Iisalmen laulupäivät, järjestyksessä kymmenennet, ajoittuivat loppuvuoteen 1961, ne pidettiin marraskuun 3–5. päivä. Paavali oli vihitty Suomen ortodoksisen kirkon päämiehen virkaan edellisen vuoden elokuussa. Laulupäivien osanottajamäärä oli runsas, yleisjohtajana toimi Pauli Koukkunen, joka raportoi Ortodoksiselle Veljestölle laulupäivien jälkeen näin: ”Kokonaisuutena katsoen laulujuhlat onnistuivat niin esitettävään ohjelmaan kuin osanottajamääräänkin nähden yli odotusten.
Harva kirkkokunnan puitteissa pidetty juhla on koonnut osanottajia siinä määrin kuin nyt pidetyt laulujuhlat.”91
Laulupäivät saivat myös ennen varsinaista tapahtumaa paljon palstatilaa, Aamun Koiton kaksoisnumero juuri ennen laulupäiviä oli otsikoitu Kanttorien Liiton juhlanumeroksi,92 ja se sisälsi monien suomalaisten kirkkolauluntuntijoiden ja vaikuttajien näkökulmia ortodoksiseen kirkkomusiikkiin.93 Lehden pääkirjoituksessa arkkipiispa Paavali listasi laulupäivien myönteisiä vaikutuksia aina ensimmäisistä vuonna 1929 pidetyistä laulupäivistä alkaen:
Laulupäivillä on ollut oma vaikutuksensa kirkkokuntamme elämään. Sen voisi havaita neljällä alalla:
1) Laulupäivät ovat osaltaan edistäneet kirkkolauluohjelmistomme jatkuvaa rikastumista. Nykyisin tuskin on kuoroa, joka hallitsisi kaikki kirkkokuntamme piirissä julkaistut sävellykset.
2) Laulupäivät ovat osaltaan kohottaneet kirkkokuorojemme laulutason keskimäärin laskien tyydyttäväksi.
3) Laulupäivät yhä uudistuvine ohjelmistoineen ovat edistäneet kirkkokunnassamme ortodoksisen kirkkolaulun tuntemusta ja sen arvostamista kirkkokunnan ulkopuolellakin. Samoin ne ovat muokanneet laulajain ja kuulijain
“makua”, ja kehitys on selvästi johtanut kohti melodisesti ja tyylillisesti vakavampaa vanhaa kirkkosävelmistöä aina muinaiseen bysanttilaiseen lauluun saakka.
4) Laulupäivät ovat tehneet kirkkokuoroillemme palveluksen totuttamalla ne suunnitelmalliseen ja pitkäjännitteiseen työskentelyyn tietyn tavoitteen saavuttamiseksi.94
91 AK 6/62, 50.
92 AK AK 27–28/61.
93 KAJ OKLA Ha:1. Yleinen kirje. ”Kanttorien Liiton luentopäivillä 3–4.1. 1961 Punkaharjulla yksityiskeskusteluissa virisi eräs aloite, jota toteuttamaan olemme kiiruhtaneet. Se on: julkaista erikoinen Kanttorien Liiton numero Aamun Koiton muodossa, joka ilmestyisi vähän ennen Iisalmessa pidettäviä Kirkkokuntamme kirkkolaulupäiviä. Olemme pyytäneet Arkkipiispa Paavalilta siunausta aloitteellemme ja myöskin saaneet sen.” Yleinen kirje Kanttorien Liitolta, jossa pyydettiin artikkeleita eri kirjoittajilta ko. juhlanumeroon.
