Aineiston analysoinnin eteneminen - Arvokas matka: Narratiivinen tutkimus syömishäiriötä sairas

Tutkimuksen aineiston analysointia ohjasivat tutkimuskysymykset, ja tutkimus on tehty induktiivisesti eli aineistolähtöisesti. Yleisesti laadullisessa tutkimuksessa tutkimuksen eri vaiheet voivat olla päällekkäisiä ja aineiston analyysin voidaan katsoa alkavan jo haas-tattelutilanteessa, kun tutkija tekee havaintoja haastatteluiden sisällöistä. (Hirsijärvi &

Hurme 2004, 136–137.) Aloitin aineiston analysoinnin litteroimalla haastattelut ja teke-mällä sisällönanalyysia saamastani aineistosta. Pääsyin sisällönanalyysin toteuttamiseen, sillä halusin saada kattavan kuvan aineiston sisällöstä ja löytää mahdollisia eroja ja yhte-neväisyyksiä. Sisällönanalyysi on yksi laadullisen tutkimuksen käytetyimmistä menetel-mistä kirjoitetun tekstin analysoimiseksi. Sen avulla on tarkoitus ymmärtää tutkittavaa ilmiötä, johon voi liittyä kokemusten tai ihmisten asioille annettavien merkitysten ym-märtäminen. Aineiston avulla pyritään ilmiön yksityiskohtaiseen ja syvempään ymmär-tämiseen suoranaisen mittaamisen sijaan. Perusteelliset ja syvälliset aineistot ovat haas-tavavia ja aikaa vieviä. Samanaikaisesti ne lisäävät tutkimuksen näyttöä ja antavat syväl-lisempää tietoa haastateltavien kerronnasta. (Forman & Damschroder 2015, 40–44.)

Sisällönanalyysissa on tarkasteltava aineistoa kokonaisuutena, mutta myös yksilöllisesti jokaista haastattelua erikseen. Aineiston analysointi lähtee liikkeelle kuuntelemalla haas-tattelut useaan kertaan ja lukemalla litteroitua tekstiä. Tämän jälkeen aineisto koodataan ja luokitellaan sen pohjalta. Koodaus auttaa tutkijaa organisoimaan ja järjestämään ai-neistoa analysoinnin kannalta mielekkääseen muotoon. Koodaus antaa tutkijalle mahdol-lisuuden löytää aineistosta keskeisiä asioita, jotka eivät kertalukemisella nouse tekstistä esille. Tämän jälkeen tarkastellaan koodauksen kautta saatujen luokkien keskinäisiä suh-teita, joista voi muodostaa käsitekartan. (Forman & Damschroder 2015, 47–53.) Sisäl-lönanalyysi on avattava tarkasti, jotta lukija ymmärtää miten tutkija on päätynyt saatuihin tuloksiin. Tämä lisää tutkimuksen luotettavuutta. (Elo & Kyngäs 2007, 112.)

Haastatteluiden litteroinnin jälkeen luin tekstejä useita kertoja saadakseni kokonaiskuvan haastatteluiden sisällöstä. Olin itse toteuttanut haastattelut, jolloin teksti ei tuntunut vie-raalta, vaan pystyin muistamaan tilanteet elävästi. Lukukertojen jälkeen kävin jokaisen haastattelun yksitellen läpi. Kirjasin haastattelutekstin viereen laajempia aihepiirejä, joita tekstisisältö käsitteli. Tässä vaiheessa luokittelin aineistoa ja sen jälkeen muodostin laa-jempia teemoja, joita sisältö käsitteli. Tämän jälkeen listasin erilliseen dokumenttiin haas-tattelusta esiin nousseet teemat sekä suoria lainauksia, jotka kuvasivat kyseistä teemaa.

