SUOMEN MUINAISMUISTOYHDISTYS
uomen useo
X X X V III-X X X IX
1931-1932
MIT DEUTSCHEN REFERATEN
H ELSINKI
K. F. PUROM IEHEN KIRJAPAINO O .-Y . 1932
S U O M E N M U I N A I S M U I S T O Y H D I S T Y S
S U O M EN MUSEO
X X X V I I I - X X X I X
1931-1932
H E L S I N K I
K. F. PUROM IEHEN KIRJAPAINO O .-Y.
1 9 3 2
S i s ä l l y s :
Siv.
A arn e Å y r ä p ä ä : K au h av an Perttulanm äen k ivik au tinen h a u t a ... 1
I. K ro n qvist: N o k ia n kesk iaikain en k a p p e l i ... 16
T. I. Itk o n en : Pari lisää riih en ja aitan h is t o r ia a n ... 22
A strid R epon en: K ak si v an h aa aittaa ja » lu k k o tu p a » ... 37
T yyni V ah ter: K aa tte rit... 40
T. I. Itkonen: M u in aissu k sia ja «jalaksia 11... 50
S a k ari P ä lsi: K iv ik au tista p u ru p ih k a a ... 64
A . A . L äh teen k o rva f (kirj. A . O. V äisänen) ... 65
Id a A sp elin sH a ap k y lä f (kirj. Ju h an i Rinne) ... 66
K aarle S o ik k eli + (kirj. A arne Å y r ä p ä ä ) ... 67
K. A . Pettersson j - ... 69
T o i m i t u k s e l l e s a a p u n u t t a k i r j a l l i s u u t t a : A . M . T allgren , S u o m en m u in aisu u s ... 70
A a p e li S aarisalo , P aratiisin m aan k aivau k sia (ilm. A . M. T a llg r e n ) 70 K alev alaseu ran v u o sik irja X I, 1931 (ilm . K u staa V ilkuna) ... 70
A h ti R y tk ön en , Savu p irttien k an saa (ilm . T. I. Itkonen)... 71
E. A a lto n en , H äm e k u v in a II, V an h a T am m ela (ilm. T. I. Itkonen) . . . . 71
Sam u li P au lah arju , H ärm än au k eilta (ilm . 1 M anninen) ... 72
A in o N issin e n ja T y y n i V ahter, V an h o ja k au n iita käsitöitä (ilm. I. M a n n in e n )... 72
C a ro lu s L ind berg, P o h jo lan rak en n u staid e (ilm . Ju h an i Rinne) ... 73
S u o m i — Eesti — U n k ari (ilm. T. I. Itk on en )... 73
Su om en m aa IX . 2 (ilm. K u staa V ilkuna)... 74
Pentti E sk ola, M u u ttu va m aap allo (ilm. A arn e Å y r ä p ä ä ) ... 74
H eik k i Klem etti, K u ortan een vaih eita san o in ja k u vin (ilm. A arne Å y r ä p ä ä ) ... 74
T. I. Itk o n en : Su o m en M u in aism u istoy h d isty k sen v u o sik erto m u s toim ivuo= delta 7. 5. 1930 — 7. 5. 1931 ... 76
A uli M ark k u la: Su o m en M u in aism u isto y h d isty k sen tilit v. 1930... 78
T. I. Itk on en : S u o m en M u in aism u istoy h d isty k sen v u o sik erto m u s to im iv u o* delta 7. 5. 1931 — 7. 5. 1932 ... 80
A uli M ark k u la: S u o m en M u in aism u isto y h d isty k sen tilit v. 1931... 82
Su o m en M u in aism u istoy h d isty k sen ju lk a isu t 85
Kauhavan Perttulanmäen kivikautinen hauta.
H elm ikuun puolivälissä v. 1930 kierteli m. m. pääkaupungin sanom alehdissä uutinen Kauhavan Perttulanmäeltä saman kuun 12 p:nä tavatusta kivikauden löyd östä, joh on paitsi kiviesineitä sisältyi m yös »kiviruukun » kappaleita. Esineet tilattiin m useoon, m issä kivi*
ruukun palat havaittiin vasarakirveskulttuurin hautalöytöön viittaa*
vaksi nuorakeram iikaksi. Löytöpaikan tarkastaminen jou tu i kesätyö*
ohjelm assa tämän kirjoittajan osalle ja tehtävän suoritin elokuun lo*
pulla sam ana vuonna.
Perttulanm äki, jonka vanha nimi on Lintukangas, sijaitsee K au*
havan Y likylässä, peninkulman verran itään K auhavan asemalta, Kau*
havanjoen eteläpuolella. M äen pituus on, pohjoisesta etelään, lähes kilometrin, leveys noin puolet siitä. M aaperä on soraa ja hiekkaa.
Y m päröivästä viljelyslakeudesta se kohoaa tuskin kymmentäkään met*
riä, poh jois* ja itäpuolilla nousu on vain vähän yli 5 m. Luoteis*, po h jo is* ja koillisrinteet ovat asuttuja, keski* ja etelä*osat kasvavat metsää. M äeltä kerrotaan tavan takaa löytyneen kivikautisia esineitä, joista joitakin on saatu talteen K ansallism useon kokoelm iin (paitsi tässä käsiteltyjä löyd ök siä n:ot 1005—1007, 3797:4—5, 9253:1)
U u d et löydökset, sekä jo mainitut saviastianpalat että lisäksi 6 kiviesinettä (9161:1—7), ovat mäen itäreunalta, Vihtori Perttulan talon, Lintukankaan (Y likylä 93'2), maalta. Kiviesineistä oli kaksi ilmoitettu löydetyiksi yhdessä saviastianpalojen (kuva 10) kanssa. M ukaani otta*
mistani valokuvista löytäjät, m aanviljelijä Vihtori ja hänen poikansa Ju ss i Perttula yhtäpitävästi osoittivat, että nämä esineet olivat pieni oikokirves (k uva 11) ja löydettäessä kahtia katkennut hioinkivi (kuva 9). Loput kiviesineistä olivat tulleet esiin näistä n. 20—50 m luotee*
seen päin. Ensinm ainittu yhdessä löytynyt esineryhmä vaikuttaa jo sinänsä hautakalustolta. Saviastianpalat kuuluvat kaikki samaan pie*
nehköön nuorakoristeiseen astiaan, jo k a sekä m uotonsa että orna*
menttiensa puolesta on vasarakirveshautojem m e tavallista. Ilm ajoen
Piirtolankankaalta ensinnä tunnetuksi tullutta astiatyyppiä.1 Pieni, hie»
nosta diabasista tehty oikokirves on vasarakirveskulttuuriim m e kuu»
luvaa ja usein hautalöydöistäkin tavattua lajia.2 H ioinkivi on hieta»
kiveä ja vähän käytetty, vain toiselta lappeeltaan ja toiselta pitkältä sivultaan hiottu. H ioim ia meillä on ennestään ju u ri m ainitusta Ilma*
joen haudasta, ja ulkom ailla niitä m yös silloin tällöin on saatu tal*
teen vastaavan kulttuurin haudoista.3 K ertom us itse löytösuhteista, joihin kohta tutustum m e, viittasi m yös hautaan. Täm än hiekanotossa puoleksi hävinneen hautapaikan kaivaminen tuli Perttulanmäen mat»
kalla päätehtäväkseni.
K u v a 1. K au h av an Perttulanm äen k iv ik au tin en h au ta tutk im uksen päätyttyä, ko illi*
sesta päin. T a u sta lla o ik ealla n äk y v än k ellarikatok sen läh eltä on aik oin aan löy»
detty kaksi v asarakirv estä.
Löytökohta on, tarkemmin määritellen, Perttulanmäen itäreunaa myöten viljelyksille johtavan ajotien koillissivussa, Vihtori Perttulan talosta n. V4 km eteläkaakkoon. Lähim m ästä talosta, Paavo Perttulan uutisrakennuksesta, se on n. 40 m pohjoisluoteeseen. A jotien lou*
naispuolella on tällä kohden vanha, metsittynyt hiekkakuoppa, jon ka yläpäässä, n. 40 m löytöpaikasta, on vanha tervahauta. Sen kohdilta kerrottiin aikoinaan löydetyn 2 vasarakirvestä, ilmeisesti sam at, jotka
1 Vrt. esim . FM 1915, s. 10 ss. kuv. 11. K au h a v an astian koristey h d istelm älle lö y ty y k o n tin entin n u orap ik areista aivan y k sity isk o h taisia vastin eita, esim . Stocky, La B oh ém e préh istoriqu e I, taul. L X V II:23, A . E. van G iffen, D ie B au art d er Ein»
zelgräber (M an n u ssB iblioth ek 44—45), taul. 118:9.
3 Esim . FM 1917, s. 47 ss., kuv. 4:3.
3 Esim . K gl. V itterhets H isto rie och A n tik v itetsak ad em ien s Å rsb o k 1929, kuv. 4.
J . R. A spelin kuutisenkym m entä vuotta sitten toi m useoon (n:rot 1005—1006). M äessä näyttää siis olleen useam piakin vasarakirveskult*
tuurin hautoja. A jotien koillispuolella alkoi peltolakeus, ylinnä hiekka peräisenä. M utta tien ja pellon välille oli jään yt 4 —5 m leveä viljele mätön kaistale, jota oli käytetty hiekanottoon. H ienona ja kivettömän
B
J L
\ \ \ \ \
i * \ \ x
K u v a 2. K au h a v an Perttulanm äen k ivik au tin en hauta.
