TORNIONJOEN
VESIENHOITOALUEEN TOIMENPIDEOHJELMA
PINTAVESILLE VUOTEEN 2015
Tornionjoen vesienhoitoalue 2009
SISÄLLYS
1 YLEISTÄ ... 4
1.1 Johdanto ... 4
1.2. Toimenpideohjelma-alueen kuvaus ... 4
1.3 Tarkasteltavat vedet ... 6
1.4 Toimenpideohjelmien laatiminen ja yhteistyö... 6
1.4.1 Kansainvälinen yhteistyö ... 8
2 VESIENHOITOON LIITTYVÄT OHJELMAT JA SUUNNITELMAT ... 8
2.1 Kansainvälinen yhteistyö ja sopimukset ... 8
2.1.1 Suomen ja Ruotsin välinen rajajokisopimus ... 9
2.2 Kansalliset ohjelmat ja suunnitelmat ... 10
2.3 Alueelliset suunnitelmat ja ohjelmat ... 11
2.4 Vesihuoltoon liittyvät suunnitelmat ... 12
2.5 Säännöstelyjen kehittäminen ... 13
2.6 Tulvariskien hallintaan liittyvät selvitykset ja suunnitelmat ... 13
3 ILMASTONMUUTOS JA MUUT TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOKSET ... 14
3.1 Ilmastonmuutos ... 14
3.2 Maa- ja metsätalous ... 17
3.3 Asutus ja matkailu ... 17
3.4 Energia- ja kaivosteollisuus ... 18
4 VESIENHOIDON NYKYTILA ... 18
4.1 Kuormittava ja muuttava toiminta ... 18
4.1.1 Ravinne- ja kiintoainekuormitus ... 18
4.1.1.1 Asutus... 22
4.1.1.2 Teollinen toiminta ja yritystoiminta ... 23
4.1.1.3 Maatalous ... 24
4.1.1.4 Metsätalous ... 25
4.1.2 Haitalliset aineet ... 25
4.1.3 Vedenotto ... 26
4.1.4 Vesien säännöstely ja rakentaminen ... 26
4.1.5 Muu vesien tilaa heikentävä toiminta ... 28
4.2 Erityiset alueet ... 29
4.2.1 Vedenhankinta-alueet... 29
4.2.2 Uimavedet ... 29
4.2.3 Suojelualueet ... 30
4.3 Keinotekoiset ja muutetut vedet ... 33
4.4 Vesien tila ... 35
4.4.1. Virtavedet ... 36
4.4.2 Järvet ... 37
4.4.3 Rannikkovedet ... 39
4.4.4 Erityiset alueet... 40
4.4.5 Keinotekoiset ja voimakkaasti muutetut vedet ... 41
5 VESIEN TILAN PARANTAMISTARPEET ... 42
5.1 Vesien tilatavoitteet ja niiden toteutuminen ... 42
5.1.1 Yleiset tilatavoitteet ... 42
5.1.2 Erityiset alueet... 42
5.2 Kuormituksen vähentämistarpeet ... 43
5.3 Tarpeet vaikuttaa hydrologis-morfologisiin muutostekijöihin ... 44
5.4 Uudet hankkeet ... 44
6 VESIENHOIDON TOIMENPITEET ... 44
6.1 Asutus ... 45
6.1.1 Nykykäytännön mukaiset toimenpiteet ... 45
6.1.3 Rahoitusjärjestelmät ja toteutusvastuut ... 49
6.1.4 Yhdyskuntien ja haja-asutuksen ohjauskeinot ... 50
6.2 Teollisuus ja yritystoiminta ... 51
6.2.1 Nykykäytännön mukaiset toimenpiteet ... 51
6.2.2 Kustannukset, rahoitusjärjestelmät ja toteutusvastuut ... 52
6.2.3 Teollisuuden vesiensuojelun ohjauskeinot... 53
6.3 Maatalous... 55
6.3.1 Nykykäytännön mukaiset toimenpiteet ... 55
6.3.2 Kustannukset, rahoitusjärjestelmät ja toteutusvastuut ... 56
6.3.3 Maatalouden vesiensuojelun ohjauskeinot... 57
6.4 Metsätalous ... 59
6.4.1 Nykykäytännön mukaiset toimenpiteet ... 59
6.4.2 Ehdotukset lisätoimenpiteiksi ... 60
6.4.3 Toimenpiteiden kustannukset, rahoitusjärjestelmät ja toteutusvastuut ... 60
6.4.4 Metsätalouden vesiensuojelun ohjauskeinot ... 61
6.5 Vedenotto ... 63
6.5.1 Nykykäytännönmukaiset toimenpiteet ... 63
6.6 Vesistöjen säännöstely, rakentaminen, tulvasuojelu ja kunnostus ... 63
6.6.1 Nykykäytännön mukaiset toimenpiteet ... 63
6.6.2 Ehdotukset lisätoimenpiteiksi ... 66
6.6.3 Vesistöjen kunnostuksen, säännöstelyn ja rakentamisen kustannukset, rahoitusjärjestelmät ja toteutusvastuut ... 68
6.6.4 Vesistöjen kunnostuksen, säännöstelyn ja rakentamisen ohjauskeinot ... 69
6.7 Lisätoimenpide-ehdotukset vesimuodostumittain ja ryhmittäin ... 70
6.8 Arvio toimenpiteiden riittävyydestä ... 75
6.8.1 Ravinnekuormitus ... 75
6.8.2 Rakenteelliset tekijät ... 76
6.9 Tarpeet pidentää määräaikoja ympäristötavoitteiden saavuttamiseksi ... 78
6.12 Toimenpiteiden toteutuksen seuranta... 79
7 YHTEENVETO TARVITTAVISTA TOIMENPITEISTÄ ... 79
7.1 Tavoitteet ... 79
7.2 Tarvittavat toimenpiteet ja arvio niiden kustannuksista ... 80
7.3 Toimenpiteiden vaikutukset ... 82
8 SELOSTUS VUOROVAIKUTUKSESTA ... 83
8.1 Kuulemiskierrokset... 83
8.2 Vesienhoidon yhteistyöryhmä ... 84
VIITTEET ... 86
LIITTEET ... 87
Liite 1. Perustietoja vesimuodostumista ... 869
Liite 2. Vesimuodostumien ekologinen tila ja tilatavoitteet ... 86
Liite 3. Tornionjoen vesienhoitoalueella tehdyt järvikunnostukset ... 86
Liite 4. Voimassa olevat merkittävimpien pistekuormittajien lupatiedot ... 86
Liite 5. Rannikon mallitarkastelu ... 86
Liite 6. Yhteistyöryhmän kokoonpano ... 86
Liite 7. Alueellinen yleisötilaisuus ... 86
1 YLEISTÄ 1.1 Johdanto
Toimenpideohjelmien laatiminen kuuluu olennaisena osana vesienhoitoon, joka on koko Euroopan laajuista, vesipolitiikan puitedirektiiviin pohjautuvaa työtä. Sen päätavoitteena on vesien hyvän tilan turvaaminen. Vesipolitiikan puitedirektiivi (VPD, 2000/60/EU) on Suomessa pantu toimeen lailla vesienhoidon järjestämisestä (vesienhoitolaki, 1299/2004) ja siihen liittyvillä asetuksilla vesienhoi- toalueista (1303/2004), vesienhoidon järjestämisestä (vesienhoitoasetus, 1040/2006) ja ympäristölle vaarallisista ja haitallisista aineista (1022/2006). Lisäksi on tarvittavin osin muutettu ympäristön- suojelulakia ja vesilakia. Näillä säädöksillä vesipuitedirektiivin vaatimukset on liitetty osaksi suo- malaista vesien käyttöön, hoitoon ja suojeluun liittyvää toimintaa, jonka olennaisena perustana on edelleen ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukainen lupajärjestelmä.
Vesienhoitotyössä biologista näkökulmaa painottava vesien tilan arviointi, tilan seuranta, tilatavoit- teiden asettaminen ja tavoitteiden saavuttamiseksi tarpeelliset toimenpiteet kootaan vesienhoitoalu- een vesienhoitosuunnitelmaksi. Vesienhoitoalueen toimenpiteistä laaditaan erikseen yksi tai useam- pia toimenpideohjelmia, joiden yhteenveto on osa vesienhoitosuunnitelmaa. Valtioneuvosto hyväk- syy vesienhoitosuunnitelmat vuonna 2009. Toimenpideohjelmat ja vesienhoitosuunnitelmat päivite- tään kuuden vuoden välein.
EU:n vesipolitiikan puitedirektiivin mukaisesti vesienhoidossa ja toimenpideohjelmien laadinnassa pyritään seuraaviin tavoitteisiin:
Pinta- ja pohjavesien tila ei heikkene
Pintavesien ekologinen ja kemiallinen tila on vuoteen 2015 mennessä vähintään hyvä
Pohjavesien kemiallinen ja määrällinen tila on vuoteen 2015 mennessä vähintään hyvä
Keinotekoisten ja voimakkaasti muutettujen vesien ekologien tila on vuoteen 2015 mennes- sä vähintään niin hyvä kuin näiden vesien muuttunut tila mahdollistaa, "hyvä saavutettavissa oleva tila"
Pilaavien sekä muiden haitallisten ja vaarallisten aineiden pääsyä vesiin rajoitetaan
Tulvien ja kuivuuden haitallisia vaikutuksia vähennetään
Tulvariskien hallitsemiseksi tehtävä työ tulee seuraavan suunnittelujakson aikana liittymään entistä läheisemmin vesienhoitotyöhön. Sen taustalla on tulvariskien hallinnasta ja arvioinnista annettu direktiivi (tulvadirektiivi, 2007/60/EU). Työn keskeisenä osana ovat tulvariskien hallintasuunnitel- mat, joiden laadintamenettelyt ja sisältö sovitetaan yhteen vesienhoitosuunnitelmien kanssa.
1.2. Toimenpideohjelma-alueen kuvaus
Toimenpideohjelma-alue kattaa Tornionjoen vesistöalueen Suomen puoleisen osan ja Tornion edus- tan merialueen. Tornionjoen valuma-alue ulottuu Ruotsin pohjoisilta tunturialueilta ja Suomen La- pin luoteisosista etelään Perämeren rannikolle saakka. Paikoin vesistöalueen latvaosat ulottuvat Norjan puolelle. Vesistö koostuu kahdesta suuresta joesta: Ruotsin puolelta virtaavasta Tornionjoes- ta sekä Muonionjoesta, joka kulkee Suomen ja Ruotsin välisellä rajalla. Joet yhtyvät Pajalan kunnan kirkonkylän eteläpuolella. Ruotsin puoleinen Tornionjoki on luonteeltaan erikoinen kahteen suun- taan laskeva joki (ns. bifurkaatiojoki). Junosuvannossa Tornionjoen pääuomasta haarautuu Täräntö- joki, joka laskee etelään Kalixjokeen. Yli puolet Ruotsin puoleisen Tornionjoen latvaosien vedestä virtaa Kalixjokeen.
