Kansankielinen Raamattu?
Vanhan testamentin käännösanalyysi Raamattu Kansalle -käännöksestä
Itä-Suomen yliopisto Filosofinen tiedekunta, teologian osasto Läntinen teologia Pro gradu -tutkielma, joulukuu 2019 Eksegetiikka Sanna-Mari Pynnönen
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND
Tiedekunta – Faculty
Filosofinen tiedekunta Osasto – School
Teologian osasto
Tekijät – Author
Pynnönen, Sanna-Mari
Työn nimi – Title
Kansankielinen Raamattu? Vanhan testamentin käännösanalyysi Raamattu Kansalle -käännöksestä
Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages
Eksegetiikka Pro gradu -tutkielma x 13.12.2019 80 s.
Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä – Abstract
Pro gradu -tutkielmani on tehty Raamattu Kansalle -käännöksen vuonna 2012 julkaistun Vanhan testamentin osuuden tutkimiseksi. Käännöksen vastaanotto oli ristiriitainen ja sitä oli kääntämässä suuri joukko
vapaaehtoisia ilman muita yhteisiä käännösperiaatteita kuin Raamattu Kansalle ry:n periaatteet: alkuteksti on kokonaan Pyhän Hengen innoittama ja erehtymätön, alkutekstin jokainen sana on Jumalan innoittama ja kääntäjiksi kelpaavat vain Jumalan Hengestä syntyneet. Raamattu Kansalle -käännös kaipasi kattavampaa tutkimusta.
Tässä tutkielmassa lähestyn niin lukijalähtöisen, semanttisen kuin stilistisen analyysin keinoin VT:n käännöstä. Käännösanalyysini sijoittuu muun muassa Hoosean kirjaan ja Laulujen lauluun. Tutkimuksen pohjalta ei voida nähdä selkeitä käännösperiaatteita Raamattu Kansalle VT:n taustalle, mutta voidaan luonnehtia käännöstä yleisesti. Käännös on kielellisesti melko perinteinen, mutta kuitenkin nykykielisempi kuin Kirkkoraamattu vuodelta 1933/38, jonka kanssa Raamattu Kansalle on käännösmalleiltaan hyvin samankaltainen.
Avainsanat – Keywords
Raamattu Kansalle, raamatunkäännös, kirkkoraamattu
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND
Tiedekunta – Faculty
Philosophical Faculty
Osasto – School
School of Theology
Tekijät – Author
Pynnönen, Sanna-Mari
Työn nimi – Title
The Vernacular Bible? A translation analysis of Raamattu Kansalle version of the Old Testament
Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages
Exegetics
Pro gradu -tutkielma x 13.12.2019 80 p.
Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä – Abstract
My study is about Raamattu Kansalle (registered association) version of the Old Testament. The OT was published in 2012 and it gathered differing reviews. The OT was translated by multiple volunteers without any theoretical background. The Association itself has four principles about the Bible: the Hebrew and the Greek Bible are inspired by the Holy Spirit and every word of it is inspired by God, it is completely infallible and the only who are worthy to translate must be Christians born of the Spirit.
The OT translation called for a more thorough study. My translation analysis consists of a text-critical view of Hosea, a stylistic analysis of the Song of Solomon and a semantic analysis of the concepts of the Spirit and the Soul. I also analyse translating taboos such as raping and prostitution in the Bible. The translation principles of the OT (Raamattu Kansalle version) cannot be named based on my analysis but the translation itself may be described better after my study. The OT is a rather traditional Bible translation by its vocabulary and syntax, although the language of the version is more modern than the previous official Bible translation of the Evangelical Lutheran Church of Finland (y.1933/38). The translation models of these two translations of the OT are rather similar.
Avainsanat – Keywords
Raamattu Kansalle, Bible translation, translation analysis
Sisällys
1 Johdanto ... 4
2 Raamatunkääntämisen taustaa ... 7
2.1 Dynaaminen ekvivalenssi ... 9
2.2 Kirkkoraamattu 1933/38 ja formaalinen ekvivalenssi ... 14
2.3 Kirkkoraamattu 1992 ... 16
2.4 Raamattu Kansalle -käännös ... 17
3 Npš otoksessaan ja rûaḥ ʾĕlōhîm sekä rûaḥ yhwh Vanhassa testamentissa ... 19
3.1 Ilmauksen npš esiintymien analyysi ... 20
3.2 Ilmauksen rûaḥ ʾĕlōhîm esiintymien analyysi ... 25
3.3 Ilmauksen rûaḥ yhwh esiintymien analyysi ... 27
4 Hoosean kirjan tekstikriittiset ratkaisut ... 29
4.1 Tekstikriittisen apparaatin hyödyntäminen (BHS) ... 30
4.2 Metatekstuaalinen aineisto: Hoosean alaviitteet RK:ssä ... 33
4.3 Yhteenveto ... 35
5 Runotekstin kääntäminen: Laulujen laulu ... 37
5.1 Puhujarakenteen käyttö Laulujen laulun käännöksessä ... 38
5.2 Laulujen laulun käännösten sanastollisten erojen analyysi ... 42
5.3 Laulujen laulun metriikan näkyminen käännöksissä ... 47
5.4 Yhteenveto ... 59
6 Tabusanojen kääntäminen ... 61
6.1 Portto ... 61
6.2 Väkisinmakaaminen ... 65
7 Johtopäätökset ... 70
Lyhenteet... 73
8 Lähteet, kirjallisuus ja apuneuvot ... 74
8.1 Lähteet ja kirjallisuus ... 74
8.2 Apuneuvot ... 79
8.3 Tekijän hallussa oleva materiaali ... 80
1 Johdanto
Mikäli kääntämisessä olisi kyse vain teknisestä koodinvaihdosta, Theo Hermansin mukaan kääntämisen tutkimus olisi yhtä kiinnostavaa kuin kopiokoneen tutkiminen.
Kääntäminen on aina kuitenkin prosessi, joka jättää jälkensä tekstiin. Käännös ei ole kopio vaan ennemminkin valokuva, jonka joku on omasta näkökulmastaan ottanut.1
Raamattu Kansalle -käännöksen taustalla on Raamattu Kansalle ry, joka perustettiin vuonna 1987.2 Yhdistyksen sääntöjen mukaan sen tavoitteisiin kuuluu:
”tukea aatteellisesti ja mahdollisuuksien mukaan taloudellisesti raamatunkäännöstyötä päämääränä Raamatun alkuperäisen ajatuksen mahdollisimman tarkka ilmaiseminen suomen kielellä, kuitenkin niin, että tuloksena on mahdollisimman hyvä nykysuomi.”3 Raamattu Kansalle on talkoovoimin tehty käännös. Koko Raamattu on julkaistu vuonna 2012, mutta aiemmin on ilmestynyt Uuden testamentin käännös vuonna 1999 ja Psalmien käännös vuonna 2002. Vuonna 2009 on ilmestynyt myös Uuden testamentin ja Psalmien korjattu laitos.4 Raamattu Kansalle ry:n verkkosivujen mukaan käännös edustaa sanatarkkuutta ja alkutekstejä kunnioittavaa käännöstä sekä sujuvaa, ymmärrettävää suomen kieltä.5
Raamattu Kansalle -käännöksen (myöhemmin RK) tausta on nykyisen kirkkoraamatun (myöhemmin KR92) synnyssä ja sen käännöskomitean toiminnassa.
Vuonna 1974 Suomen Vapaitten Kristittyjen Neuvosto (SVKN) sai nimetä oman edustajansa raamatunkäännöskomiteaan. Virallisen edustajan lisäksi SVNK:lla oli oma kahdeksan hengen tarkkaileva komiteansa. Vuonna 1983 kuitenkin kirkkoraamatunkäännöstä tarkkailevassa komiteassa nousi huoli raamatunkäännöksen tasosta ja kokous esitti seitsemän perustelua, joiden mukaan käännös olisi huono.6
Komitean esittämiä perusteluita oli muun muassa, ettei Raamattua kunnioitettu. SVKN:n virallisen edustajan kanta erosi muiden kannasta suhteessa historiallis-kriittiseen raamatuntutkimukseen. Raamattua SVKN:n edustajan mielestä raamatunkäännöskomiteassa ei pidetty sellaisenaan luotettavana ja alkuteksti kaipasi raamatunkäännöskomitean mukaan korjailuja.7 Lisäksi niin sanotussa alkutekstissä on niin epäselviä kohtia kuin useita eri tekstitraditioitakin, joista valita, ettei käännöstä
1 Paloposki 2003, 10.
2 http://www.raamattukansalle.fi/?sid=2 (27.9.2013)
3 Raamattu Kansalle ry:n säännöt
4 http://www.raamattukansalle.fi/?sid=3 (27.9.2013)
5 http://www.raamattukansalle.fi/?sid=1 (27.9.2013)
6 Liljeqvist 1990, 205.
7 Liljeqvist 1990, 205.
voi yksinkertaisesti tehdä yhden ainoan alkutekstin pohjalta eikä sen jokainen kohta ilman tutkiskelua varmasti käänny ymmärrettävälle kielelle. Traditioiden kirjosta esimerkkinä ovat jo tekstikriittiset apparaatit kreikan- ja hepreankielisissä Uuden ja Vanhan testamentin laitoksissa.
