André Malraux (1901–1976) oli ranskalainen kirjailija, seikkai-lija, poliittinen henkilö ja intellektuelli35. Kun henkilön maallinen vaellus päättyy Ranskan tasavallan pyhimpään eli Pantheonin kryptaan, niin silloin hän on tehnyt enemmän kuin elämän-työnsä. Näin on myös André Malraux’n kohdalla.
Ennen Espanjan vuonna 1936 alkanutta sisällissotaa Mal-raux oli luonut jo vankan maineen kirjailijana, seikkailijana ja lehtimiehenä. Hänen teoksensa käsittelivät pääsääntöisesti Kau-koidän tapahtumia. Teoksesta La Condition humaine (Sielujen kapina) vuonna 1933 tuli kirjallinen menestys, joka toi kirjoit-tajalleen Ranskan arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, Prix Concourt’in. Kirja kertoo Sanghain joukkoteurastuksesta vuonna 1927.36
Hitlerin valtaannousu vuonna 1933 sai useat ranskalaiset intel-lektuellit ajattelemaan fasismin vaaroja. Kansa eli vielä pitkään pasifismin lumoissa, mutta muun muassa André Malraux ryhtyi toimimaan tuota vaaraa vastaan. Hän tapasi useita kansainväli-sen politiikan ja kulttuurin keskeisiä henkilöitä. Näitä henkilöitä olivat Lev Trotski, Albert Einstein, Haile Selassie, Ilja Ehrenburg, Maxim Gorki ja Boris Pasternak.37
Malraux’n osallistuminen Espanjan sisällissotaan oli melko aktiivista. Hän vieraili ensimmäisen kerran Espanjassa heti kan-sanrintaman vaaleissa saavuttaman voiton jälkeen. Tällöin hän osallistui anarkistisen ammattiyhdistysliikkeen CNT:n kokouk-seen Zaragozassa.38 Saman kesänä, heti sodan syttymispäivänä, 18.
heinäkuuta 1936, Ranskan ilmailuministeri Pierre Cot ja hänen kansliapäällikkönsä Jean Moulin ottivat yhteyttä Malraux’hon ja pyysivät häntä ottamaan asioista selvää paikan päällä Madri-dissa. Matkaan hän lähti Ranskan hallituksen len tokoneella 22.
heinäkuuta ja hän palasi takaisin Pariisiin 28. heinäkuuta. Takai-sin tultuaan hän teki päätöksensä lähteä taistelemaan Espanjan tasavaltalaisten puolelle.39
Osallistuminen sisällissotaan oli André Malraux’lle yhtä moni-nainen tapahtumien ketju kuin hänen ainoaksi jääneen eloku-vansakin kohtalo. Kansainvälisesti hän sai suurta arvostusta ja hänen myönnettiin – kaikkien mahdollisten ranskalaisten lisäksi – kaikkiaan 41 eri valtioiden korkeinta kunniamerkkiä, joukossa mm. Suomen Leijonan suurristi.
Kun Malraux palasi takaisin sotivaan Espanjaan, hän ryhtyi värväämään pilotteja lentovoimiin. Tässä hänellä oli tukenaan salainen järjestö, jonka avulla Ranskan hallituksen ministerit
myivät salaisesti Espanjan tasavaltalaisille lentokoneita, jotka oli tarkoitettu Ranskan omille ilmavoimille.40 Koska Malraux lupasi Espanjalle lentokoneita ja lentäjiä, ottivat niin tasavalta-laiset joukot kuin Espanjan ilmailuministeri hänet vastaan hyvin myötämielisesti. Hän onnistuikin järjestämään tasavaltalaisille parikymmentä Potez 540 -lentokonetta miehistöineen. Niistä muodostettiin kansainvälinen Espanja-lentue, jota Malraux johti vuoteen 1937 saakka.
