Äitiyden ja työn yhdistäminen

Tässä tekstikappaleessa puhutaan ”Kaikki lähtee pojasta” -artikkelista. Isien tasa-arvoi-semmasta vanhemmuudesta katsotaan olevan paljon hyötyjä, esimerkiksi sukupuoliroo-lien hälventyminen. Artikkelissa toivotaan isiltä vastuullisempia rooleja isyydessä ja enemmän mukana oloa vanhemmuudessa ja isyydessä. Isiltä toivotaan artikkelissa sitä, että he myös jäisivät kotiin ja jakaisivat vastuuta. Artikkelissa tuodaan myös esiin, että esimerkiksi sosiaaliseen mediaan sisällön tuottaminen jaetusta tasa-arvoisesta vanhem-muudesta voisi rohkaista myös muita isiä samaan. Julkisten diskurssien vanhemmuuden jakamisesta katsotaan olevan mahdollisuutena vaikuttaa kannustavasti jaettuun vanhem-muuteen. Artikkelissa lisäksi kyseenalaistetaan sitä, minkä takia isät eivät enemmän jaa esimerkiksi vanhempainvapaita, kun sillä ei ole isien uraan negatiivisia vaikutuksia.

isät ovat niin työelämässä kuin vanhempia, mutta näiden kahden elämänalueen välille ei asetettu mitään ongelmia eikä tuotu esiin sitä, että näitä olisi vaikeaa sovittaa yhteen.

”Kun aloitin siellä, jaoimme vauvan hoidon mieheni ja isovanhempien kanssa joustavasti. Minä olin vielä myöhemmin toisen pätkän perheva-paalla.” (Meidän Perhe 2/2020, ”Oman elämänsä johtaja”)

”Oman elämänsä johtaja” -artikkelissa äiti on palannut työelämään vauvan kanssa kotona olon jälkeen ja aloittanut uudessa työpaikassa. Tämän jälkeen vauvan hoito on jaettu mie-hen ja isovanhempien kesken, jonka jälkeen äiti on vielä palannut perhevapaille. Lasten-hoitoa alettiin siis jakamaan ikään kuin sitä varten, että myös äiti pääsee takaisin töihin.

”Oman elämänsä johtaja” -artikkelissa ei myöskään tule esille, että isä olisi ollut ollen-kaan perhevapailla, tai isän työhön paluuta varten lastenhoitoa olisi täytynyt erikseen al-kaa järjestää tai jaal-kaa eri tahojen kanssa. Tässä ”Oman elämänsä johtaja” -artikkelissa ja muissa artikkeleissa vahvana oletuksena oli isän luonnollinen paluu tai jatko töissä, kun taas äitien kohdalla töihin paluu vaati erikoisjärjestelyjä ja tukiverkostojen apua. Artik-keleista annetaan myös ymmärtää, että lapsen hoidon jakamista on täytynyt jollain tavalla alkaa miettiä vasta sitten, kun äiti palaa työelämään tai tulee avioero. Lastenhoitoa peila-taan ikään kuin siis sitä vasten, että ”normaali” tila olisi äidin kotona olo.

”Äitien valinnanvapautta kasvattaa tasa-arvoinen vanhemmuus. Mari Puoskarinkin perheestä nimenomaan vanhemmuuden vastuiden jakaminen on auttanut läpi vaikeimpien vaiheiden.” (Meidän Perhe 2/2020, ”Oman elämänsä johtaja”)

”Oman elämänsä johtaja” -artikkelista ja muista aineiston artikkeleista ilmenee, että äi-deillä ei ole samanlaista valinnanvapautta työn ja vanhemmuuden yhdistämisessä kuin miehillä. Ilman tasa-arvoista vanhemmuutta tai siihen pyrkimistä, isät voivat tekstien mu-kaan toteuttaa vanhemmuutta, työssäkäyntiä ja omaa identiteettiään. Jotta myös äidit pää-sisivät tässä suhteessa samaan asemaan isien kanssa ja voisivat yhdistää niin vanhem-muuden kuin työn, tarvitaan tasa-arvoista vanhemmuutta. ”Oman elämänsä johtaja”

-artikkeli viittaa siihen, että isillä on olemassa jo valinnanvapaus ilman tasa-arvoista van-hemmuutta ja tasa-arvoisella vanhemmuudella myös äideille saadaan tämä valinnanva-paus. ”Oman elämänsä johtaja” -artikkeli herättää kyselemään myös perusteita sille, minkä takia tasa-arvoinen vanhemmuus olisi myös isille tärkeää. Monissa artikkeleissa tulikin esiin, että lapset ja lasten kanssa olo tarjosi isille eniten onnellisuutta elämässä, jota voitaisiin katsoa yhdeksi motivaattoriksi isien puolelta tasa-arvoiseen vanhemmuu-teen.

