u o m e n p r u s e o
XL 1933
MIT DEUTSCHEN REFERATEN
I
H E L S I N K I
K . F . P U R O MI E H E N K I R J A P A I N O O . - Y . 1934
S U O M E N M U S E O
X L
1933
H E L S I N K I
K . F . P U R O M I E H E N K I R J A P A I N O O . - Y . 1 9 3 4
T o i m i t u s :
T. I. I T K O N E N . A A R N E Ä Y R Ä P Ä Ä .
S iv.
Ju liu s A ilio f (kirj. A arne Ä yräpää) ... 1
K. K. M ein an d er f (kirj. A . M . T a llg re n )... 6
E. H y y p p ä : A n tre a n K o rp ilah d en kivikautisen v e rk k o lö y d ö n geologinen ijänm ääräys ... 9
Leo A ario: K uortaneelta lö y d e ty n reenjalaksen ik ä ... 15
A . M . Tallgren: P ronssikautinen kirves M aariasta... 18
H elm er S a lm o : Suom esta lö y d e ty t tanskalaiset lOOOduvun rah at ... 22
I. K ronqvist: Lem un ja R uskon k irk o t ... 44
T y y n i Vahter: V ip p e lä isry ijy istä ... 62
A lbert H ä m ä lä in en : Lisiä n.s. k u v a taik u u teen ... 68
K i r j a l l i s u u t t a : E. N . Setälä, Sam m on arv o itu s (ilm. T. 1. Itkonen.) ... 78
K arjalan kirja (ilm. Eino N ik k ilä )... 79
K alevalaseuran v uosikirja 13, 1933 (ilm. Kustaa V ilk u n a )... 80
Isänm aan historia I—-III (ilm . A arne Ä yräpää) ... 81
Suom en k u lttu u rih isto ria I (ilm. A arne Ä yräpää) ... 81
A m os A n d erso n , K uvia R oom an ja B ysantin välisestä taistelusta Suo* messa (ilm. I. K r o n q v is t)... 85
K u ltu rh isto risk Å rsb o k 1933 (ilm. Eino N ik k ilä )... 86
H . J. B oström , Suom en m u isto rah at (ilm. Lauri Tudeer) ... 86
I. M an n in en , D ie S ach k u ltu r E stlands II (ilm. Kustaa V ilk u n a )... 88
Kai D o n n e r, Siperia (ilm. I. M a n n in e n )... 88
U n o H arva, A ltain su v u n u sk o n to (ilm. I. M a n n in e n )... 90
A h ti R y tk ö n en , T u o h ito rv e n m ailta (ilm. I. M an n in en )... 91
K aarlo C astrén, Lars Levi Laestadius (ilm. Kustaa Vilkuna) ... 91
K aarlo H ild en , M aapallon esihistorialliset ja nykyiset ih m isro d u t (ilm. I. M anninen) ... 91
B åtky Zsigm ond, G yörffy Istvån ja Viski K aroly, A m agyarsåg tårgyi néprajza (ilm. I. M anninen) 92 T oim itukselle saap u n u tta k irja llisu u tta ... 92
T. I. Itkonen: Suom en M uinaism uistoyhdistyksen v uosikertom us toimis v u o d elta 7. 5. 1932—7. 5. 1933... ... 93
A u li M arkkula: S uom en M u in aism uistoyhdistyksen tilit v. 1932... 95
Suom en M uinaism uistoyhdistyksen ju lk aisu t 97
Kansallismuseon Esihistoriallisen osaston johtaja, tohtori Julius Edvard Ailio kuoli Helsingissä maaliskuun 4 p. 1933, vain vajaan viikon sen jälkeen kuin hän oli alistunut työtuoliltaan sairasvuotee*
seen. H ä n oli syntynyt Lopella heinäkuun 19 p. 1872, tuli ylioppi*
laaksi 1892, fil. kandidaatiksi 1898 ja fil. tohtoriksi 1909. V. 1899 hänet oli otettu Muinaistieteellisen Toimikunnan ylimääräiseksi ama*
nuenssiksi, 1916 hän tuli saraan viraston konservaattoriksi ja 1920 osastonjohtajaksi. V.t. valtionarkeologina hän oli vuodet 1928—29.
Vuosina 1910—26 hän oli muinaistieteen dosenttina ja sen ohella 1921—23 v.t. professorina Heisingin yliopistossa laskien pohjan tämän aineen opetukselle. M uinaismuistoyhdistyksen tarmokkaana sihteerinä hän toimi 1898—1901 ja puheenjohtajana 1923—24. Yhdistyksen työ*
jäseneksi hänet oli kutsuttu 1910. Ailio oli myös Heisingin kaupun*
gin museolautakunnan, Antellin valtuuskunnan ja hänen alotteestaan asetetun luonnontieteellistä museota suunnittelevan valtion komitean jäsenenä.
Yleisessä kansalaistoiminnassa Ailio oli paljon mukana ja tämä toiminta vaatikin, hän kun oli sosialidemokraattisen puolueen opillh sesti pisimmälle ehtineitä voimia, ajan mittaan suurimmaksi osaksi hänen huomattavan työkykynsä. M. m. hän oli 1917 senaattorina,
1919—21 ja 1924—33 kansanedustajana, 1927 opetusministerinä, 1924
- 2 -
—33 Työväen akatemian esimiehenä, jonka lisäksi tuli osallistuminen useitten kaupungin tai yleisten sivistyslaitosten johtokuntiin ja komi*
teoihin, kansantajuinen luento* ja julkaisutoiminta y.m. Sivistys*, etenkin opetus* ja kansanvalistusasiat olivat politiikassa hänen erikois*
alanaan.
J o ylioppilaana ja maisterina Ailio antautui vakavasti tieteellisiin tutkimuksiin, kohdistaen harrastuksensa useihin eri tieteenhaaroihin:
geologiaan, kansatieteeseen, keskiajan rakennusten tutkimukseen ja muinaistieteeseen. Ja kaikilta näiltä aloilta valmistui hänen kädestään jo päteviä julkaisuja (Lopen ulkohuonerakennuksista 1896, Ü ber die Strandbildungen des Litorinameeres 1898, D ie B u rg Tavastehus 1901, Lopen asunnot 1902, Sananen neolitisen kivikauden kuvan=
veistotaiteesta 1905 y.m.). Monilla ulkomaanmatkoilla hän samoihin aikoihin täydensi opintojaan.
M uinaistiede ja nimenomaan kivikauden tutkimus erottautui kuitenkin Ailion laajasta tieteellisestä harrastuspiiristä vähitellen hänen pääalakseen. Silloisen Valtion historiallisen museon kivikauden ko*
koelmat olivat, hänen käydessään niihin käsiksi, vielä suorastaan kaoottisessa tilassa. Väsymättömällä tarmolla hän, pääasiassa 1903—
04, jaotteli ja järjesti ne ja niitä koskevat luettelotiedot helposti käy*
tettävään kuntoon. Suunnitellessaan julkaisua Suomen kivikaudesta hän oivalsi asuinpaikkalöydöt, joita hänen alottaessaan ei maastamme tunnettu vielä montakaan, irtolöytöjä paljon antoisammiksi. Näiden asuinpaikkojen järjestelmälliseen etsintään ja tutkimiseen, jossa työssä hän sai tilaisuuden sovittaa täällä käytäntöön ulkomailla, varsinkin Tanskassa, oppimiaan kaivausmenetelmiä, hän keskitti päähuomionsa.
Ja sato oli runsas. Tuloksena valmistui 1909 hänen isokokoinen, 2*
osainen pääteoksensa: D ie steinzeitlichen W o h n p la tzfu n d e in Finland, jonka ensi osalla Übersicht der Funde hän väitteli tohtoriksi. Noin vuotta myöhemmin ilmestyi Maantieteellisen seuran Suomen kartastossa hänen johdollaan laadittu Suomen kivikauden löytöjen levenemis*
kartta ja hänen kirjoittamansa siihen liittyvä teksti: Kivikauden löy*
döt. Näm ä teokset loivat, yhdessä hänen suorittamansa museoaineis*
ton järjestelyn kanssa, varsinaisen perustan Suomen kivikauden tutki*
mukselle. Hapuilusta oli päästy varmoille poluille, kaaoksesta yhä selvemmin piirtyviin esine* ja kulttuuriryhmiin. Tältä pohjalta oli nousevan museomiespolven helppoa jatkaa ja täydentää kivikauden käsittelyä. Kokoelmissa liikkuessaan se yhä vieläkin miltei joka aske*
leellaan panee merkille Ailion uutteran käden jälkiä ja kiittää suopeaa kohtaloa siitä, että runsaan ja vaikeasti hallittavan kivikautisen aineis*
tomme ensimmäiseksi muokkaajaksi oli osunut sellainen luontainen kriitikko ja systemaatikko kuin Ailio.
Erikoisena avuna Ailion kivikauden tutkimuksissa oli, että hän oli tieteellisesti kouliintunut geologi. Hyviä hedelmiä tuottanut ja yhä jatkuva geologiemme ja muinaistutkijaimme yhteistyö juontaa juurensa hänestä. Itsekin osaksi luonnontutkijana — hänellä oli kan*
didaattitutkinnossa korkein arvosana m.m. geologiassa ja kemiassa — hän laajemmaltikin ryhtyi käyttämään luonnontieteitä arkeologiamme aputieteinä, kuten kiviesineidemme kivilajien ja luulöytöjemme mää*
räyksissä sekä metalliesineittemme kemiallisessa analysoinnissa. Hä*
nen väitöskirjaansa sisältyvä luku kivikauden esineittemme kivilajeista on yleiskatsaus, jonka veroista tuskin millään muulla maalla on tältä alalta sen rinnalle asetettavana.
