Tyyppitarinat kuvaavat kaksi erilaista tarinaa syömishäiriötä sairastavien hoitopoluista.
Ensimmäinen tarina keskittyy vahvasti kokemukseen ja sairauden kokonaisvaltaiseen vaikutukseen henkilön elämässä. Kyseisessä tarinassa näkyy syömishäiriön voimakkuus ja valta henkilön elämässä. Jälkimmäinen tyyppitarina lähtee liikkeelle henkilökohtai-sesta huolesta omasta voinnista. Tässä tarinassa korostuu halu olla aktiivinen ja osallis-tuva osapuoli omassa hoidossaan.
6 POHDINTA
6.1 Tutkimuksen eettiset kysymykset ja luotettavuus
Tutkimuseettinen neuvottelukunta (2018) tulkitsee tutkimustulosten olevan luotettavia, mikäli tutkimus on toteutettu tieteellisen käytännön edellyttämällä tavalla. Eettiset kysy-mykset ja tutkimuksen luotettavuus ovat olleet ensisijaisia tutkimusta tehdessäni. Olen tutkimuksessani pyrkinyt noudattamaan hyviä tieteellisiä käytäntöjä koko tutkimuspro-sessin ajan.
Rehellisyys on tutkimuksen toiminnan lähtökohta. Tällöin tutkimusta lukevat tai sen tu-loksia hyödyntävät pystyvät luottamaan siihen, että tutkimustulokset ovat esitetty avoi-mesti ja niitä ei ole tuotettu epärehellisin keinoin. (Karjalainen & Saxen 2002, 221.) Heik-kilän (2002) mukaan tutkijan vastuussa on otettava huomioon kolme asiaa, joista ensim-mäinen on tutkimustulosten vastuullinen hyödyntäminen. Tämä kohta saa alkunsa jo tut-kimuskohteen ja -kysymysten vallinnassa. Toiseksi tutkijan on selkeästi esitettävä tutki-muksensa johtopäätökset, joita tutkimuksen tulokset tukevat. Kolmas asia liittyy ajatuk-seen, että empiirisessä tutkimuksessa tulisi olla vähän tulkintaa ja päättelyn perustua tut-kimuksessa esiin nousseisiin asioihin. (Heikkilä 2002, 175–176.) Olen pyrkinyt tutki-muksessa esittämään saamani tulokset mahdollisimman selkeästi ja perustelemaan pää-telmäni aineistosta esiin nousseisiin asioihin. Ajoittain koin haastavana sen, että kuinka pystyn avaamaan riittävästi saamiani tuloksia ja samanaikaisesti suojelemaan tutkimuk-seen osallistuneita henkilöitä. Halusin tuoda esille haastateltavien kokemukset ja äänen, joka osaltaan vaikutti tapaani rakentaa tyyppitarinat.
Laadullisessa tutkimuksessa tekijä joutuu koko tutkimuksensa teon ajan pohtimaan teke-miään ratkaisuja ja tutkimusprosessin luotettavuutta. Tutkimus sisältää tutkijan henkilö-kohtaista pohdintaa, ja tutkimuksen luotettavuutta ei pystytä arvioimaan mittaamisen kei-noin, kuten määrällisessä tutkimuksessa. Eskola ja Suoranta (2000) arvioivat laadullisen tutkimuksen luotettavuutta uskottavuuden, siirrettävyyden ja vahvistettavuuden avulla.
Uskottavuudella tarkoitetaan sitä, että tutkijan tekemät tulkinnat kuvaavat tutkimuksessa mukana olleiden käsityksiä. Laadullisessa tutkimuksessa tulosten siirrettävyys on rajal-lista, sillä harvoin yleistettävyys on sosiaalisen todellisuuden johdosta mahdollista.
Vah-vistettavuudella viitataan siihen, että muut samaa aihepiiriä käsittelevät tutkimukset tu-kevat saatuja tulkintoja. (Eskola & Suoranta 2000, 208–212.) Olen huomioinut edellä mainitut luotettavuuden kriteerit tutkimuksessani. Uskottavuus tulee esille tavassa, jolla olen pyrkinyt saamaan haastateltavien äänet kuuluviin, niin tyyppitarinoissa kuin niiden tulkinnassa. Jokainen haastateltavan tarina on yksilöllinen kokemus, jolloin ei ole mah-dollista löytää useampaa samanlaista tarinaa. Tämä osaltaan vaikuttaa tulosten siirrettä-vyyteen. Muut tutkimustulokset tukevat tässä tutkimuksessa esiinnousseita asioita, joka tukee tulosten vahvistettavuutta.
