kuluttajan valintojen kautta
Diplomityö, Lotta Harjula
2021
Arkkitehtuuri, Arkkitehtuurin laitos Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Aalto-yliopisto
kuluttajan valintojen kautta
Diplomityö, Lotta Harjula
2021
Tässä diplomityössä tutkitaan, miten Suomen pientalorakentamisen kestävyyttä voisi edistää kulut- tajan eli yksityisen rakennuttajan valintojen kautta. Rakentamisella ja asumisella on merkittäviä vaikutuksia globaaliin kestävyyskriisiin: ilmastonmuutokseen, luonnon monimuotoisuuden katoon ja ylikulutukseen. Lisäksi rakennusten lyhytikäisyys ja uusiutumattomien materiaalien käyttö aiheuttavat haasteita yksilölle ja yhteiskunnalle sosiaalisesta ja taloudellisesta näkökulmasta. Pien- talorakentamisen alalla näkyy muutoksen merkkejä, mutta kestävyyden kokonaisvaltainen huomi- oiminen ja kestävän rakentamisen yleistyminen uudeksi normaaliksi vaativat yhä merkittävää muu- tosta. Pientalorakentamisen ala Suomessa on monimutkainen systeemi, johon vaikuttavat muun muassa markkinavoimat, yhteiskunnallinen ilmapiiri, yleiset asenteet, viranomaissäädökset sekä lukuisat inhimilliset näkökulmat, kuten tietoisuus ympäristöasioista, mielikuvat sekä asumisen ihanteet.
Tässä tutkimuksessa hyödynnetään systeemiajattelun kokonaisvaltaisen tarkastelun näkökulmaa, uusia tutkimusraportteja sekä muita kirjallisuuslähteitä. Taustatutkimusosiossa tarkastellaan pientalojen nykytilannetta ja määritellään kokonaisvaltainen kestävyyden määritelmä pientaloille.
Samalla tarkastellaan eri toimijoiden ja tekijöiden välisiä vuorovaikutussuhteita ja merkitystä muu- tokselle. Tutkimusosiossa nostetaan esiin kuluttajan valintoihin ohjaavia tekijöitä ja verrataan niitä kestävyyden tavoitteisiin. Johtopäätöksissä pohditaan, millaisilla keinoilla kuluttajan valintoihin voi vaikuttaa ja mistä muista näkökulmista kestävän pientalorakentamisen edistämistä voi lähestyä.
Tutkimustuloksissa huomattiin, etteivät kuluttajan valinnat perustu rationaaliseen tai objektiivi- seen päätöksentekoprosessiin, vaan mielikuvilla ja kognitiivisilla vinoumilla on merkittävä vaikutus.
Useimmat asumisen ihanteet voivat toteutua kestävässä rakentamisessa jopa nykyistä rakennus- tapaa paremmin, mutta heikko tietoisuus, mielikuvat sekä irrationaaliset valinnat ohjaavat valitse- maan toisin. Poikkeuksena tästä ovat helppouden ihannointi sekä toiveet väljästä asumisesta.
Kuluttajan valinnoilla on vaikutusvoimaa alalla, mutta toisaalta yksityisen rakennuttajan tarpeita ja ihanteita muovaavat rakennusalalla vallitseva tarjonta ja mielikuvat. Muutoksen näkökulmasta pelkän tiedon lisääminen ei ole riittävä keino edistää kestävää pientalorakentamista, vaan monen vaikuttamiskeinon yhdistäminen ja erityisesti inhimillisten piirteiden hyödyntäminen ovat tärkeitä lähestymistapoja. Toisaalta kuluttajan saatavilla oleva tieto on pirstaloitunutta, ja kokonaiskuvaa rakentamisen ympäristövaikutuksista sekä tavoitteista on vaikea saavuttaa.
Tutkimuksessa nousi esiin henkilökohtaisen vuorovaikutuksen tehokkuus vaikuttamikeinona yleisten valtavirran mielikuvien ja asenteiden lisäksi. Esimerkiksi vahvistamalla arkkitehtien roolia Tekijä: Lotta Harjula
Työn nimi: Kestävän pientalorakentamisen edistäminen kuluttajan valintojen kautta Laitos: Arkkitehtuurin laitos
Koulutusohjelma: Arkkitehtuuri Professuuri: Rakennussuunnittelu
Työn valvoja: professori, arkkitehti Pekka Heikkinen Työn ohjaaja: arkkitehti Johanna Hyrkäs
Vuosi: 2021 Kieli: suomi Sivumäärä: 86
Avainsanat: kestävä rakentaminen, pientalot, ympäristöystävällisyys, kuluttaja, asumisen arvot, suunnittelijan rooli, yhteiskunnallinen muutos, systeemiajattelu
Author: Lotta Harjula
Title of thesis: Towards more sustainable single-family houses by affecting consumers’
decision-making
Department: Department of Architecture Degree programme: Architecture Academic Chair: Building design
Supervisor: Professor, architect Pekka Heikkinen Instructor: Architect Johanna Hyrkäs
Year: 2021 Language: Finnish Number of pages: 86
Keywords: sustainability, single-family houses, homebuilders, sustainable design, consumers, living preferences, architect’s role, systems thinking, systems change
The aim of this thesis is to study how to increase the sustainability of construction projects in Fin- land by affecting consumers’ choices at the design stage. The construction sector today has major effects on global warming, biodiversity loss, and overconsumption. The short life cycle of buildings and usage of non-renewable materials have a great impact both on individuals and society.
The construction of single-family housing in Finland is a complex system, affected by numerous factors. In this research, tools from systems thinking were used in order to find leverage points for the system’s change. The research was performed by using a wide range of literature and recent research results. The first chapter studies the current state of Finnish single-family houses and the interconnections between different actors. In addition, a new comprehensive definition for sustainable housing has been developed. The second chapter studies the consumer’s complex deci- sion-making process, especially interconnections between the current living preferences and sustai- nable choices. The third chapter is a discussion of the results.
The results show that consumers’ decisions have a significant role in the system’s change, although the consumers are also adapting their desires based on the current state of the market and social surroundings. Most of the current living preferences would support sustainability but a poor level of knowledge, fragmentary information available, subjective inspection and cognitive biases steer the decisions. In addition, the desire for easiness and spacious living are conflicting with sustainability.
Attaching several influencing methods, especially raising consumers’ awareness and using the cognitive biases for positive effect, will have a strong leverage for the systems’ change towards sus- tainability. Furthermore, personal communication plays a significant role in the consumers’ deci- sion-making process, and as a result, architects have an important role in the change.
1 Johdanto 1
1.1 Lähtökohdat 1
1.2 Työn tavoite 1
1.3 Metodit, aineisto ja rakenne 2
2 Taustatutkimus 5
2.1 Suomen pientalojen nykytilanne ja kestävyys 5
2.1.1 Miten pientaloja rakennetaan? 5
2.1.2 Kestävyyden määritelmä 7
Kestävyyden tavoitteet 8
2.1.3 Pientalojen kestävyyden haasteet 13
2.2 Vipuvoimaa muutokselle 16
2.2.1 Suunnitteluvaiheen merkitys kestävyydelle 16
2.2.2 Pientalorakentamisen aikaisemmat muutokset ja tulevaisuuden
muutossuunnat 18
Muutosten historiaa 18
Tulevaisuuden tuulet 19
2.2.3 Kuluttaja, vakiintuneet ketjut ja markkinavoimat 22 2.2.4 Kuluttajaryhmien erot ja sosiaalinen vuorovaikutus 23 2.2.5 Systeemin tarkastelu ja systeemiajattelun työkaluja 26 Systeemi 26
Systeemin muutosvoimat 28
3 Kuluttajan pientalorakentamisen valintoihin
vaikuttavia tekijöitä 33
3.1 Ajattelutapa ja asenteet 34
3.1.1 Ympäristöasenteet 34
3.1.2 Kulttuurinen arvopohja 35
3.2 Tavoitteet 37
3.2.1 Koti ja kodin merkitys 37
3.2.2 Asumisen ihanteet ja arvot 40
Kodin ja luonnon välinen suhde 45 Helppous 47
Hinta 48
3.3 Tieto ja tiedonlähteet 50
3.3.1 Ammattilaisten tarjoama tieto ja osaaminen 51
3.3.2 Muut kuluttajan saatavilla olevat tiedonlähteet 52
3.4 Vaihtoehtojen vertailu ja päätöksentekoprosessi 56
Kognitiivisia vinoumia 58
4 Johtopäätökset 63
4.1 Vaikutusmahdollisuuksia pientalorakentajan valintojen
kestävyyteen 63
4.1.1 Kestäviin valintoihin ohjaavia tekijöitä 63 Asenteet 63
Tavoitteet 63
Yksilön hyöty ja arvot 64
Riskien minimointi 66
Inhimilliset tekijät 66
4.1.2 Vaikuttamiskeinoja kuluttajan valintoihin 67
Tietoisuus ja tieto 68
Mielikuvat, tieto ja yhteiskunnallinen keskustelu 68
Sosiaalinen vuorovaikutus 69
Kognitiiviset heikkoudet 70
Rajoitukset ja määräykset 70
Kuluttaja ja yhteiskunta 71
4.1.3 Suunnittelijan vaikutusmahdollisuudet 72
Suunnittelijan lähtökohdat 72
Suunnittelijan rooli kuluttajan valinnoissa 73
4.2 Tutkimustulosten merkitys alan muutokselle 75 4.3 Tulosten luotettavuus ja mahdollisia jatkotoimenpiteitä 76
Lähteet 81
Tutkimukset 81
Kirjallisuus ja verkkolähteet 81
Kuvat 86
Ympäristöystävällisyys ja kestävä rakentaminen ovat nykypäivän tärkeitä esillä olevia aiheita, mutta sekä ammattilaisten että kuluttajien huomio tuntuu usein olevan kokonaisuuden sijaan yksityiskohdissa. Detaljitason sijaan tulisi kiinniittää enemmän huomiota kestävän rakentamisen perusominaisuuksiin. Vakiintuneilla rakentamistavoilla on useita negatiivisia seurauksia, joita ei voida ratkaista yksittäi- sillä toimenpiteillä, esimerkiksi energiatehokkuudella.
Huoli rakennuskannan kunnosta, ihmisten jokapäiväisen elinympäristön vaaranta- vista tekijöistä sekä ekologisesta kestävyyskriisistä saivat minut pohtimaan, miksi rakentamisen alan muutos on niin hidasta. Kenellä on vaikutusvoimaa alalla ja miksi kuluttajat päätyvät tekemään usein epärationaalisia valintoja, vaikka kestävä raken- taminen hyödyttäisi myös heitä? Mikä on ohjannut siihen, että rakentamisesta on tullut Suomessa niin monimutkaista, kun yksinkertaisuudella ja vanhalla rakennus- perinteellä olisi paljon potentiaalia vastata myös nykypäivän ekologisen kestävyyden haasteisiin?