Käännösperiaatteena dynaaminen ekvivalenssikin sai kritiikkiä. Sen nähdään pyrkineen oikeastaan vain sujuvaan suomen kieleen ja tarjonneen sekä selityksiä että tulkintoja siitä, miten kääntäjä ymmärtää alkutekstin. Perusteluissa mainitaan: ”Dynaamisen käsittelyn jälkeen ei monia Sanan kohtia enää tunne lainkaan!”8 On totta, että dynaaminen ekvivalenssi pyrkii ennen kaikkea ymmärrettävyyteen eikä välttämättä seuraa taustalla olevan alkukielisen tekstin muotoa kovin tarkasti, mutta nähdäkseni käännös on aina tulkintaa. Kääntäjä joutuu aina tekemään valintoja siitä, miten sanoo jonkin asian, sillä kahden kielen rakenteet ja sanasto eivät kuitenkaan koskaan ole aivan identtiset. Mikäli dynaamisen käsittelyn jälkeen kaikki Raamatun jakeet kuulostaisivat samalta kuin ennen eli kirkkoraamatun 1933/38 (myöhemmin KR33/38) mukaisilta, ei uutta käännöstä olisi varmaan edes ollut mielekästä tehdä.
”Nykyinen Kirkkoraamattu on vielä sentään käännös, kun taas tämä uusi on liberaaliteologinen selitysteos”, todetaan SVKN:n tarkkailevan komitean perusteluissa. Tätä taustaa vasten Raamattu Kansalle -yhdistys perustettiin.
Yhdistyksen ensimmäisessä lehdessä oli julistus siitä, että Suomen kansa tarvitsee raamatunkäännöksen, joka perustuu neljään tinkimättömään totuuteen. Nämä ovat, että alkuteksti on kokonaan Pyhän Hengen innoittama, alkutekstin jokainen sana on Jumalan innoittama, alkuteksti ei erehdy missään kohdin ja kääntäjiksi kelpaavat vain Jumalan Hengestä syntyneet. 9
Tarkoituksenani on arvioida, millaisin periaattein RK on käännetty, sillä yllä mainitut neljä tinkimätöntä totuutta eivät vielä anna kovinkaan konkreettista suuntaa käännökselle. Luvussa kaksi esittelen raamatunkääntämisen taustaa.
Käännöksen analyysin suoritan erinäisillä Vanhan testamentin kohdilla, joiden käännösratkaisuja analysoin luvuissa 3–6. Analyysin avulla hahmotan, minkälaisia teologisia ja käännösstrategisia valintoja Raamattu Kansalle -käännöksessä on noudatettu. Pyrin ottamaan otokseen erilaisia tekstejä ja arvioimaan myös niiden suomen kielen nykykielisyyttä. Otosten valintaa perustelen erikseen kussakin luvussa.
Johtopäätöksissä teen yhteenvedon analyysini tuloksista, esittelen käännöksen
8 Liljeqvist 1990, 205–6.
9 Liljeqvist 1990, 206.
noudattamia käännösperiaatteita analysoitavien kohtien pohjalta ja arvion, onko käännös onnistunut tavoitteissaan, jotka ovat esiintuotu käännöksen esipuheessa eli nykykielisyys ja alkutekstiuskollisuus.
Vertailukohtina analyysissa käytän sekä uutta että vanhaa Kirkkoraamattua sekä alkukielisiä tekstejä: Biblia Hebraica Stuttgartensiaa ja Septuagintaa. Näen tutkimuksen olevan tärkeä, sillä raamatunkäännös on otettu esimerkiksi helluntaiseurakunnissa laajasti käyttöön eikä siitä ole vielä tehty syvällisempää tutkimusta. Loposen mukaan RK:n myyntiluvut eivät vielä kerro, onko se ahkerimmin käytetty käännös, mutta ainakin sen myyntiluvut ovat lupaavat. KR92:lle halutaan vaihtoehtoja.10 Teologisen Aikakauskirjan vuonna 2012 julkaisema Raamattu Kansalle -käännöstä käsittelevä artikkeli innoitti minua tarkastelemaan käännöstä. Se on kriittinen kyseistä käännöstä kohtaan, mutta sen kirjoittavat ovat uuden kirkkoraamatun käännöstyössä mukana olleita.11 Haluaisin selvittää siis, millainen käännös on kyseessä, sillä yhdistyksen omat luonnehdinnat siitä sopivat melkein kaikkiin käännöksiin eivätkä vielä juuri kerro käännöksen luonteesta.
Raamattu Kansalle -käännöksessä ei ole tiettävästi käytetty ainakaan yhtenäisesti mitään tiettyä käännösperiaatetta toisin kuin uudessa kirkkoraamatussa, jonka kääntämisessä käytettiin dynaamista ja funktionaalista ekvivalenssia. Vaikkei käännösperiaatetta ole tietoisesti valikoitu, kääntäjä toimii aina jonkin periaatteen mukaan (inner theorizing).12 Vanha kirkkoraamattu puolestaan edustaa formaalista ekvivalenssia. Formaalinen ekvivalenssi yhdessä dynaamisen ekvivalenssin kanssa muodostavat raamatunkääntämisen teoreettisen keskiön, joten näihin pohjaavia kirkkoraamattuja on perusteltua käyttää vertailuteksteinä pitkin tätä pro gradu - tutkielmaa. Niiden avulla pystyy tutkimaan, mihin tutkimuskohteeni, RK:n Vanhan testamentin osuus sijoittuu teoreettisesti suomalaisessa raamatunkäännöskeskustelussa. Kyseessä on hyvin käännöslähtöinen tutkimus, jossa hyödynnetään siis rinnakkaiskäännöksiä ja tutkitaan muun muassa ymmärrettävyystasoa luvussa 6 kyselyn avulla.13
10 Loponen 2016, 4.
11 Kiilunen&Huhtala 2012, 594.
12 Pym 2010, 1–2
13 Lyhyesti käännöslähtöisestä tutkimuksesta, rinnakkaistekstien hyödyntämisestä ja
ymmärrettävyystason tutkimisesta Inkeri Vehmas-Lehdon teoksessa Kopiointia vai kommunikointia?
Johdatus käännösteoriaan sivuilla 124–128. Nämä kuitenkin toimivat tässä eksegetiikan alaan
kuuluvassa opinnäytetyössä vain suuntaa-antavina ideoina, eikä tarkkoina teoreettisina viitekehyksinä, joten niihin ei termeinä palata myöhemmin.
2 Raamatunkääntämisen taustaa
Luvussa 2 käyn läpi kääntämistä yleisesti, dynaamista ekvivalenssia käännösperiaatteena sekä KR92 ja RK käännösten syntyyn liittynyttä keskustelua suomalaisessa kontekstissa, koska jälkimmäinen saatetaan paikoin nähdä syntyneen reaktiona ensimmäiseen. Lisäksi esittelen lyhyesti formaalista käännösperiaatetta, sillä yhdessä dynaamisen käännösperiaatteen kanssa se muodostaa niin suomalaisessa kuin kansainvälisessäkin mittakaavassa raamatunkääntämisen pääsuuntaukset.
Raamatunkääntämisessä perinne painaa ja sille joutuu kääntäjä usein antamaan myöden. KR92:n käännöskomitea mursi monessa kohdin perinteisen raamattukielen rajoja, mutta kirkolliskokous palautti perinteisemmän muodon takaisin. Raamatunkäännöksissä uusimmat tutkimustulokset ja perinteiset totunnaiset sanamuodot kamppailevat aina eikä alkutekstikään ole yksitulkintaista.14
Pym esittää, että kääntäjät käyvät mielessään koko ajan teoreettista keskustelua, sillä käännösongelmien ilmaantuessa joutuu kääntäjä tekemään valinnan useamman vaihtoehdon välillä.15 Minäkin joudun vieraskielistä taustakirjallisuuttani tulkitsemaan esiin tuodessani valitsemaan sanatarkan käännöksen ja selkeän suomen kielen väliltä, vaikka nykyenglannin kieli on kulttuuritaustaltaan lähellä nykysuomea enkä edes kohtaa kulttuurisia eroja tekstissä. Maria Kela väitöskirjassaan tiivistää mielestäni hyvin ajatuksen siitä, miten käännöksen synty on monikerroksinen prosessi.
Hän kirjoittaa seuraavasti: ”Teksti ei siten ole pelkästään yhden lähtökielen ja - kulttuurin vuorovaikutusta kohdekielen ja -kulttuurin kanssa, vaan satojen vuosien ja useiden käännösten jälkeen raamatunsuomennoksiin on kertynyt merkkejä lukuisista kielistä ja kulttuureista.”16
Rakenteellinen ero kuitenkin tuo eteen valintoja ja tulkintoja.
Esimerkiksi suomi ja vienankarjala ovat sekä sanastollisesti että rakenteellisesti hyvinkin lähellä toisiaan, joten formaalinen eli samaa muotoa tavoitteleva käännös on luonteva tehdä, mutta esimerkiksi englannin kielen futuurissa oleva lause täytyy useimmiten suomeen kääntää preesensillä ja passiivin agenttirakenteen kääntäminen on suomen kieleen hankalaa. Lähetyskentällä työntekijä saattaa puolestaan törmätä kieleen, joka rakenteellisesti huomattavasti poikkeaa yhdestäkään hänen tuntemastaan
14 Huhtala 2000, 234.
15 Pym 2010, 1.
16 Kela 2007, 27.
kielestä, jolloin formaali käännös ei tuo oikeutta viestille.17 Kielen rakenteelliset tekijät saattavat vaikuttaa toissijaisilta viestin sisältöön nähden. Ne ovat kuitenkin erittäin tärkeitä sisällön kääntämisen kannalta. Silloin kun lähdekielen rakenne ei ole pakollinen rakenne kohdekielessä, kääntäjän on tehtävä valintoja.18
Varhaisista kääntäjistä esimerkiksi jo Hieronymus on puoltanut ajatus ajatukselta kääntämistä ja toisinaan sana sanalta19, eli kysymys käännöksen toteutustavasta on ollut jo pitkään olemassa. Nykyään tosiaan formaalisen ja dynaamisen välinen valinta raamatunkäännöksissä vastaa oikeastaan tätä. Formaalinen periaate oikeastaan sisältää oletuksen lähde- ja kohdekielen rakenteellisesta ja sanastollisesta samankaltaisuudesta. Vaikka esimerkiksi KR33/38 on noudattanut formaalista periaatetta, ei sitä voi täysin toteuttaa esimerkiksi prepositioiden kohdalla.
