Tänä päivänä rakennusmääräykset ohjaavat rakentamista yhä enemmän kohti pas-siivitalorakentamista ja tiiviyttä, vaikka tiiviydellä on kääntöpuolensa, esimerkiksi kun tarkastellaan pitkäikäisten rakennusten tavoiteltavia rakenteiden fysikaalisten ominaisuuksia: tuulettuvuutta ja hengittävyyttä. Kestävä rakentaminen ei perustu pelkästään energiatehokkuuteen, ja nykyiset lainsäädännön rajoitukset rajaavat kokonaisvaltaisemmassa tarkastelussa keinoja saavuttaa kestävää rakentamista.
Lainsäädännön asettamat laskennalliset vaatimustasot tekevät esimerkiksi massiivi-rakentamisen ja painovoimaisen ilmanvaihdon yhdistämisestä erittäin haasteellista.
Vuonna 2017 energiatehokkuuslaskelmiin lisättiin kuitenkin kompensaatioker-toimia, joiden puitteissa perinteisiin rakentamistapoihin pohjautuvaan rakentami-seen tuli helpotuksia esimerkiksi puumassiivirakenteen u-arvovaatimuksiin. Lisäksi muun muassa varaava tulisija tuli huomioitavaksi kohdaksi energiatehokkuuslaskel-missa. Kompensaatiokertoimet eivät kuitenkaan huomioi vieläkään muita massii-virakenteiden erityisominaisuuksia kuten lämmönvarauskykyä tai ylipäänsä muita
materiaaleja kuin puuta. Energiatehokkuuden laskennallisissa arvoissa ei myöskään huomioida hyvällä suunnittelulla saavutettavia hyötyjä, kuten massiivirakenteiden sijaintia, ikkunoiden asettelua tai rakennuksen muotoa.
Mattila (2014, 12) huomasi tutkimuksessaan, että huolimatta teknisistä energiate-hokkuuteen pyrkivistä ratkaisuista lopputuloksena 1930- ja 2000-luvun talot kulut-tavat lähes saman verran energiaa, erona on vain rakennustekniikka ja teknologian määrä rakennuksissa. Nykyisellään rakennusmääräysten rajoitukset eivät pelkästään lisää kestävyyttä, vaan asettuvat ristiriitaan joidenkin kestävyyden näkökulmien kanssa. Numeroihin perustuvat arvot eivät kerro tarpeeksi kompleksisesta raken-nuksen muodostamasta toiminnallisesta systeemistä.
2020-luvulle tultaessa yhteiskunta on kuitenkin jo muuttumassa ja teollisen mas-satuotannon ihannointi ja kulutuskeskeisyys ovat hiipumassa hiljalleen. Ympäris-tötietoisuus, ilmastonmuutos ja yleisellä tasolla kulutuksen aiheuttamat haitta-vaikutukset ovat levinneet melko laajasti kansan tietoisuuteen ja eri alat pyrkivät muokkaamaan toimintaansa kestävämmäksi. Erilaiset rahoitukset ja kannustimet ohjaavat esimerkiksi yrityksiä ja omakotitaloasukkaita ekologisempien innovaa-tioiden käyttöönottoon ja esimerkiksi uusiutuvien energiamuotojen käyttöön.
Samalla ympäristöministeriö työstää rakennuksen vähähiilisyyden arviointimene-telmää (Ympäristöministeriö, 2019), joka on tulossa pakolliseksi ilmoitettavaksi tie-doksi rakennusluvan haun yhteyteen. Yhteiskunnalliset toimet keskittyvät pitkälti hiilineutraaliuden tavoitteluun sekä kiertotalouden ja kierrättämisen tehostami-seen. Suomen tavoite on olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä (Ympäristömi-nisteriö, 2019).
Muita viranomaisista lähteviä uudistuksia ovat esimerkiksi Maankäyttö- ja raken-nuslain uudistus, jonka tavoitteena on valmistua vuoden 2021 loppuun mennessä.
