• Ei tuloksia

Vakkasuomalaiset kokoontuvat Rautilaan · DIGI

N/A
N/A
Info
Lataa
Protected

Academic year: 2022

Jaa "Vakkasuomalaiset kokoontuvat Rautilaan · DIGI"

Copied!
2
0
0

Kokoteksti

(1)

7. heinäkuuta 1995

V akkasuomalaiset kokoontuvat

Rautilaan

Vakka-Suomen päiviä vietetään viikonvaihteessa Vehmaan Rautilassa maaseutuoppilaitoksen toi­

miessa päivien keskuksena. Paikka on erinomainen valinta Vakka-Suomen rikkaan m enneisyyden ja omaleim aisuuden ilmentymänä. Pienoismaakunnan omat päivät ovat aina olleet vahvasti kulttuuripitoi- sia, niinpä nytkin koko Rautilan olemus henkii luonnonmaisem an ja yhdyskunnan muutoksia vuo­

sisatojen ja -kym m enien kuluessa.

Rautila oli alueen suurim pia keskuksia silloin kun laivat olivat olennainen osa paikallisliikennettä.

Rautilan satam asta m atkustettiin sekä Uuteenkau­

punkiin että Turkuun. Yhteisön palveluvarustus oli monipuolisempi kuin useimman kirkonkylän ja vasta rautatien ohella m onet muut seikat siirsivät keskeiset toim innot lähinnä Vinkkilään.

M aaseutuoppilaitos on puolestaan kasvattanut Vakka-Suomelle ja laajem m allekin alueelle monta sukupolvea isäntiä siihen aikaan, jolloin maatalous oli ylivoim ainen pääelinkeinoja perinteistä arvokas yleinen eläm äntapa. N yt ei isäntiä tarvita yhtä paljon ja oppilaitoksen tulevaisuus on valinkauhas­

sa. Kenties kivestä ja sen käsittelystä tai muuten maaseudun uusista elinkeinoista löytyy luonteva koulutusohjelm a vanhalle mutta ajanmukaisena pidetylle oppilaitokselle.

Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta on valin­

nut päivien teemaksi kiven ja kivityön sekä kuului­

san rautilalaisen V ikaisten taiteilijasuvun. M olem­

missa on om aleim aista m ielenkiintoa sekä pinta­

puoliseen katseluun että syvälliseen perehtymiseen.

Päivien m onipuoliselle ohjelm alle antaa ym pä­

ristö vankan pohjan. K ivisem inaarissa pohditaan kiven käyttöä niin teollisuudessa, rakentam isessa kuin taiteessakin. K uuluisan Vehm aan punaisen graniitin vaiheista on koottu myös valokuvanäytte­

ly. Juhani, Olavi ja Voitto Vikaisen teoksia on näyttelyssä Vikaisten talolla ja prof. Jussi Vikaisen töitä Rajakallion ateljeetalolla. M uittenkin taiteili­

joiden töitä on esillä.

K iviam m attilaisten kovaa työtä voidaan seurata työnäytöksissä m uinaisen kivikirveen hiontaan asti.

Rautilaan ja louhoksiin voi tutustua kotiseutuyhdis­

tyksen järjestäm illä kierroksilla ja m onenlaista viihdepuolta on järjestetty aina H im oisten kesärie- haan asti, jonne pääsee Rautilasta vesitse. Oma olutkin kuuluu päivien erikoisuuksiin.

Kotiseudun tuntem inen antaa tarvittavaa syvyyttä ja näköalaa seudun kansalaiseksi kasvam isessa. Nyt on oivallinen tilaisuus rikastuttaa elämänpiiriä poikkeuksellisen m ielenkiintoisilla kokemuksilla.

(2)

”Kivi on plastista”

Vehmaa valmiina

Vakka-Suomen päiville

Viikonloppuna vietettäviin Vakka-Suomen päiviin liit­

tyen kävi vammalalainen ku­

vanveistäjä Ari Virtanen pys­

tyttämässä viidestä kiviveis- toksesta koostuvan näytte­

lynsä Rautilan maaseutuop­

pilaitoksella. Virtanen miel­

tyi kiven ”plastisuuteen” 80 - luvun alussa.

-v Plastisuudessaan kivi on mielenkiintoinen materiaali.

