Vanhemmuuden diskursseja Meidän Perhe -lehdessä

(1)

Vanhemmuuden diskursseja Meidän Perhe -lehdessä

Eveliina Rannila Pro Gradu -tutkielma Sosiaalityö

Itä–Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden laitos Elokuu 2021

(2)

Itä-Suomen yliopisto

Tiedekunta

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden

Laitos

Yhteiskuntatieteiden laitos Tekijä

Eveliina Rannila Työn nimi

Vanhemmuuden diskurssit Meidän Perhe -lehdessä Oppiaine

Sosiaalityö Työn laji

Pro Gradu -tutkielma Tutkielman ohjaaja/ohjaajat

Professori Riitta Vornanen Aika

Elokuu 2021

Sivumäärä 88

Tiivistelmä – Abstract

Tässä tutkielmassa on diskurssianalyysin keinoin tutkittu vanhemmuuden diskursseja sekä puheessa rakentuvia sosiaalisia konstruktioita vanhemmuudesta. Diskurssit rakentavat todellisuutta, ja näin vaikuttavat tapaamme käsittää vanhemmuutta. Aiemmassa vanhemmuuden tutkimuksessa on tunnistettu esimerkiksi traditionaalisen vanhemmuuden sekä jaetun tasa-arvoisen vanhemmuuden mallit sekä intensiivinen vanhemmuus.

Tutkimusaineistoksi valitsin 26 Meidän Perhe -lehdessä julkaistua artikkelia, jotka on julkaistu vuoden 2020 aikana. Tutkimuksessa analysoidut vanhemmuuden diskurssit perustuvat perheiden vanhempien haastatteluihin, ja niitä tarkasteltiin sosiaalisen konstruktionismin näkökulmasta. Aineisto on analysoitu diskurssianalyysin avulla pyrkien tunnistamaan niitä diskursseja, millä vanhemmuutta Meidän Perhe -lehdessä kuvataan.

Teemoittelun avulla aineistosta löytyi erilaisia aineistossa toistuvia diskursseja.

Tässä tutkimuksessa tunnistettiin traditionaalisen vanhemmuuden diskursseja, jaetun tasa-arvoisen vanhemmuuden diskursseja, intensiivisen vanhemmuuden diskursseja sekä diskursseja koskien erilaisia vanhemmuuden rooleja ja roolinjakoa vanhempien välillä. Äideille ja isille löytyy tuloksissa erilaisia diskursseja. Vanhemmuuden rooleista tuloksissa tunnistettiin äitien rooleina muun muassa organisoija, ohjaaja ja auk- toriteetti. Vanhemmuuden rooleista isien rooleina tuloksista löytyy muun muassa has- suttelijan, apulaisen ja auktoriteetin roolit.

Tulosten mukaan monet vanhemmat pitävät jaettua tasa-arvoista vanhemmuutta ihanteena. Vaikka ihanteena pidetään jaettua tasa-arvoista vanhemmuutta, tuloksissa pai- nottuu kuitenkin äitien rooli ensisijaisena arjen järjestäjänä, lastenhoidon organisoijana ja lasten huolehtijana. Tuloksissa tulee esiin myös äitiyden ja työn yhdistämisen risti- riidat. Isyyden ja työn yhdistäminen näyttäytyy tuloksissa ristiriidattomana. Vanhem- muuden diskurssit ovat näin ollen osaksi sukupuolittuneita.

Asiasanat

Vanhemmuus, äitiys, isyys, diskurssi

Säilytyspaikka Itä-Suomen yliopiston kirjasto Muita tietoja

(3)

University of Eastern Finland

Faculty

Faculty of Social Sciences and Business Studies

Department

Department of Social Sciences Author

Eveliina Rannila Title

Vanhemmuuden diskurssit Meidän Perhe -lehdessä Main Subject

Social Work

Level

Master´s Thesis Supervisor

Professor Riitta Vornanen Date

August 2021 Number of pages

88 Abstract

Using discourse analysis, this thesis studies parental discourse and the nature of social constructions formed in discourse. Discourses form reality and hence influence the way parenthood is understood. In earlier research on parenthood, it has been possible to identify for example traditional parenthood, shared egalitarian parenthood, and intensive parenthood.

The research material consists of a set of 26 articles published in Meidän Perhe -magazine during the year 2020. The discourses on parenthood are based on interviews of parents, and they have been examined from the perspective of social constructionism.

Discourse analysis was chosen as the method with the aim of identifying discourses by which parenthood is described in Meidän Perhe -magazine. Multiple recurring discourses were found in the research material when sorting the material thematically.

Several discourses were identified in this research, including discourses on traditional parenthood, shared egalitarian parenthood, intensive parenthood and discourses on the various roles of parenting and division of roles between parents. The results show dif- fering discourses for mothers and fathers. Parental roles for mothers were those of an organizer, instructor and authority, while the parental roles of fathers were those of a clown, helper and authority.

The shared egalitarian parenthood is considered as an ideal for many parents in the results. Even though the shared egalitarian parenthood can be considered ideal, it is evident according to the results that mothers have the primary roles in arranging eve- ryday life, organizing child care and also caring for children. The results show further that there are conflicts in combining motherhood with career, while combining fatherhood and career seems uncontradicted based on the results. Hence the discourses on parenthood can be considered partly gendered.

Keywords

Parenthood, motherhood, fatherhood, discourse

(4)

SISÄLLYSLUETTELO

1 JOHDANTO ... 6

2 AIKAISEMPAA TUTKIMUSTA VANHEMMUUDESTA JA SEN DISKURSSEISTA ... 9

2.1 Traditionaalinen vanhemmuus ... 9

2.2 Jaettu tasa-arvoinen vanhemmuus ... 11

2.3 Jaetun tasa-arvoisen vanhemmuuden toteutuminen ... 12

2.4 Kohti tasa-arvoista isyyttä ... 14

2.4 Äitiyden ja työn yhdistäminen ... 15

2.5 Intensiivinen vanhemmuus uusliberaalina aikana ... 16

3 TEOREETTIS-METODOLOGISIA LÄHTÖKOHTIA ... 19

3.1 Sosiaalinen konstruktionismi ... 19

3.2 Diskurssianalyysi ... 26

4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS ... 32

4.1 Tutkimustehtävä ... 32

4.2 Tutkimusaineistona mediatekstit ... 32

4.3 Tutkimusaineisto ... 33

4.4 Tutkimusaineiston analyysi ... 36

4.5 Tutkimuksen eettisyys ja luotettavuus ... 42

5 VANHEMMUUDEN DISKURSSEJA MEIDÄN PERHE -LEHDESSÄ ... 43

5.1 Haastattelujen sisällöt ... 43

5.2 Jaettu tasa-arvoinen vanhemmuus ja vanhemmuuden jakaminen ... 45

5.3 Vanhemmuuden ja työn yhdistäminen ... 53

5.2.1 Isyyden ja työn yhdistäminen ... 53

5.2.2 Äitiyden ja työn yhdistäminen ... 57

(5)

5.4 Diskursseja vanhemmuuden erilaisista rooleista... 63

5.3.1 Äidit ja isät auktoriteetteina ... 64

5.3.2 Äidit huolehtijoina ja organisoijina sekä isät hassuttelijoina ... 65

5.3.3 Äiti ohjaajana ja isä apulaisena ... 67

5.3.4 Kotiäitiys ja äidinvaisto ... 68

5.5 Intensiivinen vanhemmuus ... 70

5.6 Yhteenveto tuloksista ... 72

6 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA ... 77

LÄHTEET ... 82

LIITTEET

Liite 1. Tutkimusaineisto.

(6)

1 JOHDANTO

Tässä tutkimuksessa tutkitaan vanhemmuuden diskursseja Meidän Perhe -lehden vanhempien henkilöhaastatteluissa. Mediahaastatteluita voidaan tarkastella oman aikansa kulttuurin tuottamina dokumentaatioina, joihin tiivistyy erilaisia elämänarvoja (Böök 2001, 45). Lisäksi mediavälitteiset viestit ja representaatiot rakentavat ajattelumaail- maamme (Vakimo 2003, 214). Näillä perusteilla mediahaastatteluiden tutkimista voidaan pitää tieteellisesti tärkeänä. Tässä tutkimuksessa diskursseja tutkitaan ja analysoidaan Meidän Perhe -lehdestä nimenomaan niistä haastatteluista, joissa haastatellaan perheiden vanhempia. Näin ollen diskursseja ei analysoida muista haastatteluista tai artikkeleista, joita Meidän Perhe -lehdessä esiintyy. Analyysissa on keskitytty vanhempien ja lehden tuottamaan yhteiseen diskurssiin vanhemmuudesta, kun taas artikkeleissa esitetyt asian- tuntijalausunnot ovat jääneet tarkastelun ulkopuolelle. Vanhempien ja lehden tuottamalla yhteisellä diskurssilla viitataan siihen, että vaikka vanhemmat ovat puhuneet omista ko- kemuksistaan, toimittaja on tehnyt valinnat siitä, miten, millä tavalla ja missä järjestyk- sessä asiat esitetään (Böök 2001, 45). Näin ei voida puhua pelkästään vanhempien tuot- tamasta diskurssista, vaan tutkimuksen kohteena on Meidän Perhe -lehden henkilöhaas- tatteluiden vanhemmuuden diskurssit.

Vanhemmuuden diskursseja on tarkasteltu tässä tutkimuksessa diskurssianalyysin keino- jen kautta. Diskurssien katsotaan muodostuneen sosiaalisen konstruktionismin periaattei- den mukaisesti. Konstruktionistisessa lähestymistavassa perhe ja vanhemmuus katsotaan sosiaalisten käytäntöjen tuottamaksi ilmiöksi, jota esimerkiksi tiedotusvälineet ja media voivat tuottaa (Böök 2001, 13). Nyky-yhteiskunta voidaan käsittää läpeensä tekstualisoi- tuneeksi. Esimerkiksi vanhemmuutta on vaikea toteuttaa ilman, että joutuu olemaan te- kemisissä monen erilaisen vanhemmuutta koskevan kirjoitetun tekstin kanssa, jotka kä- sittävät muun muassa ohjeita, oppaita, mielipidekirjoituksia, kyselyjä ja haastatteluja.

Lastenkasvatusta koskevaa ohjausta voidaan pitää enenevissä määrin kietoutuneena teks- teihin. (Vuori 2001, 13.) Tämän takia voidaankin perustella sitä, minkä takia vanhemmuuden diskursseja on tärkeää tutkia. Edellä kuvatun kaltaisesti myös Meidän Perhe - lehti on tuottamassa vanhemmuutta ja lastenkasvatusta muokkaavia diskursseja, joten sen tutkimista voidaan pitää tärkeänä. Tällä tutkimuksella otetaan osaa

(7)

aikalaiskeskusteluumme siitä, millaista diskurssia vanhemmuudesta vanhemmille luetta- vaksi yhdessä perhelehdessä tuotetaan.

