Tarja Häikiö
”KOKO ELÄMÄ PERUSTUU PÄIHTEILLE”
– Narratiivinen tutkimus aktiivisesti huumeita käyttävien elämästä lehtiartikkeleissa
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Sosiaalityön pro gradu -tutkielma Huhtikuu 2022
TIIVISTELMÄ
Tarja Häikiö: ”Koko elämä perustuu päihteille” – Narratiivinen tutkimus aktiivisesti huumeita käyttävien elämästä lehtiartikkeleissa
Pro gradu -tutkielma Tampereen yliopisto Sosiaalityö Tutkielman ohjaaja: Yliopistonlehtori Maritta Itäpuisto ja Sosiaalityön professori, dosentti,
yliopistonlehtori Hannele Forsberg.
Huhtikuu 2022
Pro gradu -tutkielmani on laadullinen narratiivinen tutkimus. Sen tavoitteena on luoda ymmärrystä siitä, millaista aktiivisesti huumeita käyttävän elämä on. Tarkastelen pro gradu - tutkielmassani aktiivisesti huumeita käyttävien kertomuksia elämästään lahtiartikkeleissa.
Tutkielmani on aineistolähtöinen ja sen tavoitteena on lisätä käsitystä siitä, millaisena huumeiden käytön leimaama elämä kertomuksissa näyttäytyy.
Tutkielman aineistona toimii yhteensä 27 internetin uutissivustoilta kerättyä lehtiartikkelia vuosilta 2018–2020, joissa yhteensä 32 aktiivisesti päihteitä käyttävää henkilöä kertoo itse omasta elämästään päihteiden käyttäjänä. Tekstit on kerätty google -hakukoneella eri internetin uutissivustoilta käyttäen hakusanoja ”elämäni päihteidenkäyttäjänä” ja ”elämäni huumeidenkäyttäjänä”. Joukossa on artikkeleita MTV:n uutissivustoilta, Ilta-Sanomista, Ylen uutispalveluista sekä muutamista paikallissanomista sekä aikakausi- ja päivälehdistä.
Tutkielmani ohjaavaksi teoriaksi valikoitui Maslow ‘n motivaatio teoria ihmisen tarpeista ja niiden hierarkkisuudesta eli tarvehierarkiasta. Analysoin ja luokittelen aineistoni Maslowin tarvehierarkiaa hyödyntäen ja sen pohjalta rakennan narratiivin aktiivisesti huumeita käyttävän elämästä yhdistäen luomaani narratiivia teoriaan sekä aiempaan tutkimukseen.
Tutkimukseni keskeisin tulos on, että aktiivisesti huumeita käyttävän toimintaa ja motivaatiota ohjaa kaikilla Maslow ‘n tarvehierarkian portailla huumeet sekä tarve saada huumetta.
Huumeet määrittävät aktiivisesti päihteitä käyttävän elämää vahvasti, mutta kuten viimeisessä luvussa totean, narratiivi aktiivisesti päihteitä käyttävän elämästä on kuitenkin monitahoinen hyvine ja huonoine puolineen.
Avainsanat: Huumeet, Aktiivinen huumeiden käyttö, riippuvuus, motivaatio, Maslow ‘n tarvehierarkia, narratiivinen tutkimus
Tämän julkaisun alkuperäisyys on tarkastettu Turnitin OriginalityCheck –ohjelmalla.
ABSTRACT
Tarja Häikiö: ”Koko elämä perustuu päihteille” – Narratiivinen tutkimus aktiivisesti huumeita käyttävien elämästä lehtiartikkeleissa
Master´s thesis
Tampere University Social Work
Supervisor: Maritta Itäpuisto, University Lecture and Hannele Forsberg, Professor of Social Work, Docent, University Lecturer
April 2022
_________________________________________________________________________
My Master´s thesis is a qualitative narrative study. It aims to create an understanding of what it is like to be an active drug user. In my Master´s thesis, I actively review the stories of drug users about their lives in bay articles. My dissertation data aims to increase the understanding of how life characterized by drug use appears in narrative.
The material of the dissertation is a total of 27 magazine articles collected from Internet news sites from 2018–2020, in which a total of 32 people who actively use drugs talk about their own lives as drug users. The texts have been collected on a google search engine from various internet news sites using the keywords” elämäni päihteiden käyttäjänä” and ”elämäni huumeiden käyttäjänä”. Among them are articles from MTV's news sites, Ilta-Sanomat, Yle's news services and a few local newspapers as well as magazines and dailies.
Maslow's motivation theory of human needs and their hierarchy, the hierarchy of needs, was chosen as the guiding theory for my dissertation. Using Maslow’s hierarchy of needs, I analyze and classify my material, and on that basis I build a narrative of a life of people’s that use actively drugs, combining the narrative I create with theory and previous research.
The main result of my research is that the activity and motivation of an active drug user is guided by drugs at all levels of the Maslow´ hierarchy of needs, as well as the need to obtain drugs. Drugs strongly define the life of an active substance abuser, but as I state in the last chapter, the narrative of a life of an active substance abuser is complex with its pros and cons.
Keywords: addiction, motivation, Maslow's hierarchy of needs, narrative research
The originality of this thesis has been checked using the Turnitin OriginalityCheck service.
SISÄLLYS
1 JOHDANTO ... 5
2 HUUMEIDEN KÄYTTÖ ILMIÖNÄ ... 7
2.1 Huumeidenkäytön historia ... 7
2.2 Huumeiden käyttö 2000-luvulla ... 8
2.3 Huumeet ja media ... 12
2.4 Huumeet ja sosiaalityö ... 13
3 HUUMEIDEN KÄYTTÄJIEN ELÄMÄÄ KOSKEVA AIKAISEMPI TUTKIMUS ... 15
4 LÄHESTYMISTAPA JA AINEISTO ... 18
4.1 Tutkimustehtävä ... 19
4.2 Narratiivinen tutkimus ... 20
4.3 Lehtiartikkelit narratiivisen tutkimuksen aineistona ... 23
4.4 Tekstin käsittely ja luonne ... 25
4.5 Aineiston keruu ja analysointiperiaatteet ... 27
4.6 Eettisyys ja luotettavuus aineiston käsittelyssä ... 28
6 PÄIHTEIDEN KÄYTTÖ, MOTIVAATIO JA MASLOWIN TARVEHIERARAKIA ... 32
4.1 Fysiologiset tarpeet ... 37
4.2 Turvallisuuden tarpeet ... 38
4.3 Sosiaaliset tarpeet ... 39
4.4 Kunnioituksen ja arvostuksen tarve ... 39
4.5 Itsensä toteuttamisen tarpeet ... 40
7 AKTIIVISEN HUUMEIDEN KÄYTÖN VAIKUTUS MASLOW`N TARVEHIRARKIAAN ... 41
7.1 Fysiologiset tarpeet ... 43
7.2 Turvallisuuden tarpeet ... 47
7.3 Sosiaaliset tarpeet ... 51
7.4 Kunnioituksen ja arvostuksen tarve ... 54
7.5 Itsensä toteuttamisen tarpeet ... 55
7.6 Aktiivisesti huumeitä käyttävän tarvehierarkia ... 56
5 JOHTOPÄÄTÖKSET ... 58
LÄHTEET ... 61
LIITTEET ... 66
1 JOHDANTO
Huumeiden käytöstä ja niiden aiheuttamista lieveilmiöistä käydään tällä hetkellä paljon keskustelua. Keskustelua käydään muun muassa poliittisella tasolla, tavallisten kansalaisten keskuudessa sekä mediassa. Tuoreimpina keskustelun aiheina ovat tällä hetkellä varmastikin huumeiden käytön laillistamista sekä huumeiden käyttöhuoneita koskeva keskustelu. Tutkimusaiheeni on ajankohtainen myös siksi, että huumeiden ongelmakäyttö vaikuttaa vahvasti koko yhteiskuntaan ja on valitettavasti osa yhä nuorempien ihmisten elämää. Havaintojeni mukaan etenkin lehdissä kirjoitetaan tällä hetkellä paljon huumeista ja niiden käyttöön liittyvistä asioista. Tuoreimpina uutisoinnin aiheina huumeisiin liittyen ovat mediassa esillä olleet Katiska - huumevyyhti, huumeiden käytön lisääntyminen koronaepidemian aikana, sekä nuorten edelleen lisääntynyt huumeidenkäyttö. Uutisten lisäksi olen havainnut, että lehdissä on yhä enenevässä määrin kirjoituksia, joissa joko huumeiden käyttäjät tai heidän läheisensä kertovat tarinansa.
Voisinkin sanoa, että huumeisiin liittyy tällä hetkellä eräänlaista media-arvoa. Media on yksi keskeisimmistä vaikuttamisen ja tiedon jakamisen kanavista. Jakamallaan tiedolla media vaikuttaa suuresti yhteiskuntaan, siellä eläviin ihmisiin sekä lopulta jopa lakeihin. Mediassa jaetun tiedon voisi olettaa olevan todenmukaista. Tutkimusten mukaan mediassa esitetty tieto on kuitenkin usein ideologisesti värittynyttä. Sama koskee huumeita, joiden on myös todettu olevan ideologisesti värittynyt aihe.
Huumeista käytävään keskusteluun sekoittuukin usein mielipiteitä faktoihin. (Kontula 1988: 204─205.) Havaintojeni mukaan median kiinnostus keskittyy pitkälti huumeisiin liittyvään rikollisuuteen sekä yksilöiden traagisiin huumekokemuksiin kuin tutkimuksiin huumeongelman yleisemmistä merkityksistä. Näin ollen median kautta saatu tieto jää väistämättä yksipuoliseksi.
Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen huumeiden käyttäjien kertomuksia heidän elämästään, sekä sitä, miten huumeidenkäyttö vaikuttaa käyttäjien motivaatioon.
Analysoidessani lehtiartikkeleita huomasin pohtivani sitä, mikä motivoi tai mikä on motivoinut artikkelissa esiintyneitä henkilöitä jatkamaan huumeidenkäyttöä haitoista huolimatta. Motivaatio-sana tulee johdettuna latinankielisestä sanasta movere, mikä
suoraan suomennettua tarkoittaa liikuttaa. Ihmisen sisäistä tilaa ja tahtoa toimia tietyllä tavalla tavoitteiden saavuttamiseksi kutsutaan motivaatioksi. (Juuti 2006, 37.) Tämän pohdinnan seurauksena tutkielmani ohjaavaksi teoriaksi valikoitui Maslow ‘n motivaatio teoria tarvehierarkiasta.
