294692
Hallituksen esitys Eduskunnalle vuoden 2010 tulove- roasteikkolaiksi sekä eräiksi tuloverotusta ja verotuksessa sovellettavia korkoja koskeviksi muutoksiksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esitys sisältää ehdotuksen vuoden 2010
valtionverotuksessa sovellettavaksi progres- siiviseksi tuloveroasteikoksi. Lisäksi esityk- sessä ehdotetaan muutettavaksi tuloverolakia siten, että työtulovähennystä ja perusvähen- nystä kasvatettaisiin. Valtionverotuksen elä- ketulovähennyksen laskentakerrointa korotet- taisiin ja kunnallisverotuksen eläketulovä- hennyksen poistumaprosenttia alennettaisiin.
Verovelvollinen voisi vaatia jaettavan yri- tystulon ja verotusyhtymän maatalouden tu- lo-osuuden verotettavaksi kokonaan ansiotu- lona. Kiinteän omaisuuden luovutuksesta saatu voitto säädettäisiin verovapaaksi, jos alue luovutetaan luonnonsuojelualueeksi val- tiolle tai valtion liikelaitokselle.
Työsuhdematkalipun verovapaa määrä määriteltäisiin euromääräisesti ja verovapaan edun suuruutta kasvatettaisiin. Työsuhdelai- nan korkoedun verovapaa määrä sidottaisiin peruskoron sijasta yleisesti käytössä oleviin lainan viitekorkoihin.
Yritysmuodoista riippumatta verovelvolli- sella olisi oikeus vähentää asunnon ja työpai- kan väliset matkakustannukset tuloverolain pääsäännön mukaisesti. Maatalousyrittäjäin eläkelaissa tarkoitetulla vakuutetulla apura- hansaajalla olisi oikeus vähentää ansiotulos- taan maksamansa pakollinen ryhmähenkiva- kuutusmaksu sekä tapaturmavakuutusmaksu.
Verotustietojen julkisuudesta ja salassapi- dosta annettua lakia muutettaisiin siten, että Verohallinnon vahvistama julkisesti notee-
raamattoman osakkeen vertailuarvo sekä maatalouteen kuuluvan osuuskunnan osuu- den verotusarvo säädettäisiin julkiseksi vero- tustiedoksi.
Lisäksi esityksessä ehdotetaan muutetta- vaksi useita verolakeja, joissa säädetään ve- rotuksessa perittävien eräiden korkojen vä- himmäismäärästä. Veronlisäyksen, viiveko- ron ja viivästyskoron määrää ehdotetaan alennettavaksi väliaikaisesti vuonna 2010 yhdellä prosenttiyksiköllä.
Esitys liittyy valtion vuoden 2010 talousar- vioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan vuo- den 2010 alusta. Lakeja sovellettaisiin en- simmäisen kerran vuodelta 2010 toimitetta- vassa verotuksessa. Työsuhdelainaa ja asun- non ja työpaikan välisten matkakustannusten sekä vakuutusmaksujen vähennysoikeutta koskevia säännöksiä sovellettaisiin kuitenkin jo vuodelta 2009 toimitettavassa verotukses- sa. Osakkeiden vertailuarvojen ja osuuksien verotusarvojen tietojen julkisuutta koskevia säännöksiä sovellettaisiin jo verovuodelta 2006 toimitetun verotuksen tietoihin. Veron- lisäystä, viivekorkoa ja viivästyskorkoa kos- kevat lainmuutokset olisivat voimassa 31 päivään joulukuuta 2010 ja niitä sovellettai- siin veronlisäykseen, viivekorkoon ja viiväs- tyskorkoon, jotka lasketaan 1 päivältä tam- mikuuta 2010 joulukuun 31 päivään 2010.
—————
SISÄLLYS
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ...1
SISÄLLYS ...2
PERUSTELUT...4
1 Nykytila...4
1.1 Ansiotulojen veroperusteet ...4
1.2 Jaettavan yritystulon pääomatulo-osuus ...5
1.3 Verotusyhtymän osakkaan tulo-osuuden pääomatulo-osuus ...5
1.4 Suojelualueeksi luovutetun kiinteistön luovutusvoiton verotus...6
1.5 Työsuhdematkalippu...6
1.6 Työsuhdelaina...8
1.7 Asunnon ja työpaikan väliset matkakustannukset ...9
1.8 Pakolliset vakuutusmaksut...9
1.9 Osakaslainan takaisinmaksu ja yrittäjäosakkaan hankintavelan korot...10
1.10 Verotuksen oikaisun kohdistaminen kuolinpesään...10
1.11 Verotuksessa sovellettavat eräät korot...11
1.12 Viivästysseuraamusten väliaikainen muutos ...13
1.13 Eräät verotuksen julkiset tiedot...14
2 Ehdotetut muutokset...14
2.1 Ansiotulojen veroperusteiden lieventäminen...14
2.2 Jaettavan yritystulon pääomatulo-osuus ...16
2.3 Verotusyhtymän osakkaan tulo-osuuden pääomatulo-osuus ...16
2.4 Verovapaat luovutusvoitot...16
2.5 Työsuhdematkalippu...16
2.6 Työsuhdelaina...17
2.7 Asunnon ja työpaikan väliset matkakustannukset ...18
2.8 Pakolliset vakuutusmaksut...18
2.9 Osakaslainan takaisinmaksu ja yrittäjäosakkaan hankintavelan korot...18
2.10 Verotuksen oikaisun kohdistaminen kuolinpesään...19
2.11 Verotuksessa sovellettavat eräät korot...19
2.12 Viivästysseuraamusten väliaikainen alentaminen...19
2.13 Eräät verotuksen julkiset tiedot...20
3 Esityksen vaikutukset...20
3.1 Ansiotulojen veroperusteiden lieventäminen...20
3.2 Jaettavan yritystulon ja verotusyhtymän tulo-osuuden pääomatulo-osuus 23 3.3 Verovapaat luovutusvoitot...23
3.4 Työsuhdematkalippu...23
3.5 Työsuhdelaina...23
3.6 Asunnon ja työpaikan väliset matkakustannukset ...23
3.7 Pakolliset eläkevakuutukset...23
3.8 Korkoja koskevat muutokset...23
3.9 Vaikutukset kuntien ja seurakuntien verotuloihin sekä sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksun tuottoon ...24
4 Asian valmistelu...24
5 Riippuvuus muista esityksistä ...24
6 Voimaantulo ...24
LAKIEHDOTUKSET...26
Vuoden 2010 tuloveroasteikkolaki ...26
tuloverolain muuttamisesta...27
verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta ja 22 a §:n väliaikaisesta muuttamisesta ...30
verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetun lain 6 §:n muuttamisesta..32
valmisteverotuslain 39 §:n muuttamisesta...33
maataloudessa käytettyjen eräiden energiatuotteiden valmisteveron palautuksesta annetun lain 10 ja 11 §:n muuttamisesta...34
rataverolain 20 §:n muuttamisesta ...35
väylämaksulain 28 §:n muuttamisesta ...36
tullilain 39 §:n muuttamisesta...37
veronkantolain 22 §:n muuttamisesta ...38
verotililain 31 §:n muuttamisesta ja 32 §:n väliaikaisesta muuttamisesta ...39
veronlisäyksestä ja viivekorosta annetun lain 2 ja 4 §:n väliaikaisesta muuttamisesta ...40
LIITE...41
RINNAKKAISTEKSTIT...41
tuloverolain muuttamisesta...41
verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta ja 22 a §:n väliaikaisesta muuttamisesta ...46
verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetun lain 6 §:n muuttamisesta..49
valmisteverotuslain 39 §:n muuttamisesta...50
maataloudessa käytettyjen eräiden energiatuotteiden valmisteveron palautuksesta annetun lain 10 ja 11 §:n muuttamisesta...51
rataverolain 20 §:n muuttamisesta ...52
väylämaksulain 28 §:n muuttamisesta ...53
tullilain 39 §:n muuttamisesta...54
veronkantolain 22 §:n muuttamisesta ...55
verotililain 31 §:n muuttamisesta ja 32 §:n väliaikaisesta muuttamisesta ...56
veronlisäyksestä ja viivekorosta annetun lain 2 ja 4 §:n väliaikaisesta muuttamisesta ...57
PERUSTELUT 1 Nykytila
1.1 Ansiotulojen veroperusteet
Pääministeri Vanhasen toisen hallituksen ohjelman mukaan työn verotusta kevenne- tään hallituskaudella yhteensä 1,1 miljardilla eurolla.
Vuoden 2008 ansiotulojen verotusta ke- vennettiin 330 miljoonalla eurolla. Lisäksi progressiiviseen tuloveroasteikkoon tehtiin kahden prosentin inflaatiotarkistus, jonka ar- vioitiin alentavan valtion tuloveron tuottoa 170 miljoonalla eurolla. Hallitusohjelmassa tarkoitettua 1,1 miljardin euron verokeven- nysvaraa ei kuitenkaan vielä käytetty lain- kaan, sillä ansiotason nousu huomioon ottaen kevennys riitti estämään verotuksen kiristy- misen, mutta verotus ei keventynyt siten kuin hallitusohjelmassa tarkoitetaan.
Vuoden 2009 ansiotulojen verotusta ke- vennettiin 1,03 miljardilla eurolla. Lisäksi progressiiviseen tuloveroasteikkoon tehtiin neljän prosentin inflaatiotarkistus, jonka ar- vioitiin alentavan valtion tuloveron tuottoa 340 miljoonalla eurolla. Muutokset vähensi- vät siten verotuloja yhteensä noin 1,37 mil- jardilla eurolla. Kun ansiotason nousuksi vuonna 2009 arvioitiin viisi prosenttia, vero- tus keveni ansiotason nousu huomioon ottaen arvion mukaan 870 miljoonalla eurolla. Täl- löin tuloveroasteikon inflaatiotarkistuksen ja ansiotason nousun verotusta kiristävän vaiku- tuksen kompensoinnin osuus 1,37 miljardin euron vaikutuksesta oli noin 500 miljoonaa euroa. Hallitusohjelmassa tarkoitettua 1,1 miljardin euron verokevennysvaraa jäi näin ollen käyttämättä noin 240 miljoonaa euroa.
Tätä jäljellä olevaa veronkevennysvaraa ei esitetä käytettäväksi vuonna 2010.
Tuloverolain (1535/1992) 124 §:n 4 momentin mukaan kultakin vuodelta toimi- tettavassa ansiotulon verotuksessa sovelletta- vasta veroasteikosta säädetään erikseen.
Eriytetyssä tuloverojärjestelmässä progres- siivinen tuloveroasteikko koskee luonnollis- ten henkilöiden ja kuolinpesien saamaa an- siotuloa. Vuoden 2009 ansiotulon veroke- vennys toteutettiin keventämällä tuloveroas- teikkoa ja ottamalla käyttöön uusi työtulovä- hennys. Työtulovähennyksellä korvattiin val-
tionverotuksen ansiotulovähennys ja vähen- nyksellä on tarkoitus jatkossa toteuttaa sellai- set ansiotuloverotuksen kevennykset, jotka aikaisemmin on toteutettu kasvattamalla kunnallisverotuksen tai valtionverotuksen ansiotulovähennystä.