Launis (2007, 28) kuvailee hyvän ja luotettavan tutkimuksen olevan eettisesti hyväksyt-tävästi tehty sekä noudattavan hyviä tieteellisiä käytäntöjä. Ihmisarvon loukkaamatto-muus, tutkimukseen osallistuvien vapaaehtoinen suostumus ja heille koituvien riskien mi-nimoiminen ovat tärkeä huomioida tutkimuksessa, johon henkilöt itse osallistuvat. Mä-kelän (2005, 10) mukaan tutkimukseen osallistuneiden oikeuksien huomioiminen edel-lyttää tutkijalta kykyä tunnistaa velvollisuutensa ja huomioimaan siihen liittyvät asiat.
Tutkimukseen osallistuneiden yksityisyyttä ei saa loukata, mutta samaan aikaan tutkija ei saa vääristää tuloksia liiallisella varjelemisella. Olen tutkimuksessa suhtautunut saamaani aineistoon kunnioittavasti ja ymmärtänyt aineiston ainutlaatuisuuden. Koko tutkimuksen ajan olen pyrkinyt suojelemaan tutkimukseen osallistuneiden yksityisyyttä.
Tutkimuksen luotettavuutta voi myös arvioida aineiston riittävyyden ja analyysin katta-vuuden kautta. Aineiston riittävää kokoa on mahdoton arvioida ennakkoon, ja se vaihtelee tilannekohtaisesti. Luotettavuuteen vaikuttaa myös se, kuinka selkeästi tutkija on pysty-nyt kuvaamaan aineiston pohjalta tekemänsä johtopäätökset. (Eskola & Suoranta 2000, 215–216.) Tähän tutkimukseen osallistui seitsemän haastateltavaa, ja tein tutkijana itse valinnan haastateltavien määrästä. Pyrin rajatulla aineiston määrällä tarkkaan tulkintaan ja aineistolähtöiseen menetelmään. Tunnistan tutkimukseni luotettavuutta arvioidessa, että suurempi aineistomäärä olisi voinut vahvistaa saamiani tuloksia entisestään. Olen pyrkinyt esittämään tekemäni analysoinnin ja johtopäätökset mahdollisimman tarkasti.
Tutkijan on pyrittävä siihen, että hänen omat käsityksensä aiheesta eivät vaikuta tutki-muksen luonteeseen, vaan hän pyrkii ymmärtämään haastateltavien tapaa tulkita ja jäsen-tää maailmaa. On kuitenkin syytä huomioida, että tutkijan oma teoreettinen koulukunta
ja ympäröivä kulttuuri vaikuttavat havaintoihin, joita hän tekee aiheesta. Aikaisemmat kokemukset, odotukset ja uskomukset vaikuttavat siihen, kuinka tutkija tarkkailee ja te-kee havaintoja tutkittavasta aiheesta. (Kiikeri & Ylikoski 2011, 26, 30.) Olen tutkimusta tehdessäni tunnistanut aikaisempien työkokemusten ja henkilökohtaisen kiinnostukseni vaikutukset tutkimuksen toteuttamiseen liittyen. Nämä voivat tahtomattani vaikuttaa tut-kimuksen toteuttamiseen, vaikka olen koko tutkimusprosessin ajan pyrkinyt mahdolli-simman objektiiviseen tarkasteluun niin hyvin kuin se on ollut mahdollista.
Eettiset kysymykset korostuvat narratiivisessa tutkimuksessa, ja ne tulee huomioida tut-kimuksen jokaisessa vaiheessa. Ne korostuvat erityisesti, kun haastattelun kohteena on sairaat ja toipumisvaiheessa olevat henkilöt. Narratiivisessa tutkimuksessa tutkijan ja haastateltavan keskinäinen suhde on poikkeuksellinen tutkimuskohteiden sensitiivisyy-den johdosta. Haastateltavat edustavat usein marginaalista ryhmää ja aiheet voivat käsi-tellä haastavia kokemuksia. (Hänninen 2008, 122–123.) Tutkijan ja haastateltavan välille muodostuu luottamuksellinen suhde, joka mahdollistaa asioiden käsittelyn (Smythe &
Murray 2000, 314). Tutkimushaastatteluja tehdessä pyrin luottamuksellisen ja avoimen ilmapiirin muodostamiseen. Ymmärsin tutkimuksen aiheen henkilökohtaisuuden ja herk-kyyden, jonka huomioin jokaisessa haastattelussa. Koen haastatteluiden tapahtuneen luottamuksellisessa ilmapiirissä, sillä jokainen haastateltava pystyi avoimesti jakamaan tarinansa kanssani. Toimin haastattelutilanteissa tutkijan roolissa, mutta samaan aikaan omana itsenäni, joka on aidosti kiinnostunut haastateltavien kokemuksista.