Näin kävin läpi jokaisen haastattelun ja kirjasin ylös, kuinka monessa haastattelussa kukin teema oli esiintynyt. Saatuani kokonaiskuvan haastatteluissa esiin nousseista teemoista, aloitin ryhmittelemään niitä. Tämä vaihe kesti melko kauan ja kokeilin useampia versioita ennen lopullisten pääteemojen muodostumista. Pyrin löytämään aineistosta vastauksia tutkimuskysymyksiini, joka osaltaan rajasi ja antoi suuntaa analysoinnin toteuttamiselle.

Aineiston analysoinnissa nousi esille neljä eri teemaa, jotka ovat keskeisiä ymmärtäessä syömishäiriön taustalla vaikuttavia tekijöitä ja hoitopolun rakentumista. Näitä teemoja käsittelen tarkemmin luvussa viisi. Alla olen kuvannut karkeasti yhdestä haastattelusta esiin nostamiani teemoja ja niiden luokittelua:

Sairaus tullut pikkuhiljaa à syömishäiriön erityispiireet à sairauden kuvaus Masennus à sairastumiseen vaikuttava tekijä à sairauden kuvaus

Hoitopolun alku à hoitoon ohjautuminen à hoidon rakentuminen

Hoidon sisällölliset erot à eriarvoisuus saatavuudessa à hoidon rakentuminen Hoitohenk. ei osaamista, ei herätä luottamusta à kohtaaminen à hoitokokemus

Hoitajavaihdos à hoitohenk. vaihtuminen à hoitokokemus

Vertaistuki à hoidon ulkopuolelta saatava tuki à syömishäiriöihin erikoistunut tuki

Aineiston teemoittelun jälkeen aloitin mielessäni muodostamaan kuvaa tyyppitarinoista.

Tyypittelyssä aineistoa ryhmitellään samankaltaisten tarinoiden mukaan. Ne tiivistävät aineistoa, ja niihin lisätään sellaista mitä ei ole yksittäisessä vastauksessa. (Eskola & Suo-ranta 2000, 181.) Piirsin jokaisen haastattelun kuvaamasta hoitopolusta kartan, jossa oli kuvattuna hoitopolun kaari. Etsin näistä poluista yhtymäkohtia ja eroavaisuuksia. Tässä vaiheessa alkoi olla jo selkeää, että teen kaksi tyyppitarinaa, jotka eroavat siinä, kuinka hoitopolku syömishäiriön osalta on saanut alkunsa. Hoitoon oli ohjauduttu joko oman yhteydenoton perusteella tai läheisiltä esiin nousseen huolen seurauksena. Ensimmäinen ohjautuminen terveydenhuoltoon vaikutti myös siihen, kuinka hoitopolku lähti rakentu-maan tämän jälkeen. Ensimmäisessä tarinassa painottuu kokemus syömishäiriön kanssa elämisestä ja toisessa tarinassa korostuu huoli omasta voinnista sekä halukkuudesta osal-listua oman hoitonsa toteutukseen.

Tyyppitarinoiden avulla on tarkoitus kuvata henkilöiden elävää tarinaa siitä, kuinka hoi-topolut ovat rakentuneet. Tarinat muodostuivat aineiston ja tekemäni analysoinnin poh-jalta. Aloitin yhdistelemään tarinaan sisältyviä teemoja haastatteluissa esiin nousseiden lainausten pohjalta, ja tätä kautta tarinat alkoivat muodostua. Lopullisissa tyyppitari-noissa esiin nostamani asiat olen kokenut merkittävinä ymmärtäessä hoitopolkujen tumista ja syömishäiriön taustalla vaikuttavia tekijöitä. Tyyppitarinat ovat minun raken-tamia, mutta perustuvat suoriin sitaatteihin. Valitsin kyseisen tavan muodostaa tyyppita-rinat, sillä halusin korostaa henkilöiden kokemusta hoitopolkunsa toteutumisesta ja saada heidän äänensä kuuluviin. Sitaatit kuvaavat elävämmin sitä, millaisena haastateltavat ovat kokeneet hoitopolun rakentumisen ja sairastumisen kokonaisuudessaan. Tarinoiden avulla on tarkoitus kuvata tutkimukseni aihetta ja osaltaan vastata tutkimuskysymyksiin.

