0
Raino Ketola
ASIANTUNTIJUUKSIEN KOHTAAMINEN
Moniammatillinen yhteistyö koulun, sosiaalihuollon ja psykiatrian yhdyspinnalla
Kirjallisuuskatsaus
Tampereen yliopisto / Avoin yliopisto Sosiaalityö Kandidaatin tutkielma 5.3.2021
TIIVISTELMÄ
Raino Ketola: Asiantuntijuuksien kohtaaminen - Moniammatillinen yhteistyö koulun, sosiaalihuollon ja psykiatrian yhdyspinnalla
Kirjallisuuskatsaus Kandidaatin tutkielma
Tampereen yliopisto / Avoin yliopisto Sosiaalityö
Maaliskuu 2021
Integroivana kirjallisuuskatsauksena toteutettu tutkielma tarkastelee sosiaalihuollon, psykiatrian ja koulun yhdyspinnoilla tapahtuvaa moniammatillista työtä. Tutkielma selvittää millaisia eroja näiden alojen ammattilaisten välillä on suhtautumisessa moniammatilliseen työhön. Lisäksi määritellään moniammatillisen työn onnistumiseen vaikuttavia tekijöitä. Kirjallisuuskatsauksessa tarkastellaan 11 kansainvälistä vertaisarvioitua artikkelia aiheesta.
Teoriaosuudessa esitellään yhdyspintoihin ja moniammatilliseen yhteistyöhön liittyvää tutkimusta ja teoriaa sekä taustoitetaan hieman tärkeimpiä tutkimuksessa käytettyjä termejä. Lisäksi nostetaan esille yhdyspinnoilla tapahtuvan moniammatillisen työn suurta relevanssia ajankohtaisen suomalaisen ja kansainvälisen tutkimustiedon valossa.
Tulokset käydään läpi tutkimuskysymys kerrallaan. Ensin keskitytään professioiden välisiin eroihin sekä niihin mahdollisesti vaikuttaviin taustasyihin. Eroja esitellään sekä yleisesti että alakohtaisesti sikäli, kun se on relevanttia. Toiseksi käydään läpi moniammatillisen yhteistyön onnistumiseen vaikuttavia tekijöitä.
Lopputuloksena todetaan professioiden välillä olevan eroja, joihin vaikuttavat sekä työntekijän itsensä ominaisuudet ja tausta että työyksikön organisointi, johto ja viitekehys. Tutkimuksessa nostetaan myös esille aiheeseen liittyvän tutkimustiedon vähyys.
Avainsanat: Moniammatillinen työ, yhteistyö, yhdyspinnat, psykiatria, sosiaalityö, sosiaalihuolto, terveydenhuolto, psykiatria, interprofessional, multiprofessional, collaboration, profession difference, professional role identity
Tämän julkaisun alkuperäisyys on tarkastettu Turnitin OriginalityCheck –ohjelmalla.
Sisällys
Kuvio- ja taulukkoluettelo ... 2
1 JOHDANTO ... 3
2 YHTEINEN TYÖ ... 5
2.1 Yhdyspinnat ... 5
2.2 Moniammatillisesta yhteistyöstä ... 6
2.3 Yhteinen näky... 8
2.4 Juridinen perusta ... 9
3 VIITEKEHYKSEN MUODOSTUMINEN ... 9
4 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN ... 13
4.1 Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimuskysymys... 13
4.2 Tutkimusmenetelmä ... 13
4.3 Aineiston keruu, kriteerit ja aineiston kuvaus ... 14
4.4 Aineiston analyysi ... 17
5 TULOKSET ... 18
5.1 Professioiden väliset erot ... 18
5.2 Moniammatillisen työn onnistumiseen vaikuttavat tekijät ... 20
5.3 Muuta huomattavaa ... 23
6 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA ... 24
6.1 Tulokset ... 24
6.2 Prosessi ... 26
6.3 Luotettavuus ... 26
LÄHTEET ... 27
Tutkimuksen kohteena olevat artikkelit ... 27
Muut lähteet ... 27
2
Kuvio- ja taulukkoluettelo
Kuvio 1. Nuoriin kohdistuvien palveluiden yhdyspinnat Tampereella 5 Taulukko 1. Termin moniammatillisuus eri merkitykset 6
Taulukko 2. Auttamistyön asiantuntijuus 11
Taulukko 3. Sisäänotto- ja poissulkukriteerit 14 Taulukko 4. Tutkimuksen kohteena olevat tekstit 15
3
1 JOHDANTO
Kandidaatin tutkielmassani tutkin eri professioiden välisiä eroja näkemyksissä lasten ja nuorten psykososiaalisiin tarpeisiin ja ilmiöihin sekä näihin eroihin vaikuttavia tekijöitä. Oman työhistoriani kautta olen joutunut pohtimaan näitä eroja ja niiden syitä ja siksi teema kiinnostaa tutkimuksellisesti.
Kiinnostuksen kohteenani on myös se, mikä helpottaa näiden erovaisuuksien kanssa toimimista moniammatillisessa asiakastyössä yhdyspinnoilla. Tämä tutkielma keskittyy tutkimaan asiaa koulun, psykiatrian ja sosiaalihuollon yhdyspinnoilla eli käytännössä lasten ja nuorten palveluissa.
Yhdyspinnat on melko tuore termi ja yhdyspinta-ajatteluun ollaan vasta heräämässä. Esimerkiksi Tampereen yliopiston ensimmäinen yhdyspintoihin keskittyvä opintokokonaisuus on vasta ensimmäistä kertaa tulossa toteutukseen vuoden 2021 aikana.
Olen havainnut tarpeen tällaiselle tutkimustiedolle tehtyäni, johdettuani ja tutkittuani moniammatillista yhteistyötä erilaisten hyvinvointipalvelujen kesken. Tyypillistä on, että ammattilaisilta puuttuu ymmärrys toisten ammattilaisten ratkaisujen perusteista ja siksi ratkaisut ja näkemykset helposti kyseenalaistetaan. Ammattilaisten tai ammattikuntien välillä on suuria eroja, kun tarkastellaan näkökulmia nuorten tarpeisiin. Olen tutkielmassani kiinnostunut siitä, mitä eroja ammattilaisten välillä on ja mistä nämä erot muodostuvat. Lähestymistapojen erilaisuuden ja taustojen ymmärtäminen helpottaa myös eri asiantuntijuuksien hyödyntämistä moniammatillisessa yhteistyössä.
Yhdyspinnat ovat olleet jo jonkin aikaa mielenkiinnon ja tarkastelun kohteena, mutta edellinen maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelu nosti ne entistä enemmän kiinnostuksen keskiöön. Vedin kahden vuoden ajan osittain maakuntavalmisteluun liittyvää yhdyspintaprojektia Tampereen kaupungilla. Yhdyspintaprojektissa törmäsin Widmarkin ym. (2016a) artikkeliin. Tästä artikkelista minulla heräsi suuri mielenkiinto eri professioiden eroja ja niiden syitä kohtaan. Vaikka maakuntauudistus sellaisenaan kaatui, on tälläkin hetkellä valmistelussa uusi monitoimijainen maakunnallinen malli. Jos tai kun palvelut jakautuvat useamman julkisen toimijan tuottamiksi palveluiksi, on ensiarvoisen tärkeää, että yhteistyö ja yhdyspinnat ovat toimivia jatkossakin.
Tyypillistä on, että meiltä puuttuu ymmärrys toisten ammattilaisten ratkaisujen perusteista ja siksi kyseenalaistamme ratkaisut ja näkemykset. Hypoteesini tähän tutkielmaan lähtiessäni on, että professioiden välillä suuria eroja, kun tarkastellaan näkökulmia esimerkiksi lasten ja nuorten tarpeisiin. Nämä näkökulmat vaihtelevat koulutuksen perusteella, mutta vielä enemmän sen mukaan, mitä organisaatiota kukin edustaa. Esimerkiksi koulukuraattoreilla ja lapsiperheiden
4 sosiaalityöntekijöillä voi olla hyvinkin erilaiset näkemykset, vaikka heillä olisikin sama koulutuspohja. Widmarkin ym. tutkimus (2016a) toteaa, että sosiaalipalveluilla on kontekstuaalinen lähestymistapa, koulupuolen edustajilla edukatiivinen ja lasten-/nuortenpsykiatrialla yksilökeskeinen lähestymistapa. Näiden lähestymistapojen erilaisuuden ja taustojen ymmärtäminen helpottaa myös eri asiantuntijuuksien hyödyntämistä. Ja saman asian kääntöpuolena voidaan nähdä kehitys, jossa saman yksikön edustajat ajattelevat samansuuntaisesti riippumatta koulutustaustasta eikä näin ollen saada niin laajaa kokonaiskuvaa, kuin olisi tarpeen ja joka voitaisiin ylirajaisella yhteistyöllä saavuttaa. Yhdessä toimiminen on tärkeää, koska asiakkaan hoitoverkosto voi olla usean eri organisaation laajuinen. Ja kuten nykyään jo onneksi melko hyvin on ymmärretty, ongelmia ei voida ratkoa monoprofessionaalisesti eli vain yhden ammattiryhmän toimesta. Varsinkin kun asiakastyössä useimmiten on kyseessä niin sanotut ilkeät ongelmat.