Tornionjoen alueella esiintyvät lähes kaikki Suomen jokityypit. Valuma-alueen yläosan vesistöt ovat kirkkaita ja vähähumuksisia. Alaosalla soiden osuus kasvaa ja humuspitoisuus sitä myöten.
Tornionjoki on yksi harvoista säännöstelemättömistä suurista joista, josta vielä löytyy Itämerenlo- hen ja meritaimenen luontaisesti lisääntyvä kanta. Kevättulvat voivat alueella olla rajuja.
Kuva 1. Tornionjoen vesienhoitoalue (Suomen alue).
Perämeren rannikkovedet ovat kokonaisuudessaan matalia ja pääosin tuulelle alttiita, mutta alueella on myös suojaisia lahtialueita. Oman lisäpiirteensä tuo maankohoaminen. Jokivesien vaikutus nä- kyy selkeästi korkeassa humuspitoisuudessa ja alhaisessa suolapitoisuudessa. Jääpeitteinen kausi on pitkä ja vedet suhteellisen kylmiä. Monet alueen eliölajeista elävät sekä suolapitoisuuden että läm- pötilan osalta sietokykynsä äärirajoilla.
Asutus ja muu kuormittava toiminta on keskittynyt valuma-alueen eteläosiin. Merkittävin osa alu- een ihmistoiminnasta peräisin olevasta fosforista ja typestä tulee sisävesiin hajakuormituksena maa- ja metsätaloudesta sekä haja- ja loma-asutuksesta. Pistemäinen ravinnekuormitus on pääosin peräi- sin teollisuudesta ja yhdyskuntien jätevesistä. Tengeliönjokea sekä Raanujärveä ja Vietosta sään- nöstellään voimatalouden tarpeisiin.
Kuormituksen aiheuttamaa rehevöitymistä on havaittu lähinnä rannikolla, jossa jokien mukanaan tuoman kuormituksen, asutuksen ja teollisuuslaitosten kuormituksen vaikutukset ovat suurimmat.
Perämeri on ominaispiirteittensä vuoksi kuitenkin herkkä kuormitukselle. Tornion edustalla suurin osa Suomen puolen pistekuormituksesta tulee metalliteollisuudesta.
1.3 Tarkasteltavat vedet
Toimenpideohjelmaa varten on tarkasteltu yksilöllisesti kaikkia yli 5 km2 kokoisia järviä, valuma- alueeltaan yli 200 km2 jokia sekä kaikkia vesienhoitoalueen rannikkovesiä. Lisäksi on tarkasteltu niitä pintavesiä, joissa on otettava huomioon erityisiä käyttötarkoituksia tai suojeluarvoja. Näitä ovat alueella Natura 2000 -alueet ja EU-uimavedet. Lisäksi toimenpideohjelmassa on tarkasteltu ryhminä pienempiä virtavesiä sekä joitakin pienempiä järviä, joissa on tiedossa olevia järven tilaan tai käyttökelpoisuuteen liittyviä ongelmia.
Alueellisten tarpeiden pohjalta on tarkasteluun otettu muitakin vesiä tarkemman ongelma-analyysin ja mahdollisen toimenpidesuunnittelun kohteiksi. Huomioon on otettu vesiensuojeluongelmien va- kavuus ja yleinen merkitys, vesien käyttötarpeet sekä käytettävissä olevat resurssit. Pintavesien osalta mukana voi olla myös sellaisia esimerkkitapauksia, jotka kuvaavat yleisiä vesiensuojeluon- gelmia.
Karkealla ongelma-analyysillä on määritetty, mitä pintavesityyppejä tai muita ongelmavesiä on tarpeen tarkastella ryhmittäin. Vesistöihin liittyviä tietoja on tarkasteltu myös osa-alueittain (kuva 2).
Kuva 2. Toimenpideohjelmassa käytetty osa-aluejako.
1.4 Toimenpideohjelmien laatiminen ja yhteistyö
Toimenpideohjelman laatiminen on aloitettu vesien tilaongelmien määrittämisestä. Tätä varten on kerätty vesien tilaa ja siihen vaikuttavia toimia koskevia tietoja. Vesien alustavan luokituksen ja asiantuntija-arvioinnin avulla on asetettu tilatavoitteet. Tavoitteiden saavuttamiseksi on ongelma- kohteissa tarkasteltu erilaisia toimenpidevaihtoehtoja ja tehty toimenpide-ehdotukset (kuva 3).
Esitetään tavoitteen myöhentämistä
Kuva 3. Kaaviokuva toimenpideohjelman laatimisesta.
Vesien tilan merkittävimmät ongelmat on esitetty yhteenvedossa vesienhoitoa koskevista keskeisis- tä kysymyksistä Tornionjoen vesienhoitoalueella. Siitä ja vesienhoitosuunnitelmasta saatu palaute on otettu huomioon lopullisen toimenpideohjelman valmistelussa.
Tornionjoen vesienhoitoalueen keskeisimpiä kysymyksiä ovat haja-asutuksen vesihuollon paranta- minen ja pohjavesien suojelu, hajakuormituksen vähentäminen, tulvista aiheutuvien haittojen vä- hentäminen, vesirakentamisesta ja säännöstelystä aiheutuneiden haittojen lieventäminen sekä vesis- töjen kunnostus.
Vesien tilan parantamiseen ja ylläpitoon soveltuvia toimenpiteitä on etsitty vaiheittain etenevänä prosessina, jossa ensin on kartoitettu nykykäytännön mukaiset perustoimenpiteet ja jo käytössä olevat lisätoimenpiteet. Tämän jälkeen on arvioitu em. toimenpiteiden vaikutusta vesistöjen tilaan
Tunnistetaan ja luokitellaan tarkasteltavat vedet.
Arvioidaan, riittävätkö nykykäytännön mukaiset toimenpiteet tilatavoitteen saavutta- miseksi viimeistään vuonna 2015 ottaen huomioon toimintojen todennäköinen kehitys.
Suunnitellaan lisätoimenpiteitä.
Arvioidaan, saavutetaanko niillä tilatavoite viimeistään vuonna 2015.
Esitetään kustannustehokkaita lisä- toimenpiteitä
Arvioidaan, onko tilatavoitteen saavuttaminen lisätoimenpitein mahdollista viimeis- tään vuonna 2021 tai 2027.
Esitetään tavoitteen myöhentämistä
Selvitetään vähemmän vaativien tavoitteiden asettamista Riittävät
Eivät riitä
Ei saavuteta
On Ei ole
Saavutetaan
Esitetään nykykäytännön mukaisia toimenpiteitä
ja tarvittaessa tehostettu tai laajennettu käytössä olevia lisätoimenpiteitä sekä tarvittaessa esitetty uusia toimenpidevaihtoehtoja.
Lapin vesienhoidon yhteistyöryhmään kuuluu runsaat 30 alueen eri viranomaisen, kuntien, elinkei- nojen ja järjestöjen edustajaa. Toimenpideohjelman laatimisen vaiheita on esitelty yhteistyöryhmän kokouksissa ja se on myös osallistunut toimenpideohjelman laatimiseen. Keinotekoisten ja voi- makkaasti muutettujen vesien tilaa ja toimenpiteitä on valmistellut erillinen alatyöryhmä, jossa on ollut edustettuna 12 eri tahoa.
1.4.1 Kansainvälinen yhteistyö
Virallinen vesienhoitoyhteistyö Tornionjoen vesistöalueella Suomen ja Ruotsin välillä vahvistettiin noottien vaihdolla 3.10.2003. Yhteistyötä on tehty projektiluontoisesti ja viranomaisyhteistyönä.
Hankkeissa ovat olleet mukana Lapin ympäristökeskus, Norrbottenin lääninhallitus, Naturvårdsver- ket, Suomen ympäristökeskus, Fiskeriverket, RKTL, Tornion- ja Kalixjoen vesiensuojeluyhdistys sekä Tornionlaakson neuvosto.
TRIWA I -hankkeessa (vuosina 2003–2006) kehitettiin yhtenäistä tyypittelyä Tornionjoen valuma- alueen järville ja joille sekä selvitettiin järvien ja jokien vertailuolosuhteita ja laadittiin yhteinen seurantaohjelman vesienhoitoalueelle. TRIWA II -hankkeessa (vuosina 2006–2007) kehitettiin toi- mintatapoja rajat ylittävälle yhteistyölle esim. määriteltäessä ja sovittaessa ympäristön tilatavoittei- ta, vesienhoitotoimia sekä vesiympäristön tilan indikaattoreita (www.triwa.org)
Vuosina 2006–2009 Lapin ympäristökeskus ja Norbottenin lh ovat pitäneet 13 kokousta vesienhoi- toasioista. Eri sidosryhmien ja kansalaisten osallistumiseksi järjestettiin vuosina 2006–2009 maiden yhteisiä yleisötilaisuuksia neljä kertaa sekä yhteinen internet-kysely vuonna 2007. Kyselyssä kartoi- tettiin eri tahojen näkemyksiä vesienhoitoalueen vesistöjen tilasta, ongelmista ja yhteistyökysymyk- sistä. Hankkeiden ja tilaisuuksien tuloksia on hyödynnetty valmisteluasiakirjojen ja toimenpideoh- jelman laadinnassa. Yhteistyössä on harmonisoitu rajavesien vesimuodostumarajaukset ja niiden tilaluokitukset.
Ruotsalaisten kanssa on vuonna 2006 perustettu yhteistyö- ja keskustelufoorumi, ns. "Tornionjoen vesiparlamentti", joka on kokoontunut neljä kertaa. Vesiparlamentille on perustettu pienempi työ- valiokunta valmistelemaan ja nostamaan esille alueellisia ja paikallisia vesienhoitokysymyksiä.
2 VESIENHOITOON LIITTYVÄT OHJELMAT JA SUUNNITELMAT 2.1 Kansainvälinen yhteistyö ja sopimukset
Suomen vesiensuojelun ja -hoidon politiikkaan vaikuttaa kansainvälinen yhteistyö eri tasoilla. Seu- raavassa esitellään keskeisimmät vesienhoitoon liittyvät kansainväliset sopimukset.
UNECE:n rajavesisopimus (1996) ehkäisee, rajoittaa ja vähentää sellaista vesien pilaantumista, jon- ka vaikutukset ulottuvat tai todennäköisesti voivat ulottua maasta toiseen. Sopimuksella edistetään ekosysteemien säilymistä ja tarvittaessa niiden tilan palauttamista ennalleen. Tähän sopimukseen liitetyllä "Vesivarat ja terveys" -pöytäkirjalla (2005) tähdätään veden välityksellä leviävien sairauk- sien ehkäisyyn.
