Hevoset ja karja

Hevosvarallisuuden keskiarvot poikkesivat myös eri ryhmissä. Erot olivat luonnolli­

sesti pienemmät kuin kiinteän omaisuuden ollessa kyseessä. Hevosia oli kiinteää yleisem­

min kolmella suurimmalla maaseudun väestöryhmällä. Vähiten hevosia oli itsellisillä, eni­

ten talollisilla.

Kuvio 37.

Talollisten, torppareiden ja itsellisten hevosvarallisuuden jakauma v. 1850/51 ja 1910/11.1

100 --Tai.

90 1 --- Torp.

80

i

-· - · lts.

70 1

60 50 1

40 1

30

't/1

20

10

�

1800-luvun puolivälissä hevosettomia talollistalouksia ?Ii 12 %, 1900-luvulla niitä oli saman verran. Torppareil la hevosettomia talouksia oli 1800-luvun lopulla 32 % ja 1900-luvun alussa 35 %. ltsellisväellä oli hevosia vain harvoin, sillä:koko tutkimuskauden ajan oli hevosettomia itsellisperheitä yli 90 % perukirjoitetuistakin talouksista.

1, Kuvion luvut ovat liitteiss/i 17, 19 ja 20,

Erot hevosten arvossa seurasivat muuta varallisuuden kuvaa: suurin hevosomaisuus oli yleensä talollisilla, sitten torppareilla ja pienimmät hevosmäärät olivat itsellisväellä. 1800-luvun puolivälissä 8 %:lla torppareista oli yhtä suuri hevosvarallisuus kuin talollisten tyyppiarvo ja 1900-luvun alussa tyypilliseen talollisten hevosvarallisuuteen ylti 14 % torppareista. ltsellisväen keskuudessa ei kenenkään hevosomaisuus tullut edes lähelle­

kään talollisten tyyppiarvoa, ja vain 2-4 % itsellisväestä omisti saman verran hevosia kuin tyypillinen torppariperhe.

Karjavarallisuuden erot ol_ivat myös selvät, sillä 1800-luvun puolivälissä 20 % torppa­

reista ylsi talollisväen tyyppiarvoon, mutta 1900-luvun alussa enää vain 2 %. ltsellisv�el­

lä oli karjaa niukasti ja nekin harvat, joilla sitä oli eniten, omistivat juuri ja juuri saman verran kuin torppareiden valtaosa.

Kuvio 38. Talollisten, torppareiden ja itsellisten karjavarallisuuden jakauma v. 1850/51 ja 1910/11.1

70 _Tai.

Torp. 1

60 lts. 1

50

1

40

1

30

20 I

10

'

1

--0 --0 0 0

> ₀ 0 0 0 0 0 0 0 0

"' "'

_> ^{0 0} 0 c... 0 _{0 0} 0

"' "'

C: 0 0 0 0 0 0 0

"'

^{C: 0 0 0} 0 0 0 0 0

"'

C: lD 0 _{N lD} 0 M c.o ^lD

"'

^{C: lD 0 N lD 0 M c.o lD}

"'

·.;;

.,

_;? ¹

1

0 0 ¹ 0 ¹

1

0 0 ^{1 1} 0 0 0

1

^{1 ·.;;}

.,

^{0 1} 0 0

1

¹ 0 ¹ 0 ¹ 0 ¹ 0 ¹ 0

1

0 ¹

w ^c.o N

�

^{0 0} M 0 0 ^c.o

�

^{w c.o N}

�

⁰

-

^{0M 0 c.o 0 lD}

1. Kuvion luvut ovat liitteissä 13 ja 20.

5.2.4. Irtain omaisuus

1 rtainta oli kaikilla, ja sen määrä lisääntyi myös jokaisessa ryhmässä 1870-luvun jäi•

keen; köyhimmissä ryhmissä mainittavasti vasta 1890-luvun jälkeen. Ryhmien väliset erot olivat huomattavat koko tutkimuskauden ajan. Erot näkyivät työvälineiden lisäksi kotien esineistössä, vaatetuksessa, kulkuvälineissä jne.

Irtaimen omaisuuden keskimääräinen ero talollisten ja torppareiden välillä oli kuusin­

kertainen, ja itsellisväki jäi tuntuvasti vielä jälkeen torppareistakin. Kun tarkastellaan eri väestöryhmien keskiarvovarallisuutta ja talouksien esineistöä, voi_ havaita, että talolliset pystyivät hankkimaan 1910-luvulla sellaisen irtaimen määrän, jok·a säätyläisväellä yleen­

sä oli ollut kaksikymmentä vuotta aikaisemmin. Torpparit olivat tutkimuskauden lopul­

la eli 1900-luvun alussa hankkineet kotien esineistöä jokseenkin saman verran kuin talol-1 iset ennen talol-1870-lukua. ltsel lisväki tavoitti talol-1900-luvun alussa sen elinympäristön, joka torppareilla oli ollut 1870-luvun paikkeilla ja ennen sitä. Heillä ei samoin kuin torppa­

reillakaan näyttänyt olevan mahdollisuutta kohentaa olojaan tästä eteenpäin.

Kuvio 39. Talollisten, torppareiden ja itsellisten irtaimen omaisuuden jakauma v. 1850/

51 ja 1910/11:¹

Irtain omaisuus jakaantui eri väestöryhmissä tasaisimmin 1800-luvun puolivälissä; sil·

loinkin poikkesivat eri tyypit selvästi toisistaan. Vain muutama torppariperhe saavutti yhtäläisen irtaimen omaisuuden talollisväen tyypillisimmän osan kanssa, ja itsellisväestä 1. Kuvion luvut ovat liitteissä 17, 18 ja 19.

suurin osa (79 %) oli samankaltaisissa oloissa aivan köyhimpien torppareiden kanssa.

