Vanhan emännän viimeinen tahto · DIGI

I

^{9 1 0}

'luvulla Keuruun

Ollilan talo

viimeinen

~m~ouhm aatonaattona vuonna 1890 pi- E dettiin Ollilan talossa kolme viikkoa aikaisemmin kuolleen talon vanhan emännän Maijastiina Heikintyttären eli Maria Kristiina Ollila-Cederlundin perun­

kirjoitus. Maijastiina oli leskiemäntänä 28 vuotta voimakkaalla kädellä hallinnut taloa.

Alle 20-vuotiaana Jukojärven Ruokosen talon tyttärestä oli tullut Ollilan emäntä, kun hän oli mennyt naimisiin Adam Juhonpoika Olli­

lan kanssa. Hän ehti hoitaa emännyyttä kaik­

kiaan 64 vuotta. Adam- isäntä omaksui, ehkä liian talonpoikaisena pidetyn Ollilan rinnal­

le, lautamiehen tehtävien ja pitkäaikaisen kirkkoväärtin toimen siivittämänä sukuni­

men Cederlund. Yhdessä isäntäpariskunta oli v. 1837 saanut kiinnekirjan perinnöksi lunastamaansa Vi manttaalin Ollilan taloon.

Isossajaossa oli sitten tilan rajat käytyjä raja- merkit virallistettu. Avioliitto oli ollut lapse­

ton. Adam-isännän kuoleman jälkeen Maijas­

tiina sai, miehensä testamentin perusteella, tietyt rahasuoritukset vainajan sisaruksille maksettuaan, koko talon omistukseensa.

Leskeysvuosinaan nälkävuosien aikana hän oli rakennuttanut jyhkeistä hirsistä uuden päärakennuksen, joka yhä seisoo paikallaan.

Tämän rakennuksen nurkkakamarissa, jou­

lukuun ensimmäisenä päivänä, pari vuotta

sairastettuaan hän kohtasi myös elämänsä päätepisteen.

Maijastiina oli suunnitellut tapahtumien kulkua hänen kuolemansa jälkeen. Hilda Salosen kanssa oli sovittu, että hän pitää

"päähuolen” hautajaisista ja saa palkkioksi 10 tynnyriä ruista. Päkärin emännällä olikin edellytykset pappilan tyttärenä pieteetillä ja kestikievarin emännän taidolla organisoida hautajaiset suuressa talossa, jossa ei kukaan ollut varsinaista isäntäväkeä. Tämän vaina­

jan kanssa tehdyn sopimuksen hän esitti pe­

runkirjoituksessa, mutta ei ollut saatavaansa saanut, koska hänen miehensä opettaja Er- land Salonen, vaimonsa puolesta runsas vuosi myöhemmin joutui sitä käräjillä vaatimaan.

Salonen selitti, ettei pesänhoitaja ollut rukii­

ta toimittanut, vaikka hänen vaimonsa oli

"hankkinut vainajan ruumiin kunnollisesti hautaan, ja pitänyt emännyyttä hautajai­

sissa”. Kun vuosi oli kulunut, kohtuullinen korko viivästyneelle saatavalle oli hakijan mielestä 3 kappaa tynnyriltä. Ilmeisesti so­

vinto asiasta on tämän jälkeen löytynyt, kun sitä ei ainakaan käräjillä ole myöhemmin tar­

vinnut käsitellä.

Ollilan naapuritalo oli Hoskari, jonka isän­

tä Abraham oli Maijastiinan veli. Vuosisadan puolivälissä Adam Cederlund oli ostanut Hos- karin talon ja parin vuoden päästä myynyt sen lankomiehelleen melko kohtuullisin mak­

suehdoin: puolet kauppahinnasta parin kuu- kauden kuluttua ja loput sitten kun ostajalle sopii, kunhan maksaa vuosittain 4% korkoa.

