Postinkantaja
Vihtori Rasi
Karstulan Unikonsalmessa lä
hellä "vanhaa pappilaa” asuu vaimonsa kanssa v. 1895 synty
nyt Vihtori Rasi, pirteä ja ilmei
käs ”vanhus” .
Hänestä on mainittu jo toisaal
la lehdessämme Vahangankylän vanhana postinkantajana.
Rasi kertoo aloittaneensa pos
tinkannon Vahangalle n. 1925 Lauri Honkosen jälkeen. Posti
toimistoa Riuttaniemessä oli hoi
tanut silloin nti Hanna Sahlstein, neiti Tenhusen Kivijärveltä olles
sa silloin harjoittelijana postitoi
mistossa.
Vihtori Rasin kotitila oli ny
kyinen Anttila, jossa nyt asuu Oskari Kemppainen. Honkosen lähtiessä Amerikkaan hän oli pyytänyt Vihtoria tilalleen pos
tinkantoon.
Reitti kulki lossin taakse Pää- järvenmäelle Pirttilahden yli Matilaiselle, sieltä Lähteen
mäkeen, Lamminmäkeen ( myö
hemmin vielä Iso-Ahoonkin).
Vahangan Heikkilään, jossa oli kauppa Heikki Koskisella, sitten myöhemmin Heikki Ahosella, jolle kauppa oli oston kautta siir
tynyt. Täältä postia vietiin Sa
halle, Haapalahteen (nyk. Väinö Pölläsen talo), Kankaalle Aaro Ranta-aholle ja talven aikaan Peräläänkin, joka oli lahden jo kisuun lähellä. Kankaalta reitti kulki Naurisniemen kohdalta sal
men yli vanhan pappilan perälle,
jossa oli viimeinen päätepaikka
"Aatamissa” . Sieltä kyläläiset noutivat postinsa. Tässä talossa asuu nyt Hilja Hytönen yksinään.
— Niin, jalkaisin sitä kuljet
tiin ja 35 kiloakin saattoi olla kantamus selässä lähtiessä. Sahl- steinin neiti oli kovana: kaikki oli otettava mukaan, yhtään ei saanut jäädä, vaikka 25 kg oli suurin määrä, mitä tarvitsi kan
taa ilman lisämaksua. Mutta en minä mitään lisämaksuja kos
kaan kysynytkään. Loppuaikoina varsinkin, kun lauantaisin tuli
vat Kuvalehdet ja Pellervot, oli runsaasti ylipainoa. Eikä sitä sii
hen aikaan mitään kesälomaa ol
lut: samaa työtä kesät talvet.
Ja että palkka? 300 se muis
taakseni oli kuukaudessa. Sitten 5 0 :— nostivat, mutta kun tuli se pula-aika, niin senkin inuivat taas takaisin. Nousihan se sitten lopulta jo 600:een, mutta ei se monta vuotta ollut.
Myllymäen ja Pylkönmäen kautta posti kulki silloin Karstu
laan ja täältä taas Kivijärvelle.
Reitille sai aluksi lähteä, vaikka kuudelta aamulla, ei siinä mitään määrää ollut. Mutta sitten, kun auto alkoi kulkea 12: ha päivällä, pääsi vasta sen jälkeen taipaleel
le, ja pimeähän se tavallisesti jo oli, ennenkuin Vahangalläkaan asti oltiin, varsinkin syksyllä ja talvella, kertoo Rasi.
Loppuaikoina oli otettava ar
vopostikin mukaan, annettava ja otettava kuittaukset, mutta ei koskaan mitään hälyttävää sat
tunut, joskus joku saattoi tupak
kaansa tulta kysyä pimeässäkin vastaantullessa, ei muuta. — O li
han minulla sellainen "postipil- li”, joka varsinkin lapsista oli hauska, kun sitä joskus piipahu- tin. Se oli kai tarkoitettu sellai
seksi hälytyspilliksi, ja saihan ai
nakin kutsua talonväkeä sillä joskus ulos, kun oli asiaa. Ei sil
lä muuta virkaa ollut.
Kantopäivät? Ensin oli maa
nantai, sitten keskiviikko, torstai ja lauantai. Niin, varsinkin kes
kiviikko ja torstai olivat usein raskaita, kun oli kaksi päivää pe
räkkäin. Minulla oli kolmen sal
men ylittämiseen jokaiseen vene, ja kiersin ne joka toinen kerta myötä- ja taas vastapäivään.
Rospuuton aikana oli joskus tehtävä pitkiäkin lenkkejä, vaik
ka se tavallinen 40 km:kin oli jo aika matka yhtenä päivänä. Jo s
kus oli mentävä tukillakin joen yli Ruukin sillan luona, mutta kertaakaan ei postilaukku kastu
nut, olenhan minä vanha "tukki
lainen”, myhäilee Vihtori Rasi.
— Kerran olin aikeissa mennä salmen yli Laikalta heikon jään aikana, vaan kielsivät ja minä kiersin, ja niin sitten kävi, että samana ihana hukkui jokin eläk
keellä oleva opettaja, oliko lie jo
ku Nieminen hänen nimensä, sitä
26
en muista varmaan, mutta aivan siihen lähelle rantaa oli hukku
nut, kun oli ollut jo pääsemässä yli.
Riihimäen Helgaa, Iso-Ahoa ja Sahan emäntää sekä erikoisesti opettaja Herman Ahosen rouvaa Briittaa, Rasi muistelee lämmöl
lä: usein siellä oli jotakin suu
hunpantavaa tai rieska kainaloon eväiksi matkalle.
— Joo, tulihan sitä käytyä tal
visodassa ja siinä kesäsodassakin.
Sen aikanahan minä sen postin
kannonkin lopetin, sen kesäso- dan.
Niin, ja ensi kerran olin sodas
sa kapinan aikana Kannaksella
useammassakin paikassa. Olisi
han niitä muisteloita kaikenlai
sia.
— Elämänsä iltapuolta viettää Vihtori Rasi vaimonsa kanssa hä
nen entisellä kotitilallaan Uni- konsalmessa. Kysymykseen, onko karjaa vastataan, pitäähän sitä lehmä navetassa olla, jotta saa kissoille edes maitoa, näin Vih
torin pirteä emäntä!
Lopuksi sanoo Vihtori Rasi vie
lä kantaneensa parin vuoden ajan postia Kirkonkylän seutuvil
la, mutta se reitti oli ollut lyhyt.
Sitten siirtyykin keskustelu us
konasioihin. ”OHn ennen oikein sellainen jumalankieltäjä, mutta
sitten mieli muuttui, ja nyt muis
tan monta sellaista virttäkin ai
van ulkoa, joita ennen nuorra miessä lähdin pakoon, ulos koko tuvasta, ettei olisi tarvinnut vir
siä kuunnella. Niin sitä mieli muuttuu!” Ja paljon kertoo Rasi vielä Raamatun asioista, jotka ovat rippikouluajalta ja nuoruu
dessakin mieleen jääneet, mutta nyt kiitollisena, että on nekin tullut kerran opittua. Valoisa on vanhuksen katse ja olemus, hy
my suupielessä kerronta käy.
Toivotamme vain pitkää ikää ja leppoisia ”eläkevaarin” päiviä!