Työtulovähennys
Työtulovähennys tehdään ensisijaisesti an- siotulosta valtiolle suoritettavasta tuloveros- ta. Siltä osin kuin ansiotulosta valtiolle suori- tettava tulovero ei riitä vähennyksen tekemi- seen, vähennys tehdään kunnallisverosta, sai- rausvakuutuksen sairaanhoitomaksusta ja kirkollisverosta näiden verojen suhteessa.
Vähennys lasketaan verovelvollisen veron- alaisten palkkatulojen, muusta toiselle suori- tetusta työstä, tehtävästä tai palveluksesta saatujen ansiotulojen, ansiotulona pidettävien käyttökorvausten, ansiotulona verotettavan osingon, jaettavan yritystulon ansiotulo- osuuden sekä yhtymän osakkaan elinkeino- toiminnan tai maatalouden ansiotulo-osuuden perusteella. Koska työtulovähennys kohdis- tuu palkkatuloon ja muuhun aktiivituloon, vähennyksen kasvattaminen keventää työn verotusta.
Työtulovähennys on 5,2 prosenttia vähen- nykseen oikeuttavien tulojen 2 500 euroa ylittävältä osalta. Vähennyksen enimmäis- määrä on kuitenkin 600 euroa. Vähennyksen määrä pienenee 1,2 prosentilla puhtaan an- siotulon 33 000 euroa ylittävältä osalta. Vä- hennys tehdään ennen muita verosta tehtäviä vähennyksiä. Kun puhdas ansiotulo on noin 83 800 euroa, työtulovähennystä ei myönne- tä.
Perusvähennys
Kunnallisverotuksen perusvähennyksestä säädetään tuloverolain 106 §:ssä. Säännöksen mukaan verovelvollisen luonnollisen henki- lön tulosta vähennetään 1 480 euroa, jos hä- nen puhdas ansiotulonsa ei muiden vähen- nysten tekemisen jälkeen ole mainittua mää- rää suurempi. Jos puhtaan ansiotulon määrä mainittujen vähennysten jälkeen ylittää täy- den perusvähennyksen määrän, vähennystä
pienennetään 20 prosentilla yli menevän tu- lon määrästä.
Koska perusvähennys myönnetään muiden vähennysten tekemisen jälkeen, vähennys kohdistuu etuustulon-, palkkatulon- ja eläke- tulonsaajalla eri tulotasoille mainituista tu- loista tehtävien erilaisten vähennysten vuok- si. Perusvähennys tulee täysimääräisenä myönnettäväksi etuustuloa saavalla noin 1 600 euron vuosituloilla, palkkatuloa saaval- la noin 2 200 euron vuosituloilla ja eläketu- loa saavalla noin 9 200 euron vuosituloilla.
Kunnallisverotuksen verotettavaa tuloa alkaa kertyä verovelvolliselle edellä mainittujen vuositulojen ylittävistä tuloista. Perusvähen- nyksen vaikutus ulottuu etuustulonsaajalla noin 8 800 euron vuosituloille, palkkatulon- saajalla noin 13 600 euron vuosituloille ja eläketulonsaajalla noin 13 600 euron vuositu- loille asti.
Eläketulon verotus
Eläketulon veroasteeseen voidaan vaikuttaa ennen kaikkea eläketulovähennyksillä. Valti- onverotuksen eläketulovähennyksestä sääde- tään tuloverolain 100 §:ssä ja kunnallisvero- tuksen eläketulovähennyksestä tuloverolain 101 §:ssä. Eläketulovähennykset tehdään ve- rovelvollisen puhtaasta ansiotulosta.
Valtionverotuksen täyden eläketulovähen- nyksen määrä lasketaan siten, että luvulla 3,65 kerrotun täyden kansaneläkkeen mää- rästä vähennetään progressiivisen tuloveroas- teikon alimman verotettavan tulon määrä ja jäännös pyöristetään seuraavaan täyteen 10 euron määrään. Eläketulovähennys ei kuiten- kaan voi olla eläketulon määrää suurempi.
Jos verovelvollisen puhdas ansiotulo on suu- rempi kuin täyden eläketulovähennyksen määrä, eläketulovähennystä pienennetään 46 prosentilla määrästä, jolla puhdas ansiotulo ylittää täyden eläketulovähennyksen määrän.
Valtionverotuksen täyden eläketulovähen- nyksen määrää laskettaessa täytenä kansan- eläkkeenä pidetään yksinäiselle henkilölle verovuonna maksetun täysimääräisen kan- saneläkkeen määrää.
Kunnallisverotuksessa täyden eläketulovä- hennyksen määrä lasketaan siten, että luvulla 1,37 kerrotun täyden kansaneläkkeen mää- rästä vähennetään perusvähennyksen enim- mäismäärä ja jäännös pyöristetään seuraa-
vaan täyteen 10 euron määrään. Eläketulovä- hennys ei kuitenkaan voi olla eläketulon määrää suurempi. Jos verovelvollisen puhdas ansiotulo ylittää täyden eläketulovähennyk- sen määrän, eläketulovähennystä pienenne- tään 62 prosentilla ylimenevän osan määräs- tä. Kunnallisverotuksen täyden eläketulovä- hennyksen määrää laskettaessa täytenä kan- saneläkkeenä pidetään verovuonna yksinäi- selle henkilölle maksetun täysimääräisen kansaneläkkeen määrää.
1.2 Jaettavan yritystulon pääomatulo- osuus
Tuloverolain 38 §:n mukaan 30 §:ssä tar- koitettu jaettava yritystulo katsotaan pääoma- tuloksi siihen määrään saakka, joka vastaa elinkeinotoimintaan tai maatalouteen vero- vuotta edeltäneen verovuoden päättyessä kuuluneelle nettovarallisuudelle laskettua 20 prosentin vuotuista tuottoa. Verovelvollisen tai yrittäjäpuolisoiden ennen verovuodelta toimitettavan verotuksen päättymistä teke- mästä vaatimuksesta jaettavan yritystulon pääomatulo-osuudeksi katsotaan kuitenkin 10 prosentin vuotuista tuottoa vastaava mää- rä. Verovelvollinen tai yrittäjäpuolisot voivat esittää edellä mainitun vaatimuksen elinkei- notoiminnan ja maatalouden tulolähteen osal- ta erikseen ja vaatimus on tehtävä ennen ve- rotuksen päättymistä.
Vuoden 2007 verotuksessa noin 23 000 elinkeinonharjoittajaa oli vaatinut ennen ve- rotuksen päättymistä elinkeinotoiminnan osalta jaettavan yritystulon pääomatulo- osuudeksi 10 prosentin vuotuista tuottoa vas- taavan määrän. Vastaavasti noin 22 000 maa- taloudenharjoittajaa oli vaatinut ennen vero- tuksen päättymistä maatalouden osalta jaet- tavan yritystulon pääomatulo-osuudeksi 10 prosentin vuotuista tuottoa vastaavan mää- rän.
1.3 Verotusyhtymän osakkaan tulo- osuuden pääomatulo-osuus
Tuloverolain 39 §:n mukaan luonnollisen henkilön ja kuolinpesän osuus verotusyhty- män maatalouden puhtaasta tulosta, josta on vähennetty osakkaan yhtymän maatalouteen kohdistuvat korkomenot ja aikaisemmilta ve- rovuosilta vahvistetut osakkaan maatalouden
tappiot yhtymästä, katsotaan pääomatuloksi siihen määrään saakka, joka vastaa osakkaan yhtymävarallisuudelle laskettua 20 prosentin vuotuista tuottoa. Osakkaan ennen verovuo- delta toimitettavan verotuksen päättymistä tekemästä vaatimuksesta pääomatulo-osuu- deksi katsotaan kuitenkin 10 prosentin vuo- tuista tuottoa vastaava määrä. Osakkaan yh- tymävarallisuudella tarkoitetaan hänen osuut- taan yhtymän maatalouden varoista edellisen verovuoden päättyessä vähennettynä hänen yhtymän maatalouteen tuolloin kohdistuneel- la velallaan. Luonnollisen henkilön ja kuo- linpesän osuus verotusyhtymän muusta kuin maatalouden tulosta katsotaan pääomatulok- si. Verovuonna 2007 oli noin 3 500 osakasta vaatinut pääomatulo-osuudeksi 10 prosentin vuotuista tuottoa vastaavan määrän.
1.4 Suojelualueeksi luovutetun kiinteis- tön luovutusvoiton verotus
Tuloverolain 48 §:ssä säädetään verova- paista luovutusvoitoista. Pykälässä säädetään verovapaaksi tietyissä tilanteissa oman asun- non luovutusvoitto, tavanomaisesta koti- irtaimistosta saatu enintään 5 000 euron suu- ruinen luovutusvoitto, sukupolvenvaihdos- luovutus sekä vähäiset enintään 1 000 euron luovutuksista syntyneet luovutusvoitot. Vas- taavasti luonnonsuojelulaissa (1096/1996) tarkoitetuksi suojelualueeksi luovutetusta kiinteästä omaisuudesta saatu voitto ei ole veronalaista tuloa siltä osin kuin kiinteistö vaihdetaan toiseen kiinteistöön.
Luovutusvoittoverovapauden lisäksi luon- nonsuojelulain suojelualueen omistajalle maksettu kertakaikkinen korvaus niistä ta- loudellisen hyödyn menetyksistä, joita maini- tun lain mukaisesta suojelusta omistajalle ai- heutuu, on säädetty verovapaaksi tuloksi tu- loverolain 80 §:n 1 momentin 7 kohdan pe- rusteella.
Valtio voi hankkia omistukseensa maa- ja vesialueita luonnonsuojelutarkoituksiin. Han- kinnoilla pannaan toimeen valtioneuvoston päättämiä valtakunnallisia luonnonsuojeluoh- jelmia, Natura 2000 -verkostoa ja toteutetaan kaavoituksessa tehtyjä luonnonsuojelualue- varauksia. Myöhemmässä vaiheessa valtiolle suojelutarkoituksiin hankituista maista perus- tetaan lailla tai asetuksella luonnonsuojelu-
alueita luonnonsuojelulain 3 luvun mukaises- ti.
Valtioneuvosto on 27 päivänä maaliskuuta 2008 tehnyt päätöksen Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelmasta vuo- sille 2008—2016, jäljempänä METSO-ohjel- ma. METSO-ohjelman tavoitteena on pysäyt- tää metsäisten luontotyyppien ja metsälajien taantuminen ja vakiinnuttaa luonnon moni- muotoisuuden suotuisa kehitys vuoteen 2016 mennessä. METSO-ohjelmaa toteutetaan ekologisesti tehokkailla, vapaaehtoisilla ja kustannuksiin vaikuttavilla keinoilla. MET- SO-ohjelmaa varten laaditaan yhteiset luon- nontieteelliset valintaperusteet, jotka kattavat metsien monimuotoisuuden kannalta tär- keimmät elinympäristöt ja rakennepiirteet.