94 AK 27–28/61, 287.
Paavalin puheissa ja kirjoituksissa näkyy jo hyvin selkeänä pyrkimys vallitsevan kirkkomusiikkirepertuaarin muuttamiseksi. Kirjoituksensa kolmannessa kohdassa hän ikään kuin asettaa bysanttilaisen kirkkolaulutradition päämääräksi, jota kohti tulisi pyrkiä. Edelleen Kanttorien Liiton juhlanumerossa oli kaksi artikkelia, jotka omalta osaltaan asettuivat tukemaan Paavalin näkemyksiä: Heikki Kirkisen kirjoittama “Bysanttilaisen kirkkolaulun eteneminen Pohjois-Venäjälle ja Suomeen”95 ja kapellimestari Kauko Eklundin kirjoitus “Ajatuksia ortodoksisesta kirkkolaulusta”96. Kauko Eklund käsitteli kirjoituksessaan vokaalimusiikin kulttuurisia erityispiirteitä, jotka muodostivat haasteen länsimaiseen duuri-molli –tonaliteettiin tottuneelle suomalaiselle musiikkikorvalle:
Kuuloaistimme on instrumentaalisen ja mekaanisen musiikin vaikutuksesta kehitetty kuulemaan ainoastaan koko- ja puoliaskelisia sävelkulkuja ja sävelvälejä, ja laulutekniikkamme on kehitetty samaan suuntaan. Mutta tämä musiikki on vasta muutaman sadan vuoden vanha…97
Eklund perusteli taitavasti eroja kulttimusiikin, eli tässä tapauksessa kirkkomusiikin, ja maallisen musiikin välillä: kirkkomusiikin tulee olla erilaista, koska sen tehtävä ei ole viihdyttää, olla jotakin
“ylimääräistä” ihmiselämässä, vaan se kuuluu kiinteänä osana johonkin, siis tässä tapauksessa ortodoksisen kirkon jumalanpalveluksiin. Sen olemassaolo on välttämätöntä, siihen pitää suhtautua vakavasti, harkiten ja kunnioituksella, sen olemus ja käyttötarkoitus pitää ymmärtää jonakin muuna kuin pelkkänä ulkoisena kauneuselementtinä.
Heikki Kirkisen kirjoitus puolestaan tuki Paavalin pyrkimyksiä kertomalla kirkkolaulun historiallisen matkan Bysantista Venäjälle ja edelleen Suomeen. Artikkelissaan Kirkinen korostaa perinteen muuntumisen ja muuttumisen välistä eroa: mikä oli luonnollista muutosta (muuntumista) tradition siirtyessä kulttuurista toiseen, mikä taas “luonnotonta” maallisen musiikin vaikutusta (muuttumista), joka ei ollut sopusoinnussa kirkon oman tradition kanssa ja joka muutti kirkkolaulua ikään kuin väkipakolla. Nämä laajat analyysit sakraalimusiikin olemuksesta ja merkityksestä, sekä ortodoksisen kirkkolaulun historiasta tukivat Paavalin henkilökohtaisia näkemyksiä. Iisalmen laulupäivien ohjelmisto erosikin selkeästi edellisistä laulupäivistä.
95 AK 27–28/61, 293–295.
96 AK 27–28/61, 291–292.
97 AK 27–28/61, 291
3.4.1 Palvelusten lauluohjelmisto
Jumalanpalveluksia oli laulujuhlaviikonloppuna kaksinkertainen määrä johtuen Karjalan valistajien juhlasta, jota vietettiin lauantaina. Niinpä vigilioita oli sekä perjantaina että lauantaina, ja liturgioita lauantaina ja sunnuntaina. Karjalanvalistajien vigilia perjantaina ja liturgia lauantaina hoidettiin mieskuorovoimin, niiden veisuja ei yksilöity, mutta sunnuntaivigilian (lauantai-iltana) ja -liturgian laulut ilmoitettiin Aamun Koitossa puolitoista vuotta aikaisemmin keväällä 1960.98 Laulupäivien ohjelmisto oli jaettu kolmeen kategoriaan: 1. Perusohjelmistoon, johon kuului uuden liturgian veisujen lisäksi kaksi yhteiskuoron veisua. Yhteiskuoroon voivat osallistua kaikki halukkaat laulajat, 2. Erikoisohjelmistoon, joka oli juhlakuoron vastuulla sekä 3. Mieskuoro-ohjelmistoon.