Tutkielmani näkökulma on rajattu aktiivisesti huumeita käyttävien kertomuksiin, silla haluan tuoda vahvemmin esille juuri heidän näkökulmansa päihderiippuvuudesta ja sen sävyttämästä elämästä. Tutkielman aineistona toimii yhteensä 27 internetin uutissivustoilta kerättyä lehtiartikkelia vuosilta 2018–2020, joissa yhteensä 32 aktiivisesti päihteitä käyttävää henkilöä kertoo itse omasta elämästään päihteiden käyttäjänä. Kertojien joukossa on sekä miehiä että naisia. Tekstit on kerätty google - hakukoneella eri internetin uutissivustoilta käyttäen hakusanoja ”elämäni päihteidenkäyttäjänä ja elämäni huumeidenkäyttäjänä”. Joukossa on artikkeleita MTV:n uutissivustoilta, iltasanomista, ylen uutispalveluista sekä muutamista paikallissanomista sekä aikakausi- ja päivälehdistä. Artikkeleiden käyttöä tutkimusaineistona perustelen sillä, että oletan median vaikuttavan vahvasti yhteiskunnan asenteisiin sekä viralliseen kantaan liittyen huumeisiin ja huumeiden käyttäjiin. Media on väline, jonka avulla useimmat suomalaiset luovat mielikuvansa huumeista ja niiden käyttäjistä.
Pro gradu -tutkielmani on laadullinen narratiivinen tutkimus. Sen tavoitteena on luoda ymmärrystä siitä, millaista aktiivisesti huumeita käyttävän elämä on. Tutkielmani on aineistolähtöinen ja sen tavoitteena on lisätä käsitystä siitä, millaisena huumeiden käytön leimaama elämä kertomuksissa näyttäytyy. Analysoin ja luokittelen aineistoni Maslowin tarvehierarkiaa hyödyntäen ja sen pohjalta rakennan narratiivin aktiivisesti huumeita käyttävän elämästä yhdistäen luomaani narratiivia teoriaan sekä aiempaan tutkimukseen. Odotan löytäväni artikkeleista vastauksia siihen, millainen aktiivisesti huumeitä käyttävän elämä on.
Pro gradu -tutkielmani aluksi kuvaan huumeiden käyttöä ilmiönä. Tässä osuudessa käsittelen huumeiden käytön historiaa sekä nykypäivää. Tämän jälkeen etenen kertomaan median roolista tiedon tuottajana liittyen huumeiden käyttöön ja käyttäjiin.
Toisen luvun viimeisessä osiossa kerron sosiaalityön roolista osana huumeidenkäyttäjien palveluita. Pro gradu -tutkielmani kolmannessa luvussa esittelen
keskeisiä huumeidenkäyttäjien elämää kuvaavia tutkimuksia. Neljännessä luvussa kerron lähestymistavastani, käyttämästäni aineisto, sen analyysistä sekä pohdin tutkielmani luotettavuutta ja eettisyyttä. Viidennessä luvussa siirryn pro gradu - tutkielmani teoria osuuteen ennen tulosten esittelyä. Teoria osuudessa käsittelen motivaatiota yleisesti sekä avaan Maslow ‘n tarvehierarkian teoreettisia lähtökohtia.
Tämän jälkeen Aloitan pro gradu -tutkielmani tulosten esittelyn. Ensimmäisessä tulosluvussa käsittelen huumeiden vaikutusta Maslow ‘n tarvehierarkin eri tasoihin.
Tämän analyysin pohjalta esittelen viimeisessä Pohdinta ja johtopäätökset -luvussa aktiivisesti huumeita käyttävien elämää kuvaavan narratiivin.
Tutkimukseni keskeisin tulos on, että aktiivisesti huumeita käyttävän toimintaa ja motivaatiota ohjaa kaikilla Maslow ‘n tarvehierarkian portailla tarve saada huumetta.
Huumeet määrittävät aktiivisesti päihteitä käyttävän elämää vahvasti, mutta kuten viimeisessä luvussa totean, narratiivi aktiivisesti päihteitä käyttävän elämästä on kuitenkin monitahoinen hyvine ja huonoine puolineen.
2 HUUMEIDEN KÄYTTÖ ILMIÖNÄ
Tutkimuksessani luokittelen aktiivisesti huumeita käyttäväksi henkilön, jolla on huumeriippuvuus eli pakonomainen tarve käyttää huumausaineiksi luokiteltavia lääkeaineita tai huumeita selvitäkseen jokapäiväisestä elämästä. Huumeiksi tutkimuksessani luokitellaan valtionneuvoston asetuksen 542/2008 luetellut aineet, valmisteet ja kasvit. Keskeisenä tekijä on se, että huumeiden käyttö on välttämätöntä arjen sujumisen kannalta, vaikka käyttö ei olisi aina päivittäistä. Niin sanotun viihdekäytön olen rajannut tutkimukseni ulkopuolelle. Valtioneuvoston periaatepäätöksen (2007) mukaan monet huumeiden ongelmakäyttäjät ovat moniongelmaisia. (Valtioneuvoston periaatepäätös 2007, 12.)
2.1 Huumeidenkäytön historia
Varjosen, Tanhuan ja Forsellin (2014, 48) mukaan huumeiden ongelmakäyttö on varsin tuore yhteiskunnallinen ongelma. Erilaisia päihdyttäviä aineita on käytetty jo
vuosituhansien ajan, mutta käyttö on ollut rajattua ja tarkoituksenmukaista. Sen sijaan liiallisen käytön vaarat on tunnistettu jo pitkään. (Koski-Jännes ym. 2014, 84.) 1800- luvulla laboratorioissa alettiin kehittämään huumeita lääketiedettä varten. Useimmat huumeet ovatkin alkujaan olleet tarkoitettuja lääkinnälliseen tarkoitukseen. Kuvaavaa onkin, että esimerkiksi englannin kielessä sana ”drug” tarkoittaa sekä lääkettä, että huumetta. Sen kääntyykö sana tarkoittamaan lääkettä vai huumetta ratkaisee käyttötarkoitus. (Hämeen-Anttila 2013, 8˗9.)
Huumeet jalkautuivat kadulle ja niiden käyttäjäkunta muuttui 1960-luvulla. Nykyinen käsitys huumeiden käyttäjästä addiktina onkin perua tuolta aikakaudelta. Ennen 1960- lukua huumeita käyttivät lähinnä tiedemiehet, kirjailijat ja taiteilijat. 1960-luvulla tyypilliseksi huumeiden käyttäjäksi muotoutui yllä lueteltujen henkilöiden sijasta nuori, joka useammin oli vielä syrjäytynyt. (Hämeen-Anttila 2013, 9–11.) Aikaisempien tutkimusten mukaan Suomessa huumetrendien osalta on seurattu kansainvälisiä trendejä huumeiden käytön suhteen. Tutkimukset osoittavat, että Suomessa on kansainvälisen mallin mukaan ollut kaksi isompaa huumeaaltoa. Suomen huumeaallot sijoittuvat 1960- luvulle ja 1990-luvulle. Kummankin aallon kohdalla huumeiden kokeilu ja käyttö olivat nuoriso- ja sukupolvi-ilmiö. 1990-luvulla huumeaaltoa edesauttoi Suomeen levinnyt teknokulttuuri, joka yleistyi etenkin nuorten aikuisten keskuudessa. Tutkimukset osoittavat, että 1990-luvulla huumekokeilujen trendi kasvoi etenkin miesten kohdalla. Naisilla kasvu oli hitaampaa ja se oli nähtävissä vasta vuosikymmenen puoli välissä. 1990-luvun lopun jälkeen huumeidenkäytön kasvukäyrässä tapahtui selkeää tasoittumista. Tästä huolimatta huumeiden käyttö on entistä enemmän tullut osaksi nuorten arkipäivää. Huumeidenkäytön asema osana juhlintatapoja sekä ongelma käyttöä on vahvistunut nuorten keskuudessa. (Varjonen, Tanhua & Forsell, 2014, 28, 34.)
2.2 Huumeiden käyttö 2000-luvulla
2000-luvulla on alettu puhua huumeiden käytön normalisoitumisesta. Parker, Williams ja Aldridge (2002) ovat nimenneet normalisaation viisi ulottuvuutta liittyen huumeiden käyttöön. Ensimmäisenä ulottuvuutena on huumeiden saatavuus. Heidän mukaansa huumeita hankitaan kavereiden ja tuttavien kautta ja huumeiden saaminen vaikuttaakin olevan vaivatonta. Toisena ulottuvuutena on huumekokeilujen määrä.
Kolmas ulottuvuus on huumeiden kulutus. Neljäntenä ulottuvuutena on ihmisten sopeutuvat asenteet. Parkerin (2002) ym. mukaan esimerkiksi kannabiksen osalta normalisaatio on jo tapahtunut. Viimeisenä ulottuvuutena on Kulttuurisen sopeutumisen aste huumeiden käytön suhteen. Viimeisen ulottuvuuden osalta normalisaatiosta kertoo se, että ihmisten suhtautuminen huumeiden viihdekäyttöön on pehmentynyt. Normalisaatioprosessissa olennainen tekijä onkin esimerkiksi huumekaupan muuttuminen arkipäiväiseksi toiminnaksi. (Parker 2004, 208–209, 953–
954.)
Hakkaraisen, Metson ja Salasuon (2011, 408–409) mukaan huumeiden käytön normalisoitumisesta ei ainakaan toistaiseksi voida puhua Suomessa. Heidän mukaansa käyttäjämäärät ovat edelleen kaukana normalisaatioteesin edellyttämistä luvuista, vaikka nuorten aikuisten miesten ryhmässä kannabiksen käyttö näyttää lisääntyneen. Ihmisten asenteet huumeidenkäyttäjiä kohtaan ovat edelleen kansainvälisesti katsoen tuomitsevia, vaikka viihdekäyttöä on alettu hyväksyä paremmin. Viihdekäytöstä ei kuitenkaan seuraa välttämättä samanlaista stigmaa kuin ongelmakäytöstä. Parker ym. (2002) esittävätkin, että tulevaisuudessa huumeiden viihdekäyttö saattaa normalisoitua. Huumeiden viihdekäytön hyväksyminen näkyy mm kuuluisien muusikoiden ja elokuvatähtien huumekäytön kuvauksissa, lehdissä, viihdesarjoissa ja elokuvissa. Kaikissa näissä suhtautuminen huumeidenkäyttöön on neutraalia ja myönteistä. (Parker 2004, 207.)