Tutkimuseettiset säännöt ohjeistavat narratiivisen tutkimuksen toteuttamista. Säännöissä korostetaan haastateltavien vapaaehtoista osallistumista tutkimukseen. Heillä on lupa keskeyttää haastattelu missä vaiheessa tahansa, ja halutessaan oikeus kieltää haastattelu-materiaalin käyttö. Tutkimukseen osallistuvan on annettava suostumus osallistumisesta, ja hänen tulee olla tietoinen tutkimuksen toteutuksesta ja tulosten hyödynnettävyydestä.
Haastattelutilanne on elävä ja kysymykset tarkentuvat haastattelun edetessä, jolloin sen kulkua on vaikea tarkkaan ennakoida. Tutkijan on varmistettava, että haastateltava on ymmärtänyt narratiivisen haastattelun luonteen ennen osallistumistaan. (Hänninen 2008, 125; Smythe & Murray 2000, 313.)
Tämä tutkimus ei vaatinut erillisiä tutkimuslupia, sillä jokainen tutkimukseen osallistuva oli täysi-ikäinen ja ilmoittautunut vapaaehtoisesti osallistuvansa tutkimukseen. Haasta-teltavien tavoittamiseen ei käytetty organisaatiota, jonka tietoja olisi välitetty minulle.
Jokainen tutkimukseen osallistuva sai tutkimushaastattelupyynnön luettavaksi ja allekir-joitti haastattelusuostumuksen ennen haastattelun aloittamista. Tutkimussuostumus edel-lyttää myös tutkijaa toimimaan moraalisesti luvatulla tavalla (Kuula 2006, 133). Haastat-telujen nauhoitukset ovat olleet ainoastaan minun käytössäni, ja olen lupautunut hävittä-mään ne oikeaoppisesti tutkimuksen päätyttyä.
Narratiivisessa tutkimuksessa korostuu anonyymiuden säilyminen, sillä materiaali koos-tuu ihmisten henkilökohtaisista tarinoista. Tutkijan on esitettävä tulokset niin, että haas-tateltavat tai heidän lähipiirinsä eivät selviä raportista. Haastatteluun osallistumisesta ei myöskään saa koitua haastateltavalle haittaa, vaan tutkimuksen hyötyjen tulee olla suu-remmat suhteessa tutkimukseen osallistumisesta koituviin haittoihin. Haastateltavan va-paa kerronta voi toimia terapeuttisena puheentuottamisena, mutta tarkoituksena ei ole hei-kentää haastateltavan oloa muistelemalla elämän vastoinkäymisiä. Tutkijan on valmis-tauduttava aiheen käsittelyn herättämiin tunteisiin ja reagoitava näihin tilanteessa par-haaksi katsomallaan tavalla. Tutkijan on suhtauduttava haastateltaviin ihmisinä, ei pel-kästään aineiston antajina. (Smythe & Murray 2000, 313–317; Hänninen 2008, 126–127.)
Kulttuuri vaikuttaa osaltaan siihen, mikä luetaan sensitiiviseksi tutkimuksen aiheeksi ja ihmiset mieltävät sen eri tavoin. On kuitenkin selvää, että syömishäiriöt tutkimusaiheena ja tätä sairastaneet haastatteluiden kohdejoukkona ovat hyvin sensitiivinen. Hydenin (2008, 135) mukaan kertojan ja kuuntelijan välisellä vuorovaikutuksella sekä henkilö-kohtaisilla ja kontekstiin liittyvillä tekijöillä on merkitystä sensitiivisen aiheen tulkintaan.
Tarinan kerronnassa on aina haaste, että kertoja ja tässä tapauksessa tutkija eivät jaa sa-maa käsitystä tarinasta, joka on kerrottu. Narratiivinen analyysi menee myös luonteensa vuoksi kauemmaksi kertojan puhutusta tarinasta. (Frank 2002, 116.) Narratiivisessa tut-kimuksessa on syytä pohtia tutkijalle kerrotun tarinan luotettavuutta sekä analyysin ja tyyppitarinan luotettavuutta, jonka tutkija on muodostanut (Riessman 2008, 184).