Tyyppitarinoiden henkilöiden nimet, Liisa ja Katriina, ovat minun keksimiäni.

Koko tutkimuksen toteuttamisen ajan pidin tutkimuspäiväkirjaa asioista, jotka halusin muistaa myöhemmässä vaiheessa. Merkinnät saattoivat liittyä tutkimuksen analysoin-nissa esiin nousseisiin asioihin tai olivat omia tuntemuksia tutkimuksen eri vaiheissa. Alla

on kaksi esimerkkiä tutkimuspäiväkirjaan tekemistäni merkinnöistä haastatteluiden to-teuttamisen jälkeen:

”Miten on mahdollista muodostaa yhteys potilaan ja hoitohenkilökunnan välille, jos po-tilas kokee henkilökunnan uhkana tai ’väärällä puolella’ olevana? Mistä potilaalle tulee käsitys eri puolilla olemisesta?”

”Haastattelumäärän rajaaminen on hankalaa. On raskasta laittaa ihmisille viesti, että eivät voi enää osallistua – ehkä sitten jatkotutkimuksessa uusi yhteydenotto.”

5 TYYPPITARINAT JA NIIDEN TULKINTA 5.1 Kokemus syömishäiriön kanssa elämisestä

Liisan tarina

Kaikki alkoi pikkuhiljaa, ”eikä syömishäiriö tavallaan ollu se ensimmäinen oire, joka putkahti sillon aikoinaan” (H5). ”Ja sit kun kysytään, että mistä kaikki alko, niin ei oo mitään selkeetä pistettä. // Niitä viitteitä on ollu jo pidemmältä ajalta” (H4). Jälkikäteen olen tajunnut, ”kuinka salakavalana ja piilevänä tää on ollu mulla” (H7).

Masennus alkoi jo nuorena ja nyt ”vähän vanhempana oonkin tajunnut, et olin tosi ma-sentunu jo sillon” (H5) ”Mulla on ollu keskivaikea masennus, niin kauan kun mä muis-tan” (H1). Masennus ja ahdistuneisuus on kulkenu tässä syömishäiriön rinnalla koko ajan, ja toisaalta ”mä en usko, että on yhtään syömishäiriöistä, jolla ei oo masennusta.”

// ”Tavallaan se syömishäiriö on varmaan se eka oire tai se on keino selvitä sen ahdis-tuksen ja pahanolon kanssa” (H1). Helpottaakseni oloa, niin ”siihen masennukseen mä käytin sitä syömishäiriötä, se autto, se lievitti sitä” (H6).

”En mä koskaan miettiny mitään, että pitäis laihduttaa” (H6), mutta siitä huolimatta mun fyysinen vointi alkoi laskemaan. ”Mun tilanne heikkeni ja paino laski ja se kai kokonais-valtaisesti alkoi näkyä mun elämässä ja toiminnassa” (H4). ”Mä rupesin laihtumaan, siis tosi nopeesti” (H5). ”Siinä alussa oli vielä kaikki hormonit ja muut, mitkä tekee siitä mukavan, ennen kun se muuttuu helvetiksi” (H6). Vähitellen ”mun läheiset alkoi sanal-lisesti kiinnittää huomiota siihen, että miten ne näki mun ruokailun” (H7).

Kouluterveydenhuollossa asiaan oli kiinnitetty jo aikaisemmin huomiota, mutta se ei kos-kaan johtanut toimenpiteisiin.”Mä kävin siellä terkkarilla punnituksissa” (H5), jatkoin koulunkäyntiä ja ”ajattelin, et se ois näkymätöntä mussa” (H6). Vaikka ”ilmeisesti opet-tajatkin näki, että mä oon sairas” (H6).

