Henkilökohtaisen budjetoinnin avulla palveluja pystytään yksilöllisesti räätälöimään asiakkaalle sopiviksi hänen toiveidensa sekä tarpeidensa mukaan. Tavoitteena tälle palvelumuodolle on, että vammaiset henkilöt voisivat elää mahdollisimman omannäköistä elämää. Henkilökohtaisen budje-toinnin toteuttaminen vaati käyttäjältä mm. osallisuutta, omien valintojen ja päätösten tekemistä.
Henkilökohtainen budjetointi haastaa monin tavoin käyttäjät sekä heidän läheisensä ja omaisensa.
Uuden palvelumallin toteuttaminen vaatii uudenlaisia rooleja, vastuita, velvollisuuksia, työtapoja sekä kumppanuuksien omaksumista (Verneri.net). Tällä hetkellä Suomessa lainsäädännölliset puit-teet eivät anna myöten sille, että budjetti maksettaisiin asiakkaan tilille ja hän voisi sitä kautta ha l-linnoida budjettiaan. Budjettia on tähän saakka hallinnoitu kunnan sosiaalitoimen sisäisesti tehtyi-hin rahansiirtoitehtyi-hin (Erikkson 2013, 111).
Henkilökohtaisen budjetoinnin prosessi etenee pääpiirteittäin seuraavalla tavalla (Ahlstén ym. 2014, 22):
Henkilökohtaisen budjetoinnin prosessin alkaessa ensimmäisenä asiakas pohtii omia avun- ja tuen-tarpeita sekä tavoitteita. Tämä tapahtuu yleensä asiakkaiden läheisten, vertaisten tai jonkin työntek i-jän auttamana. Asiakkaat pohtivat ja tuovat ilmi niitä asioita mitkä heidän elämässään ovat tällä hetkellä toimivaa ja mitkä eivät. Tässä apuna käytetään yksilökeskeistä elämänsuunnittelua, jossa pohditaan ja tarkastellaan huolellisesti sellaisia asioita, mistä asiakkaan elämä koostuu, ja minkäla i-sia tuentarpeita hänellä on, jotta hän voisi elää mahdollisimman omannäköistä elämää. On olemassa erilaisia avun ja tuen arviointitapoja, joita voidaan käyttää pohdintojen apuna (Ahlstén 2014 ym).
Kun tämä on tehty, seuraavaksi määritellään asiakkaalle henkilökohtainen budjetti joka koostuu henkilön käyttämistä sellaisista palveluista, johon hän haluaa muutosta. Budjetti voidaan vaihtoe h-toisesti määrittää myös sellaisista palveluista joita asiakas olisi oikeutettu saamaan tarpeidensa p e-rusteella (Ahlstén ym. 2014). Määrittelemällä asiakkaalle henkilökohtainen budjetti, tulee samalla näkyväksi taloudelliset resurssit, jotka ovat käytettävissä kunkin asiakkaan palvelujen järjestämi-seen. Valmiiksi lasketun, käytettävissä olevan resurssin olemassaolo helpottaa suunnittelua siitä, miten resurssi olisi mielekästä käyttää siten että palvelut vastaavat asiakkaan toiveita ja tarpeita, sekä tukisivat sitä että asiakkaan elämä olisi omannäköistä juuri hänen elämässään (Verneri.net).
Henkilökohtaisen budjetoinnin järjestelmässä budjetin hallinnasta vastaa asiakas itse, kunta tai pa l-veluntuottaja. Budjetin hallinta voi olla myös yhdistelmä erilaisista vaihtoehdoista (Erikkson, 15).
