uomen Plfuseo.
fwnskf Hfuseum
XXII
1915
H E L S I N K I
K. F. PUROM IEHEN KIRJAPAINO 0.»Y.
}
FINSKT MUSEUM
XXII
1915
S U O M E N M U S E O F I N S K T M U S E U M
SU O M EN MUSEO
XXII
1915
H E L S I N K I 1915
H e l s i n k i 1 9 1 5 ,
F . P u r o m ie h e n K ir ja p a i n o O .-
Hj. Appelgren=Kivalo: Kansallismääräyksistä m uinaistieteessä... 1
J. R. Aspelin: Norjan ja Perman välisiä suhteita... 52, 78 ]. I.aherma: 8 muromalaista kalloa myöhemmältä rautakaudelta . . . . 62
N. Liakka: Ilmajoen m u seo ... 46
K. K. Meinander: Suomen kaupunkien lipuista... 36
N . Puukko: A sutustarina... 45
Juhani Rinne: Johannes Reinhold A spelin... 53
» Kysymys muinaistieteellisestä virastostamme ... 79
A. M. Tallgren. Pronssikautisia valimia ItäsVenäjältä ja Siperiasta 67 » M inusinskin arohaudat... 91
L. O. Th. Tudeer: Rahalöydöt Suomessa v. 1914... 28
Turussa leimatut ra h a t... 48
Suomen M uinaismuistoyhdistyksen vuosikertom us... 101
Suomen Muinaismuistoyhdistyksen tilit... 108
KXWuotispäivänä 2 p. Joulukuuta 1913.
Semmoisena päivänä kuin tämä, jolloin Mathias Aleksanteri Castrénin syntymästä on kulunut umpeen 100 vuotta, muistelee Suo*
men Muinaismuistoyhdistys kiitollisuudella tämän tieteen suurmiehen laajoja suunnitelmia Suomen suvun alkuperän selvittämiseksi ja sen aikaisimman kotiseudun löytämiseksi.
Vaikka etupäässä kielentutkija, käytti Castrén ensimäisenä näitä tarkoituksiaan varten todistuskappaleina myöskin muinaisjäännöksiä, etupäässä hautauspaikkoja, joita hän verrattain suuressa määrässä kai*
vauttikin. Castrén luuli voivansa otaksua, että suomalaisten alkukoti oli etsittävä Altaivuoriston tienoilta ja muutkin tutkijat ovat häntä seuraten muinaistieteenkin alalla otaksuneet samaa mahdollisuutta.
Tästä syystä ja kun, oikeastaan perusteita siihen selvittämättä, muis*
sakin maissa, muinaisjäännöksien nojalla hyvinkin laajassa määrässä sekä usein aivan mielivaltaisesti tehdään kansallisuusmääräyksiä, ei liene sopimatonta tässä Seurassa, jonka tehtävänä ennen muita on Castrénin muinaistieteellisen perinnön hoitaminen ja kartuttaminen, tällä hetkellä ottaa puheeksi, missä määrässä muinaistieteelliset ainekset voivat va*
laista kansallisuuskysymyksiä ja miten niitä siinä on käytettävä sekä sen ohessa erityisesti pitää silmällä suomenheimoja koskevia kansalli*
suustutkimuksia.
Kansallisuuden varsinaisena määrääjänä on se kieli, jota kansa puhuu tai säilyneiden kirjoitusten mukaan muinoin on puhunut, jos kohta siitä poikkeuksiakin joskus lienee huomattu. Mutta ihmiskäden ja teollisuuden tuotteet eivät ole yhtä selviä kansallishengen ilmauksia.
Kuka voi näet varmuudella sanoa että esim. hauta, asunnon tahi lin*
nan jäännös, josta ei ole mitään historiallisia tietoja olemassa, on sen tai sen kansan rakentama? Kuka uskaltaa kivikirveestä tai pronssi*
kauden tikarista, johon ei tekijä ole pannut omaa eikä kansansa nimeä, eikä muutakaan kirjoitusta, väittää sen olevan jonkun nimel*
tään tunnetun kansan perua, ellei kirjallisista lähteistä tiedetä löytö*
seudulla siihen aikaan, jolta tuo esine on, määrättyä kansaa asuneen, taikka ellei muista tunnetuista oloista vertailun kautta voi saada aina*
kin jotain pohjaa arveluille. Jota vanhempia aikoja tutkimme sitä vaikeammiksi tulevat kansallisuusmääräykset, ja itsessään ne olisivat vielä historiallisinakin aikoina yhtä vaikeita, elleivät juuri kirjoitetut lähteet silloin antaisi enemmän tai vähemmän selviä viittauksia siitä, mikä kansa kullakin paikkakunnalla määrättynä aikakautena asui.
- 2 -
Mutta vaikkapa tällaisiakin tietoja on, jääpi muinaisjäännösten kansallinen nimittäminen usein kuitenkin häilyväksi sen vuoksi, että tutkittavalla paikkakunnalla samalla aikakaudella huomataan useampia eri kultturi* ja tyyliryhmiä edustettuina, jotka välistä pysyvät toisistaan erillään, mutta tavallisesti ovat monella tavalla toisiinsa sekaantuneet.
Millä tavalla tällaisissa oloissa muinaisjäännösten tekijäin kansallisuus on tulkittava, on kysymys, jonka selvittäminen on ylen tärkeä jo yksin muinaistieteellisen tutkimusmetodinkin täydellisentämisen takia.
Muinaistieteen ensimmäinen tehtävä on kultturikannan, sen virtaus*
ten ja paikallisen leviämisen selvittäminen, sekä eri viljelysjaksojen kro*
nologian rakentaminen. Mutta kansallisuusmääräyksien mahdollisuus, kuinka tärkeät ne itsessään ovatkin, on asetettava vasta toiseen si jaan.
Syistä, joita äsken mainitsin, on mielestäni selvää että viimeksi*
mainitut tutkimukset oikeastaan ovat aloitettavat historiallisesta ajasta, jolloin tutkittavalla seudulla varmaan tiedetään erästä nimeltään tunnet*
tua kansanheimoa asuneen, joka tieto antaa tukea ja pohjaa muinais*
jäännösten kansalliselle nimittämiselle.
Tähän tarkoitukseen on, samoin kuin muihin muinaistutkimuk*
siin, tietysti käytettävä sekä kiinteitä muinaisjäännöksiä että löytö*
kaluja, mutta viimeksimainitut ovat kuitenkin rikkaiden ja vaihtelevien muotojensa takia, jotka selvemmin kuin edelliset kuvastavat hienoim*
piakin mytoloogisia, esteettisiä ja teknillisiä eroavaisuuksia ja virtauk»
sia, tulleet ylen tärkeiksi, koska näet niiden avulla helpommin voi eroittaa ulkomaalaista vaikutusta kotimaisesta teollisuudesta ja koska ne antavat runsaita ja luotettavia kiinnityskohtia aikamääräyksille.
Muinaiskaluja kansallisia määräyksiä varten arvostellessa, on rat*
kaiseva merkitys sillä esteettisellä koristeaiheen käsityksellä sekä tek=
nillisellä taidolla ja kätevyydellä, millä seppä on suorittanut työnsä.
Tämän ohessa on muinaiskalujen suhteellisesti suurempi tai pienempi lukumäärä eri ryhmissä tietysti tärkeä, vaikka ei ratkaisevaa laatua.
Näitä seikkoja silmällä pitäen on tutkittavan paikan ja aikakauden rajoissa aineksista ensiksi eroitettava kaikki ulkomaiset eli suoranaiset tuontitavarat eli t. s. sellaiset, jotka ihan samanlaisina ovat kotoperäisiä toisella paikkakunnalla, niistä, joissa ei mitään vierasta vaikutusta voi huomata, ja jommoisia ei ainakaan muuta kuin poikkeuksina tapaa tutkittavan maan ulkopuolella.
Jos tuontitavarat kotimaisiin verraten ovat harvalukuisia, voi sellaisista oloista suurella todennäköisyydellä vetää sen johtopäätöksen että tämän alueen kotimaiset muodot juuri ovat sen kansan jättämiä, jota historiallisten tietojen mukaan tuohon aikaan siellä asui.
Mutta näin yksinkertaisia ja selväpiirteisiä olosuhteita harvoin tapaa. Tavallisesti löytyy myöskin suuri joukko väli* ja sekamuotoja
joiden kansallisesta määräämisestä riippuu, onko puheenalaisen alueen alkuperäinen väestö itse ollut vieraita vaikutuksia vastaanottavalla kan*
nalla, vai onko siellä siirtolaisina asunut vierasta kansallisuutta.
Löytyy näet esineitä, joita on tehty vieraan taide* tahi kuvioitus*
tyylin täydellisellä ymmärtämisellä ja vieraan teknillisen tekotavan tuntemisella, mutta joiden koristeaiheet tai muodot jossakin määrin eriävät niistä, jotka tyylin emämaassa samaan aikaan olivat tavallisia.
