Yhdennettoista laulupäivät järjestettiin Ilomantsissa 17–20. heinäkuuta. Nämä poikkeuksellisesti nelipäiväiset laulujuhlat oli yhdistetty Iljan (profeetta Elia) praasniekkajuhlaan, jota 60–luvulla Ilomantsissa alettiin aktiivisesti elvyttää.130 Kuten edellisillä Iisalmen laulupäivillä oli Ilomantsissakin palveluksia kaksinkertainen määrä. Laulujuhlien yksityiskohtaista ohjelmaa ei julkaistu Aamun Koiton sivuilla, mutta sen verran kerrottiin, että laululeiri alkoi lauantaina 17.
päivänä.131 Samana iltana toimitettiin vigilia Pyhän Eliaan kirkossa. Sunnuntaina 18.7. laululeirin osallistujista muodostuva suurkuoro jaettiin useammaksi pienemmäksi kuoroksi, jotka hajaantuivat Ilomantsin seurakunnan muihin pyhäkköihin eri kanttorien johdolla, näin sunnuntailiturgia toimitettiin samaan aikaan useammassa paikassa.132
Varsinaiset laulupäivät alkoivat maanantai-iltana, jolloin toimitettiin ehtoopalvelus. Tiistaina, profeetta Elian päivänä, toimitettiin aamupalvelus ja juhlaliturgia, joka myös radioitiin.133 Liturgian
127 Sävellajia muuttava harmonisointitapa herättää kysymyksiä, olihan Paavalin yhtenä keskeisenä pyrkimyksenä vanhojen melodiakulkujen kunnioittaminen. Yksi selitys voisi olla se, että Laatokan Valamon luostarissa veisu on soinnutettu nimenomaan näin, ja edustaisi siis Paavalille käytännön luostariperinnettä. Valamon luostarin sävelmistön 1909 näköispainos munkki Simforianin käytössä olleesta kirjasta ei anna asiaan lisävalaistusta. Painettujen nuottien lisäksi siinä näyttäisi olleen käsinkirjoitettuja lisäyksiä, mutta ne ovat liian epäselviä tulkittaviksi.
128 AK 26/1961, 284. Kauko Eklund toimi tuolloin musiikinopettajana ortodoksisessa pappisseminaarissa.
129 AK 30/1961, 321.
130 AK 17/65, 195.
131 AK 18/65, 203.
132 AK 17/65, 194.
133 AK 17/65, 195.
jälkeen mentiin ristisaatossa Kokonniemen kalmistoon. Kaikki palvelukset johti arkkipiispa Paavali.134 Laulunjohtajaksi oli alun perin nimitetty kanttori Pauli Koukkunen, mutta neuvoteltuaan laulupäivätoimikunnan kanssa Paavali määräsi hänen tilalleen kanttori Teuvo Puronpään. Syynä vaihdokseen oli se, että Koukkunen ei osallistunut 2–3.3.1965 kuoronjohtajille tarkoitettuun koulutus- ja harjoitustilaisuuteen Kuopiossa.135 Tämä kertoo siitä, kuinka vakavasti Paavali suhtautui Ilomantsin laulupäiville valmistautumiseen. Sen ohjelmisto olikin erityinen verrattuna muihin laulupäiviin, niin edeltäviin kuin tuleviinkin.
3.5.1 Palvelusten lauluohjelmisto
Edellisenä vuonna (1964) oli julkaistu arkkipiispa Paavalin ja kapellimestari Kauko Eklundin yhteistyössä kokoama ja sovittama Uusi liturgiasävelmistö, joka jälkeenpäin on osoittautunut yhdeksi Paavalin merkittävimmistä konkreettisista saavutuksista kirkkomusiikin alalla. 136 Tämä julkaisu sai kansan suussa tuttavallisen määreen ”muoviliturgia” sen muovisten kansien vuoksi.
Ilomantsin laulujuhlien kohokohta lienee ollut Iljan praasniekkajuhlan liturgia tiistaina 20.7, jossa Uusi liturgiasävelmistö sai virallisen kantaesityksensä, eikä pelkästään palveluksessa, vaan liturgia kuultiin suorana lähetyksenä kansallisella radiokanavalla. Sävelmistö lanseerattiin heti mahdollisimman laajalti. Ennen Ilomantsin laulupäiviä sävelmistö oli ollut ”koekäytössä”
arkkipiispan omassa seurakunnassa, jossa Kuopion ortodoksinen kirkkokuoro sitä lauloi.137 Mainittakoon, että myöhemmin tehty liturgian nauhoitus (1968) päätyi professori Gardnerin kuunneltavaksi, ja jonka innoittamana Gardner lähetti arkkipiispa Paavalille kuuluisan kiitoskirjeensä.138 Tästä alkoi heidän yhteistyönsä, jonka tiimoilta Gardner vieraili Suomessa luennoimassa kirkkomusiikista sekä myös arkkipiispan henkilökohtaisena vieraana.139
Hyvissä ajoin ennen laulupäiviä, maaliskuun 2–3. päivänä, järjestettiin kanttoreille ja kuoronjohtajille valmennuspäivät Kuopiossa, jossa osanottajia oli 21.140 Lauluharjoitusten ohella pidettiin oppitunteja ja alustuksia. Liturgian veisujen vanhin elementti on Oxyrynkhos–fragmentista 200–luvulta.141 Muita lähteitä ovat kiovalaiset ja bysanttilaiset sävelmät, luostarisävelmät ja
