KEMIJOEN VESIENHOITOALUEEN TOIMENPIDEOHJELMA PINTAVESILLE VUOTEEN 2015

(1)

KEMIJOEN VESIENHOITOALUEEN TOIMENPIDEOHJELMA

PINTAVESILLE VUOTEEN 2015

Kemijoen vesienhoitoalue 2009

(2)

Kemijoen vesienhoitoalueen toimenpideohjelma pintavesille vuoteen 2015 2

SISÄLLYS

1 YLEISTÄ ... 4

1.1 Johdanto ... 4

1.2 Toimenpideohjelma-alueen kuvaus ... 4

1.3 Tarkasteltavat vedet ... 6

1.4 Toimenpideohjelmien laatiminen ja yhteistyö ... 6

2 VESIENHOITOON LIITTYVÄT OHJELMAT JA SUUNNITEL- MAT ... 8

2.1 Kansainvälinen yhteistyö ja sopimukset ... 8

2.2 Kansalliset ohjelmat ja suunnitelmat ... 9

2.3 Alueelliset suunnitelmat ja ohjelmat ... 10

2.4 Vesihuoltoon liittyvät suunnitelmat ... 11

2.5 Säännöstelyjen kehittäminen ... 12

2.6 Tulvariskien hallintaan liittyvät selvitykset ja suunnitelmat ... 12

3 ILMASTONMUUTOS JA MUUT TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOKSET ... 13

3.1 Ilmastonmuutos ... 13

3.2 Maa- ja metsätalous ... 16

3.3 Asutus ja matkailu ... 17

3.4 Energia- ja kaivosteollisuus ... 17

4 VESIENHOIDON NYKYTILA... 17

4.1 Kuormittava ja muuttava toiminta ... 17

4.1.1 Ravinne- ja kiintoainekuormitus ... 17

4.1.1.1 Asutus... 22

4.1.1.2 Teollinen toiminta ja yritystoiminta ... 23

4.1.1.3 Maatalous ... 24

4.1.1.4 Metsätalous ... 24

4.1.2 Haitalliset aineet ... 25

4.1.3 Vedenotto ... 26

4.1.4 Vesien säännöstely ja rakentaminen ... 26

4.1.5 Muu vesien tilaa heikentävä toiminta ... 28

4.2 Erityiset alueet ... 29

4.2.1 Vedenhankinta-alueet... 29

4.2.2 Uimavedet ... 30

4.2.3 Suojelualueet ... 30

4.3 Keinotekoiset ja voimakkaasti muutetut vedet ... 34

4.4 Vesien tila ... 36

4.4.1. Virtavedet ... 37

4.4.2 Järvet ... 38

4.4.3 Rannikkovedet ... 40

4.4.4 Erityiset alueet... 42

4.4.5 Keinotekoiset ja voimakkaasti muutetut vedet ... 42

5 VESIEN TILAN PARANTAMISTARPEET ... 46

5.1 Vesien tilatavoitteet ja niiden toteutuminen ... 46

5.1.1 Yleiset tilatavoitteet ... 46

5.1.2 Erityiset alueet... 46

5.2 Kuormituksen vähentämistarpeet ... 47

5.3 Tarpeet vaikuttaa hydrologis-morfologisiin muutostekijöihin ... 49

5.4 Uudet hankkeet ... 49

(3)

6 VESIENHOIDON TOIMENPITEET ... 50

6.1 Asutus ... 50

6.1.1 Nykykäytännön mukaiset toimenpiteet ... 50

6.1.2 Ehdotukset lisätoimenpiteiksi ... 53

6.1.3 Rahoitusjärjestelmät ja toteutusvastuut ... 55

6.1.4 Yhdyskuntien ja haja-asutuksen ohjauskeinot ja niiden kehittäminen ... 55

6.2 Teollisuus ja yritystoiminta ... 57

6.2.2 Kustannukset, rahoitusjärjestelmät ja toteutusvastuut ... 58

6.2.3 Teollisuuden vesiensuojelun keskeiset ohjauskeinot ... 59

6.3 Maatalous... 61

6.3.3 Maatalouden vesiensuojelun keskeiset ohjauskeinot ... 62

6.4 Metsätalous ... 64

6.4.4 Metsätalouden vesiensuojelun keskeiset ohjauskeinot ... 67

6.5 Vedenotto ... 68

6.6 Vesistöjen säännöstely, rakentaminen, tulvasuojelu ja kunnostus ... 68

6.6.4 Ehdotukset ohjauskeinojen kehittämiseksi ... 74

6.7 Lisätoimenpide-ehdotukset vesimuodostumittain ja -ryhmittäin ... 76

6.8 Arvio toimenpiteiden riittävyydestä ... 81

6.8.1 Ravinnekuormitus ... 80

6.8.2 Rakenteelliset tekijät ... 82

6.9 Tarpeet pidentää määräaikoja ympäristötavoitteiden saavuttamiseksi ... 86

6.10 Toimenpiteiden toteutuksen seuranta... 87

7 YHTEENVETO TARVITTAVISTA TOIMENPITEISTÄ ... 87

7.1 Tavoitteet ... 87

7.2 Tarvittavat toimenpiteet ja arvio niiden kustannuksista ... 88

7.3 Toimenpiteiden vaikutukset ... 90

8 SELOSTUS VUOROVAIKUTUKSESTA ... 91

8.1 Kuulemiskierrokset ... 92

8.2 Vesienhoidon yhteistyöryhmä ... 92

VIITTEET ... 94

LIITTEET... 96

Liite 1. Perustietoja vesimuodostumista ... 96

Liite 2. Vesimuodostumien ekologinen tila ja tilatavoitteet ... 96

Liite 3. Kemijoen vesienhoitoalueella tehdyt järvikunnostukset ... 96

Liite 4. Voimassa olevat merkittävimpien pistekuormittajien lupatiedot vuodn 2008 alussa ... 96

Liite 5. Rannikon mallitarkastelu ... 96

Liite 6. Yhteistyöryhmän kokoonpano ... 96

Liite 7. Alueelliset yleisötilaisuudet... 96

(4)

1 YLEISTÄ 1.1 Johdanto

Toimenpideohjelmien laatiminen kuuluu olennaisena osana vesienhoitoon, joka on koko Euroopan laajuista, vesipolitiikan puitedirektiiviin pohjautuvaa työtä. Sen päätavoitteena on vesien hyvän tilan turvaaminen. Vesipolitiikan puitedirektiivi (VPD, 2000/60/EU) on Suomessa pantu toimeen lailla vesienhoidon järjestämisestä (vesienhoitolaki, 1299/2004) ja siihen liittyvillä asetuksilla ve- sienhoitoalueista (1303/2004), vesienhoidon järjestämisestä (vesienhoitoasetus, 1040/2006) ja ym- päristölle vaarallisista ja haitallisista aineista (1022/2006). Lisäksi on tarvittavin osin muutettu ym- päristönsuojelulakia ja vesilakia. Näillä säädöksillä vesipuitedirektiivin vaatimukset on liitetty osaksi suomalaista vesien käyttöön, hoitoon ja suojeluun liittyvää toimintaa, jonka olennaisena pe- rustana on edelleen ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukainen lupajärjes- telmä.

Vesienhoitotyössä biologista näkökulmaa painottava vesien tilan arviointi, tilan seuranta, tila- tavoitteiden asettaminen ja tavoitteiden saavuttamiseksi tarpeelliset toimenpiteet kootaan vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmaksi. Vesienhoitoalueen toimenpiteistä laaditaan erikseen yksi tai useampia toimenpideohjelmia, joiden yhteenveto on osa vesienhoitosuunnitelmaa. Toimenpideoh- jelmat ja vesienhoitosuunnitelmat päivitetään kuuden vuoden välein.

EU:n vesipolitiikan puitedirektiivin mukaisesti vesienhoidossa ja toimenpideohjelmien laadinnassa pyritään seuraaviin tavoitteisiin:

 Pinta- ja pohjavesien tila ei heikkene

 Pintavesien ekologinen ja kemiallinen tila on vuoteen 2015 mennessä vähintään hyvä

 Pohjavesien kemiallinen ja määrällinen tila on vuoteen 2015 mennessä vähintään hyvä

 Keinotekoisten ja voimakkaasti muutettujen vesien ekologinen tila on vuoteen 2015 men- nessä vähintään niin hyvä kuin näiden vesien muuttunut tila mahdollistaa, "hyvä saavutetta- vissa oleva tila"

 Pilaavien sekä muiden haitallisten ja vaarallisten aineiden pääsyä vesiin rajoitetaan

 Tulvien ja kuivuuden haitallisia vaikutuksia vähennetään

Tulvariskien hallitsemiseksi tehtävä työ tulee seuraavan suunnittelujakson aikana liittymään entistä läheisemmin vesienhoitotyöhön. Sen taustalla on tulvariskien hallinnasta ja arvioinnista annettu direktiivi (tulvadirektiivi, 2007/60/EU). Työn keskeisenä osana ovat tulvariskien hallintasuunnitelmat, joiden laadintamenettelyt ja sisältö sovitetaan yhteen vesienhoitosuunnitelmien kanssa.

1.2 Toimenpideohjelma-alueen kuvaus

Toimenpideohjelma-alue muodostuu Kemijoen, Simojoen ja Kaakamojoen vesistöalueista. Vian- tienjoen vesistö sekä Kemin ja Simon kuntien edustan merialue kuuluvat myös alueeseen (kuva 1).

