151
KIRJALLISUUDESTA
KIELENTUTKIMUKSEN OPEIN
Kirjallisuus- ja kielitieteen lähestymis- tapojen yhdistäminen ei ole uusi asia. Simp- sonin teos on kuitenkin tavoitteiltaan erilai- nen: »Language through literature» pyrkii oppikirjana antamaan systemaattisia työka- luja kielitieteen opiskelijoille, jotta nämä voisivat käyttää hyödykseen kirjallisuutta.
Mutta kirja pyrkii myös antamaan työkaluja kirjallisuustieteen opiskelijoille, jotta nämä voisivat käyttää hyväkseen kielitiedettä.
Simpson ei ota avoimesti kantaa esimer- kiksi kirjallisuustieteen sosiologisen tai bib- liografisen tutkimuksen mahdollisuuksiin (ks. esim. Saariluoma 1994). Selvänä pu- heenvuorona tekstilähtöisyyden puolesta kirjaa voi kuitenkin pitää: merkitys kirjoit- tuu tekstiin ja ainakin osa siitä voidaan ta- voittaa kielitieteellisen analyysin avulla.
Teos jakautuu viiteen päälukuun, joiden lisäksi kirjassa on opettajan liite, sanasto ja asiasanahakemisto. Kirjan käyttöä oppikir- jana tai opetuksen tukena auttaa myös se, että jokaisen luvun perään on koottu kom- mentoitu kirjallisuusvihjeliite. Kuvaa kie- lestä kirjallisuuden tarkastelussa rakenne- taan alhaalta ylöspäin. Alun grafemiikan ja morfologian jälkeen tarkastellaan leksikaa- lista semantiikkaa ja koheesiokeinoja, lo- puksi puolestaan pragmatiikan teoriaa ja käsitteistöä. Fonologia ja syntaksi sivuute- taan maininnalla.
Lukujen sisäinen rakenne on aina sa- mankaltainen, ainoastaan asioiden esittä- misjärjestys voi vaihdella. Jokaisessa lu- vussa selitetään aiheen peruskäsitteistöä ja -teoriaa sekä sovelletaan termistöä kirjalli- suuskatkelmaan. Esimerkiksi koheesiota pohditaan paitsi selittämällä käsitteet ana- ielen, ideologian ja näkökulman poh-
dinnoistaan aiemmin tutuksi tullut Paul Simpson (ks. 1993) tarttuu nyt kielen- tutkimuksen ja kirjallisuuden suhteeseen.
Teoksessaan »Language through literature»
Simpson tarkastelee kielitieteellisiä perus- teorioita ottaen esimerkkejä kaunokirjalli- suudesta. Tarkoituksena on toisaalta kertoa kielitieteen opiskelijoille, että kirjallisuu- den esimerkeistäkin on hyötyä, ja toisaalta valottaa kielentutkimusta kirjallisuuden opiskelijoille.
Simpsonin lähtökohta on, ettei mitään erityistä kirjallisuuden kieltä ole olemassa- kaan: kaunokirjallisuuden tekstikatkelmia voi käsitellä samoilla työkaluilla kuin vaik- kapa arkipuhetta tai asiakirjaa. Toisin kuin useimmat muut kirjallisuudesta kirjoittavat Simpson ei käytä lainkaan genren käsitet- tä. Rekisterin hän määrittelee sellaiseksi kiinteäksi sanaston ja kieliopin rakenteek- si, joka yleensä esiintyy yhdessä ja assosioi- tuu tiettyyn kontekstiin. Rekisterit ovat Simpsonin mukaan usein helposti tunnistet- tavissa, kontekstistaan irrotettuinakin.
Simpsonin päätarkoituksena on osoit- taa, että kielitieteelliset teoriat soveltuvat helposti kaunokirjallisuuden analyysiin:
vaikkapa koheesioteoriat Hemingwayn novelleihin tai puheaktiteoria draamaan.
Simpsonin tekstianalyysiä voitaisiin kuva- ta eräänlaiseksi nokkimiseksi, sillä hän tar- kastelee kaunokirjallisesta tekstistä kielitie- teen käsitteiden avulla yhtä asiaa kerrallaan
— sitä, joka kulloiseenkin tekstiin parhai- ten sopii. Holistinen tällainen tekstikäsitys ei ole, mutta mihin sitä edelleenkin käyte- tään?
