Koska julkisten hankintojen toteuttaminen on monimutkainen prosessi ja se sitoo runsaasti julkis-sektorin resursseja, olisi tärkeää tarkastella hankintoja myös strategisesta näkökulmasta. Hankinnat voivat olla esimerkiksi poliittisesti määriteltyjen tavoitteiden saavuttamisen väline (Saastamoinen 2015), ja siten niillä voidaan tähdätä kilpailukyvyn kehittämiseen, innovaatioiden edistämiseen sekä ympäristö- ja yhteiskunnallisten näkökulmien huomioon ottamiseen (Aho ym. 2006; Kahlenborn ym.
2011; ref. Saastamoinen 2015). Toisaalta hankintayksiköillä on mahdollisuus toimia strategisesti hyödyntämällä erilaisia hankintojen toteutustapoja, jolla taas pystytään tehostamaan julkisten
varo-jen käyttöä (Emmett & Wright 2011; ref. Saastamoinen 2015). Tällaista useamman näkökulman huo-mioon ottavaa hankintojen toteutustapaa kutsutaan hankintaosaamiseksi.
Vuoden 2016 alueellisen kilpailukykytutkimuksen (Keskuskauppakamari) perusteella yritykset ovat nostaneet esille useita julkisten hankintojen toteutuksessa ilmenneitä ongelmia: hankinnat toteute-taan liian suurina kokonaisuuksina, halpa hinta korostuu laadun kustannuksella ja että pienten yri-tysten on haastavaa päästä osallistumaan julkisiin kilpailutuksiin esimerkiksi liikevaihdolle asetettu-jen vaatimusten vuoksi. Toisaalta OECD:n vuoden 2017 raportin mukaan julkisen sektorin työnteki-jät kohtaavat yhä haastavampia ongelmia, jotka pohjautuvat entistä moniarvoisemmista näkökul-mista ja odotuksista, joita yhteiskunnalle asetetaan. Samalla työntekijät toimivat jatkuvasti digitali-soituvassa, avoimemmassa ja verkostoituneemmassa ympäristössä, eli hankintayksiköiltä vaaditaan jatkuvasti uudenlaisia tietoja ja taitoja. Edellä mainitut, niin tarjoajia kuin hankintayksiköitä koskevat ongelmat on havaittu myös universaalisti (Loader 2013).
Hankintayksiköillä olisi mahdollisuus hyödyntää ajantasaista markkinatietoutta ja kartoittaa innova-tiivisia toteuttamisvaihtoehtoja jo hankinnan suunnitteluvaiheessa järjestämällä markkinavuoropu-heluja (Halonen 2016). Markkinavuoropuhelujen avulla on myös mahdollista nostattaa alueen toimi-joiden kiinnostusta ja motivaatiota osallistua hankintaprosessiin, jolla taas kehitetään alueellista kil-pailua (Edelenbos & Teisman 2008; ref. Uyarra ym. 2017). Lisäksi markkinavuoropuheluja järjestä-mällä voi hankintayksikkö viestiä yrittäjille halukkuutensa uudistaa toimintamallejaan (Pelkonen &
Valovirta 2015; Whyles ym. 2015; ref. Uyarra ym. 2017), samalla hankintayksikkö voi hyötyä esimer-kiksi yrittäjien toimialatietoudesta (Uyarra ym. 2017). Hankintaosaamisen ja markkinavuoropuhelu-jen avulla olisi siis mahdollista vaikuttaa myös alueen yritysmyönteisyyteen, ja siten kehittää alueen elinvoimaa, kilpailukykyä ja aluetaloutta (Valtionvarainministeriö 2020b).
Kajala (2015) ja OECD (2019) mainitsevat tutkimuksissaan, että hankinnat käsitetään usein operatii-visena toimintana ja painopiste on juridisessa kilpailutusprosessissa – todellisuudessa näkökulma tulisi olla todellisen tarpeen määrittämisessä, markkinakartoituksissa, valvonnassa ja yhteistyössä, joiden avulla on mahdollista tukea innovaatioita. Toisaalta Halonen (2016) noteeraa, että
innovatiivi-sella hankinnalla itsessään voidaan tarkoittaa sitä, että hankintayksikkö antaa toimittajille mahdolli-suuden ehdottaa erilaisia tapoja tietyn palvelun tuottamiseen tai sallii vaihtoehtoisten tarjousten esittämisen tarjouspyynnössä. Jälkimmäisessä on kyse tulosperusteisesta hankinnasta, jossa han-kintayksikkö määrittelee hankinnalle lopputuloksen (esimerkiksi työllisyyden nostaminen), mutta jättää tuotantotavan suunnittelun toimittajien määriteltäväksi. Tulosperusteisista hankinnoista löy-tyy myös oikeuskäytäntöä, kuten esimerkiksi KHO 2014:55, jossa ikäihmisten tehostetun palveluasu-misen kilpailutuksessa laatua arvioitiin tarjoajan tekemien palvelutaso- ja asiakastyytyväisyyslupaus-ten perusteella.