Toisin kuin saatetaan luulla, se ei ole jäykkä tai hankala muotoilla. Kiven työstämi­

nen vaatii rytmistä ajattelua, ideaa ja kiven tasapainon et­

sintää.

Oman taiteen tekemisensä lisäksi Virtanen toimii Tyr­

vään käsi- ja taideteollisen oppilaitoksen kiviosaston opettajana. Omia töitä syntyy

”alkeellisilla yhden miehen työkaluilla” enintään viisi vuodessa, jos kyseessä on suurikokoinen työ, niin vain yksi.

-Töissäni pyrin tuomaan esiin symbolisen ideamaail­

man, figuureissa en pysyttäy­

dy, toteaa Virtanen esillä ole­

vista töistään.

Järjestelyt ovat kunnossa

Maaseutuoppilaitoksen ti­

loissa on jo valmiina veh- maalaisen Jarkko Rothin näyttely, joka esittelee tasa­

vallan presidentti Mauno Koiviston juhlamitalin kehit­

telyvaiheita. Näyttelyssä on sekä isokokoisia veistoksia että piirroksia.

Volter Kilven tyttären tyt- tären Helena Pylkkäsen sekä Elina ja Petteri Kinnusen näyttelyt pystytetään perjan-

tai-iltana.

Koulurakennuksen lähei­

syydessä sijaitsevassa Vi­

haisten talossa on valmiina Juhani, Olavi ja Voitto Vikai- sen yhteisnäyttely, missä on lisäksi mukana professori Jussi Vikaisen mitaleja sekä pronssipatsaita. Jussi Vikai­

sen veistoksia on lisäksi atel­

jeetalon pihalla.

- Valmistelujen puolesta ovat kaikki edellytykset on­

nistuneille Vakka-Suomen

päiville olemassa, vakuutta­

vat vehmaalaisjäij estäjät.

Kiviseminaarin osallistu­

jat ja muut esiintyjät ovat varmistaneet osanottonsa, ruoka- ja juomahuollosta vastaavat paikalliset maitat ja kyläyhdistys. Avajaisten yh­

teydessä julkistettava Veh­

maan kivityön historiasta kertova teos on painettu ja parhaillaan sidottavana Tu­

russa, josta se noudetaan per­

jantaina.

”Kukankantaja” ja kuvanveistäjä Ari Virtanen, joka töissään tuo esiin symbolien ideamaailman. Viikonlop­

puna vietettäviin Vakka-Suomen päiviin liittyvät viimei­

set näyttelyt pystytetään perjantaina.

Viittaukset

LIITTYVÄT TIEDOSTOT

mäntyönsä aikana hän on ollut vaikuttamassa kunnan kehitykseen seurakunta-, kunta-, kulttuuri-ja urheilusaralla.. Hän on myös jatkuvasti

Eikä auttanut tällä kertaa vastustelu ja pelottipa se papankin tulo niityltä, sillä ei sitä hänen kanssaan käy- nytkään leikitteleminen niinkuin mamman, sen pojat kyllä

Hevosen päätaudin hän paransi niin, että pani heinänsiemeniä ja siem enpurua nokkossäkkiin, joka kasteltiin kiehuvaan veteen, kiinni­.. tettiin hevosen päähän ja

Juhani Vikainen suvun ateljeetalon piharakennuksessa, jonne on koottu Jussi Vikaisen teke­.. mien sankaripatsaiden

P uutun vähän jälkijättöisesti yhteen noteeraa- misen arvoiseen ongelmaan Jussi Heikkilän (2019a) Kansantaloudellisen aikakauskirjan tämän vuoden ykkösnumerossa julkaistussa

jussi simpura ja jussi Melkas ovat kirjoittaneet tilasto-op- paan, Tilastot käyttöön!, joka parhaimmillaan nostaa tilastot arvoonsa ja helpottaa niiden käyttöä.. kirja on

Me O-ryhmäläiset, joista niin monet ovat jo poistuneet keskuudestamme, tunsimme hyvin Jussi Linnamon innostuneen ja innostavan suhtautumisen tieteeseen ja ta-

Erkki Koskela VTT, professori, Helsingin yliopisto Jussi Linnamo YTL, päätoimittaja. Jukka Pekkarinen VTT, varaesimies, Työväen taloudellinen