Ammatillisen erityisopetuksen vaiheet .1 Alkuvaiheen erilliset palvelujärjestelmät

Erityisopetuksen käynnistyessä aistivammaisten opetuksena kouluissa ko-rostettiin kristillisen kasvatuksen lisäksi myös työtaitojen opettamista. varsi-nainen ammatillinen erityisopetus Suomessa alkoi erillisissä oppilaitoksissa.

vuonna 1892 perustettiin Työkoti sokeille naisille ja vuosisadan vaihteessa myös miehille. Sokeain ammattikoulutuksen kehittämistä pohti 1940-luvun lopussa komitea, jonka mukaan sokeainkouluissa annettava ammatinopetus ei enää vastannut muuttuneita ammatillisia vaatimuksia. Näin ollen vuonna 1951 muodostettiin Sokeiden ystävien Työkouluista Sokeain ammattikoulu, jolloin myös ammattialoja lisättiin. Koulu siirrettiin valtiolle vuonna 1972 (nykyinen Arlainstituutti). (Klemelä 1999, 279–280.)

Kuulovammaisten ammattiopetus käynnistyi Pieksämäellä vuonna 1905 Nikkarilan talouskoulussa, joka oli tarkoitettu vain tytöille. Koulu muuttui vuonna 1984 kuulovammaisten ammattikouluksi, ja se toimii nykyisin Boval-lius-opistona. Kuulovammaisia varten perustettiin myös vuonna 1948 Turun ammattikoulu, joka nykyisin on Aura-instituutti. Perttulan oppilaitoksessa alkoi ”tylsämielisten” työopetus vuonna 1891, vuonna 1927 tyttökodiksi pe-rustetussa Kuhankosken erityisammattikoulussa alkoi heikkolahjaisten tyttöjen ammatillinen koulutus vuonna 1974, ja myös Alavudella aloitettiin tyttöjen koulutus vuonna 1952 (muuttui kurssimuotoiseksi ammattikoulutukseksi vuonna 1974). Bovallius-opistoa lukuun ottamatta ko. oppilaitokset omistaa valtio. Suomessa toimii myös useita yksityisiä ammatillista erityisopetusta an-tavia oppilaitoksia. Niissä on opetettu mm. hengityselin-, tuki- ja liikuntavam-maisia opiskelijoita yli viidenkymmenen vuoden ajan. (Mänty 2000, 89.)

Toinen maailmansota muodostaa käännekohdan ammatillisen

erityis-opetuksen kehittymisessä sekä asenteellisesti että käytännön tasolla. Kun vammaisten koulutus oli aiemmin perustunut segregaatioon, sodan jälkeen vammautuneiden suuri joukko velvoitti yhteiskunnan ottamaan laajemman vastuun heidän kouluttamisestaan. oli tarpeellista kehittää ammatillista kun-toutusta, ja invalideille perustettiin useita oppilaitoksia, esimerkiksi vuonna 1940 Invalidisäätiö. Siellä aloitettiin kurssimuotoinen ammattikoulutus samana vuonna, ja kaksi vuotta myöhemmin käynnistyi varsinainen koulumuotoinen toiminta. Alkuvuosina oppilaina oli pääasiassa sodan vammauttamia henki-löitä ja heidän omaisiaan, mutta vähitellen myös muut liikuntavammaiset henkilöt pääsivät opiskelemaan. vuonna 1946 säädettiin invaliidihuoltolaki (907/1946), johon sisällytettiin lääkintä- ja työhuolto sekä koulutus. Lain mukaan invalidien ammatillista koulutusta oli mahdollista toteuttaa yleisissä ammattioppilaitoksissa, erityisissä oppilaitoksissa, kursseilla, yrityksissä ja laitoksissa. 1940- ja 1950-luvuilla perustetut erilliset oppilaitokset muodos-tuivat invalidien koulutuksen järjestämispaikoiksi. (Klemelä 1999, 278–279.) Sotien jälkeen alettiin siis systemaattisemmin kiinnittää huomiota vammaisten ammatilliseen koulutukseen, oppilaitoksia valtiollistettiin ja näin toiminta systematisoitui.