Henkilökohtainen kiinnostus ihmisen toiminnan takana olevista taustatekijöistä ja halu ymmärtää alan epärationaalisuutta paremmin ohjasivat minut tämän aiheva- linnan luo. Suuri kiitos kuuluu myös systeemiälykkyyden näkökulmaa esiin nosta- neelle professori Esa Saariselle, jonka kursseilta ja seminaariluennoilta olen ammen- tanut paljon uusia ajattelutapoja ja näkökulmia ympäröivän maailman tarkasteluun.
Tässä tutkimuksessa hyödynnän Esan kursseilta kerryttämääni osaamista, jopa hieman filosofista lähestymistapaa, kun tutkin miten yhteiskunnallista muutosta pientalorakentamisen alalla voisi edistää.
Tutkimukseni ei ole tyypillinen arkkitehtuurin lopputyö, mutta uskon, että kou- lutuksen tarjoamat lähtökohdat ja taidot tukevat aihevalintaa. Tulevaisuuden osaaminen ei perustu pelkästään ammatti-identiteettiin liitettyihin määritelmiin, vaan erilaisiin taitoihin, joita voi hyödyntää yhä monialaisemmassa maailmassa ilman ammatti-identiteetin määrittelemiä rajoja. Olemassa olevan tiedon yhdis- täminen uudella ja luovalla tavalla sekä laajojen kokonaisuuksien hallinta ovat arkkitehdin perustaitoja, joita voisi hyödyntää laajemmin myös yhteiskunnallisessa tarkastelussa.
Työn tavoite on tarjota uudenlaisia näkökulmia kestävyyden määritelmään sekä pientalorakentamisen alan tarvitsemaan muutokseen. Toivon, että tämä työ antaa uusia työkaluja erityisesti suunnittelijoille, jotka ovat valmiita ottamaan näky- vämmän roolin yhteiskunnallisina vaikuttajina.
Tämä tutkimus on toteutettu yhteistyössä Resurssiviisaaksi ihmislähtöisin keinoin –hankkeen kanssa. Kiitos tutkimusryhmälle heidän tarjoamastaan asiantuntijuu- desta sekä lähtömateriaaleista, unohtamatta ohjaajani Johanna Hyrkkään tarjoamaa tukea, ajattelua haastavia keskusteluja sekä ihmisläheistä ohjausta.
Johdanto
1.1 Lähtökohdat
“Mikäli kaikki kuluttaisivat kuin suomalaiset, tarvitsisimme lähes neljä maapalloa”
(WWF Suomi, 2020).
Tämän päivän elämis- ja kulutustottumukset ovat kestämättömiä. Globaalilla kes- tävyyskriisillä on monta puolta: ilmastonmuutoksen nopea eteneminen, luonnon monimuotoisuuden kato ja luonnon resurssien ylikulutus. Lisäksi jatkuva maa- pallon väestönkasvu lisää kestävyyskriisin haasteellisuutta, kun käytettävät resurssit pitää jakaa yhä useammalle. Tämänhetkisen laskelman mukaan tarvitsisimme käyt- töömme lähes neljä maapalloa, jos kaikki kuluttaisivat kuten suomalaiset (WWF Suomi, 2020). Pelkästään kotitalouksien hiilijalanjäljen pitäisi pienentyä jopa 70 prosenttia, jotta saavutettaisiin nykyiset ilmastotavoitteet ja kestävän kulutuksen taso (Valtioneuvosto, 2021, 24).
Rakentamiseen kuluu noin puolet maapallon raaka-aineista ja se aiheuttaa noin kol- masosan vuosittaisista hiilidioksidipäästöistä (Ympäristöministeriö, 2020a; Ympä- ristöministeriö, 2020b). Rakentamisen kestävyyttä heikentävät esimerkiksi uusiu- tumattomien materiaalien käyttö sekä lyhyt elinkaari. Erityisesti rakennusten lyhyt elinkaari kuluttaa suhteettoman paljon resursseja lyhyessä ajassa ja lisää yksittäisten rakennusten ympäristökuormitusta. Rakennusten lyhytikäisyys on ympäristön näkökulmasta kestämätöntä, mutta aiheuttaa myös terveydellisiä ja taloudellisia ongelmia niin yksilölle kuin yhteiskunnallekin (Mattila, 2014, 10–14).
Suomessa erillisissä pientaloissa eli omakotitaloissa asuu 38 prosenttia väestöstä (Kantar, 2019, 15). Pientalon rakentaminen on yksittäiselle kuluttajalle suuri inves- tointi, ja lisäksi sillä on laajoja vaikutuksia sekä yksilön aiheuttamalle ympäristö- kuormitukselle että yksilön hyvinvoinnille ja taloudelle. Suomessa erillisten pien- talojen rakentamisessa korostuvat talotehtaiden pitkälle optimoidut tuotantotavat, riippuvuus markkinavoimista sekä omakotitalorakentajan eli kuluttajan yksilölliset toiveet ja asumisen ihanteet. Ympäristöasiat mielletään nykypäivänä yleisesti tär- keiksi ja tavoiteltaviksi (Aalto-yliopisto, 2020a), mutta rakentamisen alalla muutos kestäviin toimintatapoihin on ollut silti hidasta. Muutosta tutkineet eri alojen asi- antuntijat ovat nostaneet tutkimustuloksissaan esiin kuluttajien valintojen ja näkö- kulmien tärkeyden rakentamisen alan muutoksessa (esimerkiksi: Kyrö, 2013; Kiiski Kataja et al., 2018; McCoy & Sanderford, 2015, 90; Christie, 2010).
1.2 Työn tavoite
Tässä työssä tutkitaan, miten muutosta kestävämpään pientalorakentamiseen voisi nopeuttaa kuluttajan eli rakentamiseen ryhtyvän yksityishenkilön valintojen kautta.
Kestävä rakentaminen on perusteltavissa useilla globaalin maailmantilan ja yksilön hyötyjen faktoilla, mutta jokin hidaste tai ristiriita ohjaa yhä epärationaalisiin ja
esteenä kestävän rakentamisen toteutumiselle? Mitkä muut tekijät ohjaavat kulut- tajan monimutkaista päätöksentekoprosessia? Samalla pohditaan, millaisilla kei- noilla esimerkiksi suunnittelijat voisivat vaikuttaa kuluttajan valintoihin edistääk- seen kestävää pientalorakentamista.
Tämän työn tutkimustuloksia voivat hyödyntää niin suunnittelijat, organisaatiot, viranomaiset kuin muutkin alan toimijat, joiden tarkoituksena on kehittää alaa kestävämpään suuntaan. Myös kuluttaja itse voi tutkimuksen avulla kehittää omaa päätöksentekoprosessiaan rationaalisemmaksi.
1.3 Metodit, aineisto ja rakenne
Työ toteutetaan pääosin kirjallisuuskatsauksena yhdistämällä vakiintunutta tutki- mustietoa ja ajankohtaista tuntemusta tämänhetkisistä asumisen ihanteista sekä ympäristöasenteista Suomessa. Tutkimuksessa hyödynnetään systeemiajattelun näkökulmaa (Meadows, 1999; Meadows, 2009) yhteiskunnallisille kestäville muu- toksille. Systeemiajattelulle keskeistä on aiheen kokonaisvaltainen, laajempien vai- kutusketjujen sekä eri vuorovaikutussuhteiden hahmottaminen.
Tutkimusmateriaalina käytetään monialaista kirjallisuutta, Suomen asuntomessujen teettämää Asumisen ihanteet -tutkimusta (Protoomo, 2020) ja Resurssiviisaaksi ihmislähtöisin keinoin -hankkeen kyselyjä kuluttajille ja talotehtaille ympäristöystä- vällisyyden valinnoista sekä vastuista (Aalto-yliopisto, 2020b). Lisäksi tutkimuksessa hyödynnetään alan markkinointimateriaalia laajentamaan ymmärrystä nykyisistä kuluttajaan kohdistuvista vaikutusmenetelmistä ja saatavilla olevasta tiedosta.
Taustatutkimusosiossa esitellään ensin pientalorakentamisen nykytilannetta ja siihen liittyviä keskeisiä kestävyyden haasteita. Samalla pohditaan, millaiset muutokset tekisivät nykyrakentamisesta kestävämpää ja miten muutoksia voisi edistää. Varsinaisessa tutkimusosiossa keskitytään kuluttajan valintoja ohjaavaan päätöksentekoprosessiin kestävän rakentamisen näkökulmasta. Millaiset asiat ohjaavat kuluttajan valintoja oman kodin suunnitteluvaiheessa ja miten yksilölliset tavoitteet sopivat yhteen kestävyyden tavoitteiden kanssa? Lopuksi pohditaan, millaisilla keinoilla kuluttajan päätöksiin kannattaisi työn perusteella vaikuttaa ja miten esimerkiksi suunnittelija voisi ohjata kuluttajan valintoja kohti kestävämpää pientalorakentamista.
Taustatutkimus
2.1.1 Miten pientaloja rakennetaan?
Tässä työssä termillä pientalo viitataan jatkossa erillisiin pientaloihin, joita yksi- tyishenkilöt rakennuttavat itselleen omaksi kodiksi. Laajempaan, pientalon mää- ritelmään, kuuluvat lisäksi ketju- ja rivitalot (Suomen virallinen tilasto [SVT], 2021), mutta tässä työssä pääasiallinen painotus on omakotitaloissa ja yksityisissä rakennuttajissa.
Suomessa erillisiä pientaloja, eli 1-2 asunnon rakennuksia, rakennetaan vuosittain hieman alle 7 000, mikä vastaa noin 17 prosenttia uusista asuinrakennuksista. Lisäksi vuosittain rakennetaan noin 2000 vapaa-ajan asuntoa. (SVT, 2019a; SVT, 2019b.) Vaikka asuinrakentaminen keskittyy pääosin kerrostaloihin, Suomen asuntokan- nasta yhä noin 89 prosenttia on erillisiä pientaloja (SVT, 2019a) ja jopa 38 prosenttia väestöstä asuu omakotitalossa (Kantar, 2019, 15).
Pientalojen keskipinta-ala on tuplaantunut sitten 70-luvun. Vuonna 2019 pientalon keskipinta-ala oli 112 m2, kun vuonna 1970 se oli vielä 66 m2 (SVT 2019a). Samalla kun pientalojen koko on kasvanut, tavanomainen kotitalous on enää yhden tai kahden hengen kokoinen. Yleisin asuntomuoto Suomessa onkin tällä hetkellä kaksio. Kasvavan asuntotarpeen uskotaan johtuvan nykyään ennemmin perheko- kojen muutoksesta kuin muuttoliikkeestä kohti kaupunkeja. (Vainio, 2020.) Vaikka uudisrakentaminen painottuu kaupunkeihin ja monikerroksiseen rakenta- miseen, kyselytutkimusten mukaan tiivis kaupunkiasuminen ei vastaa väestön asu- misen ihanteita. Noin puolet asumisen ihanteita tutkivan kyselyn vastaajista asuisi mieluiten pientalossa. (Protoomo, 2020, 75–80.) Kuluttajien kysyntä pientaloille tulee luultavasti säilymään vielä tulevaisuudessakin, vaikka asuinrakentamisen pai- nopiste on kerrostaloissa. Pientalot lisäävät myös asuntokannan monipuolisuutta Suomessa.
