Kemijoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelma vuoteen 2015
Kemijoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelma
vuoteen 2015
Yhteistyöllä parempaan vesienhoitoon
Kemijoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelma
vuoteen 2015
Yhteistyöllä parempaan vesienhoitoon
KEMIJOEN VESIENHOITOALUE
Julkaisija: Lapin ympäristökeskus
Kannen kuva: Kulttuuriympäristö tutuksi -hanke, Lapin ympäristökeskus Taitto: Ritva-Liisa Hakala
Kustantaja Ympäristöministeriö
Julkaisua on saatavana myösd internetistä:
www.ymparisto.fi > Ympäristönsuojelu > Vesiensuojelu > Vesienhoitoalueet Paino: Vammalan kirjapaino, 2010
ISBN 978-952-11-3692-4 (nid.)
SISÄLLYS
1 Johdanto ... 7
1.1 Vesienhoitosuunnitelmien tarkoitus ...7
1.2 Suunnitelmien laatiminen ...7
1.3 Vesienhoidon suunnittelun vaikuttavuus...10
1.4 Vesiensuojelun taustaa ...11
2 Vesienhoitoon liittyvät ohjelmat ja sopimukset ... 12
2.1 Kansainvälinen yhteistyö ja sopimukset ...12
2.2 Kansalliset ohjelmat ja suunnitelmat ... 14
2.3 Alueelliset ohjelmat ja suunnitelmat ...15
3 Vesienhoitoalueen yleiskuvaus ... 17
3.1 Luonnonolot, maankäyttö ja asutus ...17
3.2 Pintavedet ...20
Joet ja järvet ...20
Rannikkovedet ...22
3.3 Pohjavedet ...22
Pohjavesialueiden kartoitus ja luokittelu ...22
Pohjavesivarat ... 24
3.4 Toimintaympäristön muutokset ...25
Ilmastonmuutos ...25
Muut toimintaympäristön muutokset ...27
3.5 Uudet hankkeet ...28
4 Suunnitelmassa tarkasteltavat vedet ... 29
4.1 Tarkastelun periaatteet ...29
4.2 Järvet, joet ja rannikkovedet ...29
Tyypittely ...29
Järvet ...0
Joet ... 1
Rannikkovedet ... 2
4.3 Suunnitelmassa tarkasteltavat pohjavedet ...33
5 Erityiset alueet ... 34
5.1 Talousveden ottoon käytettävät vedet...34
5.2 Elinympäristön tai lajien suojeluun määritellyt alueet ...35
5.3 Uimavedet ...38
6 Vesien tilaa heikentävä toiminta ... 39
6.1 Vesien kuormitus ...39
Asutus ...44
Teollisuus ja yritystoiminta ...45
Maatalous ...47
Metsätalous ...48
Maa-ainesten otto ...49
Liikenne ...49
Pilaantuneet maa-alueet ...50
Muu tilaa heikentävä toiminta ... 51
6.2 Vesien säännöstely ja rakentaminen ...53
Voimataloudelliset toimenpiteet ...5
Virtavesien perkaukset ...55
Voimakkaasti muutetut ja keinotekoiset vedet ...56
6.3 Vesien tilaan vaikuttava vedenotto ...57
Pintavedenotto ... 57
Pohjavedenotto ... 57
6.4 Yhteenveto järvien, jokien ja rannikkovesien tilaa heikentävästä toiminnasta ...57
6.5 Yhteenveto pohjavesien tilaa heikentävästä toiminnasta ...58
7 Vedenkäytön taloudellinen analyysi... 60
7.1 Vesien käyttötarkoitusten taloudellinen merkittävyys ...60
7.2 Veden hankinnan ja tarpeen pitkän ajan ennusteet ...60
7.3 Kustannusten kattamisen periaatteen huomioon ottaminen vesihuollossa...61
7.4 Toimenpiteiden kustannustehokkuuden tarkastelu ...62
8 Vesien seuranta ... 63
8.1 Järvien, jokien ja rannikkovesien tilan seuranta ...63
8.2 Pohjavesien seuranta ...67
9 Vesien tila ... 70
9.1 Pintavesien tilan arviointi ...70
Pintavesien nykytila ...72
Voimakkaasti muutetut ja keinotekoiset vesistöt ...75
Erityiset alueet ...75
9.2 Ihmistoiminnan vaikutukset pintavesien tilaan ... 76
9.3 Pohjavesien riskialueet ...79
9.4 Pohjavesien tilan arviointi ...79
Pohjavesien luokittelujärjestelmä ...79
Pohjavesien kemiallinen ja määrällinen tila ... 81
10 Vesien tilatavoitteet ja parantamistarpeet ... 82
10.1 Ympäristötavoitteiden määrittäminen ...82
10.2 Pintavesien ympäristötavoitteet ...82
Yleistä ...82
Erityiset alueet ...8
Uudet hankkeet ...84
10.3 Pohjavesien ympäristötavoitteet ...84
10.4 Pintavesien tilan parantamistarpeet ...85
10.5 Pohjavesien tilan parantamistarpeet ...86
11 Vesienhoidon toimenpiteet ... 88
11.1 Johdanto ...88
11.2 Sektorikohtaiset toimenpiteet ...90
Yhdyskunnat ...90
Haja-asutus ... 91
Teollisuus ja yritystoiminta ...96
Maatalous ... 100
Metsätalous ... 104
Liikenne ... 108
Vedenotto ... 110
Vesistöjen kunnostus, säännöstely ja rakentaminen ... 11
Toimenpiteet poikkeuksellisten tilanteiden varalle ... 120
Muut toimenpiteet ... 121
11.3 Ehdotukset toimenpideyhdistelmiksi sekä arvio niiden vaikutuksista ja kustannuksista ...122
Vesienhoitosuunnitelmien toimeenpanoon liittyvät taloudelliset edellytykset ...122
Toimenpideyhdistelmät ...122
Toimenpideyhdistelmien vaikutukset vesien tilaan ... 12
Toimenpiteiden kustannukset ... 124
Toimenpideyhdistelmien muut vaikutukset ... 126
11.4 Tavoitteiden saavuttaminen ...128
12 Tietolähteet ja tiedonsaanti ... 130
12.1 Verkkosivut ja toimenpideohjelmat ...130
12.2 Rekisterit ...130
12.3 Muut lähteet ...130
13 Kansalaisten kuuleminen ja vaikutusmahdollisuudet ... 133
13.1 Yhteistyöryhmä ...133
13.2 Kuulemiskierrokset ...133
13.3 Alueelliset tilaisuudet ...134
13.4 Saamelaiskäräjälain (§ 9) mukainen neuvotteluvesienhoito- suunnitelmasta ...134
13.5 Yhteenveto esitetyistä lausunnoista ja mielipiteistä ...134
13.6 Palautteen huomioon ottaminen ...135
14 Ympäristöselostus ... 136
14.1 Johdanto ...136
14.2 Vesienhoitosuunnitelman sisältö ja päätavoitteet ...136
14.3 Ihmistoiminnasta aiheutuvat erityiset ympäristöongelmat vesienhoitoalueella ...137
14.4 Vesienhoitosuunnitelman vaikutusten kohdentuminen ...138
14.5 Muut vesienhoitoon liittyvät suunnitelmat ja ohjelmat ja niiden vaikutus vesienhoitosuunnitelmaan ...138
14.6 Valitut vaihtoehdot ja niiden valintaperusteet ...138
14.7 Vaihtoehtojen vaikutukset ...138
14.8 Toimenpiteet, joilla aiotaan ehkäistä, vähentää tai poistaa vesienhoitosuunnitelman toteuttamisesta aiheutuvia haittoja ...143
14.9 Aineiston hankintaan ja vaikutusten arviointiin liittyvät puutteet ...143
14.10 Miten tavoitteiden toteutumista ja toimenpiteiden vaikutuksia aiotaan seurata ...143
14.11 Ympäristöselostuksen yhteenveto ...144
Vesienhoidon käsitteitä ... 145
Yhteystiedot ... 147
Liiteet Liite 1. Selvitys hankkeista, jotka voivat aiheuttaa poikkeamia ...148
tilatavoitteisiin
Saamenkieliset tiivistelmät
Tiivistelmä 1. Pohjoissaame ...151 Tiivistelmä 2. Inarinssaame ...159 Tiivistelmä 3. Koltansaame...167
1.1
Vesienhoitosuunnitelmien tarkoitus
Mihin vesienhoidon suunnittelulla pyritään?
Vesiensuojelun ja -hoidon yleinen tavoite on jokien, järvien, rannikkovesien ja pohja- vesien vähintään hyvä tila vuoteen 2015 mennessä. Erinomaisiksi tai hyviksi arvioitu- jen vesien tilaa ei saa heikentää. Nämä tavoitteet ovat yhteisiä koko Euroopan unionin alueella. Vesistöjä rehevöittävien, pilaavien sekä muiden haitallisten aineiden pääsyä vesiin rajoitetaan. Tulvien ja kuivuuden aiheuttamia haittoja vähennetään.
Vesien tilaa arvioidaan uuden luokittelun keinoin. Ensimmäinen uuden luokittelun mukainen pintavesien tilan arviointi valmistui kesäkuussa 2008. Jokien, järvien ja rannikkovesien tila luokitellaan ekologisen ja kemiallisen tilan perusteella erinomaiseksi, hyväksi, tyydyttäväksi, välttäväksi tai huonoksi ottaen huomioon vesialueen luon- taiset ominaisuudet. Aiemmin veden laatua luokiteltiin sen mukaan, miten käyttö- kelpoista se on ihmisen kannalta. Pohjavesiä luokitellaan hyvään tai huonoon tilaan kemiallisen ja määrällisen tilan perusteella sen mukaan, kumpi niistä on huonompi.
