Alistettujen tietojen kapina

Foucault tutki kuriin perustuvien valtajärjestelmien muotoutumista. Hän selitti, että kyse on monimuotoisesta voimien suhdeverkosta, vastakkaisten strategioiden ”hyökkäysten ja vastahyökkäysten jatkumosta”. (Foucault 1980, 61.) Alistettujen tietomuotojen kapinalla Foucault tarkoitti yhtäältä sellaista historiallista tietämystä, joka on

”naamioitu”, jotta se ”sopisi funktionaaliseen koherenssiin tai formaaliin systematisaatioon”. Toisaalta alistettuja tietomuotoja ovat myös ne marginalisoidut tietämyksen muodot, jotka on diskvalifioitu epäkelpona, väärin muotoiltuna, naiivina tai esimerkiksi tieteen rajojen ulkopuolella olevana tietona. Tällainen haudattu tieto osoittaa ne epäjatkuvuudet, jotka systemaattinen tieto on pyrkinyt peittämään. (Emt., 81-82.)

Genealogisen tutkimuksen tarkoitus on mahdollistaa paikallisen historiallisen tietämyksen, ”vastatiedon”, taktinen hyödyntäminen nykyään. Alistettujen tietojen kapinassa ei ole kyse tieteellisten käsitteiden ja metodien hylkäämisestä tai

104 Vrt. Raffone 1998.

diskvalifioinnista, vaan kyse on vastarinnasta sitä keskittynyttä valtaa kohti, johon organisoitunut tieteellinen diskurssi yhteiskunnassa on kiinnittynyt (Foucault 1980, 83-84), vastarinnasta niitä vallan verkostoja vastaan, joista totuuden muodostus on riippuvainen, (aivan kuten vallan verkostot ovat riippuvaisia tästä totuuden muodostuksesta). (Emt., 93.) Erilaiset murroskaudet ja epäjatkumot historiassa ovat vastarinnalle otollisia hetkiä, jolloin diskurssit voivat muuttua ja diskursiiviset kentät artikuloitua uudelleen (vrt. Foucault 1985, 149-156).

Kun Albanian kehitys kohti normaalia pysähtyi väkivaltaisesti 1997, kansainvälisten instituutioiden diskursseissa muutos näkyi siinä, että tarkkailijat myönsivät oman tietämättömyytensä. 1990-luvun alun perinteiset ja normaalit demokratisaation tukiohjelmat kun olivat epäonnistuneet. Uutta tietämystä Albanian erityisoloista nähtiin tarvittavan, jotta voitiin luoda parempia ja maan tilanteeseen sopivampia avustusohjelmia. Tässä tilanteessa osa niin kutsuttua vastadiskurssia (”puolustavaa tietämystä”) pääsi mukaan neuvoa-antavan tietämyksen muotoiluun. Perinteiset käytännöt (vrt. Kanun) otettiin uudella tavalla huomioon, kun maan tilannetta haluttiin ymmärtää.

Toisaalta yhä paljon paikallista tietämystä tukahdutetaan. Osasyynä tähän on eteläisen Balkanin tasapainottomuus, albaanialaiskysymyksen ratkaisemattomuus ja alueen väkivaltaisuudet. Kansainväliset instituutiot eivät missään tapauksessa haluaisi pönkittää albanialaista kansallistunnetta. Toisaalta Balkanin vakaussopimuksessa painotetaan yhä lähenevää alueellista yhteistyötä, toisaalta kansainväliset järjestöt raporteissaan ovat hyvin varovaisia esimerkiksi rajakaupan taloudellisesta merkityksen tai syvenevän albaanialueiden yhteistyön suhteen. Rajoja ylittävistä toimista painotetaan rikollisuuden ja salakaupan vaarallisuutta. Näin yhteistyö saa hyvin negatiivisen kuvan.

Esimerkiksi Kosovoa hallinnoiva UNMIK ei ole antanut lupaa Albanialle perustaa Prištinaan Albanian edustustoa tai edes informaatiokeskusta. (ICG 2000, 9-10.)

Vaiettuja asioita rajojen siirtelyn lisäksi ovat esimerkiksi albanialaissiirtolaisten poliittinen merkitys länsimaissa tai kulttuuristen perinteiden järjestystä ylläpitäneet muodot Albaniassa (Kanun lakiin perustuva klaanijärjestelmä). Perinteinen heimoajattelu ei sovi legitiimin transformaatiokeskustelun diskurssikentälle. Se nähdään

105 Ismo Silvon käsitteitä mukaellen. Hän käyttää vastatiedon tilalla käsitettä ”puolustava tietämys”, mutta tässä vastatieto viittaa foucault’laisittain ”tukahdutettujen tietojen kapinaan”.

epädemokraattisena ajatteluna, joka pitäisi tukahduttaa siitäkin huolimatta, että heimolojaalisuuden ajatusta saatettaisiin hyödyntää paikallishallinnon kehittämisessä.