Nykypäivänä suurin osa Suomen pientaloista rakennetaan talotehtaiden toteutta- mina avaimet käteen -ratkaisuina. Vuonna 2019 tällä toteutuksella rakennettiin 2 500 taloa eli noin 35 prosenttia kaikista uusista pientaloista. Toiseksi suosituimmat toteutusmuodot olivat valmiin uuden talon ostaminen grynderiltä, eli yhtiömuotoi- selta rakennuttajalta, sekä talopakettirakentaminen. (RTS Oy, 2020.)
Talotehtaat ovat yrityksiä, jotka tarjoavat kokonaisvaltaista rakentamisen palvelua sisältäen usein sekä suunnittelun että eri urakoitsijoiden työt. Yrityksillä on erilaisia rooleja rakentamisprosessissa riippuen kuluttajan toiveista ja valitsemista toteutus- malleista. Talotehdas voi esimerkiksi tarjota lähes muuttovalmiin paketin suunnit- telun alusta toteutuksen loppuun, tai se voi toimia pelkästään rakennuksen toteutta- jana erillisten arkkitehtipiirustusten pohjalta. Talotehtaat tarjoavat päätuotteenaan usein valmiita talomalleja, joihin kuluttajat voivat tehdä jonkin verran muutoksia.
Avaimet käteen -rakentamisessa talo luovutetaan asiakkaalle noin 80 prosenttia val- miina, kun taas talopaketteihin kuuluvat usein rakenne-elementit ja niiden toimitus tontille, mutta ei itse paikan päällä tapahtuvaa rakentamista (RTS Oy, 2020).
2.1 Suomen pientalojen nykytilanne ja kestävyys
Pientalojen toteutus- ja suunnittelutavat Suomessa, mukaillen Omakotirakentajatut- kimus 2/2020 (RTS Oy, 2020).
Tyyppiratkaisujen sijaan pientaloilta toivotaan nykypäivänä yksilöllisyyttä, mutta helppoutta. Valmiiden standardiratkaisuiden eli talomallien muokkaaminen kulut- tajan toiveiden mukaan on yleistä. Avaimet käteen -rakentamisen, talopakettien sekä grynderipohjaisen toteutusmuodon suosio viestii erityisesti vaivattomuuden tavoittelusta tämän päivän tehokkuuteen pyrkivässä yhteiskunnassa. Vielä esi- merkiksi 40-luvulla suurin osa omakotitaloista toteutettiin hartiapankilla eli omin voimin (Protoomo, 2020, 27). Nykypäivänä tarjontaa on enemmän ja kuluttajalla on useita nopeampia ja helpompia tapoja toteuttaa itselleen omakotitalo.
Talotehtaita on Suomessa useita kymmeniä. Lisäksi yritykset ovat usein järjestäy- tyneet erilaisiksi järjestöiksi ja yhdistyksiksi, jotka esimerkiksi ajavat talotehtaiden etuja politiikassa sekä tarjoavat neuvontaa ja mainontaa kuluttajille. Esimerk- keinä näistä järjestöistä ja yhdistyksistä ovat hirsitaloteollisuus ja pientaloteol- lisuus. Lisäksi alalla on muutamia uusia ekologiseen rakentamiseen tähtääviä pientalovalmistajia.
Suomessa yleisin pientalon runkomateriaali on puu, josta toteutetaan noin 65 pro- senttia pientaloista. Lisäksi runkomateriaalina käytetään hirttä 27:ssa prosentissa uusista pientaloista ja kiviainesta 8:ssa prosentissa. Hirsirakentamisen suosio on kasvanut erityisesti viime vuosina. (RTS Oy, 2020.)
Pientalojen suunnittelutavat Suomessa
Tyyppiratkaisu Muunneltu tyyppi Täysin yksilöllinen Talopakettirakentajat
Avaimet käteen -rakennuttajat Uuden valmiin omakotitalon ostajat
500
0 1000 1500 2000 2500
kpl
10
0 20 30 40 50
%
2.1.2 Kestävyyden määritelmä
Pientalon kestävyyttä ei voi määritellä pelkästään runkomateriaalivalintojen perus- teella, vaan kestävyyteen liittyy useita näkökulmia.
Englanninkielinen termi sustainable, kääntyy suomen kielellä kestäväksi ja ympäristöä säästäväksi (MOT, n.d.). Suomeksi käytetään usein kestävyyden sijaan termiä kestävä kehitys. Kestävä kehitys on toimintaa, joka ohjaa kohti kestävää elä- mäntapaa, maapallon ekologisen kantokyvyn rajoissa. Se jaetaan usein kolmeen osa-alueeseen: ekologiseen, sosiaaliseen & kulttuuriseen sekä taloudelliseen kestä- vyyteen. (Valtioneuvosto, 2021.)
Maapallon ekologinen kantokyky luo edellytykset elämälle ja yhteiskunnille tarjo- amalla resursseja kuten materiaaleja, vettä, maata ja tilaa sekä ilmaa. Tämän päälle on rakentunut monimuotoinen ekosysteemi, jonka osana toimivat myös ihmiset ja ihmisten rakentamat yhteisöt.
Yhteiskunnan ja talouden pyöriminen edellyttävät, että ympäristö ja maapallo pystyvät kannattelemaan sen päälle rakennettuja systeemejä. Sen sijaan että ajat- telemme ympäristön, yhteiskunnan ja talouden erillisiksi osa-alueiksi, jotka ovat yhteydessä toisiinsa, on olennaista ymmärtää että ympäristö kannattelee yhteis- kuntaa ja yhteiskunta ja ympäristö kannattelevat talouttamme. (Furman, Häyhä &
Hirvilammi, 2015.)
Maapallon ekologinen kantokyky kannattelee yhteiskuntaamme, taloutta ja hyvin- vointia. Yhteiskunta ja talous rakentuu ympäristön tarjoamien resurssien varaan, sen sijaan, että se olisi oma erillinen tarkastelunäkökulmansa. Kuva mukaillen (Mattila 2014, 20).
Taloutemme rakentuu yhteiskuntien, sosiaalisten rakenteiden ja maapallon eko- logisen kantokyvyn varaan. Tämän takia taloudellisen kestävyyden tavoittaminen edellyttää sitä, että toiminta on sopeutunut maapallon ekologiseen kantokyvyn asettamien rajojen sisäpuolelle. Useimmat kestävyyskriisin seuraukset aiheuttavat haasteita ekologisen kestävyyden näkökulmasta, mutta seuraukset näkyvät myös muissa tarkastelunäkökulmissa. Lisäksi sosiaalisen ja kulttuurisen kestävyyden tar- kastelussa keskeistä on moraalinen näkökulma: hyvinvoinnin jakautuminen tasa-ar- voisesti nykypäivänä ja myös tulevaisuudessa seuraaville sukupolville. Sosiaaliseen kestävyyteen kuuluu ihmisten välisten suhteiden tarkastelun lisäksi esimerkiksi terveyden näkökulma. (Valtioneuvosto, 2021.)
Nykyisellä kulutustahdilla maapallon tarjoamat resurssit eivät kuitenkaan ehdi uusiutua, vaan elämme yli maapallon ekologisen kantokyvyn asettamien reunaeh- tojen. Resurssien kokonaismäärän pieneneminen heikentää samalla ekosysteemin tuottavuutta eli biokapasiteettia, jolloin resurssien uusiutuminen ja määrä vähenee entisestään. (Steffen et al., 2015.)
Globaalilla tasolla isoimmat kestävyyskriisin aiheuttamat ongelmat ovat ilmaston- muutoksen eteneminen, materiaalien ja luonnonvarojen ylikulutus, luonnon moni- muotoisuuden kato sekä erityisesti viljelyyn liittyvät fosforin ja typen kiertokulun ongelmat. Suomalaisten hyvinvointi ei rakennu pelkästään kotimaiseen tuotantoon, vaan tuotannon ulkoistaminen muihin maihin siirtää ympäristövaikutuksia pitkälti maan rajojen ulkopuolelle. Suomessa maapallon reunaehtojen ylittämisen aiheut- tavat erityisesti kulutus- ja tuotantotavat. (Furman, Häyhä & Hirvilammi, 2015.) Rakentamiseen kuluu noin puolet maapallon raaka-aineista ja se aiheuttaa noin kol- masosan vuosittaisista hiilidioksidipäästöistä (Ympäristöministeriö, 2020a; Ympäris- töministeriö, 2020b).
Kestävyyden tavoitteet
Sitran määritelmä (Mattinen, Koskela, & Seppälä Jyri, 2014) mukaan kestävä yhteis- kunta on sellainen, joka 1) ei tuota ilmastopäästöjä ja on hiilineutraali, 2) ei tuota jätettä, 3) ei ylikuluta vaan elämä on sopeutunut maapallon ekologiseen kantoky- kyyn, sekä 4) saavuttaa kestävää hyvinvointia maapallon ekologisen kantokyvyn rajoissa. Osa-alueet voidaan jakaa pienempiin tarkastelunäkökulmiin kuten ener- gian valmistukseen ja kulutukseen (Linkola, 2014).
Ilmastonmuutos
Luonnonvarojen ylikulutus Kestävyyskriisin ongelmat:
kulutus- ja tuontantotavat
Luonnon monimuotoisuuden,
eli biodiversiteetin kato
Globaalin kestävyyskriisin osa-alueet, perustuen (Linkola, 2014; Mattinen, Koskela, &
Seppälä Jyri, 2014).
Rakentamisessa kestävyyden näkökulmat voidaan perustaa maapallon reunaehtojen ylittäviin uhkiin (Steffen et al., 2015), Sitran kestävän yhteiskunnan määritelmään (Linkola, 2014; Mattinen, Koskela, & Seppälä Jyri, 2014), sekä alla olevien lähteiden määritelmiin kestävästä rakentamisesta.
Sitran määritelmän lisäksi myös Ympäristöministeriön julkaisuissa (esimerkiksi:
Ympäristöministeriö, 2019) tehokkuus, materiaalitarkastelu sekä uusiutuvien ener- gialähteiden käyttö nousevat esiin kestävän rakentamisen ominaisuuksina. Suomen tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä, ja tätä tavoitetta varten on laadittu vähähiilisyyden arviointimenetelmä. Arviointimenetelmän painopiste on päästöissä ja ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Vähähiilisyyteen pyritään tarkas- telemalla rakennuksen elinkaaren eri vaiheiden hiilijalanjälkeä ja hiilikädenjälkeä.
Energiatehokkuus, uusiutuvien energiamuotojen hyödyntäminen, asumisväljyys ja tilatehokkuus, sekä käytetyt materiaalit ja asukkaiden elämäntapavalinnat ohjaavat vähähiiliseen rakentamiseen. (Ympäristöministeriö, 2019.)