Kivikautinen taiteemme oli myös Ailion mieliaiheita. Hänen perusteellisin tutkielmansa tästä aineesta sisältyy J. R. Aspelinin juhlajulkaisuun (S M Y A XXVI, 1912). Esitelmässään Kivikauden tai*
teesta (Suom. Tiedeakad. esitelmät ja pöytäkirjat 1912: II) hän esitti muinaistutkijain keskuudessa paljon kannatusta saaneen olettamuksen, että koilliseurooppalainen m.m. yli Suomen levinnyt kampakeraminen kulttuuri kuuluisi suomalais*ugrilaiselIe alkukansalle, käsitys, johon ulkolaiset tutkijat Kossinna ja Almgren olivat jo viitoittaneet tietä ja joka on tuskin niin pahoin ristiriidassa kielitieteen tuloksien kanssa kuin ensi katsannolta näyttää.
Vuosina 1913—16 Ailio matkusteli Antellin stipendiaattina ul*
komailla, etupäässä Venäjällä. Välillä hän oleskeli jonkun aikaa koti*
maassa valmistaen tuloksena alkumatkaltaan pääasiassa geologisen, mutta kivikautemme aikamääräyksien kannalta tärkeän tutkimuksen Laatokasta: Die geographische E ntw icklung des Ladogasees in posU glazialer Z e it und ihre B eziehung zur steinzeitlichen Besiedelung (1915). Nykyään geologeilla on toinen käsitys teoksessa käsitellyistä Laatokan vedenpinnan vaihteluista. M utta muinaistieteelliset tosiasiat näyttävät toistaiseksi puhuvan pikemminkin Ailion antaman kuin uuden selvityksen puolesta.
V. 1917 ilmestyneessä Hämeenlinnan esi= ja rakennushisto- riassa (Hämeenlinnan kaupungin historia I) Ailio poikkesi jälleen erääseen nuoruusvuosiensa monista harrastuksista, keskiajan linna*
tutkimukseen. Teoksen arkeologisessa johdannossa hän esitti käsityk*
senään, että suomalaiset heimot olivat asuneet maassamme jo kivi*
kaudesta lähtien, kanta, joka on jäänyt vaille kannatusta tiedemies*
temme piirissä, mutta joka epäilemättä oli hyödyllisenä vastapainona vallitsevalle mielipiteelle suomalaisten Suomeen tulosta ja pakotti tut*
kimuksen suhtautumaan kriitillisemmin tämän kysymyksen ratkaisuun.
V. 1922 valmistui Ailion kädestä jälleen keskitetyn työn tulok*
sena kaksi teosta: Fragen der russischen Steinzeit ja Karjalaiset soi>
- 4 -
keat kupurasoljet. Edellisessä teoksessa, joka on Antellin stipendiaatti*
matkan satoa, käsitellään pääteemana, Sophus Müllerin keramiikka*
tutkimuksiin nojaten ja laajojen vertailujen valossa, kampakeramiikan syntyä ja kehitystä. M yöhem m ät löydöt ovat useissa kohdin tukeneet siinä esitettyjä suuntaviivoja. Varsinkin ulkomailla Fragen*teos on ollut paljon käytetty käsikirja Itä*Euroopan vähän tunnettuihin kivi*
kauden ilmiöihin viitattaessa. Jälkimäisen teoksen ansioksi on luettava ristiretkien ajan karjalaisten kupurasolkien tyyppijaottelu kuvastoineen ja luetteloineen. Se on muuten, muinaislinna*tutkimusten ohella (SM 1920—21 y.m.). Ailion harvoja lisiä rautakautemme selvittelyyn.
N äihin teoksiin loppui varsinaisesti Ailion arkeologinen julkaisu*
toiminta, josta edellä on voitu mainita ainoastaan pääpiirteet. Myö*
hemmin ilmestyi enää vain joitakin arvosteluja ja polemiikkeja, joku pienempi löytöselostus tai helppotajuinen kirjoitelma. Hänen työ*
alansa siirtyi nyt pääasiassa tieteen ulkopuolelle. Esitöihinsä jäivät hänen Antellin stipendiaattina keräämiensä Venäjän vasarakirveitä ja Itäbaltian kivikautta koskevien ainesten julkaisusuunnitelmat, samoin hänen muinaistieteellisinä kesätöinään suorittamansa tutkimukset Suo*
men järvialueen kivikauden asuinpaikoista, joita hän aikoi käsitellä Laatokka*teoksensa tapaan sekä geologian että arkeologian kannalta lähtien. H änen runsaat tutkimusluonnoksensa ja aineskokoelmansa, niiden joukossa erittäin arvokkaat muistiinpanot Venäjän museoista, ovat Kansallismuseossa tulevien tutkijoiden käytettävinä. Kansallis*
museoon Ailio lahjoitti myös kirjastonsa arvokkaimman, tieteelli*
sen osan.
Tutkijana Ailio oli ennenkaikkea vuosisadan vaihteessa vallin*
neen luonnontieteellisen, eksaktisen suunnan edustaja, M onteliuksen typologisen koulukunnan uskollinen kannattaja. Laajempiin syntee*
seihin, joissa mielikuvituksen ja intuition avulla on pyritty luomaan esihistoriasta historiaa, hän suhtautui yleensä pidättyvästi. Ja missä metodi* ja kritiikkipuoli eivät vastanneet hänen vaatimuksiaan, siihen hän kohdisti ankaran arvostelunsa, joka saattoi mennä hyperkritiik*
kiin asti.
Ailion parasta tieteellistä työaikaa olivat vuodet 1900—15. Hä*
nen julkaisutoimintansa tyrehtymiseen ei nähtävästikään ollut syynä yksinomaan hänen yhteiskunnallisella alalla kannettavakseen tullut aina lisääntyvä työtaakka. 1910*luvulla alkoi muinaistutkimuksessa uusi, historiallis*humanistinen suunta voittaa yhä enemmän alaa luonnon*
tieteellis*typologisen käsityskannan asemesta, jonka avulla ei päästy kovinkaan syvälle inhimillisen kulttuurin kirjavia ilmiöitä selvitet*
täessä, muutos, johon Ailio, geologisiin ja historiallisiin tutkimuk*
siinsa syventyneenä sekä monien julkisten tehtäviensä vuoksi ei ollut
ehtinyt kiinnittää riittävästi huomiota. H änen v. 1922 julkaisemissaan teoksissa on kummassakin noudatettu ankarasti samaa metodia, jonka valtakaudella hän oli saanut arkeologisen koulutuksensa, ja niiden osaksi tullut tunnustus jäi kenties vähäisemmäksi, kuin se olisi ollut niiden ilmestyessä 10—15 vuotta aikaisemmin. Tiedemiehellekin tärkeä kannustin jatkuvaan työhön jäi saamatta. Uuteen suuntaan hän ei koskaan mukautunut, vaan alkoi vieraantua arkeologiasta, jättäen sen kiistakysymykset nuorempien voimien huoleksi.
Ailio tunsi aina lämmintä kiintymystä syrjäytetyssä asemassa toimivia paikallismuseoitamme kohtaan, joista muuan huomattavimpia, v. 1908 Tampereella toimintansa alkanut Häm een Museo, oli hänen perustamansa. Kun näiden museoitten yhtymä, Suomen Museoliitto, v. 1923 perustettiin, valittiin Ailio sen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi, jossa toimessa hän oli kuolemaansa asti. Tähän tehtävään, jossa hä*
nen sosialiset ja kansansivistykselliset intressinsä pääsivät paremmin oikeuksiinsa kuin puhtaastaan tieteellisessä museotyössä, hän antau*
tui, mikäli aika antoi rnyöten, koko tarmollaan. H ä n huolehti mu*
seoiden hoitajien tieteellisen kelpoisuuden vahvistamisesta, osallistui henkilökohtaisesti eri tahoilla kokoelmien täydentämis* ja järjestely*
töihin, hankki poliittisen vaikutusvaltansa nojalla museoille avustusta yleisistä varoista ja pani alulle museoliiton julkaisusarjan, jota ehti ilmestyä jo 4 nidettä hänen suorittaessaan omakätisesti toimitustyön.
Paikallismuseopiireissämme viime vuosina herännyt virkeä toiminta, joka on ollut museotieteillemme sangen hedelmällistä, onkin suurelta osaltaan hänen ansiotaan. Tästä työstä maamme koko museoväki on Ailiolle syvästi kiitollinen.
Ailio oli mies, jossa karun pinnan alla piili sydämellinen, tove*
rillinen, ihmisiä laajalti ymmärtävä luonne. Hänen muistiinpanonsa hänen ensimäisiltä ulkomaanmatkoiltaan kertovat idealisti*nuorukai*
sesta, joka totisin, valppain silmin ja oman maan olojen kohentamista ajatellen katseli uusia ilmiöitä ympärillään. Sama periaatteellinen idea*
lismi oli hänelle, luonnontieteellisen maailmankatsomuksen rinnalla, pohjaltaan ominaista loppuun saakka. N uorem pien tutkijoiden, eten*
kin oppilaittensa, joihin tämän kirjoittajallakin on kunnia kuulua, tutkimustöitä hän seurasi mielenkiinnolla ja ymmärtämyksellä silloinkin kun ne johtivat hänen käsityksestään eroaviin tuloksiin.
Aarrte Äyräpää.