Luonnonsuojelulain nojalla rahoitettavat metsien monimuotoisuutta turvaavat keinot tähtäävät kohteiden pysyvään tai pysyväis- luonteiseen suojeluun. Kohteen suojelu voi- daan toteuttaa perustamalla alueelle pysyvä tai määräaikainen yksityinen luonnonsuoje- lualue tai alue voidaan myydä valtiolle luon- nonsuojelualueeksi. Metsänomistajalle kor- vataan täysimääräisesti toimenpiteestä aiheu- tuvat kustannukset ja tulon menetykset. Val- tioneuvosto on asettanut tavoitteeksi, että maanomistajien vapaaehtoisesti tarjoamia alueita perustetaan yksityisiksi luonnonsuoje- lualueiksi tai hankitaan valtiolle yhteensä 96 000 hehtaaria vuoteen 2016 mennessä.
Vuoden 2007 aikana valtio hankki 343 kiinteistöä, joiden yhteenlaskettu pinta-ala oli 3 606 hehtaaria ja arvo noin 10,5 miljoonaa euroa. Vuonna 2008 hankittiin 306 kiinteis- töä, joiden yhteenlaskettu pinta-ala oli 2 347 hehtaaria ja arvo noin 9,3 miljoonaan euroa.
Valtio on hankkinut luonnonsuojelualueita myös alueita vaihtamalla. Vuonna 2007 val- tiolle maa-alueiden vaihtona hankittiin 164 kiinteistöä, joiden yhteenlaskettu pinta-ala oli yhteensä 1 821 hehtaaria ja vaihtojen arvo noin 3,6 miljoonaa euroa. Vuonna 2008 vaih- tojen perusteella valtiolle hankittiin 110 kiin- teistöä, joiden yhteenlaskettu pinta-ala oli 1 066 hehtaaria ja arvo noin 1,5 miljoonaa euroa.
1.5 Työsuhdematkalippu
Tuloverolain 64 §:n 2 momentin mukaan työnantajan työntekijälle antama joukkolii-
kenteen henkilökohtainen matkalippu asun- non ja työpaikan välistä matkaa varten arvos- tetaan 75 prosenttiin lipun käyvästä arvosta.
Säännöstä sovellettiin ensimmäisen kerran vuoden 2006 verotuksessa.
Säännös koskee yleisesti käytössä olevaa säännöllistä henkilöliikennettä ja niin sanot- tuja reittitakseja. Soveltamisalan ulkopuolelle on jäänyt julkisesta liikenteestä lentoliikenne ja tilausliikenne, kuten normaali taksiliiken- ne. Veroedun edellytyksenä on, että matkali- pun käyttöoikeus on ainoastaan työntekijällä.
Arvostussäännös ei siis koske haltijakohtaisia matkalippuja, joita työntekijän lisäksi voivat käyttää myös muut henkilöt. Huojennus kos- kee ainoastaan asunnon ja työpaikan välistä matkaa varten annettua lippua. Se ei voi oi- keuttaa edellä mainittua matkaa pitemmille matkoille. Lipun käyttöön ei liity matkojen lukumäärää tai kellonaikaa koskevia rajoi- tuksia, vaan lippua voi käyttää myös vapaa- ajan matkoihin.
Huojennussäännöstä voidaan soveltaa vain työnantajan antamiin matkalippuihin. Jos palkansaaja ostaa lipun itse ja työnantaja maksaa hänelle lipun hinnan tai osan siitä, työnantajan maksama osuus on kokonaan palkkaa. Työsuhdematkalippu voidaan to- teuttaa olemassa olevia matkakortti- ja lippu- järjestelmiä hyödyntäen. Työnantaja voi esi- merkiksi sopia lipunmyyntiorganisaation, joi- ta ovat muun muassa Valtion rautatiet, Mat- kahuolto ja Pääkaupunkiseudun Yhteistoi- mintavaltuuskunta YTV, tai liikennöitsijän kanssa siitä, että nimettyjen työntekijöiden lipun hinta laskutetaan, joko kokonaan tai osittain, työnantajalta. Verotuskäytännössä maksuvälineenä on myös hyväksytty lippu- organisaation luovuttamat työmatkasetelit.
Työnantajan työntekijälleen antama vero- tuksessa luontoisetuna pidettävä työmatka- lippu vaikuttaa eri tavoin sekä työnantajan et- tä työntekijän verotuksessa. Sairausvakuutus- lain (1224/2004) mukaan vakuutettu työnte- kijä on velvollinen maksamaan sairausvakuu- tuksen sairaanhoitomaksua kunnallisverotuk- sessa verotettavan ansiotulon perusteella ja päivärahamaksua lähtökohtaisesti ennakon- pidätyksen alaisen palkka- ja työtulon perus- tella. Vuonna 2009 työntekijän sairaanhoi- tomaksu on 1,28 prosenttia ja päivärahamak- su 0,7 prosenttia.
Työntekijän eläkelain (395/2006) mukaan työnantaja pidättää palkanmaksun yhteydessä työntekijän eläkemaksun työntekijän eläke- laissa tarkoitetusta palkasta. Työnantajan on työttömyysturvaetuuksien rahoituksesta an- netun lain (1181/2005) mukaan perittävä työntekijän palkasta myös työttömyysvakuu- tusmaksu. Työntekijän eläkemaksua ja työt- tömyysvakuutusmaksua ei pidätetä verova- paan tulon osalta. Vuonna 2009 työntekijän eläkemaksu on 4,3 prosenttia ja työttömyys- vakuutusmaksu 0,2 prosenttia.
Työnantaja maksaa palkkojen perusteella työnantajan sosiaaliturvamaksua, ellei työn- antaja kuulu Lapin kunnissa ja eräissä saaris- tokunnissa tai Kainuun kunnissa tai eräissä Itä-Suomen läänin kunnissa toteutettavan so- siaaliturvamaksuvapautuksen piiriin. Työn- antajan sosiaaliturvamaksuista annetun lain (366/1963) 4 §:n mukaan työnantaja suorittaa työnantajan sosiaaliturvamaksun työntekijöil- le maksettavien palkkojen yhteismäärän pe- rusteella, ja lähtökohtaisesti palkkana pide- tään ennakkoperintälain 13 §:ssä tarkoitettua ennakonpidätyksen alaista palkkaa, palkkiota ja korvausta. Näin sosiaaliturvamaksua ei makseta työsuhdematkalipun verovapaasta osasta.
Työnantajan kuuluu järjestää työsuhteessa oleville työntekijöilleen työeläkelain mukai- nen eläketurva. Eläkkeen perusteena olevaa työansiota määrättäessä otetaan huomioon palkka, tulospalkkio tai muu vastike, joka on maksettu korvauksena työstä. Lähtökohtai- sesti palkalla tarkoitetaan ennakkoperintälain (1118/1996) 13 §:ssä tarkoitettua ennakonpi- dätyksen alaista palkkaa, palkkiota ja korva- usta, joten työsuhdematkalipun verovapaa osa ei ole työeläkkeen perusteena. Työnanta- jan työttömyysvakuutusmaksun perusteena ei pidetä työsuhdematkalipun verovapaata osaa.
Työnantaja on velvollinen vakuuttamaan työntekijänsä työtapaturman ja ammattitau- din varalta. Tapaturmavakuutusmaksun suu- ruus määräytyy työn tapaturmariskin perus- teella ja maksu lasketaan vakuutusturvan pii- riin kuuluville maksettujen palkkojen perus- teella. Maksun perusteena on lähtökohtaisesti palkka, josta maksetaan muutkin sosiaaliva- kuutusmaksut. Työttömyysvakuutus on pa- kollisen tapaturmavakuutuksen liitännäisva- kuutus. Työttömyysvakuutusmaksua makse- taan sen työpalkkojen määrän perusteella,
jonka mukaan työnantajan tapaturmavakuu- tusmaksukin määräytyy. Näin ollen tapatur- mavakuutusmaksun ja työttömyysvakuutus- maksun perusteena ei ole luontoisedun vero- vapaana pidettävä osa. Vuonna 2009 palkan sivukulut ovat yhteensä keskimäärin yksityi- sellä työnantajalla 22,5 prosenttia sekä kunta- työnantajalla 29,7 prosenttia.
Työsuhdematkalippu on enimmäkseen otettu käyttöön siten, että etu tarjotaan työn- tekijöille palkan lisänä. Edun määrä on kui- tenkin usein mitoitettu niin, että työsuhde- matkalippu on kokonaisuudessaan verova- paata etua, jolloin etu ei vaikuta välittömästi työnantajan ja työntekijän verotuksessa. Näin työnantajan antama etu on myös käytännössä rajoittunut 25 prosenttiin lipun hinnasta.
Useissa työnantajaorganisaatioissa on lipun käyttöönoton yhteydessä laadittu myös ohjeet työsuhdematkalippuun oikeutetuista henki- löistä. Työsuhdematkalippua ei ole välttä- mättä tarjottu esimerkiksi osa-aikaisille tai lyhyessä työsuhteessa oleville työntekijöille.
Työsuhdematkalipun on tarjonnut vuoden 2008 aikana noin 770 työnantajaa ja sen pii- rissä on noin 43 000 palkansaajaa, joista suu- rin osa on Helsingin, Espoon, Kauniaisten, Tampereen ja Turun kaupunkien sekä Hel- singin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) henkilöstöä. Lipun käyttöön ottaneet yritykset ovat pääosin pieniä alle 20 työnteki- jän organisaatioita. Työsuhdematkalipun käyttömäärä on lisääntynyt merkittävästi en- simmäisten vuosien aikana, sillä vuonna 2006 lipun oli tarjonnut noin 450 työnantajaa ja lippu oli käytössä noin 7 300 palkansaajal- la.
Kokemuksia työsuhdematkalipun käyt- töönotosta eri työnantajilta ja työntekijöiltä on selvitetty Paikallisliikenneliitto ry:n ti- laamassa tutkimuksessa. Tutkimuksen tulok- set on selostettu seikkaperäisesti Tampereen teknillisen yliopiston julkaisemassa Suosi- tukset työsuhdematkalippujärjestelmän kehit- tämiseksi -julkaisussa (tutkimusraportti 67).
Julkaisun perusteella voidaan todeta, että työsuhdematkalippu on herättänyt työnanta- jaorganisaatioissa melko suurta kiinnostusta.
Työsuhdematkalippu on monille työnantajille tervetullut toimenpide, jonka perusteena on ollut työtyytyväisyyden parantaminen, orga- nisaation oman ympäristö- tai yhteiskunta-
vastuuohjelman toteuttaminen tai tarve vä- hentää pysäköintipaikkojen kysyntää.