2010-luvulle tultaessa huumeidenkäyttö alkoi jälleen yleistymään. Erityisesti 25–34- vuotiaiden miesten kannabiksen käyttö yleistyi. Suomalaiseen päihdekulttuuriin näyttäisi kuuluvan lisäksi keskeisesti alkoholin riskialtiskäyttö yhdessä huumausaineiden käytön kanssa. Viimeisimpien tutkimusten mukaan näyttäisi siltä, että vaikka huumeiden ongelmakäyttäjien kokonaismäärä on kasvanut verrattuna aikaisempiin tutkimuksiin, on nuorten huumeiden ongelmakäyttö vähentynyt. Tällä hetkellä lähes puolet huumeiden ongelmakäyttäjistä ovat 25–34-vuotiaita. Heistä noin kolmannes on naisia. Etenkin kaupungissa asuvien nuorten miesten keskuudessa huumeilla näyttäisi olevan aiempaa vahvempi rooli viihde- ja juhlakäytössä. Tällä on vaikutusta myös päihteiden käyttöön liittyvään syrjäytymiskehitykseen. (Varjonen 2015, 5, 29–34.)
Viimeisen kymmenen vuoden aikana huumeiden ongelmakäyttäjäkunta on selvästi vanhentunut. Tästä huolimatta suomalaisille ongelmakäyttäjille on edelleen tyypillistä se, että käyttäjä on iältään suhteellisen nuori ja siitä johtuen käyttöhistoria on usein lyhyt. Suomessa bubrenorfiinilla on keskeinen asema pistokäytössä, mikä on erityinen piirre nimenomaan Suomessa. Nykyisin myös huumekokeilut sekä huumeiden käyttötaso ovat huomattavasti korkeammat kuin 1990-luvun alkuun verrattuna.
Huumekokeilut ovat lisääntyneet tutkimusten mukaan etenkin 25–34-vuotiaiden ikäluokassa. (Varjonen, Tanhua & Forsell, 2014, 28, 48.)
Myös suomessa huumeiden tarjonta on monipuolistunut ja päihteiden sekakäyttö on yleistä. (Tammi & Raento 2013, 54). Vaikka tutkimustulosten mukaan Suomalainen laittomien päihteiden kauppa on pienimuotoista ja lähinnä harrastuspohjaista, on myös Suomessa päihteiden myynti ja osto siirtynyt tietoverkkojen ja tietotekniikan kehityksen myötä internettiin. Laittomien päihteiden ostajat ja myyjät osaavat hyödyntää hyvin nykyteknologiaa. Tor-verkossa sijaitsee muun muassa suomalainen Silkkitie -niminen nettikauppa, jota laittomien päihteiden ostajat ja myyjät käyttävät.
(Nurmi & Kaskela 2015, 394, 392.)
Ollgren ym. (2014) ovat tutkineet amfetamiinin ja opioidien ongelmakäyttöä Suomessa vuonna 2012. Tutkimuksessa on hyödynnetty terveydenhuollon, poliisin sekä tartuntatautirekisterin tilastoja 15–64-vuotiaiden osalta. He määrittelevät tutkimuksessaan ongelmakäytöksi amfetamiinin ja opioidien sellaisen käytön, mikä aiheuttaa sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia. Lisäksi heidän mukaansa käytöstä on pitänyt aiheutua viranomaisen puuttuminen asiaan sekä sen seurauksena merkintä viranomaisrekisteriin. Edellinen vastaava tutkimus tehtiin vuonna 2005. Tutkimusten vertailu osoittaa, että huumeiden ongelmakäyttö on jonkin verran lisääntynyt, etenkin opioidien osalta. Ollgrenin ym. (2014) arvion mukaan vuonna 2012 Suomessa 15–
64-vuotiaista noin 0,55–0.90 % oli amfetamiinin tai opioidien ongelmakäyttäjä, mikä tarkoittaa noin 18 000–30 000 henkilöä. Eniten ongelmakäyttäjiä oli 25–34-vuotiaiden ikäryhmässä. Pääkaupunkiseudulla ongelmakäyttäjistä oleili noin neljäsosa.
Nuorimmissa ikäluokissa käyttö sen sijaan vaikuttaa vähentyneen. (Ollgren ym. 2014, 498–506.)
Varjosen (2015) mukaan huumeiden ongelmakäytössä aineiden sekakäyttö on hyvin yleistä. Vuoden 2013 tutkimuksen mukaan päihdehuollon asiakkaista 62 % käytti vähintään kolmea eri ongelmapäihdettä samanaikaisesti. Huumehoidon asiakkaista 75 % käytti opioideja, joka olikin tutkimuksen mukaan ensisijainen ongelmahuume.
Lisäksi 57 %:lla huumehoidon asiakkaista oli kannabiksen ongelmakäyttöä, 51 %:lla stimulanttien käyttöä, 47 %:lla rauhoittavien lääkkeiden väärin käyttöä ja 38 %:lla alkoholin käyttöä. (Varjonen 2015, 13, 48) Rekisteritutkimuksen mukaan Suomessa arvioitiin olevan siis vuonna 2012 18 000–30 000 opioidien ja amfetamiinien ongelmakäyttäjää. Samana vuonna kuolinsyyntilastojen mukaan huumausaineisiin kuoli Suomessa 213 henkilöä. (Varjonen 2015, 5, 34.)
Huumeidenkäyttöä ja siihen liittyviä asenteita on tutkittu myös huumeidenkäyttö – ja huumeasenteet tilastojen avulla. Tilastot pohjautuvat 1990- luvun alkupuolelta lähtien säännöllisesti tehtyihin huumeaiheisiin väestökyselyihin. Sarjan ensimmäinen kysely toteutettiin vuonna 1992, minkä jälkeen postikyselyä on toteutettu neljän vuoden välein. Viimeisin aineisto on kerätty syksyllä 2018. Kyseisen kerätyn aineiston mukaan henkilökohtaista kokemusta huumeista löytyy yhä useammalta suomalaiselta. Viitteitä huumausaineiden käytön lisääntymisestä on saatu myös muista tietolähteistä, kuten jätevesitutkimuksesta. Huumeidenkäyttö – ja huumeasenteet tilaston mukaan kannabis on yleisimmin kokeiltu ja käytetty huume. Vuoden 2018 ja vuoden 1992 tilastojen vertailu osoittaa kannabiskokeilujen nelinkertaistuneen tänä aikana.
Aiemmin kannabiskokeiluita oli noin kuudella prosentilla, kun nyt niitä on noin 24 prosentilla. Kannabiksen lisäksi myös stimulanttien kuten amfetamiinin, ekstaasin ja kokaiinin kokeilu näyttää lisääntyneen, joskin niitä kokeilleiden osuus väestöstä jää vuonna 2018 alle viiteen prosenttiin. (Karjalainen, Hakkarainen &Salasuo 2019, 1–2.)
Karjalaisen ym. (2019) mukaan huumeiden kokeilu ja käyttö on viime aikoina lisääntynyt erityisesti nuorilla aikuisilla eli 25–34 – vuotiaiden ikäryhmässä. Jopa 45 prosenttia tähän ikäryhmään kuuluvista vastaajista kertoi joskus elämässään käyttäneensä jotain laitonta päihdettä. Huumekokeilut olivat lisääntyneet selvästi myös 35–44-vuotiaiden ikäryhmässä. Aiemmista tutkimuksista poiketen vaikuttaisi siltä, että viimeisten neljän vuoden aikana naisten huumeiden käyttö on lisääntynyt miehiä enemmän. Miesten käyttökokemukset ovat kuitenkin edelleen yleisempiä kuin
naisten. 15–24 – vuotiaiden ikäryhmässä huumeiden käyttö sen sijaan vaikuttaa tasaantuneen vuoden 2014 jälkeen. (Karjalainen ym. 2019, 1–2.)
2.3 Huumeet ja media
Media on yksi keskeisimmistä vaikuttamisen ja tiedon jakamisen kanavista (Kontula 1988, 204). Media onkin siis tärkeässä osassa siinä, millaisina huumeidenkäyttö ja huumeiden käyttäjät yhteiskunnassa esitetään. Stuart Taylor (2008) kuvaa artikkelissaan ”Outside the outsiders: Media representations of drug use” sitä, miten mediassa huumeiden käyttäjät on erotettu yhteiskunnan ulkopuolella olevaksi ryhmäksi. Lisäksi heitä ja heidän toimintaansa voidaan havainnoida ulkoapäin ja tehdä havaintojen perusteella päätelmiä. Taylor uskoo, että sekä hallituksen, että median luoman käsityksen mukaan huumeiden vakavasta tai ongelmallisesta käytöstä seuraa yleistä vaaraa ja rikollisuutta. Lisäksi nämä käsitykset peilaavat toisiaan. Hänen mukaansa mediassa esiintyy paljon tietynlaisia stereotypioita käyttäjistä, mikä taas synnyttää ihmisissä tiettyjä oletuksia sen sijaan, että he kykenisivät ymmärtämään laajemmin kompleksista huumediskurssia. Yksi mediassa pitkään vallalla ollut stereotyyppinen kuva on rikollisuuden ja huumeidenkäytön liittyminen vahvasti toisiinsa. Tämän riskin estämiseksi ja kontrolloimiseksi olevat pakkotoimenpiteet vahvistavat tätä stereotypiaa. Tällöin ongelmaksi muodostuukin se, kuinka paljon median suhtautuminen vaikuttaa esimerkiksi yksilön kohteluun kriminaalipoliittisen päätöksen teon kautta. Lisäksi tiettyihin huumeiden käyttäjiin nähdään kohdistuvan muita korkeampi riski ja siksi heidät syrjäytetään ja suljetaan pois yhteiskunnassa.
Tällaisia korkean riskin huumeidenkäyttäjiä ovat muun muassa heroiinin ja crack- kokaiinin käyttäjät. (Taylor 2008, 375.)
Tapio Onnelan (2001, 15) mukaan median tapa käsitellä huumeita on tunnepitoista ja hysteeristä. Median tapaan käsitellä huumeita ei ole vaikuttanut erilaiset huumekulttuureita kartoittavat tutkimukset ja niiden tulokset. Tulokset eivät ole myöskään vaikuttaneet huumepoliittiseen päätöksen tekoon. Osmo Kontulan (1998, 203) mukaan ongelmaksi muodostuukin se, millaista tietoa mediassa jaetaan sekä se, miten median jakama tieto otetaan vastaan. Juha Partanen (2002, 18) käyttää suomalaisten suhtautumisesta huumeisiin termiä narkofobia eli huumepelko.