Lisäksi kiertotalouden ja rakennusten pitkäikäisyyden avulla voidaan lisätä mate- riaalien käyttötehokkuutta ja siten pienentää ilmastopäästöjä, vähentää uuden materiaalin käyttöönottoa sekä turvata luonnon monimuotoisuutta (Ruokamo et al., 2021). Ympäristöministeriö on teettänyt useampia kiertotalouteen keskittyviä selvityksiä, joiden tavoitteena tehostaa kiertotalouden toteutumista Suomessa. Kier- rätettävyyden lisäksi korjaus- ja huoltorakentamisen mahdollistaminen ovat avain- asemassa kulutuksen ja päästöjen vähentämisessä (Ruokamo et al., 2021).
Kestävyyskriisin osa-alue Yhteiskunnallinen tavoite Tavoitteiden osa-alueet
Jätteiden ja materiaalin kiertokulun tehostaminen
Resurssitehokkuus
Ekologisen jalanjäljen pienentäminen, luonnonsuojelutoimet
Materiaalin käyttö Materiaalin kierto Jätteen vähentäminen
Ekologinen tuottokyky eli biokapasiteetti
Villin luonnon elintila Ilmastopäästöjen leikkaus
hiilijalanjälki ja muuta haitalliset ilmastopäästöt
Energian valmistus Energian kulutus
Teollisuus, maatalous, jätehuolto
Ilmastonmuutos
Luonnonvarojen ylikulutus
Luonnon biodiversiteetti
Pientalorakentamisessa yksinkertaisuus rakenteissa, vanhan hyödyntäminen niin materiaaleissa kuin rakennusosissa sekä uusiutuvien materiaalien käyttö vähentävät ympäristövaikutuksia kiertotalouden näkökulmasta. Rakentamisen näkökulmasta ensisijaisesti tärkein pohdinnan aihe on kuitenkin se, tarvitseeko ylipäänsä rakentaa uutta, vai voidaanko hyödyntää jo olemassa olevaa infrastruktuuria? Vanhan hyö- dyntäminen ja korjaaminen on yleensä vähemmän ympäristöä kuormittavaa kuin uuden rakentaminen.
Tulevaisuuden rakentamista tutkineen Mattilan (2014) mukaan kestävän rakenta- misen pääperiaatteet voidaan tiivistää kahteen kysymykseen: “ 1. Onko siitä haittaa ihmisille ja ympäristölle? 2. Onko se ylläpidettävissä ja skaalattavissa?”. Mattila perustaa kysymyksensä rakentamisen tämän hetkisen kestävyyden suurimpiin haasteisiin yksilön näkökulmasta: rakennusmateriaalien haitallisuuteen ihmisille ja ympäristölle sekä rakennuskannan lyhyiden elinkaarien aiheuttamiin ongelmiin.
Muissa kestävän ja ekologisen rakentamisen kirjallisuuslähteissä korostuvat samat teemat: haitallisia aineita sisältävien ja uusiutumattomien materiaalien käyttö, kestävyys ajan näkökulmasta, huollettavuus, jätteet ja kierrätettävyys sekä rakenta- misen terveysnäkökulmat. Kestävän rakentamisen määritelmiä on lähes yhtä monta kuin lähteitäkin, mutta pääperiaatteet ovat usein kaikissa samat.
Yllä olevien määritelmien mukaan tässä työssä kestävää pientalorakentamista tar- kastellaan seuraavista näkökulmista:
Kestävän rakentamisen näkökulmat Tavoitteet kestävälle pientalo- rakentamiselle
Rakentamisen kestävyyden tavoitteet johdettuna globaalin kestävyyskriisin näkökul- mista: ilmastonmuutos, luonnonvarojen ylikulutus ja biodiversiteetin kato, sekä kes- tävän yhteiskunnan osatavoitteista.
Hiilijalanjäljen pienentäminen, hiilivarastojen lisääminen, energiatehokkuus
Kierrättämisen mahdollistaminen, rakentamisen kestävyys, käyttöikä, muunneltavuus ja korjattavuus.
Myrkyttömyys, elintila, uusiutuvuus
Pitkäikäisyys: korjattavuus, muunneltavuus
Uusiutuvuus: energia, materiaali Tehokkuus: energia, materiaali, tila, asumistottumukset, sijainti
Kierrätettävyys: rakennusosat, materiaalit
Myrkyttömyys
Pitkäikäisyys: korjattavuus, muunneltavuus
Rakennusten pitkäikäisyyteen vaikuttavat erityisesti rakenteelliset ratkaisut:
kuinka helposti rakenteet kastuvat, kuinka helposti ne kuivuvat kastuessaan ja kuinka helposti taloa pystyy huoltamaan. Lisäksi yksittäisten rakennusmateriaa- lien kestävyys ja käyttöikä määrittelevät kokonaisuuden kestävyyttä. Materiaalien kestävyys korostuu erityisesti silloin, kun rakenneosan huoltaminen tai vaihtaminen on vaikeaa. Korjattavuus ja huollettavuus pidentää rakennuksen käyttöikää, mutta edellytyksenä on, että vaihdettavat materiaalit eivät ole esimerkiksi perustuksissa koko seinärakenteen alla. Monikerroksisten rakenteiden huolto on monimutkai- sempaa ja vaikeampaa kuin yksinkertaisten rakenteiden.
Rakennuksen käyttöikää pidentää myös käyttötarkoituksen joustavuus ja muun- neltavuus. Miten elämäntilanteiden muuttuessa talot olisivat yhä tilatehokkaita ja vastaisivat kuluttajien käyttötarpeisiin? Pitkäikäisyys voidaan suhteuttaa siihen, kuinka kauan rakennukseen käytettyjen materiaalien ja energian uusiutuminen kestää. Rakennuksen tai sen rakennusosien käytön tulisi kestää vähintään yhtä kauan, kuin siihen kuluneiden materiaalien uusiutumiseen menee aikaa. Kierrätys- materiaalien ja vanhojen rakenneosien käyttö uudisrakentamisessa lisää myös mate- riaalien kiertokulun pituutta ja vähentää ympäristövaikutuksia yhteiskunnallisella tasolla.
Uusiutuvuus: energia, materiaali
Uusiutuvuutta voidaan tarkastella sekä materiaalin että energian näkökulmasta.
Fossiilisten ja uusiutumattomien energialähteiden käyttö on yksi suurimpia ilmas- topäästöjen aiheuttajia. Uusiutuvan energian käyttö ohjaa kohti hiilineutraaliutta, jota Suomi tavoittelee vuoteen 2035 mennessä. Uusiutuvien materiaalien käyttö vähentää myös ylikulutusta, kun materiaali kiertää eikä keräänny jätteeksi. Uusiutu- vuuteen liittyy sama ajan määre kuin pitkäikäisyyteen, kuinka pitkä aika uusiutumi- seen menee ja kestääkö tuote tai materiaali vähintään yhtä kauan?
Tehokkuus: energia, materiaali, tilatehokkuus, asumistottumukset, sijainti
Tehokkuus voidaan liittää esimerkiksi energiaan, materiaaliin ja tilaan. Resurs- sien tehokas hyödyntäminen on tärkeää ylikulutuksen ongelmaa ratkoessa. Energia- tehokkuus pienentää energian tarvetta, mikä tekee hiilineutraaliuden saavuttami- sesta helpompaa. Käytön aikaista energiatehokkuutta voidaan parantaa esimerkiksi energiamuodon valinnalla, rakennuksen muodolla, ikkunoiden määrällä, koolla ja sijoittelulla, talotekniikalla ja materiaalivalinnoilla. Energiatehok- kuuden tavoittelussa tulee kuitenkin myös huomioida kuluttajan käyttäytymistottu- musten merkitys.
Kierrättäminen ja materiaalin jokaisen osan tehokas hyödyntäminen vähentää myös ylikulutusta. Tilan tehokkaalla käytöllä taas on suora vaikutus siihen kuinka suuri yksittäisen ihmisen aiheuttama kuormitus on. Rakennuksen sijainti ja asuina- lueiden tiiviys jättää myös enemmän tilaa luonnolle ja vähentää infraverkoston ja palveluiden rakentamiseen kuluvaa energiaa, rahaa ja materiaalia.
Kierrätettävyys
Kierrätettävyys parantaa materiaalitehokkuutta sekä pienentää hiilijalanjälkeä.
Mitä pidempi käyttöikä rakennuksilla, materiaaleilla ja rakennusosilla on, sitä pienemmäksi suhteellinen päästökuorma laskee. Kierrätettävyys vaatii sitä, että rakennusmateriaalit voidaan erottaa toisistaan suhteellisen helposti ja materiaalia pystyy hyödyntämään uudestaan johonkin. Olemassa olevien rakennusosien ja materiaalien hyödyntäminen lisää kiertotaloutta ja vähentää rakentamisen ympäristövaikutuksia.
Kierrättämiseen ja materiaalin erotteluun kuluu aikaa ja resursseja. Joitakin materiaaleja, kuten betonia, voidaan esimerkiksi hyödyntää murskattuna maara- kentamisen täyttömateriaalina, mutta uuden materiaalin valmistukseen vanhan betonin käyttömahdollisuudet ovat marginaaliset. Materiaalien erottelu toisistaan on joissain tapauksissa lähes mahdotonta esimerkiksi materiaaleissa käytettyjen myrkyllisten kyllästeiden ja liimojen osalta. (Ruokamo et al., 2021, 57–58.) Vaikka biopohjaisten liimojen kehitystyötä tehdään koko ajan, vielä toistaiseksi lii- moissa käytetään ympäristölle haitallisia yhdisteitä. Lisäksi usean kierrätysmate- riaalin, esimerkiksi muovin, uudelleen valmistukseen tarvitaan myös aina uutta raakamateriaalia.
Myrkyttömyys
Myrkyttömyyden näkökulma huomioi erityisesti rakennusmateriaalien ja raken- nustekniikan tuomat terveyteen liittyvät ongelmat. Terveellisyyttä voidaan tarkas- tella sekä ihmisen että ympäristön näkökulmasta. Terveelliset materiaalit ovat usein luonnon materiaaleja, joihin ei ole lisätty myrkyllisiä ja haitallisia kyllästeitä tai muita aineita. Materiaaleista irtoaa sisäilmaan mahdollisimman vähän haitallisia hiukkasia tai kaasuja. Kun materiaalit eivät sisällä haitallisia yhdisteitä, ne aiheut- tavat myös mahdollisimman vähän haittaa ympäristölle kierrätys- ja valmistusvai- heessa. Muovien ja maalien käyttö ovat esimerkkejä siitä, miten materiaalia päätyy aina myös luontoon, vaikka yhteiskuntien pyrkimyksenä olisi täydellinen kierrä- tysketju. Jätevesien ja mikrohiukkasten mukana haitalliset aineet päätyvät ekosys- teemin kiertokulun kautta esimerkiksi lautasellemme.
Pitkäikäiset rakenteet aiheuttavat myös vähemmän terveysriskejä, kun rakenteet pääsevät kuivumaan kastuessaan, eikä rakenteiden sisään synny myrkyllisiä home- tai mikrobikasvustoja.