Työsuhdematkalipun antaminen on lipun käyttöönottaneissa organisaatioissa sujunut hyvin, ja työntekijöiltä saatu palaute on ollut erittäin myönteistä. Työsuhdematkalippu on lisännyt työtyytyväisyyttä. Työsuhdematka- lipun ovat ottaneet yleisimmin käyttöön ne työntekijät, jotka jo aiemmin ovat käyttäneet joukkoliikennettä säännöllisesti, mutta työ- suhdematkalipun käyttömahdollisuuden on arvioitu lisänneen joukkoliikenteen käyttöä.
Työsuhdematkalipun hallinnointi on ollut suhteellisen kevyttä, mutta esimerkiksi työ- matkasetelien käsittely on sitonut henkilö- resursseja melko paljon. Suurimmat ongel- mat ovat liittyneet lipun käyttöönoton val- misteluun, sillä käyttöönotto on vaatinut pal- jon suunnittelu- ja selvittelytyötä. Työsuh- dematkalippuun oikeutettujen henkilörekiste- rin perustaminen ja ylläpitäminen, palkanlas- kennan eri toimintojen sovittaminen sekä muiden järjestelmään liittyvien rutiinien sel- vittäminen ja toteuttaminen ovat vaatineet re- sursseja etenkin suurissa työnantajaorgani- saatioissa.
Monet lipun käyttöönottoa harkinneet työn- antajaorganisaatiot ovat arvioineet valmiste- lutyön määrän suureksi verrattuna lipusta koituviin hyötyihin. Työsuhdematkalippu on arvioitu erittäin mielenkiintoiseksi henkilös- töetuudeksi, mutta sen käyttöönottoa on hi- dastanut epävarmuus siitä, kuinka houkutta- vana etua pidettäisiin työntekijöiden keskuu- dessa. Työntekijälle kertyvän hyödyn arvi- ointia on vaikeuttanut erilaisista toteutusta- voista johtuva nettohyödyn vaihtelu. Nämä seikat ovat vähentäneet työnantajien haluk- kuutta tarjota työsuhdematkalippua henkilös- tölleen.
1.6 Työsuhdelaina
Tuloverolain 67 §:n mukaan veronalaiseksi ansiotuloksi katsotaan korkoetu työsuhteen perusteella saadusta lainasta siltä osin kuin lainasta peritty vuotuinen korko on alempi kuin eräistä viitekoroista annetun lain (996/1998) 1 §:ssä tarkoitettu peruskorko.
Valtiovarainministeriön vahvistama perus- korko on ollut 4,75 prosenttiyksikköä vuonna 2008 ja 5,00 prosenttiyksikköä vuonna 2009.
Peruskorko laski 1 päivästä heinäkuuta 2009 alkaen 1,75 prosenttiyksikköön. Työntekijäl- le syntyy veronalainen etu, jos työsuhteen perusteella annetusta lainasta peritty korko on pienempi kuin edellä mainittu peruskorko.
Vuoden 2009 alussa luottolaitosten asiakkai- den luotoissa käytetyt korot olivat usein edel- lä mainittua peruskorkoa alhaisemmat, jol- loin käytännössä henkilökunnalta peritty korko oli asiakkaiden korkoa korkeampi. Ve- rotuskäytännössä on kuitenkin katsottu, ettei henkilökunnalle muodostu ansiotuloksi kat- sottavaa etua, vaikka korko olisi edellä esitet- tyä peruskorkoa alempi, jos työntekijöiltä pe- ritty korko vastaa yleisesti asiakkailta vas- taavassa tilanteessa perittyä korkoa. Käytän- nössä asiakkailta vastaavassa tilanteessa peri- tyn koron toteaminen on usein hankalaa.
Korkojen vähentämistä koskevien säännösten rajoissa verovelvollisella on oikeus tehdä korkovähennys myös siltä osin kuin korkoetu on luettu hänen tulokseen.
1.7 Asunnon ja työpaikan väliset mat- kakustannukset
Tuloverolain 93 §:n mukaan ansiotulon hankkimisesta johtuneina menoina pidetään myös matkakustannuksia asunnosta työpaik- kaan ja takaisin halvimman kulkuneuvon käyttökustannusten mukaan laskettuna. Sään- nöstä sovelletaan esimerkiksi palkansaajan asunnon ja varsinaisen työpaikan välisiin matkoihin. Oikeuskäytännössä on katsottu, että tuloverolain 93 §:ää sovelletaan myös liikkeen- ja ammatinharjoittajan asunnon ja varsinaiseen työpaikkaan verrattavan yrityk- sen toimipisteen välisten matkojen kustan- nusten vähentämiseen (KHO 29.12.1998 T 2995). Verotuksessa myös maatalouden- harjoittajan, elinkeinoyhtymän ja yhtymän osakkaan sekä osakeyhtiössä työskentelevän osakkaan asunnon ja työpaikan välisten mat- kojen kustannukset on vähennetty tulovero- lain 93 §:n perusteella ansiotulosta.
Matkakustannuksia vähennettäessä ei ole kiinnitetty huomiota siihen, onko verovelvol- linen saanut verovuonna palkkaa tai siihen rinnastettavaa muuta ansiotuloa yritykses- tään. Esimerkiksi elinkeinonharjoittajan an- siotulolajin tuloista on vähennetty hänen asunnon ja työpaikan väliset matkakulunsa
siinäkin tapauksessa, että hänellä elinkeino- toiminnan tappiollisuuden vuoksi ei ole ollut kyseisenä verovuonna lainkaan verotettavaa tuloa elinkeinotoiminnasta tai tämä tulo on ollut kokonaan pääomatuloa. Tämän käytän- nön on katsottu vastaavan tulkintaa, jonka mukaan tietyn tulon hankkimisesta johtunei- den menojen vähentäminen ei rajoitu tuohon tuloon ja sen määrään, vaan meno voidaan vähentää muistakin saman tulolajin tuloista.
Oikeuskäytännössä on esimerkiksi katsottu, että verovelvollinen sai vähentää nykyisistä eläketuloistaan vahingonkorvauksen, jonka hän oli joutunut maksamaan osakeyhtiön hal- lituksen jäsenen työssä tapahtuneen laimin- lyöntinsä johdosta (KHO 1988 B 555).
Korkeimman hallinto-oikeuden päätökses- sä 2008:69 on ollut ratkaistavana osakeyhti- össä työskentelevän osakkaan oikeus vähen- tää asunnon ja osakeyhtiön toimipaikan vä- listen matkojen kustannuksia. Tuossa tapauk- sessa verovelvollinen ei ollut saanut vero- vuonna osakeyhtiöstä muuta tuloa kuin pää- omatulona verotettavaa osinkoa. Korkein hallinto-oikeus totesi, että verovelvollinen ei ollut saanut työskentelystään yhtiön hyväksi palkkaa tai muuta vastaavaa ansiotuloa, vaan ainoastaan osinkotuloa. Korkein hallinto- oikeus katsoi, että matkoista aiheutuneita kustannuksia ei voitu pitää tuloverolain 93 §:n 1 momentissa tarkoitettuina ansiotu- lon hankkimisesta johtuneina menoina. Mat- koista aiheutuneita kustannuksia ei myöskään voida vähentää verovelvollisen muualta saa- masta ansiotulosta. Koska kysymys oli tulo- verolain 5 luvun mukaisesti ansiotulosta teh- tävästä vähennyksestä, vähennystä ei voida tehdä verovelvollisen kysymyksessä olevasta osakeyhtiöstä saamasta osinkotulosta. Sa- manaikaisesti annetussa julkaisemattomassa päätöksessä 16.9.2008 T 2240 korkein hallin- to-oikeus katsoi, että osakeyhtiössä työsken- telyyn liittyvät matkakulut eivät olleet vero- tuksessa vähennyskelpoisia siinäkään tapa- uksessa, että osa osinkotulosta verotettiin an- siotulona.
1.8 Pakolliset vakuutusmaksut
Vuoden 2009 alusta apurahan saajien sosi- aaliturvaa parannettiin. Maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) 1 a §:n mukaan Suo-
messa asuvan apurahansaajan, joka työsken- telee Suomesta myönnetyn apurahan turvin, on vakuutettava itsensä Maatalousyrittäjien eläkelaitoksessa vanhuuden, työkyvyttömyy- den ja kuoleman varalta laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä. Maatalousyrittäjien eläkelain 10 a §:n mukaan apurahansaaja on velvollinen ottamaan edellä tarkoitetun va- kuutuksen, kun hänelle on myönnetty Suo- mesta apuraha, jonka turvin hän työskentelee Suomessa yhtäjaksoisesti vähintään neljä kuukautta ja hänen saamansa apurahan määrä vuotuiseksi työtuloksi muunnettuna on vä- hintään 2 752,07 euroa vuodessa. Apurahan- saaja liitetään myös edellä mainitun lain mu- kaiseen ryhmähenkivakuutukseen.
Maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain (1026/1981) 17 §:n mukaan apurahansaajan, joka on velvollinen ottamaan maatalousyrit- täjien eläkelaissa säädettyä vähimmäiseläke- turvaa vastaavan vakuutuksen, on maksettava sanotun vakuutuksen ajalta vakuutusmaksu maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain mukaista työvahinkoturvaa varten vuodesta 2009 alkaen. Maatalousyrittäjien tapaturma- vakuutuslain 4 ja 21 §:n mukaan voidaan ky- seisen lain mukainen vakuutus myöntää apu- rahansaajalle sellaisen työvahingon varalle, joka sattuu aikana, jolle apurahansaaja ei ole velvollinen ottamaan maatalousyrittäjien elä- kelain 10 a §:ssä tarkoitettua vakuutusta.
Näin apurahan saajat voivat vuoden 2009 alusta alkaen ottaa maatalousyrittäjien tapa- turmavakuutuslain mukaisen vapaaehtoisen vapaa-ajan vakuutuksen.
Maatilatalouden tuloverolain (543/1967) 6 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan maata- louden tulon hankkimisesta tai säilyttämises- tä johtuneita vähennyskelpoisia menoja ovat muun muassa verovelvollisen ja hänen per- heenjäsenensä pakollisesta eläkevakuutuk- sesta suoritetut maksut, maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain perusteella suoritetut maksut ja maatalousyrittäjien eläkelaissa (467/1969) tarkoitetut ryhmähenkivakuutuk- sen maksut. Oikeuskäytännön mukaan maa- talousyrittäjien tapaturmavakuutuslain mu- kaisen vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen va- kuutusmaksut ovat olleet maataloudenhar- joittajan vähennyskelpoisia menoja (KHO 1990 B 522).
Apurahan saajan oikeudesta vähentää vuo- den 2009 alusta voimaan tulleita maksuja ei ole erikseen säädetty.
1.9 Osakaslainan takaisinmaksu ja yrit- täjäosakkaan hankintavelan korot Vuoden 2004 yritys- ja pääomaverouudis- tuksessa tuloverolain 131 §:ään lisättiin 6 momentti, jonka mukaan alijäämähyvityk- seen ei sovelleta verovuosina 2005—2009 enimmäismäärää, siltä osin kuin alijäämähy- vitys johtuu yrittäjäosakkaan osakkeiden hankintaan käytetyn velan koroista tai tulo- verolain 54 c §:n nojalla vähennyskelpoisesta takaisin maksetusta osakaslainasta. Lisäksi vähentämisjärjestyksestä säädetään siten, että osakkeiden hankintaan käytetyn velan korko ja takaisin maksettu osakaslaina vähennetään tuloverolain 60 §:n 2 momentissa tarkoitettu- jen tulonhankkimiskulujen, tappioiden ja korkojen jälkeen. Säännöksellä on helpotettu osakeyhtiön yrittäjäosakkaiden siirtymistä uuteen osinkoverotusjärjestelmään.