Vesien tilan seurantaa kehitetään niin, että sillä saadaan luokitteluun tarvittavaa tietoa.
1.2
Suunnitelmien laatiminen
Suunnitelmat tehdään vesienhoitoalueille
Vesienhoito edellyttää laajaa yhteistyötä. Vesienhoitoa suunnitellaan vesienhoito- alueittain, joita on Manner-Suomessa viisi. Lisäksi muodostetaan kaksi kansainvälistä vesienhoitoaluetta, toinen Ruotsin ja toinen Norjan kanssa (kuva 1.2.1). Ahvenanmaa muodostaa oman vesienhoitoalueen ja vastaa itse EU:n vesipolitiikan puitedirektii- vin toimeenpanosta. Vesienhoitoalue muodostuu yhdestä tai useammasta vesistö- alueesta.
Suunnitelma syntyy yhteistyössä
Vesienhoitosuunnitelma on perusta vesienhoitoalueen vesiensuojelulle. Se sisältää yh- teisen näkemyksen koko vesienhoitoalueen vesiensuojelun ongelmista sekä niiden ratkaisukeinoista.
1 Johdanto
Vesienhoidon suunnittelua ohjaavat erityisesti laki vesienhoidon järjestämisestä (1299/2004) eli vesienhoitolaki ja sen pohjalta annetut asetukset. Vesienhoitolailla ja siihen liittyvillä muilla säädöksillä on pantu täytäntöön EY:n vesipolitiikan puitedirektiivi (2000/60/EY).
Vesienhoitolaissa säädetään viranomaisten yhteistyöstä, vesien tilaan vaikuttavien tekijöiden selvittämisestä, seurannasta, vesien luokittelusta, vesienhoidon suunnittelusta sekä kansalaisten ja eri tahojen osallistumisesta suunnitteluun. Asetuksella vesienhoitoalueista (1303/2004) sekä asetuksella vesienhoidon järjestämisestä (1040/2006) säädetään tarkemmin suunnittelutyön järjestämisestä vesienhoitoalueilla ja eri sidosryhmien osallistumisesta vesienhoitosuunnitel- man valmisteluun.
Vesienhoitolaki ohjaa vesienhoidon suunnittelujärjestelmää, mutta toiminnanharjoittajia kos- kevista luvista päätetään edelleen ympäristönsuojelulain (86/2000), vesilain (264/1961) ja muun lainsäädännön mukaisesti.
Vesienhoitolain 13 §:n mukaan
Alueellisen ympäristökeskuksen on vesienhoitosuunnitelman laatimista varten tehtävä:
1) hoitosuunnitelman laatimisen aikataulu ja työohjelma vähintään kolme vuotta ennen hoitosuunnitelmakauden alkamista;
2) yhteenveto vesistöalueen hoitoa koskevista keskeisistä kysymyksistä vähintään kaksi vuotta ennen hoitosuunnitelmakauden alkamista; sekä
3) hoitosuunnitelmaehdotus vähintään vuosi ennen hoitosuunnitelmakauden alkamista.
Vesienhoitolain 15 §:n mukaan
Alueellisen ympäristökeskuksen on varattava kaikille mahdollisuus tutustua hoitosuunnitel- maehdotukseen ja sen tausta-asiakirjoihin sekä varattava tilaisuus esittää mielipiteensä val- misteluasiakirjoista kirjallisesti tai sähköisesti.
Ympäristökeskuksen on julkaistava kuulutus valmisteluasiakirjojen nähtävillä olosta alueen kuntien ilmoitustauluilla. Asiakirjat on pidettävä nähtävillä tarpeellisilta osin alueen kunnissa ja ne on julkaistava sähköisesti. Ympäristökeskuksen on lisäksi pyydettävä tarvittavat lausunnot.
Laki vesienhoidon järjestämisestä
Suunnitelman laativat vesienhoitoalueella toimivat ympäristökeskukset yhteistyöryh- mien kanssa. Yhteistyöryhmiin on koottu mahdollisimman kattavasti alueen eri etu- ryhmien edustus. Yhteistyöryhmä tekee alueelliselle ympäristökeskukselle ehdotuksia vesienhoidon tavoitteista. Se seuraa, arvioi ja ennakoi vesien käyttöä, suojelua ja tilaa sekä näiden kehitystä alueella. Yhteistyöryhmä käsittelee ehdotusta vesienhoitosuun- nitelmaksi sekä sitä varten laadittuja selvityksiä ja ohjelmia ja ottaa niihin kantaa.
Vesien tilan parantamiseksi ja säilyttämiseksi tarvittavat toimenpiteet suunnitellaan toimenpideohjelmassa, jonka laadinnassa myös hoidetaan pääosa käytännön yhteistyös- tä. Toimenpideohjelman yhteenveto on keskeinen osa vesienhoitosuunnitelmaa.
Kuva 1.2.1. Vesienhoitoalueet.
Vesienhoitoalueet 1 Vuoksen vesienhoitoalue
2 Kymijoen–Suomenlahden vesienhoitoalue 3 Kokemäenjoen–Saaristomeren-
Selkämeren vesienhoitoalue 4 Oulujoen–Iijoen vesienhoitoalue 5 Kemijoen vesienhoitoalue
Kansainväliset vesienhoitoalueet 6 Tornionjoen alue (yhdessä Ruotsin kanssa) 7 Tenon–Näätämöjoen–Paatsjoen alue (yhdessä Norjan kanssa)
8 Ahvenanmaa huolehtii itse vesipolitiikan puitedirektiivin toimeenpanosta ja muodostaa oman vesienhoitoalueen.
Vesienhoitoalueen raja Ympäristökeskusten rajat
© SYKE rantaviiva-aineisto © Maanmittauslaitos lupa nro 7/MML/08
Tavoitteena on avoin ja osallistuva vesienhoidon suunnittelu. Onnistunut suunnittelu perustuu riittäviin ja luotettaviin tietoihin. Tietopohjan kartuttamiseksi tarvitaan laajaa yhteistyötä ja eri tahojen kuulemista.
Suunnitelma tarkistetaan kuuden vuoden välein – seuraavaksi vuonna 2015.
Suunnitelmien laadinnassa käytetty ohjeistus esimerkiksi toimenpiteiden määrittely, kustannusten laskenta ym. on nähtävissä verkko-osoitteessa: www.ymparisto.fi >
Ympäristönsuojelu > Vesiensuojelu > Vesienhoidon suunnittelu ja yhteistyö > Vesien- hoitosuunnitelma ja toimenpideohjelma > Vesienhoidon suunnittelun materiaalia.
Vesienhoidon toimenpiteiden toteuttamisen varmistamiseksi laaditaan vesienhoi- don toteutusohjelma. Lisäksi kehitetään toimenpiteiden toteutuksen seurantajär- jestelmä.
1.3
Vesienhoidon suunnittelun vaikuttavuus
Miten vesienhoidon suunnittelu vaikuttaa?
Vesienhoidon suunnittelu ja sen tuloksena syntyvät toimenpideohjelmat ja vesienhoi- tosuunnitelmat edistävät vesiensuojelua monella tavalla. Vesienhoitosuunnitelmissa esitettävät ratkaisut vaikuttavat hankkeita ja toimenpiteitä koskevaan päätöksente- koon. Vielä tärkeämpää on, että suunnittelun kuluessa tuotetaan uutta tietoa ja että eri toimijat ovat vuorovaikutuksessa ja pyrkivät yhteisymmärrykseen etenemisen suun- taviivoista. Vesienhoidon suunnittelun vaikuttavuus syntyy mm. seuraavin tavoin:
• Tietämys vesien tilasta ja tilaan vaikuttavista tekijöistä paranee.
• Vesienhoidon suunnittelussa asetetaan alueelliset tavoitteet vesienhoidolle sekä määritellään toimet, joilla tavoitteet saavutetaan.
• Tietämys toimien vaikuttavuudesta paranee.
• Vesienhoidon suunnittelussa tunnistetaan, onko suunnittelualueella kohteita, joissa on luonnonolojen, teknisten tai taloudellisten syiden vuoksi käytettävä lievempiä tavoitteita.
• Vesienhoidon suunnittelun tulokset vaikuttavat lupapäätösten kautta käytän- nön toimien toteutukseen.
• Vesienhoidon suunnittelu ohjaa vesiin liittyviä toimia sekä maankäytön suun- nittelua koskevaa päätöksentekoa.
• Vesienhoidon suunnittelua voidaan hyödyntää EU:n ja kansallisen rahoituksen ohjaamisessa (kuten maatalouden ympäristötuki, aluekehitysrahoitus).
Suunnitelma on otettava huomioon lupakäsittelyssä
Lupaa edellyttävää yksittäistä hanketta koskevat velvoittavat toimet määritellään jat- kossakin olemassa olevan lainsäädännön perusteella. Lupia käsitellään erityislainsää- däntöön, kuten vesilakiin, ympäristönsuojelulakiin, maankäyttö- ja rakennuslakiin sekä luonnonsuojelulakiin perustuvissa lupamenettelyissä. Vesienhoitosuunnitelman hyväksymisen jälkeisissä lupapäätöksissä on kerrottava, miten vesienhoitosuunni- telma on päätöksessä otettu huomioon.
1.4
Vesiensuojelun taustaa
Vesienhoito perustuu vesienhoitolainsäädännön lisäksi valtioneuvoston periaatepää- tökseen vesiensuojelun suuntaviivoista vuoteen 2015 ja valtioneuvoston hyväksy- mään Suomen Itämeren suojeluohjelmaan. Vaikka Suomella on pitkät perinteet ve- sienhoidossa, kaikkia tavoitteita ei ole vielä saavutettu. Monilla alueilla tarvitaan tehostettuja toimia vesien tilan kohentamiseksi.