Formaalisen periaatteen ongelmaksi koituu myös sanojen monimerkityksisyys.
Periaatteen mukaan usein pyritään kääntämään sama sana aina samalla vastineella, mutta esimerkiksi yksi suomen kielen sana ei kata koko kreikankielisen sanan merkityskenttää. Tästä seuraakin, ettei käännöksen perusyksikkö voi olla aina sana, vaan lause tai virke voi olla pienimpiä käännettäviä kokonaisuuksia.20
Yhtä ajatusta voi vastata useampi sana ja päinvastoin yhtä sanaa useampi ajatus. Tästä johtuen kääntäjän voi olla vaikea löytää tyydyttävää vastinetta eli ekvivalenssia kääntäessään. Esimerkiksi englannin kielessä on vain yksi sana tädille aunt, ja se voi tarkoittaa joko isän tai äidin siskoa tai tätiä avioliiton kautta eli sedän tai enon vaimo. Toisissa kielissä näille kaikille on oma sanansa. Vaikkei jossain kielessä esiinnykään jollekin asialle tai ilmiölle sanaa, on sille jokin pidempi fraasi.
Myös kielen sisällä sanojen merkitykset muuttuvat ajan myötä. Kääntäjä etsii lähimmän mahdollisen luonnollisen vastineen kohdekieleen lähdekielen viestin sisällölle. Olennainen merkitysyksikkö kääntäjälle on viesti eikä sana. 21
Käännöstieteessä käytetään termejä lähdeteksti, -kieli ja -kulttuuri viittaamaan siihen tekstimateriaaliin ja kieleen, josta käännös tehdään. Kohdeteksti, - kieli ja -kulttuuri puolestaan tarkoittavat sitä kieltä ja kulttuuria, johon käännös tehdään sekä kohdetekstillä tarkoitetaan muodostunutta käännöstä.22 Eksegetiikassa lähdetekstinä on niin sanottu alkuteksti eli kreikankielinen Uusi testamentti tai
17 Räisänen 1969, 344.
18 Nida 1981, 33&36.
19 Räisänen 1969, 343.
20 Räisänen 1969, 344–7.
21 Nida 1975, 185–6&190
22 Pym 2010, 1.
hepreankielinen Vanha testamentti sekä kreikankielinen Vanhan testamentin käännös, LXX. Nämä ovat myös RK:ssä lähdeteksteinä. Kohdeteksti on RK ja -kieli suomi.
Näiden termien käyttö ei kuitenkaan tarkoita, että kääntäjä käyttäisi jotain käännösteoriaa. Käännösteorian käyttämisellä tässä tarkoitetaan yhden tietyn teorian valintaa ja sen puolustamista. Toisaalta asioiden nimeäminen luo toimintamalleja eli tässä tapauksessa käännösmalleja. Niiden taustalta paljastuu usein voimakkaita suuntaa-antavia ideoita. Näistä malleista muodostuu teorioita siitä, mitä voisi tai tulisi olla käännöksessä. Tällaisesta kääntäjän sisäisestä teorian muodostuksesta ei välttämättä seuraa virallista käännösteoriaa.23 Silti kyseessä on toimintamalli, jonka avulla kääntäjä tekee työtään.
Raamattu Kansalle -käännös ei nimeä käyttäneensä mitään käännösteoriaa toisin kuin KR92, joka pyrkii noudattamaan dynaamista ekvivalenssia.
Nähdäkseni voidaan silti olettaa, että kääntäjillä on ollut erilaisia toimintamalleja, joilla he ovat pyrkineet päämääräänsä alkutekstille uskollisesta käännöksestä, jonka suomen kieli on sujuvaa. Näiden toimintamallien hahmottamiseen pyrin tutkielmassani.
2.1 Dynaaminen ekvivalenssi
Eugene Nida tunnetaan dynaamisen ekvivalenssin tai funktionaalisen ekvivalenssin kehittäjänä, joka on tuonut oman aaltonsa raamatunkäännöksiin. Nida kuului American Bible Societiesiin ja oli mukana Yhtyneiden Raamattuseurojen perustamiskokouksessa sekä vaikuttamassa sen käännösohjelmien muotoutumiseen.24 Suomen Pipliaseurakin on osa Yhtyneitä Raamattuseuroja.25
Nida tunnetaankin parhaiten 1900-luvun puolivälissä syntyneestä muutoksesta raamatunkääntämisen kentällä, sillä hänen lähestymistapansa oli käytännöllinen. Sen avulla käännöksestä oli tarkoitus tehdä selkeä, ymmärrettävä ja täsmällinen.26 Dynaamisen ekvivalenssin aalto ei pyyhkäissyt ohi Suomen, sillä KR92 on käännetty sen periaatteen mukaan.
23 Pym 2010, 1–2.
24 https://www.unitedbiblesocieties.org/eugene-nida-dies (8.11.2018)
25 http://www.piplia.fi/suomen-pipliaseura/mika-pipliaseura-on/yhtyneiden-raamattuseurojen- verkosto/ (18.11.2013)
26 https://www.unitedbiblesocieties.org/eugene-nida-dies/ (8.11.2018)
Ekvivalenssin syntymisen taustalla on ajatus kielten hierarkian murtumisesta.
Kielet nähdään tasa-arvoisina, eivätkä esimerkiksi Raamatun kielet enää ole hierarkiassa joitain nykykieliä ylempänä. Kääntämistä ei nähty enää kohdekielen rikastuttamisena korkea-arvoisemman lähdekielen perinnöllä. Ongelmana oli, ettei ollut vain yhtä lähdetekstiä käännettäväksi, vaan useita käsikirjoituksia, joista valita ja kääntäminen nähtiin tuon prosessin jatkeena. Näin ei ollut luontevaa etsiä vastaavuuksia. Puhuttiin ennemmin uskollisuudesta jollekin, mutta ekvivalenssi oikeastaan toimii vastaavalla periaatteella.27
Kääntämisessä Nidan mukaan kohdekielelle tuotetaan lähin lähdekielen luonnollinen vastine. Tärkeintä ei ole tyylin tai muodon vaan merkityksen vastaavuus.
Esimerkkinä tästä on jakeessa Kol. 3:12 esiintyvän ilmauksen splagchna oiktirmou kääntäminen englanniksi sanoilla tender compassion ”lempeä myötätunto”
sanatarkemman bowels of mercies ”armon sisälmykset” sijasta. Jälkimmäinen vaihtoehto ei Nidan mukaan tuo esiin merkitystä.28 Suomalaisissa raamatunkäännöksissä29 se on käännetty sydämelliseksi armahtavaisuudeksi tai laupeudeksi. Olisiko esimerkiksi sisälmyksistä asti lähtevä armollisuus voinut tuoda saman merkityksen ilmi säilyttäen alkutekstin ilmauksia mukana? Tietysti tämäkin vaihtoehto lähtisi tulkitsemaan alkutekstin merkitystä. On totta, ettei kirjaimellinen kehotus pernassa sijaitsevaan armahtavaisuuteen sano raamatunlukijalle mitään.
Nidan mukaan on hyvä pyrkiä ekvivalenssiin eli vastaavuuteen. Muodolla ei ole yhtä paljon väliä kuin merkityksellä on. Tästä esimerkkinä on jakeessa Mark. 2:1 esiintyvä kreikan kielen lauseke en oikōi ”kotona”, joka sisältää preposition ja substantiivin. Ranskan kieleen sama ilmaus muodostuu parhaiten kääntämällä sen chez lui ”hänen luonansa tai hänen kotonansa”, joka sisältää preposition ja pronominin.
Tähän ranskan kielen ilmaukseen chez ”jonkun luona tai kotona” sisältyy ajatus paikasta ja henkilöstä, jolle tämä paikka kuuluu. Nidan mukaan chez lui on lähin mahdollinen luonnollinen vastine lähdekieliselle tekstille.30 Kävin läpi ranskankielisiä käännöksiä,31joissa ilmaus käännetään kuitenkin à la maison ”talossa, kotona”.
Ilmeisesti ranskalaiset raamatunkääntäjät ovat olleet eri mieltä siitä, mikä olisi luonnollisin vastine ilmaukselle en oikōi tai ovat painottaneet muodon vastaavuutta.
27 Pym 2010, 22.
28 Nida 1974, 12–13.
29 Bibliassa, kirkkoraamatuissa ja Raamattu Kansalle -käännöksessä
30 Nida 1974, 12.
31 La Sainte Bible (Louis Segond), Nouvelle Edition de Genève ja Segond 21
Paras käännös Nidan mukaan ei kuulosta lainkaan käännökseltä, mutta hänen mukaansa tulee kirjoitusten historiallinen konteksti kuitenkin huomioida. Esimerkiksi saddukeuksia ja fariseuksia ei voi kääntää nykyajan uskonnollisiksi puolueiksi. Hyvä raamatunkäännös ei siis ole kulttuurinen käännös vaan lingvistinen käännös.32 Yksi Nidan pitkäaikaisempia projekteja oli Raamatun kääntäminen inuiittikieli inuktitutille.
