Kotoutumisen palveluita rakentamassa
Projektit maahanmuuttajien kotouttamisen ja työllistämisen välineinä
Anu Karttunen Pro gradu – tutkielma Sosiologia Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta huhtikuu 2018
Itä-Suomen yliopisto Tiedekunta
Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden
Laitos
Yhteiskuntatieteiden laitos Tekijä
Anu Karttunen Työn nimi
Kotoutumisen palveluita rakentamassa – Projektit maahanmuuttajien kotouttamisen ja työllistämisen välineinä
Oppiaine Sosiologia
Työn laji
Pro gradu -tutkielma Tutkielman ohjaaja/ohjaajat
Anna-Maija Castrén Aika
huhtikuu 2018
Sivumäärä
81 + 2 liitettä (5 sivua) Tiivistelmä
Maahanmuuttajien määrä Suomessa on kasvussa, mutta heidän työttömyysprosenttinsa on pysynyt mo- ninkertaisena verrattuna suomalaisiin. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, millaisin keinoin projektit pyrki- vät parantamaan maahanmuuttajien työllistymistä suomalaisille työmarkkinoille. Tutkimuksessa tarkas- teltiin Euroopan sosiaalirahaston tukemien työllistymistä edistävien hankkeiden loppuraportteja ohjel- makaudelta 2007–2013. Taustateorioina tutkimuksessa olivat vallitseva käsitys työmarkkinoiden neo- klassisesta luonteesta sekä inhimillisen pääoman merkitys työllistymisessä. Laadullinen tutkimus tehtiin sisällönanalyysina koodaamalla 47 loppuraporttia käyttäen tukena tietokoneavusteista analyysiohjelmaa Atlas.ti. Analyysissa kävi ilmi, että maahanmuuttajien työllistymisen kysymykseen tartutaan kotouttami- sen kautta. Vuonna 2011 voimaan tullut uusi kotouttamisen edistämisen laki vaikutti vahvasti ohjelma- kauden hankkeiden sisältöön ja tavoitteisiin, sillä laki velvoittaa kunnat tarjoamaan ohjaus- ja neuvonta- palveluita maahanmuuttajille maahantulon syystä tai ajankohdasta riippumatta. Projektit pyrkivät raken- tamaan palvelujärjestelmää, joka takaa palveluiden tarjonnan kunnissa osaltaan nopeuttaen ja tehostaen maahanmuuttajien kotoutumista ja sitä kautta työllistymistä. Tutkimuksessa selvisi, että käsitys kotoutu- misesta on varsin neoliberalistinen, jolloin yhteiskunta tarjoaa tarvittavat palvelut, mutta vastuu kotoutu- misesta jää maahanmuuttajalle. Kaksisuuntaiseen kotoutumiseen, jolloin myös vastaanottava yhteiskunta osallistuu aktiivisesti prosessiin, kiinnitetään huolestuttavan vähän huomiota. Projektimuotoisen työsken- telyn käyttäminen kehittämistyön välineenä vaikuttaa haastavalta ja ristiriitaiselta, sillä esimerkiksi pro- jektityön määräaikainen luonne asettaa haasteita kehittämistyön tuloksien jatkuvuudesta ja tuloksien juurruttamisesta huolehtimiseen.
Asiasanat
Projekti, hanke, maahanmuuttaja, työllistyminen, kotouttaminen, kotoutuminen, palvelujärjestelmä Säilytyspaikka Itä-Suomen yliopiston kirjasto
Muita tietoja
University of Eastern Finland Faculty
Faculty of Social Sciences and Business Studies
Department
Department of Social Sciences Author
Anu Karttunen Title
Building services of integration – Projects as tools for integration and employment of immigrants Academic subject
Sociology
Type of thesis Master´s thesis Instructor(s)
Anna-Maija Castrén Date
April 2018
Pages
81 + 2 appendixes (5 pages) Abstract
The number of immigrants in Finland is growing but their unemployment percentage has remained mul- tiple comparing to Finns. In this study I wanted to examine how projects are trying to help immigrants in finding employment in the Finnish labour market. The data for the study comprises final reports of pro- jects which were funded by European Social Fund from the programme period 2007-2013. The back- ground theory for the study consists of the dominant idea of neoclassical character of the labour market and the importance of human capital in the employment. This qualitative study was conducted as a con- tent analysis by coding 47 final reports utilizing computer-assisted program called Atlas.ti as a support.
It was discovered in the analysis that the question of employment of immigrants is approached through integration. New Act on the Promotion of Immigrant Integration came into effect in 2011 and had a huge impact to the contents and goals of projects of this programme period. The law obligates the municipali- ties to offer guidance and consulting services for all immigrants regardless of the reason or time the person has come to the country. The projects are aiming to build a service system which guarantees the supply of services speeding up and accelerating the integration of immigrants and subsequently also their employment. It was discovered that the idea of integration is quite neoliberalistic: the society provides the services but the immigrant holds the responsibility of integration. The two-way integration, where the society is active part of integration, is given notably little attention in the actions of the projects. Using projects as tools of development seems quite challenging and contradictory considering the characteris- tics of both projects and development, such as temporary nature of a project and ensuring the continuance of the outcomes of development made in projects.
Keywords
Project, immigrant, employment, integration, service system
Archive location University of Eastern Finland Library Additional information
Sisällys
1 JOHDANTO ... 1
1.1 Maahanmuuttajat Suomessa ... 2
1.2 Työllistämisen kehittämisen suuntaviivat ja projektit osana kehittämistyötä ... 4
2 KOTOUTTAMINEN JA SUOMALAISET TYÖMARKKINAT ... 6
2.1 Kotouttaminen ja suomalainen maahanmuuttajapolitiikka ... 7
2.1.1 Integraatiosta ... 8
2.1.2 Kotouttaminen, kotoutuminen ja työllistymisen merkitys ... 10
2.2 Työmarkkinoiden luonne ... 11
2.2.1 Neoklassinen teoria ja inhimillinen pääoma ... 12
2.2.2 Maahanmuuttajien inhimillinen pääoma ja sen vaikutus työllistymiseen ... 13
2.2.3 Teorioiden kritiikki: SLM -teoria ... 14
3 MAAHANMUUTTAJAT SUOMALAISILLA TYÖMARKKINOILLA ... 17
3.1 Etnisesti lohkoutuneet työmarkkinat ... 18
3.2 Työmarkkinat sosiokulttuurisena tilana ... 20
3.3 Oikeudellisen aseman vaikutus ... 24
4 AINEISTO JA TUTKIMUSMENETELMÄT ... 28
4.1 Aineisto... 28
4.2 Projektien luonne ... 30
4.3 Tutkimusmenetelmä ja analyysin eteneminen ... 31
5 KOTOUTUMISEN PALVELUITA RAKENTAMASSA ... 35
5.1 Kotoutuminen projekteissa ... 36
5.1.1 Millainen on kotoutumisen prosessi? ... 36
5.1.2 Politiikka ohjaa kotouttamista ... 38
5.1.3 Kotoutumisen tehostamisen toiminnot projekteissa ... 39
5.2 Kuinka maahanmuuttajat saadaan työllistymään? ... 43
5.2.1 Lisätään inhimillistä pääomaa! ... 44
5.2.2 Työnhaun ja työnteon sekä yrittäjyyden tukeminen ... 45
5.3 Kaksisuuntainen kotoutuminen?... 47
5.3.1 Työnantajat & maahanmuuttajat ... 48
5.3.2 Kantaväestö & maahanmuuttajat ... 50
5.3.3 Vastaanottava yhteiskunta & maahanmuuttajat ... 52
6 PROJEKTIT TYÖVÄLINEINÄ... 56
6.1 Projektityön luonne ... 56
6.2 Hankekokonaisuudet ja rahoitusohjelman haasteet ... 59
6.3 Uusi julkishallintoajattelu ... 61
7 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA ... 64
LÄHTEET ... 76
LIITTEET ... 82
1 JOHDANTO
”Työtä pidetään usein integraation ja kotoutumisen merkkinä.” (Nieminen 2015, 122.)
”Käytännössä integroituminen tarkoittaa pitkälti työllistymistä, jonka avulla ulkomaa- lainen pääsee tehokkaimmin tutustumaan uuden kotimaansa yhteiskunnan käytäntöi- hin.” (Jaakkola 2000, 18.)
”Työtä pidetään yhteiskuntaan kiinnittymisen keskeisimpänä indikaattorina.” (Forsan- der 2013, 220.)
”Työn tekeminen ja työllistyminen ovat myös erittäin keskeisessä roolissa suomalai- sessa maahanmuuttopolitiikassa ja kotoutumislainsäädännössä.” (Eronen ym. 2014, 9.)
Maahanmuuttotutkijoiden teksteistä poimitut sitaatit kertovat, että työllistymisen katsotaan olevan keskeistä maahanmuuttajien integroitumisessa ja kotoutumisessa suomalaiseen yhteiskuntaan. Siksi onkin huolestuttavaa, että maahanmuuttajien työttömyysaste pysyttelee jatkuvasti moninkertaisena verrattuna suomalaisiin. Tässä tutkimuksessa on pyritty selvittämään, millaisin keinoin maahanmuut- tajien työllistymistä suomalaisille työmarkkinoille pyritään edistämään. Yhteiskunnallisessa kehittä- mistyössä on jo pitkään tukeuduttu hankerahoitukseen ja erilaisia yhteiskunnallisia ongelmia ratko- taankin projektien ja hanketyöskentelyn kautta (ks. esim. Rantala & Sulkunen 2006). Tässä tutkimuk- sessa tarkasteltiin, miten eri projektit tarttuvat maahanmuuttajien työllistämisen kysymykseen sekä sitä, kuinka projektit toimivat työkaluina kehittämistyössä.
Myös yhteiskuntatieteissä työmarkkinoita tarkastellaan usein neoklassisen talousteorian ja inhimilli- sen pääoman teorian näkökulmista, koska tämä vaikuttaa osaltaan siihen, miten maahanmuuttajien kohtaamia vaikeuksia työllistymisessä perustellaan (ks. esim. Ahmad 2002; 2005). Maahanmuutta- jien työttömyyttä selitetään usein inhimillisen pääoman puutteilla kuten heikolla kielitaidolla. Tässä tutkimuksessa ei ole tarkoitus kiistää näiden tekijöiden vaikutusta, sillä esimerkiksi suomen kielen osaaminen on tärkeää monissa työtehtävissä. Kuitenkin työmarkkinoilla voidaan nähdä olevan myös sellaisia rakenteellisia ominaisuuksia, jotka vaikeuttavat maahanmuuttajien työllistymistä. Tutkiel- man empiirisessä analyysissä on tarkasteltu sitä, mitä kautta työllistymisen kysymystä lähestytään julkisin varoin toteutetuissa hankkeissa ja kehen tai mihin työllistämisen edistämisen toimia kohdis- tetaan.