K. K. M einander.
Tohtori Karl Konrad Meinander, Kansallismuseon Historiallisen osaston varsinainen perustaja, oli Suomen Muinaismuistoyhdistyksen toimimiehiä ja uskollisimpia ystäviä. Ruotsinkielisestä kodista lähte*
neenä hän suoritti julkisen toimintansa etupäässä ruotsinkielellä ja oli m m. Finskt M useum in pitkäaikainen päätoimittaja. Yksityiskohtai*
sempi arviointi ja elämänkatsaus ilmestyy senvuoksi Finskt Mu<
seumissa, mutta on paikallaan, että Suomen M useokin omistaa hänelle, kulttuuritutkimuksemme merkkimiehelle ja maamme kaiken sivistystyön vilpittömälle ystävälle, muistosanat.
Konni M einander syntyi huhtikuun 9 p:nä 1872 Helsingissä, jossa isä oli raatimiehenä. H än tuli fil. kandidaatiksi 1894 ja harjoitti seuraavina vuosina taide* ja kulttuurihistoriallisia tutkimuksia useim*
missa Pohjois*, Keski* ja Länsi*Euroopan maissa ynnä Italiassa.
Aluksi hän oli aikonut antautua nimenomaan taidehistorioitsijaksi, m utta joutui v. 1900 Kansallismuseon palvelukseen ja omistautui sit*
ten kokonaan kulttuurihistorian tutkimukseen. Fil. lisensiaatiksi hän valmistui 1909. Museossa hän toimi Historiallisella osastolla, ensin
amanuenssina ja sitten, v:sta 1912, intendenttinä sekä monet vuodet virkaa hoitavana ja myös tosiasiallisena osastonjohtajana. H än otti sen ohessa osaa Helsingin kaupungin museon perustamiseen ja oli jonkin aikaa sen johtajana. H än kuoli Helsingissä maaliskuun 27 p:nä 1933.
Meinanderin työ ei rajoittunut vain virkatehtäviin, sillä hän, elävä ja liikkuva henki kun oli, otti harvinaisen suuressa määrässä osaa myös vapaaseen kulttuuritoimintaan. H än oli aina valmis milloin tarvis oli, ei kysynyt vaivojaan eikä säästänyt itseään. H än kirjoitti edustamastaan alasta ja muistakin sivistyskysymyksistä päivälehtiin ja aikakauskirjoihin, piti esitelmiä yhdistyksissä sekä museo» ja kotiseutu»
päivillä, antoi ohjausta asianharrastajille, osallistui käytännöllisiin museo»
töihin ja harjoitti sen ohessa tieteellisiä tutkimuksia ja systemaattista keräilytyötä.
Muinaismuistoyhdistykseen Meinander liittyi jäsenenä jo 1897 ja tuli työskenteleväksi jäseneksi 1909. H än otti uskollisesti osaa yh»
distyksen ja sen johtokunnan kokouksiin, vaikka hän kuuroutensa vuoksi ei voinut seurata esitelmiä eikä aina voinut tuntea välitöntä mielenkiintoa jokaista käsiteltyä teemaa kohtaan. Velvollisuudentunto oli hänessä liittynyt elävään intressiin, mikä kohdistui kaikkeen kult»
tuurihistorialliseen tutkimukseemme.
Muinaismuistoyhdistystä palveli M einander jo aikaisin, ottamalla vuosina 1899 ja 1902 osaa sen taidehistoriallisiin retkikuntiin, viime»
mainittuna vuonna retken johtajana. H ä n järjesti yhdistyksen ja mu»
seon tilapäiset sivistyshistorialliset näyttelyt ja toimitti niiden luettelot.
H än johti yhdistyksen alullepanemaa suurisuuntaista vanhan muoto»
kuvastomme inventointia ja suoritti siinä itse päätyöt. H än töimitti kolmen vuosikymmenen aikana järjestelmällisiä tutkimuksia kirkko»
jemme ja vanhojen kartanojemme historiallisista muistoista. Hänen esitelmänsä yhdistyksen kokouksissa osoittivat hänen harrastustensa alaa: maamme kirkot ja kirkollinen taide, alkaen keskiajasta ja pää»
tyen 1800»luvun kirkollisiin veistoksiin ja rakennuksiin, sotaliput, her»
raskartanot, muotokuvat, taiteilijat, merimuistot, damastiliinat, valaistus»
välineet, vanha Helsinki.
M einanderin monihaaraisiksi kasvaneita harrastuksia vastasi myös hänen kirjallinen toimintansa. Yhdistyksen julkaisuissa on Meinanderilta 74 kirjoitusta ja tutkielmaa, niitten joukossa kolme suurta teosta:
M edeltida altarskåp och tråsniderier i Finlands kyrkor (S M Y A XXIV, 1908), Finlands kyrkor I: N y k y r k o och N y sta d (1912) sekä Porträtt iFin=
land före 1840=talet{ 1931). Käsikirjoituksena on vielä teos Suomen sota»
lipuista. N äihin teoksiin M einander on kerännyt ja järjestänyt valta»
van aineiston, jonka hän on luetteloinut ja jonka historiallisen arvon ja aseman hän on määritellyt. Jokainen tutkija tietää tuollaisten reson»
noivien luettelojen tärkeyden ja myös niihin pannun työn suuruuden.
T yön suorittanut vanha museomiespolvi on siten laskenut perustuksen koko myöhemmälle esineellisen historian tutkimuksellemme.
Luonteena ja ihmisenä Konni M einander oli harvinaisen puhdas ja moitteeton suhtautuen myönteisesti kaikkeen työhön. H än sanoi aina suoraan ja pelkäämättä ajatuksensa, tavoittelematta suosiota tai etuja. Seuramiehenä ja toverina hän oli hauska ja leikkisä, mutta myös sydämellinen, milloin se oli paikallaan. H ä n oli hyvä puhuja, joka vaistonsa avulla keksi vapauttavat sanat, olipa kyseessä juhlapuhe, muistokirjoitus tai tilapäinen leikillinen puhe. Sydän oli oikealla pai*
kalla, pää oli kylmä ja luonne avoin.
A . M . Tallgren.
geologinen ijänm ääräys.
Antrean, nyk. Vuoksenrannan pitäjästä tavatun suolöydön kasvi*
paleontologisen ijänmääräyksen on H . Lindberg jo 1915 suorittanut.1 Hänen erittäin suurella huolella ja tarkkuudella tekemänsä kvalitatii»
visten piilevä* ja siitepölyanalyysien mukaan on Antrean kivikautinen verkko siihen liittyvine muine löytökalustoineen peräisin Ancylus«
kaudelta. Tämä ijänmääräys perustuu lähinnä silloiseen käsitykseen kuusen tulosta Suomeen, joka yksityiskohdissaan ei ole oikea, kuten Karjalankannaksen metsien historiaa koskevat tutkimukseni osottavat, E. H y y p p ä 1932b, 19332.
Tämä Lindbergin Antrean löydölle määräämä varhainen geolo«
ginen ikä ei ole tähän mennessä näyttänyt täysin sopeutuvan arkeo*
logiemme käsitykseen löytökaluston ijästä. H iotut kiviesineethän viit*
taisivat arkeologisilla perusteilla mieluummin nuorempaan ikään, lähinnä Ancylus* ja Litorinakausien vaihteeseen, jolloin vakinainen kivikauti*
nen asutus meillä ylipäätänsä olisi alkanut.
Antrean löytö on täten jäänyt ikänsä puolesta epävarmaksi, mikä on valitettavaa, koska se kuitenkin on toistaiseksi vanhin kivikautinen löytö Etelä*Suomesta ja sellaisena erittäin tärkeä luomaan valaistusta esihistoriallisen asutuksemme alkuun.
N y t kun kvantitatiivinen siitepölytutkimus on metodisesti men*
nyt aimo askeleen eteenpäin verrattuna siihen aikaan, jolloin Lindberg suoritti Antrean löydön ijänmääräyksen, näytti mainitun löydön uusi siitepölyfloristinen tutkimus tarpeelliselta. Tri S. Pälsin ja A. Äyrä*
pään alotteesta tuli tämä tehtävä minun osalleni. Kansallismuseon kokoelmissa on Antrean löydön profiili alkuperäisessä asussaan kipsh laatikkoon sijoitettuna ja Lindbergin tarkoilla selvityksillä varustettuna, niin että nyt vuosien jälkeen on löytöprofiilin analysoiminen yhtä luotettavaa kuin aikoinaan tuoreeltaan. Profiili on tosin kuivuessaan mennyt kokoon n. 10 cm, mutta tämä ei millään tavalla vaikeuta löytöhorisontin ijänmääräystä ja tuloksen vertaamista Lindbergin suo»
rittamaan tutkimukseen.
1 SMY A XXVI11: 3, 1920.
a Ks. läh d elu ettelo a k irjo itu k sen lopussa.
- 10 -
16.7m.rapy. j0 20 30 90 50 60 7 0 80 90% Vieressä oleva
kuva (kuv. 1) esit*
tää Antrean pro*
fiilia siitepölydia*
grammeineen. Itse löytöpaikan ja löydön arkeolo*
gista puolta kos*
kevien tietojen suhteen viittaan vain Pälsin aikai*
sempaan tutki*
mukseen (5. Pälsi 19201). Profiili ah kaa pohjalla ker*
rallisella savella, joka ylempänä päättyy ohueen hiekkakerrokseen.