Prosessissa tärkeintä ovat asiakkaan omat suunnitelmat ja ehdotukset siitä, minkä tyyppiset palvelu-ratkaisut palvelisivat häntä kaikista parhaiten. Asiakkaan tulee laatia niin sanottu tukisuunnitelma missä näkyvät omat näkemykset siitä, miten palvelut ovat toimineet hänen kohdallaan sekä mihin hän haluaa käyttää ja saavuttaa henkilökohtaisella budjetilla. Tukisuunnitelma on työvälinen asiak-kaan ja työntekijän välillä, jonka avulla käydään keskustelua budjetin suuruudesta, mihin asiakas budjettia käyttää ja millä tavalla. Tarvittaessa suunnitelmaa tarkennetaan. Seuraavaksi suunnitelman käsittely tapahtuu kunnan toimielimessä ja se voidaan hyväksyä joko sellaisenaan tai tarvittaessa asiakasta pyydetään täydentämään suunnitelmaa, tai suunnitelma voidaan hylätä. Silloin kun suun-nitelma on hyväksytty, voidaan hankkia suunsuun-nitelmassa sovitut palvelut. Budjetin käyttöä sekä sillä saavutettuja tuloksia ja vaikutuksia seurataan siten, miten palvelunkäyttäjän kanssa on sovittu (Ahlstén ym. 2014).
Rajalahti & Ahlstén 2012 arvioivat artikkelissaan että henkilökohtainen budjetointi voi tuoda tulles-saan suuria mullistuksia perinteisiin työskentelytapoihin. Asiakkaan palveluja koskien, aikaisemmin palvelut ja niiden hinnat ovat olleet jo ennalta määriteltyjä ja asiakas on ohjattu näiden palveluiden piiriin asiakkaan itsemääräämisoikeutta kunnioittaen siinä määrin kun se on ollut mahdollista. Kai-kesta huolimatta tämä on voinut johtaa siihen, etteivät palvelut olekaan olleet asiakkaalle sopivia tai vastanneet asiakkaan palvelutarpeeseen. Kuntien palveluvalikosta ei myöskään välttämättä löydy asiakkaalle sopivia palveluja asiakkaan tilanteeseen nähden. Perinteisiä kuvioita on vielä entisestään sekoittanut hinta edellä kilpailuttaminen, esimerkiksi kehitysvammaisten asumispalveluita ajatellen, eikä heidän omaa ääntään ole saatu tarpeeksi kuuluviin. Erilaisten toimintatapojen kokeileminen onkin suositeltavaa jo lain lähtökohdista alkaen. Näin asiakkaan omat toivomukset, mielipiteet, omat edut sekä yksilölliset tarpeet tulisivat paremmin huomioitua toteutettaessa sosiaalipalveluja (Rajalahti, Ahlstén 2012, artikkeli).
5 KESKEISET TUTKIMUSTULOKSET SEKÄ JOHTOPÄÄTÖKSET
Meneillään oleva sote- uudistus tuo uusia mahdollisuuksia sosiaali- ja terveyspalveluihin ja sitä kautta myös vammaispalveluihin. Vammaispalveluissa on tälläkin hetkellä tavoitteena edistää
vammaisen henkilön mahdollisuuksia elää mahdollisimman tasavertaisesti muiden kansalaisten kanssa. Heille on määritelty tietyt palvelut joita heidän on mahdollista saada. Näitä palveluita on kuvattu aikaisemmin tutkimuksessa. Uudistus tuo mahdollisuuden Suomelle lisätä henkilökohtaisen budjetoinnin käyttöä ja merkitystä sosiaalihuollon palveluita tarvitseville. Tutkimusten mukaan se lisää asiakkaiden itsemääräämisoikeutta, yhdenvertaisuuden tunnetta sekä lisää hyvinvointia. Näki-sin, että se on myös kustannustehokasta toimintaa. Valmisteilla olevan sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain myötä näyttää olevan mahdollista henkilökohtaisen budjetoinnin määrittäminen yh-deksi palvelujen järjestämistavaksi (Ahlstèn 2014, 59). Henkilökohtaisesta budjetoinnista ei vielä tällä hetkellä vielä säädetä laissa. Valmisteilla olevan sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain myötä näyttää olevan mahdollista henkilökohtaisen budjetoinnin määrittäminen yhdeksi palvelujen järjestämistavaksi (Ahlstèn 2014, 59).
Suomessa henkilökohtaisen budjetoinnin palvelumalli on herättänyt kiinnostusta kasvavassa mä ä-rin. Tämä kytkeytyy kehittämiseen kohti joustavampia palveluiden järjestämistapoja hyvinvoint i-palvelujärjestelmään. Perinteiseen palvelujärjestelmään nähden, yhtenä tärkeimpänä asiana ja muu-toksena henkilökohtaisen budjetoinnin palvelumallissa pidetään sitä, että järjestelmä täyttää vaat i-muksen yksilökeskeisestä suunnittelusta (Erikkson 2013, 13, 15).