Narkofobia syntyy yleisten asenteiden, joukkoviestinnän tuottaman tiedon sekä erilaisten yhteiskunnan toimien yhteisvaikutuksesta.
2.4 Huumeet ja sosiaalityö
Sosiaalityö on toimintakentältään laaja. Tämä on osaltaan varmasti vaikeuttanut myös sen määrittelyä. (Juhila 2018, 4.) Sosiaalityön tavoitteena on vahvistaa kansalaisten hyvinvointia ja lievittää sosiaalisia ongelmia (Vornanen, Hämäläinen & Törrönen 2017, 2006). Sosiaalityön toimintakenttään kuuluukin lähes kaikki ihmisen elämän eri ulottuvuudet ja osa-alueet. Sosiaalityössä tarvitaan kykyä kuunnella, ymmärtää asiakkaiden elämäntarinoita ja tilanteen koostamisen taitoja. Sosiaalityön tehtävänä on jäsentää asiakkaiden nykyhetkeä, elämäntilanteen vaikeuksia, huolia, ongelmia ja vahvuuksia. (Juhlia 2018, 4, 10.)
Päihdetyö on perinteisesti ollut yksi sosiaalihuollon tehtäväkenttään kuuluva osa-alue.
(Kananoja 2009, 27.) Sosiaalipalvelut ja sosiaalityö ovatkin olleet jo pitkään päävastuussa päihdehuollosta Suomessa (Kananoja, Lähteinen & Marjamäki 2011, 277). Sosiaalityön keinoin on pyritty siitä saakka vastaamaan päihderiippuvuudesta aiheutuviin ongelmiin, kun vaivaishoito siirtyi kirkolta kunnille loppupuolella 1800- lukua. Vaivaishoidon tavoitteena oli pyrkiä hallitsemaan sosiaalisia ongelmia, kuten esimerkiksi kansalaisten päihteidenkäyttöä. Apu painottui tuolloin kuitenkin lähinnä materiaaliseen apuun. 1900-luvun puolivälissä A-klinikoiden perustamisen myötä alkoi kehittymään yksilöllinen, päihdeterapiaan perustuva sosiaalityö. Yhtenä keinona puuttua päihdeongelmiin ja sosiaalisiin ongelmiin. Tämä loi pohjaa sosiaalityössä myöhemmin kehittyneelle henkilökohtaisen vuorovaikutuksen perinteen syntymiselle.
(Toikko 2008, 56–58, 183, 226.)
Simpuran, Moision, Karvosen ja Heikkilän (2008, 251) mukaan nyky-yhteiskunnassa päihderiippuvuus ja mielenterveysongelmat ovat ehkä suurimmat syrjäytymiselle altistavat riskitekijät. Yksi sosiaalityön kenttään kuuluva asiakasryhmä onkin mielenterveys ongelmista ja/tai erilaisista riippuvuuksista, kuten päihdeongelmista kärsivät ihmiset. Asiakkaan auttamisen, tukemisen ja oikeisiin palveluihin ohjaamisen edellytyksenä on, että sosiaalityössä tulee olla riittävä osaaminen tunnistaa asiakkaiden erilaisia ongelmia. (Järvinen-Tassopoulos &Kesänen 2020, 150.)
Sosiaalityön asiakkaiden elämässä päihderiippuvuus ja siitä aiheutuneet toimintakyvyn ja arjenhaasteet näkyvät eri tavoin (Kokko & Veistilä 2017, 222).
Huumeiden käytön lisääntymisen myötä on jouduttu kehittämään huumeongelmaisille tarkoitettuja palveluita. Terveyspalveluiden rooli osana huumeongelmaisten palveluita, auttamista ja tukea on kasvanut sosiaalipalveluiden rinnalla huumeongelmaisille tarkoitettujen lääkehoitojen ja terveysneuvonnan kehittymisen myötä. Terveyspalveluiden roolin lisääntymisestä huolimatta on suomalaisessa päihdehuollossa ollut vallalla ei-medikaalinen malli, minkä mukaan päihdeongelma nähdään ensisijaisesti sosiaalisena ongelmana. Tästä johtuen päihdehuollossa ja päihdeongelman käsittelyssä sosiaalihuolto ja sosiaalityön on edelleen vahvasti läsnä.
Sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalveluissa on tarvetta yhä enemmän päihdeosaamiselle, sillä niissä tehdään yhä enemmän ehkäisevää ja korjaavaa työtä päihdetyön osalta. (Kananoja ym. 2011, 277–278.)
Päihteet tuntuvat olevan läpileikkaava ilmiö koko sosiaalialan kentällä sektorista riippumatta. Päihteet yhdistävät teemana niin vanhussosiaalityötä, aikuissosiaalityötä kuin lastensuojelussakin. Koska sosiaalityöntekijät kohtaavat päihdeongelmaisia niin perus- kuin erityispalveluissa, heillä on oltava päihdeongelmasta sekä tekijöistä, jotka auttavat ja tukevat selviytymistä, riittävästi ymmärrystä ja tietoa. Huumeiden käytön lisääntymisen myötä tietämys huumeiden käyttöön liittyvistä ilmiöistä on sosiaalityön näkökulmasta oleellista ja tarpeellista. Tietämys helpottaa huumeiden käyttäjän kohtaamista ja tukemista. Laitisen & Pohjolan mukaan (2010) asiakkaiden oman tiedon ja kokemusten tutkiminen on tärkeää, sillä sen avulla sosiaalityöntekijät kykenevät kohtaamaan asiakkaan oikein ja eettisesti kestävällä tavalla. (Laitinen &
Pohjola 2010, 4.)
Itsemääräämisoikeus, ihmisyys itseisarvona ja mahdollisuus ihmisenä kuuluvat sosiaalityön eettisiin ohjeisiin. Asiakkaan ymmärtäminen silloinkin, kun hänen toimintakykynsä on vinoutunut, lamaantunut tai estynyt on yksi sosiaalityön keskeisimpiä lähtökohtia. Käyttäytymistä on tärkeää pyrkiä ymmärtämään myös silloin, kun sitä on vaikea hyväksyä tai käsittää. Käyttäytymiselle on aina perusteensa ja sen avulla ihminen pyrkii aina johonkin. (Kotiranta 2008, 59–60.) Tämän vuoksi
koenkin, että sosiaalityössä on tärkeää pyrkiä ymmärtämään myös aktiivisesti huumeita käyttävien motivaatiota ja toimintaa ohjaavia tekijöitä.
3 HUUMEIDEN KÄYTTÄJIEN ELÄMÄÄ KOSKEVA AIKAISEMPI TUTKIMUS
Alkoholin ongelmakäyttöön verrattuna huumeiden käytön seurauksia ja syitä on tutkittu vähän. Haastattelu vaikuttaisi olevan yksi yleisin tutkimuksen toteutustapa tutkittaessa huumeidenkäyttäjien omia näkökulmia. Tällaisia tutkimuksia ovat muun muassa Sanna Väyrysen (2007) väitöskirja ”Usvametsän neidot: tutkimus nuorten naisten elämästä huumekuvioissa”, sekä Taru Kekonin (2007) väitöskirja
”Kannabiksen käyttö, yhteiskunnallinen reagointi ja siihen vastaaminen.
Kannabisaktivistien näkökulma”. Haastattelututkimuksen lisäksi on olemassa havainnointiin perustuvia ja etnografisia tutkimuksia koskien huumeiden käyttöä.
Tällaisia tutkimuksia ovat muun muassa Salla Sariolan (2006) etnografinen tutkimus Skotlannissa huumeita käyttävistä naisista ”Joku, jota rakastaa ja josta huolehtia”, sekä Jussi Perälän (2011) etnografinen tutkimus 2000-luvun alun huumemarkkinoista Helsingissä ”Miksi lehmät pitää tappaa?”. Havainnointia ja haastattelua yhdistävän väitöskirjan on tehnyt ruotsalainen Philip Lalander (2001) ”Hela världen är din –en bok om unga heroinister”. Myös lehtikirjoituksia on käytetty tutkimusaineistona liittyen huumeiden käyttöön (esim. Jokinen 2008 & Hakkarainen & Törönen 2002), mutta näissä tutkimuksissa näkökulma on ollut ammattilaisten kirjoituksissa aiheesta tai huumeiden käytön yleisissä diskursseissa. Alla esittelen muutamia tutkimuksia, joissa on selvitetty jollain tavailla huumeiden käyttäjien omia kertomuksia elämästään.
Väyrynen (2007) on väitöskirjassaan ”Usvametsän neidot: tutkimus nuorten naisten elämästä huumekuvioissa” on tutkinut tutkimuksen nimen mukaisesti huumekuviossa elävien nuorten, 17–27 -vuotiaiden naisten elämää. Tutkimuksessa yhdeksi huumeiden käytön lupaukseksi on nimetty pahan olon torjuminen. Tällä Väyrynen tarkoittaa sitä, että käyttäjä voi huumeiden avulla paeta traumaattisia sekä vaikeita elämänkokemuksia ja turruttaa tunteensa. Osa Väyrysen tutkimukseen osallistuneista naisista kertoi kokeneensa lapsena väkivaltaa ja insestiä. Toiset naisista taas kertoivat elämäänsä varjostaneen vanhempiensa mielenterveys- ja päihdeongelmat. Osa taas
oli joutunut kokemaan menetyksiä, kuten vanhempiensa avioeron tai läheisen kuoleman. Näiden vaikeiden ja traumaattisten kokemusten aiheuttamiin tunteisiin on haettu helpotusta huumeiden käytöllä. (Väyrynen, 2007, 198.)
Sariola (2006) tarkkaili ja haastatteli etnografisessa tutkimuksessaan ”Joku, jota rakastaa ja josta huolehtia -Etnografinen tutkimus skotlantilaisista huumeita käyttävistä naisista”, skotlantilaisia huumeita käyttäviä naisia. Hänen tutkimuksensa mukaan naisille, jotka elävät huumemaailmassa usein tarjotaan huumeita. Huumeita saadaan muun muassa poikaystäviltä ja kavereilta. Kaikki tutkimukseen haastatellut naiset kertoivat olevansa kiinnostuneita huumeista ja nauttivansa huumeiden käytöstä. Huumeiden käyttö tuotti etenkin alussa naisille nautintoa ja huumeiden hankkiminen toi elämään jännitystä. Huumeiden käyttö tarjoaa naisille tutkimuksen mukaan emotionaalista lohtua ja rentoutumista. Se tarjoaa myös keinon selvitä arjesta ja antoi kärsivällisyyttä käsitellä arjen elämää. Huumeiden käytön kerrottiin myös auttavan hallitsemaan mielialoja, unohtamaan vanhoja muistoja ja turruttamaan tunteita. Sariolan mukaan elämän tarjoamien vaihtojen ollessa rajalliset, huumeiden käyttö oli naisille aktiviinen kivun hallinnan väline. (Sariola 2006, 145–147.)