Semmoisia ovat esim. ne kaksi tunnettua Suomesta löydettyä ruot*
salais*permalaista miekanpontta kansainvaelluksien ajalta (kuvat 10, 11), joista kohfsillään tulen antamaan tarkempia tietoja. Samaa voi sanoa Venäjällä Smolenskin läänissä y. m. asuneiden skandinavilaisten varjakkain metalliteoksista, joissa alkuperäinen tyyli ja tekotapa ovat täydellisesti säilyneet. Ja jos siirrymme vielä etelämmäksi Mustan*
meren rantamille on sikäläisten kreikkalaisten siirtokuntien piirissä säilynyt taide, joka on ottanut palvelukseensa ympäröivien skytalais*
heimojen aiheita ja niitä omaan kreikkalaiseen tyylikaavaansa muodos*
telleet. Tällaisia »paikallismuotoja« selittää M ontelius1 - varsinkin jos niiden rinnalla tapaa selviä samantyylisiä tuontitavaroita - aivan oikeen todistuksiksi siitä, että tutkimuksen alaisessa maassa on vaki*
naisesti asunut jokin toiselta kultturialueelta kotoisin ja toista kan*
sallisuutta oleva väestö eli siirtokunta, joka, jonkun verran toisenlai*
sissa oloissa eläen, emämaansa kanssa on ylläpitänyt kanssakäymistä ja siten säilyttänyt perinnäisen taidekäsityksensä ja taitonsa.
Mutta jos - niinkuin Suomen myöhemmän rautakauden kalus*
toa arvostellessa on tehty - lukisi kaikki muinaiskalut, joissa jotain vierasta piirrettä huomaa, ulkomaalaisten siirtolaisten työksi, tekisi suuren erehdyksen. Se johtaisi näet helposti siihen tulokseen, että se kansallisuus, joka oikeastaan on ollut vain pienenä siirtolaisjouk*
kona siroiteltuna maahan, olisi ollut maan pääväestönä. On näet sel*
laisiakin »paikallismuotoja», joista selvään näkee, että niiden tekijät joko tieten ja taiten ovat muuttaneet ulkoapäin saatuja aiheita ja sikä*
läisiä kuvioitustyyliä, tehden niistä jotain itsenäistä, taikka, niitä ym*
märtämättä, ainoastaan orjallisesti ja vääristelemällä jäljentäneet saatuja esikuviaan, molemmissa tapauksissa noudattaen maansa omaperäisissä muinaiskaluissa ilmenevää käsitys* ja tekotapaa. Esimerkkinä itsenäi*
sesti käsitellyistä kopioista voi pitää sitä norjalaisesta kädestä lähtenyttä symmetristä, alkuaan itämaista kuvaryhmää, minkä kuva 34 esittää ja jonka aihetta väkivaltaisesti on pakoitettu mukautumaan skandinavi*
laisen tyylin oikullisiin keksintöihin. Väärin käsitettyjä orjallisia jäl*
jennöksiä taas ovat esim. monin paikoin Pohjoismaissa löytyvät
1 O. Montelius, N är kommo svenskarne till Finland? Finsk Tidskrift 1898, T. XXXXIV, sivu 87.
- 4 -
kopiot arapialaisista1 ja bysantinolaisista hopearahoista, arapialaisista hopeakoristeista sekä niistä itämaisista aiheista, joista koht’sillään tulen puhumaan. Semmoiset muodot luonnollisesti osoittavat vain sitä, että maan alkuperäinen eli pääväestö on ollut liike* tai muussa yhteydessä muiden kansojen kanssa, heiltä saanut kultturilainoja ja niitä muodostanut omalla tavallaan ja oman kauneusaistinsa mukaan.
Lyhyesti sanottuna on siis käsitykseni se, että kansallisuusmää*
räyksissä tutkittavan alueen kalustossa on eroitettava 1) ulkomaalaiset tuontitavarat, 2) ulkomaalaisten tutkittavassa maassa tekemät »paikallis*
muodot», 3) alkuperäiset kotimaiset muodot ja 4) kotimaisen pää*=
väestön tekemät jäljennökset ulkomaalaisten mallien mukaan. Selvää on että näistä kaksi ensiksi mainittua ryhmää saa kansallisen nimensä alueen ulkopuolelta, niiden emämaan väestön mukaan, jota vastoin kahta viimeistä on pidettävä alueen kansallisuudeltaan historiallisesti tunnetun väestön omina.
Paikkakunnalla, missä on runsaasti eri väestöjen yksityishautoja ja niitä on huolellisesti tutkittu, voidaan, niinkuin Knut Stjerna2 Born*
holmin saarella on tehnyt, tilastollisesti näyttää väestöjen tuloa ja pois*
muuttoa. Mutta joka tapauksessa täytyy kansallisuusmääräysten kui=
tenkin aina palautua takaisin yllämainittuun muinaiskalujen vertailuun perustuvaan ryhmittämiseen ja arvostelemiseen.
Kun näin on saatu selville maan pääväestön kansalliset ja perin*
nölliset muodot, voidaan suuremmalla menestyksen toivolla jatkaa tutkimuksia historiallisen ajan ilmiöistä taaksepäin askel askeleelta, vuosisata vuosisadan perästä niin kauvas kuin ja niille maille, missä noita perinnäisiä muotoja vielä on löydettävissä. Jos kansalliset jäljet muinaisuuden hämärässä haihtuvat, saa muinaistiede vastaiseksi tyy*
tyä ainoastaan kultturioloihin rakennettuihin arveluihin, kunnes kenties jonkun onnellisen sattuman kautta uusia kirjallisia muistomerkkejä nykyään tunnettua historiaa vanhemmilta ajoilta löydetään, jotka arkeo*
loogisille kansallisuusmääräyksille voivat antaa varmempia viittauksia.
#
Jos nyt kysymme missä määrin muinaistiede voipi valaista Suo*
men suvun alkuperää ja asuinpaikkoja eri aikakausina, täytyy meidän silmällä pitäen yllämainittuja näkökohtia vastata että noita tutkimuksia ei voi aloittaa vanhimmista ajoista, eikä Altain juurilta, vaan niiltä seuduilta, missä Nestorin krönikan ja muiden luotettavien lähteiden mukaan historian koittaessa suomensukuisia heimokansoja varmaan
1 Vrt. kirjoitustani Barbariska efterbildningar af orientaliska mynt. Finskt Museum 1898 sivu 25, kuva 4.
a K. Stjerna, Bidrag till Bornholms befolkningshistoria under järnåldern, Ant.
Tidskr. f. Sverige, osa 18.
\
on asunut ja joissa niitä vieläkin asuu, eli t. s. Suomenlahden ran*
noilta, Pohjois*Venäjän lakeilta ja Uraalin vuoriston kummaltakin puo*
lelta. Ja silloin on otettava selko siitä, mitkä kuvioitusaiheet, mikä taiteellinen käsi tyskan ta ja tekniikka suomalaisille heimoille ovat olleet omituisia ja tunnusomaisia.
Pyydän tässä tilaisuudessa saada muutamilla esimerkeillä näyttää, minkälaisten vaikutusten alaisina muutamat näistä heimoista etupäässä Permalaiset ja Suomalaiset, historian koiton aikoina ovat olleet, ja sen ohessa huomauttaa eräistä kuviollisista eli ornamenttaalisista ja tek*
nillisistä seikoista, joista luullakseni voipi olla apua näille kansallisuus*
määräyksille. Otan puheeksi ainoastaan muutamia semmoisia muinais*
kaluryhmiä, joissa ihmis* tai eläinaiheita esiintyy, koska nämät sek vemmin kuin muut kuvastavat eri kansallisuuksien taiteellista käisitystä ja esittämistaitoa. Kun tällöin tulen koskettelemaan esinemuotoja, joiden alkuperää tähän saakka on hyvin vähän taikka ei ollenkaan tutkittu, olen pakoitettu niiden syntymis* ja leviämisseikkoja pohti*
maan vähän laajemmin, jotta niiden käsittelyä suomalaisilla alueilla voidaan oikein arvostella.
Ylen tavallinen aihe Perman rautakaudella on karhunpää reliehvi*
kuvana, joka esitetään päältäpäin katsottuna, niin että korvat, silmät ja sieramet sekä kaksi etukäpälää, toinen toisella toinen toisella puolen päätä levitettyine kynsineen näkyvät. Se kuvataan joko yksinäisenä tahi kolme päällitysten, taikka myös rinnatusten (kuvat 1, 2, 25—28).
Yhtä tavallinen aihe on karhu kokonaisuudessaan, joka monessa asennossa esitetään täysiplastillisena: neljällä jalalla seisovana, samoin kahdella tai puuhun kiipeevänä sekä istuvana, niinkuin kuvat 3, 4, 5 ja 6 osoittavat. Nämät aiheet ovat itäänpäin levinneet aina Keski*
Siperiaankin (kts. kv. 2, 26, 28), mutta sikäli kuin olen voinut huo*
mata, ei niitä rautakaudella muuta kuin harvinaisuuksina tapaa noita Per*
man aloja ulompana ja silloinkin aina täydellisesti permalaisina teoksina - niinkuin esim. Mortensnäsistä Ruijassa löydetty eläinkuva (Aspe*
lin, Antiquités kuva 1673), jos se karhunkuvaksi on selitettävä - ja ovat ne senvuoksi alkuperäisinä permalaisina pidettävät.
Olen jo ennen, toisessa paikassa,1 huomauttanut hivven suuresta merkityksestä permalaisessa taiteessa. Tämä aihe on tosin ollut laa*
jalti muuallakin käytännössä, niinkuin Etelä*Venäjällä, Kaukasiassa, skyytalaisilla alueilla ja Siperiassa, mutta kuitenkaan ei voi epäillä sen kotiperäisyyttä Kamajoen ja Uralinkin tienoilla, missä hirvi, samoin kuin edellämainitutkin eläimet, kuuluu metsien ja vuoristojen asuk*
1 Hj. AppelgrensKivalo, Die Grundziige des skythisch*permischen Ornament*
stiles, Suom. Muinaism. Yhd:n Aikak., osa XXVI.