Vesiensuojelun ja -hoidon painopisteet vaihtelevat alueiden erityispiirteiden mu- kaan. Pintavesien suojelemiseksi etenkin eteläisemmässä Suomessa tärkeintä on vähentää erityisesti rehevöitymistä aiheuttavien ravinteiden sekä haitallisten ja happea kuluttavien aineiden kuormitusta. Samalla suojellaan vesiluontoa. Pohja- vesiä suojellaan niiden laatua heikentäviltä riskeiltä sekä toimilta, jotka vähentävät pohjaveden muodostumista.
www.ymparisto.fi > Ympäristönsuojelu > Vesiensuojelu > Valtioneuvoston peri- aatepäätös vesiensuojelun suuntaviivoista vuoteen 2015.
Monien voimakkaasti kuormitettujen vesien tila parani merkittävästi 1970- ja 1980-luvuilla, jolloin toteutettiin yhdyskuntien ja teollisuuden vesiensuojelutoimia.
1990-luvun puolivälin ja 2000-luvun alun välisenä aikana vesien tila ei ole kuitenkaan kehittynyt suotuisasti. Erityisen huolestuttavaa on jokien heikko tila sekä rannikko- vesien rehevöitymisen lisääntyminen Suomenlahdella, Saaristomerellä ja osittain myös Pohjanlahdella. Vesiensuojelutarpeita lisää se, että huomattava osa väestöstä asuu tilaltaan heikentyneiden vesien äärellä.
1970–1980-lukujen aikana laadittiin silloisen vesihallituksen johdolla koko maahan vesienkäytön kokonaissuunnitelmat. Tämän jälkeen valmisteltiin osaan maata vesis- töaluekohtaisia tai alueellisia yleissuunnitelmia. Eräät alueelliset ympäristökeskukset ovat myöhemmin laatineet koko toimialueensa kattavia vesien ja ympäristön käytön, hoidon ja suojelun kehittämissuunnitelmia, joissa on esitetty vesien nykytila sekä toimenpiteet ja tavoitteet vesien eri käyttömuotojen ja eri tehtävien kehittämiseksi.
Edellisen kymmenvuotisohjelman ”Vesiensuojelun tavoitteet vuoteen 2005” tavoite ei ole kaikilta osin toteutunut, sillä haitallisesti muuttuneiden vesialueiden tila ei ole oleellisesti parantunut. Pintavesien ongelmana ovat edelleen ravinnekuormitus ja rakenteelliset muutokset. Luonnontilaiset pienvedet ovat selvästi taantuneet. Lähes puolella vedenhankinnalle tärkeistä pohjavesialueista on toimintaa, joka on riski pohjaveden tilalle.
2.1
Kansainvälinen yhteistyö ja sopimukset
Suomen vesiensuojelun ja -hoidon politiikkaan vaikuttaa kansainvälinen yhteistyö.
Erityisen tärkeää on yhteistyö naapurivaltioiden kanssa, lainsäädäntö- ja ohjelmatyö Euroopan unionissa sekä Itämeren aluetta koskeva kansainvälinen yhteistyö.
Suomella on rajavesisopimukset Venäjän (1964), Ruotsin (1971) sekä Norjan (1980) kanssa. Rajavesiasioihin vaikuttaa myös YK:n alaisen Euroopan talouskomission (UNECE) rajavesisopimus (1996), joka ehkäisee, rajoittaa ja vähentää sellaista ve- sien pilaantumista, jonka vaikutukset ulottuvat tai todennäköisesti voivat ulottua maasta toiseen. Sopimuksilla edistetään vesiensuojelua yhteisissä vesistöissä. Lisäksi ympäristöyhteistyön Venäjä-strategia 2006–2010 määrittelee toiminnan painopisteet vesiensuojelussa.
Itämeren alueen merellisen ympäristön suojelua koskevan Helsingin yleissopimuksen (HELCOM 1992) tarkoituksena on pysäyttää Itämeren saastuminen. Itämeren suojelun uusi toimintaohjelma valmistui 15.11.2007. YK:n alainen Kansainvälinen merenkul- kujärjestö (IMO) hyväksyi vuonna 2005 koko Itämerelle erityisen herkän merialueen aseman lukuun ottamatta Venäjän aluevesiä. IMO on myös kehittänyt etenkin meren- kulun turvallisuutta parantavia ja ympäristöriskejä vähentäviä pelisääntöjä.
EU:ssa on valmisteltu ja valmisteilla useita vesipolitiikan puitedirektiiviin ja vesienhoi- toon liittyviä direktiivejä tai suosituksia, kuten tulvadirektiivi, meristrategiadirektiivi ja ilmastostrategia. Lisäksi on laadittu Euroopan unionin rannikkoalueiden yhdenne- tyn käytön ja hoidon suosituksen (2002) mukaisesti Suomen rannikkostrategia.
Meristrategiadirektiivin ja vesipuitedirektiivin yhteensovittaminen
Euroopan unionin neuvosto on hyväksynyt direktiivin yhteisön meriympäristöpo- litiikan puitteista (meristrategiapuitedirektiivi) KOM(2005)504 syksyllä 2008. Di- rektiivin päätarkoituksena on, että yhteisön meriympäristöt ovat hyvässä tilassa vuoteen 2020 mennessä. Jäsenvaltioiden on saatettava direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan kahden vuoden kuluessa voimaantulopäivästä. Lisäksi direktiivin toimeenpanoa on tehostettava ja helpotettava vesipuitedirektiivin rinnalla. Samoin tulee arvioida päällekkäisyyksiä ja synergiaa muiden säädösten kuten vesipuitedirektiivin, luontodirektiivin, yhdys- kuntajätevesidirektiivin sekä meriensuojeluun liittyvien ohjelmien kuten HELCOM:n Itämeren suojelun toimintaohjelman kanssa.
2 Vesienhoitoon liittyvät ohjelmat ja
sopimukset
Direktiivin tavoitteena on luoda Euroopan merien suojelulle yhteiset ja yhdenmu- kaiset periaatteet, joilla tuetaan meriympäristön jatkuvaa suojelua ja estetään tilan huononeminen. Meristrategiapuitedirektiivi mahdollistaa merialuekohtaisen lähes- tymistavan tavoitteiden ja toimenpiteiden laatimiseen, jolloin kunkin merialueen ominaisuuksia ja ongelmia voidaan huomioida paremmin.
Merialueen tilan määrittämisessä otetaan huomioon mm. alueen fysikaalisia ja kemialli- sia tekijöitä, luontotyyppejä, biologisia tekijöitä sekä muita ominaisuuksia. Merien hyvä ekologinen tila pyritään saavuttamaan ekosysteemeihin perustuvalla lähestymistavalla, jolloin merten hyödyntäminen tapahtuu ekosysteemien kantokyky huomioiden.
Direktiivin toteutus tiivistyy jäsenmaiden merivesilleen jatkossa laatimien kansallis- ten meristrategioiden (2016) ja niihin sisältyvien toimenpideohjelmien toteuttamiseen (2018). Jäsenmaiden tulee myös tehdä yhteistyötä ja koordinoida toimiaan merialueen muiden jäsenmaiden kanssa. Kansallisessa meristrategiassa meriympäristön tilan ja siihen vaikuttavien paineiden arvioinnilla kartoitetaan toimenpiteiden tarve sekä tarvittavat ja sopivimmat ohjauskeinot toimenpiteiden suorittamiseksi ja tavoitteiden saavuttamiseksi.
Meristrategiaan sisältyvissä toimenpideohjelmissa määritellään toimet hyvän ympä- ristön tilan saavuttamiseksi merivesillä. Toimien suunnittelussa jäsenvaltioiden on huomioitava hallintotoimenpiteet ja viestintä, sidosryhmien osallistuminen ja yleisen tietoisuuden lisääminen. Lisäksi tulisi ottaa huomioon kestävän kehityksen peri- aate ja sosiaaliset sekä taloudelliset vaikutukset. Ennen toimenpiteisiin ryhtymistä jäsenvaltioiden olisi varmistettava toimenpiteiden kustannustehokkuus ja tekninen toteuttamiskelpoisuus sekä arvioitava vaikutukset.
Direktiivi edellyttää jäsenvaltioiden, joilla on merivesiä samalla merialueella, koor- dinoivan toimiaan. Tämän tulisi tapahtua olemassa olevien kyseistä merialuetta koskevien institutionaalisten rakenteiden puitteissa. Lisäksi jäsenvaltioiden tulisi pyrkiä koordinoimaan toimensa niiden EU:n ulkopuolisten valtioiden kanssa, joilla on merivesiä samalla merialueella.
Suomessa on meristrategiadirektiivin kansallisessa toimeenpanossa huomioitava erityisesti vesienhoidon suunnittelun rooli päällekkäisen työn välttämiseksi. Lisäksi Itämeren ongelmat ovat valtaosin valuma-aluelähtöisiä, joten vesienhoitosuunni- telmiin sisältyvien toimenpideohjelmien ja meristrategiadirektiivin toimeenpanon linkittäminen, aikatauluttaminen ja yhteistyön kehittäminen on tärkeää.
Tulvadirektiivin ja vesipuitedirektiivin yhteensovittaminen
Euroopan unionin neuvosto hyväksyi direktiivin tulvariskien arvioinnista ja hallin- nasta (tulvadirektiivi, 2007/60/EY) 18.9.2007. Tulvadirektiivi velvoittaa jäsenvaltiot arvioimaan alustavasti tulvariskit sekä laatimaan tulvavaara- ja tulvariskikarttoja ja tulvariskien hallintasuunnitelmia. Tulvadirektiivin toimeenpanossa kiinnitetään erityistä huomiota ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Toimenpiteet sovitetaan yhteen vesipolitiikan puitedirektiivin kanssa. Tulvadirektiivin soveltamisalana ovat kaikki vesistöt, niiden osat ja rannikkoalueet. Viemäritulvat on mahdollista jättää tarkastelun ulkopuolelle. Jäsenmaat voivat päättää tulvasuojelun tasot ja tulvariskien hallinnan keinot. Maa- ja metsätalousministeriö on asettanut joulukuussa 2007 työryhmän valmistelemaan tulvadirektiivin toimeenpanoa ja tulvariskien hallintaa koskevia säädöksiä Suomessa.