A H a u d a n p r o f iili; alin n a n äk y v ät m ustat ju o v a t ru ostek errok sia. — B H a u ta 65—60 cm sy v ään k a iv e ttu n a; p ilk k u v iiv a m erkitsee h au tak u o p a n u lk o rajaa. — C H a u ta 72—70 cm sy v ään kaivettuna. — D H a u ta p o h jaa n asti, 80—90 cm sy v ää n k aivettun a, p ilk k u ju o v a t ru o stesu o n ia. — E H a u d a n k o k o n aisasu , u u sin to lu o n n o s: I pääk allo , a isom pi kirves (k u v a 8), b pik k u k irves (k u v a 11), c sav iastia (k u va 10), d hioins
kivi (k u va 9).
hiekka oli varsinkin m uuraukseen sopivaa. Esineet tavattiin tästä talvella m uuraushiekanotossa, kuten vasarakirveskulttuurin hautalöy«
tömme usein ennenkin. L öytösyvyys oli arvioitu noin metriksi.
L öytökoh dalla oli ollut »aivan kuin haudan paikka», »n. 2 m pitkä, mustan viirun piirittäm ä» ala, jo k a osaksi jä i tien alle.
T ie oli siis suojann ut haudan kokonaan tuhoutum asta ja säilytti, meillä ensikertaa, tällaisen löytöpaikan ammattimiesten tutkittavaksi. M ustan viirun ym päröim ä alue oli ollut, löytäjien kertomuksen m ukaan, hie*
man viistossa tien suuntaan nähden (vrt. kuv. 2 E ). Kehän p o h jo i*
sempi nurkka oli ollut aivan lähellä tietä; hioinkivi (kuva 9) oli tul*
lut esiin siitä. Eteläinen (tai oikeammin itäinen) nurkka oli ollut taas huom attavasti etääm pänä tiestä; sekä oikokirves (kuva 11) että savi*
astianpalat (k uva 10) olivat löytyneet siitä. Saviastia oli ollut rikko*
naisena; valitettavasti oli vain isom m at palat otettu talteen, suuri jo u k k o pientä murenaa oli mennyt hiekan m ukana m uurausseokseen.
N äin ei tiedetä, minkälainen astian poh ja*osa on ollut. K aikki esineet olivat olleet m ustassa m aassa, siis ilmeisesti haudan pohjalla, kuten kaivauksessa tehtyjen havaintojen m ukaan sittemmin saattoi päätellä.
— N . 15 m löytökohdasta itäkaakkoon on lähde, jo n k a m ainitsen sen vu oksi, että M ynäm äen H oppelan vasarakirveshaudan läheisyydessä oli m yös lähde. Ilm ansuuntaa ei saatu aivan tarkoin kartalle kom*
passihäiriöiden tähden.
K aivaukset osoittivat löytäjäin kertom uksen, m ikäli se oli tar*
kistettavissa, paikkansa pitäväksi. Ensin puhdistettiin hiekanottopai*
kan tienpuoleinen leikkaus, jon ka löytäjät neuvokkaasti olivat peittä*
neet hiekalla. Siitä tulikin esiin odotettu m usta ju ov a piirtyen kaare*
vana ja m olem m ista päistään kaksihaaraisena — m elkeinpä pronssi*
kautisten kalliopiirrosten laivankuvain m uotoisena — vaaleam paan hiek*
kaan (kuv. 2 A , 3). Profiilikuvio oli kokon aisuudessaan n. 2,25 m pitkä.
H audan luoteispäässä se alkoi jo n. 35 cm mutta kaakkoispäässä vasta n. 60—65 cm syvässä. H audan pohja oli luoteessa 80 cm, keskikohdil*
laan n. 75 cm ja kaakossa n. 90 cm syvässä. Ju o v an alla oli luontaisia ruostehiekkakerroksia ja niiden alla vaalea hieno pohjahieta. H um us*
kerros oli aivan ohut (kuvassa 3 näkyvä ylin vaalea kerros on kesän kuivaam aa pintahiekkaa), sen ja hautajuovan välinen hiekka oli hie*
man ruskeahkoa ja heikosti läiskikästä, ei kuitenkaan mitenkään kult*
tuurikerrosten näköistä. T äm ä profiili, jon k a m ukaan kaivausalue, 6 neliömetriä, paalutettiin, oli hyvänä osviittana tutkim uksessa, sen mu*
kaan kun aina saattoi etukäteen arvioida, mitä kullakin syvyydellä oli odotettavissa.
Kun tutkittava alue oli kaivettu 30 cm syvään, ei kaivauksen pinnassa saattanut huom ata vielä mitään m erkkejä haudasta. Pian alkoi kuitenkin tumma kehäjuova tulla m yös horisonttaalileikkauksessa nä*
kyviin. H iem an sitä ulom pana näkyi alkuperäisen hautakaivoksen ulkoraja verraten selvästi koskem atonta, kerroksellista hiekkaa vasten
- 5 -
ja saatettiin sitä seurata aina haudan pohjaan asti. Tum m a ju o v a ei merkinnyt siis haudan ulkolaitoja, vaan hautakuopan keskelle asetets tujen haudan sisustuslaitteiden jäännöksiä.
Kun kaivausta oli jatkettu haudan luoteispäässä 60 cm ja kaak»
k oispäässä 65 cm syvälle, oli hautakuvio sen näköinen kuin kuvat 2 B ja 4 osoittavat. M ultam aista hiekkaa sisältävä kehäjuova oli vielä katkonainen, paikoin melkein musta, paikoin heikomman värinen.
Leveys oli epätasaista, n. 2—5 cm, ja suunta mutkitteleva, jak autuip a se joissakin kohdin kahdeksi ohuem m aksi viivaksi.
K uvat 2 C ja 5 näyttävät haudan puoliskon 72—70 cm syvälle kaivettuna. K ehäjuova oli nyt yhtenäinen, m utta yhä jossain määrin
K u v a 3. H a u d a n profiili. Vrt. kuv. 2 A.
mutkitteleva, m uodostaen lähes suorakaiteisen, kulm istaan pyöristetyn kuvion. Sen kum m assakin nurkassa oli heikomman värinen, puoli=
pyöreä ulkoneva sakara. K eskusta alkoi jo olla hieman likaisen läis*
käistä. Löytäjäin kertomus, jonka mukaan »m ustan viirun piirittäm ä»
ala ulkoni haudan eteläpäässä kauem m as tiestä kuin poh joispäässä, sai nyt selvästi vahvistuksensa.
K u vassa 6 nähdään haudan keskiosa m ustaa pohjaan sa myöten ja reunat profiilista (kuva 2 A ) näkyviä mustan juovan ylem piä haa*
roja myöten (m ikäli niitä oli kaivam atta) paljastettuna, kuvissa 2 D ja 7 koko haudan pohja*ala, profiilin alem pia haaroja myöten kai*
vettuna. M ultam ainen pohjam aa ulottui siis, kuten profiilista jo saat*
toi päätellä, ohuena, vain 3 - 6 cm käsittävänä kerroksena yli haudan pohjan, sen uloim pia reunoja lukuunottam atta. H autakuopan ulko*
reunan saattaa kuvissa nähdä osaksi hyvinkin selvästi, se kun kat*
kaisi kuopan ulkopuoliset (ja kuvassa 7 jo haudan keskustastakin esiin hääm öttävät) luontaiset, vahvat ruostesuonet. H audan luoteis*
päässä, kohdalla I kuv. 2 E, oli ym päröivästä m aasta erottuva läiskä
K u v a 4. H a u ta 65—60 cm sy v ää n kaivettu n a. Vrt. ku v. 2 B.
tahmeata ainetta, jo k a muistutti m ädäntynyttä luuta. Epäilin sitä pää*
kallon jäännökseksi ja siitä otettua maanäytettä m useossa tarkastet*
taessa löytyikin siitä helposti tunnettava ihmisen poskiham paan kap*
pale ynnä useam pia ham paiden paloja, jo ista kiille oli hävinnyt (9252= 5, 6). Pään paikka haudassa on siis varm asti määrätty. Siitä puolisen metriä kaakkoon päin oli m yös tumm em pi läiskä, ehkäpä lantion luut. N iiden kohdalta alkoi lähellä haudan lounaissivua kol*
mas tumm em pi läiskä, ulottuen haudan kaakkoispäähän asti. Sen ylä*
osaa saattaisi ajatella sääri* ja jalkaluiden jättäm äksi jäljeksi. Ruum is olisi tästä päättäen haudattu polvet koukussa, kuten onkin oletettava.
H audan länsinurkan sisäpuolelta löytyi oikokirves (kuva 8) lappeel*
laan, kaltevassa asennossa, terä pohjahiekkaan painautuneena, kanta ylem pänä, ym pärillä vähän nokea m uistuttavaa m ustaa maata. Suunta
K u v a 5. H a u ta 72—70 cm sy v ää n kaivettu n a. Vrt. ku v. 2 C.
- 7 -
K u v a 6. H a u ta keskestä n. 80—85 ja reu n o ista n. 70 cm sy vään kaivettuna.
oli jokseenkin pohjoisesta etelään, terä etelää kohti, siis viistossa hau*
dan pituussuuntaan nähden. Kirves, jo k a on hyvässä terässä, on tehty venekirveisiimme yleisesti käytetystä, tavallista hieman karkearakei*
sem m asta olivin id iabasista; hiom aton yläosa on kavennettu ja vähän ohennettukin, kuten kirveissä, jotka on vartettu sarvikappaleen avulla.
Kannan vieressä ollut m usta maa on ehkä jätettä juuri tällaisesta kappaleesta, jo k a selvittäisi m yös kirveen vahvasti kaltevan asennon, tahi sitten varsisiteistä, ase kun on tietenkin pantu varsineen hautaan.