”Annamari lensi työkseen jo tavatessamme. En koskaan kyseenalaistanut työn jatkamista perheen perustamisen jälkeen. Kyse on Annamarin työstä, jota hän rakastaa.” (Meidän Perhe 3/2020, ”Lentoäiti”)

”Lentoäiti” -artikkelissa perheen isä tukee perheen äitiä työn ja vanhemmuuden yhdistä-misessä. Perheen isä tunnistaa äidin rakastavan työtään eikä kyseenalaista työn jatkamista perheen perustamisen jälkeen. Kun asia esitetään näin, se sisältää yhdessä muun tekstin kanssa indikaation siitä, että tällaista ratkaisua voidaan kyseenalaistaa, eli äitiyden ja työn yhdistäminen tällä tavalla ei ole välttämättä normien mukaisia. ”Lentoäiti” -artikkelissa myös sanotaan siitä, kuinka muut ihmiset ovat kummastelleet äidin ratkaisua jatkaa uraansa lentoemäntänä. Kun myös tuodaan esiin, että isä ei kyseenalaista tätä äidin rat-kaisua, tullaan samalla ilmaistuksi sitä, että tämä voisi olla nimenomaan kyseenalaistet-tava ratkaisu. Aineistossa kukaan isä ei ollut joutunut toisten kummastelemaksi tai ky-seenalaistamaksi, jos he olivat jatkaneet aikaa vievän työtä ja uraa vanhemmuuden rin-nalla. Vain äidit joutuivat kummastelun kohteeksi, jos heillä oli enemmän aikaa vievä työ. Edelleen ainakin tässä aineistossa on vallalla diskurssit siitä, onko äitien hyväksyttä-vää yhdistää työ ja vanhemmuus, kun isien kohdalla työn ja vanhemmuuden yhdistämi-nen on ehdotonta ja automaattista ja sitä ei kyseenalaisteta.

”Kun kaupunginvaltuuston kesätauko päättyi, Emma Kari pakkasi kak-sikuisen esikoisensa kantoliinaan ja lähti kaupungintalolle. Hän järkeili, että opiskeluista voi pitää taukoa, mutta luottamustoimesta ei. Vauvasta tuli nopeasti kaupungintalon vakiokasvo. Jostain löytyi aina syli, että Emma Kari sai pidettyä puheenvuoron. Välillä vauva alkoi itkeä kesken

kokouksen, mutta kukaan ei antanut ymmärtää, että se häiritsee. Se tuntui Emma Karista tärkeältä.” (Meidän Perhe 8/2020, ”Kriisien läpi”)

”Valtuustoryhmässä oli paljon pienten lasten vanhempia, ja me toimme usein lapset mukaan kokouksiin. Kerran meillä oli kokous kaupunginjohta-jan työhuoneella, ja minun ja kokoomuksen Laura Rädyn saman ikäiset vauvat ryömivät kilpaa matolla, Mari kertoo.” (Meidän Perhe 2/2020,

”Oman elämänsä johtaja”)

”Marin lapset ovat käyneet äitinsä työpaikalla monta kertaa.” (Meidän Perhe 2/2020, ”Oman elämänsä johtaja”)

”Kriisien läpi” ja ”Oman elämänsä johtaja” - artikkeleissa tuotiin esiin, että vauvat ja lapset saattoivat tulla äitien töihin mukaan osaksi äitien työpäiviä. Äitiyden ja työn yh-distäminen saattoi siis vaatia sitä, että äidit ottavat lapsia mukaan töihin. Isien kohdalla vastaavaa ei tullut artikkeleissa esiin, että vauvat tai lapset olisivat koskaan tulleet isien töihin mukaan. Artikkeleissa äitiys roolina seuraa töihin mukana vahvempana kuin mitä isillä. Toisaalta edellä esitettyä tilannetta, jossa vauvat ovat tulleet äitien mukana töihin, voidaan pitää sinänsä edistyksenä suhteessa siihen, että äiti olisi aikaisemmin vain jäänyt kokonaan kotiin kotiäidiksi. Tätä, että äiti voi ottaa vauvan mukaan töihin, voidaan siis pitää hyvänä edistysaskeleena vanhemmuuden ja työn onnistuneempaan yhdistämiseen.