Kemijoen vesienhoitoalue ulottuu pohjoisesta Saariselän tuntureilta ja Pöyrisjärven erämaasta ete- lään Perämeren rannikolle. Aluetta luonnehtivat suuret pohjoiset joet, joille ovat tyypillisiä suuret vuodenaikaiset ja vuosittaiset virtaamavaihtelut. Virtaamien suureen vaihteluun vaikuttavat veden juoksua tasaavien järvialtaiden vähäisyys, pitkä talvi ja maan routaisuus lumen sulamisen aikoihin.

Soiden osuus vesienhoitoalueen pinta-alasta on huomattava, laajoilla alueilla yli kolmannes maa- alasta; Simojoella jopa yli puolet.

(5)

Kuva 1. Kemijoen vesienhoitoalue.

Suurimmat säännöstelemättömät joet ovat Simojoki, Ounasjoki sekä Kemijoen yläjuoksu ja sen sivuhaarat Tenniö- ja Värriöjoki. Alueella on edustettuna pääosa suomalaisista jokityypeistä. Pää- osa alueen joista on pieniä ja keskisuuria, soiden runsaudesta johtuen humuspitoisia jokia. Kevät tulvat voivat olla rajuja. Yli puolet alueen järvistä on pieniä ja kohtalaisen humuspitoisia. Kor- keimmilla alueilla on myös kirkkaita tunturijärviä. Suurimmat järvet ovat Simojärvi, Kemijärvi, Suolijärvet sekä Lokan ja Porttipahdan tekojärvet.

Perämeren rannikkovedet ovat kokonaisuudessaan matalia ja pääosin tuulelle alttiita, mutta alueella on myös suojaisia lahtia. Oman lisäpiirteensä tuo maankohoaminen. Jokivesien vaikutus näkyy selkeästi korkeana humuspitoisuutena ja alhaisena suolapitoisuutena. Jääpeitteinen kausi on pitkä ja vedet suhteellisen kylmiä. Monet alueen eliölajeista elävät sekä suolapitoisuuden että lämpötilan osalta sietokykynsä äärirajoilla.

Järvien ja jokien tilaan vaikuttavat niin haja- ja pistekuormitus kuin maa- ja vesiympäristön fyysi- nen muokkaaminen. Kemijoen pääuoma sekä Kitinen ja Raudanjoen alaosa ovat säännösteltyjä sähköntuotantoa varten. Suurista järvistä voimataloutta varten säännöstellään Kemijärveä ja Suoli- järviä sekä Lokan ja Porttipahdan tekojärviä. Vesistöjä kuormittavat tekijät painottuvat vesienhoitoalueen eteläosaan. Merkittävin osa alueen ihmistoiminnasta peräisin olevasta fosforista ja typestä tulee sisävesiin hajakuormituksena maa- ja metsätaloudesta sekä haja- ja loma-asutuksesta. Piste- mäinen ravinnekuormitus on pääosin peräisin teollisuudesta ja yhdyskuntien jätevesistä.

(6)

1.3 Tarkasteltavat vedet

Toimenpideohjelmaa varten on tarkasteltu yksilöllisesti kaikkia yli 5 km² kokoisia järviä, valuma- alueeltaan yli 200 km² jokia sekä kaikkia rannikkovesiä. Lisäksi on tarkasteltu niitä pintavesiä, joissa on otettava huomioon erityisiä käyttötarkoituksia. Näitä ovat alueella Natura 2000 -alueet ja uimavedet. Lisäksi toimenpideohjelmassa on tarkasteltu ryhminä pienempiä virtavesiä sekä joitakin pienempiä järviä, joissa on tiedossa olevia järven tilaan tai käyttökelpoisuuteen liittyviä ongelmia.

Alueellisten tarpeiden pohjalta on tarkasteluun otettu muitakin vesiä tarkemman ongelma-analyysin ja mahdollisen toimenpidesuunnittelun kohteiksi. Huomioon on otettu vesiensuojeluongelmien va- kavuus ja yleinen merkitys, vesien käyttötarpeet sekä käytettävissä olevat resurssit. Pintavesien osalta mukana voi olla myös sellaisia esimerkkitapauksia, jotka kuvaavat yleisiä vesiensuojeluon- gelmia.

Karkealla ongelma-analyysillä on määritetty, mitä pintavesityyppejä tai muita ongelmavesiä on tarpeen tarkastella ryhmittäin. Vesistöihin liittyviä tietoja ja toimenpiteitä on tarkasteltu myös osa- alueittain (kuva 2).

Kuva 2. Toimenpideohjelmassa käytetty osa-aluejako.

1.4 Toimenpideohjelmien laatiminen ja yhteistyö

Toimenpideohjelman laatiminen on aloitettu vesien tilaongelmien määrittämisestä. Tätä varten on kerätty vesien tilaa ja siihen vaikuttavia toimia koskevia tietoja. Vesien luokittelun ja asiantuntija- arvioinnin avulla on asetettu tilatavoitteet. Tavoitteiden saavuttamiseksi on ongelmakohteissa tarkasteltu erilaisia toimenpiteitä ja tehty toimenpide-ehdotukset (kuva 3).

(7)

Kuva 3. Kaaviokuva toimenpideohjelman laatimisesta.

Vesien tilan merkittävimmät ongelmat on esitetty yhteenvedossa vesienhoitoa koskevista keskeisis- tä kysymyksistä Kemijoen vesienhoitoalueella. Siitä sekä vesienhoitosuunnitelmasta saatu palaute on otettu huomioon lopullisen toimenpideohjelman valmistelussa.

Kemijoen vesienhoitoalueen keskeisimpiä kysymyksiä ovat haja-asutuksen vesihuollon parantami- nen ja pohjavesien suojelu, hajakuormituksen vähentäminen, tulvista aiheutuvien haittojen vähen- täminen, vesirakentamisesta ja säännöstelystä aiheutuneiden haittojen lieventäminen sekä vesistö- jen kunnostus.

Vesien tilan parantamiseen ja ylläpitoon soveltuvia toimenpiteitä on etsitty vaiheittain etenevänä prosessina, jossa ensin on kartoitettu nykykäytännön mukaiset perustoimenpiteet ja jo käytössä olevat lisätoimenpiteet. Tämän jälkeen on arvioitu em. toimenpiteiden vaikutusta vesistöjen tilaan ja tarvittaessa tehostettu tai laajennettu käytössä olevia lisätoimenpiteitä sekä esitetty uusia toimen- pidevaihtoehtoja.

Lapin vesienhoidon yhteistyöryhmään kuuluu runsaat 30 alueen eri viranomaisen, kuntien, elinkei- nojen ja järjestöjen edustajaa. Toimenpideohjelman laatimisen vaiheita on esitelty yhteistyöryhmän

Tunnistetaan ja luokitellaan tarkasteltavat vedet.

Arvioidaan, riittävätkö nykykäytännön mukaiset toimenpiteet tilatavoitteen saavuttamiseksi viimeistään vuonna 2015 ottaen huomioon toimintojen todennäköinen kehitys.

Suunnitellaan lisätoimenpiteitä.

Arvioidaan, saavutetaanko niillä tilatavoite viimeistään vuonna 2015.

Esitetään kustannustehokkaita lisätoimenpiteitä

Arvioidaan, onko tilatavoitteen saavuttaminen lisätoimenpitein mahdollista viimeistään vuonna 2021 tai 2027.

Esitetään tavoitteen myöhentämistä

Selvitetään vähemmän vaativien tavoitteiden asettamista

Riittävät Eivät riitä

Ei saavuteta

On Ei ole

Saavutetaan

Esitetään nykykäytännön mukaisia toimenpiteitä

(8)

kokouksissa ja yhteistyöryhmä on myös osallistunut toimenpideohjelman laatimiseen. Keinotekois- ten ja voimakkaasti muutettujen vesien tilaa ja toimenpiteitä on valmistellut erillinen alatyöryhmä, jossa on ollut edustettuna 12 eri tahoa.

2 VESIENHOITOON LIITTYVÄT OHJELMAT JA SUUNNITEL- MAT

2.1 Kansainvälinen yhteistyö ja sopimukset

Suomen vesiensuojelun ja -hoidon politiikkaan vaikuttaa eri tasoilla kansainvälinen yhteistyö. Seu- raavassa esitellään keskeisimmät vesienhoitoon liittyvät kansainväliset sopimukset.

UNECE:n rajavesisopimus (1996) ehkäisee, rajoittaa ja vähentää sellaista vesien pilaantumista, jonka vaikutukset ulottuvat tai todennäköisesti voivat ulottua maasta toiseen. Sopimuksella ediste- tään ekosysteemien säilymistä ja tarvittaessa niiden tilan palauttamista ennalleen. Tähän sopimuk- seen liitetyllä "Vesivarat ja terveys" -pöytäkirjalla (2005) tähdätään veden välityksellä leviävien sairauksien ehkäisyyn.

Suomella on Venäjän (1964), Ruotsin (1971) sekä Norjan (1980) kanssa rajavesistösopimus, joilla edistetään vesiensuojelua yhteisissä vesistöissä. Kokemuksia hyödynnetään UNECE:n yhteistyössä sekä muussa vesiensuojeluun ja vesivarojen yhdennettyyn suunnitteluun liittyvässä kansainvälises- sä yhteistyössä.

Itämeren alueen merellisen ympäristön suojelua koskevan Helsingin yleissopimuksen (1974, uudis- tettu vuonna 1992) tarkoituksena on pysäyttää kaikenlainen Itämeren alueen saastuminen ja luoda paremmat edellytykset Itämerelle kokonaisuudessaan. Sen osapuolina ovat Itämeren rantavaltiot Venäjä mukaan lukien sekä EU. Sopimus käsittää nykyään meren, merenpohjan ja koko Itämeren valuma-alueen. Sopimuksen puitteissa on luotu kuormituksen vähentämistavoitteet, laadittu Itäme- ren suojeluohjelma, seurattu Itämeren tilan ja kuormituksen kehittymistä sekä annettu erilaisia suo- situksia mm. kuormituksen ja merenkulun ympäristöhaittojen vähentämiseksi. Itämeren suojelun uusi toimintaohjelma valmistui 15.11.2007. Sen toimeenpanon sekä EU:n meriensuojelua koskevien säännösten ja strategioiden vaikutus vesienhoitosuunnitelmiin tulee ottaa huomioon.