Sunnuntaivigilian lauluista vastasi juhlakuoroksi kutsuttu kokoonpano, joka oli sekakuoro.
Vigiliapalveluksen rungon muodosti neljä vuotta aiemmin (1957) julkaistu Sunnuntaivigilia. Se sisälsi vigilian kaavan, palveluksen kiinteät (muuttumattomat) laulut teksteinä ja vaihtuvat kahdeksansävelmistöllä laulettavat laulut nuotinnettuina. Kiinteiden veisujen nuotinnokset löytyivät teoksesta Vigilia I (1942). Vigilian ekteniat otettiin kesän 1960 aikana julkaistusta liturgiasävelmistöstä, josta enemmän tuonnempana luvussa 3.4.2. Vigilian veisuja julkaistiin näitä laulupäiviä varten myös mieskuorosovituksina.99 Ainoastaan litanian ektenia100 laulettiin valamolaisella sävelmällä. Seuraavassa taulukossa vigilian veisut on luetteloitu säveltäjän/sävelmistön mukaan:
98 AK 15–16/60, 155.
99 KLM 4.
100 OLP X, 5.
Säveltäjä/Sävelmä Veisu Julkaisu Korkeasti siunattu olet VI 42, 278–281
Arhangelski, A. Suuri ylistysveisu OLP X, 24–36101
Polyeleopsalmi
Attinen, P (Kiittäkää Herran nimeä) VI 42, 230–232
Alkupsalmi ps104
Bahmetjev, N (Kiitä sieluni, Herraa) VI, 3–6
Bysanttilainen sävelmä
Athos-vuoren Panteleimo- 1. Katisma
nin luostarista (Autuas se mies) KLM 4, 1–4
Ehtooveisu
Dvoretski (Oi Jeesus Kristus) VI 42, 11–13
Gardner, J Psalmista 34 OLP X, 4.102
Kreikkalainen sävelmä
Sov. Arhangelski Iloitse Jumalan Äiti VI42, 188–190
Vigilian loppulaulut,
Mirolybov (Vahvista Jumala…) OLP X, 42–47
Strokin Iloitse, Jumalan Äiti VI42, 184–185
Valamolainen Monet himot OLP X, 7–10
Znamenny sävelmistö
Sov. Arhangelski Ylösnousemustroparit OLP X, 37–41103
Taulukko 9
101 Tämä suuri ylistysveisu on sovitettu suomen kielelle jo aiemmin, todennäköisesti 1930– tai 40–luvulla.
Laulupäivävihkossa painetussa veisussa on kieliasun muutoksen vuoksi joitakin eroja vanhempaan sovitukseen verrattuna. Vanhempi sovitus julkaistiin irtonuottina, julkaisuvuotta tai sovittajaa ei ole mainittu. Ulkoasu on samanlainen kuin sotien jälkeen käytössä olleilla irtonuoteilla/monsteilla. Kopio nuotista tämän tutkimuksen liitteenä KOSN, Liite 6; PSHVA TK LPTK, arkkipiispa Paavali ilmoitti 1.8.1960 kirjeessään laulujuhlatoimikunnalle jättävänsä Arhangelskin sävellyksen ”Korkeasti siunattu olet” pois seuraavin perusteluin: ”Mielestäni Suureen ylistysveisuun johtavana se ei ole tarpeeksi rauhallinen ja muutenkin erottuisi vigilian kokonaisuudesta. Samoin se siis jäisi pois myös laulajaisista.”
102 OLP X, 6. Vaikka Aamun Koiton 15–16/60 sivulla 155 julkaistussa laulupäivien ohjelmassa ehtoopalveluksen viimeisen veisun ”Psalmista 34” kohdalla oleva ”L” viittaa 1960 painettuun Liturgiakirjaan, on kyseessä kirjoitusvirhe.
