CASE 1
Työskentelet pankissa asiakasneuvojana, ja hätääntynyt Kerttu ottaa sinuun puhelimitse yhteyttä.
Kerttu kertoo, että viime kuun vuokra on jäänyt jostakin selittämättömästä syystä maksamatta, miksi hän epätoivoisena ottaa yhteyttä pankkiin. Kerttu toteaa, että on jo iäkäs, eikä osaa käyttää tietokonetta tai pankkipalveluja verkossa.
Kerttu kertoo asuvansa miehensä Villen kanssa. Puhelimessa Kerttu hätäilee, että Ville karkailee herkästi, jos hän ilman Kertun valvovaa silmää, ja Kertun on hankalaa lähteä toimittamaan asioita paikan päälle pankkiin. Kerttu on hermostuneen kuuloinen ja malttamaton kuuntelemaan antamiasi neuvoja.
Pohdi seuraavia kysymyksiä:
Millä tavalla lähestyt Kerttua, jotta saisit hänet rauhoittumaan? Tuo esille muutama ratkaisuehdotuksesi molempien osapuolten näkökulmasta.
Minkälaiset eettiset näkökulmat liittyvät tähän tilanteeseen tai Kertun asemaan palvelujen käyttäjänä?
Esimerkkivastaus:
Rauhoittele Kerttua ja ole ymmärtäväinen. Anna aikaa hänelle ja ole kiireetön. Kertun kanssa pitää sopia tapaaminen face to face. Voit esittää vuokranmaksuun automaattista perintää, jolloin Kertun ei tarvitsisi huolehtia maksupäivästä erikseen - se helpottaisia pariskunnan arkea.
Casen käyttöesimerkkejä:
Casea voi käyttää esimerkiksi:
reaaliaikaisena vuorovaikutusharjoituksena
moodlessa keskustelualueen tehtävänantona
moodlessa tenttityökalun avulla tehtävänä
CC BY-SA 4.0 Birgitta Lehto 2019