YK:n alainen Kansainvälinen merenkulkujärjestö (IMO) hyväksyi vuonna 2005 koko Itämerelle Venäjän aluevesiä lukuun ottamatta erityisen herkän merialueen aseman (PSSA). IMO on myös kehittänyt etenkin merenkulun turvallisuutta parantavia ja ympäristöriskejä vähentäviä pelisääntöjä, mikä tehostaa myös Itämeren alueen suojelua. Itämeren liikenteen päästöjä voidaan ehkäistä vaikut- tamalla kansainvälisten määräysten tiukentumiseen ja valvontaan.

EU:n ja Venäjän yhteistyö- ja kumppanuussopimus, neljä yhteistyöaluetta ja rahoitusvälineenä toi- miva naapuruusinstrumentti (vuodesta 2007) luovat pohjan Itämeren ja Suomenlahden tehostetuille suojelutoimille. Myös Pohjoisen ulottuvuuden ympäristökumppanuus tarjoaa hyvän työkalun.

Suomen rannikkostrategia on laadittu Euroopan unionin rannikkoalueiden yhdennetyn käytön ja hoidon suosituksen (2002) mukaisesti. Sen tavoitteena on rannikkoalueiden käytön ja hoidon kestä- vyyden lisääminen. Itämeren lisääntyvää ilmaperäistä typpikuormitusta on rajoitettava sekä kan- sainvälisen ilmansuojelupolitiikan keinoin että kotimaisin toimin liikenteen päästöjen vähentämi- seksi.

(9)

Merivesien suojelua koskee myös syksyllä 2008 voimaan tullut Euroopan unionin neuvoston hy- väksymä direktiivi yhteisön meriympäristöpolitiikan puitteista (meristrategiapuitedirektiivi)

KOM(2005)504. Direktiivin päätarkoituksena on, että yhteisön meriympäristöt ovat hyvässä tilassa vuoteen 2020 mennessä. Jäsenvaltioiden on saatettava direktiivin noudattamisen edellyttämät lait, asetukset ja hallinnolliset määräykset voimaan kahden vuoden kuluessa voimaantulopäivästä. Li- säksi direktiivin toimeenpanoa on tehostettava ja helpotettava vesipuitedirektiivin rinnalla. Samoin tulee arvioida päällekkäisyyksiä ja synergiaa muiden säädösten kanssa. Ehdotuksen mukaan jäsen- valtioiden tulee määritellä merialueiden ekologisen tilan tavoitteet sekä laatia toimenpideohjelmat niiden saavuttamiseksi.

EU:n unionin neuvoston 23.10.2007 hyväksymä tulvadirektiivi liittyy olennaisesti vesienhoitoon, ja se otetaan huomioon vesienhoidon suunnittelussa. (ks. 2.6).

2.2 Kansalliset ohjelmat ja suunnitelmat

Suomen vesiensuojelua ja -hoitoa ohjaavat useat valtakunnallisella ja alueellisella tasolla laaditut ohjelmat ja suunnitelmat. Kansainvälisesti sovitut tavoitteet huomioidaan niissä.

Suomessa vesiensuojelun valtakunnalliset tavoitteet on määritetty ja niiden toteuttamiseen tähtääviä tavoiteohjelmia on laadittu jo 1960-luvulta lähtien. Vesiensuojelun tavoiteohjelma vuoteen 2005 painottui rehevöitymisen torjuntaan. Vuonna 2006 valtioneuvostossa hyväksytty vesiensuojelun suuntaviivat vuoteen 2015 jatkaa aiempaa vesiensuojelupolitiikkaa ja painopisteenä on edelleen vesistöjen ravinnekuormituksen vähentäminen. Vesiensuojelun suuntaviivoilla määritellään vesiensuojelun tarpeet ja tavoitteet valtakunnallisella tasolla, ja ne tukevat alueellista vesienhoidon suunnittelua. Vesiensuojelun suuntaviivoissa on tarkasteltu eri toimenpidevaihtoehtojen vaikutuksia suh- teessa vesipolitiikan puitedirektiivin mukaisiin yleistavoitteisiin. Keskeisiä vesiensuojeluun ja -hoitoon liittyviä toimia vuoteen 2015 mennessä ovat mm.:

 Rehevöittävän kuormituksen vähentäminen

 Haitallisista aineista aiheutuvan kuormituksen vähentäminen

 Vesistöjen kunnostus sekä rakentamis- ja säännöstelyhaittojen vähentäminen

 Pohjavesien suojelu

 Vesiluonnon suojelu ja vesien monimuotoisuuden turvaaminen

Vuonna 2002 valtioneuvosto hyväksyi Suomen Itämeren suojeluohjelman. Ohjelman päätavoit- teet ovat:

 Rehevöitymisen torjunta

 Vaarallisten aineiden aiheuttamien riskien vähentäminen

 Itämeren käytön aiheuttamien haittojen vähentäminen

 Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ja lisääminen

 Ympäristötietoisuuden lisääminen

 Tutkimus ja seuranta

Itämeren suojeluohjelman toteutumisen edistämiseksi ympäristöministeriö hyväksyi vuonna 2005 Itämeren ja sisävesien suojelun toimenpideohjelman.

Vesiensuojelun tavoitteita vuoteen 2005, Suomen Itämeren suojeluohjelmaa sekä näitä koskevien toimenpideohjelmien toimia toteutetaan edelleen siltä osin, kun tavoitteita ei ole saavutettu.

(10)

Ilmastonmuutoksen kansallinen sopeutumisstrategia määrittää ilmastonmuutoksen tulevia vai- kutuksia Suomessa. Strategian tavoitteena on parantaa sopeutumisvalmiutta ilmastonmuutoksen tuomiin muutoksiin. Strategiassa on kuvattu ilmastomuutoksen vaikutusta ja määritelty toimenpitei- tä eri toimialueille: maatalous- ja elintarviketuotanto, metsätalous, kalatalous, porotalous, riistata- lous, vesivarat, luonnon monimuotoisuus, teollisuus, energia, liikenne, alueidenkäyttö ja yhdyskunnat, rakentaminen, terveys, matkailu ja luonnon virkistyskäyttö ja vakuutustoiminta. Toimialakoh- taisten toimenpide-ehdotusten lisäksi esitetään tutkimusohjelman käynnistämistä.

Kansallisen metsäohjelman 2015 lähtökohtana on metsiin ja puuhun perustuvan tuotanto- ja pal- velutoiminnan uudistaminen ja laajentaminen niin, että toiminnot ovat yhteiskunnallisesti hyväksyt- täviä, taloudellisesti kannattavia sekä ekologisesti ja kulttuurisesti kestäviä. Ohjelman toimeenpanossa otetaan huomioon saamelaisten erityisasema alkuperäiskansana.

Maatalouden ympäristötuki on osa Suomen maaseudun kehittämisohjelmaa 2007–2013. Ohjel- man yksi painopistealue on maa- ja metsätalouden harjoittaminen taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä sekä eettisesti hyväksyttävällä tavalla koko Suomessa. Uudella ohjelmakaudella ympä- ristötuki jakautuu perustoimenpiteisiin, lisätoimenpiteisiin ja erityistukisopimuksiin. Ohjelman toimintalinjan 2 ensisijainen vesistöihin vaikuttava tavoite on vähentää maataloudesta maaperään, pinta- ja pohjavesiin sekä ilmaan kohdistuvaa ympäristökuormitusta ympäristöystävällisten tuotan- tomenetelmien käyttöä edistämällä.

Maa- ja metsätalousministeriö on laatinut myös vesivarastrategian ja luonnonvarastrategian. Vesi- varastrategiassa linjataan vesivarojen käytön, vesihuoltopalveluiden ja vesistörakentamisen periaat- teita. Yksi visioista on, että vesivarojen käyttö on yhteiskunnallisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävää. Tulvasuojelun merkittävyyttä painotetaan mm. turvallisuussyistä. Luonnonvarastrategian perusperiaate on uusiutuvien luonnonvarojen kestävä käyttö ja tavoitteena ihmisen ja luonnon hy- vinvointi. Kalataloudelle on laadittu sekä elinkeinokalatalouden että vapaa-ajankalastuksen strategiat. Molempien strategioiden tavoite on kalavarojen hyödyntäminen kestävän kehityksen periaatteen mukaisesti.

2.3 Alueelliset suunnitelmat ja ohjelmat

Maakuntien keskeiset suunnitteluasiakirjat ovat maakuntasuunnitelma, maakuntakaava ja maa- kuntaohjelma. Maakuntasuunnitelma on pitkän aikavälin strateginen suunnitelma, joka osoittaa maakunnan tavoitetilan ja sen saavuttamiseksi tarvittavat strategiset linjaukset. Maakuntaohjelmat ovat maakuntasuunnitelmia toteuttava suunnitteluasiakirja, joka sisältää maakunnan keskeiset hankkeet ja muut olennaiset toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi. Maakuntakaava on ylin kaavamuoto, joka ohjaa kuntien kaavoitusta ja viranomaisten muuta alueiden käytön suunnittelua.