Tällä hetkellä voimassa oleva maankäyttö- ja rakennuslaki on vuodelta 2000, ja uuden lain tavoitteena on vastata paremmin hiilineutraaliuden tavoitteisiin, luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseen, rakentamisen laadun parantamiseen sekä digitalisaation edistämiseen. (Ympäristöministeriö, 2021a.) Lisäksi ympäris-töministeriö on aiemmin valmistellut mallia rakennusten materiaalitietojen kerää-mistä varten erityisesti terveyden ja kierrättämisen näkökulmaa ajatellen, mutta virallisia lakeja tai velvoitteita ei ole vielä tehty (Pantsu, 2018).
Muista näkökulmista tarkasteltuna tulevaisuuden rakennusmateriaalien tuote-kehitys ja sen rahoittaminen kansallisella tasolla ohjaavat kulutusta pikkuhiljaa kohti ympäristöystävällisyyttä. Uudet puupohjaisten liimojen sekä betoniteolli-suudessa käytettävän sementin kehittämisprojektit saattavat tehdä läpimurtoja ja korvata tällä hetkellä haitallisia ja uusiutumattomia materiaaleja. Samalla yksi-löistä lähtevä luonnonmateriaalien ihannointi ja käsityön arvostus näyttäytyvät nousevina trendeinä esimerkiksi asuntojen sisustuksissa. Erityisesti puun käyttö sekä sisustuksessa että rakennusmateriaalina ovat yleistymässä, ja niiden mark-kinointiin on panostettu jopa yhteiskunnallisella tasolla. Sisustuksen trendit läh-tevät luultavasti yhä vahvemmin leviämään myös muuhun rakennettuun ympäris-töön: julkisivuihin, maisemarakenteisiin sekä asuntojen rakennusmateriaaleiksi.
Myös materiaalien kestävyyteen ja korjattavuuteen on alettu kiinnittämään yhä enemmän huomiota. Aalto-yliopiston kyselyn (2020b) mukaan omakotirakentajien
mielestä ympäristöystävälliselle kodille tärkein ominaisuus on juuri materiaalien pitkäikäisyys.
Uusiutuvat energialähteet kehittyvät ja sen seurauksena rakennusten käytön aikaiset hiilipäästöt tulevat luultavasti pienenemään entisestään. Rakennusten energiape-räiset ympäristökuormitukset pienenevät, mutta nykypäivän kysymys on, pienene-vätkö ne tarpeeksi paljon ja nopeasti sekä ilmastonmuutoksen että ylikulutuksen hillitsemisen kannalta? Lisähuolta aiheuttaa kysymys siitä, kestävätkö uudet raken-nukset tarpeeksi aikaa esimerkiksi luonnonvarojen uusiutumisen näkökulmasta, kun ne pääosin toteutetaan yhä samoilla menetelmillä kuin 60-70 luvun lyhytikäiset rakennukset?
Teknologian tarjoamat työkalut saattavat helpottaa kestävän elämäntavan löytä-mistä, mutta toisaalta pelkästään niihin tukeutumalla huomio saattaa keskittyä kokonaisuuksien sijaan yhä enemmän detaljeihin, mikä vaikeuttaa ympäristövaiku-tusten todellista hahmottamista. Teknologian lisäksi tarvitaan luovaa ajattelukykyä ja kokonaisvaltaista hahmotusta ratkaistavista kestävyyskriisin haasteista. Toisaalta teknologia apukeinona voi auttaa hahmottamaan abstraktimmat ja laajemmat vai-kutusketjut paremmin, sekä tuoda eri vaihtoehdot paremmin ymmärrettäviksi ja vertailtavaksi sekä suunnittelijoille, kuluttajille ja politikoille.