2.1.3 Pientalojen kestävyyden haasteet
Aiemmin määritellyistä kestävyyden näkökulmista tarkasteltuna nykypäivänä rakennettavien pientalojen lyhytikäisyys ja uusiutumattomien materiaalien käyttö tekevät uusista rakennuksista kestävyydeltään heikkoja. Lyhytikäiset rakennukset kuluttavat suhteettoman paljon energiaa ja resursseja lyhyessä ajassa ja lisäävät yli- kulutuksen ja tuotannon aiheuttamia vaikutuksia. Lisäksi uusiutumattomien mate- riaalien käyttö pahentaa kestävyyskriisin ongelmia (Ympäristöministeriö, 2019).
Nykypäivänä asuintalojen purkuikä on keskimäärin 58 vuotta ja muiden raken- nusten 43 vuotta (Huuhka & Lahdensivu, 2016). Uusien asuintalojen laskennalli- seksi eliniäksi määritellään usein vain 50 vuotta. Sekä toteutunut että suunniteltu elinkaari on liian lyhyt, sillä esimerkiksi puumateriaalin uusiutuminen kestää noin 70-80 vuotta. Kestävyyden näkökulmasta rakennuksen tai sen materiaalien tulisi kestää vähintään yhtä kauan kuin materiaalien uusiutumiseen menee aikaa. Jos käytetään uusiutumattomia materiaaleja, niitä tulisi voida uusiokäyttää loputtoman kauan uudestaan. Kestävyyden voi määritellä myös toimintana, jota voi jatkaa loput- tomiin: materiaalien uusiutuminen ja kulutus ovat tasapainotilassa ja uutta jätettä ei keräänny minnekään vaan materiaali kiertää loputtomassa kiertokulussa (Mattila, 2014).
Vaikka uudisrakennusten elinkaaren arvioidaan olevan noin 50 vuotta, monen yhä yleisesti käytettävän rakennusmateriaalin tekninen elinikä on lyhyempi. Esimerkiksi talon perustuksissa yleisesti käytettävän kosteuseristeen, bitumisivelyn tai -kermin tekninen elinikä on vain noin 20-30 vuotta (RT 18-10922, 2018). Kun hankalasti kor- jattavissa olevat rakennusosat pystyvät hoitamaan tekniset tehtävänsä ja tarkoituk- sensa vain lyhyen ajan, vaaditaan rakenteiden isompaa korjaamista ja remontointia suhteellisen usein. Jos rakenteita ei korjata ja materiaaleja ei vaihdeta uusiin tek- nisen eliniän lopussa, syntyy herkästi esimerkiksi kosteusvauroita ja muita raken- teellisia ongelmia. Lyhytikäisten materiaalien sijainti rakenteissa määrittelee pitkälti kuinka helppoa niiden vaihtaminen on ja kuinka todennäköistä remontointi on.
Rakennusten pitkän elinkaaren tavoittelussa tapahtui perustavanlaatuinen muutos 60-luvulla teollisen rakentamisen yleistyessä. Nopeus ja teollinen tehotuotanto nousivat tärkeämmiksi arvoiksi kestävyyden ohi, kun aiemmin oli ajateltu talojen siirtyvän sukupolvelta seuraavalle. Rakennustekniikan muutos laski talojen eliniän odotuksen silloin jopa vain 35-40 vuoteen. Tämän jälkeen rakennus oli tarkoitus purkaa tai modernisoida ja remontoida se perusteellisesti. (Lindh, 2013, 19.) Luopu- minen rakennuksen pitkän eliniän tavoitteesta ohjasi useita rakenteellisia ja mate- riaaliteknisiä valintoja kestävyyden kustannuksella. Vaikka rakentaminen kehittyy koko ajan ja esimerkiksi hirsitalojen suosio on kasvussa, 60-luvun rakentamiseen perustuvat rakentamistekniset ratkaisut ovat yhä melko yleisiä.
Useissa uusissa pientaloissa hyödynnetään yhä rakennustapaa, jossa rakenteet koostuvat useista eri materiaalikerroksesta. Poikkeuksena tästä ovat massiivi- puutalojen yleistyminen pientalorakentajien keskuudessa. Monikerroksisten rakenteiden aiheuttamat haasteet perustuvat vikaherkkyyteen ja käytettävien materiaalien lyhyeen elinikään sekä kosteusteknisiin ominaisuuksiin ja heikkoon kierrätettävyyteen.
Rakennusmateriaalien jakautuminen ympäristölle haitallisiin ja haitattomiin aineisiin, mukaillen (Mattila, 2014, 20).
Keinotekoiset materiaalit, esimerkiksi mineraalivillat, eivät siedä kosteutta samalla tavalla kuin vähemmän teollisesti prosessoidut ja luonnolliset materiaalit. Hengit- tävissä materiaaleissa näkymätön vesihöyry pääsee läpäisemään rakenteen tiivisty- mättä matkalla vedeksi. Kun rakenne ei läpäise kaasuna ilmassa olevaa vesihöyryä, kosteus tiivistyy vesipisaroiksi usein monikerroksisten rakenteiden materiaalien yhtymäkohtiin, esimerkiksi höyrynsulkuna toimiville muovikalvoille. (Saatsi, 2017.) Monikerroksisten rakenteiden väliin jäävä kosteus aiheuttaa ihanteellisen ja vähä- happisen kasvuympäristön terveydelle haitallisten mikrobien ja homeiden kasvulle (Salkinoja-Salonen et al., 2014). Kun käytetään massiivirakenteita ilman lisämuovi- kerroksia, kosteuspistettä ei synny lainkaan rakenteen sisälle.
Kosteusvauriot ja epäpuhtaudet ovat yleisiä Suomen rakennuskannassa (Lampi &
Pekkanen, 2018, 38). Niitä voidaan ehkäistä esimerkiksi käyttämällä vähäriskisempiä ja tuulettuvia rakenneratkaisuja. Lisäksi hyvillä materiaalivalinnoilla sekä rakennus- työn laadulla minimoidaan rakennusten aiheuttamia terveysriskejä.
Rakennusten lyhyen eliniän lisäksi ongelmia aiheuttavat uusiutumattomien mate- riaalien käyttö, joiden valmistukseen kuluu paljon energiaa, ja niiden hiilijalanjälki on moninkertainen verrattuna uusiutuviin materiaaleihin (Ympäristöministeriö, 2019). Uusiutumattomien materiaalien käytöstä voi olla suuren hiilijalanjäljen lisäksi seurauksia myös ympäristön ja ihmisten terveydelle, kun materiaalit kulkeutuvat luontoon ja ravintoomme. Uusiutumattomat materiaalit voidaan jakaa kahteen ryhmään: luonnolliset, ei ympäristölle haitalliset aineet kuten rauta, lasi, kivi, savi, sekä ympäristölle haitalliset aineet kuten muovit, polyuretaani, polystyreeni ja PVC (Mattila, 2014, 21).
UUSIUTUVAT UUSIUTUMATTOMAT
RAKENNUSMATERIAALIT
Haitattomia päätyessään ympäristöön - puu
- luonnonkuidut - savi
- luonnonkivi - kalkki - lasi - teräs
- polystyreeni - polyuretaani - epoksi - PVC
- materiaalit, johon on lisätty haitallisia kemikaaleja Haitattomia
päätyessään ympäristöön
Haitallisia päätyessään ympäristöön
Haitallisten uusiutumattomien materiaalien ja yhdisteiden käyttö nykyrakentami- sessa on yleistä esimerkiksi muovipohjaisissa materiaaleissa. Ympäristöön päädyt- tyään materiaalit eivät hajoa tai häviä, vaan kerääntyvät ja aiheuttavat sekä ympä- ristölle että ihmisille haittaa. Ympäristöön päätyvät mikromuovit ja myrkyt ovat globaaleja isoja ongelmia, jotka uhkaavat sekä ihmisten että eläin- ja kasvikunnan terveyttä.
Ympäristöön päätyneiden jätteiden lisäksi keinotekoisista kemikaaleista ja kyl- lästeaineista irtoaa myrkyllisiä mikrohiukkasia myös sisäilmaan. Tarpeeksi suu- rina määrinä hengitettynä osa materiaaleista aiheuttaa tutkimusten mukaan terveydellisiä ongelmia (Lampi & Pekkanen, 2018, 20–22). Materiaalipäästöjen tarkempia vaikutusmekanismeja ihmisen elimistölle tutkitaan parhaillaan. Esimer- kiksi Salkinoja-Salonen tutkimusryhmineen (Pulkkinen, 2017) on saanut selville muun muassa jo sen, että terveyshaittoja aiheuttavista rakennuksista löytyy myös suoraan materiaaleista sisäilmaan irtoavia synteettisiä kemikaaleja, varsinaisten mikrobikasvustojen eli homeiden lisäksi. Tutkimuksissa on myös huomattu, että esimerkiksi materiaalien homesuojaukset tai muut käsittelymetodit saattavat jopa edesauttaa haitallisten homeiden kasvua, kun kasvua hidastavat ja estävät niin sanotut hyvät mikrobit eliminoidaan suoja-aineilla. Vaikka kattavaa tutkimustietoa materiaalien aiheuttamista terveysvaikutuksista ei ole vielä saatavilla, uusiutuvien luonnonmateriaalien käyttöä tulisi suosia jo kestävyyden muiden näkökulmien perusteella. Tämän lisäksi ne saattavat olla sisäilman kannalta terveellisempi vaihto- ehto, jos niitä ei kyllästetä haitallisilla aineilla.
Lyhytikäiset sekä monikerroksiset rakenteet ja materiaalit tekevät myös kierrättämi- sestä ja kiertotalouden edistämisestä hankalaa. Kiertotaloudella voidaan parhaim- millaan pidentää materiaalien käyttöikää, ja siten vähentää esimerkiksi ilmastopääs- töjä sekä tarvetta ottaa käyttöön uutta materiaalia (Ruokamo et al., 2021).
Uusiutuvien materiaalien käyttö itsessään ei siis takaa kokonaisvaltaista kestävyyttä, jos materiaalin käyttöikä on lyhyempi kuin uusiutumiseen kuluva aika tai jos mate- riaali on kyllästetty haitallisilla aineilla. Vaikka kiertotaloutta edistetään yhteiskun- nallisella tasolla kovaa vauhtia, tällä hetkellä esimerkiksi puutuotteista suurin osa menee polttoon jatkokäytön sijaan (Ruokamo et al., 2021, 58). Kokonaisten raken- nusosien käyttö uudiskohteissa on myös yhä melko harvinaista, vaikka myös sillä pystyttäisiin leikkaamaan yhteiskunnallisen kulutuksen määrää.
Kestävyyden haasteet rakentamisessa aiheuttavat sekä ekologisia, terveydellisiä että taloudellisia ongelmia. Tänä päivänä Suomessa 58 prosenttia pientaloista on rakennettu vuonna 1970 tai sen jälkeen ja noin neljännes, 130 miljardia euroa, suo- malaisten kansallisvarallisuudesta on tällä hetkellä kiinni pientaloissa (Roti, 2019, 5). Rakennuskannan taloudellinen merkitys on suuri, ja rakennusten materiaali- valinnoista ja kestämättömistä rakenteista johtuva odotettava eliniän lyhyys tulee aiheuttamaan myös taloudellisia tappioita verrattuna pidempi-ikäisiin rakennuksiin.