Lapin maakuntaohjelmassa vuosille 2007–2010 ympäristön laadun ja luonnonvarojen kestävän käytön toimintalinjan tavoitteena on luonnonvarojen kestävä käyttö, viihtyisän ja terveellisen ym- päristön luominen sekä luonnon biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemien toimivuuden turvaaminen. Vesienhoidossa keskeisimmät tavoitteet kohdistuvat vesistöjen ja niiden valuma- alueiden kunnostamiseen ja vesistöihin kohdistuvan hajakuormituksen vähentämiseen, vaelluskalakantojen palauttamiseen jokiin ja kalakantojen hoitoon. Vesienhoitoon liittyviä kärkihankkeita ovat mm.: ylikunnallisen jäte- ja vesihuollon kehittäminen, tulvasuojelun kehittäminen ja säännöstelty- jen vesistöjen monikäytön kehittäminen, vaelluskalakantojen jokiin palauttamista ja vahvistamista edistävät toimenpiteet Kemi-, Ounas- ja Simojoella sekä ilmastonmuutoksen vaikutusten arviointi ja niihin sopeutuminen.

(11)

Lapin metsäohjelman 2006–2010 metsänhoito- ja perusparannustöiden tavoitteet ovat suuremmat kuin edellisellä ohjelmakaudella 2001–2005. Ohjelmassa on arvioitu, että seuraavan 10 vuoden aikana kunnostusojitusten tarve Lapissa olisi noin 200 000 ha. Nykyisin kunnostusojituksia tehdään 5 000-6 000 ha vuodessa eli tarve olisi noin nelinkertainen nykytasoon verrattuna.

Metsäsektori on metsäohjelman tavoitteiden mukaisesti sitoutunut huolehtimaan metsätalouden vesiensuojelusta kaikissa metsätalouden toimenpiteissä kiintoaine- ja ravinnekuormituksen vähen- tämiseksi. Toimenpiteiksi metsäohjelmassa esitetään parannettavan vesiensuojelusuunnitelmien ja -toimenpiteiden laatua sekä luonnon monimuotoisuudelle tärkeiden kohteiden tunnistamista jatka- malla metsäammattilaisten ja urakoitsijoiden koulutusta, kehittämällä valuma-aluekohtaista vesiensuojelua osana EY:n vesipuitedirektiivin mukaista vesienhoitoa sekä käynnistämällä ohjelmakauden aikana kestävän metsätalouden rahoituslain mukaisia luonnonhoitohankkeita pääasiassa vesiensuojelun ja monimuotoisuuden ylläpitämiseen ja lisäämiseen.

Lapin valuma-alue- ja virtavesikunnostusohjelmaan 2007–2013 on koottu Lapin ympäristökes- kuksen, Lapin TE -keskuksen, Metsähallituksen ja Lapin Metsäkeskuksen suunnittelemat valuma- alue- ja virta-vesikunnostustoimenpiteet aikataulu- ja rahoitussuunnitelmineen vuosille 2007–2013.

Valuma-alue ja virtavesikunnostusten yhteistyöryhmä on perustettu koordinoimaan eri organisaati- oiden harjoittamaa vesistöjen kunnostustoimintaa.

Simojoen kehittämisen yleissuunnitelman yhtenä tavoitteena on pienentää maalta peräisin tule- vaa vesistökuormitusta ja siten parantaa vesistön tilaa ja sen käyttökelpoisuutta. Ounasjoen vesis- tön monikäytön kehittämisen yleissuunnitelman tavoitteena on parantaa Ounasjokialueen mai- semaa, vesistön käyttökelpoisuutta ja ehkäistä luonnon roskaantuminen ja kuluminen. Lisäksi yleissuunnitelman toteuttamisella pyritään edistämään paikallista elinkeinoelämää ja lisäämään jokivarren matkailullista vetovoimaa.

Perämeren toimintasuunnitelmassa korostetaan viittä teemaa: rehevöitymisen vähentäminen, ympäristölle vaarallisten aineiden seuranta, alueidenkäytön kokonaissuunnittelu, luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen ja valmius uusien lajien varalta. Suunnitelmassa esitetään rannikkoalueiden rehevöitymisen vähentämiseksi toimenpiteitä kaikista valuma-alueen toiminnoista, kuten maa- ja metsätaloudesta sekä asutuksesta ja teollisuudesta, peräisin olevan ravinnekuormituksen pienentä- miseksi. Haitallisista aineista tulee Perämerellä ottaa erityisesti huomioon dioksiinit, PCB- yhdisteet, elohopea ja hiilivedyt. Vedenalaisen ympäristön tärkeyttä tulee korostaa, ja asenteisiin ja kiinnostukseen merellisen ympäristön suojeluun tulee vaikuttaa.

Lapin Natura 2000 -verkoston hoidon ja käytön yleissuunnitelman tavoitteena on määritellä suojelualuekohtaisen suunnittelun tarve ja tärkeysjärjestys Natura 2000 -alueittain. Lapin lintu- vesien suojelun, hoidon ja käytön järjestämiseksi on laadittu ohjelma, joka kattaa lintuvesien- suojeluohjelman kohteet. Ohjelma sisältää esitykset toimenpidetarpeista hoidon ja käytön järjestä- miseksi.

Tieliikenteestä ympäristöön kohdistuvien haittojen ja kuormituksen vähentämistavoitteet on kirjattu Tiehallinnon ympäristöohjelma 2010:een. Ohjelma painottuu vesien osalta pohjavesien suoje- luun. Vuoteen 2010 mennessä tiehallinnon tavoitteena on vähentää tiesuolausta pohjavesialueilla osallistumalla muun muassa vaihtoehtoisten liukkaudentorjunta-aineiden tutkimukseen.

2.4 Vesihuoltoon liittyvät suunnitelmat

Vesihuoltolaki (119/2001) velvoittaa kunnat laatimaan kuntakohtaiset vesihuollon kehittämissuun- nitelmat ja osallistumaan ylikunnalliseen vesihuollon alueelliseen yleissuunnitteluun. Vesihuollon

(12)

yleissuunnittelun tarvetta korostetaan myös vesipolitiikan puitedirektiivin toteuttamisen kannalta ja suunnitelmissa tuotettua tietoa voidaankin hyödyntää myös vesienhoitoalueiden hoitosuunnitelmissa (Vikman & Santala). Vesihuollon alueellisten yleissuunnitelmien toteutuksesta huolehtivat kunnat yhteistyössä alueen tärkeimpien vesihuoltolaitosten ja alueellisten ympäristökeskusten kanssa.

Vesienhoitoalueen kaikkiin kuntiin on vuosina 2002–2004 laadittu vesihuoltolain mukainen kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma. Kehittämissuunnitelmassa kiinnitetään erityistä huomiota vesihuollon järjestämiseen alueilla, joilla on voimassa maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitettu yleis- tai asemakaava tai joilla em. kaavojen laatiminen on vireillä sekä alueilla, joita koskevat ympäris- tönsuojelulain 19 §:n nojalla annetut ympäristönsuojelumääräykset. Kehittämissuunnitelma ei kui- tenkaan ole kuntaa sitova oikeusvaikutteinen suunnitelma vaan se on tarkoitettu joustavaksi kunnan vesihuollon suunnittelun välineeksi. Sen sisältö ja tarkkuus riippuvat kunkin kunnan tarpeista.

Suunnitelmassa esitetään mm. alueet, jotka kunnan on tarkoitus saattaa vesihuoltolaitosten vesijoh- to- ja viemäriverkoston piiriin.

Kemijoen vesienhoitoalueelle on laadittu vuosina 2004–2006 Ounasjokivarren, Ala-Kemi- jokivarren, Ylä-Kemijokivarren ja Simojokivarren vesihuollon alueelliset yleissuunnitelmat. Vesi- huollon alueellisen yleissuunnittelun peruslähtökohtana on löytää alueellisesti tarkoituksenmukaisia vesihuoltoratkaisuja. Suunnitelmien tarkoituksena on antaa kokonaiskuva niistä vesihuollon inves- tointitarpeista, jotka ovat toteutettavana noin 15 vuoden aikajänteellä. Suunnitelma on pohjana yk- sityiskohtaisempien selvitysten ja suunnitelmien laatimiselle sekä taloudellisen varautumisen oh- jaamiselle.

2.5 Säännöstelyjen kehittäminen

Vuosina 2000–2004 Kemijärvellä tehtiin laaja selvitystyö säännöstelyn haittavaikutuksista ja laadittiin suositukset haittojen vähentämiseksi. Hankkeesta laadittiin loppuraportti "Kemijärven sään- nöstelyn kehittäminen - yhteenveto ja suositukset". Kemijärven säännöstelyn kehittämistyössä esi- tettiin kaikkiaan 18 suositusta Kemijärven säännöstelyn parantamiseksi. Pääosa suosituksista tul- laan toteuttamaan vuosina 2005–2010. Suositusten täytäntöönpanoa ohjaamaan on perustettu seu- rantaryhmä.Lapin läänin säännöstellystä järvistä on tehty esiselvitys vesistösäännöstelyjen vaikutuksista ja kehittämistarpeista (Keto ym. 2005).

Lokan ja Porttipahdan tekoaltaan säännöstelyn kehittämisen esiselvitys on aloitettu vuonna 2007.

Varsinainen kehittämisselvitys tehdään vuosina 2008–2010.

2.6 Tulvariskien hallintaan liittyvät selvitykset ja suunnitelmat

Euroopan unionin neuvosto hyväksyi direktiivin tulvariskien arvioinnista ja hallinnasta (tulvadirektiivi) 23.10.2007. Tulvadirektiivi asettaa jäsenvaltioille kolme velvoitetta: tulvariskien alustavan arvioinnin sekä tulvavaara- ja tulvariskikarttojen ja tulvariskien hallintasuunnitelmien laatimisen.

