Kielellisessä viestinnässä käytetyt merkit muodostavat jatkumon, jonka toisessa ääripäässä ovat symboliset merkit ja toisessa kuvalliset ikonit (ks. tämän jakson lukua 1.3). Diagrammaattinen ikonisuus, luonnollisen kielen kannalta merkittävin ikonisuuden muoto, sijoittuu näiden kohtioiden väliin. Imitatiivinen toisto on prototyyppistä diagrammaattisuutta; se tarkoittaa sellaisia kielellisiä ilmauksia, jotka ”jäljittelevät” tai ”matkivat” kohteensa ääntä, toiminnan laatua tms.
Termin imitatiivinen toisto valinta kuvaamaan matkintaperusteista toistoa ei ole itsestään selvää, sillä terminologia on kirjavaa. Korhonen (1993: 302) kutsuu äännesymboliikkaa osoittavia sanoja ekspressiivisanoiksi, joita on kahta tyyppiä: toinen ryhmä on onomatopoeettiset eli ääntä jäljittelevät sanat ja toinen deskriptiiviset sanat eli kuvailevat sanat, joilla ilmaistaan muuta kuin ääntä. Tiettyjä, eksklamatiivisessa funktiossa käytettyjä ihmisten, eläinten, fyysisen ympäristön ja luonnon tuottamia ääniä jäljitteleviä ilmauksia (naks, pum, loiskis, kiepsis) on kutsuttu vanhastaan onomatopoeettisiksi interjektioiksi, mutta toisaalta käytössä on myös A.
Penttilän (1963: 500–504) luoma termi imitatiivi, jota käyttää muun muassa Leskinen (2001:
41). Lindström (1999) erottaa omaksi interjektioiden ryhmäkseen imitaatiot eli jäljittelyt (sv imitationer), joilla hän tarkoittaa ei-kielellisiä ääniä matkivia ilmauksia, akustisia ikoneja (pam, ti-ti-tyy jne.). Persson (1974: 143–144) on käyttänyt termiä mimeettinen toisto sellaisesta toistosta, joka ilmentää fyysisen maailman toistuvaa tapahtumaa, esimerkiksi ääntä ja liikettä (kling kling kling jne.). Tässä yhteydessä kannattaa mainita sekin, että ISK (§ 856) pitää interjektiona eli huudahduspartikkelina vakiintuneita kielellisiä äännähdyksiä, jotka osoittavat puhujan affektista reaktiota tapahtuneeseen, sanottuun tai omaan tunnetilaan (huh, hui, yäk, kääk, oho, nono).
Ekspressiivisiksi interjektioiksi voi kutsua onomatopoeettisia ja deskriptiivisiä huudah-duksen muodossa esitettyjä tai funktioltaan huudahhuudah-duksenomaisia ilmauksia. Toisteisessa muodossa esiintyvät usein onomatopoeettiset eläinten äänten matkimiset ja kutsuhuudot (hau hau, kis kis, tse tse, kot kot, kvaak kvaak, kraa(k) kraa(k), vaak vaak, kukkuu, röh röh, tuku tuku ja päkä päkä, titityy titityy). Eläinten äänten matkimisessa itse ilmaus on jäljittelevä, ja sen lisäksi toisto kuvaa diagrammaattisesti iteratiivista toimintaa. Muunkinlaiset ekspressiiviset interjektiot (vähintään) kahdentuvat herkästi silloin, kun ne kuvaavat iteratiivista tai kontinuatii-vista toimintaa (10a–g).
10.a. Pam pam kajahtelivat laukaukset. NS s.v. pam
b. Kuului kaksi peräkkäistä laukausta - pang pang. NS s.v. pang c. Puks puks pani moottori. NS s.v. puks
d. Sur sur kävi rukki. NS s.v. sur
Hetkellistä eli punktuaalista tapahtumaa kuvaava onomatopoeettinen interjektio ei kahdennu, mutta sitä vastoin tällaisia tapahtumia voi toki kuvailla ikonisesti toiston avulla (11a–c). Myös monet soinnutteluinterjektiot kuvaavat hetkellisen tapahtuman, niks naks, rits rats jne. Tällaiset ilmaukset ovat kaksoissanamaisia, partiaaliseen toistoon perustuvia ikonisia muotoja.