Jäsenvaltioille on annettu ohjeeksi, että
• 2010 loppuun mennessä tehdään tulvariskien alustava arviointi, eli tunniste- taan ne vesistöt ja rannikkoalueet, joilla tulvariski on merkittävä
• 201 loppuun mennessä laaditaan tunnistetuille tulvariskialueille tulvavaara- ja tulvariskikartat
• 2015 loppuun mennessä laaditaan tulvariskien hallintasuunnitelmat.
Tulvadirektiivin mukaan tehtävässä tulvariskien alustavassa arvioinnissa nimetään alueet, joilla mahdollinen merkittävä tulvariski on olemassa tai sellaisen voidaan olettaa esiintyvän. Arvioinnissa tarkastellaan vahinkoja ihmisten terveydelle, ym- päristölle, kulttuuriperinnölle ja taloudelliselle toiminnalle. Arvioinnin perusteella nimetyille merkittäville tulvariskikohteille laaditaan tulvavaara- ja tulvariskikartat ja tulvariskien hallintasuunnitelmat. Merkittävän tulvariskin määrittelyperusteet voidaan päättää kansallisesti.
Tulvariskien hallintasuunnitelmissa on esitettävä tulvariskien hallintatavoitteet ja toimenpiteet niiden saavuttamiseksi. Suunnitelmien on käsiteltävä kaikkia tulvaris- kien hallinnan näkökohtia. Tulvariskien hallintasuunnitelmien on sisällettävä toi- menpiteitä, joilla tulvariskien hallintatavoitteet saavutetaan. Esimerkkeinä keinoista tulvadirektiivissä on mainittu kestävien maankäyttötapojen edistäminen, veden pi- dättämisen parantaminen ja tulvavesien ohjaaminen tietyille alueille tulvatilanteessa.
Perinteisiä tulvasuojelukeinoja ovat säännöstelyt, perkaukset ja pengerrykset. Tulva- vesiä voidaan pidättää metsissä, soilla ja pelloilla, ja säännöstelyjä voidaan tehostaa.
Maankäytön ohjauksella voidaan varmistaa rakennusten ja toimintojen kestävyys myös ilmastonmuutoksen vaikutukset huomioon ottaen.
Tulvariskien hallintasuunnitelmat sovitetaan yhteen vesienhoitosuunnitelmien kans- sa. Tulvariskien hallintaa tarkastellaan tällä suunnittelukierroksella yleisellä tasolla mm. tunnistamalla molemmille suunnitteluille yhteisiä piirteitä ja tavoitteita kuten ilmastonmuutoksen hillintä. Seuraavan kierroksen toimenpideohjelmissa ja vesien- hoitosuunnitelmissa asiaa täsmennetään ja toimenpiteiden valinnassa suositaan mo- lempien näkökulmien kannalta parhaita toimenpiteitä. Suunnitelmilla on myös pal- jon yhteistä tietoperustaa, kuten karttapohjat, joiden hyödyntämismahdollisuuksia edelleen selvitetään. Suunnittelun integroinnin tarpeita tarkennetaan tulvadirektiivin toimeenpanoa koskevan lainsäädännön valmistuttua vuonna 2009.
2.2
Kansalliset ohjelmat ja suunnitelmat
Valtioneuvosto teki 2006 periaatepäätöksen, jolla sisävesien, rannikkovesien ja pohja- vesien suojelulle annettiin uudet valtakunnalliset suuntaviivat. Periaatepäätöksessä esitetään tavoitteet ja toimet vesien tilan parantamiseksi.
Valtioneuvosto teki 2002 periaatepäätöksen toimista Itämeren suojelemiseksi eli Suomen Itämeren suojeluohjelman. Sen tavoitteena on muun muassa vähentää Itä- meren rehevöitymistä sekä parantaa Itämeren luonnon ja vesialueiden tilaa. Öljy- ja kemikaalikuljetusten sekä vaarallisten aineiden aiheuttamia riskejä ja haittoja on vähennettävä. Ohjelmassa nimetään yli 0 keinoa tavoitteiden saavuttamiseksi.
Päätös edellyttää toimia seuraavien 10–15 vuoden aikana sekä Suomessa että sen lähialueilla.
Maatalouden ympäristöpolitiikka perustuu EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) periaatteisiin, joiden mukaisesti myös Suomessa toteutetaan maatalouden ympäris- töohjelmaa. Ohjelma perustuu vapaaehtoisiin tilakohtaisiin sopimuksiin ja ympä- ristönhoidosta maksettavaan tukeen. Maatalouden vesiensuojelua rahoitetaan EU:n maatalouden ympäristötuesta ja kansallisesta maatalouden investointituesta.
Vesienhoitoon mahdollisesti vaikuttavia kansallisen tason ohjelmia ja suunnitelmia on laadittu eri toimialoille. Näitä ovat esimerkiksi: Kansallinen ilmastonmuutokseen sopeutumisstrategia, Valtakunnalliset alueiden käyttötavoitteet, tiehallinnon ympä- ristöohjelma vuosille 2006–2010.
2.3
Alueelliset ohjelmat ja suunnitelmat
Alueelliset ympäristökeskukset ja niiden edeltäjät, vesi- ja ympäristöpiirit, ovat sidosryhmiensä kanssa laatineet vesiensuojelua, -käyttöä ja vesihuoltoa koskevia alueellisia yleissuunnitelmia ja vesistöalueen kehittämisohjelmia. Näiden suunni- telmien valmisteluun osallistuneet toimijat ovat sitoutuneet toteuttamaan suunni- telmien mukaisia toimia. Toimenpiteiden toteuttaminen on vielä osittain kesken ja suunnitelmissa sovitut asiat on otettava huomioon vesienhoitosuunnitelmia laadit- taessa. Lisäksi on tehty alueellisia tulvasuojelusuunnitelmia, virtavesien ja järvien kunnostustarveselvityksiä, pohjavesialueiden suojelusuunnitelmia sekä pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittamiseen tähtääviä selvityksiä.
Maakuntasuunnitelmat ja maakuntaohjelmat ovat keskeisiä myös vesiensuojelua koskevien tavoitteiden toteuttamisessa. Maakunnan liitot laativat yhteistyössä alueen eri toimijoiden kanssa omaa aluettaan koskevan maakuntasuunnitelman, joka on maakunnan pitkän aikavälin strateginen suunnitelma. Maakuntasuunnitemassa esitetään maakunnan tavoiteltu kehitys. Maakuntaohjelmassa määritellään toimenpi- teet maakuntasuunnitelman tavoitteiden saavuttamiseksi, maakunnan kehittämisen kannalta keskeisimmät hankkeet sekä arvio niiden rahoituksesta. Maakuntakaavassa puolestaan varataan alueet ympäristöriskejä aiheuttavalle teollisuudelle ja yritystoi- minnalle. Maakuntasuunnitelma, maakuntakaava ja maakuntaohjelma muodostavat yhdessä maakunnan suunnittelun kokonaisuuden, joka tulee ottaa huomioon maa- kuntaa koskevia muita suunnitelmia, ohjelmia ja toimenpiteitä laadittaessa.
Muita vesienhoitoon vaikuttavia ohjelmia ja suunnitelmia on laadittu eri toimialoille.
Näitä ovat esimerkiksi kalataloutta koskevat ohjelmat, alueelliset metsäohjelmat, maaseudun kehittämisohjelmat, maaseutusuunnitelmat sekä muut eri toimijoiden sektorikohtaiset alueelliset suunnitelmat.
Lisäksi alueella on toteutettu ja toteutetaan lukuisa joukko erilaisiin kunnallisiin, ylikunnallisiin, maakunnallisiin, kansallisiin tai EU-rahoitteisiin suunnitelmiin ja ohjelmiin liittyviä hankkeita, joilla on merkitystä vesiensuojelussa. Tällaisia pääosin paikallisia hankkeita voivat olla esimerkiksi vesistöjen kunnostushankkeet sekä ve- sihuollon kehittämissuunnitelmat.
Saamelaisten kotiseutualueella on otettava huomioon saamelaisten oikeudellinen asema joka on säädetty perustuslaissa ja kansainvälisissä sopimuksissa. Saamelaiset ovat Suomessa alkuperäiskansa, jolla on oma kieli ja kulttuuri. Suomen perustus- lain (PeL) 17. §:n mukaan saa-melaisilla alkuperäiskansana on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan, PeL 121.4 §:n mukaan saamelaisilla on
saamelaisten kotiseutualueella kieltään ja kulttuuriaan koskeva itsehallinto sen mu- kaan kuin lailla säädetään. Tämä koskee myös elinkeinojen harjoittamista ja tähän liittyvää kulttuuria.
Saamelainen kulttuuri jakautuu lainsäädännössä ja oikeuskäytännössä materiaaliseen ja henkiseen kulttuuriin. Materiaaliseen kulttuuriin kuuluvat muun ohella poron- hoito, kalastus ja metsästys sekä näihin perustuvat elinkeinot ja näihin elinkeinoihin pienimuotoinen ja luontoa kunnioittava matkailuelinkeinotoiminta saamelaisten kotiseutualueella.
Tarkempaa tietoa on saatavilla alueellisten ympäristökeskusten Internet-sivuilta osoitteesta www.ymparisto.fi > Lappi > Ympäristönsuojelu > Vesienhoidon suun- nittelu ja yhteistyö Lapissa > Toimenpideohjelmat.