Monesti tutkimusta tehdessä pohdin aiheeseen liittyviä eettisiä ja kulttuurillisia kysymyk-siä. Kuinka varmistan sen, että haastateltavat ovat valmiita kertomaan tarinansa ilman,
että siitä koituu heille haittaa? Kuinka pystyn toteuttamaan narratiivisen tutkimuksen niin, että haastateltavien anonyymius säilyy koko työn ajan? Miten säilytän tutkijan roolin koko tutkimuksen ajan, tietäen että aihe ja tarinat herättävät minussa tunteita? Minulla on koko tutkimuksen ajan ollut henkilökohtainen mielenkiinto ja herkkyys aiheen käsitte-lyyn. Olen kuitenkin pyrkinyt säilyttämään tutkijan roolin ja tarkastelemaan aihetta laa-jemmin, kuin mitä yksittäiset tarinat kuvaavat. Koko tutkimusprosessin ajan olen pyrki-nyt anonyymiuden säilyttämiseen ja käsittelemään kuulemiani tarinoita kunnioittavasti.
Kehityin haastattelujen toteutuksessa toistojen kautta. Alkujännitys katosi ensimmäisten haastattelujen jälkeen ja rauhoituin kuuntelemaan mitä haastateltava halusi kertoa. Tässä vaiheessa en huolehtinut enää siitä, tulevatko haastattelujen sisällöt antamaan riittävästi aineistoa tutkimuksen aiheen käsittelyyn, vaan keskityin kuuntelemaan tarinaa. Koen an-taneeni haastatteluissa puhujalle rauhan kertoa aiheesta omalla tavallaan, ja tarvittaessa esitin tarkentavia kysymyksiä tai muuten tuin läsnäolollani tarinan kerrontaa. Aikaisem-mat työkokemukseni ja ihmisten parissa työskentely ovat tuoneet vahvuutta kuunnella ihmisten erilaisia elämäntarinoita ja kunnioittamaan niitä. Tästä vahvuudesta huolimatta haastateltavien tarinat välillä herkistivät minua ja sai pohtimaan sairauden merkitystä henkilökohtaisemmin, kuin mitä tutkimuksen tekeminen olisi edellyttänyt.
Tutkijana minulle oli alusta asti selkeää, että tulen toteuttamaan tutkimuksen syömishäi-riöihin liittyen. Tutkimuksen aihe muotoutui vähitellen, ja nyt taaksepäin katsottuna se vaikuttaa ilmiselvältä. Haastatteluiden toteuttaminen oli minulle tärkeää niin opiskeli-jana, työntekijänä kuin henkilökohtaisestikin. Oma työhistoriani ja mielenkiinto aihetta kohtaan ovat varmasti osaltaan vaikuttaneet siihen, millaisten silmälasien takaa olen ai-hetta tarkastellut. Tästä huolimatta olen pyrkinyt säilyttämään tutkijan roolini tutkimuk-sen eri vaiheissa. Aineiston analysointia tehdessä syvennyin tutkimukseen ja huomasin eläväni ”omassa kuplassa” useiden päivien ajan. Välillä koin ilon hetkiä ja toisinaan ah-distusta siitä, että en tulosten analysoinnissa yksinkertaista liikaa tutkimuksessa mukana olleiden kokemuksia. Tutkimuksen teon kannalta oli mielestäni tärkeää, että minulla oli mahdollisuus keskittyä ajoittain pelkästään tutkimuksen tekemiseen. Tämä antoi tilaa aja-tuksille ja helpotti tutkimuksen etenemistä. Tutkijapolkuni on vasta alussa ja siinä tulen varmasti tulevaisuudessa kehittymään.
Tutkimuksen heikkoutena voi pitää mukaan otettujen haastateltavien lukumäärää. Suu-rempi haastateltavien lukumäärä olisi vahvistanut aineistoa ja sen analyysia. Myös tutki-jana olisin kehittynyt haastattelujen toteuttamisen myötä, joka olisi voinut vaikuttaa nii-den toteutukseen. Jälkikäteen koen, että seitsemän avointa haastattelua oli riittävä ja rea-listisesti mahdollinen haastateltavien määrä kyseiseen tutkimukseen.