11.a. Lops, lops ääntelivät märät virsut miehen astuessa sateen liottamaa tietä. NS s.v. lops b. Lopsis, lopsis panivat pojan saappaat. NS s.v. lopsis.
c. Läiskis, läiskis läjähtelivät askelet märällä tiellä NS s.v. läiskis
Imitatiivinen toisto voi olla esimerkiksi deskriptiivistä toiminnan kuvailua, joka tähtää autentti-suuteen sekä laadun että määrän kannalta (12a). Kirjoitetussa kielessä esiintyvä naurun kuvaus on vastaavanlaista (12b–d).
12.a. Kun musiikki loppuu, Ilona niiasi nätisti ja aikuiset taputtivat käsiään. Ehkä tyttö ei hy-myillyt siksi, että häntä jännitti vastata vieraitten ihmisten kysymyksiin. ”Tuossa äskeises-sä kappaleessa kivointa on se ti-di-di-di-di-di-di-di-di-di-dii, ja se bing-bing”, näyttää Ilona jousen liikkeitä. HS 18.8.1999 s. B 3
b. Hah hah haa, nauroivat miehet. NS s.v. haa 2.
c. ”He he he”, nauroi äijä. NS s.v. he 1.
d. Hi hi hi! poika kiusoitteli sisartaan. NS s.v. hi
Kielessä on vakiintuneita kahden saman elementin mittaisia imitatiivisia merkkejä, joita käytetään viestinnässä monenlaisiin tehtäviin (kop kop, höpö höpö jne.). Näitä voi kutsua duplikoituneiksi akustisiksi ikoneiksi. Raja muihin imitatiivisen toiston tapauksiin on löyhä, sillä samat elementit voivat toistua ikonisessa kuvailussa useammankin kerran, niin ettei kyse ole enää duplikaatiosta. Toisaalta akustisten ikonien ryhmä on heterogeeninen senkin vuoksi, että ilmauksia käytetään monissa kieliopillisissa funktioissa ja osa on siirtynyt interjektiomaisis-ta ilmauksisinterjektiomaisis-ta muihin sanaluokkiin.
Akustisia ikoneja voidaan käyttää korvaamaan fyysisen maailman tekoja. Esimerkiksi kop kop saatetaan lausua koputuksen asemesta sisään astuttaessa, eli merkkiä käytetään huo-mionherättämistarkoituksessa niin kuin aitoa koputtamistakin. Taputtamista voidaan korvata vastaavasti ilmauksella tap tap.
Tietyt ilmaukset ovat lähinnä dialogiin kuuluvia responsseja. Duplikaatti kälä kälä voi paheksua vastaanottajan puheen määrää. Heko heko lausutaan tekohauskasta lausumasta, asiasta tai ilmiöstä, käkä käkä voi esimerkiksi paheksua puhujaa kohtaan esitettyä naurua, höpö höpö epää hyvin affektisesti väitteen totuuden.
Akustiset ikonit lähestyvät monissa yhteyksissä käytöltään symbolisia merkkejä.
Toimintaa kuvailevat ilmaukset pusi pusi ja hys hys sopivat myös esimerkiksi direktiivi-ilmauksiin: Nyt pusi pusi ’pussatkaa’; Tästä asiasta ollaan sitten hys hys ’olkaamme hiljaa’;
Vouho vouho taas ’älä vouhota’.
