niin luonnollisena, että siihen suhtauduttaisiin neutraalisti tai jopa positiivisesti, vaan tämä herättää negatiivisia reaktioita kuten äidin syyllistämistä näistä valinnoista, mistä toisaalta isiä ei syyllistetä. Isät voivat aineiston artikkeleissa itse syyllistymättä ja muiden syyllistämättä toteuttaa vanhemmuutta ja aikaa vievää uraa yhtäaikaisesti. ”Lentoäiti” -artikkelissa äiti kokee olevansa maailman huonoin äiti, kun ei ole ollut paikalla lapsensa tietyissä ensihetkissä. Kuitenkin suurin osa isistä ei ole koskaan paikalla näissä hetkissä ja siitä ei ole olemassa mitään tämän kaltaista yleistä syyllisyyden tunnon diskurssia.
Kun ”Lentoäiti” - artikkelin äiti jatkaa tässä työtään äidiksi tulon jälkeen, äiti rikkoo tra-ditionaalisen kotiäidin roolia poikkeamalla siitä ja yhdistämällä vanhemmuuden ja työn, tämä kuitenkin herättää äidissä syyllisyyttä ja ympärillä olevissa syyllistystä. Tässä kap-paleessa puhutaan ”Lentoäiti” -artikkelista, ellei mainita puhuttavan artikkeleiden koko-naisuudesta. Artikkelista saa ainakin sen kuvan, että vielä ei olla siinä pisteessä, että jaettu tasa-arvoinen vanhemmuus olisi normi ja että siihen suhtauduttaisiin normina samalla tavalla kuin isyyden ja työn yhdistämiseen suhtaudutaan normina. Lisäksi se, että äidin täytyy erikseen artikkelissa perustella sitä, että on laskenut, että hän näkee lapsiani yhtä paljon ja jopa enemmän kuin päivätöissä käyvät vanhemmat, kertoo mahdollisesti tar-peesta täyttää tietynlainen vanhemmuuden tai äitiyden ideaali. Kontrastina toimii taas se, että miehillä ei ollut aineiston artikkeleissa havaittavissa samanlaisia diskursseja, vaikka oli isiä, jotka olivat äitejä enemmän poissa lasten luota.
5.3.1 Äidit ja isät auktoriteetteina
Artikkeleissa niin äidit kuin isät ovat auktoriteetin roolissa. Näitä auktoriteettirooleja ku-vaillaan äideille ja isille kuitenkin näissä artikkeleissa erilaisiksi. Lisäksi kuku-vaillaan sitä, kuinka myös lapset suhtautuvat näihin rooleihin eri tavalla.
Olen huomannut, että Samuel kohtelee meitä vanhempiaan eri tavoin. Dar-ren on auktoriteetti, jota Samuel tottelee mukisematta. Hän kiukuttelee mi-nulle enemmän, mutta toisaalta hän hakee minusta myös lohtua. (Meidän Perhe 3/2020, ”Vaikeinta on muistaa puhua suomea”)
Tässä tekstikappaleessa puhutaan ”Vaikeinta on muistaa puhua suomea” -artikkelista. Ar-tikkelissa isä asetetaan kyseenalaistamattoman auktoriteetin rooliin, jota lapsi tottelee il-man valituksia. Diskurssi sisältää siis samalla indikaation siitä, että äiti ei ole lapselle suuri yhtä auktoriteetti tai vaikka olisi, niin äidin käskyjä vastaan ”mukistaan” toisin kuin isän sanomisia vastaan. Samalla tuodaan esiin, että lapsi uskaltaa näyttää äidilleen enem-män vaikeita tunteita kuten kiukkua ja surua sekä hakee äidistä lohtua. Kuva äidistä piir-tyy hoivaajana, jolta saa lohtua. Kuva isästä piirpiir-tyy auktoriteettina, jonka päätösvaltaa ei kyseenalaisteta. Mielenkiintoista tässäkin tekstissä on tämä vastakkainasettelu, missä tie-tyt piirteet liitetään äitiin ja tietie-tyt isään, mutta samat piirteet eivät koske molempia van-hempia.