Yhdyspinnoista ja yhteisestä työstä innostuneena halusin tutkia asiaa tarkemmin. Aiemmin mainittu artikkeli olikin ensimmäinen tähän tutkimukseen valikoitunut teksti. Täytyy kuitenkin todeta, että oli yllättävän vaikeaa löytää mitään vertailua ammattiryhmien välillä. Paljon artikkeleita löytyy yhteistyöstä, yhteistyökokemuksista ja yhteistyön hyödyistä, mutta sitä, miten nämä tulokset eroavat eri professioiden välillä, ei ole juurikaan tutkittu. Monet artikkelit keskittyvät yhteen professioon tai tiettyjen kahden ammattiryhmän yhdyspintaan. Varsinaista vertailevaa tutkimusta ei ole kuin Widmarkin tutkijaryhmän artikkelit (2013, 2016a, 2016b). Voidaankin ehkä todeta, että tutkimustiedossa on tältä osin aukko. Oman kokemukseni perusteella sosiaalityön ja psykiatrian yhdyspinnasta puhuminen on melko yleistä, mutta koulun osuus unohdetaan usein. Koska useampi nuori käy koulua kuin on psykiatrian tai sosiaalityön asiakkaana, halusin sisällyttää myös koulun yhtenä osapuolena tähän tutkielmaan.
5
2 YHTEINEN TYÖ
2.1 Yhdyspinnat
Yhdyspinta on melko uusi sana, jota käytetään siellä täällä eikä merkitys aina välttämättä ole ihan yksiselitteinen. Yksinkertaisen määritelmän mukaan yhdyspinta on teoreettinen kahden tai useamman organisaation tai sen osan välissä oleva toimintakenttä, jossa yhteisen asiakkaan kanssa toteutetaan yhteistä työtä (Rousu 2018, 74). Tolkin ym. (2017) määritelmän mukaan yhdyspinnassa korostuu asiakaslähtöisyys, johtamisen merkitys, tehtävien toimivuus ja tuloksellisuus. Alla olevassa kuvassa (Kuvio 1.) on esimerkki koulun, sosiaalihuollon ja terveydenhuollon yhdyspinnoista Tampereen kaupungin organisaation näkökulmasta (Tampereen kaupungin nuorten yhdyspintakartta, 2019). Kuvasta havainnollistuu helposti, kuinka monimutkainen toimintakenttä on kyseessä ja kuinka eri palvelut linkittyvät toisiinsa yhdyspinnoilla.
Kuvio 1. Nuoriin kohdistuvien palveluiden yhdyspinnat Tampereella.
Yhdyspintoja on ollut aina ja niitä tulee myös tulevaisuudessa olemaan. Toimivat yhdyspinnat voidaan nähdä suurena mahdollisuutena. Lape-yhdyspintaselvityksessä (Heinonen ym. 2018) todetaan, että luovat ideat, innovaatiot ja nykyiseen hektiseen toimintaympäristöön parhaiten istuvat
6 toimintamallit syntyvät pääsääntöisesti erilaisilla yhdyspinnoilla. Selvityksen mukaan yhdyspinnat siirtävät toiminnan pois perinteisistä, kaavamaisista ajattelu- ja toimintatavoista. Selvityksessä todetaan, että mitä enemmän asiakkaalla on palveluita tai ”ongelmia”, joihin palveluiden tulisi vastata, sitä suurempi merkitys yhdyspinnoilla ja niiden toimimisella on. Varsinkin, jos ongelmat ovat sellaisia, että niihin vastaaminen vaatii monialaista, ylirajaista yhteistyötä tai erityisen intensiivistä palvelua tai puuttumista. (Emt.)
2.2 Moniammatillisesta yhteistyöstä
Moniammatillinen, monialainen, monitoimijainen, moninäkökulmainen. Samalle asialle on monta nimitystä, joista monet ovat täysin yhteneviä ja osa toisistaan enemmän tai vähemmän eroavia.
(Mönkkönen ym. 2019). Toisaalta taas sanaa moniammatillinen käytetään toisistaan poikkeavissa merkityksissä (esim. Pärnä 2012, 47 ja Katajamäki 2010, 13) Seuraava vertailu (Taulukko 1.) löytyy Kaarina Isoherrasen väitöskirjasta vuodelta 2012. Olen sen kopioinut sellaisenaan, koska se kuvaa hyvin selkeästi näitä eri merkityksiä. Lähtökohtaisesti moniammatillisuutta käytetään tutkielmassani nimenomaan interprofessionaalisessa merkityksessä.
Taulukko 1. Termin moniammatillisuus eri merkitykset. (Isoherranen 2012)
Tavanomainen ensimmäinen ajatus monialaiseen työhön on usein sen kaltainen, että vastaaja ajattelee, että juuri hänen työpaikallaan on aina tehty yhteistyötä tai tiimityötä moniammatillisesti (Isoherranen 2012, 12). Lähemmässä tarkastelussa voidaan kuitenkin todeta, että kyseessä on perinteinen rinnakkain tapahtuva työskentely. Isoherranen, joka on tutkinut ilmiötä laajasti, määrittelee väitöskirjassaan (emt.) moniammatillisen yhteistyön seuraavasti: ”Moniammatillista yhteistyötä voidaan kuvata sosiaali- ja terveysalalla asiakas- /potilaslähtöisenä työskentelynä, jossa pyritään huomioimaan potilaan elämän kokonaisuus ja hänen hoito- ja hoivapolkunsa.” Isoherranen on tutkinut moniammatillista yhteistyötä nimenomaan ammattilaisten (eli henkilöstön) kokemuksen näkökulmasta. Hänen tutkimuksensa kysyy, mitkä ovat ne kriittiset haasteet ja ilmiöt, joita
7 moniammatillisen yhteistyön kehittämisessä arjessa kohdataan. Tutkimuksen mukaan suurimpia haasteita ovat roolien joustaminen ja joustamisesta sopiminen, vastuun määrittely, yhteisen tiedon luomisen käytännöt, tiimityön ja vuorovaikutustaitojen oppiminen ja opettelu sekä organisaation rakenteet, jotka heikentävät tai estävät yhteisen tiedon luomista ja yhteisen toimintamallin kehittämistä.
Hesjedalin ym. (2015) mukaan moniammatillisen yhteistyön ja toiminnan keskiöön tulisi asettaa asiakas. Asiakas voi olla perhe tai yksilö. Professiot tai niiden vakiintuneet toimintatavat tai status eivät saisi missään olosuhteissa syrjäyttää asiakasta tästä keskiöstä. Anita Huhtala on tutkinut sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämistyötä nuorten palvelujen osalta. Tutkimuksessaan Huhtala (2016) professioiden välisestä moniammatillisesta yhteistyöstä nosti esille moniammatillista yhteistyötä haittaavia tekijöitä erottaen neljä toistuvaa, rakenteelliseen yhteistyöhön liittyvää teemaa:
1) tiedonkulku ja johtaminen, 2) palvelujärjestelmän pirstaleisuus, 3) henkilökohtaisten suhteiden merkitys sekä 4) yhteinen kieli, arvot ja tavoitteet.
Erityisen tärkeää ja hyödyllistä eri toimijoiden välinen yhteistyö on asiakasnäkökulmasta. Heinon ja Purren (2018) tutkimuksen mukaan tiivis yhteistyö edistää asiakasperheiden tilanteiden parantumista, lapsen palvelujen saantia, tietojen vaihtoa, eri näkökulmien yhteistä punnintaa asiakasasioissa ja vähentää sosiaalityöntekijöiden työtaakkaa. Yhteistyön sujuvuuden onkin tutkitusti havaittu heijastuvan palvelun laadun lisäksi työntekijöiden työhyvinvointiin ja työn imuun (Ylitörmänen ym.
2013). Samalla myös työntekijän kynnys yhteistyöhön ja tiimin jäsenten hyödyntämiseen on madaltunut (Salonen 2015). On myös todettu, ettei ongelmia voida ratkoa monoprofessionaalisesti eli vain yhden ammattiryhmän toimesta (Airaksinen 2009).
Hotari ja Metteri (2010) tutkivat moniammatillista yhteistyötä asiakkaan kokemuksen kautta. Heidän mukaansa asiakkaan näkökulmasta onnistunut yhdyspintatyöskentely vaatii kaikilta osallistuvilta organisaatioilta vahvaa sitoutumista asiakaslähtöisyyteen. Tutkimuksen mukaan tärkeää on ymmärtää nuoren kokonaistilanne riittävän hyvin. Tämä taas edellyttää toimivaa yhteistyötä moniammatillisissa ja organisaatioiden välisissä toiminnoissa. Lisäksi olisi asiakkaan näkökulmasta hyödyllistä, mikäli eri alojen asiantuntijat oppisivat peruslähtökohdat toistensa työstä (emt.). Eeva Vermas (2013) tutki pro gradu -työssään lastensuojelun ja lastenpsykiatrian yhteisasiakkuuksia vanhempien kokemusten kautta. Tutkimuksen mukaan kaikki vanhemmat pitivät tärkeänä sitä, että viranomaiset tekisivät työtä yhteisessä rintamassa, osallistuisivat yhteisiin palavereihin ja olisivat tietoisia siitä, mitä toinen organisaatio on tekemässä. Yleisesti ottaen moniammatillisen yhteistyön ytimen voi tiivistää katkelmaan LAPE-yhdyspintaraportista (Heinonen ym. 2018, 66): ”Lapsi- ja
8 perhelähtöinen toiminta edellyttää lasten ja nuorten kanssa työskenteleviltä eri alojen ammattilaisilta yhteistä näkemystä lapsen ja nuoren hyvän kasvun tarpeista. Ammattilaisten ja vanhempien kesken tarvitaan vuoropuhelua ja sen tuloksena yhteistä näkemystä kasvatuskumppanuudesta. Lapsi- ja perhelähtöisyyden periaate uudistaa asiakastyötä, ammattilaisten yhteistyötä ja johtamista.”
Voidaan todeta, että moniammatillisuus on välttämätön kehityssuunta (Katajamäki 2010, 34).