Tulvadirektiivin toimeenpanossa kiinnitetään erityistä huomiota ilmastonmuutoksen vaikutuksiin.

Toimenpiteet sovitetaan yhteen vesipolitiikan puitedirektiivin (2000/60/EY) kanssa.

 Jäsenvaltioiden tulee vuoteen 2011 mennessä arvioida alustavasti tulvariskit ja kartoittaa ne vesistöt ja rannikkoalueet, joilla tulvimisen riski on merkittävä.

 Tunnistetuille tulvariskialueille tulee laatia tulvavaara- ja tulvariskikartat vuoteen 2013 mennessä.

 Tulvariskialueille tulee valmistella tulvariskien hallintasuunnitelmat vuoteen 2015 mennes- sä. Hallintasuunnitelmilla pyritään vähentämään tulvien aiheuttamia haittoja päätavoitteen mukaisesti.

(13)

Kemijoen vesienhoitoalueen merkittävimmät tulvariskialueet, joille tulvavaarakartat ovat tehdyt tai ovat tekeillä, ovat Rovaniemen keskusta, Kittilän keskustaajama ja Simojoen alaosa.

3 ILMASTONMUUTOS JA MUUT TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOKSET

3.1 Ilmastonmuutos

Ilmastonmuutos vaikuttaa monella tavoin vesivaroihin, muuhun ympäristöön ja yhteiskuntaan.

Vaikutukset ovat jo osin havaittavissa, mutta niiden arvioidaan lisääntyvän olennaisesti vuosisadan loppupuolelle edettäessä. Tiedot ilmastonmuutoksen vaikutuksista ovat vielä puutteellisia, ja lyhy- ellä aikavälillä monet muut vesienhoitoon liittyvät tekijät ovat selvästi merkittävämpiä vesien tilan kannalta. Sen vuoksi ilmastonmuutosta tarkastellaan tällä suunnittelukaudella yleisellä tasolla ja tarkennetaan lähestymistapaa tulevilla kierroksilla.

Veden kiertokulussa liikkuvat vesimäärät ja niiden ajallinen vaihtelu ovat keskeisiä vesien ekologisen tilan kannalta. Tulvien ja kuivuuden haittavaikutusten vähentäminen on toisaalta vesienhoidon eräänä tavoitteena, ja riippuu suoraan vesimääristä ja niihin kohdistuvista säätelytoimista. Tulvadirektiivin toimeenpanon kytkeminen vesienhoitoon varmistaa ilmastonmuutoksen riittävän tarkastelun molem- mista näkökulmista seuraavilla suunnittelukierroksilla. Myös kuivuusriskien käsittelyyn vesienhoidossa ollaan kehittämässä yhteiseurooppalaista lähestymistapaa ilman varsinaista direktiiviä.

Seuraavien suunnittelukausien toimenpideohjelmissa ja vesienhoitosuunnitelmissa pyritään täsmen- tämään tietoa ilmastonmuutoksen vaikutuksista veden kiertokulkuun, vesistön kuormitukseen ja tilaan sekä tilaa parantaviin toimenpiteisiin. Samalla tarkastellaan mm. tarvetta

 kehittää seurantaohjelmia vaikutusten havaitsemiseksi

 tehdä muutoksia vesimuodostumien tyypittelyssä ja tyyppien referenssioloissa

 kehittää tietoperustaa ilmastonmuutoksen huomioon ottamiseksi toimenpideohjelmissa ja kytkeä suunnittelua tässä mielessä entistä läheisemmin muihin vesien käyttötarkoituksiin ja maankäytön suunnitteluun

 käyttää ilmastonmuutoksesta aiheutuvia poikkeavia ympäristötavoitteita

 ottaa huomioon ilmastonmuutoksen tarkasteluun paremmin soveltuva, vesienhoitolain ulot- tuvuutta (2027) pidempi aikaskaala, esim. 40 vuotta.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset

Tuoreimpien ilmastoskenaarioiden1 mukaan Suomen keskilämpötila vuonna 2020 on 1,2–1,8 ºC korkeampi kuin vertailujaksolla 1971–2000. Vuodelle 2050 kasvuskenaario on 2,3–3,7 ºC, vuodelle 2080 se on 3,1–6,2 ºC. Vastaavat sadannan kasvuskenaariot ovat 4–6 %, 8–13 % ja 11–23 %. Sa- dannan rankkuus kasvaa enemmän kuin keskisadanta. Suurin vuorokausisadanta kasvaa talvella 20–40 %, kesällä 10–30 % vuosisadan loppuun mennessä. Nämä uudet skenaariot eivät merkittä- västi poikkea aiemmista; sadannan kasvuennuste on kuitenkin jossain määrin noussut erityisesti loppukesällä.

1 Perustuu 19 globaalin ilmastomallin tuloksiin. http://www.ilmatieteenlaitos.fi/organisaatio/yhteys_92.html

(14)

Vaikutukset hydrologiaan

Ilmastonmuutoksen tärkein vaikutus Suomen sisävesien hydrologisiin oloihin on siitä aiheutuva muutos valunnan, virtaamien ja vedenkorkeuksien vuodenaikaiseen jakaumaan. Vuosittaisen valunnan on arvioitu muuttuvan -5 … +10 % vesistöalueesta riippuen. Ilmaston muuttuessa talven valunta kasvaa merkittävästi lumen sulamisen ja vesisateiden lisääntymisen vuoksi. Pohjois-Suomessa varastotilavuutta tarvitaan edelleen lumen sulamisesta aiheutuvien kevättulvien pienentämiseen.

Järvien säännöstelylupia joudutaan tarkistamaan muuttuvien hydrologisten olojen myötä.

Lumen sulamisen aiheuttamien kevättulvien oletetaan yleistyvän tulevina vuosikymmeninä Pohjois- Suomessa. Sulamisvedet tulvivat voimakkaasti esimerkiksi Kittilässä ja Ivalossa keväällä 2005. On todennäköistä, että Pohjois-Suomessa lisääntyvät talvisademäärät yhdistettynä aluksi vähäiseen lämpötilan nousuun johtavat mahdollisesti lähivuosikymmeninä kevättulvien riskin kasvuun (Tammelin et al. 2002). Pohjois-Suomen jokivesissä kevättulvien odotetaan vielä kasvavan muuta- man vuosikymmenen aikana lisääntyneen lumisadannan takia erityisesti Kemijoen, Ivalonjoen ja Tornionjoen valuma-alueilla, mutta pienenevän myöhemmin lämpenemisen edetessä skenaarioiden mukaisesti. Pohjois-Suomessa suurimmat tulvat ovat tulevaisuudessa kuitenkin edelleen lumen sulamistulvia.

Periaatteessa lumipeitteen vähenemisellä ja talvella sulana pysyvän alueen laajenemisella voi olla myönteisiä vaikutuksia, koska ne helpottavat kevättulvia ja tasaavat vesistöjen vuodenaikaisvaihte- lua. Samalla pohjavesien imeytymisaika pitenee ja pohjavesivarat kasvavat. Muutokset tulvien ajoittumisessa vaikuttavat vesivoimatuotantoon ja vesistöjen säännöstelykäytäntöihin. Talvivalun- nan kasvun ja kevättulvien pienenemisen aikaansaama ohijuoksutustarpeen väheneminen johtaisi vesivoimalla tuotetun energian määrän kasvuun.

Vedenhankinnan kannalta tärkeiden alivirtaamien määrällisistä muutoksista ei tiettävästi ole tehty arvioita, mutta järvien vedenkorkeusskenaariot viittaavat alivirtaamajaksojen pitenemiseen ja kesä- kauden alivirtaamien pienenemiseen.

Taulukko 1. Ilmastonmuutoksen vaikutukset Kemijoen vesistön P-padoissa käytettäviin mitoitusvirtaamiin (keskimää- rin kerran 5000 vuodessa tapahtuva tulva) (Vehviläinen & Veijalainen 2006).

Pato Mitoitustulva

nykytilanteessa

Pienin mitoitustulva

2070–2100

Suurin mitoitustulva

2070–2100

Muutos

Lokka ja Porttipahta tulovirtaama

juoksutus, yhteensä

698 m³/s 382 m³/s

795 m³/s 400 m³/s

1 011 m³/s 519 m³/s

+14 – +45 % +5 – +36 % Kemijärvi

tulovirtaama juoksutus

5 204 m³/s 3 339 m³/s

4 404 m³/s 2 750 m³/s

5 820 m³/s 3 489 m³/s

– 15 – +12 % – 18 – + 4 % Valajaskoski

tulovirtaama 6 188 m³/s 5 776 m³/s 7 322 m³/s – 7 – +18 % Petäjäskoski

tulovirtaama 6 269 m³/s 5 809 m³/s 7 352 m³/s – 7 – +17 % Ossauskoski

tulovirtaama 6 468 m³/s 5 873 m³/s 7 469 m³/s – 9 – + 15 % Taivalkoski

tulovirtaama 6 780 m³/s 5 990 m³/s 7 652 m³/s – 12 – + 13 % Isohaara

tulovirtaama 6 860 m³/s 6 025 m³/s 7 692 m³/s – 12 – + 12 %

(15)

Vaikutukset ainevirtaamiin ja vedenlaatuun

Vesistöt ovat pilaantumiselle erityisen herkkä ympäristö. Ilmastonmuutoksen vaikutukset veden laatuun aiheutuvat ennen kaikkea virtaamien äärevöitymisen seurauksena yleistyvistä tulva- ja kui- vuuskausista. Näiden vaikutuksia veden laatuun voidaan arvioida aikaisempien tapausten perusteella. Tulva lisää erittäin merkittävästi ravinteiden ja haitallisten aineiden kuormitusta vesistöön. Ke- sätulvan aikana veden mukanaan tuoma kuormitus on satakertainen verrattuna kesän normaaliin virtaamaan. Osa kuormituksesta on peräisin luonnosta, osa johtuu ihmisen toiminnasta. Ravinteita ja kiintoaineita huuhtoutuu veteen pelloilta ja metsistä. Talven lauhtuminen lisää hajakuormitusta ainakin maa- ja metsätalousvaltaisilta valuma-alueilta, vaikka vuositasolla keskimääräinen valunta ei lisääntyisi. Kuormituksen lisääntyminen johtuu siitä, että ravinteita pidättävät kasvillisuus- vyöhykkeet puuttuvat ja pintavalunnan suhteellinen osuus kasvaa maan ollessa roudassa. Ilmas- tonmuutos saattaa myös johtaa metsämaahan vuosituhansien aikana kertyneen orgaanisen aineen nettomineralisaatioon ja sen seurauksena metsämaiden typpihuuhtoutumat voivat kasvaa merkittä- västi. Ilmastonmuutoksen suoran vaikutuksen erottaminen muista metsämaiden huuhtoutumien taustatekijöistä on vaikeaa, mutta metsämaiden runsaan typpivaraston liikkeellelähtö on riskitekijä.