Hiekka vaihtuu vuorostaan savi*
liejuksi.viimemai*
nittu edelleen lie*
juksi, ja profiilin yläosassa on aluk*
si matalaan veteen kerrostunutta de*
tritusliejua, joka kerrostuman pintaosissa m uuttuu yhä enemmän turvejätettä sisältäväksi maalajiksi. Pienistä näytteistä on vaikea pitkälle lahonnutta turvelajia määrätä. Tämä profiilin osa onkin kokonaisuudessaan merkitty mu*
daksi, mikä tässä tapauksessa merkitsee pääasiassa orgaanisesta jät*
teestä m uodostunutta hy vin lahonnutta turvelajia, joka alaosassaan on limnistä ja ylempänä m uuttuu suomaalajiksi, jonka perustyyppi näyt*
tää olleen tulvamaan soistuma.
Suurin osa näytteistä, jotka on otettu keskimäärin 5 cm:n väli*
matkoilla, on käsitelty HF*rikastusmenetelmää käyttämällä, niin että siitepölyanalyysi on voitu suorittaa melkein kerrossarjan pohjaan saakka.
Lähtiessämme siitepölyanalyysin avulla määräämään profiiliin si*
sältyvän arkeologisen löydön ikää, otamme vertailukohteeksi jonkun lähiseudulta saadun siitepölydiagrammin, joka on voitu mahdollisim*
1 Vrt. m yös A . Ä yräpää. A cta archaeol. I. 1930, s. 170.
Alnus
^ —Salix
—■—Tilia , Ulmus , Quercus, Corylus
K uva 1. A n trean su o lö y d ö n profiiili siitepölydia»
gram m eineen.
man varmoilla perusteilla jakaa Itämeren eri kehitysvaiheita edustaviin aikalohkoihin. Tällaiseksi kronologiseksi perusdiagrammiksi on valittu Inosta saatu siitepölydiagrammi, jota kuva 2 esittää. Diagrammia on tilavuussyistä hiukan lyhennetty, mikä ei vähennä sen luotettavuutta vertailukohteena. Diagrammi on kokonaisuudessaan Karjalankannak*
sen nivoonsiirtymisiä koskevassa tutkimuksessani, E. H y y p p ä 1932, liite I, D24.
Inon diagrammin aikalohkojen siitepölyflora näyttää, minkälai*
nen metsien kokoom us on Karjalankannaksella ollut Itämeren eri ke*
hitysvaiheitten aikana. Lähtemättä tässä yhteydessä sen tarkemmin todistelemaan tämän aikajaotuksen perusteita, viittaan vain aikaisem*
piin julkaisuihini, E. H y y p p ä 1932 a ja b.
Seuraavana tehtävänä on etsiä Inon diagrammin avulla, siitepöly*
floran samankaltaisuuteen perustuen, Antrean diagrammista Itämeren eri kehitysvaiheita vastaavat aikalohkot ja tämän jälkeen katsoa, mi<
hinkä aikalohkoon profiilissa oleva kivikautinen löytö lankeaa. Kivi*
kautisen löydön paikka on merkitty diagrammiin katkoviivoituksella.
Täm ä taso sattuu tehdyssä ijänmääräyksessä lähelle Ancyluskauden alkua eli kerrallisiin sedi*
mentteihin perustuvan ab* m 1° 20 3.0 ^ 0 5.0 6.0 7,0 § 0*
soluuttisen kronologian mukaan vähää vaille 6000 e. Kr. Tämä luku ilmaisee kivikautisen löydön ijän.
Koska Ancylusjärven mak*
simiraja on näillä seuduin n. 30 m ja löytö vain 15,5 m merenpinnan yläpuo»
lella.niin näyttää varmalta, että löytökalusto on aikoi*
naan p u d o n n u t itse Ancy*
lusjärveen, tai oikeammin 3 ~ sitä Laatokkaan yhdistä*
neeseen salmeen.
Tähän ijänmääräyk*
seen johtanut siitepöly*
diagrammien rinnastus an*
saitsee lähempää peruste*
lua. Lähdemme Ancylus*
ajasta, koska Inon perus*
diagrammin vanhin osa
alkaa tällä Itämeren vai* K uva 2. In o n suoprofiili siitepölydiagram m eineen.
- 12 -
heella. Tämän kauden alkuun lankeaa säännön mukaan koko Etelä«Suo«
messa männyn (Pinus) maksimi, joka on myöskin Antrean diagrammissa hyvin selvä. Lepän (A ln u s ) käyrän voimakas nousu on toinen tälle kaudelle luonteenomainen piirre, joka näkyy myöskin molempien diagrammien ancyluskautisessa aikalohkossa. Mainituissa aikalohkoissa on hajallisia kuusen (Picea) esiintymiä. Kuusen hajaesiintymät ennen varsinaisen käyrän alkua merkitsevät Karjalankannaksella täydellä var«
muudella Litorinaa vanhempaa aikaa, lähinnä juuri Ancyluskautta, joskin kuusta saattaa esiintyä vieläkin vanhemmissa kerroksissa, kuten esim.
juuri esillä olevassa Antrean profiilissa.
Jaloja lehtipuita (Tilia, Ulmus, Quercus, C orylus) on molem«
missa diagrammeissa niukasti, kuten yleensä Suomessa. Kummassakin jalojen lehtipuiden käyrä nousee juuri Litorinakauden alussaja, mikä on tärkeintä, tämä nousu jo h tu u siitä, että lehmuksen (Tilia) yhte«
näinen käyrä alkaa, joskin se tässä tapauksessa pian uudelleen loppuu.
Lehmuksen käyrän alku sattuu koko Etelä«Suomessa, samoin kuin Keski«Ruotsissakin, yhteen Litorinakauden alun kanssa. Inon perus»
diagrammissa on tämä tärkeä ajankohta määrätty sitäpaitsi täydellä varmuudella itse suossa olevan transgressiokerroksen ja piilevien mu<
kaan. Antrean diagrammiin on mainittu Litorinakauden raja vedetty lehmuksen nousun perusteella. Kuusi varmistaa tätä ijänmääräystä.
Inon diagrammista näemme edelleen, mitenkä kuusi nousee voimak«
kaasti Litorinakaudella. Tämä on Karjalankannaksella myöskin hyvin varma Litorinakauden merkki, joka näkyy Antrean diagrammissakin erittäin vakuuttavana.
Antrean diagrammissa on Ancylusta vanhempiakin kerrostumia, joista on voitu suorittaa osittainen siitepölyanalyysi. Erikoisesti on pantava merkille kuusen Yoldiakauden alkuun sattuva suhteellisen runsas esiintyminen. Tämä on täysin sopusoinnussa sen käsityksen kanssa, mikä meillä on nykyisin Karjalankannaksen metsien myöhäis«
glasiaalisesta historiasta (E . H y yp p ä , 1933). Diagrammiin vedetty Baltilaisen jääjärven ja Yoldiameren raja perustuu osaltaan juuri tähän kuusen varhaiseen esiintymiseen. Täm än yhteydessä mainitta«
koon, että Ancylusjärven, Yoldiameren ja Baltilaisen jääjärven aika on yksinkertaisuuden vuoksi käsitetty vain kolmena erillisenä aika«
lohkona, vaikkakin Sauramon uusimpien, vielä julkaisemattomien tut«
kimuksien mukaan, näitten kausien kehitys on ollut paljon monivai«
heisempi. N äm ä Sauramon uudet tulokset on kuitenkin otettu huo«
mioon itse käsillä olevassa ijänmääräyksessä.
Kuten ylläolevasta on käynyt selville, johtaa Antrean löydön siitepölyanalyyttinen ijänmääräys samaan tulokseen, johon jo Lind«
berg on tullut aikaisemmin, vaikka hänen ijänmääräyksensä kiinto«
pisteet eivät nykyisen tutkimuksen valossa enää pidäkään täysin paikkaansa. Lindbergin mukaan kivikauden ihminen on elänyt Itä«
Suomessa huomattavasti ennen Ancyluskauden loppua. N y t voitanee täydellä varmuudella sanoa, että kivikauden ihminen on elänyt Kar«
jalankannaksella jo Ancyluskauden alussa eli geologisen ajanmääräyk«
sen mukaan lähes 6000 v. e. Kr. s. Geologisilla perusteilla arvostel«
len ei tämä ihmisen suhteellisen varhainen esiintyminen Karjalankan«
naksella ole ensinkään oudoksuttavaa. Päinvastoin on ihmeellistä, ellei kivikautinen asutus ole alkanut täällä vieläkin aikaisemmin, ainakin jo Yoldiakaudella, sillä ilmasto, joka jo silloin on ollut lähimain yhtä suotuisaa kuin nykyään, tai m uut luonnonsuhteet eivät ole olleet sille esteenä. Näin saattaa ajatella sitäkin suuremmalla syyllä, kun Skandinaviasta on paleoliittisia löytöjä, jotka jo löytökalustonsa pe«
rusteella ovat Äntreaa vanhempia (esim. Råö, Varberg, Komsakulttuuri) ja jotka on myöskin geologisilla perusteilla sijoitettu osaksi Yoldia«
kaudelle. Jos nämä kulttuurit ovat alunperin idästä ja etelästä levin«
neitä jäätikönreunakulttuureja, niin miksi ei niitä vastaava kulttuuri«
muoto olisi saattanut myöhäisglasiaalisena aikana levitä myöskin Kar«
jalankannakselle, jossa jo tällöin oli runsaasti kuivaa m aata?
Lopuksi vertaamme Antrean löydön ikää siitepölyanalyysien pohjalla muutamiin muihin Itämeren piiristä tehtyihin kivikauden löy«
töihin. Eestin Kunda ja Siivertsi ovat tällöin lähimpiä vertailukohteita.