Tärkeä seuraava askel on viitekehyksen luominen lainsäädännölle sekä henkilökohtaisen budjetoin-nin hyödyntäminen laajemmin kuin tähän saakka. Tärkeänä pidetään myös eri verkostojen ja kump-panuuksien rakentuminen sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Mahdollisimman pian tarvitaan myös lainsäätäjien ja poliitikkojen suunnan näyttäminen henkilökohtaisen budjetoinnin kehityksel-le. Tämä auttaisi vammaisia henkilöitä, perheitä sekä paikallisorganisaatioita innovoimaan ja rake n-tamaan perustalle, joka on syntynyt jo tehdystä työstä. Kun tulevaisuuden linjaukset ja sote – järjestelmät selkiytyvät, pystyvät kunnat sekä maakunnat kehittämään toimintaansa paremmin. Tä-mä tukisi myös sitä että jatkossa mikä tahansa kehittyvä järjestelTä-mä joka etsii erilaisia innovaatioita ja kunnioittaa ihmisoikeuksia, pyrkisi hyödyntämään kansalaisten roolia oman elämän sekä tarvitt a-vien palvelujen suunnittelussa ja toteutuksessa (Rajalahti & Duffy 2016, 21).
Tälläkin hetkellä vammaispalveluissa toteutetaan asiakkaan itsemääräämisoikeutta niin pitkälle kuin mahdollista. Nykyinen palvelujärjestelmä ei kuitenkaan anna myöten sille, että vammaiset henkilöt saisivat itse päättää palveluistaan sekä niiden toteuttajista. Olemassa oleva palvelusetelimalli toteut-taa muihin palvelumalleihin verrattuna asiakkaan valinnanvapautta parhaiten. Palveluntuottajista on kuitenkin tehty valmis listaus joista asiakas saa päättää sopivimman itselleen. Tämä antaa tietyllä
tavalla valinnanvapautta asiakkaalle, mutta on silti rajattu tiettyihin, kunnan hyväksymiin palvelun-tuottajiin. Mikäli valinnanvapaus lakiehdotuksessa ehdotetut asiat toteutuvat sosiaali- ja terveyspal-veluissa, vammaisten henkilöiden valinnanvapaus lisääntyy tulevaisuudessa huomattavasti nykyi-seen verrattuna.
Henkilökohtainen budjetointi edistää mm. vammaisten itsemääräämisoikeutta, osallisuutta ja tuo uusia mahdollisuuksia palveluiden suunnitteluun sekä yleisellä tasolla että omien palvelujen suun-nitteluun. Monille vammaisille sosiaali- ja terveyspalvelut ovat tarpeen heille koko heidän elämänsä ajan Palveluiden tarpeet vaihtelevat yksilöllisesti ja ovat sidoksissa heidän elämäntilanteisiinsa.
Merkittävällä tavalla heidän elämäänsä määrittää se, onko heillä valtaa tai mahdollisuuksia määr i-tellä omia tarpeita sekä tehdä omien toiveiden tarpeiden mukaisia valintoja ja päätöksiä elämänt a-voista, elämänkulusta sekä palveluista jotka tukevat niitä.
Henkilökohtaisella budjetoinnilla mahdollistetaan vammaisten henkilöiden aktiivinen osallistumi-nen omassa elämässään sekä heidän omien palvelukokonaisuuksiensa suunnittelussa sekä toteutuk-sessa. Henkilökohtaisessa budjetoinnissa palveluiden käyttäjälle määritellään henkilökohtainen bud-jetti, joka muodostuu hänen avun ja tuen tarpeidensa sekä tuen ja palveluiden kustannusten pohjalta.
Henkilökohtainen budjetti on rahasumma, jolla henkilön palvelukokonaisuus on mahdollista järje s-tää yksilöllisesti sekä palveluiden käyttäjän toiveiden ja tarpeiden sekä tavoitteiden mukaisesti. Niin sanotusti raha seuraa asiakasta ja ohjautuu hänelle palveluihin, jotka ovat hänelle tarkoituksenmu-kaisia (Rajalahti & Duffy 2016, 1.)
