Historia on usein nähty aatteiden ja politiikan temmellyskent-tänä, ei niinkään aistimellisena hetkellisyytenä, äänien ja tuok-sujen tilana, kirjoittaa kulttuurihistorioitsija Hannu Salmi.1 Myös aatteita ja politiikkaa sekä niiden vuoksi käytyjä sotia voi lähestyä aistimaailman – ääni- ja näköhavaintojen, hajujen ja makujen – näkökulmasta, sikäli kuin niistä on jäänyt lähteisiin jälkiä. Espan-jan sisällissodassa (1936–1939) tasavaltalaisten puolella olleiden kirjoitukset ovat tästä erinomainen esimerkki.
Niissä aistihavaintojen representaatioihin yhdistyivät vahvat tunteet: yksilölliset ja kollektiiviset tuntemukset sodan alkuin-nostuksesta rintamaoloihin sopeutumiseen ja lopulta epätoivoon mahdollisuuksien hiipuessa.2 Minkälaisia nuo aistihavainnot oli-vat ja mitä ne merkitsivät sodan tarkkailijoille ja sotilaille, jotka kirjoittivat sodasta suoraan tapahtumapaikoilta tai muistelivat tapahtumia myöhemmin. Tulkitsen aistihavaintoja nimenomaan vasemmistolaisen3 aatemaailman läpi sen merkityksiä ja tun-neyhteyksiä osoittaen, sodan kokemusta painottaen.4 Lähesty-mistapani edustaa lähtökohdiltaan kulttuurihistoriallista sota-historiaa, joka huomioi tutkittujen henkilöiden maailmankuvan, yhteiskuntakäsityksen, arvot ja merkitysjärjestelmät ennen kaik-kea kulttuurisina – ei vain poliittisina, taloudellisina ja sosiaa-lisina – rakenteina. Se pyrkii tavoittamaan aikalaiskokemuksen
1 Artikkeli on julkaistu aiemmin Ennen ja nyt, vasemmistolaisuuden teema-numerossa, 1/2015, http://www.ennenjanyt.net/
käytänteineen, dynaamisena vuorovaikutuksena yksilöiden ja kulttuuristen rakenteiden välillä.5
Sisällissodan syttyminen vuonna 1936 teki Espanjan tasaval-lasta taistelutantereen, jolla kohtasivat toisensa tasavaltalaiset ja kansallismieliset joukot toisilleen vastakkaisine ideologioineen.
Sodan alkuvaiheessa Espanjan tasavaltalaiset olivat toiveikkaita.
Heillä oli tunne, että oli yhtäkkiä siirrytty tasa-arvon ja vapauden kauteen. Tasavaltaa puolustettiin erilaisin motiivein. Useimmat tasavallan kannattajista lähtivät sotaan puolustaakseen oikeuden-mukaiseksi koettua demokratiaa, maan laillisesti valittua halli-tusta. Kataloniassa anarkistit kokivat vallankumouksen alkaneen.
Vallankumouksen hetki oli heille utooppinen, riemukas tila, jota he lähtivät vakiinnuttamaan työläisten samanvertaisuuteen poh-jautuvaksi yhteisöksi.6
Tasavaltalaisten puolelle perustettuihin kansainvälisiin prikaa-teihin hakeutui tuhansittain vapaaehtoisia kaikkialta maailmasta.
He tulivat puolustamaan demokratiaa ja kukistamaan fasismia.
Heistä useimpia innosti kansojen vapauden ja veljeyden aate.7 Joillekin kyseessä oli velvollisuuden täyttäminen oman sisäi-sen sosialistisisäi-sen tai kommunistisisäi-sen vakaumuksisäi-sen ohjaamana.
George Orwellin tulkinnassa sosialismin lumous syntyi tavallisen ihmisen mielessä tasavertaisuuden saavuttamisen mahdollisuu-desta.8 Monet uskoivat, että he itse tulisivat jäämään historiaan fasismin pysäyttäjinä ja ihmiskunnan vapauttajina. Heidän voi-mantunteensa oli valtava.9
Espanjan sisällissodasta10 tuli yksi siihen mennessä tarkimmin raportoiduista sodista, sillä se houkutteli paikalle myös ennen näkemättömän määrän sanomalehtireporttereita ja kirjailijoita kuvaamaan tapahtumia. Siitä kirjoitettiin romaaneja, reportaaseja ja aikakaudelle ominaisia reportaasiromaaneja, joissa yhdistettiin faktaa ja fiktiota. Siitä tuli myös yksi ensimmäisistä propaganda-sodista.11 Vaikka tasavaltalaiset lopulta hävisivät sisällissodan, he voittivat propagandasodan. Espanjan sisällissota on jäänyt histo-riaan nimenomaan tasavaltalaisten näkökulmasta kuvattuna, kun sodan eeppinen draama vetosi tasavaltalaisten puolelle
asettu-neisiin, vasemmistolaisiin lehtimiehiin ja taiteilijoihin. Taide oli alkanut politisoitua ensimmäisen maailmansodan jälkeen.12
Käytän lähdeaineistona kahdenlaisia tekstejä: kansainväli-sesti tunnustettujen kirjailijoiden ja suomalaisten vapaaehtois-ten kirjoittamia kuvauksia sisällissodan aikaisesta Espanjasta.
