Poliisista
maahanmuuttajankin ystävä
Pasi Saukkonen Arno Tanner (toim.): Poliisi ja maahanmuuttajat.
Poliisiammattikorkeakoulun raportteja 67/2008.
Yhteiskunnan muutos tarkoittaa myös muutoksia yhteiskuntatieteel- lisen tutkimuksen kohteissa. Kan- sallisvaltioksi ymmärretystä ja kult- tuurisesti homogeeniseksi oletetus- ta yhteiskunnasta on viime aikoina siirrytty sellaisiin käsityksiin sosiaa- lisista rakenteista, joita leimaavat et- ninen ja kulttuurinen monimuotoi- suus. Muuttoliike tunnustetaan ny- kymaailmaan kuuluvana pysyvä- nä ilmiönä ja vähemmistöryhmät nähdään yhteiskunnan kiistattomi- na osina. Etnisten ja kulttuuristen erojen merkitys yhdenvertaisuuden toteutumiselle ja asioiden yleiselle sujumiselle myönnetään suhteelli- sen avoimesti.
Suomalaiset ovat usein seuran- neet maailman kehitystä hitaan- puoleisesti ja ryhtyneet toimiin vasta jälkijunassa. Koska kaikki aatteet ja innovaatiot eivät olekaan yhtä hyviä kuin miltä ne ensin kuu- lostavat, ja koska hosumisesta har- voin on mitään hyötyä, tätä varo- vaista wait-and-see -asennoitumis- ta ei ole syytä tuomita täysin.
Suomessa ei kuitenkaan jahkail- tu yhteiskunnan monikulttuuristu- mista hyväksyttäessä ja maahan- muuton seurauksia ennakoidessa.
Kun muuttoliike alkoi 1980-luvun lopulla kasvaa, lainsäädäntöä alet- tiin nopeasti saattaa ajan tasalle.
Silloin luotiin epäkohtiin, esimer-
kiksi syrjintään ja rasismiin, tart- tuvia toimintatapoja ja sopeutet- tiin kansallista identiteettiä uuteen kuosiin.
Tästä ripeydestä voi olla iloi- nen, ellei suorastaan ylpeä. Monis- sa Länsi-Euroopan maissa elettiin vuosikymmeniä sen harhaisen ole- tuksen vallassa, että siirtotyöläiset olisivat maassa vain väliaikaisesti.
Poliittinen passiivisuus, myöhem- pi kotouttamispoliittinen tempoi- lu sekä tutkimuksen riittämättö- mät voimavarat tarjosivat suotui- san kasvualustan monille niille on- gelmille, joiden kanssa esimerkiksi Tanska, Ranska ja Alankomaat nyt kamppailevat.
Suomessa on Erik Allardtin, Karmela Liebkindin, Magdalena Jaakkolan ja muiden tienraivaajien jälkeen alkanut kasvaa uutta tutki- japolvea, joka on kykenevä tarttu- maan monikulttuurisuuden teo- reettisten kysymysten lisäksi ajan- kohtaisiin konkreettisiin aiheisiin.
Vaikka tutkimuskenttä on yhä var- sin hajallaan ja sen resurssit ovat riittämättömät, esimerkiksi kas- vatustieteessä, sosiologiassa ja us- kontotieteessä tieteellinen julkai- sutoiminta alkaa olla kohtuullisel- la tasolla.
Yksi tutkimuskirjallisuuden osa- alue tarkastelee julkisten viran- omaisten sekä erilaisiin vähemmis- töryhmiin kuuluvien ihmisten ja maahanmuuttajien välisiä suhteita.
Alue onkin hyvin kiinnostava. Sen kautta voidaan saada selville sosiaa- listen instituutioiden toimintaan ja esimerkiksi hallinnollisiin rutiinei- hin sisältyviä kulttuurisia piirteitä, jotka kertovat yhteiskunnasta laa- jemminkin.
Tälle kentälle voidaan sijoit- taa myös vastikään ilmestynyt Ar- no Tannerin toimittama antologia,
Poliisi ja maahanmuuttajat. Tan- ner on sosiologian dosentti ja po- liisiammattikorkeakoulun poliisi- toiminnan tutkimustiimin johtaja – teos onkin epäilemättä tuotettu erityisesti poliisien koulutustarpei- siin. Sitä voi kuitenkin hyvin suo- sitella aihepiiristä ylipäätään kiin- nostuneille ihmisille.
Viranomaisten ja maahanmuut- tajien – tai yleensä vähemmistöihin kuuluvien ihmisten – kohtaaminen kuuluvat niihin tilanteisiin, joissa molemminpuolista kotoutumista koetellaan ja joissa ennakkoasen- teita joko vahvistetaan tai heiken- netään. Suomalaisten viranomais- ten maahanmuuttajiin kohdistu- vista asenteista ja käsityksistä sekä erilaisista kohtaamiskäytännöis- tä voi lukea enemmän esimerkik- si Sari Hammar-Suutarin ja Pirkko Pitkäsen tutkimuksista.