Itämeren alueen merellisen ympäristön suojelua koskevan Helsingin yleissopimuksen (1974, uudis- tettu vuonna 1992) tarkoituksena on pysäyttää kaikenlainen Itämeren alueen saastuminen ja luoda paremmat edellytykset Itämerelle kokonaisuudessaan. Sen osapuolina ovat Itämeren rantavaltiot
Venäjä mukaan lukien sekä EU. Sopimus käsittää nykyään meren, merenpohjan ja koko Itämeren valuma-alueen. Sopimuksen puitteissa on luotu kuormituksen vähentämistavoitteet, laadittu Itäme- ren suojeluohjelma, seurattu Itämeren tilan ja kuormituksen kehittymistä sekä annettu erilaisia suo- situksia mm. kuormituksen ja merenkulun ympäristöhaittojen vähentämiseksi. Itämeren suojelun uusi toimintaohjelma valmistui 15.11.2007. Sen toimeenpanon sekä EU:n meriensuojelua koskevien säännösten ja strategioiden vaikutus vesienhoitosuunnitelmiin tulee ottaa huomioon.
YK:n alainen Kansainvälinen merenkulkujärjestö (IMO) hyväksyi vuonna 2005 koko Itämerelle Venäjän aluevesiä lukuun ottamatta erityisen herkän merialueen aseman (PSSA). IMO on myös kehittänyt etenkin merenkulun turvallisuutta parantavia ja ympäristöriskejä vähentäviä pelisääntöjä, mikä tehostaa myös Itämeren alueen suojelua. Itämeren liikenteen päästöjä voidaan ehkäistä vaikut- tamalla kansainvälisten määräysten tiukentumiseen ja valvontaan.
EU:n ja Venäjän yhteistyö- ja kumppanuussopimus, neljä yhteistyöaluetta ja rahoitusvälineenä toi- miva naapuruusinstrumentti (vuodesta 2007) luovat pohjan Itämeren ja Suomenlahden tehostetuille suojelutoimille. Myös Pohjoisen ulottuvuuden ympäristökumppanuus tarjoaa hyvän työkalun.
Suomen rannikkostrategia on laadittu Euroopan unionin rannikkoalueiden yhdennetyn käytön ja hoidon suosituksen (2002) mukaisesti. Sen tavoitteena on rannikkoalueiden käytön ja hoidon kestä- vyyden lisääminen. Itämeren lisääntyvää ilmaperäistä typpikuormitusta on rajoitettava sekä kan- sainvälisen ilmansuojelupolitiikan keinoin että kotimaisin toimin liikenteen päästöjen vähentämi- seksi.
Merivesien suojelua koskee myös syksyllä 2008 voimaan tullut Euroopan unionin neuvoston hy- väksymä direktiivi yhteisön meriympäristöpolitiikan puitteista (meristrategiapuitedirektiivi) KOM(2005)504. Direktiivin päätarkoituksena on, että yhteisön meriympäristöt ovat hyvässä tilassa vuoteen 2020 mennessä. Jäsenvaltioiden on saatettava direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan kahden vuoden kuluessa voimaantulopäivästä. Li- säksi direktiivin toimeenpanoa on tehostettava ja helpotettava vesipuitedirektiivin rinnalla. Samoin tulee arvioida päällekkäisyyksiä ja synergiaa muiden säädösten kanssa. Ehdotuksen mukaan jäsen- valtioiden tulee määritellä merialueiden ekologisen tilan tavoitteet sekä laatia toimenpideohjelmat niiden saavuttamiseksi.
EU:n unionin neuvoston 23.10.2007 hyväksymä tulvadirektiivi liittyy olennaisesti vesienhoitoon, ja se otetaan huomioon vesienhoidon suunnittelussa (ks. 2.6).
Suomella on Venäjän (1964), Ruotsin (1971) sekä Norjan (1980) kanssa rajavesistösopimus, joilla edistetään vesiensuojelua yhteisissä vesistöissä. Kokemuksia hyödynnetään UNECE:n yhteistyössä sekä muussa vesiensuojeluun ja vesivarojen yhdennettyyn suunnitteluun liittyvässä kansainvälisessä yhteistyössä. EU:n vesipolitiikan puitedirektiivin toimeenpanossa Suomi valmistelee Ruotsin ja Norjan kanssa yhteen sovittaen vesienhoitosuunnitelmat yhteisille vesistöalueille.
2.1.1 Suomen ja Ruotsin välinen rajajokisopimus
Rajajokisopimusta (SopS 53/1971) sovelletaan vesialueella, jonka muodostavat: Könkämäeno ja Muonionjoki sekä se osa Tornionjoesta ja ne järvet, missä Suomen ja Ruotsin välinen valtakunnan- raja kulkee (rajajoet); ne järvet ja vesistöt, jotka ovat rajajokien haarautumia tai laskevat näihin jo- kiin; ne erityiset lasku-uomat, jotka muodostavat Tornionjoen eri suuhaaroista; sekä se osa Pohjan- lahtea, joka on Suomen ja Ruotsin Alatornion kuntien alueilla.
Rajajokisopimuksen soveltamisala käsittää vesistöön rakentamisen ja muut vesitalousasiat uittoa lukuun ottamatta, vesiensuojelun sekä kalastuksen. Näitä asioita käsittelee yhteisenä päätöksente-
koelimenä toimiva rajajokikomissio. Sopimuksen keskeinen tavoite on, että suomalaiset ja ruotsa- laiset voivat hyödyntää Tornionjokea tasapuolisesti rajaseudun etuja edistäen. Erityistä huomiota on kiinnitettävä luonnonsuojeluun, kalakantoja tulee suojata ja veden pilaantumista ehkäistä. Sopimus syrjäyttää suurelta osin kansallisen lainsäädännön, mutta sopimuksen mukaan voidaan säännösten puuttuessa soveltaa kansallista lainsäädäntöä.
Rajajokisopimusta ollaan uudistamassa. Uusi sopimus on neuvoteltu ja hallituksen esitys rajajoki- sopimuksen hyväksymisestä jätettäneen eduskunnalle 2009–2010. Uuden sopimuksen myötä ko- mission rooli lupaviranomaisena lakkaisi ja siitä tulisi vesipuitedirektiivin edellyttämä yhteistyöelin maiden välille. Komission tehtävänä olisi kehittää sopimuspuolten yhteistyötä vesienhoitoalueella sekä edistää sopimuspuolten viranomaisten välistä yhteistyötä sellaisten ohjelmien, suunnitelmien ja toimenpiteiden yhteensovittamiseksi, joiden tarkoituksena on vesiympäristön tilatavoitteiden saa- vuttaminen ja vesien tilan seuraaminen. Komissio vahvistaisi tai hylkäisi ehdotukset vesienhoito- aluetta koskeviksi ohjelmiksi tai suunnitelmiksi. Komissiolla olisi oikeus tehdä aloitteita ja antaa lausuntoja vesienhoitoalueen vesiä koskevissa asioissa.
2.2 Kansalliset ohjelmat ja suunnitelmat
Suomen vesiensuojelua ja -hoitoa ohjaavat useat kansainväliset sopimukset sekä valtakunnallisella että alueellisella tasolla laaditut ohjelmat ja suunnitelmat. Kansainvälisesti sovittuihin tavoitteisiin pyritään toteuttamalla kansallisia ja alueellisia ohjelmia ja suunnitelmia.
Vesiensuojelun valtakunnalliset tavoitteet on määritetty ja tavoiteohjelmia on laadittu jo 1960- luvulta lähtien. Vesiensuojelun tavoiteohjelma vuoteen 2005 painottui rehevöitymisen torjuntaan.
Vuonna 2006 valtioneuvostossa hyväksytty vesiensuojelun suuntaviivat vuoteen 2015 jatkaa aiem- paa vesiensuojelupolitiikkaa ja painopisteenä on edelleen vesistöjen ravinnekuormituksen vähen- täminen. Vesiensuojelun suuntaviivoilla määritellään vesiensuojelun tarpeet ja tavoitteet valtakun- nallisella tasolla. Vesiensuojelun suuntaviivat tukevat alueellista vesienhoidon suunnittelua. Ve- siensuojelun suuntaviivoissa on tarkasteltu eri toimenpidevaihtoehtojen vaikutuksia suhteessa vesi- politiikan puitedirektiivin mukaisiin yleistavoitteisiin. Vesiensuojelun suuntaviivojen mukaan kes- keisiä vesiensuojeluun ja -hoitoon liittyviä toimia vuoteen 2015 mennessä ovat mm.:
Rehevöittävän kuormituksen vähentäminen
Haitallisista aineista aiheutuvan kuormituksen vähentäminen
Vesistöjen kunnostus sekä rakentamis- ja säännöstelyhaittojen vähentäminen
Pohjavesien suojelu
Vesiluonnon suojelu ja vesien monimuotoisuuden turvaaminen
Vuonna 2002 valtioneuvosto hyväksyi Suomen Itämeren suojeluohjelman. Ohjelman päätavoitteet ovat:
Rehevöitymisen torjunta
Vaarallisten aineiden aiheuttamien riskien vähentäminen
Itämeren käytön aiheuttamien haittojen vähentäminen
Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ja lisääminen
Ympäristötietoisuuden lisääminen
Tutkimus ja seuranta
Itämeren suojeluohjelman toteutumisen edistämiseksi ympäristöministeriö hyväksyi vuonna 2005 Itämeren ja sisävesien suojelun toimenpideohjelman.
Vesiensuojelun tavoitteita vuoteen 2005, Suomen Itämeren suojeluohjelmaa sekä näitä koskevien toimenpideohjelmien toimia toteutetaan edelleen siltä osin, kun tavoitteita ei ole saavutettu.
Ilmastonmuutoksen kansallinen sopeutumisstrategia määrittää ilmastonmuutoksen tulevia vaiku- tuksia Suomessa. Strategian tavoitteena on parantaa sopeutumisvalmiutta ilmastonmuutoksen tuo- miin muutoksiin. Strategiassa on kuvattu ilmastomuutoksen vaikutusta ja määritelty toimenpiteitä eri toimialueille: maatalous- ja elintarviketuotanto, metsätalous, kalatalous, porotalous, riistatalous, vesivarat, luonnon monimuotoisuus, teollisuus, energia, liikenne, alueidenkäyttö ja yhdyskunnat, rakentaminen, terveys, matkailu ja luonnon virkistyskäyttö ja vakuutustoiminta. Toimialakohtaisten toimenpide-ehdotusten lisäksi esitetään tutkimusohjelman käynnistämistä.