Kekoni (2007) tutki tutkimuksessaan ”Kannabiksen käyttö, yhteiskunnallinen reagointi ja siihen vastaaminen. Kannabisaktivistien näkökulma” kannabiksen käyttöön, yhteiskunnalliseen reagointiin ja siihen vastaamiseen liittyviä näkökulmia kannabisaktivistien näkökulmasta. Kekoni haastatteli tekemässään tutkimuksessa 36:tta kannabisaktivistia. Yhtenä tutkimuksen osana oli tutkia haastateltavien kertomuksia kannabiksen käytön aloittamiseen liittyen sekä kannabiksen käytölle annettuihin merkityksiin. Kannabiksen aloittamiseen liittyvät aloittamisen kertomukset Kekoni ryhmitteli neljään ryhmään. Nämä ryhmät olivat: sosiaalinen, suunnitelmallinen ja aatteellinen reitti sekä päihdereitti. Kannabiksen käytölle annetut merkitykset Kekoni ryhmitteli kuuteen ryhmään: viihdekäyttö, tajuntaa avaava käyttö, lääkekäyttö, elämäntapakäyttö, uskonnollisuuteen/rituaalisuuteen/maagisuuteen liittyvä käyttö sekä riippuvuuskäytöksi. (Kekoni 2007, 5–6, 106, 115.)
Koski-Jännes, Holma, Hirschovits-Gerz, ja Raitasalo (2013) tutkivat erilaisista riippuvuuksista vapautuneiden henkilöiden omaelämänkerrallisia tarinoita tutkimuksessaan ”Kansalaisten käsitykset addiktioiden vaarallisuudesta.
Kansainvälinen vertailu”. Aineistosta nousi esiin viisi eri tarinatyyppiä: AA-tarina, kasvutarina, läheisriippuvuustarina, rakkaustarina ja hallinnan tarina. AA- tarinassa alkoholismi nähtiin sairautena. Kasvutarinassa riippuvuuden syyksi nähdään se, että ihminen on hakenut hyväksyntää toimimalla muiden ihmisten odotusten mukaan, sillä hän ei ole oppinut tunnistamaan omia tarpeitaan. Läheisriippuvuus tarinassa riippuvuuden syyksi nähtiin kyvyttömyys kohdata kielteisiä tunteita lapsuuden perheen ongelmien salaamisesta johtuen. Rakkaustarinassa tyydytystä haettiin addiktiivisesta toiminnasta rakkauden puutteen vuoksi. Hallinnan tarinassa taas pyrkimys elämän hallintaan on johtanut riippuvuuteen. (Koski-Jännes ym. 2013, 66–68)
Myös Katajan ym. (2016) ovat tutkimuksensa ”Riskinotto, hallinta ja käyttäjäidentiteetit huumeiden sekakäytössä” tuloksena kategorisoineet tutkimuksen tarinoita tiettyihin tarinatyyppeihin, joita oli yhteensä neljä. Yhtenä tarinatyyppinä oli viihdekäyttö, johon kuuluivat yhteiskuntaan integroituneet käyttäjät. Heille se, että elämä oli järjestyksessä, oli tärkeää. He opiskelivat tai kävivät töissä. Päihteidenkäyttö edusti tähän tarinatyyppiin kuuluville käyttäjille lähinnä irtiottoa arjen rutiineista.
Päihteidenkäytöllä oli selkeä alku ja loppu ja se liittyi tyypillisimmin kavereiden kanssa juhlimiseen. Toisena tarinatyyppinä oli itsetutkiskelu, jossa päihteidenkäyttö suuntautui sisäänpäin ja palveli henkilökohtaisia tavoitteita. Päihteitä käytettiin yksin ja käytön tavoitteena oli omaan sisäiseen mielenmaisemaan keskittyminen ottamalla etäisyyttä ulkomaailmaan. Päihteidenkäyttö nähdään itsetutkistelu tarinatyypissä vähäisenä riskinä, sillä käyttö on hallittua eikä ongelmia paeta päihteisiin. Kolmantena tarinatyyppinä oli jatkuva säätö, missä aika kului päihteiden käytön ympärillä ja niiden käytöstä oli tullut pääasiallinen elämäntapa. Tässä tarinatyypissä päihteiden käyttö oli sosiaalinen tapahtuma ja aikaa vietettiin samanhenkisten ihmisten kanssa.
Neljännessä, riippuvuus tarinatyypissä päihteidenkäyttö oli pakonomaista toimintaa eikä tarinoissa noussut esiin positiivista puhetta. Tähän tarinatyyppiin kuuluva oli velkakierteessä oleva, työelämästä ulkopuolelle ajautunut ja usein asunnoton. Kaikille tarinatyypeille oli kuitenkin yhteistä se, että käytöllä tavoiteltiin jotain positiivista ja tämän saavuttamiseksi oltiin valmiita hyväksymään käyttöön liittyvät riskit ja epävarmuus. (Kataja ym. 2016, 46–52.)
Tutkielmassaan ”Drugspeak the analysis of drug discours” Davies (1997) analysoi päihdeongelmaisten huumepuhetta. Tutkimuksen tulosten mukaan huumeiden käytön
avulla haettiin apua tylsyyteen ja lievitettiin huonoa päivää. Huumeiden käyttö näyttäytyi vapaavalintaisena ja tarkoituksen mukaisena. Huumeiden käytön muuttumiseen ongelmalliseksi käytöksi nähtiin vaikuttavan useita tekijöitä kuten lapsuuden olosuhteet, ongelmat työelämässä, epäonninen avioliitto sekä yksinäisyys.
Riippuvuutta tutkimuksen tulosten mukaan ei myöskään välttämättä tunnistettu pakonomaiseksi toiminnaksi. (Davies 1997, 115–120.)
Philip Lalander (2001) on väitöskirjassaan ” Hela världen är din –en bok om unga heroinister.” tutkinut nuoria heroiinin käyttäjiä Ruotsissa. Hän on tutkimuksessaan havainnoinut ja haastatellut 2 heroiiniriippuvaista. Lalanderin tutkimus keskittyi selvittämään syitä heroiinin käytön nopealle kasvulle sekä syitä sen käytön aloittamiselle ja jatkamiselle. Lalander puhuu tutkimuksessaan heroiinin käyttäjistä omana alakulttuurinaan, jossa pätee oma toiminnan logiikka, identiteetti, säännöt ja normit. Käytön muuttuessa riippuvuudeksi, nämä säännöt kuitenkin muuttuvat, kun tarve saada huumetta kasvaa ja aiemmin koettu luottamus muuttuu epäluottamuksessa Lalanderin mukaan alakulttuuri tarjoaa nuorille muuta yhteiskuntaa nopeamman ”palkitsemisjärjestelmän”, jossa palkkiona toimii raha sekä vahvat kokemukset rikollisuudesta ja huumeiden käytöstä. Alakulttuuriin kuuluminen erkaannuttaa muusta yhteiskunnasta ja samalla vahvistaa ryhmän välisiä sosiaalisia siteitä. Heroiinin käytön aloittamiselle ja käytön jatkamiselle Lalander löysi syyksi heroiinin tuottaman voimakkaan hyvän olon tunteen. Lisäksi sen avulla nuoret kokivat hallitsevansa tunne-elämäänsä sekä torjuivat ahdistusta ja stressiä. (Lalander 2001.)
4 LÄHESTYMISTAPA JA AINEISTO
Tutkielmani tutkimuskohteena on aktiivisesti huumeitä käyttävien kertomukset elämästään lehtiartikkeleissa. Tutkimukseni lähestymistapana on narratiivinen analyysi. Sisällönanalyysin avulla tutkin niitä motiiveja ja tarpeita, joita huumeiden käyttö heidän elämässään toteuttaa. Tutkielmani teoria pohjana toimii Maslowin (1989) motivaatioteoria tarvehierarkiasta. Tutkimuksessani tarkastelen miten huumeiden käyttö vaikuttaa tarvehierarkiaan. Se, mitä ja miten elämä huumeiden
käyttäjänä lehtikirjoituksissa kuvaillaan, vaikuttaa käsityksiin huumeiden käytöstä ja siihen millä tavalla huumeiden käyttäjiin suhtaudutaan.
Vaikka tämän tutkielman tavoitteena ei ole ollut kartoittaa huumeidenkäyttäjiä sinänsä tai päihteiden käytön aloittamiseen johtaneita syitä, halusin kuitenkin analyysin pohjaksi kartoittaa artikkeleissa esiintyneiden henkilöiden iän, sukupuolen, iän jolloin huumeiden käyttö on alkanut, sekä onko henkilö ollut artikkelin tekoaikaan raittiina, korvaushoidossa vai käyttääkö hän huumeita edelleen. Artikkeleissa elämästään kertoi yhteensä 32 henkilöä, joista 14 oli naisia ja 18 miehiä. Iältään henkilöt olivat 19–
50-vuotiaita. Heistä 11 oli 19–29-vuotiaita, 13 oli 30–39-vuotiaita, 7 yli 40-vuotiaita.
Kaikki artikkeleissa esiintyneet henkilöt kertoivat aloittaneensa huumeiden käytön viimeistään 18-vuotiaana, lukuun ottamatta neljää henkilöä, joiden kohdalla aloitus ikää ei mainittu. Nuorimmat kertoivat aloittaneensa huumeidenkäytön jo 12 – tai 13- vuotiaan (yhdeksän henkilöä) 14–16-vuotiaana käytön kertoi aloittaneensa yhdeksän henkilöä ja 17–18-vuotiaana käytön kertoo aloittaneensa seitsemän henkilöä. Yllä mainittujen lisäksi kolme henkilöä kertoi aloittaneensa käytön teini-iässä, nuorena ja nuorena-aikuisena. Raittiina artikkelien tekohetkellä kertoi olevansa 21 henkilöä, korvaushoidossa olevista kuusi kertoi käyttävänsä huumeita edelleen.
4.1 Tutkimustehtävä
Minua ohjaavat tutkimuskysymykseni ovat:
- Millaiseksi elämää aktiivisesti huumeita käyttävänä kuvataan lehtiartikkeleissa?
- Miten huumeiden käyttö vaikuttaa käyttäjien motivaatioon ja tarvehierarkiaan?