Vuorovaikutus julkisen viran- omaisen kanssa ei ole kaikilla sek- toreilla samanlainen. Opettajilla, terveydenhoitajilla ja järjestyksen- valvojilla on erilaiset tehtävät yh- teiskunnassa, ja nämä roolit vai- kuttavat myös tapaamisen ja kom- munikaation luonteeseen. Jotkut tilanteet ovat enemmän rutiinin- omaisia, toiset taas poikkeuksel- lisia ja mieleenpainuvia. Poliisin kanssa olemme tekemisissä varsin harvoin. Kohtaamisemme poliisin kanssa vaikuttaa kuitenkin suhteel- lisen paljon omaan itsetuntoom- me ja -käsitykseemme sekä järjes- tysvaltaa (ja sen edustamaa yhteis- kuntaa) koskeviin käsityksiin ja tunteisiin.
Poliisiviranomaisen ja vähem- mistöryhmään kuuluvan ihmisen välisellä onnistuneella keskinäisel- lä vuorovaikutuksella voidaan siten ehkäistä monia vaikeuksia ja ongel- mia. Jos molemmat osapuolet luot-
tavat toisiinsa ja ymmärtävät toi- siaan, ikäviäkin asioita voidaan hoitaa suhteellisen mutkattomas- ti. Mutta jos suhde on rakenteelli- sesti vinoutunut, huono ja ennem- min lisää kuin vähentää keskinäis- tä epäluuloa ja kriittisyyttä, edessä on varmasti vaikeuksia.
Poliisi ja maahanmuuttajat -te- os koostuu suomalaisen kotoutta- mispolitiikan pitkän linjan virka- miehen Risto Laakkosen esipuheen jälkeen Arno Tannerin kirjoitta- mista johdannosta ja johtopäätök- sistä. Näiden väliin sijoittuu seit- semän tutkimukseen pohjautuvaa artikkelia. Tilastokeskuksen kehi- tyspäällikkö Mauri Nieminen kir- joittaa suomalaisen maahanmuu- ton historiasta ja viimeaikaisis- ta trendeistä ja Suomen Akatemi- an tutkijatohtorina työskentelevä brittiläinen poliisi Jonathan Had- ley poliisitoiminnasta ja kotout- tamisesta Britanniassa. Oikeus- tieteellistä väitöskirjaa laativa Ste- phen Egharevba analysoi maahan- muuttajien suhdetta suomalaiseen poliisiin, kun taas Marja Tiilikai- nen esittelee yhdessä Mohamed Mukhtar Abdin kanssa somalia- laisväestön ja poliisin erilaisia en- naltaehkäiseviä yhteistyömahdol- lisuuksia. Siirtolaisuusinstituutin tutkijat Elli Heikkilä, Maria Pik- karainen ja Sirkku Wilkman poh- tivat paikallisella tasolla poliisin ja maahanmuuttajien kohtaamis- ta Turun kaupungissa. Uskontotie- teilijä Tuomas Martikainen kiinnit- tää huomion erityisesti siihen, mi- tä poliisin pitäisi tietää islamista toimiessaan muslimiasiakkaitten- sa kanssa. Kasvatustieteilijä Pirkko Pitkänen esittelee puolestaan tu- loksia julkisen sektorin työntekijöi- den monietnisen työn kokemuksia koskevista tutkimuksista, luonnol-
lisesti erityisesti poliisityön näkö- kulmasta.
Arno Tannerin mukaan poliisin ja maahanmuuttajan yhteistyön ke- hittäminen ja maahanmuuttajien kotoutumisen parantaminen aktii- visella poliisityöllä on sekä olosuh- teista johtuva, ja yhä ajankohtai- semmaksi muodostuva, välttämät- tömyys että tulevaisuuden yhteis- kuntakehitykseen potentiaalisesti myönteisesti vaikuttava tekijä. Hän kuuluu niihin, joiden mukaan maa- hanmuutto Suomeen on lähivuosi- na sekä voimakkaasti lisääntymäs- sä että rakenteellisesti eriytymässä.
Kasvavien maahanmuuttajamääri- en ja maahanmuuttajien erilaisten taustojen ja muuttoperusteiden johdosta heidän kotoutumisensa uuteen yhteiskuntaansa on jatkos- sa entistäkin tärkeämpää. Samalla siihen liittyvät haasteet ovat kenties aikaisempaa suurempia.