Vanhemmuuteen ja perheeseen liittyvää tutkimusta voidaan pitää tärkeänä, sillä monien yhteiskunnallisten muutosten keskellä eläminen, kokeminen ja ratkaiseminen tapahtuu nimenomaan perheissä (Forsberg 2003, 7). Tällä perusteella tutkimuksen tekemiseen on tieteellinen intressi, sekä inhimillinen intressi niin, että ihmistyötä ja perhetyötä tekevät asiantuntijat, kuten sosiaalityöntekijät voisivat parhaalla mahdollisella tavalla ymmärtää perheen ja yhteiskunnan välisiä ongelmia (Raunio 2004, 69-70). Lapsiperheiden haasteet liittyvätkin usein perhe-elämän, työn ja muiden keskeisten elämänympäristöjen yhteen sovittamiseen (Rönkä, Malinen & Lämsä 2009, 16). Yhteiskunnallisia murroksia voidaan siis tarkastella perheisiin liittyvien ilmiöiden kautta (Forsberg 2003, 7). Näin yhteiskun- nalliset ilmiöt ja perheeseen liittyvät ilmiöt kulkevat käsi kädessä vaikuttaen toinen toisiinsa.

Teoreettis-metodologisina lähtökohtina tutkimuksessa on diskurssianalyysi ja sosiaalinen konstruktionismi. Näiden lisäksi teoreettisessa viitekehyksessä käsitellään vanhemmuutta ja vanhemmuuden erilaisia rooleja koskevaa tutkimusta. Teoreettisessa viitekehyksessä käsitellään perinteisiä vanhemmuuskäsityksiä ja nykyaikaisempia jaetun tasa-arvoisen vanhemmuuden käsityksiä sekä intensiivistä vanhemmuutta. Esimerkiksi äitiyden ihan- teina on ajasta riippuen saattanut ollut kotiäiti tai ansiotyöäiti (Jallinoja 2006, 98.) Jaana Vuori (2001) tutki tutkimuksessaan asiantuntijoiden toteuttamaa vanhempien sukupuolit- tamista ja vanhemmuuden diskursseja teksteissä. Vuoren tutkimus osallistui aikalaiskeskusteluumme naisia ja miehiä koskevista roolituksista ja heidän välisistä työnjaoistaan.

Tällä viitataan siihen, millä tavoin vanhempien sukupuolet vaikuttavat heidän tehtäviinsä vanhempana ja heidän lapsi-vanhempi suhteeseensa. (Vuori 2001, 15.) Myös tässä tutkimuksessa pyritään osallistumaan tämänhetkiseen aikalaiskeskusteluun vanhemmuudesta ja vanhemmuuden roolijaoista.

Aikaisemmassa tutkimuksessa ja niissä löydetyissä diskursseissa on löydetty ongelmia työn ja äitiyden yhdistämisessä. Isyyden ja vanhemmuuden yhdistäminen on ollut aikai- sempien tutkimuksien tuloksissa automaattista ja ongelmatonta. Lisäksi äiti oletetaan

(8)

diskursseissa ja tutkimuksissa herkästi ensisijaiseksi vanhemmaksi, joka omaa erityisen äidinvaiston. Myös esimerkiksi käytännön kentällä sosiaalityön piirissäkin on aikoinaan omaksuttu malli äidistä lähivanhempana isän ollessa tukevassa ja auttavassa roolissa (Satka 1995, 143). Onkin siis tärkeää, että näitä omaksuttuja rooleja tunnistetaan ja ky- seenalaistetaan niin tutkimuksessa, mediassa, kuin ammattilaisten työssä kuten sosiaali- työssä. Myös tällä tutkimuksella pyritään tekemään diskursseista näkyväksi niitä sosiaalisia konstruktioita, joita tällä hetkellä liitämme vanhemmuuteen sekä kyseenalaistamaan näitä konstruktioita.

(9)

2 AIKAISEMPAA TUTKIMUSTA VANHEMMUUDESTA JA SEN DISKURS- SEISTA

2.1 Traditionaalinen vanhemmuus

Traditionaalisia vanhemmuuskäsityksiä voidaan pitää läntisessä maailmassa vanhentuneina, mutta ne luovat historiallisen pohjan vanhemmuuden roolijaoille. Myös käsitystä perheestä ydinperheenä tai käsitystä vanhemmista pariskuntana, jossa lähtökohtaisesti on äiti ja isä, voidaan pitää vanhentuneina. Käsitys perheestä pelkästään ydinperheenä ja vanhemmista äitinä ja isänä ei vastaa todellisuutta. Nykypäivänä erilaiset parisuhteet ja perheet tunnistetaan laajemmin. Tämän teoreettisen viitekehyksen alkuun on tuotava esiin, että teoreettisessa viitekehyksessä kuten tuloksissakin käsitellään ydinperhemallin mukaista perhettä vain siitä syystä, että aineistossa ei ollut muunlaisia perhemuotoja muu- tamaa yksinhuoltajaäiti poikkeusta lukuun ottamatta. Tästä johtuen myös teoreettinen vii- tekehys keskittyy perheisiin, jossa vanhempina on äiti ja isä.

Traditionaalinen näkemys vanhemmuudesta asettaa äidit ja isät eri paikkoihin, toisen eli äidin olemaan kotona ja toisen eli isän tekemään palkkatöitä kodin seinien ulkopuolella.

Näin elättäjän ja hoivaajan roolit ovat selkeästi erilliset, joka sisältää implisiittisen oletuksen sukupuolien erilaisuudesta. (Böök 2001, 12.) Äidit on sijoitettu kotiin hoivaajan rooliin ja kun isät ovat sijoittuneet kodin ulkopuolelle työelämään elättäjän rooliin. Tra- ditionaaliset näkemykset sukupuolirooleista omaavilla henkilöillä traditionaalinen perhemalli on tasa-arvoista mallia todennäköisempi (Glass 1992, 559). Näkemykset sukupuolirooleista ovat vaikuttaneet siis vahvasti käytäntöön, eli siihen, miten perheessä vanhemmuuden jakaminen tapahtuu.

Ihanneäiti traditionaalisen näkemyksen mukaisesti on sellainen, joka ei missään tilan- teessa anna palkkatyölle äitiyttä ylittävää sijaa eikä äiti myöskään ole kodin ulkopuolisissa töissä lasten ollessa nuoria (Thompson & Walker 1989, 860). Äärimmillään traditionaalinen äitiys käsitetäänkin niin, että äitiys ja työ sulkevat toisensa ulos, eli naisen on valittava joko työ tai äitiys ja näitä ei voida yhdistää samanaikaisesti (Böök 2001, 16).

Äitiyttä on aikanaan katsottu välttämättömäksi osaksi naisen identiteettiä ja ilman sitä

(10)

naisen identiteetin olevan puutteellinen. Naisten on katsottu nauttivan äitiydestä ja intui- tiivisesti tietävän lapsen hoitoa koskevat asiat. (Thompson & Walker 1989, 860.) Naisten yhteyttä vanhemmuuteen on pidetty niin vahvana, että äitiyttä ja naiseutta on kohdeltu jopa synonyymeina toisilleen koskien naisten ja äitien identiteettiä ja kokemusmaailmaa (Arendell 2000, 1192).

Työtä ja äitiyttä on voitiin pitää aikoinaan yhteensovittamattomana nimenomaan siksi, että työtä ja isyyttä on taas pidettiin niin täydellisesti yhteensopivana (Bernhardt 1993, 36). Traditionaalinen isyyden konstruktio muodostuu uskomukselle isän roolista perheen ensisijaisena elättäjänä, jolla ei välttämättä ole edes taitoa ja halua lapsen päivittäiselle hoidolle (Thompson & Walker 1989, 860; Böök 2001, 16). Traditionaalisen maskuliini- sen normin mukaan isyys ei saisi häiritä isän työtä (Kangas, Lämsä & Heikkinen 2017, 17). Näin ainakin aikaisemmin iso muutos pariskunnan elämässä lapsen syntyessä on joh- tanut yleisesti siihen, että työnjaosta tulee enemmän traditionaalista, kun pariskunnasta tulee vanhempia, jolloin naiset ottavat suuremman vastuun perheeseen liittyvistä vastuista (Kluwer, Heesink & van de Vliert 2002, 930). Traditionaalisen isyyden roolia voidaan pitää vanhemmuuden näkökulmasta hyvin kapeana, joka ei tarjoa kauheasti kosketuspin- taa vanhemmuuteen liittyviin tehtäviin ja suhteeseen lapsen kanssa. Traditionaalisessa isyydessä vahvana on ajatus isän ensisijaisesta roolista työssä käyvänä ja elannon hank- kijana. Toisaalta äideiltä on traditionaalisessa vanhemmuuskäsityksessä suljettu pois kaikki työn kautta tapahtuvat oman yksilöllisen identiteetin ilmaisukeinot ja näin äideille on yhtä lailla rajattu tarkkarajainen rooli, jonka sisällä äiti on.

Tutkijat ovat tunnistaneet näitä ideologioita, jotka vaikuttavat paljon naisten työhön ja perheeseen liittyviin päätöksiin. Yksi näistä vanhemmuutta koskevista ideologioista on muassa juuri tämä edellä mainittu, jonka mukaan äidin ensisijainen vastuu on lastenhoi- taminen ja isien ensisijainen vastuu on perheen elättäminen. (Uttal 1999, 848; Dawn 2016, 180.) Vaikka äidit eivät olisi yhtä mieltä näiden ideologioiden kanssa, tutkijoiden mukaan edelleen 2000-luvulla nämä ideologiat vaikuttavat äiteihin heidän yrittäessään määritellä ideaaleja uudelleen (Dow 2016, 180). Traditionaaliset näkemykset vanhemmuudesta vaikuttavat siis edelleen vanhempiin, vaikka uusiin jaettua tasa-arvoista vanhemmuutta koskeviin ideaaleihin pyrittäisiinkin. 1970-luvulta lähtien on esitetty

(11)

vastakkaisia näkemyksiä normatiiviseen näkemykseen perheestä ja näitä näkemyksiä ovat tukeneet demokraattiset, sosiaaliset, poliittiset ja tieteelliset lähtökohdat (Widmer 2016, 137).

2.2 Jaettu tasa-arvoinen vanhemmuus

Isyyden ja äitiyden roolit ovat aikojen saatossa muuttuneet ja nykyaikana monissa maissa vanhemmalle tavoitteena on jaettu tasa-arvoinen vanhemmuus. Jaettu vanhemmuus on ollut jo 2000-luvun alkupuolella lähtökohta vanhemmuudelle ja sitä voidaan katsoa osaksi vastakkaiseksi suhteessa traditionaaliseen vanhemmuuteen (Böök 2001, 12). Jae- tussa vanhemmuudessa molemmat vanhemmat ovat antamassa hellyyttä sekä toimivat molemmat auktoriteettina (Huttunen 2001, 174). Jaetussa vanhemmuudessa molemmat vanhemmat osallistuvat lapsen hoitamiseen samalla tavalla (Jallinoja 2006, 109). Näin molempien vanhempien roolit vanhempina laajenevat, kun vanhemmuudesta tulee jaettua ja tasa-arvoista.