K
Paul Simpson Language through literature. An introduction. Routledge, London 1997. 223 s. ISBN 0-415-14964-9.
virittäjä 1/1999
152 fora ja katafora, käsittelemällä eri konnek- torityyppejä ja selittämällä Hallidayn ja Hasanin tutkimuksia myös testaamalla, mi- tä tapahtuu Hemingwayn novellikatkelmal- le, joka on leikattu lauseen mittaisiin pät- kiin ja sekoitettu. Simpsonin teos lähinnä ohjaa kielitieteen teorioiden ja niistä esite- tyn kritiikin pariin. Kattavuuteen tai suo- raan kritiikkiin se ei pyri.
Systemaattisuudestaan huolimatta teos ei yritäkään kertoa kaikkea eikä kaikesta.
Morfologiaa valotetaan runoanalyysin avul- la (ja runoanalyysia morfologian avulla), koheesiota ja kollokaatioita sovelletaan proosaan, keskustelunmaksiimeja ja rele- vanssiteoriaa puolestaan draamaan. Vähän kaikkea ja vähän kaikesta, mutta kenelle?
Tekijä itse korostaa teoksen merkitystä ava- ta ensisijaisesti kirjallisuutta kielitieteen opiskelijoille ja vasta toissijaisesti kielitie- dettä kirjallisuuden opiskelijoille. Jälkim- mäinen funktio on helposti ymmärrettävis- sä: kielitieteen yleisimpien käsitteiden so- veltaminen kirjallisuudentutkimukseen toi- si varmasti mielekkyyttä kirjallisuuden- opiskelijoiden kielitieteen opintoihin. Kie- litieteelliset teoriat on kirjoitettu auki alus- ta lähtien ja perässä on esitetty esimerkki, johon teoria sopii mallikkaasti. Tällaiseen opetustarkoitukseen Simpsonin metodi on puolustettavissa, vaikkakin myös kritisoi- tavissa. Toisaalta kritiikin olisi tarjottava myös aloittavalle tekstintutkijalle vaihtoeh- toja: jos nokkiminen opettaa vääränlaista tekstinäkemystä, mitä tilalle?
Simpsonin kaltaisen tekstien tarkastelu- tavan suurin ansio opetuksessa lienee no- peissa ahaa-elämyksissä ja käsitteiden oi- valtamisessa. Ansio on toki myös se, että tekstistä nähdään aina tarkasti jotakin ja tämän kautta kenties osa kokonaisuutta.
Suurin puute on puolestaan kysymys teks- tin kokonaisuudesta ja niistä teksteistä, joi- hin kyseinen teoria ei sovi yhtä aukotto- masti kuin esimerkkeihin: Mitä muuta kuin
koheesiota on Nick Adamsin tarinoissa?
Miksi Hannu Salaman tekstien koheesio onkin jo aivan muuta kuin sama tavallinen tarina? Hemingwayn tekstien koheesion ja Albeen draaman keskustelunmaksiimien tarkastelu kyllä valaisee tekstin tiettyjä puolia, mutta varjostaakin kai samalla toi- sia? Nokkimismetodin kaltainen »jokaises- ta tekstistä jotakin» -lähestymistapa saa lukijan helposti käsittämään tekstin rypää- nä erityispiirteitä, ei kokonaisuutena.
Nokkimismetodia voi siis kritisoida, mutta vaihtoehtojen tarjoaminen on jo vai- keampi juttu. Aloitteleville ja miksei muil- lekin tekstintutkijoille tekstien sieltä täältä nokkiminen on kiusallisen helppoa ja no- peaa — kokonaiskuvan muodostaminen tarkan ja systemaattisen kielianalyysin pe- rusteella on työläämpää, vaatii mutkikkai- ta teoriapohdintoja ja vie enemmän aikaa.
Vielä senkin jälkeen, kun opetuksessa ja muualla tekstintutkimuksessa jo tiede- tään, miksi tekstiä pitää katsoa kokonaisuu- tena, jää jäljelle ainakin yksi kysymys. Mi- ten?
LAURA VESA
Töölöntullinkatu 5 A 9, 00250 Helsinki Sähköposti: laura.vesa@helsinki.fi
LÄHTEET
SAARILUOMA, LIISA 1994: Kenen käsitteitä käytät? Kirjallisuuden tutkimus hu- manistisena tieteenä. – Päivi Lappa- lainen & Lea Rojola (toim.), Kulttuu- rista rajankäyntiä. Kirjallisuudentut- kijain seuran vuosikirja 48 s. 164–
172. SKS, Helsinki.
SIMPSON, PAUL 1993: Language, ideology and point of view. Routledge, Lon- don.