Kansallisen metsäohjelman 2015 lähtökohtana on metsiin ja puuhun perustuvan tuotanto- ja palve- lutoiminnan uudistaminen ja laajentaminen niin, että toiminnot ovat yhteiskunnallisesti hyväksyttä- viä, taloudellisesti kannattavia sekä ekologisesti ja kulttuurisesti kestäviä. Ohjelman toimeenpanos- sa otetaan huomioon saamelaisten erityisasema alkuperäiskansana.
Maatalouden ympäristötuki on osa Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2007–2013. Ohjelman yksi painopistealue on maa- ja metsätalouden harjoittaminen taloudellisesti ja ekologisesti kestäväl- lä sekä eettisesti hyväksyttävällä tavalla koko Suomessa. Uudella ohjelmakaudella ympäristötuki jakautuu perustoimenpiteisiin, lisätoimenpiteisiin ja erityistukisopimuksiin. Ohjelman toimintalin- jan 2 ensisijainen vesistöihin vaikuttava tavoite on vähentää maataloudesta maaperään, pinta- ja pohjavesiin sekä ilmaan kohdistuvaa ympäristökuormitusta ympäristöystävällisten tuotantomene- telmien käyttöä edistämällä.
Maa- ja metsätalousministeriö on laatinut myös vesivarastrategian ja luonnonvarastrategian. Vesi- varastrategiassa linjataan vesivarojen käytön, vesihuoltopalveluiden ja vesistörakentamisen periaat- teita. Yksi visioista on, että vesivarojen käyttö on yhteiskunnallisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävää. Tulvasuojelun merkittävyyttä painotetaan mm. turvallisuussyistä. Luonnonvarastrategian perusperiaate on uusiutuvien luonnonvarojen kestävä käyttö ja tavoitteena ihmisen ja luonnon hy- vinvointi. Kalataloudelle on laadittu sekä elinkeinokalatalouden että vapaa-ajankalastuksen strategiat. Molempien strategioiden tavoite on kalavarojen hyödyntäminen kestävän kehityksen periaatteen mukaisesti.
2.3 Alueelliset suunnitelmat ja ohjelmat
Maakuntien keskeiset suunnitteluasiakirjat ovat maakuntasuunnitelma, maakuntakaava ja maa- kuntaohjelma. Maakuntasuunnitelma on pitkän aikavälin strateginen suunnitelma, joka osoittaa maakunnan tavoitetilan ja sen saavuttamiseksi tarvittavat strategiset linjaukset. Maakuntaohjelmat ovat maakuntasuunnitelmia toteuttava suunnitteluasiakirja, joka sisältää maakunnan keskeiset hankkeet ja muut olennaiset toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi. Maakuntakaava on ylin kaavamuoto, joka ohjaa kuntien kaavoitusta ja viranomaisten muuta alueiden käytön suunnittelua.
Lapin maakuntaohjelmassa vuosille 2007–2010 ympäristön laadun ja luonnonvarojen kestävän käytön toimintalinjan tavoitteena on luonnonvarojen kestävä käyttö, viihtyisän ja terveellisen ympä- ristön luominen sekä luonnon biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemien toimivuuden tur- vaaminen. Vesienhoidossa keskeisimmät tavoitteet kohdistuvat vesistöjen ja niiden valuma- alueiden kunnostamiseen ja vesistöihin kohdistuvan hajakuormituksen vähentämiseen, vaelluskala- kantojen palauttamiseen jokiin ja kalakantojen hoitoon. Vesienhoitoon liittyviä kärkihankkeita ovat mm.: ylikunnallisen jäte- ja vesihuollon kehittäminen, tulvasuojelun kehittäminen ja säännösteltyjen vesistöjen monikäytön kehittäminen, vaelluskalakantojen jokiin palauttamista ja vahvistamista edis- tävät toimenpiteet sekä ilmastonmuutoksen vaikutusten arviointi ja niihin sopeutuminen.
Lapin metsäohjelman 2006–2010 metsähoito- ja perusparannustöiden tavoitteet ovat suuremmat kuin edellisellä ohjelmakaudella 2001–2005. Ohjelmassa on arvioitu, että seuraavan 10-vuoden
aikana kunnostusojitusten tarve Lapissa olisi noin 200 000 ha. Nykyisin kunnostusojituksia tehdään 5 000–6 000 ha vuodessa eli tarve olisi noin nelinkertainen nykytasoon verrattuna.
Metsäsektori on metsäohjelman tavoitteiden mukaisesti sitoutunut huolehtimaan metsätalouden vesiensuojelusta kaikissa metsätalouden toimenpiteissä kiintoaine- ja ravinnekuormituksen vähen- tämiseksi. Toimenpiteiksi metsäohjelmassa esitetään parannettavan vesiensuojelu-suunnitelmien ja -toimenpiteiden laatua sekä luonnon monimuotoisuudelle tärkeiden kohteiden tunnistamista jatka- malla metsäammattilaisten ja urakoitsijoiden koulutusta, kehittämällä valuma-aluekohtaista vesien- suojelua osana EY:n vesipuitedirektiivin mukaista vesienhoitoa, käynnistämällä ohjelmakauden aikana kestävän metsätalouden rahoituslain mukaisia luonnonhoitohankkeita pääasiassa vesiensuo- jelun ja monimuotoisuuden ylläpitämiseen ja lisäämiseen.
Lapin valuma-alue- ja virtavesikunnostusohjelmaan 2007–2013 on koottu Lapin ympäristökes- kuksen, Lapin TE -keskuksen, Metsähallituksen ja Lapin Metsäkeskuksen suunnittelemat valuma- alue- ja virtavesikunnostustoimenpiteet, aikataulu- ja rahoitussuunnitelmineen vuosille 2007–2013.
Valuma-alue ja virtavesikunnostusten yhteistyöryhmä on perustettu koordinoimaan eri organisaati- oiden harjoittamaa vesistöjen kunnostustoimintaa.
Tornion-Muonionjoen monikäytön kehittämisen yleissuunnitelmaan on koottu vesistöaluetta koskevia ympäristöhankkeita. Yleissuunnitelmassa on kuvaukset ympäristökeskuksen keskeisistä vesistöjen tulvasuojeluhankkeista, valuma-aluekunnostuksista, kalataloudellisista kunnostuksista, järvikunnostuksista sekä vesihuoltohankkeista suunnittelualueella lähitulevaisuudessa.
Perämeren toimintasuunnitelmassa korostetaan viittä teemaa: rehevöitymisen vähentäminen, ympäristölle vaarallisten aineiden seuranta, alueidenkäytön kokonaissuunnittelu, luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen ja valmius uusien lajien varalta. Suunnitelmassa esitetään rannikkoalueiden rehevöitymisen vähentämiseksi toimenpiteitä kaikista valuma-alueen toiminnoista, kuten maa- ja metsätaloudesta sekä asutuksesta ja teollisuudesta, peräisin olevan ravinnekuormituksen pienentä- miseksi. Haitallisista aineista tulee Perämerellä ottaa erityisesti huomioon dioksiinit, PCB- yhdisteet, elohopea ja hiilivedyt. Vedenalaisen ympäristön tärkeyttä tulee korostaa, ja asenteisiin ja kiinnostukseen merellisen ympäristön suojeluun tulee vaikuttaa.
Lapin Natura 2000 -verkoston hoidon ja käytön yleissuunnitelman tavoitteena on määritellä suojelualuekohdekohtaisen suunnittelun tarve ja tärkeysjärjestys Natura 2000 -alueittain. Lapin lintuvesien suojelun, hoidon ja käytön järjestämiseksi on laadittu ohjelma, joka kattaa lintu- vesiensuojeluohjelman kohteet. Ohjelma sisältää esitykset toimenpidetarpeista hoidon ja käytön järjestämiseksi.
Tieliikenteestä ympäristöön kohdistuvien haittojen ja kuormituksen vähentämistavoitteet on kirjattu Tiehallinnon ympäristöohjelma 2010:een. Ohjelma painottuu vesien osalta pohjavesien suoje- luun. Vuoteen 2010 mennessä tiehallinnon tavoitteena on vähentää tiesuolausta pohjavesialueilla osallistumalla muun muassa vaihtoehtoisten liukkaudentorjunta-aineiden tutkimukseen.
2.4 Vesihuoltoon liittyvät suunnitelmat
Vesihuoltolaki (119/2001) velvoittaa kunnat laatimaan kuntakohtaiset vesihuollon kehittämis- suunnitelmat ja osallistumaan ylikunnalliseen vesihuollon alueelliseen yleissuunnitteluun. Vesi- huollon yleissuunnittelun tarvetta korostetaan myös vesipolitiikan puitedirektiivin toteuttamisen kannalta ja suunnitelmissa tuotettua tietoa voidaankin hyödyntää myös vesienhoitoalueiden hoito- suunnitelmissa (Vikman & Santala). Vesihuollon alueellisten yleissuunnitelmien toteutuksesta huo- lehtivat kunnat yhteistyössä alueen tärkeimpien vesihuoltolaitosten ja alueellisten ympäristökeskus- ten kanssa.
Vesienhoitoalueen kaikkiin kuntiin on vuosina 2002–2004 laadittu vesihuoltolain (119/2001) mu- kainen kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma. Kehittämissuunnitelmassa kiinnitetään erityistä huomiota vesihuollon järjestämiseen alueilla, joilla on voimassa maankäyttö- ja rakennuslaissa tar- koitettu yleis- tai asemakaava tai joilla em. kaavojen laatiminen on vireillä sekä alueilla, joita kos- kevat ympäristönsuojelulain 19 §:n nojalla annetut ympäristönsuojelumääräykset. Kehittämissuun- nitelma ei kuitenkaan ole kuntaa sitova oikeusvaikutteinen suunnitelma vaan se on tarkoitettu jous- tavaksi kunnan vesihuollon suunnittelun välineeksi. Sen sisältö ja tarkkuus riippuvat kunkin kunnan tarpeista. Suunnitelmassa esitetään mm. alueet, jotka kunnan on tarkoitus saattaa vesihuoltolaitosten vesijohto- ja viemäriverkoston piiriin.
Alueelle on laadittu vuonna 2004 Tornion–Muonionjoen jokilaakson vesihuollon alueellinen yleis- suunnitelma. Vesihuollon alueellisen yleissuunnittelun peruslähtökohtana on löytää alueellisesti tarkoituksenmukaisia vesihuoltoratkaisuja. Suunnitelman tarkoituksena on antaa kokonaiskuva niis- tä vesihuollon investointitarpeista, jotka ovat toteutettavana noin 15 vuoden aikajänteellä. Suunni- telma on pohjana yksityiskohtaisempien selvitysten ja suunnitelmien laatimiselle sekä taloudellisen varautumisen ohjaamiselle.
