kyy syntaktista eroavaisuutta, joka heijas- taa selvästi kontaktikielen vaikutusta lause- rakenteisiin. Suomen puolen pohjoissaame on selvästi raskaampaa, nominaalisempaa luettavaa, sillä se käyttää pitkälti suomes- sa käytettävien kaltaisia nominaalisia lau- sekkeita, esimerkiksi lauseenvastikkeita,
kun taas Norjan puolella kirjoitettava sano- malehtikieli on skandinaavikielten tapaan sivulauseisempaa, verbipitoisempaa teks- tiä.
Dál mon ferten loahpahit logaldaga.
Miksi? Tulkinta on vapaa.
IDEOLOGISIA AVAUKSIA
VESA HEIKKINEN
Väitöksenalkajaisesitelmä Oulun yliopistossa
6. maaliskuuta 1999
Tänään puhumme teksteistä. Tarkoitukse- nani on nyt kuvata, tulkita ja vähän selittää- kin yhtä tekstiä. Tekstin nimi on »Ideolo- ginen merkitys kriittisen tekstintutkimuk- sen teoriassa ja käytännössä». Teksti on kirjan muodossa, ja kirja on kirjoitettu aka- teemiseksi opinnäytteeksi suomen kielen alalta.
Kirja on väitöskirja. Minä kirjoitin sen.
Nyt minä puhun siitä. Näin kuuluu tehdä, näin on tehty aina ennenkin, näinhän asiat luonnollisesti ovat. Tässä todellisuudessa
toimitaan näin eikä muita vaihtoehtoja ole.
Maailmassa, jossa elämme ja jota mer- kityksellistämme, on runsaasti vastaavan- laisia käytännöiksi muotoutuneita ajattelu- ja toimintatapoja. Olen lähtenyt tutkimuk- sessani osoittamaan ja purkamaan joitakin mielestäni merkittäviä luonnollistumia.
Tuossa kielityössä tulen väittäneeksi yhtä ja toista, mutta pyrin myös väitteiden perus- telemiseen. Aloitan selviöiden tarkastelun esimerkinomaisesta tekstintuottamis- ja tulkitsemistilanteesta, jatkan siitä kriittisen tekstintutkimuksen teoreettis-metodisiin seikkoihin ja päädyn yksittäisten tekstien ja laajan tekstijoukon — politiikka-aiheisten pääkirjoitusten — merkitysten tulkintaan.
ARJA KOSKINEN Toiminnan välttämättömyys ja mahdollisuus: pohjoissaamen modaa- listen ilmausten semantiikkaa ja syntaksia. Suomalais-Ugrilaisen Seuran toimituksia 231.
Suomalais-Ugrilainen Seura, Helsinki 1998.
Københavns Universitet, Institut for Nordisk/Finsk afdelning, Njalsgade 80, DK-2300 København, Danmark
Sähköposti: koskinen@coco.ihi.ku.dk
Määrittelen kriittiseksi sellaisen tutki- muksen, jossa pyritään ottamaan annettu- na mahdollisimman vähän niin sanottuja objektiivisia tosiasioita, varmoja tietoja tai ainoita oikeita vaihtoehtoja. Tällaisen läh- tökohdan hyväksyminen vaatii pitkähkön pohdinnan, ja kirjan alkupuoli on paljolti tätä ajatuksenkehittelyä.
Eräs opiskelija huomauttikin ystävälli- sesti kirjaani lueskeltuaan, että »onpa pit- kä johdanto». Hänen tulkintansa kirjani neljästä alkuluvusta on toinen kuin minun.
Ehkäpä hänen käsityksensä kielestä ja kie- lentutkimuksen tilasta ovat toisenlaisia kuin minun. Ehkäpä hän elää siinä idealistises- sa ja kunnioitusta herättävän sitkeässä us- kossa, että kielentutkimus on lähestulkoon jo saavuttanut huippunsa ja että kielen on- gelmat alkavat olla tieteellisen pätevästi ja perustellusti ratkaistut — maailma valmiik- si selitetty ja merkityksellistetty. Miksi siis taas jokin uusi näkökulma?