Abraham oli auttanut leskeksi jäänyttä sisar^

taan Ollilan asioitten hoidossa. Maijastiinab ta oli aikoinaan hakematta lainhuuto yksin omistamaansa tilaan. 24 vuotta myöhemmin Abraham oli hoidellut silloin kolmivaiheisen lainhuudon Maijastiinan nimiin. Hän oli toi' vonut sisarensa kuoleman jälkeen saavansa Ollilan haltuunsa. Asiasta oli sisarusten kes- ken ollut puhetta ja Maijastiina oli laatinut kaksikin testamenttia, joissa Abraham oli pääperillinen.

Maijastiinan kuoleman jälkeisenä päivä­

nä Abraham Hoskari kolmen Manniskylän isännän seuraamana ilmestyi Ollilan saliin.

Seuraavina kuukausina nämä manniskyläiset Herman Manninen, Anselm Wi n s t e n - M a n n i - nen ja talonvaari Herman Kivimanninen sai- vat useammankin kerran esiintyä todistajina käräjillä, kun tässä kerrottava prosessi edis­

tyi. He kaikki olivat olleet nimikirjoituksel­

laan tai puumerkillään vahvistamassa niitä testamenttikirjoja, joita silloinen Keuruun kappalainen K. S. F. Bergroth oli Maijastii­

nan pyynnöstä laatinut. Talossa oli jo runsaat kaksi vuotta, vanhan emännän ystävänä, avustajana ja hoitajana ollut varanimismie- hen leski Kristiina Helin. Hän oli vanhan emännän voimien vähetessä ollut hänen sil- mänään ja korvanaan talon asioiden hoidos­

sa. Varsinaista emännyyttä Annastiina ei ollut hänelle luovuttanut. Ainakin muodollisesti sen merkkinä oli, että ruokakaapin "skaffe- rin” ja liinavaatekaappien avaimet aina ilta­

sella tallennettiin vanhan emännän tyynyn alle.

Aäiden todistajien läsnä ollessa Ab- / raham Hoskari pyysi Kristiina J Heliniä näyttämään sisarensa tes­

tamentit. Kun Helin vältellen yritti selittää ne mitätöidyksi, Hoskari tiukkaan sävyyn vaati niitä nähdäkseen. Silloin Helin toi kaksi asiakirjakääröä, joista varsinkin toi­

nen oli selvästi rypistetty. Ne sisälsivät Mai­

jastiinan testamentit vuosilta 1885 ja 1888.

Jälkimmäinen testamentti oli "läkillä” yli­

viivattu. Hoskari otti paperit haltuunsa.

Kristiina Helinistä tuli avaintodistaja, kun vanhan emännän viimeisestä tahdosta käy­

tiin yli neljä vuotta kestänyt värikäs oikeu­

denkäynti.

/ '* ilo ssa perunkirjoituksen suorittivat K kruununnimismies Wolter Saxen ja JL naapurin isäntä Juho Lintula. Koko pesän arvoksi oli laskettu hiukan vajaa 190 000 mk. Varsinaisen talon arvoksi oli merkit­

ty 80 000 mk. Ajan tavan mukaan kaikki tava­

rat ja esineet oli yksityiskohtaisesti kirjattu.

Perillisiä ilahdutti erikoisesti pesästä löytyvä raha ja pankkitalletukset. Eläinten määrät oli luonnollisesti lajikohtaisesti ilmoitettu, hevoset yksitellen hinnoiteltu. Kalanpyydyk­

siä oli runsaasti. Arvokkain niistä oli nuotta, mutta mukana oli erilaisten verkkojen lisäk­

si viisikymmentä rysää. Viljalaareista löytyi 110 tynnyriä ruista, joka oli sama määrä kuin 28 vuotta aikaisemmin Adam Cederlundin perunkirjoituksessa, mutta siinä ilmoitettu viinavarasto, 100 kannua paloviinaa, oli ko­

konaan käytetty. Tämän varaston täydentä- minenkin oli tänä aikana tullut vaikeammak­