1.1Maahanmuuttajat Suomessa
Suomella on suhteellisen lyhyt maahanmuuttohistoria verrattuna muihin Euroopan maihin. Maahan- muuttajaväestömme on pienempi ja homogeenisempi niin etnisesti kuin kansalaisuuksiltaan verrat- tuna moneen muuhun maahan (SOPEMI 2001, 32–33). Tämä johtuu siitä, että Suomi oli pitkään ennemminkin maastamuutto- kuin maahanmuuttomaa, sillä se jäi syrjään suurista muuttovirroista etäisen sijaintinsa ja pienen kokonsa takia. Kylmän sodan jälkeen alkoi Suomeenkin virrata enene- vissä määrin maahanmuuttajia, mutta edelleen määrät olivat pieniä verrattuna moniin muihin Euroo- pan maihin. (ks. esim. Martikainen ym. 2013, 14.)
Suhteellisesti pienestä muuttovirrasta huolimatta maahanmuutto Suomeen on kasvussa. Vuonna 2016 Suomeen muutti 34 905 henkilöä, mikä oli 21 prosenttia enemmän kuin vuonna 2015. Edellinen maa- hanmuuttoennätys oli vuodelta 2013, joka kuitenkin toissa vuonna ylittyi melkein 3000 muuttajalla.
Muuttovoitto koostui lähes kokonaan EU:n ulkopuolelta tulleista muuttajista. Eniten tulijoita oli Ira- kista, seuraavaksi eniten Venäjältä ja kolmanneksi Afganistanista. (Suomen virallinen tilasto 2017.) Luvuissa on otettava huomioon se, että esimerkiksi vuoden 2013 turvapaikanhakijoiden laajamittai- nen tulo Suomeen ei vielä näy tilastoissa, sillä Tilastokeskuksen tilastot kattavat ainoastaan maassa vakituisesti asuvat henkilöt. Tämä tarkoittaa, että tilastoissa näkyvät ainoastaan ne, joilla on aikomus vakituiseen asumiseen ja joilla on kotikunta Suomessa. Sen lisäksi, että kotikunnan myöntämiselle on olemassa valtakunnalliset lait ja säädökset, on eri kuntien maistraateilla omat kirjaamiskäytän- tönsä, jotka vaikuttavat siihen, milloin uudet tiedot sen asukkaista siirretään järjestelmiin. Tilapäisen asuinkunnan muuttaminen kotikunnaksi voi kestää pisimmillään jopa kolmesta viiteen vuotta. (Hel- minen & Keski-Petäjä 2016.) Tämän lisäksi tilastolukemista Suomessa asuvista ulkomaalaisista puut- tuvat tiedot Suomessa oleskelevista paperittomista. Suomessa on arvioilta 2000–4000 paperitonta ja luvun arvellaan ainakin hetkellisesti jopa kaksinkertaistuvan vuonna 2018 (Gadd & Jauhiainen 2018).
Näiden tietojen valossa voidaan siis todeta, että Suomessa oleskelevien ulkomaalaisten määrät ovat todellisuudessa vieläkin suuremmat kuin mitä tilastot antavat ymmärtää.
Samaan aikaan kun Suomesta tuli sanan varsinaisessa merkityksessä maahanmuuttomaa 1990 -lu- vulla Suomen talous vaipui syvään lamaan, mikä vaikutti merkittävästi ensimmäistä kertaa työelä- mään pyrkivien maahanmuuttajien työllistymiseen. Hankala työmarkkina-asema näkyi muun muassa heidän työttömyysasteessaan. (ks. Forsander & Alitolppa-Niitamo 2000, 2.) Vuonna 2014 ulkomaa- laistaustaisten 20–64 -vuotiaiden miesten työttömyysaste oli 14,4 prosenttia ja naisten 17,0 prosenttia, kun samaan aikaan saman ikäisten suomalaisten miesten työttömyysaste oli 8,4 prosenttia ja naisten
6,3 prosenttia (Nieminen 2015, 122–123). Sen lisäksi, että Suomessa maahanmuuttajien työttömyys- luvut verrattuna kantaväestöön ovat korkeammat, ne jotka ovat päässeet työelämään työskentelevät usein heikosti arvostetuissa tehtävissä (Forsander & Ekholm 2001, 61–62). Suomessa ulkomaalaiset eivät maahanmuuton alkaessa työllistyneet samassa mittakaavassa teollisuuteen kuin muissa Euroo- pan maissa, koska maahanmuuttajien määrä Suomessa nousi vasta laman ja teollisuuden uudelleen organisoinnin myötä (Forsander 2002, 22). Tästä syystä teollisuuden sijaan Suomessa maahanmuut- tajien tärkeäksi työllistäjäksi nousi palvelusektori (Sassen 19961 ref. Forsander 2002, 22). Palvelu- sektori tarjoaa maahanmuuttajille niin kutsuttuja sisääntulotyöpaikkoja eli matalapalkkaista ja suori- tustasoista työtä. Sisääntulotyöpaikat vaativat yleensä vähän kielitaitoa ja paikallisen kulttuurin tun- temusta. (Forsander 2002, 22.)
Tässä tutkimuksessa usein esiintyvään maahanmuuttajan käsitteen määrittelyyn ja rajaamiseen on olemassa monia erilaisia tapoja. Maahanmuuttajan käsite voidaan määritellä esimerkiksi maahantu- lon syyn perusteella (työ, opiskelu, perheeseen tai sukulaisuuteen liittyvät syyt jne.), oikeudellisen aseman perusteella (turvapaikan hakija, pakolainen, opiskelija jne.), äidinkielen, lähtömaan tai kan- salaisuuden perusteella. Usein maahanmuuttajalla tarkoitetaan yksinkertaisesti maahan tulleita ulko- maan kansalaisia, mutta käsitteeseen voidaan sisältää myös Suomen kansalaisuuden omaavat ulko- mailta palaavat henkilöt sekä heidän jälkeläisensä (Korkiasaari ym. 2013, 33). Laki kotoutumisen edistämisestä (30.12.2010/1386, 3§) määrittelee maahanmuuttajan seuraavasti: ”Maahanmuuttajalla tarkoitetaan Suomeen muuttanutta henkilöä, joka oleskelee maassa muuta kuin matkailua tai siihen verrattavaa lyhytaikaista oleskelua varten myönnetyllä luvalla tai jonka oleskeluoikeus on rekiste- röity taikka jolle on myönnetty oleskelukortti.”
Tarkan rajauksen tekeminen maahanmuuttajan käsitteen kannalta on haastavaa, sillä tutkittavat pro- jektit on valittu rahoittajan, ohjelmakauden ja hankkeen toimintalinjan perusteella. Kaikki valitut pro- jektit liittyvät maahanmuuttajan työllistämisen edistämiseen, mutta niiden tavat, tavoitteet ja kohde- ryhmät vaihtelevat. Yksi tarkastelun kohteista onkin se, keneen tai keihin projektit kohdistavat toi- mensa. Käytän tutkielmassa maahanmuuttajan synonyymina ulkomaalaista sekä ulkomaalaistaus- taista henkilöä, kun esimerkiksi Annika Forsander (2002, 10) tekee erotuksen maahanmuuttajan ja ulkomaalaisen käsitteen välillä. Hänen tutkimuksessaan maahanmuuttajan käsite sisältää myös sel- laiset henkilöt, jotka ovat voineet saada Suomen kansalaisuuden, kun taas ulkomaalainen tarkoittaa kaikkia, jotka eivät ole Suomen kansalaisia, mutta oleskelevat maassa.
1 Sassen, Saskia 1996. New employment regimes in cities: The impact on immigrant workers. New community 22 (4), 579–594.
1.2 Työllistämisen kehittämisen suuntaviivat ja projektit osana kehittämistyötä
Maahanmuuttajien työllistymisen, työttömyyden sekä työmarkkina-aseman tarkastelu on tärkeää, sillä Suomeen tulevien maahanmuuttajien integroituminen yhteiskuntaan mahdollisimman nopeasti on hyödyllistä niin valtiolle kuin maahanmuuttajalle itselleen. Monien tutkijoiden ja tutkimusten mu- kaan nimenomaan työmarkkinaintegraatiota pidetään tärkeimpänä keinona integroitua ja kotoutua suomalaiseen yhteiskuntaan (ks. esim. Ahmad 2010, 72; Forsander 2002, 9; 2013, 220; Ekholm 1994, 89; Nieminen 2015, 122). Valtio on määritellyt maan maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikalle suun- taviivat vuonna 2013 ”Maahanmuuton tulevaisuus 2020” -strategiassa. Sen tarkoituksena on määri- tellä pitkän tähtäimen linjaukset ja ohjata valtiota kohti aktiivisempaa ja ennakoivampaa maahan- muuttopolitiikkaa. Strategian ensimmäisen suuntaviivan tavoite koskien maahanmuuttopolitiikkaa ja sen käsittelyä kokonaisuutena on tehdä liikkuvuus sujuvammaksi, jotta Suomen kilpailukyky pysty- tään tulevaisuudessa turvaamaan, mutta samalla sen tehtävä on pitää maahanmuutto Suomeen hallit- tuna. Toinen suuntaus koskee Suomeen tulleiden maahanmuuttajien kotouttamisprosessin kehittä- mistä. Tässä tärkeimpinä kehityskohteina nähdään maahanmuuttajien kielitaidon kehittäminen, työl- listymisen tukeminen sekä palveluverkoston kehittäminen tarpeita vastaavaksi. Kolmas suuntaviiva koskee suomalaisten perusarvoja sekä yleistä asenneilmapiiriä ja sen tavoitteena on ennakkoluulojen murtaminen sekä rakenteellisen syrjinnän ja arjen rasismin vähentäminen. (Maahanmuuton ja kotout- tamisen suunta 2011–2014, 11.)
Valtio on pyrkinyt kehittämään nimenomaan työperäistä maahanmuuttoa muun muassa väestön ikääntymisen ja heikentyneen huoltosuhteen takia. Koska kuitenkin vuonna 2013 työttömyys lisään- tyi enemmän kuin työvoimaa poistui työvoimasta ikääntymisen takia, ei suuria rekrytointihankkeita ulkomailta toteutettu. Sen sijaan valtio keskittyi alueellisiin ja paikallisiin työvoimassa ilmeneviin ongelmiin niin, että pyrittiin kehittämään uusia ja tehokkaampia palveluita ja toimintamalleja. Tässä kehittämistoiminnassa hyödynnettiin - myös tässä tutkimuksessa tarkasteltavan - Euroopan Sosiaali- rahaston hankerahoitusta. (Maahanmuuton ja kotouttamisen suunta 2011–2014, 37.)