Vähitellen läheiset alkoi olla todella huolestuneita mun voinnista ja he ohjasi mut ”ter-veyskeskukseen, jossa lääkäri odotti meitä” (H5). ”Se sano [lääkäri], että on tosi huolis-saan, eikä uskaltaisi päästää mua enää pois” (H6). Tuossa hetkessä ”mulla itselläni ei ollu minkäänlaista ajatustakaan, en siis kokenu itseäni millään tavalla tällä tavalla sai-rastavaksi” (H7). Mut mun ”paino oli tippunu niin paljon, että sieltä sitten ohjattiin päi-vystykseen” (H5).

Mä menin ensin sisätautiosastolle, mutta ”siellä hoitajat ei sillälailla tiedä, niitten teh-tävä on vaan saada minuun ravintoa pumpattua. // ”eikä sitä sillä tavalla voi verrata psykiatriseen hoitoon” (H5). Fyysisen voinnin kohennuttua ”mut sisäänkirjattiin osas-tolle” (H3). ”Se oli kertakaikkiaan mun elämäni kauheimmista ajoista. Se oli ahdistavaa, niin painostavaa” (H7). Osastolla ”lääkäri oli keskustellu hoitajien kanssa ja hoitajat oli keskustellu lääkärin kanssa, mutta loppupeleissä kukaan ei keskustellu minun kanssa”

(H3). Ja sit ”kohtaat siellä niiden muiden potilaiden mielet, mielen muutokset ja ahdis-tukset ja sit oma mieli on todellaki niinku vahvasti kuormittunu” (H7). ”Mulla niinku se osastolla oleminen, et mua vaan pidettiin hengissä” (H5).

Osastolla olon aikana mun vointi koheni hieman ja suunniteltiin kotiinlähtöä. ”Kuitenkin kovin heiveröisellä pohjalla mä lähdin sitten kotiin. Monestihan se katkeaa aika seinään”

(H3). Ne ajanjaksot oli ”semmosta niinku välillä kotona, painoa alas. Sairaalaan, painoa ylös” (H5). Mä yritin käydä töissä, mutta ”aloin pyörtyilemään työpaikalla” (H6) ja ”jäin töistä tämän takia sairaslomalle” (H4). ”Koin hirveetä syyllisyyttä ja riittämättömyyttä siitä, että ihminen ei kerta kaikkiaan saa itseänsä kuriin ja ojennukseen ja ei saa otetta tästä” (H7).

Ei menny kauaakaan, kun kotona mun vointi taas heikkeni ja oli aika lähteä uudestaan osastolle. Mulle oli tehty lähete syömishäiriöyksikköön, ja ”sit mä jouduin/pääsin, miten sen nyt ottaa, niin sit sinne syömishäiriöosastolle” (H6). ”Se nyt oli sit se paikka, joka varmaan pelasti mun elämäni” (H3). Siellä ”oli just se tiivis tuki ja se inhimillisyys, niin se oli se joka autto. Ja sit se, että sai just niihin asioihin sitä räätälöityä hoitoa” (H3).

Osastolääkäri otti mut hyvin vastaan ja oli ”semmonen, että sinä olet nyt oikeassa pai-kassa, ei mitään hätää” (H6).

Osastolla oloa helpotti hyvä suhde omahoitajiin, ”mä jaksoin sen omahoitajan voimalla.”

// ”Se keskitty siihen mikä mussa on hyvää, eikä siihen mikä mussa on vikana.” // ”Se oli inhimillinen ja kohtasi ihmisenä” (H3). Omahoitajat työskentelivät aktiivisesti mun kanssa ja ”kaikki olivat äärimmäisen hyviä ja äärimmäisen ammattitaitoisia” (H7). Oma-hoitaja oli myös ”ensimmäinen ihminen, kenelle mä pystyin puhumaan.” // ”Se oli niinku mun pelastava enkeli siellä, aina piti mun puolia” (H6).