Pro gradu -tutkielmani on laadullinen narratiivinen tutkimus. Tutkielmani tavoitteena on tarkastella sitä, miten huumeidenkäyttäjien elämä näyttäytyy aikakausi- ja päivälehdissä julkaistuissa artikkelissa, joissa päihteiden käyttäjät kertovat itse elämästään. En keskity tutkimuksessani pohtimaan syitä päihteiden käytön aloittamiselle tai lopettamiselle. Tavoitteeni ei myöskään ole lähestyä aihetta diskurssianalyysin näkökulmasta vaan näkökulma on nimenomaan narratiivinen.
Tutkimukseni viitekehyksenä ja lähestymistapana toimii siis narratiivisuus.
Narratiivisuus toimii siis tutkimukseni viitekehyksenä. Narratiivisuudesta puhuttaessa ei siis puhuta yhtenäisestä tutkimustavasta vaan ennemminkin lähestymistavasta tutkimukseen. Eskolan ja Suorannan (2003, 15) mukaan tutkimusaineisto voi olla olemassa tutkijasta johtuen tai yhtä hyvin tutkijaan liittymättä. Aineistona voivat toimia erilaiset haastattelut, havainnoinnit, päiväkirjat, omaelämäkerrat, kirjeet, tai muuta tarkoitusta varten tuotettu materiaali. (Eskola & Suoranta 2003, 15). Tässä tutkimuksessa kyseessä on siis tutkijasta riippumaton, luonnollinen kirjallinen aineisto.
Lähestyn aineistoa aineistolähteisesti ja lopullinen teoria tutkimuksen tueksi muodostui vasta huolellisen aineiston läpikäynnin jälkeen. Eskolan ja Suorannan (2003, 18) mukaan laadullisessa tutkimuksessa on pyrkimys aloittaa tutkimus ilman ennakko-oletuksia tutkimuksen kohteesta tai tuloksista. Laadullisessa, eli kvalitatiivisessa, tutkimuksessa puhutaankin aineistolähtöisestä analyysista.
Pelkistetyimmillään tällä viitataan siihen, että teoria rakennetaan aineistosta lähtien, kuten tässä tutkimuksessa on tehty. Tutkijan omien, aiempien kokemusten ei tulisi vaikuttaa tutkimuksen tekemiseen ja esimeriksi supistaa tutkimuksessa tehtäviä toimenpiteitä. Tutkijan tulee kiinnittää huomiota tutkimuskohteestaan tekemiinsä ennakko-oletuksiin ja pyrkiä välttämään niiden vaikutuksia tutkimusta tehtäessä. Olisi suotavaa, että laadullisessa analyysissa tutkija yllättyisi tai oppisi tutkimuksen edetessä. Aineiston avulla tutkija pyrkii löytämään uusia näkökulmia tutkittavaan aineistoon, ja toisaalta tavoitteena on välttää todentamasta omia ennakkokäsityksiä.
(Eskola & Suoranta 2003, 19–20.) Teorian hahmotuttua lähdin kategorisoimaan aineistosta esiin nousseita asioita Maslowin tervehierarkian mukaisesti ja analysoimaan sitä, miten huumeiden käyttö vaikuttaa tarvehierakiaan.
4.2 Narratiivinen tutkimus
Narratiivinen tai tarinallinen lähestymistapa on osa laajempaa sosiaalipsykologista ajattelusuuntausta. Ajattelusuuntauksen sisällä vaikuttavat useat vähän eri tavalla ajattelevat tutkijat. Narratiiviselle lähestymistavalle on yhteistä ihmisen näkeminen aktiivisena oman elämän ymmärtämiseen, selittämiseen ja ennustamiseen pyrkivänä.
Tiedon tulkinnallisuus ja suhteellisuus korostuvat narratiivisessa lähestymistavassa.
Ihmisen ajatellaan jäsentävän tarinan avulla elämäntapahtumiaan ja sitä kautta tekevän ymmärrettäväksi seurausten ja syiden suhdetta. Elämän ongelmakohdissa
merkittäviksi tekijöiksi muodostuvat ihmisen oma tulkinta ja uudelleen tulkinta.
(Reissman 2008, 8–9, 13.)
Kertomusten tutkiminen ja kertominen on luonnollinen tapa tutkimusta tehtäessä, silloin jos halutaan ymmärtää ihmistä itseään ja ihmisen toimintaa. Kokemus elämästä kietoutuu luonnostaan kertomukseen ja kertomus on inhimillisen tulkinnan perusmuoto. Kertomusten avulla saadaan ja muodostetaan tietoa. Niiden avulla tietoa välitetään myös toisille. Tiivistettynä voisi sanoa, että kerronnallisessa tutkimuksessa tarkoitetaan sellaista tutkimusta, missä huomio kohdistetaan kertomuksiin ja kertomus nähdään tiedon rakentajana ja välittäjänä. Kertomuksen ja tutkimuksen keskinäistä suhdetta voidaan tarkastella kahdesta eri päänäkökulmasta käsin. Ensinnäkin kertomuksia käytetään tutkimuksen materiaalina eli aineistona. Toiseksi tutkimus itsessään voidaan nähdä maailmasta toteutetuksi kertomukseksi. (Heikkinen 2015, 149–151.)
Tarina on narratiivisessa tutkimuksessa tärkeä käsite. Tarina kuvaa kertomuksen tapahtumarakennetta, eli vastaa kysymykseen mitä on tapahtunut. Tarina muodostuu intentionaalisista toimijoista, eli henkilöhahmoista ja tapahtumapaikoista sekä ajassa etenevistä tapahtumista. Henkilöhahmoilla tarkoitetaan tarinoiden toimijoita ja tapahtumapaikoilla paikkoja, joissa tapahtumat tapahtuvat. Tarinan tapahtumat taas ovat joko tahallisia tai tahattomia tekoja ja sattumuksia. (Heikkinen 2015, 149–115, 154.) Elämän jäsentäminen kertomuksena on ihmiselle ominaista, sillä ihmisen mieli pyrkii saamaan kokonaiskuvaa ympärillään olevasta. Kertomukset toimivat myös kulttuurin vahvimpina itsesäätelyn ja itseilmaisun keinoina. Sillä, minkälaista tarinaa ihminen itsestään tai elämästään kertoo, vaikuttaa ihmisen hyvinvointiin. Myös sillä, kykeneekö ihminen pääsemään lähelle ulkoista ja sisäistä todellisuutta on merkitystä.
(Bardy & Känkänen 2005, 202.)
Kuten jo aiemmin mainitsin narratiivisen suuntauksen lähtökohtana, on kertojan näkökulma. Tutkijan välineeksi narratiivinen suuntaus sopii siksi, että ihminen ymmärtää omaa ja toisen elämää narratiivisesti. Pyrkimyksenä on ymmärtää yksilön ainutlaatuinen näkökulma sen omassa asiayhteydessä eli kontekstissa.
Narratiivisessa näkökulmassa käsite konteksti on monimerkityksellinen, sillä tarina
sijoittuu aina tiettyyn sosiaaliseen struktuuriin, paikkaan ja aikaan. Konteksti käsitteenä sisältää myös kertomisen sosiaalisen konteksti. (Erkkilä 2005, 198–200.)
Ihminen rakentaa siis jatkuvasti mielessään tietoisesti tai tiedostamattaan tarinaa omasta elämästään. Samalla hän rakentaa käsitystään siitä, miten on nykyhetkeen päätynyt sekä alustavaa mielikuvaa siitä, mitä kohti on menossa. Ihmisen on mahdollista kokea tulevansa ymmärretyksi ja kuulluksi saattamalla tarinansa muiden kuultavaksi. Näin myös tarinan kertominen nimettömänä tuntemattomalle lukijalle tai kuulijalle voi antaa tarinan kertojalle kokemuksen kuulluksi tulemisesta.
Julkaistessaan oman tarinansa, mahdollistuu ihmiselle myös tarpeellisuuden ja hyödyllisyyden kokemus. Tarinan kertojan on mahdollista saattaa kirjoittamalla ja julkaisemalla tarinansa kautta omat kokemuksensa muille opetukseksi ja rohkaisuksi tai taistelupuheenvuoroksi kaikille, jotka kärsivät samasta ongelmasta. Tarinallisen uudelleen toimijuuden rakentumisessa on tarinan kirjoittamisella ja julkaisemisella suuri merkitys. Yksilöllisten tarinoiden virittämästä verkostosta voi lopulta syntyä yhteistä ymmärrystä ja kollektiivista tietoa. Lukijan ei tule kuitenkaan asettua pelkästään ymmärtäjän rooliin lukiessaan vaikeuksista kertovia tarinoita. Tarinoita on hyvä lukea myös oppimisen näkökulmasta, miettien mitä ymmärrystä lukijan omaan elämään tarinat voivat antaa. (Hänninen 2009, 21–17.)
Aineistonani käyttämäni artikkelit eivät ole kertojien vapaata tekstiä, vaan tarinat ovat syntyneet toimittajien haastattelujen perusteella, eräänlaisena narratiivisena haastatteluna. On sanottu, että haastateltavat saattavat toistaa narratiivisissa haastatteluissa jotakin ennalta odotettavaa mallitarinaa. Kaikilla ihmisillä on aiemmista kokemuksista ja kulttuurisesti jaetusta yhteisitä mallitarinoista koostuva yksilöllisten mallitarinoiden varasto. Yksilöllä on kuitenkin valta vaikuttaa dominoiviin tarinoihin, vaikka mallitarinat vaikuttavatkin yksilöllisiin tarinoihin. Kerrottaessa tarinaa ihmisen sisäinen tarina tulee näkyväksi esimerkiksi tutkimukseen liittyvässä haastattelutilanteessa. Itse tarinaan vaikuttaa myös todennäköisesti se, että se kerrotaan aina jossakin tilanteessa jollekin. (Valkonen 2014, 105.)
Kertomusten realistisuuteen voidaan nähdä vaikuttavan tarinallisuus. Haastateltavat saattavat tuoda esiin asioita, joiden uskovat sopivat mallitarinaan. Tarinoiden merkityksellisyys ja ainutkertaisuus ei kuitenkaan vähene tämän myötä. Tutkimuksen
luotettavuus ei myöskään kärsi tästä, silloin kun tarkoituksena on tutkia haastateltavine käsitystä omasta elämästään ja sen kulusta. Elämän tarina on yksilöllinen tulkinta omasta elämästä. Elämäntarina on yksilön tulkinta omasta elämästään. Sen lisäksi että yksilö saattaa itse luoda samalle tilanteelle useita erilaisia tulkintoja, myös eri ihmisten tarinoissa samankaltainen tilanne näyttäytyy eri tavoin.