si, kun meille 'Vuonna kuuskytkuus tuli laki uus”, joka kielsi viinan kotipolton. Perun­

kirjoituksessa Kristiina Helin ilmoitti vaa­

timuksenaan hoitopaikka 1000 mk ja yhden lehmän. Kuolinpesän perunkirjoittajille il­

moitti vainajan sisar Johanna Handolin , joka oli asunut sisarensa taloudessa vuodesta 1880 alkaen, selitti olleensa palvelijan asemassa ja vaativansa saamatta jääneitä työpalkkoja 200 mk vuodelta neljän vuoden osalta. Perunkir­

joituksen tultua loppuun suoritetuksi Abra­

ham Hoskari otti pesän haltuunsa.

Tieto vanhan emännän jälkisäädöksen ris­

tiriitaisuuksista levisi tietysti perikunnan muidenkin jäsenten tietoisuuteen. Seuraa- van vuoden talvikäräjissä vaati 7 perikun­

nan jäsentä Hoskaria luovuttamaan haltuun ottamansa kuolinpesän uskottujen miesten hoitoon, koska hänellä ei ole mitään lainvoi­

maista testamenttia, joka oikeuttaisi häntä pesää hallussaan pitämään. Oikeus kuitenkin katsoi, että kun on olemassa jonkinlainen tes­

tamentti, Hoskari voi pitää pesän hallussaan siihen saakka, kun omistus on laillisesti sel­

vitetty, edellyttäen, että hän voi puolestaan kaksi takaajaa. Niiden hankkimiseen annet­

tiin aikaa ylihuomiseen. Määräajan kuluessa Hoskari esitti kylän isäntien Juho Lintulan ja Kalle Koskipään takaussitoumuksen. Oikeu­

dessa esitettiin vielä, että 74-vuotias Hoska- ri on liian vanha hoitamaan kyseessä olevaa 'suurenmoista omaisuutta”. Hoskari väitti jaksavansa tehtävän hoitaa, koska hän on jo pitkään huolehtinut Ollilan asioista eikä ruis- tään ole suurempia moitteita tullut. Lopulta Oikeus päätti uskoa omaisuuden esitettyä takuuta vastaan Hoskarin haltuun, "kunnes saadaan nähdä, voittaako Hoskarin eduksi tehty testamentti laillista voimaa, taikka ei”.

/'""Jarnoissa talvikäräjissä Abraham Hos- kari jätti Oikeudelle molemmat tes- J tamenttipaperit "valvomista varten, mikäli ne minun edukseni ovat”. Hoskari selitti, että hänen sisarensa oli laatinut kaksi testamenttia, koska luuli jälkimmäistä te lv dessään, että edellinen oli kadonnut. Seli- tyksen mukaan kysymyksessä oli sama testa- mentti, vaikka ne vähäisiltä osiltaan eroavat toisistaan. Kummassakin jälkisäädöksessä Maria Kristiina Ollila terveellä y m m ärry k- sellä ja vapaasta tahdosta testamentteeraa

"veljelleen talonisäntä Abraham Heikinpoi- ka Hoskarille kaikki tavaransa sekä kiinteän että irtaimen sekä rahat että muunkin omai- suuden.” Ehtona on kuitenkin, että Hoskari maksaa edellisen testamentin mukaan 20 700

Ollilan päärakennus M aria^K ris- tiinan aikaisessa asussa.

Suomen markkaa kullassa, ja jälkimmäisen mukaan 35 500 markkaa asiakirjassa mai­

nituille tahoille. Sivuperinnön saajat ovat lä­

heisiä sukulaisia, mutta kaikkien nimet eivät ole molemmissa papereissa. Kummassakin on kuitenkin muistettu talon uskollista renkiä ja hänen vaimoaan.

Laajempaa mielenkiintoa kiista Maijastii- nan viimeisestä tahdosta sai siitä, että kum­

massakin jälkisäädöksessä oli edunsaajana myös Keuruun seurakunta. Edellisessä oli määrätty 1000 markkaa

"Keuruun isomman kirkonkellon, joka on halki ja huonoääninen, uudesta valamiseen”.