Rakennusten arvon nopeasta laskusta kärsivät sekä yksilö että yhteiskunta. Yksilölle tämä voi esimerkiksi tarkoittaa sitä, että kun asuntolaina on saatu maksettua pois, on aika purkaa talo tai tehdä laajoja ja kalliita remontteja. Kestävään rakentami- seen investointi tuo yksilölle sekä terveydellistä että rahallista hyötyä, kun rakennus säilyy käytössä pitkään.
2.2.1 Suunnitteluvaiheen merkitys kestävyydelle
Suunnitteluvaihe on rakennuksen kestävyyden tarkastelun kannalta olennaisin vaihe, sillä suunnitteluvaiheen päätökset määrittelevät pitkälti myös seuraavia vai- heita. Erityisesti suunnittelulla voidaan vaikuttaa rakennuksen elinkaaren pituu- teen, materiaalien aiheuttamiin ympäristövaikutuksiin ja energian kulutukseen sekä rakennusvaiheessa että myöhemmin. Hiilijalanjäljen kannalta esimerkiksi energia- muodon valinnalla ja -kulutuksella sekä materiaalivalinnoilla on suurin vaikutus rakennuksen koko elinkaaren päästöihin (Ympäristöministeriö, 2019; Ruokamo et al., 2021, 62). Uusien energiatehokkaiden rakennusten elinkaaren aikaisista pääs- töistä noin puolet tulee rakentamisvaiheesta ja rakennusmateriaalien valmistuksesta sekä noin puolet käytönaikaisesta energiankulutuksesta. Käytönaikaista energianku- lutusta ohjaavat sekä suunnitteluvaiheen valinnat että asukkaan kulutuskäyttäyty- minen. (Kangas et al., 2019.)
Rakentamisprosessi etenee eri vaiheiden kautta itse rakentamiseen ja lopulta val- miiseen rakennukseen ja sen käyttöön. Projektin alkuun kuuluu hankevaihe, jonka aikana tehtävillä valinnoilla on suuri merkitys lopputuloksen kestävyydelle ja ympä- ristövaikutuksille. Alussa valintoja voidaan tehdä jo esimerkiksi sijainnin, tontin, ja suunnittelijoiden tai toteuttajien suhteen. Jokaisella palveluntarjoajalla ja raken- nuttajalla on omanlaiset tavoitteensa, sen lisäksi että he lähtökohtaisesti pyrkivät täyttämään kuluttajan toiveet. Suunnittelijan valitseminen voi olla lopputuloksen kannalta merkittävämpää kuin itse suunnitteluvaihe, sillä eri toimijoiden erilaiset intentiot ja asenteet ohjaavat projektia eri suuntiin.
Hankevaiheessa rakentamiseen ryhtyvä kuluttaja myös pohtii suunnittelijan ja sijainnin valinnan lisäksi omia resurssejaan, kuten rahaa, aikaa ja omaa osaamis- taan, sekä tavoitteitaan projektille. Monelle esimerkiksi omat henkiset voimavarat ja vapaa-ajan priorisoinnit rakennusprojektin aikana saattavat asettaa lisärajoituksia ja ohjata valintoja.
2.2 Vipuvoimaa muutokselle
Haave uudesta
kodista Hankesuunnittelu Suunnitteluvaihe Rakentamisen
valmistelu Rakentaminen
Rakentamisprosessin alkuvaiheet
Suunnitteluvaiheessa valinnat kulkevat usein suunnittelijan tai rakennuttajan kautta, riippuen kuluttajan omasta osallistumishalusta. Suunnittelijat esimerkiksi tarjoavat kuluttajalle vaihtoehdot, joista kuluttaja valitsee haluamansa tai pyytää uusia vaihtoehtoja. Toteuttajan valinnalla on merkitystä esimerkiksi rakennuksen toteutuksen laatuun, mikä vaikuttaa myös rakennuksen pitkäikäisyyteen.
Rakentamisvaiheen jälkeen alkaa käyttövaihe sekä mahdolliset korjaus- ja kunnos- tusvaiheet. Lopuksi rakennus puretaan ja ideaalitilanteessa rakennusosat ja mate- riaalit saavat uuden käyttökohteen tai ne palautetaan materiaalin kiertokulkuun uusiutumaan uudeksi materiaaliksi. Kestävyyden kannalta suunnittelu- ja hanke- vaihe kuitenkin määrittelevät myös näitä vaiheita.
Eri rakennushankkeen vaiheissa tehtäviä valintoja, sekä soveltaen (RT, 2021), eri vaiheissa tehtyjen valintojen merkitys rakennuksen koko elinkaaren kestävyydelle.
Haave uudesta
kodista Hankesuunnittelu Suunnitteluvaihe Rakentamisen
valmistelu Rakentaminen
VALINTOJEN VAIKUTUKSET KOKO ELINKAAREN KESTÄVYYTEEN
merkittävä vaikutus heikompi vaikutus
suunnittelijan valinta
olemassa olevan hyödyntäminen
toteuttajan valinta rakentamispäätös
omien resurssien käyttö tontti sijainti
tarve tai halu muutokseen
tilan tarve
runkomateriaalit energiamuodot
rakennuksen muoto
muunneltavuus
tekniset ratkaisut tuotevalinnat
energiatehokkuus
ERILAISIA VALINTOJA
RAKENTAMISPROJEKTIN VAIHE
2.2.2 Pientalorakentamisen aikaisemmat muutokset ja tulevaisuuden muutossuunnat
Keskustelu rakennusten ympäristövaikutuksista keskittyy usein energiatehokkuu- teen ja hiilineutraaliuteen, vaikka rakentamisella on näiden lisäksi paljon laajemmat vaikutukset eri kestävyyden osa-alueisiin. Rakentamisen trendit ovat aina liittyneet vahvasti yhteiskunnan rakenteen, normien, arvojen ja megatrendien muutoksiin.
Tähän mennessä rakentamisen alan merkittävimmät muutokset ovat perustuneet yhteiskunnallisiin muutoksiin.
Muutosten historiaa
Pientalorakentamisen suurin muutos alkoi Suomessa sodan jälkeisenä jälleenra- kennuskautena, 1940-50 luvulla, kun arkkitehdit kehittivät hyvän asumisen stan- dardeja ja tyyppitalopiirustuksia vastaamaan Suomea piinanneeseen asuntopulaan.
Standardisoinnilla haluttiin tarjota nopeutta, helppoutta ja laatua rakentamiseen, kun ihmiset toteuttivat pääosin itse kotejaan omin voimin (Protoomo, 2020, 27).
Samalla, 60-70 luvulle tultaessa standardisointi ja teollistuminen muutti koko kulut- tamisen ideologiaa lähemmäs kertakäyttökulttuuria. Nopeus ja tehokkuus ohjasivat siihen, että materiaaleihin ja kestävyyteen kiinnitettiin yhä vähemmän huomiota.
Enää ei ollut oleellista, että kalusteet, esineet tai jopa talot olisivat pitkäikäisiä, sillä ajateltiin että ne haluttaisiin vaihtaa joka tapauksessa muutaman vuoden päästä uusiin ja moderneimpiin.
Teknologian ja teollistumisen uutuuden viehätys sekä yhteiskunnallinen ihannointi ohjasivat rakentamista kohti yhä monimutkaisempia ratkaisuja ja uusia keinote- koisia materiaaleja, joiden uskottiin tuovan lisää hyvinvointia ja laatua ihmisten elämään. Luotto teknologiaan ongelmien ratkaisijana ja elämälaadun kohottajana kasvoi. Kun rakennuksiin alkoi ilmestyä uuden rakennustekniikan seurauksena kosteusongelmia, niitä pyrittiin ratkomaan teknologian ja laskelmien avulla. Yksit- täisten materiaalien teknisiä ominaisuuksia ja u-arvoja paranneltiin ja lähes jokai- seen uuteen rakennukseen laitettiin koneellinen ilmanvaihto turvaamaan laskennal- lisesti tasainen ilman vaihtuminen. Materiaaleista sisäilmaan irtoavat epäpuhtaudet herättivät alan ammattilaisten joukossa keskustelua, mutta lopulta tyydyttiin rat- kaisemaan ongelma laatimalla ilmavaihdon tehokkuuteen liittyviä laskennallisia raja-arvoja ja ohjeistuksia. (Mölsä, 2016.) Mitattavuus ja standardit alkoivat määrit- telemään rakennusten ominaisuuksia yhä enemmän. Rakennusten eri osien vuoro- vaikutussuhteet ja seuraukset toisiinsa nähden saivat vähemmän painoarvoa kuin laskennalliset ominaisuudet.
Toinen merkittävä muutos rakentamisen alalla tapahtui 70-luvulla, kun Eurooppaa ravistanut energiakriisi toi energiatehokkuuden ja energian saata- vuuden rajoitukset ensi kertaa ajankohtaisiksi. Egyptin ja Syyrian sota Israelia vastaan aiheutti Lähi-idän kauppasaarron, jonka seurauksena Lähi-idän öljystä riippuvaiset länsimaat ajautuivat energiakriisin. Seurauksena otettiin käyttöön laajat energiansäästövaatimukset: asuntojen sisälämpötiloja laskettiin, valojen polttamista vähennettiin niin kaduilla, mainostauluissa kuin kodeissakin ja energiatuotannon muotoja pohdittiin uudelleen. Ympäristökeskustelu ja
kulutuksen rajat nousivat ensimmäistä kertaa mukaan politiikkaan. 70-luvun ener- giakriisi aiheutti talojen lisäeristysbuumin ja keskustelu energiatehokkuudesta alkoi. (Ahosniemi, 2000.)
Asiantuntijoiden mukaan uutuudenviehätys ja kokeiluhalukkuus 70-90-luvulla vai- kuttivat siihen, että materiaaleja ja rakennustapoja ei ehditty testaamaan kunnolla ennen niiden käyttöönottoa. Kun ongelmat alkoivat nousta esiin, oltiin jo siirrytty seuraavaan uuteen tekniikkaan. Rakentamisesta tuli kuin kokeilukenttä, missä perehtyneen tutkimuksen sijaan tekniikoita kokeiltiin suoraan käytännön kautta.
Uutuus itseisarvona oli modernin yhteiskunnan pohja. (Mölsä, 2016.)