Siitepölyanalyyttisillä perusteilla on Antrea näistä vanhin, sitten seu«
raa Kunda, joka P. W . Thomsonin ijänmääräykseen perustuen lankeaa Ancyluskauden keskivaiheille (P. W. Thomson 1929), ja lopuksi Sii«
vertsi, joka sijoittuu Ancyluskauden loppuun (P. W . Thom son 1929, R . Indreko 1931). Eestin löydöt ovat siis osaksi huomattavastikin nuorempia kuin Antrean, vaikka ne arkeologisilla perusteilla kuulu«
nevat lähinnä samaan esineoliittiseen kulttuurim uotoon. Tanskan Maglemosekulttuuri sijoitetaan myös Ancyluskauden loppuun. Eng«
lannissa Norfolkin rannikolla tehdyt Skipsean, Lemanin ja Owerin matalikkojen löydöt (H. & M . E. Godwin 1933) näyttävät myös«
kin lankeavan Ancylusaikaan, vaikka siitepölydiagrammien rinnastus on sinne toistaiseksi epävarmempaa.
Kirjallisuutta.
Godwin, H . & M . E., 1933. British M agiem ose H a rp o o n Sites. A n tiq u ity 1933, s 36. G loucester.
H y y p p ä , E., 1932a. D ie postglazialen N iv eau v ersch ieb u n g en au f der karelischen Landenge. A n n a l. A cad. Scient. F enn. Ser. A. T om . X X X V II, n:o 31, sekä F en n ia 56, n:o 1. H elsinki.
- 14 -
H y y p p ä , E., 1932b. U n te rsu c h u n g e n ü b e r die sp ätq u artä re G eschichte d er W äb d er am karelischen Isthm us. C om m . Inst. Forest. F enn. 18, 3. H elsinki.
» 1933. D as Klim a u n d die W äld e r d er spätglazialen Z eit im Bereich der karelischen Landenge. A cta Forest. Fenn. 39. H elsinki.
Indreko, R., 1931. K iviaja vörg u jään u ste leid N arvas. Ä ra trü k k Eesti R ahva M uuseum i A astaraam atust V II.
Lindberg, H ., 1920. D ie Schichtenfolge a u f dem steinzeitlichen F u n d p la tz bei K orpilahti, K irchspiel A n trea, Län V iborg. S uom en M uinaism uisto«
y h d isty k sen A ikakauskirja X X V III, n:o 3. H elsinki.
N iklasson, N . 1932. Räö och V arberg, ett b id rag till k än n e d o m e n om b o sättn in g en i Sverige u n d e r senglacial tid. A rkeologiska stu d ier tilläg n ad e H . K.
H . K ro n p rin s G u staf A d o lf. Stockholm .
Pälsi, S., 1920. Ein steinzeitlicher M o o rfu n d bei K o rp ilah ti im K irchspiel Ant«
rea, Län V iborg. S uom en M u in aism u isto y h d isty k sen A ikakauskirja X X V III, n:o 2. H elsinki.
Thom son, P. W., 1929. D ie regionale Entw icklungsgeschichte d er W äld e r Estlands.
D orpat.
E . H yyp p ä .
Viime Suomen M useon (siv. 59 ja seur.) julaistun Kuortaneen reenjalaksen ijän määräämiseen tarvittavat turvenäytteet on otettu pai«
kalta, josta pastori R. Ala«Kuljun ja jalaksen löytäjäin antamien tie<
tojen mukaan mainittu esine oli löydetty. Heidän osoituksensa mu«
kaan jalas sijaitsi kohdassa, jossa turve vaihtuu Equisetumdiejuksi, siis 260 sm:n syvyydessä. Kaivaukset ulotettiin kuitenkin 4 m:n sy«
vyyteen, jotta ijän määräämisen varmentamiseksi saataisiin riittävästi tietoja löytöpaikan alapuolella olevista kerrostumista sekä niiden siite«
pöly« ja diatomaceae«florasta.
Tutkitussa sarjassa on alinna hiesun sekaista liejua. Sitä jatkuu ylöspäin mentäessä 3 m:n syvyyteen, jolloin hiesun määrä vähenee ja lieju käy Equisetum«pitoiseksi. Equisetum«liejukerroksen loppuessa kerrosjärjestys tulee sekavaksi. Sara« ja korpiturvekerrokset vaihtelevat akkumulatioturpeen ja liejun kanssa ja monin paikoin on liejua myös«
kin sara« ja korpiturpeessa.
Hiesusedimentit ovat kerrostuneet verrattain heikosti suolaiseen veteen diatomaceae«florasta päättäen (C am pylodiscus clypeus, N itzschia scalaris, Surirella robusta, Stauroneis phoenicenteron, Epithemia tur*
gida, Ep. Hyndmanrxi, Eunotia spp., Pinnularia spp., Navicula spp., y.m.). Veden heikko suolapitoisuus johtunee siitä, että k.o. kerros«
tuma on peräisin Litorinakauden alkuajoilta. Tähän viittaa parin Eunotia Clevei*yksilön esiintyminen tässä kerrostumasarjassa. K.o.
lajihan on ominainen Ancylus« ja Litorina«aikojen vaihettumisvyö«
hykkeen sedimenteille. Equisetum«lieju on ilmeisesti syntynyt meren rannassa, sillä sen alimmissa osissa on vielä tavattu Cam pylodiscus clypeusta. Sen ylimmät osat ovat kuitenkin voineet syntyä paikan jo ollessa merenpinnan yläpuolella, mutta suuri ei aikaero ole voinut missään tapauksessa olla. Kun reenjalaksen löytökohta on heti Equi«
setum«liejun päällä, voidaan päätellä jalaksen joutuneen suohon vä«
hän senjälkeen, kun paikka oli vapautunut merestä. Myöhemmin ovat paikan vaiheet vaihdelleet. Se on vuoroin vapautunut vesipeit«
teestä umpeenkasvun tai mahdollisesti myös vähäisten regressioiden vaikutuksesta, vuoroin taas jo u tu n u t veden valtaan tulvien ja trans«
gressioiden aikana.
- 16 -
Kohta, jossa reen*
jalas sijaitsi, on 73,5 m merenpinnan yläpuo*
lella. Ottamalla kiinne*
kohdiksi korkeimman rannan (korkeus 210 m yläp. merenpinnan; aika 7500 e. Kr.1), Clypeus*
rajan (korkeus 91 m2;
aika n. 5000 e. Kr.3), Litorina*transgression maksimin (korkeus n.
78 m; aika n. 4000 e.
Kr.3) sekä nykyisen merenpinnan saamme laskettua ajan, jolloin 73,5 m:n korkeudessa sijaitseva paikka on va*
pautunut merestä. Maa*
tuminen on alkanut paikalla n. 3500 — 3700 e. Kr. Jalas on, kuten edellä mainittiin, jonkin verran nuorempi; sen maksimi*ikänä voidaan pitää 5500 vuotta.
Siitepölydiagrammis*
ta ilmenee, että jalas on jo u tu n u t suohon sa*
maan aikaan, jolloin kuusi saapui seudulle.
Itse jalaksesta otetuissa näytteissä on Auerin tekemän analyysin mukaan ollut erittäin niukasti kuusen siitepölyä, joka myöskin osoittaa sen olleen kuusen siitepölyrajan seuduilla.
(Samalla tästä ilmenee, että kerros, joka allekirjoittaneelle näytettiin
I ' ' „ y IKorpilvrye Q v T jE q u ise tu ryi (.
H ^ H S a r a t i/ r v e 1 ' ^ * l AkkumulaHot.
I f t M Niiltyyillat.
H ie s u • — • M ä n h y [>— O K uu si
O—OKoivu
□ — a Leppä + tP ä h k in ä p .
■— «" ]a lo f leh^ipuu^
S iitepölydiagram m i ja suo p ro fiili K u o rtan een reens jalaksen lö y tö p aik alta. (<— = lö y tö k o h ta).
1 M . Sauramo, Jääk au d esta n ykyaikaan, siv. 120 ja 151.
2 K orkeus saatu in terp o lo im alla A. L. B ackm an’in Sievin pitäjästä saam an k o rk e u slu v u n (B ackm an ja Cleve=Euler, D ie fossile D iatom aceenflora in Ö sterb o tten , A cta Forest Fenn. 22) ja allek irjo ittan een Pohjois*Satakunnasta saam an arv o n perus*
teella (A ario, P flan zen to p o g r. u n d paläogeogr. M o o ru n te rsu c h u n g e n in N *Satakunta).
3 Al. Sauramo, Jääk au d esta nykyaikaan.
jalaksen löytökohtana, oli oikea). Auerin mukaan kuusi on saapunut Etelä*Pohjanmaalle n. 3000 v. e. Kr.1. Jalaksen ijäksi saataisiin siis tällä menetelmällä 5000 vuotta. Täm ä luku on kuitenkin liian alhainen, sillä kuusi on diagrammista päättäen saapunut Kuortaneelle aikaisemmin kuin yleens-ä Etelä*Pohjanmaalle. Kuusen siitepölyn esiintyminen alkaa miltei välittömästi mariinisten kerrostumien yläpuolelta, joten ikäero ei saata olla suuri, koska mitään jälkiä diskordanssista ei voida todeta diagrammin perusteella. Vertailemalla diagrammia Pohjois*Satakun*
nasta tehtyihin päästään samaan tulokseen. Kuusen siitepölyn esiin*
tyminen männyn minimin kohdalla osoittaa kuusen olevan Kuorta*
neella vanhemman kuin sen ympäristöllä.
