OHKOLAN SAIRAALA 1961 - 1994
OHKOLAN SAIRAALAN ELÄMÄ NÄKYI JA KUULUI
Kellokosken seudulle on viime vuosina muuttanut runsaasti uusia asukkaita, jotka ohittavat Ohkolan sairaalan rakennukset korkeintaan ihmetellen nii- den poikkeavuutta alueen muusta maisemasta.
Sairaala on kuitenkin ollut lähes neljänkymmenen vuoden ajan merkittävä ulkoinen ja sisäinen maa- merkki usealle sadalle lähiseudun asukkaalle. Kel- lokosken tehtaaseen ja sairaalaan on monien suku- polvien ajan menty kuin valmiiseen taloon. Ohko- lan sairaala sen sijaan on seudun historian merkit- tävä uudisrakennus ja voimannäyte Se on jättänyt jälkensä alueen maisemaan ja ihmisten kokemuk- siin erityisellä tavalla aina toiveikkaasta alusta katkeraan lopetukseensa asti.
Ohkolan sairaalan toiminta alkoi vuonna 1961.
Mäntsälän kunnan puolelleaivan Tuusulan rajalle, Kellokosken kylään, rakennettiin suuri sairaala- kompleksi. Se nousi suojaisalle metsärinteelle, josta pohjoiseen levittäytyi laaja metsäalue ja ete- län puolelle jäi tuulinen peltoaukea. Alueelle ra- kennettiin lisäksi kaksi pientä kerrostaloa sekä rinteeseen kolme peräkkäistä rivitaloa henkilökun- taa varten sekä yksi rivitalo kahdelle lääkärille.
Ohkolan sairaalasta sai kodin moni pitkäaikaisesta mielisairaudesta kärsivä tai vanhalla iällä psyykki- sesti sairastunut lähikunnan asukas. Ohkola pysyi- kin pääasiallisesti kroonikoiden ja vanhusten hoi- topaikkana aina sen perustamisesta lähtien vuo- teen 1994, jolloin sairaala lakkautettiin. Myös suuri osa tänne muualta muuttaneesta henkilökun- nasta on jäänyt Kellokosken seudulle pysyvästi asumaan työskenneltyään Ohkolassa koko- tai lähes koko työikänsä.
PIHA-ALUEET JA Puisto RAKENNETTIIN oMrN vonvıIN
Ohkolan sairaalan piha-alueiden muokkaaminen oli monen vuoden uurastuksen tulos. Ensin raken- nusten välille levisivät nurrnikot sitten istutettiin puita ja pensaita sekä hoidettiin olemassa olevia.
Perustettiin penkkejä kukkaistutuksia varten ja vähä vähältä suuri peruna- ja heinäpelto muutti
214
myös muotoaan. Laidoiltaan sitä alettiin jalostaa puistomaiseksi. Sinne rakennettiin kapeita kulku- väyliä ja polkuja. Vuosien myötä koko suuri alue sai yhtenäisen nurmen. Sairaala-alueelta löytyy koivuja, hopeapajuja, lehtikuusia, lehmuksia, tam- mia, vaahteroita, hevoskastanjoita, jalavia ja pal- jon ruusu- ym. pensaita. Sairaalarakennuksen ete- läpuolella, aivan ns. alaterassin edessä on peren- nojen yrnpäröimä suihkulähde, josta kohoaa taitei- lija Heikki Varjan valama lentoon lähtevää jout- senta kuvaava veistos.
Potilaat tekivät puiston perustamisessa suuren työn. He selvittivät ryteiköt, kaatoivat liiat puut, kaivoivat maasta kannot, tasoittivat savet, lapioi- vat ja levittivät mullat ja kylvivät nurmikon sie- menet puutarhurin ja ulkotyönohjaajan opastuk- sessa. Jatkuva puistoalueen laajentaminen, kun- nossapitoja hoito olivat pääasiassa potilaiden työn varassa. Kesäisin yksin nurmialueiden leikkaami- nen vaati suuren ponnistuksen - kun koneita ei ollut, hoidettiin se pelkillä työntöleikkureilla.
Myöhemmin saatiin hankituksi oikein moottori- koneetja nurmen leikkaaminen niillä oli arvostet- tu ja tavoiteltu tehtävä. Potilaat työskentelivät päivittäin, kukin taitojensa mukaan. Vähäinenkin osaaminen kelpasi ja oli tärkeää lopputuloksen karmalta. Potilaat saivat työstään myös pientä kor- vausta. Aluksi tupakan ja kahvin muodossa, myö- hemmin rahana. Potilaat tulivat enimmäkseen maatalous- ja käsityökulttuurin parista ja olivat taitavia ja tekeviä. Tässä raivaustyössä heidän itsearvostuksensa kohosi ja he saivat päteäja “to- teutua".
Potilaiden keskuudessa syntyi ajatus rakentaa kivi- aita pengertämään kallioista rinnettä. Sen he teki- vätkin ja tuo kiviaita on vieläkin vahvasti pystys- sä. Se luontuu hyvin kallioiseen rinteeseen alkaen sairaalarakennuksen itäpäästäjatkuen ns. lääkärin- mäelle asti.