”Hän kuvailee miestään ”hyväksi poliisiksi” ja itseään ”pahaksi polii-siksi”. Isää ikävöidään, ja hän oikeudenmukainen ja reilu. Äiti on kovaää-ninen ja temperamenttinen maanvaiva, joka rajoittaa. ”Joskus olen vähän kateellinen Harrille, kun hän saa mennä kuin purjelaiva laineilla, ja minuun upotetaan syvyyspommeja koko ajan niin paljon, etten varmasti nousisi enää.”” (Meidän Perhe 5/2020, ”Lapsi menee ihon alle”)
Tässä tekstikappaleessa puhutaan ”Lapsi menee ihon alle” – artikkelista. Artikkelissa niin äiti kuin isä asemoituvat jonkinlaisiksi auktoriteeteiksi, mutta käsitys näistä
auktoriteeteista käsitetään hyvin erilaiseksi. Tässä artikkelissa äiti asetetaan auktoritee-tiksi, mutta auktoriteetti ei ole kyseenalaistamaton, jonka sanomisia uskottaisiin mukise-matta, vaan äitiä kuvataan maanvaivaksi. Isän auktoriteettia ja vanhemmuutta kuvataan positiivisin adjektiivein oikeudenmukaiseksi ja reiluksi, kun taas äidin auktoriteettia ja vanhemmuutta kuvataan negatiivissävytteisesti maanvaivaksi, temperamenttiseksi ja ko-vaääniseksi. Temperamenttiseksi kuvailusta saadaan myös käsitys siitä, että äidin van-hemmuuden toimenpiteet eivät ole reilun oikeudenmukaisia, vaan äidin tunteiden puus-kien vietävissä. Selkeimmin vanhempien auktoriteettiasemia kuvataan äidin kannalta ne-gatiivisesti ja isän kannalta positiivisesti asemoimalla äiti pahaksi poliisiksi ja isä hyväksi poliisiksi.
5.3.2 Äidit huolehtijoina ja organisoijina sekä isät hassuttelijoina
Vanhemmille löytyi myös yhteisiä diskursseja kuten intensiivisen vanhemmuuden dis-kurssi. Kuitenkin jaettaessa artikkeleissa kahta erilaista roolia vanhemmille, oli äidin rooli jonkinlainen järjestelijä, organisoija ja huolehtija, kun isille oli tarjolla jollain tavalla ren-nompi, hassuttelijan tai mukavan leikittäjän rooli.
”Pike kertoo olevansa perheen seremoniamestari: tunnelmanluoja, moti-voija ja sparraaja. Hänen mukaansa temperamentiltaan tasaisempi Henna taas rauhoittaa muiden tunnekuohuja, auttaa koulutehtävissä ja kantaa vas-tuun taloudenpidosta.” (Meidän Perhe 7/2020, ”Sparraaja”)
”Meillä molemmilla on kotona aikuisen vastuu, mutta Konsta on se leikkisä humoristi.” (Meidän Perhe 10/2020, ”Tähti ja tenavat”)
Isiä kuvaillaan ”Sparraaja” ja ”Tähti ja tenavat” -artikkeleissa rentoina, hassuttelijoina, humoristeina ja tunnelmanluojina. Äitejä kuvaillaan aineiston artikkeleissa eri tavoilla organisoijina, järjestelijöinä, vastuullisina ja huolehtijoina. Roolijaottelua muodostetaan niin, että äiti on ikään kuin arjen kapellimestari, joka säveltää nuotit arjelle ja isä soittaa yhtä soitinta osana orkesteria, sen mukaan kuin hänelle sopii. Esimerkillä tarkoitan kuvata
sitä, että jutuissa piirtyy kuva äideistä, joilla on perheen arjen lankojen järjestely käsissään ja isä on rentouttamassa tunnelmaa samalla kun äiti järjestelee ja huolehtii kaikista pakol-lisista asioista, jotta arki pyörii uomissaan. Artikkeleista herää kysymys, että toteutuuko tässä roolijaottelussa jaettu tasa-arvoinen vanhemmuus? Jääkö molemmilla vanhemmille tilaa toteuttaa myös toisenlaista roolia?