Esimerkiksi Tarja Heino (2020) viittaa tuoreessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen huostaanotettuja nuoria koskevassa selvityksessä moneen otteeseen moniammatillisen työn tarkoituksellisuuteen ja jopa välttämättömyyteen erityisen haasteellisessa tilanteessa olevien nuorten kanssa työskenneltäessä. Olennaisinta on, että erilaista tietoa ja kokemusta yhdistämällä voidaan luoda horisontaalista asiantuntijuutta, mikä mahdollistaa lasten ja vanhempien tasaveroisen aseman asiantuntijoiden rinnalla (Karu 2016, 16). Dialogisuus antaa tilaa niin sanotulle toiselle tiedolle, joka on luonteeltaan yksityiskohtaista, kokemuksellista, paikantunutta, ihmettelevää, paljastavaa ja pohdiskelevaa (Turunen ym. 2014).
2.3 Yhteinen näky
Asiakkaiden avuntarpeet ovat erilaisia muun muassa sen suhteen, ovatko toimenpiteet yksiselitteisiä vai onko kyse vaikeammin rajattavasta monialaisesta auttamisesta. Monet avuntarpeet eivät koske vain yksilöä vaan myös hänen perhettään ja niinpä merkittävä osa lasten, nuorten ja perheiden avuntarpeista ei rajaudu sektoreihin, joiden mukaan palvelut on organisoitu (Salonen 2015). Tämän vuoksi olisi erityisen tärkeää, että yhteistyötä toteuttavilla olisi yhteinen näky tarpeesta ja keinoista.
Kuten Lape-selvityksen loppuraportissa todetaan, usein yhteisen työskentelyn haasteena on se, miten periaatteet siirretään käytäntöön ja sisäistetään, jotta kaikilla toimijoilla ja kaikilla tasoilla olisi niistä riittävän yhteinen käsitys. Varsinkin, kun yhdyspinta-ajattelun mukaisesti myös lasten ja perheiden olisi oltava niistä tietoisia. (Heinonen ym. 2018.)
Lasten, nuorten ja perheiden haasteellisissa tilanteissa yksittäisellä työntekijällä ei useinkaan ole hallussaan kaikkea sellaista asiantuntemusta, jota tarvitaan. Sen vuoksi asiakkaan tarpeisiin vastaaminen vaatii montaa erilaista asiantuntemusta, jotka täydentävät toisiaan. Sama koskee yksittäistä ammattikuntaa tai organisaatiota. Tällaista monen toimijan yhteistä asiantuntijuutta syntyy silloin, kun työtä oikeasti tehdään yhdessä ja samoin ongelmien tunnistaminen ja ratkaiseminen tehdään yhdessä (Huhtasalo 2019). Tämä niin kutsuttu horisontaalinen asiantuntijuus on jatkuvaa yhdyspintojen ylittämistä professioiden ja organisaatioiden välillä, jotta osaamisista syntyisi eheä kokonaisuus. Horisontaalisen asiantuntijuuden avulla voidaan hallita ja ennakoida monimutkaisia tilanteita ja tunnistaa niitä jo hyvissä ajoin. (Turunen ym. 2014.)
9 Ihmisten kanssa tehtävässä työssä korostuvat sosiaaliset ongelmat, jotka ovat usein luonteeltaan niin kutsuja ilkeitä ongelmia. Englanninkielinen termi wicked problems suomennetaan yleensä ilkeiksi, viheliäisiksi tai pirullisiksi ongelmiksi. Pirullisen ongelman ajatuksen ja määritelmän esitti ensimmäisenä Horst W. Rittel 1960–1970-lukujen taitteessa (Vartiainen ym. 2013). Määritelmä piti alkujaan sisällään 10 piirrettä, mutta niitä on myöhemmin tiivistetty kuuteen. Ilkeät ongelmat ovat systeemisiä ongelmia ja jatkuvassa muutoksessa (Head & Alford 2015). Conklinin (2006) esittämän määritelmän mukaan ilkeät ongelmat ovat luonteeltaan sellaisia, ettei niitä voi täysin ymmärtää ennen ratkaisemista eivätkä niihin liittyvät ratkaisut ole sen enempää oikeita kuin vääriäkään vaan ainoastaan parempia tai huonompia. Ilkeiden ongelmien ratkaisuprosessissa ei myöskään ole varsinaista päätepistettä, koska sitä ei voi lopullisesti ratkaista. On todettu, että ilkeitä ongelmia esiintyy usein, jos organisaatiossa on paljon ja jatkuvia muutoksia tai tavallisuudesta poikkeavan suuria haasteita. (Emt.)
2.4 Juridinen perusta
Moni laki, asetus tai muu juridisesti velvoittava dokumentti kehottaa, kannustaa tai velvoittaa yhteiseen työhön ja yhdyspinnoilla toimimiseen. Muun muassa lastensuojelulaki, oppilas- ja opiskelijahuoltolaki, nuorisolaki, sosiaalihuoltolaki, perusopetuslaki, varhaiskasvatuslaki, terveydenhuoltolaki pitävät sisällään pykälän tai vähintään maininnan moniammatillisesta yhteistyöstä (ks. esim. Heinonen ym. 2018). Kuitenkaan tarkkoja määritelmiä, millaista tämän yhteistyön tulisi olla, ei ole tehty. Oikeuslähteistä tai muista ohjaavista dokumenteista ei löydy yhteistyön laatusuosituksia tai edes kovin paljoa kuvailevaa tekstiä. Oikeastaan parin vuoden takainen Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman Yhdyspintaraportti (Heinonen ym. 2018) ja ylisosiaalineuvos Aulikki Kananojan selvitys (Kananoja & Ruuskanen 2019) ovat ensimmäisiä dokumentteja, jotka ottavat tähän sisällölliseen puoleen kantaa. Moniammatillinen yhteistyö on kuitenkin aina moniammatillista ja siksi sen määritteleminen on hyvin subjektiivista. Kullakin ammattiryhmällä tai professiolla on oma kielensä ja viitekehyksensä, josta käsin se määrittelee myös yhteistyön käsitteenä sekä arvioi sen laatua ja tarpeellisuutta (Huhtala 2016). Yhteisen kielen puuttuminen tuottaa myös mahdollisia ristiriitatilanteita (Rannisto & Tuurnas 2015, 267).
3 VIITEKEHYKSEN MUODOSTUMINEN
Viitekehys on käsite, jolla tarkoitetaan laajojen asiakokonaisuuksien muodostamaa yleistä asetelmaa ilmiössä esiintyviin yhteisiin tekijöihin (Anttila 1985). Puhekielessä termi tarkoittaa sitä katsantokantaa tai lähestymistapaa, jolla johonkin asiaan tai asioihin yleisesti suhtaudutaan.
10 Alakohtaisella viitekehyksellä voidaan ymmärtää kokonaisuutta, jonka muodostavat ne tekijät, jotka ovat yhteisiä tietyn ammattialan eli profession edustajille (emt.).
Profession tarkka määrittely on harvinaisen vaikeaa ja sen määrittelyä tutkii oma tutkimusalansa, professiotutkimus. Voidaan yksinkertaistetusti kuitenkin todeta, että professio on erikoistunut ammatti tai ammattikunta, joka on saanut yhteiskunnassa laajasti arvostetun ja vahvan aseman.
(Pekkola 2014, 48–50.) Usein professioon voi liittyä myös jonkun tietyn tehtävän suorittamisen yksinoikeus (Freidson 2001). Nuoriin kohdistuvissa palveluissa työskentelee paljon sellaisia ammattilaisia, joilla on perinteisesti vahvan profession asema. Esimerkiksi opettajia, sosiaalityöntekijöitä ja erilaisia lääkäreitä. Kun palveluita järjestetään ja uudistetaan yhä enemmän yhdessä tekeväksi, ovat monet näistä professioista törmäyskurssilla (Hugman 2003). Hugmanin (emt.) mukaan joidenkin ammattiryhmien välille saattaa tästä syystä olla vaikeaa rakentaa luottamuksen ja tasa-arvon työskentelyilmapiiriä.
Professioiden asiantuntijuuteen liittyy olennaisesti oma asiantuntijakieli (Rannisto & Tuurnas 2015).
Samasta asiasta voidaan puhua eri termeillä ja toisaalta samalla termillä tai sanalla voi olla eri merkitys (Mäkelä 2018). Käytännön esimerkkinä lyhenne EVA merkitsee toisille Elinkeinoelämän valtuuskuntaa, toisille erityisen vaikeahoitoisten alaikäisten psykiatrista tutkimus- ja hoitoyksikköä ja kolmansille ennakoivaa vaikutusten arviointia. Ja esimerkiksi erityinen tuki määritellään lastensuojelussa hyvinkin eri tavalla kuin perusopetuksessa. Mikäli organisaatioiden tai toimijoiden välisessä keskustelussa ei avata, mitä termillä juuri tässä kontekstissa tarkoitetaan, voi syntyä hämmennystä ja vääriä tulkintoja (Rannisto & Tuurnas 2015).