Toisessa versiossa on taas määrätty 1000 markkaa ” Keuruun kirkkoon virren soitto koneen ostamiseksi,” ja toiset 1000 markkaa

” Keuruun kirkkoon lämmitys koneiden osta­

miseksi." Yhdessä Abraham Hoskarin kanssa Oikeuden eteen astui Kirkkoraadin valtuut­

tamana, Herman Pihlmanin allekirjoittaman valtakirjan esitettyään Kaarle Kivijärvi.

Hän tahtoi Keuruun seurakunnan puolesta valvoa näitä testamentin määräyksiä.

Tämän valvonnan jälkeen vainajan sisar Jo­

hanna Handolin tuli Oikeuden eteen asiamie­

henään kirjuri Kaarlo Jukola. Asiamies esitti, että vainaja oli suullisesti lisännyt sellaisen testamentillisen määräyksen, että Hando-

linin tyttäret Thusmelda ja Wendla Maria saavat hänen kuolemansa jälkeen kumpikin 500 markkaa sekä kumpikin lehmän, toi' nen Lemmikin ja toinen Mantelin. Johanna Handolinin puolesta Jukola halusi valvoa tätä hänen alaikäisten lastensa hyödyksi tehtyä testamentillista määräystä. Hän esitti myös, että asian todenperäisyyden varmistamisek- si kuulusteltaisiin nykyistä Luumäen kirk- koherraa Karl Selim Fritiof Bergrothia sekä testamentin tekotilaisuudessa läsnä olleita todistajia. Bergroth, joka silloin oli Keuruun kappalainen, oli kirjoittanut molemmat tes- tamentit. Hän piti niitä, vanhan emännän pyynnöstä sinetöitynä säilytyksessään, kun­

nes muutti Luumäelle kirkkoherraksi, jolloin hän luovutti ne Maria Kristiinalle. Bergroth todisti, että saatuaan testamentin valmiiksi ja todistajat olivat sen allekirjoittaneet, vaina­

ja oli paheksuen muistanut unohtaneensa ne määräykset, jotka koskivat Johanna Hando­

linin tyttäriä. Ne olivat melko yhteneväiset Handolinin nimissä oikeudelle esitettyjen kanssa. Lehmien nimiä hän ei kuitenkaan sanonut muistavansa. Hän oli vainajan pyyn­

nöstä todistajien läsnä ollessa kirjoittanut nämä määräykset testamantin neljännelle sivulle. Maria Kristiinan kuoleman jälkeen löydetystä testamentista tämä sivu puuttui.

Jälkisäädöksen aikaisemmin mainitut todis­

tajat kertoivat yhtäpitävästi olleensa läsnä testamenttia tehtäessä ja kuulleensa, kuinka vainaja teki ylläkerrotun määräyksen haki­

jan alaikäisten lasten hyväksi.

H

erman Kivimanninen sai samojen kä- räjien myöhempinä istuntopäivinä vielä esiintyä toisenkin testamentin todistajana. Jostain oli löytynyt Maijastiinan pian miehensä kuoleman j älkeen laadituttama ns. pois sulkeva testamentti. Tämä 28 vuotta sitten laadittu asiakirja oli ruotsinkielinen.

Sen oli kirjoittanut Pohjoslahdella asunut, sen ajan pientä maalaisvirkakuntaa edustava siltavouti Adam Pihi. Siinä oli Maijastiinan vanhin veli jälkeläisineen suljettu pois peril­

listen joukosta. Asiakirjan oli Maijastiina puumerkillään vahvistanut ja todistajina ol­

leet Herman Kivimanninen, joka vielä silloin käytti sukunimenään Ollilaa, ja hänen vai­

monsa Wilhelmiina Emanuelintytär, olivat myös puumerkkinsä sen alle pistäneet. Ab­