”Illalla vanhemmat pistävät Viljan ihon alle kasvuhormonipistoksen. Kuu-meen nousu saa Viljan voinnin romahtamaan. Tällöin vanhemmat heräävät antamaan potilaalle lisäkortisoniannoksia myös yöllä.” (Meidän Perhe 3/2020, ”Harvinaisia huolia”)
”Viljan sairautta hoidetaan useilla eri poliklinikoilla. Susannasta tuntuu, että hän saa toimia joskus itse tiedonvälittäjänä eri osaamisalueiden vä-lillä.” (Meidän Perhe 3/2020, ”Harvinaisia huolia”)
”Joskus ihmettelen, miksi Annamari tekee listoja ennen lähtöään ja lähet-tää minulle muistutusviestejä. Saatan kiusallani teeskennellä, etten tiedä mistä hän puhuu, kun hän lähettää viestin muistuttaakseen jostain viidettä kertaa. Toisaalta tiedostan, että organisoinnin täytyy olla sujuvaa, kun ar-jessamme on mukana apukäsiä. Olen joskus hieman sekaisin siitä, kuka tu-lee meille lastenvahdiksi tai mihin minun pitäisi viedä lapset ja milloin. Täl-löin muistutukset auttavat. Niistä on apua myös esimerkiksi koulun tapah-tumissa, sillä koululta tulevat viestit ovat suomeksi, enkä ymmärrä niitä.”
(Meidän Perhe 3/2020, ”Lentoäiti”)
Diskurssi äidistä perheen ja vanhemmuuden organisoijana toistuu monissa artikkeleissa monin eri esimerkein. Tässä niistä muutama esimerkki. Ensimmäisissä lainauksissa ”Har-vinaisia huolia” -artikkelista toteutuu myös jaettua vanhemmuutta niin, että molemmat vanhemmat huolehtivat lapsen lääkkeiden antamisesta, mutta äiti on kuitenkin vastuussa esimerkiksi lapsen terveyden hoitamisen kokonaiskuvasta sekä koordinoinnista ja orga-nisoinnista jopa lääkäreiden välillä. Tämä ”Harvinaisia huolia” -artikkelin esimerkki toi-mii yhtenä esimerkkinä siitä, kuinka äidin tehtävänä on organisoida kaikkien eri tahojen välillä, samalla kuin hoitaa yhdessä isän kanssa ”suorittavaa” työtä hoitaen
hoivatoimenpiteitä kuten lääkkeiden antamista. ”Harvinaisia huolia” -artikkelissa koor-dinointi eri hoitotahojen välillä vaatii äidiltä tietoista perillä olemista asioista, huolehti-mista ja metatyötä. Toisessa lainauksessa ”Lentoäiti” - artikkelin perheen äiti toimii myös yhteisen perheen arjen ja vanhemmuuden organisaattorina ja huolehtii tiedottamisesta sil-loinkin, kun isä ei tiedä mihin lapset pitäisi viedä ja milloin. ”Lentoäiti” -artikkelissa äiti toimii yhteyshenkilönä koulun ja perheen välillä. ”Lentoäiti” -artikkelissa tuodaan toi-saalta esiin isän turhautuminen äidin jatkuvaan organisointiin, mutta myös kiitollisuus tästä organisoinnista.
”Voisi ajatella, että se, miksi meille ei enää synny lapsia, johtuu tasa-ar-vosta. Että naisilla on niin hyvä asema, että he voivat elää omaehtoista elä-mää ja olla muutakin kuin vaimoja äitejä. Sehän on upea asia. Mutta syy on siinä, että vanhemmuus kosahtaa edelleen naisten niskoille kaikenlaisten kotitöiden ja metatöiden merkeissä.” (Meidän Perhe 2/2020, ”Kaikki lähtee pojasta”)
Kuten edellä käydyissä esimerkeissä onkin tullut esiin, äidit vastaavat diskurssien mu-kaan lähtökohtaisesti metatyöstä, arjen suunnittelusta ja organisoinnista. ”Kaikki lähtee pojasta” -artikkelin lainauksessa tuodaan hyvin esille sitä todellisuutta, miten paljon enemmän vastuita vanhemmuus sisältää äideille kuin isille tämän ja muiden diskurssien valossa. Vanhemmuus ei ole äideille pelkkää hoivaa ja kasvatusta, vaan vanhemmuus sisältää äideille monia käytännön vastuita, kotitöitä ja metatöitä, samalla kuin isälle jää vapaampi tila vanhemmuudessa. ”Kaikki lähtee pojasta” -artikkelissa esitetään myös tätä syyksi sille, miksi vanhemmuus ei näyttäydy naisille niin haluttavana tilana.
