaan maailmansota, jossa he olivat taistelleet toisiaan vastaan.27
Laulaminen oli niin tärkeä tunnelmannostattaja tasavaltalais-ten puolella, että sotaa voi ainakin alkuvaiheessaan kutsua laula-vaksi sodaksi. Tämä ei sinänsä ollut ainutlaatuinen tai uusi ilmiö, sillä lauluja ja laulamista on käytetty sotilaiden taisteluvalmiuden nostattamiseen ihmiskunnan historiassa antiikin ajoista alkaen.
Rummut ovat pärisseet ja huilut soineet halki Euroopan taiste-lutantereiden. Erityisesti sotilasmarsseissa on paljon voimaa, ne aiheuttavat jopa fysiologisia muutoksia kuulijoissa: ne antavat energiaa, poistavat pelkoa ja suggeroivat mielet joukkovoiman tunteeseen.28
Musiikki on ollut tärkeä väline niin vallanpitäjille kuin valtaa vastustaneille. Työläiset ovat nousseet vallanpitäjiä vastaan lau-laen omia taistelulaulujaan.29 Lauluilla on ollut erityinen tehtävä kansannousuissa ja vallankumouksissa. Ranskan suuren val-lankumouksen ”Marseljeesia” pidetään ”Kansainvälisen” ohella vahvimmin kansaan vedonneista lauluista työväenliikkeen his-toriassa. Musiikki voi sytyttää ja ylläpitää toivoa paremmasta.
Yhdessä laulaminen synnyttää utooppisen tilan, hetken, jossa jo
Kuva 3. Ruudunkaappaus videoidusta konsertista, jossa amerikkalainen folklaulaja ja vasemmistolainen aktivisti Pete Seeger esitti pojanpoikansa Tao Rodriguez-Seegerin kanssa Viidennentoista prikaatin tunnuskappa-leen ”Viva la Quince Brigada” silmänkantamattomalle, laulun rytmistä eläytyneelle yleisömerelle Barcelonassa vuona 1993. Francon valtaantu-lon aiheuttama pitkä vaikeneminen tasavaltalaisten sisällissodan muis-toista oli päättynyt ja Espanjan kansan toinen puoli oli saanut historiansa takaisin. Konsertti, jossa Seegerit esiintyivät, merkitsi kadotetun mennei-syyden haltuunottoa ja sukupolvien kohtaamista puolen vuosisadan kui-lun yli. https://www.youtube.com/watch?v=tqe7LpBUzqU 27.3.2015.
Viidestoista prikaati oli koottu espanjalaisen ja kansainvälisten pri-kaatien sotilaista ja se puolusti voitokkaasti Madridia pitkän piirityksen aikana. Laulun sanoissa hurrataan prikaatille, joka peittyi kunniaan taistellessaan fasisteja vastaan, valitetaan lentokoneiden, panssareiden ja tykkien puuttumista ja mainitaan, että prikaati on lähdössä uusille kun-nian kentille. Laulusta tuli amerikkalaisen Abraham Lincoln -prikaatin ja sen veteraanien tunnuslaulu, jota jatkuvasti esitetään Espanjan sisäl-lissodan muistojuhlissa.
Pete Seeger oli Espanjan sisällissodan syttyessä 17-vuotias ja vuo-desta 1936 tuli merkittävä hänen tulevaisuutensa kannalta: juuri tuona vuonna hän löysi folkmusiikin ja liittyi Kommunistiseen Nuorisoliittoon.
”Viva la Quince Brigada” -laulun hän kertoo kuulleensa ensimmäisen kerran kotiin palanneilta sotilailta pari vuotta myöhemmin – niiltä har-voilta, jotka Espanjasta tulivat takaisin.