G G
G
65
66 64
84.140 KEMI
ROVANIEMI
KEMIJÄRVI
© Maanmittauslaitos, lupa nro 7/MML/09, SYKE
0 50 100 km
±
Vesistöalueet 64 Simojoki 65 Kemijoki 66 Kaakamojoki 84.140Viantienjoki
Saamelaisten kotiseutualue
Kuva 3.1.1. Kemijoen vesienhoitoalue.
Vesienhoitoalueen yleiskuvaus
3.1
Luonnonolot, maankäyttö ja asutus
Kemijoen vesienhoitoalue ulottuu Perämeren rannikolta valtakunnan itärajalle.
Vesienhoitoalueen maa- ja sisävesialueet kuuluvat Fennoskandian kilven luonnon- maantieteelliseen alueeseen ja Perämeren rannikko Itämeren luonnonmaantieteel- liseen alueeseen.
Vesienhoitoalue muodostuu Simojoen, Kemijoen ja Kaakamojoen päävesistöalueista, sekä Viantienjoen pienestä valuma-alueesta Perämeren rannikolla. Lisäksi Kemin ja Simon kuntien edustan rannikkovedet kuuluvat alueeseen (kuva .1.1).
Vesienhoitoalueen pinta-ala on 54 81 km2, mistä maa-aluetta on 51 758 km2, sisäve- sialuetta 2 157 km2 ja rannikkovesialuetta 916 km2.
Maanpinnan muodoissa voidaan Kemijoen vesienhoitoalueella erottaa Perämeren rannikolla oleva tasaisen maaston vyöhyke, sekä alueen itä- ja pohjoisosien ylänkö- ja tunturialueet (kuva .1.2). Tasaisen maaston vyöhyke ulottuu etelässä Simojokivartta pitkin Simojärvelle saakka. Tasaisen maaston alankoalueet ja Kemijokivarsi sijaitsevat historiallisen Itämeren ylimmän rannan tason alapuolella.
Suomen maaperä on syntynyt pääosin viimeisimmän jääkauden aikana. Jääkauden jälkeisenä aikana maa- ja kallioperän pinnanmuotoja ovat lisäksi muokanneet erilaiset geologiset prosessit. Maaperällä tarkoitetaan kallioperää peittävää irtomaakerrosta, joka on muodostunut jäätikön aiheuttaman kallioperän kulutuksen irrottamasta ki- vennäismaasta sekä kasvi- ja eliökunnan muodostamasta eloperäisestä aineksesta.
Kemijoen vesienhoitoalueella, kuten yleensä Suomessa, kivennäismaalajeista yleisin on moreeni. Lisäksi esiintyy jäätikköjokitoiminnan ja rantavoimien lajittelun seurauk- sena syntyneitä lajittuneita maalajeja, kuten soraa, hiekkaa ja hietaa. Ulommaksi, vetäytyvän jäätikön edustalle mereen sekä jääjärviin kerrostui hienojakoisia maalajeja, kuten hiesua ja savea. Soiden osuus vesienhoitoalueella on huomattava, yli kolmasosa maa-alasta laajoilla alueilla, ja Simojoen alueella jopa yli puolet (kuva .1.).
Pohjaveden muodostumisen kannalta tärkeimpiä muodostumia ovat mannerjäätikön sulamisvaiheessa syntyneet jäätikköjokikerrostumat, kuten harjut, deltat sekä reu- na- ja saumamuodostumat. Alueen kallioperä koostuu pääosin kiteisistä kivilajeista, kuten graniiteista, gneisseistä ja liuskeista (kuva .1.4). Kemijoen alajuoksulla on suh- teellisen paljon myös kalkkipitoista kallioperää, ja vesienhoitoalueen keskivaiheella sijaitsee liuskekivialue. Muualla vallitsevana ovat happamat kivilajit.
Kuva 3.1.4. Kallioperä Kemijoen vesienhoitoalueella.
Kuva 3.1.3. Maaperä Kemijoen vesienhoitoalueella.
Vesienhoitoalueesta noin 79 % on metsää tai avointa kangasta, ja noin 15 % on avo- suota tai muita maa-alueita. Maatalousaluetta on noin 0,8 % kokonaispinta-alasta (kuva .1.5).
Vesienhoitoalueen väkimäärä on noin 16 000 asukasta (vuonna 2 000), eli väestön tiheys on noin 2,5 asukasta/km2. Vesienhoitoalueen pohjoisosa kuuluu saamelaisten kotiseutualueeseen.
3.2
Pintavedet
Joet ja järvet
Sadanta vaihtelee Kemijoen vesienhoitoalueella siten, että se on pienimmillään Perämeren rannikolla ja vesienhoitoalueen pohjoisosissa, alle 500 mm vuodessa.
Muualla vesienhoitoalueella vuotuisen sademäärän pitkäaikainen keskiarvo on noin 500–550 mm. Vuosina 1991–2000 vesienhoitoalueen keskiosissa keskimääräinen sa- danta oli kuitenkin 609 mm/a.
Keskilämpötilat laskevat Perämeren rannikolta pohjoiseen ja itään, mikä vaikuttaa termi- sen kasvukauden pituuteen vesienhoitoalueen eri osissa. Perämeren rannikolla kasvu- kauden pituus on yli 140 vrk, kun Sallassa se on yleensä alle 120 vrk. Suurimpien järvien jääpeitteinen aika on keskimäärin 204 vrk. Suuret järvet jäätyvät keskimäärin marraskuun Kuva 3.1.5. Maankäyttö Kemijoen vesienhoitoalueella.
Vesienhoitoalueella on neljä päävesistöaluetta, jotka laskevat Perämereen (tau- lukko .2.1).
Vesienhoitoalueen lounaisosaa luonnehtivat Perämereen laskevat pienehköt joki- vesistöt, jotka saavat alkunsa Suomenselän vedenjakajalta. Rannikkoalueet ovat ala- vaa lakeutta. Järviä on alueella vähän ja ne ovat yleensä melko pieniä ja matalia.
Alueen suurin vesistö on Kemijoen vesistö, joka saa alkunsa pohjoisessa Ounasjoen latvoilta Enontekiön tunturialueilta, ja koillisessa Kitisen ja Luiron latvojen ylänkö- alueilta. Kitinen ja Luiro ovat voimakkaasti säännösteltyjä, saaden alkunsa Portti- pahdan ja Lokan suurista tekojärvistä. Koko vesienhoitoalueella on vain viisi suurta järveä (pinta-ala > 40 km2), joista Lokan tekojärvi on alueen suurin järvi, ja Kemijärvi suurin luonnollinen järvimuodostuma (taulukko .2.2).
Vesienhoitoalueen eteläosassa Perämereen laskee vesienhoitoalueen toiseksi suurin vesistö, Simojoen vesistö, sekä pienemmät Kaakamojoki ja Viantienjoki. Simojoen vesistö saa alkunsa Simojärven itäpuolen karuilta ylänköalueilta. Vesienhoitoalueen pohjoisosat ovat selvästi vähäjärvisempiä kuin eteläosat.
Kaikkiaan vesienhoitoalueella on 426 yli 50 ha:n suuruista järveä, joiden yhteisala on noin 1 687 km2. Jokien yhteispituus on 5 50 km, kun mukaan lasketaan joet, joiden valuma-alue on vähintään 100 km2 (taulukko .2.1). Simo- ja Kemijoen yhteenlaskettu keskivirtaama on 626 m/s.
Simojoen alueella vedet ovat luonnostaan hyvin humuspitoisia ja tummia. Myös Ala-Ke- mijoen alueella vedet ovat luonnostaan melko humuspitoisia. Vesienhoitoalueen lounais- osassa, erityisesti Ala-Kemijoen alueella, vesistöt ovat myös runsasravinteisia ja yleisesti laadultaan heikompia kuin alueen muissa osissa. Vesienhoitoalueen itä- ja pohjoisosissa taas vesistöjen humuspitoisuus on yleensä luontaisesti vähäinen ja vesistöt ovat kirkasvetisiä.
Taulukko 3.2.2. Kemijoen vesienhoitoalueen suurimmat järvet.
Järvi Vesistö Pinta-ala*
(km2)
Rantaviiva (km)
Keskisyvyys (m)
Suurin syvyys (m)
Lokan tekojärvi 65.931 315,4 334 3,8 12,0
Kemijärvi 65.311 205,7 572 5,5 24,0
Porttipahdan tekojärvi 65.831 148,6 336 4,4 30,0
Ala-Suolijärvi - Oivanjärvi 65.392 55,9 336 4,3 7,0
Simojärvi 64.052 54,6 122 5,0 27,0
*pinta-ala keskivedenkorkeudella
Taulukko 3.2.1. Kemijoen vesienhoitoalueen päävesistöalueiden perustiedot.
Päävesistöalue Pinta-ala (km2)
Järvisyys-
%1
Jokien kokonaispituus
(km)2
Keskivirtaama 1991–20053
(m3/s)
Max.virtaama keskimäärin
1991–20053 (m3/s)
Simojoki 3 160 5,66 312 45 403
Kemijoki 51 127 4,30 5 132 581 2 898
Kaakamojoki 478 0,38 61 ei mitattu ei mitattu
Viantienjoki 125 0,01 25 ei mitattu ei mitattu
1 Ekholm 199. Suomen vesistöalueet.
2 Joet, joiden valuma-alueen pinta-ala on yli 100 km2. Pituus laskettu pääosin mml 1:250 000 rantaviiva- aineiston perusteella.
Virtaamatiedot jaksolta 1991–2005. Lähde: Korhonen Johanna 2007. Hydrologinen vuosikirja 2000–2005.
