Joulukirje Amerikasta -1922
Ida Poikonen "sinkissään". Tämän kuvan hän oli lähettänyt Amerikasta äidilleni Karstulaan.
1800- ja 1900-lukujen vaihteessa Karstulasta lähti lähes 4000 ihmistä enemmän tai vähem
män summassa Amerik
kaan paremman elämän toivossa. 1920-luvun alussa pahin kuume oli jo laantunut, mutta yhä vielä sinne riitti lähtijöi
tä, lähinnä nuorta vä
keä.
Ennen puhelin- ja k ä n n y k k ä a i k a k a u t ta nuoriso piti ahkerasti yhteyttä toisiinsa kirjei
den avulla. Ne kertovat havainnollisesti sen ajan nuorten elämästä tällä seudulla. Kirjeet kulki
vat eri kyläkunnilla ja lä- hipitäjissä asuvien nuor
ten välillä ristiin rastiin.
Kerrottiin omista rien
noista, omista ja mui
denkin salaisuuksista, kuulumisista, iloista ja suruista, jne. Niin kaike
ti nykynuoretkin omalla tavallaan tekevät. Tähän kirjoitukseen on otsik
koasiaan liittyen otet
tu esimerkkeinä otteita vain kahdesta kirjeestä vuodelta 1922. Ne oli nuori neiti Ida Poiko
nen lähettänyt silloin
18-vuotiaalle Lyyli Saraselle, sittem
min Lyyli Heikkiselle, äidilleni.
19.6.1922 Lyyli kiltti!!
Monet herttaiset kesäillan terveiset tuo
koon tää paperi lappunen sulle. Mitä nöyrimmät kiitokset tervetulleen kirjeen ja kuvan edestä.
Minulle vähän kuuluu erikoisem
paa, sillä aijon lähteä pitkälle reis
sulle nimittäin Ameriikkaan. Tidisit nyt käymään täällä meillä ennen kuin minä lähden, sitten sinä ehkä ett ai
nakaan käy. Minä tulen nyt pian käy
mää siellä, tulen ottamaan lääkärin todistusta matkaa varten. Veli poika laitto minulle tiketin. Se on nyt jo koto
na, mutta en tiedä vielä varmaan sanoa koska joudun lähtemään.
Ne miehet siinä kuvassa olivat: Yrjö onkii, Walde istuu ja Kaihlamäen isäntä seisoo. Ehkä nyt lopetan ja toivotan mitä hauskinta ja parhainta kesää.
Ystävyydellä Ida tyttönen
Ja niin Ida lähti. Kirjeenvaihtoa Lyy
lin kanssa oli kaikesta päättäen jat
kettu myös pitkin syksyä. Joulun jälkeen Lyyli sai kuitenkin pitkän kirjeen. Se on tähän kopioitu lähes kokonaan.
Joulu 24 p 1922 Lyyli rakas !!!
Sydämmelliset kiitokset tervetulleen kirjeesi edestä jonka sain ilokseni vas
taanottaa jo pari viikkoa sitten, vaan suo anteeksi kun en heti vastannut, sil
lä jäin vartoomaan minkämoista täällä
on joulu. Oli mutta oikeen lystiä vaikka olin täällä, eikä mun rengennyt olla paikassa (työpaikka) py
hinä kun väkeni meni ky
lään. Ei ole täällä Tapanin päivää ollenkaan niinkuin siellä, vaan oli täällä s en
täs 2pyhää. Ensimmäisenä pyhänä, siis aattona olim
me raittiustalolla kuusi juhlassa ja sitten jouluna kirkossa. Sain minä yhtä toista pikku tinksiä (things
= esineitä, tavaroita). Pai
kasta sain 2 taalaa rahaa, silkki sukat, nenäliinoja ja makeisia.
Olikos Mulikaisia Ta
panina iltamissa? Kai Es
teri oli, vieläkö hän riijaa Tapania? Kysyt onko tääl
lä iltamia, kyttä niitä täällä on joka viikko, tässä lähellä on raittiusseuran talo, siel
lä olen käynyt aina joskus.
Nyt uuden vuoden aatto
na on siellä iso näytelmä- kappale ja uuden vuoden vastaanotto, sinne aijon mennä.
No niin, mitä sinne taas muuten hurisee, muista kirjoittaa kaikkea sitä, on niin hirveän mukavaa tääl
lä tietää. Kerroit Toivon ty
tön kuolemasta. Kyttä siel
lä Sjärvellä kävi kovin ikävästi, tunsin minä ne molemmat sillä kävin heidän kotona silloin kun hain passia. Kyllä kai siellä nyt on sukulaiset kovasti pahoil
laan, kyllä täälläkin oli sen veli hyvin pahoittaan, kun hänelle sanoin kun sain ensin kuutta ennenkö se. Ei hän tahto
nut ensin oikein todeksi uskoa. Täällä on Varvikko soittokunnan johtaja, on komia soittokunta, oikein sitä kuuntelee mielettään.
Terveenä olen ollut ja aika on vaan mennyt hyvin tätä suurmaailman elä
mää katsellessa ja teitä tuttavia muistel
lessa. Kyttähän täällä tosin usein tutut mieleen muistuvat, vaan täytyy nöyräs
ti tyytyä kohtalon kelkkaan ja elää vain muistoissa!
Kysyt minkälaista mutta on. Mutta 68
on 3 henkeä vaan väkeä, joille minä keit- telenja pidän puhtautta. Maito tuodaan valmiiksi ja samoin muu ruoka niin ei sitä renkeä mistään hakea, kun tänään sanoo mitä huomenna tarvitaan, niin kyllä se tuodaan Kyllä minä tykkään vaan täällä olosta, ei kaikki tykkää. Täällä on juuri pari tyttöä jotka on tullut kesällä niinkuin minäkin, niin katuvat kovasti tänne- tuloaan kun on kova koti ikävä ja vieras kieli.
Oikein minua nauratti se puujuttu kun luin kirjettäsi, ei täällä puut tule raa
nasta, vaan täällä ei poltetakkaan puita.
Kellarissa on sellainen lämmitys laite jossa palaa aina kolia (coal=kivihiih) ja
sieltä tulee sitten putkia pitkin lämpöä huoneisiin, joten siis lämpö tulee raanas
ta. Ja kääsy (gas = kaasu) torvella kei
tetään joten siinäkään ei tarvita puita muuten kuin tulitikussa. Osaan minä jo vähän keittää, leipoa osasin omin päin;
kahdesti viikkoon leivon 2 leipää kerral
taan joten ei siinä liiaksi väsy.
Kysyt olenko kuinka silkissäni sehän täällä onkin pahinta kun täytyy olla aina niin viksuna. Joka päivä täytyy aina kah
desti pukeutua ja olla nättinä, vaikka en minä kyllä paljon perusta. Arvaat kun meidän akatkin on jo 40 vuoden vanhoja ja joka päivä ne kiharoittaa tukkaansa, kuinka sitten nuoret tellää. En minä kyl
lä rupea enkä viitsi kiharoita.
Se on taas vuosi vierähtämässä men
neisyyteen, muistot vaan jää jäljelle, mi
tähän uusi tuonee tullessaan. Sitten toi
votan sulle hyvin hauskaa ja onnekasta uutta vuotta. Lämpimästi sua syleillen Ida
Kirje päättyy vielä terveisiin kaikille tutuille. Ida Poikosen osoite hänen elämänsä tässä vaiheessa oh West Zuiney Massachusettsin osavaltios- saUSA:ssa. Tämän kirjoittajalla ei ole tietoa Idan myöhemmistä vaiheista.
Kalevi Heikkinen