Sairaala-alueelle oli myös jätetty peltoa, johon osastoilla oli halutessaan mahdollisuus tehdä oma ryytimaansa. Maanmuokkaus, kylväminen, kitke- minen ja Sadonkorjuu antoivat mahdollisuuden toimintaan ja taitojen ylläpitämiseen pelkän osas-
f'.. . i.`l'*.-ı
z...ı_. _ ilhgl -.`_ iıu‹_I;-:ı1'J`:'ı\El-.-'ÅI
tolla olemisen sijaan. Sairaalan keittiön tarpeita varten hoidettiin myös ryytimaata,imaıjapensaita ja omenapuita.
90-luvun puolessa välissä perustettiin Kellokos- ken kylän alueelle arboretum, eri lajisten puiden ja pensaiden puisto. Siihen liitettiin myös Ohkolan sairaalan alue.
JUHLAN TUNTUA
Aikanaan suomenmieliset polttivat kynttilää ik- kunallaan viestittäen toisilleen salaa isänmaallisia pyrkimyksiään, tämä' tapa otettiin sitten myös ylei- seen käyttöön, kun Suomesta tuli itsenäinen valtio.
Itsenäisyyspäivän iltana klo 18.00 oli myös Ohko- lan sairaala juhlavalaistu. Sairaalarakennuksen pitkän eteläsivun keskiosassa päiväsalien ikkunat erottuvat potilashuoneiden ikkunoista suurempina ja ne muodostavat kuin leveän pylvään rakennuk- sen keskiosaan. Kaikissa 5 kerroksessa näissä suurissa ikkunoissa, aivan ikkuna-aukon keskelle asetettuna paloi kynttilä. Yhteensä 60 kynttilää paloi symmetrisessä muodossa. Näky oli juhlava.
Kevättalven iloihin kuului ns. talvipäivän vietto.
Kaikki kävelykykyiset tuotiin ulos. Ohjelmaan kuului reellä ajelua, makkaranpaistoa, ulkoilua ja yhdessäoloa. Puiston ympäri kiersi hiihtolatu, jolla ainakin sairaalan henkilökunnan lapsien nähtiin hiihtävän.
Kesäisin elettiin paljon ulkosalla. Kauniina kesä- päivänä saattoivat suljettujenkin osastojen ovet olla kaikessa rauhassa auki. Hissiin jonotettiin.
Kaikki olivat menossa ulos puistoon kävelylle tai aurinkoon alaterassille. Kukin osasto vakiintunee- seen paikkaansa, pensaiden vierelle, puiden alle tai oman grillipaikkansa tuntumaan, hellehatut päässä odottamaan iltapäiväkahvia. Tarkasteltiin villiviinin kasvua, kukkapenldden kauneutta ja hengitettiin kesäistä ilmaa. Hyväkuntoiset potilaat kävelivät puiston polkujaja rohkeimmat saattoivat kavuta ylös metsään kallioille tai vain istuttiin valossa ja lämmössä.
Kesän kohokohta oli vuotuinen kesäjuhla. Silloin oli ohjelmaa ja tarjoilua alaterassilla. Sairaalan oman orkesterin soitto kantautui kauas, heitettiin tikkaa kilpaa, saattoi olla myös vierailevia esiinty- jiä. Tunnelma oli iloinen ja rento. Jotain tavalli-
suudesta poikkeavaa tapahtui.
“PIHLAJAT PYHILLE MAILLE”
Viimeiset kesäjuhlat 1994 ovat jääneet monen- juhlijan mieleen. Se oli iloinen, ihmisiä yhdistävä
tapahtuma. Ei ainoastaan sairaalan oma väki ollut paikalla, vaan juhla oli avoin kaikille sairaalan ystäville. Juhlan kohokohta oli pihlajan istuttami- nen. Takana olivat monen vuoden koettelemukset - sairaalan alasajo - yhteisön hajoaminen. Tämä juhla oli päätös. Iloittiin siitä kaikesta hyvästä,
mitä yhdessä oli koettu.
Kesti joitain vuosia ennen kuin rakennusten uu- desta käyttötarkoituksesta alkoi syntyä selvyyttä.
Nykyisen Kellokoski - Ohkolan sairaalan entisille osastoille on kuin vaivihkaa alkanut löytyä käyt- töä. Osa on sairaalan osastoina, osassa toimii yksi- tyinen hoivakoti sekä nuorisopsykiatristen osasto- jen käyttämä oma koulu. Elämä on palaamassa
“Ohkolaan” varsin samoissa merkeissä, kuin mi- hin se alunperinkin oli tarkoitettu.
Marja-Leena Vitikka
(Ohkolan sairaalan vaiheista on Marja-Leena Vitikan toimit- tamana ilınestynyt kirja Ohkolan sairaala 1961 - 1994, Gum- merus 1996)
r alk) “uı- m-ıııık
‹
›_^› .1'§.
Ohkola 04.10.1991, kuva P. Johansson
215