Suomen ympäristö, Luonnonvarat 44. Edita. Helsinki.
Rannikkovedet
Perämeri on omaleimainen merialue, joka muistuttaa monilta osin järveä. Humuspitoi- set jokivedet, alhainen suolapitoisuus, mataluus ja pitkä jääpeitteinen kausi ovat Perä- merelle tyypillisiä piirteitä. Perämerta luonnehtivat myös nopea maankohoaminen ja siten jatkuvasti muuttuva rantavyöhyke matalilla alueilla sekä rannikon avoimuus.
Koko Perämeren pinta-ala on 6 800 km2 ja vesitilavuus 1 490 km. Perämeren kes- kisyvyys on 40 m ja suurin syvyys 148 m. Perämeren vesitilavuus on pieni ja vesi vaihtuu nopeasti. Veden viipymä on vain 5, vuotta. Vuosittainen jokivesien tuoma lisä on noin 7 % Perämeren koko vesitilavuudesta, mutta makean veden osuus ko- konaisuudessaan saattaa olla jopa 40 %. Tämä johtuu siitä, että suolaista vettä pääsee etelästä vain rajatusti Merenkurkun läpi.
Perämerellä eliölajisto on niukkaa ja koostuu valtaosaltaan murtoveteen sopeutu- neista makean veden lajeista. Useat Perämerellä esiintyvistä eliöistä elävät suolapi- toisuuden ja lämpötilan suhteen sietokykynsä äärirajoilla.
Kemijoen vesienhoitoalueeseen kuuluu viisi rannikkovesialuetta, joiden pinta-ala on yhteensä noin 916 km2 (taulukko .2.).
Rannikkoveden osa Vesipinta-ala (km2)
Simo sisä 34,1
Kemi sisä 36,3
Maksniemi sisä 37,0
Ajos sisä 40,5
Kemi–Simo ulko 767,8
Yhteensä 915,7
Taulukko 3.2.3. Kemijoen vesienhoitoalueen rannikkovedet.
3.3
Pohjavedet
Pohjavesialueiden kartoitus ja luokittelu
Suomessa pohjavesialueet sijaitsevat pääosin sora- ja hiekkamuodostumissa, kuten harjuissa ja reunamuodostumissa. Pohjavesialueiden rajaus perustuu alueen maa- ja kallioperän hydrogeologisiin ominaisuuksiin: alueiden rajaamisessa on kiinnitet- ty huomiota etenkin esiintymän maalajikoostumukseen, hydraulisesti yhtenäisen alueen laajuuteen sekä vedenläpäisevyyteen. Varsinaisen pohjavesialueen raja osoit- taa sitä aluetta, joka vaikuttaa pohjavesiesiintymän veden laatuun tai muodostumi- seen. Tämän lisäksi on erikseen rajattu pohjavesialueen hyvin vettä läpäisevä osa eli muodostumisalue siten, että tällä alueella maaperän vedenläpäisevyys maanpinnan ja pohjavedenpinnan välillä on vähintään hienohiekan läpäisevyyttä vastaava. Muo- dostumisalueeseen kuuluvat myös sellaiset pohjavesialueeseen välittömästi liittyvät kallio- ja moreenialueet, jotka olennaisesti lisäävät alueen pohjaveden määrää.
Pohjavesialueita on maassamme kartoitettu järjestelmällisesti jo noin 0 vuoden ajan.
Viimeisin ja kattavin kartoitus tehtiin vuosien 1986 ja 1995 välisenä aikana. Tällöin pohjavesialueet myös luokiteltiin niiden vedenhankintaan soveltuvuuden ja suo- jelutarpeen mukaan kolmeen luokkaan. Vuodesta 1996 lähtien pohjavesialueiden kartoitus- ja luokitustyötä on päivitetty ja tarkennettu pääosin ympäristöhallinnon virkatyönä.
I-luokan pohjavesialueella, eli vedenhankintaa varten tärkeällä pohjavesi- alueella tarkoitetaan alueellisen ympäristökeskuksen määrittämää pohja- vesialuetta, jonka pohjavettä käytetään tai tullaan suunnitelmien mukaan käyttämään 20–0 vuoden kuluessa tai muutoin tarvitaan esimerkiksi kriisi- ajan vedenhankintaa varten vähintään 10 asuinhuoneiston vesilaitoksessa tai hyvää raakavettä vaativassa teollisuudessa,
II-luokan pohjavesialueella, eli vedenhankintaan soveltuvalla pohjavesi- alueella tarkoitetaan alueellisen ympäristökeskuksen määrittämää pohjave- sialuetta, joka soveltuu yhteisvedenhankintaan, mutta jolle toistaiseksi ei ole osoitettavissa käyttöä yhdyskuntien, haja-asutuksen tai teollisuuden veden- hankinnassa.
III-luokan pohjavesialueella, eli muulla pohjavesialueella tarkoitetaan alueita, joiden hyödyntämiskelpoisuuden arviointi vaatii lisätutkimuksia vedensaan- tiedellytysten, veden laadun tai likaantumis- tai muuttumisuhan selvittämi- seksi.
Vesienhoidossa pohjavesimuodostumalla tarkoitetaan akviferiin tai akvifereihin varas- toitunutta kyllästyneessä vyöhykkeessä yhtenäisenä esiintymänä olevaa vettä tai vesimassaa. Pohjavesimuodostuman on mahdollistettava keskimäärin vähintään 10 m/vrk tapahtuvan vedenotto. Käytännössä direktiivin tarkoittamat pohjavesi- muodostumat sisältyvät pohjavesialueiden kartoituksen ja luokituksen yhteydessä rajattuihin vedenhankintaa varten tärkeisiin ja vedenhankintaan soveltuviin poh- javesialueisiin. Valtakunnan linjauksen mukaisesti pohjavesien suhteen tarkastelu kohdistuu pääosin merkittävimpiin I- ja II-luokan alueisiin. Vesienhoidon tarpeita varten pohjavesimuodostumat voidaan ryhmitellä suuremmiksi kokonaisuuksiksi.
Kuva 3.3.1. Kartoitetut pohjavesialueet Kemijoen vesienhoitoalueella.
Pohjavesivarat
Pohjavesialuekartoitusten yhteydessä arvioitiin myös pohjavesialueilla muodostuvan pohjaveden määrä. Arviot perustuvat pohjaveden muodostumisalueiden pinta-alaan sekä arvioon pintamaan vedenläpäisevyydestä ja sadannasta. Kemijoen vesienhoito- alueella muodostuvan pohjaveden kokonaismääräksi arvioitiin noin 590 012 m/vrk (taulukko ..1). Tästä määrästä vesienhoidon suunnittelussa lähemmin tarkastelta- vien I ja II luokan pohjavesialueiden osuus oli yhteensä noin 15 28 m/d.
Merkittävimmät pohjavesivarat liittyvät usein kymmenistä jopa satoja kilometrejä pitkiin harjujaksoihin. Alueellisen vedenhankinnan kannalta pohjavesitilanne on muuta aluetta heikompi alavalla rannikkoseudulla, joka on jäätikön perääntymisen jälkeen ollut merivesipinnan alapuolella. Tällä alueella vedet ovat usein hapettomia ja rauta- ja mangaanipitoisuudet ovat kohonneet. Tornio–Tervola–Kemi–Keminmaa seudulla on runsaasti kalkkipitoista kallioperää, joka heijastuu suoraan pohjaveden laatuun.Yleisesti ottaen pohjaveteen on tällä alueella liuennut Suomen oloihin ver- rattuna tavallista enemmän kalsiumia ja magnesiumia ja vesi on selvästi emäksistä (pH-arvot 7,4–8,1).
Suurin osa vesienhoitoalueesta on yleispiirteiltään happamien kivilajien aluetta, mis- sä vesi on hapanta, erittäin pehmeää ja siinä on vähän liuenneita aineita. Esimerkiksi Lautavaaran seurantapisteellä Rovaniemellä pH on noin 6,, sähkönjohtavuus on hyvin pieni ja magnnesiumia ja kalsiumia on hyvin vähän.
Vesienhoitoalueen vesilaitokset käyttivät vuonna 2004 pohjavettä yhteensä 7 496 677 m.Vesienhoitoalueen arvioidut pohjavesivarat ovat nykyiseen käyttöön nähden runsaat, sillä käyttö on vain noin 15 % I- ja II-luokan pohjavesialueiden ar- vioidusta muodostuvien pohjavesien määrästä.
Kemijoen vesienhoitoalueella on tällä hetkellä noin 1 00 ympäristöhallinnon luokitte- lemaa pohjavesialuetta, joista I-luokkaan kuuluu 188, II-luokkaan 117 ja III-luokkaan 1 022 (kuva ..1). Tutkimusten myötä pohjavesialueiden luokitus tarkentuu vielä nykyisestään; vedenhankintaan soveltuvia alueita otetaan vedenhankintakäyttöön ja ne siirtyvät II-luokasta I-luokkaan. Muiden pohjavesialueiden soveltuvuutta ve- denhankintaan selvitetään käytössä olevien resurssien mukaan ja ne siirretään joko I- tai II-luokkaan. Alueita voidaan myös poistaa kokonaan luokituksesta, mikäli ne todetaan tutkimuksissa soveltumattomaksi vedenhankintaan.
Taulukko 3.3.1. Pohjavesialueiden lukumäärä, pinta-alat ja muodostuvan pohjaveden määrä Kemi- joen vesienhoitoalueella.