Konkreettisia esimerkkejä isyyden ja työn yhdistämisestä olisi kaivannut artikkeleissa sa-malla tavalla, mutta niitä ei tullut artikkeleissa esiin. Missään artikkeleissa ei tullut myös-kään esiin ongelmia isyyden ja töiden yhdistämisestä isän kannalta.

”Kun Maria kertoi raskaudestaan, hänen työnsä loppuivat kuin seinään.

Hänelle sanottiin hyvästit sekä tuotantoyhtiöstä että tv-kanavalta, jolle hän teki talk show´ta.” (Meidän Perhe 2/2020, ”Kaikki lähtee pojasta”)

”Kaikki lähtee pojasta” -artikkelissa ja muissa artikkeleissa tuotiin esiin, miten äitiys on vaikuttanut äidin uraan ja työntekoon. Muutamissa artikkeleissa äidit olivat omasta

tahdostaan tai olosuhteiden pakosta jääneet kokonaan kotiäideiksi. ”Kaikki lähtee po-jasta” -artikkelissa äidin työt lopetettiin heti raskaudesta ilmoittamisen jälkeen. Tässä tekstikappaleessa puhutaan ”Kaikki lähtee pojasta” -artikkelista, ellei toisin mainita. Äi-din työuraan äitiys voi vaikuttaa suuresti negatiivisesti ja lopettaa äiÄi-din työt tai uran ete-nemisen kokonaan. Äidin kohdalla tästä töiden loppumisesta ei ollut kyse omasta valin-nasta, vaan äidin työnantajien suunnasta päätettiin sulkea äidin työmahdollisuudet ras-kauden ja vanhemmuuden takia. Äidillä itsellään siis ei ollut todellista mahdollisuutta päättää siitä, miten hän haluaa äitiyden ja työn yhdistää, vaan nämä päätökset tehtiin ul-koapäin siten, että äidillä ei ollut edes mahdollisuutta vaikuttaa ja päättää vanhemmuuden ja työn välillä tai niiden yhdistämisestä. Isyyttä koskevissa diskursseissa ei tullut artikke-leissa vastaavaa esiin, että isyys olisi sulkenut isän elämästä työmahdollisuuksia pois.

Isien elämässä työn ja vanhemmuuden yhdistämisen osalta vallitsee valinnanvapaus, joka on miehen omissa käsissä eikä ulkoisissa käsissä.

”Mari haluaa myös lastensa ymmärtävän, että hän on paitsi äiti myös yh-teiskunnallinen toimija, jolle työ antaa paljon. -En koskaan sano, että ”mi-nun on nyt pakko lähteä töihin”, vaan kerron, miten kiinnostavaa työni on, miten paljon siinä voi oppia ja miten voin sen kautta ajaa itselleni tärkeitä asioita.” (Meidän Perhe 2/2020, ”Oman elämänsä johtaja”)

”Rento mutsi. Kun antaa kaikkensa töissä, Maria ei näe tarvetta vaati itsel-tään täydellisyyttä äitinä.” (Meidän Perhe 2/2020, ”Kaikki lähtee pojasta”)

Työn ja äitiyden yhdistäminen mahdollistaa myös erilaisen äidin roolin ottamisen. Työssä käyvä äiti ei mene perinteiseen kotiäidin muottiin, vaan on jotain muutakin, kuin vain äiti.

Muun muassa näiden ”Oman elämänsä johtaja” ja ”Kaikki lähtee pojasta” – artikkeleiden diskursseista nousee myös äitien halu siitä, että heidät ymmärretään myös muulla tavalla ja katsotaan myös muuksi, kuin pelkiksi äideiksi. Äidit eivät halua typistyä pelkästään äideiksi, vaan säilyttää roolinsa yhteiskunnallisina toimijoina, työssä käyvinä henkilöinä ja individuaaleina ihmisinä omine identiteetteineen ja kiinnostuksen kohteineen. Tässä aineistoissa ei ollut havaittavissa diskursseja siitä, että isät kadottaisivat identiteettinsä tai yhteiskunnallisen toimijuutensa isyyteen tai että siitä olisi edes minkäänlaista huolta.

Äitiyden leima taas käsitetään aineistossa niin vahvaksi, että halutaan varmistaa se, että äiti ymmärretään edelleen yhteiskunnallisena toimijana äitiydestä huolimatta.