Veisun jälkeen pitäisi olla ”LO”, joka viittaa Laulupäiväohjelmistoon. Laulupäivävihkon lopussa on lisäksi seuraava ohjeistus: ”Vigilian ehtoopalvelusosan päätteenä olevat jakeet 1–11 psalmista 34 tavallisesti luetaan, mutta toisin paikoin lauletaan. Kreikkalaisen ja bulgarialaisen tavan mukaan alkujakeet luetaan, mutta viimeinen jae lauletaan.
Sävelmä on kreikkalainen (kahdeksas) ja teksti LXX:n [Septuaginta] mukaisesti alkaa sanoilla ”Rikkaat kärsivät puutetta….”; PSHVA TK LPTK, arkkipiispa Paavali toteaa kirjeessä laulujuhlatoimikunnalle 1.8.1960: ”Vielä eräs pikku muutos: ehtoopalveluksen päätteenä oleva ps. 34:1–11 esitettäisiin kreikkalaiseen (ja myös bulgarialaiseen) tapaan… …jae 11 laulettaisiin alkuperäisellä kreikkalaisella melodialla, jonka neliäänisenä on julkaissut Amerikassa I.Gardner.” Myös Hilkka Seppälä mainitsee slaavilaisesta tavasta lukea psalmin 34 11. jae ehtoopalveluksen lopussa (Seppälä 2006, 198). Jae 11 on Gardnerin sävellyksenä OLP X vihkossa. HUOM! OLP X vihkosta otetussa uusintapainoksessa vuodelta 1967 ei ole edellämainittua ohjeistusta.
103 Yksiääninen melodia Valamon luostarin sävelmistö 1909, 30–31. Arhangelskin sekakuorosovitus kunnioittaa alkuperäistä asteikkoa,vrt. VI 42 284–288 Turtshaninovin sovitukset, joissa melodinen molliasteikko. Mainittakoon, että 1986 Sunnuntaivigiliaan painetussa parittomien sävelmäjaksojen ylösnousemustroparissa (73–74) on bassostemmassa painovirhe kohdassa ’haudasta’. Oikea äänenkuljetus löytyy OLP X vihkosta, jossa bassolle on kirjoitettu sävelen a sijaan sävel c.
Yksittäisistä säveltäjistä Arhangelskilla on edelleen suurin edustus, vigiliassa kaksi veisua on hänen sävellyksiään, ja lisäksi yksi kreikkalaisen sävelmän sovitus. Arhangelskin käsialaa on myös vigilian ylösnousemustroparien neliääninen harmonisointi. Näiden kahden troparin melodiat kuuluvat yksiääniseen znamennyi-sävelmistöön. Arhangelskin sovitukset otettiin mukaan 1986 julkaistuun Sunnuntaivigilian toiseen täydennettyyn nuottipainokseen, jossa ne korvasivat Vigilia I:n vastaavat Turtshaninovin sovitukset.104 Siinä missä Turtshaninov on muokannut znamennimelodiaa, jotta sävelkudos kuulostaisi harmoniselta mollilta, on Arhangelski noudattanut arkaaisen melodian asteikkoa ja tehnyt sovituksen vanhaa melodiaa kunnioittaen.105 Arhangelskin sovituksen suomenkielisen version tekijää ei ole nimetty, mutta Paavali on varteenotettava vaihtoehto pienehkössä ehdokasjoukossa. Dvoretskin ehtooveisu on ”se tavallinen” ja nykypäivänäkin eniten palveluksissa ja erilaisten tilaisuuksien päätöslauluna laulettu ja siksi sovelias myös yhteislauluna veisattavaksi. Autuas se mies –veisu on painettu sekä laulupäivävihkossa (sekakuorosovitus) että kirkkolauluja mieskuorolle numerossa 4. Melodia lienee Heikki Kirkisen kautta Athos-vuorelta Suomeen tullut. Neliääninen sovitus voidaan luokitella joko moskovalaiseen tai toiseen pietarilaiseen koulukuntaan kuuluvaksi. Asteikko noudattaa harmonisen mollin periaatteita, tyylin kaavamainen soinnutus saa väriä välidominanttien käytöstä, mutta nykybysanttilaisen kirkkolaulun rytminen epäsymmetrisyys on säilytetty (ei tahtilajia).