Pohjavesi- alueluokka
Pohjavesi- alueiden lukumäärä
Pinta-ala (km2)
Pohjavesivesialueiden osuus VHA:n pinta-alasta (%)
Arvio muodostuvasta
vesimäärästä (m3/vrk)
I-luokka 188 244,9 0,5 94 788
II-luokka 117 132,4 0,2 40 450
I- + II-luokka
yhteensä 305 377,2 0,7 135 238
III-luokka 1 022 1 110,6 2,0 454 774
Yhteensä 1 327 1 487,8 2,7 590 012
3.4
Toimintaympäristön muutokset
Ilmastonmuutos
Ilmastonmuutos vaikuttaa monella tavoin vesivaroihin, muuhun ympäristöön ja yhteiskuntaan. Vaikutukset ovat jo osin havaittavissa, mutta niiden arvioidaan lisään- tyvän olennaisesti vuosisadan loppupuolelle edettäessä. Tiedot ilmastonmuutoksen vaikutuksista ovat vielä puutteellisia, ja lyhyellä aikavälillä monet muut vesienhoi- toon liittyvät tekijät ovat selvästi merkittävämpiä vesien tilan kannalta. Sen vuoksi ilmastonmuutosta tarkastellaan tällä suunnittelukaudella yleisellä tasolla ja lähesty- mistapaa tarkennetaan tulevilla kierroksilla.
Veden kiertokulussa liikkuvat vesimäärät ja niiden ajallinen vaihtelu ovat keskeisiä vesien ekologisen tilan kannalta. Virtaaman voimakas ajallinen vaihtelu on usein luonteenomaista luonnontilaisille jokivesille. Toisaalta vesienhoidon tavoitteena on myös luontaisista vesimääristä tai niihin kohdistuvista säätelytoimista riippuvien tulvien ja kuivuuden haittavaikutusten vähentäminen. Tulvadirektiivin toimeenpa- non kytkeminen vesienhoitoon varmistaa ilmastonmuutoksen aiheuttamien muutos- ten tarkastelun molemmista näkökulmista seuraavilla suunnittelukierroksilla. Myös kuivuusriskien käsittelyyn vesienhoidossa ollaan kehittämässä yhteiseurooppalaista lähestymistapaa ilman varsinaista direktiiviä.
Seuraavien suunnittelukausien toimenpideohjelmissa ja vesienhoitosuunnitelmissa pyritään täsmentämään tietoa ilmastonmuutoksen vaikutuksista veden kiertokul- kuun, vesistön kuormitukseen ja tilaan sekä tilaa parantaviin toimenpiteisiin. Samalla tarkastellaan mm. tarvetta
• kehittää seurantaohjelmia vaikutusten havaitsemiseksi
• tehdä muutoksia vesimuodostumien tyypittelyssä ja tyyppien referenssioloissa
• kehittää tietoperustaa ilmastonmuutoksen huomioon ottamiseksi toimenpide- ohjelmissa ja kytkeä suunnittelua tässä mielessä entistä läheisemmin muihin vesien käyttötarkoituksiin ja maankäytön suunnitteluun
• ottaa huomioon ilmastonmuutoksen tarkasteluun paremmin soveltuva, ve- sienhoitolain ulottuvuutta (2027) pidempi aikaskaala, esimerkiksi 40 vuotta.
Alla on kuvattu ilmastonmuutoksen vaikutuksia vesivaroihin ja erilaisiin toimintoihin yleisesti ja joidenkin toimenpideohjelma-aluetta koskevien erityispiirteiden osalta.
Ilmastonmuutoksen vaikutukset
Tuoreimpien ilmastoskenaarioiden mukaan Suomen keskilämpötila vuonna 2020 on 1,2–1,8 ºC korkeampi kuin vertailujaksolla 1971–2000. Vuodelle 2050 kasvuskenaario on 2,–,7 º C, vuodelle 2080 se on ,1–6,2 ºC. Vastaavat sadannan kasvuskenaariot ovat 4–6 %, 8–1 % ja 11–2 %. Sadannan rankkuus kasvaa enemmän kuin keskisa- danta. Suurin vuorokausisadanta kasvaa talvella 20–40 %, kesällä 10–0 % vuosisadan loppuun mennessä. Nämä uudet skenaariot eivät merkittävästi poikkea aiemmista;
sadannan kasvuennuste on kuitenkin jossain määrin noussut erityisesti loppukesällä.
Ilmastonmuutoksen tärkein vaikutus Suomen sisävesien hydrologisiin oloihin on siitä aiheutuva muutos valunnan, virtaamien ja vedenkorkeuksien vuodenaikaiseen jakaumaan. Vuosittaisen valunnan on arvioitu muuttuvan -5 … +10 % vesistöalueesta riippuen. Ilmaston muuttuessa talven valunta kasvaa merkittävästi lumen sulamisen
ja vesisateiden lisääntymisen vuoksi. Pohjois-Suomessa varastotilavuutta tarvitaan edelleen lumen sulamisesta aiheutuvien kevättulvien pienentämiseen. Järvien sään- nöstelylupia joudutaan tarkistamaan muuttuvien hydrologisten olojen myötä.
On todennäköistä, että Pohjois-Suomessa lisääntyvät talvisademäärät yhdistettynä aluksi vähäiseen lämpötilan nousuun johtavat mahdollisesti lähivuosikymmeninä kevättulvien riskin kasvuun. Suurimmat tulvat ovat tulevaisuudessa edelleen lumen sulamistulvia. Sulamisvedet tulvivat voimakkaasti esimerkiksi Kittilässä ja Ivalossa keväällä 2005. Pohjois-Suomen jokivesissä kevättulvien odotetaan kasvavan muuta- man vuosikymmenen aikana lisääntyneen lumisadannan takia erityisesti Kemijoen, Ivalojoen ja Tornionjoen valuma-alueilla, mutta pienenevän myöhemmin lämpene- misen edetessä skenaarioiden mukaisesti.
Periaatteessa lumipeitteen vähenemisellä ja talvella sulana pysyvän alueen laajene- misella voi olla myönteisiä vaikutuksia, koska ne helpottavat kevättulvia ja tasaavat vesistöjen vuodenaikaisvaihtelua. Samalla pohjavesien imeytymisaika pitenee ja poh- javesivarat kasvavat. Muutokset tulvien ajoittumisessa vaikuttavat vesivoimatuo- tantoon ja vesistöjen säännöstelykäytäntöihin. Talvivalunnan kasvun ja kevättulvien pienenemisen aikaansaama ohijuoksutustarpeen väheneminen johtaisi vesivoimalla tuotetun energian määrän kasvuun.
Vedenhankinnan kannalta tärkeiden alivirtaamien määrällisistä muutoksista ei tiet- tävästi ole tehty arvioita, mutta järvien vedenkorkeusskenaariot viittaavat alivirtaa- majaksojen pitenemiseen ja kesäkauden alivirtaamien pienenemiseen.
Ilmastonmuutos voimistaa vesiekosysteemien ravinnekuormitusta ja sitä kautta re- hevöitymistä ja siitä aiheutuvia ongelmia. Valunnan kasvaessa myös huuhtoutumat lisääntyvät. Suurimmat vaikutukset kohdistuvat Etelä- ja Lounais-Lapin alueelle.
Peltojen ja metsien lumettomuus tulee lisäämään ravinteiden ja orgaanisen aineksen huuhtoutumista vesistöihin. Veden lämpötilan ja ravinne- ja kiintoainekuormituk- sen noustessa planktonlevästön kasvu lisääntyy ja happitilanne heikkenee järvissä ja rannikkovesissä etenkin pienten virtaamien aikana. Myös vesien bakteerimäärät saattavat lisääntyä. Jääpeitekauden lyheneminen on toisaalta happitilanteen kan- nalta eduksi. Kuormituksen ja levätuotannon kasvu ilmenee veden samentumisena, sinileväkukintoina ja happikadon aiheuttamina kalakuolemina. Muutokset johtavat pidemmällä aikavälillä eliöstön rakenteen pysyviin muutoksiin ja lajiston yksipuolis- tumiseen. Kylmien vesien kalalajien, kuten esimerkiksi nieriän, arvioidaan taantuvan pienimmissä ja matalimmissa järvissä.
Ilmastonmuutoksen vaikutuksia ravinteiden huuhtoutumiseen on tarkasteltu Simo- joella INCA- typpimallilla. Alustavan arvion mukaan ilmastonmuutoksen vaiku- tukset alueen hydrologiaan vuoteen 2050 mennessä ovat tuntuvat. Etenkin syksyn ja talven sadanta lisääntyy ja lumi sulaa pitkin talvea monessa jaksossa. Nykyinen suuri kevättulva korvautuisi pienemmillä myöhäissyksyn ja talven tulvilla. Epäorgaanista typpeä huuhtoutuisi ennusteen mukaan vesistöön 2–6 % enemmän kuin nykyisin.
Ilmastonmuutoksen vaikutuksia pohjavesivaroihin on tutkittu paljon vähemmän kuin pintavesiin kohdistuvia vaikutuksia. Talviaikaiset pohjavedenkorkeudet näyttäisivät nousevan, kesäaikaiset laskevan hieman loppukesästä. Kesän ja syksyn alimmat pohjavedenkorkeudet voivat kuivina kausina painua entistä alemmas. Tämä kuivien kausien paheneminen lisää pohjavesivarojen varassa olevan vesihuollon riskejä ja on- gelmia. Suurissa pohjavesimuodostumissa sadannan ja sulannan vuodenaikaisrytmi
vaikuttaa vähemmän kuin pienissä. Alimmat korkeudet ovatkin esiintyneet kaikkein suurimmissa pohjavesimuodostumissa vasta pintavesien kuivakausien päätyttyä.
Kesäsateet eivät ole niin tehokkaita pohjaveden muodostumisen kannalta kuin vesi- sateet syksyllä ja alkutalvesta ja sulamisvedet loppukeväällä, kun maan pintakerros on jo vedellä kyllästynyt ja pintavedet pääsevät suoraan pohjaveteen. Myös pohjave- den laatu saattaa kuivuusjaksoilla heiketä pienissä pohjavesimuodostumissa, koska alentuneet pohjavedenvirtaamat voivat johtaa hapen puutteeseen sekä liuenneen raudan, mangaanin ja muiden aineiden kohonneisiin pitoisuuksiin. Tästä saatiin viitteitä vuosien 2002–200 kuivuuden aikana.