raham Hoskari arveli tämän määräyskirjan vahvistavan hänen oikeuttaan ja jätti sen tuo­

mioistuimelle. Samalla hän pyysi, että Oikeus

"kuolevaisuuden varalta valallisesti kuu- lustaa näitä todistajia esitetyn asiakirjan oikeudellisuudesta.” Tuomioistuin totesi ni­

mettyjen olevan hyvämaineisia ja esteettö­

miä valan vannomaan. Kun Oikeus oli vielä kehottanut heitä totta puhumaan, heitä kuu­

lusteltiin erikseen. Yhtäpitävästi he todisti­

vat, kun määräyskirje heille suomennettuna luettiin, että "Kristiina Cederlund-Ollilan tahdon ja tarkoituksen eläessään tuota mää­

räyskirjaa teettäessään olleen juuri sen kuin se sisältää.”

/''"Jarnoissa käräjissä tahtoi Maijastiinan veljen tytär Amanda Karikko, jonka x _s valtuuttamana Oikeudessa esiintyi hänen poikansa Kaarle Karikko, kuultavan

"kuolevaisuuden varalta” talollista Nikode­

mus Leppäjärveä eli Vihistä ja tehtailija Paul Saxbergiä. Molemmat saivat todistaa. He ker­

toivat kumpikin keskustelleena Maria Kris­

tiinan kanssa muutamia kuukausia tai viik­

koja ennen hänen kuolemaansa. Leppäjärvi kertoi Maijastiinan hyvin voimakkain ilma­

uksin kertoneen peruuttaneensa veljelleen tekemänsä testamentit ja haluavansa hänen omaisuutensa menevän tasan lain mukaan kaikille sukulaisille. Saman suunteinen oli Saxbergin todistus.

Näin oli puolin ja toisin pohjustettu kärä­

jöintiä testamentin pitävyydestä.Välikärä- jissä esitettiinkin sitten vaatimus testamentin julistamisesta pätemättömäksi, mutta juuri ennen käräjien alkua tapahtui järkyttävä ja paljon huomiota herättänyt Abraham Hoska- rin murha. Oikeudenkäynti kuitenkin jatkui todistajien kuulemisella ja Abraham Hoska- rin perilliset velvoitettiin olemaan paikalla seuraavilla käräjillä. Varsinaisten perillisten määrä oli jutun alkaessa 13, mutta Hoskarin perillisten mukana se kasvoi kuuteentoista.

Kun tieto perittävästä rahastaja epätietoi­

suus sen saajista levisi, ilmoittautui jonkun

"nurkka-advokaatin” oivalluksesta kymmen­

kunta uutta perintöön mielestään oikeutet­

tua. He selittivät olevansa vainajan edesmen­

neen miehen Adam Cederlundin vaarin veljen jälkeläisiä. Kun Adamin jälkeen heiltä jäi pe­

rinnöt saamatta, heille kuuluu nyt osa Maria

Kristiinan pesästä. Oikeus ei heidän vaati­

muksilleen lämmennyt, eikä heidän asemaan- sa myöskään vahvistanut Herman Pihlmanin antama papinkirja, jossa todetaan, että kir- konkirjoissa ei ole merkintää, joka osoittaisi, että mainitulla vaarilla on tarkoitettu veli.

O

ikeudenkäynnin jatkuessa esiintyi- vät todistajina samat henkilöt ja samoin todistuksin kuin he olivat aikaisemmin "kuolevaisuuden varalta” kuul­

tuna esittäneet. Bergroth esiintyi voimak­

kaasti pitäen aikoinaan kirjaamaansa Maria Kristiinan viimeisenä tahtona. Testamentin mitätöinnin puolesta esiintyneet todistivat yleensä keskusteluista vainajan kanssa, jossa hän kertoi jälkisäädöksensä mitätöinnistä ja ahdistuksestaan sen takia, että oli sekä Hos- karin että Bergrothin kehoituksesta jopa pai­

nostuksesta tullut sellaiset tehdyksi. Ollilan piiat, sisarukset Hulda ja Henrika, todistivat vanhan emännän sanoneen, että Hoskarin ja Bergrothin tahdosta testamentti tehtiin.