Mieskuorosovituksessa on äänenkuljetuksessa tehty hieman kömpelö ratkaisu, joka on kokeneellekin kuorolaiselle erittäin vaikeaa laulaa puhtaasti.106
Iisalmen 1961 laulupäivien kuorosovituksissa voidaan nähdä tyylillisiä samankaltaisuuksia vertailussa edellisillä laulupäivillä olleisiin valamolaisten sävelmien mieskuorosovituksiin.107 Voidaankin siis esittää oletus, että mahdollinen sovitustyön tekijä olisi Paavali, mutta varmuutta asiasta ei ole.
Veisujen säveltäjien joukossa vilahtaa nimi, jolla tulee myöhemmin olemaan runsaasti painoarvoa Paavalin kirkkomusiikkikäsityksen muokkautumisprosessissa: I. Gardner108. Varsinaisesti Gardnerin
104 VI 42, 284–288.
105 Vertaa Arhangelskin sovituksia Vigilia I:ssä oleviin Turtshanovin vastaaviin (284–288). Arhangelskin sovituksissa on kuultavissa moskovalaisen koulukunnan tyyli.
106 KLM 4, 1–4. Esimerkiksi sivu yksi, viimeinen systeemi, tavut -main neuv- (g–molli). Ylempi ja alempi basso laulavat unisonossa nuotit f-fis-d. Hyppy fis–d on vaikea laulaa puhtaasti. Sekakuorosovituksessa (e–molli) basso laulaa vastaavassa kohdassa peräkkäiset puolisävelaskeleet d–dis–e, joka on äänenkuljetuksellisesti huomattavasti parempi vaihtoehto.
107 KLM 1. Joulun valmistusajan stikiira ja Polyeleopsalmi.
108 Chorus et psalmus, juhlakirja Harald Andersenille 1979 (eripainos). Johann von Gardner syntyi Venäjällä, emigroitui Belgradin kautta Müncheniin, jossa jatkoi musiikkitieteen, slavistiikan ja bysanttologian opintoja. Hän toimi
ja Paavalin yhteistyö, johon palataan tuonnempana, alkoi 1960–luvun lopulla. Suomalaisista aikalaissäveltäjistä mukaan on päässyt Peter Mirolybov vigilian loppuveisujen säveltäjänä.
3.4.2 1960 Liturgiajulkaisu
Iisalmen laulupäivien liturgiajumalanpalvelus toimitettiin uuden, kesällä 1960 julkaistun sävelmistön mukaan,109 siksi sitä on syytä käsitellä hieman tarkemmin omana kokonaisuutenaan.