Henkilökohtainen budjetointi on hyvä lisä Suo men vammaispalveluiden valikoimaan. Palvelumalli lisää asiakkaiden valinnanvapautta huomattavasti, koska he pääsevät itse määrittämään palvelunta r-peensa sekä päättämään mistä tarvittavat palvelut hankitaan. Asiakkaalle on laadittu henkilökohta i-nen budjetti, jonka rajoissa asiakas valitsee palvelun sekä palveluntarjoajan. Henkilökohtaii-nen bud-jetointi palvelumallina antaa myöten erilaisille palveluvaihtoehdoille ja ratkaisuille aivan toisella tapaa, kuin tähänastinen palvelujärjestelmä joka on henkilökohtaiseen budjetointiin verrattuna hie-man ”jäykähkö”.
Palvelutarpeen arvioinnissa tulee kuitenkin huomioida asiakkaan yksilöllisyys, henkilökohtainen budjetti ei kuitenkaan sovi kaikille. Asiakkaille, joilla on haasteita oman palvelutarpeensa hahmo t-tamisessa, eivät välttämättä kykene hallinnoimaan budjetoitua rahasummaa ”oikealla tavalla”
omaksi edukseen. Asiantuntijuutta tai päätäntävaltaa ei tule automaattisesti luovuttaa asiakkaalle,
vaan sopiva palvelumuoto tulee päättää yhteisen keskustelun ja palvelutarpee n arvioinnin kautta.
Henkilökohtaisen budjetoinnin mallia ei tule kuitenkaan ottaa Suomeen suoraan sellaisenaan mis-tään maasta, vaan tutustua eri maiden tapoihin toteuttaa sitä sekä luoda niistä oma malli joka sopii Suomalaiseen palvelujärjestelmään.
Tutkiessa Suomen ja Englannin palvelujärjestelmiä vammaisten palveluista, näyttäytyivät ne yllät-tävän samankaltaisilta. Huomio kiinnittyi neuvoa antaviin ja opastaviin sivustoihin, joista tietoa oli helppo löytää ymmärrettävässä muodossa. Mielenkiintoista oli tutustua myös Englannin malliin sekä siihen, kuinka vammaisuus ymmärretään Englannissa. Eroavaisuutta oli mm. siinä, että Suo-messa vammaispalvelulain mukaisia palveluita saavat vain ne henkilöt, joille on asetettu diagnoo-siksi kehitys- tai vaikeavammaisuus. Tästä syystä mielenterveyskuntoutujat jäävät lähes poikkeuk-setta näiden palveluiden ulkopuolelle. Englannissa ei eritellä, onko vamma fyysinen vai psyykk i-nen, merkityksellistä on sen aiheuttama toimintakyvyn poikkeama, alentuma.
Seuraavassa taulukossa on koottu henkilökohtaisen budjetoinnin mallin yhtäläisyyksiä ja eroava i-suuksia Suomessa ja Englannissa.
SUOMI ENGLANTI
Rahoitus verovaroin Rahoitus pääosin verovaroin
Perustuu lakiin ja palvelutarpeen arviointiin Perustuu lakiin ja palvelutarpeen arviointiin 16-65-vuotiailla
Byrokraattinen järjestelmä, asiantuntijakes-keisyys
Joustava järjestelmä, korostaa asiakkaan päätäntävaltaa
Arvot universaaleja Arvot universaaleja
Valinnanvapaus kehittymässä Valinnanvapaus yleisesti ja laajemmin käytössä
Asenteet vielä negatiivissävytteisiä vamma i-sia kohtaan, vanhanaikaii-sia
Asenteet sallivampia, erilaisuus hyväksyttä-vää
Muutosprosessi aluillaan Vakiintunut käytäntö
Suomessa palvelujärjestelmät ovat jatkuvasta kehittämisestä huolimatta vielä tänäkin päivänä pirs-taleisia. Palvelujärjestelmien kokonaisuus on viime vuosina kasvanut mutta kun yksittäisiä palvelui-ta on tehty pala palalpalvelui-ta valmiimmaksi, on se johpalvelui-tanut siihen että palveluispalvelui-ta on osalpalvelui-taan tullut myös toimimattomia, palvelukulttuurista epätasaista sekä esiintynyt suoranaista osaamattomuutta. Tähän on vaikuttanut myös se, että 2000- luvun aikana on toteutettu kuntakentän rakennemuutos. Muutok-sen myötä kuntien määrä on vähentynyt sekä samalla luonut uusia toiminnallisia kokonaisuuksia.
