Humala ja alkoholi yhteiskunnallisena kysymyksenä 1800-luvun ja 1900-

1800-luvulla kirjallisuus oli vahvasti sidottu osaksi yhteiskunnallista, snellmanilaista kansansivistysohjelmaa. Yhteiskunnallisiin ja ideologisiin arvoihin sitoutuvana taide-muotona kirjallisuuden tärkein tehtävä oli luoda ja rakentaa perusta suomalaiskansalli-selle identiteetille yhdessä muun yhteiskunnallisen ja kulttuurisen toiminnan kanssa. Kir-jalliset kansankuvaukset korostivat suomalaisen kansan erityislaatuista ahkeruutta, tun-nollisuutta, vaatimattomuutta ja uskollisuutta auktoriteetteja kohtaan. Kansaa ihannoivien kuvausten rinnalla kulki kuitenkin myös valistuksellinen juonne: kansansivistyksellisten ihanteiden edessä seisoi joukko rahvaanomaisia tapoja ja tottumuksia, jotka oli kitkettävä edistyksen tieltä pois. 1800-luvun kirjallisuudessa alkoholi ja humala artikuloituvat edis-tyksen ja hyvinvoinnin jarruiksi tai ymmärtämättömän, välinpitämättömän ja barbaarisen kansan tuntomerkeiksi. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ensimmäisessä, saksasta suo-meksi käännetyssä julkaisussa Kultala (1834) alkoholista tulee koko yhteisöä koskettava ongelma. Viinan esitetään vievän paitsi juojan itsensä turmioon myös johtavan ympäröi-vän yhteisön kohti rappiotilaa. Holtiton viinan myynti ja julkijuoppous ovat konkreettisia merkkejä kuvitteellisen Kultalan kylä-yhteisön rappiotilasta. Lasten laiminlyönti, kylän velkaisuus ja vääristynyt vallanpito ovat alkoholin mukanaan tuomia myötiäisiä. Hallin-tovaltaa käsissään pitävät krouvarit esitetään Kultalassa vallan vääristymän symboleina, toisten ”verestä ja lihasta” elävinä villipetoina (mt. 76). Kylä puhdistuu kuitenkin tapojen turmeluksesta ja huonosta maineestaan sotaretkeltä kotikylään palaavan Toivosen

vant-terien uudistustöiden tuloksena. Koulutuksen, köyhäinhoidon, yhteisosuuskuntien ja kun-nostustöiden muassa joutuvat kapakat ja krouvit yhtä kestikievaria lukuun ottamatta sul-kemaan ovensa uudistusmielisten ajatusten levitessä ympäri kylää. Yleisistä juomaloista tulee vanhan, syntisen elämänmuodon symboli, yhteisöllisen ja taloudellisen hyvinvoin-nin este, turmioon johtavana tie.

”Yhteiselle kansalle luettavaksi annettuna” moraliteettina teos luo vastakkainasettelun uuden ja vanhan elämänmuodon välille. Vanha, uudistuksiin taipumaton ja edistyksen tiellä seisovaa elämänmuoto personifioituu Kultalassa krouvari Karhulan henkilöhah-moon, joka kateellisena ja uudistuksiin suostumattomana riitapukarina ajautuu viinan vie-täväksi ja menettää velkaantuessaan talonsa ja maansa. Teoksen lopussa vanhan elämän-muodon kulmakivet sanktioidaan lopuksi kylän yhteisellä päätöksellä ja näin myös juo-pumuksesta tulee rikos, josta rangaistuksena on paitsi kylä-yhteisön paheksunta myös sakko. Juopumus ja humala edustavat vanhakantaista, välinpitämätöntä, tietämätöntä ja sivistymätöntä elämäntapaa. Humalasta tulee yhteiskunnallinen haitta, sivistyksen, uu-distuksen ja hyvän elämän vihollinen.