Osastolla ”oli tosi yhteisöllinen meininki” (H6) ja ”se oli jotenkin hirveen turvallista, että mun ei tarvinnu kantaa huolta mistään” (H5). Mua helpotti erityisesti ”se tiivis tuki, että sen sai varsinkin ruokailujen jälkeisen ajan sitten sitä tukea” (H3). Lääkäreiden ja hoita-jien kohtaamisella oli iso merkitys mun voinnin kannalta, koska ”ne osas puhuu mulle silleen nätisti, et mä otin kaiken niinku hyvänä, enkä joutunu puolustuskannalle” (H6).

”Mua kohdeltiin ihmisenä, ja kerrankin oltiin kiinnostuneita, kuka sä oot siellä kaiken takana. Eikä ollu se asetelma, että hoitajat ylhäällä, potilaat alhaalla. Vaan oltiin niinku rinnalla kulkijoita” (H3).

Tässä vaiheessa olin viettänyt jo pitkiä aikoja osastolla ja koittanut välillä jatkaa elämää kotona. ”Sit se käänne tapahtu” (H6). ”Mä en tiedä rupesinko mä kyllästymään siihen kaikkeen, et mä pystyin päättämään, että joko mä rupeen elämään tai sit mä voin kuolla minä hetkenä hyvänsä” (H5). Mä lähdin osastolta ja hoitohenkilökunnan kanssa puhut-tiin, että tämän oli tarkoitus olla viimeinen osastojakso syömishäiriön osalta. Ja niin se on myös ollut. Sen jälkeen ”mut lähetettiin maailmalle. Siis ei ilman hoitokontakteja, vaan että oli sit se aluepsykiatrian poliklinikka” (H6).

Osastolle en ole enää palannut, mutta masennus voimistui tämän jälkeen. Sitä olen hoita-nut terapiassa, joka on jatkuhoita-nut vielä osastohoitojen jälkeen. ”Tein myös suuria elämän-muutoksia” (H1) ja ”tapasin mun miehen” (H6). Tällä hetkellä ”mulla on työpaikka” //

”ja jonkinlainen rytmi elämässä.” (H5)

Jälkikäteen ajateltuna ”nää kokemukset saa käännettyä vahvuudeksi” (H2). Oon kiitolli-nen, että ”missään vaiheessa ei ollu sellanen olo, että mä en ois saanu nopeasti hoitoa”

(H7). Nimittäin ”sitten kun minä tän avun piiriin rytinällä menin, niin musta tuntu, et musta on pidetty tosi hyvää huolta. Et niinku uskottiin, et mä voin parantua, vaikka mä

olin niin pitkään sairastanu” (H6). ”Ärsyttää, että unelmat on osittain tuhoutuneita (H4) // mutta ”mitä sitä katumaan, kun sille ei yksinkertaisesti voi mitään, se on ollu ja menny”

(H4). ”Syömishäiriössä on se, että se ei ikinä lopu se paraneminen” (H1) ja ”mulla on sellanen olo, että mä en tuu tästä koskaan täysin toipumaan” (H7). Siitä huolimatta ”ny-kyään mä oon hävyttömän onnellinen.” (H6).

5.2 Huoli omasta voinnista

Katriinan tarina

Mä oon aina ollu vaativa itseäni kohtaan, ja tavallaan kokenu nuoresta saakka ”että mä en niinku kelpaa, mä oon erilainen, mä oon vääränlainen” (H2). ”Mulla on ylipaino-tausta lapsuudesta ja on tota kiusattu painon takia” (H3). Myös ”terveydenhuolto oli monta kertaa sanonu, että voisit miettiä tuota painopuolta. // ”En varmaan silleen menny niinkun, semmosen pienen siron tytön ihanteisiin mitä siinä haettiin” (H2). ”Mut se alku meni niin, että pari kiloo pois, vähän sellasta timmitystä” (H4).