Julkaisun alkusanojen mukaan tämän sävelmistön päätavoitteena oli kansanlaulun elvyttäminen seurakuntien jumalanpalveluksissa. Sävelmäaiheet on koottu pääosin perinteisistä kirkkokansalle tutuista melodioista ja yksinkertaisista valamolaisista sävelmistä, lukuun ottamatta kerubiveisua, joka on ensimmäisen bysanttilaisen sävelmäjakson mukainen yksiääninen veisu.110 Harmonisointi perustuu kolmisointuihin ilman harmonisen mollin korotettua johtosäveltä. Valamon luostarin sävelmistöstä (1909) löytyviä melodia-aiheita on kuultavissa toisessa antifonissa111, Tulkaa, kumartakaamme -veisussa112 ja Herran rukouksessa. Pyhä Jumala -veisussa on valamolainen melodia lähes sellaisenaan113. Jumalan ainokainen -veisun sävelmä on sama kuin Valamon luostarin sävelmistön (1909) Monet himot114 (kahdeksansävelmistön neljäs sävelmä). Kolmannen antifonin valamolainen alkuperä ei tutkielman tekijälle selvinnyt. Uskontunnustuksen sävelmä on ”lyhennetty kiovalainen”, joka yleisemmin tunnetaan akatistossävelmänä. Lyhennetty tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että akatistossävelmäkaavasta käytetään vain kahta ensimmäistä melodiafraasia.115 Eukaristian (Rauhan laupeutta) osalta alkusanoissa todetaan sen olevan ”…itsenäinen kokonaisuuteen sovellettu ratkaisu.”116 Sama kokonaisuus on 2011 painetussa Liturgiassa määritelty ympäripyöreästi ”luostarisävelmäksi”.117 Sävelmä ei löydy Valamon luostarin sävelmistöstä1909 ja sen alkuperä jäi tutkielman tekijälle epäselväksi. 118 Julkaisun loppuun on painettu kolmiäänisinä Basileios Suuren liturgiassa käytetyt Feofanin Rauhan laupeutta (Eukaristia), sekä Sinun tähtesi, Armoitettu kreikkalaisella sävelmällä, ja piispan toimittamassa liturgiassa lauletut Is polla tertsetti ja
Münchenin yliopistossa professorina. Gardnerin laajat tutkimukset etenkin slaavilaisen kirkkomusiikin historiasta ovat alansa perusteoksia. Gardner sekä sävelsi että sovitti ortodoksista liturgista musiikkia arkaaiseen tyyliin. 1960 laulupäivien ohjelmassa Gardnerin etunimi on venäläisessä muodossa Ivan.
109 AK 15–16/60, 155.
110 Julkaisun lopussa on vaihtoehtona kerubiveisu Simonin luostarin sävelmällä kolmiäänisenä sovituksena, s. 51–54.
111 Toisen antifonin ensimmäisessä säkeessä on kuultavissa Herran rukouksen melodinen kulku, Valamon luostarin sävelmistö 1909, 246. Alkusanoissa toisen antifonin sävelmä määritellään juhlapäivien antifonisävelmäksi, joka ei kuitenkaan ole sama kuin 1954 Liturgiassa, ks. esim. s. 91.
112 Valamon luostarin sävelmistö 1909, 234.
113 Valamon luostarin sävelmistö 1909, 235.
114 Valamon luostarin sävelmistö 1909, 19.
115 Kts. myös KL 11, 1–7, jossa sävelmä ei ole ”lyhennetty”.
116 Liturgia 1960, 6.
117 Liturgia 2011, 97–99.
118 Valamon luostarin sävelmistön 1909 sävelmä löytyy Eukaristia II vihkosta nimellä ”Lyhennetty valamolainen sävelmä”, s 7.
Pyhä Jumala –tertsetti. Pääsiäisen juhlakauteen kuuluva valamolainen sävelmä Enkeli huusi on mukana neliäänisenä sekakuoroversiona D-duuriin kirjoitettuna. Lisäksi 1960 Liturgiajulkaisussa on painettu vigiliassa laulettava polyeleoveisu Kiittäkää Herran nimeä neliäänisenä sekakuorosovituksena, jonka melodia on määritelty vanhaksi kirkkosävelmäksi.
1960 painettu liturgia on harmonisoitu kolmiääniseksi, neljäs ääni julkaistiin samana vuonna erillisenä vihkona. Harmonisointi pysyy läpi koko liturgian yhtenäisenä, ja se on toteutettu mahdollisimman yksinkertaisesti, voisi sanoa jopa eleettömästi. Melodia kulkee toisessa äänessä, säestävä ääni seuraa sitä terssiä korkeammalla ja pohjasävel, joka on tarkoitettu miesten laulettavaksi, tukee kokonaisuutta ”…perinnäiseen tapaan säestävänä bassona…”119. Erikseen julkaistu neljäs ääni on tarkoitettu tenorin laulettavaksi, mikäli veisut lauletaan kirjoitetusta sävellajista (D-duuri). Jälkikäteen arvioitaessa ja verrattaessa vuoden 1960 liturgiaa muuhun Paavalin sovittamaan, säveltämään tai hänen myötävaikutuksellaan tehtyyn kirkkomusiikkiin, on sanottava, että sävelkulut ovat yksitoikkoisia ja harmonia yhtä yksitoikkoinen. Alkusanoissa kuvattu tavoite ”Sävelmistöön on pyritty saamaan yhteislaulussa niin suotavaa melodista vaihtelevuutta, mutta ei kuitenkaan resitatiivisen keveyden kustannuksella”120 jää saavuttamatta.