Ainakin julkisorganisaatioissa tietty asiantuntijuus on Isoherrasen mukaan (2012) perinteisesti merkinnyt aina myös tiettyä roolia. Näiden ammatillisten roolien uudelleen määrittely on suuri haaste kaikilla tasoilla. Kun syntyy tilanteita, joissa ammatillisten roolien perinteiset rajat ylitetään, syntyy myös ristiriitoja, mikäli rooleista, määrityksistä ja niiden mahdollisista ylityksistä ei ole ensin yhdessä keskusteltu ja sovittu. Esimerkkinä tästä Kaarina Isoherranen mainitsee väitöskirjassaan (emt.) lainauksen haastatteluistaan ”Mutta kyllä minusta sitten ongelmana on myös sellaiset henkilöt, jotka puuttuvat niinkun semmoselle alueelle mikä ei oikeasti heille kuulu.” Käytännössä moniammatillisessa yhteistyössä tai tiimissä jollakin henkilöllä saattaa olla sellaisia erityistaitoja tai erityisosaamista, joka ei rajoitu vain hänen perinteisen asiantuntijuutensa tai näennäisen professionsa sisälle. On asiakkaan etu saattaa tämä osaaminen käyttöön. Moniammatillisessa yhteistyössä roolien tulisi olla joustavia, mutta tämä ei Isoherrasen mukaan ole kuitenkaan helppoa toteuttaa. Toisaalta
11 hän toteaa, että ”kun pyritään joustavaan ja laajaan moniammatilliseen työskentelyyn, ylitetään perinteisiä ammatillisia ja tehtäväkeskeisen ajattelun luomia roolirajoja.” (Emt.)
Tähän tutkielmaan liittyy myös asiantuntijuuden käsite. Jos sanaa tarkastelee puhtaasti sanana ja jakaa sen osiin, merkitys on yksinkertaisesti joku, joka tuntee asian. Asiantuntijuus on kuitenkin käytännössä paljon monimutkaisempi käsite ja siihen liittyy monia määritteitä (Drinka & Clark 2000), mutta myös kysymyksiä. Kuka on asiantuntija ja miten se määritellään? Riittääkö yksi asiantuntija vai pitäisikö olla eri näkökulmia edustettuina? Esimerkiksi sosiaalihuollon palveluissa tehdään asiakkaalle palvelutarpeen arvio. Riittääkö tämän arvion tekemiseen sosiaalityöntekijän asiantuntijuus? Entäpä, jos arviota tehdään vammaisesta lapsesta? Kuka arvioi tarvitaanko myös muun alan arvioimisasiantuntijuutta? Kysymykset eivät ole millään tavalla helppoja tai yksiselitteisiä. Kaarina Isoherrasen (2012) mukaan ”tietty asiantuntijuus on pitkään merkinnyt sosiaali- ja terveysalan organisaatiossa aina tiettyä roolia. Perinteisten ammatillisten roolien uudelleen neuvottelu ja muuttaminen osoittautuu analyysin mukaan suureksi haasteeksi kehittämistyössä. Kun ammatillisten roolien rajoja ylitetään, syntyy ristiriitoja, jollei ammattilaisten rooleista ja niiden mahdollisista ylityksistä ole yhteisesti sovittu paikallisesti, osastokohtaisesti tai henkilökohtaisesti. Jos yhteistä ymmärrystä roolirajojen ylityksistä ei ole, syntyy helposti väärinymmärryksiä ja ikäviä tulkintoja.”
Isoherrasen (2005) mukaan moniammatillisesti toimittaessa eri alojen ammattilaisilla on hallussaan eri osa-alueita koskevaa tietoa asiakkaasta tai potilaasta. Tämä johtuu siitä, että kunkin profession edustajat, kohtaavat asiakkaan omasta ammatillisesta viitekehyksestään käsin. Tästä syystä onkin tärkeää, että yhteistyötä tekevät tahot tietävät, kenellä on tietoa mistäkin näkökulmasta. (Isoherranen 2012.) Se, että tietää ryhmän jäsenten asiantuntijuuden sekä osaamis- ja vahvuusalueet, auttaa yhdessä toimivaa ryhmää suoriutumaan tehokkaammin tehtävistään. Alla esitän Isoherrasen laatiman taulukon (Taulukko 2.) auttamistyön asiantuntijuudesta vanhan käsityksen ja uuden, moniammatillisemman käsityksen mukaan.
Vanha käsitys Uusi käsitys
Ammattikuntakohtainen asiantuntijuus Ammattikuntien välisten rajat madaltuvat ja niitä ylitetään Ammattikunnan yksinoikeus työtehtäviin ja tiettyjen ongelmien
määrittelyyn
Monet eri asiantuntijuudet ja monet eri ongelman määrittelyt samalle asialle
Asiantuntijuuksien kamppailu omasta tilasta Asiantuntijuuksien yhteistyö ja verkottuminen Asiantuntija "lainsäätäjänä" Asiantuntija ”tulkitsijana”
Asiantuntijoiden hierarkkiset suhteet toinen toisiinsa ja ei-
asiantuntijoihin Vertikaalinen neuvottelu asiantuntijoiden ja ei-asiantuntijoiden välillä
Professionaalisesti määritelty, stabiili työn kohde Tilannekohtaisesti neuvoteltava vuorovaikutuksellinen asiantuntijuus Kaavamaiset ongelmat ja valmiit ratkaisut Tilannekohtaisesti neuvoteltavat ongelmat ja ratkaisut
Asiakas asiantuntijan toiminnan "kohteena" Asiakas subjektina Taulukko 2. Auttamistyön asiantuntijuus (Isoherranen 2012)
12 Vaikka työyhteisöä ja organisaatiota käytetäänkin usein samaa tai lähes samaa tarkoittavina käsitteinä, eivät ne kuitenkaan ole synonyymejä (Niiranen ym. 2010). Esimerkiksi henkilö saattaa olla virallisesti nimetty tietyn organisaation jäseneksi (emo-organisaatio), vaikka hänen toimintakenttänsä ja ammatillinen osaamisensa kytkeekin hänet muualle (esimerkiksi verkostotyöhön tai yhteistyöprojektiin). Ja esimerkiksi joitakin kunnan vastuulla olevia palveluita, kunnat tuottavat yhteistoiminnassa muiden kuntien kanssa (Sallinen ym. 2012). Organisaatio on olemassa aina jotakin tarkoitusta varten (Sarala & Sarala 1996). Tarkoitus voi olla visio, arvo, hyödyke tai jonkun tietyn ongelman ratkaisu (emt.). Moniin ongelmiin ei kuitenkaan ole olemassa vain yhtä ratkaisua, joka olisi oikea. Lisäksi ongelmat ovat luonteeltaan kompleksisia ja haasteena on se, että vaikka tietoa onkin nykyisin saatavilla paljon, se on yleensä hajautuneena eri henkilöille ja erilaisiin tietokantoihin tai tiedostoihin. (Ollila ym. 2018.)
Tässä tutkimuksessa käytän organisaatio-käsitettä tarkoittamaan lähinnä emo-organisaation tai organisaatiohaaran edustamaa ammattikuntaa tai palvelua. Toisin sanoen, onko kyseessä terveydenhuollon, sosiaalihuollon vai koulun organisaatio. Koulu organisaationa pitää sisällään opettajien ja muun opetushenkilöstön lisäksi muun muassa kouluterveydenhuollon, koulukuraattorit ja koulupsykologit. Sosiaalihuolto kattaa sosiaalityöntekijöiden lisäksi lukuisan joukon esimerkiksi sosionomeja ja vastaavia nimikkeitä, sairaanhoitajia sekä lähihoitajia ja vastaavia nimikkeitä.
Sosiaalihuolto toteutetaan pääasiallisesti kunnallisessa organisaatiossa, mutta jonkin verran myös yksityisissä ja kolmannen sektorin organisaatioissa. Psykiatriaan kuuluvat lasten-, nuoriso- ja aikuispsykiatrian lääkärit, psykologit, sairaanhoitajat, terapeutit ja vaihteleva joukko muita mielenterveyteen orientoituneita ammattilaisia.
Perinteinen organisaatio on hierarkkinen ja se on jakautunut eri haaroihin tarkennetun tarkoituksensa tai viitekehyksensä mukaan (Niiranen ym. 2010). Tarkoituksensa tehokas toteuttaminen edellyttää organisaatiossa toimialojen välistä tiivistä yhteistyötä, uusia toimintatapoja, jotka ylittävät toimialarajat sekä resurssien uutta kohdentamista toimialojen välillä (Hakari & Päivänen 2015). Siksi yhä useampi organisaatio pyrkii järjestämään toimintonsa moniammatillisesti toimivaksi (Puustinen 2017, 31). Kirsti Launis (1997) toteaa lähinnä sosiaali- ja terveysalaa käsittelevän tutkimuksensa pohjalta, että työn organisoiminen tiimeihin tai työryhmiin ei kuitenkaan johda automaattisesti yhteisölliseen, moniammatilliseen asiantuntijuuteen tai organisaatiorajojen joustavaan ylittämiseen.
Hänen mukaansa asiantuntijuus- ja organisaatiorajat säilytetään uskollisesti ja toisten (oletettuja) reviirejä kunnioitetaan.
13
4 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN
4.1 Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimuskysymys
Tutkimustehtävä on tarkastella moniammatillista yhteistyötä yhdyspinnoilla ja tutkimuskysymykseni ovat
1. Millaisia eroja koulun, sosiaalihuollon ja psykiatrian välillä on yhdyspinnoilla tehtävässä työssä?
2. Mitkä tekijät helpottavat moniammatillista työtä yhdyspinnoilla?
4.2 Tutkimusmenetelmä
Tämä tutkimus on toteutettu kirjallisuuskatsauksena. Tutkimuksen aineisto koostuu yhdestätoista kansainvälisestä tutkimusartikkelista. Kirjallisuuskatsaus kuuluu laadullisen ja määrällisen tutkimustekniikan välimaastoon (ns. mixed method). Kirjallisuuskatsaus on metodi, jonka avulla kerätään yhteen jo kirjoitettua ja olemassa olevaa tietoa sekä tutkimusta tietyn aiheen ympäriltä ja muodostetaan niistä kokonaisuus. Se siis sisältää sekä kuvailevaa että määrällistä informaatiota.
