Greimasin aktanttimalli

Tässä luvussa kuvaan lyhyesti millä tavalla olen soveltanut Greimasin aktanttimallia primääriaineistoon kuuluvien ympäristökirjoitusten analysointiin. Aktanttimallin avulla tutkittavia tekstejä tarkastellaan merkityksiä luovina kertomuksina (Silvo 1988).

Aktanttimallia hyödyntävän tekstianalyysini lähtökohtana on ajatus, että tuodessaan esiin mielipiteitä ja näkemyksiä metsäteollisuuden ympäristökysymyksestä jokainen kirjoittaja tekee sen tarinana, eräänlaisena yksinkertaisena pienoisnäytelmänä, jota havainnollistaa

myyttinen aktanttimalli (Greimas 1980). Tämä tarina ei kulje tekstin manifestilla pintatasolla (eli ilmikerronnassa) vaan ikäänkuin sen "takana", tai siltä piilossa, jäsentämässä pintatason kerrontaa. Aktanttimallin taustalla on venäläisen kansansatujen tutkijan Vladimir Proppin (1975) tunnettu 'funktionaalinen' analyysitapa paloitella sadut erillisiin toimintoihin eli funktioihin. Greimasin aktanttimallissa toimintojen lista on supistetumpi, ja se sijoittuu yleisemmälle tasolle (Hawkes 1977; Greimas 1980; Tarasti 1979; 2000; Apo 1986).

Greimasin aktanttimallin puitteissa tapahtuva analyysi on näin ollen luonteeltaan narratologista eli kertomusteoreettista, jossa tutkijan huomio kohdistuu tarinan muotoon kudottujen asioiden ja tapahtumien jäsennystapoihin, niiden tuottamiseen erilaisissa kielellisissä käytännöissä sekä niiden seuraamuksiin toimijoiden identiteetin ja toimijuuden kannalta (Riessman 1993; Jokinen ym. 2000, 20). Jokaisesta primääriaineistoon kuuluvasta kirjoituksesta nostetaan esiin tarinan (usein henkilöityneitä) hahmoja, joilla kullakin on tietty rooli kertomuksen kuluessa. Aktanttimalliin perustuva jäsennys esiintyy kaikissa tutkittavissa ympäristökirjoituksissa eri variaatioina. Kyse on tutkittavana olevien kirjoitusten yhteisten rakennepiirteiden etsinnästä. (Alasuutari 1994, 107-121; Eskola &

Suoranta 1998, 23-24.)

Aktanttimalli sisältää tiettyjä toimijoita ja toiminnan kohteita eli aktantteja.

Perusrakenteeltaan aktanttimallin määrittely sisältää kuusi eri tarinan 'roolia' eli aktanttia:

subjekti, objekti, lähettäjä, vastaanottaja sekä niin sanotut sivuaktantit auttaja ja vastustaja (ks. kuva 1). Nämä niin sanotut perusaktantit ovat yleensä luettavissa kirjoituksista, mutta ne voivat olla jakautuneena useammille kertomuksen hahmoille tai yhdistyneenä samoiksi hahmoiksi. Aktanttina voi olla periaatteessa mikä tahansa (olio): ihminen, eliö, esine, idea tai muu abstrakti käsite. Jonkin aktantiaalisen roolin miehittäjätahoa kutsutaan Greimasin teoriassa aktoriksi.

Kuva 1. Greimasin aktanttimalli (Greimas 1980).

Aktanttimallin kuvaamassa tarinassa toiminnan ja jokaisen tarinan lähtökohtatilanne on subjektin etäisyys sen tavoittelemasta arvo-objektista. Aktanttitarinan ydin muodostuu subjektin aikomuksesta ottaa haltuunsa tuo objekti. Subjekti on siis eräänlainen tehtävän suorittaja ja objekti toiminnan tavoiteltava kohde. Lähettäjä kuvaa tehtävän antajaa ja tahoa, joka asettaa subjektin tehtävän äärelle. Samalla lähettäjä määrittää toiminnan arvopäämäärät ja toimii subjektin toiminnan oikeuttajana ja motivoijana. Vastaanottaja puolestaan on taho, joka arvioi subjektin toiminnan onnistumista palkitsemalla tai rankaisemalla kertomuksen osallisia tehtävän lopussa. Lisäksi aktanttimalli sisältää niin sanotut sivuaktantit auttaja ja vastustaja. Auttaja edistää subjektin kykyä suorittaa tehtävänsä. Vastustajan roolin tärkeys korostuu sen ilmentäessä sitä vastavoimaa, joka subjektin on voitettava saavuttaakseen tavoittelemansa määränpään. Samalla se tuo esille niitä tapoja, jotka tekstin kuvaamassa todellisuudessa ovat kiellettyjä tai vähemmän arvostettuja. (Greimas 1980; Ahonen 1984; Gahmberg 1986; Salosaari 1988a; Tarasti 1990;

Korhonen & Oksanen 1997; Pikkarainen 1997; Törrönen 2000.)