Olen muuallakin toistuvasti törmännyt senkaltaisiin väitteisiin kuin »tuohan nyt on itsestään selvää» tai »mitä tutkittavaa tuossa nyt on». Kun kirjassani problematisoin ylei- sellä tasolla kielen sosiaalisuutta ja funktio- naalisuutta, kielen kuvauksen malleja, kriit- tisyyden olemusta ja tutkimuksen monialai- suutta, pyrin nostamaan lingvistiseen kes- kusteluun asioita, joita itse olen fennistii- kassa jäänyt monesti kaipaamaan. Kun hah- mottelen hieman täsmällisemmin systee- mis-funktionaalisen kielentutkimuksen ja aiemman kriittisen kielentutkimuksen pe- rusteita, pyrin osoittamaan, että tieteen- alamme kyllä on edistynyttä ja valistunut- ta ja että meillä fennisteillä ja yleisemmin- kin lingvisteillä on annettavaa sekä toisille tieteille että tieteenulkoiselle todellisuudel- le. Pitäisi vain heittäytyä anteliaaksi, pitäi- si vain uskaltaa kysyä ne tyhmätkin kysy- mykset. Pitäisi olla, kuten professori Pirk- ko Nuolijärvi Virittäjässä (3/1998 s. 396) maalailee, »kuin uuden ajan toimittaja, tar-
mokkaasti tutustumassa niihin maailmoi- hin, joissa kieltä kulloinkin käytetään».
Vaarana meillä täydellisyyden tavoitte- lijoilla ja erityisesti niillä, jotka täydellisyy- den uskovat jo löytäneensä, on kaikkitietä- vyyden kehdon keinuntaan ja totuuden tuu- tulauluihin torkahtaminen. Siteeraankin tutkimuksessani akateemikko Oiva Ketos- ta, joka muistuttaa, että »tieteellisen tutki- muksen tulokset ovat aina alustavia eivät- kä ne esittäydy lopullisen totuuden vaati- muksin».
Pidän tutkimustani sen mahdollisia an- sioita vähättelemättä yhtenä alustavana ehdotuksena totuudeksi. Mielestäni väitös- kirjani esitarkastaja professori Pauli Sauk- konen kiteyttää tarkastuslausunnossaan osuvasti työni perimmäisen päämäärän ja arvioi sen laatua: »Lisensiaatti Heikkisen tavoitteena on hahmotella erilaisista teo- reettisista ja metodisista näkemyksistä käyt- tökelpoinen synteesi kriittisen tekstianalyy- sin tarpeisiin ja soveltaa sitä empiirisesti viidestä lehdestä peräisin olevien sadan pääkirjoituksen aineistoon. Tavoite on hy- vin vaatelias, vallankin kun muistetaan, että ala on uusi ja kehittyvä ja Suomessa vähän harrastettu.»
Hahmottelen synteesiä siten, että pyrin keskusteluttamaan erilaisia näkemyksiä ja samalla lähestymään keskeisiä teemoja eri näkökulmista. Kriittisyys tarkoittaa tällai- sessa ongelmalähtöisessä asioiden esittä- mistavassa sitä, että tutkijaluennassa ei en- nalta sitouduta johonkin tiettyyn, kuin val- miina annettuun ja tarkasti rajattuun meto- diin. Pikemminkin pyrkimyksenä on osoit- taa, että se mikä yhdestä näkökulmasta on itsestään selvää ja luonnollista, voikin toi- sesta näkökulmasta näyttää monimielisel- tä ja epäselvältä. Niinpä kirjassa toivoak- seni näkyy ajatusprosessieni eteneminen, eivätkä pelkästään niin sanotut tutkimuksen tulokset. Tähän kiinnittää huomiota toinen esitarkastaja, professori Jyrki Kalliokoski:
» – – tiedon prosessointi on liikaakin näky- vissä. Tämä tosin saattaa olla tekijän tietoi- nen ratkaisu, pyrkimys välttää tiedon annet- tuna tarjoamista.»