Jalaksen ikä on siis yli 5000 vuotta, mutta ei kuitenkaan 5500 vuotta suurempi. 5300—5500 vuotta (3300—3500 e. Kr.) lienee sen todennäköisin ikä nykyisessä postglasialiajan kronologiassa.2 Reen*
jalas näyttää siis olevan peräisin kampakeramista kulttuuria vanhem*
malta ajalta. Jokatapauksessa se on selvästi vanhempi kuin Teuvan 63 m:n korkeudelta tehdyt Komsinkankaan ja Pappilankankaan kivi*
kautiset asuinpaikkalöydöt.3
1 V. Auer, Ü b e r die E in w an d eru n g der Fichte in F in n la n d (M etsätiet.
tu tk im u slaito k sen Ju lk . 13).
2 A rkeologisessa kronologiassam m e vastaava ajan k o h ta tulisi n. 500 v. nuorem * maksi. G eologiset ajanm ääräykset o v at n im ittäin n ä ih in a ik o ih in n ä h d e n korkeam»
pia k u in arkeologiset (toim ituksen h uom autus).
3 A yräpää, SM YA XXXVI: 1, s. 69 ja 72.
Leo Aario.
2
Pronssikautinen kirves M aariasta.
Kuvan 1 esittämä pronssikirves on löytöpaikkansa takia sangen merkittävä muinaistieteellinen todistuskappale. Se on löydetty T u ru n läheltä, M aarian pitäjän H aihun kylästä, Anttilan palstan pihamaalta.
Paikka on Maarian ja Liedon pitäjien rajalla, siitä n. 500 m Maarian puolelle. Kuten karttajäljennöksestä, kuva 2, selviää, on siinä kapea metsäinen ja kallioinen niemeke, joka jatkuu etelään, s.o. H aihun ta»
loon päin. Muilta puolilta rajoittuu niemen kärki tasaisiin peltomai»
hin. Alue on vedenjakajana Aura» ja Vähäjokien välillä, ja maan
Kuva 1. Pronssikirves, M aaria, H a ih u (9685). 7s-
noustua riittävästi merestä se on ollut pitkänä kapeana niemenä Pai»
malan»Saramäen aukon ja Liedon Pahkan — Maarian Metsämäen au»
kon välissä. — Itse löytökohta on nyt tasaista, viljelmäksi raivattua pi»
hamaata. Aikaisemmin se oli kivistä havupuumetsää. Kivet, joita har»
julla on runsaasti, ilman mitään ihmistyön merkkejä, oli tältä kohdalta raivattu pihamaan aidaksi. Esineen löytyessä ei maassa oltu huom attu mitään kulttuurijälkiä. Löytäjä oli palstan omistaja maanviljelijä Reino Rihko, joka oli löydön tehnyt jo 1914. Se oli sitten ajelehtinut ta»
lossa, oli välillä jo u tu n u t hukkaan ja taas uudelleen tullut näkyviin.
Kansallismuseo lunasti sen 21. 7. 1933. M useonum ero on 9685.
Esinettä on toistaiseksi pidettävä tilapäislöytönä. Totta on kyllä, että Vähäjoen itäinen ranta on kivikautisista löydöistä harvinaisen rikasta aluetta (Jäkärlän—Paimalan asuinpaikat) ja että lähin tätä ny»
kyä tunnettu kivikautinen leiripaikka, Paimalan Sipilänhaka, on siitä vain vajaan 2 km:n päässä. Voisi tietysti ajatella, että uusi löytökin
olisi asuinpaikkalöytö. Nykyisen käsityksen mukaan sen ikä — n.
300 e. Kr. — ei tee löydön liittämistä kivikautiseen kulttuuripiiriin mitenkään mahdolliseksi. Jäkärlän—Paimalan asuinpaikkalöydöt näyt*
tävät loppuvan jo ennen vasarakirvesaikaa, n. 2000 e. Kr., eikä tältä alueelta ole nuorempia kulttuurikerroksia tavattu. Eritoten on merkittävä pronssikauden puuttuminen; mm. eteläisessä Varsinais*
Suomessa yleiset hiittenkiukaat, jotka melkoiseksi osaksi ovat pronssi*
kautisia hautoja, puuttuvat tyyten Vähäjoen ja Aurajoen laaksoista.
Ellei tätä löydötöntä »kuilua» vastaisissa tutkimuksissa saada asutus*
löydöillä täytetyksi, on kai H aihun pronssikirveslöytöä siis pidet*
tävä täällä samoilleen tilapäisasukkaan, »lappalaisen», satunnaisena muistona.
Joskin löydön merkitys asutushistorialliselta kannalta näin jääpi avoimeksi, on sen kulttuurihistoriallinen arvo selvästi määrättävissä.
Se edustaa ns. itäistä pronssikautta, jonka keskus on Itä*Venäjällä:
Kamajoella, keskisellä Volgalla ja Uralilla. Sen muistoja tunnetaan Suomesta jo aijemmin n. 20 kappaletta, pääasiassa työkirveinä ja nih den valimina. N iiden esiintymisaluetta on Itä* ja SisäsSuomi. Varsinais*
Suomesta tunnetaan aijemmin vain yksi itäismallinen pronssikautinen esine, keihäs Perniöstä.1 Varsinais*Suomi oli pronssikaudella skan*
dinavisen pronssikauden aluetta2 ja Maarian itäismallinen kirves on lajiaan ainoa maakunnasta. Lähimmät vastineet ovat Porvoosta, Räi*
sälästä ja Maanselän kahden puolen.
1 SM 1930, s. 1 ja seur.
2 Tallgren, V arsinaissSuom en esihistoria, s. 50—59.
- 20 -
Kirves on ns. Ananjino--mallia. Se on leveä, lattea ja matala, läpileikkaukseltaan terävän soikea. Korvaa ei ole. Se on tehty vala«
malla; valanta on ollut hieman kömpelöä ja toisella sivulla on valinvika, epäsäännöllinen aukko kirveen laidassa. Valaessa ovat m uodostetut myös ne kohokoristeet joita on kummallakin lappeella: reunan lä«
hellä matalat horisonttaaliset kohoviivat ja pilkkumaiset lyhyet poikki«
juovat sekä terän kulmista kantaa kohti kulkevat, loivasti kaartuvat kolme rinnakkaista juovaa. Koristeet on alkuaan kaiverrettu muotin pintaan ja ne ovat siitä valaessa siirtyneet kohokuvioina itse kirvee«
seen. Valamisen jälkeen on ornamentteja tuskin lainkaan taltalla pa«
ranneltu. T yö on hiukan avutonta ja huonoa. O n ehkä syytä huo«
mauttaa, että Varsinais«Suomen pronssien joukossa on eräitä toisiakin, jotka ovat kömpelöä työtä ja kenties ovat ihan pronssikauden lopulta nekin: Sauvon ja M askun kirveet.1
Suomen itäismallisten kirvesten joukossa on eräitä, jotka liitty«
vät ornamenteiltaan maarialaiseen: M uhoksen, yksi Säräisniemen, Yli«
tornion ja Inarin. Niitten vastineita idässä on enimmin Uralilla. Olen julkaissut pari sellaista F M 1926, s. 85, kuv. 13—14. Itäisen pronssi«
kauden keskuksessa, alisella Kamalla nämä kirveet ovat harvinaisia.
N äyttää kuin ne edustaisivat arktista kulttuuria, poronomaadeja, ka«
lastajia ja metsänkävijöitä. Varmaankin tullaan vastedes löytämään Pohjois»Venäjältä, Suomen ja Uralin väliltä, runsaammin arktiseen pronssikauteen viittaavia hajalöytöjä kuin mitä tähän asti on tallessa.
Yhteiskunnallinen rakenne oli tuolla pohjoisella vyöhykkeellä arkai«
sempi kuin Itä«Venäjän lehtimetsävyöhykkeen jokilaaksoissa, joissa väestö oli kiinteätä, asui kylissä ja harjoitti melko laajaa ja kehitty«
nyttä kaukokauppaa.
Itävenäläisen pronssikulttuurin tuotteiden levenemistä luoteeseen, Suomeen ja vähässä määrin Skandinavian niemimaallekin, on usein kirjallisuudessa käsitelty.2 Kunnes välialue, nykyinen pohjoinen tai ainakin luoteinen Venäjä, on arkeologisesti paremmin tutkittu, on ilmiön luonnetta vaikeata perusteellisemmin selvittää. Näyttää siitä, että kyseinen leviäminen jo h tu u kahdesta eri seikasta: yksi merkitsee suo«
ranaista kauppaa, jossa alotteen teko varmaankin oli skandinavisen pronssikauden kannattajain käsissä, lähinnä Mälarin vyöhykkeellä.
O taksum ani mukaan tämän, ainakin jossain määrin organisoidun kau«
pan avulla on selvitettävä mm. Uplannin itävenäläiset kirveet, kenties . myös jokunen Karjalankannaksen löytö ja useat Itä«Venäjältä, aina«
kin O kan suulta löydetyt skandinaviset pronssiesineet.3 Ilmiö olisi
1 V iim em. teos, s. 51, kuv. 17, 19.
2 Viim eksi FM 1926, s. 78 ja seur.
3 K artta viim em ain. kirj., s. 84.
verrattavissa viikinkikautisiin ilmiöihin toistatuhatta vuotta myö«
hemmin.