FINADAPT-projektissa on arvioitu ilmastonmuutoksen vaikutuksia muilta osin ym- päristöön, ihmisiin ja elinkeinoihin. Ilmastonmuutoksen ei odoteta vuoteen 2050 mennessä aiheuttavan merkittäviä terveysriskejä Suomen väestölle. Eliöstöön sen odotetaan vaikuttavan yhä voimakkaammin. Tulee uusia lajeja ja elinympäristöjä samalla kun vanhat siirtyvät pohjoisemmaksi, jossa nykyiset lajit ja elinympäristöt heikkenevät. Jotkut kalalajit, etenkin lohikalat, voivat kärsiä muutoksesta.
Hyötyviä tuotantosektoreita voivat Suomessa olla maa- ja metsätalous sekä lämmi- tysenergian kuluttajat. Vesivoiman tuotantopotentiaali kasvaisi nykyisissä laitoksissa 10 % ja matkailuala voi saada suhteellista hyötyä Euroopan mittakaavassa. Kiinteis- töjen ja liikenteeseen liittyvän rakentamisen kustannukset lisääntyisivät jonkin ver- ran lähivuosikymmeninä ja enemmän myöhemmin. Koko kansantalouden kannalta muutoksia on pidetty melko vähäisinä, mutta korostettu niiden epävarmuutta sekä kansallisesta että varsinkin globaalien vaikutusten näkökulmasta.
Muut toimintaympäristön muutokset
Maa- ja metsätalous
Maidontuotantotilojen lukumäärä on vähentynyt erittäin voimakkaasti: vuonna 1965 Lapissa oli 10 50 maitotilaa, vuoden 2007 lopussa vain 572. Tuotettu maitomäärä on kuitenkin pysytellyt suunnilleen samalla tasolla, hieman alle sadassa miljoonassa litrassa. Naudanlihan tuotanto on lievässä kasvussa, varsinkin emolehmien luku- määrä on viime vuosina kohonnut. Samoin lammastilojen lukumäärä on ollut viime vuosina kasvava. Vaikka kotieläintuotantoa harjoittavien tilojen lukumäärä laskee, ei maatilojen lukumäärä laske samaa vauhtia, vaan tilat jatkavat kasvinviljelytiloina.
Vuonna 2006 Lapissa oli 1 850 tilaa, joista 800 oli kasvinviljelytiloja.
Maidontuotannon rakennemuutos tulee johtamaan siihen, että maitotilojen mää- rä vähenee edelleen noin 5 % vuosivauhtia. Samanaikaisesti osa tiloista kasvattaa yrityskokoaan, jolloin tuotannon määrä säilynee nykytasollaan. Voitaneen ennakoi- da, että käytössä olevan maatalousmaan määrä lisääntyy jonkin verran seuraavan kymmenen vuoden aikana, kun tuotantoaan kehittävät tilat raivaavat uutta peltoa tilakeskusten lähelle.
Lapin metsäohjelman mukaan tulevina vuosina keskitytään nuorten metsien hoitoon ja kunnostusojitukseen. Hakkuutavoitteet ovat suuremmat kuin edellisellä ohjelma- kaudella. Energiapuun korjuumäärä on kasvamassa. Asetettujen uudistushakkuu- ja kunnostusojituspinta-alatavoitteiden toteutumisen on arvioitu lisäävän laskennalli- sesti fosfori- typpi-, ja kiintoainekuormitusta. Metsäohjelma on laadittu ennen ny- kyistä taantumaa ja puunjalostusteollisuuden rakennemuutoksen vaikutukset puun kysyntään voivat olla ennakoitua erilaisemmat.
Asutus ja matkailu
Vuoteen 2015 mennessä vesienhoitoalueen väestön määrä vähenee edelleen ja kes- kittyy entisestään Rovaniemen seudulle. Haja-asutuksesta osa tulee keskitetyn vie- märöinnin piiriin, mikä vähentää vesistökuormitusta. Pääpaino on viemäriverkosto- jen laajentamisessa keskusten läheisyydessä sekä keskitettyjen jätevesijärjestelmien rakentamisessa. Haja-asutuksen ravinnekuormituksen väheneminen riippuu myös jätevesiasetuksen toimeenpanon onnistumisesta.
Matkailun määrä on kasvanut kaikissa seutukunnissa ja kasvanee edelleen. Vuoteen 2015 mennessä kaikkien suurien matkailukeskusten vesihuoltoratkaisut on saatet- tu nykyaikaiselle tasolle. Suomutunturin vesihuoltohankkeet valmistuvat vuosina 2010–2011.
Energia- ja kaivosteollisuus
EU:n päästötavoitteet aiheuttavat paineita uusiutuvan energiantuotannon lisäämi- seen. Energian tuotannon näkökulmasta Lapin vahvuudet ovat vesivoima, turve, puu ja tuulivoima. Kemijoen pääuomaan on suunnitteilla Sierilän voimalaitos, joka olisi viimeinen pääuomaan rakennettava voimala. Hanke on vuonna 2009 lupakäsittely- vaiheessa. Kemijoen vesistössä osittain rakennettuun Raudanjokeen on aikoinaan suunniteltu lisäksi muita vesivoimalaitoksia ja Kemijoki Oy on ilmaissut halunsa joen jatkorakentamiseksi. Kemijoen pääuoman vesivoimalaitosten tehonnostoja teh- dään vielä Pirttikosken ja Vanttauskosken voimalaitoksilla. Turvetuotantopinta-alojen mahdollinen kasvu riippuu energiataloudellisista ratkaisuista.
Lappi on malmikriittistä aluetta ja malmin etsintä on Lapissa nykyisin hyvin intensii- vistä. Alueella toimii lukuisia malminetsintäyhtiöitä ja lähivuosina Lapissa avattaneen useampikin uusi kaivos. Kittilän Suurikuusikon kaivos on avaamisvaiheessa ja vireil- lä on mm. Suhangon kaivoshanke Ranualla, Narkauksen kaivoshanke Rovaniemellä, Kevitsan kaivoshanke Sodankylässä sekä Soklin kaivoshanke Savukoskella.
3.5
Uudet hankkeet
Vesistöjen ekologiseen ja rakenteelliseen tilaan ja hydrologiaan vaikuttavia hankkeita on vireillä ainakin seuraavasti:
• Kevitsan kaivoshanke
• Narkauksen kaivoshanke
• Suhangon kaivoshanke
• Sierilän voimalaitoshanke
• Kittilän tulvasuojeluhanke
• Rovaniemen tulvasuojeluhanke
• Simon tulvasuojeluhanke
• Simon Karsikkoniemi, ydinvoimalahanke
• Suurhiekan merikaapelihanke
4.1
Tarkastelun periaatteet
Vesienhoidon suunnittelussa tarkastellaan pintavesiä vesimuodostumina, jotka ovat jär- viä, jokia, näiden osia tai rannikkovesien osia. Vesienhoitosuunnitelman pintavesimuodos- tumien tilan kuvauksessa ja EU:lle tehtävässä WISE-raportointijärjestelmän mukaisessa raportoinnissa käytetään seuraavia vesimuodostumien rajauksen periaatteita:
• Vesienhoitosuunnitelmassa tarkastellaan kaikkia valuma-alueeltaan yli 200 km2 laajuisia jokia, kaikkia yli 5 km2 kokoisia järviä ja kaikkia rannikko- vesimuodostumia, joiden rajaukset on käsitelty ja sovittu valtakunnallisessa rannikkovesiryhmässä. Seuraavalla vesienhoidon suunnittelukierroksella 2015–2021 on tavoitteena laajentaa tarkasteluiden piiriin tulevien vesimuo- dostumien joukkoa siten, että suunnittelun piiriin tulisivat kaikki valuma- alueeltaan yli 100 km2 joet ja yli 1 km2 järvet. Niitä voidaan kuitenkin tarkas- tella jo nykyiselläkin suunnittelukierroksella, jos ne on arvioitu vesienhoidon kannalta merkittäviksi. Pohjavesistä tarkastellaan kaikkia vedenhankintaan käytettäviä ja vedenhankintaan soveltuvia vesimuodostumia.
Vesienhoitosuunnitelmassa käsitellään myös pintavesimuodostumat, joille sijoittuu vesi- puitedirektiivin mukainen suojelualue (erityinen alue). Tällaisia erityisiä alueita ovat :
• merkityksellinen Natura 2000 -verkkoon kuuluva alue, joka on VPD:n mukai- sessa suojelualuerekisterissä
• talousveden ottoon käytettävä pintavesi, jonka veden otto on yli 10 m/vrk tai se palvelee yli 50 henkilöä, mukaan lukien tekopohjaveden muodostus
• vesienhoidon suunnittelun kannalta merkittävät, EU:lle raportoitavat uimave- det.
4.2
Järvet, joet ja rannikkovedet
Tyypittely
Vesienhoidon järjestämisestä annetun lain mukaan pintavedet jaotellaan maantie- teellisten ja luonnontieteellisten ominaispiirteiden mukaan tyyppeihin. Tyypittelyl- lä kuvataan pintavesien ominaispiirteet sellaisena, kuin ne ovat tai olisivat ilman ihmistoiminnan vaikutusta. Tyypittely on ekologisen tilan luokituksen perusvaihe.
Kullekin tyypille määritellään vertailuolot, jotka puolestaan ovat lähtökohtana ih- mistoiminnan vaikutuksen määrää kuvaavalle luokitukselle. Tyypittelyn tulee olla,