Olen puhunut perustavista tieteellisistä läh- tökohdista, etten sanoisi tutkimusideolo- giasta. Ehkäpä tähän puheeseen on kirjoit- tunut laajassa mielessä tutkimuspoliittinen kannanottokin. Haluaisin puhettani tulkit- tavan sellaisen kriittisyyden puolustuksek- si, jossa tunnustetaan aiemmat saavutukset mutta jossa samalla peräänkuulutetaan toi- saalta entistäkin kyseenalaistavampaa ja toisaalta vastakkaisia tieteellisiä näkemyk- siä suvaitsevaa tutkimusotetta. Se, että py- rittäisiin kategorisesti pelkästään aiempien
»totuuksien» kumoamiseen ja omien »to- tuuksien» luonnollistamiseen, ei mielestä- ni ole hyvä lähtökohta millekään tutkimuk- selle. Aiemmista totuuksista — siis teoriois- ta, metodeista, empiirisesti koetellusta tie- dosta — on kyettävä kriittisen tarkastelun jälkeen näkemään olennaisin, kulloiseenkin ongelmanasetteluun ja tutkimustilanteeseen parhaiten soveltuva osa. Tiedon jyvien nok- kiminen sieltä täältä voi olla järkevää toi- mintaa vain silloin, kun tiedetään suurin piirtein, mistä ollaan nokkimassa ja miten kannattaa nokkia. Suotavaa olisi pyrkiä myös erottamaan hyvät jyvät huonoista.
Entäpä tutkimukseni alustavat totuudet?
Esittelen seuraavaksi joitakin niistä teesin- omaisesti. Ensinnäkin: kriittisessä tekstin- tutkimuksessa lähtökohtana on, että tekstin- ulkoinen todellisuus tunkeutuu teksteihin ja on siten teksteistä tulkittavissa. Tekstintuot- taja tulkitsee todellisuutta omista lähtökoh- distaan, mutta aina myös tiettyä tilannetta varten ja tiettyjä yhteisön pelisääntöjä nou- dattaen. Teksteissä todentuvia kielellisiä valintoja eli merkityspotentiaalista joko tie- toisesti tai tiedostamatta tehtyjä valintoja analysoimalla on siis mahdollista avata ar- vioitavaksi myös kielen- ja tekstinulkoista
todellisuutta. Samalla teksteistä eli merki- tysten materiaalista on tulkittavissa myös luonnollistunut kielisysteemi ja kielenkäy- tön systemaattisuuksia, niin sanottuja teks- tilajeja ja yleisemmin eri elämänalueiden enemmän tai vähemmän vakiintuneita dis- kursseja. Yksittäisen tekstin tutkijaluenta antaa siis mahdollisia tulkintoja sekä kieli- systeemistä, kielenkäyttösysteemistä että tekstinulkoisesta todellisuudesta.
Yhteisöstä, pelisäännöistä ja luonnollis- tuneista systeemeistä puhuminen johtaa suoraan ideologisen merkityksen käsittee- seen. Tästä pääsen toiseen teesiin: ideolo- giat ovat perustavia valtaan liittyviä kielel- lisiä ja muita valintoja, joilla on sekä tajun- nan, kielenulkoisen todellisuuden että kie- len ulottuvuus. Terveen järjen mukainen ajattelu on tällaisten valintojen tiedostama- tonta luonnollistumista tai tietoista luonnol- listamista. Ideologisinta on itsestään selvin ja arkipäiväisin, sellainen, mitä ei haluta tai huomata mitenkään kyseenalaista. Ideolo- gisimpia ovat alkuoletukset, joita ei tarvit- se teksteihin välttämättä edes kirjoittaa nä- kyviin, mutta joiden varaan tekstin merki- tys tulkinnassa kuitenkin kuin vääjäämättä rakentuu. Kun pääkirjoitus esimerkiksi ot- sikoidaan Työttömyys kasvoi taas, kirjoitta- ja olettaa lukijan tietävän ja hyväksyvän jo monia asioita: tässä yhteydessä on aiheel- lista alkaa kirjoittaa työttömyydestä, työt- tömyys on itsestään selvästi jotakin, luon- nollisesti työttömyys- niminen olio voi kas- vaa, se on kasvanut ennenkin ja niin edel- leen.