Mitenkä kauaskantoiset tämän kaupan aiheuttamat seuraukset olivat, ei ole vielä ratkaistavissa, mutta ilmeisesti oli toisenluontoisella itäisen pronssikauden vaikutuksella ainakin Suomessa ratkaisevampi merkitys. Tarkoitan yhteyttä, joka ulotti metallikauppaa Uralilta kä«
sin länteen. Sen vaikutus ilmenee mm. valinlöydöissä ja puolivalmiina itävenäläisinä pronssiesineinä, joita on löydetty Suomesta, sekä Kan«
nakselta — Räisälä — että Pohjois«Suomesta — Säräisniemi, M uhos, Ylitornio, Kemi, Kuolajärvi —, Pohjois«Ruotsista ja kenties N orjan Rui«
jasta. Kyseessä ei varmaankaan ole säännöllinen suurkauppa. Löytö«
paikkojen luonne ja esineitten laatu näyttää mieluummin osoittavan, että asia on selvitettävä kulttuurikosketusten kautta: alemmalla kehitys«
tasolla elävät luoteisen Pohjois«Europan asukkaat, ehkä arktikot, ovat saaneet vaikutuksia Itä«Venäjän rikkaasta pronssikeskuksesta, ehkäpä useitten välikäsien kautta, ja jossain määrin omaksuneet sikäläisiä saavutuksia aineellisen kulttuurin alalla, samalla kuin sosiaalinen tila, joka oleellisesti perustui anastaviin elinkeinoihin, pysyi muuttumatta.
Ehkäpä poronomadismilla oli tässä itään suuntautuvassa yhteydessä jokin osuutensa, varmasti myös ikivanhalla ja perityllä kulttuuri«
yhteydellä Pohjois« ja Sisä«Venäjälle Uralia myöten. Se yhteys on kai ollut myös eräänlainen etnillinen: sukulaissuhde arktikkojen ja Itä«
Venäjän pronssikauden luojien välillä oli ilmeisesti läheisempi kuin Skandinavien ja molempien viimemainittujen välillä.
Maarian uusi pronssikauden löytö on Varsinais«Suomesta, skan«
dinavisen pronssikautemme sydänseudulta. Kumminkin luulen, että se ei saa selvitystään skandinavisesta kaupasta vaan Aurajoen suun yhteydestä Sisä«Suomen asutukseen ja tämän itäisistä yhteyksistä.
A . M . Tallgren.
Suom esta lö y d e ty t tanskalaiset lOOOduvun rahat.
Maamme viikinkikauden ja ristiretkien ajan kronologisia kysy*
myksiä käsiteltäessä näyttelevät rahat sangen huomattavaa osaa. Paitsi idästä käsin tulleita arapialaisia ja bysanttilaisia rahoja, sisältävät löy«
tömme myös runsaasti länsimaisia: anglosaksilaisia, friisiläisiä, saksa«
laisia, böömiläisiä, ruotsalaisia, tanskalaisia j.n.e. rahoja. Maamme kannalta katsoen ovat länsimaiset rahat tärkeimmät, koska niiden avulla voidaan saada selvitystä m uihinkin Länsi*Euroopasta tulleisiin, maatamme koskeviin kysymyksessä olevien aikakausien kulttuuri«
ilmiöihin. Seuraavassa tarkastamme maahamme joutuneita Tanskassa lyötyjä lOOOduvun rahoja.
N iitä on raha*aarteissamme suhteellisen vähän, 61 kpl., seuraa«
vista löydöistä (sulkeissa mainitaan löydön koko raham äärä)1: Raisio (618 kpl.), Kuolajärvi (174 kpl.)2, Nastola (56 kpl.), Kurkijoki (43 kpl.), Hämeenlinna (65 kpl.), Nousiainen (1475 kokonaista, 213 palasta), Kuusamo (n. 320), Lieto (870 kokonaista, 31 palasta). Yksinäisiä rahoja on Viipurista (?), Vesilahdelta (Esihist. os. n:o 5165: 50) ja Köyliöstä (Esihist. os. n:o 8723: 151). Löytösuhteista on tarkka selostus seuraavissa teoksissa: W ilh. Lagus, Numismatiska anteckningar I —I I:
O m mynt funna i finsk jord, O tto A lcenius, Fyra anglosachsisk«tyska m yntfynd i Finland (1894—97), SM YA XXI: 2, C. A . N ordm an, Anglo«
Saxon coins found in Finland, joten löytöselostuksien yksityiskohtai«
nen toistaminen tässä on tarpeeton.
Ennenkuin ryhdymme tarkastamaan löydöissämme esiintyviä rahatyyppejä erikseen, luomme lyhyen katsauksen Tanskan varhai*
sempaan, viikinkiajan alkupuolen rahanvalmistukseen.
Vanhempien kulttuurimaitten, Ranskan, Saksan ja Englannin, sekä turkisrikkauksiltaan ehtymättömien Pohjoismaiden välillä olevan edul*
lisen asemansa vuoksi Tanska kohosi jo varhain korkealle kulttuuri*
tasolle. Se omaksui jokapäiväistä elämää varten tarpeelliset keksinnöt
1 R ahoja säilytetään S uom en K ansallism useon rahakam m iossa.
2 V alitettavasti osa R aision ja K uolajärven lö y tö ä o n m yöhem m in se k o ittu n u t keskenään.
ennen muita pohjoiseurooppalaisia kansoja. Rahanlyönti oli myös yksi niitä. Sen oppivat tanskalaiset jo aikaisin viikinkiajan alku*
puolella.
M utta kuten niin monen m uun Pohjois*Eurooppaan ensikertaa saapuneen ilmiön alkuperä, niin on myös ensimmäisten pohjoiseuroop*
palaisten, Dorestadin rahoja jäljittelevien rahojen lyöntipaikka ollut kauan aikaa väittelyn alaisena.1
Kansalliset näkökohdat ovat voimakkaasti, kuten tavallista, vai*
kuttaneet tämän kysymyksen sekä tanskalaisiin että ruotsalaisiin tut*
kijoihin.
H auberg on teoksessaan kutakuinkin vakuuttavasti todistanut raho*
jen tanskalaisen alkuperän,jahänen väitteensä oikeaperäisyyttä mielestäni tukevat eräät H aubergin mainitsemat Dorestadin rahoja muistuttavat, Hedeby*Slesvigissä vähän myöhemmin (vv. 940—60) lyödyt brakteaatit,2 jotka kuva*aiheittensa puolesta ovat verrattavissa kiistanalaisiin rahoi*
hin. Vaikka Birkasta, jossa ruotsalaiset tutkijat olettavat rahat lyö*
dyiksi, on niitä talteensaatu suhteellisesti monta, niin ovat ne siellä ainakin useimmissa tapauksissa varustetut renkaalla, josta ne ovat riip*
puneet ketjuissa, ilmiö, joka, kun ajattelemme tällä tavalla käytettyjä rahoja, osoittaa, että raha on valmistettu jossain muualla kuin löytö*
paikassa.3
Rahojen valmistusajasta tutkijat eivät myöskään ole päässeet yksimielisyyteen. H ildebrand pitää niiden lyöntiaikana 800*lukua, H auberg vuosien 870—900 välistä aikaa. N ordm an on taipuvai*
nen asettamaan niiden leimausajan lähemmäksi vuotta 800 kuin 900.
Lindqvistin mukaan on niitä lyöty jo 700*luvun lopulla.
Suomen viikinkiajan löydöistä puuttuvat mainitsemamme kaksi*
puoliset rahat ja brakteaatit kokonaan.
Tanskassa seurasi 900*luvun puolivälissä noin 30 vuotta käsit*
tävä aika, jolloin rahanvalmistus oli kokonaan pysähdyksissä, ja jolloin suuret määrät englantilaista rahaa virtasi sotakorvauksena maahan.
Vieraan rahan maahantuloa jatkui vielä senkin jälkeen, kun Sven Kaksiparta noin v:n 994 vaiheilla oli ryhtynyt uudestaan vahnista*
maan rahaa Tanskassa. M utta ulkolaisen rahan runsaasta käytöstä kait johtui, että lyönti oli vähäistä. Luultavasti Sven Kaksiparran rahanvalmistus oli vielä jonkinlaista kokeilua, minkä vuoksi hänen
1 H . H ildebrand, M ån ad sb lad et 1885, s. 128 seur.; sama, Sveriges M edeltid I, s. 776 seur. P. Hauberg, M y n tfo rh o ld og U d m y n tn in g e r i D anm ark in d til 1146, s. 35 s e u r , 106 seur., 188, ta u lu I. C. A . N ordm an, N o rd e n s äldsta m ynt, FM 1923, s. 15-32- Sune Lindqvist, B irkam ynt, F o rn v ä n n e n 1926, s. 307—332.
3 H auberg, ta u lu I 3 H auberg, s. 38.
- 24 -
rahansa eivät saavuttaneet kovinkaan laajaa levikkiä Tanskassa.1 O n ' olemassa tieto, että läheltä T urkua olisi löydetty m.m. Sven Kaksi*
parran raha,2 mutta sen kohtalosta ei ole tarkempia tietoja.
K n u t Suuren (1018—1035) rahat.
Tanskan varsinaisena rahalaitoksen järjestäjänä on pidettävä Knut Suurta. Hänen jälkeen jatkui rahanlyönti Tanskassa keskeytymättä.