Malraux ei osannut käsitellä lentokonetta, hän ampui huo-nosti, hänellä ei ollut minkäänlaista sotilaallista koulutusta eikä hän edes puhunut espanjaa tai katalaania. Silti hän osallistui kaikkiaan 65 lentueen operaatioon, ja elokuussa 1936 Toledossa, Madridissa, Guadalajarassa ja Teruelissa francolaisia joukkoja vastaan tehtyihin operaatioihin. Hän haavoittui kahdesti ja luo-vutti komentajan tehtävät Ranskan ilmailuministeri Pierre Cotin suosittelemalle henkilölle.41 Ansioistaan Malrauxille myönnettiin Espanjan tasavallan everstiluutnantin arvo vuonna 1937.
Toiminnastaan huolimatta tai juuri siitä syystä Malraux ei sopinut sisällissodan kaikkien osapuolten ajatuksiin, sillä Rans-kan kommunistisen puolueen stalinistinen puoluejohtaja André Marty ehdotti jo helmikuussa 1937 Malraux’n likvidoimista.42
Heti alkuvuodesta 1937 Malraux poistui Espanjasta ja pa -lasi takaisin Ranskaan. Hän lähti välittömästi loppupuolella helmikuuta matkalle Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Matkan tar-koituksena oli kerätä varoja Espanjan tasavallan puolesta tais-televille.43 Keskeisenä propagandakorttina hänellä oli väite, että kansallismieliset olivat kiduttaneet hänen oman lento-osastonsa jäseniä.44
Toivo
Kun suuri ”taistelija” poistui kentältä, hän ryhtyi kirjoittamaan kirjaa omista kokemuksistaan. Kirja syntyi Pyreneiden vuoris-tossa uuden naisystävän kanssa kesällä ja alkusyksystä. Se
ilmes-tyi jo joulukuussa 1937 nimellä L’Espoir (Toivo). Waintrop kuvai-lee teosta:
”L’Espoir on eräänlainen sisällissodan virallinen sankariromaani hyökkäyksen kohteeksi joutuneesta tasavallasta, mutta myös anti-fasistisen rintaman sisäisistä taisteluista, anarkistien ja Poum’in (Partido Obrero de Unificación Marxista) jäsenten murhaami-sista ja vangitsemimurhaami-sista, Andres Nin’in (keskeinen anarkistivaikut-taja) katoamisesta ja kaikista niistä rikoksista, joihin paikalliset kommunistit ja neuvostoliittolaiset syyllistyivät.”45
Kirjan julkaisemisen jälkeen Malraux lähti uudelleen Yhdys-valtoihin agitoidakseen tasavallan puolesta. Hän vieraili tällä matkallaan myös Hollywoodissa ja siellä hänen ajatuksensa, jotka aiemmin ovat olleet vain taustalla, realisoituvat: kirjasta ja sisällis-sodasta pitää tehdä elokuva, sillä se jos mikä on todella tehokasta propagandaa. Vuoden 1938 alussa Malraux saattoi elokuvasuun-nitelman Espanjan tasavaltalaishallituksen pääministeri Juan Negrin tietoon, ja sai suunnitelmalleen täyden hyväksynnän.46
Sierra de Teruel
Oli kuitenkin jo olemassa elokuva, jonka aihe oli lähellä Malraux’n esittämää. Tämä elokuva oli nimeltään Espanjan maa (The Spa-nish Earth), ja sen oli ohjannut hollantilainen Joris Ivens ja käsi-kirjoittanut amerikkalainen sanomalehtimies ja kirjailija Ernest Hemingway. Kyseessä oli kuitenkin dokumentti, jota ei levitetty laajasti. Sitä vastoin Malraux halusi elokuvallaan koskettaa mah-dollisimman laajaa yleisöä.47
Kukaan ei kiellä ajattelemasta ja jopa haluamasta suuria. Siksi Malraux’n ajatteli ensiksi tehdä elokuvansa Hollywoodissa. Jat-kossa hän suunnitteli sen tekemistä Ranskassa ja tehtäviin mer-kittäviä näyttelijöitä kuten Erich von Stroheimia Schreinerin osaan. Kohtalo kuitenkin puuttui asioiden kulkuun, sillä syksyllä 1936 Neuvostoliitto oli luvannut aseistaa tasavaltalaiset ja otta-nut pantiksi maksusta tasavallan kultavarannon, joka sitten
siir-rettiinkin Moskovaan. Espanjan tasavallan valuuttapulan takia kuvaukset siirtyivät Espanjaan, koska kaikki saatettiin maksaa vain pesetoissa.48
Malraux ei halunnut tai kyennyt tekemään itse kaikkea, joten hän hankki tiiminsä espanjalaisen kirjailija Max Aubin, joka osasi myös täydellisesti ranskaa sekä Denis Marion ja Boris Pes-kinen, jotka toimivat apuna käsikirjoituksessa ja leikkaamisessa.