Jaettuun vanhemmuuteen kuuluu tasavertaisen vanhemmuuden ajatus ja niin kotitöiden kuin lastenhoidon jakaminen. Jaetussa vanhemmuudessa ei ole erillisiä rooleja elättäjille ja hoitajille tai ainakaan vanhempien sukupuolen perusteella tätä erottelua ei tehdä. (Böök 2001, 12.) Jaetun vanhemmuuden ihanteessa äideillä ja isillä ei ole erillisiä erilaisia su- kupuoleen sidottuja sukupuolirooleja, vaan jos jotain erilaisuutta vanhempien välillä on, se rakentuu arjen vuorovaikutustilanteiden kautta lapsen kanssa toimiessa (Huttunen 2001, 174).

Pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden tasa-arvopolitiikka on vahvaa ja se ulottuu myös vanhemmuuteen niin, että äitien ja isien roolit eivät ole aina niin selkeästi erotettavissa toisistaan. Suuri osa naisista pohjoismaissa on osa työelämää siinä missä miehetkin ja useissa tapauksissa perheen selviytyminen onkin riippuvaista kummankin vanhemman työssä käymisestä (Böök 2001, 17). Normina on katsottu suomessa jo pitkän ajan olevan niin sanottu perhemalli, jossa on kaksi ansaitsijaa ja myös äiti on osa kodin ulkopuolista työelämää (Kinnunen, Malinen & Laitinen 2003, 127). Suomessa hyvän vanhemmuuden katsotaan olevan jaettua vanhemmuutta (Perälä-Littunen 2007, 342).

(12)

Nykyajan aikuiset voivat tutkimuksen mukaan pyrkiä realistisesti suhteisiin, joissa molemmat puolisot ovat niin hoivaajan kuin elättäjän rooleissa, joka tarkoittaa muutosta tra- ditionaalisiin perhe- ja työrooleihin (Maume 2006, 859). Eva Bernhardtin ja Gayle Kauf- manin (2012) tutkimuksen mukaan tasa-arvoiset parit tekevätkin muutoksia, jotka mah- dollistavat heidän arvostamiensa jaettujen roolien soveltamisen (Bernhardt & Kaufman 2012, 14). Suhtautuminen sukupuolirooleihin ennustaa sitä, miten perhe- ja työrooleja jaetaan (Beets, Liefbroer & de Jong Gierveld 1997). Ne parit, jotka uskoivat tasa-arvoisiin ideaaleihin, olivat todennäköisimpiä vanhempia tekemään muutoksia työtunteihinsa ja aikatauluihinsa (Bernhardt & Kaufman 2012, 15).

2.3 Jaetun tasa-arvoisen vanhemmuuden toteutuminen

Vaikka tasa-arvoista parisuhdetta ja vanhemmuutta pidettäisiin ideaalina ja parisuhde olisi ollut sitä aikaisemmin, niin usein lasten tulon perheeseen on katsottu muuttavan per- hetyötä vähemmän jaettuun suuntaan ja suurempaan vastuuseen äideille (Johnson & Hus- ton 1998, 202; MacDermid, Shelley & Huston 1990, 484-485). Voisi olettaa, että tasa- arvoisissa perheissä miehet ja naiset priorisoivat samalla tavalla työtä ja perheeseen liit- tyviä velvollisuuksia. Kuitenkin moni aikaisempi tutkimus osoittaa sukupuolten välisiä eroja työn ja perheen välisessä priorisoinnissa. (Maume 2006, 859.) Eli huolimatta aja- tuksesta sukupuolten tasa-arvosta, naisten odotetaan silti usein ottavan suurin vastuu ko- dista ja perheestä ja monet tutkimukset osoittavat, että naiset käyttävät huomattavasti mie- hiä enemmän aikaa kotitöihin, johon liittymäpintana on muun muassa naisten pitemmät vanhempainvapaat (Gustafson 2006, 517; Björnberg 2002, 44; Duncan ym. 2003, 320;

Pilcher 2000, 773-774).

Miehet ovat kuitenkin 1970-luvulta lähtien lisänneet osallistumistaan feminiinisinä pidet- tyihin töihin kuten lastenhoitoon, ruuanlaittoon ja siivoukseen (Duncan ym. 2003, 322).

Myös isien lasten kanssa viettämä aika 1960-luvulta 2000-luvulle on Suzanne Bianchin (2000) tekemän tutkimuksen mukaan noussut, vaikka ero äitien ja isien välillä on edelleen merkittävä (Bianchi 2000, 411). Vaikka miehet tekisivätkin merkittävän ajan lastenhoidosta ja kotitöistä, yleensä naiset suunnittelevat nämä työt ja ottavat näin vastuun

(13)

kotiäitinä ja huoltajana. Useimmilla pareilla, joissa pariskunnan osapuolina on mies ja nainen, palkkatyö, kotityöt ja lastenhoito jakautuu epätasaisesti. (Duncan ym. 2003, 322.) Vaikka jaettua tasa-arvoista vanhemmuutta ja sukupuolten välistä roolijakoa kohti on menty, sinne ei olla vielä täysin päästy.

Scott Coltranen 2000-luvun alussa tekemän tutkimuksen mukaan naiset hoitavat edelleen lähtökohtaisesti kotiin liittyvät vastuut (Coltrane 2000, 1226). Tutkimusten mukaan äidit käyttävät edelleen enemmän aikaa lastenhoitoon ja lasten kanssa ajan viettämiseen, sil- loinkin kun äiti käy töissä tai on ainoa työssä käyvä vanhempi (Raley, Bianchi & Wang 2012, 1447; Bianchi 2000, 411). Äidin hoitaessa päävastuun lastenhoidosta, isä puoles- taan suorittaa avustavaa roolia. Avustajan rooli on vähemmän vaativampi. Monissa tapauksissa miesten apu kotiin liittyvissä töissä ei ole pakottavaa ja rutiininomaista vaan valinta. (Craig 2006, 265.) Edelleen jopa niinkin uudessa kuin vuonna 2019 tehdyssä tutkimuksessa vanhemmuuden katsotaan olevan edellä esitetyn kaltaisesti erittäin sukupuo- littunutta (McDonnell, Luke & Short 2019, 2554).

Craigin (2006) tutkimuksen mukaan äidit käyttävät neljä kertaa enemmän aikaa lapsiin liittyvään kommunikaatioon ja matkustamiseen. Tämä viittaa siihen, että vastuu lasten kuljettamisesta hoitoon tai kouluun sekä keskustelu lasta hoitavien tahojen kanssa osuu useammin äidin kuin isän vastuulle. (Craig 2006, 274.) Äidit käyttävät enemmän aikaa lastenhoitoon liittyviin fyysisiin rutiinitehtäviin kuten kylvettämiseen, syöttämiseen ja lasten pukemiseen (Craig 2006, 265-270; Sayer 2005, 296). Vaikka diskurssit ovat siirtyneet jaetumman tasa-arvoisen vanhemmuuden suuntaan, isät käyttävät suhteellisesti enemmän lastenhoitoajastaan miellyttäviin tarkkailu- ja huvittelu aktiviteetteihin, kuten leikkimiseen, pelaamiseen, tarinoiden lukemiseen ja urheiluun, äitien käyttäessä enem- män aikaa fyysiseen hoitoon ja arjen organisoimiseen (Yeung ym. 2001, 138-141; Craig 2006, 262; Sayer 2005, 291-296).

Kun suurimmassa osassa perheistä naiset pitävät pitkän perhevapaan, syntyy kaava jossa, nainen ottaa päävastuun lastenhoidosta ja kotitöistä, vaikka miehet jakavat siitä tietyn osuuden. Vaikuttaa siltä, että kun tämä kaava on syntynyt, se ei helposti muutu. Naiset jatkavat oman työnsä mukauttamista perheen tarpeiden mukaisesti ja monet miehet

(14)

pitävät tätä mukautumista itsestään selvänä. (Björnberg 2002, 44.) Sen lisäksi, että äidit tekevät enemmän kotitöitä ja hoitotoimenpiteitä, äidit lähtökohtaisesti organisoivat lastenhoitoon liittyvät toimenpiteet ja aikataulut (Walzer 1996, 226). Näin äideillä on enem- män vastuuta potentiaalisesti stressaavasta lapsenhoitoon liittyvien tehtävien organisoi- misesta (Walzer 1996, 226; McDonnell, Luke & Short 2019, 2557). Tutkimuksissa on löydetty naisten ja miesten välinen asetelma, jossa äidit ovat perhetyön johtajia ja orga- nisoijia, kun isät osallistuvat vanhemmuuteen apulaisen roolissa (Coltrane 2000, 1219;

Hawkins 1994, 215; Mederer 1993, 138-140) ja äidit saattavat jopa ohjata isän toimia (Walzer 1996, 226).

2.4 Kohti tasa-arvoista isyyttä

Sosiaaliset odotukset sekä miesten henkilökohtaiset odotukset ovat siirtymässä kohti ide- aalia uudesta osallistuvasta isästä, joka on taloudellisen lisäksi emotionaalisesti osallis- tuva ja joka viettää aikaa lastensa kanssa (Dermott & Miller 2015, 186-188). Diskurssit isyydestä ovat siirtyneet yhden mallin mukaisesta maskuliinisuudesta kohti kasvavaa maskuliinisten subjektien moninaisuutta, joissa niin hoivaava isyys kuin traditionaali- sempi isyys voivat olla samanaikaisesti olemassa (Dermott & Miller 2015, 188).

Saavuttaakseen sukupuolten välisen tasa-arvon työ- ja perherooleissa, on erityisen tär- keää, että mieskumppani tekee muutoksia niin, että hän voi viettää enemmän aikaa kotona. Tämä oli todennäköisintä perheissä, joissa mies todella uskoi sukupuolten väliseen tasa-arvoon. (Bernhardt & Kaufman 2012, 15.) Jotta sukupuolten tasa-arvo saavutetaan julkisissa ja yksityisissä rooleissa, miehillä tulisi olla mahdollisuus tehdä muutoksia työs- sään, joka mahdollistaisi enemmän omistautumista perhe-elämälle (Kangas, Lämsä &

Heikkinen 2017, 17). Tutkimusten mukaan miehillä on suurempi rooli perhe-elämässä, kun he tukevat sukupuolten välistä tasa-arvoa ja molemmat puolisot toivat avioliittoon resursseja (Maume 2006, 860).

Isän vanhemmuuden toissijaisuutta voi käsittää myös äidin ensisijaisuuden kautta. Äiti nimittäin nähdään usein mallina, jota vasten isää verrataan (Perälä-Littunen 2007, 341).