Lässyttämisen toimintaa kuvaava ilmaus lässyn lässyn sisältää affektisen kannanoton niin kuin kantaverbikin: se ilmaisee halveksuntaa (13a). Ilmaus hopi hopi puolestaan lähenee adverbia, sillä se kuvaa teon laatua ’kiireesti’ (13b), samoin kuin soinnutteluun perustava tiptop (13c).
13.a. Sacrament- videon ohjaaja, Jackass-yhteyksistä tuttu Bam Margera hölöttää tämän 15-minuuttisen läpi poistumatta hetkeksikään kameran edestä. Saamme tietää, että video teh-tiin Prahassa, että siinä esiintyvä mallityttö ei osaa englantia ja että kuvaukset viivästyivät kun keyboard katosi. Lässyn lässyn. HS 30.6.2003 s. D 10
b. Timo T.A. Mikkonen on ratkaisujen mies. kun miehen tv-karisma ei enää riitä valtakun-nanverkkoon, tyyppi asensi valvontakamerat omalle pihalleen. Nyt hopi hopi myymään lähetystä tv-kanaville! MeNaiset 24/2005 s. 7
c. Johtaja esiintyi aina tiptop. NS s.v. tiptop
Haakana (1995) kutsuu naurupartikkeleiksi oikeaa naurua jäljitteleviä kielellisiä konstruktioita, joilla osoitetaan keskustelussa esimerkiksi vakavan ja ei-vakavan puheen välistä eroa. Naurupar-tikkelia (s. 368–369) käytetään dialogissa tyypillisesti vitsin huonouden tai tekohauskuuden osoittamiseen. Näin muodoin puhuja osoittaa naurupartikkelilla affektisen suhtautumisensa propositioon.
14.a. Voisiko olla niin, että yhteiskunnallinen kehitys olisi tehnyt perinteisen politiikan tar-peettomaksi? ”Ettäkö, hahhah, sosiaalivaltion konsensus olisi ratkaissut ongelmat. Miksi harjoittaa politiikkaa taivaassa ja niin edelleen. Tässä on nyt pari ongelmaa: onko ylipää-tään kysymys misylipää-tään konsensuksesta. Termihän viittaa kansalaisten aktiiviseen valtaide-ologian hyväksymiseen. Mutta hyväksyykö ’kansa’ todella nykyisen menon? Ajatelkaam-me vaikkapa työttömien arAjatelkaam-meijaa. Eiköhän kyse ole paremminkin massojen välinpitämät-tömyydestä ja voimattomuuden tunteesta ylivoimaisten ongelmien edessä.” sk87
b. Kotisivullanne luvattiin (kesäkuussa 1997) Myllylän ja Isometsän harjoittelusta esimerk-kejä viikolta 18 lähtien eli huhti-toukokuun vaihteesta. Mistä vuodesta mahtoi olla kyse?
”Heh-heh. Se viikkohan on kohta taas ajankohtainen.” HS 26.3.1998 s. C 12
c. Varapuhemies Mikko Pesälä puhuu nopeasti mutta pitkään. ”Yhden päivän kuljin Johan-nes Virolaisen mukana. Uusia yrittäjiä pitää vähän auttaa, hehheh.” sk87
Naurupartikkeleissa on duplikoituneita akustisia ikoneja: hahhah, hehheh, höhhöh. Niitä käytetään muun muassa osoittamaan naurunalaiseksi jokin väite (14a) tai osoittamaan ylipäätään jokin asia ei-vakavaksi puheeksi (14b ja c).
V SIJAPREDIKAATTIKONSTRUKTIOITA
Sijapredikaatti tarkoittaa yhteisnimityksenä sijapäätteiden ja adpositioiden semanttista napaa (termi P. Leino 1993: 178). Sijapääte ja postpositio ovat tyypillisiä toistokonstruktioon kuuluvia kieliopillisia morfeemeja: päivä päivältä, päivästä päivään, kerta kerran jälkeen. Käytän tällaisten rakenteiden yhteisnimityksenä termiä sijapredikaattikonstruktio.