Tämän ajan ammatillisen erityisopetuksen palveluparadigmaa voi kuvata laitosparadigman mukaiseksi (Saloviita, Lehtinen & Pirttimaa 1997). Palvelujen piiriin kuuluivat aluksi aistivammaiset, sittemmin kehitysvammaiset ja sotien jälkeen liikuntavammaiset henkilöt. Ammatillinen koulutus tapahtui pääosin erillisissä oppilaitoksissa, joissa opetuksen painopiste oli työkasvatuksessa.

Tavoitteena oli itsestään huolehtiva ja toimeentuloon kykenevä ihminen.

Ammatillista koulutusta säätelivät laki ja asetus ammattioppilaitoksista (184/1958; 3/1959). Erityisopetusta ammatillisissa oppilaitoksissa ei vielä järjestetty. Hakijoita ammatilliseen koulutukseen oli runsaasti ja etenkin sodan jälkeen pääsy ammatilliseen koulutukseen ei ollut itsestäänselvyys. opiskeli-joiden motivaatio oli korkea.

Ammatillista erityisopettajankoulutusta ei vielä tässä vaiheessa ollut ja vasta 1960-luvun lopulla alettiin järjestää erillisten oppilaitosten henkilöstölle pätevöittämiskursseja.

3.1.2 Erityisopetuksen laajentuminen ammatillisiin oppilaitoksiin

vuonna 1971 annettiin laki kuulovammaisten ja näkövammaisten ammatti-kouluista (819/1971), joka velvoitti valtion ylläpitämään yhtä kuulovam-maisten ja yhtä näkövamkuulovam-maisten ammattikoulua. Näihin aikoihin alettiin systemaattisemmin kehittää myös ammatillisten oppilaitosten erityisopetusta.

Ko. vuosikymmenenä ammatillista erityisopetusta annettiin jo 14 oppilaitok-sessa. (Klemelä 1999, 281.)

1970-luvulla erityisopetuksen kehittäminen ammatillisissa oppilaitoksissa koski lähinnä silloisten apukoululaisten opetuksen järjestelyjä. opetusminis-teriö asetti vuonna 1971 toimikunnan selvittämään kansa- tai peruskoulussa erityisopetusta saaneiden ammatinvalintaan, ammatilliseen koulutukseen ja työhön sijoittumiseen liittyviä kysymyksiä sekä ammatillisen koulutuksen tarvetta ja ehdotuksia ammatillisen koulutuksen järjestämiseksi. Toimikunnan mietinnön (73/154) mukaan kansa- tai peruskouluissa erityisopetusta saanei-den ammatillinen koulutus tuli uudistaa. Lainsäädännöllistä ohjeistusta ei ollut saatavissa. Toimikunnan työ oli kuitenkin uraauurtavaa, ja sen periaatteena oli, että jokaiselle tuli järjestää kykyjensä mukaista koulutusta. vammaisten ihmisten oikeutena oli hakeutua mihin tahansa ammatilliseen oppilaitok-seen. Lievästi vammaisten koulutuksen tuli tapahtua yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa, ja erilliset oppilaitokset tuli varata vaikeavammaisia varten.

Toimikunta korosti vammaisten ammatillisen koulutuksen merkitystä sillä, että oikealla opetuksella laitossijoitukset pystytään välttämään ja yhteiskunta säästää. Mikäli koulutusta ei toteuteta, suuri joukko ”vajaamielisiä” joudutaan sijoittamaan erilaisiin laitoksiin. Kehitysvammaisen ihmisen itsenäinen elämä ja toimeentulo oli siis toissijaisena tavoitteena. Uusia erillisiä oppilaitoksia ei suositeltu perustettavaksi, mutta toimikunta suositteli ammattivalikoiman laajentamista. yhtenä merkittävänä kannanottona toimikunta ehdotti, että erityisopetusta tarvitsevia tulisi voida sijoittaa myös ammattioppilaitoksiin.