Valtionhallinnon tekemät toimenpiteet eivät myöskään ole aina olleet kovin johdonmukaisia eikä keskushallinnosta viriteltyjä uudistamisohjelmia olla pystytty toteuttamaan kuntatasolla. Osittain tähän on vaikuttanut ohjelmien päällekkäisyydet sekä niiden tavoitteiden ristiriitaisuudet (Stenvall
& Virtanen 2012, 13, 14).
Siitä huolimatta, että vammaisten ihmisten palvelut määritellään usein sosiaali- ja terveydenhuollon näkökulmasta, monet heistä ovat täysin tietoisia omasta asemasta kykenevinä palvelujen käyttäjinä sekä kansalaisina. Tavoitteena nykyisen palvelujärjestelmän kehitykselle onkin päästä pois ajatt e-lumallista, että vammaisten henkilöiden tarpeet määritellään järjestelmälähtöisesti niin, ettei heillä itsellään ole mahdollisuutta valita palveluiden sekä palveluntarjoajien välillä. Asiakkaiden itsemä ä-räämisoikeuden vahvistaminen suunnataan suoraan asiakastyöhön ja sitä ohjaavaan normistoon (Erikkson 2013, 98).
Suomessa on vielä verrattain vähän tutkimustuloksia henkilökohtaisen budjetoinnin palvelumallista.
Tähän vaikuttaa muun muassa se, että palvelumalli on suhteellisen uusi ja on vasta viime vuosina otettu pikku hiljaa käyttöön erilaisten projektien avulla. Sen sijaan kansainvälisiä tutkimuksia a i-heesta on tehty paljonkin ja niiden perusteella voisi väittää, että henkilökohtaisen budjetoinnin pa
l-velumalli on vaihtelevasti vaikuttanut järjestelmän eri osapuolten markkina-asemiin. Näiden myötä palvelujen käyttäjille, tarjoajille sekä mahdollistajille määräytyy uusia yhteiskunnallisia positioita.
Tutkimusten mukaan voidaan myös päätellä että henkilökohtaisen budjetoinnin palvelumalli aiheut-taa palvelukulttuurin muutosta, joka perustuu sopimuksellisen perustan laajenemiseen jotka tukevat vammaisten henkilöiden auttamisessa ja tukemisessa. Palvelusopimusten kautta puolestaan nähdään tulleen uusia kuluttaja- ja työmarkkina - asemia joilla on nähty olevan myönteisiä vaikutuksia ka n-salaisuuteen sekä yhdenvertaisuuteen. Kansainvälisissä akateemisissa tutkimuksissa on pohdittu järjestelmän vaikutuksia ideologisella tasolla. Esimerkkinä pohdintaa siitä, kuinka hyvin tavoitteet itsemääräämisoikeuden paranemisesta tai kansalaisuuden vahvistumisesta prosessin aikana on voitu saavuttaa (Erikkson 2013, 18).
On myös havaittu, että toiset vammaiset henkilöt hyötyvät järjeste lmästä enemmän kuin toiset. Joil-lakin vammaisilla henkilöillä on jo olemassaan huonommat asuinolot, vaikeudet työllistyä, kulkea ym. kuin toisilla. Heillä voi olla myös muita tekijöitä jotka vaikuttavat elämänlaatuun negatiivisesti.
Tällaisilla henkilöillä on siten myös lähtökohtaisesti hankalampi saavuttaa itsenäisyyttä kuin sella i-silla, kenellä on olemassaan hyvät elinolot (Roulstone & Prideaux 2012, 121.) Erilaisten Suomalais-ten kokeiluhankkeiden myötä on otollista tutkia sosiaalisia ja kulttuurisia merk ityksiä joita henkilö-kohtaisen budjetoinnin palveluprosessin käynnistämiseksi ilmenee, sekä samalla pohdintaa siitä, kuinka hyvin järjestelmä soveltuu Suomalaiseen hyvinvointipalvelukulttuuriin (Erikkson 2013, 20).