K uvassa 2 E on uusintoluonnos haudan kokonaisasusta, piirretty haudan säilyneen puoliskon ja löytäjien antamien tietojen nojalla. Peh*
meään hiekkaan kaivettu kuoppa on ollut lähes 3 m pitkä, vähän yli 2 m leveä ja vajaa metrin syvä, m uodoltaan soikean neliskulmainen ja melkein pystysuoraseinäinen, suunta kuten itse hautausjäännösten, kaakosta luoteeseen. Vainaja on sijoitettu hautaan pää kohti luodetta
K u v a 7. H a u ta k o k o n a isu u d essa an 80—90 cm sy v ään kaivettuna. Vrt. ku v. 2 D .
ja, jo s edellä esitetyt otaksum at lantio* ja sääriluiden paikasta ovat oikeat, tavanm ukaiseen kyyrypolvhasentoon, polvet ja luultavasti m yös kasvot lounaaseen päin. Ruum iin pituus on tällöin arvioitava n. 160—
170 cm:ksi. Kehän länsinurkasta löytyneen oikokirveen varrenpää on ehkä ollut asetettuna vainajan käteen. Kehän pohjoisnurkassa, pään takana, on ollut hioinkivi, ja jalk apu o lessa itänurkassa saviruukku ja pikkukirves. On tietysti m yös m ahdollista, että sääriluiden jättäm ä jälk i olisi ollut haudan ennen kaivauksia hävitetyssä osassa, jolloin vainajan polvet ja kasvot olisivat olleet suunnattuina koilliseen (m ikä on vähemmän todennäköistä) ja isom pi kirves olisi ollut vainajan olalla.
H auta on, kuten mainittiin, lajiaan ensimäinen, joh on Suom essa on päästy arkeologisin kaivauksin käsiksi. V ertailuilla aikaisem pien vasarakirveshautojem m e asuun, jo ista on vain löytäjien kertom uksiin perustuvia tietoja, ei päästä näinollen pitkälle. N ä issä haudoissa usein havaittuja ja m uualtakin m elkoisen yleisesti tunnettuja nuotion tai tulenpidon jälk iä ei tässä haudassa ollut. T äm ä joh tuu ehkä siitä, että Perttulanmäen kivikautiset m aahanpaniaiset ovat tapahtuneet läm ph mänä vuodenaikana. Y llättävää oli, että luustosta oli jäljellä senkin verran merkkejä kuin täällä, kun ottaa huom ioon, että room alaisen rautakaudenkaan ruum ishaudoissam m e ei vainajasta ole säilynyt juuri m uuta kuin ham paat ja että vielä ristiretkien ajan kalm istoissam m e luuranko on useimmiten melkein täydelleen m aatunut.1 K ertom ukset ennen tavatuissa vasarakirveshaudoissam m e huom atuista luiden jät=
te istä 2 eivät ole siis ehkä perättömiä. H audan k alustossa on poik*
keuksellista se, että vasarakirves puuttuu. Sen korvikkeena on ilmei*
sesti isom pi oikokirves, jon k a asem a haudan lounaissivun luoteis*
päässä on sam a kuin sotakirveiden tavallisesti esim. jyllan tilaisissa m aahaudoissa.
Suom en ulkopuolelta K auhavan haudalle vastineita hakiessa on ensi sijassa turvauduttava Sophus M üllerin oivallisesti julkaisem iin Jyllann in nummien m aahautoihin.3 N iissä näyttää kuitenkin harvoin säilyneen täm änkään verran orgaanisia sisustuksen jätteitä. Ensim äisen vertauskohdan tarjoaa jyllantilaisten hautojen suunta, jok a on suurin piirtein länsidtäinen, ei kuitenkaan läheskään aina täsmälleen vaan usein esim. ju uri kaakkoisluoteinen.4 T u li jo m ainituksi, että isom m an kirveen asema Perttulanmäen haudassa vastasi sotakirveen tavallista
1 SM 1928, s. 74, ja SM 1930, s. 59 ss.
2 f. A ilion k ertom us T eu v an H ietah arju n lö y d ö istä to p o g r. arkisto ssa. M us seon lu ettelo 7946:1—5 (Säkk ijärvi, R av i).
3 D e jy d sk e E nk eltgrav e fra Sten ald eren , A a rb0ger 1898.
4 M ain, teos, s. 164.
- 9 -
paikkaa jyllantilaisissa. Jy llan n issa on m yös hautoja, jo issa mitat ja hautakaivoksen m uoto ovat meidän hautamme kanssa jokseenkin yhtä*
8
10 11
K u v at 8—11. K au h av an Perttulanm äen h au d asta lö y d ety t esineet.
8 O ik o k lrv es (9252: 1) 3/5. — 9 H io in k iv i (9161: 2) 2/ 5. — 10 Saviastian y läo sa (9161: 3) 2/5. — 11 O ik o k irv es (9161: 1) 3/j.
pitäviä.1 Sikäläisissä haudoissa yleisiä kivikehiä ja pohjakiveyksiä ei m eidän haudoissam m e ole tavattu. Kivikehät ovat kuitenkin olleet, kuten otaksutaan, tukena puukehykselle, jollaisista on jo sk u s löydetty
1 M ain, teos, s. 165, 166.
jään n öksiäkin .1 T äm ä hautakuopan keskessä ollut puurakennelm a on tavallaan verrattavissa Kauhavan haudasta tavattuihin selviin sisustus*
jätteisiin. — Puolan nuorakeram isissa m aahaudoissa, joista ei ole ole*
m assa yhtenäistä, yksityiskohtaista selostusta, näyttää hautojen suunta ja luurangon asema olevan paljon vaihtelevampi kuin Jyllann issa.
Yleensä on sellaisia horisonttaalileikkauksia kuin Kauhavalta otetut ju laistu m aahautakaivauksista sangen vähän. N iissä näyttää enimmäkseen käytetyn pystysuoraa kaivausm enetelm ää. J a milloin tummia kehäjuovia on tavattu, on pidetty itsestään selvänä, että ne ovat lahonneiden puukehien tai puuarkkujen jälk iä, vaikka ne eivät suinkaan aina näytä sellaisilta.
T oh tori Folke H ansen kuvaa esim. Skånesta pari vasarakirves*
kulttuurin hautaa, jo issa on näkyvissä tumma kehäjuova.2 T oisesta hän kirjoittaa, että siinä oli »m usta, terävästi piirtyvä ääriviiva, jo k a haudan poh jo isosassa oli kauniisti kaartuva, mutta heikkeni itään päin». A . E . van Giffenin hollantilaisista hautatutkim uksistaan ju lkai*
sem asta kuva*aineistosta 3 saattaa löytää useam piakin esim erkkejä K au*
havan hautaa m uistuttavista tumm ista kehäviivoista, tämä tutkija kun on kuvannut runsaasti vaakasuoria leikkauksia kaivauksistaan. Toisi»
naan on kysym yksessä ilm eisestikin puu*, kait tammiarkun jään n ö s,4 mutta eräissä tapauksissa on m usta ääriviiva siksi kaarteleva ja mut*
kitteleva, että se tuntuu vaativan toisenlaista selvitystä. Viitattakoon esim. horisonttaalileikkauksiin parista kivikauden haudasta,5 jotk a löydöksien sä mukaan kuuluvat suunnilleen samaan aikaan ja vielä sam aan nuorakeram iseen kulttuuripiiriinkin kuin Perttulanmäen hauta.
A . G ötze on ju laissu t Saalen alueelta, Posernasta, W eissenfelsin piiristä, pari hautaa, joiden kalustot, elleivät ne suorastaan kuulu nuorakeramiseen kulttuuripiiriin, ovat ainakin sille läheistä sukua ja jotk a pohjapiirroksiltaan isosti m uistuttavat Perttulanmäen hautaa.6 K um m astakin tavattiin nurkkapaaluilla varustetun, näissä tapauksissa epäilem ättä puusta kyhätyn hautakam m ion jään n öksiä (kuva 12).
Yrittäessäni sitten selvittää, m inkälainen Perttulanmäen haudan sisustus on alkuaan ollut, lähden siitä S a k ari Pälsin, rautakauden ruu*
m ishautoja kaivaessaan, tekemästä huom iosta, että puu on sora* ja
1 M ain , teos, s. 167. M y öh em m issä k aiv au k sissa on h au d o ista p a lja stu n u t var*
sin selviä p u u k eh y k sien jä ä n n ö k siä (to h to ri C. A . N o rd m an in tied o n an to ). Ks. m y ös 40. B erich t des Sch lesw igrH olstein isch en M u seu m s (K iel 1894), s 19—20.
2 Forn vän n en 1917, s. 73, kuv. 14, s. 77, kuv. 27, ja s. 80.
3 D ie B au art d er E in zelgräber, M a n n u s*B ib lio th ek 44—45.
4 M ain, teos, tau lu t 20, 23.
5 M ain, teos, tau lu 88, kuv. 83:11—X , ja tau lu 94, kuv. 89 a—g.
* Prähist. Z eitsch rift 1, 1909, s. 188 ss., ku v. 1, 5.