Säännöksen mukaan osakkeiden hankinta- velan korot ja osakaslainan takaisinmaksusta johtuva vähennys tulevat automaattisesti ali- jäämähyvityksen normaalin enimmäismäärän piiriin verovuodesta 2010 alkaen. Sen sijaan yrittäjäosakkaan hankintavelan korot ja osa- kaslainan takaisinmaksu vähennettäisiin jat- kossakin tulonhankkimiskulujen, tappioiden ja korkojen jälkeen.
1.10 Verotuksen oikaisun kohdistaminen kuolinpesään
Verotusmenettelyssä annetun lain 59 §:ssä säädetään verotuksen oikaisun kohdistami- sesta kuolinpesään. Pykälän mukaan vero- velvollisen kuoltua verotuksen oikaisu koh- distetaan kuolinpesään. Verotuksen oikaisu on tällöin toimitettava kahden vuoden kulu- essa sen kalenterivuoden päättymisestä, jona perukirja on annettu verovirastolle. Säännös muutettiin nykyiselleen vuonna 2005 ja sitä on sovellettu vuoden 2006 ja sen jälkeisten verovuosien verotuksen oikaisussa. Aikai- semmin erityinen määräaika koski vain vero- velvollisen jälkiverotusta, jonka määräaika oli muuten viisi vuotta verotuksen päättymis- tä seuraavan vuoden alusta.
1.11 Verotuksessa sovellettavat eräät ko- rot
Verotusmenettelystä annetussa laissa tarkoi- tetut eräät korot
Verotusmenettelystä annetun lain 22 a §:ssä säädetään sivullisena olevalle tie- donantovelvolliselle määrättävästä laimin- lyöntimaksusta. Lain 23 a §:ssä säädetään muutoksenhausta päätökseen, joka koskee Verohallituksen tai veroviraston tiedonanto- velvolliselle määrättyä laiminlyöntimaksua sekä muutoksenhaun perusteella mahdolli- sesti palautettavalle maksulle maksettavaa korkoa. Jos laiminlyöntimaksua muutoksen- haun johdosta palautetaan, 23 a §:n 6 momentin nojalla palautettavalle maksulle maksetaan maksupäivästä takaisinmaksupäi- vään korko, joka on kutakin kalenterivuotta edeltävän puolivuotiskauden korkolain (633/1982) 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko vähennettynä kahdella prosenttiyksiköllä.
Verotusmenettelystä annetun lain 40 §:ssä säädetään yhteisökoron määrästä. Jos yhtei- sölle ja yhteisetuudelle määrätty vero on sen suoritukseksi luettavia ennakoita pienempi, palautettavalle erotukselle lasketaan yhteisö- korko (palautettava yhteisökorko). Palautet- tava yhteisökorko on kutakin kalenterivuotta edeltävän puolivuotiskauden korkolain 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko vähennettynä kahdella prosenttiyksiköllä.
Verotusmenettelystä annetun lain 43 §:ssä säädetään muun verovelvollisen kuin yhtei- sön tai yhteisetuuden jäännösverolle tai en- nakonpalautukselle laskettavasta jäännösve- ron korosta ja palautuskorosta. Lain 43 §:n 2 momentin mukaan jäännösveron korko ja palautuskorko ovat kutakin kalenterivuotta edeltävän puolivuotiskauden korkolain 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko vähennettynä kahdella prosenttiyksiköllä. Siltä osin kuin jäännösvero ylittää 10 000 euroa, jäännösve- ron korko on kuitenkin viitekorko lisättynä kahdella prosenttiyksiköllä.
Verotusmenettelystä annetun lain 77 §:ssä säädetään korkojen laskemisesta muutosti- lanteissa. Jäännösveron korko on muutosti- lanteessa saman lain 43 §:n 2 momentissa säädetyn suuruinen verovelvollisen verotuk- sen päättymistä seuraavan toisen kuukauden loppuun. Sen jälkeiseltä ajalta jäännösveron
korko on kutakin kalenterivuotta edeltävän puolivuotiskauden korkolain 12 §:ssä tarkoi- tettu viitekorko vähennettynä kahdella pro- senttiyksiköllä. Maksettava yhteisökorko on muutostilanteessa verovelvollisen verotuksen päättymistä seuraavan toisen kuukauden lo- pun jälkeiseltä ajalta kutakin kalenterivuotta edeltävän puolivuotiskauden korkolain 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko vähennettynä kahdella prosenttiyksiköllä.
Valmisteverotuslaissa tarkoitetut eräät korot Valmisteverotuslain (1469/1994) 39 §:n mukaan tulliviranomaisen on ilman hake- musta viipymättä suoritettava verovelvolli- selle tämän liikaa suorittama valmistevero.
Jos veronoikaisun tai valituksen johdosta valmisteveroa palautetaan, palautusmäärälle suoritetaan korko. Korko lasketaan vuotuise- na korkona, joka on kutakin kalenterivuotta edeltävän puolivuotiskauden korkolain 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko vähennettynä kahdella prosenttiyksiköllä. Korko lasketaan veron maksupäivästä. Korkoa ei makseta 17 euroa pienemmälle palautettavalle määrälle.
Palautukselle maksettu korko ei ole tulovero- tuksessa veronalaista tuloa.
Takaisin perittävälle, liikaa palautetulle valmisteverolle peritään korko. Korko laske- taan vuotuisena korkona, joka on kutakin ka- lenterivuotta edeltävän puolivuotiskauden korkolain 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko vä- hennettynä kahdella prosenttiyksiköllä. Kor- ko lasketaan liikaa palautetun valmisteveron maksupäivästä takaisinperinnälle määrättä- vään eräpäivään, viimeksi mainittu päivä mukaan lukien. Korkoa ei peritä 17 euroa pienemmästä takaisin perittävästä määrästä.
Peritty korko ei ole tuloverotuksessa vähen- nyskelpoinen meno.
Maataloudessa käytettyjen eräiden energia- tuotteiden valmisteveron palauttamisesta an- netun lain mukaiset eräät korot
Maataloudessa käytettyjen eräiden energia- tuotteiden valmisteveron palauttamisesta an- netun lain (603/2006) mukaan ammattimai- sella maataloudenharjoittajalla on oikeus ha- kemuksesta saada maataloudessa käyttämäs- tään polttoöljystä ja sähköstä valmisteveron palautusta verovirastolta. Jos hakijalle edellä
mainitun lain 10 §:n mukaan kirjoitus- tai laskuvirheen tai muun niihin rinnastettavan erehdyksen vuoksi tai sen vuoksi, että hakija on antanut puutteellisia, erehdyttäviä tai vää- riä tietoja, on palautettu liikaa veroa, verovi- raston on oikaistava antamaansa päätöstä, jollei asiaa ole valituksella annetulla päätök- sellä oikaistu.
Oikaisun tai muutoksenhaun perusteella maksuunpannulle määrälle peritään korkoa.
Korko lasketaan veronpalautuspäätöksen maksukuukautta seuraavan kuukauden en- simmäisestä päivästä takaisinperinnälle mää- rättävään eräpäivään, viimeksi mainittu päivä mukaan lukien. Korko on kutakin kalenteri- vuotta edeltävän puolivuotiskauden korko- lain 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko vähennet- tynä kahdella prosenttiyksiköllä.
Jos verovirasto lain 11 §:n mukaan oikaisu- vaatimuksesta tai muutoin toteaa, että veroa on palautettu liian vähän tai se on kokonaan jäänyt palauttamatta, veroviraston on oikais- tava antamaansa palautuspäätöstä, jollei asiaa ole valitukseen annetulla päätöksellä ratkais- tu. Oikaisun perusteella palautettavalle mää- rälle maksetaan korkoa. Korko lasketaan ve- ronpalautuksen maksukuukautta seuraavan kuukauden ensimmäisestä päivästä palautus- päivään. Korko on kutakin kalenterivuotta edeltävän puolivuotiskauden korkolain 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko vähennettynä kahdella prosenttiyksiköllä.
Rataverolaissa tarkoitetut eräät korot
Rataverolain (605/2003) 20 §:n mukaan maksuunpanon, oikaisun tai muutoksenhaun johdosta palautettavalle rataverolle makse- taan veronkantoasetuksessa (903/1978) sää- detty korko veron maksupäivästä takaisin- maksupäivään.
Väylämaksulaissa tarkoitetut eräät korot Väylämaksulain 28 §:n 1 momentin mu- kaan maksunoikaisun tai valituksen johdosta palautettavalle väylämaksulle maksetaan kor- koa. Korko lasketaan vuotuisena korkona, joka on kutakin kalenterivuotta edeltävän puolivuotiskauden korkolain 12 §:ssä tarkoi- tettu viitekorko vähennettynä kahdella pro-
senttiyksiköllä. Korko lasketaan maksupäi- västä.
Tullilaissa tarkoitetut eräät korot
Jos tulli on hallinto-oikeuden päätöksellä poistettu tai sitä on alennettu, liikaa maksettu tulli on muutoksenhausta huolimatta palau- tettava viivytyksettä tullilain (1466/1994) 39 §:n mukaan. Jos tullia on koodeksin 236 artiklassa tarkoitetun tullinpalautushakemuk- sen tai valituksen johdosta palautettu, palau- tettavalle määrälle suoritetaan korkoa. Korko lasketaan vuotuisena korkona, joka on kuta- kin kalenterivuotta edeltävän puolivuotis- kauden korkolain 12 §:ssä tarkoitettu viite- korko vähennettynä kahdella prosenttiyksi- köllä. Korko lasketaan tullinpalautushake- muksen tai valituksen vireilletulopäivästä taikka, jos tulli on maksettu vasta mainittujen ajankohtien jälkeen, tullin maksupäivästä ta- kaisinmaksupäivään. Jos valituksessa tarkoi- tetusta asiasta on tehty aikaisemmin tullinpa- lautushakemus, joka on hylätty, korko laske- taan hakemuksen vireilletulopäivästä. Kor- koa ei makseta 17 euroa pienemmälle tullin- palautukselle. Palautukselle maksettu korko ei ole tuloverotuksessa veronalaista tuloa.
Veronkantolain mukaiset eräät korot
Veronkantolain (609/2005) 22 §:ssä sääde- tään korkokannasta veronpalautusta makset- taessa. Jos veroa palautettaessa on lain mu- kaan maksettava korkoa, se lasketaan, jollei asianomaisessa verolaissa toisin säädetä, vuotuisena korkona, joka on kutakin kalente- rivuotta edeltävän puolivuotiskauden korko- lain 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko vähennet- tynä kahdella prosenttiyksiköllä. Palautuksel- le maksettu korko ei ole tuloverotuksessa ve- ronalaista tuloa.