Horjuttaakseen todistuksen arvoa Kaarle Ki­

vijärvi arveli, että "emäntä taisi silloin olla viinassa.”

Häkeltymättä Hilda jatkoi, että ”se sel­

vänäkin puhui samaa.” Henrika yhtyi sisa­

rensa todistukseen.

Kristiina Helin todisti seikkaperäisellä ker­

tomuksellaan, miten testamentin mitätöinti oli tapahtunut. Hän oli usein kuullut vainajan valittavan, että hänen omaisuudestaan tehty testamentti oli hänelle ikään kuin kiusana.

Eräänä päivänä elokuun loppupuolella 1890 hän oli käskenyt Heliniä ottamaan kaapista esille testamentin ja samalla tuomaan sakset.

Ennen kuin sakset oli käytettävissä hän oli kuitenkin sanonut: "kyllä niitä viivaamal- lakin rikotaan”, ottanut pännän ja vetänyt viivat poikki testamentin. Vainaja oli silloin istunut pöydän ääressä ja hän oli täydessä ymmärryksessä. Sitten hän oli tokaissut He­

linille: ”pane se nyt mihin tahansa.” Todistaja kertoi panneensa paperin taskuunsa ja säilyt­

täneen sitä Maria Kristiinan tietämättä laa­

tikossaan. Kun vanhan emännän kuoleman jälkeen Abraham Hoskari oli tullut taloon tes­

tamenttia hakemaan, oli Helin tämän paperin hänelle luovuttanut.

Riitapuolet yrittivät molemmin puolin jäävätä vastapuolen todistajia. Muutamien

osalta löytyikin kaukaisia sukulaisuussuh­

teita tai taloudellista riippuvaisuutta, jonka Oikeus voi todeta todistuksen mitätöinnin syyksi. Kaikesta huolimatta oikeuden rattaat jauhoivat. Talvikäräjissä vuonna 1892 pyysi­

vät Abraham Hoskarin perilliset vielä asian lykkäystä, mutta Oikeus ei siihen enää suos­

tunut, vaan antoi päätöksen, jossa todettiin testamentin tulleen peruutetuksi ja perinnön lankeavan kaikille siihen oikeutetuille perilli­

sille ja ettei voitu olettaa Maria Kristiina Ol­

lilan testamentin sisältäneen hänen viimeistä tahtoaan, vaan julisti sen voimattomaksi ja velvoitti Abraham Hoskarin ja hänen asia- kumppaninsa oitis luovuttamaan pesän lailli­

sesti jaettavaksi perillisten kesken.

A

sian käsittely kuitenkin jatkui Vaa­

san Hovioikeudessa. Sieltä tuli pää­

tös heinäkuun lopulla 1893. Kihla­

kunnan oikeuden päätös pysyi entisellään.

Periksi ei annettu. Juttua jatkettiin Senaa­

tin Oikeusosastossa, joka vastaa nykyisin Korkeinta Oikeutta. Se julisti erään toisen ohella Paul Saxbergin peräytystodistajaksi, koska ”hän on syytteen alaisena murhasta ja julistettu enemmällä kuin puolella todis­

tuksella siihen sidotuksi ja melkein vika­

pääksi näytetyksi.” Varsinainen päätös ei eronnut jo Kihlakunnanoikeuden antamasta päätöksestä. Saxbergin murhasyyte liittyi Abraham Hoskarin murhaan. Päätöksen antoi joululukuun 5. päivänä 1894 Keisaril­

lisen Majesteetin korkeassa Nimessä Hänen Suomen Senaattinsa. Alla komeilee viiden senaattorin nimet. He päättivät, mikä oli Ollilan vanhan emännän viimeinen tahto.

Tätä kaikki asianomaiset noudattakoot”.