Ortodoksisten Kanttorien Liitto antoi täyden tukensa 1960 liturgiasävelmistölle. Vuonna 1962 julkaistiin liturgian yksiääninen versio, ja OKL kehotti jäsenistöään ottamaan sen heti käyttöön niin palveluksissa kuin muissakin seurakunnallisissa tilaisuuksissa.121 Tämän liturgian sävelmaailma ei kuitenkaan saavuttanut pysyvää jalansijaa Suomen ortodoksisissa seurakunnissa, se jäi varsin pian nuottikaappien ylähyllyille pölyyntymään. Edes Aamun Koiton sivuilla tämä sävelmistö ei herättänyt minkäänlaista keskustelua. Paavalin on täytynyt olla tyytymätön 1960 Liturgiajulkaisuun, koska jo ennen 1961 laulupäiviä, joita varten sävelmistö siis julkaistiin, hänellä oli työn alla uusi liturgialaulujen sävelmistö: 1964 julkaistu ”Muoviliturgia”, jonka kokoaminen tapahtui tiimityönä Paavalin, Kauko Eklundin ja Heikki Kirkisen voimin.122 Julkaisusta enemmän luvussa 3.5.1.
119 Liturgia 1960, 6.
120 Liturgia 1960, 6.
121 KAJ OKLA Cb:1. Johtokunnan kokous Iisalmessa 4.6.1962.
122 Verikov 2008, 21. Eklundin muistiinpanojen mukaan työ alkoi 1.9.1961, laulupäivät pidettiin saman vuoden marraskuussa.
3.4.3 Laulajaisten ohjelmisto
Kuva 1
Laulupäivien konsertti pidettiin sunnuntaina Iisalmen tyttölyseon juhlasalissa.123 Laulajaisissa esiintyi yhteiskuoron, juhlakuoron ja mieskuoron lisäksi kolme muuta kuoroa: Opettajain kuoro, Kuopion kirkkokuoro ja Joensuun ortodoksinen mieskuoro. Näiden yksittäisten kuorojen ohjelmistoa ei sisällytetä seuraavaan taulukkoon, koska ei voida varmuudella tämän tutkimuksen puitteissa osoittaa, että niiden ohjelmistovalintoihin olisi arkkipiispa Paavalilla ollut mitään osuutta eivätkä ne siten kuulu tämän tutkielman aihepiiriin. Seuraavassa laulupäivien osanottajista koottujen kolmen kuoron ohjelmisto säveltäjän tai sävelmistön mukaan luokiteltuna:
123 AK 30/1961, 321. ”Kirkkolaulupäivät Iisalmessa” otsikoidussa artikkelissa kerrotaan laulujuhlan (laulajaisten) kulku.
Säveltäjä/Sävelmä Veisu Julkaisu Iikossi, hautauspalv.