134 AK 18/65, 203.
135 AK 13/66, 137; AK 17/65, 194.
136 Eklund ja Paavali muokkasivat sävelmistöä tulevina vuosina edelleen, ja toinen korjattu, kovakantinen painos ilmestyi 1970 nimellä Eukaristia. Lisäksi julkaistiin vihkoina täydennysosat Eukaristia II (1981) ja III (1982).
137 Verikov 2008, 70.
138 AK 4/1969. Kirje on päivätty 1.8.1968.
139 Arkkipiispa Paavali nauhoitti heidän keskustelunsa, jossa he tutkivat Paavalin nuottiarkistoa. Nauhoitteet ovat Uuden Valamon luostarin arkistossa. Markus Hänninen digitoi ne pyynnöstäni ja Maria Bondarenko käänsi venäjänkieliset keskustelut suomeksi. Molemmat aineistot ovat tekijän hallussa.
140 AK 17/65, 194. AK 13/66, 137.
141 Verikov 2008, 31.
bulgarialais-bysanttilaiset sävelmät.142 Maria Verikov on käsitellyt pro gradu –työssään ”Uusi liturgiasävelmistö” yksityiskohtaisesti tätä kokonaisuutta, sen vuoksi tässä tutkielmassa ei liturgiasävelmistön yksittäisiin veisuihin syvennytä enempää.
Ilomantsin laulujuhlien palvelusten veisuvalinnat erosivat kokonaisuudessaan radikaalisti aiempien vuosien vastaavista tapahtumista. Arkkipiispa Paavali ei tehnyt minkäänlaista kompromissia totutun slaavilaisen neliäänisen sekakuoroharmoniamaailman hyväksi. Liturgian veisut oli saatettu aivan uuteen uskoon uuden sävelmistön myötä. Samoin oli Suuren ehtoopalveluksen kohdalla,143 jonka veisut painettiin laulupäivävihkoon jumalanpalvelusjärjestyksessä. Nuotinnettuja veisuja laulupäivävihkossa oli täsmälleen kahdenlaisia: valamolaisia ja nykybysanttilaisia. Ainoastaan yksi suomalainen säveltäjänimi, Krasnostovski, mainitaan, mutta hänetkin vain sovittajan roolissa144 (Autuas se mies, sov. Krasnostovski).
Valamolaisia sävelmiä olivat Psalmi 104 (alkupsalmi), Autuas se mies (1. katisma), Avuksihuutopsalmit, Ehtoohymni ja Litanian ektenia. Nykybysanttilaisella sävelmällä laulettiin Suuri ektenia, Pieni ektenia ja Hartauden ektenia sekä Ton despotin (piispan siunatessa kansaa).
Vihkon lopussa oli avuksihuuto-, litanian- ja virrelmästikiirat teksteinä, maanantai-illan prokimeni nuotinnettuna sekä profeetta Elian ja Jumalansynnyttäjän troparitekstit. Nämä laulettiin vakiintuneen kahdeksansävelmistön mukaan.
Ehtoopalveluksen aluksi laulettava psalmi 104 poikkesi sisällöltään seurakunnissa yleisesti lauletusta lyhennetystä versiosta. Ilomantsissa psalmi vuoroin laulettiin, vuoroin luettiin lyhentämättä sitä ollenkaan. Samoin toimittiin Autuas se mies –veisun kohdalla (1. katisma), lauletun tekstin lomaan luettiin psalmien jakeita, jotka seurakuntakäytännössä yleensä jätetään pois.
Kuten todettiin, Paavali ei tehnyt kompromissia veisuvalinnoissa, mutta veisujen sovittamisessa hän taipui: alun perin yksiääniset veisut oli sovitettu neliääniselle sekakuorolle. Pyrkimyksenä oli luoda, tai paremminkin löytää Suomen ortodoksiselle kirkolle luonnollinen tapa laulaa palveluksia.145 Sovitustyön tekivät sekä liturgian että ehtoopalveluksen kiinteiden veisujen osalta siis arkkipiispa Paavali ja Kauko Eklund yhdessä,146 lukuun ottamatta Autuas se mies -veisua, jonka sovittaja oli A.