Ryhmän aikomuksena oli aluksi tuoda filmille Toivo-romaanin kolmannen eli viimeinen osan keskeiset tapahtumat. Kyseinen osa on antanut nimensä koko teoksella, vaikka se käsittää ainoas-taan vähän yli 50 sivua kaikkiaan 470 sivusta.49 Kuitenkaan Mal-raux mukaan materiaalia ei ollut tarpeeksi pitkälle elokuvalla eikä sille, että kirja ja elokuva riittävästi eroaisivat toisistaan. Elokuvan nimi valittiin tapahtumapaikan mukaan ja siten siitä tuli Sierra de Teruel.
Elokuvan varsinainen tekeminen oli vaikeaa, sillä tasavaltalai-nen Espanja oli romahtamassa, sähkön saanti oli vain ajoittaista ja kansallismieliset pommittivat jatkuvasti Montjuichin studioita.
Kuvattu materiaali piti toimittaa kehitettäväksi Ranskaan. Myös rahat loppuivat. Toisaalta armeija antoi elokuvantekijöiden käyt-töön 2500 miestä, mikä mahdollisti vuorilta alas laskeutumisen ja kuvaamisen Montserrat’ssa. Alkuperäinen kuvauspaikka oli jou-tunut Francon joukkojen haltuun.50
Malraux’n elokuvaprojekti jäi pahasti kesken, kuvaamatta jäi 11 alun perin 39 aiotusta kohtauksesta. Elokuvan tekijät poistui-vat maasta juuri ennen Barcelonan puolustuksen sortumista ja joutumista kansallismielisten joukkojen haltuun vuoden 1939 tammikuun lopulla. Filmin valmistumiseen saatiin Pariisissa apua, käytössä oli henkilöitä ja studiot, jotka auttoivat elokuvan lopullisessa valmistumisessa.
Maailma ja sen mukana poliittiset tilanteet muuttuivat nope-asti. Elokuva ehdittiin esittää ainoastaan kaksi tai kolme kertaa.
Näistä yksi esityskerta oli suunnattu alkuperäiselle rahoittajalle, jota edusti Pariisissa maanpaossa ollut Espanjan tasavallan viimei-nen pääministeri Juan Negrin. Tuottajat olivat kuitenkin suunni-telleet pitävänsä elokuvan ensi-illan syyskuussa 1939 Pariisissa.
Ennen ensi-iltaa ehdittiin kuitenkin solmia kohtalokas Molotov-Ribbentrop -sopimus ja sitten alkoi toinen maailmansota, jonka nojalla radikaalipuolueen pääministeri Daladier kielsi elokuvan esittämisen liian propagandistisena.51 Tosin Olivier Todd ilmai-see asian hieman hienotunteisemmin, hänen mukaansa elokuva ei saanut esityslupaa julkiseen levitykseen.52
Ranskan miehityksen aikana natsit pyrkivät takavarikoimaan kaikki elokuvan kopiot onnistumatta kuitenkaan löytämään juuri sitä (master copy), jonka avulla elokuvasta voi tehdä uusia kopi-oita. Jostain syystä se oli joutunut laatikkoon, jonka virallisena sisältönä oli erilaisia draamaelokuvia. Juuri tämän kopion avulla voitiin rauhan palattua tehdä elokuvasta uusia kopioita.