Prosessit, joita henkilökohtainen budjetointi sisältää, täyttävät samankaltaiset palvelukulukulttuurin muutokset myös rakenteellisen tason muutokset joustavoittamisesta hyvinvointipalveluissa. Muutos vaatii myös muutosta mikrotasolla olevia vuorovaikutussuhteita, sillä lähtökohtaisesti ajatuksena on, että ideologisella sekä moraalisella tasolla vammainen henkilö pystyy itse päättämään palveluis-taan sekä omasta elämästään koskevista asioista. Perinteisessä palvelukulttuurissa on vielä nähtävis-sä niin sanottuja valta – asemia, jotka ovat muodostuneet työntekijöiden professionaalisuuden sekä institutionaalisten käytäntöjen oikeuttamana. Perinteisessä palvelukulttuurissa on myös nähtävissä professionaalisia valta- ja alistussuhteita hoivan ja avustamisen käytännöissä, joita ei tulisi hyväk-syä, vaan ennemmin omaksua uudenlainen ajattelutapa palvelujen järjestämisestä, etenkin siitä nä-kökulmasta että vammainen henkilö päättää mahdollisimman pitkälle itseään koskevista asioistaan (Erikkson 2013, 18).
Perinteisessä järjestelmässä ammattilainen, esimerkik si sosiaalityöntekijä on keskeisessä roolissa suunniteltaessa asiakkaalle palveluja. Henkilökohtaisen budjetoinnin palvelumallissa asiakas tai
hänen määräämänsä henkilö tai läheinen määrittelee avun ja tuen tarpeet ja tekee sen mukaan tuk i-suunnitelman. Päätäntävaltaa asiakkaalle lisää tulee myös siinä, että hän saa itse määritellä suunni-telman tarkastus tai päivittämisajankohdan ja tarvittaessa uusimisen. Näin suunnitelma ei ole sidok-sissa perinteiseen järjestelmään missä viranomainen tyypillisesti laatii s uunnitelman. Henkilökoh-taisen budjetoinnin palvelumuoto mahdollistaa kekseliäisyyden ja luovuuden palvelusuunnitelmaa laatiessa. Rahankäyttöä ajatellen, joustavuus lisääntyy koska asiakas pystyy itsenäisesti hallinno i-maan budjettiaan sekä sitä koskien tekemään päätökset itsenäisesti (Erikkson 2013, 13, 15).
Tutkimusten mukaan henkilökohtaisen budjetin palvelumallin katsotaan palvelevan paremmin as i-akkaan tarpeita, koska palvelumallin järjestelmään pääsy ei ole sidoksissa budjetin hallinnointiin liittyviin kompetensseihin. Perinteisiä palvelumalleja toteutettaessa asiakkaalla ei ole ollut tietoa mitä eri palvelut kustantavat. Henkilökohtaisen budjetoinnin palvelumallissa asiakkaan tulee taas olla hyvinkin perillä eri palvelujen kustannuksista (Erikkson 2013, 15.) Yksinkertaisimmillaan hen-kilökohtainen budjetointi tekee näkyväksi taloudellisen resurssin palveluiden järjestämisestä sekä työntekijälle että asiakkaalle. On helpompi suunnitella palveluja kun tiedossa on resurssi, mikä on käytettävissä palvelujen hankkimiseen. silloin kun henkilökohtaisen budjetoinnin palvelumalli sa a-daan toimimaan, voi se parhaimmillaan edistää asiakkaan kansalaisuutta koska se tarjoaa aidosti asiakkaalle yksilöllistä tukea Lainsäädännöllisistä syistä, Suomessa ei olla voitu vielä kokeilla rahan siirtoa palvelunkäyttäjälle (Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos, muistio 6).
Henkilökohtainen budjetointi edistää muun muassa vammaisten itsemääräämisoikeutta sekä tuo uusia mahdollisuuksia palveluiden suunnitteluun. Monille vammaisille sosiaali- ja terveyspalvelut ovat tarpeen heille koko heidän elämänsä ajan. Palveluiden tarpeet vaihtelevat yksilöllisesti ja ovat sidoksissa heidän elämäntilanteisiinsa. Merkittävällä tavalla heidän elämäänsä määrittää se, onko heillä valtaa tai mahdollisuuksia määritellä omia tarpeita sekä tehdä omien toiveiden tarpeiden mu-kaisia valintoja ja päätöksiä elämäntavoista, elämänkulusta sekä palveluista jotka t ukevat niitä (Ra-jalahti 2016, 1).