Kolmas teesi: ideologioista tulee vallit- sevia ideologioita vasta sosiokognitiivisis- sa luonnollistumisprosesseissa. Luonnollis- tamisessa juuri joukoille suunnatulla vies- tinnällä, »medialla» kuten muodikkaasti sanotaan, on merkittävä osa. Vasta luonnol- listuneina ideologiat ovat ihmisryhmien yhteistä tajuntaa ja yhdensuuntaista ajatte- lua. Ideologiat ovat sillä tavalla järjestyneet,
että tietyn ryhmän jäsenenä ihminen toden- näköisesti omaksuu tietynlaiset ideologiat.
Ryhmiä siis syntyy ideologioiden ympäril- le. Ihminen järjestää kielessään ja mieles- sään maailmaa sen mukaan, mihin ryhmään katsoo kuuluvansa. Asiat ovat »hyviä» tai
»pahoja», ja niitä tehdään »oikein» tai »vää- rin». »Meidän» ryhmämme on »hyvä»,
»muiden» »paha».
Tästä tulenkin neljänteen teesiin: ideo- logiat ovat valtaa palvelevia merkityksiä.
Valta on sillä, joka pääsee merkityksellis- tämään maailmaa haluamallansa tavalla ja luonnollistamaan käsityksiään oikeasta ja väärästä.
Diskursiivinen vallankäyttö perustuu paljolti juuri ideologisiin vastakkainasette- luihin. Kun esimerkiksi savotalla kymppi sanoo lentojätkälle, että »näin meillä aina on tehty», luonnollistetaan ajatusta »meis- tä» hyvänä yhtenäisenä joukkona, joka on aina toiminut oikealla tavalla. Jos joku toi- mii toisella tavalla, hän ei kuulu meihin: hän on muita, hän on erilainen, hän toimii vää- rin — ehkäpä hän onkin paha.
Ideologiat ovat siis tulkittavissa teks- teistä eritasoisina, eksplisiittisinä ja impli- siittisinä, vastakkainasettelumerkityksinä.
Niin teenkin, tulkitsen pääkirjoituksia, so- vellan kriittisen tekstintutkimuksen teoriaa käytäntöön. Sovellustyössäni pyrin edel- leen prosessoimaan myös teoreettis-meto- dista synteesiä. Jaan analyysin kolmeen osaan Michael Hallidayn kehittelemän sys- teemis-funktionaalisen kielenkuvauksen mallia noudatellen. Tarkastelen erikseen pääkirjoitusten maalaamaa kuvaa todelli- suudesta, pääkirjoitusten tekstuaalista omi- naislaatua ja pääkirjoituksia vuorovaiku- tuksena. Olkoon tämä viides teesini: teks- teinä todentuvia kielellisiä valintoja on kriittisessä tekstianalyysissä hyödyllistä tar- kastella eri näkökulmista. Näin saadaan pitävästi osoitettua se, että ideologisella merkityksellä on useita ulottuvuuksia ja että
ne ovat tavalla tai toisella läsnä jokaisessa kielenkäytössä.
Kiteytän vielä lyhyesti sen, millaisen kuvan analyysini antaa pääkirjoituksista oletettu- na tekstilajina eli sosiokulttuurisesti vakiin- tuneena tapana toimia diskursiivisesti. Tu- levia kunnallisvaaleja, valtion budjettia ja kotimaan politiikkaa käsittelevä pääkirjoi- tus kuvaa abstraktia, staattista ja metaforista maailmaa, joka on »arjesta» etäinen. Pää- kirjoitusten todellisuus on suhdannetaantu- man, rakennemuutoksen ja kilpailukyvyn todellisuutta, jossa asioita tapahtuu kuin itsestään ja jossa eivät toimi yksittäiset ih- miset muutamia johtavia poliitikkoja lu- kuun ottamatta. Tuossa todellisuudessa toi- mivat puolueet ja muut ryhmät, tuossa to- dellisuudessa esimerkiksi markkinavoimat voivat hermostua.