5.3.3 Äiti ohjaajana ja isä apulaisena
Näihin diskursseihin, joissa äiti piirtyy rooliltaan ohjaajaksi ja isä apulaiseksi, liittyy vuo-rovaikutus vanhempien roolien välillä. Äiti ei ole siis yksinään ohjaaja tai isä yksinään apulainen, vaan roolit muodostuvat sosiaalisessa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa.
”Vaikka Pike toimii kasvattajana monessa suhteessa aivan toisin kuin hä-nen omat vanhempansa, hän huomaa kuormittuneena turvautuvansa lap-suudesta tuttuun kasvatusmalliin. Hän kutsuu sitä ”liiaksi kurillisuudeksi”.
Joskus hän esimerkiksi yrittää pakottaa lapset tottelemaan huutamalla ja rangaistuksella uhkaamalla. Silloin Henna muistuttaa, kuinka kurjalta an-karuus Pikestä itsestäänkin aikanaan tuntui. Vaimon sparrauksella Pike kertoo löytävänä yleensä lempeämmän suhtautumistavan.” (Meidän Perhe 7/2020, ”Sparraaja”)
””Koen ajan todella merkittäväksi ja tärkeäksi. Esikoisen kohdalla vietin kotona useita kuukausia lepäämällä omassa kuplassamme. Pesiminen on luonut meille vahvan yhteyden toisiimme.” Puolisosta oli silloin iso apu muun muassa kodinhoidossa, ja hänen tuellaan Aronson sai levätä ja tutus-tua vauvaan rauhassa.” (Meidän Perhe 10/2020, ”Syntymäsuojelija”)
”Sparraaja” ja ”Syntymäsuojelija” - artikkeleista piirtyy kuva äidistä ensisijaisena van-hempana, joka ohjaa isän vanhemmuutta. Äidillä vaikuttaa olevan ”Sparraaja” ja ”Synty-mäsuojelija” -artikkeleissa ensisijainen tieto vanhemmuuden ”oikeanlaisesta” toteutuk-sesta, ja näin hän ohjaa myös isän vanhemmuutta ”oikeaan suuntaan”. Näin luodaan kuva äidistä ensisijaisena vanhempana ja tavoiteltavana tapana olla vanhempi. ”Syntymäsuo-jelija” - artikkelin lainauksessa kuvataan sitä, että isä auttaa kodinhoidossa, jotta ”äiti saa pesiä vauvan kanssa”. Isä muodostuu näin tekstissä ikään kuin äidin apulaiseksi. Äidin toteuttaessa vanhemmuutta, isä tekee tukitoimia, jotta äiti voi keskittyä vain vanhemmuu-teen. ”Syntymäsuojelija” -artikkeli jättää kysymyksiä siitä, että minkä takia myös isällä ei ole tutustumisaikaa ja pesimisaikaa lapseen? Millä perusteella isä katsotaan toissi-jaiseksi vanhemmaksi, joka voi osallistua vain apukäsinä kodinhoitoon?
5.3.4 Kotiäitiys ja äidinvaisto
Kotiäitiys tuo kaiun traditionaalisen vanhemmuuden roolijaottelusta, jossa äiti on kotona lasten kanssa ja isä kodin ulkopuolella perheen elättäjänä. Artikkeleissa kotiäitiys piirtyy äitien valinnaksi ja haluksi, mutta myös isän uran mahdollistajaksi ja rooliin
sopeutumiseksi. Tämä jälkimmäinen toteutuu ”Siitäkin selvisimme” – artikkelissa per-heen äidin jäädessä kotiin isän matkustaessa työnsä puolesta merikapteenina.
””Tiesin kyllä Konstan kelkkaan lähtiessä, että hän tulee aina tekemään erikoisempia töitä. Meille oli aina selvää, että minä olen kotona, ja lähdin töihin pitkin hampain. Aika nopeasti huomasimme, että ehkä tämä ei toimi-kaan meillä. Molemmat halusivat vaihtaa takaisin. Työjakson jälkeen pala-sin kyllä eri tavalla piristyneenä kotielämään”, Aami Hietanen muistelee.”