Tiivistettynä Erikksonin 2013 tutkimuksesta voi todeta että henkilökohtaisen budjetoinnin koke-mukset ovat pääsääntöisesti olleet myönteisiä. Ensisijaisena itsemääräämisen edistämiseen johtava-na syynä on voitu pitää yksilökeskeistä palvelusuunnittelua, joka on antanut asiakkaalle mahdoll i-suuksia pohtia sellaisia tekijöitä elämässään, mihin hän toivoisi muutosta. Tutkimuksesta voi myös todeta, että vaikkakin kokemukset palvelusta ovat pääsääntöisesti olleet myönteisiä, henkilökohta i-nen budjetointi ei kuitenkaan automaattisesti ole väylä parempaan itsemääräämiseen. Tähän hän
näkee syynä sosiaalialan työntekijöiden valta-aseman suhteessa asiakkaaseen, joka perinteisesti on erittäin vahva. Keskeisenä asiana hän pitää sitä, että asiakkaiden kanssa työskentelevä henkilöstö sisäistäisi sekä oivaltaisi työskentelytavan, joka on aivan uudenlainen (Erikkson 2013).
Rajalahden & Duffyn 2016 mukaan Suomessa olisi järkevä ja kestävä tapa luoda paikallisia järje s-telmiä jossa jokainen sote –alue saisi tasapuolisesti muiden alueiden kanssa osansa saatavilla ole-vasta rahoituksesta. Sellainen järjestelmä joka hyväksyy suuret erot rahoituksessa eri alueiden välil-lä, saattaa olla haitallinen maaseuduille sekä pienille paikallisille organisaatioille. Kun palvelut kes-kitetään laajoille sote- järjestämisvastuualueille, uhkana on että silloin myös palve luiden tuotanto keskittyy liiaksi ja päätöksenteko siirtyy kauas kuntalaisista. Järkevää olisi, että henkilökohtainen budjetointi voisi luoda sellaisen mekanismin että palveluita voitaisiin tuottaa järkevästi siellä, missä ihmisetkin ovat.
Rahoituksen kannalta järjestelmä on järkevää rakentaa siten, että se ei sisällä niin sanotusti uutta rahaa, vaan se antaisi mahdollisuuden käyttää sekä jakaa jo olemassa olevaa rahoitusta sekä resur s-seja yhä joustavammin. Mikäli järjestelmän myötä ihmiset pystyisivät hyödyntämään paremmin luonnollisia verkostojaan, myös kustannussäästöjä olisi mahdollista saada. Suurimmat säästöt syn-tyvät kuitenkin siitä, että palvelut sekä tarvittava tuki kohdentuvat siihen mihin ihmiset niitä oikea s-ti tarvitsevat. Henkilökohtaisen budjetoinnin järjestelmän tulisi olla joustava, sekä sen tulisi ma h-dollistaa avun ja tuen hankkimista innovatiivisesti sekä samalla hyödyntää myös perinteisiä sosia a-lipalveluja. Lisäksi voidaan hyödyntää julkisten, yksityisten sekä kolmannen sektorin palveluit a.
Tutkimuksessa on osoitettu että kun henkilökohtaisen budjetoinnin järjestelmä toimii joustavasti, ovat tulokset myös kustannusvaikuttavampia (Rajalahti & Duffy 2016 10, 11).