Tästä projektista Nida toteaa, ettei käännöstä voi tehdä ilman kulttuurista kontekstia.33 Tätä käännöstä on kritisoitu muun muassa siitä, että se kadottaa viitteet ensimmäisen vuosituhannen Palestiinaan, kun termi Jumalan karitsa käännetään Jumalan hylkeeksi.34
Lähin vastine ei ole välttämättä aina sama kuin luonnollinen vastine.
Esimerkiksi joidenkin ihmisten mielestä demon-possessed ”pahojen henkien riivaama” luonnollinen vastine olisi mentally distressed ”psykososiaalisesti kuormittunut, henkisesti ahdistunut’. Tämä ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin ilmaus tarkoitti Raamatun aikaan, joten kyseessä ei voi olla lähin mahdollinen vastine pahojen henkien riivaamalle.35
Pym tiivistää, että Gutt kritisoi ekvivalenssia tekstin vastaanottajan passivoimisesta. Dynaaminen käännös Guttin mukaansa tekee liikaa valintoja vastaanottajan puolesta. Pym kiteyttää asian tekstissään todeten, että käännös tai kääntäjä saattaa olettaa lähde- ja kohdetekstin välille vastaavuuden eli ekvivalenssin, vaikkei sitä olisikaan. Pymin mukaan kääntäjä on ammatiltaan vastaavuuden tuottaja, joka saa palkkansa vastaavuuksiin uskovilta ihmisiltä vastaavuuksien tuottamisesta.36 Nidakin toteaa, ettei ole kahta identtistä kieltä, joten siksi täydellistä vastaavuutta kielten välillä ei ole. Tästä tullaankin taas Nidan ajatuksiin viestistä käännöksen keskiössä, mutta toisten raamatunosien viestin kääntämisessä todella muodolle on annettava enemmän painoarvoa esimerkiksi runollisissa kirjoissa ja toisten kohdalla sisällössä on ydin. Nida kuitenkin toteaa, ettei sisältöä ja muotoa voida koskaan täysin irrottaa toisistaan.37
Kielissä on niin sanottua vastineetonta sanastoa, kulttuurisidonnaisia sanontoja kuten esimerkiksi klimppisoppa. Kielissä on myös rakenteellisia eroja.
32 Nida 1974, 12–13.
33 http://www.telegraph.co.uk/news/obituaries/religion-obituaries/8736036/The-Reverend-Eugene- Nida.html (21.11.2013)
34 Pym 2010, 21.
35 Nida 1974, 13.
36 Pym 2010, 37.
37 Nida 1964, 158–7.
Käännökseen tulee siis niin sanottuja kielen vaatimia muutoksia eli tahattomia muutoksia, jotka johtuvat rakenteellisista syistä. Sen lisäksi on myös olemassa tarkoituksellisia muutoksia, joiden myötä tekstin merkitys muuttuu.38
Snell-Hornbyn mukaan ekvivalenssissa oletetaan kielten olevan symmetrisiä.
Toisaalta ekvivalenssissa kuitenkin on kyse ennemmin parolen ”puheen, kielenkäytön” kuin languen ”kielen, kielijärjestelmän” analyysista. Käännöksen illuusiota voi tukea tutkimalla sitä niin kuin illuusiota.39 Tässä taustalla lienee ajatus siitä, että valitsemalla oikean näkökulman saa käännöksestä ja ekvivalenssin ideasta toimivan näköisen, kunhan siis tarkastelee sitä sen omista lähtökohdista käsin.
Yleensä ei ole vain yhtä vastinetta, vaan kääntäjä joutuu tekemään valinnan mahdollisten vastineiden väliltä. Ekvivalenssin paradigma ei kuitenkaan tutki sitä, mikä vaikuttaa valintojen tekoon. Laajasti ajateltuna tästä seuraa lähdetekstin näkeminen kohdetekstiä arvovaltaisempana. Kääntämisessä etsitään koko ajan vastinetta lähdetekstin ilmaisuille ja lähdeteksti on määrittävä vastaavuuden synnyssä.40
Näkisin, että puhtaasti pelkkä vastaavuuksien etsiminen ei toimi. Aina selkeitä vastineita ei löydy, koska eri kielillä on erilaisia rakenteita ja kulttuurinen tausta, joka vaikuttaa hyvin paljon sanastoon ja sanojen ymmärtämiseen. On hyvä siis huomioida myös kunkin kielen ainutlaatuisuus, etenkin raamatunkääntämisessä, jossa ei käännetä useimmiten sukulaiskielille tai samanlaiseen kulttuuriin. Ilman taustaoletusta tekstien vastaavuudesta jollain tasolla käännöksen teko on lähes mahdotonta, sillä muutoin kysymys on helposti tekstin uudelleen kirjoittamisesta. Pym lainaa Chestermania, jonka mukaan vastaavuus ei ole tarpeen, vaan samankaltaisuus riittää. Hänen mielestään kääntäjä tekee tarpeettoman paljon työtä päästäkseen vastaavuuteen, joka on todellisuudessa mahdottomuus. Chesterman näkee, että teorian heikkouksien tiedostaminen auttaa parempaan resurssien käyttöön.41
38 Paloposki 2003, 11–12.
39 Pym 2010, 39.
40 Pym 2010, 39.
41 Pym 2010, 40.
(Nida 1975, 30. Neliöt kuvaavaat raamatunkieltä ja ympyrät ovat englanninkielisiä vastineita.)
Raamatun kääntämisessä kulttuurinen konteksti1:n ja kulttuurinen konteksti2:n välillä on huomattava aikahistoriallinen ero. Tästä erosta johtuen kääntäjä eli lähde2 voi vain pyrkiä rekonstruoimaan viesti1:n vastaanottaja1:n silmin, mutta ei täysin tavoita sitä.
Tavallaan kääntäjästä kuitenkin tulee vastaanottaja1 käännöstä tehdessä. Ylläolevasta kuvasta näkyy viesti1:n ja viesti2:n muodon olennainen ero.42
Nidan dynaaminen ekvivalenssi keskittyy viestin välittämiseen käännöksessä. Hänen käännösteoriansa on luonteeltaan kommunikatiivinen eli hän näkee kääntämisen viestintänä.43 Viesti välitetään lähdekieleltä kohdekielelle,44 kuten aiemmasta kuvasta tulee ilmi. Viestin käsitteeseen kuuluu ajatus signaalista eli viestin muodosta ja signaalin tarkoituksesta eli viestin sisällöstä.45
Nida määrittelee funktionaalisen ekvivalenssin niin merkityksen kuin vastaanottajien reaktioiden kautta. Pelkällä lähdetekstin ymmärtämisellä kääntäjä ei saa tuotettua tekstille ekvivalenssia, jos käännöksen vastaanottajat eivät pysty ymmärtämään tekstiä oikein. 46 Nidan mukaan käännöksen arvioinnissa voidaan pohtia käännöstä juuri vastaanottajan näkökulmasta. Ongelmaksi muodostuvat tällöin pikemminkin tekstien taustalla olevat kulttuurierot, eivätkä niinkään kielten erot.47 Yksi Nidan määritelmä käännöksen vastaanottajaan keskittyessä kääntämiselle on, että kääntäjä muodostaa lähimmän luonnollisen vastineen lähdetekstin viestille
42 Nida 1975,30.
43 Nida 1964, 120.
44 Vehmas-Lehto 1999, 58.
45 Nida 1964, 123.
46 Nida 1986, 9.
47 Nida 1986, 33–4.
kohdekielellä. Tässä ensisijaisena hän näkee merkityksen välittymisen ja toissijaisena lähdetekstin tyylin välittämisen käännöksen vastaanottajalle.48
Käännöksen tulee olla luontevaa kohdekieltä, vaikkei pyhien kirjoitusten tule kuulostaa liian kotoperäisiltä eli niiden historiallinen tausta tulee huomioida.
Toisaalta joskus kääntäjän on kotoutettava joidenkin kasvien tai eläinten nimiä.49 Esimerkiksi Nida mainitsee, ettei eskimoilla ole sanaa kamelille, joten on käytettävä kuvaavaa kiertoilmaisua isokyttyräinen eläin.50 Toinen esimerkki Nidalta on, ettei ilmausta lumivalkea voi kaikissa kulttuureissa käyttää, sillä joidenkin ihmisten kokemusmaailmaan lumi ei kuulu. Tällöin esimerkiksi ilmaus valkea kuin jalohaikaran höyhenpeite on kuvaavampi.51
Nidan mukaan käännöksen ymmärrettävyyttä vähentävät toisteen ja ennustettavuuden väheneminen suhteessa lähdetekstiin. Myös usein kulttuurisen toisteen puuttuminen vaikuttaa ymmärrettävyyteen. Muita Nidan mielestä käännöksen ymmärrettävyyttä heikentäviä eli viestinnällistä kuormitusta lisääviä tekijöitä on muun muassa outo oikeinkirjoitus (esimerkiksi harvinaiset kirjaimet), oudot semanttiset piirteet (esimerkiksi uudet tai harvinaiset sanat), epätavalliset tai pitkät rakenteet.52
2.2 Kirkkoraamattu 1933/38 ja formaalinen ekvivalenssi
Formaalinen ekvivalenssi vaikuttaa ennen kaikkea lauseiden rakenteisiin.
KR33/38:ssa on muuta ajan kieltä vanhempaa kieltä tämän vuoksi. Käännöksessä on mukana paljon uutta sanastoa ja ajanmukainen äänne- ja muoto-oppi otetaan huomioon. KR33/38:n tyyli perustuu ennen kaikkea vieraisiin sanajärjestyksiin ja pitkiin ja mutkikkaisiin virkkeisiin. Lisäksi muun muassa lauseenvastikkeet vahvistavat tyyliä. Niiden ansiosta Agricolan käännöksestä asti on voitu kääntää latinankielestä ja kreikankielestä nominaalimuodot muodollisesti hyvin vastaaviksi.