Vaikka julkijuopumus ja humala merkityksellistyvät jo 1800-luvun alun suomalaisessa kirjallisuudessa tuomituksi ja sanktion kielletyksi rikkomukseksi, alkoholi säilyttää 1800-luvun alun idealisoidussa kansankuvauksessa myös voimaannuttavan ominaisuutensa.

Voimia ja virkistystä tarjoavana, työstä saatuna palkkana alkoholin nauttiminen on edel-leen hyväksyttyä. J.L. Runerbergin Vänrikki Stooliin tarinoissa (1848/1860) Lotta Svärd, sotarintaman urhoollinen ja oikeudentuntoinen äitihahmo tarjoilee ryyppyjä urhoollisesti ja pyyteettömästi sotatantereella kunnostautuneille sotilaille. Isänmaataan rakastava Lotta kieltäytyy antamasta ryyppyä äitinsä ja maansa pettäneelle, rikkauksien sokaisemalle hu-livilisotilaalle, kun taas urhollisesti taistellut, mutta köyhä ja väsynyt nuorukainen saa vaivojensa palkaksi Lotalta ryypyn jos toisen. Viina säilyttää arvonsa kovasta työstä saa-tuna palkkana ja sotilaille suosaa-tuna lohsaa-tuna. Paitsi, että runo piirtää ihannekuvan äidillisiä tuntojaan urhoollisesti sotatantereella käyttelevästä suomalaisesta naissankarista, tuo se myös esille aina 1960-luvun alkuun saakka luonnollistuneen kytköksen, jossa nainen asettuu miehisen juomaringin ulkopuoliseksi, alkoholikäyttöä sääteleväksi, moraalia yl-läpitäväksi äitihahmoksi. Oman telttansa alla Runebergin Lotta on matriarkka, joka suo lohdun pikarista niille, ketkä sen ovat ansainneet. Nainen asettuu kuitenkin

Runebergin-kin runossa miehuullisten ryyppyjen ulkopuolelle. Alkoholi on miesten etuoikeus. Huo-mattava on myös se, ettei Lotan teltan sotasankareiden ryypiskelyssä näy merkkiäkään humalasta.

Humalan, alkoholin ja yhteiskuntakehityksen välinen kytkös säilyy suomalaisen kirjalli-suuden humala- ja alkoholikuvausten temaattisena aspektina sekä 1800-luvun lopun rea-listisessa että 1900-luvun alun uusrearea-listisessa kirjallisuudessa. Viina ja juopumus aiheut-tavat edelleen kurjuutta, köyhyyttä ja nälkää ja ovat esteenä paremmalle elämälle. Minna Canthin näytelmässä Työmiehen vaimo (1885) kaiken varallisuutensa juopottelevat ja perheensä laiminlyövät miehet esitetään yhteiskunnallisia velvollisuuksia karttavina, vii-nan perässä juoksevina heittiöinä, joiden tekosista muu kotiväki saa alati kärsiä. Viina esitetään yhteiskunnallisena ongelmana, jonka uhreja eivät niinkään ole juojat itse, vaan ryyppymiesten omaiset, perhe ja lapset. Canthilla alkoholin ja viinan juonti on miehinen elämänalue, joka kaikessa välinpitämättömyydessään ja raakuudessaan rikkoo naisten vaivoin ylläpitämän perheyhteisön. Alkoholista ja humalasta tulee näin paitsi yhteiskun-nallinen myös sukupuolikysymyksiin kiinnittyvä epäkohta. Myös Canthin novellissa

”Kauppa-Lopo” alkoholi- ja humalakuvaus saa sukupuolittuneita merkityksiä. Novellin päähenkilö, juopotteleva ja nuuskaava kiertolaiseukko esitetään novellissa kapakka- ja maantielämää viettävänä, mutta hyväsydämisenä ja avuliaana kulkijana. Kapakan juopot miehet kuvataan sen sijaan rahansa tuhlaavina, kostoon ja tappeluun taipuvina öykkä-reinä. Toisin kuin Työnmiehen vaimon Riston tai Lopon juomakumppanin Villen ryypis-kelyä, ei Lopon juopottelu novellissa uhkaa yhteiskunnallista järjestystä. Viinan turmio on miehinen ongelma, jonka yhteiskunnalliset seuraukset koskettavat erityisesti naisia ja lapsia. Humala on paitsi sivistyksen myös sukupuolten välisen tasa-arvokehityksen jarru.