- 6 -
Kv. 6. Petshora, Sopljess. */i.
kaisiin ja jo pronssikaudella sai omituisen ilmimuotonsa (kuva 7), mikä sittemmin muuttuneissakin hahmoissa ja muihin aiheisiin se*
kaantuneena eli ainakin ajanlaskumme ensi vuosituhannen keskipaikoille.
Eräs kotimainen aihe, joka niinikään Permassa oli hyvin suo*
sittu on plastillinen nelijalkainen eläin, jonka pää on painettu alas, niin että turpa on kiinni maassa ja suu avoin, ikäänkuin ruohoja syöden ja jota sen vuoksi olen nimittänyt laitumella olevaksi eläimeksi (kuvat 8 ja 9); mutta luultavasti sekin monessa tapauksessa tarkoitti karhua. Tämä aihe on kyllä levinnyt lännemmäksikin ja tava*
taan Suomessa vastaiseksi vain yhdessä suomalaista tekoa olevassa avoimessa rengassoljessa myöhemmän rautakauden keskipaikoilta (X tai XI vs.), kuva 12, mutta lienee jo 600*luvulla ollut Suomessa tun*
nettu. Meillä on näet kaksi tässä suhteessa huomattavaa kullattua pronssista miekanpontta kansainvaelluksien ajalta, kumpikin esittävä käpälillään makaavaa nelijalkaista (kuvat 10, 11). Tämä eläin on tosin
Kv. 7. Perma. '/».
syntyynsä ja ornamentiikkaansa nähden lähimmässä yhteydessä sen levällään makaavan, selkäpuolelta kuvatun eläimen kanssa (vrt. siv. 11), jonka näemme matalien skandinavilaisten kupurasolkien pinnassa1 mutta sen korkea, täysiplastillinen muoto avonaisine kitoineen, maa*
han painettuine päineen, joka ulkonee seljän puoliympyräisestä ääri*
viivasta, on outo skandinavisissa maissa, eikä sieltäpäin saa selitystään2.
Näyttää päinvastoin luultavalta että sellaiset permalaiset kuvaeläimet kuin kuva 9 esittää, ovat vaikuttaneet noiden ponsien muovailuun.
Mutta jos tarkastamme miten tämä aihe viimeksi mainituissa esi*
neissä on käsitelty ja sitä tekniikkaa, millä työ on suoritettu, täytyy meidän tunnustaa että nuo miekanponnet ovat skandinavilaisen mie*
hen tekoa, miehen, jonka tiedossa on ollut ja joka on tottunut käyttä*
mään semmoisia aitoskandinavisia aiheita kuin nauhaeläinkiemurat pon*
nessa kuva 11 ja naamoilla täytetyt päärynänmuotoiset reidet kuvassa 10. Samaa todistavat silmien ja reisien kohdalla olevat granaatti*
1 Vrt. MUller, Ordning II kuva 529, 530.
8 Vrt. K. Stjerna A. T. f. Sv. osa 18, s. 152, 153.
upotukset ponnessa kuva 11 (nyt osaksi hävinneet) ja sirosti kaiverre*
tut »rintaluut» sekä niellon käyttö ponnessa kuva 10, joita omitui*
suuksia tapaamme saman ajan tanskalaisissa ja ruotsalaisissa eläin*
soljissa (vrt. Muller, Ordning II, kuvat 529, 530 ja K. Stjerna, Ant.
- 8 -
Kv. 9. Perman 1. Tsherdyn, Fedorova. V
Kv. 10. Suomi, Vesilahti. ',/1. Kv. 11. Suomi, Vöyri. '/i.
Tdskr. f. Sv. X V III: I, kuva 51). Nämät esineet siis ovat esimerk*
kejä sellaisista »paikallismuodoista», joita Suomessa asuneet, mutta toisesta maasta kotoperäiset, skandinavilaista kansallisuutta olleet sepät, osaksi ruotsalaista osaksi permalaista aihetta käyttämällä, ovat emä*
maansa tyyliin muodostaneet.
Se laitumella oleva eläin taas, jonka näemme rengassoljessa kuva 12, on tykkänään toista tekoa. Itse solki, vaikka se on harvinainen
korusolki, kuuluu tyyppinsä puolesta siihen Suomen myöhemmällä rautakaudella tavalliseen, mutta Skandinaavialle vieraaseen ryhmään isoja n. s. hevosenkengän muotoisia solkia, joiden 8*särmäisistä pon*
sista nousee neljä nastaa kummastakin. Nastat ovat tavattoman pitkät ja niiden keskitse, poikkipäin juoksee puhkinainen ristikontapainen
Kv. 12 a, b, c. Suomi, Huittinen. */«.
pöytä, jonka kumpainenkin 1 kapeneva pää ponsien sivuilla häntänä liittyy soljen renkaalla seisovaan eläimeen.
Mitä nyt eläimen muovailuun tulee, ei siinäkään voi huomata yhtään ainoata skandinaavilaista piirrettä. Eläin on vapaasti seisova, mutta rappiomuoto, jossa alkuperäisestä »laitumella olevasta» ei ole muuta jäljellä kuin realistisia osakohtia puuttuva yleispiirteinen haah*
1 Soljesta on toinen puolisko polttoroviolla sulanut muodottomaksi tönkiksi, mutta eheänä säilyneestä (ylemmän kuvan oikeanpuolimaisesta) puoliskosta voi päät*
tää toisenkin olleen samanlaisen. Kuva 12 siis esittää soljen entiselleen korjattuna.
- 10 -
mottelu, jommoinen kaikilla suomalaisilla kansoilla siihen aikaan suu*
remmassa tai vähemmässä määrässä oli tavallinen.
Kv. 13. Perman 1. Tsher* Kv. 14. Perman 1. Tsher* Kv. 15. Tambovin 1.
dyn, Podbobyka. lji. dyn, Podbobyka. Koshibejevskaja. \'i.
Kv. 16. Ruotsi. Gotlanti. '/i
Kv. 18. Suomi, Mikkeli */s. Kv. 17. Perman 1. Wesym. */i.
Tekotavaltaan on se, niinkuin suomalaisissa teoksissa usein näkee, tasapaksu levynkaltainen (niinkuin ponsien päällinen ristikkopöytäkin) tasaisiksi ja suorakulmaisiksi viilatuilla syrjillä. Tuo valamisen jäl*
keen tapahtunut saumojen puhdistaminen ja sirosteleminen on me*
nettelytapa, jota Suomen suvun aloilla verrattain säännöllisesti tapaa
ainoastaan Suomessa ja Itämeren maakunnissa ja lienee se opittu ger*
maanilaisilta naapureilta. Tämä länsimainen piirre ei kuitenkaan ole sitä laatua, että se millään tavalla voisi muuttaa esineen epäskandi*
naavilaista luonnetta ja on solki siis pidettävä muotona, jossa perma*
laista aihetta on jälitelty tavalla, joka on ominainen toiselle tässä maassa ainakin jo silloin olleelle, nim. suomalaiselle kansanainekselle.
Kv. 19. Kertsh. */«. Kv. 20. Kertsh. s,'«.
Kv. 21. Taurian 1. Krim. */io. Kv. 22. Etelä*Venäjä. 8».
Kv. 23. Siperia. Trifanova. 3/t.
Tässä täytyy myös mainita eräs aihe, jonka alkuperää sekä typo*
loogisia ja leviämisseikkoja vielä on hyvin vähän tutkittu, mutta joka vaihtelevissa muodoissa sekä ennen että jälkeen ajanlaskumme alkua esiintyy monialla Europassa. Tarkoitan sitä nelijalkaisen kuvaa, joka esitetään päältä eli selkäpuolelta katsottuna, levällään makaavana, sääret hajallaan ruumiin kummallakin puolen. Permassa on se kotiutunut kolmessa muodossa ja kuvataan joko paljaaltaan semmoisenaan (kuvat 13, 14, 15) tahi suipposoikeaan kehykseen rajoitettuna (kuva 17) taikka vielä - vyösoljissa - suorakaiteen muotoisessa kehässä (kuva 29).
Voimatta tässä tarkemmin ottaa puheeksi tämän aiheen siirty*
mistä Skandinaaviaan ja Suomeen, tahdon vain huomauttaa että aihe kehyksettömässä muodossa on tavattu Ruotsista (kuva 16) ja on niin
- 12 -
ollen täysi syy olettaa sen saapuneen Suomeenkin, vaikka se ei vielä maan kätköistä ole tullut ihmisten ilmoille. Mitä tulee soikean ke*
hyksen eläinaiheeseen, yhdyn Ingv. U ndsetin1 mielipiteeseen soikeiden kupurasolkien synnystä, kun hän lausuu että soikeaan kehään suljettu eläimenkuva (kuva 17) on pidettävä solkikupuraksi muuttumisen väli*
muotona. Ja jos kohta kansainvaellusajan pienet sileät pyöreänsoikeat kupurasoljet2 ovatkin katsottavat tämän solkiryhmän prototyypeiksi yleensä, on kuitenkin varmaa että se Karjalassa ja yleensä Itä*Suomessa tavallinen soikea kupurasolki, jossa levällään oleva eläin esiintyy (kuva 18) on suipposoikean muotonsa saanut juuri tuosta permalaisesta kehysmuodosta. Mainituissa karjalaisissa soljissa on kyllä skandi*
navisiakin piirteitä3, jotka niistä tekevät jonkunlaisia sekamuotoja, mutta niiden tekotapa - valinmuotista puhdistamattomana selventä*
mättömin kuvioin käytäntöön otto y. m. seikat - osoittavat niitä kui*
tenkin riittävästi Suomen suomalaisten seppien työksi.