Sijapredikaattikonstruktiot voi jakaa konstruktion lekseemin mukaan nomini- ja verbikonstruktioihin. Nominikonstruktiot jakautuvat edelleen substantiivi- ja adjektiivirakentei-siin. Kaikki sijapredikaattikonstruktiot ovat erikoiskonstruktioita, eli konstruktion lekseemiksi sopii vain yhden sanaluokan sana (vrt. konnektiivikonstruktioihin jaksossa VI). Käsittelen aineistoa konstruktion lekseemin sanaluokkaan perustavan jaottelun mukaan.
Ensiksi käsittelen substantiivikonstruktioita (luvut 1–10). Keskeisiä rakenteita ovat
PÄIVÄSTÄ PÄIVÄÄN (luku 1),OVELTA OVELLE (luku 2), PÄIVÄ PÄIVÄLTÄ (luku 3), KÄSI KÄDESSÄ
(luku 4), POTUT POTTUINA (luku 6), SILMÄ SILMÄSTÄ (luku 7), KUNINGASTEN KUNINGAS (luku 8) ja EI TIPAN TIPPAA (luku 9). Postpositiokonstruktioita (TAIDE TAITEEN vuoksi jne.) tarkastelen omana lukunaan (luku 5). Substantiivikonstruktioissa on verraten runsaasti myös toiston kannalta kiinnostavia yksittäisiä fraaseja (rinta rinnan, aika ajoin, perä perää, tämän tästä jne.) (luku 10).
Adjektiivikonstruktioita on kolmea tyyppiä: PIENEN PIENI (luku 11), TUTTUAKIN TUTUMPI
(luku 12) ja SUURISTA SUURIN (luku 13). Verbikonstruktioita on samaten kolmenlaisia. Kon-struktio NÄKEMÄLLÄ NÄHDÄ sisältää finiittitaivutuksen saavan verbin ja saman verbin MA-infinitiivin adessiivin (luku 14). Ilmaustyypissä KASVAA KASVAMISTAAN on verbin finiittimuo-don lisänä partiivimuotoinen, omistusliitteellinen minen-johdos (luku 15). Konstruktio KOROS-TAA KOROSTAMASTA PÄÄSTYÄÄN sisältää vartalontoistona MA-infinitiivin elatiivin ja vakion päästyä-, johon liittyy omistusliiite (luku 16).
1 Konstruktio PÄIVÄSTÄ PÄIVÄÄN
Konstruktioon PÄIVÄSTÄ PÄIVÄÄN kuuluu identtisen lekseemin lisäksi elatiivin ja illatiivin sijamorfeemi. Tällaiselle toistorakenteelle on myös kiintoisa lähitapaus, nimittäin konstruktio
PÄIVÄSTÄ toiseen (päivästä toiseen, illasta toiseen jne.). Tässä rakennetyypissä etujäsenen lekseemi vaihtelee samaan tapaan kuin toistokonstruktiossakin, mutta toiseen sitä vastoin on konstruktion vakio. Tämä rakenteellinen vaihtelu liittyy toistoilmauksiin keskeisesti, niin että aloitan luvun tarkastelemalla konstruktioiden PÄIVÄSTÄ PÄIVÄÄN ja PÄIVÄSTÄ toiseen vaihtelua (luku 1.1). Vaihteluun liittyviä keskeisiä ilmiöitä ovat konstruktion ilmausten fraasiutuminen, produktiivisuus, tekstilajikohtaisuus ja tietyt retoriset ilmiöt, jotka motivoivat toistokonstruktion käyttöä. Sitten havainnollistan toistokonstruktion semantiikkaa (luku 1.2). Kolmannessa alaluvussa kokoan yhteen tämän luvun havainnot (luku 1.3).
1.1 Vaihtelu PÄIVÄSTÄ PÄIVÄÄN ~ PÄIVÄSTÄ toiseen