Tämän jälkeen kuolinpesä pysyi vielä yli kaksi vuotta perikunnan hallussa. Sen hoita­

jana jatkoi Abraham Hoskari nuorempi niin kuin oli tehnyt isänsä kuolemasta alkaen, kahden markan päiväpalkalla. Kihlakunnan lautamiehenä hän oli käräjillä tätä testament­

ti ongelmaa käsiteltäessä monta kertaa jäävi­

nä saanut poistua, joka sitten ”hänettäkin”

oli todettu päätösvaltaiseksi. Pesän saatavia alettiin kerätä pankeista ja velallisilta. Sa­

moin alettiin myydä kalustoa ja irtaimistoa, mitä ei välittömästi tarvittu maataloustöiden tekoon. Metsänarviointi päätettiin suorittaa.

Pesään kertyneitä rahoja alettiin jakaa, sitä

m ukaa k u n n iitä alkoi k erty ä. K aikk iaan .suo- r ite ttiin 6 jakoa, jo ista viim einen helm ikuulla 1898, k un O llilan tila n m yynnistä viim einen erä oli pesänhoitajalle m aksettu. K aikkiaan jaettavaa k e rty i 344 183 m arkkaa.

Pesän suurin osakas 1/3 osuudella oli pe- rittä v ä n sisar Johanna H andolin. K aik kiaan jak ajia oli 16. N iiden joukossa 1/9 osuudella

oli Eufem ia W altonen, syntyjään Ruokonen, M aijastiinan veljen pojan ty tä r. H änen mie­

hensä oli jyväsk yläläinen liikemies, kauppias ja Petäjäveden K oskensaaren ru u k in omis- tu k sen joh dosta p atru u n a k sik in m ainittu Johan W altonen. H än oli vaimonsa nimissä ollut aktiiv isesti m ukana päättyneessä oi- keudenkäynnissä. Asian ra tk e ttu a h ä n alkoi suunnitella O llilan ostam ista. P erikunta p ä ä tti m yydä talon joko kokonaisuudessaan, ta i m etsä erikseen ja talo ilman m etsää. Talo m yytiin julkisella huutokaupalla. Toimitus- m iehenä oli K aarlo Jukola. Tarjouksia sekä erikseen m etsästä e ttä koko talosta tek iv ät kauppahuone W. Rosenlew, kauppahuone A.

A hlström ja Johan W altonen. Pelkästään m et­

sästä oli k iin n o stu n u t m aanviljelijä K aarlo U lla K iuk aisista ja pelk ästään talosta N iko­

demus L eppäjärvi. P erik u n ta ei hyväksynyt y h tä k ä ä n tarjo u sta. W altosen tarjous oli kor­

kein 195 100 m arkkaa, m u tta huutokaupan jälkeen p e rik u n ta suostui m yym ään koko talon W altoselle 200 000 m arkalla. Huu- tokauppatilaisuudessa m ukana olleet p e ri­

k u n n an jäsen et allekirjoittivat välittöm ästi jouluku un 28. p äiv än ä 1896 kaupp ak irjan ja m uut K ank aanpään kievarissa h e ti U uden Vuoden jälkeen.

M

aijastiinan vanhuuden vuosina ja p itk ä n perik u n tajak so n aikana O llilan moni p aik k a oli alkanut rapistua. S aatuaan talon haltuunsa W altonen ry h ty i tarm o k k a asti kunnostam aan u u tta om aisuuttaan. H änen työnsä jä i pah asti kes­

ken. S airau d en ja m onien huolien rasittam ana täm än toim eliaan ja näkem yksellisen m iehen eläm ä p ä ä tty i jo vuoden 1905 heinäkuussa.

H änen lyhyeksi jään e estä kaudestaan Ollilan isäntänä jä i m onia pysyviä jälkiä, varsinaise­

na m onum enttina jy k ev ästä kivestä ra k en ­ n ettu , su u rp iirteisesti m ito itettu k o tieläin ra­

kennus.

Ylermi Kuuliala