- 11 - hiekkam aassam m e lahonnut melkein tai aivan jäljettöm iin — lukuunottam atta tietysti pystypaaluja, joiden kohdalle jäänyt on*
telo usein on täyttynyt ylem pää karisseella hum us* ja kulttuurim aalla, — mutta na*
hasta ja villakankaasta sensijaan on sen m aaduttua syntynyt hiekkaan tumma multa*
mainen kerros.1 O taksun tämän nojalla, että K auhavan haudan tummat ju ov at ja mus*
tahko pohjakerros ovat jätettä nahasta (tai m ahdollisesti kankaastakin, sillä tekstiili*
keram iikastahan tiedetään kaksiniitisen kan*
kaan olleen Suom essa käytännössä jo viimeistään kivikauden lo<
pulla). Puheenalaisen haudan asu sellaisena kuin se kaivauksissa ilmeni tuleekin tätä tietä m onessa kohden siksi hyvin käsitettäväksi, että tämä selitysperuste tuntuu m ielestäni sangen uskottavalta.
O letan siten, että sen jälkeen kun hautakuoppa oli kaivettu, haudan pohjalle ensinnä levitettiin talja. Täm än taljan jälkenä pitäisin pystyleikkauksessa (kuv. 2 A ja 3) näkyvää alem paa juovaa, jo k a keski*
osassaan yhtyy ylempään. T aljalle asetettiin sitten ruum is ja hauta*
antimet. N äiden päälle levitettiin toinen talja, ehkäpä kaksinkerroin taitettuna, kuten mustan juovan jakautum inen paikoin yläosassaan kahtia viittaa (kuva 2 B ). M ustan piirron mutkitteleva m uoto ja ohuus ovat om inaisuuksia, jotk a sopivat paremmin taljan kuin puukehyksen jättäm ään jälkeen. Y lem pi talja sidottiin ehkä kulmistaan pystypaa*
luihin, joten se m uodosti katon haudalle. K ehäkuvion nurkissa näky*
vät sakarat (kuv. 2 C , E ) saattaisivat tällöin olla paaluihin kiinnitetyn nahan jätettä. N äin sai haudan sisustus kam m ion m uodon, jo ta vas*
taavissa m aahaudoissa on m uuallakin tavoiteltu, niinkuin Jyllann ista ja Posernasta äsken m ainitut esimerkit osoittivat. H autaa peitettäessä painui katenahan keskiosa alas, nurkkapaalujen pidättäessä sen reu*
noja ylem pänä, yhtyi haudan keskessä pohjataljaan ja ratkesi luulta*
vasti maan painosta keskeltä rikki, sillä haudan keskessä multamainen kerros oli jonkunverran ohuem paa kuin reunemmalla (kuv. 2 D ). Lai*
doista valui peitetaljan ylemmäksi jääneiden reunojen ja pohjataljan väliin hiekkaa. H audan profiili (kuv. 2 A ) tulisi näin täysin selvite*
tyksi.
Kun haudassa oli säilynyt vielä tunnettavia palasia vainajan
1 T äm ä to h to ri Pälsin m inulle su u llisesti ilm oittam a h avain to p eru stu u pää*
asiassa h änen M askun H u m ik k alan kalm istossa suorittam iin k aivau k siin , jo issa avat*
tiin k aikk iaan 50 h au taa ristiretkien ajalta. V rt. SM 1928, s. 71 ss.
K u v a 12. K iv ik au tisen m aa*
h au d an p o h jap iirro s K eski*
Sak sasta.W eissen felsin piiristä, P osernasta. A . G ö tzen m u*
kaan.
ham paista, ei näyttänyt aivan m ahdottom alta, että tutkim alla m ustista ju ov ista 60:n ja 70 cm:n syvyydestä otettuja m aanäytteitä (9252: 2—4) saataisiin kem iallista tai m ikroskooppista tietä selvitetyksi, mitä se aine alkuaan oli ollut, jon k a jälkeenjättäm ää juovien tumma väri oli.
Suuria toiveita ei tästä kylläkään ollut. Pehm eässä hiekkam aassa pyö*
rein luvuin n. 3500 vuotta mädäntyneet elimelliset aineet, jo ista puitten juuret olivat koko ajan imeneet ravintoa ja jotk a olivat olleet alttiina pinnalta valuvan veden vaikutuksille, olivat saattaneet niin täydellisesti m uuttua tämän pitkän ajan kuluessa, ettei niiden alkuperä ollut enää m äärättävissä. H audan pohjalla, yhtenäisessä m ustassa kerroksessa kovan ruostem aan päällä, mistä ham paiden palat löytyivät, olivat säilym ism ahdollisuudet kylläkin paremmat kuin kapeissa tum<
m issa ju o v issa, jo tk a olivat jätettä puhtaaseen hiekkaan lähes pysty*
suorina ohuina kaistoina jään eistä taljoista tai m uista orgaanisista ai*
neista. M utta pohjakerroksesta m ahdollisesti todettavat orgaaniset aineet saattoivat joh tua haudatusta vainajasta. T äm än vuoksi koh*
distettiin tutkim uskokeet ylem pää m ustasta ju ov asta otettuihin maa*
näytteisiin. Vertailuaineksina käytettiin M askun H um ikkalan hau*
doista saatuja, tosin lähes 5*kertaa K auhavan löytöjä nuorem pia nahka*
ja kangasjätteitä, jo issa orgaaniset aineet osoittautuivat vielä suhteel*
lisen helposti tunnettaviksi.
Professori N . J . Toivonen ja dosentti E rkki Leikola,1 joita mi*
nun on kiitettävä näytteiden kem iallisista analyseistä, totesivat kui*
tenkin, että kem iallista tietä ei asiassa voitu päästä tulokseen, varsin*
kaan kun ym päröivästä puhtaan värisestä hiekasta ei ollut vertailunäyt*
teitä käytettävissä. M aanäytteissä, jotk a olivat »jon k in orgaanista alkuperää olevan, nyt jo hyvin perinpohjaisesti muuttuneen aineen tum m aksi värjääm ää hiekkaa», oli jäljellä orgaanista ainetta niin pie*
net määrät, n. 0,5—0,8 %, josta typpeä vain n. 2 - 4 %, että oli vaikeata sanoa, oliko se kasvi* vai eläinkunnasta peräisin. Vähäisen rikki* ja rautapitoisuuden toteam isella ei saatu m yöskään kysym ystä ratkais*
tuksi.
T arkastaessaan m ikroskoopilla näytteitä keksi prof. T oivonen niistä »m uutam ia aivan pieniä kuituja, jo tk a selvästi olivat hyvin van*
hoja ja m elkoisesti m uuttuneita», pitäen niiden edelleen tutkim ista yrittämisen arvoisena. K ansallism useon tekstiilien tuntija, maisteri Tyyni Vahter, tarkasti sitten m ikroskoopilla kuituja, epäillen niistä joita*
kin villakarvojen katkelm iksi sen kokem uksen nojalla, m ikä hänellä on
1 Prof. Toivosen ja d osen tti Leikolan tutk im u sselostu k set on liitetty K an sal*
lism u seo n E sih istoriallisen O sasto n tod isteih in (9252), sam o in m y ös k o h ta m ainittu m aisteri V. A. Korvenkontion lau su n to tutkim uksistaan.
- 13 -
rautakauden hautojemme tekstiilijäännöksistä. Kuitunäytteitä toimi*
tettiin nyt Y liopiston Eläintieteelliseen M useoon, maisteri V. A . K o r*
venkontiolle, jo k a ystävällisesti otti tehtäväkseen niiden m ikroskooppi*
sen tutkimisen. Säikeiden jo u k o sta hän löysi kuitenkin ainoastaan 4 —5 kappaletta,1 jo issa hän saattoi havaita todennäköisesti eläimen karvaan viittaavaa epäselvää suom urakennetta. T äm än perustalla hän piti m ahdollisena, että osa säikeistä oli karvojen katkelm ia, vaikka*
kin ne enimmäkseen olivat jo täysin deform oituneita. M utta kuitu*
jen pääosa oli ilmeisesti vain pieniä palasia hienoista juurih aaroista, joita maanäytteissä oli paljain silmin runsaanlaisesti erotettavissa.
T äm ä selvisi täydelleen dosentti E rkk i Leikolan suorittainasta kuitu*
näytteiden kem iallisesta tutkim uksesta (lipeäkuuinennus ja typpihappo*
koe), jo k a todisti ne enimmäkseen kasvijäännöksiksi. Vähäinen määrä kuituja osoittautui sentään »lipeäliukoisiksi aineksiksi, jotk a värjäytyi*
vät typpihapolla», ja näihin nähden on se m ahdollisuus olem assa, että ne ovat anim aalista alkuperää, ehkä juuri sub fossiilisia eläimen karvoja, joita maisteri Korvenkontio epäili kuitujen jo u k o ssa olevan.
T u lo s m aanäytetutkim uksista ei tullut siis täysin kielteiseksi joskaan ei riittävän m yönteiseksikään. Karvajätteiden esiintym istä ei saatu todetuksi niin varmasti, että olettam ustani taljain käytöstä Pert*
tulanmäen haudan sisustukseen saattaisi sen nojalla pitää vahvistet*
tuna. H au dan rakenteesta antamani selvitys jää siis pääasiassa edellä*
esitettyjen kaivaushavaintojen y. m. näkökohtien varaan, jotk a mielestäni jo sinänsä ovat melkoisen vakuuttavia.