Niin sanotussa aktantiaalisessa lukemisessa tutkija pyrkii tunnistamaan analysoitavasta tekstistä seuraavanlaisia asioita: Kuka on tarinan (käsiteltävän kysymyksen) päähenkilö

(subjekti)? Mitä päähenkilö tavoittelee (objekti)? Kuka määrittää subjektille velvoitteen tavoitella tai oikeuttaa ja motivoi subjektin tavoittelemaan objektia (lähettäjä)? Kuka auttaa subjektia tehtävän suorittamisessa (auttaja)? Kuka vastustaa subjektia objektin saavuttamisessa (vastustaja)? Kenen hyödyksi/vahingoksi subjekti toimii (vastaanottaja)?

(Salosaari 1988a; 2000-2002.)

Olen eräässä aikaisemmassa yhteydessä tehnyt luentaa Enson ja Greenpeacen ympäristökirjoituksista sellaisen aktanttimallin avulla, jossa mukana on myös vastasubjekti-aktantti (Joutsenvirta 2000). Sen rooli tarinassa on estää subjektia saavuttamasta objektia.

Tällöin vastustaja-aktantin kerronnallisena tehtävänä on auttaa vastasubjektia tässä estämistehtävässä (Salosaari 1988a; 2000-2002). Tässä tutkimuksessa sovelletaan kuitenkin alkuperäisempää aktanttimallia, joka ei sisällä vastasubjektia.

Tässä tutkimuksessa olen ottanut analyysityöhön mukaan semiootikko Eero Tarastin (1996, 178) kehittämän lisävälineen tekstien lukemiseen. Kyseessä on aktanttikaavioon lisättävä yksi lisälaatikko, joka esittää 'apuobjektia'. Apuobjektin avulla tai välityksellä subjektin on mahdollista saada haltuunsa varsinainen arvo-objekti. Tarasti on perustellut apuobjektin lisäystä sillä, että monissa tarinoissa tällainen apu- tai sivuobjekti on kerronnan pintatasolla tärkeämpi kuin varsinainen objekti. Lukiessani erityisesti Enson ympäristökirjoituksista esiin aktanttimallin mukaisia tarinoita huomasin, että tämän tutkimuksen sisältämälle tekstianalyysille on hyödyllistä tällaisen apuobjektin tunnistaminen kirjoituksista.

Lukijalle voi tässä vaiheessa herätä kysymys siitä, mitä todellista hyötyä aktanttimallin soveltamisesta on tekstinlukuun. Erästä kaupallista mainosta Greimasin teorian avulla analysoinut Tarasti (1996) on vastannut teoreettisten välineiden hyödyllisyyskysymykseen asiantuntevan semiootikon varmuudella. Hänen mukaansa tekstissä ilmenevien eri viestisisältöjen yhteyksien objektiivinen analysointi edellyttää, että ne ilmaistaan arkikokemuksesta irtaantuneella "neutraalilla" metakielellä, joka siirtää tutkijan ilmiötä koskevasta (tässä tutkimuksessa ympäristönsuojelun) diskurssista semioottisen analyysin

"puolueettomalle" maaperälle, jossa käsitteillä on aivan eri kytkennät. Juuri nämä uudet teoreettisessa metakielessä määritellyt kytkennät paljastavat viime kädessä myös itse

analyysikohteesta "kokonaan uusia, naiivin tarkastelutavan ulottumattomissa olevia aspekteja." (s. 178.)

Toisin kuin joskus kuvitellaan aktanttimalli ei ole mikään mekaaninen muotti, joka voidaan istuttaa suhteellisen vähäisellä tulkintatyöllä tutkittavaan tekstiin. Vaikka käytän kehikkona Greimasin kehittelemää tapaa lukea kirjoitukset aktanttitarinoina, olen joutunut itse rakentamaan aktanttimallin mukaisen tarinan kirjoituksissa esiintyvien "palojen" kautta.

Jokaisen tarinan hahmon tunnistaminen vaati useita lukukertoja. Tein aktanttimallin uudelleenmuokkauksia ja tarkennuksia aivan analyysityön loppuun asti. Näin ollen vaikka aktanttimalli tuo aineiston lukuun tietyn ulkokohtaisen kriteeristön, lopulliseen tulokseen ei voida päästä ilman tutkijan subjektiivista arviointia. Tämä voi osalle lukijoista olla itsestäänselvää, mutta se on hyvä kuitenkin tuoda tässä esille.