Nykytilanne ei Tannerin mu- kaan ole ongelmaton. Puutteita ja vinoutumia on sekä maahan- muuttajien suhtautumisessa suo- malaiseen poliisiin että poliisivi- ranomaisten omassa valmistau- tumisessa ja valmentautumises- sa. Yhteiskunnan uusien jäsenten poliisia kohtaan tuntema epäluu- lo ja kriittisyys voivat olla seuraus- ta omista tai lähipiirin kokemuk- sista suomalaisen järjestysvallan kanssa. Useissa tapauksissa kieltei- set asenteet ovat kuitenkin peräisin oman lähtömaan poliisin asemasta ja toimista esimerkiksi opposition tukahduttajana, etuoikeutettujen suojelijana tai korruptoituneena ammattikuntana. Suomalaisen po- liisin haasteena on tällöin osoittaa, että tässä maassa poliisi toimii lail- lisesti, tasapuolisesti ja oikeuden- mukaisesti.
Toisaalta suomalaisten polii-
siviranomaisten omien asentei- den ja kulttuuriherkkyyden saralla on Tannerin mukaan vielä paljon tehtävää. On tärkeää, että poliisis- sa, samoin kuin tietenkin kaikis- sa muissakin viranomaisissa, teh- dään omaa kotoutumistyötä ja hyväksytään yhteiskunnan muu- tos oletetusta homogeenisyydes- tä tosi asial liseen etniseen ja kult- tuuriseen monimuotoisuuteen. Li- säksi on jaksettava tehdä töitä sen eteen, etteivät kokemukset joiden- kin rikoksentekijöiden kanssa ai- heuta kokonaisten väestöryhmien leimautumista yhteiskunnan häi- riköiksi.
Tanner nostaa tässä yhteydessä esille myös tärkeän kysymyksen, joka koskee tasapainottelua kult- tuuriherkkyyden ja yhdenvertai- suuden välillä. Kaikkien ihmisten yhdenvertainen kohtelu on toimin- takäytäntöjä ohjaava tärkeä periaa- te. Käytännössä jokaiseen sosiaali- seen suhteeseen sisältyy kuiten- kin myös kulttuurisia piirteitä, ei- kä esimerkiksi poliisin kuulustelua rikospaikalla voi koskaan pitää täy- sin arvoneutraalina.
Tietoa kulttuurieroista ja hy- vistä toimintatavoista eri etnisiin ja kulttuurisiin ryhmiin kuuluvien ihmisten parissa onkin epäilemättä hyvä lisätä. Tanner kehottaa poliisia esimerkiksi pohtimaan enemmän omaa kielenkäyttöään sekä kuun- telemaan paremmin asiakkaitten- sa vastauksia ja ylipäätään tulkit- semaan oikein myös katsekontak- tia ja muuta kehonkieltä.
Pintapuolisesti käsitelty ja liioi- teltu kulttuurisensitiivisyys voi kui- tenkin vaarantaa yhdenvertaisuu- den toteutumista. Lisäksi se saattaa ylläpitää kulttuurisia stereotypioita ja siten hidastaa, ja jopa ehkäistä, maahanmuuttajien kotoutumis-
ta Suomeen, pääsyä yhteiskunnan
”normaaleiksi” jäseniksi. Kasva- van super- ellei hyperdiversiteetin oloissa edes Suomessa ei ole mah- dollista opetella ja ottaa huomioon kaikkia kulttuurisen pluralismin muotoja. Poliisikoulutuksessakin on pakko tehdä valintoja, jotka osaltaan vaikuttavat suomalaisen yhteiskunnan kulttuuristen raken- teiden muodostumiseen.
Tanner on joka tapauksessa op- timisti, joka tunnustaa sen, ettei myönteinen kehitys tapahdu itses- tään. ”Mikäli maahanmuuton li- sääntyessä maahanmuuttajien en- nakkoluulojen annetaan elää ja vahvistua eikä poliisi aktiivisesti ja jatkuvasti lisää omaa tietämystään maahanmuuttajien erityistavoista, on seurauksena monenlaista vaka- vaa kehitystä. Mikäli asiaan tartu- taan ajoissa, voidaan suurelta osin välttää muualla maailmassa tapah- tuneet kielteiset kehityskulut.”
Erittäin tärkeää olisi saada maahanmuuttajia ja vähemmistö- ryhmiin kuuluvia uusia suomalai- sia ryhtymään itse poliisiksi. Täl- lä olisi paljon sekä konkreettisia että symbolisia myönteisiä vaiku- tuksia. Poliisi ja maahanmuutta- jat -teoksen kansikuvassa on kaksi kättä kurkottamassa toisiaan koh- ti. Tummaihoisen naisen käsi lä- hestyy alhaalta ylös kämmensel- kä ylöspäin vaaleaa miehen kättä, jonka kämmen on avoimena. Kuva tarjoaa mahdollisuuden psykologi- seen itsetutkiskeluun: Kuinka hel- posti voit kuvitella, että tuo ensim- mäinen käsi olisi poliisin ja jälkim- mäinen maahanmuuttajan?
Kirjoittaja on valtiotieteen tohtori ja kulttuuripoliittisen tutkimuksen edis- tämissäätiön Cuporen erikoistutkija.