Mä pohdin paljon, että ”voinko mä hakea apua, voiko kukaan auttaa.” // ”Sit alko oksen-taminen. Ja se oli semmonen mulle, et nyt, tää ei niinku voi jatkua, et mä laitan jarrun tälle tai tarviin oikeesti apua” (H2). ”Mä olin jo aika uupunu siinä vaiheessa, mä olin valmis sanomaan, että auttakaa mua” (H6). Lopulta ”se on vähän mystinen, et mikä oli se sysäys siihen, että otin puhelimen käteen ja soitin terveyskeskukseen.” // ”Sain lääkä-riajan ja se laitto lähetteen psykiatrian poliklinikalle” (H4). ”Sitä kautta näin sairaan-hoitajaa viikoittain” (H1).

Ensimmäinen lääkärin kohtaaminen terveydenhuollossa ei herättäny mussa luottamusta.

”Tuli siis semmonen olo, et se ei tiedä mitä on syömishäiriö.” // ”Kun se sano, että on tämmönen lääke, joka lisää ruokahalua. Ja itellä on olo, että voisin syödä vaikka lehmän, mutta pää sanoo että ei” (H4). ”Et kyl siihen tarviis niinku oman koulutuksensa, oman osaamisensa ja pysyvyytensä. Ja ammattitaitonsa” (H3).

Joka tapauksessa mä ”kävin siellä sairaanhoitajalla viikoittain, mut se oli vaan sellanen yks arkirutiini, et sinne mentiin puhumaan turhaan ja tuntu, että se hoitaja ei muistanu mun asioita tai muistanu edes minkä koulun mä oon käyny” (H4). ”Ja tuli vaan siitä ensimmäisestä hoitajasta semmonen olo, että yritetään vaan äkkiä parantaa ja sit seu-raavaan suuntaan” (H2).

Kaiken tän sairastamisen keskellä mä onnistuin suorittamaan opinnot loppuun ja sain töitä toiselta paikkakunnalta. Sillon mä vasta ymmärsin, että millasta syömishäiriöiden hoito voi olla pieneen paikkakuntaan verrattuna. Mun hoito muuttu kokonaisvaltasemmaksi, sellaseksi mitä tää sairaus vaatii.

”Nyt on ollu jo pitkän aikaa sama sairaanhoitaja. Mut alkuun se oli hankala, kun se vaihteli” (H4). Nykyinen hoitaja ”on opettanu niin paljon ja ollu tukena ja jotenkin niin inhimillinen ihminen” (H2). ”Hänen kanssaan synkkas myöskin tosi hyvin” (H3). ”Koko

ajan on sellanen olo, et tästä ei oo niinku kiire mihinkään” (H2). Tärkeetä on myös ”py-sähtyminen sen ihmisen kanssa, että mitä se menee pakoon” (H1). ”Ja sit täs meni niinku nää kaikki hoidot rinnakkain” (H2). Tapasin säännöllisesti lääkäriä, ravitsemusterapeut-tia ja ”nythän mä oon saanu myöskin yksilöllistä toimintaterapiaa” (H7).

Jossain vaiheessa ”mulle tehtiin lähete päiväosastolle” (H3). ”Mun on ollu hirveen vai-kee sallia lepoa tai se, että ei tarvii koko ajan tehdä mitään” (H4), joten päiväosaston avulla pyrittiin helpottamaan rauhottumista. ”Se on myös hyvä, että pääsee toisten jouk-koon sitä syömistä ja ruokailua harjottelemaan” (H4). Mut mulle ”tavallaan aamut oli helpompia” ja usein ”mun tuen tarve alko vasta, kun se päiväosaston päivä oli ohi” (H3).

Oisin kaivannut tukea erityisesti iltapäivisin ja ilta-aikaan.