Tutkimuksessa tutkijan on varmistettava se, että lukija ymmärtää käytetyt termit ja käsitteet (Coughlan ym. 2007, 661). Olen aiemmissa luvuissa pyrkinyt tämän mukaisesti avaamaan tärkeimpiä käsitteitä aiheeseeni liittyen.
Kirjallisuuskatsauksella pyritään yleensä vastaamaan johonkin tiettyyn tutkimusongelmaan tai - kysymykseen. Kirjallisuuskatsauksessa käydään analyyttisesti lävitse, mitä tarkasteltavasta asiasta tai ilmiöstä jo tiedetään (Niela-Vilén & Hamari 2016). Kirjallisuuskatsaus ei vaadi, että kaikki aiheeseen liittyvä materiaali ja tieto koottaisiin mukaan (Lehtiö & Johansson 2016, 35). Kirjallisuuskatsausten päätyypit ovat kuvaileva kirjallisuuskatsaus, systemaattinen kirjallisuuskatsaus ja meta-analyysi (Salminen 2011). Tämä tutkimus on toteutettu lähinnä kuvailevana kirjallisuuskatsauksena. Salmisen tekemän jaon (emt.) mukaan kuvaileva kirjallisuuskatsaus voidaan jakaa vielä narratiiviseen ja integroivaan kirjallisuuskatsaukseen. Koska tässä tutkimuksessa on jonkin verran myös systemaattisen kirjallisuuskatsauksen piirteitä, sen voidaan ajatella olevan lähinnä integroiva kirjallisuuskatsaus. Integroiva katsaus tarjoaa laajemman kuvan tutkimusaiheeseen kuin systemaattinen katsaus, mutta toisaalta se ei seulo tutkimusaineistoa aivan yhtä tarkasti (emt.).
Kirjallisuuskatsauksen ensisijainen tarkoitus on määritellä tai kehittää tutkimuskysymykseen liittyvää tietoa (Coughlan ym 2007, 661). Kirjallisuuskatsaus tutkii tärkeitä ja/tai kiistanalaisia aiheita ja esittelee uusia oivalluksia tai kritiikkiä olemassa olevaa tietoa kooten ja hyödyntäen (Rumrill &
Fitzgerald 2001, 166). Kirjallisuuskatsaus voi myös auttaa tunnistamaan mahdolliset aukot
14 tutkimustiedossa ja jopa ehdottaa, miten nämä aukot saataisiin täytettyä (Coughlan ym 2007, 661).
Tässä tutkielmassa kohteena on poikkitieteelliseen ja moniammatilliseen yhteistyöhön liittyvä tieto.
4.3 Aineiston keruu, kriteerit ja aineiston kuvaus
Ensin etsin eri hakumenetelmin aiheeseen liittyviä kansainvälisiä, englanninkielisiä artikkeleita sähköisistä tietokannoista. Hain artikkeleita Tampereen yliopiston andor-haulla hakusanoin interprofessional tai multiprofessional, difference, profession, need ja professional role identity sekä näiden erilaisilla yhdistelmillä. Haut rajasin koskemaan vertaisarvioituja artikkeleita tältä vuosituhannelta. Käytännön syistä artikkelien tuli olla ilmaiseksi saatavilla Tampereen yliopiston opiskelijoille. Lisäksi selasin läpi Journal of Interprofessional Caren vuosikertoja ja poimin sieltä artikkeleita, joiden katsoin otsikon perusteella käsittelevän moniammatillista yhteistyötä tai professioiden eroja.
Tutkimuksen toteutusmaalla ei varsinaisesti ole tämän aiheen kannalta suurta merkitystä, koska professioiden viitekehykset ovat kansainvälisesti riittävän yleispäteviä, vaikka palvelujärjestelmä tai palvelutuotannon järjestäytyminen olisivat erilaisia. Tämän tutkielman tarkoitus on tarkastella nimenomaan yhteistyön vuorovaikutusta eikä palvelujärjestelmän käytännön raameja. Tästä syystä maa ei ollut valintakriteereissä.
Toivoin löytäväni enemmän artikkeleita, jotka vertailisivat eri professioiden näkemyksiä ja niiden vaikutuksia moniammatilliseen työhön ja jossa olisi ollut edustettuna kaikki kolme haluttua alaa (sosiaali-, terveys- ja koulu-). Huomion arvoista on kuitenkin se, ettei Widmarkin ym. (2013, 2016a, 2016b) kirjoittamien lisäksi löytynyt yhtäkään artikkelia, joka olisi täyttänyt kaikki kriteerit. Lopulta valikoitui kaksikymmentäkaksi artikkelia, jotka pääsivät seulonnan toiseen vaiheeseen.
Toisessa vaiheessa luin valikoituneet kaksikymmentäkaksia artikkelia silmäilevästi läpi, minkä perusteella rajasin artikkelien määrän kymmeneen siten, että ne vastaisivat mahdollisimman hyvin ainakin jompaankumpaan tutkimuskysymykseen. Koska näistä artikkeleista kolme oli saman tutkijaryhmän kirjoittamia, päätin lisätä vielä yhden (jo valmiiksi mukaan ottamisen rajalla olleen) artikkelin joukkoon. Kirjallisuuskatsauksen menetelmään kuuluu sisäänottokriteerien kuvaaminen (Pudas-Tähkä & Axelin 2007, 48). Kriteerien tulee olla tutkittavan aiheen kannalta johdonmukaiset (emt.). Alla olevassa taulukossa (Taulukko 3.) näkyvät tämän tutkielman kohteena olevien artikkelien valintaan liittyvät sisäänotto- ja poissulkukriteerit.
SISÄÄNOTTOKRITEERIT POISSULKUKRITEERIT
Valitut tutkimukset on julkaistu vuoden 2000 jälkeen Julkaisut ennen vuotta 2000
Vertaisarvioitu artikkeli Artikkeli ei ole kokonaisuudeessaan saatavilla sähköisesti
15
Artikkelin julkaisukieli on englanti Raportit ja julkaisut, jotka eivät täytä tieteellisen julkaisun kriteereitä Käsittelee moniammatillista yhteistyötä tai professioiden eroja Tutkimus ei kohdistu millään tavalla nuorten palveluihin
Tutkimusasetelmassa on mukana vähintään kaksi seuraavista:
sosiaalihuolto, terveydenhuolto, koulu On saatavilla kokonaisuudessaan sähköisesti
Sisältää hakusanat interprofessional tai multiprofessional TAI collaboration JA professional role identity TAI difference, need Hyväksytään eri metodein tehdyt tutkimukset
Taulukko 3. Sisäänotto- ja poissulkukriteerit
Tutkimuksissa aineistoa oli kerätty vaihtelevasti yhdellä tai useammalla menetelmällä. Kolmessa oli käytetty fokusryhmähaastatteluja, kolmessa yksilöhaastatteluja, kolmessa toiminnan ulkopuolista tarkkailua ja kahdessa lomakekyselyä. Kaksi tutkimuksista perustui teoreettiseen tarkasteluun eri lähteistä. Artikkelien tutkimuskohteina oli koulu (3), sosiaalipalvelut (5), terveyspalvelut yleisesti (5) ja/tai mielenterveyspalvelut (9). Mielenterveyspalvelut olivat eniten edustettuna, koska se on sisällä sekä yleisesti terveydenhuoltoa käsittelevissä tutkimuksissa että sosiaali- ja terveysalojen (sekä koulun) yhteistyötä käsittelevissä tutkimuksissa. Oheisessa taulukossa (Taulukko 4.) on eriteltynä tutkimusten menetelmät, kohde ja keskeisimmät tulokset.
Tutkimuksen julkaisutiedot
Tutkimuksen tarkoitus
Menetelmä ja
kohderyhmä Keskeisimmät tutkimustulokset
Axelsson S. & Axelsson R. (2009) From territoriality to altruism in interprofessional collaboration and leadership. Journal of Interprofessional Care 23:4, 320–
330.
Tarkastella ammattiryhmien ja organisaatioiden välistä reviirikäyttäytymistä moniammatillista yhteistyötä häiritsevänä tekijänä. Pyrkii esittämään vaihtoehtoja yhteistyötä häiritsevälle toiminnalle altruistisesta, epäitsekkäästä
toimintatavasta.
Organisaatioita, johtajuutta ja yhteistyötä koskevan kirjallisuuden teoreettinen tarkastelu täydennettynä ammatilliseen kuntoutukseen kohdistuneen empiirisen case- tutkimuksen aineistolla.
Vaikka moniammatilliset tiimit saattavatkin toimia autonomisena yksikkönä, sen jäsenet eivät ole riippumattomia
organisaatioidensa vaikutuksista
Professioiden ja organisaatioiden välinen reviiriajattelu heikentää moniammatillista yhteistyötä
MacNaughton, K. & Chreim, S. &
Bourgeault, L. (2013) Role construction and boundaries in interprofessional primary health care teams: a qualitative study.
BMC Health Services Research 13:486.
Tutkia, miten ammattialojen väliset roolit rakentuvat terveydenhuollossa.
Tarkastelee erityyppisiä rooleja ja rajoja sekä niiden taustasyitä ja seurauksia ammattilaisille ja potilaille.
Vertaileva case- tutkimus.
Terveydenhuolto.
Autonomia voi olla tärkeä osa ammattialojen välistä tiimin toimintaa.
Vaihtuvat/vaihdettavat roolit voivat auttaa vähentämään tiimin työmäärää, mutta ne voivat myös lisätä valtataistelujen mahdollisuutta, koska eri ammattien roolit erottuvat vähemmän
Maybery, D. & Goodyear, M. &
O’Hanlon, B. & Cuff, R. & Reupert, A. (2014) Profession Differences in Family Focused Practice in the Adult Mental Health System.