Satu Perälä-Littusen (2007) tekemässä tutkimuksessa vastaajat kuvailivat usein ensin

(15)

hyvän äidin piirteitä, jonka jälkeen hyvän isän ilmaistiin omaavan samat piirteet (Perälä- Littunen 2007, 347). Vaikka käsitys osallistuvasta ja hoivaavasta isyydestä on tullut ta- vanomaiseksi niin akateemisessa kuin julkisessa keskustelussa viime vuosina, on isyys pysynyt suhteellisen määrittelemättömänä ilman tarkkarajaisia empiirisesti muodostuneita kuvauksia (Cannito 2020, 663). Uusi moderni jaetun tasa-arvoisen isyyden määri- telmä kaipaa siis edelleen tutkimusta. Vaikka puheessa isyydestä on tapahtunut muutoksia, on vaikeaa sanoa indikoivatko ne muutoksia uuden tyyppisestä isyydestä (Cannito 2020, 663).

2.4 Äitiyden ja työn yhdistäminen

Perhe-elämässä ja sukupuolten välisissä suhteissa on tapahtunut paljon muutoksia länti- sessä maailmassa, erityisesti naisten rooliin on tullut muutosta ja osallisuudessa työelä- mään on tapahtunut kasvua (Perälä-Littunen 2007, 341). Työssä olevien äitien määrä on jatkuvasti kasvanut ajan myötä (Gerson 1986, 5) ja tavallista onkin molempien vanhempien työssäkäynti kodin ulkopuolisissa töissä (Korvela 2003, 19). Tutkimuksen mukaan naisen kannattaa valita kumppani, joka tukee uraa ja jakaa vanhemmuuden vastuut perin- teisten sukupuoliroolien vastaisesti, jos myös äiti haluaa tehdä uraa (Bleijenbergh, van Engen & Vinkenburg 2012, 30-31).

1980- ja 1990-luvun taitteessa Harriet B. Presserin (1989) tekemässä tutkimuksessa tut- kimustulosten mukaan naiset olivat sopeutujia, jotka järjestivät työtuntinsa miesten aika- taulujen ympärille eikä toisinpäin. Miehiä taas kuvataan hyväksyjiksi, jotka ovat valmiita huolehtimaan lapsistaan, kun äidit ovat työllistettyjä. (Presser 1989, 531.) David J. Mau- men (2006) tutkimuksen tulosten mukaan edelleen 2000-luvulla perheissä naiset sopeut- tavat töihin liittyvät pyrkimyksensä perheensä tarpeisiin, eivätkä tulokset osoita tasa-arvon toteutumista työn ja perheen välisessä jaossa (Maume 2006, 866). Vaikka naiset osallistuvat työelämään, naisiin kuitenkin kohdistuvat suuremmat odotukset kotitöihin osal- listumiselle, joka vaikuttaa todennäköisesti naisten uraan ja paineisiin tehdä mukautumista uralla (Bernhardt & Kaufman 2012, 4; Gustafson 2006, 527).

(16)

Vanhemmuudella on yleisesti negatiivinen vaikutus naisten työelämään osallistumiseen, työtunteihin ja uramenestykseen, kun monet äidit vastaavat kilpailevista vaatimuksista niin töissä kuin vanhemmuudessa, joka alentaa äitien mahdollisuutta sitoutua työhön kodin ulkopuolella, joka saattaa johtaa äitien kohdalla esimerkiksi osa-aikatöihin siirtymi- seen (Bernhardt & Kaufman 2012, 2; Maume 2006, 860; Abele & Spurk 2011, 225). Uran ja vanhemmuuden yhdistämisen katsotaankin olevan vaikeampaa äideille kuin isille (Bleijenbergh, van Engen & Vinkenburg 2012, 31). Äitiydellä on negatiivinen vaikutus myös äitien palkkakehitykseen, kun äideillä on enemmän vastuuta lasten hoidosta ja ko- titöistä suhteessa isiin (Boje 2006, 208; Duvander & Evertsson 2011, 436; Boeckmann, Budig & Misra 2011, 140).

Vaikka perheen molempien vanhempien työssäkäynti on yhä enenevissä määrin norma- lisoitunut (Maclean, Andrews & Eivers 2021, 169; Hayghe 1990, 14) traditionaaliset su- kupuolirooliodotukset äidin ensisijaisesta vastuusta lasten huolehtimisessa voivat tuottaa enemmän työhön liittyvää syyllisyyttä (Borelli ym. 2017b, 358). Tutkimuksen tuloksena on kehitetty termi ”work-interfering-with-family” (WIF), joka kuvaa emotionaalista ko- kemusta, eli syyllisyyden tunnetta työn vaikutuksista perhe-elämään. Tutkimuksen mukaan äidit kokevat paljon enemmän tätä syyllisyyttä. (Borelli ym. 2017b, 356-358; Borelli ym. 2017a, 1739-1742.)

2.5 Intensiivinen vanhemmuus uusliberaalina aikana

Uusliberalistisella ideologialla on yhteyksiä intensiivisen vanhemmuuden diskurssiin, jota voidaan pitää yhtenä aikamme vanhemmuuden diskurssina. Onkin kiinnostavaa tarkastella millä tavalla uusliberalismin ajatukset ovat yhteydessä vanhemmuuteen. (Fargion 2021, 3-4.) Vanhemmuuteen ja sen rooleihin vaikuttaa siis myös intensiivisen vanhemmuuden, erityisesti intensiivisen äitiyden vaatimukset. Aluksi käydään läpi taustana uus- liberalistisia ajatusmalleja, sillä ne ovat vallalla läntisessä maailmassa ja näin ollen vai- kuttamassa intensiivisen vanhemmuuden luomiin vaatimuksiin. Tämän jälkeen käsitel- lään intensiivisen vanhemmuuden konseptia, jossa on erilaisia ongelmia. Lopuksi käsi- tellään myös intensiiviseen vanhemmuuteen liittyvää sukupuolisokeuden ongelmaa.

(17)

Uusliberalismin perusajatuksiin kuuluu kulujen laskemisen priorisointi sosiaalipolitii- kassa, jota toteutetaan uusliberalistisessa mallissa julkisia palveluita yksityistämällä ja marketisaatiolla. Uusliberalismi katsoo nämä parhaaksi mahdolliseksi tavaksi optimoida julkisten palveluiden toimintaa, joiden lisäksi kulujen laskemisen keinoina pidetään leik- kauksia julkisista varoista sosiaaliohjelmissa ja koulutuksessa. (Fargion 2021, 3.) Uusli- beralistisessa katsantokannassa vanhemmuus katsotaan yksityiseksi toiminnaksi, jossa vanhemmuuteen pitää puuttua vain äärimmäisen vaarallisissa tilanteissa (Fargion 2014).

Vanhemmuuteen ei siis välttämättä saa tarvitsemaansa tukea yhteiskunnan taholta ja näin ollen vanhemmuus voi muodostua hyvin raskaaksi tai jopa mahdottomaksi erilaisten pai- neiden ja odotusten ristiaallokossa. Vaikka perhepalveluihin ei investoitaisi tarpeeksi, vanhemmuus nähdään hyvin tärkeänä ja monet sosiaaliset ongelmat katsotaan huonosta vanhemmuudesta johtuvaksi (Welch 2018, 201; Martin 2017).

Intensiivistä vanhemmuutta voidaan kuvata esimerkiksi vanhempien puuttumisella lasten elämään autoritaarisellakin tyylillä vanhempien omistaessa paljon aikaa ja rahaa lasten koulutukseen ja harrastuksiin samalla kontrolloiden ja neuvoen jälkikasvuaan (Fargion 2021, 3-4). Intensiivisen vanhemmuuden kuvausta voidaan kritisoida sillä, että sen mää- ritellessä hyvää vanhemmuutta se reflektoi vain keskiluokkaista kulttuuria ja resursseja niin kuin ne olisivat universaaleja standardeja (McDonald-Harker 2016; Fargion 2021, 4). Tämä johtaa kehityssuuntaan, jossa huonoksi vanhemmuudeksi katsotaan sellaista vanhemmuutta, jossa ei voida antaa niin paljoa aikaa ja muita resursseja, ja näin jätetään huomioimatta materiaaliset, kulttuuriset ja relationaaliset olosuhteet, joissa perheet elävät (Fargion 2021, 4).

Kun aikaisemmin hyvän äitiyden katsottiin olevan lasten syötettyinä, puhtaina, lämpi- minä ja turvassa pitämistä, intensiivisessä äitiydessä äitiys on projekti, jossa äitien tulee laittaa lasten tarpeet etusijalle ja seurata asiantuntijoiden ohjeistusta varmistaakseen par- haan mahdollisen lopputuloksen lasten psyykkisen, emotionaalisen ja taloudellisen hy- vinvoinnin kannalta (Lowe, Lee & Macvarish 2015, 16). Kun tutkimus on lisääntynyt, on lasten ensimmäisiä vuosia alettu pitää entistä tärkeämpinä lapsen kognitiivisen kehityk- sen kannalta ja tulevaa elämää sekä sen menestystä määrittävänä tekijänä (Fargion 2021, 4). Tämä on lisännyt vanhemmille ja erityisesti äideille entisestään uusliberaalina aikana

(18)

paineita siitä, että vanhemmat huolehtivat lapsistaan oikein ja järjestävät oikeanlaista sti- mulaatiota, kokemuksia ja mahdollisuuksia lapsilleen (Mainland, Shaw & Prier 2017, 94;

Smyth & Craig 2017). Tätä voidaan pitää myös intensiivisen vanhemmuuden ilmenty- mänä (Fargion 2021, 4).

Intensiivisen vanhemmuuden vaatimukset osuvat erityisesti äiteihin ja vanhempiin, joilla on sosioekonomisia haasteita. Tämä on erityisen tuhoisaa, kun ”hyvän äitiyden” ihanne ei ole monenkaan saatavilla johtuen sosioekonomisista haasteista. Diskurssit hyvästä äi- tiydestä tai vanhemmuudesta eivät toteudu todellisessa kontekstissa, vaan ikään kuin niin, että äitiys tapahtuisi luokan, köyhyyden ja muiden rajoitusten ulkopuolella. (Goodall 2021, 105.) Vanhemmuuteen voi kuitenkin vaikuttaa nykypäivänä muun muassa köyhyys ja taloudellinen epävarmuus (Potsi ym. 2012, 2586-2587). Vanhemmuuteen vaikuttaa myös muuttoliike maiden välillä ja muuttoliikkeen sisältämät monikulttuuriset dimensiot (Deng & Marlowe 2013).