Lauseenvastikkeita ja muita tätä tyyliä vahvistavia piirteitä esiintyy KR33/38:ssa entistä enemmän.53
48 Nida 1975, 95.
49 Vehmas-Lehto 1999, 56–7.
50 Nida 1964, 216.
51 Nida 1975, 44.
52 Nida 1964, 132–3.
53 Mielikäinen 2014, 38.
Sanasto uudistui KR33/38:ssa ajantasaisemmaksi, mutta kuitenkin teologinen sanasto oli melko vakiintunutta tällöin, joten uudistunutta kieltä ei ole helppo huomata. Lisäksi käännöksessä noudatetaan sanakonkordanssia54 eli sanavastaavuusperiaatetta. Yksi sana pyrittiin aina systemaattisesti kääntämään samalla sanalla. Käännettäessä KR33/38:ia vallitsevaksi periaatteeksi kehittyi, että Raamattu tarvitsee erillisen kielimuodon. Tämä kehitys oli alkanut 1800-luvulla, kun maallinen ja hengellinen kielenkäyttö erkaantuivat toisistaan.55 KR33/38:n käännösehdotuksen esipuheen mukaan VT:n kääntämisessä oltiin käännöskomiteassa vielä maltillisempia ja raamattukieltä kunnioittavampia. Liian uudenaikaista sävyä on vältetty.56
Kirkolliskokous vuonna 1886 asetti raamatunkäännöskomitealle seuraavat tavoitteet: aiemman kirkkoraamatun luonne on säilytettävä, VT:n käännöksen osien tulee olla yhtenäiset, käännöksen kielen tulisi olla vanhentuneista sanoista ja sanonnoista karsittua kirkkokieltä, ja erikoisia murrevaikutteita on vältettävä.57 Komitea on käyttänyt pohjatekstinä Bombergianaa58. Epäselvissä kohdissa komitea on tukeutunut muihin vanhoihin teksteihin tai käännöksiin kuten MT:n eri versioihin tai LXX:aan.59
KR33/38:a käännettäessä pyrittiin mahdollisimman puhtaaseen suomeen, joka ei sisältänyt vieraita sanoja tai liikaa murteellisuuksia esimerkiksi pohjalaisesta tai itäsuomalaisesta murteesta.60 Suomen kielen ortografiaa uudistettiin käännökseen. Esimerkiksi kirjoitusasuja kotoperäistettiin: z ja ch korvattiin merkeillä s ja k.61 Länsisuomen murre raamattukielen pohjana edelleen määritti, mikä kuulosti vieraalta ja mikä ei.62 Käännökseen kuitenkin otettiin mukaan savokarjalaisista murteista muun muassa supistumattomampia verbimuotoja esimerkiksi muoto tulisi eikä muoto tulis.63
KR33/38:n käännöskomitea asetettiin jo vuonna 1861. Sen tehtäväksi annettiin tehdä uusi raamatunkäännös Suomen raamattuseuran vuoden 1859
54 Mielikäinen 2014, 46.
55 Mielikäinen 2014, 60.
56 Kolehmainen 2014, 84.
57 Puukko 1945, 370.
58 Bombergiana on Jakob Ben Hayyimin Venetsiassa Bombergin kirjapainossa 1500-luvulla painattama ”rabbiiniraamattu”. (Aspinen 2011, 39.)
59 Puukko 1945, 370–1.
60 Ahlqvist 1881, 473.
61 Puukko 1945, 289.
62 Ahlqvist 1881, 473.
63 Puukko 1945, 296.
koekäännöstä ja sen korjauksia hyödyntäen sekä alkutekstiä ja hyväksyttyjä käännöksiä apuna käyttäen.64
Aiempaa käännöstä käytettiin pohjana työskentelyssä, vaikka alkutekstistä kääntämiseen myös pyrittiin. Vanha käännös voitiin säilyttää niiltä osin kuin se vastasi alkutekstiä, mutta selvästi virheelliset kohdat tuli korjata. Lisäksi käännökseen merkittiin vaihtoehtoisia tulkintoja alaviitteisiin.65
2.3 Kirkkoraamattu 1992
Esittelen Kirkkoraamattua vuodelta 1992 tässä alaluvussa. Tätä käännöstä valmisteleva komitea asetettiin jo vuonna 1973. Ensimmäistä kertaa kaikkien komitean jäsenten äidinkieli oli suomi. Taustalla oli KR33/38:n nopeasti vanhentunut kieli, joka oli käännöksen valmistuessa vanhaa ja kansainvälisesti merkittävät uudistukset raamatunkäännösrintamalla kuten Eugene Nidan dynaaminen ekvivalenssi 1960-luvulla.66 Tätä käännösperiaatetta on esitelty tarkemmin alaluvussa 2.1.
KR92 on käännetty Suomen evankelisluterilaisen kirkon traditioon sitoutuen. Käännökseen on kuitenkin vaikuttaneet myös muut ajan käännökset67, jotka ovat ilmestyneet 1970–1990-luvuilla.68
Verrattaessa KR33/38:a ja KR92:a tulee huomioida, ettei näistä varhaisemman kieli vastannut oman aikansa kieltä, vaan siitä tietoisesti pyrittiin tekemään vanhempaa kieltä. Raamattukieleen ei uskallettu juurikaan tehdä muutoksia.69 Raamatunkäännöskomitea mietinnöissään Toivaisen poimintojen mukaan asetti tavoitteeksi KR92:een hyvän nykysuomen, ja pyrki välttämään kielioppivirheitä ja murteellisuutta.70 Pyrkimyksenä oli myös luopua erityisestä raamattukielestä.71
Uusi raamatunkäännös tuo aina uusia sanoja raamattukieleen, ja samalla linjalla on jatkanut myös KR92. Sanavalinnat monipuolistuvat KR92:n kohdalla, koska sitä käännettäessä ei pyritty löytämään yhdelle alkukielen sanalle vain yhtä
64 Puukko 1945, 281–2.
65 Puukko 1945, 288–9.
66 Kela 2007, 42.
67 Näillä tarkoitetaan niin pohjoismaisia kuin englanninkielisiäkin käännöksiä.
68 Kela 2007,43–5.
69 Huhtala 2000, 241.
70 Toivanen 2014, 132–3.
71 Kolehmainen 2014, 91.
suomen kielen vastinetta, vaan katsottiin sanalle aina kontekstiin sopiva käännöslaina.
Raamattuun tuli esimerkiksi seuraavia uusia sanoja KR92:n myötä sateenkaari ja taivaankappale, mutta toisaalta monien arkipäiväisten ilmauksien rinnalle jäi yhä vakiintuneita teologis-uskonnollisia termejä. Tällaisia ovat esimerkiksi armollinen ja kaikkivaltias.72
2.4 Raamattu Kansalle -käännös
Tässä alaluvussa esittelen Raamattu Kansalle -käännöstä erilaisiin artikkeleihin viittaamalla ja niitä kommentoiden. Yksi artikkeleista käsittelee Raamattu Kansalle ry:n julkaisemaa käännösnäytettä, joka sisältää Psalmit 120–134, Matkalaulut.73 Muut artikkelit liittyvät yhdistyksen julkaisemaan koko Raamatun käännökseen.
Liljeqvist erittelee psalmin 130 käännösnäytettä kriittisesti tarkastellen sitä Raamattu Kansalle ry:n esittämien periaatteiden valossa.74 Tämä poikkeaa lopullisesta käännösversiosta juuri myötäillen Liljeqvistin ehdotuksia tai päätyen muuten samoihin ratkaisuihin kuin hän. Esimerkiksi jakeessa Ps. 130:2 ei enää lopullisessa versiossa ole erityismerkintää sanan Herra kohdalla. Erityismerkintä viittaisi siihen, että MT:ssä olisi JHWH, vaikka leipätekstissä on ʾădônāy. Kyseinen kohta ei ole kuin toisena tekstikriittisenä vaihtoehtona useassa (yli 20) heprealaisissa käsikirjoituksessa. Toinen esimerkki liittyy puolestaan käännöksen kieliasuun jakeessa Ps. 130:4, näytteessä oli muoto peljätä75, mutta lopullisessa versiossa pelätä.
Tavoite nykykielisyydestä tältä osin siis täyttyi. Kolmas esimerkki kuulutti sanatarkkuuden perään, sillä alustavassa versiossa jakeessa Ps. 130:6 heprean aamua tarkoittava sana oli käännetty sekä aamuksi että aamunkoitoksi, vaikka hepreassa on oma sana aamunkoitolle.76 Lopullisessa versiossa sanatarkkuus oli voittanut tyylitellyn vaihtoehdon ja sana aamu toistuu jakeessa.
RK ei peittele alkutekstin kirjavuutta, sillä toisinaan alaviitteissä mainitaan eri käsikirjoitusten tarjoamia vaihtoehtoja ja laittaa KR92 tavoin hakasulkeisiin perinteiset, muttei tieteellisen tekstilaitoksen mukaiset Raamatun kohdat.77 Jälkimmäisestä mainittakoon esimerkkinä muun muassa Markuksen
72 Mielikäinen 2014, 47–8.
73 Liljeqvist 1990, 207.
74 Liljeqvist 1990, 207.
75 Liljeqvist 1990, 207.
76 Liljeqvist 1990, 207.
77 Huttunen 2012, 147.
evankeliumin loppu. Vanhan testamentin puolella hakasulkeita oli vain muutamia esimerkiksi jakeen osan tai alaviitteen kohdalla.