6.2 Johtopäätökset
Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää, millainen on syömishäiriötä sairastaneen asi-akkaan kulkema hoitopolku ja mitkä tekijät ovat vaikuttaneet hoitopolun rakentumiseen.
Tutkimuksessa oli myös keskeistä sairastumisen kokemus, joka nousee väistämättä esille tämänkaltaisen aiheen tutkimuksessa. Tutkimustulosten pohjalta voidaan analysoida, kuinka hyvin terveydenhuollon organisaatiot tällä hetkellä vastaavat syömishäiriötä sai-rastavan hoidon tarpeeseen.
Tekemäni tiedonhaut osoittivat, että asiakkaan hoitopolkuun keskittyvälle tutkimukselle on tarvetta. Syömishäiriöitä on tutkittu laajasti eri lähestymistapojen kautta, mutta hoito-polun toteutumisesta on vähemmän tutkimustietoa saatavilla. Hoitopolku tai hoitoketju, jota käsitteenä usein käytetään, on tärkeä hoidon suunnittelua, toteutusta ja arviointia tu-keva tekijä. Niiden avulla pystytään hyödyntämään ajantasaista näyttöön perustuvaa tut-kimustietoa sairauden hoidossa. Hoitopolun laadinta toteutetaan yhteisyössä eri ammat-tilaisten kesken ja niiden käyttöönotto edellyttää moniammatillista yhteistyötä. (Panella ym. 2003, 509.) Syömishäiriöiden hoidossa moniammatillinen yhteistyö tarkoittaa tilan-nekohtaisesti lääkärin, hoitajien, ravitsemusterapeutin, fysioterapeutin ja toimintaterapian muodostamaa kokonaisuutta. Usein hoidon tukena käytetään terapiaa. Ammattihenkilöi-den osaamisen keskittäminen tukee syömishäiriötä sairastaneiAmmattihenkilöi-den hoitoa sairauAmmattihenkilöi-den moni-ulotteisuuden ja haasteellisuuden johdosta.
Organisaation toiminnan kannalta on järkevää, että hoitopolut rakennetaan asiakkaiden tarpeista lähtöisin. Tämä oli yksi syy myös tämän tutkimuksen toteuttamiseen. Syömis-häiriöiden kohdalla hoitopolku on jatkuva ja jokaisella omanlaisensa. Hoitopolku raken-tuu yksilöllisesti, jolloin hoidon ennustettavuus on hankalaa. Tässä tutkimuksessa nousi esille, että asiakkaat haluavat olla aktiivinen osapuoli omassa hoidossaan, ja tätä tukee
myös muissa tutkimuksissa saadut tulokset. (Renholm ym. 2002, 197). Näin asiakkailla on mahdollisuus osallistua omaan hoitoonsa liittyvään päätöksentekoon, heidän mielipi-dettään kuunnellaan ja heidät otetaan huomioon hoidon eri vaiheissa. Asiakkaiden toivei-den kuuntelu edesauttaa yhteistyötä terveytoivei-denhuollon ammattilaisten ja asiakkaitoivei-den vä-lillä. (Vahdat, Hamzehgardeshi L., Hessam & Hamzehgardeshi Z. 2014, 6.) Asiakkaiden kuuntelu antaa keskeisen näkökulman hoidon suunnittelun tueksi. Asiakasnäkökulmasta voi nousta esille asioita, joita mikään suositus tai ammattilaisten aikaisemmat kokemuk-set eivät olisi välttämättä ymmärtäneet hyödyntää. (Pettersen & Rosenvinge 2002, 62.) Hoito on tehokkaampaa, mitä enemmän asiakas pystyy sitoutumaan hoitoonsa ja kokee tulevansa kuulluksi. Asiakkaiden roolin vahvistaminen edellyttää hierarkian vähentä-mistä, jossa potilas–hoitaja -roolit näkyvät vahvana.
Aineiston analyysin pohjalta rakentuneet tyyppitarinat kuvaavat lähtökohdiltaan kaksi erilaista tarinaa siitä, kuinka syömishäiriön hoitopolku on rakentunut. Ensimmäisessä tyyppitarinassa korostuu kokemus syömishäiriö -sairauden kanssa elämisestä. Siinä ku-vataan, kuinka syömishäiriö on tullut pikkuhiljaa ja ottanut vallan elämästä. Tämä osal-taan vaikutti hoitoon ohjautumiseen ja siihen, kuinka hoitoon hakeutuminen ei ollut hen-kilön itsensä päätettävissä. Hoitoon ohjautuminen ja jatkohoidon tarpeen arviointi tapah-tui paljolti ulkopuolelta, sillä henkilö itse ei pystynyt realistisesti arvioimaan tilannettaan.