M utta vyösolkiinkin liittyneenä tämä eläin permalaisena lainana on tullut Suomeen.
Vanhin muoto tätä esinelajia on okasolki eli se laji, jossa paljin ei ole liikkuvana kappaleena renkaan tyvessä, vaan kiintonaisena ka*
rana eli okaana sen etulaidassa ja on semmoista soikea käytet*
täessä vyöhihnan pään, sen renkaan läpi pujotettua, täytynyt kään*
tää taaksepäin okaaseen kiinnitettäväksi. Tällaiset yleisiltä piirteil*
tään suorakaiteen muotoiset soljet, joita koristaa milloin jalopeuran, milloin sfinksin tai jonkun muun mytoloogisen eläimen tahi ryhmän kuva (kuvat 19—22) olivat tavalliset kreikkalaisissa siirtoloissa Mustan*
meren rannoilla ja näkyvät sieltä levinneen laajalti pohjoiseen ja koilli*
seen Itä*Venäjälle ja Siperiaan, jossa ne ovat kotiutuneet ja saaneet vaihtelevia m uotoja.4 Yhden niistä näyttää kuva 23.
Okasoljen muututtua paljinsoljeksi, milloin kiintonaisella, milloin liikkuvalla renkaalla, säilytti sen hihnanpitäjä Kreikasta perityn suora*
kaiteen muodon (kuva 24) ja useissa tapauksissa soljen alalaidassa olevat silmukset riippeitä varten. Permassa saavutti se silloin aivan itsenäisen kansallisen loistoaikakauden. Solki kehittyi tavattoman suu*
reksi (155 mm) ja kreikkalaisten kuvien sijaan sai se aitopermalaisia aiheita, niinkuin esim. karhunpään (kuva 25—28), hirvenpään (kuva 26),
1 Ingvald Undset, Til kundskab om vor yngre jernalder, Kristiania Videns skabssSelskabs Forhandlinger 1890, N :o 3, pag. 11.
2 Aspelin, Muinaisj. kv. 1234. - Stjerna, m. t. kv. 132, 133.
3 Puheenalaiset soljet ovat 1100* ja 1200*luvuilta, mutta niiden alkum uodot, joita emme vielä ole onnistuneet löytämään, ovat todennäköisesti noin 600 ä 700*
luvulta, koska niillä on jonkunlainen yhtäläisyys sellaisten solkien kanssa kuin S. Muller, Ordning, kuvat 529, 530, 532—534; K. Stjerna A. T. kuva 134, 135.
* Vrt. myös IImii. Apx. Kom. A jib öoM i pu cynK om , 3a 1882—1898 r.; kuva 1966. - ^IpeBH. 6acc. p la n . Oku h KaMi.i, Taulu I kuva 14 ja Taulu II kuva 1 y . m.
profiiliin kuvattuja nelijalkaisia (kuva 27, 28) ja myöskin levällään olevan eläimen (kuva 29). Permalaisia uutuuksia ovat vielä ensiksi*
kin renkaan kummassakin kiinnityspäässä esiintyvä eläimenpää ja sen keskikohdalla palkimen kärjen alla yksi tai kaksi samanlaista (kuvat 26, 28, 29) sekä toiseksi palkimen kantapuolen muodostaminen eläi*
men (karhun?) pään kaltaiseksi (kuva 28).
Kv. 24. Taurian 1. Krim. 2Ai. Kv. 25. Kama. Sagarje.
Kv. 26. Tomskin 1. Narym. */». Kv. 27. Gljadenovin muinaislinnasta lähellä Kamajokea. ’/».
Kv. 28. Tomskin 1., Kv. 29. Tobolskin 1., Kv. 30. Suomi, Narym. '/>. Filinsk. 5/1 2. Huittinen. ‘/t.
Tämä itsenäinen ja kansallinen koristelutapa oli siksi voimallinen, että se tuskin on voinut olla jälkiä jättämättä sen varsinaisen piirin ulkopuolelle. Suomesta ei kuitenkaan vastaiseksi ole löytynyt muuta kuin yksi osaksi tulen turmelema solki (kuva 30), jonka täytyy lukea tähän ryhmään. Sen suorakaiteen muotoista hihnanpitäjää koristaa levällään makaava reliehvieläin kaikki neljä raajaa käännetyt eteen*
päin eli päätä kohden, takapäässä kolmijakoinen hännän eli pyrstön tynki ja keskellä selkää korkea nasta. Palkimen muodostaa toinen,
- 14 -
mutta täysiplastillinen eläin, jonka pää ja pitkä kaula on toiminut varsi*
naisena palkimena ja muu ruumis hajallaan olevine jäsenineen, typis*
tettyine pyrstöineen selvään kuluu levällään olevan eläimen tyyppiin.
Senkin seljästä nousee samanlainen nasta kuin äsken kerrotusta réliehvi*
kuvasta.
Katsoen siihen ettei Skandinaaviassa eikä Europan mante*
reella tavata kyllin alkuperäisiä vyösolkia pitkällä suorakaiteen muotoisella hihnanpitäjällä, joka olisi tämäntapaisilla eläinkuvioilla koristettu, saatikka sitten paljin mainittuun muotoon puettu, ovat Länsi*
maat aiheen emämaina tässä kokonaan poissuljettavat1. Soljella on sen sijaan sekä muotoonsa että koristuksiinsa nähden useimmat edellytykset Permassa, vieläpä niinkin että paljin*eläintä täytyy pitää sen ajatuksen edelleen eli pitemmälle kehittämisenä, mikä on luonut permalaisen palkimen eläinpään. Mutta meidän solkemme ei ole mikään perma*
lainen tuontitavara, eikä liioin suoranainen jäljennöskään sen puolen nyt tunnetuista soljista. Kävisi liian pitkäksi tässä esittää sen kaik*
kien osakohtien kansallisia piirteitä. Tahdon sen vuoksi vain sanoa että se aiheen käsittelyyn ja tekotapaan nähden on suomalais*ruotsa*
lainen sekamuoto, mutta että sen useimmat merkit, m. m. eläinten kaiverrettuja koristuksia puuttuvat sileät pinnat, plastiikka ja nastoilla profiloiminen, todistavat soljen lähteneen suomalaisen tekijän kädestä, tekijän, joka kopioidessaan on käyttänyt sekä permalaisia että ruotsa*
laisia esikuvia ja siihen vielä lisännyt omia suomalaisia piirteitä.
Mutta suomensukuiset kansat olivat yhteydessä vanhojen kaa*
kossa päin olevien kultturimaidenkin kanssa ja saivat sieltä monta vaikutusta. Tarkastakaamme sen vuoksi muutamia sieltä saatuja laina*
muotoja.
Vanha itämainen kuvioitustapa oli asettaa kaksi eläinkuvaa vas=
takkain kahden puolen jonkun eroittavan esineen, oli tämä sitten pyl*
väs, niinkuin Mykenain portin jalopeurain välissä tahi kasvava puu eli muu kasvi (»elämän puu») t. m. s. Tämä aihe tavataan, kuten kirjoituksessani n. s. Karolingilaisen tyylin alkuperästä2) tarkemmin olen selittänyt, ainakin jo 8:nen vuosisadan alussa tulleena, sekä Skandi*
1 Ne soljet, jotka Hampel kuvaa, Alterthumer des friihen Mittelalters in Un*
garn, B III, Taf 46: 1; 47; 49: 1 ja jotka L. Lindenschmit julkaisee Sweizistä ja Keski*Saksasta, Die Alterth. uns. heidn. Vorzeit B I, H VI, Taf. 8, Fig 2; H. VIII, Taf. 7, Fig 1, 2; B II, H. VI, Taf 6, Fig 6; B III, H III, Taf 6, Fig 1, 2, 3; B IV, Taf 12, Fig. 1, 2, ovat epäilemättä läheisessä typologisessa ja kuviollisessa yhtey*
dessä mainittujen permalais-siperialaisten solkien kanssa, joiden m uodot arvattavasti kansainvaelluksien mukana siirtyivät länteenpäin. M utta ne ovat siksi omituiseen suuntaan kehittyneitä että ne eivät kelpaa suomalaisen solkemme esikuviksi.
2 Hj. AppelgrensKivalo, Om den s. k. Karolingiska stilens ursprung, Opuscula O. Montelio. Sthlm 1913.
naaviassa että Suomessa, vaikka kummallakin alueella sangen harvinai*
sena ilmiönä. Suomessa se löytyy eräässä lajissa ympyräisiä kupura*
solkia (kuva 31). Keskellä kupuraa on risti ja sen alimmaisen ristin*
haaran kainaloissa näemme kaksi kuvaeläintä, jotka avonaisin pro*
Kv. 31. Suomi.