Kehittämistyössä tukeudutaan tänä päivänä projekteihin ja hankerahoitukseen. Projektimuotoinen toimintatapa on yleistynyt jo pitkään ja sen tavoite on tehdä julkishallinnosta demokraattisempi, te- hokkaampi ja läpinäkyvämpi sekä tuoda päätöksenteko lähemmäs kansalaisia (Kankare 2006, 121).
Pekka Sulkunen (2006, 17) kutsuukin Suomea projektiyhteiskunnaksi, sillä uusi julkishallintoajattelu (New public management) on levinnyt Yhdysvalloista ja Englannista Eurooppaan ja Suomeen ja teh- nyt projektista keskeisen nykyhallinnon organisaation, jota ei rahoiteta valtion budjettivaroilla vaan määrärahalla. Sulkunen (2006, 37) kirjoittaa, että projektiyhteiskuntaa voidaan pitää joko julkisen
hallinnon sopeutumisen muotona, jolla se vastaa vahvistuneisiin globaaleihin markkinavoimiin, tai vaihtoehtoisesti sitä voidaan pitää vain yrityksenä toteuttaa julkisen hallinnon supistamistarpeita, kus- tannustietoisuutta ja tehokkuutta. Projektit ovat siis seurausta siitä, että valtion valtajärjestelmät ovat muuttuneet. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että valtio vetäytyy – ellei ole jo vetäytynyt – yhteis- kunnan infrastruktuurin tuotannosta ja ylläpidosta. Hierarkkisista ja keskitetyistä käskyvaltasuhteista on siirrytty hajautettuihin rakenteisiin. (Rantala & Sulkunen 2006, 7-8.) Erilaiset yhteiskunnalliset ongelmat ovat nyt projektien ratkottavissa.
Koska työmarkkinaintegraatiota pidetään ehkä tärkeimpänä tekijänä integroitua ja kotoutua suoma- laiseen yhteiskuntaan, on oleellista pohtia tätä kombinaatiota. Mitä integroituminen tarkoittaa? Mitä on kotoutuminen? Mikä vaikutus työmarkkinoiden luonteella on työllistymiseen ja kotoutumiseen?
Käyn aluksi läpi yleisesti maahanmuutosta puhuttaessa käytettyä integraation käsitettä sekä muuta- mia integraatioteorioita. Integraatiosta siirryn pohtimaan suomalaisempaa kotoutumisen käsitettä, mitä se tarkoittaa, miten kotouttaminen Suomessa toimii sekä sitä, mikä on työllistymisen rooli ja merkitys kotoutumisessa. Sen jälkeen tarkastelen työmarkkinoita ja siihen usein liitettyä neoklassista näkökulmaa sekä inhimillisen pääoman teoriaa ja niihin liittyvää kritiikkiä. Tästä siirryn tarkastele- maan lähemmin maahanmuuttajia suomalaisilla työmarkkinoilla: työmarkkinoiden lohkoutumista, sen sosiokulttuurista luonnetta sekä maahanmuuttajien yhteiskunnallisten asemien vaikutusta maa- hanmuuttajien kotoutumiseen ja työllistymiseen.
2 KOTOUTTAMINEN JA SUOMALAISET TYÖMARKKINAT
Suomeen tulevien maahanmuuttajien odotetaan integroituvan uuteen kotimaahansa. Elina Ekholmin (1994, 1) mukaan integraation yleinen määritelmä on se, että maahanmuuttajilla on tasa-arvoiset läh- tökohdat suhteessa valtaväestöön ja että heillä on mahdollisuus pitää yllä omaa kieltään ja kulttuuri- aan. Todellisen yhteiskunnallisen tasa-arvon saavuttamiseen menee kuitenkin vuosikymmeniä. Integ- raation sijaan voitaisiin ainakin pakolaisten kohdalla puhua lähinnä selviytymisestä tai syrjäytymis- uhasta, joka antaisi heidän tilanteestaan realistisemman kuvan. Integraatio on prosessi, johon vaikut- tavat niin maahanmuuttajan lähtömaan tilanne ja oma tausta kuin myös vastaanottavan maan historia, poliittiset ja taloudelliset tekijät sekä palvelujärjestelmä. (emt., 19–20.)
Neoklassinen teoria työmarkkinoista on sinnitellyt vallitsevana näkemyksenä jo pitkään. Sen mukaan työmarkkinat nähdään yhtenäisenä kenttänä, jossa työnantajat ja työnhakijat tekevät rationaalisia pää- töksiä eikä työmarkkinoilla nähdä olevan mitään liikkumisen esteitä. (Adnett 1996, 44–50.) Neoklas- siseen näkemykseen luodun laajennuksen inhimillisen pääoman teorian mukaan työntekijöillä kui- tenkin nähdään olevan erilaisia tuottavuuden ominaisuuksia, jotka johtavat esimerkiksi palkkaeroihin tai eroihin työllistymisessä. Työnhakijat voivat teorian mukaan sijoittaa itseensä hankkimalla tätä inhimillistä pääomaa – kuten koulutusta, työkokemusta tai kielitaitoa – parantaakseen mahdollisuuk- siaan työmarkkinoilla. Työnhakijoiden mahdollisuuksiin työmarkkinoilla eivät sen mukaan vaikuta sellaiset asiat kuin esimerkiksi rotu tai sukupuoli. (emt., 50–51.) Tämän mukaan voitaisiin siis olet- taa, että maahanmuuttajalla, jolla on koulutusta, työkokemusta ja kielitaitoa, on yhtäläiset mahdolli- suudet työllistyä Suomessa kuin suomalaisella työnhakijalla.
Tässä luvussa tarkastelen integraation määrittelyitä ja siihen liittyviä teorioita. Lisäksi esittelen integ- raatiosta suomen kieleen johdetut kotoutumisen ja kotouttamisen käsitteet sekä käsittelen suomalaista maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikkaa sekä työllistymisen merkitystä siinä. Tarkastelen myös val- litsevaa neoklassista ja inhimillisen pääoman teoriaa. Esittelen teorialle esitettyä kritiikkiä ja tämän vallitsevan ajatusmaailman vaikutusta maahanmuuttajan työllistymiseen suomalaisilla työmarkki- noilla.
2.1 Kotouttaminen ja suomalainen maahanmuuttajapolitiikka
Valtioilla on oikeus säännellä valtion rajat ylittävää liikennettä, joten maahanmuuttopolitiikka on yhtä vanhaa kuin valtiot itse. Historian saatossa toisinaan muuttoliikettä on rajoitettu, toisina aikoina sitä taas on pyritty edistämään, samoin kuin suhtautuminen eri syistä ja paikoista tuleviin muuttajiin on vaihdellut ajan saatossa. Muuttoliikkeen sääntelyn lisäksi maat joutuvat politiikassaan ottamaan kan- taa maahan tulijoiden tuomaan kulttuuriseen ja etniseen monimuotoisuuteen. (Saukkonen 2013, 81.) Yleisestä maahanmuuttopolitiikasta voidaan erottaa maahanmuuttajapolitiikka, jolla tarkoitetaan sel- laisia hallinnollisia ja poliittisia toimenpiteitä, jotka koskevat maassa oleskeluoikeuden saaneita maa- hanmuuttajia. Yksi keskeisin muoto tätä maahanmuuttajapolitiikkaa on integraatio- eli kotouttamis- politiikka, joka tarkoittaa sellaisia julkisen vallan toimenpiteitä, joiden tavoitteena maahanmuuttajat löytävät oman paikkansa yhteiskunnassa mahdollisimman sujuvasti. Kotouttamispolitiikka on Suo- messa ja koko Euroopassa varsin uusi asia, sillä toisen maailmansodan jälkeen tulleiden vierastyö- läisten suhteen oletusarvo oli, että he lopulta palaisivat takaisin kotimaahansa. (emt., 83.)
Suomessa merkittävä muutos valtion maahanmuuttopolitiikassa tapahtui vuosituhannen vaihteessa.
Ennen tuota ajankohtaa suomalainen maahanmuuttopolitiikka keskittyi lähinnä humanitaarisiin ky- symyksiin, mutta tuolloin alettiin painottaa aktiivista maahanmuuttopolitiikkaa, jonka tarkoituksena oli saada Suomeen lisää työntekijöitä. (Saukkonen 2013, 88–89.) Myös Suomen kotouttamispoli- tiikka muutti muotoaan multikulturalistiseksi, jonka myötä valtio ryhtyi sellaisiin lainsäädännöllisiin ja hallinnollisiin toimiin, jotka auttaisivat maahanmuuttajia löytämään oman paikkansa yhteiskun- nassa. Multikultaristinen näkemys johtui yleisestä yhteiskunnallisesta ilmapiiristä, joka korosti su- vaitsevaisuutta ja avoimuutta. Esimerkiksi eri yhteisöjen kielelliset ja kulttuuriset oikeudet tunnustet- tiin lainsäädännössä, erilaisissa strategioissa ja ohjelmissa. Käytännössä kotouttamistyö ei kuitenkaan toimi niin kuin sen pitäisi esimerkiksi lainsäädännön perusteella toimia. Ensinnäkin oikeus lain ta- kaamiin kotouttamistoimenpiteisiin oli pitkään rajoitettu vain pienelle osalle maahanmuuttajia, mutta edes kaikille heille ei pystytty takaamaan tarvittavia kotouttamisen toimenpiteitä – kuten kielikoulu- tusta – resurssipuutosten takia. Lisäksi toimet on kohdistettu pääosin ”sulautumiseen” eli maahan- muuttajien osallistumiseen suomalaiseen yhteiskuntaan. Oikeus oman kielen ja kulttuurin säilyttämi- seen ja harjoittamiseen jää yleensä lähinnä maahanmuuttajien omien ryhmien ja yhdistysten varaan.
(emt., 97.)
Suomalaiset kotouttamisen ja kotoutumisen termit juontuvat kansainvälisemmästä ja yleisesti käyte- tystä integraation termistä. Kotoutumisen ja kotouttamisen määritelmät luotiin Suomessa 1990 -lu-
vulla maahanmuuttajapolitiikkaa koskevaa lakia valmisteltaessa, sillä integraatio -sanan luomia mie- likuvia sopeutumisesta ja sulautumisesta haluttiin välttää (Paananen 2005, 177–178). Kotoutumisen juurien ymmärtäminen vaatii siis integraation määrittelemistä, joten seuraavassa alaluvussa käyn läpi yleisimpiä integraation määritelmiä sekä integraatioteorioita.
2.1.1 Integraatiosta
Yleisimmin käytetyt termit muuttoliiketutkimusten sopeutumisstrategioissa ovat olleet assimilaatio, akkulturaatio sekä sopeutuminen, ja hieman myöhemmin tähän joukkoon nousi integraatio (Forsan- der 2001, 32). Integraatiolle ja muille termeille ei ole olemassa maahanmuuttajatutkimuksen näkö- kulmasta yhtä selkeää määrittelyä eikä niitä myöskään ehkä problematisoida tarpeeksi. Integraatio yleensä joko määritellään erikseen kussakin tutkimuksessa sille sopivalla tavalla tai se saatetaan jättää kokonaan tekemättä. (emt., 36–38.) Annika Forsander (emt., 37–38) esittelee lyhyesti John Berryn akkulturaatiomallin mukaiset yleisesti tunnetut ja paljon käytetyt määrittelyt kyseisille termeille.