Tarinasta nostetaan aina esiin vain tiettyjä asioita, sillä tarina on aina valikoiva. Myös tarinoiden tulkinta ja siinä esiin nostetut asiat saattavat muuttua ajan myötä.
(Hänninen 2000, 18–19.)
4.3 Lehtiartikkelit narratiivisen tutkimuksen aineistona
Pro gradu -tutkielmani aineisto koostuu yhteensä 27:stä internetin uutissivustoilta kerätyistä artikkeleista, jotka on julkaistu aikavälillä 2017–2021. Joukossa on artikkeleita MTV:n uutissivustoilta, iltasanomista, ylen uutispalveluista sekä muutamista paikallissanomista sekä aikakausi- ja päivälehdistä. (LIITE 1). En ole halunnut rajata tutkielmassani käyttämääni aineistoa pelkästään tiettyihin lehtiin, sillä tavoitteenani on ollut saada kattava kuva aktiivisesti huumeita käyttävien elämästä mediassa. Aineistoni on siis dokumenttipohjainen luonnollinen aineisto (Valkonen 2007, 2). Artikkelit on haettu internetistä google-haulla käyttäen hakuterminä ”elämäni päihteidenkäyttäjänä” ja ”elämäni huumeidenkäyttäjänä” hakusanoja. Artikkelit on kerätty kesäkuun 2020 ja syksyn 2021 aikana. Aineistoksi valikoituivat ensimmäiset hauilla löytyneet kriteerit täyttävät artikkelit. Näissä artikkelissa esiintyi yhteensä 32 henkilöä. Kriteereitä tutkimusaineistoksi valikoituneille artikkeleille oli yhteensä kolme.
Tärkeimpänä kriteerinä oli, että nykyinen/entinen aktiivisesti huumeita käyttänyt henkilö kertoo artikkelissa itse omasta elämästään ajalta, jolloin on aktiivisesti käyttänyt huumeita. Aktiivisella huumeidenkäytöllä tarkoitan tässä kohtaa ongelmakäyttöä ja näin ollen olen rajannut pois huumeiden satunnaiskäytöstä kertovat artikkelit. Toisena kriteerinä oli artikkelien julkaisuajankohta. Olen halunnut valita tutkielmani aineistoksi mahdollisimman tuoreita, maksimissaan viisi vuotta vanhoja artikkeleita ja siksi toisena valinta kriteerinä on ollut se, että artikkeli on julkaistu aikavälillä 2017–2021. En ole halunnut rajata aineistoa koskemaan vaan tiettyjä lehtiä, sillä tarkoituksenani on ollut saada mahdollisimman kattava aineisto sekä käyttää tutkielmassani ensimmäisenä hakusanoilla löytyneitä kriteerit täyttäviä artikkeleita.
Kun aineistona käytetään lehtiartikkeleita, tulee muistaa, että median tarkoitus on usein herättää lukijoissaan tunteita ja ajatuksia. Olennaista on pohtia myös median vaikutusta sosiaalisen todellisuuden ja kulttuurisen kuvan rakentajana. McCullaghin (2002) mukaan medialla on valtaa ja se määrittää sosiaalista todellisuutta. Hänen mukaansa media antaa suuntaa sille valikoiden, mitä ja miten se antaa tiedoksi ympäröivistä asioista ja yhteiskunnallisista tapahtumista. Tätä kautta media pääsee vaikuttamaan ihmisten käsitykseen maailmasta. Media keskittyy tyypillisesti dramaattisiksi koettuihin elämänaiheisiin. (McCullagh 2002, 16). Tämän vuoksi voidaan pohtia, millaisia intressejä medialla on kirjoittaa huumeidenkäyttäjistä, Lisäksi lehtikirjoitusaineistoa lukiessa on syytä miettiä, millaisesta näkökulmasta kirjoitus on tuotettu.
Myös Nieminen ja Pantti (2009, 120–121) kiinnittävät huomionsa mediajulkisuuden kulloisiinkin konteksteihin, joita ovat esimerkiksi julkaisuympäristö, mediaorganisaatio ja sen toimintaperiaatteet. Lisäksi huomioon tulee ottaa kirjoittamisen erilaiset sovitut käytännöt suhteessa historiallisiin totuttuihin käytäntöihin. Mediaan tekstejä tuottavat esimerkiksi toimittajat tai henkilöt, joita he ovat haastatelleet. Joukkotiedotuksen uutiset tai muut tuotteet esitetään aina valitusta näkökulmasta käsin. (Nieminen ja Pantti 2009, 120–121). Tutkimusaineistoni kohdalla artikkeleita varten haastatellut henkilöt ovat vapaaehtoisesti halunneet kertoa elämästään. Ehkä he ovat halunnut sillä lisätä tietoisuuttaan tai toimia varoittavana esimerkkinä ja artikkelit toimivat sen välineenä.
Artikkelit saattavat olla kärjistettyjä ja niiden sisällöksi on valikoitunut haastattelusta se, mistä toimittaja ajattelee lukijan olevan kiinnostunut. Näin ollen ei voi olettaa, että aineistonani käyttämät lehtiartikkelit antaisivat autenttisen kuvan elämästä huumeiden käyttäjänä. Uskon niiden kuitenkin olevan riittävän totuuden mukaisia, että niiden avulla voidaan lisätä ymmärrystä siitä, millaista huumeiden käyttäjän elämä on.
Nojaan tässä kohtaa myös journalistin eettisiin ohjeisiin, joiden mukaan: ”Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.”. Ohjeiden mukaan haastateltavalla on oikeus myös tarkistaa ja hyväksyä julkaistava artikkeli ennen sen julkaisua. Suomessa joukkoviestinnän itsesäätelyn perustana toimivat journalistin ohjeet. Ohjeisiin on tiivistetysti kiteytetty se, millaisten eettisten periaatteiden mukaan
journalistit ja julkaisijat haluavat suomalaisen joukkoviestinnän toimivan. Ohjeita tulkitsee Julkisen sanan neuvosto (JSN).
4.4 Tekstin käsittely ja luonne
Tämän tutkimuksen aineisto on kerätty lehtikirjoituksista, jotta saan käsityksen millaiseksi narratiiviksi ihmisen elämä aktiivisesti päihteitä käyttävänä henkilönä, muodostuu median tuottamana. En pyri hahmottamaan yksittäisen ihmisen kokemusta vaan luomaan artikkeleiden perusteella kuvauksesta laajemman ja monipuolisemman. Tutkimukseni aineistona toimiin siis luonnollinen aineisto, joka on syntynyt ilman tutkijan vaikutusta aineistoon. Artikkelien pituudet vaihtelivat muutamasta sivusta useisiin sivuihin. Lehtikirjoitusten pituutta lisäsivät joissakin tapauksissa myös teksteissä käytetyt valokuvat. Aineistoni teksti on kieliasultaan selkeää ja todennäköisesti oikoluettua, koska kyseessä on lehtikirjoitustekstit. Tämän vuoksi on mahdollista, että alkuperäisen kertojan persoonallisuus ja oma puhumisen tyyli on saattanut jäädä tekstistä pois. Toisaalta kaikki käyttämäni artikkelit sisältävät sitaatteja, jolloin tekstiin tulee sävyjä puhekielestä ja kerrontatavasta. Analysoimani aineisto sisältää monia eri tasoja, mutta keskeisesti teksteistä nousi esiin toistuvia teemoja ja samankaltaisuuksia. Suurin osa artikkeleista sijoittuu menneisiin tapahtumiin, mutta joukosta löytyy myös tekstejä, joiden tapahtumat sijoittuvat artikkelin kirjoitushetkeen.
Aineisto on kerätty lehtikirjoituksista, jossa haastateltava on vastannut toimittajan esittämiin kysymyksiin ja kertonut tarinansa toimittajalle. Tämän jälkeen toimittaja on kirjoittanut haastattelusta artikkelin. Näin ollen en ole voinut vaikuttaa siihen, mitä tarinan kertojilta on kysytty. Olen mielestäni saanut käyttämäni aineiston avulla näytteen elämästä aktiivisesti päihteitä käyttävänä henkilönä. Teksteissä on myös asiantuntijoiden puheenvuoroja, kuten poliisin ja päihdepalveluiden työntekijä, mutta olen jättänyt heidän kertomuksensa analyysin ulkopuolella. Tutkimus keskittyy haastateltavien kuvauksiin elämästä aktiivisesti päihteitä käyttävänä henkilönä.
Aineistoni on kerätty internetin uutissivustoilla julkaistuista artikkeleista, joten minun ei ole tarvinnut huolehtia aineiston anonymisoinnista. Osassa artikkeleista anonymisointi on tehty jo ennen artikkelin julkaisua toimittajan toimesta. Tässä tilanteessa aineistoa
voidaan käyttää ilman rajoituksia, kuitenkin aineistoa kunnioittaen. Aineisota analysoitaessa käytän lainauksia aineistostani tulosteni esittelyn tueksi. Lainausten avulla lukija pystyy itse arvioimaan tekemiäni tulkintoja ja niiden oikeellisuutta.
lainausten tarkoitus on myös antaa lukijalle selkeä käsitys aineiston laadusta ja pitää lukija mukana sen käsittelyssä. Esitän lainaukset sisennettyinä ja kursivoituina, vasemmasta reunasta katsottuna.
Laadullista aineistoa analysoidessa aineistoon luodaan selkeyttä ja tutkittavasta aiheesta tuotetaan tietoa. (Eskola & Suoranta 2003, 137). Aineistoa analysoitaessa siihen perehdytään huolellisesti, sisältö jäsennetään, pohditaan ja tulokset tulkitaan.
Aineistoa voidaan lähestyä monesta eri näkökulmasta. Analyysin lähtökohtana on mielenkiinto eli kiinnostuksen kohde. Aineistoa voidaan tarkastella esimerkiksi sen perusteella, halutaanko saada tietoa siitä, mitä aineistossa kerrotaan, vai siitä miten asia kerrotaan. (Laitinen & Uusitalo 2008, 131.) Pro gradu -tutkielmassani keskityn nimenomaan kertomuksen sisältöön en kertomisen tapaan.
Puhuttaessa aineistolähtöisestä sisällönanalyysistä aineiston analyysiä ei ole tarkoitus ohjata aiemmilla tutkimuksilla tai teorioilla. Sisällönanalyysissä haastavaksi analysoinnissa ja tulkinnassa tekeekin se, miten tutkija kykenee sivuuttamaan tässä vaiheessa kaiken sen mitä tutkittavasta asiasta ennalta tietää tai olettaa tietävänsä.