Jälkimmäisessä eli Katriinan tyyppitarinassa korostuu oman huolen seurauksena syntynyt hoitopolku. Katriinan tarinassa henkilöllä itsellään on aktiivinen rooli omassa hoidossaan, ja hän on valmis myöskin vastaanottamaan vertaistuen tarjoamaa apua.
Tarinoiden hoitopolut lähtivät siis rakentumaan kahdella tavalla; läheisiltä esiin nousseen huolen seurauksena tai omasta yhteydenotosta terveydenhuoltoon. Aineiston analyysin pohjalta rakentuneet tyyppitarinat kuvaavat, kuinka hoitopolun alku määritti hoitopolun rakentumista hoitoon ohjautumisen seurauksena. Läheisiltä esiinnoussut huoli johti useimmiten osastohoitoon ja sitä kautta moniulotteisemman hoitopolun rakentumiseen.
Oman yhteydenoton seurauksena muodostunut hoitopolku kuvasti selkeämpää hoidon ra-kentumista. Näissä tilanteissa henkilöllä itsellään oli omakohtainen sairauden tunne ja huoli itsestä. Oman yhteydenoton pohjalta alkanut hoito lähti liikkeelle perusterveyden-huollossa tehdyn arvioinnin kautta ja siirtyi sitä kautta erikoissairaanhoitoon. Hoidon
mo-niammatillisuus ja sen hyödyntäminen tuli erikoissairaanhoitoon siirtymisen seurauk-sena. Tutkimukseen osallistuneilla henkilöillä oli diagnosoitu keskenään erilaisia syömis-häiriön muotoja, joista erityisesti ahmintasyömis-häiriön tunnistamattomuus ja painokeskittynyt hoito nousi tutkimuksessa esille hoitopolun kaarta tarkastellessa.
Hoitopoluilla pyritään lisäämään ammattilaisten yhteistyötä ja tutkimustiedon käyttöä hoidon tukena (Currie & Smith 2000, 311). Tutkimustuloksista kävi ilmi, että moniam-matillisuutta oli hyödynnetty hoidon toteuttamisessa. Hoitoon osallistui useita eri ammat-tiryhmien edustajia kokonaisvaltaisen hoidon toteuttamiseksi. Tämä tukee myös syömis-häiriön sairaudenkuvaa, sillä se vaikuttaa monella tapaa heikentävästi ihmisen elämän-laatuun (Ali ym. 2017, 10). Uusimman tutkimustiedon hyödyntämisessä hoidon tukena oli vaihtelua tutkimukseen osallistuneiden kesken. Osa koki saaneensa ammattitaitoista ja hyvää hoitoa koko hoitopolkunsa ajan. Toisilla oli kokemuksia siitä, että sairautta lä-hestyttiin vanhentuneen tutkimustiedon pohjalta tai osaamista sairauden tunnistamiseen ja hoitoon ei ollut. Tutkimustulosten mukaan tiedon siirto eri kaupunkien ja hoitopaikko-jen kesken oli onnistunut hyvin. Moni koki epävarmuutta ja ajallista viivettä jatkohoidon järjestämisen suhteen. Toisilla oli taas kokemus, että jatkohoito oli järjestynyt saumatto-masti.
Huolimatta erilaisista hoitopoluista, tarinoista löytyi myös paljon yhteneväisyyksiä. Mo-lemmat tyyppitarinat valottavat syömishäiriöiden kokonaisvaltaista vaikutusta sairasta-vien elämään. Sairastumisen taustalla vaikuttaneet tekijät olivat yksilöllisiä, mutta sairaus oli tullut jokaiselle pikkuhiljaa, ilman yksittäistä syytä. Syömishäiriöön sairastuminen on henkilökohtainen kokemus, jota tyyppitarinat osaltaan kuvaavat. (Khanh-Dao Le ym.
2017, 47–48.) Huolimatta siitä, että tutkimukseen osallistuneilla henkilöillä oli keskenään erilaisia syömishäiriön muotoja, niin tarinoiden kokemuksista löytyi paljon yhteneväi-syyksiä.