Jätevesien osalta pääpaino on kyläkeskusten ja niiden lähialueiden jätevesien käsittelyn parantami- nen. Käytännössä tämä tarkoittaa viemäriverkostojen laajentamista keskusten läheisyydessä sekä keskitettyjen jätevesijärjestelmien rakentamista. Vedenhankinnan osalta pääpaino on laatuvaati- mukset täyttävän talousvedenveden jakelun turvaamisessa ja pienten vesilaitosten organisoinnin kehittämisessä.
2.5 Säännöstelyjen kehittäminen
Lapin läänin säännöstellystä järvistä on tehty esiselvitys vesistösäännöstelyjen vaikutuksista ja ke- hittämistarpeista (Keto ym. 2005). Säännöstelyn kehittämishankkeita ei toistaiseksi vesienhoitoalu- eella ole ollut. Tengeliönjoen säännöstelyn kehittämishanke on suunniteltu aloitettavaksi vuonna 2011.
2.6 Tulvariskien hallintaan liittyvät selvitykset ja suunnitelmat
Euroopan unionin neuvosto hyväksyi direktiivin tulvariskien arvioinnista ja hallinnasta (tulvadirek- tiivi) 23.10.2007. Tulvadirektiivi asettaa jäsenvaltioille kolme velvoitetta: tulvariskien alustavan arvioinnin, tulvavaara- ja tulvariskikarttojen sekä tulvariskien hallintasuunnitelmien laatimisen.
Tulvadirektiivin toimeenpanossa kiinnitetään erityistä huomiota ilmastonmuutoksen vaikutuksiin.
Toimenpiteet sovitetaan yhteen vesipolitiikan puitedirektiivin (2000/60/EY) kanssa. Puitedirektiivi on pantu täytäntöön lailla vesienhoidon järjestämisestä:
Jäsenvaltioiden tulee vuoteen 2011 mennessä arvioida alustavasti tulvariskit ja kartoittaa ne vesistöt ja rannikkoalueet, joilla tulvimisen riski on merkittävä
Tunnistetuille tulvariskialueille tulee laatia tulvavaara- ja tulvariskikartat vuoteen 2013 mennessä
Tulvariskialueille tulee valmistella tulvariskien hallintasuunnitelmat vuoteen 2015 mennes- sä. Hallintasuunnitelmilla pyritään vähentämään tulvien aiheuttamia haittoja päätavoitteen mukaisesti.
Tornionjoen vesienhoitoalueella tulvavaarakartta on valmistumassa Tornion alueelle. Tornionjo- kisuun ruoppausta koskeva suunnitelma valmistui jo vuonna 1997, jolloin tehtiin myös esisopimus kustannusten jaosta Suomen ja Ruotsin valtioiden kesken. Hanke sai suomalais-ruotsalaisen rajajo- kikomission luvan kesäkuussa 2004. Tällä hetkellä hankkeen käynnistyminen odottaa ruotsalaisen osapuolen rahoituspäätöstä.
Hankkeen tarkoituksena on ruopata kriittiseltä jääpatoalueelta väylä Tornionjokisuulle ja jokisuun edustan merialueelle. Väylän ruoppauksen tavoitteena on vähentää jääpatojen syntymisriskiä jo- kisuulla ja näin pienentää jääpadoista aiheutuvaa tulvavahinkoriskiä Tornion kaupungin ja Haapa- rannan kuntakeskuksen alueilla. Hanke mahdollistaa myös tulvatorjunnan ennakkotoimenpiteenä satamajäänsärkijän käytön jääpatotulvien torjuntaan.
Tengeliönjoen hyydetulvien torjumiseksi tehty suunnitelma koskee Luonionkosken-Tiskinivan alu- etta Kantomaapäässä, Juopakoskea Ojalanpäässä Portimojärven yläpuolella sekä Ojalanpään pelto- aluetta. Talviaikaiset juoksutukset estävät kunnon jääkannen muodostumista ja aiheuttavat usein hyydepatoja Tengeliönjoella Portimojärven yläpuolella, Juopakoskella ja Luonionkosken-Tiski- nivan alueella. Hyydepadot heikentävät rapujen, kalojen ja kasvien elinmahdollisuuksia ja aiheutta- vat vahinkoa ranta-alueille. Suunnitelmaan sisältyy tehtäväksi kalataloudellista kunnostusta noin 10 hehtaarin alueella.
3 ILMASTONMUUTOS JA MUUT TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUU- TOKSET
3.1 Ilmastonmuutos
Ilmastonmuutos vaikuttaa monella tavoin vesivaroihin, muuhun ympäristöön ja yhteiskuntaan.
Vaikutukset ovat jo osin havaittavissa, mutta niiden arvioidaan lisääntyvän olennaisesti vuosisadan loppupuolelle edettäessä. Tiedot ilmastonmuutoksen vaikutuksista ovat vielä puutteellisia, ja lyhy- ellä aikavälillä monet muut vesienhoitoon liittyvät tekijät ovat selvästi merkittävämpiä vesien tilan kannalta. Sen vuoksi ilmastonmuutosta tarkastellaan tällä suunnittelukierroksella yleisellä tasolla ja tarkennetaan lähestymistapaa tulevilla kierroksilla.
Veden kiertokulussa liikkuvat vesimäärät ja niiden ajallinen vaihtelu ovat keskeisiä vesien ekologi- sen tilan kannalta. Tulvien ja kuivuuden haittavaikutusten vähentäminen on toisaalta vesienhoidon eräänä tavoitteena, joka riippuu suoraan vesimääristä ja niihin kohdistuvista säätelytoimista. Tulva- direktiivin toimeenpanon kytkeminen vesienhoitoon varmistaa ilmastonmuutoksen riittävän tarkas- telun molemmista näkökulmista seuraavilla suunnittelukierroksilla. Myös kuivuusriskien käsitte- lyyn vesienhoidossa ollaan kehittämässä yhteiseurooppalaista lähestymistapaa ilman varsinaista direktiiviä.
Seuraavien kierrosten toimenpideohjelmissa ja vesienhoitosuunnitelmissa pyritään täsmentämään tietoa ilmastonmuutoksen vaikutuksista veden kiertokulkuun, vesistön kuormitukseen ja tilaan sekä tilaa parantaviin toimenpiteisiin. Samalla tarkastellaan mm. tarvetta
kehittää seurantaohjelmia vaikutusten havaitsemiseksi
tehdä muutoksia vesimuodostumien tyypittelyssä ja tyyppien referenssioloissa
kehittää tietoperustaa ilmastonmuutoksen huomioon ottamiseksi toimenpideohjelmissa ja kytkeä suunnittelua tässä mielessä entistä läheisemmin muihin vesien käyttötarkoituksiin ja maankäytön suunnitteluun
käyttää ilmastonmuutoksesta aiheutuvia poikkeavia ympäristötavoitteita
ottaa huomioon ilmastonmuutoksen tarkasteluun paremmin soveltuva, vesienhoitolain ulot- tuvuutta (2027) pidempi aikaskaala, esim. 40 vuotta.
Ilmastonmuutoksen vaikutukset
Tuoreimpien ilmastoskenaarioiden1 mukaan Suomen keskilämpötila vuonna 2020 on 1,2–1,8ºC kor- keampi kuin vertailujaksolla 1971–2000. Vuodelle 2050 kasvuskenaario on 2,3–3,7ºC, vuodelle 2080 se on 3,1–6,2ºC. Vastaavat sadannan kasvuskenaariot ovat 4–6, 8–13 ja 11–23 %. Sadannan rankkuus kasvaa enemmän kuin keskisadanta. Suurin vuorokausisadanta kasvaa talvella 20–40 %, kesällä 10–30 % vuosisadan loppuun mennessä. Nämä uudet skenaariot eivät merkittävästi poikkea aiemmis- ta; sadannan kasvuennuste on kuitenkin jossain määrin noussut erityisesti loppukesällä.
Vaikutukset hydrologiaan
Ilmastonmuutoksen tärkein vaikutus Suomen sisävesien hydrologisiin oloihin on siitä aiheutuva muutos valunnan, virtaamien ja vedenkorkeuksien vuodenaikaiseen jakaumaan. Vuosittaisen va- lunnan on arvioitu muuttuvan -5 … +10 % vesistöalueesta riippuen. Ilmaston muuttuessa talven valunta kasvaa merkittävästi lumen sulamisen ja vesisateiden lisääntymisen vuoksi. Pohjois- Suomessa varastotilavuutta tarvitaan edelleen lumen sulamisesta aiheutuvien kevättulvien pienen- tämiseen. Järvien säännöstelylupia joudutaan tarkistamaan muuttuvien hydrologisten olojen myötä.
Lumen sulamisen aiheuttamien kevättulvien oletetaan yleistyvän tulevina vuosikymmeninä Poh- jois-Suomessa. Sulamisvedet tulvivat voimakkaasti esimerkiksi Kittilässä ja Ivalossa keväällä 2005. On todennäköistä, että Pohjois-Suomessa lisääntyvät talvisademäärät yhdistettynä aluksi vä- häiseen lämpötilan nousuun johtavat mahdollisesti lähivuosikymmeninä kevättulvien riskin kas- vuun (Tammelin et al. 2002).
Pohjois-Suomessa suurimmat tulvat ovat tulevaisuudessa edelleen lumen sulamistulvia. Niiden suuruus pysyy ennallaan tai pienenee hieman, kun lumen sulamistulvan pienenemisen korvaa sa- dannan ja sadetulvan kasvu. Ilmastonmuutoksen alkuvaiheessa lumisuus ja kevättulvat voivat kui- tenkin kasvaa Pohjois-Suomessa väliaikaisesti, mutta myöhemmässä vaiheessa ne vähentyvät.
Periaatteessa lumipeitteen vähenemisellä ja talvella sulana pysyvän alueen laajenemisella voi olla myönteisiä vaikutuksia, koska ne helpottavat kevättulvia ja tasaavat vesistöjen vuodenaikaisvaihte- lua. Samalla pohjavesien imeytymisaika pitenee ja pohjavesivarat kasvavat. Muutokset tulvien ajoittumisessa vaikuttavat vesivoimatuotantoon ja vesistöjen säännöstelykäytäntöihin. Talvivalun- nan kasvun ja kevättulvien pienenemisen aikaansaama ohijuoksutustarpeen väheneminen johtaisi vesivoimalla tuotetun energian määrän kasvuun.
Pohjois-Suomen jokivesissä kevättulvien odotetaan kuitenkin vielä kasvavan muutaman vuosi- kymmenen aikana lisääntyneen lumisadannan takia erityisesti Kemijoen, Ivalonjoen ja Tornionjoen valuma-alueilla, mutta pienenevän myöhemmin lämpenemisen edetessä skenaarioiden mukaisesti.