Verotililain mukaiset eräät korot
Verotililain (604/2009) 31 §:ssä säädetään maksettavasta hyvityskorosta. Hyvityskorko on kutakin kalenterivuotta edeltävän puoli- vuotiskauden korkolain 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko vähennettynä kahdella prosent- tiyksiköllä. Verotililakia sovelletaan vuoden 2010 alusta lukien oma-aloitteisesti makset-
tuihin veroihin eräitä poikkeuksia lukuun ot- tamatta.
1.12 Viivästysseuraamusten väliaikainen muutos
Vuoden 1996 alussa voimaan tulleessa ve- ronlisäyksestä ja viivekorosta annetussa lais- sa (1556/1995) säädetään veronmaksun lai- minlyönnille laskettavasta veronlisäyksestä ja viivekorosta. Lakia sovelletaan, jollei ve- ronmaksun laiminlyönnin tai viivästymisen seuraamuksista muussa laissa toisin säädetä.
Veronlisäyksen ja viivekoron perimisen tar- koituksena on turvata veron oikea-aikainen suorittaminen, kattaa viivästyneestä suorituk- sesta aiheutuneet korkomenetykset ja korvata veron perimisestä aiheutuneet kustannukset.
Veronlisäys lasketaan verolle oma-aloittei- sesti suoritettavan veron maksamatta jättämi- sen tai maksun viivästymisen vuoksi sekä ve- ronoikaisun toimittamisen yhteydessä. Oma- aloitteisia veroja ovat ilman veroviranomai- sen toimenpiteitä maksettavat verot, kuten työnantajansuoritukset eli työnantajan työn- tekijöiden palkoista pidättämät ennakonpidä- tykset sekä työnantajan sosiaaliturvamaksut, jotka koostuvat sairausvakuutusmaksusta se- kä kansaneläkemaksusta. Oma-aloitteisiin veroihin kuuluu myös arvonlisävero, korko- tulon lähdevero, arpajaisvero, varainsiirtove- ro, eräistä vakuutusmaksuista suoritettava ve- ro ja puun myyntitulon ennakonpidätys. Ve- rohallinto panee maksuun suorittamattoman oma-aloitteisesti maksettavaksi kuuluvan ve- ron. Maksuunpannulle ja maksettavaksi erääntyneelle verolle lasketaan viivekorkoa eräpäivän jälkeen. Vuoden 2010 alusta lukien veronlisäyksestä ja viivekorosta annettua la- kia sovelletaan oma-aloitteisiin veroihin vain siinä tapauksessa, että niihin ei sovelleta ve- rotililakia. Yritysten näkökulmasta viivekor- koa kannetaan esimerkiksi erääntyneille en- nakkoveroille sekä jäännösveroille.
Sekä veronlisäys että viivekorko ovat mää- rältään kutakin kalenterivuotta edeltävän puolivuotiskauden korkolain 12 §:ssä tarkoi- tettu viitekorko lisättynä seitsemällä prosent- tiyksiköllä, yhteensä kuitenkin vähintään kolme euroa. Vuodelle 2009 viitekorko oli 4,5 prosenttia. Veronlisäyksen ja viivekoron korkotaso on näin ollen 11,5 prosenttia. Ve- ronlisäys ja viivekorko eivät ole tuloverotuk-
sessa vähennyskelpoisia. Veronlisäys ja vii- vekorko tilitetään veronsaajille samassa suh- teessa kuin se vero, jonka maksamatta jättä- misen tai maksun viivästymisen vuoksi ve- ronlisäys ja viivekorko peritään.
Vallitsevan taloudellisen tilanteen johdosta yritysten lainansaanti on vaikeutunut. Suo- men Pankin kesäkuussa 2009 julkaiseman ti- laston mukaan yrityksille myönnettyjen eu- romääräisten lainojen vuosikasvu hidastui toukokuussa 7,7 prosenttiin. Yrityksille myönnettyjen euromääräisten lainojen kanta supistui 0,4 mrd. euroa ja oli 57,4 mrd. euroa toukokuussa. Yrityslainakannan keskikorko oli 3,01 prosenttia.
Yritysten rahoituksen saannin vaikeutumi- nen on kasvattanut myös Verohallinnolta ha- ettujen maksujärjestelyiden ja veronmaksun lykkäysten määrää. Maksujärjestelyiden sekä veronmaksun lykkäysten määrä on kasvanut edellisestä vuodesta sekä kappale- että euro- määräisesti. Verohallinto voi myöntää tila- päisistä maksuvaikeuksista kärsiville vero- velvollisille esimerkiksi verotusmenettelystä annetun lain 90 §:n mukaisesti veronmaksun lykkäystä tai verojen maksujärjestelyn veron- kantolain 35 §:n 2 kohdan mukaisesti. Ve- ronmaksun lykkäyksen sekä maksujärjeste- lyn aikana verolle kannetaan viivekorkoa.
Veronmaksun lykkäyksellä veron maksua siirretään eteenpäin määrättyyn eräpäivään.
Lykkäysaika on yleensä 6—12 kuukautta.
Lykkäyksen myöntämisen edellytyksenä on tilapäinen maksuvaikeus esimerkiksi työttö- myyden, taloudellisten suhdanteiden tai mui- den syiden johdosta. Verohallinto voi vaatia tarvittaessa vakuuden asettamista lykkäyksen myöntämisen edellytykseksi, ellei sitä ole ly- kätyn veron määrän tai lykkäysajan lyhyyden takia pidettävä tarpeettomana.
Veron maksujärjestelyssä Verohallinto te- kee asiakkaalle maksamattomista veroista maksusuunnitelman. Maksujärjestelyn aikana perintätoimet keskeytetään, eikä niihin ryh- dytä, jos suunnitelmaa noudatetaan maksueh- tojen ja -aikataulun mukaisesti. Maksujärjes- telyn myöntäminen perustuu Verohallinnon toimittamaan kokonaisvaltaiseen arviointiin asiakkaan tilanteesta. Maksujärjestely myön- netään enintään kahdeksi vuodeksi. Maksu- järjestelyä ei myönnetä, jos asiakkaalla on veroja ulosotossa perittävänä tai jos asiak- kaalla on erääntyneitä ennakkoja. Maksujär-
jestelyä ei myönnetä myöskään silloin, kun kaikkia lakisääteisiä veroilmoituksia ei ole annettu. Maksujärjestelyn esteenä on yleensä myös se, että asiakkaalla on maksamattomia veroja, jotka ovat olleet mukana aiemmin myönnetyssä ja sittemmin rauenneessa mak- sujärjestelyssä.
Verohallinnon tilastojen mukaan on odotet- tavissa, että euromääräisesti laskettuna mak- sujärjestelyiden ja maksunlykkäysten määrä kasvaa edellisestä vuodesta melkein kaksin- kertaiseksi.
Vuonna 2008 maksujärjestelyjä myönnet- tiin noin 16 000 kappaletta ja maksun lykkä- yksiä noin 2 600 kappaletta. Euromääräisesti maksujärjestelyiden ja lykkäysten piirissä oli noin 199 miljoonaa euroa. Vuoden 2009 al- kupuoliskon aikana maksujärjestelyjä on myönnetty jo noin 13 000 kappaletta ja mak- sunlykkäyksiä 1 100 kappaletta. Euromääräi- sesti maksujärjestelyjen ja lykkäysten piirissä on jo vuoden 2009 alkupuoliskon aikana noin 156 miljoonaa euroa.
1.13 Eräät verotuksen julkiset tiedot Tuloverolain 41 §:ssä tarkoitettua yrityksen nettovarallisuutta laskettaessa otetaan huo- mioon osakkeiden vertailuarvot sekä kiinteis- töverotuksen kohteena olevien kiinteistöjen verotusarvot. Nämä arvot lasketaan varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain (1142/2005) perusteella.
Verohallinnon yritysasiakkaiden on ilmoit- tamisvelvollisuudesta ja muistiinpanoista an- netun Verohallinnon päätöksen (1120/2008) mukaisesti veroilmoituksessa ilmoitettava tiedot omistamistaan muuhun kuin vaihto- tai sijoitusomaisuuteen kuuluvista arvopapereis- ta ja arvo-osuuksista, niiden tuloverotuksessa poistamatta olevista hankintamenoista ja ve- rotusarvoista tai vertailuarvoista.
Muiden kuin julkisesti noteerattujen osak- keiden vertailuarvot lasketaan verovirastoissa kysymyksessä olevan yhtiön verotuksen toi- mittamisen yhteydessä ja ilmoitetaan tälle yhtiölle verotuspäätöksessä. Osakkeita omis- tava yritys voi tiedustella muun kuin julkises- ti noteeratun yhtiön osakkeen vertailuarvoa joko kysymyksessä olevalta yhtiöltä tai Ve- rohallinnolta.
Vertailuarvot ovat verotustietojen julkisuu- desta ja salassapidosta annetun lain
(1346/1999) 1 ja 4 §:n nojalla salassa pidet- täviä eikä tietojen luovuttamisesta ole erityis- sääntelyä. Tietoja annetaan siten vain asian- osaiselle. Tietojen pyytäjän tulee selvittää Verohallinnolle asianosaisasemansa ja tieto- jen käyttötarkoitus. Ilmoittamisvelvollisuu- den täyttämistä hankaloittaa se, että verovel- vollinen joutuu antamaan selvityksiä tarvit- semiensa tietojen saamiseksi. Tietojen tulisi olla helposti saatavilla. Asianosaisaseman ja käyttötarkoituksen selvittäminen aiheuttaa runsaasti lisätyötä myös Verohallinnon asia- kaspalvelussa.
Kyselyiden määrät ovat suuria etenkin al- kuvuodesta, jolloin veroilmoituksen antavat ne yhtiöt, joiden tilikausi päättyy edellisen vuoden lopussa. Tässä tarkoitettuja ilmoitus- velvollisia, jotka omistavat muun kuin julki- sesti noteeratun yhtiön osakkeita, on vuoden 2006 tietojen perusteella noin 29 000. Edellä kuvatut ongelmat liittyvät myös maatalou- teen kuuluvan osuuskunnan osuuden vero- tusarvoon.
2 Ehdotetut muutokset
2.1 Ansiotulojen veroperusteiden lieven- täminen
Heikosta taloustilanteesta ja verotulojen vähenemisestä huolimatta työllisyyttä, kotita- louksien ostovoiman kehitystä ja kotimaista kysyntää tuetaan tuloverotuksen keinoin. Esi- tyksessä ehdotetaan, että verovuoden 2010 ansiotulojen veroperusteita lievennettäisiin yhteensä 1 060 miljoonalla eurolla kuluvan vuoden veroperusteisiin verrattuna. Valtion tuloveroasteikkoa lievennettäisiin ja työtulo- vähennystä kasvatettaisiin. Veroperustemuu- toksilla kompensoitaisiin ansiotason nousun sekä palkansaajamaksuihin odotettavissa ole- van nousun työn verotusta kiristävää vaiku- tusta. Lisäksi kaikkein pienituloisimpien ve- rotusta kevennettäisiin korottamalla kunnal- lisverotuksen perusvähennyksen enimmäis- määrää. Eläkeläisten veroperusteita muutet- taisiin hallitusohjelman mukaisesti siten, että eläketulon verotus ei muodostuisi palkkatu- lon verotusta kireämmäksi.