Ensimmäisestä ryhmästä olen valinnut kolme teosta: ranskalai-sen André Malraux’n reportaasiromaanin Toivo (L’Espoir 1937, suomennettu 1983), yhdysvaltalaisen Upton Sinclairin aikalais-romaanin Taistelu Madridista (No Pasaran! A Novel of the Battle of Madrid 1937, suomennettu 1937) sekä englantilaisen George Orwellin reportaasin Katalonia, Katalonia (Homage to Catalonia 1938, suom. 1974). Kaikki kolme kertovat Espanjan sisällissodan alkuvuosista. Vaikka teokset ovat lajityypiltään erilaisia, niitä yhdistää aistihavaintojen tietoinen käyttö ja silminnäkijäkuva-uksen ote. Malraux oli itse mukana taistelulennoilla tarkkailijana ja Orwell osallistui taisteluihin Katalonian rintamilla. Sinclair kertoo muutamien amerikkalaisten lähdöstä vapaaehtoisiksi ja Abraham Lincoln -pataljoonan osallistumisesta Madridin tais-teluun tavalla, joka antaa aiheen uskoa hänen ainakin kuulleen siellä olleiden kertomuksia.13
Toinen aineistoryhmä koostuu suomalaisten Espanjan-kävi-jöiden14 rintamakuvauksista ja muisteluista, jotka julkaistiin Suo-men pojat Espanjassa -antologiana vuonna 1939. Osa teksteistä on miesten rintamalta lähettämistä, alun perin vasemmistolai-sissa lehdissä15 julkaistuista kirjoituksista ja osa muisteluita, jotka kerättiin heti miesten palattua sodasta. Antologian kirjoitukset kuvaavat vuosien 1937–1938 tapahtumia.16 Osa teksteistä julkais-tiin viranomaisten pelosta anonyymeinä ja osa nimellä. Muu-tamat kirjoittajat ovat jäljitettävissä elämäkertatietojen avulla.
Kirjoittamista harrastaneet ja vasemmistoälymystön piireissä liikkuneet Paavo Pajunen ja Lauri Vilenius erottuvat lukuisten lehtikirjoitustensa vuoksi muuten melko tuntemattomaksi jää-västä joukosta.
Suomen pojat Espanjassa -teoksen tekstit ovat antologian toi-mitussihteerin, toimittaja ja runoilija Jarno Pennasen stilisoimia.
Lukujen johdannot ja jotkut katkelmat lienevät tekstien
len-Kuva 1. Suomen pojat Espanjassa -antologiassa kuuluu Espanjassa tasa-valtalaisten puolella taistelleiden ääni. Monet sotamuistoista julkaistiin viranomaisten pelosta nimettöminä, mutta esimerkiksi Paavo Pajunen, Lauri Vilenius, Herman Haapaniemi ja Sulo Paaso kirjoittivat ja muis-telivat myös omalla nimellään. Kirjan sivuilla Espanjassa koettu herää uudelleen elämään. Rintaman karut olot ja taistelut, kanssakäyminen suomalaisten ja kansainvälisten tovereiden kanssa ovat tekstien aiheina.
Myös tuokiokuvat rintamien takana sekä Espanjan maaseudun ja kau-punkien kuvaukset saavat teoksessa osansa. Niistä rakentuu Espanjan-kävijöiden kollektiivinen kokemus. Kuva Raimo Parikka.
nokkaasta ja kouliintuneesta tyylistä päätellen kokonaan hänen itse kirjoittamiaan. Käytän kuitenkin kirjaa kokonaisuudessaan aineistona, koska kyseessä oli kollektiivisesti tuotettu muisto sotaan osallistumisesta.
Se, että aikalaiskuvausten kirjoittajissa oli sekä kansanmiehiä että sivistyneistöön kuuluneita, antaa mahdollisuuden kiinnit-tää huomiota myös siihen, miten tottumus tai tottumattomuus kirjoittamiseen näkyi aistihavaintojen kuvauksissa. Aatteellisesti kirjoittajat edustivat erilaisia vasemmistolaisuuden suuntauksia.
Suomalaisista kirjoittajista useimmat olivat kommunisteja. Kan-sainväliset kirjailijat puolestaan tunsivat sympatiaa sosialismia – joskaan eivät välttämättä kommunisteja tai Neuvostoliittoa – kohtaan. Kaikkien kirjoittajien teksteissä liikutaan sekä etulin-jassa että kotirintamalla. Kuvauksista hahmottuukin sotatapahtu-mien lisäksi myös Espanjan maa – kaupungit, joissa yritettiin elää taistelujen välillä tavallista elämää, auringossa uinuvat maaseu-tukylät, jylhä vuoristo ja Välimeri sinisyydessään, kun maahan tulleet näkivät junan ikkunasta vieraiden maisemien vilisevän sil-missään ja orientoituivat itselleen kokonaan uuteen ympäristöön kaikkia aistejaan käyttäen.