Käännöstä on luonnehdittu konservatiiviseksi niin teologisesti kuin kielellisestikin esimerkiksi uskolliseksi raamatullisille sanonnoille. Sanavastaavuus ja teologinen konservatiivisuus edellyttävät Huttusen mukaan kielellistä traditionalismia esimerkiksi keskeisissä teologisissa käsitteissä esimerkiksi vanhurskaus.
Sanavastaavuus on käännöstradition luomus. Huttusen mukaan RK modernisoi vain, kun ei ole kyse teologisesti latautuneesta sisällöstä.78
Pitkin RK:n Vanhaa testamenttia erisnimissä on pidempi vokaaliasu toisin kuin KR92:ssa, jossa ollaan kieliasullisesti lähempänä kansainvälisempiä kirjoitusasuja esimerkiksi 1. Aikakirjan sukuluetteloissa. Erisnimien kääntäminen tällä tavalla voi kertoa joko perinteisempään KR33/38:n suuntaiseen kirjoitusasuun palaamisesta tai samasta ajatuksesta, joka KR33/38:n kääntäjillä lienee ollut eli pyrittiin mahdollisimman suomenkielisiin nimiin.79
Ristin Voitto -lehdessä (RV) kuvattiin RK:stä sanavastaavuuden periaatteella eli formaalisella ekvivalenssilla käännetyksi, mutta myönnettiin, ettei käännöksessä koskaan voida välttyä dynaamisuudelta. Artikkelissa tuodaan myös ilmi, että käännös on paikoin teologisesti valmiiksi pureskeltua tekstiä.80 Sekä RV:n että Vartijan artikkeleissa mainittiin toisaalta perinteisyydestä ja toisaalta uudistuksesta esimerkkinä termin sielu palauttaminen Genesiksen alkulehdille ja sen antaminen myös eläimille (1. Moos. 1:30).81 Käännöksen kuvaukset ovat melkoisen kirjavat, joten käännösanalyysille on tilaa.
78 Huttunen 2012, 149–150.
79 Ahlqvist 1881, 473.
80 Launonen 2013, 17.
81 Huttunen 2012, 148. Launonen 2013, 17.
3 Npš otoksessaan ja rûaḥ ʾĕlōhîm sekä rûaḥ yhwh Vanhassa testamentissa
Luvussa kolme käyn läpi sekä ilmauksen npš esiintymien otoksessa 1.–3. Moos. ja Sananlaskujen kirjassa että ilmausten rûaḥ ʾĕlōhîm ja rûaḥ yhwh kaikkien esiintymien käännösvaihtoehdot niin RK:ssä, KR33/38:ssa kuin KR92:ssakin. Käyn epäselvissä tapauksissa läpi kontekstin avulla esiintymien tulkinnan perusteltavuutta. Alaluvussa 3.1 perehdyn sanan npš esiintymiin ja niiden käännökseen. Ilmauksen rûaḥ ʾĕlōhîm esiintymiä on Vanhassa testamentissa 16 kappaletta ja tarkastelen niitä alaluvussa 3.2.
Viimeisen ilmauksen esiintymiä on 30 kappaletta ja ne puolestaan käydään läpi alaluvussa 3.3.
Tutkin käsitteen npš kääntämistä valitsemassani otoksessa, sillä se on käsitteenä laaja ja monitulkintainen. Näen sen olevan kääntäjälle haaste. Kääntäjien tekemien ratkaisujen kautta hahmotan käännösperiaatteita, jota sen kanssa on käytetty RK:ssä verraten sitä myös kirkkoraamattuihin. Npš tarkoittaa muun muassa sielua, kurkkua ja henkäystä, joten se on heprean sanan rûaḥ lähitermi ainakin paikoin.
Sanalla npš yhteisiä merkityksiä sanan rûaḥ kanssa on elämä ja henkäys.
Oikeastaan vain jälkimmäistä heprean sanaa käytetään Jumalan nimen kanssa. Sana npš puolestaan saa konkreettisiakin merkityksiä kuten esimerkiksi elävä olento (1.
Moos. 2:7) toisin kuin sana rûaḥ yleensä.82
Tarkastelen, miten ilmaukset rûaḥ ʾĕlōhîm ja rûaḥ yhwh on käännetty, sillä ilmauksien kääntämisessä joudutaan usein saman tulkinnan eteen kuin kreikankielen sanan pneuma ”henki” kanssa. Kreikan pneuma ja heprean rûaḥ molemmat tarkoittavat sekä henkeä että tuulta. Näiden merkitysten lisäksi niillä on monia muita yhteisiä merkityksiä muun muassa henkäys ja mieli. Uudessa testamentissa kohdataan usein tulkintaongelma, onko kyseessä Henki tarkoittaen Jumalan Pyhää Henkeä vai henki merkityksessä ihmisen henki tai tuulahdus.
Esimerkiksi jakeessa Joh. 3:8 kääntäjä joutuu tällaisen tulkinnan eteen, sillä jakeessa leikitellään sanan pneuma merkityksillä.
Lukiessani KR92:ta olen huomannut, ettei (Jumalan) henki ole useinkaan Vanhassa testamentissa isolla alkukirjaimella. Näkisin, että tässä käännösvalinnassa ei ole haluttu korostaa Pyhän Hengen asemaa Vanhassa testamentissa, koska selkeimmin Pyhän Hengen rooli ja vuodatus tapahtuu Uudessa
82 Fabry 2004, 375.
testamentissa helluntaina (Apt. 2). Samankaltaista hurmoksellisuutta kuin Uudessa testamentissa esiintyy myös Vanhassa testamentissa, esimerkiksi kuningas Saul koki hengellisen hurmoksen yhdessä profeettojen kanssa (1. Sam. 19).
RK:tä on ollut tekemässä vapaakristillisyyden edustajia, kuten helluntailaisia, joten haluan selvittää, eroaako käännös henkikysymyksen tulkinnassaan suhteessa kirkkoraamattuihin. Tarkoituksenani ei ole eri kirkkokuntien dogmatiikan etsintä ja erittely käännöksestä, mutta kyseinen taustatieto käännöksestä herätti kiinnostuksen niitä ilmauksia kohtaan, joiden tulkintaa olen jo aiemminkin pohtinut. Seuraavaksi käyn läpi kummankin ilmauksen käännösvaihtoehdot KR33/38:n, KR92:n ja RK:n mukaan ja pohdin syitä poikkeaviin tulkintoihin ja tarkastelen, mitä periaatetta noudattamalla niihin on todennäköisesti päädytty. Tämän kaiken pohjalta pyrin luvussa 7 tuomaan esiin Raamattu Kansalle -käännöksen käännösperiaatteista jotain myös tämän teologisesti mielenkiintoisen ilmauksen kohdalla.
3.1 Ilmauksen npš esiintymien analyysi
Alaluku 3.1 koostuu ilmauksen npš esiintymien analyysista. Otokseen kuuluu ilmauksen npš kaikki esiintymät kolmessa ensimmäisessä Mooseksen kirjassa sekä Sananlaskujen kirjassa. Otokseen mahtuu mukaan useampaa tekstilajia, mutta tutkittaessa yhden ilmauksen kääntämistä tekstilajit eivät ole kovinkaan keskeisiä.
Sananlaskujen kirja on runollisempaa kieltä ja tämä näkyy pakoin myös kyseisen ilmauksen kääntämisen kohdalla. Yhteensä otoksessa on 162 esiintymää. Tyypillisesti ilmaus tarkoittaa sielua tai henkeä.
Käännösanalyysini rakentuu viidestä vaiheesta. Ensimmäisessä vaiheessa kävin läpi esiintymien käännösvariantit RK:ssä, KR33/38:ssa ja KR92:ssa.
Toisessa vaiheessa käänsin esiintymät, joille ei ollut löytynyt selkeää tai suoraa käännösvastinetta, apuneuvoja käyttäen. Kolmannessa vaiheessa tutkin apuneuvojen avulla niitä jakeita, joilta edelleen uupui selkeä käännösvastine. Neljännessä vaiheessa järjestin esiintymät aakkosittain ja muodostin kymmenen käännöskategoriaa. Näiden kategorioiden avulla esittelen, miten npš on käännetty ennen kaikkea RK:ssä, mutta vertailukohtana käytän KR33/38:a ja KR92:a, jotta pystyn suhteuttamaan tutkimuskohteeni myös suomalaiseen 1900-luvun raamatunkäännösrintamaan.
Käännöskategoriat ovat seuraavat: sielu, henki (elämä ja kuolema), henki (henkilöä), olento, itse, muut pronominit, nälän ja tunteiden sijaintiin liittyvät sanat, sekalaiset (palvelijasta karjaeläimeen), idea käännetty tai ilmaistu vain päätteillä (esimerkiksi possessiivisuffiksein) ja kääntämättä jättäminen. Seuraavissa kappaleissa käyn nämä kategoriat tarkemmin läpi noudattaen RK:n esiintymien lukumäärää suurimmasta pienimpään edeten.
Ilmaus npš on RK:n otoksessani käännetty 31 kertaa sieluksi. Vanha kirkkoraamattu kääntää sanan npš 33 kertaa sieluksi, kun taas KR92 ei käännä sitä kertaakaan sieluksi. Monin paikoin ero selittyy KR92:n suomen kielen tasolla, sillä esimerkiksi jakeessa 1. Moos. 42:21 KR92 kääntää ”hänen hätänsä”, kun taas KR33/38 ja RK kääntävät ”hänen sielunsa tuskan”. Monissa tapauksissa sana npš viittaa vain persoonapronominin kaltaisesti henkilöön, joten se on suomen kielelle mahdollistaa kääntää pronominilla merkityksen säilyessä samana.83 Ilmauksen kääntäminen sanalla sielu on paikoin perusteltua, mutta valtaosassa tapauksia näyttäisi sen kääntämättä jättäminen tai kääntäminen persoonapronominilla olevan suomen kielen syntaksille tyypillisempää.