Siinä integraatio määritellään niin, että henkilö kokee kuuluvansa omaan etniseen vähemmistöryh- määnsä pitäen sitä tärkeänä, mutta samalla hän toimii muihin etnisiin ryhmiin – kuten valtaväestöön – kuuluvien kanssa ja arvostaa sitä. Assimilaatio (ts. sulautuminen) merkitsee sitä, että henkilö luopuu vähemmistöidentiteetistään ja toivoo kuuluvansa tai kuuluu valtaväestöön. Separaatio sen sijaan tar- koittaa eristäytymistä, jossa etnisen ryhmän jäsen pitäytyy oman ryhmänsä parissa ja välttää kontak- teja ulkopuolisiin ryhmiin. Segregaatio taas merkitsee eristämistä jolloin ero on siinä, että valtaväestö aktiivisesti eristää ryhmän erilleen tai yksilön omaan ryhmäänsä. Marginalisaatio (ts. syrjäytyminen) taas tarkoittaa, että henkilö on eriytynyt niin omasta kulttuurisesta taustastaan kuin myös muista ryh- mistä.
Integraatio nähdään prosessina, jossa on mukana aina vähintään kaksi osapuolta: valtayhteisö (koko- naisuus) sekä maahanmuuttaja ja hänen etninen yhteisönsä (osa). Tätä integraation prosessia voidaan tarkastella joko maahanmuuttajayksilön tai -ryhmän kannalta. Sosiologiassa ja sosiaalipolitiikassa tarkastelun kohteena on yleensä vähemmistöryhmän asema suhteessa valtaväestöön. Sen sijaan yksi- lön identiteetin suhdetta etniseen ryhmään sekä valtaväestöön tarkastellaan paljon psykologisesta tai sosiaalipsykologisesta näkökulmasta. (Ekholm 1994, 12.) Muuttoliiketutkimuksen kiinnostuksen kohteena on yleensä ollut se, kuinka maahanmuuttajayhteisö suhtautuu ja reagoi uuteen tilanteeseensa valtaväestön sopeutumisen jäädessä vähäisemmälle huomiolle (Forsander 2001, 32).
Sosiaalidarwinistiseen ajatusmaailmaan perustuvassa assimilaatiokeskeisessä ajattelussa kulttuurien kontaktissa vahvempi osapuoli voittaa ja heikompi omaksuu valtakulttuurin samalla hyläten omansa (Forsander 2001, 34). Robert Park (1928) loi 1900 -luvun alussa assimilaation kehäteorian, jonka mukaan eri etnisten ryhmien välisestä kontaktista voi seurata erilaisia vaiheita: konflikti, sulautumi- nen ja/tai mukautuminen. Konfliktia seuraavista vaiheista huolimassa lopputulos on kuitenkin aina sama eli vähemmistö sulautuu enemmistöön. Tällä Parkin teorialla oli vahva vaikutus Pohjois-Ame- rikassa 1900 -luvun puoliväliin saakka, kunnes assimilaation käsitteeseen alkoi nousta uusia näkö- kulmia (Ekholm 1994, 10; Forsander 2001, 34–35). Esimerkiksi Milton Gordonin (1964) mukaan assimilaatio ja akkulturaatio eivät ole suora prosessi vaan kyse on siitä, minkälaisen aseman maahan- muuttaja saa valtayhteisön rakenteissa ja sosiaalisissa instituutioissa. Hänen mukaansa assimilaatiota on seitsemää erilaista: avioliiton, identifikaation, asenteiden, käyttäytymisen ja yhteiskunnallisten ar- vojen kautta ilmenevää assimilaatiota, sekä (kaikista tärkeimpänä) kulttuurinen ja rakenteellinen as- similaatio. Gordonin mallissa assimilaatio valtayhteisöön ei ole väistämätön lopputulos. Sen sijaan voi tapahtua myös kulttuurinen akkulturaatio, joka kestää loputtomiin päätymättä koskaan assimilaa- tioon.
Siirryttäessä 1970 -luvulle maahanmuuttotutkimuksen teorioissa tapahtui näkökulman muutos koska huomattiin, ettei todellisuus vastannutkaan assimilaatioteorioiden luomia mielikuvia: Maahanmuut- tajat eivät sulautuneetkaan valtayhteisöön vuosikymmenienkään jälkeen (Forsander 2001, 36). Yksi tunnetuimmista yksilöön keskittyvästä näkökulmasta on John Berryn (ks. esim. Berry ym. 2002, 345–
383) akkulturaatiomalli, jossa hän tarkastelee integraatiota akkulturaation kautta. Akkulturaatiossa kohtaa vähintään kaksi autonomista ryhmää ja tämä kohtaaminen aiheuttaa muutoksia jommassa- kummassa ryhmässä. Yleensä käytännössä toinen ryhmä dominoi, jolloin kulttuuriset vaikutteet ta- pahtuvat heikommassa ryhmässä. Berry jakaa akkulturaation erilaisten akkulturaatiostrategioiden mukaan assimilaatioon, integraatioon, separaatioon (tai segregaatioon) ja marginalisaatioon. Berry on muodostanut näistä strategioista paljon käytetyn nelikenttäteorian, jossa tarkastellaan vieraasta kulttuurista tulevan henkilön suhdetta sekä uuteen että hänen omaan kulttuuriinsa. Berryn taulukosta voidaan havainnoida ristiintaulukoimalla, kuinka tärkeänä oman identiteetin ja kulttuurin ylläpitämi- nen nähdään suhteessa oman ja valtayhteisön välisten yhteyksien ylläpidon tärkeyteen. Berryn mallia voidaan kuitenkin pitää melko yksinkertaistavana: Sen kulttuurikäsitys on staattinen ja lisäksi se yk- sinkertaistaa rakenteita. Sen yksinkertaisuuden voidaan toisaalta nähdä myös selkiyttävän käsitteiden rajausta. (ks. Ekholm 1994, 13; Forsander 2001, 37.)
Euroopan neuvosto (Council of Europe 1991) on määritellyt integraation korostaen maahanmuutta- jien osallistumismahdollisuuksia valtayhteisön toimintaan. Se yhtyy näkökulmaan integraatiosta pro- sessina, mutta lisää siihen, että tässä prosessissa maahanmuuttajat osallistuvat yhteiskunnan toimin- taan ja instituutioihin enenevissä määrin. Euroopan neuvoston mukaan etnisten ryhmien hyvien suh- teiden pohja on maahanmuuttajien tasa-arvoisissa mahdollisuuksissa osallistua yhteiskunnan toimin- toihin sekä turvattu laillinen asema yhteiskunnassa. Kuinka Suomessa sitten edistetään maahanmuut- tajien integroitumista – eli kotoutumista – ja taataan heille tasa-arvoiset mahdollisuudet yhteiskun- nalliseen osallisuuteen?
2.1.2 Kotouttaminen, kotoutuminen ja työllistymisen merkitys
Nykyinen laki kotoutumisen edistämisestä tuli voimaan vuoden 2011 syyskuun alussa. Lain tarkoitus on määritelty siinä seuraavasti:
”Tämän lain tarkoituksena on tukea ja edistää kotoutumista ja maahanmuuttajan mah- dollisuutta osallistua aktiivisesti suomalaisen yhteiskunnan toimintaan. Lisäksi lain tar- koituksena on edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä myönteistä vuorovaikutusta eri väestöryhmien kesken.” (Laki kotoutumisen edistämisestä 30.12.2010/1386, 1§.)
Kotoutumisella ja kotouttamisella on eri merkityksensä. Kotoutumisen tavoitteena on antaa maahan- muuttajalle niin yhteiskunnassa kuin työelämässäkin tarvittavia taitoja ja tietoja. Kotoutumiseen kuu- luu maahanmuuttajan tukeminen niin, että hänellä on mahdollisuudet myös oman kielensä ja kulttuu- rinsa ylläpitämiseen. Kotouttamisella taas viitataan kotoutumisen edistämiseen monialaisesti (eri vi- ranomaiset ja muut tahot) sekä kotoutumisen tukemiseen viranomaisten sekä muiden tahojen palve- luiden ja erilaisten toimenpiteiden kautta. (Laki kotoutumisen edistämisestä, 3§.)
Lain (Laki kotoutumisen edistämisestä, 6-12§) mukaan kotoutumisen edistämisen toimenpiteet kuu- luvat kunnan peruspalveluihin eli kunnan tehtävä on huolehtia lain edellyttämien asioiden toteutumi- sesta. Maahanmuuttajalle kuuluu antaa tietoa hänen oikeuksistaan, velvollisuuksistaan, palvelujärjes- telmästä ja kotoutumista edistävistä toimenpiteistä sekä asianmukaista ohjausta ja neuvontaa kotou- tumista edistävistä toimenpiteistä, palveluista ja työelämästä. Julkisen työvoima- ja yrityspalveluiden lain mukaan työttömille maahanmuuttajatyönhakijoille tulee järjestää alkukartoitus ja henkilökohtai- nen kotoutumissuunnitelma, mutta ne voidaan järjestää tarvittaessa myös muille maahanmuuttajille.
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tekemän analyysin mukaan maahanmuutto voi parantaa sekä maahanmuuttajien että kantaväestön hyvinvointia, mutta siihen vaikuttaa se, kuinka hyvin maa- hanmuuttajat pärjäävät suomalaisilla työmarkkinoilla, ja tähän taas voidaan vaikuttaa hyvällä koulu- tus- ja kotouttamispolitiikalla (VATT -työryhmä 2014, 1). Työllistymisen vaikutus maahanmuuttajan integroitumisessa ja kotoutumisessa yhteiskuntaan nouseekin esiin useiden tutkijoiden ja eri tutki- musten toimesta. Suomalaisessa yhteiskunnassa yleisesti henkilö – niin maahanmuuttaja kuin suo- malainenkin – asemoidaan usein hänen työmarkkina-asemansa kautta ja työllistymistä korostetaan niin julkisessa keskustelussa kuin viranomaisten toimesta maahanmuuttajien yhteiskunnallisen ase- man keskeisimpänä tekijänä. Työttömyyden taas nähdään vaikuttavan yhteiskuntaan integroitumi- sessa sitä vaikeuttavana tekijänä. (ks. esim. Forsander 2002, 9; Forsander & Ekholm 2001, 59; Ek- holm 1994, 89; Nieminen 2015, 122.) Yksi valtion vuosien 2016–2019 kotouttamisohjelman tavoit- teista onkin maahanmuuttajien työmarkkina-aseman parantaminen (Valtion kotouttamisohjelma vuo- sille 2016–2019 ja valtioneuvoston periaatepäätös valtion kotouttamisohjelmasta 2016, 77). Työ näh- dään siis yhteiskuntaan integroivana tekijänä ja tärkeänä osana kotoutumisen prosessia.
