Espanjan sisällissota käynnistyi sotilaskapinana laillista ja legi-tiimiä hallitusta vastaan. Se ei kuitenkaan syttynyt yllättäen.
Sen taustalla olivat ennen kaikkea tasavallan kauden (1931–
1936) tapahtumat, joita puolestaan ei voi ymmärtää tuntematta Espanjan yhteiskunta- ja poliittista historiaa aikaisemmilta vuo sisadoilta.5 Konkreettiseen ja yksityiskohtaiseen analyysiin menemättä voidaan sanoa, että sodan taustalla oli sekä suuren mittaluokan yhteiskunnallisia rakennetekijöitä että lyhyemmän aikavälin tilannetekijöitä, joiden yhteisvaikutuksesta konflikti käynnistyi.6
Espanja oli 1900-luvulle tultaessa eurooppalaisessa vertailussa takapajuinen, myöhäisen modernisaation maa. Vielä 1900-luvun alkupuolella maatalous oli selvästi hallitseva elinkeino. Maaomis-tusoloja köyhässä etelässä (Andalusia, Extremadura) ja vanhassa Kastiliassa voi luonnehtia lähestulkoon feodaalisiksi. Maanomis-tus oli erittäin voimakkaasti keskittynyt suurtiloille ja tilapäistöi-den varassa elänyt maatalousproletariaatti eli jatkuvasti nälkä- rajalla.
Teollistuminen käynnistyi Espanjassa vasta 1800-luvun jäl-kimmäisellä puoliskolla ja silloinkin lähinnä vain Kataloniassa ja Baskimaalla. Valtio oli poliittisesti äärettömän epävakaa; valta vaihtui useasti ja kiistat kärjistyivät myös aseellisten konfliktien asteelle. Valta oli tiukasti yläluokan käsissä, mutta eliitti ei
suin-kaan ollut yksimielinen harjoitetun politiikan perusteista. Kuten monissa muissakin Euroopan maissa yksi keskeinen rintamalinja kulki liberaalien ja konservatiivien välillä. Karkeasti ottaen jako myötäili yhtäältä teollisuuden ja kaupan, toisaalta suurmaan-omistajien intressejä.
Vuosi 1898 nostetaan usein esimerkiksi siitä, miten heikoissa kantimissa maan asiat olivat vuosisadan vaihteessa. Tuo vuosi merkitsi espanjalaisen aikalais- ja myöhemmänkin näkemyksen mukaan katastrofia Espanjalle: se menetti lähes kaikki siirto-maansa ja koki siinä yhteydessä pahoja sotilaallisia nöyryytyksiä.
Vuosi vahvisti ja jätti perinnökseen kriittisen tai jopa avoimen halveksivan suhtautumisen poliitikkojen kykyyn johtaa maata.7
Sosiaalisen rakenteen muutokset ja valtavat yhteiskunnalliset epäkohdat synnyttivät Espanjaan vasemmiston, jossa sosialistien ohella anarkisteilla oli vahva kannatus. Anarkistien kannatus oli vahvinta köyhässä etelässä ja toinen suurimmista ammattilii-toista oli heidän käsissään.8 Jatkuvat protestit sen enempää kuin poliittinen ja ammattiyhdistysliikkeen toiminta eivät kuitenkaan johtaneet yhteiskunnallisiin reformeihin. Reformien puute ja nii-den yritysten kariutuminen toistuvasti radikalisoivat kansaa.
Espanja ei osallistunut ensimmäiseen maailmansotaan. Silti maassa syntyi voimakasta liikehdintää samoin kuin muualla-kin Euroopassa maailmansodan päättymisen jälkeisinä vuosina.
Vuonna 1917 maassa oli lähes vallankumouksellinen tilanne.
Tässä mielessä Espanja ei poikennut monista muista Euroopan maista, joita sodan jälkeinen epävarmuus runteli.9 Muutokset jäivät tälläkin kertaa tulematta, kunnes epävarmuuteen löytyi ratkaisu. Eräänlainen viimeinen pisara yhteiskunnan läpäisseen tyytymättömyyden aallossa oli armeijan häviö Marokon kapinal-lisille vuonna 1922. Siitä syytettiin laajasti korruptoitunutta hal-litusta. Keino, jolla tilanne laukaistiin, ei olisi voinut olla perin-teisempi maan historiassa: kenraali José Miguel Primo de Rivera nousi armeijan ja poliittisen eliitin tuella maan johtoon vallan-kaappauksella (pronunciamiento) 13.9.1923.
Primo de Riveran hallinnon poliittiset eväät syötiin kuitenkin nopeasti loppuun. Taloudelliset, sosiaaliset ja poliittiset
ongel-mat odottivat ratkaisuja. Vuosikymmenen lopun lähestyessä tuki hänen takanaan kuihtui ja Primo de Rivera joutui luopumaan vallasta 28.1.1930. Vaatimukset tasavallan toteuttamiseksi voi-mistuivat myös porvarillisissa piireissä. Tasavaltaa tukeneiden puolueiden johtajat pitävät kokouksen 17.8.1930 San Sebastia-nissa linjaten tietä kohti tasavaltaa. Paikallisvaaleissa 12.4.1931 tasavaltaa kannattaneet puolueet saavuttivat ylivoimaisen voiton.
Tällöin (14.4.1931) myös Primo de Riveraa tukenut kuningas Alfonso XIII päätti lähteä maanpakoon. Samana päivänä julistet-tiin Espanja tasavallaksi ja perustuslakia säätävän parlamentin vaalit järjestettiin 28.6.1931.10
Tämän prosessin jälkeen ”pehmeäksi” luonnehdittua dikta-tuuria seurasi turbulentti tasavallan kausi. Paikallisvaalien tulos vuonna 1931antoi tasavaltalaisille puolueille murskaavan voiton.