Hallitusohjelman mukaisesti veroperuste- muutoksista aiheutuvat muutokset kuntien veropohjassa kompensoitaisiin kunnille täy-
simääräisesti. Nämä muutokset kompensoi- taisiin valtionosuusjärjestelmän kautta, mistä annetaan erikseen hallituksen esitys.
Tuloveroasteikko ja työtulovähennys
Esityksessä ehdotetaan verovuodelta 2010 toimitettavassa verotuksessa sovellettavaksi progressiivista tuloveroasteikkoa, jota on vuoden 2009 asteikkoon verrattuna lieven- netty korottamalla asteikon kaikkien tulo- luokkien tulorajoja sekä alentamalla kaikkia marginaaliveroprosentteja. Asteikon alinta tulorajaa korotettaisiin 2 100 eurolla, toista 900 eurolla, kolmatta 1 500 eurolla ja neljättä 1 900 eurolla. Progressiivisen tuloveroas- teikon kaikkia marginaaliveroprosentteja alennettaisiin 0,5 prosenttiyksiköllä.
Tuloverolain 125 §:ssä säädettyä työtulo- vähennyksen enimmäismäärää korotettaisiin.
Vähennyksen enimmäismäärä olisi 650 eu- roa. Verovelvollisen puhtaan ansiotulon ylit- täessä 33 000 euroa vähennyksen määrä pie- nenee 1,2 prosentilla puhtaan ansiotulon 33 000 euroa ylittävältä osalta. Kun puhdas ansiotulo on noin 87 800 euroa, työtulovä- hennystä ei enää myönnettäisi.
Perusvähennyksen korotus
Kunnallisverotuksen perusvähennyksen enimmäismäärää korotettaisiin 1 480 eurosta 2 200 euroon. Perusvähennys tulisi täysimää- räisenä myönnettäväksi etuustuloa saavalla noin 2 200 euron vuosituloilla, palkkatuloa saavalla noin 3 600 euron vuosituloilla ja elä- ketuloa saavalla noin 9 600 euron vuositu- loilla. Perusvähennyksen vaikutus ulottuisi etuustulon saajalla noin 13 000 euron vuosi- tuloille, palkkatulonsaajalla noin 18 200 eu- ron vuosituloille ja eläketulonsaajalla noin 16 400 euron vuosituloille asti.
Eläketulon verotus
Eläketulon veroperusteita muutettaisiin si- ten, että eläketulon veroaste olisi tässä esi- tyksessä ehdotettujen ansiotulojen veroperus- teiden lievennysten toteuduttua enintään palkkatulon veroasteen suuruinen, kun eläke- tulon keskimääräistä veroastetta verrataan 53
vuotta täyttäneen palkansaajan keskimääräi- seen veroasteeseen.
Tuloverolain 100 §:ssä säädetyn valtionve- rotuksen eläketulovähennyksen täyden mää- rän laskemiseksi käytettävää kerrointa 3,65 korotettaisiin 3,78:aan. Muutoin täyden elä- ketulovähennyksen määrä laskettaisiin sa- malla tavalla kuin nykyisin. Täyden eläketu- lovähennyksen määrä laskettaisiin siten, että luvulla 3,78 kerrotun täyden kansaneläkkeen määrästä vähennettäisiin progressiivisen tu- loveroasteikon alimman verotettavan tulon määrä ja jäännös pyöristettäisiin seuraavaan täyteen kymmenen euron määrään.
Vuonna 2010 valtionverotuksen eläketulo- vähennyksen täysi määrä olisi noin 11 300 euroa. Jos verovelvollisen puhdas ansiotulo on suurempi kuin täyden eläketulovähennyk- sen määrä, eläketulovähennystä pienennetään 46 prosentilla määrästä, jolla puhdas ansiotu- lo ylittää täyden eläketulovähennyksen mää- rän.
Tuloverolain 101 §:ssä säädettyä kunnal- lisverotuksen eläketulovähennystä kasvatet- taisiin alentamalla vähennyksen poistuma- prosenttia 62 prosentista 56 prosenttiin.
Vuonna 2010 kunnallisverotuksen eläketulo- vähennyksen täysi määrä olisi noin 8 130 eu- roa. Jos verovelvollisen puhdas ansiotulo on suurempi kuin täyden eläketulovähennyksen määrä, eläketulovähennystä pienennettäisiin 56 prosentilla määrästä, jolla puhdas ansiotu- lo ylittää täyden eläketulovähennyksen mää- rän.
Kunnallisverotuksen eläketulovähennyksen rakennetta muutettaisiin siten, että täyden eläketulovähennyksen määrää laskettaessa ei enää vähennettäisi täyden perusvähennyksen määrää. Kunnallisverotuksen eläketulovä- hennyksen ja perusvähennyksen välinen kyt- kentä siten irrotettaisiin. Kunnallisverotuksen eläketulovähennyksen täyttä määrää lasketta- essa luvulla 1,37 kerrotun täyden kansan- eläkkeen määrästä vähennettäisiin 1 480 eu- roa eli tällä hetkellä voimassa olevan täyden perusvähennyksen määrä. Näin ollen kunnal- lisverotuksen perusvähennykseen esitetty ko- rotus hyödyttäisi täysimääräisesti myös elä- ketuloa saavia. Ilman kunnallisverotuksen eläketulovähennyksen rakenteen muuttamista eläketulovähennyksen ja perusvähennyksen kytkennästä johtuva eläketulovähennyksen pieneneminen veisi perusvähennyksen koro-
tuksesta syntyvän hyödyn eläketulon saajilta ja kiristäisi eläketulon verotusta.
2.2 Jaettavan yritystulon pääomatulo- osuus
Pienituloisempien elinkeinonharjoittajien asemaa ehdotetaan parannettavaksi muutta- malla yksityisten elinkeinonharjoittajien ja maataloudenharjoittajien pääoma- ja ansiotu- lojakoa koskevia tuloverolain 38 §:n sään- nöksiä. Elinkeinonharjoittajien ja maatalou- den harjoittajien jaettava yritystulo voitaisiin verovelvollisen tai yrittäjäpuolisoiden ennen verovuodelta toimitettavan verotuksen päät- tymistä tekemästä vaatimuksesta verottaa kokonaan ansiotulona. Vaatimus voisi kos- kea erikseen elinkeinotoiminnan tulolähteen tuloa ja maatalouden tulolähteen tuloa. Vaa- timus olisi tehtävä ennen verotuksen päätty- mistä. Jaettava yritystulo katsotaan edelleen nettovarallisuudesta riippumatta pääomatu- loksi siihen määrään saakka, joka vastaa ve- rovelvollisen omistamien maatalouden va- roihin kuuluvien arvopapereiden sekä elin- keinotoiminnan käyttöomaisuuteen kuuluvi- en kiinteistöjen ja arvopapereiden luovutus- voittoja.
2.3 Verotusyhtymän osakkaan tulo- osuuden pääomatulo-osuus
Vastaavalla tavalla kuin jaettava yritystulo voitaisiin katsoa verovelvollisen tai yrittäjä- puolisoiden vaatimuksesta kokonaan ansiotu- loksi ehdotetaan, että maatalouden harjoitta- jan verotusyhtymästä saama tulo-osuus voi- taisiin katsoa osakkaan niin vaatiessa koko- naan ansiotuloksi. Vaatimus tulisi esittää en- nen verovuodelta toimitettavan verotuksen päättymistä. Asiasta säädettäisiin tulovero- lain 39 §:ssä. Luonnollisen henkilön ja kuo- linpesän osuus verotusyhtymän muusta kuin maatalouden tulosta katsotaan edelleen pää- omatuloksi.
Tuloverolain 15 §:n 1 momentissa ja 39 §:n 3 momentissa olevat maininnat verotusyhty- män maatilatalouden tuloverolain 11 §:n mu- kaisesta metsätalouden puhtaasta tulosta poistettaisiin tarpeettomana, sillä maatilata-
louden tuloverolain 11 § on kumottu lailla 1156/2005.
2.4 Verovapaat luovutusvoitot
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tulo- verolain 48 §:ää siten, että luonnonsuojelu- laissa tarkoitettujen luonnonsuojelualueiden luovutukset valtiolle tai valtion liikelaitoksel- le säädettäisiin kokonaan verovapaaksi tulok- si. Verovapaus koskisi sellaisia luovutuksia, joissa luovutettava alue on tarkoitus perustaa luonnonsuojelulain mukaiseksi suojelualu- eeksi, luonnonpuistoksi tai muuksi luonnon- suojelualueeksi. Tavoitteena on edistää muun muassa METSO-ohjelman mukaisesti valti- olle luonnonsuojelualueeksi tapahtuvia myyntejä, mutta verovapaus koskisi myös muita luonnonsuojelualueiksi tapahtuvia luo- vutuksia.
2.5 Työsuhdematkalippu
Pääministeri Matti Vanhasen II hallituksen ohjelman mukaan työsuhdematkalippujärjes- telmän ehtoja kehitetään. Työsuhdematkalip- pujärjestelmän kehittäminen on tärkeä tavoite joukkoliikenteen kulkutapaosuuden lisäämi- seksi. Samalla se tukee muita liikenne- ja ympäristöpoliittisia tavoitteita, kuten liiken- teen ilmastonmuutosvaikutusten vähentämis- tä, kaupunkiseutujen liikenteen ruuhkautumi- sen hillintää ja työvoiman liikkuvuuden edis- tämistä.
Tuloverolain 64 §:ssä määriteltäisiin työ- suhdematkalipun verovapaa osa euromääräi- sesti. Työsuhdematkalippu olisi verovapaata tuloa 200 euroon asti. Lisäksi työsuhdemat- kalippu olisi verovapaata tuloa 600 euron ylittävältä osalta 3 400 euroon asti. Verova- paan edun määrä olisi näin ollen enintään 3 000 euroa vuodessa. Työnantaja voisi tarjo- ta kaikissa tilanteissa vuotuisena verovapaa- na etuna 200 euroa. Tällaisissa tilanteissa työnantajan ei tarvitsisi käytännössä selvittää työntekijän todellisia asunnon ja työpaikan välisiä matkakustannuksia. Toisaalta 600 eu- ron ylittävän osan osalta verovapaus mahdol- listaisi sen, että työnantaja voisi tarjota suu- remman verovapaan edun aina 3 000 euroon asti, jos työnantaja selvittää työntekijän to- dellisten matkakustannusten määrän. Työn-
antajan tarjotessa työntekijälle työsuhdemat- kalipun, jonka arvo on 600 euron ja 3 400 eu- ron välillä, edun verotusarvo olisi 400 euroa.