Greimasin aktanttimallin hyväksikäyttämiselle Enson ja Greenpeacen käymän ympäristökeskustelun analysoimisessa on monia syitä. Ensinnäkin aktanttimalli tarjoaa hyvän välineen päästä käsiksi osapuolten ympäristökirjoitusten sisältämiin luonnollistuneisiin ja useimmiten itsestään selvänä pidettyihin merkityksenantoihin ja määritelmiin. Aktanttimallin mukainen tarinamuoto nostaa esiin kirjoituksessa esiintyvän draamallisen ulottuvuuden, joka auttaa tunnistamaan jokaisen kirjoituksen keskeisen ongelmanmäärittelyn ulottuvuudet ja sen toimija-asetelmat. Aktanttimallin avulla erittelen erityisesti aktanttitarinoiden subjektien ja niiden vastustajien (joita usein nimitetään tarinan sankareiksi ja konniksi) symbolisen tason toimintaa. Näin kirjoitusten "pinnalla" näkyvät vastakkaisuudet usein (muttei aina) juuri teollisuuden ja suojelijoiden välillä voidaan aktanttimallin avulla analysoida systemaattisesti yksityiskohtaisemmin tuomalla esiin vastakkainasettelujen "symbolista" ulottuvuutta. (Törrönen 1999, 188-194.) Malli on hyvä analyyttinen apuväline tuomaan esille kirjoitusten sisältämiä, ilmitasoa syvempiä vastakkainasetteluja, jotka eivät jää esimerkiksi taloudellisten arvojen ja luonnonsuojeluarvojen välisen vastakohtaisuuden tasolle.

Ylläkuvattu kaavio antaa vasta eräänlaiset 'peruspuitteet' semioottiselle analyysille.

Aktanttimallia sovellettaessa eri aktoreiden tunnistamisen ja nimeämisen sijasta

kiinnostavampaa on yleensä se, millaisia nämä aktorit ovat luonteeltaan ja miten ne kertomuksen kuluessa toimivat. Sen vuoksi aktoreille etsitään ominaisuuksia (attribuutteja).

Subjektin ominaisuuksia kuvattaessa puhutaan subjektin kompetenssista, joka viittaa subjektin kykyyn toimia ja ottaa haltuunsa objekti. (Pikkarainen 1997; ks. myös Gahmberg 1986.) Subjektin ja vastustajan välinen taistelu muodostaa useimpien kirjoitusten sisältämien tarinoiden perusjännitteen, ja tehtävässä semioottisessa analyysissä tarkastelen erityisesti juuri näitä aktantteja tarinan arvo-objektin lisäksi. Subjekti edustaessaan kertomuksen hyväksyttyjä arvoja tuo usein esiin niitä yhteisiä kulttuurisia arvoja, joihin Enso ja Greenpeace kirjoituksissaan nojaavat. Vastustaja puolestaan ilmentää ei-hyväksyttyjä arvoja, joten myös niitä tutkimalla päästään negaation kautta käsiksi yhteisiin kulttuurisiin arvoihin.

Kaiken kaikkiaan aktanttimalli tarjoaa hyvän välineen analysoida kaikki kirjoitukset systemaattisesti käyttäen niiden lukemisessa samoja ennaltamäärättyjä kriteereitä. Sen avulla huomio kiinnittyy kirjoituksissa toistuviin pääjännitteisiin sekä saadaan esiin keskustelun käännekohdat ja niiden eri ulottuvuudet perustuen siihen missä aktanttimallin osista muutos on tapahtunut.

Luvussa 2.3.2 tuon esiin, kuinka "aktantiaalinen lukeminen" käytännössä tapahtui. Tämän tutkimuksen puitteissa ei ole tarkoituksenmukaista käsitellä Greimasin laajaa teoriaa ja käsitteitä tätä laajemmin. Greimasin teoriasta kiinnostunut lukija voi hänen omien teostensa lisäksi perehtyä esimerkiksi aikaisempiin Greimasin analyyttisiä välineitä soveltaneisiin suomenkielisiin väitöskirjoihin (esim. Ahonen 1983; Gahmberg 1986; Silvo 1988;

Salosaari 1989; Törrönen 1999) sekä muihin Greimasin teoriaa käsitteleviin ja soveltaviin julkaisuihin (esim. Tarasti 1979; 1990; 1996; Ahonen 1984; Arminen 1989; Sulkunen &

Törrönen 1997a).