Suunnittelijoiden tueksi on kehitetty useita teknisiä apuvälineitä, joita voidaan yhdistää esimerkiksi yleisesti käytössä oleviin suunnitteluohjelmiin. Yksi esimerkki näistä on One Click LCA (Life Cycle Assessment, elinkaaritarkastelu), jonka kautta pystyy valitsemaan halutun arviointimenetelmän tai standardin useista eri vaihto-ehdoista, ja siten tarkastelemaan rakennuksen erilaisia ominaisuuksia, esimerkiksi hiilijalanjäljen kokoa. Tarjolla olevat arviointimenetelmät perustuvat muun muassa EU:n ja Euroopan normistoihin nojautuviin arviointimenetelmiin kuten Level(s), LEED- tai BREAAM- tarkastelustandardeihin.
Muutokset yhteiskunnassa lähtevät liikkeelle kuitenkin usein henkilökohtaisten hyötyjen ja pyrkimysten kautta, sillä vaikka ihmisen moraalikäsitys olisi kuinka hyvä, hän luonnollisesti hakeutuu ajamaan myös omaa etuaan. Yksittäisten tuot-teiden ekologiset innovaatiot eivät välttämättä pelasta meitä ylikulutukselta, vaan kokonaisuuden kannalta tuotteen valmistamisen lopettaminen kokonaan olisi parempi vaihtoehto. Kulutuksen vähentäminen ylipäänsä on olennaista kestävän elämäntavan löytymisen kannalta, mutta taloudellisen kasvun näkökulmasta sekä tuotteiden valmistajien ja myyjien näkökulmasta tuotteen valmistamisen lopetta-minen ei ole tavoiteltavaa.
Kasvun ja ylikulutuksen ristiriita moraalisen tasavertaisuuden kanssa kasvaa enti-sestään, kun kehittyvät maat pyrkivät saavuttamaan yhtä korkean hyvinvointitason kuin länsimaat. Tasavertaisuus aiheuttaa moraalisen kysymyksen siitä, tuleeko yhteiskunnassa pyrkiä jakamaan luonnonvarat tasaisesti maailman populaation ja tulevien sukupolvien kesken ja onko toisilla oikeus kuluttaa enemmän kuin toisilla?
Tarvittavat yhteiskunnalliset muutokset ovat paljon suurempia, kuin mihin laati-mamme yhteiskunnalliset systeemit nykyisellään pystyvät vastaamaan. Luotto pelk-kien innovaatioiden ja teknologian tuomien ratkaisujen muutosvoimaan voi ohjata
systeemien kehitystä jopa epäsuotuisaan suuntaan. Toisaalta muutoksen merkkejä on ilmassa, ja yksilöstä ja pienistä yhteisöstä lähtevä muutosvoima, kansalaisaktiivi-suus ja yhteisvaikuttaminen ovat nousseet osalle kansasta luontevaksi vaikuttamisen keinoiksi (Kiiski Kataja et al. 2018).
2.2.3 Kuluttaja, vakiintuneet ketjut ja markkinavoimat
Yhteiskunnalliset muutokset ja historian kehitys ovat tehneet rakentamisesta tuot-teen, joka kehittyy ja muovautuu pääosin markkinavoimien ehdoilla. Kysyntä ja raha määrittelevät tarjontaa, ja muutokset lähtevät usein kysynnän muutoksesta. Suurin osa uusista pientaloista on talotehtaiden toteuttamia tai tuottamia, ja niissä koros-tuvat erityisesti vakiintuneet tuotantoketjut ja pitkälle optimoidut toimintamallit.
Optimointi ja vakiintuneet toimintatavat tekevät rakentamisesta tehokasta ja kilpai-lukykyistä hinnassa, mutta samalla ne tekevät muutoksesta haasteellista ja hidasta (McCoy & Sanderford, 2015, 92). Vaikka rakentamisyritys olisi halukas muuttamaan alan tuotantosysteemiä, pitkät yhteistyöketjut, polkuriippuvuus, sosiaalinen paine ja pitkä yhteinen historia lisäävät esteitä ja hidasteita uudella tavalla rakentamiselle ja esimerkiksi eri materiaalientuottajiin vaihtamiselle. Pitkälle kehitetty ja optimoitu systeemi tekee yrityksistä tehokkaita ja rakentamisesta edullisempaa, mutta muu-toksen kannalta yritykset ovat kankeita ja hitaasti kehittyviä. (McCoy & Sanderford, 2015, 92.)