Tapasin edelleen sitä mun sairaanhoitajaa, kunnes ”tuli tieto, et mun hoitaja vaihtuu, jää pois” (H2). Hoitajien vaihdokset harmittaa, vaikka ”eihän niille mitään voi, mutta onhan se kova tai hidastaa paranemista, että se vaihtelee” (H4). ”Pahinta siinä ehkä oli se, että kun en tienny, et mihin et potkitaanko, et oonko mä jo nyt liian terve, et potkitaanko mut pois täältä” (H2). Ennen vaihtoa koin hyvänä, että hoitaja ”pysty työstämään sitä meidän hoitosuhteen loppumista, ettei se vaan niinku katkennu” (H3). Mun on ollu ”hirveen han-kala luottaa ihmisiin” (H2), jonka johdosta mielellään säilyttäisin hyvän hoitosuhteen.

Virallisen hoidon rinnalla vertaistuella ja erityisesti SYLI:n toiminnalla on ollu iso mer-kitys. Siellä me ”voidaan jakaa niitä onnistumisia ja epäonnistumisia, ja toiset on vilpit-tömästi onnellisia ja haluaa auttaa ja se, että ymmärtää” (H2). ”Tää on ehkä ollu se jollain tavalla kantava voima, et samanhenkisiä ihmisiä, ehkä jotka myöskin hakee sa-mantyyppisiä arvoja” (H3). SYLI:llä ”ekan kerran niinku pohdittiin ja kysyttiin niitä tun-teita, mitkä on sit se oikee syy voida huonosti tai hyvin.” // ”Se oli turvallinen ja hallittu-paikka, missä voi kokea edes vähän niitä tunteita” (H1). ”Oon oppinu tän SYLI:n kautta, että osaa ottaa tukea vastaan muilta. Ja että on vaan itseasiassa vahvuutta olla heikko ja näyttää se” (H4).

Ylipäätänsä hoitoon liittyen, niin ”kyl mä koen, että mun täytyy saada olla myöskin osal-lisena ja aktiivisena osapuolena siinä. Ja sit se, että pystyy luottamaan siihen, että se mun ajatus tulee kuulluksi” (H7). ”Just se mitä tarviis, niin sitä lämmintä ja empaattista suh-tautumista.” // ”Mä ymmärrän miksi syömishäiriöiden hoidossa tarvii erikoistunutta yk-sikköä.” // ”Se on niin moniulotteinen sairaus” (H3). Ja ”jos niillä hoitajilla ois enemmän tietoa, että mitä eri syömishäiriöitä on, et ne on erilaisia ja se vielä että, anoreksia ano-rektioiden sisälläkin ne on erilaiset sairaudet” (H4).

”Jos niinku tällä tavalla utopistisesti ajattelee, niin mä ajattelisin niin, että okei joo, järki kasvaa tyhmän päähän ja ihminen on oppinut syömään oikein ja pitää kiinni siitä. No sehän ei pidä paikkaansa, kyl mä sen tiedän” (H7). ”Se on niin kova se sairauden ääni.”

// ”Uskon siis, et se on tietyllä tapaa sellanen avunhuuto, että ettekö te nää. Et sillä näyt-tää myös toisille, että kaikki ei oo kunnossa” (H4).

Sairauden myötä ”mä oon käyny elämääni läpitte” // ja ”mun elämänasenne on muuttunu positiiviseksi. Niin sitä kautta onkin se, että no oon kääntäny, että tää onkin mun vahvuus tää sairaus. Tai miten paljon se on tuonu mulle elämänviisautta” (H4). Mä en tiedä, että

”saisinko mä koskaan edes sellaseen kuntoon, että voisin elää sellasta kohtuullisen nor-maalia elämää. Ilman sitä päivittäistä tappelua, pelkoa, pelkoa tän sairauden ilmantumi-sesta.” // ”Täytyy sanoa, että tää on niin hävettävä asia mulle” (H7). Tulevaisuudesta

en”negatiivisella tavalla sano, että pelolla odotan, vaan että odotan, mutta pelottaa”

(H4).