(Tuomi &Sarajärvi 2018, 98.) Omassa tutkimuksessa olen pyrkinyt etäännyttämään itseni analysoimastani aineistosta ja huolellisella, aineiston useaan kertaan läpikäymisellä pyrkinyt varmistamaan sen, ettei aineistosta jää huomaamatta mitään olennaista. Sisällönanalyysissä paneudutaan siihen mitä tutkittava on kertonut.
Aineiston läpi käynnin jälkeen aineiston sisältöä luokitellaan tutkimuskysymyksiin pohjautuen. (Saaranen-Kauppinen & Puusniekka 2006, 73.)
Perehdyin aineistoon huolellisesti ennen sen jatkokäsittelyä ja luin artikkelit läpi useamman kerran. Aineiston lukeminen uudelleen useaan kertaa on tärkeää, sillä se mahdollistaa kokonaisuuden sisäistämisen ja ymmärtämisen (Flick 2014, 422).
Aineistosta voi nousta esiin runsaasti kiinnostavaa tietoa, joka ei kuitenkaan ole oleellista tekeillä olevan tutkimuksen näkökulmasta. Tutkijan tuleekin kyetä rajaamaan aineistosta pois sellaiset kokonaisuudet, jotka eivät vastaa tutkimuskysymykseen,
vaikka aineistosta esille noussut asia olisikin kuinka kiinnostava tahansa. (Flick 2014, 422.)
Lehtiartikkelissa nousi esiin mielenkiintoisia asioita huumeiden käytön aloittamiseen liittyvistä syistä sekä keinoista, joiden avulla kertoja on raitistunut. Kyseessä oli kuitenkin sellaisista esiinnousseista asioista, jotka eivät olleet tutkimukseni kannalta oleellisia, joten ne on rajattu huolellisen lukemisen jälkeen ulkopuolella aineiston jatkokäsittelystä. Aineistoa jäsennetään ja kokonaisuutta pilkotaan pienempiin osiin luokittelua varten pelkistämällä aineistoa. Pelkistettäviksi analyysiyksiköksi voidaan määrittää yksittäiset sanat, lauseet tai ajatuskokonaisuudet. Aineiston pelkistämisen jälkeen se ryhmitellään luokiksi. (Tuomi & Sarajärvi 2018, 108–113.) Luokittelun jälkeen voidaan lähteä muodostamaan tutkimuskysymysten kannalta oleellisia kokonaisuuksia, yleistyksiä tai teemoja (Flick 2014, 422.)
4.5 Aineiston keruu ja analysointiperiaatteet
Tutkimusaineistonani toimivat siis lehtiartikkelit, joissa toimittajan haastattelemat henkilöt kertovat elämästään. Narratiivisesta tutkimuksesta puhuttaessa viitataan moniin erilaisiin tutkimuksiin, joille yhteistä on narratiivien käyttö aineistona ja/tai metodina. Tutkimukseni on narratiivinen tutkimus, mutta en olen käyttänyt tutkimuksessani narratiivista analyysiä. Narratiivisella analyysilla viitataan nimenomaan metodologiaan. Narratiivisessa analyysissä hyödynnetään tarinaan merkitysten konstruoimisessa. Käytän tutkimuksessani narratiiveja siis ainoastaan aineistonani, mutta en metodina. Toisin sanoen analysoin narratiiveja. Narratiivien analyysilla tarkoitetaan analyysia aineiston osalta. Toisin sanoen narratiivien analyysissa aineisto koostuu tarinoista, mutta analyysissa käytettyjen analyysimetodien ei tarvitse olla narratiivisia metodeja, vaan ne voivat olla muitakin.
(Valkonen 2007, 2.) Näin on siis myös tässä pro gradu -tutkielmassa.
Aineiston analyysissa tulen käyttämään dokumenttipohjaista aineiston analyysimenetelmää. Dokumenttipohjaisia aineiston analyysimenetelmiä on olemassa useita, mutta olen valinnut pro gradu -tutkielmani analyysimenetelmäksi sisällönanalyysin, joka on laadullisen tutkimuksen perusanalyysimenetelmä. Sisällön analyysistä puhuttaessa tarkoitetaan tekstin sisällön sanallista kuvausta. Sen avulla
tutkittavasta ilmiöstä pyritään muodostamaan tiivistetty sanallinen kuvaus.
Sisällönanalyysissä aineistoa tarkastaan erillisenä ja siitä etsitään eroja ja yhtäläisyyksiä. Sisällönanalyysi on tekstianalyysiä, missä aineistona toimii valmis tekstimuotoinen tai sellaiseksi muutettu aineisto. Sisällönanalyysin avulla tutkittavasta aiheesta muodostetaan tiivistetty kuvaus, jossa ilmiö kytkeytyy laajempaan kontekstiin. (Tuomi ym. 2018, 105.)
Sisällönanalyysi jaetaan kolmeen eri alakategoriaan: aineistolähtöiseen, teorialähtöiseen sekä teoriaohjaavaan sisällönanalyysiin, mikä sijoittuu kahden aiemman kategorian välimaastoon. Kategorioita erottaa toisistaan aineiston analyysin päättelyprosessi ja sen muotoutuminen. Aineistolähtöisen sisällönanalyysin tavoitteena on tutkimusaineiston pohjalta luoda sellainen teoreettinen kokonaisuus, mihin ei ole vaikuttanut aikaisempi tutkimus tai tutkijan omat aiemmat kokemukset.
Aineistolähtöisessä sisällönanalyysissä pyritään tutkimusaineistosta luomaan sellainen teoreettinen kokonaisuus, mihin ei ole vaikuttanut aikaisempi tutkimus tai tutkijan omat aikeisemmat käytännön kokemukset. Teorialähtöisessä sisällön analyysissa aineiston analyysiä taas ohjaa jo jokin aiemmin tunnettu teoria. (Tuomi ym. 2018, 95–99, 103).
Aineiston analysointia sisällönanalyysiä käyttäen voisi kuvata prosessiksi, jossa aineisto avataan, hajotetaan ja uudelleen kootaan. Prosessin alussa aineistosta muodostetaan tutkimuksen tarkoituksen mukaisesti kokonaiskuva. Tämän jälkeen luokittelua, teemoittelua tai tyypittelyä apuna käyttäen aineistoa lähdetään pilkkomaan. Aineiston pilkkomisella tarkoitetaan, että aineistosta etsitään erilaisia teemoja eli aiheita. Pilkkomisen jälkeen tiettyä teemaa kuvaavat asiat tai näkemykset kootaan yhteen alakategoriaksi ja siitä edelleen yläkategoriaksi. Lopuksi aineisto uudelleen kootaan kokoamalla aineistoa tutkimuksen kannalta keskeisimmät asiat yhteen uudelleen tiivistetyksi kuvaukseksi ilmiöstä. (Tuomi ym. 2018, 91–93.)
4.6 Eettisyys ja luotettavuus aineiston käsittelyssä
Tehtäessä tieteellistä tutkimusta, sen tulee täyttää tietyt eettiset kriteerit. Hyvän tieteellisen käytännön toteuttamiseksi tutkijan tulee noudattaa Suomessa toimivat Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (2002) laatimia tutkimuseettisiä ohjeita. Yleisten
tutkimuseettisten ohjeiden lisäksi jokaisella tieteenalalla on olemassa omat erityispiirteensä, mitkä tulee huomioida tehtäessä tutkimusta. Sosiaalityössä eettisyyden arviointiin on kiinnitettä erityisesti huomiota, sillä sosiaalityössä tutkittavat aiheet ovat yleensä arkaluonteisia. Kallisen (2015) mukaan tutkimuksen eettisyyttä tulee pohtia ja huomioida tutkimuksen jokaisessa vaiheessa. Erityisesti arkaluonteista tai vaikeaa asiaa tutkittaessa tutkimus aiheen valinta tulee olla hyvin perusteltu.
Arkaluonteisuus voi liittyä tutkimuksen aiheeseen tai tutkimuksen kohderyhmään.
Useimmiten sellaiset asiat, joihin liittyy häpeää ja jotka ovat haavoittaneet ihmisiä koetaan arkaluontoisiksi. (Kallinen ym. 2015, 15–16.)
Tutkijan tulee arvioida tekemiään valintoja ja niiden oikeutuksia. Hänen tulee olla tietoinen tekemistään valinnoista ja hänen on ymmärrettävä, että tutkimusta vie johonkin suuntaan jokainen tehty valinta. Tekemiensä valintojen myötä, tutkija ottaa myös tietoisesti tai tiedostamattaan kantaa. Tuomen ja Sarajärven (2018) mukaan oleellista tutkimusta tehtäessä on pohtia, saadaanko tutkimuksessa vastauksia esitettyyn tutkimuskysymykseen. Tutkimuksen luotettavuus riippuu hyvien tieteellisten käytäntöjen noudattamisesta. (Tuomi ym. 2018, 150). Tässä tutkimuksessa on kiinnitetty huomiota viittauskäytäntöjen oikeellisuuteen ja raportoinnissa on pyritty tarkkuuteen ja yksityiskohtaisuuteen.
Alstonin & Bowlesin (2013, 26) mukaan tutkimus ei milloinkaan ole arvovapaata.
Etenkin sensitiivisiä aiheita tutkittaessa tutkijan tekemien valintojen arvolatautuneisuus korostuu. Omien valintojen vaikutus on kuitenkin vain hyväksyttävä, sillä tutkimusta ei ole mahdollista tehdä kantaa ottamatta. Kun tutkija perustelee avoimesti tekemänsä valinnat, ei kantaa ottava rooli ole tieteellisyyden kanssa ristiriidassa. Avoimen perustelun avulla lukija kykenee ymmärtämään tutkijan tekemiä valintoja ja päättelyä. (Hurtig & Laitinen 2003, 88–89, 105.)
Ymmärrys ihmisten kokemusten ja maailmankuvan ainutlaatuisuudesta kuuluvat sosiaalityön tutkimuksen arvoihin (D`Cruz & Jones 2004, 5). Tutkimuksen metodivalintojen avulla ihmisten kokemusten esille tuontia voidaan joko kasvattaa tai vähentää. Tarinallisessa lähestymistavassa tutkimukseen osallistujat saavat äänen.
Tutkittavien oman äänen saamisella on myös puolustettu lähestymistavan eettisyyttä.
Tarinnallisessa lähestymistavassa ollaan kiinnostuneita ihmisille tärkeistä ja