Perustuslakia säätävä parlamentti sai intensiivisen valmistelun jälkeen valmiiksi uuden tasavaltalaisen perustuslain joulukuussa 1931. Aikakauden mittapuun mukaan se oli moderni ja edistyk-sellinen, perustui yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen ja raken-tui ylinten valtioelinten vallanjaon varaan modernin oikeusval-tiollisen mallin mukaan. Kansalaisten perusoikeudet turvattiin ennennäkemättömän vahvasti. Kirkon ja sen sääntökuntien ase-maa koulutuksen antajina sekä niiden erioikeuksia heikennettiin ja kansalaisille annettiin lupauksia sosiaalisista ja taloudellisista reformeista. Maanjakoon liittyvät kysymykset – miten turvata toimeentuloa maata omistamattomille – oli kaikkein polttavin yhteiskunnallinen kysymys, joka odotti ratkaisua.
Nämä muutokset ja niiden myötä lisääntynyt pelko vielä radi-kaalisemmista uudistuksista sai Espanjan perinteisen eliitin taka-jaloilleen. Suurmaanomistajat, teollisuuden harjoittajat, kirkko ja armeija sekä oikeiston puolueet tyytyivät vain pitkin hampain tilanteeseen. Itse asiassa ne olivat valmiit kaatamaan tasavallan heti, kun siihen tarjoutuisi mahdollisuus.
Tasavallan kausi voidaan hallitusten poliittista väriä silmällä pitäen jakaa kolmeen vaiheeseen: reformistiseen kauteen heinä-kuun 1931vaalien jälkeen, jossa vasemmistolaiset tasavaltalai-set ja sosialistit nousivat suurimmiksi puolueiksi (1931–1933),
marraskuun 1933 vaalien jälkeiseen oikeistolaisen käänteen vai-heeseen (1933–1936) ja kansanrintaman vaalivoiton (helmikuu 1936) jälkeiseen – lyhyeksi jääneeseen – aikaan.11
Tasavallan kauden alusta alkaen kävi selväksi, että yhteiskun-nallisten uudistusten toteuttaminen tulisi olemaan todella tuskal-lista. Monet eniten odotetut reformit vesittyivät tai kaatuivat. Eri-tyisen vaikeaa oli saada maanjakoa liikkeelle siten, että köyhien alueiden maaseutuväestölle olisi saatu toimeentulon takaavia tiloja kohtuullisilla taloudellisilla ehdoilla.
Prosessin hitaus lisäsi kansan turhautuneisuutta. Kun kenttä radikalisoitui, antoi se viranomaisille legitimaatiota koventaa otteita. Näin syntyi eräänlainen protestoinnin ja sen tiukkenevan kontrollin välinen itseään ruokkiva kierre. Myös vasemmistolai-set ministerit joutuivat käyttämään perinteistä järjestysvaltaa osin omien kannattajiensa esittämiä protesteja vastaan, mikä edelleen radikalisoi työväestön asenteita.
Vuoden 1933 vaaleissa oikeistolaisten – osin avoimesti tasa-vallan vastaisten – puolueiden muodostama koalitio saavutti voi-ton. Tulos pani yhteiskunnalliset uudistukset suurelta osin jäihin.
Tämä puolestaan turhautti uudistuksia odottavia ja kiristi yhteis-kunnallisia suhteita entisestään. Poliittinen väkivalta lisääntyi eri puolilla maata. Tulevien tapahtumien näkökulmasta olennaista oli sekin, että kärjistyvässä ilmapiirissä eri osapuolten kuvitelmat vastapuolen todellisista aikeista saivat aivan uusia ulottuvuuksia.
Kuvitelmat vastustajien tavoitteista ruokkivat pelkoja ja jyrkensi-vät omia asenteita.
Helmikuun 1936 vaalivoiton jälkeen kansanrintaman hal-lituksella oli suuria vaikeuksia ylläpitää järjestystä. Poliittinen väkivalta eskaloitui ja armeijan ja oikeiston piirissä suunniteltiin hallituksen kaatamista ja kapinaa sekä avoimesti että salaisesti.
Tukea näille suunnitelmille haettiin myös ulkomailta, Saksasta ja Italiasta.
Kapina käynnistettiin – eivätkä aikalaiset todellakaan pitäneet sitä yllätyksenä – heinäkuun 18. päivänä 1936. Kapinan ensim-mäiset päivät ratkaisivat, kumpi osapuoli saisi minkin alueen hallintaansa. Lopputuloksen vaikuttivat kasarmien lojaliteettien
ohella se, kuinka päättäväisesti tasavallan viranomaiset toimivat ja miten aktiivisesti ne pyrkivät tukemaan työläisten järjestöjen aseellista toimintaa tasavallan instituutioiden puolustamiseksi.
Tärkeää roolia näytteli myös kapinallisten ltalialta saama kulje-tus- ja muu apu, jonka ansiosta Pohjois-Afrikan kautta maahan tulleet kapinalliset saivat tukevan sillanpääaseman maan etelä-osiin.
Kansainvälisen yhteisön reaktio yllätti tasavaltalaisen hallituk-sen.12 Suureksi pettymyksesi Euroopan johtavat läntiset demo-kratiat, jopa Ranska, jossa hallitus oli sosialistijohtoinen sekä kansainliitto julistautuivat konfliktien suhteen puolueettomiksi ja ryhtyivät toimenpiteisiin neutraliteetin turvaamiseksi. Käytän-nössä puolueettomuuden valvonta ei onnistunut ja se oli pikem-minkin osasyy siihen, että akselivallat saattoivat suhteellisen avoimesti tukea kapinallisia ja Neuvostoliitto tsavaltaa.