Vuoteen 1986 tullessa jo yli puolet pientaloista rakennettiin talotehtaiden tuot- tamista valmisosista. (Protoomo, 2020, 28–29.) Vapaa-ajan ihannoinnin kasvu ja varallisuuden nousu siirsivät rakentamista yhä enemmän tee-se-itse -rakentamisesta ulkoistetuksi palveluksi. Taloja selailtiin kotiin lähetetyistä katalogeista samalla tavalla kuin muitakin kulutustuotteita ja paikan merkitys suunnittelussa menetti merkitystään kun taloja valmistettiin irrallisina tuotteina. Sosiaalisen median käytön yleistyessä, 90-luvun loppupuolella, mainonta ja globaalit trendit pääsivät vaikuttamaan yhä enemmän kulutukseen ja erityisesti nopeat trendien muutokset ruokkivat kertakäyttökulttuuria. Toisaalta 90-luvun talouskriisi alkoi myös nopeasti horjuttamaan uskoa mediaan, tieteeseen ja asiantuntijoihin. Oma kokemus ja sosi- aaliset kontaktit tiedon lähteenä korostuivat epävarmuuden ja tietotulvan keskellä (Protoomo, 2020, 31).
2000-luvun alussa keskustelu energiatehokkuudesta ympäristöongelmien ratkai- sijana kasvoi ja säädökset uusien rakennusten energiatehokkuudelle ja materiaa- leille nousivat. Merkittäviä lainsäädännöllisiä rajoituksia rakentamiselle tehtiin esimerkiksi määrittelemällä rakenneosille vähimmäislämmönläpäisykertoimet eli u-arvovaatimukset. Lisäksi poistoilman lämmöntalteenotolle ja ilmanvaihdon vaih- tuvuudelle asetettiin arvoja ja rajoituksia, jotka ohjaavat vielä nykyäänkin, millaisilla ratkaisuilla on lainsäädännön puitteissa mahdollista saavuttaa kestävyyttä.
Tulevaisuuden tuulet
Tänä päivänä rakennusmääräykset ohjaavat rakentamista yhä enemmän kohti pas- siivitalorakentamista ja tiiviyttä, vaikka tiiviydellä on kääntöpuolensa, esimerkiksi kun tarkastellaan pitkäikäisten rakennusten tavoiteltavia rakenteiden fysikaalisten ominaisuuksia: tuulettuvuutta ja hengittävyyttä. Kestävä rakentaminen ei perustu pelkästään energiatehokkuuteen, ja nykyiset lainsäädännön rajoitukset rajaavat kokonaisvaltaisemmassa tarkastelussa keinoja saavuttaa kestävää rakentamista.
Lainsäädännön asettamat laskennalliset vaatimustasot tekevät esimerkiksi massiivi- rakentamisen ja painovoimaisen ilmanvaihdon yhdistämisestä erittäin haasteellista.
Vuonna 2017 energiatehokkuuslaskelmiin lisättiin kuitenkin kompensaatioker- toimia, joiden puitteissa perinteisiin rakentamistapoihin pohjautuvaan rakentami- seen tuli helpotuksia esimerkiksi puumassiivirakenteen u-arvovaatimuksiin. Lisäksi muun muassa varaava tulisija tuli huomioitavaksi kohdaksi energiatehokkuuslaskel- missa. Kompensaatiokertoimet eivät kuitenkaan huomioi vieläkään muita massii- virakenteiden erityisominaisuuksia kuten lämmönvarauskykyä tai ylipäänsä muita
materiaaleja kuin puuta. Energiatehokkuuden laskennallisissa arvoissa ei myöskään huomioida hyvällä suunnittelulla saavutettavia hyötyjä, kuten massiivirakenteiden sijaintia, ikkunoiden asettelua tai rakennuksen muotoa.
Mattila (2014, 12) huomasi tutkimuksessaan, että huolimatta teknisistä energiate- hokkuuteen pyrkivistä ratkaisuista lopputuloksena 1930- ja 2000-luvun talot kulut- tavat lähes saman verran energiaa, erona on vain rakennustekniikka ja teknologian määrä rakennuksissa. Nykyisellään rakennusmääräysten rajoitukset eivät pelkästään lisää kestävyyttä, vaan asettuvat ristiriitaan joidenkin kestävyyden näkökulmien kanssa. Numeroihin perustuvat arvot eivät kerro tarpeeksi kompleksisesta raken- nuksen muodostamasta toiminnallisesta systeemistä.
2020-luvulle tultaessa yhteiskunta on kuitenkin jo muuttumassa ja teollisen mas- satuotannon ihannointi ja kulutuskeskeisyys ovat hiipumassa hiljalleen. Ympäris- tötietoisuus, ilmastonmuutos ja yleisellä tasolla kulutuksen aiheuttamat haitta- vaikutukset ovat levinneet melko laajasti kansan tietoisuuteen ja eri alat pyrkivät muokkaamaan toimintaansa kestävämmäksi. Erilaiset rahoitukset ja kannustimet ohjaavat esimerkiksi yrityksiä ja omakotitaloasukkaita ekologisempien innovaa- tioiden käyttöönottoon ja esimerkiksi uusiutuvien energiamuotojen käyttöön.
Samalla ympäristöministeriö työstää rakennuksen vähähiilisyyden arviointimene- telmää (Ympäristöministeriö, 2019), joka on tulossa pakolliseksi ilmoitettavaksi tie- doksi rakennusluvan haun yhteyteen. Yhteiskunnalliset toimet keskittyvät pitkälti hiilineutraaliuden tavoitteluun sekä kiertotalouden ja kierrättämisen tehostami- seen. Suomen tavoite on olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä (Ympäristömi- nisteriö, 2019).
Muita viranomaisista lähteviä uudistuksia ovat esimerkiksi Maankäyttö- ja raken- nuslain uudistus, jonka tavoitteena on valmistua vuoden 2021 loppuun mennessä.
Tällä hetkellä voimassa oleva maankäyttö- ja rakennuslaki on vuodelta 2000, ja uuden lain tavoitteena on vastata paremmin hiilineutraaliuden tavoitteisiin, luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseen, rakentamisen laadun parantamiseen sekä digitalisaation edistämiseen. (Ympäristöministeriö, 2021a.) Lisäksi ympäris- töministeriö on aiemmin valmistellut mallia rakennusten materiaalitietojen kerää- mistä varten erityisesti terveyden ja kierrättämisen näkökulmaa ajatellen, mutta virallisia lakeja tai velvoitteita ei ole vielä tehty (Pantsu, 2018).
Muista näkökulmista tarkasteltuna tulevaisuuden rakennusmateriaalien tuote- kehitys ja sen rahoittaminen kansallisella tasolla ohjaavat kulutusta pikkuhiljaa kohti ympäristöystävällisyyttä. Uudet puupohjaisten liimojen sekä betoniteolli- suudessa käytettävän sementin kehittämisprojektit saattavat tehdä läpimurtoja ja korvata tällä hetkellä haitallisia ja uusiutumattomia materiaaleja. Samalla yksi- löistä lähtevä luonnonmateriaalien ihannointi ja käsityön arvostus näyttäytyvät nousevina trendeinä esimerkiksi asuntojen sisustuksissa. Erityisesti puun käyttö sekä sisustuksessa että rakennusmateriaalina ovat yleistymässä, ja niiden mark- kinointiin on panostettu jopa yhteiskunnallisella tasolla. Sisustuksen trendit läh- tevät luultavasti yhä vahvemmin leviämään myös muuhun rakennettuun ympäris- töön: julkisivuihin, maisemarakenteisiin sekä asuntojen rakennusmateriaaleiksi.
Myös materiaalien kestävyyteen ja korjattavuuteen on alettu kiinnittämään yhä enemmän huomiota. Aalto-yliopiston kyselyn (2020b) mukaan omakotirakentajien
mielestä ympäristöystävälliselle kodille tärkein ominaisuus on juuri materiaalien pitkäikäisyys.
Uusiutuvat energialähteet kehittyvät ja sen seurauksena rakennusten käytön aikaiset hiilipäästöt tulevat luultavasti pienenemään entisestään. Rakennusten energiape- räiset ympäristökuormitukset pienenevät, mutta nykypäivän kysymys on, pienene- vätkö ne tarpeeksi paljon ja nopeasti sekä ilmastonmuutoksen että ylikulutuksen hillitsemisen kannalta? Lisähuolta aiheuttaa kysymys siitä, kestävätkö uudet raken- nukset tarpeeksi aikaa esimerkiksi luonnonvarojen uusiutumisen näkökulmasta, kun ne pääosin toteutetaan yhä samoilla menetelmillä kuin 60-70 luvun lyhytikäiset rakennukset?
Teknologian tarjoamat työkalut saattavat helpottaa kestävän elämäntavan löytä- mistä, mutta toisaalta pelkästään niihin tukeutumalla huomio saattaa keskittyä kokonaisuuksien sijaan yhä enemmän detaljeihin, mikä vaikeuttaa ympäristövaiku- tusten todellista hahmottamista. Teknologian lisäksi tarvitaan luovaa ajattelukykyä ja kokonaisvaltaista hahmotusta ratkaistavista kestävyyskriisin haasteista. Toisaalta teknologia apukeinona voi auttaa hahmottamaan abstraktimmat ja laajemmat vai- kutusketjut paremmin, sekä tuoda eri vaihtoehdot paremmin ymmärrettäviksi ja vertailtavaksi sekä suunnittelijoille, kuluttajille ja politikoille.
Suunnittelijoiden tueksi on kehitetty useita teknisiä apuvälineitä, joita voidaan yhdistää esimerkiksi yleisesti käytössä oleviin suunnitteluohjelmiin. Yksi esimerkki näistä on One Click LCA (Life Cycle Assessment, elinkaaritarkastelu), jonka kautta pystyy valitsemaan halutun arviointimenetelmän tai standardin useista eri vaihto- ehdoista, ja siten tarkastelemaan rakennuksen erilaisia ominaisuuksia, esimerkiksi hiilijalanjäljen kokoa. Tarjolla olevat arviointimenetelmät perustuvat muun muassa EU:n ja Euroopan normistoihin nojautuviin arviointimenetelmiin kuten Level(s), LEED- tai BREAAM- tarkastelustandardeihin.
Muutokset yhteiskunnassa lähtevät liikkeelle kuitenkin usein henkilökohtaisten hyötyjen ja pyrkimysten kautta, sillä vaikka ihmisen moraalikäsitys olisi kuinka hyvä, hän luonnollisesti hakeutuu ajamaan myös omaa etuaan. Yksittäisten tuot- teiden ekologiset innovaatiot eivät välttämättä pelasta meitä ylikulutukselta, vaan kokonaisuuden kannalta tuotteen valmistamisen lopettaminen kokonaan olisi parempi vaihtoehto. Kulutuksen vähentäminen ylipäänsä on olennaista kestävän elämäntavan löytymisen kannalta, mutta taloudellisen kasvun näkökulmasta sekä tuotteiden valmistajien ja myyjien näkökulmasta tuotteen valmistamisen lopetta- minen ei ole tavoiteltavaa.
Kasvun ja ylikulutuksen ristiriita moraalisen tasavertaisuuden kanssa kasvaa enti- sestään, kun kehittyvät maat pyrkivät saavuttamaan yhtä korkean hyvinvointitason kuin länsimaat. Tasavertaisuus aiheuttaa moraalisen kysymyksen siitä, tuleeko yhteiskunnassa pyrkiä jakamaan luonnonvarat tasaisesti maailman populaation ja tulevien sukupolvien kesken ja onko toisilla oikeus kuluttaa enemmän kuin toisilla?