142 Verikov 2008, 52–53.
143 Vigilian sijaan toimitettiin illalla suuri ehtoopalvelus, ja seuraavan päivänä aamupalvelus ja liturgia.
144 OLP XI, 13. Autuas se mies (1. Katisma)
145 Liturgia 1964, VII–IX. Johdanto Heikki Kirkinen.
146 AK 18/65, 205.”Arkkipiispa Paavali ja kapellimestari Kauko Eklund ovat tehneet sekä liturgiapalveluksen että ehtoopalveluksen sävellykset”. Erityisesti ehtoopalveluksen osalta kyse on nimenomaan sovitus-, ei sävellystyöstä.
Krasnostovski. Sovituksista puuttuu mollin korotettu johtosävel täysin, harmonisointi on pyritty tekemään melodian asettamien ehtojen mukaan ilman länsimaissa vakiintunutta duuri-molli säännöstöä. Tällä perusteella kaikki Ilomantsin laulupäiviä varten julkaistut uudet sovitukset ehtoopalveluksen valamolaisista veisuista voidaan luokitella moskovalaiseen koulukuntaan (Gardner) kuuluviksi. Uuden liturgiasävelmistön kohdalla tilanne on toinen. Lähtökohta ja periaatteet melodialinjojen ja harmonisoinnin osalta ovat moskovalaisen koulukunnan mukaiset, mutta soinnutus eroaa selkeästi kaikesta aiemmin sävelletystä ja sovitetusta suomenkielisestä ortodoksisesta kirkkomusiikista. Nykysäveltäjiimme verrattuna Paavalin ja Eklundin tyyli on perinteistä, vailla moderneja dissonansseja Einojuhani Rautavaaran tai Mikko Sidoroffin tapaan.
Paavalin ja Eklundin rinnalle voisi kenties asettaa Leonid Bashmakovin, Timo Ruottisen ja Hannu Konosen tuotannot. Kaikilla äsken mainituilla on oma persoonallinen tyylinsä, joka ei riko radikaalisti konsonanssivoittoisen harmonian rajoja, muttei kuitenkaan noudata orjallisesti perinteistä duuri-molli –tonaliteettisäännöstöä. Uuden liturgiasävelmistön luokitteleminen on ongelmallista sen erityisluonteen vuoksi, se jääköön tulevien tutkijoiden tehtäväksi.
Laulujuhlien jälkeen arkkipiispa Paavali teki määrätietoisesti työtä uuden liturgiasävelmistön käyttöönottamiseksi seurakunnissa. Hän pyrki siihen, että uuden sävelmistön omaksuminen ja harjoittaminen seurakunnissa sujuisi mahdollisimman nopeasti. Aivan ongelmitta se ei kuitenkaan tapahtunut. Joissakin seurakunnissa sävelmistö harjoiteltiin ja otettiin käyttöön mielellään, toisissa seurakunnissa saatettiin jopa kieltäytyä kokonaan laulamasta sitä.147 Myös Aamun Koiton sivuilla kirjoitettiin sävelmistön puolesta ja vastaan.148 Esimerkiksi Kajaanin ortodoksisessa seurakunnassa
”muoviliturgian” toinen täydennetty painos Eukaristia (1970) oli liturgiapalveluksissa jatkuvassa käytössä tutkielman tekijän ollessa siellä kanttorin tehtävien hoitajana 2006–2016149. Ilomantsin laulujuhlien ehtoopalveluksen veisut ovat myös käytössä edelleen. Valamolaisten sävelmien sovittaminen suomenkieliseen tekstiin on osoittautunut toimivaksi, samoin sekakuorosovitukset ovat kestäneet hyvin aikaa.
3.5.2 Praasniekkajuhla
Laulajaisten sijaan Ilomantsissa vietettiin juhlaliturgian jälkeen perinteinen Iljan praasniekkajuhla.
Juhlan alkuosassa kuultiin ortodoksisia lauluja eri kuorojen esityksinä ja välikahvin jälkeen
Verikovin (2008) mukaan ”…laulujuhlien nuottivihkoon painettujen valamolaisten sävelmien sovittaja ei ole yleisessä tiedossa.” Verikov ei mainitse lähdettä, joka kumoaisi AK:ssa olevan tiedon ehtoopalveluksen veisujen sovittajista.
147 Verikov 2008, 75–77. AK 27/67 s 213.
148 Ks esim. AK 2/69, 17–18 ja AK 15/69, 158.
149 Vuoteen 2010 asti edellytettiin, että sitä käytetään aina toimitettaessa Johannes Krysostomoksen liturgia.
monipuolista karjalaista perinneohjelmistoa. Praasniekkajuhlan laulajaisosuudesta tiedetään vain kanttori Teuvo Puronpään johtaman suurkuoron laulamat kolme laulua, jotka kaikki olivat uudesta liturgiasävelmistöstä: Jumalan ainokainen, Sinulle veisaamme ja Totisesti on kohtuullista.
Juhlapuhujana oli luonnollisesti arkkipiispa Paavali, joka käsitteli puheessaan samana päivänä virallisen kantaesityksen saanutta Liturgiasävelmistöä.150