Analysoiduista raporteissa perinteisiin viitataan historiallisina omituisuuksina, mutta missään niiden sisältöä ei vaivauduta selittämään länsimaiselle lukijalle.

Puolustavan tietouden, vastatiedon, tukahdutettujen tietomuotojen kapinan, täydellinen koti on internet. Foucault ei kirjoittanut tiedotusvälineiden merkityksestä, mistä häntä on osittain kritisoitu. Foucault’lainen ajattelu tarjoaa joka tapauksessa mainion näkökulman internet-sivujen analyysiin. Koko Balkanilla internet on erittäin politisoitu, mutta nopea vertailu esimerkiksi makedonialaisten sivujen kanssa osoittaa, että Albania, joka tiedotusvälineissä ja poliittisen vallan käytävillä, saa paaria-valtion roolin, esiintyy internetissä edukseen. Suuri siirtolaisväestö muun muassa USA:ssa huolehtii paikallisen tiedon kääntämisestä englanniksi ja sen levittämisestä.¹⁰⁶

Tärkeä kysymys on juuri albaanien oma rooli maan asemoitumisessa kansainvälis-poliittisella areenalla (subjektivaatio). Tässä tutkimuksessa keskityin vain Albanian objektivaatioon tiedon ja vallan kohteena. Jatkotutkimusta tarvittaisiin niistä sisäisistä käytännöistä ja diskursseista, jotka Albaniassa muovaavat valtion identiteettiä ja subjektipositioita. Foucault tutki muun muassa tunnustuksen merkitystä subjektivaatiossa. Tätä foucault’laista kysymyksenasettelua siitä, millaisia positioita yksilö itse tuottaa itselleen puhuessaan, on myöhemmin hyödynnetty suuresti yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa.

7.1.3. Foucault’laisten tutkimusmenetelmien arviointia

Foucault’ta on usein kritisoitu siitä, että hänen valta-ajattelunsa jättää toimijuuden täysin toissijaiseksi¹⁰⁷ ja painottaa liikaa diskurssien autonomiaa tai ei-subjektivoituja valtaverkostoja. Balkanilla toimijuus nähdään ehkä liiankin suuressa merkityksessä – politiikka ymmärretään identifioituneena poliittisiin johtajiin, valta nähdään instituutioiden mahdollisuuksina muuttaa asiantiloja. Albaniaa käsittelevä politiikan

106 Ks. linkkilista (liite 2)

107 ”For Foucault and his followers, overcommitted rationalists all, social control -- the forcible or, better, the manipulative use of resources to keep the masses quiet, if not contented -- lurks behind every pronouncement, every act, of those who run society, whether aristocrats of bourgeois. They are -- thus Foucault – preoccupied, almost obsessed, with the hidden hand of power. But this plays down contingency, complexity, the sheer anxiety or stupidity of power holders, let alone their authentic idealism, and tendency of institutions to establish their own agenda.” (Gay 1995, 616-617.)

tutkimus on painottunut maan sisäpoliittisten ristiriitojen ja vaalitulosten ympärille (vrt.

Cabanes & Cabanes 1999). Toinen tärkeä teema on ollut vuoden 1997 tapahtumien syiden ja seurausten selvittely sekä albaanialaiskysymys laajemmassa mittakaavassa Balkanilla (vrt. Schubert 1997). Kansainvälisten toimijoiden merkitystä Albanian kontekstissa on tutkittu lähinnä siinä suhteessa, kuinka hyvin tai huonosti toimijat (instituutiot, järjestöt, toiset valtiot, jne.) ovat onnistuneet edistämään ja tukemaan Albanian muutosprosessia. Tyypillistä tällaiselle tutkimukselle on antaa taustatietoa, ohjeita ja ehdotuksia poliittisille toimijoille. Tällaiseen toimijuutta painottavaan kontekstiin foucault’lainen analyysi tuo uuden näkökulman.