Kv. 32. Pietarin Eremitagen kokoelmissa. V*.
fiilina kuvatuin kidoin kääntyvät toisiansa vastaan ja soljen vastakkai*
sella puoliskolla on toinen samanlainen ryhmä. Eläin nostaa välipyl*
västä eli ristinhaaraa vastaan toisen kolmella kynnellä varustetun etu*
käpälänsä, kun taas toinen jalka on heikosti vain haahmoteltu ruu*
miin alla. Muu osa ruumista vääntyy - selvimmin nähtävänä oikean*
- 16 -
puolisissa kuvioissa 31 - taaksepäin, niin että ruumiin takapuoli ha*
j allaan olevine säärineen tulee päältäpäin nähtäväksi.
Lähimmät esikuvat tälle sommittelulle ovat etsittävät osaksi n. s.
skyytalaisesta, osaksi sassaniidilaisesta taiteesta; jossa tapaamme sem*
moisia lohikäärmeen tai vaakalinnun esityksiä kuin kuvat 32 ja 33 osoittavat. Samoin kuin meidän soljissamme kuvataan skyytalaisessa levyssä (kuva 32) lohikäärmeiden avokitaiset päät profiilina ja ylöspäin vääntynyt ruumis päältäpäin hajasäärisenä; niiden välissä on kasvin (»elämän puun») kuva. Ja kuvassa 33, joka on toinen kah*
desta vastatusten istuvasta vaakalinnusta, nostaa eläin toisen jalkansa ylös kehystä vastaan, kun taas toinen jalka on vaakasuorana ruu*
miin alla.
Kv. 33. Hopeakannusta. Harkovin 1.
Kv. 34. Norjalaisesta soljesta. Kv. 35. Suomalaisesta soljesta N:o 31.
Puheenalainen symmetrinen aihe ei koskaan semmoisenaan saatta*
nut mukautua Skandinaavian vapaampiin, enemmän tai vähemmän säännötöntä järjestelmää ja mielivaltaa rakastaviin tyylilajeihin, eikä sen vuoksi ole sieltäpäin voinut saapua meidän maahamme. Tästä tulee vakuutetuksi kun vain luopi silmäyksen kuvaan 34, joka näyttää miten skandinaavilainen taideaisti1 on tätä samaa, luultavasti sassaniidi*
1 Kuvan 34 olen piirustanut eräästä norjalaisesta soikeasta kupurasoljesta n:o 172 Kristianian museossa, kokonaisuudessaan kuvattuna Rygh, Norske Oldsager,
laista aihetta, (kuva 33) käsitellyt ja vertaa sitä vieressä olevaan suoma»
laisesta soljesta eristettyyn kuvaan 35. Kun ei sitä meilläkään eikä koko suomalaisessa Pohjolassa tavata muuta kuin tässä ainoassa solki»
lajissa ei se myöskään voi olla mikään alkuperäinen suomalainen aihe, vaan on sen täytynyt etelämaista - arvattavasti siellä retkeilevien kautta - tulla suoraan Suomeen. Ja sen käsittelytavassa täällä huo*
maamme saman yleispiirteisen, sileäpintaisen haahmottelun, jonka laitu»
mella olevasta (kuva 12) ja levällään makaavasta eläimestä (kuva 30) jo olemme oppineet tuntemaan suomalaiseksi työksi.
Mitä muutoin tähän solkityyppiin yleensä tulee, on se muoto, joka v:n 600 tienoilla j. Kr. s.
Itämeren maakunnissa tavallisista pienistä risti»
pyöräsoljista on Suomessa kehittynyt suureksi ja koristuksiinsa nähden omituiseen suuntaan ja jota - koska se Skandinaaviassa on kokonaan outo - on katsottava suomalaiseksi. Sama solki»
muoto on myöskin ollut perustuksena niille ympyräisille kupurasoljille, joita v:n 700 paikoilla koristeltiin väärin käsitetyillä skandinaavilaisilla eläinkiemuroilla ja sitten profiloitiin 8:11a tai 12:11a nastalla samaa laatua kuin kuvassa 12 nähtävät.
Kv. 36. Intia, Santshi. Kv. 37. Venäjä.
Vastakohta tälle aiheelle on se, jossa kaksi eläintä ovat asetetut yhteen siten että kääntyvät pois toisistaan, päät ulospäin. Tämäkin on vanha itämainen aihe, jonka näemme jo vanhoissa persialaisissa pylväskapiteeleissä ja intialaisissa rakennuksissa, niinkuin esim. Santshin
kv. 644. Kumpainenkin eläimistä säilyttää jälkiä osaksi sassaniidilaisesta vaaka=
linnusta (kuv. 33), nim. välipylvästä kohti nostetut etujalat, siipi ja sen juurelle kuvattu kulmikas viivoitettu ala, osaksi lohikäärmeestä (kv. 32), jonka taakse» ja ylöspäin heitettyä takaruumista muistuttaa takajalkojen asento kuvassa 34. Skan»
dinaavilaisen n. s. karolingilaisen tyylin omituisuuksiin kuuluu se, että eläin kahs dessa etukäpälässään pitää omaa, ruumiista eristettyä pitkää kaulaansa, jonka pää kääntyy taaksepäin sekä ylimalkaan se että kaikki käpälät kouristelevat lähintä ke»
hystä t m. s.
2
- 18 -
stupan itäportissa, joka polveutuu 2:selta vs. e. Kr. s. Viimeksi maini*
tussa kuvataan kaksi siivellistä jalopeuraa, siten että etumainen puo*
leksi peittää takimaisen peräruumiin ja takajalat niinmuodoin näennäi*
sesti käyvät ristiin (kuva 36J 1; toisinaan on kolmas jalopeura, josta ainoastaan pää en face ja käpälät näkyvät, yhtymäkohdalla asetettu toisten päälle (kuva 44), toisinaan on ratsastajat jalopeuran seljässä (kuva 36). Sama aihe on elänyt myöhempiinkin aikoihin ja tullut käytäntöön pohjoisemmissakin maissa, esim. semmoisissa hopea*astioissa kuin se, minkä eräässä Venäjältä löydetyssä kannussa, kuva 37, näemme.
Molemmat mainitut intialaiset aiheet ovat levinneet suomalais*
tenkin heimojen aloille Keski* ja Pohjois*Wenäjällä ja on niitä käy*
tetty tulusrautojen kädensijoja ja ketjunkannattimia koristamassa. Per*
malaisissa tulusraudoissa (kuva 38)2 on ratsastaja*aihetta jäljennetty siten että jalopeurat takapuoliaan myöten ovat yhdistetyt ja että niillä on vain kolme jalkaa kummallakin; esikuvista on näet kuvattu 6 etualassa täydellisesti näkyvää jalkaa, jota vastoin 2 takana epäsel*
västi häämöttävää takajalkaa kopioista on jätetty pois. Näinkin tekee sentään takajalkojen asento toisiinsa tavallaan ristikkäisen vaiku*
tuksen. Osakohdat, esim. jalopeuran siivet, häviävät ja ainoas*
taan ratsastajan sääret esitetään, sarvet ja harja on kokonaan jä*
tetty pois j. n. e. Ketjunkannattimissa on ryhmää supistettu: ratsas*
tajia ei kuvata ja jalopeuroista, joiden päät muodostetaan enemmän hevosenpään kaltaisiksi, jätetään ruumis pois, jonka ohessa niiden kaulat lähennetään toisiaan (kuva 39), niin että ne lopulta - aiheen jouduttua Itämeren maakuntiin ja Suomeen - kasvavat yhteen (kuvat 40—43). Esineessä kuva 39, joka on Kostroman läänistä, ovat eläinten 6 jalkaa vielä selvään tunnettavat, mutta Itämeren maakunnissa muuttu*
vat ne ja niiden välit geometrisiksi kuvioiksi (kuvat 40) 8, jotka nekin Suomessa myöhemmällä rautakaudella vähitellen kokonaan häviävät (kuvat 41—43).
Se aihe taas, missä on kolme jalopeuraa (kuva 44), on nähtävästi ollut alkuperäisenä esikuvana Kamajoen varsilla löydetyille ketjun*
kannattimille kuvat 45 ja 46, joissa profiilieläimiä on supistettu niin ettei niistä enään ole jälellä muuta kuin yksi takajalka kummastakin
1 Itämaalaisessa taiteessa näkee toisistaan käännettyjä ihmiskuviakin, joiden jalat asetetaan ristikkäin; kts. esim. Permasta löydettyä hopeavatia, jonka reunassa on kaksi hevoisia tapailevaa miehenkuvaa: A. Odobesco Le Trésor de Pétrossa siv.
145, kv. 60 tai Boctohhoc Cepeöpo LVIII. Sama kuvattuna myös Aspelinin Mui*
naisjäännöksissä kv. 612; vrt. Aspelin Alkeita siv. 197. - B. Prokhorow, M arepiajra no HCTopiii pyccKHxt oaemjrb, kvl. VIII, kv. 4 esittää kaksi tällaista joutsimiestä.
2 Esine kv. 38, vaikka Suomesta löydetty, on permalainen tuontitavara.
3 Ketjun kannatin, kuva 40, ketjuineen on löydetty W ladimirin läänistä, mutta on selvään tuontitavara Itämerenmaakunnista. Säilytetään Moskovan Hist. Museossa, jossa sillä on n:o 603.
ryhmän keskellä sekä eri tahoille käännetyt kaulat ja päät, joiden välissä, yläpuolella, näkyy kolmannen jalopeuran pää edestäpäin. Tämä aihe, joka tavataan melkein yksinomaan Permassa, on siellä sitten yhä
Kv. 38. Suomi. Kokemäki. 3h. Kv. 39. Kostroman 1. 4.