Yksi intensiivisen vanhemmuuden diskurssiin liittyvä seikka on sen sukupuoli neutraa- lius tai ennemminkin sokeus sukupuolelle (Daly 2013, 223; Widding 2018, 487). Huoli- matta siitä, että äitejä nimetään syntipukeiksi, perheen epätasapaino jää näkymättömäksi, kun sukupuolelle ollaan sokeita (Daly 2013, 226). Sukupuolien erottelemattomuus tai tarkemmin äitien ja isien erottelemattomuus ja samaistaminen ei siis välttämättä kerro su- kupuolineutraalista vanhemmuudesta tai tasa-arvoisesta vanhemmuudesta, vaan sokeu- desta sukupuolelle. Monet tutkijat ovat kuitenkin vielä 2010-luvulla löytäneet tuloksia siitä, että vanhemmuus ja kasvatus katsotaan edelleen naisten vastuuksi, jolloin äitejä myös syytetään kasvatukseen liittyvistä ongelmista (Peters, 2012, 122-123; Smyth &

Craig 2017, 109).

(19)

3 TEOREETTIS-METODOLOGISIA LÄHTÖKOHTIA

3.1 Sosiaalinen konstruktionismi

Käsittelen tässä tämän tutkimuksen kannalta keskeisiä lähtökohtia sosiaalisen konstruktionismin teoreettisesta kentästä sekä lähinnä sosiaalisen konstruktionismin eri suuntaus- ten niin sanottuja ”yleisiä oppeja”, jotka soveltuvat sosiaalisen konstruktionismin eri muotoihin. Sosiaalinen konstruktionismi on alati muuttuva ja kehittyvä teoreettinen suuntaus, jonka piirissä käytännössä jokainen voi tehdä uusia oivalluksia. Sosiaalinen konstruktionismi houkuttelee jokaista avaamaan ajatusmaailmaansa uudelle käsitystavalle maailmasta ja kutsuu suhtautumaan kriittisesti niihin sosiaalisiin konstruktioihin, jota maailmasta tällä hetkellä on konstruoitu. Sosiaalista konstruktionismia voisi kutsua avoi- meksi lähestymistavaksi tietoon, maailmaan ja kieleen. Vanhemmuutta, feminiinisyyttä, maskuliinisuutta, äitiyttä ja isyyttä voidaan katsoa sosiaalisesti konstruoituneiksi. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi termi ”perhe” on yhdessä sovittu ja määritelty ja kyseessä ei ole itsenäinen kokonaisuus valmiiksi olemassa olevalla olemuksella. Näin ollen vanhemmuuden diskurssit vanhemmuutta käsittelevissä lehdissä, ymmärretään sosiaalisina kon- struktioina. (Thunstedt 2017, 4.)

Sosiaalisen konstruktionismin ajattelutapa voidaan ymmärtää seuraavan esimerkin kautta, jossa otetaan pienen 1-vuotiaan lapsen käsitys maailmasta vertailukohdaksi tie- tyssä kulttuurissa elävän aikuisen käsitykseen maailmasta. Kun lasta työnnetään rattaissa kadulla, aikuinen näkee mäntyjä, sairaanhoitajan ja ambulanssin, kirjaston ja näin edelleen. Vaikka rattaissa oleva lapsi näkee kaiken saman, ei lapsen maailmassa ole olemassa sellaisia käsitteitä kuin mänty, sairaanhoitaja, ambulanssi tai kirjasto. Näin lähestymme maailmaa eri tavalla ja tämä erilaisuus muodostuu sosiaalisissa suhteissa. Sosiaalisten suhteiden vuorovaikutuksessa konstruoimme maailmaa suuntaan ja toiseen. Kun osallis- tumme sosiaalisiin suhteisiin, maailmasta tulee sellainen kuin se meille on. Lapsen kas- vaessa hän oppii konstruoimaan maailmaa samalla tavalla ja tämä oppiminen tapahtuu sosiaalisissa suhteissa. Lapsi ei itse päästään keksi näkevänsä esimerkiksi kirjastoa, vaan lapsi oppii tämän sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. (Gergen 2015, 4.) Näin perimme

(20)

historiallisesti tavan käsittää maailmaa, ja juuret tähän ovat kokemuksissa sekä subjektii- visuudessa (Lock & Strong 2010, 4).

Sosiaalinen konstruktionismi on saanut vaikutteita monista tieteistä kuten sosiologiasta, filosofiasta ja kielitieteistä (Burr 2015, 2). Näin ollen sosiaalinen konstruktionismi sopii hyvin viitekehykseksi tälle tutkimukselle. Tässä tutkimuksessa tutkitaan sosiologista il- miötä eli vanhemmuutta ja nimenomaan vanhemmuudesta tuotettua diskurssia eli kielen tuottamista. Sosiaalisen konstruktionismin ei katsota kuuluvan yhdelle tiedekunnalle tai yksittäiselle yksilölle tai yhdelle kirjalle vaan sosiaalisen konstruktionismin ideat nouse- vat dialogisista prosesseista, jotka ovat jatkuvia ja osallistuminen niihin on kaikille mahdollista (Gergen 2015, 3). Diskursseja voidaan pitää dialogisina prosesseina. Sosiaalinen konstruktionismi ja diskurssianalyysi kulkevat usein käsi kädessä, kuten myös tässä tutkimuksessa (Jokinen, Juhila & Suoninen 2016, 14).

Sosiaalisen konstruktionismin yhtenä näkökulmana on kyseenalaistaa perinteinen psyko- loginen näkemys siitä, että ihmisen tavat ja piirteet olisivat peräisin henkilön biologiasta ja persoonasta (Burr 2015, 6-8). Osana vanhemmuuden tutkimista ja vanhemmuuden diskurssien tutkimista voidaan pitää esimerkiksi kyseenalaistusta siitä, että jotkin vanhemmuuden piirteet tai roolit juontaisivat naisten tai miesten biologiasta tai persoonasta. So- siaalisen konstruktionismin linssien läpi katsottuna ennemminkin roolit ja tavat vanhemmuudessa ovat sosiaalisesti muodostuneita. Näitä sosiaalisesti muodostuneita konstruktioita toisinnetaan esimerkiksi perhelehtien teksteissä tuotettaessa diskurssia vanhemmuudesta. Kun näitä diskursseja tunnistetaan, voidaan huomata muodostuneita konstruktioita.

Tästä syystä sosiaalisen konstruktionismin mukainen lähestymistapa onkin valittu aineiston tarkasteluun. Aineistosta pyritään diskurssianalyysin keinoin löytämään diskursseja vanhemmuudesta tarkastellen aineistoa sosiaalisen konstruktionimin lähestymistavan kautta. Sosiaalinen konstruktionismi katsoo muodostamamme kulttuurin ja yhteiskunnan olevan omia versioita välillämme olevasta todellisuudesta ja näin kieltää sen, että tietoi- suutemme olisi välitön havainto todellisuudesta näin kyseenalaistaen relativistisia käsi- tyksiä maailmasta. Sosiaalisen konstruktionismin piirissä ei voida katsoa olevan sellaista asiaa kuin objektiivinen fakta. (Burr 2015, 9.) Myöskään tässä tutkimuksessa löydettyjä diskursseja ei pidetä objektiivisina faktoina, vain yhdenlaisina mediassa esitettyinä

(21)

aikalaiskuvauksina vanhemmuudesta. Medialla viitataan tässä kohtaa nimenomaan tietyn lehden tuottamiin vanhemmuuden diskursseihin, eli Meidän Perhe -lehden vanhemmuuden diskursseihin.

Sosiaalinen konstruktionismi ei ole yksittäinen koulukunta, vaan sillä on monia suuntauksia. On kuitenkin muutamia oppeja, jotka yhdistävät sosiaalisen konstruktionismin suun- tia. Ensinnäkin sosiaalinen konstruktionismi on kiinnostunut merkityksistä ja ymmärryk- sestä, jonka keskiössä on inhimilliset toiminnat. Toiseksi näkemys merkityksestä ja ym- märryksestä saa alkunsa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Kolmanneksi merkitykset syntyvät vääjäämättömästi sosiokulttuuristen prosessien sisällä, jotka tapahtuvat tietyssä ajassa ja paikassa. Neljänneksi suurella osalla sosiaalisista konstruktionisteista on vaikea suhde essentialismiin, eli ideaan siitä, että psykologian yhtenä suurimpana tavoitteena on paljastaa ihmisen essentiaaliset ominaisuudet. Viidentenä voidaan pitää kriittisten näkö- kulmien omaksumista käsillä oleviin aiheisiin, jolla pyritään sosiaalisen maailman ope- raatioiden paljastamiseen, toisin kun traditionaalisessa teoretisoinnissa pyritään ainoas- taan selittämään ja ymmärtämään nämä prosessit. (Lock & Strong 2010, 6-7.) Näitä oppeja pyritään soveltamaan myös tässä tutkimuksessa aineistoa tarkastellessa. Tässä tutkimuksessa kiinnostus kohdistuu erityisesti siihen, millaisia merkityksiä vanhemmuudelle luodaan ja millaisessa sosiokulttuurisessa prosessissa vanhemmuus muodostuu.

Sosiaalisen konstruktionismin tulkinnan mukaan ymmärryksemme maailmasta ei tule ob- jektiivisesta todellisuudesta, vaan menneisyyden ja nykyisyyden ihmisiltä. Sosiaalisen konstruktionismin tulkinnan mukaan synnymme maailmaan, jossa on olemassa valmiita käsitteellisiä kehikkoja ja kategorioita, joita kulttuurissamme olevat ihmiset jo käyttävät.

(Burr 2015, 10.) Tätä puolta sosiaalisen konstruktionismin lähestymistavasta on huomi- oitu teoreettisessa viitekehyksessä, jossa on käsitelty aikaisempaa tutkimusta vanhemmuudesta ja sen diskursseista 1990-luvulta 2020-luvulle. Sosiaalinen konstruktionismi ohjaa meitä havainnoimaan maailmaa ja itseämme kriittisesti unohtaen hetkeksi itsestään selvinä pitämämme asiat (Burr 2015, 2).