Perttulanmäen haudan korkeus yli merenpinnan saatiin suhteelli*
sen tarkoin m äärätyksi seuraavasti. Lähtökohdaksi otettiin tarkkavaa*
kituksen kiintopiste n:o 1160 Kauhavanjoen rautatiesillan m aa*tuessa, korkeus 35,14 m yli N N :n Jo k isu van n o n vedenpinnan korkeudeksi sillan alla tuli 28,5 m. T ästä jatk uu suvanto ylöspäin Jy lh än k os*
kelle, jo ssa H ydrografisessa toim istossa säilytetyn koskiprofxilin mu*
kaan on, niska* ja alusvirrat m ukaanlukien, putousta 10,52 m. Jylhän*
koskesta ylöspäin K auhavanjoki on jälleen yhtenäistä suvantoa Perttu*
lanmäen kohdalle Lahdenkoskelle asti. A rvioiden virran m ainituissa suvannoissa yhteensä 0,48 m^ksi, mikä on pikemminkin liian paljon kuin liian vähän, saadaan Lahdenkosken alisen suvannon korkeudeksi 39,5 m yli N N :n . T ästä haudalle viety vaakitus antoi tien korkeudeksi hautapaikan kohdalla 52,74 ja haudan pohjan korkeudeksi jonkun cm:n alle 52 m. Kun hauta ei liene suinkaan aikoinaan kaivettu aivan veden äyrääseen, on rantaviivan oletettava hautauksen tapahtuessa
1 T ä llö in ei ole otettu lu k u u n jo ita k in n äytteisiin to m u n m uk an a eksyneitä, selv ästi aivan u u sia h ien o ja villak arv o ja.
olleen pyörein luvuin korkeintaan 50 m:n korkeuskäyrän vaiheilla. — Perttulanmäeltä n. pnk:n verran eteläänpäin on Lapuan H atunluom an kivikautinen muinainen m erenranta*asuinpaikka, jon k a alaraja on vaa*
kitukseni m ukaan 56,5—57 m meren pintaa ylem pänä.1 H atunluom an kivikalusto ja niukat saviastialöydökset, jotk a on luettava nuorim paan tyypilliseen ja degeneroituneeseen kam pakeram iikkaan, tyyliasteisiin 11:2 ja III:i,2 osoittavat, että asuinpaikka on varsinaisen kam pakeram i*
sen ryhmän nuorim pia. U seam pia metrejä alem pana sijaitseva Perttu*
lanmäen hauta on siis H atunluom an löytöjä huom attavasti m yöhem*
mältä ajalta. K auhavalta palatessani vaakitsin erään Seinäjoen U p p a*
lan kylästä tavatun veneenm uotoisen vasarakirveen (8083) löytöpaikan, jonka todettiin olevan 51 m yli N N :n eli lähes sam alla korkeudella kuin Perttulanmäen haudan. Jo tk u t vasarakirveiden löytöpaikat Etelä*
Pohjanm aalla näyttävät olevan, arviolaskelm ien m ukaan, vielä jonkun verran alem panakin. M ainitut korkeusm itat tukevat oivallisesti kam pa*
keramisen ja vasarakirveskulttuurin keskinäisestä ikäsuhteesta Etelä*
Suom esta saatuja tuloksia.3
Selostettu hautalöytö on muuten aivan vasarakirveskulttuurin levenemisalueen ulkorajalta. Kauhava on nimittäin pohjoisin pitä*
jäm m e, jo k a epäilyksittä on luettava siihen osaan m aatamme, mihin tämä kulttuuri kotiutui.4 Veneenm uotoisia vasarakirveitä on pitäjästä löydetty ainakin 8 kappaletta, niistä useam pia hautalöytöihin viittaa*
vissa olosuhteissa. V asarakirveskulttuurin runsas leveneminen Etelä*
Pohjanm aan lakeuksille, paitsi K auhavalle m. m. Teuvalle, Ilm ajoelle, Seinäjoelle, N urm oon ja Lapualle, on sinänsä sangen mielenkiintoinen ilmiö. Sikäläiset lakeudet olivat silloin, mikäli ne olivat kohonneet kuiville, varmaankin huom attavalta osaltaan luonnonniittyjä, jotk a tarjosivatK esk i*E uroop an tasangoilta m aahansaapuneelle.m aanviljelystä ja etenkin karjanhoitoa harjoittavalle vasarakirveskulttuurin kansalle hyviä laidunm aita.
Sam alla kertaa kuin edelläkuvatut hautakalustoon kuuluvat esi*
neet saapui K ansallism useoon, kuten jo mainittiin, Perttulanmäeltä muitakin löyd öksiä, nimittäin hioinkivi ja tasataltta (9161: 4—5), jotka oli tavattu hiekanotossa n. 20 m luoteeseen haudan kohdasta, pohja*
lainen tasataltta (9161: 6), jo n k a muisteltiin löytyneen sam oilta pai*
koin, sekä liuskeesta tehty nuolenkärki (9161 : 7), jo k a oli otettu talteen pellosta n. 50 m haudasta pohjoisluoteeseen (52,68 m yli meren
1 SM 1925, s. 41; S M Y A X X X V I: 1, s, 71, 72.
2 A cta arch aeologica I, s. 183 ss.
3 A cta arch aeologica I, s. 190.
* K s. vasarak irv eid en lö y tö k arttaa S M Y A X X X V II: 1, s. 33, ku v. 14.
- 15 -
p.). K oekaivaukset näillä löytöpaikoilla ja muuallakin lähistöllä olivat tuloksiltaan täysin kielteisiä. M ainitut esineet ovat — lukuunot*
tamatta hioinkiveä, jo k a on ehkä vasarakirveskulttuurin tyyppejä, — kam pakeram isen kulttuurin m uotoja. Liuskenuoli edustaa m yöhäistä tyyppiä, jo k a oli käytännössä vasarakirveskulttuurin maahan tuloa juuri lähinnä edeltäneellä ajalla.1 N äistä löyd ök sistä päättelisin, että Perttu*
lanmäellä on ollut jo ennen vasarakirveskulttuurin leviäm istä seudulle, ehkä noin 52—53 m:n merenpinnan aikoina, kivikautista asutusta, jo n k a varsinaiset m ajapaikat ovat vielä ilmitulematta. Ensi sijassa on täältä odotettavissa sam anluontoisia asuin paikkalöytöjä kuin esim.
Teuvan K ortesviidasta ja Ilm ajoen Koskenkorvan harjusta tavatut.2
1 Ks. SM 1929, s. 27, kuv. 23 ja n ootti 2; S M Y A X X X V I: 1, s. 48 ss., kuv.
7 i; A cta arch aeologica I, s. 210.
2 SM 1925, s. 41; vrt. A cta arch aeo lo gica I, s. 187.
A arn e Ä yräpää.
N ok ian kartanon p u isto ssa on eräs paikka, varsin viattom alta näyttävä m atalahko kum pu sireenim ajoineen, kauan ollut erikoisen huom ion kohteena. K ansa on kutsunut sitä »K u rjen h au d ak si» tai
»kuninkaan haud aksi», ja m uurauslaastilla sekä tiilenpalasilla sekoit*
tunut maa on antanut aihetta epäillä, että kum pu tosiaankin sisältää jotain erikoista.
Etenkin viim eaikoina on huom io kiintynyt paikkaan senkautta, että vieressä seisseen n. s. N ok ian kiven salaperäisiä m erkkejä on yri*
K u v a 1. N o k ia n k ap p elin p o h jap iir*
ros. A lla ru o d etiili.
tetty selittää.1 N iin p ä anottiin M ui*
naistieteelliseltä T oim ikunnalta pai*
kan tutkim ista sekä Tam pereen historiallisen seuran että N o k ia A ktiebolagin taholta, jolloin vii*
memainittu lupasi työn kustantaa.
Seurauksena oli kum m un kaivam i*
nen ja tutkiminen lokakuussa 1931.
K ysym yksessä oleva kum pu on puiston pohjoisreunassa, törmän*
teen päällä, jo k a jyrkim m in viettää joen puolelle. A lue on aikaisem * min ollut peltoa, mutta 1800*luvun alkupuolella liitettiin se puistoon, tasoitettiin ja m uodostettiin sireeni*
m ajaksi. T ällöin kum pua jonkin*
verran kaivettiin, jolloin löytyi kol*
men kyynärän syvyydestä »N o k ian kivi», tiiliä ja k alk k ilaastia.2 Vii*
m eksi tuotiin K ansallism useoon syksyllä 1930 paikalta keskiaikai*
sen ruodetiilin kappale, jo k a var*
1 K. Sandelinin kirjo itu k set tam perelaisessa A am u leh d essä n :o 146, 1930, n:ot 10 (66) ja 45 (303), 1931.
2 F in lan d s A llm . T id n in g 1857, s. 186.
- 17 -
sin selvästi viittasi siihen, että kum puun kätkeytyi vanhoja raken»
nuksen jätteitä.
Kaivettaessa tulikin pian esille suurehkoista kivistä m uurauslaas»
tin avulla kokoonpantua perustusta, jota seuraam alla voitiin vähi»
teilen paljastaa paikalla olleen rakennuksen kiviset jätem uurit (kuva 1).
Paljastuneet perustukset ovat kuuluneet suorakaiteenm uotoiseen kivirakennukseen, jon ka suunta on ollut tarkasti länsi»itäinen. Perus»
tuksien ulkopuoliset mitat ovat 6 x 8 ja sisäpuoliset 4 x 6 m. Kysy»
m yksessä ovat yksinom aan rakennuksen perustukset, joilta seinämuu»
rit ovat kohonneet. Seinän lähtökohta on hyvin selvä perustuksen länsisivun poh joispäässä, m issä pienistä kivistä m uurattu latom us sei»
västi merkitsee seinän ulkopinnan, osoittaen, että seinä on ollut keski»
ajan tyypilliseen tapaan »valam alla» muurattu. M uuten on perustus kauttaaltaan laskettu suurehkoista kivistä, ja sille on om inaista, että pitkulaisia kiviä on monin paikoin asetettu poikittain yli perustuksen.