Suurimmat vaikutukset kohdistuvat Etelä- ja Lounais-Lapin alueelle. Veden lämpötilan noustessa levien kasvu lisääntyy ja happitilanne heikkenee järvissä ja rannikkovesissä etenkin pienten virtaamien aikana. Sinilevät voivat runsastua. Myös vesien bakteerimäärät saattavat lisääntyä. Jääpeite- kauden lyheneminen on toisaalta happitilanteen kannalta eduksi.

Peltojen ja metsien lumettomuus tullee lisäämään ravinteiden, fosforin ja typen, huuhtoutumista vesistöihin. Ravinnekuormituksen seurauksena rehevöityneissä vesissä planktonlevästön perustuo- tanto kasvaa, vesi samenee ja valon tunkeutuminen veteen vähenee ja hapenkulutus kasvaa. Rehe- vöitymisen myötä pohjaan vajoavan orgaanisen aineksen määrä lisääntyy ja pohjan happitila huo- nonee. Kasvillisuus ja myöhemmin myös pohjaeläimistö muuttuvat. Rehevöitymisen edetessä lajis- to yksipuolistuu.

Simojoella ilmastonmuutoksen vaikutuksia ravinteiden huuhtoutumiseen on tarkasteltu INCA- typpimallilla. Mallissa huomioidaan kaikki tärkeimmät typen lähteet ja simuloidaan eri kuormitus- lähteistä peräisin olevaa typpeä ja muutuntaprosesseja alueen maaperässä sekä vesiuomissa. Mallis- sa käytettiin kahta FINSKEN projektista saatua alustavaa ilmastonmuutosskenaariota (matala ja korkea). Niiden mukaan vuoden keskilämpötila muuttuu 2050 mennessä 1,5 °C (matala) tai 4,0 °C (korkea) ja sademäärä kasvaa vastaavasti 4 % ja 12 % 50 vuoden kuluessa.

INCA-mallin mukaisen alustavan arvion mukaan ilmastonmuutoksen vaikutukset alueen hydrologiaan vuoteen 2050 mennessä ovat tuntuvat. Etenkin syksyn ja talven sadanta lisääntyy ja lumi su- laa pitkin talvea monessa jaksossa. Nykyinen suuri kevättulva korvautuisi pienemmillä myöhäis- syksyn ja talven tulvilla. Epäorgaanista typpeä huuhtoutuisi ennusteen mukaan vesistöön 2–6 % enemmän kuin nykyisin. Maankosteuden ja lämpötilan muutosten myötä typpeä vapautuu maape- rästä entistä enemmän, mutta myös kasvillisuuden typenotto lisääntyy. Typpioksiduulia voi vapau- tua maaperästä ilmaan jopa 30 prosenttia enemmän kuin ennen.

Vaikutukset pohjavesiin

Ilmastonmuutoksen vaikutuksia pohjavesivaroihin on tutkittu paljon vähemmän kuin pintavesiin kohdistuvia vaikutuksia. Talviaikaiset pohjavedenkorkeudet näyttäisivät nousevan, kesäaikaiset laskevat hieman loppukesästä. Kesän ja syksyn alimmat pohjavedenkorkeudet painuvat entistä alemmas. Tämä kuivien kausien paheneminen lisää pohjavesivarojen varassa olevan vesihuollon

(16)

riskejä ja ongelmia. Suurissa pohjavesimuodostumissa sadannan ja sulannan vuodenaikaisrytmi vaikuttaa vähemmän kuin pienissä. Alimmat korkeudet ovatkin esiintyneet kaikkein suurimmissa pohjavesimuodostumissa vasta pintavesien kuivakausien päätyttyä. Kesäsateet päätyvät harvoin pohjaveteen saakka eivätkä näin ollen ole niin tehokkaita pohjaveden muodostumisen kannalta kuin vesisateet ja sulamisvedet syksyllä ja talvella, kun maan pintakerros on jo vedellä kyllästynyt ja pintavedet pääsevät suoraan pohjaveteen. Myös pohjaveden laatu saattaa heiketä pienissä pohja- vesimuodostumissa, koska alentuneet pohjavedenvirtaamat johtavat hapen puutteeseen sekä liuen- neen raudan, mangaanin ja metallien korkeisiin pitoisuuksiin. Tästä saatiin viitteitä vuosien 2002–

2003 kuivuuden aikana.

Muut vaikutukset

FINADAPT-projektissa on arvioitu ilmastonmuutoksen vaikutuksia muilta osin ympäristöön, ih- misiin ja elinkeinoihin. Ilmastonmuutoksen ei odoteta vuoteen 2050 mennessä aiheuttavan merkit- täviä terveysriskejä Suomen väestölle. Eliöstöön sen odotetaan vaikuttavan yhä voimakkaammin.

Uudet lajit ja elinympäristöt valtaavat alaa yhä pohjoisemmasta alkuperäisen lajiston ja elinympä- ristöjen kustannuksella. Jotkut kalalajit, etenkin lohikalat, voivat kärsiä muutoksesta.

Hyötyviä tuotantosektoreita voivat Suomessa olla maa- ja metsätalous sekä lämmitysenergian ku- luttajat. Vesivoiman tuotantopotentiaali kasvaisi nykyisissä laitoksissa 10 % (Ilmava tutkimus, Tammelin et al, 2002) ja matkailuala voi saada suhteellista hyötyä Euroopan mittakaavassa. Kiin- teistöjen ja liikenteeseen liittyvän rakentamisen kustannukset lisääntyisivät jonkin verran lähivuo- sikymmeninä ja enemmän myöhemmin. Koko kansantalouden kannalta muutoksia on pidetty melko vähäisinä, mutta korostettu niiden epävarmuutta sekä kansallisesta että varsinkin globaalien vaikutusten näkökulmasta.

3.2 Maa- ja metsätalous

Maidontuotantotilojen lukumäärä on vähentynyt erittäin voimakkaasti: vuonna 1965 Lapissa oli 10 530 maitotilaa, vuoden 2007 lopussa vain 572. Tuotettu maitomäärä on kuitenkin pysytellyt suunnilleen samalla tasolla, hieman alle sadassa miljoonassa litrassa. Naudanlihan tuotanto on lie- vässä kasvussa, varsinkin emolehmien lukumäärä on viime vuosina kohonnut. Samoin lammastilo- jen lukumäärä on ollut viime vuosina kasvava. Vaikka kotieläintuotantoa harjoittavien tilojen lu- kumäärä laskee, ei maatilojen lukumäärä laske samaa vauhtia, vaan tilat jatkavat kasvinviljelytiloi- na. Vuonna 2006 Lapissa oli 1 850 tilaa, joista 800 oli kasvinviljelytiloja.

Maidontuotannon rakennemuutos tulee johtamaan siihen, että maitotilojen määrä vähenee edelleen noin 5 prosentin vuosivauhtia. Samanaikaisesti osa tiloista kasvattaa yrityskokoaan, jolloin tuotannon määrä säilynee nykytasollaan. Voitaneen ennakoida, että käytössä olevan maatalousmaan mää- rä lisääntyy jonkin verran seuraavan kymmenen vuoden aikana, kun tuotantoaan kehittävät tilat raivaavat uutta peltoa tilakeskusten lähelle.

Lapin metsäohjelman mukaan tulevina vuosina keskitytään nuorten metsien hoitoon ja kunnos- tusojitukseen. Hakkuutavoitteet ovat suuremmat kuin edellisellä ohjelmakaudella. Energiapuun korjuumäärä on kasvamassa. Asetettujen uudistushakkuu- ja kunnostusojituspinta-alatavoitteiden toteutumisen on arvioitu lisäävän laskennallisesti fosfori- typpi-, ja kiintoainekuormitusta. Metsä- ohjelma on laadittu ennen nykyistä taantumaa ja puunjalostusteollisuuden rakennemuutoksen vaikutukset puun kysyntään voivat olla ennakoitua erilaisemmat.

(17)

3.3 Asutus ja matkailu

Vuoteen 2015 mennessä vesienhoitoalueen väestön määrä vähenee edelleen ja keskittyy entisestään Rovaniemen seudulle. Haja-asutuksesta osa tulee keskitetyn viemäröinnin piiriin, mikä vähentää vesistökuormitusta. Pääpaino on viemäriverkostojen laajentamisessa keskusten läheisyydessä sekä keskitettyjen jätevesijärjestelmien rakentamisessa. Haja-asutuksen ravinnekuormituksen vähenemi- nen riippuu myös jätevesiasetuksen toimeenpanon onnistumisesta.