(Klemelä 1999, 280–282.)

vuoden 1971 toimikunta määritteli ammatillisen erityisopetuksen tavoit-teet yhtenäisemmin kuin aiemmin oli tehty. vammaisen henkilön itsenäisyys pyrittiin takaamaan mahdollisuuksien mukaan koulutuksella ja yleisten am-matillisten oppilaitosten erityisopetukselle viitoitettiin tietä.

vuonna 1972 perustettiin kolmeen ammattikouluun kokeiluluonteisesti apukoulun käyneiden erityisryhmät. 1970-luvun lopussa erityisryhmiä oli jo kymmenessä ammatillisessa oppilaitoksessa. Erityisryhmien toiminta ja asema vakiintui 1980-luvulla, jolloin ammatillisen erityisopetuksen laajempi kehittäminen alkoi. (Helimäki 2000, 172.)

Keskiasteen koulunuudistus (474/1978) on merkittävä käänne ammatilli-sen erityisopetukammatilli-sen kehityksessä. Koulutuksellinen tasa-arvo ja koko ikäluo-kan kouluttaminen merkitsivät ammatillisen erityisopetuksen laajenemista.

vuonna 1987 säädettiin laki ammatillisista oppilaitoksista (487/1987) ja kaksi vuotta myöhemmin annettiin asetus ammatillisista erityisoppilaitoksista (677/1989) (Klemelä 1999, 343–344). Uusi lainsäädäntö velvoitti kaikki am-matilliset oppilaitokset huolehtimaan eri tavoin vammaisten oppilaiden kou-lutuksesta. Erityisopetus määriteltiin yksilöllisten ratkaisujen toteuttamiseksi mm. koulutusajan vaihtelevuudella ja opetussuunnitelmaa mukauttamalla.

vuoden 1989 lainmuutoksessa mainitaan oppilaan kokonaiskuntoutus. Li-säksi määriteltiin, että ammatillisten erityisoppilaitosten opiskelijaksi tulee

valita pitkäaikaista erityisopetusta ja kuntoutusta tarvitsevia henkilöitä ja oppilaitosten tulee toimia neuvonta- ja koulutustehtävissä. vasta vuonna 1994 voimaantulleiden rahoitussäädösten mukaan oppilaitos sai 50 % korotuksen erityisryhmissä koulutettavista opiskelijoista. (Helimäki 2000, 174–175.)

Ammatillisen erityisopettajankoulutuksen vakinaistuminen 1970-luvun lopulta lähtien liittyi ammatillisten oppilaitosten erityisopetuksen vahvistu-miseen.

3.1.3 Erityisopetuksen vakiintuminen

Koulutuksellinen tasa-arvo edellyttää, että kaikilla on oikeus osallistua toisen asteen koulutukseen oppimisedellytyksistä riippumatta. oppivelvollisuutta ei ole peruskoulun jälkeen. opetusministeriön koulutuksen ja tutkimuksen ke-hittämissuunnitelmassa vuosille 1999–2003 todettiin peruskoulun jälkeisestä koulutuksesta, että koko ikäluokalle tulee tarjota jatko-opintomahdollisuudet lukiossa tai ammatillisessa peruskoulutuksessa. Seuraavassa kehittämissuunni-telmassa vuosille 2004–2008 mainitaan koulutustakuu (Koulutus ja …2000;

2004). Koko ikäluokan kouluttamisesta johtuen 1990-luvun ammatillisen erityisopetuksen tavoitteet ja myös haasteet ovat entisestään kasvaneet.