2.2 Työmarkkinoiden luonne
Miksi sitten maahanmuuttajien työttömyys on niin paljon yleisempää kuin suomalaisten? Tähän vai- kuttaa se, millaisia ominaispiirteitä työmarkkinoilla on. Työmarkkinoiden luonteesta käydään paljon keskustelua. Jo pitkään vallitseva lähestymistapa on liittynyt työvoiman tarjonnan ja kysynnän väli- seen vuorovaikutukseen. Neoklassinen analyysitapa kehitettiin jo 1800 ja 1900 -lukujen vaihteessa, jolloin työmarkkinat olivat hyvin toisenlaiset kuin nykyään: Työvoima oli heikosti koulutettua ja voi- makkaasti miesvaltaista ja se työllistyi pääasiassa pieniin tehdasyrityksiin. Neoklassisella analyysilla yritettiin tulkita työmarkkinoiden käyttäytymistä talousjärjestelmässä. (Adnett 1996, 44.) Vaikka neoklassinen näkökulma työmarkkinoihin on taloustieteistä lähtöisin ja siellä paljon käytetty, monet eri alojen – myös sosiologian – tutkimukset tuovat esiin työmarkkinoiden neoklassisen luonteen ja siihen liittyvät haasteet koskien inhimillistä pääomaa (ks. esim. Ahmad 2002; Ahmad 2010; Forsan- der 2013; Forsander & Alitolppa-Niitamo 2000; Sutela 2005). Tästä johtuen käyn läpi neoklassisen ja inhimillisen pääoman teorioiden peruspiirteet sekä niiden kritiikkiä koskien työmarkkinoilla tapah- tuvaa työvoiman liikkuvuutta.
2.2.1 Neoklassinen teoria ja inhimillinen pääoma
Pohjimmiltaan neoklassisessa lähestymistavassa on kyse siitä, että työmarkkinoita verrataan kuin mi- hin tahansa hyödykemarkkinoihin. Neoklassisen lähestymistavan mukaan työnantajat ja työntekijät nähdään yksilöinä, jotka tekevät itsenäisiä ja rationaalisia päätöksiä ja joita motivoi halu maksimoida hyöty ja voitot. Työvoiman osto ja myynti pohjautuu puhtaasti kysynnän ja tarjonnan lakeihin: Työ- markkinoilla on työnantajia, jotka haluavat palkata työntekijöitä, sekä järjestäytymättömiä työnteki- jöitä, jotka etsivät itselleen työpaikkaa. Työmarkkinat nähdään yhtenäisenä areenana, jolla tehdään vapaita valintoja työmahdollisuuksien suhteen. Työntekijät ja työpaikat ovat homogeenisiä eli yrityk- set näkevät kaikki työnhakijat niin, että he omaavat saman verran tuotteliaisuutta. Työntekijät taas näkevät kaikki työpaikat identtisinä, ilman palkallisia ominaisuuksia. Minkäänlaisia liikkumisen es- teitä työmarkkinoilla ei ole. Teorian mukaan sekä työntekijöillä että työnantajilla on kaikki tarvittava informaatio olemassa olevasta työmarkkinoiden tilasta. (Adnett 1996, 44–50).
Inhimillisen pääoman teoria on laajennus neoklassisen teoriaan, jossa työntekijät ja työpaikat nähdään homogeenisen sijaan heterogeenisina: Sekä työnantajilla että työntekijöillä on erilaisia mieltymyksiä töiden ja niiden tekijöiden suhteen. Työntekijöillä ei enää nähdä olevan täysin yhtäläisiä tuottavuuden ominaisuuksia, vaan palkkaerojen ja työllistymisen nähdään johtuvan eroista työntekijöiden koulu- tuksessa ja kokemuksessa. Työnhakijat voivat näin ollen sijoittaa itseensä hankkimalla itselleen inhi- millistä pääomaa. Inhimillisen pääoman näkemyksen mukaan henkilöiden mahdollisuuksiin työ- markkinoilla eivät vaikuta sellaiset asiat kuin esimerkiksi rotu tai sukupuoli. (Adnett 1996, 50–51.) Eroja palkassa ja työllistymisessä selitetään siis eroilla henkilön inhimillisessä pääomassa. Myös so- sioekonomista asemaa tarkastellaan sen suhteen, kuinka tuottava henkilö on. Siksi henkilön ”mark- kina-arvon” nostamisen, työmarkkina-aseman parantamisen ja henkilöiden välisten eroavaisuuksien kaventamisen keinoina nähdään työntekijöiden kykyjen ja osaamisen parantaminen eli inhimillisen pääoman lisääminen, joka tapahtuu koulutuksen kautta. (Becker 1975.) Henkilön inhimilliseksi pää- omaksi voidaan ainakin taloustieteellisen tutkimuksen valossa lukea sellaiset taidot, joilla on mark- kinoiden määräämä taloudellinen vaihtoarvo. Tällaisia pääomia ovat esimerkiksi koulutus, ammatti- taito, kielitaito sekä työkokemus. Ongelmana maahanmuuttajien inhimillisessä pääomassa on nähty olevan se, että se on osaksi yhteiskuntasidonnaista eli sitä on hankala siirtää maasta toiseen. (Forsan- der 2013, 230–231.)
2.2.2 Maahanmuuttajien inhimillinen pääoma ja sen vaikutus työllistymiseen
Maahanmuuttajien heikkoa työllistymistä perustellaan usein inhimillisen pääoman puutteilla. Yh- deksi yleiseksi syyksi maahanmuuttajien huonoon työmarkkina-asemaan on sanottu olevan se, että työnantajat eivät tunnusta muualla kuin Suomessa suoritettua tutkintoa. Ulkomailla korkeakoulu- tai ammattitutkinnon suorittaneet maahanmuuttajat ovat harvemmin koulutustaan vastaavissa töissä kuin Suomessa tutkinnon hankkineet (Sutela 2005, 86–88), koska ulkomailla suoritettujen tutkintojen tul- kinta ja niiden kelpoisuus on hankala sijoittaa kohdemaan tutkintojärjestelmään (Forsander 2013, 231). Eri alojen ammattijärjestöt pitävät omalta osaltaan yllä tätä protektionismia ja ulkomailla suo- ritetut ansiot luetaan vähemmän arvokkaiksi. Ammatinharjoittamislupa on Suomessa mahdollista saada vasta silloin, kun tutkinto on tunnustettu. Tämä tunnustaminen ja ulkomaisen tutkinnon hyväk- symisprosessi saattaa olla kestoltaan useita vuosia. Erityisen hankalaa ja pitkäkestoista se on, jos tut- kinto on suoritettu EU:n ulkopuolella. (Ahmad 2010, 76.) Eli sen lisäksi, että työnantajat vetoavat tutkintojen vierauteen ja tunnustamattomuuteen, on olemassa myös rakenteellisia tekijöitä sille, ettei ammatinharjoittaminen ja tutkintojen tunnustaminen ole helppoa. On kuitenkin tärkeää huomioida se seikka, että maahanmuuttajista yksi parhaiten työllistyvistä ryhmistä ovat korkeasti koulutetut (Larja
& Sutela 2015, 71–79).
Myöskään ulkomailla hankittua työkokemusta ei arvosteta Suomessa. Forsanderin ja Alitolppa-Nii- tamon (2000, 26) tutkimuksessa moni maahanmuuttaja sanoo kokevansa, ettei ulkomailla hankitusta työkokemuksesta ole hyötyä, sillä suomalaiset työnantajat eivät arvosta muualla kuin Suomessa han- kittua työkokemusta. Huomioimisen arvoista on, että suomalaisten keskuudessa määräaikaisten työ- suhteiden osuus laskee, kun työkokemus ja työpaikassa oloaika kasvavat. Maahanmuuttajien kohdalla sen sijaan olennaista ei ole työkokemuksen kokonaispituus vaan se, kuinka pitkään henkilö on työs- kennellyt nimenomaan Suomessa. Myös mitä pidempi maahanmuuttajan työura on ollut Suomessa, sitä harvemmin hän on osa-aikatyössä. (Sutela 2005, 90–92.)
Riittämätön kielitaito on yleinen syy hylätä ulkomaalainen työnhakija. Tutkimustulosten perusteella kielitaidolla on merkitystä työllistymisessä, sillä kielitaidottomuus on yhteydessä työttömyyteen:
Useat työttömät ulkomaalaiset ovat maininneet työllistymisensä esteeksi heikon kielitaidon (Hannula ym. 2015, 193). Kuitenkin esimerkiksi Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen selvityksen (Holm ym. 2008, 33) mukaan lähes 70 prosentilla maahanmuuttajista on hyvä tai riittävä suomen kielen taito. Myös Nieminen ja Larja (2015) toteavat ulkomaalaistaustaisilla henkilöillä suomen tai ruotsin kielen taidon olevan jopa kolmella neljästä vähintäänkin keskitasoa. Lisäksi yleinen syy viitaten in- himillisen pääoman puutteisiin on suomalaisen kulttuurisen osaamisen sekä epämuodollisen pääoman
puute tarkoittaen sitä, että työpaikan löytämisen ja työuralla etenemisen väitetään riippuvan työyhtei- sön kulttuurin hallintakyvystä (Ahmad 2010, 76–77). Kielen ja ammattitaidon lisäksi siis vaaditaan tietämystä kyseisen ammattialan ja työyhteisön kulttuurista.
Maahanmuuttajien huonoa menestystä työllistymisessä selitetään siis usein heidän rajallisilla resurs- seillaan eli puutteilla heidän inhimillisessä pääomassaan. Tilannetta onkin yritetty parantaa lähinnä kehittämällä maahanmuuttajien inhimillistä pääomaa: tarjoamalla koulusta ja kieliopintoja sekä lisää- mällä heidän ammatillisia taitojaan. Kuitenkin keskittymällä inhimilliseen pääomaan ja neoklassisen teoriaan sekä korostamalla näitä inhimillisen pääoman lisäämisen toimenpiteitä unohdetaan helposti kaikki muut tekijät, jotka voivat heikentää maahanmuuttajien työllistymistä. Vaikka inhimillinen pää- oma on tärkeä osa ja ehto työllistymiseen, se ei yksin selitä maahanmuuttajien selkeästi huonompia työllistymismahdollisuuksia ja korkeita työttömyyslukuja. (Ahmad 2010, 73.)