Sana npš on RK:n otoksessa käännetty 28 kertaa kategoriaan henki (elämä tai kuolema) sopivasti. Tähän kategoriaan sisältyy siis elämään ja kuolemaan liittyvää sanastoa esimerkiksi elämä tai hengissä. Samoin on myös muiden käännösten kohdalla, esimerkiksi KR92 kääntää monesti nämä esiintymät elämänvoimaksi. Tähän henkikategoriaan kuuluu KR33/38:n mukaan 30 esiintymää ja KR92:n mukaan 32 esiintymää. Kaikki käännökset ovat samoilla linjoilla näiden sanojen suhteen. Kaikki kategorian sisältämät käännösvastineet ovat sujuvaa ja luontevaa suomen kieltä.
Esimerkiksi suurin osa esiintymistä koskee sitä, miten henki on uhattuna tai henki riistetään.
Käsittelen seuraavaksi semanttisesti lähekkäisen kategorian henki (henkilöä). Tällä tarkoitetaan sitä, että esiintymissä on kyse siitä, kuinka monta henkeä eli henkilöä on jossakin. Tutkimuskohteessani RK:n on yhdeksän esiintymää, KR33/38:n kahdeksan esiintymää ja KR92:n kaksi esiintymää. Näin pienellä otoksella on vaikea tehdä johtopäätöksiä, mutta tässäkin kategoriassa kaksi ensin mainittua käännöstä ovat lähempänä toisiaan.
83 Esimerkiksi minun sieluni janoaa Jumalaa tarkoittaa samaa kuin janoan Jumalaa, mutta ensimmäinen on koukeroisempaa kieltä ja tyypillisempää esimerkiksi lyyriselle tekstille, mutta jälkimmäinen on sujuvampaa suomen kieltä. Tällaisissa tapauksissa myöskään ei nähdäkseni kärsi mikään sellainen alkukielelle tyypillinen syntaksi, joka olisi tavallisen raamatunlukijan tunnettava, koska tapaukset ovat syntaktisesti lähellä toisiaan.
Ensimmäisen henkikategorian kanssa yhtä suuri kategoria on ne jakeet, joissa ilmaus on jätetty kääntämättä. RK jättää 28 kertaa kääntämättä ilmauksen, kun taas KR33/38 jättää sen kääntämättä 25 kertaa. Näiden kahden käännöksen ollessa lähellä toisiaan KR92 huipentaa kääntämättä jättämisen tekemällä sen 47 kertaa.
Kaikissa esiintymissä jakeen ajatus säilyy ilmauksen poisjäämisestä huolimatta samana, sillä esiintymissä, joissa suomen kielen sujuvuus on laitettu sanatarkkuuden edelle, koska jakeen syntaksi välittää suomen kielellä saman viestin poisjättämisestä huolimatta. Kaksi käännöstä, RK ja KR33/38 suosivat 19–22 tapauksessa enemmän sanatarkkuutta84 kuin KR92, joka näyttää suosivan sujuvampaa kieltä.
Seuraavaksi suurimman kategorian muodostaa pronominit, jotka voitaisiin jakaa selkeästi vähintään kahteen lohkoon: persoonapronominit ja muut pronominit (esimerkiksi viittaavat joku tai joka). Tässä kategoriassa on RK:ssä kuitenkin 18 esiintymää, joista ensimmäiseen lohkoon kuuluu vain yksi. Vanhassa kirkkoraamatussa on 22 esiintymää, joista ensimmäiseen lohkoon kuuluu neljä.
Nykyisessä KR92:ssa on 31 esiintymää, joista 11 on persoonapronomineja. Siinä missä KR92 suosii pronomineja, suosivat kaksi muuta käännöstä käännösvastinetta sielu, kuten on jo yllä mainittu. Pronominit tuovat usein suomen kielelle rakenteellisesti paremmin esiin alkukielen idean, kun taas sanan sielu käyttö on perusteltavissa alkutekstiuskollisuudella ja sanasta sanaan kääntämään pyrkimisellä.
Ilmauksena npš on merkitykseltään laaja, eikä sille pystytä antamaan vain yhtä yksittäistä sanaa vastineeksi. The Dictionary of Classical Hebrew antaakin sille merkityksiä sielusta kurkkuun ja haluun tai vaikkapa tuoksuun ja hautaan.
On toinenkin pronominikategoria: itse, joka sisältyy käännösvastineet itse ja oma. Tutkimuskohteessani on 13 esiintymää tässä kategoriassa, KR33/38:ssa on 12 esiintymää ja KR92:ssa on seitsemän esiintymää. Tämän kategorian suhteen käännökset ovat homogeenisia ja valitsevat ilmauksen merkitystä kuvaavan sujuvan suomen kielen vastineen.
Kategorian itse jälkeen seuraavaksi suurin kategoria on olento, jolla on yhdeksän esiintymää RK:ssä, seitsemän esiintymää KR33/38 ja yhdeksän esiintymää KR92:ssa. Olentokategorian jälkeen tulee kolme yhtä suurta kategoriaa: nälän ja tunteiden sijaintiin liittyvät sanat, sekalaiset ja kääntää vain idean tai kääntää päättein.
Viimeisen näistä käyn läpi omassa kappaleessaan selkeyden vuoksi. Nälän ja tunteiden sijaintiin liittyviä sanoja esiintyi otoksessa RK:ssä kahdeksan kertaa, KR33/38:ssa 10
84 Sanasta sanaan kääntämistä ainakin tämän ilmauksen kohdalla.
kertaa ja KR92:ssa kahdeksan kertaa. Kategoriassa sekalaiset esiintyy niin eläimeen kuin ihmiseen viittaavia sanoja kuten orja. Näitä RK:ssä on kahdeksan kappaletta tässä otoksessa, KR33/38:ssa kahdeksan kappaletta ja KR92:ssa 11 kappaletta. Näin pienten esiintymien perusteella ei voi kovin yleisiä linjoja vetää, mutta ainakin näissä kolmessa kategoriassa käännökset ovat melko homogeenisiä. Esimerkiksi nälän ja tunteiden sijaintiin liittyvien sanojen kategoriassa huomattava osa esiintymistä on Sananlaskujen kirjassa ja niiden esiintymien kääntämisessä kääntäjät näyttävät noudattaneen kaikissa käännöksissä keskimäärin enemmän luovuutta, mutta käännösten keskinäinen yhtenevyys osoittaa kuitenkin taustalla olleen samanlaisen idean hepreankielisestä tekstistä.
Viimeisenä käyn läpi kategorian, joka sisältää jakeet, joihin ilmaus on käännetty vain idean tasolla tai päätteillä esimerkiksi possessiivisuffiksilla.
Tutkimuskohteessani on kahdeksan esiintymää, KR33/38:ssa seitsemän esiintymää ja KR92:ssa 15 esiintymää. Tämä ero selittynee KR92:n käännösparadigmalla eli dynaamisella ekvivalenssilla, jossa idealle etsitään vastinetta.
Kaiken kaikkiaan RK ja KR33/38 ovat lähes identtiset ilmauksen npš
kääntämisessä otoksessani 1.–3. Mooseksen kirjoissa ja Sananlaskujen kirjassa. Alla olevat kuvat havainnollistavat tätä ilmiötä. Nykyinen kirkkoraamattukaan ei edusta toista äärilaitaa, mutta korostuseroja suhteessa kahteen muuhun käännökseen on nähtävissä valintana esimerkiksi sanan sielu suhteen. RK pyrkii tämän ilmauksen npš
suhteen perinteiseen vanhan kirkkoraamatun mukaiseen käännösasuun, joka edustaa formaalista ekvivalenssia eli muodon vastaamista ja näin ollen pyrkii välittämään alkukielen muotoa käännökseenkin.
0 10 20 30 40
Kirkkoraamattu 1933/38
sielu henki kääntämättä
pronominit itse olento
henkilöä tunteet idea ja päät.
sekalaiset
0 10 20 30 40 50
Kirkkoraamattu 1992
sielu henki kääntämättä
pronominit itse olento
henkilöä tunteet idea ja päät.
sekalaiset 0
10 20 30 40
Raamattu Kansalle
sielu henki kääntämättä
pronominit itse olento
henkilöä tunteet idea ja päät.
sekalaiset
3.2 Ilmauksen rûaḥ ʾĕlōhîm esiintymien analyysi
Alaluvussa 3.2 analysoin ilmauksen rûaḥ ʾĕlōhîm Vanhan testamentin esiintymien käännöksiä RK:ssä käyttäen KR33/38:a ja KR92:a vertailukohtina. Jätän analyysista pois jakeen Hes. 11:24, koska KR92:n lausemuoto, jossa Jumala on jätetty pois ja henki aloittaa lauseen automaattisesti isolla, tekee tasapuolisesta vertailusta mahdottoman. Esiintymät on systemaattisesti käännetty KR92:ssa pienellä alkukirjaimella. Tämä kertoo siitä, että Jumalan Henkeä ei olla haluttu korostaa liiallisesti, koska Pyhä Henki esiintyy selkeimmin Uudessa testamentissa ja lukijalle on haluttu jättää tulkinnan mahdollisuus avoimeksi. Iso alkukirjain sulkisi automaattisesti pois toisen tulkinnan mahdollisuuden. Hengellä ei Vanhassa testamentissa ole niin selkeää roolia kuin Uudessa testamentissa. Selkeimmin Henki toimii profeettojen ja kuninkaiden elämässä. Hengellä on heidän toiminnassaan tarkempi rooli.85
Kaikki käännökset valitsevat hengelle pienen alkukirjaimen seuraavissa jakeissa 1. Sam. 16:15–16, 23 ja 1. Sam. 18:10, joissa ilmaus viittaa Jumalan lähettämään pahaan henkeen. Tällöin pieni alkukirjain on luonnollinen valinta, sillä näissä tapauksissa ei voi olla kyse Pyhästä Hengestä. RK valitsee systemaattisesti edellä mainittuja 1.Samuelin kirjan poikkeuksia lukuun ottamatta hengelle ison alkukirjaimen.