Ammatillisen koulutuksen rakenne on muuttunut. Kaikkien ammatillisten perustutkintojen valtakunnalliset opetussuunnitelmien perusteet uudistettiin vuosina 1994–1995. Sisällöllisen ja rakenteellisen uudistamisen lisäksi oppi-miskulttuuri uudistui. Johtoajatus opintojen yksilöllistämisestä luo mahdol-lisuuksia myös erityisopetukselle, etenkin tilanteissa, joissa koulumuotoinen teoriaopetus ei onnistu. Käytännössä kuitenkin opiskelu nykymuotoisessa ammatillisessa oppilaitoksessa on erilaista kuin perinteisessä ammattikoulussa.

opiskelijoilta edellytetään itseohjautuvuutta ja kykyä järkeviin koulutusva-lintoihin. Erityisopetuksen ja opintojen ohjauksen tarkoituksena on tukea ammatillisen koulutuksen perustehtäviä ja mahdollistaa erityisopiskelijalle opintojen eteneminen ja tutkinnon saavuttaminen.

Ammatillisen koulutuksen lainsäädännössä ei erikseen mainita erityisope-tuksen järjestämisen muotoja. Kaikkia oppilaitoksia ja niiden opiskelijoita kos-kevat samat samat oikeudet ja tavoitteet (Miettinen 2002, 16), mitä voidaankin pitää hyvänä erityisopetuksena (Norwich & Lewis 2005, 11). Erityisopetuksen avulla pyritään turvaamaan erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan oppiminen ja kasvu hänen yksilöllisten edellytystensä mukaisesti. Ammatillista koulu-tusta säätelevä laki (630/98, 20§) määrittelee erityisopiskelijaksi henkilön, joka tarvitsee ”vammaisuuden, sairauden, kehitysviivästymän, tunne-elämän häiriön tai muun syyn vuoksi erityisiä opetus- tai oppilashuoltopalveluja. opis-kelijalle tulee laatia tällöin henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma. ”

Ammatillisen erityisopetuksen haasteet syntyvät toisaalta jo

perusopetuk-sen aikana erityisopetusta saaneista oppilaista (esim. harjaantumisopetus), jolloin ammatillinen koulutus jatkuu useimmiten erityisammattioppilaitok-sissa. Toisaalta erityisopetusta tarvitsevat lisääntyvässä määrin oppilaat, joiden erityisen tuen tarpeet ilmenevät esim. käytöksen ja motivaation ongelmina.

Ammatillisissa oppilaitoksissa ollaan uuden tilanteen edessä, ammatillisen kou-lutuksen opiskelijoista lähes 10 % on luokiteltu erityisopiskelijaksi (Päivänsalo

& Miettinen 2003, 8). Asiaan on kiinnitetty huomiota ja ammatillisen erityis-opetuksen laajoja kehittämishankkeita on toteutettu valtakunnallisesti.

Ammatillisten oppilaitosten lisäksi erityisopetusta toteutetaan 13 amma-tillisessa erityisoppilaitoksessa. opetusministeriö on oppilaitoksien järjestämis-luvissa määrittänyt osalle erityisoppilaitoksista erityisen koulutustehtävän. Sen mukaan niiden tulee huolehtia erityisopetuksen järjestämisestä, erityisopetuk-sen yhteydessä annettavasta valmentavasta ja kuntouttavasta opetuksesta ja ohjauksesta sekä opetukseen liittyvistä kehittämis-, ohjaus- ja tukitehtävistä.

(Mänty 2002, 8–9.)

Taulukko 1. Erityisopiskelijat koulutusaloittain ammatillisissa oppilaitoksissa ja erityis-oppilaitoksissa 15.3.2005 (opetushallitus 2005b, 2005c).