Vedenhankinnan kannalta tärkeiden alivirtaamien määrällisistä muutoksista ei tiettävästi ole tehty arvioita, mutta järvien vedenkorkeusskenaariot viittaavat alivirtaamajaksojen pitenemiseen ja kesä- kauden alivirtaamien pienenemiseen.
Vaikutukset ainevirtaamiin ja vedenlaatuun
Vesistöt ovat pilaantumiselle erityisen herkkä ympäristö. Ilmastonmuutoksen vaikutukset veden laatuun aiheutuvat ennen kaikkea virtaamien äärevöitymisen seurauksena yleistyvistä tulva- ja kui- vuuskausista. Näiden vaikutuksia veden laatuun voidaan arvioida aikaisemmin sattuneiden tapaus- ten perusteella. Tulva lisää erittäin merkittävästi ravinteiden ja haitallisten aineiden kuormitusta
1 .
vesistöön. Kesätulvan aikana veden mukanaan tuoma kuormitus on satakertainen verrattuna kesän normaaliin virtaamaan. Osa kuormituksesta on peräisin luonnosta, osa johtuu ihmisen toiminnasta.
Ravinteita ja kiintoaineita huuhtoutuu veteen myös pelloilta ja metsistä. Talven lauhtuminen lisää hajakuormitusta ainakin maa- ja metsätalousvaltaisilta valuma-alueilta, vaikka vuositasolla keskimää- räinen valunta ei lisääntyisi. Kuormituksen lisääntyminen johtuu siitä, että ravinteita pidättävät kas- villisuusvyöhykkeet puuttuvat ja pintavalunnan suhteellinen osuus kasvaa maan ollessa roudassa.
Ilmastonmuutos saattaa myös johtaa metsämaahan vuosituhansien aikana kertyneen orgaanisen ai- neen nettomineralisaatioon ja sen seurauksena metsämaiden typpihuuhtoutumat voivat kasvaa merkit- tävästi. Ilmastonmuutoksen suoran vaikutuksen erottaminen muista metsämaiden huuhtoutumien taustatekijöistä on vaikeaa, mutta metsämaiden runsaan typpivaraston liikkeellelähtö on riskitekijä.
Suurimmat vaikutukset kohdistuvat Etelä- ja Lounais-Lapin alueelle. Veden lämpötilan noustessa levien kasvu lisääntyy ja happitilanne heikkenee järvissä ja rannikkovesissä etenkin pienten virtaa- mien aikana. Sinilevät voivat runsastua. Myös vesien bakteerimäärät saattavat lisääntyä. Jääpeite- kauden lyheneminen on toisaalta happitilanteen kannalta eduksi.
Peltojen ja metsien lumettomuus tullee lisäämään ravinteiden, fosforin ja typen, huuhtoutumista vesis- töihin. Ravinnekuormituksen seurauksena rehevöityneissä vesissä planktonlevästön perustuotanto kas- vaa, vesi samenee ja valon tunkeutuminen veteen vähenee ja hapenkulutus kasvaa. Rehevöitymisen myötä pohjaan vajoavan orgaanisen aineksen määrä lisääntyy ja pohjan happitila huononee. Kasvilli- suus ja myöhemmin myös pohjaeläimistö muuttuvat. Rehevöitymisen edetessä lajisto yksipuolistuu.
Simojoella ilmastonmuutoksen vaikutuksia ravinteiden huuhtoutumiseen on tarkasteltu INCA- typ- pimallilla. Mallissa huomioidaan kaikki tärkeimmät typen lähteet ja simuloidaan eri kuormitus- lähteistä peräisin olevaa typpeä ja muutuntaprosesseja alueen maaperässä sekä vesiuomissa. Mallis- sa käytettiin kahta FINSKEN projektista saatua alustavaa ilmastonmuutosskenaariota (matala ja korkea). Vuoden keskilämpötila muuttuu 2050 mennessä 1,5 °C (matala) tai 4,0 °C (korkea) ja sa- demäärä kasvaa vastaavasti 4 % ja 12 % 50 vuoden kuluessa.
Alustavan arvion mukaan ilmastonmuutoksen vaikutukset alueen hydrologiaan vuoteen 2050 men- nessä ovat tuntuvat. Etenkin syksyn ja talven sadanta lisääntyy ja lumi sulaa pitkin talvea monessa jaksossa. Nykyinen suuri kevättulva korvautuisi pienemmillä myöhäissyksyn ja talven tulvilla.
Epäorgaanista typpeä huuhtoutuisi ennusteen mukaan vesistöön 2-6 prosenttia enemmän kuin ny- kyisin. Maankosteuden ja lämpötilan muutosten myötä typpeä vapautuu maaperästä entistä enem- män, mutta myös kasvillisuuden typenotto lisääntyy. Typpioksiduulia voi vapautua maaperästä ilmaan jopa 30 % enemmän kuin ennen.
Vaikutukset pohjavesiin
Ilmastonmuutoksen vaikutuksia pohjavesivaroihin on tutkittu paljon vähemmän kuin pintavesiin kohdistuvia vaikutuksia. Talviaikaiset pohjavedenkorkeudet näyttäisivät nousevan, kesäaikaiset laskevat hieman loppukesästä. Kesän ja syksyn alimmat pohjavedenkorkeudet painuvat entistä alemmas. Tämä kuivien kausien paheneminen lisää pohjavesivarojen varassa olevan vesihuollon riskejä ja ongelmia. Suurissa pohjavesimuodostumissa sadannan ja sulannan vuodenaikaisrytmi vaikuttaa vähemmän kuin pienissä. Alimmat korkeudet ovatkin esiintyneet kaikkein suurimmissa pohjavesimuodostumissa vasta pintavesien kuivakausien päätyttyä. Kesäsateet päätyvät harvoin pohjaveteen saakka eivätkä näin ollen ole niin tehokkaita pohjaveden muodostumisen kannalta kuin vesisateet ja sulamisvedet syksyllä ja talvella, kun maan pintakerros on jo vedellä kyllästynyt ja pintavedet pääsevät suoraan pohjaveteen. Myös pohjaveden laatu saattaa heiketä pienissä pohja- vesimuodostumissa, koska alentuneet pohjavedenvirtaamat johtavat hapen puutteeseen sekä liuen- neen raudan, mangaanin ja metallien korkeisiin pitoisuuksiin. Tästä saatiin viitteitä vuosien 2002–
2003 kuivuuden aikana.
Muut vaikutukset
FINADAPT-projektissa on arvioitu ilmastonmuutoksen vaikutuksia muilta osin ympäristöön, ihmi- siin ja elinkeinoihin. Ilmastonmuutoksen ei odoteta vuoteen 2050 mennessä aiheuttavan merkittäviä terveysriskejä Suomen väestölle. Eliöstöön sen odotetaan vaikuttavan yhä voimakkaammin. Tulee uusia lajeja ja elinympäristöjä samalla kun vanhat siirtyvät pohjoisemmaksi, jossa nykyiset lajit ja elinympäristöt heikkenevät. Jotkut kalalajit, etenkin lohikalat, voivat kärsiä muutoksesta.
Hyötyviä tuotantosektoreita voivat Suomessa olla maa- ja metsätalous sekä lämmitysenergian kulutta- jat. Vesivoiman tuotantopotentiaali kasvaisi nykyisissä laitoksissa 10 % (Ilmava tutkimus, Tammelin et al, 2002) ja matkailuala voi saada suhteellista hyötyä eurooppalaisessa katsannossa. Kiinteistöjen ja liikenteeseen liittyvän rakentamisen kustannukset lisääntyisivät jonkin verran lähivuosikymmeninä ja enemmän myöhemmin. Koko kansantalouden kannalta muutoksia on pidetty melko vähäisinä, mutta korostettu niiden epävarmuutta sekä kansallisesta että varsinkin globaalien vaikutusten näkökulmasta.
3.2 Maa- ja metsätalous
Maidontuotantotilojen lukumäärä on vähentynyt erittäin voimakkaasti: vuonna 1965 Lapissa oli 10 530 maitotilaa, vuoden 2007 lopussa vain 572. Tuotettu maitomäärä on kuitenkin pysytellyt suun- nilleen samalla tasolla, hieman alle sadassa miljoonassa litrassa. Naudanlihan tuotanto on lievässä kasvussa, varsinkin emolehmien lukumäärä on viime vuosina kohonnut. Samoin lammastilojen lu- kumäärä on ollut viime vuosina kasvava. Vaikka kotieläintuotantoa harjoittavien tilojen lukumäärä laskee, ei maatilojen lukumäärä laske samaa vauhtia, vaan tilat jatkavat kasvinviljelytiloina. Vuonna 2006 Lapissa oli 1 850 tilaa, joista 800 oli kasvinviljelytiloja.
Maidontuotannon rakennemuutos tulee johtamaan siihen, että maitotilojen määrä vähenee edelleen noin 5 prosentin vuosivauhtia. Samanaikaisesti osa tiloista kasvattaa yrityskokoaan, jolloin tuotan- non määrä säilynee nykytasollaan. Voitaneen ennakoida, että käytössä olevan maatalousmaan mää- rä lisääntyy jonkin verran seuraavan kymmenen vuoden aikana, kun tuotantoaan kehittävät tilat raivaavat uutta peltoa tilakeskusten lähelle.
Lapin maatalouden karjatalouteen ja nurmiviljelyyn painottuva tuotantorakenne on vesistöjen kan- nalta siinä mielessä hyvä, että pitkäkestoisella nurmiviljelyllä ehkäistään fosforipäästöjä ja eroosio- ta. Keskittyminen lisää paineita lannan hyötykäytön kehittämiseksi mutta toisaalta voimakkaasti kohonneet lannoitteiden hinnat luovat painetta lannankäytön tehostamiseen.
Lapin metsäohjelman mukaan tulevina vuosina keskitytään nuorten metsien hoitoon ja kunnos- tusojitukseen. Hakkuutavoitteet ovat suuremmat kuin edellisellä ohjelmakaudella. Energiapuun kor- juumäärä on kasvamassa. Asetettujen uudistushakkuu- ja kunnostusojituspinta-alojen toteutumisen on arvioitu lisäävän laskennallisesti fosfori- typpi-, ja kiintoainekuormitusta. Metsäohjelma on laa- dittu ennen nykyistä taantumaa ja puunjalostusteollisuuden rakennemuutoksen vaikutukset puun kysyntään voivat olla ennakoitua erilaisemmat.
3.3 Asutus ja matkailu
Vuoteen 2015 mennessä vesienhoitoalueen väestön määrä vähenee edelleen ja keskittyy entisestään alueen eteläosiin. Haja-asutuksesta osa tulee keskitetyn viemäröinnin piiriin, mikä vähentää vesis- tökuormitusta. Pääpaino on viemäriverkostojen laajentamisessa keskusten läheisyydessä sekä keski- tettyjen jätevesijärjestelmien rakentamisessa. Haja-asutuksen ravinnekuormituksen väheneminen riippuu myös jätevesiasetuksen toimeenpanon onnistumisesta.