Työssä käyminen antaa äidille mahdollisuuden olla myös ”rennompi” äiti, mistä saa ikään kuin ymmärryksen siitä, että työssä käyminen ikään kuin ”vapauttaa” äidin jostain perin-teisistä tiukoista suorittavan kotiäidin raameista, joissa äiti hoitaa kotityöt, ruuanlaiton, lastenhoidon ja kaiken muun perhe-elämään liittyvän alusta alkaen täydellisesti eikä ren-nosti. Tästä jää ilmoille ajatus siitä, että onko äidin mahdollisuutta olla ”rento äiti” ilman sitä, että äidin aika jakautuu työn ja vanhemmuuden eli äitiyden välillä? Jos äiti on pel-kästään ”kotiäitinä”, niin millä tavalla äitiydestä tulisi suoriutua ja millä perusteella äiti saisi olla ”rento äiti”?

”Välillä mietin, että olenko itsekäs, kun teen tätä työtä. Pelkään myös, että jään paitsi paljosta. Ronja esimerkiksi otti ensiaskeleensa lastenhoitajan kanssa, kun itse olin työmatkalla. Kun Marley sairasti viime talvena ja jou-tui sairaalaan, olin toisella puolella maailmaa. Tunsin olevani maailman huonoin äiti.

Toisaalta voi laskenut, että näen lapsiani ajallisesti enemmän kuin monet päivätyössä käyvät. Olenhan oi no työ jaksojen välillä kaksi viikkoa pelkäs-tään kotona.

Minua on syyllistetty työni takia. Jotkut kauhistelevat poissaoloja niin suu-reen ääneen. Monet isät matkustavat paljon, mutta äidin reissutyöhön suh-taudutaan eri tavalla. Reissuni rinnastetaan lomaan, vaikka työni on fyysi-sesti todella rankkaa. Kun tulen yölennolta kotiin, olen ollut 15 tuntia jal-kojeni päällä, mutta en mene sänkyyn, vaan olen iltaan asti pystyssä minua ikävöineiden lasten kanssa.” (Meidän Perhe 3/2020, ”Lentoäiti”)

”Lentoäiti” -artikkelin äiti syyllistää itseään työssä käymisestä ja myös muut ihmiset syyl-listävät äitiä työssä käymisestä. Nämä syyllisyyden kokemukset ja ilmaisut ilmentävät karua kieltään siitä, millaiset odotukset äideille edelleen yhteiskunnassa vallitsee. ”Len-toäiti” -artikkelissa äidin tekemää valintaa työn ja vanhemmuuden jakamisesta ei pidetä

niin luonnollisena, että siihen suhtauduttaisiin neutraalisti tai jopa positiivisesti, vaan tämä herättää negatiivisia reaktioita kuten äidin syyllistämistä näistä valinnoista, mistä toisaalta isiä ei syyllistetä. Isät voivat aineiston artikkeleissa itse syyllistymättä ja muiden syyllistämättä toteuttaa vanhemmuutta ja aikaa vievää uraa yhtäaikaisesti. ”Lentoäiti” -artikkelissa äiti kokee olevansa maailman huonoin äiti, kun ei ole ollut paikalla lapsensa tietyissä ensihetkissä. Kuitenkin suurin osa isistä ei ole koskaan paikalla näissä hetkissä ja siitä ei ole olemassa mitään tämän kaltaista yleistä syyllisyyden tunnon diskurssia.

Kun ”Lentoäiti” - artikkelin äiti jatkaa tässä työtään äidiksi tulon jälkeen, äiti rikkoo tra-ditionaalisen kotiäidin roolia poikkeamalla siitä ja yhdistämällä vanhemmuuden ja työn, tämä kuitenkin herättää äidissä syyllisyyttä ja ympärillä olevissa syyllistystä. Tässä kap-paleessa puhutaan ”Lentoäiti” -artikkelista, ellei mainita puhuttavan artikkeleiden koko-naisuudesta. Artikkelista saa ainakin sen kuvan, että vielä ei olla siinä pisteessä, että jaettu tasa-arvoinen vanhemmuus olisi normi ja että siihen suhtauduttaisiin normina samalla tavalla kuin isyyden ja työn yhdistämiseen suhtaudutaan normina. Lisäksi se, että äidin täytyy erikseen artikkelissa perustella sitä, että on laskenut, että hän näkee lapsiani yhtä paljon ja jopa enemmän kuin päivätöissä käyvät vanhemmat, kertoo mahdollisesti tar-peesta täyttää tietynlainen vanhemmuuden tai äitiyden ideaali. Kontrastina toimii taas se, että miehillä ei ollut aineiston artikkeleissa havaittavissa samanlaisia diskursseja, vaikka oli isiä, jotka olivat äitejä enemmän poissa lasten luota.