Perustuksen leveys on keskim äärin 100 (9 0 —100) cm. M uu sta perus»
tuksesta ulkonevat huom attavasti suurem m at kulm akivet, joista varsinkin koillinen kulm akivi pistää kauaksi perustuksen ulkopuolelle (kuv. 1,2).
Länsiseinän keskikohdalla on oviaukon paikka, jo ssa kynnyksenä on suuri, laakea kivi (1 5 0 x 1 5 0 ), jo k a molemmin puolin ulkonee perus»
tuksesta m uodostaen portaan. Sen edessä on alem pana toinen por»
raskivi, niinikään suuri pitkulainen laakakivi. K ynnyksen päällä, sen eteläpuolella on säilynyt jäte ovenpielen tiilim uurauksesta (kuva 3), josta päättäen ovenpielen ulkoprofiili on ollut yksinkertainen suorakulm a.
Tiilen suuruus on 29—30 X 14— 15 X 9 —10. Perustusten sisäpuolen luo»
teis» ja lounaiskulm issa on säilynyt vanhan kivilattian jätteitä: pie»
nistä laakakivistä m uodostettua latom usta.
K aivettaessa tuli esille m yös jou k k o holvin ruodetiilien palasia, jo u k o ssa jo k u melkoisen täydellinenkin. Ruodetiili on ollut profii»
liltaan kolm itahkoinen, kanta hiukan päähän päin levenevä (kuva 1).
Perustukset kuuluvat selvästi keskiaikaiseen rakennukseen ja epäilem ättä tämä rakennus on ollut kirkollinen. Sen pohjakaava on selvä suorakaide lännestä itään, ovi on ollut lännessä ja runsaat tiilen»
pala» ja laastikasat itä» ja länsiseinien vieressä ovat epäilem ättä jään»
nöksiä näiden seinien korkeasta päätym uurauksesta. T ällöin raken»
nuksella on ollut tavallinen jyrkkä harjakatto pituussuuntaan. N äin ollen rakennus on ollut täysin itsenäinen. Se ei ole voinut esim.
sakaristona kuulua puukirkkoon sillä silloin sen pohjakaava, oven sijoitus ja päätym uuraus olisivat olleet aivan toiset. Rakennus on siis ollut itsenäinen, pieni, kivestä m uurattu, tiiliholvilla varustettu keskiaikainen kappeli.
2
Jätteet antavat selviä viittauksia kappelin iän mää*
räämiseen. T yyp illiset ulko*
nevat kulm akivet, tiilien ko*
ko, m uoto, laatu ja valm is*
tustapa ovat selvästi m yö*
«- häiseltä keskiajalta, aikai*
sintaan 1400*luvun lo p u lta .1 Rakennus lienee lähinnä ver*
rattavissa M essukylän saka*
ristoon, jo k a on siihen liitty*
vää kirkkorakennusta van*
hempi. M essuk ylässä saattaa
K u v a 2. K oillin en n u rk k a u lk o n ev in e ku lm a* todeta vastaavat om inaisuu*
kivineen. d et sekä rakennuksesta että
tiiliaineistosta. Lähin M essu*
kylän sakariston sukulainen on Lem päälän kirkko. M olem m at kuulu*
vat tiiliarkkitehtuurinsa puolesta suurem paan yhtenäiseen ryhmään, jon ka alue ulottuu pitkin K okem äenjoen vesistöä U lvilasta aina A kaaseen asti. Se on Ruotsin puolelta ja todistettavasti suhteelli*
sen myöhään tulleen vaikutuksen alaisena syntynyt.
K okem äenjoen vesistön varrella on ollut keskiajan lopulla vir*
keä rakennuskausi, jolloin uusia kirkkoja on rakennettu ja vanhem*
pia uusittu ajanm ukaiseen asuun. T u o rakenn uskausi on ulottunut 1400*luvun lopulta seuraavan vuosisadan parille ensim äiselle vuosikym * menelle. Täm än rakennusajan tuotteita on kaikesta päättäen m yös N ok ian kivinen kappeli.
K ivikappeli ei nähtävästi kuitenkaan ole paikan ensimäinen ra*
kennus. H iili* ja tuhkakerros perustusten ym pärillä m äärätyssä maa*
kerroksessa viittaa selvästi siihen, että tuli on tuhonnut aikaisem m an puurakennuksen. Sen iästä on m ahdotonta mitään sanoa, mutta juuret voivat ulottua hyvinkin varhaisiin aikoihin,
Luonnollisem m alta tuntuu, että kysym yksessä oleva rakennus on ollut N okian kartanon yksityisluontoinen kappeli. N äin pieniko*
koinen kirkko ei m yöhäisinä katolisina aikoina ole voinut olla näillä seuduin seurakuntakirkkona. J a vielä eräs seikka. T oim itetuissa kai*
vauksissa kirkon sisällä ja sen ym pärillä ei tavattu yhtään varsinaista hautaa, ainoastaan joitakin yksityisiä luita ja luupalasia, jotk a tarkem*
min tutkittaessa eivät olleet ih m islu ita.2 N äy ttää siitä, että kappelin
1 R u o d e tiilillä on jo ssa in m äarin vanh em m an ajan leim a, m utta laatu ja val«
m istu stapa o so ittaa sen epääm ättöm ästi m yöh äisem m äk si.
2 Y lio p isto n A n ato m isen laito k sen an tam a lau su n to.
- 19 -
aluetta ei ole käytetty ainakaan yleisenä hautauspaikkana, m ikä on sopusoin n ussa sen katolisen kirkon m ääräyksen kanssa, että yksityi«
sissä kappeleissa (capellae non curatae) ei saanut sakram entaalisia menoja suorittaa.
N ok ian kappeli on tavallaan mielenkiintoinen lö y tö : selvä todis«
tus keskiaikaisesta kartanon kappelista, joiden olem assaolosta jotkut kirjalliset tiedot sekä m uutam at m uut seikat antavat erilaisia viittauk*
sia. K ristinuskon alkuaikoina, kun oli saatava pysyviä jum alan pab velushuoneita, esiintyivät m aanom istajat, kuningas ja itse kirkkokin niiden jou k ossa, kirkkojen rakentajina. T ästä oli kirkolle hyötyä, ja sen vuoksi se aluksi suosi m aanom istajan tällä tavoin osoittam aa hurs«
kasta intoa. T äm ä ilmiö oli kaikkialla P ohjoism aissa yleinen. N äin
K u v a 3. O v en p aik k a ja p o rraskivet.
syntyi kartanoiden alueille jo u k k o tavallaan yksityisiä kappeleita, joiden luonne kumminkin pian jou tu i m uuttum aan, kirkon aseman varm istuessa ja varsinaisten kirkkopitäjien m uodostuessa. M eillä näh«
tävästi suurin osa entisistä kirkoista tuli seurakuntakirkoiksi, mutta jotkut joutuivat tarpeettom iksi alueyhdistelyjen kautta, jäiv ät vähitel«
len pois käytännöstä ja unohtuivat; vain harvassa tapauksessa saattoi kirkko säilyä yksityisluontoisena, häviten ja unohtuen vasta myöhem«
min. R uotsissa sensijaan tavataan vieläkin keskiajalta peräisin olevia kartanojen k ap p eleja.1
K irjallisia tietoja keskiajan kartanokappeleista on ylen niukasti.
V. 1490 rakennutti Lokalahden kartanon om istaja G un nar Elfinpoika yhdessä vävynsä A lbrekt H enrikinpoika G örtzhagenin kanssa mailleen
1 E dellisen jo h d o sta ks /. Rinne, K irk kotutkim uk sen lisiä seu rak u n tah istorian v alaisem iseksi (K irkkoh ist. Seu ran V u o sik irja 1917— 1920), ja H ildebrand, Sveriges m edeltid III, s. 7 3 - 8 0 .
kappelin, jon k a piispa M aunu Särkilahti vihki ja jo sta sit*
temmin tuli Lokalahden seu=
rakunnan kirkko.1 V. 1518 mainitaan »L au k o n kappeli, Capella Lauconii», jon k a hy*
väksi neljä kardinaalia ju lkaisi*
vat annekirjan.2 M uutam at kirkkopitäjäm m e ovat saaneet nimekseen kartanon nimen, epäilem ättä siitä syystä, että kartanon kappeli on m uodostu*
nut seurakuntakirkoksi ja säi*
lyttänyt kartanon nimen. Sa*
manlainen on kehitys ollut R u o tsissak in .3 K öyliön kar*
tano kuului kautta koko keski*
ajan T urun piispalle, ja luon*
K u v a 4. P o h joisen seinän p erustusta. . , ,,
nollisesti kartanolla oli oma kappelinsa, jo sta vieläkin m uisto on olem assa.4 Kartanonom istajan aina vuoteen 1870 voim assa ollut patronaattioikeus on m yös todis*
tus siitä, m inkäluontoinen kirkon alkuperä on. V anajan kartano, W anö, jo k a ensikerran mainitaan v. 1324, oli m yös piispan oma, ja sen kirkosta nähtävästi tuli seurakunnan kirkko entisen M äskälän kirkon tilalle.6 Tottijärven kartanoon, jo n k a vaiheet oli läheisesti yh*
distetty Laukkoon, kuului epäilem ättä oma kirkko, jo sta tuli karta*
non niminen seurakuntakirkko, ja sam oin oli Yläneen ja ahvenanmaa*
laisen G etan kirkkojen laita.6 Kym in vanha kirkko on ollut aina Kym inkartanon vieressä. »K ym ena»*tila mainitaan jo M aun u Eerikin*
pojan aikana.7 Kannaksen vanhimman pitäjän, M uolaan, keskiaikai*
sen, Pyhälle Ristille om istetun kirkon paikka oli M uolaankartanon alueella M uolaanjärven rannalla.8
Vielä vanhat kirkonpaikat yksityisillä alueilla viittaavat yksityis*
luontoiseen alkuperään. Sellaisia vanhoja kirkonpaikkoja on A nolan
1 L ag u s, F in ska ad eln s g o d s och ätter, s. 143. S iin ä m ainittu v u o silu k u 1409 on ilm eisesti ereh dys. J. R am say , F rälsesläkter i F in lan d , s. 274.