Matkailun määrä on kasvanut kaikissa seutukunnissa ja kasvanee edelleen. Vuoteen 2015 mennessä kaikkien isojen matkailukeskusten vesihuoltoratkaisut on saatettu nykyaikaiselle tasolle. Oloksen vesihuoltohanke valmistuu suunnittelukauden aikana.
3.4 Energia- ja kaivosteollisuus
EU:n päästötavoitteet aiheuttavat paineita uusiutuvan energiantuotannon lisäämiseen. Energian tuotannon näkökulmasta Lapin vahvuudet ovat vesivoima, turve, puu ja tuulivoima. Lappi on mal- mikriittistä aluetta ja malmin etsintä on Lapissa nykyisin hyvin intensiivistä. Alueella toimii lukui- sia malminetsintäyhtiöitä ja lähivuosina Lapissa avattaneen useampikin uusi kaivos. Vesienhoito- alueella on vireillä mm. Kolari-Pajala kaivoshanke. Turvetuotantopinta-alojen mahdollinen kasvu riippuu energiataloudellisista ratkaisuista.
4 VESIENHOIDON NYKYTILA 4.1 Kuormittava ja muuttava toiminta
4.1.1 Ravinne- ja kiintoainekuormitus
Vesienhoitotyössä käytettävät vesien pistekuormitusta koskevat tiedot perustuvat valtakunnalliseen valvonta- ja kuormitustietojärjestelmään, VAHTI-rekisteriin, tallennettuihin tarkkailutuloksiin vuo- silta 2001–2006. Hajakuormituksen arvioinnissa on käytetty Suomen ympäristökeskuksessa kehitet- tyä VEPS-arviointimallia, jonka avulla voidaan arvioida kolmannen jakovaiheen vesistöalueiden laskennallista ravinnekuormituksen suuruutta. VEPS-mallista saadaan erikseen maatalouden, metsä- talouden ja haja-asutuksen kuormitus sekä luonnonhuuhtoutuma ja laskeuma.
VEPS on staattinen malli, joka tuottaa kyseisen vesistöalueen potentiaalisen kuormitusriskin, ei tarkkoja kuormitusarvoja. Laskennassa ei oteta huomioon erilaisten hydrologisten vuosien aiheut- tamaa kuormituksen vaihtelua. VEPS:ssä pistekuormituksen ja laskeuman osalta tulokset perustuvat mittauksiin, joten ainoastaan nämä kuormittajat muuttuvat ajallisesti. Maatalouden osalta kuormi- tusluku edustaa 10 vuoden keskimääräistä kuormitusta. Käytetyt ominaiskuormitusluvut perustuvat eteläisempien alueiden tuloksiin ja niiden soveltuvuudesta Lapin alueille kaivataan tarkempaa tie- toa. Metsätalouden toimenpiteiden määrä (maanmuokkaus, kunnostusojitus) pohjautuu Metsätilas- tolliseen vuosikirjaan. VEPS:iä kehitetään lähivuosina nykyistä tarkemmaksi työkaluksi mm. maa- ja metsätalouden vesienhoidon tutkimusohjelman (2006–2008) tulosten pohjalta.
Kokonaisfosforin ainevirtaama on VAHTI ja VEPS -tietojen perusteella Suomen puolella keski- määrin 88 t/v. Virtaama- ja pitoisuustietojen avulla laskettu koko Tornionjoen vesistön ainevirtaama on keskimäärin 266 t/v (kuva 4).
Kuva 4. Tornionjoen mereen kuljettama kokonaisfosforin ainevirtaama vuonna 1990–2006. (Lähde: Perämeri- tietokanta).
Kokonaistypen ainevirtaama on VAHTI ja VEPS -tietojen perusteella Suomen puolella 2 240 t/v.
Virtaama- ja pitoisuustietojen avulla laskettu koko Tornionjoen vesistön ainevirtaama on keskimää- rin 4 074 t/v (kuva 5).
Ravinnekuormituksen vaikutus vesistössä riippuu biologisesti käyttökelpoisten ravinteiden määrästä ja kuormituksen vuodenaikaisesta jakautumisesta. Esimerkiksi kalanviljelystä peräisin oleva fosfo- rikuormitus ajoittuu kasvukaudelle, mutta rehujen kehityksen myötä fosforista alle kolmannes on leville käyttökelpoisessa muodossa. Metsätalouden ravinnekuormituksesta ja peltoviljelyn fosfori- kuormituksesta noin kolmannes on suoraan biologisen tuotannon hyödynnettävissä. Hajakuormituk- sesta pääosa tulee vesistöön keväällä tulvan mukana.
Kuva 5. Tornionjoen mereen kuljettama kokonaistypen ainevirtaama vuonna 1992–2006. (Lähde: Perämeri-tietokanta).
Eroosion aiheuttamaa kiintoainekuormitusta ilmenee siellä, missä vesi pääsee kosketuksiin paljaan maan kanssa. Eroosio voi olla merkittävä ongelma mm. viettävillä pelloilla, maa- ja metsätalouden ojituksissa ja metsämaan muokkauksissa. Eroosion irrottamiin maahiukkasiin on sitoutunut ravintei- ta, metalleja ja orgaanista ainetta. Hienojakoinen kiintoaines aiheuttaa pohjan liettymistä. Tornion- joki kuljetti vuosina 2001–2006 mereen keskimäärin 40 867 tonnia kiintoainetta vuodessa.
Alueen ihmistoiminnasta sisävesiin tulevasta laskennallisesta fosfori- ja typpikuormituksesta huomatta- va osuus tulee hajakuormituksena maa- ja metsätaloudesta sekä haja- ja loma-asutuksesta. (kuva 6 ja 7).
Kuva 6. Arvio sisävesiin kohdistuvasta kokonaisfosforin ainevirtaaman ja kuormituksen jakaumasta Tornionjoen ve- sienhoitoalueella (Suomen puoleinen alue, Lähde: VAHTI, VEPS). UUSI KUVA
Kuva 7. Arvio sisävesiin kohdistuvasta kokonaistypen ainevirtaaman ja kuormituksen jakaumasta Tornionjoen vesien- hoitoalueella (Suomen puoleinen alue, Lähde: VAHTI, VEPS
Kuormittava toiminta vesienhoitoalueella painottuu Tornionjoen vesistön alaosalle (kuva 8 ja 9), missä ihmistoiminnasta peräisin oleva fosfori- ja typpikuormitus on lähes puolet ravinteiden koko- naisainevirtaamista (taulukko 1 ja 2). Maatalous ja haja-asutus ovat suurimmat sisävesien päästöläh- teet tällä alueella. Teollisuuden päästöt kuormittavat suoraan rannikkovesiä (taulukko 3).
Taulukko 1. Osa-alueille kohdistuvan kokonaisfosforikuormituksen osuudet (%) päästölähteittäin ja kokonaisainevir- taamat t/v (Suomen puoleinen osa, lähteet: VEPS, VAHTI.)
Tornionjoki Muonionjoki Könkämäeno
Laskeuma 5,8 6,1 9,6
Luonnonhuuhtouma 52,4 76,9 83,6
Yhdyskunnat 1,1 1,8 0,4
Haja-asutus 8,4 4,6 0,3
Teollisuus, voimalaitokset ja kaivokset 0,0 0,0 0,0
Turvetuotanto 0,2 0,3 0,0
Kalankasvatus 0,4 0,3 0,0
Maatalous 27,6 5,5 0,0
Metsätalous 2,9 4,4 6,1
Muu kuormitus 1,2 0,0 0,0
Ainevirtaama t/v (Suomen puolelta) 47,1 28,4 12,1
Taulukko 2. Osa-alueille kohdistuvan kokonaistyppikuormituksen osuudet (%) päästölähteittäin ja kokonaisainevirtaa- mat t/v. (Lähteet: VEPS, VAHTI).
Tornionjoki Muonionjoki Könkämäeno
Laskeuma 10,4 9,7 16,9
Luonnonhuuhtouma 63,2 79,7 78,5
Yhdyskunnat 1,8 3,4 0,6
Haja-asutus 2,2 1,0 0,1
Teollisuus, voimalaitokset ja kaivokset 0,0 0,0 0,0
Turvetuotanto 0,8 0,8 0,0
Kalankasvatus 0,1 0,1 0,0
Maatalous 18,6 2,7 0,0
Metsätalous 1,9 2,6 4,0
Muu kuormitus 1,1 0,1 0,0
Ainevirtaama t/v (Suomen puolelta) 1 148 788 304
Kuva 8. Kokonaisfosforikuormitus Tornionjoen vesienhoitoalueella
Taulukko 3. Vesienhoitoalueen rannikkovesiin suoraan maalta kohdistuvan ravinnekuormituksen osuudet (%) päästö- lähteittäin ja kokonaisainevirtaama t/v. Laskelmissa ei ole mukana jokien tuomia ainemääriä (Lähteet: VEPS ja VAH- TI).
Kokonaisfosfori Kokonaistyppi
Laskeuma 1,3 0,3
Luonnonhuuhtouma 14,8 3,8
Yhdyskunnat 0,0 0,0
Haja-asutus 33,4 1,9
Teollisuus, voimalaitokset ja kaivokset 10,1 86,1
Turvetuotanto 0,0 0,0
Kalankasvatus 0,0 0,0
Maatalous 36,7 7,3
Metsätalous 3,3 0,5
Muu kuormitus 0,4 0,2
Ainevirtaama t/v 7,7 145,2
Vesienhoitoalueen rannikkovesiin suoraan maalta kohdistuva kokonaisfosforikuormitus on yhteensä noin 8 t/v, mistä pääosa on peräisin hajakuormituksesta (taulukko 3). Vastaavasti rannikkovesiin suoraan maalta kohdistuva kokonaistyppikuormitus on yhteensä 145 t/v. Typpikuormituksesta yli 80 % on peräisin teollisuudesta. Lisäksi on huomattava että Tornion kaupungin ja Hartwall Oy:n panimon jätevedet lasketaan mereen Haaparannan puhdistamon kautta, eivätkä ne ole mukana tässä laskelmassa. Pääosa vesienhoitoalueen rannikkovesiin tulevista ravinteista on kuitenkin peräisin Tornionjoesta, jonka mereen tuoman ainemäärän osuus kokonaisravinnemääristä on 85–95 %. Jo- kien mereen tuoma ravinneainevirtaama vaihtelee vuosittain riippuen voimakkaasti hydrologisista oloista (kuva 4 ja 5).