2.2.3 Teorioiden kritiikki: SLM -teoria
Kuvatun kaltaisten kilpailullisten työmarkkinoiden olemassaoloa voidaan kritisoida siksi, että vaikka vähemmistöillä ja etnisillä ryhmillä olisi valtaväestön inhimillistä pääomaa vastaavat resurssit, heillä ei siltikään ole yhtäläisiä työllistymismahdollisuuksia (Ahmad 2002, 228). Yksi vaihtoehtoinen tapa tarkastella työmarkkinoita on tehdä se segmentoituneiden työmarkkinoiden teorian näkökulmasta (Segmented Labour Market Theory, tästä lähtien SLM -teoria), joka syntyi vaihtoehtoisena näkökul- mana inhimillisen pääoman teorialle. Teoriassa voidaan tunnistaa olevan kaksi perustavaa tekijää.
Ensinnäkin sen mukaan työmarkkinat koostuvat erilaisista segmenteistä, joilla vallitsee erilaiset sään- nöt koskien palkkaa ja työllistämistä. Toiseksi työpaikkoihin pääsy on ainakin joillain sektoreilla jos- kus rajallista siinä mielessä, että työnhakijoita on työpaikkaan enemmän kuin mitä työpaikkoja on tarjolla. SLM -teorian mukaan eri segmentit ovat hierarkkisessa asemassa keskenään ja liikkuvuus eri segmenttien välillä on hyvin rajoittunutta. (Adnett 1996, 55–58; Dickens & Lang 1992, 1-9.) SLM -teoriassa on koettu hankalaksi selittää, mitä tarkalleen ottaen nämä eri segmentit ovat. Tästä syystä teorian rinnalle on noussut kaksoismarkkinoiden teoria (Dual Market Theory) (Dickens & Lang 1992, 7).
Työmarkkinoita ei siis nähdä neoklassisen tavan mukaan yhtenä yhtenäisenä areenana, vaan työmark- kinoiden nähdään olevan jakautunut primääri- ja sekundäärisektoreihin. Primäärisektorin työpaikat ovat hyväpalkkaisia, vakaita ja haluttuja. Primäärisektoreille sijoittuneilla on turvattu työ, hyvät ete-
nemismahdollisuudet ja vakiintuneet työsuhteet, kun sen sijaan sekundäärisektorin työt ovat luonteel- taan matalapalkkaisia ja epävakaita vailla etenemismahdollisuuksia. Sekundäärisektorin työ tarjoaa vähän tekijälleen, minkä takia ne eivät ole haluttuja ja siksi niissä on paljon vaihtuvuutta. (Doeringer
& Piore 1975, 70–71.) Näillä sektoreilla inhimillisestä pääomasta saatavat tuotot eroavat selvästi toi- sistaan. Erot johtuvat sosiaalisista ja institutionaalisista rajoituksista, jotka estävät tiettyjä yksilöitä ja ryhmiä hyödyntämästä ominaisuuksiaan ja ammattitaitoaan tasapuolisesti. (Ahmad 2002, 228.) SLM -teoria kyseenalaistaa monia neoklassisen teorian oletuksia. Sen mukaan neoklassinen teoria ei pysty vastaamaan esimerkiksi syrjinnän, työttömyyden tai tulonjaon kysymyksiin. SLM -teorian mu- kaan neoklassinen teoria on myös epäonnistunut ajatuksessaan työmarkkinoiden rationaalisesta kil- pailusta. Siitä todisteena SLM -teoreetikot pitävät vähemmistöjen ja etnisten ryhmien jatkuvaa syr- jintää työmarkkinoilla. (Ahmad 2002, 228–229.) Työmarkkinat eivät noudata inhimillisen pääoman teoriaa, jonka mukaan erot yksilöiden ja tiettyjen yhteiskunnallisten ryhmien välisissä työnsaanti- mahdollisuuksissa aiheutuvat riittämättömästä inhimillisestä pääomasta. Useissa tutkimustapauksissa työnantajat eivät edes huomioi maahanmuuttajataustaisen henkilön aiempaa työkokemusta tai alan ammattitaitoa, joten ne eivät myöskään voi vaikuttaa hakijan työnsaantimahdollisuuksiin. Neoklassi- sen taloustieteen oletus työmarkkinoista yhtenäisenä tilana, joissa pääpaino on yksilön inhimillisessä pääomassa ja sen rationaalisessa arvioinnissa voidaan kyseenalaistaa, sillä työnantajat käyttävät va- linnassaan ennemminkin yksilöllisiä preferenssejään ja niitä noudattaen jättävät tietyn työntekijäryh- män huomioimatta. Nämä työnantajien preferenssit muodostuvat henkilökohtaisista motiiveista ja so- siokulttuurisista normeista. Työnantajan vastahakoinen asennoituminen saattaa johtua laajemmista yhteiskunnallisista asenteista sekä historiallisista suhteista kyseessä olevan yhteisön kanssa. Jos ha- kijoiden joukossa on yksi tai useampi valtaväestön edustaja, maahanmuuttajan mahdollisuudet saada työpaikka kutistuvat merkittävästi. (emt., 238–239.)
Myös puhtaaseen kysynnän ja tarjonnan lakiin perustuva työvoiman kauppa voidaan kyseenalaistaa, sillä jaetut kulttuuriset merkitykset muokkaavat kysynnän ja tarjonnan lakeja työmarkkinoilla. Työ- markkinat ovat sosiokulttuurisesti sidonnaiset, mikä tarkoittaa sitä, että työnhakijan henkilökohtaiset ominaisuudet – kuten esimerkiksi työkokemus – ovat merkityksettömiä jos hän kuuluu sellaiseen ryhmään, johon kilpailullisten markkinoiden lait eivät päde. (Ahmad 2002, 227.) Maahanmuuttajien heikkoa työmarkkina-asemaa voidaan selittää puutteellisella inhimillisellä pääomalla vain, jos huo- mioon ei oteta ollenkaan sosiaalisia ja institutionaalisia tekijöitä (Ahmad 2010, 89). Maahanmuutta- jien työmarkkina-asemaa ei voida myöskään ymmärtää ilman, että otettaisiin huomioon teollistumi-
sen jälkeen kapitalistisessa taloudessa ja tuotannossa tapahtuneet muutokset sekä maahanmuuttohal- linnon vaikutukset maahanmuuttajien asemaan työssä ja työmarkkinoilla. (Himanen & Könönen 2010, 46.)
3 MAAHANMUUTTAJAT SUOMALAISILLA TYÖMARKKINOILLA
Tutkielmassa tarkastellaan ESR:n tukemia projekteja, joiden tarkoituksena oli työllistymisen ja työ- markkinoilla pysymisen edistäminen sekä syrjäytymisen ehkäiseminen. Yhteiskuntatieteellisessä tut- kimuskirjallisuudessa maahanmuuttajien työllistymistä, työttömyyttä sekä työmarkkina-asemaa on tarkasteltu useista näkökulmista. Suomalainen tutkimus on nostanut tärkeinä työllistymiseen ja työ- markkina-asemaan vaikuttavina tekijöinä esimerkiksi inhimillisen ja sosiaalisen pääoman merkityk- sen, työmarkkinoiden etnisen lohkoutumisen ulkomaalaisten ja suomalaisten työmarkkinoihin, työ- markkinoiden syrjivät rakenteet sekä maahanmuuttajan oikeudellisen aseman vaikutuksen heikom- paan työmarkkina-asemaan. (ks. esim. Forsander & Ekholm 2001; Forsander 2002; Ahmad 2005;
Könönen 2014.)
Tutkimuskirjallisuudessa onnistunut integraatio on nähty kaksisuuntaisena prosessina (esim. Berry 2011, 2.6–2.7; Jasinskaja-Lahti & Mähönen 2013, 254; Ahmad 2010, 90), jossa vastuu sopeutumi- sesta on myös vastaanottavalla yhteiskunnalla ymmärtämällä heidän kulttuuriaan ja osoittamalla ym- märrystä erilaisuutta kohtaan. Suomessa viranomaiset ovat tehneet maahanmuuttajien työelämään siirtymistä helpottavia toimenpiteitä, jotka ovat lähinnä keskittyneet maahanmuuttajille suunnattuihin kieli- ja ammattikoulutuksiin, koska heidät on nähty näiden puutteiden kautta. Pelkästään näihin kes- kittyminen ei kuitenkaan ole tuonut haluttuja tuloksia, sillä hankkeissa ei ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota työmarkkinoiden sosiokultturiseen ulottuvuuteen. (Ahmad 2010, 89–90.) Vaikka maahan- tulon sääntely ja kotoutuminen (vrt. Saukkonen 2013 maahanmuuttopolitiikka ja maahanmuuttajapo- litiikka) on erotettu erillisiksi hallinnon aloikseen, ovat ne kuitenkin tiukasti yhteyksissä toisiinsa.
Myös oleskelulupajärjestelmä luo osaltaan erilaisia mahdollisuuksia maahan jäämiselle ja työskente- lylle. Maahanmuuttopolitiikkakin siis osaltaan sääntelee työmarkkinoita, sillä maahanmuuton hallinta kontrolloi ja tuottaa työvoimaa. (Könönen 2014, 33.)
Neoklassisen teorian kritiikin myötä voidaan siis väittää, että ihmisiä jää työelämän marginaaleihin sosiaalisen taustansa takia eikä niinkään yksilöllisten ominaisuuksien vuoksi. Henkilökohtaiset omi- naisuudet eivät tietenkään ole täysin merkityksettömiä, mutta yhteiskunta sekä talouden ja politiikan toimintatavat jäsentävät pitkälle sitä, miten työelämän eriarvoisuus näyttäytyy ja miten yhteiskunta kohtelee eri ryhmiä. (Forsander ym. 2010, 275.)
3.1 Etnisesti lohkoutuneet työmarkkinat
Tässä alaluvussa esittelen työmarkkinoiden lohkoutumista ja sen vaikutuksia maahanmuuttajien työ- markkina-asemaan. Lohkoutuneilla työmarkkinoilla maahanmuuttajat sijoittuvat enenevissä määrin tietyille sektoreille ja tiettyihin ammatteihin, joilla on yleensä heikommat etenemismahdollisuudet ja epävarmemmat työsuhteet. Analyysin kannalta oleellista on se, millaisia ”lohkoja” suomalaisilla työ- markkinoilla on havaittavissa ja otetaanko tätä lohkoutumista huomioon projektien toiminnoissa:
Vahvistavatko projektit osaltaan tätä lohkoutumista ja nähdäänkö se ongelmallisena vai pikemminkin hyvänä väylänä vapaille työmarkkinoille työllistymisessä? Maahanmuuttajat esimerkiksi suuntautu- vat kantaväestöä aktiivisemmin yrittäjyyteen (Sutela 2015, 85) ja tutkimuskirjallisuus nostaakin esiin maahanmuuttajien pakkoyrittäjyyden keinona elannon saamiseen ja pääsemiseen suomalaisille työ- markkinoille (ks. esim. Forsander & Ekholm 2001, 74–78) samaan aikaan kun maahanmuuttajien yrittäjyyttä Suomessa pyritään tukemaan (ks. esim. Sisäministeriön tiedote 2018; luku 5.2 tässä tut- kielmassa).