2 Tengström , H a n d lin g ar till u p p ly sn in g i F in lan d s k y rk o h isto rie V III, 7.
3 H ildebran d, Sveriges m edeltid III, s. 73.
4 S u o m en M u seo 1910, s. 73.
5 Rinne, m ain. kirjo itu s, s. 266.
6 Rinne, m ain. kirj., s. 249, 264.
7 A rvidson, H a n d lin g ar III, 83— 84.
8 Salenius, K ertom u s M u o laan eli P y h än ristin p itäjästä, s. 57.
- 21 -
Kirkkosaarella, »K aarin a M aununtyttären kappeli» Liuksialassa, H ieta*
mäen kappelin paikka entisen H ietam äen kartanon alueella, O inilan (O ilan ) kirkonpaikka Paim ion Spurilan entisen päärakennuksen vie*
ressä, Perniön Y likylän kappeli — »O freb y g o d s» mainitaan 1348 1 —, N yystölän vanhan kappelin paikka Padasjoella j.n .e . T yrvännön vanha kivisakasti seisoo vieläkin Lepaan m ailla ja Louhisaaren om istaja ra*
kennutti vielä 1600*luvulla alueelleen A skaisten kirkon entisen puu*
kappelin tilalle.2 T uuloksen keskiaikainen kirkko on Sairialan karta*
non mailla. Sakariston p ääd yssä oleva Posse*suvun vaakuna ilm oittaa.että sakariston rakennutti K nut Posse, luultavasti vuosien 1477 ja 1485 välillä, jolloin hän om isti Sairialan.3 llm eisesti sakaristo on kirkkoa van*
hempi ja on kuulunut ehkä aikaisem paan puukirkkoon jon ka Posse oli mailleen rakennuttanut ja jon k a tilalle sittemmin kivikirkko kohosi.
Olen esittänyt vain nämä m uutamat maininnat vähäiseksi valais*
tukseksi kiintoisaan kartanonkirkkokysym ykseen, joh on N ok ian kap*
pelin löytö on antanut aihetta ohimennen kajota. K aivaukset ja tutkim ukset tulevaisuudessa varm astikin pystyvät enemmän selvittä*
mään ja kehittämään tämän asian käsittelyä.
1 L a g u s, m ain. teos, s. 133.
2 Rinne, m ain. kirj., s. 259.
3 L ag u s, m ain. teos, s 359.
I. Kronqvist.
1. Kiukkuri.
K esällä 1921 näin Ylitornion K allijärvellä riihen, jo k a poikkesi yleisestä pohjois*suom alaisesta riihityypistä siinä, että kiuasta varten oli ovipuoleen erotettu om a karsina m atalalla hirsisellä väliseinällä, jo k a ulottui riihen sivuseinästä toiseen. N eljä hirttä korkean välisei*
nän keskellä oli leveä kulkuaukko ja siinä verraten korkea kynnys (k uva 1). Väliseinän tarkoituksena ilmoitettiin olevan eristää par*
silla kuivattava vilja läm piävästä kiukaasta; ah dos rajoittuu näet kirn
K u v a 1. R iih en o v ip u o li, Y lito rn io .
kaan puolella kolmeen pitkittäiseen riukuun, jotk a sijaitsevat sivu*
seinien välissä toinen toistaan yletnpänä väliseinän kohdalla ja sam an*
suuntaisina. Sam alla tasolla kuin alin näistä riu’uista, mutta vähän riihen perälle päin, on sam ansuuntaisena parsien n iska; parsia on 18 kpl. Kiuaskarsinan permanto on tulenvaaran välttäm iseksi kivetty, kun taas muu riihi on puulattiain en ; lankut käyvät sivuseinien suuntaan.
T oht. I. M anninen totesi sam anlaisen riihen T urtolassa v. 1929. T ulli*
tarkastaja E. Tam elanderin ilm oituksen mukaan puheenaoleva riihi*
tyyppi on verraten yleinen Ylitorniolla, jo ssa kiukaan karsinaa nimi*
tetään kiuasporstuaksi. O n syytä olettaa, että tämä riihen osa tunne*
taan laajem m altikin T ornion laaksossa, sekä Suom en että R uotsin puo*
lella, vaikka muita tietoja ei siitä toistaiseksi liene olem assa.
- 23 -
Ylitorniolainen kiuasporstua joh tui mieleeni, kun Peräpohjasta palattuani vielä sam ana kesänä jou d uin harjoittam aan rakennustutki*
m uksia läntisellä U udellam aalla, Vihdin pitäjässä. Täältä, Leppärlän kylästä, Fästin rakennuksiltaan vanhasta talosta löysin paikkakun*
nalla ainoalaatuisen riihen, jo ssa kiuas oli sijoitettu omaan huonee*
seensa, nimeltä kiuashuone (k uva 2). K iuas oli peräseinällä, suu ovea kohti, perm antona paljas maa, ja hyvin harva, pyöreistä puista tehty väliseinä ulottui m aasta kattoon saakka. T arkoitus oli tällä raken*
teella sam a kuin edellä, nim. tulenvaaran torjum inen; idea oli vain viety pitemmälle kuin T ornionlaaksossa.
Kun M uinaistieteellisen Toim ikunnan kansatieteellinen osasto v.
1925 levitti K ouluhallituksen kautta kansakoulunopettajille ja semi*
naarilaisille kyselylehteä, jo ssa kosketeltiin m. m. erilaisia rakennus*
m uotoja, ilmeni saaduista vastauksista, että kiuashuoneella 1. kiukku=
rilla varustettu riihi tunnetaan verraten laajalla alueella Loun ais*Suo*
> » 1 I 1 • i :
1 2 3
1O
1
K u v a 2. R iih irivi, V ih ti; 1 k iu ash u o n e, 2 riihi, 3 lu u v a, 4, 5 »k e tto ja » (ruum en*
k o p p eja).
m essa: Som erolla, H um ppilassa, Y päjällä, M ellilässä ja O ripäässä.
V. 1926 toht. T . Lehtisalo ja maist. E. A . Virtanen tarkastelivat kiuk*
kuririihiä Pöytyällä. Eräs sellainen nähdään k uvassa 3. Kiukkurin 1.
kiuaskopin (äärim äisenä vasem m alla) ja riihen välisessä seinässä on kahden hirren levyinen, koko seinän pituinen aukko, jo sta läm pö ja savu pääsee riiheen. Erään toisen riihen väliseinässä oli kaksi puolen seinän pituista päällekkäistä aukkoa.
M yöhem m in olen tavannut kiukkureita Loim aalla ja varsinkin A lastarossa ynnä V am pulassa. M atkusjoen kylässä Vam pulan pitäjää näin riihen, jon k a kiukkuri oli lakkakattoinen (katon korkein syrjä pitkin päätyseinää), mutta laipio, kuten riihessäkin, tasainen. Välisei*
nässä oli kaksi päällekkäistä aukkoa, kooltaan n. 0,4 x 3 m. Raken*
nuksessa oli vasem m alta oikealle lu k ie n : kiukkuri, riihi, luva, lato ja luvan takana luvanpituinen, mutta kahta vertaa kapeam pi, lakkakat*
toinen vasu 1. ruum enkoppi. Riihtä m atalam pi pesä* 1. kiuashuone tunne*
taan m yös Suom usjärveltä.1 — E . A . Virtanen on ju lk aissut v. 1927 tiedus*
1 V. M arjanen, S u o m u sjärv en riih istä (T urun Y lio p p ila s II, s. 41 )
telun »M issä Länsi«Suom en pitäjissä tunnetaan k iu k k u ririih i?»1 Siinä hän mainitsee kiukkurin käyttöseutuina Loim aan, A lastaron, M ellilän, M etsäm aan, H uittisen, Punkalaitum en, O ripään, Pöytyän, Karinaisen ja Kokem äen. K yselyyn tuli vastauksia vielä Porin m aalaiskunnasta, K ullaasta, Säkylästä, T yrväästä ja K oskelta. Täten saisim m e kiukkuri*
alueeksi jotenkin yhtenäisen vyöhykkeen, jo k a ulottuu Etelä«Satakun«
nasta Porista Länsi«U udellem aalle Vihtiin asti.
H erää kysym ys, onko lounaissuotnalaisella kiukkurilla ja Tors nionlaakson kiuasporstualla geneettistä yhteyttä k esk en ään ? Murre«
tutkim uksen perustalla on toht. M . A irila päätellyt, että Tornion«
Lftihkftus
K u v a 3. R iih irivi, Pöytyä. V. L eppäm äen piirros.
laakson ja Länsipohjan suom alainen väestö polveutuu siirtolaisista, jo tk a m uinoin ovat muuttaneet Pohjanlahden perukkaan Etelä«Sata«
kun n asta: »T arkastelum m e on vienyt m eidät alueelle, jo ssa Koke«
mäen ja Raum an murteet toisensa tapaavat. T äältä, edellyttäen että murrealueiden rajat ovat pysyneet jotakuinkin sam oina, olettaisim m e Peräpohjolan asutuksen lähteneen. Viehättävältä tämä otaksum inen tuntuu siitä syystä, että nämä sam aiset seudut, K okem äen, Euran, K öyliön tienoot, ovat Satakunnan vanhinta asutusta, sitä em äasutusta, jo sta m uu osa Kokem äen jok ilaak soa, Punkalaitum en ja Loim aan«
jokien seudut ovat saaneet asuk kaan sa».2 Kun otetaan huom ioon,
1 S an astaja, ss. 17—18
s A ir ila : M istä T o rn io n ja M u o n io n jo k ia lu eid en su o m alain en asu tu s on peräi«
s in ? (A ik a 1908, ss. 249—258).