6 POHDINTA
Vammaisten henkilöiden asema on parantunut huomattavasti viime vuosina. Tähän ovat vaikutta-neet osaltaan lakimuutokset, joiden kautta vammaisille henkilöille turvataan niin sanotut subjektii-viset oikeudet palveluihin, mikäli henkilö on oikeutettu niitä saamaan vammansa tai sairautensa perusteella. Näitä ei myöskään voi evätä vetoamalla esimerkiksi varattujen määrärahojen vähyy-teen. Osaltaan aseman paranemiseen on vaikuttanut erilaiset hankkeet ja strategiat joiden tavoitte e-na on parantaa vammaisten asemaa yhteiskune-nassamme erilaisin keinoin. Erinomaista on, että uu-sia, toimivampia ja asiakasystävällisempiä palvelumuotoja kehitetään jatkuvasti. Nykyisellään vammaisten valinnanvapautta toteutetaan mm. myöntämällä palvelut palvelusetelin avulla, jolloin
vammainen henkilö voi valita palveluntuottajan itse sellaisista palveluntuottajista jotka kunta on hyväksynyt tuottamaan palveluita. Näistä on erikseen laadittu listaus josta asiakas voi valita itsel-leen sopivimman palveluntuottajan.
Näyttää siltä, että palveluperiaatteena valinnanvapautta yritetään toteuttaa vammaispalveluissa kai-ken aikaa, mutta nykyiset palvelujärjestelmät eivät anna myöten sille että asiakkaan valinnanvapaut-ta voivalinnanvapaut-taisiin toteutvalinnanvapaut-taa kokonaisvalvalinnanvapaut-taisesti. Niinpä henkilökohvalinnanvapaut-tainen budjetointi lisää aikaisempaan palvelujärjestelmään verrattuna merkittävästi vammaisen henkilön valinnanvapautta. Samalla se on hyvä esimerkki palvelumuodosta, jossa asiakas tulee täysin huomioiduksi siten, että hän voi itse olla suunnittelemassa ja toteuttamassa palveluitaan. Palvelumallissa raha ei niin sanotusti lisäänny, mut-ta sitä voidaan kohdenmut-taa sellaisiin palveluihin joimut-ta asiakas todella mut-tarvitsee asiakkaan haluamalla tavalla. Näin toteutuu myös asiakkaan valinnanvapaus valitessa palveluja sekä niiden tuottajia.
Henkilökohtaisesta budjetoinnista on tehty runsaasti kansainvälisiä tutkimuksia ja niihin olisi ollut mielenkiintoista tutustua enemmänkin. Mielenkiintoista oli tutustua kuitenkin Englannin malliin paremmin, koska tämä lisäsi huomattavasti omaa ymmärrystäni ja näkemystäni henkilökohtaisen budjetoinnin palvelumallista. Suomessa palvelumalli hakee vasta paikkaansa sekä sopivuutta Suo-malaiseen palvelujärjestelmään. Hienoa on, että palvelumallin toteuttamiseksi laajemmassa mitt a-kaavassa Suomessa on tehty merkittävää työtä sen eteen. Tällä hetkellä on valmisteilla uusi vam-maispalvelulaki, jonka tarkoituksena on astua voimaan vuonna 2020 (Sosiaali- ja terveysministe-riö.) Sen myötä vammaisten asema yhteiskunnassamme, sekä valinnanvapaus lisääntyy entisestään, koska uudessa laissa on huomioitu sote- ja maakuntalaki, valinnanvapauslaki sekä palveluntuottajan laki (Sosiaali- ja terveysministeriö.) Näyttäisi siltä että jatkuvaa kehitystä tapahtuu vammaisten pal-veluiden kehittämiseksi sekä hyvinvoinnin edistämiseksi.
Henkilökohtaisen budjetoinnin palvelumalli on uusi Suomessa ja uuden käyttöönotto vaatii aina oman aikansa ennen kuin siitä tulee toimiva osa käytäntöä. Siksi olisikin tärkeää, että mahdolliset riskit osattaisiin huomioida etukäteen ja näin myös varautua niihin paremmin. Nykyisessä palvelu-järjestelmässä työntekijä tekee arvion asiakkaan palveluntarpeesta ja määrittää asiakkaalle tarvitt a-vat palvelut. Henkilökohtaisessa budjetoinnissa asiakkaan tulisikin itse määrittää omat palvelunta r-peensa. Tässä kohtaa tapahtuu suuri toimintakulttuurin muutos, ja se vaatii myös asiakkaalta vahvaa tiedostamista omista palveluiden tarpeesta. Vielä tällä hetkellä puuttuva laki henkilökohtaisesta budjetoinnista voi osaltaan hämmentää niin asiakkaita kuin työntekijöitä.