Varsinaisena päämaanaan K nut Suuri piti Englantia, jonne hän heti Sven Kaksiparran kuoltua tuli kuninkaaksi v. 1014, mutta Tans*
kaan vasta veljensä H araldin kuoleman jälkeen v. 1018. Englannista opittiin rahanvalmistuksessa tarvittavat teknilliset menetelmät ja sieltä saatiin rahojen mallit yksityiskohtiaan myöten. N o in 60:sta Knut Suuren tanskalaisesta rahatyypistä on ainoastaan 2 puhtaasti kotimaista (käärme* ja hirviaiheiset)3 ja 1 saksalainen,4 m uut ovat päämaasta, jossa rahanvalmistustaito oli ainakin yhtä korkealla tasolla kuin Keski*
Euroopan maissa. Rahanlyöntimestareita kutsuttiin Englannista Tans*
kaan ja he näyttävät käyttäneen uudessa toimipaikassaan mukanaan tuomiaan leimasimia, mistä johtuu, että eräiden rahatyyppien alku*
perä on herättänyt tutkijoitten keskuudessa paljon erimielisyyttä.
Rahapajoja perustettiin Knut Suuren toimesta Tanskaan ainakin seuraaviin paikkoihin: Lund, Roskilde, Ringsted, Slagelse, Odense, Viborg, Orbaek, Ribe ja mahdollisesti Hedeby. Näistä on Lundissa lyöty eniten rahoja, niinhyvin Knut Suuren kuin seuraavienkin hallit*
sijoiden aikana.
Paitsi että Lundissa on valmistettu useimpia tyyppejä ja run*
saimmin, sikäläiset rahat ovat myös teknillisesti parhaita ja kirjoituk*
sensa puolesta vähimmin turmeltuneita. Painossa on myös huomat*
tava ero. Skånessa ja saarilla eli Itä*Tanskassa rahat olivat raskaam*
mat kuin Jyllannissa aina H arald Heinin (1076) hallitukseen saakka.
H änen kuoltuaan ilmeni sama eroavaisuus jälleen.
Kuninkaalla yksin oli valta lyödä rahaa, oikeus, jonka Knut Suuri omaksui Englannista. lOOOduvun loppupuolella näyttää Riben piispa kuitenkin saaneen puolet kaupungin rahatuloista.5 Rahanlyön*
nin oikeutta piispalla ei mainita olleen.
Suomen löydöissä on Knut Suuren rahoja kaikkiaan 21 kpl., joista 2 on epävarmaa. Eri löytöihin ne jakautuvat seuraavasti: Nou*
1 H auberg, s. 44.
2 N ordm an, s. 12, alaviitta 5.
3 H auberg, s. 45.
4 H auberg, ty y p p i 30.
5 H auberg, s. 62.
siainen 13, Lieto 2, Kuusamo 2, Raisio 1 (2?J, Raisio tai Kuolajärvi 1, Nastola 1 ja mahdollisesti Viipuri 1. Lyöntipaikkansa puolesta ne jakautuvat: Lund 6, Viborg 4, 0rbaek 3, Roskilde 2, Ribe 2, Sia*
gelse 1 ja lisäksi 3 Sigtunasta, Ruotsista, tuoduilla leimasimilla, mutta Tanskassa lyötyä rahaa. Lundin rahoja on siis meidänkin löydöissämme runsaimmin.
Saadaksemme jonkinlaisen kuvan löytöjemme tanskalaisista 1000*
luvun rahoista teemme lyhyesti selkoa rahojen kirjoituksista, kuva*
aiheista sekä yleensä niiden lyöttämistä valaisevista seikoista. Jos raha täydellisesti edustaa jotakin H aubergin kuvaamaa tyyppiä, niin tyy*
dymme ainoastaan viittaamaan hänen edellä mainittuun teokseensa.
L u n d i s s a leimatut ra h a t:
* ' 1.
Etus. + C N V T R E X D ' E N O R :
Takas. + C O D N P F M OL V I (oikeinp. kirjoitettuna).
P a in o l.6 6 g r. Löytöpaikka Raisio. H auberg 1, m uunnos. Tyypil*
linen Knut Suuren englantilaisen rahan jäljennös.2 Etusivun kirjoitus on selvä ja osoittaa rahan tanskalaista alkuperää. Takasivun kirjoitus on takaperoinen (»peilikirjoitusta») ja vaikeasti luettavissa. Kirjoitus osoittaa, että raha on valmistettu Lundissa ja että lyöntimestarina on ollut Godwine, nimi, joka jo esiintyi Sven Kaksiparran ja myöhemmin muitten hallitsijoiden lundilaisissa rahoissa; edelleen tunnetaan nimi Norjasta, Ruotsista ja Englannista, mistä viimeksimainitusta maasta se on peräisin.3
2.
Etus. v C I I V T R E X D E I I O R : Takas. h O ' D ) l - - I I O L V H C
P. 1.36 gr. Lp. Nastola. H auberg 1, m uunnos. Takasivun kir*
joitus on takaperoinen; siitä ilmenee, vaikka epämääräisesti, että lyönti*
paikka ja mestari ovat samat kuin edellisessä.
* 3.
Etus. + E N R O H + T : E — EOIR Takas. M.x I. — IM .* E EO. IHM- II
P. 1.42 gr. Lp. Nousiainen. H auberg 2. K uuluu samaan Knut Suuren englantilaiseen tyyppiin kuin edelliset.4 Rintakuvan ympärys*
kehä on säännöllisen pyöreä. Molempien sivujen kirjoitus on tur*
meltunut.
1 T äh ti n u m e ro n edessä tarkoittaa, että kirjoitukseen liitty y ra h a n kuva.
2 Vrt. B. E. H ildebrand, A nglosachsiska m ynt, tau lu 5, ty y p p i A.
3 H auberg, s. 105.
1 Hildebrand, tau lu 5, ty y p p i A, m u unn. a ia b.
* 4.
Etus. + --- + I I O - - D T I Takas. + C - - HO - -
P. 1.63 gr. Lp. Nousiainen. S M Y A X X I : 2, k. 16. Etusivulla on sama kuva^aihe kuin H auberg 6:n takasivulla, takasivu = H a u b erg 3.
Kyyhkysen pään ympärillä ei ole sädekehää. Kummankin sivun aiheet ovat anglosaksilaista alkuperää. Etusivu on Ethelredin G * ty y p p iä 1 ja takasivu Knut Suuren E»tyyppiä.2 Kirjoitukset ovat m olemmin puo=
lin epäselvät, mahdollisesti myös turmeltuneet. Takasivun perustalla on leimauspaikkana pidettävä Lundia. Paino on suurempi kuin Hau*
berg 3 tai 6.
5.
Etus. + C N V T R EXS P
Takas. + D O R M 0 D O N SI H :
P. 0.92 gr. Lp. Nousiainen. SM Y A XX I: 2, k. 23. H auberg 17.
6.
Etus. + REXSP
Takas. — D O R M O---
Palanen edellisen kaltaisesta rahasta. Lp. sama.
* 7.
Etus. + C N V T R EXS P Takas. + D O R M u u O N S I H T
P. 0.92 gr. Lp. Nousiainen. H auberg 17. Leimattu vain toi»
sesta päästä pyöreälle levylle. Osa kirjoituksesta langennut ulko*
puolelle.
N äm ä kolme rahaa muodostavat historiallisesti mielenkiintoisen ryhmän. Knut Suurta kutsutaan niissä nimellä Rex Sveonum ja lyönti*
paikkana mainitaan Sigtunan kaupunki Ruotsissa. Knut Suuri ei his*
torian tietämän mukaan ole koskaan hallinnut Sigtunaa. Senvuoksi arvellaan, että hänen aikomuksenaan oli valloittaa osia Ruotsista ja että hän sitävarten on lyöttänyt rahoja jo edeltäkäsin. Lyöntimestarina on ollut englantilainen T horm od, jonka nimi esiintyy useissa saman*
aikaisissa ruotsalaisissa A n u n d Ja kobin rahoissa, mutta on tuntema*
ton muista tanskalaisista ja myös englantilaisista rahoista. H än on todennäköisesti ollut Knut Suuren palveluksessa Tanskassa ja käyttä*
nyt Sigtunasta mukanaan tuomia leimasimia.3 Tyyppi on anglosaksi*
lainen; etusivullakin, jonka esikuvaa ei voida määrätä, ilmenee varsin selvästi anglosaksilaisia piirteitä. Takasivu on Knut Suuren englanti*
laista H*tyyppiä.
1 Hildebrand, ta u lu 5.
2 H ildebrand, tau lu 6.
3 H auberg, s. 46.
- 26 -
21 23
Kummankin sivun kirjoitus on epäselvä. Etusivulla on vartalo*
kuva, panssari yllä ja kruunu päässä
Takasivulla on neljän kaarevan viivan m uodostama risti. Kun*
kin viivan mutkassa on pieni risti. Kuvan ja kirjoituksen väliltä puuttuu kehä. P. 0.50 gr. Lp. Nousiainen.
Raha kuulunee H aubergin tyyppiin 18. Takasivun pienet ristit ovat tyypillisiä Knut Suuren rahoille. Sama ristimuoto tunnetaan englantilaisista sceattae*rahoista ja myöhemmin saksalaisista Duisburgin rahoista.1
* 8.
Puolikas. Lp. Nousiainen. H auberg 21. Etusivun tyylitelty käärmeaihe lienee tanskalaista alkuperää, vaikkakin sama aihe esiintyy englantilaisissa sceattae*rahoissa. Takasivu on Knut Suuren englanti*
laista G*tyyppiä ja sen perustalla voidaan k.o. tanskalaista muotoa pitää Knut Suuren aikaisena.
R o s k i l de, missä leimattuja rahoja siirrymme seuraavassa tarkas*
tamaan, oli Knut Suuren aikana valtakunnan toiseksi tärkein rahan*
valmistuspaikka,2 josta rahaa on laskettu liikkeelle huomattavia määriä.
1 Hauberg, s. 110.
2 Hauberg, s. 71.