Sosiaalinen konstruktionismi ohjaa kyseenalaistamaan sitä, millaisena maailma vaikuttaa näyttäytyvän. Tällä viitataan siihen, että kategoriat, joihin olemme tottuneet eivät

(22)

välttämättä viittaa todellisiin jakoihin. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii sukupuoli ja seksuaalisuus. Observaatioilla maailmasta on totuttu näkemään kaksi sukupuolta, miehet ja naiset. Sosiaalinen konstruktionismi asettaa tämän jaon kyseenalaiseksi. Sosiaalisen konstruktionismin avulla päästään käsiksi harmaaseen alueeseen eri jakojen välillä. (Burr 2015, 3.) Nykyään tiedämme, että sukupuoli ja seksuaalisuus ovat moninaisia käsitteitä, eivätkä ne rajoitu vain miehiin ja naisiin sukupuolen osalta tai heteroseksuaalisuuteen seksuaalisuuden osalta. Sukupuolet ovat moninaisia sukupuolen moninaisuuden kirjolla ja samoin seksuaalisuus on moninaista. (Järviö 2020, 101-105.) Sosiaalinen konstruktionismi tuo esiin, että olisimme saattaneet alkaa jaotella ihmisiä yhtä absurdisti esimerkiksi lyhyisiin ja pitkiin ihmisiin (Burr 2015, 3). Tässä tutkimuksessa sosiaalisen konstruktionismin mukaisesti voidaan kyseenalaistaa niitä rooleja, mitä vanhemmille sukupuolen perusteella aineiston vanhemmuuden diskursseissa tarjotaan. Myös muun muassa sitä voidaan kyseenalaistaa, kenelle ylipäätään annetaan tilaa tuottaa vanhemmuuden diskursseja Meidän Perhe -lehdessä. Tällä viitataan muun muassa kyseenalaistukseen siitä, että vuoden aikana Meidän perhe -lehdessä 44:stä julkaistusta henkilöhaastattelusta vain yhdessä haastattelussa oli kyse muunlaisesta perheestä, kuin ainakin alun pitäen äidin, isän ja lapsen perheestä.

Konstruktionistisen ajattelun mukaan meidän käsityksemme eivät ole välttämättä yhtään parempia tai lähempänä totuutta, kuin jotkut toiset tavat käsittää maailmaa (Burr 2015, 4). Jos maailmaa katsotaan sosiaalisen konstruktionismin linssien läpi, voidaan siitä katsoa seurauksena ajatus siitä, että jos kaikki mitä ajattelemme todeksi, on todellisuudessa sosiaalisesti konstruoitunutta, tällöin mikään ei ole todellista ilman, että ihmiset ovat hy- väksyneet yhdessä tuumin, että se on todellista (Gergen 2015, 5). Sosiaalisen konstruktionismin ontologinen ulottuvuus sisältää oletuksen, että koko todellisuus on itsessään sosiaalinen konstruktio, joka on muodostunut monien maailman tulkintaa koskevien neu- votteluiden tuloksena (Sandu 2016, 2.) Tämä tarkoittaa tässä tutkimuksessa esimerkiksi sitä, että vanhemmuuden diskurssit Meidän Perhe -lehdessä ovat syntyneet sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, ”neuvottelussa”, haastateltujen vanhempien ja haastattelijoina toi- mineiden toimittajien välillä. Ja laajemmalla tasolla vanhempien tuottamaan puheeseen vanhemmuudesta on vaikuttanut 2020-luvun sosiokulttuurinen ympäristö ja sosiaalinen vuorovaikutus sen kanssa.

(23)

Sosiaalisen konstruktionismin teoreetikot eivät pyri väittämään, että todellisuutta ei olisi olemassa tai että mitään ei olisi olemassa. Sosiaalisen konstruktionismin edustajat pyrki- vät siihen, että huomattaisiin se, että aina kun ihmiset kuvailevat todellisuutta, he puhuvat tietystä näkökulmasta tai ymmärryksen perinteestä. Siitä voidaan olla yhtä mieltä, että jotain on olemassa, mutta kun sitä jotain yritetään kuvailla, mitä se on, niin väistämättä nojaudutaan johonkin perinteeseen ymmärryksen saavuttamiseksi. (Gergen 2015, 5.) So- siaalisen konstruktionismin piirissä katsotaan, että todellisuutemme konsensus on puheessa (Sandu 2016, 1). Tutkimuksen kohteena on siis kieli instrumenttina ja sen tuottama diskurssi.

Sosiaalinen konstruktionismi on kiinnostunut sen prosessin selittämisestä, jossa ihmiset kuvailevat ja huomioivat sitä maailmaa, jossa he elävät ja jonka osana he ovat. Konstruk- tionistinen malli näyttää, että todellisuus on luotu kommunikoinnin prosessissa käyttäen kielten instrumentteja jokaisen yksilön vaikuttaessa ja muokatessa toistensa vastauksia.

(Sandu 2016, 1.) Tässä tutkimuksessa tutkitaan sitä kommunikoinnin prosessia, joka on tapahtunut haastateltujen vanhempien ja toimittajien välillä ja siitä syntynyttä diskurssia.

Toisaalta voidaan ajatella, että tutkittaisiin sitä kommunikoinnin prosessia, joka tapahtuu lehden ja lukijan välillä. Tulee ottaa huomioon, että lehteen tuotetut diskurssit ovat syntyneet tässä sosiaalisessa ympäristössä, jossa nyt elämme. Näin ollen myös vanhempien toimittajalle tuottama puhe on muodostunut sosiaalisessa vuorovaikutuksessa tämänhet- kisen maailman kanssa eikä vain vuorovaikutuksessa haastattelijan kanssa.

Sosiaalisen konstruktionistin näkemys tiedon muodostumisesta on siinä, että ihmiset konstruoivat tietoa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Sosiaalisessa vuorovaikutuksessa tieto muuntuu ja siitä tulee erilaisista osista koottua. Tästä syystä sosiaalinen vuorovaikutus ja erityisesti kieli on sosiaalisen konstruktionismin suuren mielenkiinnon kohteena. (Burr 2015, 4-5). Käsityksemme jostain ilmiöstä syntyy ilmiön kanssa työskente- levien, ilmiötä kokevien ja heidän keskustelukumppaniensa välisessä vuorovaikutuksessa. Käsitystä ilmiöistä ei voida siis pitää objektiivisena totuutena vaan sosiaalisen prosessien vuorovaikutuksen tuloksena. (Burr 2015, 5). Sosiaalisen konstruktionismin aja- tusta voidaan yksinkertaisesti lähestyä ajatuksella siitä, että asiat, joita pidämme totena maailmassa, ovat todella riippuvaisia sosiaalisista suhteista, joiden osa olemme (Gergen

(24)

2015, 3). Monissa tämän tutkimuksen aineistona olevissa haastatteluissa vuorovaikutusta on tapahtunut jopa haastateltavien välillä, kun haastateltavat vanhemmat tuottavat diskurssia yhdessä keskustellessaan perhe-elämään liittyvistä teemoista ja luovat näin tie- dostaen tai tiedostamattaan erilaisia vanhemmuuden diskursseja.

Joka päivä jakaessamme kulttuuria ja kieltä uusinnamme ja kehitämme konsepteja ja kategorioita. Näin ollen se tapa, jolla henkilö miettii ja käsittää asiat, saa merkityksille ke- hikon kielestä, jota käytämme. Yksinkertaisesti sanottuna kieli on tarpeellinen ehto ajatusten muodostamiselle, kielen ja ajatusten suhde onkin ollut pitkään psykologian mielenkiinnon kohteena. (Burr 2015, 10.) Kommunikoidessamme toistemme kanssa konstruoimme sitä maailmaa, jossa elämme (Gergen 2015, 5). Sosiaalinen konstruktionismi on kiinnostunut siitä, miten todellisuutta kuvataan kielessä ja miten nämä kuvaukset muokkaavat vuorovaikutuksessa todellisuuttamme. Todellisuuden katsotaan rakentuvan vuorovaikutuksessa ja kielellä katsotaan olevan suuri rooli tässä vuorovaikutuksessa. (Burr 2015, 1-7.) Monien sosiaaliteoreetikoiden mielestä diskurssit muokkaavat sosiaalista maailmaamme (Elder-Vass 2012, 143) Sosiaalisen konstruktionismin näkökulmasta kie- lellinen ilmaisu ja vuorovaikutus siis muokkaavat todellisuuttamme. Tästä näkökulmasta kielen ja vuorovaikutuksen tutkimista ja tulkintaa, kuten tämän tutkimuksen tekemistä, voidaan pitää tarpeellisena niin yleisesti kuin tieteellisestäkin näkökulmasta. Kun tarkas- telee maailmaa sosiaalisen konstruktionismin linssin läpi, on löydettävissä ilmaisua sisäl- tävistä aineistoista niitä diskursseja, joilla ihmiset tässä ajassa puhuvat tai ilmaisevat jostain ilmiöstä. Näiden diskurssien tunnistaminen luo kuvan siitä sosiaalisesta maailmasta, jossa tällä hetkellä elämme.

Kaikki sosiaalisen konstruktionismin muodot ovat kiinnostuneita kielen voimasta ja mer- kityksestä. Tästä syystä kielen analyysi ja muut vertauskuvalliset analyysin muodot ovat sosiaalisen konstruktionismin keskeisiä tutkimusmetodeja. Tutkimusmetodia ei voida pi- tää itsessään sosiaalisen konstruktionistisena, vaan sosiaalinen konstruktionismi yksinkertaisesti tekee erilaisia oletuksia sen tavoitteista ja kootun aineiston luonteesta. Sosiaa- lisen konstruktionismin arvioinnin kohteena on yleensä erilaiset laadulliset materiaalit kuten haastattelut tai erilaiset tekstit. Sosiaalisen konstruktionismin metodista lähestymis- tapaa kutsutaan diskursiiviseksi analyysiksi. Mitä diskursiivisella analyysilla kulloinkin

(25)

tarkoitetaan, riippuu siitä millaisen teoreettisen ja menetelmällisen orientaation kirjoittaja on valinnut. (Burr 2015, 28.) Tässä tutkimuksessa aineistona on vanhempien henkilöhaas- tatteluista toimittajien tuottamat artikkelit Meidän Perhe -lehdessä.

Sosiaalinen konstruktionismi tuo esiin sen, kuinka erilaiset luokittelut ja päätelmät yli- päätään ovat hyvin aikaansa sidonnaisia ja siten uudelleen määriteltävissä. Tästä esimerk- kinä toimii esimerkiksi se, kuinka suhtautuminen lapsiin ja lasten kasvatukseen on muut- tunut tieteen piirissä vuosien aikana. Tämä tarkoittaa sitä, että ymmärryksemme on historiallisesti ja kulttuurisesti riippuvaista. (Burr 2015, 4.) Sosiaalisella konstruktionismilla ei pyritä purkamaan kaikkea sitä mitkä on katsottu todeksi tai hyväksi sen takia, että se on muodostunut sosiaalisesti. Sosiaalinen konstruktionismi ennemminkin ohjaa näke- mään maailman sosiaalisten konstruktioiden kautta ja kyseenalaistamaan jo olemassa olevia sosiaalisia konstruktioita ja luomaan uusia. Sosiaalisen konstruktionismin valossa maailma on kokonaan luotavissa uudelleen. (Gergen 2015, 5.) Näin ollen tässä tutkimuksessa tarkoituksena tunnistaa vanhemmuuden diskursseja ja konstruktioita.

On huomattu, että sosiaalitieteisiin ja psykologiaan liittyy usein poliittinen komponentti.