siirrytään tulevaisuuteen; laulaessa tuntuu kuin tavoite olisi mel-kein saavutettu.30
George Orwell kuvasi, kuinka kansa ja sotilaat lauloivat myös espanjankielisiä vallankumouslauluja. Nekin herättivät kansassa innostusta, nostivat taistelutahtoa ja lisäsivät taistelukuntoa, loi-vat yhteisyyttä ja kohottiloi-vat moraalia. Ne antoiloi-vat mahdollisuu-den tuntea toisten läsnäolo. Ne olivat agitaation ja propagandan välineitä ja niiden avulla kutsuttiin joukot koolle. Espanjankieli-set laulut kertoivat proletaarisesta veljeydestä ja solidaarisuudesta sekä vastapuolen pahuudesta. Idealistiset ja lukutaidottomat espanjalaiset käsittivät vallankumousfraasit sananmukaisesti, Orwell kirjoitti.31
André Malraux kuvaa Toivo-romaanissaan, kuinka sodan kuluessa Wagnerin ”Valkyyrioiden ratsastus” lakkasi kuulumasta ja fasistien hymni, joka hänestä muistutti vanhanaikaista sirkus-musiikkia, vaihtui valittavaan flamencoon. Tämä porautui hänen mieleensä kuin syvältä kumpuava hautajaisitku tai autiomaassa etenevä karavaaninajajan apea huuto. Kokonaan toisenlaisen tunnelman viritti riehakas ja voimaa uhkuva tasavaltalaisten tun-nussävelmä, jonka Malraux mainitsi kuuluneen tuon tuostakin rintamilta ja niiden takana. Tästä tunnussävelmästä liikkui useita eri tekstiversioita. Sävelmä perustui ”Rumbala Rumbala Rum-bala” -kertosäkeestään tunnettuun kansanlauluun ”Ay Carmela”.32 Laulaminen sai myös erikoisia ilmaisumuotoja rintamao-losuhteissa. Etulinjoilla vartijat viihdyttivät itseään laulamalla samanaikaisesti rintaman kummallakin puolella, näköetäisyyden päästä toisistaan. Iltaisin sotilaat viihdyttivät itseään laulamalla yhdessä ja yksin.33 Suomalaissotilas muistelee laulaneensa iltahet-kinä yhdessä toisten kanssa ”Partisaanilaulua”:
Kautta laaksojen ja vuorten/ kulki partisaanien tie./ Lyömäjou-kot fascisteiden meren rantaan marssi vie. // Eikä päiväin näiden muisto/ joudu koskaan unholaan. Taisto partisaanein näiden / tien jo johti kunniaan. //Punaliput purppuraiset/ viime kerran hul-muaa. / Lähti sissieskadroona, / tuli taistelijat maan.34
Taistelulaulut olivat kuitenkin vain osa kaikkialla kuuluvasta musiikista. Monenlaista musiikkia soitettiin. Paavo Pajunen ker-too istuneensa iltaisin väsyneenä viikunapuun alla ja kuunnel-leensa haltioituneena kuinka espanjalainen poika soitti kitaraa ja kaunis senjorita pianoa. Hän ei ollut koskaan ennen välittänyt musiikista. Nyt hän ei olisi halunnut tehdä mitään muuta kuin kuunnella näitä ihmeellisiä säveliä.35
Espanjankävijät kertovat myös kaikkialla kuullusta gramofoni-musiikista – kaduilla ja toreilla, kahviloissa ja puistoissa soitettiin espanjalaista flamencoa ja rumbaa, päivän iskelmiä ja kansan-omaisia laulelmia. Kansanvälistä alkuperää olevaa jatsia soitettiin paitsi levyiltä myös kaiuttimista kovalla äänellä. Siinä soi vallan-Kuva 4. "Sotilaskuljetusjunassa espanjalainen soittamassa kitaraa ja suo-malaiset vapaaehtoiset keskittyneesti kuuntelemassa." (Kansan Uutiset 18.7.1976) Kuva laulavasta ja kitaraa näppäilevästä sotilaasta on luon-teenomainen Espanjan sisällissodalle. Hämmästyttävän monissa muis-tikuvissa kerrotaan laulamisesta ja soittamisesta – ja aina hyvin myön-teisessä hengessä. Työväenlaulut ja kansanlaulut, romanssit ja iskelmät yhdistivät eri kansallisuuksia ja loivat tunnelmaa. Ne rohkaisivat, viih-dyttivät ja rentouttivat. Kuva Kansan Arkisto.
kumous ja uusi aika. Öisinkin ilma täyttyi musiikista. Malraux kuvaa kuinka Madridin yössä radioista kaikuivat kaikenlaiset laulut, ”koko toivon ja kiihtymyksen kohina”.36
Kyseessä oli samanlainen moderniin kaupunkilaisuuteen kuu-luva äänimaiseman muutos mikä tapahtui 1920-luvun lopun hel sinkiläistä työläiskaupunginosassa. Tiina Männistö-Funk on nimittänyt sitä säveltulvaksi. Kerrostalojen ikkunoista kaikui yli kaupungin kovaääninen gramofonimusiikki, joka ärsytti rau-haa ja hiljaisuutta kaipaavia, mutta veti mukaansa uudenlaiseen, kiihkeään ja melodramaattiseen elämänsykkeeseen nuoremman väen työväenluokkaa myöten.37 Myös Espanjassa oli meneillään kaupunkitilan uudenlainen haltuunotto taisteluiden välisinä aikoina. Espanjan maaseutua aikalaistarkkailijat pitivät jälkeen-jääneenä ja primitiivisenä, mutta kaupungit olivat heidän mieles-tään kuin mitä tahansa modernin ajan keskuksia. Niissä ihmiset loivat uutta identiteettiään gramofonimusiikkia huudattamalla ja koettivat unohtaa käynnissä olevan sodan.38