Suomessa voidaan nähdä olevan syntymässä työmarkkinoiden etninen hierarkia eli jako kantaväestön töihin ja maahanmuuttajatöihin (Forsander ym. 2010, 275). Työmarkkinoiden jakautuessa suomalais- ten ja ulkomaalaisten työmarkkinoihin niin kutsuttujen ”ulkomaalaisten töiden ” arvostus laskee ja on vaikeaa sanoa, onko työllistyminen matalapalkkaisiin ja epävarmoihin työsuhteisiin maahanmuut- tajille vain urakehityksen yksi vaihe vai nimenomaan liikettä kohti lohkoutuneita työmarkkinoita (Forsander & Ekholm 2001, 70–71). Etnisesti lohkoutuneilla työmarkkinoilla eri etniset ryhmät ovat jakaantuneet työmarkkinoille epätasaisesti. Maahanmuuttajat ovat myös yliedustettuina työmarkki- noiden ja yhteiskunnan marginaalissa työttömien sekä kokonaan työvoiman ulkopuolella olevien jou- kossa. (emt., 68–70.) Käytännössä etninen lohkoutuminen on lähes aina hierarkkista eli ammatit ja- kaantuvat hierarkkiseen järjestykseen palkkatason ja työn vaatiman koulutuksen mukaan. Eri ammat- tien arvostukseen ja sitä kautta sijoittumiseen hierarkiassa vaikuttavat myös yhteiskunnalliset sekä kulttuuriset tekijät. (Forsander 2002, 40.)
Lohkoutumisteoriat voidaan jaotella kolmeen ryhmään lohkoutumiskriteerien perusteella työmarkki- noiden, työvoiman sekä työsuhteen laatuun perustuen (Forsander 2002, 44–49). Keskityn tässä työ- markkinoiden laatuun perustuvaan lohkoutumiseen, johon liitetään yksinkertaisin ja vanhin lohkou- tumisteoria eli duaaliteoria (ks. kappale 2.2.3) joka jakaa työmarkkinat primääri- ja sekundäärisekto- reihin. Primäärisektorin työsuhteet ovat pysyviä, turvallisia ja uralla eteneminen on mahdollista. Se- kundäärisektorin työsuhteet taas ovat epävarmoja, työolosuhteet ja etenemismahdollisuudet heikkoja ja työttömyyden riski on suuri. Kritiikkiä teoria on saanut osakseen liiallisesta yksinkertaistamisesta
(esim. Lutz 1993) sekä primäärisektorin yliarvostuksesta ja sekundäärisektorin väheksymisestä. (For- sander 2002, 44–47.) Maahanmuuttajien ensimmäiset työpaikat Suomessa sijoittuvat todennäköisem- min sekundäärisektorille (Ahmad 2005, 117).
Työmarkkinoiden sekundäärisektoreilla on sisääntuloammatteja, joihin maahanmuuttajat yleensä si- joittuvat. Nämä ammatit ovat matalan rekrytoimiskynnyksen tehtäviä – yleensä epävakaita työsuh- teita – joihin työmarkkinoiden ulkopuolelta tulevien kuten maahanmuuttajien on helpompi työllistyä.
Ne toimivat nimensä mukaisesti sisääntuloväylänä työmarkkinoille. Muihin ammatteihin verrattuna sisääntuloammateissa työntekijän tarvittavat resurssit ovat rajattuja eli niihin ei vaadita niin hyvää kielitaitoa tai erityistä ammattitaitoa. (Forsander 2013, 222; Forsander & Ekholm 2001, 71.) Suo- messa sisääntuloammatit ovat usein matalapalkkaisia palveluammatteja (Forsander & Alitolppa-Nii- tamo 2000, 25). Sisääntuloammatteihin luetaan myös etnospesifit ammatit. Etnospesifeillä amma- teilla tarkoitetaan maahanmuuttajapalveluiden mukana syntyneitä työtehtäviä, jotka vaativat usein jonkin tietyn etnisen ryhmän jäsenyyttä eli tietyn kielen ja kulttuurin hallintaa. Tällaisia ammatteja ovat esimerkiksi asumistulkki tai äidinkielen opettaja. (Forsander & Ekholm 2001, 71.) Vaikka et- nospesifit ammatit vaativat yleensä hyvää koulutusta ja ammattitaitoa, ne luokitellaan sekundäärisek- torille ja sisääntuloammateiksi niiden epävakauden, turvattomuuden ja rajallisten etenemismahdolli- suuksien vuoksi, sillä liikkumavaraa omasta etnisestä ryhmästä riippumattomiin tehtäviin ei juurikaan ole (Valtonen 1997, 66–67).
Suomessa maahanmuuttaja työskentelee useammin määräaikaisessa työsuhteessa kuin suomalainen työntekijä (Sutela 2005, 90). Yksi syy tähän löytyy sekundäärityömarkkinoilla työskentelystä, sillä sekundäärimarkkinoiden työsuhteet ovat usein epävakaita (Forsander & Ekholm 2001, 71). Myös osa-aikaisissa työsuhteissa on nähtävissä maahanmuuttajien heikompi työmarkkina-asema. Kun suo- malaisten keskuudessa osa-aikatyöt ovat keskittyneet nuoriin ikäryhmiin opiskelun tai koulunkäynnin takia ja vanhoihin ikäryhmiin eläkkeen tai osa-aikaeläkkeen takia (Lehto & Sutela 2004, 25–26), ei maahanmuuttajien keskuudessa ole havaittavissa tällaista ikäyhteyttä yhtä selkeästi. Maahanmuutta- jien työsuhteen osa-aikaisuus on selkeämmin linkittynyt heidän epävakaaseen työmarkkina-ase- maansa, kun suomalaisella osa-aika työ on useammin henkilön oma valinta. (Sutela 2005, 91–92.) Yhtenä työmarkkinoiden lohkoutumisen piirteenä voidaan nähdä maahanmuuttajien yrittäjyys, sillä Suomessa asuvien maahanmuuttajien keskuudessa yrittäjyys on yleinen elinkeino. Tähän voivat vai- kuttaa myös kulttuuriset taustat, mutta yhtenä suurena tekijänä vaikuttaisi olevan maahanmuuttajien syrjintä ja muut maahanmuuttotaustan aiheuttamat haitat työmarkkinoilla. Yrittäjyys on keino päästä osaksi työelämää ja suomalaista yhteiskuntaa sekä ansaita toimeentulo silloin, kun muutoin työmark-
kinoille pääseminen ei onnistu. Yrittäjyys antaa tietynlaisen sosiaalisen statuksen ja myönteisen mi- näkuvan. (Sutela 2015, 85; Wahlbeck 2010, 32–33.) Lohkoutumista on havaittavissa myös yrittäjyy- den muodossa, sillä ulkomaalaistaustaisista yrittäjistä suunnilleen joka neljäs toimii ravitsemus- ja majoitustoimialalla kun samalla alalla suomalaisista yrittäjistä toimii kaksi prosenttia (Sutela 2015, 85–86).
Kun yrittäjyyteen ryhdytään olosuhteiden pakosta, voidaan puhua pakkoyrittäjyydestä. Tuolloin yrit- täjyys ei ole ollut alun perin tavoitteena, vaan yrittäjyyteen on lähdetty esimerkiksi työttömyysjakson jälkeen, tulojen perässä tai jatkuvan epäsäännöllisen työn takia (Himanen & Könönen 2010, 54;
Wahlbeck 2010, 37–38.) Monilla maahanmuuttajilla on todettu olevan sellaisia ominaisuuksia jotka tukevat yrittäjyyttä (esim. yritystoiminnan perinne kotimaasta, perheen ja suvun sitoutuminen yrityk- seen, vahvat etniset verkostot jne.), mutta yrittäjyys ei ole kaikille maahanmuuttajille haluttu työ- muoto. Pakkoyrittäjyys on ainoa keino elättää itsensä ja perheensä, sillä kaikki maahanmuuttajat eivät yrityksistä huolimatta sijoitu avoimille työmarkkinoille (Forsander & Ekholm 2001, 75). Huomion- arvoistahan on, että vaikka maahanmuuttajien työllisyysaste nousee maassa oleskelun myötä, niin samalla nousee myös prosentuaalinen yrittäjien osuus kaikista työskentelevistä maahanmuuttajista (Sutela 2015, 86).
3.2 Työmarkkinat sosiokulttuurisena tilana
Työmarkkinat eivät ole neutraali tila, jossa kysyntä ja tarjonta toimivat rationaalisten lakien mukai- sesti. Sen sijaan työmarkkinat tulisi nähdä sosiokulttuurisesti rakentuneena tilana, jossa kysynnän ja tarjonnan lakeja muokkaavat jaetut kulttuuriset merkitykset (Ahmad 2002, 227). Rekrytointiprosessi, joka perustuisi puhtaasti henkilön inhimilliseen pääomaan, on harvinainen (Ahmad 2005, 40). Tässä luvussa tarkastellaankin asenteiden, kulttuuristen normien ja sosiaalisen pääoman vaikutusta maa- hanmuuttajien työllisyyteen ja työllistymiseen. Henkilön sosiaalisella pääomalla tarkoitetaan henki- lön verkostoja, normeja ja arvoja. Sillä voidaan myös viitata näiden arvojen ja normien läpinäkyvyy- teen sekä luottamukseen. (Forsander 2002, 12.)
Sarvimäen (2013, 203) mukaan Suomessa esitetään usein kaksi väitettä puhuttaessa maahanmuutta- jista ja työmarkkinoista. Toisen väitteen mukaan maahanmuuttajat tulevat kalliiksi veronmaksajille.
Toinen väite sanoo, että maahanmuuttajat vievät paikallisväestöltä työpaikkoja ja että he polkevat
palkkoja alas. Tällaisten väitteiden liikkuessa kantaväestön keskuudessa ei ole ihme, että ennakko- luuloja ja jopa rasismia esiintyy, eivätkä heikko työmarkkinatilanne, yhtiöiden säästötavoitteet ja YT- neuvottelut auta tilannetta. Kuitenkaan nykyisten tutkimusten valossa maahanmuuton vaikutusta kan- taväestön työmarkkina-asemaan sekä julkisen sektorin tuloihin ja menoihin ei pystytä täsmällisesti arvioimaan. Asiaan vaikuttavat niin monet tekijät, että todellisten tulosten ja lukujen saaminen ja tutkimuksen tekeminen on hankalaa. Mitä tulee väitteiden todenperäisyyteen, Sarvimäen mukaan tut- kijoiden kesken ei ole yhteisymmärrystä asiasta, eikä osata sanoa edes ovatko vaikutukset positiivisia vai negatiivisia. Tutkimusten perusteella kuitenkin tällä hetkellä näyttää siltä, etteivät nämä väitteet pidä paikkaansa. (Sarvimäki 2013, 219.) Ulkomaalaisvastaisuus perustuukin usein ennakkoluuloihin.