Poliittisella komponentilla viitataan siihen, että ”faktat” eivät todellisuudessa ole neutraa- leja ja vain odottamassa sitä, että ne keksitään. Ennemminkin voidaan ajatella, että ”faktat” on konstruoitu eri alojen sisällä muodostuen ideologioiksi, jotka hyödyttävät tiettyjä ihmisryhmiä samalla kun ne alistavat toisia ihmisryhmiä. (Lock & Strong 2010, 2.) Tätä on tapahtunut esimerkiksi alkuperäiskansoille länsimaalaisten kolonialismin tuotoksena, kun alkuperäiskansojen arvoja ja ajatuksia on halveksuttu ja katsottu näiden perustuvan taikauskolle eikä tieteelle. Kulttuuriset yhteentörmäykset johtuen eri osapuolten ymmär- ryksen puutteesta toistensa arkipäiväisiä tapoja ja ajatuksia kohtaan voi olla potentiaalisesti räjähdysherkkää. (Lock & Strong 2010, 3.) Michel Foucaultin näkemys sosiaalisen konstruktionismista on yksinkertaistaen ollut, että kaikki tieto edustaa vallankäyttöä ja näin ollen kieli on vallan väline (Elder-Vass 2012, 78). Vanhemmuuden diskursseissa vallankäyttönä on voitu pitää äideille ja isille sosiaalisesti määriteltyjä tiukkoja rooleja.

Sosiaalisen konstruktionismin valossa nähdään se, kuinka maailma on muotoutunut mie- lissämme hyvin paljolti siitä riippuen, missä kulttuurissa elämme ja minkälaisessa

(26)

sosiaalisessa vuorovaikutuksessa olemme elämän aikana olleet. Näin ollen on helposti nähtävissä se, kuinka eri ammattialojen tai esimerkiksi maiden sisällä maailmaa saatetaan konstruoida toisistaan hyvin eri tavalla. Kun maailma ymmärretään sosiaalisen konstruktionismin valossa, on meillä mahdollisuus syvempään yhteisymmärrykseen koko maailman kanssa, kun ymmärrämme jokaisen tietoisuuden rakentumisen sosiaalisina prosesseina. Kielellä on valtava merkitys sosiaalisen todellisuutemme rakentumisessa. Millaisia diskursseja tuotamme kaikesta ympärillämme ja esimerkiksi itsestämme. Tässä valossa on äärimmäisen mielenkiintoista tutkia myös vanhemmuutta ja sen diskursseja sosiaalisen konstruktionismin ja diskursiivisen analyysin linssien läpi.

3.2 Diskurssianalyysi

Diskurssianalyysissa analysoidaan kieltä. Jotta diskurssianalyysin luontoa pystyisi hel- pommin käsittämään, on ymmärrettävä ero kahden kielenkäyttöä analysoivan tavan vä- liltä. Kieltä on ensinnäkin mahdollista analysoida kuvana todellisuudesta ja toiseksi todellisuuden rakentajana. Tätä ensimmäistä näkökulmaa voidaan pitää realistisena näkö- kulmana, jossa kielenkäytön oletetaan olevan väline, joka antaa tietoa tosiasioista. Toista näkökulmaa voidaan pitää sosiaalisen konstruktionismin näkökulmana, jossa kielen- käyttö ei ole ikään kuin kaukoputki, jolla nähdään todellisuus, vaan kielenkäyttö on osa todellisuutta, ikään kuin yksi tiiliskivi rakennetussa tiiliseinässä. Diskurssianalyysi perus- tuu nimenomaan tähän konstruktionistiseen näkökulmaan. (Jokinen, Juhila & Suoninen 2016, 14.) Sosiaalista konstruktionismia on käsitelty tarkemmin aikaisemmassa alaluvussa. Tässä tutkimuksessa analysoidaan kieltä nimenomaan diskurssianalyyttisin keinoin. Kiinnostuksen kohteena on se, millaista todellisuutta vanhemmuudesta Meidän Perhe -lehden vanhemmuuden diskurssit tuottavat ja rakentavat.

Diskurssianalyysia käsiteltäessä ja käytettäessä tulee ottaa huomioon, että diskurssianalyysi on käytetty monilla tieteenaloilla ja se on myös kehittynyt monilla tieteenaloilla.

Tämä tarkoittaa sitä, että diskurssianalyysilla on monenlaisia perinteitä, periaatteita, teo- rioita ja käyttötapoja. Näin ollen diskurssianalyysia voi soveltaa monella tavalla. (Joki- nen, Juhila & Suoninen 2016, 15.) Tässä tutkimuksessa sovellettavat diskurssianalyysin sovellukset käydään läpi tässä alaluvussa. Pyrin tutkimuksessani tässä alaluvussa

(27)

esitettyihin diskursiivisen analyysin teoreettisten lähtökohtien ja aineiston väliseen vuo- ropuheluun. Diskurssianalyysia on mahdoton typistää pieneen lokeroon, sillä diskursiivisen analyysin pohjautuessa sosiaalisen konstruktionismin perinteeseen, tulee aikaisempia luokitteluja kyseenalaistaa ja muodostaa uusia tulkintoja. Näin ollen sosiaaliseen kon- struktionismiin ja diskursiiviseen analyysiin soveltuu hyvin myös todellisuuden muodos- taminen tutkimuksella ja kielellä samalla tavalla kuin tutkimuksessa pyritään analysoi- maan kielellä muodostettua todellisuutta ja diskursseja.

Diskurssianalyysia voidaan pitää monitieteisenä lähestymistapana, johon on ollut vaikut- tamassa ideat monesta traditiosta (Cameron & Panović 2017, 3). Diskurssianalyysia on pidettävä väljänä teoreettisena viitekehyksenä eikä tiukan selkeärajaisena tutkimusmene- telmänä (Jokinen, Juhila & Suoninen 2016, 21). Diskurssille voidaan antaa monia merki- tyksiä ja diskurssianalyysille on monia erilaisia suuntauksia (Jørgensen & Phillips 2002, 1). Vaikka diskurssin määritelmiä on monta ja niitä voidaan varioida, useimmat variaatiot noudattavat seuraavaa kolmea teemaa; diskurssia voidaan pitää kielenä ”lauseen yläpuo- lella”, diskurssi on kieltä, joka on ”käytössä” ja diskurssi on sosiaalisten käytäntöjen muoto, jossa kielellä on keskeinen rooli (Cameron & Panović 2017, 3).

Diskurssianalyysin metodiikan ytimessä on se, että aineistosta pyritään tunnistamaan avoimesti pähkäilyn ja tutkimisen aiheita, kuten erilaisia jännitteitä (Jokinen, Juhila &

Suoninen 2016, 17). Tässä tutkimuksessa on tunnistettu muun muassa jännite äitiyden ja työn yhdistämisen välillä. Diskursiiviselle analyysille ei voida siis antaa tiukkoja nouda- tettavia ohjenuoria. Diskurssianalyysin teoreettisen viitekehyksen voidaan katsoa rakentuvan seuraavista oletuksista; kielenkäytön oletetaan rakentavan sosiaalista todellisuutta, oletetaan olemassa olevan monia rinnakkaisia ja keskenään kilpailevia merkityssystee- mejä, oletetaan toiminnan merkityksellisyyden olevan kontekstisidonnaista, oletetaan toi- mijoiden kiinnittyvän merkityssysteemeihin ja oletetaan kielenkäytön luonteen olevan seurauksia tuottavaa (Jokinen, Juhila & Suoninen 2016, 21).

Kielenkäytön tutkija ei voi täysin välttää jo olemassa olevien kategorioiden, käsitteiden ja dikotomioiden käyttöä, eikä se ole tarkoituksen mukaistakaan. Jos vanhoja kielen jä- sennyksiä ei jollain tavalla käyttäisi osana luonnollista tekstintuottoa, muodostuisi

(28)

tekstistä helposti vaikeaselkoista ja jokaista sanaa kyseenalaistavaa. Tutkijan tulee luoda tutkimustaan tunnettujen merkityssysteemien kautta niin, että niitä voidaan kulttuurisesti ymmärtää ja ne ikään kuin avautuvat tai kommunikoivat myös muille kuin tutkimuksen tekijälle itselleen. Ei ole tarkoitus siis luoda kokonaan uutta kieltä, vaikka jollain tavalla yksittäisiä käsitteitä voidaan määritellä tavallisesta poikkeavastikkin. (Jokinen, Juhila &

Suoninen 2016, 24.) Tässä tutkimuksessa on käytetty jo olemassa olevia käsitteitä ja kategorioita, joita ovat muun muassa olleet ”äitiys”, ”isyys”, ”vanhemmuus”, ”jaettu vanhemmuus” ja ”traditionaalinen vanhemmuus”.

Tässä tutkimuksessa diskurssianalyysin raakamateriaalina voidaan pitää aineistoa eli Meidän Perhe -lehden henkilöhaastatteluita, kun taas diskurssi on tutkijan tulkinnan tu- losta. Diskurssi ei siis ole raakamateriaalia. (Jokinen, Juhila & Suoninen 2016, 27.) Ref- lektointina voidaan pitää pohdintaa siitä, kuinka paljon tutkijalla on mahdollisuuksia asi- oiden, ilmiöiden, tekojen ja toiminnan kuvaamiseen niin, ettei hän rakentaisi niitä huo- maamattaan totuttuun tapaan (Jokinen, Juhila & Suoninen 2016, 24). Kielen käyttämistä voitaisiin vaihtoehtoisesti kutsua puhumiemme tai kirjoittamiemme kohteiden konstruoi- miseksi eli merkityksellistämiseksi. Kielellä siis maailman kuvaamisen lisäksi merkityk- sellistämme, järjestämme, rakennamme ja muunnamme sen sosiaalisen todellisuuden il- mentymistä, jonka piirissä elämme. (Jokinen, Juhila & Suoninen 2016, 21.) Tutkijana olen pyrkinyt tunnistamaan tässä tutkimuksessa vanhemmuudesta aineistossa tuotettuja merkityksiä ja jäsennyksiä.

Diskurssianalyysilla pyritään usein tekemään näkyväksi ja eksplikoimaan maailmaa luovat konstruktiot, niiden vakiintumiset ja vaihtelut. Ollessamme tietyn kulttuurin jäseniä, meidän on usein vaikea havainnoida sanojen konstruktiivisuutta. Neutraalitkin sanat kuitenkin pitävät sisällään aina piilossa olevia oletuksia siitä, mikä kaikki on luonnollista.

(Jokinen, Juhila & Suoninen 2016, 22.) Tässä tutkimuksessa pyritään tunnistamaan niitä diskursseja, mitä on diskursseissa katsottu vanhemmuuden ilmentymiksi. Lilie Chou- liarakin ja Norman Faircloughn (1999) mukaan tehdessämme diskursiivista analyysia meidän tulisi olla sensitiivisiä kommunikatiivisen vuorovaikutuksen erikoisuudelle ja tarkkuudelle, sille mitä erityistä niissä on meneillään, unohtamatta sitä miten ne toimivat sosiaalisissa rakennelmissa, sosiaalisissa suhteissa ja sosiaalisissa prosesseissa

(29)

paikallisessa tilassa. Toisin sanoen analysoidessa tulisi asettua niin sisäpiiriläisen kuin ulkopuolisen perspektiiviin. (Chouliaraki & Fairclough 1999, 74.)