Family Process 53, 608–617.
Pyrkii määrittämään aikuispsykiatrian palveluissa työskentelevien
ammattiryhmien erot käytännöissä ja
suhtautumisessa perheiden kanssa tehtävään työhön
Lomakekysely.
Aikuispsykiatria.
Runsaita eroja perhekeskeisessä työssä professioiden välillä.
Moniammatillisissa tiimeissä iso osa rooleista on yhteisiä ja jaettuja professioiden välillä
16
Muntu Keba Kebe, N. &
Chiocchio, F. & Bamvita, J. &
Fleury, M. (2019) Profiling mental health professionals in relation to perceived interprofessional collaboration on teams. SAGE Open Medicine 7, 1–10.
Pyrkii tunnistamaan ja profiloimaan mielenterveysalan eri ammattiryhmien moniammatilliseen yhteistyöhön liittyvät roolit tarkastellen yksilöllisiä, rakenteellisia ja ammatillisia piirteitä
Lomakekyselytytkimu s. Psykiatria.
Suhtautuminen moniammatilliseen yhteistyöhön jakaa ammattilaiset neljään tyyppiprofiiliin. Toisessa ääripäässä ovat ne, jotka tekevät paljon yhteistyötä ilman konflikteja ja jakavat tietoa. Toisessa ääripäässä ne, jotka tekevät hivenen yhteistyötä, joilla on paljon konflikteja toisten kassa ja jotka eivät jaa vastuuta ja tietoa.
Sukupuolten välillä on eroja moniammatillisessa yhteistyössä.
Pullen-Sansfacon, A. & Ward, D.
(2014) Making Interprofessional Working Work: Introducing a Groupwork Perspective. British Journal of Social Work 44, 1284–
1300.
Löytää keinoja
moniammatillisen yhteistyön kehittämiseksi.
Teoreettinen tarkastelu. Sosiaali- ja terveyspalvelut.
Moniammatilliset tiimit tarvitsevat johtajan tai fasilitaattorin Sosiaalityöntekijöillä on vahvimmat valmiudet
"manageroida"/fasilitoida tiimiorientoitunutta työtapaa ja yhteistyötä
Suurin status ei aina todellakaan tarkoita suurinta tiimityökykyä van Schaik, S. & O’Brien, B. &
Almeida, S. & Adler, S. (2014) Perceptions of interprofessional teamwork in low-acuity settings: a qualitative analysis. Medical Education 48, 583–592.
Tutkia moniammatillisen yhteistyön rakenteita eri ammattilaisten näkemyksiä tärkeisiin tiimityötaitoihin
Etnografinen analyysi. Suora havainnointi, fokusryhmät ja yksilöhaastattelut. Ei- akuutti
terveydenhuolto.
Erikoistuneet työntekijät ovat sosialisoituneet rooleihinsa ja heillä on erilaiset perspektiivit ja maalit potilaiden hoitoon Todella moniammatillisesti toimivat tiimit ovat hyvin harvinaisia
Wackerhausen, S. (2009) Collaboration, professional identity and reflection across boundaries. Journal of Interprofessional Care 23:5, 455–
473.
Löytää moniammatillista yhteistyötä estäviä tekijöitä ja tutkii tapoja, joilla voittaa nämä esteet.
Teoreettinen tarkastelu. Sosiaali- ja terveyspalvelut.
Profession identiteetistä voidaan puhua makrotasolla ja mikrotasolla.
Vahvat professiot haittaavat yhteistyötä
Professioilla on sisäänrakennettu immuunisysteemi poikkeavuutta vastaan
Widmark, C. & Sandahl, C. &
Piuva, K. & Bergman, D. (2016) Do views on psychosocial needs of children and adolescents differ among professionals depending on their organizational affiliation?
A qualitative study. Journal of interprofessional care 30:5, 643- 648.
Tutkia, vaikuttaako organisaatioon kuuluminen näkemyksiin nuorten tarpeista
Laadullinen tutkimus, fokusryhmähaastatte lut. Lasten ja nuorten palvelut.
Koulujen, lasten- ja nuortenpsykiatrian sekä sosiaalipalvelujen näkemykset psykososiaalisista tarpeista ovat eroavia.
Psykiatrialla on individualistinen lähestymistapa,
sosiaalipalveluilla kontekstuaalinen ja kouluilla edukatiivinen.
Organisaation vaikutus on suurempi kuin
koulutuksen/nimikkeen. Saman koulutuksen saaneillakin (sama nimike) on eroja, jos työn vastuualue eroaa
Widmark, C. & Sandahl, C. &
Piuva, K. & Bergman, D. (2016) What do we think about them and what do they think about us?
Social representations of interprofessional and
interorganizational collaboration in the welfare sector. Journal of interprofessional care 30:1, 50–55.
Tarkastella eri professioiden ajatuksia toisista ja kuvitelmia toisten professioiden ajatuksista heistä
Fokusryhmähaastatte lut. Kuvaileva case- tutkimus. Nuorten parissa
työskentelevät
Koulun, sosiaalihuollon ja terveydenhuollon toimijoilla on oletuksia toisistaan ja toistensa oletuksista
Kaikki kolme toimijaa tarvitsevat toisiaan (ja toistensa ammattitaitoa) hoitaakseen kompleksisia tilanteita.
Ammattilaisten ominaisuuksia ei voi tarkastella ilman organisaation vaikutusta
Widmark, C. & Sandahl, C. &
Piuva, K. & Bergman, D. (2013) Parents’ experiences of collaboration between welfare professionals regarding children with anxiety or depression – an explorative study. International Journal of Integrated Care 13.
Kartoittaa vanhempien kokemuksia hyvinvointialan ammattilaisyhteistyöstä
Pienen skaalan laadullinen tutkimus, Yksittäishaastattelut.
Mielenterveyspalvelu t, sosiaalitoimi ja koulu.
Vanhemmat ajattelevat, että eri organisaatioiden ammattilaisten välinen koordinaatio ja kommunikaatio tarvitaan yhdessä toimimiseen.
Yhteistyö voidaan ymmärtää eri tavoin riippuen siitä, kuuluvatko ammattilaiset samaan vai eri hyvinvointiorganisaatioon Willumsen, E. & Hallberg, L.
(2003) Interprofessional
collaboration with young people in residential care: some professional perspectives. Journal of
Interprofessional Care 17:4, 389–
400.
Tarkastella ammattienvälistä yhteistyötä.
Grounded theory, avoimet haastattelut (23).
Psykososiaalisista ongelmista kärsivät kodin ulkopuolella asuvat nuoret.
Moniammatillinen yhteistyö tarvitsee koordinaatiota
Palveluiden standardoimiseen tähtäävä politiikka on ristiriidassa
"räätälöityjen" ratkaisujen kanssa, (joissa reagoidaan joustavasti tarpeisiin)
Eri palveluiden ja professioiden kilpailevat pyrkimykset estävät yhteistyötä
Taulukko 4. Tutkimuksen kohteena olevat artikkelit.
17
4.4 Aineiston analyysi
Sisällönanalyysin avulla poimin aineistoista ne asiat, jotka oleellisesti liittyivät tutkimukseni teemaan. Sisällönanalyysissä aineistona olevaa materiaalia, (tässä tapauksessa käsiteltäviä artikkeleita) tarkastellaan niitä eritellen ja niiden välisiä yhtäläisyyksiä ja eroja hakien.
Sisällönanalyysissa tarkastellaan jo valmiiksi tekstimuotoisia (tai sellaiseksi esimerkiksi litteroimalla muutettuja) aineistoja. Tuomen ja Sarajärven mukaan (2002) sisällönanalyysiä käytetään muodostamaan tutkittavasta ilmiöstä kuvaus, minkä avulla voidaan kytkeä tulokset laajempaan kontekstiin ja yleisesti muuhun tätä aihetta koskevaan tai sivuavaan tutkimukseen.
Kävin läpi kaikki artikkelit ja merkitsin ne asiat, jotka vastaavat tai liittyvät tutkimuskysymyksiini.
Keräsin aineiston taulukoksi, jossa oli jokaisen artikkelin kohdalle merkitty tiivistettynä, mitä kyseinen artikkeli kertoo. Tämän jälkeen teemoittelin taulukon. Teemoittelu voi lähtökohtaisesti olla luokittelun kaltaista, mutta siinä painottuu juuri valittuihin teemoihin liittyvän sanoman löytäminen (Tuomi & Sarajärvi 2002). Teemoittelussa kyse on aineiston pilkkomisesta pienempiin osiin, joita voidaan paremmin vertailla. Teemoittelemalla voidaan lajitella aineisto aihepiirien tai muiden kriteerien mukaan. Tekemäni teemoittelu noudatti pitkälti tutkimuskysymyksiä. Kävin teemoitellun aineiston useampaan kertaan läpi ja luin artikkelit vielä uudelleen tarkistaakseni, miten ne keskustelevat keskenään valituista teemoista. Pyrin löytämään aineistosta toistuvia tuloksia, jotka tukisivat toisiaan.
Laadullinen analyysi jaotellaan Eskolan (2001) mukaan aineistolähtöiseen, teoriasidonnaiseen ja teorialähtöiseen analyysiin. Aineistolähtöisen analyysin mukaisesti teoreettinen kokonaisuus luodaan valitsemalla analysoitavat muuttujat sen mukaan, mikä on tehtävän tarkoitus ja asettelu (Tuomi &
Sarajärvi 2002. Koska aineistonani oli valmiit tekstimuotoiset artikkelit, käytännössä valikoin teemoitellusta aineistosta ne kohdat, jotka vastaavat tai liittyvät tutkimuskysymyksiini ja sen jälkeen purin ne pienempiin osiin tarkastellakseni, mitä ne tarkemmin sanovat tästä.