Ennakkoluulo on ihmisryhmään tai yksittäiseen ihmiseen kohdistuva negatiivinen tunne eikä se pe- rustu tietoon, tosiasioihin tai järkeen. Ennakkoluulot ovat osa inhimillisyyttä, mutta se ei tarkoita, että ennakkoluulot ja niistä johtuva syrjivä tai jopa väkivaltainen käyttäytyminen olisi hyväksyttävää.
(Ekholm 2001, 173.)
Syrjintä on ihmisten asettamista eriarvoiseen asemaan sellaisilla perusteilla, jotka eivät ole hyväksyt- täviä. Esimerkiksi työelämässä syrjintää tapahtuu silloin, kun työnhakijat asetetaan keskenään eriar- voiseen asemaan jonkin epäolennaisen asian perusteella, kuten sukupuolen, iän tai etnisen taustan perusteella. Silloin, jos kysymys on ainoastaan henkilön etnisestä taustasta, kulttuurista, äidinkielestä tai uskonnosta, puhutaan etnisestä syrjinnästä. (Kortteinen & Makkonen 2000.) Maahanmuuttajat kohtaavat työelämässä ainakin kolmea erilaista syrjinnän muotoa. Rekrytointisyrjintä tapahtuu jo en- nen kuin työsuhdetta edes ehtii muodostua ja se ilmenee rekrytointivaiheessa työnantajien peiteltynä epäluulona. Toinen syrjinnän muoto on palkkasyrjintä, jolloin maahanmuuttajalle maksetaan vähem- män kuin suomalaiselle työntekijälle samasta työstä. Tavanomaista on, että maahanmuuttajalle mak- setaan alan vähimmäispalkkaa tai harjoittelijan palkkaa tai kokemuslisää ei myönnetä ulkomailla han- kitusta työkokemuksesta. Kolmantena on syrjintä työyhteisössä, joka ilmenee esimiesten tai työka- vereiden taholla esimerkiksi nimittelynä, ulossulkemisena porukasta, selän takana puhumisena, han- kaluutena saada työsuhde vakinaistettua tai vaikeutena saada jatkoa määräaikaiselle työsuhteelle.
(Forsander & Alitolppa-Niitamo 2000, 27–28.)
Maahanmuuttajien työllistymisen esteet ovatkin usein työnantajien asenteissa (Forsander & Ali- tolppa-Niitamo 2000, 39). Maahanmuuttajien tilanne onkin siksi hankala, että sosiokulttuurisesti si- donnaisilla työmarkkinoilla työnantajilla on mahdollisuus sulkea tietyt työntekijäryhmät – kuten maa- hanmuuttajat – työmarkkinoiden ulkopuolelle heidän omien preferenssiensä mukaan (Ahmad 2002, 227). Työnantajien henkilökohtaiset mieltymykset vaikuttavat näin siis maahanmuuttajien työllisty-
mismahdollisuuksien määrään ja laatuun (Ahmad 2010, 73). Tavallisia syitä torjua maahanmuuttaja- taustainen työnhakija ovat esimerkiksi, että hakijalla on väärä sukupuoli, heikko kielitaito tai riittä- mätön työkokemus, että sopivia ehdokkaita kerrotaan olevan jo tarpeeksi, paikka kerrotaan tulleen jo täytetyksi vaikka todellisuudessa paikka on edelleen avoinna, luvattua yhteydenottoa ei tehdä tai ha- kijalla on huonot liikenneyhteydet työpaikalle. Työnantajat saattavat olla hyvin vastahakoisia kes- kustelemaan ulkomaalaistaustaisen hakijan kanssa. Kun keskusteluyhteyttä ei edes saada luotua, on selvää, että hakijan henkilökohtaisilla ominaisuuksilla ei ole merkitystä, vaan työnantajan omat mo- tiivit ohjaavat valintoja. (emt., 79–85.) Maahanmuuttajahakijalta saatetaan vaatia asioita, joita työn- kuva ei välttämättä todellisuudessa vaatisi, kuten aiempaa työkokemusta tai erinomaista suomen kie- len taitoa. Jos työnantaja kuitenkin tuntee ulkomaalaistaustaisen hakijan edellisen työnantajan, se tu- kee hakijan sosiaalista pääomaa ylittäen inhimillisen pääoman merkityksen. (emt., 87–88.)
Työnantajat perustelevat valintojaan olla palkkaamatta ulkomaalaistaustaista työntekijää myös kult- tuurisilla eroilla, asiakkaiden ja työyhteisön reaktioihin vedoten sekä kertoen kaupankäynnin tai liik- keen imagon kärsivän (Ekholm 2001, 174–175). Asiakaskontaktin omaaviin työtehtäviin maahan- muuttajien on vaikea päästä. Kulttuuristen erojen ajatellaan haittaavan asiakaspalvelutyötä ja tuotta- van näin tyytymättömiä asiakkaita ja asiakkaiden tai yhteistyökumppaneiden ajatellaan reagoivan kielteisesti maahanmuuttajien kanssa asiointiin (Forsander & Alitolppa-Niitamo 2000, 60). Jos työ vaatii näköyhteyttä asiakkaaseen, ovat työnantajat vastahakoisempia palkkaamaan maahanmuuttajia (Ahmad 2002, 234).
Myös sosiaalisilla verkostoilla on oma osuutensa maahanmuuttajien työllistymisessä. Jo Mark Gra- novetter (1973) tutki ja esitteli sosiaalisten verkostojen merkitystä sosiaalisessa liikkuvuudessa ja liikkuvuudessa työelämässä. Sosiaalisten verkostojen kautta liikkuu tietoa työmahdollisuuksista ja ihmiset ovat motivoituneita auttamaan toisiaan etenkin vahvojen suhteiden kautta. Hän havaitsi tut- kimuksissaan, että ihmisten väliset heikot siteet kuitenkin yhdistävät ihmisiä sellaisten piirien kanssa, joiden kanssa he muuten eivät olisi tekemisissä ja saavat näin tietoa, jota he eivät normaalisti saisi.
(Granovetter 1973, 1371–1372.) Sosiaaliset verkostot edistävät työllistymistä (esim. Ahmad 2005, 54–68; Nieminen 2015, 133). Ne esittävät tärkeää roolia maahanmuuttajien työllistymisessä, sillä työpaikkoja on saatavilla paljon juuri epävirallisia teitä pitkin. Sekundäärisektoreilla olevien sisään- tuloammattien osalta on havaittu, että moni maahanmuuttaja ei saa yleensä työpaikkaansa sisääntu- loaloilta formaaleja teitä pitkin, vaan maahanmuuttajien keskinäisten verkostojen kautta. (Forsander
& Alitolppa-Niitamo 2000, 25.)
Erityisesti oman alan verkostot helpottavat työllistymistä omaa ammattitaitoa vastaavaan työhön.
Maahanmuuttajat jäävät kuitenkin helposti näiden verkostojen ulkopuolelle ainakin maassa oleskelun
alkuvaiheessa. Sen sijaan maahanmuuttajien keskinäiset verkostot ovat tehokkaita välineitä työllisty- miseen oleskelun alusta alkaen. (ks. Joronen 1997; Forsander & Alitolppa-Niitamo 2000.) Sosiaaliset verkostot helpottavat tiedonkulkua avoimista työpaikoista ja tieto kulkee molempiin suuntiin: va- paista työpaikoista työmarkkinoilla vapaana oleville henkilöille sekä rekrytoijille mahdollisista sopi- vista työntekijöistä. Nämä verkostot saattavat vaikuttaa rekrytoijien päätöksentekoon rekrytointiti- lanteessa. Sosiaaliset verkostot ovat ikään kuin sosiaalista pääomaa, sillä ne voivat olla tavallaan hen- kilön ”suosituksia” riippuen millaisia sosiaalisia verkostoja henkilö omaa. (Lin 1999.)
Etenkin ensimmäisen työpaikan saaminen – eli työmarkkinoille pääseminen – on riippuvaista henki- lökohtaisista suhteista. Toisaalta ilmiön voidaan nähdä johtuvan esimerkiksi puutteellisesta kielitai- dosta ja muun inhimillisen pääoman puutteesta, mutta se ei ole ainoa selittävä tekijä. Väite on perus- teltavissa sillä, että sosiaaliset suhteet ovat merkittävä tekijä myös myöhempien töiden saannissa, vaikka esimerkiksi kielelliset taidot ovat jo parantuneet. (Ahmad 2005, 70–71.) Monien maahan tu- levien maahanmuuttajien ensimmäiset verkostot muodostuvat läheisistä sosiaalisista suhteista – eli perheestä, sukulaisista ja ystävistä – ja heiltä saadaan apua esimerkiksi antamalla materiaalista tukea, käytännön vinkkejä tai apua perustaa oma yritys. Valtaosa sosiaalisten suhteiden kautta saaduista työpaikoista saadaan juuri näiden läheisten sosiaalisten suhteiden kautta. (emt., 54–69.)
Sosiaalisissa suhteissa kuitenkin piilee kaksinaisluonne, sillä vaikka toisaalta sosiaaliset suhteet aut- tavat maahanmuuttajaa pääsemään sisään työmarkkinoille, ne samalla saattavat kanavoida maahan- muuttajat vain tietyille sektoreille työmarkkinoilla (Ahmad 2005, 123). Tämä johtuu siitä, että usein tietyllä alalla työskentelevät jakavat tietoa vain oman alansa työpaikoista, joten sekä suosittelija että suositeltava työskentelevät usein samoissa, heikosti arvostetuissa tehtävissä. Kun maahanmuuttaja pääsee sisään jonkun alan sektorille (esim. ravintola-ala), ei hän yleensä pääse sieltä enää pois huoli- matta esimerkiksi siitä, millainen on hänen koulutustaustansa. (emt., 115–120.) Sosiaaliset suhteet suomalaisiin eroavat maahanmuuttajien keskinäisissä suhteissa siinä, että suomalaisten sosiaalisten suhteiden kautta saa useammin paremman arvostuksen omaavan työpaikan. Tästä voi tehdä johtopää- töksen, että pelkät maahanmuuttajasuhteet saatavat olla este päästä ylöspäin ammattien ja työpaikko- jen hierarkiassa. (Ahmad 2005, 117; Forsander & Alitolppa-Niitamo 2000, 25.) Maahanmuuttajien kokema syrjintä työmarkkinoilla saattaa kuitenkin vaikuttaa siihen, että sosiaalisia suhteita muodos- tetaan vain oman etnisen taustan omaavien kanssa (Ahmad 2005, 126–132).