Ison alkukirjaimen hengelle neljässä jakeessa (1. Moos. 1:2, 1. Moos.
41:38; 4. Moos. 24:2; 2. Aik. 24:20) valitsee KR33/38. Yhteistä näille jakeille ensimmäistä lukuun ottamatta on Jumalan yliluonnollisen vaikutuksen ilmentyminen ihmisessä. Joosef saa Jumalalta selityksen faraon uniin. Bileam puhuu Jumalan antaminen sanoin samoin kuin Sakarja, joka välittää Jumalan sanoman. Näistä tulee läheisesti mieleen Uuden testamentin käsite charisma (”lahja, armolahja”) eli Jumalan antama toisinaan yliluonnollinen lahja kuten profetointi tai viisauden sanat.
Ensimmäinen jae liittyy luomiskertomukseen ja on siksi teologisesti kriittisellä paikalla. Valitsemalla siinä jakeessa ison kirjaimen hengelle saadaan Pyhä Henki sijoitettua aikaan ennen luomista ja siten Henki on aina ollut olemassa kuten Jumala.
Tämä vahvistaa Pyhän Hengen paikkaa Pyhässä Kolminaisuudessa.
On mahdollista tulkita myös tuulen olevan Jumalan väline tai luova voima. Vanhan testamentin teologisen sanakirjan mukaan jakeessa 1. Moos. 1:2 ei olisi
85 Fabry 2004, 390.
kuitenkaan kyseessä Jumalan luova tuuli vaan kaaos.86 Tätä tulkintaa ei kuitenkaan avata enempää enkä näe muutenkaan kontekstin kannalta perustelluksi, miksi Jumalan henki edustaisi tässä kaaosvoimia87, jotka myöhemmin Vanhassa testamentissa Jumalan tulkitaan kukistaneen.
Seuraavissa jakeissa RK tulkitsee Jumalan hengen isolla, mutta KR33/38 tulkitsee pienellä: 2. Moos. 31:3; 2. Moos. 35:31; 1. Sam. 10:10; 1.Sam. 11:6; 1.Sam.
19:20, 23 ja 2. Aik. 15:1. Ensimmäisessä ja toisessa jakeessa Jumala varustaa kutsumansa miehen ymmärryksellä, viisaudella, tiedolla ja taidolla, jotta hän osaisi valmistaa pyhiä esineitä. 1. Samuelin kirjan jakeet lukuun ottamatta jaetta 11:6 liittyvät siihen, miten Herran hengen vallatessa ihminen tai ihmisiä joutuu hurmokseen88. Nähdäkseni nämäkin, kuten myös 2. Mooseksen kirjan kohdat, voisi liittää käsitteeseen charisma, jolloin voisi olla perusteltua tulkita henki isolla myös vanhassa kirkkoraamatussa.89 Jakeessa 1. Sam. 11:6 Jumalan henki synnyttää Saulissa vihan, jotta Saul toimisi Israelin hyväksi. Tässä tulkinta ei ole nähdäkseni selkeä, joten kumpikin valinta on omalta kannaltaan perusteltavissa. KR33/38 on tässä siis perustellusti varovainen. Jakeessa 2. Aik. 15:1 on kysymys puolestaan profeetasta, joka saa sanoman Jumalalta välitettäväksi. Tämä jae menee nähdäkseni siihen kategoriaan, että KR33/38 olisi sisäisen loogisuuden vuoksi pitänyt kääntää henki isolla kirjaimella.
Varovaista linjaa noudattaa KR92 eikä lähde tulkitsemaan Pyhää Henkeä Vanhaan testamenttiin lainkaan ainakaan teologisesti voimakkaasti värittyneellä muodolla Jumalan Henki. KR33/38 on tässä kysymyksessä rohkeampi, mutta nähdäkseni jaetta 1. Sam. 11:6 lukuun ottamatta sen ajoittainen varovaisuus tulkinnassa on perusteetonta ilmauksen kohdalla. RK puolestaan toimii yhtä systemaattisesti kuin KR92 käännösvalinnoissaan eli valitsi muodon Jumalan Henki.
Ainoastaan jakeessa 1. Sam. 11:6 varovaisuus olisi voinut olla paikallaan, mutta varmaa tulkintaa ei nähdäkseni Uuden testamentin valossa voi esittää siitä, aiheuttaako Pyhä Henki ihmisessä myös toisinaan vihaa, jotta tämä toimisi Jumalan parhaaksi
86 Fabry 2004, 381&384.
87 Kaaosvoimilla tarkoitetaan tässä ajatusta alkumerestä ja sen hirviöistä.
88 Heprean kielen nbʾ tarkoittaa muun muassa olla hurmoksessa (profeetan tavoin) ja toimia profeettana.
Hurmoksellisuuden voidaan siis ajatella olevan luonteeltaan profetaalista ja ehkä myös profetoivaa.
89 Ei voida sanoa varmaksi, miten Vanhan testamentin kirjoittajat ovat sen tarkoittaneet, mutta nähdäkseni voidaan olla alkutekstille uskollisia, vaikka tässä peilattaisiinkin Uuden testamentin Henki- käsitystä, sillä kyseessä on kuitenkin kristillinen raamatunkäännös, jossa saadaan sitoutua kristilliseen käsitykseen Pyhästä Hengestä Jumalan Henkenä. Kaikissa tapauksissa kristillisen käsityksen sijoittaminen sille vieraaseen kontekstiin ei ole sopivaa. On hyvä arvioida Uuden testamentin valossa, onko kyseessä sellaisen hengen toiminta, jota siellä kuvataan vai onko kysymys jostain muusta.
katsomalla tavalla siinä tilanteessa. Filippiläiskirjeen 2. luvussa Paavali kuitenkin sanoo Jumalan vaikuttavan meissä tahtomisen ja tekemisen Jumalan hyvän tarkoituksen mukaisesti (Fil. 2:13), mutten näe, että jaetta voi kuitenkaan suoraan rinnastaa Saulin tapaukseen, koska siinä ei puhuta kuitenkaan Jumalan aiheuttavan ihmisissä vihaa.
3.3 Ilmauksen rûaḥ yhwh esiintymien analyysi
Käyn läpi tässä alaluvussa ilmauksen rûaḥ yhwh esiintymien kääntämisen koko Vanhassa testamentissa. Vertaan RK:n ja KR33/38:n sekä KR92:n käännösvaihtoehtoja. Aineisto sisältää 30 esiintymää, jotka on käännetty kaikissa käännöksissä oikeastaan samalla tavoin. Ainoastaan vaihtelua löytyy henki-sanan kirjoitusasussa, eli onko kyseessä ”Herran henki” vai ”Herran Henki”. Tässä alaluvussa kuten aiemmassakin alaluvussa käsitellyssä ilmauksessa henki isolla kirjoitettuna johdattaa lukijan ajatukset Pyhään Henkeen.
Jätän vertailusta pois kuitenkin kolme esiintymää. Jakeen Jes. 31:3 esiintymä ei muodosta käsiteparia rûaḥ yhwh, sillä sanat ovat vain vierekkäiset ja ne eivät ole status constructus -muodossa. Käännöksessäkin nämä kuuluvat eri lauseisiin.
Jakeessa Sananl. 16:2 henkeä tarkoittava sana on monikossa eikä ole näin vertailukelpoinen muiden ilmausten kanssa. Jakeessa Miik. 2:7 ilmaus tarkoittaa Herran mielenlaatua, joten se poikkeaa semanttisesti muusta aineistosta merkittävästi eikä ole vertailukelpoinen.
Esiintymiin ei kuulu yhtään tapausta, jossa kaikki käännökset valitsisivat henki-sanalle ison alkukirjaimen. KR92 käyttää systemaattisesti pientä alkukirjainta.
KR33/38 ja RK vaihtelevat ison ja pienen alkukirjaimen välillä. RK käyttää kuitenkin eniten isoa alkukirjainta. Kahdeksassa esiintymässä kaikki käännökset valitsevat pienen alkukirjaimen. Pääsääntöisesti näissä jakeissa hepreankielen rûaḥ on tulkittu tuuleksi tai henkäykseksi ja yhdessä jakeessa (1. Sam. 19:9) on kyseessä Herran lähettämä paha henki. Jakeessa 1. Kun. 22:24 on kuitenkin kysymys Herran hengen poistumisesta profeetta Sidkiasta. Täsmälleen samasta asiasta kertoo myös jae 2. Aik.
18:23, jonka henki-sanan RK ja KR33/38 kääntävät isolla. Ainakin RK:ssä jakeen 1.
Kun. 22:24 henki-sanan tulisi olla isolla systemaattisuuden vuoksi, sillä käännös valitsee muutoin muodon 'Herran Henki' systemaattisesti.
