turvatulta.”
otteita ajasta
laisia kognitiivisia aktiviteetteja ja tutkimusohjelmia, jotka ovat yhte-neviä muiden tieteenalojen intressien kanssa.”
Timo Airaksinen näkee poikki-tieteellisyydessä myös uhkia. Hän epäilee, että ”toive tieteiden rajojen ylittämisestä on monesti turhaa, ai-nakin jos ajatellaan filosofian olevan jonkinlainen apuaine ’oikeille’ tie-teille. Filosofiaa ei saa välineellistää.”
Haaparanta puolestaan muistuttaa, että ”filosofin pitää tietenkin osata hyvin filosofiaa, jotta hänellä olisi jotakin annettavaa. Ja hänen on tunnettava eri tieteenaloja, jos hän haluaa kommentoida sitä, mitä eri-tyistieteissä tehdään.” Koistinen ja Lagerspetz katsovat, että ”poikki-tieteellinen tutkimus, silloin kun se on aidosti ongelmalähtöistä, on tärkeää”, joskin ”tieteen sisäisten ra-jojen ylittäminen on kenties sitäkin toivottavampaa.”
Professoreiden vastausten pe-rusteella filosofian yksiköt eivät siis ole voimakkaasti profiloitumassa tiettyihin filosofian osa-alueisiin, vaan sisäisiä aitoja pidetään, ainakin osittain, ”keinotekoisina”. Vain Hel-singin yliopiston teoreettisen filo-sofian laitos poikkeaa jossain määrin tästä linjasta. Sandun mukaan op-piaine profiloituu ”perinteisten vah-vuuksiensa kautta”. Vahvuusalueita ovat ”systemaattinen filosofia, erityi-sesti logiikka, tieteenfilosofia ja var-hainen analyyttinen filosofia”.
Yleisesti katsottuna professorit uskovat filosofian asemaan yliopis-tossaan. Tampereella ja Jyväskylässä filosofian tulevaisuus näyttää
”valoi-salta”, ja Turussakin suhtaudutaan oppiaineen tulevaisuuteen ”luotta-vaisesti”. Eniten harmaita pilviä fi-losofian yllä näkevät professorit Hel-singissä. Jan von Plato lataa:
”Muutamat yksittäiset tutkijat ovat menestyneet hienosti töissään, mutta se tuskin tulee vaikuttamaan raken-teisiin, enkä näe syitä mihinkään optimismiin. Tiedekunnan valmius tukea tutkimusta on vaatimaton:
sillä ei esimerkiksi ole mitään varoja kv. yhteistyöhön. Yliopistojärjestel-mämme toivoton tila kiteytyy kor-keimman akateemisen opetuksen ostamiseen tuntiveloituksella.”
Sandu kertoo ottavansa rehtori Wil-helmssonin sanat filosofian tulevai-suudesta ilolla vastaan, mutta toivoo samanaikaisesti, ”että Wilhelmsso-ninkin kannanotossa ilmenevä op-timismi muuntuisi tulevaisuudessa selvemmin myös konkreettisiksi te-oiksi”:
”[O]n ollut huolestuttavaa havaita, että esimerkiksi rehtori Wilhelmsso-nin hiljattain nimittämä Helsingin yliopiston tutkimuksen ja tohtorin-koulutuksen arviointipaneeli ei sisäl-tänyt ainuttakaan filosofia-oppiai-neen edustajaa. Filosofia-oppiaineet eivät myöskään olleet edustettuna tiedekunnan taannoin koollekutsu-massa paneelissa, jonka tehtävänä oli arvioida ja/tai linjata humanististen tieteiden tulevaisuutta Helsingin yli-opistossa.”
Airaksinen ei aseta toivoa hallinnon sanojen varaan: ”Helsingin yliopisto
on niin iso laitos, ettei rehtorin kanta filosofiaan tunnu mitenkään relevantilta. Kanslerina on [Ilkka]
Niiniluoto, enkä usko että sekään vaikuttaa mitään. Kaikki pienet valt. tdk:n oppiaineet ovat joka ta-pauksessa vaikeuksissa suurlaitoksen isojen aineiden puristuksessa, jos ei vielä niin pian kuitenkin.”
Filosofian rooliin julkisena kes-kustelijana professorit suhtautuvat suopeasti, mutta erityistä huomiota se saa vain Åbo Akademissa, jossa filosofinen aikakauslehti Ikaros sekä Filosofia.fi-portaalin ruotsinkielinen tuotanto on sidottu oppiaineeseen.