Matkailun määrä on kasvanut kaikissa seutukunnissa ja kasvanee edelleen. Vuoteen 2015 mennessä kaikkien isojen matkailukeskusten vesihuoltoratkaisut on saatettu nykyaikaiselle tasolle. Suomu- tunturin vesihuoltohankkeet valmistuvat vuosina 2010–2011.

3.4 Energia- ja kaivosteollisuus

EU:n päästötavoitteet aiheuttavat paineita uusiutuvan energiantuotannon lisäämiseen. Energian tuotannon näkökulmasta Lapin vahvuudet ovat vesivoima, turve, puu ja tuulivoima. Kemijoen pää- uomaan on suunnitteilla Sierilän voimalaitos, joka olisi viimeinen pääuomaan rakennettava voima- la. Hanke on vuonna 2008 lupakäsittelyvaiheessa. Kemijoen vesistössä osittain rakennettuun Rau- danjokeen on aikoinaan suunniteltu lisäksi muita vesivoimalaitoksia ja Kemijoki Oy on ilmaissut halunsa joen jatkorakentamiseksi. Kemijoen pääuoman vesivoimalaitosten tehonnostoja tehdään vielä Pirttikosken ja Vanttauskosken voimalaitoksilla. Turvetuotantopinta-alojen mahdollinen kasvu riippuu energiataloudellisista ratkaisuista.

Lappi on malmikriittistä aluetta ja malmin etsintä on Lapissa nykyisin hyvin intensiivistä. Alueella toimii lukuisia malminetsintäyhtiöitä ja lähivuosina Lapissa avattaneen useampikin uusi kaivos.

Kittilän Suurikuusikon kaivos on avattu ja vireillä on mm. Suhangon kaivoshanke Ranualla, Nar- kauksen kaivoshanke Rovaniemellä, Kevitsan kaivoshanke Sodankylässä sekä Soklin kaivoshanke Savukoskella.

4 VESIENHOIDON NYKYTILA 4.1 Kuormittava ja muuttava toiminta

4.1.1 Ravinne- ja kiintoainekuormitus

Vesienhoitotyössä käytettävät vesien pistekuormitusta koskevat tiedot perustuvat valtakunnalliseen valvonta- ja kuormitustietojärjestelmään, VAHTI-rekisteriin, tallennettuihin tarkkailutuloksiin vuo- silta 2001–2006. Hajakuormituksen arvioinnissa on käytetty Suomen ympäristökeskuksessa kehi- tettyä VEPS-arviointimallia, jonka avulla voidaan arvioida kolmannen jakovaiheen vesistöalueiden laskennallista ravinnekuormituksen suuruutta. VEPS-mallista saadaan erikseen arvio maatalouden, metsätalouden ja haja-asutuksen kuormituksesta sekä luonnonhuuhtoutumasta ja laskeumasta.

VEPS on staattinen malli, joka tuottaa kyseisen vesistöalueen potentiaalisen kuormitusriskin, ei tarkkoja kuormitusarvoja. Tuloksia ei siksi voi suoraan käyttää esim. tavoitekuormitustasojen las- kentaan. Laskennassa ei oteta huomioon erilaisten hydrologisten vuosien aiheuttamaa kuormituksen vaihtelua. Pistekuormituksen ja laskeuman osalta tulokset perustuvat mittauksiin, joten ainoastaan nämä kuormittajat muuttuvat ajallisesti. Maatalouden osalta kuormitusluku edustaa 10 vuoden kes- kimääräistä kuormitusta. Karjatalouden lanta oletetaan levitetyiksi pelloille, joten se sisältyy huuh- toumiin pelloilta. Käytetyt ominaiskuormitusluvut perustuvat eteläisempien alueiden tuloksiin ja

(18)

niiden soveltuvuudesta Lapin alueille kaivataan tarkempaa tietoa. Metsätalouden toimenpiteiden määrä (maanmuokkaus, kunnostusojitus) pohjautuu Metsätilastolliseen vuosikirjaan. VEPS:iä kehi- tetään lähivuosina nykyistä tarkemmaksi työkaluksi mm. maa- ja metsätalouden vesienhoidon tutkimusohjelman (2006–2008) tulosten pohjalta.

Laskennallinen kokonaisfosforin ainevirtaama Kemijoessa on VAHTI ja VEPS-tietojen perusteella 304 t/v. Mitattujen virtaama- ja pitoisuustietojen avulla laskettu vuosien 2001–2006 keskimääräinen ainevirtaama on hieman suurempi, keskimäärin 309 t/v (kuva 4). Simojoen mereen kuljettama fosfo- rikuorma VAHTI ja VEPS-tietojen perusteella on 23,1 t/v ja pitoisuustietojen avulla laskettuna 27 t/v.

Kemijoen mereen kuljettama kokonaistypen ainevirtaama on VAHTI ja VEPS-tietojen perusteella 8 032 t/v. Virtaama- ja pitoisuustietojen avulla laskettuna ainevirtaama on huomattavasti pienempi, keskimäärin 6 042 t/v (kuva 5). VEPSin antama arvio pelkästään luonnonhuuhtoumasta (6 080 t/v) on suurempi kuin virtaama- ja pitoisuustietojen avulla laskettu kokonaisainevirtaama. Simojoen mereen kuljettama mitattu typpiainevirtaama on 676 t/v ja laskennallinen 630 t/v.

Ravinnekuormituksen vaikutus vesistössä riippuu biologisesti käyttökelpoisten ravinteiden määrästä ja kuormituksen vuodenaikaisesta jakautumisesta. Esimerkiksi kalanviljelystä peräisin oleva fosforikuormitus ajoittuu kasvukaudelle, mutta rehujen kehityksen myötä fosforista alle kolmannes on leville käyttökelpoisessa muodossa. Metsätalouden ravinnekuormituksesta ja peltoviljelyn fosforikuormituksesta noin kolmannes on suoraan biologisen tuotannon hyödynnettävissä. Hajakuormituk- sesta pääosa tulee vesistöön keväällä tulvan mukana.

Kuva 4. Jokien mereen kuljettama kokonaisfosforin ainevirtaama Kemi- ja Simojoessa vuosina 1992–2006. (Lähde:

Perämeri-tietokanta).

Kuva 5. Jokien mereen kuljettama kokonaistypen ainevirtaama Kemi- ja Simojoessa vuosina 1992–2006. (Lähde: Pe- rämeri-tietokanta).

(19)

Eroosion aiheuttamaa kiintoainekuormitusta ilmenee siellä, missä vesi pääsee kosketuksiin paljaan maan kanssa. Eroosio voi olla merkittävä ongelma mm. viettävillä pelloilla, maa- ja metsätalouden ojituksissa ja metsämaan muokkauksissa. Eroosion irrottamiin maahiukkasiin on sitoutunut ravinteita, metalleja ja orgaanista ainetta. Hienojakoinen kiintoaines aiheuttaa pohjan liettymistä. Kemi- joki kuljetti vuosina 2001–2006 mereen keskimäärin 37 300 tonnia kiintoainetta vuodessa ja Simo- joki noin 3 400 t/v.

Alueen ihmistoiminnasta sisävesiin tulevasta laskennallisesta fosforista ja typestä huomattava osuus tulee hajakuormituksena maa- ja metsätaloudesta sekä haja- ja loma-asutuksesta. Pistemäinen ravinnekuormitus on pääosin peräisin teollisuudesta ja yhdyskuntien jätevesistä (kuvat 6 ja 7).

Kuva 6. Arvio sisävesiin kohdistuvan kokonaisfosforin ainevirtaaman ja kuormituksen jakaumasta Kemijoen vesienhoitoalueella (Lähde: VAHTI, VEPS).

Kuva 7. Arvio sisävesiin kohdistuvan kokonaistypen ainevirtaaman ja kuormituksen jakaumasta Kemijoen vesienhoitoalueella (Lähde: VAHTI, VEPS).

Kuormittava toiminta vesienhoitoalueella painottuu Kemijoen alaosalle (kuva 8 ja 9), missä ihmistoiminnasta peräisin oleva fosfori- ja typpikuormitus on noin puolet ravinteiden kokonaisainevir- taamista (taulukot 2 ja 3). Maatalous ja yhdyskuntien jätevedet ovat suurimmat sisävesien päästö- lähteet tällä alueella. Teollisuuden päästöt kuormittavat suoraan rannikkovesiä (taulukko 4).

Vesienhoitoalueen rannikkovesiin suoraan maalta kohdistuva kokonaisfosforikuormitus on yhteen- sä 25 t/v, mistä 70 % on peräisin teollisuuden ja 17 % yhdyskuntien ja haja-asutuksen jätevesistä (taulukko 4). Vastaavasti rannikkovesiin suoraan maalta kohdistuva kokonaistyppikuormitus on yhteensä 413 t/v. Typpikuormituksesta yli 50 % on peräisin teollisuudesta ja 23 % yhdyskuntien jätevesistä. Pääosa rannikkovesiin tulevista ravinteista on kuitenkin peräisin joista, joiden mereen tuoman ainemäärän osuus kokonaisravinnemääristä on 75–95 %. Jokien mereen tuoma ravinne- ainevirtaama vaihtelee vuosittain riippuen voimakkaasti hydrologisista oloista (kuvat 4 ja 5).

(20)

Kuva 8. Kokonaisfosforikuormitus Kemijoen vesienhoitoalueella.

Kuva 9. Kokonaistyppikuormitus Kemijoen vesienhoitoalueella.