Kv. 40. W ladimirin 1., Jakimanskin kauppala, W ojevodskin vuoren rinteeltä. 3/i
Kv. 41. Suomi, Kalvola. 3/i.
Kv. 43. Suomi, Huittinen. ’/».
Kv. 42. Suomi, Turun 1.
Uusikirkko. 3I*.
enemmän rappeutunut: keskimmäincn pää häviää ja jalat lähenevät toisiaan, kunnes lopulta rappeutumisen jatkuessa kasvavat yhteen (ku*
vat 47, 48), jolloin tämä aihe on melkein samanlainen kuin edellisen aiheen viimeinen suomalainen muoto (kuva 43).
- 20 - Vielä yksi esimerkki!
Permasta löytyy eräs laji tulusrautoja, joiden pronssisessa käden*
sijassa on kuvissa 51—53 esitetty kuvaryhmä. Me näemme sen kes*
kellä ihmisen yläruumiin ja kummallakin puolen lintua muistuttavan eläinhaamun \ jonka turpa eli nokka koskettelee ihmisen päätä. Näiden
Kv. 44. Intia, Santshi.
Kv. 45. Wytshegda, Ustsyssolsk. Vt.
Kv. 46. Perman 1. Jelijeva. Kv. 47. Perman 1. lljinsk. Kv. 48. Vjatkan läänistä.
alla on vaakasuora rivi ympyräisiä kuhmuja ja kädensijan alareu*
nassa on kolme ulonnetta.
Huolimatta muutamista eriävistä yksityiskohdista ovat kaikki kolme - ainoat, mitkä tähän saakka lienevät julaistut - yleiseltä sommittelultaan siksi yhtäläiset ja omituiset että niille täytyy edellyttää yhteinen ja epäilemättä mytologinen alkuperä ja kun ei tuolla aiheella
1 Esineestä kuva 51 on toinen sivueläin katkennut pois.
Permassa eikä muuallakaan lännempänä ole mitään riittävän alku*
peräistä vertaistaan, täytyy meidän selvitystä sille saadaksemme kääntyä etelämaihin.
Emme nytkään tapaa vertauskohtia lähempää kuin Intiasta. Yksi suosituimpia jumaluuksia siellä oli, Griinwedelin mukaan1, intialaisen naisen ihanne, kauneuden, onnen, kodin siunauksen ja rikkauden jumalatar Siri eli (pn, joka myös oli vanhin kaikista hindujumaluuk*
sista. Sen palveleminen oli buddhalaisella aikakaudella yleinen koko Intiassa. Kun hänet käsitettiin paikkakuntienkin ja kaupunkien suoje*
lijaksi, oli hänen kuvansa usein porteilla ja kivimuureilla ja tavataan se semmoisena pyhillä rakennuksilla jo 2:sen esikristillisen vuosisadan loppupuolella.
Legendan mukaan syntyy Siri meren kuohusta ja hän esitetään hindulaisen vaimon puvussa ja koristeissa lotuskukalla tai »lehdellä istuvana vaimona, jonka ylle kaksi norsua suihkuttaa vettä. Vielä tänäkin päivänä elää tämä esityskaava brahmanien pienoistaiteessa.
Kuvassa 49 näemme yhden sellaisen; se löytyy Keski*Intiassa olevan Santshin stupan itäportilla joka valmistui v. 256 e. Kr. Toinen, kuva 50, on Madurein kaupungin haltijattaren temppelissä Etelä*Intiassa.
Jos näitä Siri*esityksiä vertaa permalaisiin tulusrautoihin, täytyy myöntää että niiden kesken kuvien yleisessä ryhmittämisessä on suuri yhtäläisyys ja jos yksityiskohdissa onkin huomattavia eroavaisuuksia, on niissäkin niin paljon yhtäläistä että aiheiden yhteyttä ei voi epäillä.
Vaikeinta on selittää, miksi permalaisissa kuvissa on linnunhaa*
muja, kun intialaisissa esikuvissa on norsuja. Tässä kohden saanee kuitenkin olettaa että permalaiset sepät eivät omin silmin olleet nor*
suja nähneet, jonka vuoksi on luonnollista että he tuota vierasta kuva*
ryhmää mukaillessaan muuttivat sen sivukuvat joksikin heille tunne*
tuiksi eläimiksi ja toiseksi on luultavaa että maan povessa vielä on semmoisia ilmitulemattomia välimuotoja, joissa sivukuvat selvemmin, kuin mitä nyt tunnetuissa on tapahtunut, noudattavat norsun ulko*
muotoa. Huomattava näet on että jo kuvassa 51 sivulla seisova eläin ei ole mikään lintu; sen pää leveine turpineen ja pystykorvineen muistuttaa enemmän nelijalkaisen kuin linnun päätä ja sitä paitse on sen luonnottomasti sisällepäin käyristyvä pyrstö ja paksu, kömpelö jalka sitä laatua että tässä ei ole voitu tarkoittaa linnun kuvaamista.
Muutamat kohdat ovatkin semmoisia että niitä varsin hyvin voipi johtaa mainituista norsun kuvista. »Linnun» ruumiin ja sen pään etukumarainen asento muistuttaa näet suuresti, varsinkin kuvassa 49 esitettyjen norsujen asentoa, joiden takajalat ovat puoleksi kyyryssä, niin että selkä muodostaa samanlaisen viiston viivan kuin permalaiset
1 A. Griinwedel, Buddhistische Kunst in Indien, Berlin 1900 sivu 40.
- 22 -
»linnun» kuvat. Toiseksi muodostavat norsujen hampaat, kärsät, vesi»
suihku ja jumalattaren pää kuvassa 49 välilleen melkein samanlaisen aukon kuin se silmus, minkä näemme kuvissa 52 ja 53 ihmispään yläpuolella. Vielä näyttää sangen luultavalta että se poikkipäin vii»
voitetun reunan rajoittama osa, jota permalaisissa kuvissa voisi pitää
»linnun» siipenä, on alkuaan jäljennös sellaisesta reunaripsuilla varus»
tetusta norsun seljässä olevasta satulaloimesta, kuin se, minkä näemme kuvassa 50, vaikka jäljentäjät vähitellen ovat saaneet sen siiven muo*
Kv. 49. Intia. Santshin stupan itäportilta.
Kv. 50. Intia. Madurei.
toiseksi. Ja jos näin on asianlaita on selvää että »linnun» pyrstö tarkoittaa norsun takajalkaa ja »linnun» jalka norsun etujalkaa.
Mitä taas permalaisen ryhmän ihmishaamuun tulee, ei sen selittä»
minen mielestäni tee kovinkaan suurta vaikeutta. Se seikka, että jalat kokonaan on jätetty pois ja yläruumis ainoastaan vyötäreeseen saakka kuvattu, johtuu ilmeisesti siitä, että Siri»jumalatar esitetään itämaisella tavalla istuvana jalat ristissä allaan, ja kun näitä, niinkuin kuvasta 50 näkyy, usein kuvataan miltei vaakasuorana viivana, on tämä ruumiin osa vieraitten jäljentäjäin käsissä katsottu vähemmän tärkeäksi ja saanut kasvaa yhteen vakasuoran maaviivan kanssa. Intialaiseen pukutapaan viittaa edelleen renkaat käsivarsissa ja ranteissa (kuvat 52 ja 53) ja
se seikka että 51 kuvan ihmishaamulla on neljä kättä (yksi katkennut), joista kaksi on alaspäin käännettynä, mutta kolmas ojennettuna ylös muodostaen väliorren »linnun» rintaan, johtaa elävästi mieleen Siris jumalattaren neljää kättä, joista kaksi (k. 50), ojentaa kumpikin ku*
kan kummallekin norsulle (kuvassa 49 vain toiselle). Vihdoin lienee permalaisen kuvaryhmän alla oleva rivi ympyräisiä kuhmuja oikeastaan saanut alkunsa niistä ympyräisistä puupalikoista (?), jotka kuvassa 50 näkyvät kuuluvan istuimen alustaan, vaikka tätä riviä jäljennöksissä
Kv. 51. Perman 1. Poshevsk. Vi.
Kv. 53. Perman 1. Redikor. 3 A.
Kv. 52. Perman 1. Tsherdyn. 3/i.
on venytetty koko ryhmän alle. Jos vielä lausun sen arvelun että kädensijan alalaidassa sen keskikohdalla oleva ulonne (kuva 52; ku*
vassa 51 nähtävästi katkennut) ehkä on tarkoittanut lotuskukkaa, jolla Siri istuu ja jonka puoliympyräinen reuna kuvassa 50 istuimen laidan yli painuu äsken mainittua puolariviä alemmaksi, olen maininnut kaikki tärkeimmät kohdat, jotka näitä kahta kuvaryhmää yhdistävät ja jotka todistavat että permalainen ryhmä ci voi olla muuta kuin sikäläinen jäljennös intialaisesta Siri*aiheesta.