Esimerkki: Työnantaja tarjoaa 200 euron vuosittaisen lippuedun työntekijälle, eikä tee muutoksia rahapalkan määrään. Koska työ- suhdematkalippu olisi 200 euroon asti aina verovapaa, ei työnantajalle tai työntekijälle aiheutuisi lippuedun tarjoamisesta veroseu- raamuksia tai työntekijän tai työnantajan pal- kan sivukuluihin liittyviä maksuseuraamuk- sia.
Esimerkki: Työnantaja tarjoaa 928 euron vuosittaisen lippuedun työntekijälle, eikä tee muutoksia rahapalkan määrään. Koska työ- suhdematkalippu olisi veronalainen siltä osin kuin edun arvo ylittää 200 euroa ja alittaa 600 euroa, veronalaista luontoisetua syntyy 400 euroa. Jos työnantajan tarjoama vuosit- tainen lippuetu olisi ollut 5 000 euroa, olisi veronalaista luontoisetua syntynyt 400 euron lisäksi 1 600 euroa eli yhteensä 2 000 euroa.
Työsuhdematkalippuetu vaikuttaa asunnon ja työpaikan välisten matkojen perusteella tehtävään matkakuluvähennykseen. Verovel- volliselle ei synny vähennettäviä matkakus- tannuksia siltä osin kuin hän on saanut vero- vapaata lippuetua.
Ehdotettu verovapaus kasvattaisi sekä työ- suhdematkalipun yleistä houkuttavuutta että yksinkertaistaisi työntekijälle syntyvän ve- roedun arvioimista. Samoin veroedun tar- joaminen yksinkertaistuisi. Liikennepoliitti- sesti on tärkeätä, että tuki kohdistuu niin sa- notulle luonnollisella työssäkäyntialueella tehtäville matkoille eikä tuki edistäisi ylipit- kiä työmatkoja. Liikenne- ja viestintäministe- riön vuonna 2001 teettämän tutkimuksen (B33:2001) perusteella on tuki suositeltavaa suunnata noin 75 kilometrin etäisyyksille tai ajallisesti noin tunnin mittaisille matkoille.
Verovapaus koskisi vain henkilökohtaisia matkalippuja. Näin säännös ei koskisi niin sanottuja haltijakohtaisia arvolippuja. Henki- lökohtaisena työsuhdematkalippuna asunnon ja työpaikan välistä matkaa varten pidettäi- siin kuitenkin myös niin sanotulle henkilö- kohtaiselle matkakortille ladattua arvolippua, vaikka tällaisella lipulla voitaisiin maksaa myös mukana matkustavan toisen henkilön matka.
Esityksellä ei ole tarkoitus muuttaa muu- toin työsuhdematkalipun verovapauden edel-
lytyksiä. Työsuhdematkalipun hankkimisessa voitaisiin edelleen käyttää matkaseteleitä tai muita vastaavia maksujärjestelyjä, joiden käyttämisestä on erikseen sovittu lipunmyyn- tiorganisaation tai liikennöitsijän kanssa. Ve- rotuksellisesti ei olisi merkitystä sillä, kenen liikkeelle laskemia setelit ovat tai kuka muun vastaavan maksujärjestelyn tarjoaa. Muina maksujärjestelynä voitaisiin pitää muun mu- assa erilaisia mobiilipalveluita tai Internetin välityksellä tapahtuvia maksuja. Erilaisten maksuvälineiden käyttämisen edellytyksen tulisi kuitenkin olla se, että käyttäjän henki- löllisyys voitaisiin tarvittaessa todeta.
2.6 Työsuhdelaina
Tuloverolain 67 §:n säännöstä työsuhdelai- nasta muutettaisiin siten, että verovapaa kor- koetu sidottaisiin viitekoroista annetun lain (996/1998) 1 §:ssä tarkoitetun peruskoron si- jasta yleisesti käytössä oleviin viitekorkoihin.
Jos työsuhdelainan korko on sidottu ylei- sesti käytössä olevaan lainan viitekorkoon, veronalaiseksi ansiotuloksi katsottaisiin kor- koetu työsuhteen perusteella saadusta lainas- ta siltä osin kuin lainasta peritty vuotuinen korko on alempi kuin viitekorko. Viitekorolla tarkoitettaisiin muun muassa 1, 3, 6 ja 12 kuukauden euribor-korkoa tai pankin muuta yleisesti asiakkaiden luotoissa käyttämää omaa viitekorkoa.
Jos työsuhdelaina ei ole sidottu yleisesti käytössä olevaan lainan viitekorkoon vaan laina on esimerkiksi kiinteäkorkoinen, ve- ronalaiseksi ansiotuloksi katsottaisiin kor- koetu työsuhteen perusteella saadusta lainas- ta siltä osin kuin lainasta peritty vuotuinen korko on alempi kuin 12 kuukauden euribor- korko. Säännöksessä tarkoitettu korko olisi 12 kuukauden ja 360 päivän korkojaksolla laskettu euribor-korko. Jos kiinteäkorkoisesta lainasta perittävä ja maksettu korko on vähin- tään 12 kuukauden euribor-korko, ei työsuh- teen perusteella saadusta lainasta muodostui- si ansiotuloksi katsottavaa korkoetua. Edel- leenkään henkilökunnalle ei muodostuisi an- siotuloksi katsottavaa etua, vaikka korko olisi edellä esitettyä korkoa pienempi, jos työnte- kijöiltä peritty korko vastaa yleisesti asiak- kailta vastaavassa tilanteessa perittyä korkoa.
2.7 Asunnon ja työpaikan väliset mat- kakustannukset
Korkeimman hallinto-oikeuden vahvista- man tulkinnan mukaan osakeyhtiössä työs- kentelevä osakas, joka nostaa tulon yhtiöstä muussa muodossa kuin palkkana, ei saa lain- kaan vähentää asunnon ja työpaikan välisten matkojen kustannuksia, vaikka työskentely olisi rinnastettavissa palkansaajan työskente- lyyn varsinaisella työpaikallaan (KHO 2008:69). Tulkinta asettaa osakkaan ja pal- kansaajan eri asemaan matkakustannusten vähentämisessä ja johtaisi siihen, että ve- roilmoituksessa olisi jatkossa erikseen selvi- tettävä ja eriteltävä, mihin työskentelyyn ja tuloon matkakulut kohdistuvat. Verotusta toimitettaessa veroviranomaisen olisi tutkit- tava tämä kysymys ja lisäksi se, onko vero- velvollinen saanut kyseisestä työskentelystä verovuonna sellaista tuloa, josta matkakus- tannukset voidaan vähentää. Tämä monimut- kaistaisi verotusta ja lisäisi merkittävästi Ve- rohallinnon hallinnollista työtä.
Esityksessä ehdotetaan tuloverolain 93 §:ään lisättäväksi uusi 5 momentti, jonka mukaan maataloudenharjoittaja, liikkeen- tai ammatinharjoittaja, elinkeinoyhtymän ja muun yhtymän osakas sekä osakeyhtiön ja muun yhteisön osakas saa vähentää ansiotu- lostaan matkakustannukset asunnosta työ- paikkaan ja takaisin siten kuin lainkohdassa säädetään. Muiden kuin osakeyhtiön osak- kaiden osalta sääntely vastaisi nykykäytäntöä ja olisi luonteeltaan selventävä. Säännöksen perusteella verovelvollisella olisi oikeus vä- hentää asunnon ja työpaikan väliset matka- kustannukset tuloverolain 93 §:n mukaisesti kaikissa yritysmuodoissa.
Säännös koskisi matkoja yrityksen toimi- pisteeseen tai muuhun työskentelypaikkaan, joka katsotaan verovelvollisen varsinaiseksi työpaikaksi. Tuloverolain 72 b §:n mukaan varsinaisella työpaikalla tarkoitetaan paikkaa, jossa verovelvollinen vakituisesti työskente- lee. Jos verovelvollisella työn liikkuvuuden vuoksi ei ole paikkaa, jossa hän vakituisesti työskentelee, pidetään varsinaisena työpaik- kana paikkaa, josta hän hakee työmääräykset, säilyttää työssä käyttämiään asusteita, työvä- lineitä tai työaineita, taikka muuta työn te- kemisen kannalta vastaavaa paikkaa. Vähen- nys tehtäisiin aina verovelvollisen ansiotu-
loista riippumatta hänen yrityksestä vero- vuonna saamansa tulon laadusta ja määrästä.
Vähentäminen ansiotulosta olisi luontevaa, koska matkakulut liittyvät nimenomaan ve- rovelvollisen matkaan työpaikalle eli hänen työskentelyynsä. Koska matkakulut vähenne- tään tulonhankkimiskuluna ja niiden perus- teella vahvistetaan mahdollinen tappio, vero- velvollinen ei menettäisi vähennysetua, vaik- ka hänellä ei olisi ansiotuloa verovuonna.
Vähennyksen tekeminen aina ansiotulosta olisi perusteltua myös hallinnollisesta näkö- kulmasta, koska verotusta toimitettaessa ku- luja ei tarvitsisi jyvittää eri tulolajeille.
Ehdotettu säännös ei koskisi muita yritys- toimintaan liittyviä matkoja, vaan niistä ai- heutuneet kulut vähennettäisiin nykyiseen ta- paan. Metsätalouden pääomatuloon kohdis- tuvien matkakustannusten osalta oikeuskäy- tännössä on katsottu, että ne vähennetään pääomatulon hankkimisesta johtuneina me- noina (KHO 3.8.2005 T 1914). Ehdotetulla säännöksellä ei olisi tarkoitus muuttaa tältä osin vallinnutta oikeustilaa.
2.8 Pakolliset vakuutusmaksut
Tuloverolain 96 §:ään lisättäisiin uusi 5 momentti, jonka mukaan maatalousyrittä- jän eläkelaissa tarkoitetulla apurahansaajalla on oikeus vähentää puhtaasta ansiotulostaan mainitun lain mukainen pakollinen ryhmä- henkivakuutusmaksu sekä maatalousyrittäji- en tapaturmavakuutuslain mukainen tapa- turmavakuutusmaksu. Vähennysoikeuden laajuus määräytyisi samojen periaatteiden mukaisesti kuin maataloudenharjoittajalla on oikeus vähentää vastaavia vakuutusmaksuja.
2.9 Osakaslainan takaisinmaksu ja yrit- täjäosakkaan hankintavelan korot Ei voida pitää tarkoituksenmukaisena, että yrittäjäosakkaan hankintavelan korot ja osa- kaslainan takaisinmaksu vähennettäisiin tu- lonhankkimiskulujen, tappioiden ja korkojen jälkeen siitä riippumatta, että erityisen ali- jäämähyvityksen määräaikainen soveltami- nen päättyy verovuoden 2009 jälkeen. Yrittä- jäosakkaan osakkeiden hankintavelan korot jouduttaisiin verotuksessa erottelemaan muista tulonhankkimisvelan koroista pelkäs- tään vähentämisjärjestystä varten.