Teemoittelun avulla löysin molempiin tutkimuskysymyksiini liittyviä kohtia. Teemat ensimmäiseen tutkimuskysymykseeni olivat karkeasti jaoteltuna professioiden edustajien väliset erot, organisaation vaikutukset ja rooleihin liittyvät tekijät. Toiseen tutkimuskysymykseeni liittyvät teemat olivat moniammatillista yhteistyötä edistävät tekijät ja niitä estävät tekijät. Lisäksi löytyi joitakin maininnan arvoisia havaintoja, jotka eivät varsinaisesti kuuluneet mihinkään yhteiseen teemaan.
18
5 TULOKSET
5.1 Professioiden väliset erot
Tarkasteltavista artikkeleista kaikki käsittelivät moniammatillista yhteistyötä sekä eroja ja yhteneväisyyksiä siinä. Lähestymiskulmia aiheeseen on kuitenkin artikkeleissa erilaisia. Pääpaino ammattiryhmien välisissä eroissa on kuudessa artikkelissa, toimintatapoja tarkasteli viisi artikkelia ja roolitukseen painotti kolme artikkelia. Kaikki artikkelit jakoivat näkemyksen moniammatillisen yhteistyön tarpeellisuudesta.
Moniammatillisella työllä on Willumsenin (2003) mukaan kuusi tarkoitusta: 1) tuoda yhteen taitoa, 2) jakaa informaatiota, 3) huolehtia hoidon jatkuvuudesta, 4) vastuun ja vastuullisuuden annostelua ja varmistaminen, 5) "suunnitteluresurssien koordinointi", 6) resurssien koordinointi ja toimittaminen ammattilaisille palvelun käyttäjien etujen hakemiseksi. Näiden tarkoituksien toteuttamiseksi tehdään moniammatillista yhteistyötä organisaatioiden välillä, mutta jopa käsite yhteistyö voidaan ymmärtää eri tavoin riippuen siitä, kuuluvatko ammattilaiset samaan vai eri hyvinvointiorganisaatioon (Widmark ym. 2013). Tämän termistön ja normiston erojen lisäksi myös vakiintuneet roolit vaikuttavat professioiden lähestymistapaeroihin. Yleisesti ottaen erikoistuneet (terveydenhuollon) työntekijät ovat sosialisoituneet rooleihinsa ja heillä on erilaiset perspektiivit ja maalit potilaiden hoitoon (van Schaik ym. 2014).
Ammattilaisten ominaisuuksia ei voi tarkastella ilman organisaation vaikutusta, koska missio ja säännöt jyräävät [override] ammatillisen koulutuksen ja ammattilaisten täytyy hyväksyä tämä.
Organisaatiorajat ja organisaation asettamat toimintasäännöt (joskus sanattomat) jyräävät yhteistyön yli ja ammattilaiset joutuvat siksi osin asettamaan oman ammatillisen näkemyksensä sivuun (Widmark ym. 2016b). Vaikka moniammatillinen tiimi voikin toimia enemmän tai vähemmän autonomisena ja itsenäisenä yksikkönä, sen jäsenet eivät voi olla riippumattomia taustaorganisaatioistaan (Axelsson & Axelsson 2009). Ammattilaiset yleensä adaptoituvat organisaation tai yksikön näkemyksiin. Organisaation vaikutuksesta psykiatrialla on individualistinen [individual approach] lähestymistapa, sosiaalipalveluilla kontekstuaalinen ja kouluilla edukatiivinen [educational]. Organisaation vaikutus on jopa suurempi kuin koulutuksen tai nimikkeen. Widmarkin ym. mukaan (2016a) saman koulutuksen saaneillakin (sama nimike) on eroja, jos työn vastuualue eroaa. Organisaatiolla on iso vastuu ja vaikutus yksilön toimintaan.
Professioiden/ammattikuntien edustajien välillä on havaittavissa eroja. Mayberyn ym. (2014) tutkimuksessa tutkittiin varsinkin perhekeskeistä työtä tilanteessa, jossa vanhemmalla on mielenterveyden sairaus. Suorassa perheenjäsenten kanssa tehtävässä työssä on nähtävissä eroja.
19 Varsinkin asiakkaana olevan lapsen huoltajien tukemisessa, vanhemman mielenterveyden lapsiin kohdistuvien vaikutusten arvioinnissa ja perheenjäsenten tukiohjelmiin ohjaamisessa näkyi eroja.
(Emt.) MacNaughtonin ym. (2013) mukaan ammattilaisten rooleihin vaikuttavat ryhmän jäsenten välinen dynamiikka, kuten luottamus ja johtajuus, yksilön henkilökohtaiset ominaisuudet ja työpaikan tai organisaation ominaisuudet.
Widmarkin ym. (2016b) tutkimuksen mukaan koulut olivat eniten riippuvaisia yhteistyökumppaneista ja koulun työntekijöiden mielestä organisaatiorajojen rajoitukset vaikuttivat eniten. Koulu ja sosiaalihuolto ovat riippuvaisia psykiatrian ammattitaidosta koskien mielenterveyttä.
Psykiatrialla ja koululla on ajatuksia siitä, mitä sosiaalihuollon tulisi tehdä ja siksi ne pyrkivät kontrolloimaan miten sosiaalihuolto käsittelee asiakastapauksia. Sosiaalihuollon mielestä koulut odottavat heidän hoitavan tehtäviä, jotka oikeastaan kuuluisivat koulun vastuualueelle, sillä he liian usein kääntyvät sosiaalihuollon pariin asioissa, jotka olisivat helposti voineet hoitaa itse. (Emt.) Toisaalta MacNaughtonin ym. (2013) mukaan autonomia voi olla tärkeä osa ammattialojen välistä tiimin toimintaa.
Aineiston perusteella sosiaalityöntekijöillä on tarkastelluista aloista parhaat valmiudet moniammatilliseen yhteistyöhön ja sen edistämiseen, mutta jokaisella professiolla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa yhdyspinnoilla toimimisessa. Mayberyn ym. (2014) mukaan sosiaalityöntekijöillä on suurin (itse)varmuus toimia perheenjäsenten, perheiden, vanhempien ja lasten kanssa. Psykiatrisilla sairaanhoitajilla taas on huomattavasti psykologeja ja sosiaalityöntekijöitä vähemmän varmuutta tällä alueella ja sosiaalityöntekijöitä vähemmän osaamista ja tietoa kontekstuaalisissa asioissa. Psykologit tarvitsisivat enemmän tietoa/taitoa kasvatuksesta ja perheiden tukemisesta. Sosiaalityöntekijät tarvitsisivat enemmän tietoa kasvatuksesta ja lasten kehitysvaiheista ja sairaanhoitajat kasvatuksesta ja kehitysvaiheista. (Emt.) Pullen-Sansfaconin ja Wardin (2014) mukaan sosiaalityöntekijöillä on vahvimmat valmiudet "manageroida"/fasilitoida tiimiorientoitunutta työtapaa ja yhteistyötä. Kaikki kolme toimijaa tarvitsevat toisiaan (ja toistensa ammattitaitoa) hoitaakseen kompleksisia tilanteita (Widmark ym. 2016b).
Muntu Keba Keben ym. (2019) klusterianalyysissä tunnistettiin neljä mielenterveysalan ammattilaisten profiilia. Ne, joilla oli korkeimmat toimialakohtaiset yhteistyöpisteet, koostuivat kahdesta profiilista, jotka oli merkitty "erittäin yhteistyöhön osallistuville naisammattilaisille, joilla on vähemmän konflikteja ja enemmän tiedonjakoa ja integraatiota" ja "erittäin yhteistyöhön osallistuville miesammattilaisille, joilla on vähemmän konflikteja, enemmän osallistumista, päätöksentekoa ja keskinäistä luottamusta." Sitä vastoin profiililla, joka oli merkitty "hieman
20 yhteistyöhön osallistuville ammattilaisille, joilla on korkea ikä, paljon konflikteja ja vähemmän tiedon integrointia ja keskinäistä luottamusta", oli alin ammattien välinen yhteistyö. Toinen näiden ryhmien väliin sijoitettu profiili tunnistettiin "kohtalaisen yhteistyöhön osallistuviksi naispsykososiaalisiksi naispuolisiksi ammattilaisiksi, joilla on vähemmän osallistumista päätöksentekoon". (Emt.)
Professioiden välillä on suuria eroja, myös silloin, kun tarkastellaan näkökulmia esimerkiksi lasten tarpeisiin. Näkökulmat vaihtelevat koulutuksen perusteella, mutta vielä enemmän sen mukaan, mitä organisaatiota kukin edustaa. Toisin sanoen saman yksikön edustajat ajattelevat samansuuntaisesti riippumatta koulutustausta eikä näin ollen saada niin laajaa kokonaiskuvaa, kuin olisi tarpeen ja joka voitaisiin ylirajaisella yhteistyöllä saavuttaa. Toisaalta Maybery ym. (2014) toteavat kuitenkin, että eroista huolimatta usein monet tehtävät ja roolit ovat yhteisiä kaikille professioille.
Moniammatillisissa tiimeissä iso osa rooleista on yhteisiä ja jaettuja professioiden välillä.
Wackerhausenin (2009) mukaan professioiden identiteetistä voidaan puhua makrotasolla ja mikrotasolla. Makrotasolla ajateltuna professioita määrittelee niiden keskinäinen kilpailuasetelma.