Syömishäiriöiden hoito vaatii yksilöllistä ja räätälöityä hoitoa. Tutkimuksessa nousi vah-vasti esille kohtaamisen merkitys. Hoitohenkilökunnalta toivottiin inhimillistä ja aitoa kohtaamista, ja kykyä nähdä potilas sairauden takana. (Blackburn & Minogue 2014, 247, 249.) Kohtaamisilla oli merkitystä myös hoitopolun rakentumiselle. Positiiviset kohtaa-miset edesauttoivat hoitoon kiinnittymistä ja antoivat voimia taistelussa syömishäiriötä
vastaan (Ali ym. 2017, 10). Myönteiset kohtaamiset olivat jääneet monelle mieleen, ja ne saattoivat kannatella läpi hoidon. Välittävä ja ammattitaitoinen kohtaaminen auttoi hoi-toon kiinnittymisessä ja vahvisti myönteistä hoitokokemusta (Pettersen & Rosenvinge 2002, 66). Vastaavasti hoitohenkilökunnan kiireinen, asioihin paneutumaton tai välinpi-tämän asenne heikensivät hoitoon sitoutumista ja luottamuksellisen hoitosuhteen synty-mistä. Yksittäisen hoitotyöntekijän positiivisella tai negatiivisella kohtaamisella oli vai-kutusta hoitokokemukseen. Kohtaamattomuus voi olla seurausta hoitohenkilökunnan osaamattomuudesta vastata syömishäiriötä sairastavan hoidon tarpeeseen. Tällöin syö-mishäiriötä ei välttämättä tunnisteta tai siihen ei keskitytä sairauden edellyttämän erityis-osaamisen puutteen vuoksi.
Tällä hetkellä syömishäiriötä sairastavat potilaat ovat Suomessa eriarvoisessa asemassa hoidon saatavuuden suhteen. Syömishäiriöihin erikoistunut hoito on keskittynyt suurem-piin kaupunkeihin ja pääsääntöisesti Etelä-Suomen alueelle. Monella paikkakunnalla ei ole tarjota syömishäiriöihin erikoistunutta hoitoa, jolloin tasa-arvoinen hoito ei toteudu.
Tilanne on haastava erityisesti nuorten potilaiden kohdalla, jotka tarvittaessa joutuvat ha-keutumaan hoitoon asuinpaikkakuntansa ulkopuolelle. Myös syömishäiriöiden tunnista-misessa on kehitettävää. Tutkimuksessa kävi ilmi, että joissakin tapauksissa syömishäi-riötä ei ollut tunnistettu, siihen ei oltu selkeistä merkeistä huolimatta puututtu tai hoito-henkilökunnalla ei ollut riittävästi tietoa kohdata asiakasta ajantasaisen tutkimustiedon pohjalta. (Gurrin ym. 2009, 456–457; House ym. 2012, 953–954.)
Syömishäiriöiden tunnistaminen ja hoito vaatii lisää koulutusta terveydenhuollon ammat-tilaisille (Blackburn & Minogue 2014, 249). Koulutusta tulee lisätä hoitajien peruskoulu-tuksen ja täydennyskoulutusten kautta. Tässä voi hyödyntää valtakunnallisen Syömis-häiriöliiton erityisosaamista syömishäiriöihin liittyen. Kyseessä on väestötasolla harvi-nainen, mutta vakava sairaus, joka jää tällä hetkellä vaille riittävää huomiota. Osaamisen lisääntyminen helpottaa syömishäiriötä sairastavien asiakkaiden kohtaamista ja hoidon saantia. (Duodecim 2014.)
Suomessa on saatavilla syömishäiriöihin erikoistunutta hoitoa, mutta se ei tavoita kaikkia.
Asiakkaissa on paljon eri-ikäisiä ihmisiä, joiden elämänrytmin huomioiminen hoidon suunnittelussa on tärkeää. Moni sairastunut pyrkii jatkamaan opiskelua tai työntekoa
vointinsa mukaan, jolloin hoidon saatavuus tulisi turvata myös iltapäivin ja ilta-aikaan.
Työterveyshuoltoon kytkeytyvää hoitoa voisi kehittää vastamaan erityisesti työikäisten asiakkaiden tueksi. Syömishäiriöiden hoito on usein pirstaloitunutta, ammattiryhmien keskittyessä oman asiantuntijuuden kautta annettuun hoitoon. Eri ammattiryhmien- ja hoitotasojen välisen yhteistyön turvaaminen on keskeistä hoidon kehittämisessä. Siilot perus- ja erikoissairaanhoidon välillä sekä siirtymät hoitomuodosta toiseen tulisi järjestää turvallisesti ja hoidon jatkuvuus huomioiden.