Konstruktiivisuuden käsite kulkee käsi kädessä kieltä jäsentävien sosiaalisesti jaettujen merkityssysteemien kanssa ja näiden merkitysten katsotaan rakentuvan suhteessa toisiinsa (Jokinen, Juhila & Suoninen 2016, 22). Merkityssysteemit eivät ole peräisin satun- naisesti yksittäisiltä henkilöiltä, vaan merkitykset muodostuvat erilaisten sosiaalisten käytäntöjen osana. Diskurssianalyysissa sosiaalisen todellisuuden jäsentyminen nähdään jatkuvan rakentumisen, olemassa olevien käsitteellistämisen tapojen uusiutumisen ja muuntumisen prosessina. (Jokinen, Juhila & Suoninen 2016, 23.) Diskurssianalyytikoi- den piirissä sosiaalisen todellisuuden katsotaan muodostuvan moninaisena merkityssysteemien kenttänä. Merkityssysteemejä voidaan pitää rinnakkaisina ja keskenään kilpaile- vina. Merkityssysteemit ovat merkityksellistämässä maailmaa, sen prosesseja ja suhteiden erilaisilla tavoilla. (Jokinen, Juhila & Suoninen 2016, 26.)

Erilaiset merkityssysteemit on välillä nimetty diskursseiksi ja välillä tulkintarepertuaa- reiksi. Olennaista ei ole se, kumpaa käsitettä käytetään vaan ennemminkin se, miten kä- site tutkimuksessa määritellään. Jokinen, Juhila ja Suoninen (2016, 27) katsovat käsittei- den olevan niin lähellä toisiaan, että he määrittelevät molemmat käsitteet säännönmukai- suutta noudattavien merkityssuhteiden systeemeiksi, joita on pidettävä suhteellisen eheinä ja joiden rakentuminen tapahtuu sosiaalisten käytäntöjen kautta samalla, kun ne itse ovat rakentamassa sosiaalista todellisuutta. (Jokinen, Juhila & Suoninen 2016, 27.) Tässä tutkimuksessa on valittu käytettäväksi sana diskurssi. Tätä valintaa perustellaan sanan selkeyden vuoksi juuri tässä tutkimuksessa. Tässä tutkimuksessa ei ole myöskään tarvetta tehdä eroa repertuaarin ja diskurssin välille, sillä analysoitava aineisto on saman- kaltaista. Diskurssianalyysin tyyli pysyy myös läpi tutkimuksen samoja periaatteita ja tul- kintanäkökulmaa noudattavana. Diskurssianalyysia ei tosin voi laittaa tarkkoihin raamei- hin periaatteisiin ja tulkintanäkökulmiin, kun otetaan huomioon diskurssianalyysin va- paa, reflektiivinen ja tutkijan tulkintaa painottava luonne.

Diskurssianalyysissa pyritään ottamaan huomioon konteksti. Tällä tarkoitetaan siis sitä, tarkastelun kohteena olevaa toimintaa analysoidaan tietyn ajanjakson tai tietyn paikan

(30)

puitteissa, joihin tulkinta yritetään suhteuttaa. Ajalla voidaan viitata esimerkiksi tuntiin tai vaikka vuosituhanteen. Paikalla voidaan viitata esimerkiksi hehtaariin tai kokonaiseen maanosaan. Pienimpänä kontekstina voidaan pitää lauseen kontekstia tai episodikonteks- tia. Episodikontekstista puhuttaessa viitataan yksittäisenä tapahtuvan teon suhteeseen toi- mintaepisodin kanssa. Lauseita konteksti laajenee kerroksittain niin, että yksittäistä lau- setta ja sen merkitystä voidaan tarkastella sen ja lauseiden muodostaman kokonaisuuden välisessä suhteessa. Kontekstia voi tästä laajentaa edelleen. Kontekstia voidaan käsitellä myös kulttuurisen kontekstin kautta. Kulttuurisen kontekstin huomioiminen analyysissa tarkoittaa sitä, että pyrkimyksenä on tunnistaa aineistosta sentyyppisiä asioita, joiden tul- kitseminen vaatii tutkijalta tietoista käyttöä koskien omia kulttuurisia tapoja, stereotypi- oita tai yleistä yhteiskunnallista ilmapiirin tuntemusta. (Jokinen, Juhila & Suoninen 2016, 30.) Tässä tutkimuksessa kontekstina on muun muassa ajanjakso, eli vuosi 2020. Paikan kontekstina on Suomi. Lehden kontekstina voidaan pitää perheaiheista tehtävää mediaa.

Diskurssianalyysissa ei ole keskeistä yksilö, vaan sosiaaliset käytännöt eli esimerkiksi se, miten yksilöiden kielenkäyttö erilaisissa tilanteissa rakentuu ja millaisia merkityssystee- mejä se rakentaa (Jokinen, Juhila & Suoninen 2016, 33). Tässä tutkimuksessa ei olla siis kiinnostuneita artikkelijuttujen vanhemmista vain vanhempina tai siitä, ovatko he hyviä tai huonoja vanhempia, tarkoituksena ei ole millään tavalla arvioida heidän vanhemmuut- taan tai esimerkiksi kiintymyssuhdettaan lapsiinsa. Tässä tutkimuksessa ollaan kiinnostuneita siitä, millaista vanhemmuuden diskurssia henkilöhaastatteluissa tuotetaan. Asian voisi muotoilla niinkin, että millaista sosiaalista todellisuutta vanhemmuutta koskevilla diskursseilla rakennetaan.

Diskurssin käsitteellä voidaan viitata sosiaalisten praktiikoiden semioottisiin elementtei- hin. Diskurssi voi tällöin pitää sisällään kielen, nonverbaalisen kommunikoinnin ja visu- aaliset kuvat. Kieli voi pitää sisällään niin kirjoitettua kuin puhuttua kieltä tai sekoituksen muista semiooteista kuten laulusta ja musiikista. Nonverbaalisella kommunikoinnilla voidaan viitata muun muassa kasvojen ilmeisiin, kehon liikkeisiin ja eleisiin. Visuaalisilla kuvilla voidaan viitata esimerkiksi valokuviin ja elokuviin. (Chouliaraki & Fairclough 1999, 38.) Diskurssin käsitettä voidaan pitää siis monimuotoisena ja sitä voidaan käyttää monessa yhteydessä. Tässä tutkimuksessa tutkitaan nimenomaan tekstin muodossa olevia

(31)

diskursseja, eli kielellisiä diskursseja. Tässä tutkimuksessa diskurssianalyysi tehdään Meidän Perhe -lehden henkilöhaastatteluiden tekstiosuuksista. Artikkeleissa esiintyneet kuvat on jätetty analyysin ulkopuolelle, jotta tutkimus keskittyisi yhden diskurssityypin tutkimiseen.

Diskurssianalyysissä diskurssien käyttäjille voidaan löytää erilaiset toimijaulottuvuudet.

Näitä toimijaulottuvuuksia voidaan kuvata muun muassa identiteetillä, subjektipositiolla ja diskurssin käyttäjällä. Identiteettiä voidaan pitää väljänä yleiskäsitteenä. Subjektipo- sition käsitteellä voidaan kuvata muun muassa toimijan asemaa koskevaa vaihtelua ja toiminnan rajoituksia. Subjektipositiot eivät ole etukäteen olemassa olevia toimijuuksia, vaan positioiden muodostuminen tapahtuu sosiaalisten käytäntöjen tuloksena. Puhutta- essa diskurssin käyttäjästä, siinä on kyse ennemmin ihmisen mahdollisuudesta itsensä määrittämiseen ja kokemustensa sanoittamiseen mahdollisesti ristiriitaisellakin tavalla.

(Jokinen, Juhila & Suoninen 2016, 35.) Näitä erilaisia diskursseihin liittyviä toimijuutta kuvaavia käsitteitä, identiteettiä, subjektipositiota ja diskurssin käyttäjää, voidaan ajatella ikään kuin rooleina. Tässä tutkimuksessa onkin tehty valinta puhua erilaisista vanhemmuuden rooleista, vaikka yhtä hyvin voitaisiin puhua esimerkiksi subjektipositioista.

Vanhemmuuden diskursseissa on siis aineistossa löydetty erilaisia rooleja vanhemmille.

(32)

4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS

4.1 Tutkimustehtävä

Tutkimuksessani tavoitteena on sen tutkiminen, miten vanhemmuudesta puhutaan perhe- lehdessä perhe-elämää käsittelevissä lehtiartikkeleissa. Tarkoituksena on tutkia niitä ar- tikkeleita, joissa nimenomaan vanhempia on haastateltu. Kuten johdannossa on käyty läpi, media-aineistojen diskurssien tutkimisella on tieteellinen intressi sitä kautta, että media-aineistot muokkaavat sosiaalisesti sitä todellisuutta, jossa elämme (Vakimo 2003, 214). Aiempaa tutkimusta Suomessa vanhemmuudesta lehtiartikkeleista ovat tehneet muun muassa Kristiina Berg (2008) ja Minna Kelhä (2009). Äitiyttä lehtiartikkeleissa ovat 2000-luvulla tutkineet väitöskirjatutkimuksissaan muun muassa Berg (2008) ja Kelhä (2009). Berg (2008) löysi tutkimuksessaan muun muassa diskursseja äitiydestä naiseuden täydentäjänä ja toisaalta äitiydestä naiseuden uhkana. Kelhä (2008) löysi tutkimuksessaan äitiyteen liitettyjä diskursseja muun muassa liittyen äitien ikään ja yhteis- kuntaluokkaan. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia 2020-vuonna esitettyjä vanhemmuuden diskursseja perhelehdessä, ja aineistona tässä tutkimuksessa on Meidän Perhe -lehden 2020 vuoden 12 julkaisua.

Tutkimuskysymykseni on seuraava:

Millaisia vanhemmuuden diskursseja Meidän Perhe -lehden henkilöhaastatteluissa on löydettävissä?

4.2 Tutkimusaineistona mediatekstit

Tässä tutkimuksessa tutkimusaineistona ovat lehtiaineistot, jotka ovat mediatekstejä.

Lehtiaineistossa on aina kyse toimittajan tekemistä teksteistä. Toimittaja on siis päättänyt mukaan otettavat katkelmat, suorien lainauksien käytön, toisiinsa liitettävät asiat sekä miten kokonaisuuden kokoaminen valituista paloista tapahtuu. Toimittaja tai joku muu taho Meidän Perhe -lehdessä on päättänyt myös haastateltavat. Lehtien henkilöhaastatteluja voidaan pitää näin ikään kuin toimittajan ja haastateltavien ”yhteispuheena”. (Böök 2001,