Vaikka "naapuriprofessiot" -eli sellaiset, jotka työskentelevät jossakin määrin saman asiakasryhmän parissa tai saman työtehtävän ympärillä- joutuvat ainakin jollakin tasolla työskentelemään yhdessä tai tekemään yhteistyötä, professiot kuitenkin myös kilpailevat keskenään. Heillä on sama perustavoite toimia asiakkaan eduksi, mutta heillä on myös ammatin sisäisiä (vähemmän epäitsekkäitä) tavoitteita, jotka eivät välttämättä edistä aitoa yhteistyötä. Mikrotasolla professioiden sisällä yksittäiseltä jäseneltä oletetaan tiettyä termistöä, kontekstia, lähestymistapaa ja käytöstä, jotta tämä olisi hyväksytty profession jäsen eli "yksi meistä". Tämän voidaan ajatella olevan osa yhteistä narratiivia ja toimintakulttuurin periytymistä. Wackerhausenin määrittelyssä (emt.) professioilla on siis sisäänrakennettu immuunisysteemi poikkeavuutta vastaan. Willumsen muotoilee asian yksinkertaisemmin toteamalla, että jokainen professio pyrkii kohti omia tavoitteitaan ja prioriteettejaan. Samalla eri palveluiden ja professioiden kilpailevat pyrkimykset estävät yhteistyötä.
(Willumsen 2003.) Pullen-Sansafaconin ja Wardin (2014) mukaan moniammatillisissa kohtaamisissa ja tiimeissä terveydenhuoltopuolen ylemmät professionhaltijat (=lääkärit) asettuvat perinteisesti vetäjän tai johtajan rooliin. Pullen-Sansafacon ja Ward toteavat kuitenkin, ettei suurin status aina todellakaan tarkoita suurinta tiimityökykyä tai kokonaisnäkemyksen ymmärrystä. (Emt.)
5.2 Moniammatillisen työn onnistumiseen vaikuttavat tekijät
Kaikissa käsitellyissä artikkeleissa listattiin ainakin joitakin tekijöitä, jotka joko edesauttoivat tai haittasivat moniammatillisen työn onnistumista. Tieto, tuttuus ja asenne vaikuttavat moniammatillisen työn onnistumiseen eniten. Artikkeleissa käytetään tekijöistä hieman erilaisia
21 termejä, mutta kaikissa painottuu dialogi, vuorovaikutus ja tuttuus. Widmarkin ym. (2016b) mukaan yhteistyön tärkeimmät mahdollistavat tekijät ovat toimiva kommunikaatio sekä molemminpuolinen arvostus ja luottamus. Willumsenin (2003) mukaan kolme kategoriaa, jotka muodostavaa ytimen, jonka avulla yhteistyö pysyy kasassa, ovat verkoston rakentaminen, luottamuksen luominen ja joustavuus. Wackerhaudenin (2009) mukaan reflektio tai reflektiivinen työote auttaa myös jonkin verran, muttei yksin riitä, jos toimijoiden välillä ei ole onnistunutta dialogia. Van Schaikin ym. (2014) muotoilun mukaan olennaisinta on se, kuinka yksittäiset tiimin jäsenet työskentelevät yhdessä ja ovat suhteessa [relate] toisiinsa. Tähän liittyviä tekijöitä ovat arvostus, luottamus, kuuntelu, ymmärrys, tietoisuus omista ja toisten vahvuuksista sekä roolien ymmärrys, hierarkia.
Yhteisen ymmärryksen tavoittamiseksi on tärkeää tutustua toisen työhön ja työkenttään. Ja tämä tutustuminen vaatii aikaa. Widmarkin ym. (2016a) mukaan eri alojen tulisi mahdollisimman paljon varata aikaa ymmärtääkseen toisia näkemyksiä nuorten tarpeisiin. Työntekijöillä pitää olla mahdollisuuksia/tilaisuuksia, jossa professiot voivat avoimesti keskustella ennakkoluuloistaan ja prosessoida niitä tai yhteistyö jää ontoksi (Widmark ym. 2016b). Willumsenin (2003) tutkimuksessa listataan yhteisen työn vuorovaikutuksellisia elementtejä, jotka mahdollistavat sen onnistumisen:
Pitää tavata usein moniammatillisesti, pitää olla valmius keskustella ja olla eri mieltä, ammattilaisten tulee työskennellä lähellä toisiaan ja toiminnan pitää olla läpinäkyvää ja ammattilaisten orientaation pitää tähdätä ratkaisuihin, mikä tarkoittaa mahdollisuutta keskustella, reflektoida ja kokeilla
Myös Widmark ym. käsittelee artikkeleissaan (Widmark ym. 2013, 2016a, 2016b) säännöllisten tapaamisten ja kontaktien merkitystä. Sopivasti aikataulutetut ja hyvin toteutetut yhteistapaamiset ovat merkityksellisiä ja saman organisaation sisällä toisiaan säännöllisesti tapaavat ammattilaiset luovat reflektion ja keskustelun kautta yhteistä käsitteistöä ja lisäävät turvallisuutta.
Moniammatillisen työn onnistumiseen vaikuttavat myös yhteisen kontaktin laatu ja yhteistyön vahvuus. Pitkällä aikavälillä professioiden välinen dialogi edesauttaa yhdessä toimimista organisaatioiden välillä ja sen myötä, kun ammattilaisten ymmärrys toistensa perspektiiveistä paranee (esim. yhteisten keskusteluryhmien kautta tai muuten), se hyödyttää lasta/nuorta asiakkaana.
Voidakseen tehdä yhteistyötä yli rajojen, ammattiryhmien on kyettävä näkemään omien etujensa ulkopuolella ja jopa oltava halukkaita luopumaan alueistaan tarvittaessa (Axelsson & Axelsson 2009). Eri alojen tulisi mahdollisimman paljon varata aikaa ymmärtääkseen toisia näkemyksiä nuorten tarpeisiin. Pitäisi olla tietoinen omasta ajattelusta ja sen syistä yhtä lailla kuin toisten. Vastuu on kuitenkin vuorovaikutuksen molemmilla osapuolilla (Widmark ym. 2016a). Tässä tapauksessa siis
22 kaikilla yhdyspinnoilla työskentelevillä tahoilla. Kaikkien näiden toimijoiden tulisi olla tietoisia omasta ajattelustaan ja sen syistä yhtä lailla kuin toisten (emt.).
Widmarkin ym. (2016a) mukaan merkittäväksi tekijäksi nousee eri organisaatioiden ammattilaisten välinen koordinaatio ja kommunikaatio. Erityisesti professioiden välinen dialogi edesauttaa organisaatioidenvälistä yhdessä toimimista (emt.) Myös van Schaikin ym. (2014) mukaan toimivien moniammatillisten tiimien piirteitä ovat 1) kommunikaatio ja säännölliset, strukturoidut tapaamiset, 2) tiimien ylläpito, johtaminen ja ohjaus [team maintenance] sekä 3) yhteistyön tarkoituksen tai päämäärän tietäminen.
Organisaation rooli yhteistyön mahdollistajana tai estäjänä on suuri. Sekä siinä mielessä, että organisaation tarjoamat toimintaedellytykset vaikuttavat myös moniammatillisen työn toteuttamiseen sekä siitä näkökulmasta, että organisaation viitekehys vaikuttaa myös jäsentensä/edustajiensa ajattelutapoihin (Widmark ym. 2016b). Palveluiden standardoimiseen tähtäävä politiikka on ristiriidassa "räätälöityjen" ratkaisujen kanssa, joissa reagoidaan joustavasti tarpeisiin (Willumsen &
Hallberg 2003). Jos eri organisaatiot eivät työskentele jaetusta visiosta käsin, se voi vaarantaa asiakkaan saaman hyödyn. Ja toisaalta, kun ammattilaisten ymmärrys toistensa perspektiiveistä paranee (esim. yhteisten keskusteluryhmien kautta tai muuten), se hyödyttää lasta/nuorta asiakkaana.
(Widmark ym. 2016a.)
Muntu Keba Keben ym. (2019) mukaan organisaatiotuki, osallistuminen päätöksentekoon, tiedon jakaminen, tiedon integrointi, keskinäinen luottamus, affektiivinen sitoutuminen tiimiin, ammatillinen monimuotoisuus ja usko tieteidenvälisen yhteistyön hyötyihin olivat ominaisuuksia, jotka liittyivät profiileihin, joissa koettu ammattialojen välinen yhteistyö oli korkeampi.
Mielenterveysjohtajien tulisi kannustaa voimakkaasti näitä tiimin ominaisuuksia ammattialojen välisen yhteistyön parantamiseksi. Koulutusta tarvitaan myös ammattien välisen yhteistyön osaamisen parantamiseksi (emt.).
Willumsenin ym. (2003) mukaan "ammattilaisten panokset liittyvät heidän olosuhteisiinsa ja taustaorganisaation tapaan joko venyttää ja hälventää rajoja tai sitten pitää niistä kiinni.” Rajojen hälventäminen edellyttää organisaatiota, joka on joustava ja pystyy vaihtamaan rakenteita tarvittaessa (emt.). Ryhmäajattelu ja organisaatiovaatimukset estävät eri organisaatioiden ammattilaisia ymmärtämästä toisten näkökulmia, vaikka yhteisen näyn tavoittamiseksi tulisi toimia avoimin mielin ja venyttää organisaatiollisia rajoja (Widmark ym. 2016a).
Johtamisen merkitys on hyvin vahva. Pullen-Sansfaconin ja Wardin (2014) mukaan moniammatilliset tiimit tai moniammatillinen työ tarvitsee johtajan tai fasilitaattorin. Axelssonin ja