(21)

Taulukko 2. Osa-alueille kohdistuvan kokonaisfosforikuormituksen osuudet (%) päästölähteittäin ja kokonaisaine- virtaamat t/v (Lähteet: VEPS, VAHTI).

Kemijoen alaosa

Kemijoen keskiosa

Kemi- haara

Ounas- joki

Kiti-

nen Luiro Simo- joki

Laskeuma 2,4 7,7 1,3 4.5 4,9 17,7 6,1

Luonnonhuuhtouma 46,8 54,5 82,2 76,7 77,4 74,3 59,1

Yhdyskunnat 14,1 0,9 0,1 1,0 0,8 0,0 0,2

Haja-asutus 7,2 4,0 2,2 3,1 2,6 0,7 3,9

Teollisuus,voimalaitokset

ja kaivokset 0,0 11,2 0,0 0,0 0,3 0,0 0,0

Turvetuotanto 0,8 0,2 0,0 0,0 0,1 0,0 1,5

Kalankasvatus 2,3 5,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0

Maatalous 22,0 12,0 7,2 8,3 7,5 1,1 18,2

Metsätalous 4,3 4,5 6,9 6,3 6,4 6,2 11,0

Muu kuormitus 0,1 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0

Ainevirtaama t/v 40,7 88,5 42,9 76,9 42,5 27,7 24,0

Taulukko 3. Osa-alueille kohdistuvan kokonaistyppikuormituksen osuudet (%) päästölähteittäin ja kokonaisainevirtaa- mat t/v (Lähteet: VEPS, VAHTI).

Kemijoen alaosa

Kemijoen keskiosa

Kemi- haara

Ounas- joki

Kiti-

nen Luiro Simo- joki

Laskeuma 3,7 14,1 2,2 7,4 7,8 25,6 10,2

Luonnonhuuhtouma 50,0 66,4 90,0 83,7 82,3 71,3 68,2

Yhdyskunnat 25,2 2,3 0,2 1,3 2,1 0,1 0,5

Haja-asutus 1,7 1,0 0,5 0,7 0,6 0,1 0,9

Teollisuus,voimalaitokset

ja kaivokset 0,0 5,4 0,0 0,0 0,5 0,0 0,0

Turvetuotanto 1,4 0,2 0,0 0,0 0,1 0,0 3,2

Kalankasvatus 0,6 1,4 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0

Maatalous 15,4 7,0 4,0 4,1 3,7 0,5 11,4

Metsätalous 1,8 2,2 3,1 2,8 2,7 2,4 5,6

Muu kuormitus 0,1 0,1 0,1 0,1 0,0 0,0 0,1

Ainevirtaama t/v 1 129 2 107 1 122 2 057 1 165 838 630

Taulukko 4. Vesienhoitoalueen rannikkovesiin suoraan maalta kohdistuvan ravinnekuormituksen osuudet (%) päästö- lähteittäinja kokonaisainevirtaama t/v. Laskelmissa ei ole mukana jokien tuomia ainemääriä (Lähteet: VEPS ja VAH- TI).

Kokonaisfosfori Kokonaistyppi

Laskeuma 0,1 0,3

Luonnonhuuhtouma 7,4 16,9

Yhdyskunnat 8,4 22,7

Haja-asutus 8,7 3,3

Teollisuus, voimalaitokset ja kaivokset 70,1 50,3

Turvetuotanto 0,0 0,0

Kalankasvatus 0,0 0,0

Maatalous 3,8 4,6

Metsätalous 1,5 1,6

Muu kuormitus 0,1 0,3

Yhteensä t/v 25,4 412,7

(22)

4.1.1.1 Asutus

Yhdyskuntien jätevedet

Pääosa vesienhoitoalueen yhdyskuntien jätevesistä käsitellään suurimpien taajamien ja matkailukeskusten, kuten Rovaniemen, Kemin, Kemijärven ja Levin jätevedenpuhdistamoilla. Fosforikuor- mituksen taso on pysytellyt melko tasaisena huolimatta liittyjämäärien kasvusta, mikä kertoo hy- västä puhdistustehosta (kuva 10). Yhdyskuntien typpikuormitus muodostaa Kemijoen alaosalla noin neljänneksen kokonaiskuormituksesta ja kuormitus on kasvanut (kuva 11). Yhdyskuntajäte- vesien typpikuormituksen kasvu selittyy liittyjämäärien kasvulla. Vesienhoitoalueella viemäriver- kostoon liittymisaste on 74 %. Viemäriverkostoja laajennetaan edelleen keskusten läheisyydessä.

Merkittävimpiä hankkeita vesienhoitoalueella ovat olleet Ylläksen, Levin, Suomun, Sallatunturin ja Pyhä-Luoston matkailukeskusten vesihuollon rakentamishankkeet sekä Sodankylän, Pelkosennie- men ja Sallan kuntakeskusten jätevedenpuhdistamoiden tehostamistoimenpiteet. Vesihuoltolaitos- ten jätevesiverkostoja laajentamalla on saatu keskitetyn viemäröinnin piiriin noin 100–150 kiinteis- töä/vuosi. Merkittävimpien yhdyskuntien jätevedenpuhdistamoiden luvat Kemijoen vesienhoitoalueella vuonna 2008 on esitetty liitteessä 4.1.

Kuva 10. Pistekuormituksen (kokonaisfosfori) kehitys Kemijoen vesienhoitoalueella vuosina 1990–2006.

Kuva 11. Pistekuormituksen (kokonaistyppi) kehitys Kemijoen vesienhoitoalueella vuosina 1990–2006.

(23)

Haja- ja loma-asutus

Vesijohtoverkostojen ulkopuolella on vesienhoitoalueella noin 13 300 asukasta ja jätevesiverkosto- jen ulkopuolella noin 34 700 asukasta. Näistä monen kiinteistön jätevesien käsittely on puutteellista ja talousvesi on joko heikkolaatuista tai sitä ei ole määrällisesti riittävästi. Haja-asutuksen aiheut- tama kuormitus vähenee sitä mukaa, kun keskitettyä viemäröintiä rakennetaan tai laajennetaan, ja kun viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla parannetaan vesiensuojelua asiaa koskevan asetuk- sen mukaisesti vuoteen 2014 mennessä. Etenkin loma-asutuksen vesistövaikutuksia korostaa niiden sijoittuminen pääosin vesistöjen äärelle.

4.1.1.2 Teollinen toiminta ja yritystoiminta

Teollisuus ja kaivokset

Massa- ja paperiteollisuus keskittyy rannikolle ja jätevesipäästöt kohdistuvat suoraan merialueelle.

Suoraan rannikolta tulevasta fosfori- ja typpikuormituksesta teollisuuden osuus on yli puolet. Mas- sa- ja paperiteollisuuden fosforikuormitus on vähentynyt selvästi ja on nykyään noin puolet 1990- luvun alkupuolen kuormituksesta (kuva 10). Kuormituksen väheneminen johtuu pääasiassa vähit- täin tapahtuneista muutoksista teollisuuden vesiensuojelumenetelmissä ja tuotantotekniikoissa.

Myös happea kuluttava orgaaninen kuormitus ja orgaanisten klooriyhdisteiden päästöt ovat vähen- tyneet. Kemijärvellä selluntuotanto loppui huhtikuussa 2008.

Toiminnassa olevia malmikaivoksia on kolme, kromikaivos Kemissä ja kultakaivokset Sodankyläs- sä ja Kittilässä, sekä kaksi mineraalikaivosta (Tornion Kalkkimaan kalkkikaivos sekä Peurakallion kvartsiittikaivos). Tällä hetkellä koneellista kullankaivuuta harjoitetaan noin 60 kohteessa. Kaivos- toiminnalla on huomattaviakin paikallisia vedenlaatuvaikutuksia eritoten latvavesissä, mutta vesienhoitoalueen mittakaavassa niiden vaikutus on suhteellisen vähäinen.

Voimassa olevat teollisuuslaitosten jätevesien johtamista koskevat luvat Kemijoen vesienhoitoalueella vuoden 2008 alussa on esitetty liitteessä 4.3.

Turvetuotanto

Turvetuotanto on keskittynyt vesienhoitoalueen eteläosiin. Turvetuotannon osuus kokonaiskuormituksesta on pieni, mutta paikallisesti sillä on merkitystä vesistöjen kuormittajana. Turvetuotantoalu- eilta huuhtoutuu vesistöihin kiintoainetta, ravinteita ja rautaa. Kiintoaine voi aiheuttaa vesistössä liet- Kalankasvatus

tymishaittoja. Tuotantoalueelta lähtevässä vedessä typpi on suurelta osin epäorgaanisessa muodossa ja siten vesistön leville ja kasvillisuudelle käyttökelpoisessa muodossa. Vesienhoitoalueen turvetuotantopinta-ala on yli 4 000 ha, mistä noin puolet sijaitsee Simojoen vesistöalueella. Turvetuotanto- alueet Kemijoen vesienhoitoalueella vuoden 2008 alussa ja niiden lupatiedot on esitetty liitteessä 4.2 Kalankasvatuksen ravinnekuormitus vaihtelee pääasiassa tuotannon mukaan. Käytettyjen rehujen hyötysuhteen paraneminen ja parantuneet ruokintatekniikat ovat myös vähentäneet kuormitusta.

Pääosa vesienhoitoalueen kalanviljelylaitoksista sijoittuu Kemijoen varrelle. Kalankasvatuksen suhteellinen osuus Kemijoen keskiosan fosforikuormituksesta on 5 % ja ja alaosan kuormituksesta 2 %. Kalankasvatuslaitokset Kemijoen vesienhoitoalueella vuoden 2008 alussa ja niiden lupatiedot on esitetty liitteessä 4.4.