Åbo Akademin Martin Gustafsson katsoo myös, että filosofien olisi tärkeää osallistua julkiseen keskus-teluun, jonka osapuolet ovat tyy-pillisesti kaivautuneet poteroihinsa.
Hänen mukaansa filosofien tulisi ky-seenalaistaa jämähtäneet asetelmat.
Osa professoreista ei kommentoinut rehtoreiden odotuksia filosofian julkisesta roolista lainkaan. Timo Airaksinen päätyi vain toteamaan:
”Jotkut filosofeista haluavat keskus-tella julkisuudessa, monet eivät.”
Sami Syrjämäki Laajempi raportti rehtorien vas-tauksista on luettavissa
Filosofia.fi-portaalissa:
www.filosofia.fi/verkkoloki/#5716 Professoreiden vastaukset on julkaistu kokonaisuudessaan niin & näin -kotisivuilla numeron 2/2011 verkkoekstrana:
www.netn.fi/lehti/niin-nain-211
2/2011 niin & näin 133
otteita ajasta
M
aaliskuussaTam-pereen yliopis-tossa järjestettiin seminaari filo-sofisesta prak-tiikasta. Iltapäivän mittaan kuultiin viisi esitelmää, joissa käsiteltiin filo-sofisen praktiikan teoreettista taustaa ja nykytilaa Suomessa. Puheenvuo-rojen perusteella ala ei juurikaan kehity: Ensimmäinen suomalainen vastaanotto avattiin miltei kaksi-toista vuotta sitten, mutta toiminta on edelleen vähäistä, epäyhtenäistä ja taloudellisesti kannattamatonta.
Myös teorian puolella tilanne pysyy jotakuinkin ennallaan. Suomessa on
vain kourallinen praktiikan pitäjiä, joista jokainen luottaa omanlaisiin toimintatapoihin. Toisistaan poik-keavat käytännöt kumpuavat ennen kaikkea erilaisista filosofiakäsityk-sistä.
Jotain on kuitenkin tapahtunut.
Filosofisen praktiikan opetus ran-tautui Suomeen vuonna 2009, kun Kriittinen korkeakoulu käynnisti alan koulutuksen. Oppilaitoksen johtaja Eero Ojanen ei yllättäen päässyt seminaariin paikalle, mutta hänen esitelmänsä koulutuksen to-teuttamisesta luettiin tilaisuudessa.
Pitkään suunniteltu kaksivuotinen koulutusohjelma sisälsi filosofian
historiaa, sokraattista dialogia, filo-sofisen praktiikan historiaa ja teoriaa sekä sen harjoittamista käytännössä.
Opiskelijoiden käynnit filosofisella vastaanotolla kuuluivat koulutuksen ytimeen. Laatuaan ensimmäiselle kurssille osallistui 14 opiskelijaa.
Tämän vuoden helmikuussa alkoi toinen kaksivuotinen koulutus.
Uudessa ohjelmassa painotetaan enemmän yleisiä filosofian taitoja:
argumentointia, retoriikkaa, filoso-fista kirjoittamista ja henkisiä har-joitteita. Itse vastaanottotoimintaa harjoitellaan vähemmän. Ajatuksena lienee pikemminkin antaa filosofian lähialoilla – kuten psykologia ja
teo-Praktiikkaseminaarissa
Valokuva: Antti Salminen
otteita ajasta
logia – työskenteleville filosofisia val-miuksia kuin kouluttaa filosofiaan jo syvemmin perehtyneitä vastaanotto-toimintaan.
Ojasen mukaan filosofisen prak-tiikan harjoittaminen ei viime ai-koina ole lisääntynyt Suomessa, eikä näillä näkymin lisäännykään. Arvio ei yllätä: filosofiselle praktiikalle ei tällä hetkellä ole luontevaa sijaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Kriit-tisen korkeakoulun opetuksen uu-distuksen suunnastakin voi päätellä, että edes koulutuksen suunnittelijat eivät usko, että filosofisen praktiikan pitäminen olisi realistinen ammatti filosofille nyky-Suomessa.
Seminaarin avaussanoissa Jaana Parviainen painottikin, että puuhas-teluun taipuvainen filosofinen prak-tiikka vaatii ammattimaistumista.
Yleensä filosofit ovat tutkijoita tai opettajia – filosofinen praktiikka voisi aivan hyvin nousta vaihtoeh-doksi näiden rinnalle. Esteenä kui-tenkin on, että monet filosofit ja vas-taanoton pitäjät ilmeisesti vierastavat ajatusta filosofian institutionalisoitu-misesta. Filosofian ja sen praktiikan tulee heidän mielestään olla vapaata toimintaa vailla rajoittavia metodeja.