Arhangelski, A (Sinä itse, joka olet) OLP X, 51–54
Herra, kuule KLM 3, 1–5
Athos-vuoren Panteleimo- KLM 4, 1–4
nin luostarin sävelmä Autuas se mies OLP X, 1–4
Bysanttilainen 1.sävelmä Kerubiveisu L60, 24–26
OLP VI, 12 tai
Lvov, A.F. Riemuitkoon sielusi OLP VII, 3
Polyeleopsalmi
Vanha kirkkosävelmä (Kiittäkää Herran nimeä) L60, 64–68 Valamolainen
Sov. Balakirev ja P.P. Enkeli huusi L60, 60–63
Karjalan valistajien
kiitosstikiira, 4. sävelmä KLM 4, 8–11
Monet himot OLP X, 7–10124
Znamenny-sävelmä
Ylösnousemus-Sov. Arhangelski troparit, I ja II OLP X, 37–41125
Taulukko 10
Yhteiskuoro aloitti tilaisuuden laulamalla Feodor Iltolan johdolla bysanttilaisen yksiäänisen Kerubiveisun. Toinen laulu, vanhalla kirkkosävelmällä laulettu Polyeleopsalmi oli soinnutukseltaan hyvin kaavamainen, vailla minkäänlaisia ylimääräisiä koristuksia. Kaavamaisuudella lienee ollut tarkoitus tukea kansan yhteislaulua, joka näillä laulupäivillä oli Paavalin keskeisenä pyrkimyksenä.
Kolmas yhteiskuoron laulu, valamolainen Enkeli huusi Armoitetulle sen sijaan on hyvin liikkuva melodialtaan. Neliäänisestä, Balakirevin soinnutukseen pohjautuvasta sekakuorosovituksesta tuli niin onnistunut, että sitä lauletaan pääsiäisajan palveluksissa edelleen.126 Mieskuoron laulaman Karjalan valistajien kiitosstikiiran myötä palattiin takaisin eleettömyyteen ja kaavamaisuuteen.
Valamolaisen sävelmän sointumaailma on köyhä, resitatiivisia yhden soinnun osuuksia on suhteellisen paljon. Autuas se mies Panteleimonin luostarin sävelmällä edustaa lähinnä pietarilaista koulukuntaa, samoin kuin Arhangelskin psalmitekstiin perustuva sävellys Herra, kuule rukoukseni, joka on puhdas konserttikappale sanojen toistamisineen ja polyfonisine elementteineen (italialaisen koulukunnan vaikutteet). Juhlakuoron laulaman valamolaisen Monet himot minua veisun harmonisointitapa on erikoinen. Valamon Obihodissa veisun sävellaji on fryyginen, eli molli, jonka
124 Valamon luostarin sävelmistö 1909, 19. 4. sävelmäjakson antifoni.
125 Ylösnousemustroparit Arhangelskin sovituksena käsiteltiin jo aiemmin luvussa 3.4.1.
126 Jumalanpalvelus pääsiäisenä 1936, 127–130. Balakirevin sovitus G-duurissa. 1960 liturgian sovitus painettu myös 2011 Nuottiliturgiassa 116–117.
toinen aste on alennettu. 1960 painetussa versiossa alkuperäinen melodia on ylimmässä äänessä (kvinttinä), jonka vuoksi siitä alaspäin muodostettu kolmisointu muuttaa sävellajin duuriksi.127 Vaihtelua veisuun antaa mies- ja naisäänien vuorottelu, antifoninen laulutapa. Juhlakuoron ja mieskuoron ohjelmisto painottui selkeästi vanhempaan sävelmistöperinteeseen, pietarilaista koulukuntaa edustivat vain Arhangelski ja A.F. Lvov, jonka piispalliseen veisuun laulajaiset päättyivät.
Juhlapuheen pitäjäksi piti alun perin tulla kapellimestari Kauko Eklund, joka oli otsikoinut esitelmänsä ”Mitä arvostan ortodoksisessa kirkkomusiikissa”,128 mutta varsinaisessa juhlassa puhui kirkkoherra Olavi Petsalo. Yksi laulujuhlien osanottajista kiinnitti huomiota siihen, kuinka Paavali eli koko sielullaan ja ruumiillaan laulajaisten esityksissä mukana: ”Ilmeistä puheenollen:
arkkipiispa tuntui kasvoista päätellen koko ajan laulavan mukana ja ilmeet kävivät musiikkiarvostelusta.”129