Kuten keskiarvotkin osoittavat, irtaimen määrä kasvoi 1870-luvun jälkeen ja samanai­

kaisesti myös erot lisääntyivät. Torppareista ei kukaan enää 1900-luvun alussa omistanut irtainta sen vertaa kuin talollisten suurin osa. Torppareista muutamat ylsivät samaan kuin köyhänpuoleiset talolliset ja varakkain itsellisväestö puolestaan eli samankaltaisissa oloissa köyhänlaisten torppareiden ja poikkeuksellisen köyhien talollisten kanssa.

Irtaimen määrän vaihtelun suhteen ei ollut kuin aivan satunnaisia alueellisia eroja.

Vaurastumiskauden aikana lisääntyivät ryhmien väliset erot aivan samoin kuin ryhmien sisäiset erotkin.

Kunkin ryhmän velkaantunut ja köyhin osa on sikäli mielenkiintoinen, että siihen on saattanut kuulua pelkästään ryhmien nuorimmat henkilöt tai itsellisväen ollessa kyseessä kenties myös sen iäkkäin osa, koska tästä joukosta ei ole iäkkäimµiäkään eritelty omaksi ryhmäkseen. Ikä ei kuitenkaan missään ryhmässä ole ollut ratkaisevasti varallisuuteen vaikuttava tekijä ei edes niissä väestöryhmissä, joissa elettiin suurimmaksi osaksi palkka­

tuloilla.

Perintö on luonnollisesti ollut yksi varallisuuserojen aiheuttaja. Talollisryhmästä kuu­

lui 1800-luvun puolivälissä alle 40-vuotiaat varallisuusryhmiin, joissa omaisuutta on 210 markasta 6 000 markkaan. Ylimmät varallisuusluokat miehittivät kokonaan 51-60 vuo­

den ikäiset. Tätä vanhemmat talolliset elivät keskivarakkaiden ryhmissä.

Talollisväen varallisuustason ja iän suhde ei muuttunut 1800-luvun kuluessa paljon­

kaan, sillä 1900-luvun alussa alle 40-vuotiaita oli varallisuusryhmissä, joissa omaisuutta on 210 markasta lähes 100 000 markkaan. Harvat yli varojensa velkaantuneet talolliset olivat perukirja-aineiston mukaan 51-60 vuotiaita. Rikkaimman ryhmän talollisista muodostivat edelleenkin 51-60 vuotiaat ja miltei yhtä suuri osuus eli runsas neljännes rikkaimpien ryhmästä oli 60-70 vuoden ikäisiä. Rikkaimpien talollisten joukossa oli myös muutamia aivan nuoria, joten perintö on ollut ikää ratkaisevampi varallisuustekijä talollisten keskuudessa.

Torppareista alle 40-vuotiaat kuuluivat 1800-luvun jälkipuolella varallisuusryhmiin, joissa omaisuutta on korkeintaan 1 000 markkaa, yhtä poikkeusta lukuunottamatta.

Kasvukauden jälkeen yli varojensa velkaantuneiden torppareiden joukossa oli kaiken­

ikäisiä, eniten kuitenkin (29 %) 31-40 vuotiaita; velkaantuneista oli alle 40-vuotiaita kaikkiaan lähes puolet eli tarkalleen 47 %. Velkaantuminen on ollut yleisintä nuorim­

missa torpparitalouksissa. 1900-luvun alussa rikkaimpien torppareiden joukossa oli usei­

ta alle 40-vuotiaita ja yleensä kaikenikäisiä, mutta kaikkein rikkaimmat torpparit, joil­

la oli yli 6 000 markan omaisuus olivat yli 60-vuotiaita. Tyypillisin torppariperheen omaisuus perukirja-aineiston mukaan vaihteli 210:stä 1000 markkaan, ja tästä ryhmästä suurimman osan - kutakuinkin puolet - muodostivat 40-60 vuotiaat torpparit.

Varakkaimmat itselliset olivat 1800-luvun puolivälissä 40-60 vuotiaita. 1900-luvun alussa alle 40-vuotiaita itsellisiksi merkittyjä oli kaikissa varallisuusluokissa, joissa itsel­

lisiä yleensä oli, mutta eniten keskivarakkaiksi katsottavissa ryhmissä. Tyypillisestä it­

sellisväen varallisuusluokasta, jossa omaisuutta on alle 100 markan, muodosti valtaosan (35 %) 51-60 vuotiaat, joita koko itsellisväestä oli vain neljännes.

Varakkain itsellisväki oli yli 40-vuotiaita, useimmiten 51-60 vuoden ikäisiä. Tähän ikään mennessä tämä ryhmän varakkain osa oli ennättänyt hankkia oman asunnon, ja rikkaimmilla oli myös useimmat säästöt. Yli varojensa velkaantuneet itsellistaloudet poikkesivat ikärakenteeltaan muista. Nuorimmilla eli alle 40-vuotiailla ei ollut 1900-lu­

vun aineiston mukaan yhtään velkaista pesää, sen sijaan tätä vanhemmalla itsellisväellä oli velkaisia pesiä ja eniten niitä oli 50-60 vuotiailla.1

In document Maaseutuväestön varallisuusolot ja luottosuhteet Sisä-Suomessa elinkeinoelämän murroskaudella v. 1850-1914 (sivua 178-182)