Tässä tutkimuksessa olen pyrkinyt valottamaan tieteellisen diskurssin ja poliittisten käytäntöjen vuorovaikutussuhdetta. Käytäntöjä on tutkittu sen tietämyksen kautta, johon ne yhtäältä perustuvat ja, jonka tuottamiseen ne toisaalta osallistuvat. Olemme nähneet, minkälaista ”diskursiivista valtaa” esimerkiksi transformaatiotutkimuksella on, sekä miten erilaiset tarkkailun ja evaluaation käytännöt ovat tuottaneet Albanian poikkeavana valtiona 1990-luvun Euroopassa. Niitä diskursiivisia kenttiä analysoimalla, joilla Albania objektivoidaan, on voitu tulla johtopäätökseen, että tieteellisten diskurssien ja poliittisten käytäntöjen vuorovaikutus on kiinteä varsinkin muutoksen ja poikkeavuuden hallinnan alalla. Diskursiiviset (tutkimus), institutionaaliset (tarkkailu) sekä sosiaaliset (tuki) käytännöt tulevat tuottaneeksi poikkeavuuden pyrkiessään hallitsemaan muutosprosesseja.¹⁰⁸

Laajaa tekstiaineistoa (esim. USAID:n raportti oli yli 300-sivuinen) käsittelevän tutkimuksen ongelmana oli, ettei pikkutarkkaan tekstianalyysiin voinut mennä. Sen sijaan tekstejä analysoitiin lähes yksinomaan sisältöanalyyttisesti. Analysoitavista teksteistä nousivat kuitenkin helposti esiin niitä yhdistävät piirteet ja jaetut merkityssisällöt. Erot saattoi lähes poikkeuksetta ymmärtää organisaatioiden eroista riippuvaisiksi (jokaisella instituutiolla omat säätelevät tietämyksensä, omat toimintaohjelmansa, strategiansa ja painotusalueensa). Tietysti tekstianalyysiin liittyy aina tutkijan ”subjektiivisuuden” ongelma. Esiinnostetut kategoriat, Albanian

108 Foucault’ta on kritisoitu siitä, ettei hän ”koskaan kunnolla teoretisoinut molempia puolia struktuuri/toimijuus ongelmasta” (Best & Kellner 1991, 69). Arkeologinen tutkimus painotti diskurssin autonomiaa instituutioiden ja käytäntöjen kustannuksella ja genealogia hallintaa diskursiivisen vastarinnan kustannuksella. Tässäkin työssä hallinta nousee foucault’laisittain merkittävään asemaan, mutta se ei tarkoita vastarinnan olevan mahdotonta. Päin vastoin lisätutkimus albaanialaisten omista subjektivaation muodoista olisi tarpeen. Tässä tutkimuksessa on sen sijaan pyritty selvittämään objektivaatiota kahdelta suunnalta: ensinnäkin tieteellisen diskurssin sisäisestä struktuurista käsin ja tämän jälkeen poliittisia käytäntöjä ja toimijuutta tarkastelemalla.

objektipositiot (”tukioppilas” ja ”tarkkailuoppilas”) ovat tutkijan omia

”tulkintakategorioita”, eikä niitä tulisikaan mieltää jonkin syvällisen ”todellisuuden”

ilmentäjiksi.

Tutkimus halusi yksinkertaisesti selvittää, miten Albania tieteellisen tutkimuksen ja poliittisten käytäntöjen valtaverkostoissa muotoutuu tiedon kohteeksi. Tutkimuksen tulosten valossa transformaatioaikaa voidaan pitää normalisaation kautena.

Kansainväliset instituutiot ovat uudessa kylmän sodan jälkeisessä ajassa ottaneet yhä tärkeämmän roolin murroskautta läpikäyvien maiden normalisaatiossa ja muutoksen hallinnassa. Instituutioiden toiminta ja käytännöt perustuvat hyvin moninaiseen ymmärrykseen ja tietoon transformaatioprosesseista kohdemaissa sekä totuus-regiimeihin, säätelevään tietoon, yhteisesti jaettuihin arvoihin ja arvostuksiin.

Foucault’lainen viitekehys osoitti Albania esimerkin kautta tiedon ja vallan kiinteät suhteet transformaatiokehityksen tarkkailussa. Tutkimuksen tarkoitus ei missään tapauksessa ollut kritisoida kansainvälisten toimijoiden tukiohjelmia Albaniassa tai Albanian demokratisoitumiskehitystä yleensä. Tutkimus ei myöskään pyrkinyt laatimaan neuvoja tai suosituksia kansainvälisille toimijoille Albaniassa.

Foucault’laisittain työ ei anna toimintaohjeita, mutta pyrki avaamaan sekä uusia näkökulmia Albanian problematiikkaan että tietä tukahdutetulle, marginalisoidulle tiedolle.