Sairauden kuvaus -teema (Kuvio 2.) nousi esille jokaisessa haastattelussa, ja tutkimuk-sessa se nousi keskeiseksi ymmärtäessä syömishäiriön taustalla vaikuttavia tekijöitä. Ma-sennus ja ahdistus nousivat esille haastateltavien syömishäiriön muodosta riippumatta (Blackburn & Minogue 2014, 246). Moni koki masennusta ennen syömishäiriön puhkea-mista, sen aikana ja syömishäiriön tasoittumisen jälkeen. Syöminen tai sen kontrollointi oli keino hallita ahdistusta ja ahmintahäiriössä keino turruttaa tunteita. Seuraavissa haas-tatteluissa näkyy kokemus syömishäiriön tuomasta ”turvasta”, jolla lievittää ahdistusta.

”Mulla oli kauhee olo, siis masennuksen takia. // Niin sit se mun lohdutuksen aalto tuli, et onneksi mulla on tää syömättömyys. Mä sain siitä tosi paljon lohtua.” (H6)

”Kun on menny karkuun niitä tunteita, tukahduttanut niitä ruualla.” (H1)

Syömishäiriön taustalla vaikutti useita eri tekijöitä, eikä voida sanoa, että olisi yhtä sel-keää syytä syömishäiriön puhkeamiselle (Cummings ym. 2001, 168). Monen kohdalla sairaus oli ottanut vallan pikkuhiljaa, jolloin ei ole olemassa tiettyä ajankohtaa tai tapah-tumaa, jolloin sairaus olisi alkanut. Syömisen tarkkailu oli yhteydessä muutoin kuormit-tavaan elämäntilanteeseen, joka oli alkanut menetyksen, ahdistuksen tai muutoin haasta-van tilanteen johdosta. Joissakin tilanteissa perheenjäsen oli sairastanut aikaisemmin syö-mishäiriötä tai omaan painoon oli alkanut kiinnittää huomiota ulkopuolelta tulevien kom-menttien perusteella. Aineiston analysoinnissa nousi esille minäkuva ja itsetunto, joka korostui vaativuudessa itseä kohtaan (Gulliksen, Norbœ, Espeset, Skåderud & Holte 2017, 849). Moni hoitopolkuun liittyvä tarina lähti liikkeelle paljon ennen hoitokontaktiin ohjautumista, joka on noussut esille muissakin hoitoon liittyvissä tutkimuksissa (Kajamaa 2010, 396).

Useammalla haastateltavalla oli kokemuksia koulu-/tai opiskeluterveydenhuollossa to-teutetuista painokontrolleista. Aineistosta nousi esille, että näillä käynneillä ei ollut riit-tävästi merkitystä sairauden tunnistamisen tai siitä toipumisen kannalta. Terveydenhoita-jilla toivottiin olevan kykyä tunnistaa syömishäiriö ja sen taustalla vaikuttavat tekijät, ja rohkeasti puuttumaan siihen. Pelkkä painokontrollien toteutus ei tuonut muutosta tai apua

tilanteeseen. Painokeskittynyt hoito nousi esille niin laihuushäiriötä kuin ahmintahäiriötä sairastavien kertomuksissa. Tällöin ajateltiin, että tietyn painolukeman tavoittelu on suo-tavaa ja sen kautta lähestyttiin aihetta.

KUVIO 2. Sairauden kuvaus

Hoidon rakentuminen -teema (Kuvio 3.) kuvaa hoitoon ohjautumista, hoitotarpeeseen vastaamista, hoidon saatavuutta ja siirtoja eri toimijoiden välillä. Hoitopolut lähtivät ra-kentumaan kolmella tavalla. Ensimmäinen väylä oli, kun läheisillä oli noussut huoli hen-kilön voinnista ja he ottivat yhteyttä terveydenhuoltoon. Näissä tapauksissa henkilö itse oli pääsääntöisesti sairaudentunnoton, eikä ollut nähnyt tilannettaan huolestuttavana.

In document Arvokas matka: Narratiivinen tutkimus syömishäiriötä sairastaneen asiakkaan hoitopolusta (sivua 36-0)