Syömishäiriön hoidossa korostuu kokonaisvaltaisuus, joka edellyttää ihmisen huomioi-mista kokonaisuutena. Pelkkä diagnoosi ei riitä muuttamaan sairauden taustalla vaikutta-via tekijöitä. Tutkimuksessa nousi esiin hoitoalan ammattilaisten osaamisen puute syö-mishäiriöiden hoitoon liittyen. (Blackburn & Minogue 2014, 249.) Syösyö-mishäiriöiden hoito hyötyisi yhtenäisten hoitopolkujen käytöstä, mikäli niiden käyttö edellyttää sään-nöllistä tutkimustiedon päivittämistä hoidon tueksi. Moniammatillinen yhteistyö laajen-taa syömishäiriöihin liittyvän erityisosaaminen leviämistä, joka tukee erityisesti pienem-pien hoitoyksiköiden toimintaa.
Syömishäiriöstä puhuttaessa tarkoitetaan väestötasolla verrattain pientä potilasryhmää, mutta sairaus on erittäin kuormittava ja raskas niin potilaille kuin heidän läheisilleen.
Toki on syytä huomioida, että tutkimusten mukaan suuri osa syömishäiriötä sairastavista on jäänyt huomioimatta. Yhteiskunnallisesti sairauden kuormittavuus näkyy sairastunei-den heikentyneessä voinnissa sairaslomien kautta, joka osaltaan lisää hoidon tarpeen mer-kitystä. Syömishäiriöiden hoidon on todettu olevan kallista, mutta menetettyjen työvuo-sien tai hoidon pitkittyneisyydestä johtuvien kustannusten kannalta tarkasteltuna, syömis-häiriöiden hoidon turvaaminen julkisen terveydenhuollon kautta on kannatettavaa. (Cum-mings ym. 2001, 168–169; Shaw & Stice 2016, 71.) Tutkimustuloksissa nousi esille jul-kisen terveydenhuollon rinnalla toimivien järjestöjen merkitys. Kolmannen sektorin toi-mijoiden tarjoama vertaistuki ja syömishäiriöihin liittyvä erityisosaaminen oli tärkeässä roolissa useissa tarinoissa (Pettersen & Rosenvinge 2002, 66). Tulevaisuudessa on tär-keää, että sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyvistä uudistuksista huolimatta järjestöjen toiminta pystytään turvaamaan myös jatkossa (Hakkarainen, Landen & Peltosalmi 2015, 83–84).
Jatkotutkimusaiheita on useita aiheeseen liittyen. Tulevaisuudessa olisi mielenkiintoista selvittää millaisena syömishäiriöiden hoito näyttäytyy organisaatioiden näkökulmasta ja kuinka nämä näkemykset vastaavat potilaiden kokemuksiin. Tehokkaan ja laadukkaan hoitopolun toteuttamiseksi tarvitaan molempien osapuolien näkemystä hoidon toteutta-miseksi. Hoidon tehokkuutta ja kustannuksia voi tutkia vertaamalla avohoidon ja inten-siivisemmän hoitomuodon kautta saatuja hoitotuloksia. Mikäli sosiaali- ja terveydenhuol-lon palveluihin liittyvä valinnanvapaus tulee toteutumaan, niin olisi järkevää tutkia sen vaikutuksia syömishäiriöiden tasa-arvoiseen hoitoon liittyen.
Jatkotutkimusaiheita on useita aiheeseen liittyen. Tulevaisuudessa olisi mielenkiintoista selvittää millaisena syömishäiriöiden hoito näyttäytyy organisaatioiden näkökulmasta ja kuinka nämä näkemykset vastaavat potilaiden kokemuksiin. Tehokkaan ja laadukkaan hoitopolun toteuttamiseksi tarvitaan molempien osapuolien näkemystä hoidon toteutta-miseksi. Hoidon tehokkuutta ja kustannuksia voi tutkia vertaamalla avohoidon ja inten-siivisemmän hoitomuodon kautta saatuja hoitotuloksia. Mikäli sosiaali- ja terveydenhuol-lon palveluihin liittyvä valinnanvapaus tulee toteutumaan, niin olisi järkevää tutkia sen vaikutuksia syömishäiriöiden tasa-arvoiseen hoitoon liittyen.