Pääkirjoitukselle on luonteenomaista kiistanalaistenkin mielipiteiden esittäminen kuin itsestään selvinä totuuksina. Pääkirjoi- tusten tekstuaalinen ominaislaatu perustuu sellaiseen kielenkuvaan, jossa uskotaan kielen rajattomiin mahdollisuuksiin antaa maailmalle merkityksiä. Pääkirjoitus siis konstruoi todellisuutta ja varsinkin ihmis- kokemusta tavalla, joka oikeuttaa ajatuksen kielen ylivallasta kielenulkoiseen, mahdol- lisen ylivallasta mahdottomaan. Pääkirjoi- tuksissa esimerkiksi yleensä tiedetään var- masti, miten asioiden on pakko olla ja mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Se aiemman tut- kimuksen ilmoittama »totuus», että pääkir- joitus on lehden institutionaalinen mielipi- de, on vain osa alustavaa totuutta. Pääkir- joitusten tulkinnassa aktivoituu monia mui- takin kielenkäyttötapoja kuin mielipiteen ilmaiseminen: kielelliset valinnat tuovat teksteihin muun muassa uutismaisia, kes- kustelevia ja myyviä piirteitä.
Vuorovaikutuksena pääkirjoitus on stra- tegisessa mielessä kahtalainen. Kirjoittajat käyttävät toisaalta avoimuuden, toisaalta
vihjailevuuden strategioita. Pääkirjoituksis- sa on siis sekä propagandistisia että mani- puloivia aineksia.
Tulkitsen pääkirjoitusteksteistä myös erilaisia suuntautuneisuuksia ja päädyn karkeaan kolmijakoon: poliittinen pääkir- joitus on suunnattu ensisijaisesti joko »kan- salle», poliitikoille tai asiantuntijoille. Pää- kirjoituksiin kirjoittuu interpersoonaisia rooleja ja rooliketjuja sekä kirjoittajille että lukijoille. Kirjoittaja voi olla esimerkiksi tietävä, selostava, opastava, neuvova ja käskevä; lukija voi olla vastaavasti tietoa haluava, opastettava, neuvottavissa oleva ja käskyjä noudattava.
Analyyseissäni käsittelen tekstin eri ta- soja: morfeemeja, sanastoa, lausekkeita, lauseita, virkkeitä, tekstikokonaisuutta, tekstin ja kontekstin suhdetta. Tulkitsen ideationaalisia, tekstuaalisia ja interpersoo- naisia merkitysulottuvuuksia. Näin päädyn esittämään tyypillisiä pääkirjoitusten vas- takkainasetteluja. Teksteissä asetetaan mil- loin selvemmin, milloin enemmän tai vä-
hemmän rivien välissä vastakkain muun muassa yksilöt ja ryhmät (tyypillisesti esi- merkiksi hallitus ja oppositio), hallitsijat ja kansa, maaseutu ja kaupunki, köyhät ja rik- kaat, mies ja nainen, pysähtyneisyys ja ke- hittyminen, säästäminen ja tuhlailu, asial- lisuus ja epäasiallisuus.
Pääkirjoituksissa kyllä ollaan kärkeviä, kriittisiäkin, mutta yleensä vain päivänpo- liittisissa kiistakysymyksissä. Yhteiskun- nan luonnollistuneita rakenteita teksteissä ei ravistella. Sellaista kielitietoisuutta niis- tä ei juurikaan löydy, että alettaisiin pohtia vaikkapa sitä, miksi joku poliitikko pyrkii merkityksellistämään maailmaa tietyllä ta- valla, vastaanväittämättömästi.
Perustavimmat politiikan ja talouden ideologiset merkitykset jäävätkin pääkirjoi- tuksissa vaille kriittistä katsetta. Toivon, että väitöskirjani ei vain rakenna tietyllä tavalla kuvaa tekstien ja niiden tuottamisen ja tulkitsemisen todellisuudesta, vaan myös vaikuttaa tuohon todellisuuteen — muuttaa sitä.
VESA HEIKKINEN Ideologinen merkitys kriittisen tekstintutkimuksen teoriassa ja käytän- nössä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 728. SKS, Helsinki 1999.
Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, Sörnäisten rantatie 25, 00500 Helsinki Sähköposti: vesa.heikkinen@domlang.fi