Kuhmosen ym. (2013) julkisia hankintoja koskeneessa tapaustutkimuksessa jopa 28 prosentissa hankintoja toimittajan valintakriteerinä oli hinta. Hinnan painottamista perusteltiin sillä, että halut-tiin varmistaa palvelun edullisuus ja kilpailutuksen yksinkertaisuus. Eräs käytännön esimerkki pel-kän hinnan käyttämisestä valintaperusteena on Turun kaupungin vuonna 2020 toteutettu kauppa-torin kiveyksien hankinta, jotka lopulta hankittiin hintaperusteisen kilpailutuksen kautta Kiinasta (Yle 2021). Suomen luonnonkiviteollisuutta edustavien yritysten järjestö KIVI ry:n laskelmien mukaan Kii-nasta tilattu kivi tuotti yli nelinkertaiset CO2 -päästöt kotimaiseen kiveen verrattuna (KIVI ry 2021).
Tämän lisäksi hankinta oli ristiriidassa Turun ja Suomen ympäristötavoitteiden kanssa, raha valui ulkomaille eikä kiinalaisten työntekijöiden oikeuksista ole varmaa tietoa (Suomen kuvalehti 2021).
Saastamoisen (2015) tutkimuksen perusteella hankintayksiköiden tulisi pyrkiä pitämään hankinta-prosessinsa mahdollisimman kevyenä ja läpinäkyvänä, jottei hankintakriteerien käyttö toimisi kilpai-lua rajoittavana tekijänä. Tämä tulisi kuitenkin vaatimaan hankintoihin liittyvien resurssien vahvista-mista, uudenlaisten innovatiivisten hankintamallien kehittämistä sekä uutta tutkimusta, jolla vahvis-tettaisiin julkisten hankintojen strateginen merkitys (Kuhmonen ym. 2013). Toisaalta myös lainsää-däntöä tulisi muuttaa: Itä-Suomen Yliopiston julkisoikeuden professori Tomi Voutilainen huomaut-taa Suomen Kuvalehden (2021) haastattelussaan, että hankintalaissa ei ole määritelty esimerkiksi tarjouspyynnön kielivaatimuksia, vaikka kilpailutus koskisi koko Euroopan aluetta. Tällöin ei päästä hyödyntämään kansainvälisiä yhteismarkkinoita. Lisäksi Voutilainen korostaa
hankintaviranomais-ten koulutuksen merkitystä, sillä näiden tulisi tunnistaa myös useita muita lakeja ja perusoikeuksia osana hankintaprosessia.
Koulutusten lisäksi hankintaosaamista voitaisiin siis vahvistaa esimerkiksi mahdollistamalla hankin-noista vastaaville henkilöille tehtävänkierron julkisen ja yksityisen sektorin välillä sekä hankintaneu-vontapalveluiden perustamisilla (Kajala 2015). Useissa maissa onkin järjestetty mittavia ohjelmia tut-kimus- ja innovaatiourien edistämiseksi, joilla estetään aivovuotojen tapahtuminen (KOM(2010) 546 lopullinen). Lisäksi hankintojen toteutuksessa tarvitaan laaja-alaista substanssiosaamista, kuten esi-merkiksi hankinnan kohteen loppukäyttäjien mielipiteitä ja toiveita (Kajala 2015). Työ- ja elinkeino-ministeriön osastopäällikkö Ilona Lundström (2011) toteaakin väitöskirjassaan: “hankintalainsää-däntö ei ehkä kannusta, mutta se ei myöskään millään tavalla estä kuntaa hankkimasta sen omiin, kuntalaisten ja myös tarjoajien tarpeisiin vastaavia palveluja tarkoituksenmukaisia hankintamenet-telyjä hyödyntäen. Hankinnalle asetettuihin tavoitteisiin pääsemiseksi kunnalla täytyy olla halua, nä-kemystä ja riskinsietokykyä toimia toisin kuin on aina ennen toimittu.”
Myös KEINO-osaamiskeskuksen tehtävä on jakaa onnistuneita käytäntöjä julkisten hankintojen to-teuttamisesta, joista eräs esimerkki on lähiruoan hankinta. Jo vuonna 2013 Pohjois-Karjalassa teh-dyssä tutkimuksessa havaittiin, että maatalouden ja elintarviketeollisuuden suurten työllisyysvaiku-tusten ansiosta lähiruoan hankkiminen voisi olla hyvä tapa kehittää maakunnan taloudellista toime-liaisuutta (Saastamoinen ym. 2013). Maa- ja metsätalousministeriön (2021) selvityksen mukaan lähi-ruoan hankinnassa hankintalainsäädäntö on koettu usein rajoittavana tekijänä, vaikka hankintalaki nykymuodossaan mahdollistaakin lähiruoan käytön niin laadun, vastuullisuuden, ympäristövaiku-tusten sekä kansallisen hankintastrategian tavoitteiden näkökulmista. KEINO-osaamiskeskus on ja-kanut käytännön esimerkin Helsingin kaupungin ilmastoystävällisestä maidon ja maitovalmisteiden hankinnasta, jonka valmisteluvaiheessa hyödynnettiin markkinavuoropuhelua ja toimittajien valin-nassa ilmasto- ja vastuullisuuskriteeritaulukkoa (KEINO-osaamiskeskus 2021b).