Koulutusala Ammatilliset

oppilaitokset

Ammatilliset erityisoppilaitokset

Humanistinen ja kasvatusala 107 0

Kulttuuriala 965 344

yhteiskuntat., liiketalous-, hallintoala 1139 564

Luonnontieteet 418 139

Tekniikan ja liikenteen ala 6801 1466

Luonnonvara- ja ympäristöala 835 276

Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala 778 67

Matkailu-, ravitsemis- ja talousala 3398 812

yhteensä 14 441 3668

Keväällä 2005 ammatillisen peruskoulutuksen 129 324 opiskelijasta oli erityisopiskelijoita 14 441 tavallisissa ammatillisissa oppilaitoksissa (opetus-hallitus 2005b). opiskelijamäärä ammatillisissa erityisoppilaitoksissa oli 4825, joista erityisopiskelijoita 3668 (opetushallitus 2005c).

3.1.4 Haasteena erityisopetuksen yhtenäinen suunnittelu Uuden vuosituhannen vaihteeseen mennessä erityisopetuksen järjestämisen velvoitteet täsmentyivät. Koulutuksen järjestäjän tulee laatia erityisopetuksen suunnitelma osana opetussuunnitelmaa. valtakunnallista ohjeistusta edustaa vuonna 2004 ilmestynyt ammatillisen erityisopetuksen toimenpideohjelma

(Ammatillisen…2004), jota edelsi erityisopetuksen strategiatyö (opetushallitus 2002). Erityisopetukselle antoi perustaa myös opetusministeriön koulutuksen ja tutkimuksen kehittämisohjelma (Koulutuksen…2004), jossa painotetaan ammatillisen koulutuksen laajaa koulutustehtävää.

oppivelvollisuuskoulun erityistä tukea tarvitsevista oppilaista suuri osa jatkanee opintojaan ammatillisessa koulutuksessa. oman koulutusalan valinta voi olla vaikeaa (esim. vehviläinen 2004) tai opiskeluvalmiudet eivät vielä ole riittävät. valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus on syntynyt mm. tähän tarpeeseen. Koulutuksen järjestämislupa on ammatillisten erityisoppilaitosten lisäksi myönnetty 21 muulle oppilaitokselle (Miettinen 2002, 19).

Ammatillisten oppilaitosten erityisopetuksen systematisoituminen, mutta myös erityisopetuksen laajentuminen oppilaitosten ulkopuolelle ovat tämän ajan suuntauksia. Työssäoppimisen, opiskelun projektimuotoisuuden ja työ-pajojen hyödyntäminen, samoin kuin ammattiosaamisen näytöt avaavat eri-tyisopetukselle uusia mahdollisuuksia. Suunnitelmissa olevan ammatillisen peruskoulutuksen rahoitusperusteiden muutoksen avulla on tarkoitus mm. tu-kea erityisopiskelijoiden integroitumista ammatillisiin oppilaitoksiin ja samalla vahvistaa erityisoppilaitosten roolia eniten tukea tarvitsevien erityisopetuksen järjestäjänä. 2000-luvulta lähtien ammatillisia oppilaitoksia kehitetään avoi-miksi oppimisympäristöiksi, joissa erilaisille ja eri kulttuuritaustoista tuleville opiskelijoille järjestetään monipuolisia opetus- ja tukipalveluja. Erityisoppilai-tokset kehittyvät resurssi- ja palvelukeskuksiksi. (Ammatillisen…2004.)

valtakunnallinen ammatillisen erityisopetuksen säätely on vuosikymmen-ten kuluessa muuttunut. Tarkasta säätelystä on siirrytty informaatio-ohjauk-seen. Nykypäivänä erityisopetuksen ja opinto-ohjauksen suunnitelmien lisäksi on kiinnitettävä huomiota mm. kodin ja koulun yhteistyöhön, jota koskevat säädökset muuttuivat vuonna 2003 (opetushallitus 2004). opetushallituksen yhteistyössä muiden tahojen kanssa laatimat muutokset opetussuunnitelman perusteisiin astuivat voimaan vuoden 2005 syksyllä. Koulutuksen järjestäjää velvoitetaan entistä enemmän yhteistyöhön kotien lisäksi kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon kanssa.