Nykyisin asiantuntijat mm. Víctor Erice, Ferrán Alberich ja Edouard Waintrop puhuvat vuonna 1945 tehdystä versi-osta nimelle Espoir, vailla määräävää artikkelia, mikä poikkeaa Malraux’n kirjan nimestä. Uusi elokuvaversio sai melkoisen nihkeän vastaanoton. Sitä oli myös muokattu ilman Malraux’n lupaa.53 Elokuvaan oli lisätty Ranskan tuolloisen tiedotusminis-terin Maurice Schumannin puhe elokuva tärkeydestä maailman-sodan päätyttyä. Samalla siitä oli poistettu 19 kohtausta eli noin 120 metriä filmiä, joka käsitti elokuvan lopun, eli suuren joukko-kohtauksen, jossa lähdetään maanpakoon Ranskaan. Vain Darius Milhausin elokuvaan säveltämä musiikki säilyi kokonaan. Se on aina esitetty erikseen ja siinä on siis ollut mukana myös poistetun loppukohtauksen musiikki.54
Amerikan löytö
Eräs elokuvan varhainen kopio koki myös melkoisen seikkai-lun ja tuli päivänvaloon vasta vuosikymmeniä valmistumisen jälkeen. Malraux itse toimitti kopion vuonna 1941 Yhdysval-tain Marseilleissa olleelle konsulille tarkoituksenaan turvata sen säilyminen natsien miehityksen aikana. Seuraavana vuonna elokuvan kopio saapui Yhdysvaltoihin. On arvioitu, että kyseessä olisi ollut Malraux’n lahja tunnetulle amerikkalaiselle
intellektu-ellille, Archibald MacLeishille, joka oli tuolloin kongressin kir-jaston johtajana. Waintrop esittää oikeutetusti kysymyksen, tie-sikö Malraux itsekään tämän kopion säilymisestä, sillä se sijoitet-tiin Kongressin kirjaston kätköihin.55
Tämä ns. amerikkalainen versio, joka löydettiin siis vasta 1960-luvun lopulla, lienee lähinnä Malraux’n alkuperäistä elokuvaa.
Sitäkin muokattiin toisen maailmansodan jälkeisissä oloissa aika-kaudelle sopivaksi. Malraux liittyi kenraali de Gaullen tukijaksi ja saavutti lopulta aseman, jossa hän ei ehkä kaivannut Sierra de Treuelin kaltaista työtään muistuttamaan menneestä, varsinkaan, jollei sitä olisi muokattu maailmansodan voittajien näkemysten mukaiseksi.
Yhteenveto
Ranska ylpeilee ensimmäisellä elokuvaesityksellään. Elokuvalla on ollut keskeinen rooli koko 1900-luvun maan kulttuurihistori-assa. Eräs merkittävä tapahtuma Ranskalaisen elokuvan näkökul-masta oli Espanjan sisällissota, johon virallinen Ranskan ei juuri osallistunut solmitun kansainvälisen puuttumattomuutta koros-tavan sopimuksen tähden.
Uutisfilmit olivat usein kansainvälistä tuotantoa, mutta niitä näytettiin ahkerasti. Varsinaisten dokumenttien tekijöistä nousi kaksi ylitse muiden. Heidän ennen sotaa ja varsinkin sen jälkeen saavuttamansa kuuluisuus nostavat sekä Henri Cartier-Bressonin että André Malraux’n aivan omaan luokkaansa, niin ranskalais-ten filmintekijöiden keskuudessa kuin maailmanlaajuisesti.
Yhteistä heidän Espanjan sisällissotaa käsitteleville elokuvilleen on niiden jääminen varsin suppean piirin kokemukseksi tuotan-toaikanaan. Kaksi elokuvista joutui jopa täydelliseen unohduk-seen ja löydettiin vasta paljon myöhemmin. Cartier-Bressonin kolmannen elokuvan olemassaolokin oli pitkään kyseenalaista, vaikka siitä oli omat epäilynsä.