1800-luvun alun idealististen kansankuvausten tapaan alkoholi- ja humalakuvaus toimii myös canthilaisessa realismissa moraalisena kannanottona ja varoituksena. Alkoholia ja humala käsitellään yhteiskunnallisena ongelmana, jonka muassa myös muut ongelmat, köyhyys, nälkä, lika ja kurjuus konkretisoituvat. Monet yhteiskunnalliset ongelmat näh-dään juoppouden ja alkoholin myötiäisinä. Niin ikään 1900-luvun alun uusrealistisessa kansankuvauksen traditiossa alkoholi kytketään edelleen yhteiskunnalliseen aspektiin ja sitä tarkastellaan yhteiskunnan vähä-osaisimpien arkeen liittyvänä ongelmana. Uusrealis-tisessa kansankuvauksessa tavallisen rahvaan ja alkoholin välinen suhde kuitenkin

prob-lematisoituu. 1900-luvun alkupuolen kansakuvaukset keskittyvät pohtimaan yhä kriitti-semmin syitä sosiaalisiin ja yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Joel Lehtosen Putkinotkossa (1919) sekä Ilmari Kiannon Ryysyrannan Joosepissa (1924) alkoholi on köyhyydessä elävien perheiden elinehto. Alkoholi kummassakaan teoksessa enää merkityksellisty rah-vaan paremman elämän esteeksi rah-vaan itse asiassa sen mahdollistajaksi. Köyhä kansa ei Lehtosen ja Kiannon teoksissa joudu moraalisen opastuksen tai idealististen kasvatuspyr-kimysten alle, vaan heidät nähdään osin itseaiheutettujen osin yhteiskunnan aikaansaa-mien olosuhteiden uhreina. Viinan salapoltto houkuttelee niin Käkriäisen perhettä kuin Jooseppiakin paremman elintason toivossa. Alkoholia käsitellään näin edelleen yhteis-kunnallisiin oloihin kytkeytyvänä epäkohtana ja se säilyttää asemansa kiellettynä, sank-tioituna paheena. Teosten moraalinen oppi tai varoitus ei kuitenkaan kytkeydy alkoholin yhteiskunnallisten haittavaikutusten esilletuomiseen vaan ihmisten välisen epätasa-arvon pohtimiseen. Teokset eivät näe alkoholia ja humalaa yhteiskunnan vihollisena, nälkää, kurjuutta ja köyhyyttä lisäävinä haittoina. Yhteiskunnalliset epäkohdat eivät niinkään johdu alkoholista, vaan viinaongelma, sen salapoltto ja -myynti on seuraus yhteiskunnan sosiaalisista epäkohdista. Jos 1800-luvun puolivälin idealistinen kansankuvaus ja myös canthilainen realismin näkevät alkoholin syynä yhteiskunnan kurjuuteen ja köyhyyteen, Lehtosella ja Kiannolla syy alkoholiongelmiin löytyy yhteiskunnasta itsestään. Alkoholin salapoltto ja -kauppa ovat epätasa-arvoisen yhteiskunnan vääristymiä, jotka yhtäältä luo-vat mahdollisuudet parempaan elämään, mutta toisaalta saatteleluo-vat korpien eläjät tuhon ja epäonnen tielle, yhä kauemmaksi yhteiskunnallisesta yhdenvertaisuudesta.

3.2.2. Kivestä Tulenkantajiin: humalakuvauksen irtaantuminen yhteiskunnallisesta