- 25 -
että kiukkurin ja kiuasporstuan tapaisia laitteita ei tunneta m uualta Suom esta, ei liene liian rohkeata otaksua, että nuo satakuntalaiset siirtolai*
set olivat syntym äseudullaan käyttäneet sellaista kiukkurin alkum uotoa, jo k a sitten halki vuosisatojen on säilynyt jotenkin sam anlaisena peltovil*
jelystä niukasti harjoittavassa Peräpohjassa, mutta kehittynyt suureen täydellisyyteen viljavassa Lounais*Suom essa.
2. Lovikoristeiset aitat.
U. T. Sirelius kirjoitti: »(A itat) kuuluvat kansanom aisen raken*
nustaiteemme viehättävim piin. Enemmän kuin m uissa (rakennuksissa) esiytyy niissä y k silö llisy y ttä; enemmän kuin m uut ne juu ri tämän yksilöllisyytensä takia ovat om iaan herättämään sitä tunnepohjaa, jok a matkamiehen sielussa aina kulloinkin uutta taloa lähestyttäessä herää.1»
A ittojen viehätysvoim a joh tuu m elkoiselta osaltaan niiden ulko*
puolen koristelusta, jo k a onkin huom attavasti runsaam paa kuin mui*
den vanhanaikaisten rakennusten. N äm ä koristeet sijaitsevat yleensä oviseinäm än nurkissa ja ovat laadultaan niin vaihtelevia, että kahta täysin sam anlaista m uotoa tuskin tapaa. T avalliset 1* tai 2*lattiaiset aitat, jo issa oviseinä on suora maasta harjahirteen asti, saavat tyytyä niukem paan m uotoiluun kuin yläosaltaan ulkonevat rinta* 1. kam m i(o)*
aitat, 2*lattiaiset sola*aitat sekä luh dit; kolm essa jälkim äisessä ryhm ässä näkee usein som istusaiheita, jotk a tyydyttävät vaateliastakin silmää.
O tan ensinnä puheeksi suoraseinäiset aitat. Kun sivuseinän oven*
puolisista nurkanpäistä jätetään m uutamat ylhäällä ja alhaalla väliin*
jääviä pitem m iksi, syntyvät m uod ot I : 1—3. (1 E u r a jo k i2, 2 N urm i*
jä r v i3, 3 K irvu 4). Jo issak in Etelä*Karjalan pitäjissä tehdään aliset ja yliset nurkanpäät hyvin ulkorieviksi ja jälkim äiset koristellaan leik*
kauksilla, jotk a m uistuttavat rajantakaisten karjalaisten rakennusorna*
mentteja ( 1 : 4 —6; 4 K u rk ijo k i5, 5 R äisälä 6, 6 Pyhäjärvi V.l.7). Ylä*
nurkka voidaan vahvistaa patsaalla (5 ) tai vaakasuoralla sidepuulla (4). Tähän kuuluvia patsaallisia m uotoja tavataan m yös A unuksessa.
H arvinaisia ovat nurkan keskiosaan hakatut suorakulm aiset tai kaarevat lovet ( 1 : 7 Jo u t s e n o 8, 8 T u r to la 9); nämä m uodot palau*
tuvatkin ilmeisesti rinta*aittoihin, joista tuonnem pana tulee puhe.
1 Su o m en kan san o m aista k u lttu u ria II, 235.
2 » Jy v ä a itta » , U . T . Sireliu k sen v a lo k u v a n m u k aan. 3 E. L aak son vk :n m.
4 V:lta 1749, Sireliu k sen vk:n m. 6 M . v o n W rightin piirrok sen v:lta 1878 m. • »V aate*
aitta», Sireliu k sen vk :n m. 7 »V aa teh u o n e»; sam oin. 8 » H u o n e » , E ster Sch vind tin piirroksen m. 9 V anh a »su o la *aitta», I. M an n isen vk :n m.
Lounais^Suom essa tavataan jotenkin ahtaalla alueella, jo k a käsit*
tää m.m. A uran, H alikon, Karinaisen, Liedon, M aarian, M arttilan, N ou siaisen , Paattisen, Pöytyän ja Tam m elan, kuvan 4 esittämä suora*
seinäinen aittatyyppi. Sille on ominainen ovea su ojaava röytä 1. lakka, jo k a lepää sivuseinien pidennetyn nurkan päällä. N urkkaan on ta*
vallisesti hakattu pitkä, matala, kaareva syvennys. Sirelius otaksuu, että ovenpäällinen suojakatto aiheutti aitan otsapuolen pidentäm isen, m istä rinnan syntyminen oli seurauksena.1 Rinta^aitan kehitys on selitettävissä toisellakin tavoin,2 mutta sen pohtim isella ei ole merkis tystä tämän yhteydessä. T odettakoon vain, että lovikoristeisia rinta*
aittoja ei Loun aissSuom essa tavata.
K u v a 4. A itta, H alik k o . V. J . K allio n piirros.
Rinta*aitan som istus alkaa sam alla tapaa kuin suoraseinäisenkin (I : 9 K u u sam o .3) T äm ä m uoto esiintyy siellä täällä maamme sisä*
ja p o h jo isosissa. Ilom antsissa se on sovitettu erääseen rukoushuonee»
seenkin (tsassoun aan ).4 Lovi levenee ja m adaltuu (I : 10 Kajaanin m k.5, käyden kaltevaksi alareunasta (11 K uhm on iem i6, 12 T oiv ak k a 7),
1 Sirelius, Su o m en kan san om . kultt. II, 243. 2 V rt. K. Vilkuna, H iu k an kaksi«
k errok sisen aitan alk u p erästä (S a n ak irja säätiö n toim . I, ss. 133—139). 3 J . W. MattU lan vk :n m. M u o to tavataan m y ös V erm lann in su o m a laisilla (Sk an sen , h us och gårdar, n .o 5 9 : S to lp b o d e n i fin n gård en). 4 K . V ilk u n an vk :n m. R in ta o n tässä pitem pi ja n u rk k ap atsaan tukem a. Sam an tap ain en m u o to tu n n etaan R u k av aarasta A u n u k sesta ( Blom stedt ja Sucksdorff, K arj. rak., t. 16, n :o 3. 5 »V ilja=aitta», K. Si*
v o sen piirrok sen m. M u o to tav ataan m y ö s T o h o la m m illa (kirjin m uistiin p an o ).
6 V. J , Su ck sd o rffin piirr. m. Sam an lain en tav ataan m y ös L ap v ää rtissä (F o rsblo m , Sy d ö sterb . allm o geb y g gn ad er, s. 92). 7 V :lta 1810, E. H äm äläisen piirr. m.
- 27 -
kunnes yläreunaan tulee hammas (13 Lestijärvi *). H am paan tasoit»
tuessa yläreunakin veistetään viistoksi (14 K o rp ila h ti2, 15 Pirkkala 3, 16 N ivala v:lta 1792 4). I : 15:tä m uistuttava m uoto tunnetaan m yös Etela=Aunuksesta, jo ssa se varmaan on suom alaista vaikutusta (kuva 6).
H arvinainen m uoto on n:o 17 (Sotkam o 5) vain vähän ulkonevan ala»
osansa v u o k s i.8 N rojen 16, 17 yläreunassa nähdään suoran sivun p äässä terävä pykälä, joka havaitaan jo n:oissa 1, 2 ja tuonnem pana useissa aitoissa. Se on tunnettu m yös Skandinaavian rakennuskoriste»
K u v a 5. A m p ari 1. tavara»aitta, R u k avaara, A u n u s (Blom stedt ja Sucksdorff, K arjalaisia rakennuk sia, tau lu 16, k u va 3).
lusta.7 Yläreuna käy kaarevaksi (18 N iv ala 8) ja saa päähänsä kyhmyn (19 N u rm ijä rv i9, 20 H au kipu das 10). N :o ssa 20 on yläreunan tyvessä sam anlainen hammas kuin m ossa 13.
1 »K o k k a saitta» (k irj:n m atkalta) 2 A . O . H eik elin vk:n m. M u o to tun netaan m y ös K eu ru u lta, v :lta 1755. 3 L. E. Son ck in piirr. v:lta 1892 m. 4 »K a m m iaitta»
v:lta 1792, K. V ilk u n an v k :n m. T o in en sam an tapain en v:lta 1788 5 L. E. Sucks»
dorffin piirr. m.
6 N :o t 15 ja 17 o v at siitä m erkillisiä, että o v i ei ole pääty», vaan m atalassa sein ässä.
7 Ks. Gisle M idttun, V est»A gder G ardar, h us o g h u sb u n a d (II, t. X X I). A.
H azelius, A fb ild n in g a r a f förem ål i N o r d isk a M useet, t. 3 (T aalain m aa). — N o rr»
botten 1926, s. 45 (N ed ersL u leå).
8 »K am m iaitta», K. V ilk un an vk :n m. 9 E. L aak so n vk:n m. 10 A . O utakos»
ken piirr. m.