Kuva 9. Kokonaistyppikuormitus Tornionjoen vesienhoitoalueella
4.1.1.1 Asutus
Yhdyskuntien jätevedet
Tornionjoen vesienhoitoalueella asuvasta väestöstä noin 66 prosenttia on liittynyt viemäriverkostoi- hin. Pääosa vesienhoitoalueen yhdyskuntien jätevesistä käsitellään kuntakeskusten jätevedenpuhdis- tamoilla (taulukko 4). Suurimman asutuskeskittymän, Tornion kaupungin, jätevedet käsitellään Haaparannan kaupungin puhdistamolla ja lasketaan mereen Ruotsin puolella.
Merkittävimpiä hankkeita vesienhoitoalueella ovat olleet Kilpisjärven, Oloksen ja Ylläksen matkai- lukeskusten vesihuollon rakentamishankkeet sekä Karesuvanto-Karesuandon ja Muonion kirkonky- län jätevedenpuhdistamoiden tehostamistoimenpiteet.
Vesienhoitoalueella on vireillä useita merkittäviä vesihuoltoverkostojen rakentamishankkeita. Näil- lä hankkeilla saadaan arviolta noin 4 200 asukasta viemäriverkostojen piiriin
Yhdyskuntien typpikuormitus muodostaa Tornionjoen vesistöalueella noin neljänneksen ihmistoi- minnasta peräisin olevasta kokonaiskuormituksesta. Viemäriverkostojen liittyjämäärien kasvaessa myös typpikuormitus kasvaa. Sen sijaan fosforikuormituksessa on aleneva trendi, mikä kertoo hy- västä puhdistustehosta (kuva 10). Merkittävimpien yhdyskuntien jätevedenpuhdistamoiden luvat Tornionjoen vesienhoitoalueella vuonna 2008 on esitetty liitteessä 4.1.
Kuva 10. Yhdyskuntien jätevesikuormituksen kehitys Tornionjoen vesienhoitoalueella vesienhoitoalueella vv. 1990- 2006 (Suomen puoli, lähde: VAHTI-rekisteri).
Haja- ja loma-asutus
Vesijohtoverkostojen ulkopuolelle jää noin 2 200 asukasta ja jätevesiverkostojen ulkopuolelle noin 12 700 asukasta. Näistä monen kiinteistön jätevesien käsittely on puutteellista ja talousvesi on heik- kolaatuista tai vettä ei ole määrällisesti riittävästi. Hajanaisesti sijoittuvien kuluttajien vesihuoltoti- lanteen korjaamiseksi tarvitaan systemaattisia kehittämistoimenpiteitä joko kiinteistökohtaisina toimenpiteinä tai vesihuoltoverkostojen laajentamisina. Vesienhoitoalueella on vireillä useita mer- kittäviä vesihuoltoverkostojen rakentamishankkeita. Näillä hankkeilla saadaan arviolta noin 520 asukasta vesijohtoverkostojen piiriin ja 4200 asukasta viemäriverkostojen piiriin.
4.1.1.2 Teollinen toiminta ja yritystoiminta
Teollisuus ja kaivokset
Merkittävin teollisuuskompleksi Suomen puolella on Torniossa sijaitseva Outokumpu Chrome Oy ja Outokumpu Stainless Oy ferrokromi- ja terästehdas. Jätevedet lasketaan Tornion edustan rannik- koalueelle. Typpikuormitus on peräisin pääosin ferrokromi- ja terästehtaan prosessivesistä. Typpi- kuormitusta tulee myös saniteettipuhdistamon jätevesistä ja teräsulaton jäähdytysvesistä.
Torniossa sijaitsevan Hartwall Oy:n panimon jätevedet johdetaan Haaparannan puhdistamolle.
Puhdistamo laskee puhdistetut jätevedet Haaparannan edustan merialueelle. Voimassa olevat teolli- suuslaitosten jätevesien johtamista koskevat luvat Tornionjoen vesienhoitoalueella vuoden 2008 alussa on esitetty liitteessä 4.3.
Kuva 11. Terästeollisuuden typpi- ja kromikuormituksen kehitys Tornionjoen vesienhoitoalueella vv. 1990-2006 (lähde:
VAHTI-rekisteri).
Turvetuotanto
Turvetuotannon osuus kokonaiskuormituksesta on pieni, mutta paikallisesti sillä voi olla merkitystä vesistöjen kuormittajana. Turvetuotantoalueilta huuhtoutuu vesistöihin kiintoainetta, ravinteita ja rautaa. Kiintoaine voi aiheuttaa vesistössä liettymishaittoja. Tuotantoalueelta lähtevässä vedessä typpi on suurelta osin epäorgaanisessa muodossa ja siten vesistön leville ja kasvillisuudelle käyttö- kelpoisessa muodossa. Vesienhoitoalueen turvetuotantopinta-ala on noin 1 000 ha. Suurin tuotanto- alue on Teuravuoma Kolarissa. Turvetuotantoalueet Tornionjoen vesienhoitoalueella vuoden 2008 alussa ja niiden lupatiedot on esitetty liitteessä 4.2.
Kalankasvatus
Tornionjoen vesienhoitoalueella on kaksi kalanviljelylaitosta. Riista- ja kalatalouden tutkimuslai- toksen Muonion kalanviljelylaitos ja Naamijoen lohi Pellossa. Kalankasvatuksen osuus kokonais- kuormituksesta on vähäinen. Kalankasvatuslaitokset Tornionjoen vesienhoitoalueella vuoden 2008 alussa ja niiden lupatiedot on esitetty liitteessä 4.4.
4.1.1.3 Maatalous
Lapin maatalous on maitotilavaltaista ja tilojen keskikoko valtakunnalliseen tasoon nähden pieni.
Maatilojen määrän kehitys on aleneva ja vuonna 2010 arvioidaan tiloja olevan noin
1 800. Tilojen määrän vähenemisestä huolimatta maataloustuotannon volyymi ei ole Lapissa juuri- kaan laskenut. Peltoviljely on pääasiassa nurmiviljelyä. Peltomaiden eroosio ei ole muuhun maahan verrattuna suuri ongelma, koska n. 90 % peltomaasta on aina kasvillisuuden peitossa toisin kuin viljanviljelyalueilla, missä peltoalueet ovat kasvukauden ulkopuolella paljaana. Suhteellisen viileän ilmaston alueella heinän viljelyssä torjunta-aineiden käyttö on vähäistä, siten torjunta-aineista ei aiheudu myöskään ongelmia pintavesille tai pohjaveden otolle.
Vaikka kotieläintalouden suorat eli pistemäiset päästöt ovat merkittävästi vähentyneet viime vuosi- kymmenten aikana, voi niitä aiheutua muun muassa lantavarastojen vuodoista ja ylitäytöistä, jaloit- telutarhoista sekä pesuvesistä ja säilörehujen puristenesteistä, mikäli niitä ei käsitellä asianmukai- sesti tai kerätä talteen.
Ravinteita huuhtoutuu pellosta erityisesti keväällä sulamisvesien aikana ja sekä syksyllä syyssatei- den aikana. Myös kesällä kuormitusta voi syntyä säilörehun puristenesteen tai lannan levityksen vuoksi. Lannan typen ja fosforin hävikkiä tapahtuu sekä pintavaluntana että pohjavesiin. Maan kyl- lästyminen fosforilla lisää sen huuhtoutumisalttiutta.
Maatalous on laskennallisesti suurin ihmistoiminnasta peräisin oleva fosforin ja typen päästölähde Tornionjoen vesienhoitoalueella. Maatalous on keskittynyt Lapissa Etelä- ja Lounais-Lappiin, missä luonnonolosuhteet ovat suotuisimmat maatalouden harjoittamiselle. Tornionjoen vesistöalueella Suomen puoleisella osalla peltoja on noin 12 500 ha (taulukko 4). Tornionjoen alaosalla maatalous muodostaa noin neljänneksen fosforin kokonaiskuormituksesta (taulukko 1).
Porotalouden aiheuttamaa kuormitusta ei ole yleensä huomioitu erikseen vesistöjä kuormittavana tekijänä. Poroja pidetään varsinkin alueen eteläosissa talvisin tarhoissa ja osa kasvinviljelytiloista tuottaa heinää poroille. Porojen määrä koko Lapissa on viime vuosina ollut reilut 200 000 poroa.
Ongelmia on havaittu lähinnä silloin, kun porojen talvista ruokintaa on järjestetty vesistöjen jäällä tai rannalla.
Taulukko 4. Osa-alueiden peltopinta-alat ja eläinmäärät (lähde TIKE).
Tornionjoki Muonionjoki Könkämäeno
Peltoala, ha 11 594 891 -
Naudat, kpl 9 011 567 -
Lampaat, kpl 4 476 1 350 -
4.1.1.4 Metsätalous
Metsätaloudesta peräisin oleva laskennallinen ravinnekuormitus on vähentynyt aina 1990-luvun lopulle asti, millä tasolla kuormitustaso on sittemmin pysytellyt. Metsätalouden kuormituksen arvi- ointia hankaloittaa se, että laskelmissa metsätaloustoimenpiteiden oletetaan jakautuneen tasaisesti koko alueelle.
Uudisojituksia ei enää tehdä mutta kunnostusojitusten tarve on suuri. Lapin metsäohjelmassa 2006–
2010 on arvioitu, että seuraavan 10-vuoden aikana kunnostusojitusten tarve Lapissa olisi noin 200 000 ha. Nykyisin kunnostusojituksia tehdään 5 000–6 000 ha vuodessa eli tarve olisi noin nelinker- tainen nykytasoon verrattuna
Metsätaloustoimista maan muokkaus, avohakkuut sekä rantametsien hakkuut vaikuttavat ojituksen ohella eniten vesiluonnon tilaan. Etenkin pienillä valuma-alueilla kevään ja kesän ylivalumat kas- vavat. Metsätalouden suhteellinen osuus vesistöjen kokonaisfosfori- ja typpikuormituksesta vaihte- lee alueittain riippuen sekä metsätalouden toimenpiteistä ja toimenpidealojen suuruudesta että mui- den kuormittajien osuudesta. Etenkin latvavesillä metsätalous on usein ainoa suora ihmistoiminnan aiheuttaman kuormituksen lähde. Kiintoainekuormitus on pääasiallinen syy pienten virtavesien liet- tymiseen.
4.1.2 Haitalliset aineet
Haitallisilla aineilla tarkoitetaan valtioneuvoston vesiympäristölle vaarallisista ja haitallisista aineis- ta annetussa asetuksessa (1022/2006) mainittuja aineita tai yhdisteitä. Näitä ovat mm. erilaiset ras- kasmetallit ja orgaaniset ympäristömyrkyt. Asetuksessa on myös määritelty ko. aineille ja yhdisteil- le ympäristölaatunormeja (EQS), joilla tarkoitetaan pitoisuuksia, joita ei saa ihmisen terveyden tai pintaveden suojelemiseksi ylittää.