Tarvittavat yhteiskunnalliset muutokset ovat paljon suurempia, kuin mihin laati- mamme yhteiskunnalliset systeemit nykyisellään pystyvät vastaamaan. Luotto pelk- kien innovaatioiden ja teknologian tuomien ratkaisujen muutosvoimaan voi ohjata
systeemien kehitystä jopa epäsuotuisaan suuntaan. Toisaalta muutoksen merkkejä on ilmassa, ja yksilöstä ja pienistä yhteisöstä lähtevä muutosvoima, kansalaisaktiivi- suus ja yhteisvaikuttaminen ovat nousseet osalle kansasta luontevaksi vaikuttamisen keinoiksi (Kiiski Kataja et al. 2018).
2.2.3 Kuluttaja, vakiintuneet ketjut ja markkinavoimat
Yhteiskunnalliset muutokset ja historian kehitys ovat tehneet rakentamisesta tuot- teen, joka kehittyy ja muovautuu pääosin markkinavoimien ehdoilla. Kysyntä ja raha määrittelevät tarjontaa, ja muutokset lähtevät usein kysynnän muutoksesta. Suurin osa uusista pientaloista on talotehtaiden toteuttamia tai tuottamia, ja niissä koros- tuvat erityisesti vakiintuneet tuotantoketjut ja pitkälle optimoidut toimintamallit.
Optimointi ja vakiintuneet toimintatavat tekevät rakentamisesta tehokasta ja kilpai- lukykyistä hinnassa, mutta samalla ne tekevät muutoksesta haasteellista ja hidasta (McCoy & Sanderford, 2015, 92). Vaikka rakentamisyritys olisi halukas muuttamaan alan tuotantosysteemiä, pitkät yhteistyöketjut, polkuriippuvuus, sosiaalinen paine ja pitkä yhteinen historia lisäävät esteitä ja hidasteita uudella tavalla rakentamiselle ja esimerkiksi eri materiaalientuottajiin vaihtamiselle. Pitkälle kehitetty ja optimoitu systeemi tekee yrityksistä tehokkaita ja rakentamisesta edullisempaa, mutta muu- toksen kannalta yritykset ovat kankeita ja hitaasti kehittyviä. (McCoy & Sanderford, 2015, 92.)
Han (2018, 11) mukaan markkinoiden raadollisuus aiheuttaa yksinkertaisesti sen, että niin kauan kuin ihmiset jatkavat ympäristölle haitallisten tuotteiden ostamista, myyjät jatkavat niiden myyntiä. Yritykset toimivat kysynnän ja rajoitusten puit- teissa, ja ne kohdentavat ja muuttavat tuotteitaan kuluttajien kysynnän mukaan.
Muutos muutoksen takia ei ole kannattavaa yrityksen kannalta, ellei se hyödytä yri- tyksen myyntiä, paranna brändiä tai tuo muita merkittäviä hyötyjä. Yritysten hyödyn kannalta vanhassa systeemissä pysyminen pienentää riskiä epäonnistua markki- noilla, jossa kilpailu asiakkaista on kovaa ja uuden rakennustavan kehittäminen on vanhaan taloudellisesti optimoituun systeemiin verrattuna hyvin todennäköisesti kalliimpaa.
Han (2018) lisäksi Mitropoulos ja Tatum (1999) sekä Briscoe et al. (2004) ovat yksi- mielisiä kuluttajan roolin tärkeydestä muutoksessa kohti ympäristöystävällisempää ja kestävämpää kulutusta. Kuluttajalähtöinen kysynnän kasvu paremmalle laadulle ja uudenlaisille standardeille on heidän mukaansa avainasemassa rakennusten innovaatioiden ja muutosten tapahtumiselle juuri markkinavoimien riippuvuussuh- teiden takia. Kuluttajan roolin tärkeyttä korostavat myös Kiiski Kataja et al. (2018) Sitran tulevaisuuden visiotyössä. Visiotyön mukaan kestävyyskriisin ratkaisijoiksi nousevat erityisesti kansalaiset eli kuluttajat. Työn mukaan kansalaisia tulisi tukea kestävissä päätöksissä pääosin koulutuksen, harkittujen kannustimien, osallista- misen, viestinnän ja kampanjoiden avulla.
Tuoreen ympäristöasenteita arvioivan kyselyn mukaan kuluttajat mieltävät vastuun ympäristökysymyksissä kuitenkin olevan suurin teollisuudella, tuotteiden valmis- tajilla ja palveluiden tarjoajilla, sekä valtiolla: poliitikoilla, lainsäätäjillä ja virka- miehillä (Aalto-yliopisto, 2020). Ympäristöasioissa luotetaan teknologiaan, ja sen uskotaan olevan avainasemassa kun ratkaistaan tulevaisuuden kestävyyskriisiä (Pro- toomo Oy, 2020, 166). Tottumus vanhoihin toimintatapoihin sekä viranomaisista lähtevä rakentamisen laadun edellytykset asiakkaiden vaatimusten sijaan hidastavat myös osittain kehitystä kestävämpään yhteiskuntaan (Linturi & Kuusi, 2018, 102).
Inhimillinen näkökulma korostuu myös Kyrön (2013) tutkimuksessa eri toimijoiden rooleista erityisesti ilmastonmuutoksen torjunnassa. Tutkimuksen johtopäätös on, että esteet ilmastonmuutoksen tehokkaalle torjumiselle johtuivat enemmän sosiaalisista rajoitteista kuin esimerkiksi teknologian puutteista. Kuluttajien prefe- renssejä tutkimalla voitaisiin löytää hyviä kannusteita ja tehokkaampia vaikutuskei- noja muuttaa kulutusta kestävämpään suuntaan (Kyrö, 2013). Myös Hasun asumis- preferenssitutkimuksen (2017, 94) mukaan kestävyyttä voisi edistää tunnistamalla asumispreferenssejä, koska sen kautta voitaisiin ymmärtää paremmin, mitkä keinot vaikuttavat eri kuluttajaryhmiin ja millä ehdoin.
2.2.4 Kuluttajaryhmien erot ja sosiaalinen vuorovaikutus
Kuluttajan valinnat eivät kuitenkaan synny pelkästään kuluttajan itsensä kautta, vaan sosiaalinen ympäristö ja ryhmäpaine ohjaavat käyttäytymistä. Ihminen on perimmiltään laumaeläin, joka kaipaa primitiivisesti lauman eli yhteisön hyväk- syntää ja yhteenkuuluvuuden tunnetta (Martela, 2015, 42–45). Hasun (2017, 93) mukaan asukkaat muovaavat asumispreferenssejään pitkälti tarjonnan ja markki- noiden mukaan, sen sijaan että toiveet lähtisivät ensisijaisesti kuluttajista itsestään.
Vaikka kuluttajalla siis on vaikutusvoimaa markkinavoimien muuttajana, myös sosiaalinen ympäristö ja markkinavoimat muuttavat kuluttajan toiveita ja vuoro- vaikutussuhde toimii kumpaankin suuntaan. Tästä syystä pelkästään kuluttajan on vaikeaa ilman muiden toimijoiden tukea aiheuttaa muutosta pientalorakentamisen alalla, vaikkakin muutos lähtisi kuluttajan valintojen kautta.
Sosiaalisen ympäristön ja tarjonnan vaikutukset innovaatioiden ja uusien rakennus- tapojen käyttöönotolle ovat merkittäviä. Useimmissa nykypäivän muutosaiheisissa tutkimuksissa referoidaan Mooren (1999) teoriaa uuden tuotteen käyttöönotolle.
Kyseisen teorian mukaan tuotteen siirtyminen pieneltä ja satunnaiselta käyttäjä- kunnalta yleiseksi käytännöksi ja sen jälkeen hiipuvan suosion kautta unohdetuksi tuotteeksi noudattaa usein samanlaista käyrää. Varsinkin käyrän alkuvaiheessa sosiaalisella vuorovaikutuksella on merkittävä rooli innovaatioiden tai uusien toi- mintatapojen siirtymisessä valtavirran käytännöksi. Olennaisinta valtavirran saa- vuttamisessa on kuilu eri kuluttajaryhmien välillä varsinkin tuotteen käyttöönoton alkuvaiheessa. Eri kohderyhmien väliset erot tekevät innovaatioiden käyttöönotosta vaikeaa, sillä jokainen ryhmä vaatii erilaisia toimia ja vaikutusmetodeja uuden toi- mintatavan tai tuotteen omaksumiselle. (Moore, 1999; Christie, 2020, 14.)
Mooren teoriaan (1999) perustuva uuden tuotteen käyttöönoton käyrä, mukaillen (McCoy & Sanderford, 2015, 11).
Varhaisessa markkinavaiheessa innovaattorit ja varhaiset omaksujat ovat valmiita ottamaan käyttöön uuden toimintatavan tai tuotteen, vaikka siihen liittyisi epä- varmuuksia ja riskejä. Kuilu syntyy siitä, että varhainen enemmistö on paljon riski- tietoisempaa kuin varhaiset omaksujat. Valtavirtaan kuuluvat kuluttajat odottavat kunnes tuote tai tapa on pitkälti hioutunut sekä hyvin käytössä testattu, ennen kuin he ottavat sen itse käyttöönsä. (Walker & Mullins, 2010.) Kuilun kohdalla korostuvat kuluttajan vaatimukset paremmasta laadusta, edullisuudesta ja helppokäyttöisyy- destä. Tämän jälkeen tuotteesta tai toimintatavasta tulee osa valtavirtaa, jolloin käyttöönotto perustuu pitkälti sosiaalisen vuorovaikutuksen ja kuluttajien väliseen kokemusten jakamiseen. (McCoy & Sanderford, 2015, 11–12.) Eri käyttäjäryhmien perusteella kuluttajien käyttäytymistä ohjaavat kampanjat perustuvat usein tietoi- suuden ja kiinnostuksen lisäämiseen, itse valintatilanteeseen liittyviin vaikutus- menetelmiin sekä kokeilun ja vahvistuksen näkökulmiin. (Walker & Mullins, 2010;
Christie, 2020, 13).
Kestävän pientalorakentamisen voisi nähdä olevan juuri varhaisen markkinavai- heen ja valtavirran välisen kuilun kohdalla. Kestävän rakentamisen esimerkkipro- jekteja on jonkin verran olemassa, mutta kestävästä rakentamisesta ei ole vielä tullut uusi valtavirran käytäntö. Kestävän rakentamisen lisääminen yhteiskunnassa vaatii siis eri käyttäjäryhmien välisen kuilun ylittämistä ja valtavirtamarkkinoiden saavuttamista.
Yhteenveto toimijoista, jotka yhdessä muodostavat pientalorakentamisen verkoston
Pientalorakentamisen ala on monimutkainen systeemi, joka koostuu useista toimi- joista ja näiden välisistä vuorovaikutussuhteista.