Pinta* ja reunakoristuksina tapaa Permassa joskus rinnakkaisia juovia (kuva 9), poikkipäin ja tavallisesti viistoon uurrettuja harjoja (kuv. 1, 2, 15, 27, 28, 47, 48, 52), ja helminauhan kaltaisia, kohoa*
vista (pyöreistä, soikeista tai neliskulmaisista) kuhmuista muodos*
- 24 -
tettuja juonia (kuva 17, 26—28, 45, 46, 53). Viimeksi mainitut jotka ovat ylen tavallisia, ovat nähtävästi syntyneet kosketuksista skyytalaisen kultturin kanssa, missä granaattiupotukset ja jalokivilii*
tokset olivat tavallisia sekä kehyksissä että eläinten ruumiin eri osissa
Kv. 54. Siperia. l/s.
Kv. 55. Kainskin piirik. Spasskoje.
Siperia. lh. >,
niinkuin näkyy esim. kuvasta 32. Samoin kuvassa 54, joka esittää kotkaa kauriin kimpussa, kumpaisenkin ruumiissa näemme mainituns laisia upotuksia ja kotkan pystyssä olevaan pyrstöön on sulkia pitkin kiinnitetty 5 riviä smaragdeja. Tämmöisiä kivikoristuksia luulen niis den kuhmurivien jäljentävän, joita näemme permalaisissa sekä linnun kuvissa (kuva 55) että lukemattomissa muissa kuvaesityksissä rautas
kaudelta. *
Ylläolevista esimerkeistä ja lyhyvistä viittauksista toivon ainakin johonkin määrin käyneen selville, miten nuo Suomen suvun läntisim*
mät ja itäisimmät heimot ensi vuosituhannen toisella puoliskolla olk vat monenlaisten ja eri tahoilta tulleiden kultturivaikutusten alaisina, millä tavoin ne niihin suhtautuivat ja miten muinaiskalujen muodot eri tapauksissa ovat tulkittavat.
Suomen skandinaavilaiset »paikallismuodot», sellaiset kuin kv.
10 ja 11 y. m. samanluontoiset, joissa skandinaavilainen ty yli ja teko*
tapa on säilynyt, vaikka ovatkin vierashenkisessä piirissä syntyneet, osoittavat, niinkuin jo ylempänä mainittiin, että siihen aikaan kun niitä tehtiin, täällä asui myöskin germaanilaista väestöä.
Olemme niinikään huomanneet miten suomalaisten tapa jäljentää ulkoa tulleita kuvaesityksiä on yleispiirteistä, usein miltei ilmeetöntä haahmottelua, missä esikuvan yksityiskohdat joko täydellisesti häviävät tai vääristellään alkuperäisen tyylin vastaisiksi. Mutta huolimatta noi*
den aiheiden vaillinaisesta käsittämisestä ja esittämisestä, ovat suomas laiset kuitenkin eri kultturivirtauksia hyväkseen käyttäen luoneet suu*
ren joukon sekamuotoja, jotka oikeastaan ovat jäljennöksiksi katsotta*
vat, mutta jotka erilaisten kansallisuuspiirteiden yhdistämisen kautta ovat sukeuneet vallan omituisiksi ja Suomelle tunnusomaisiksi, joms moisia ei, paitsi Suomesta kulkeuneina, muualla tavata. Usein liitetään niihin jokin uusi omintakeinenkin piirre, niinkuin esim. runsas profh loiminen nastoilla.
Permalainenkin taiteellisuus on hyvin alkeellista laatua, mutta pyrkimys realistiseen aiheen käsittelyyn on kumminkin selvään huo«
mattava. Niinpä muovaillaan varsinkin kotimaiset aiheet usein siten, että katsoja tuntee mitä eläintä - karhua, hirveä j. n. e. - tekijä on tarkoittanut, mutta vielä tavallisemmin jää tämä esikuvan tuntes minen sangen hämäräksi. M uodot ovat ylimalkaan raskaita ja töys keitä, jos kohta joskus näkee vilkkaampiakin ilmeitä, kuten esim. sok jen, kuva 28, kahdessa nelijalkaisessa. Karhun kuvat 5 ja 6 eivät myöskään ole aivan humoria vailla.
Ja jos tarkastaa jäljennöksiä muukalaisista aiheista, - esim. tok sistaan käännettyjen jalopeurojen ja Sirkaiheista - voi kyllä pää5 piirteissään seurata alkuperäisen esikuvan ryhmittelyä, mutta se on permalaisten käsissä muuttunut ilmeettömäksi muotoihinsa jähmettys neeksi haahmokuvaksi, jossa yksityiskohtia kyllä jonkun verran ote«
taan huomioon, vaikka ne ovat väärin käsitetyt ja taitamattomasti kuvatut.
Mitä tekotapaan tulee ovat nuo permalaiset kuvat valetut joko täysiplastillisiksi ja ontoiksi tai reliehvimuotoon; valinmuotista tultua on niiden saumat ja syrjät jätetyt puhdistamattomiksi, eikä niiden mykeviä silostuneita pintakuvioita milloinkaan ole kaivertimella sek
- 26 -
vennetty. Nämät omituisuudet huomataan useimmilla suomalaisilla kansoilla ja vielä tavallaan Suomessakin vaikka ei samassa määrässä;
mutta ne eriävät täydellisesti sekä etelämaiden korkeampaa taiteellis suutta osoittavista, luonnonmukaisista, tarkkapiirteisistä ja sirotekois sista kuvista, että skandinavilaisten taidekäsityksestä ja tekotavasta, missä aihe aina tyylitellään haavekuvalliseen tapaan, kuvioitus melkein poikkeuksetta on pintakoristusta ja plastiikka, ellei tuntematonta, kuis tenkin vähemmästä merkityksestä sekä kaivertimen taitava käyttäminen aivan yleinen.
N yt esitetty vertailu permalaisten muinaisesineiden ja niiden ulkos maalaisten esikuvien välillä todistaa siis että jäljennöksiä ei ole voinut tehdä saman kansan sepät, jonka keskuudesta esikuvat ovat lähteneet.
Vaan koska jäljennöksissä huomaa samaa primitiivistä tekotapaa ja taidekäsitystä kuin permalaisten kotimaistenkin aiheiden käsittelyssä, täytyy mainittujen ulkomaisten esikuvien mukaan tehtyjen jäljennöks sien olla permalaisten sepittämiä. Ja jos tarkastaa muita saman alueen muinaiskaluja tulee samaan tulokseen: Permasta on, kuten tunnettu, löydetty paljon kreikkalaisia, sassaniidilaisia, baktrilaisia, intialaisia y. m.
tuontis eli kauppatavaroita, etupäässä kulta* ja hopea«astioita, mutta ei ulkomaalaisten täällä tekemiä »paikallismuotoja». Sen sijaan permas laisten kuvallista eläinmailmaa kansoittaa, kotiperäisten muotojen rins nalla, suunnaton määrä kotimaisia jäljennöksiä ulkomaalaisten mallien mukaan. Kaikesta tästä voipi tehdä sen johtopäätöksen ettei puheens alaiseen aikaan mitään vierasta kansallisuutta olevia siirtolaisia ole siellä asunut. Mutta sen sijaan ovat permalaiset olleet vilkkaassa vuorovaikus tuksessa etelämpänä asuvien kansojen kanssa ja heiltä saaneet runsaita vaikutelmia, joita ovat käyttäneet omalla kansallisella tavallaan.
Jos voidaan tunnustaa ylempänä mainitut historiallisen ajan ras jalta kuvaesityksen alalta saadut suomalaissukuisen kultturin tuntos merkit oikeiksi, on ehkä jonkun verran helpompi niitä silmällä pitäen lähteä suomalaista kansallisuutta edellisistä aikajaksoista etsimään.
Miten se on onnistuva, on vastainen tutkimus osoittava. En kuitens kaan voi olla huomauttamatta että, mitä kotoperäisiin permalaisiin kuvasaiheisiin tulee, ainakin yksi, nim. karhunpää, PohjoissVenäjällä on ollut käytännössä sekä rautas ja pronssis että kivikaudella; että täysiplastiikka esiintyy Galitshin pronssikautisessa löydössä, pronssis kirveiden eläinpäissä y. m. samalla aikakaudella ja että kivikirveitä ynnä muita kivikauden tarvekaluja koristavat karhun tai hirven päät, joita esineitä on löydetty Suomestakin, niinikään ovat täysiplastilliseen muotoon muovaellut. Näihin seikkoihin katsoen näyttää siis otaksuts tavalta että jo noin 4,000 vuotta ennen meidän päiviämme suomen*
sukuista kansaa asui ainakin PohjoissVenäjällä ja Suomen niemellä.
Hjalmar Appelgren=Kivalo.
Kuva
»
»
»»
»
»
»»
»»
»»
»
»
»
»»
»»
»
Kuvien lähdeluettelo.
I, 2, 13, 55, A. A. Ciinui.un,, IHaMaHCKin naoöpawemH. 3aimcKH HMn. PyccKaro Apxeoji. OömecTBa, Osa VIII. Pietari 1906.
3, 9, 25, 46, 47, 53, A. A. (amnum,, TJpeuuocTn KaMcnoft 'Iy,in. MaTep. no apxeoji. Poccin .Ns 26. Pietari 1902.
4, 5, 6, 7, 8, 17, 45, 51, J. R. Aspelin, M uinaisjäännöksiä Suomen suvun asumusaloilta.
10, Finskt Museum 1895, N:o 1—2.
14, 21, 52, AjiböOMT. pncyHKOBTj noMbmeHHbixT. bt> OxHeTaxb HMn. Apxeoji.
KoMMHccin 3a 1882—1898 r., kuvat 1901, 567, 1913.
15, A. A. Cnnnbui'!., /IpeiiHOCTu 6acc. plan. Oku h KaMbi. MaTep. no apxeoji.