(Meidän Perhe 10/2020, ”Tähti ja tenavat”)
”Hannasta tuntui, että lähes 20 vuoden kotona olemisen jälkeen hänen pi-täisi vihdoin miettiä, mitä hän haluaa itse tehdä. ”Ajattelin, että minun täy-tyy olla jotain muutakin kuin ikuinen kotiäiti”, Hanna muistelee. Sitten 42-vuotias Hanna tuli raskaaksi. Jälkeenpäin hän on miettinyt, potiko silloin jonkinlaista ikäkriisiä. Lasten kasvaminen muistutti siitä, ettei hän ollut enää parikymppinen. Hanna kuulosteli itseään ja huomasi, että raskaus tuntuikin helpottavalta. ”Sain pari vuotta lisäaikaa, ettei minun tarvinnut tehdä päätöksiä töistä. Olen aina halunnut olla lasten kanssa kotona”, Hanna sanoo.” (Meidän Perhe 9/2020, ”Etulyöntiasemassa”)
”Tähti ja tenavat” ja ”Etulyöntiasemassa” -artikkeleista löytyi diskursseja äideistä, jotka haluavat olla kotiäitejä. Tässä tekstikappaleessa puhutaan ”Tähti ja tenavat” sekä ”Etu-lyöntiasemassa -artikkeleista, ellei toisin mainita. Kotiäitiys rakentui näissä artikkeleissa luonnolliseksi rooliksi ja haluksi äideille. Äideillä oli halu olla lasten kanssa kotona koti-äitinä ja tätä sanoitettiin. Kotiäitiys katsottiin näissä teksteissä sopivaksi rooliksi äidille ja isälle kuuluu työssäkäyvän ansaitsijan tai elättäjän rooli. Kotiäiti diskursseissa työn ja vanhemmuuden yhdistäminen ei ollut vaihtoehtona, vaan äidin pääroolina oli olla kotiäi-tinä. Näissä jutuissa ei tullut myöskään esiin jaetun tasa-arvoisen vanhemmuuden ele-menttejä tai yhteneväisiä rooleja äideille ja isille. Näissä artikkeleissa, joissa äidit olivat jääneet pitkäksi aikaa kotiäideiksi ja eivät olleet siirtyneet takaisin työelämään, ei ollut ongelmia lasten hoidon järjestämisessä tai työn ja vanhemmuuden yhdistämisessä, sillä näillä äideillä ei ollut halua palata työelämään ainakaan nyt. Tosin laajemmin missään
aineiston artikkeleissa yhdelläkään isällä ei ollut ongelmia työhön paluussa, oli perheen äiti sitten kotiäitinä tai myös töihin palannut. Kotiäitiyden diskurssi äitien kohdalla oli vahva identiteettikysymys, kun taas isät, jotka olivat hetken aikaa vanhempainvapailla, eivät identifioituneet ”koti-isiksi”, vaan vanhempainvapaa oli lyhyt selkeä paketti, eikä mikään pitkään jatkuva jatkumo.
”Jos olisimme odottaneet aamuun, Emma ei olisi selvinnyt hengissä. Ti-lanne oli epätodellinen ja pelottava, kun Emma kiidätettiin teho-osastolle.
Kata jäi googlaamaan salin ulkopuolelle ja soitti Ollille. -Diagnoosi oli yl-lättävä. Luulin, että diabetes tulee ihmisille, jotka eivät pidä itsestään huolta, Olli muistelee. Tyypin 1. diabetes on kuitenkin perimässä. Äidin vaisto pelasti Emman, ja perhe alkoi opetella uutta arkea.” (Meidän Perhe 1/2020, ”Pois pelosta”)
Tässä tekstikappaleessa puhutaan ”Pois pelosta” -artikkelista. Artikkelissa tuotiin esiin äidinvaisto. Kysymykseen ei tullut isänvaisto tai yhteinen vanhempainvaisto, vaan ni-menomaan äidinvaisto. Näin nimeämällä huolehtiminen äidinvaistoksi voidaan sillä vies-tittää monta asiaa. Äidinvaisto voidaan tässä merkityksessä sanana ymmärtää vain joksi-kin äideille ominaiseksi vaistoksi, joksijoksi-kin sellaiseksi mihin vain äiti pystyy. Äidinvais-toksi huolehtimisen nimittäminen herättää myös kysymyksiä siitä, että eikö isällä voi olla samanlaista vaistoa? Herää myös kysymys siitä, minkä takia ylipäätään nimitämme ”äi-dinvaistoa” äidinvaistoksi emmekä vanhempien vaistoksi? Yhtä lailla isät pyrkivät huo-lehtimaan lastensa hyvinvoinnista ja eloonjäännistä, mutta vakiintuneena terminä van-hemmuuden sanastossa kuitenkin on nimenomaan äidinvaisto.