Poccin Al 25.
II, 12, 30, 31, 35, 38, 41, 42, 43, Valtion historiallisesta museosta Helsingissä originaalin mukaan.
16, Ruotsin kansallismuseosta Tukholmassa originaalin mukaan.
18, Suomen MuinaismuistosYhdistyksen aikakauskirja X.
19, 20, Odessan museosta originaalin mukaan.
22, Stieglitzin museosta Pietarissa originaalin mukaan.
23, M inusinskin museosta Siperiassa originaalin mukaan.
24, O m en, HMn. ApxeojionmecKoft KoMMnccin aa 1901 r.
26, 28, 29, H. A. JIhtkhht., ApxeojionmecKiii OT.Tbm. Toöojibcnaro ryoepii- cnaro Myaen. Tobolsk v. 1890.
27, 39, MaTepbHJibi no apxeonorin BOCTonHbixb ryOepniii. Osa III, s. 118; s.
236-237, Taulu 4, kv. 17.
32, 54, Kondakof, Tolstoi, Reinach, Antiquités de la Russie méridionale.
Paris 1891.
33, 37, BocTOHHoe Cepe6po. Pietari 1909.
34, Kristianian museosta originaalin mukaan.
36, 44, 49, 50, Alb. Griinwedel, Buddhistische Kunst in Indien. Berlin 1900.
40, Keis. Historiallisesta museosta Moskovassa originaalin mukaan.
48, MaTepiaJibr no apxeoji. boctomhuxt, ry6. Poccin. Osa II, s. 126—127, Taulu XIV k. 3.
- 28 -
Rahalöydöt Suomessa v. 1914.
Maan povesta on viimeksi kuluneena vuotena saatu talteen useita rahalöytöjä, hiukan useampiakin kuin tavallisesti. Useinimat näistä eivät tosin sisältönsä kokoelma»arvon puolesta ole mitenkään huomat»
tavia, mutta lisinä löytöstatistiikkaamme nekin ovat tervetulleita. Olen sen takia ottanut seuraavaan luetteloon myöskin vähäpätöiset löydöt v:lta 1914, jotka ovat tulleet tietooni, onhan niillä ainakin paikka»
kunnallista mielenkiintoa.
1. Kevättouon aikana tuli Muhoksessa Ähkylän talon maalla, Laitasaaren kylässä ketoa jyrättäessä raha maanpinnalle, ja kun tali»
kolla maata hämmennettiin, löytyi 2—3 korttelia syvällä useampiakin ja lisäksi hopealusikka. Toinen löytäjistä, renki Jaakko Holappa, ei ihmetellyt löytöä, koska tiesi, että seudulla oli useammassakin paikassa niityillä ja pelloilla näkynyt aarteenpaloja, joten oli odotettavissa, että joskus aarteetkin tulisivat näkyviin. Osaksi oli tämän aarteen muo»
dostanut joukko pikkurahoja, jotka murenivat käsissä, mutta suurem*
mat rahat sekä hopealusikka tulivat lopulta Kansallismuseoon tutkit»
taviksi ja lunastettiinkin sinne.
Rahat olivat:
Ruotsi.
Kustaa Vaasa Juhana III Kaarle IX
Venäjä.
1 markka 4 äyriä 4 markkaa
Saksa.
1 markka 2 äyriä Dmitri Ivanovic 1 kopekka
Mansfeld.
Bruno II, Wilhelm, Vollrath ja Johann Georg
Itävalta.
Ferdinand, arkkiherttua
15401558 16071575 1608 1609 1606 1607 1609
1608 1 i. v. 1
13
Lusikka on tyyppiä, joka kuulunee jo keskiajan lopulle.
Löytö sinänsä on kokoonpanoltaan varsin hauska, mutta luon»
nollisesti ei siksi pienen »aarteen» kokoonpanosta voi päättää mitään
tarkempaa siitä, miten se saattaisi olla syntynyt, yhtä vähän kuin sen kätkemisestäkään voi väittää mitään tarkempaa. Löytökertomuksessa sanotaan, että löytöpaikalla oli syvemmällä ollut hiiliä, mutta rahoista ja lusikasta ei käy ilmi, että ne olisivat olleet tulen vaikutuksen alai*
sia. Tarkemmin ei löytöpaikkaa kumminkaan liene tutkittu.
Kustaa Vaasan markka v:lta 1558 on ruotsalaista valmistetta, ei Turun rahapajan tuotteita. Tämähän on varsin yleisesti uudistuva ilmiö meidän löydöissämme - Ruotsissa valmistettuja rahoja on niissä pah jon enemmän kuin samanaikuisia turkulaisia l. Voi joltisellakin vars muudella sanoa, että Turun rahapaja ei kyennyt taikka ehkäpä ei saanut koettaakaan todella tyydyttää maamme rahantarvetta, mutta että Kustaa Vaasan viimeisinä hallitusvuosina Turussa lyödyt rahat ovat niin harvinaisia, on kumminkin merkillistä, sillä säilyneistä tiedon*
annoista näemme, että silloin lyötiin verrattain suuret määrät hopeata rahaksi. Tekeillä oleva homma kerätä tietoja kaikista Turussa leima*
tuista rahoista antanee aikanaan hiukan tarkemman kuvan sikäläisen rahapajan tuotannon laajuudesta, mikäli sen saattaa päättää vertaamalla säilyneiden turkulaisten rahojen lukumäärää Tukholman ja Vesteråsin samanaikuisiin rahoihin.
Löydössä olevat saksalaiset taalerit, kaksi luvultaan, eivät oikeuta tekemään mitään arveluja niiden kulkeutumisesta siksi pohjoiseen kuin Muhokseen. Molemmat kuuluvat suhteellisen tavallisiin taalerhryhmiin;
etenkin arkkiherttua Ferdinandin rahapajat ovat ilmeisesti olleet vilk*
kaassa toiminnassa ja niiden tuotteita esiintyy paljon niissä rahalöy*
döissä, joihin 16:nnen ja 17:nnen vuosis. taalereita sisältyy2.
Kansallismuseo lunasti tämän löydön kokonaisuudessaan 3.
2. Kesällä tavattiin Turussa, katukaivaustöitä tehdessä, pienempi määrä ruotsalaista kuparirahaa, joka yksityistä tietä tuli Kansallismu*
seoon. Näitä rahoja oli
Kristiina '/* äyri epäselvä 1 Kaarle X I '/. äyri h. r. 1666 8
1671 3
1672 1
1673 3
1676 3
1677 1
1683 7
1686 1
1 Vrt. Tudeer, Kaksi rahalöytöä Rautjärveltä ja Kivennavalta (S. Muin.sYhd.
Aikak. XXVII: 1) s. 6.
2 Toivon piakkoin toisessa yhteydessä voivani laajemmalti kirjoittaa Suomessa tavatuista saksalaisista ja muista ulkolaisista taalereista.
s Valtion Historiallinen Museo N:o 6752.
- 30 -
epäselviä 4
Kaarle X II l/« äyri h. r. 1707 1 ja mahdollisesti (Fredrik I '/* äyri h. r. 1725 1)
Yhteensä 33 (34)
Löytö siirtyi Kansallismuseon haltuun \
3. Syysk. 4 p:nä torppari Viktor Hartimäki Laitilan pitäjässä, kyntäessään Palttilan kartanon alavaa niittymaata Walkojärven rannalla, löysi 5 ruotsalaista hopearahaa. Nämä olivat Kaarle IX-.nnen x/2 mark*
kaa v:lta 1607 3 kpl. sekä 1 Kristiinan 8 äyrin raha v:lta 1634 ja 1 markan raha v:lta 1650. Rahat ovat aikaisemmin olleet, löytöselostuk*
sesta päättäen, veden peitossa, sillä vasta 8 vuotta sitten Walkojärven laskemisen jälkeen otettiin kyseessä oleva maakappale viljelykseen2.
4. Lokak. 2 p:nä työmiehen poika Oskar Brandt Helsingin pitä*
jässä kuokkiessaan ennen viljelemätöntä Björnkärrmimistä hakamaata, Skomakarbölen kylään kuuluvalla Åminnen tilalla, löysi n. 10—20 sm.
syvyydestä yhdessä läjässä ilman mitään päällystää tai käärettä 108 hopea* ja 6 kuparirahaa. Kaikki rahat olivat ruotsalaisia, ja jakau*
tuivat ne seuraavasti:
H o p e a r a h a t .
Kristiina 1 äyri Tallinna 1650 1 1672 1
1 1673 1
Kaarle X I 2 mk. mk. 1667 1 1677 1
1675 1 1681 1
1692 2 1683 1
1694 1 1684 2
5 1685 1
1 mk 1691 1 1686 2
1 1688 2
5 äyriä 1692 4 1689 1
1693 5 1690 2
1694 6 1691 1
15 1695 2
2 äyriä 1664 1 epäselviä 2
1665 2
1666 2 2 äyriä Tallinna 1664 1
1667 3 1667 1
1 äyri 1665 3 8 1 äyri Narva epäselvä 1
1666 4
1667 3 2 mk 1700 1
1668 5 Kaarle XII 1702 1
1670 1
1671 1 5 äyriä 1699 2
1 Valtion Historiallisen M useon rahaluettelo 3h 1915.
2 Rahakabinetin Löytödiario 153. Lunastettu Yliopistoon.
37
2
1