Han (2018, 11) mukaan markkinoiden raadollisuus aiheuttaa yksinkertaisesti sen, että niin kauan kuin ihmiset jatkavat ympäristölle haitallisten tuotteiden ostamista, myyjät jatkavat niiden myyntiä. Yritykset toimivat kysynnän ja rajoitusten puit-teissa, ja ne kohdentavat ja muuttavat tuotteitaan kuluttajien kysynnän mukaan.
Muutos muutoksen takia ei ole kannattavaa yrityksen kannalta, ellei se hyödytä yri-tyksen myyntiä, paranna brändiä tai tuo muita merkittäviä hyötyjä. Yritysten hyödyn kannalta vanhassa systeemissä pysyminen pienentää riskiä epäonnistua markki-noilla, jossa kilpailu asiakkaista on kovaa ja uuden rakennustavan kehittäminen on vanhaan taloudellisesti optimoituun systeemiin verrattuna hyvin todennäköisesti kalliimpaa.
Han (2018) lisäksi Mitropoulos ja Tatum (1999) sekä Briscoe et al. (2004) ovat yksi-mielisiä kuluttajan roolin tärkeydestä muutoksessa kohti ympäristöystävällisempää ja kestävämpää kulutusta. Kuluttajalähtöinen kysynnän kasvu paremmalle laadulle ja uudenlaisille standardeille on heidän mukaansa avainasemassa rakennusten innovaatioiden ja muutosten tapahtumiselle juuri markkinavoimien riippuvuussuh-teiden takia. Kuluttajan roolin tärkeyttä korostavat myös Kiiski Kataja et al. (2018) Sitran tulevaisuuden visiotyössä. Visiotyön mukaan kestävyyskriisin ratkaisijoiksi nousevat erityisesti kansalaiset eli kuluttajat. Työn mukaan kansalaisia tulisi tukea kestävissä päätöksissä pääosin koulutuksen, harkittujen kannustimien, osallista-misen, viestinnän ja kampanjoiden avulla.
Tuoreen ympäristöasenteita arvioivan kyselyn mukaan kuluttajat mieltävät vastuun ympäristökysymyksissä kuitenkin olevan suurin teollisuudella, tuotteiden valmis-tajilla ja palveluiden tarjoajilla, sekä valtiolla: poliitikoilla, lainsäätäjillä ja virka-miehillä (Aalto-yliopisto, 2020). Ympäristöasioissa luotetaan teknologiaan, ja sen uskotaan olevan avainasemassa kun ratkaistaan tulevaisuuden kestävyyskriisiä (Pro-toomo Oy, 2020, 166). Tottumus vanhoihin toimintatapoihin sekä viranomaisista lähtevä rakentamisen laadun edellytykset asiakkaiden vaatimusten sijaan hidastavat myös osittain kehitystä kestävämpään yhteiskuntaan (Linturi & Kuusi, 2018, 102).
Inhimillinen näkökulma korostuu myös Kyrön (2013) tutkimuksessa eri toimijoiden rooleista erityisesti ilmastonmuutoksen torjunnassa. Tutkimuksen johtopäätös on, että esteet ilmastonmuutoksen tehokkaalle torjumiselle johtuivat enemmän sosiaalisista rajoitteista kuin esimerkiksi teknologian puutteista. Kuluttajien prefe-renssejä tutkimalla voitaisiin löytää hyviä kannusteita ja tehokkaampia vaikutuskei-noja muuttaa kulutusta kestävämpään suuntaan (Kyrö, 2013). Myös Hasun asumis-preferenssitutkimuksen (2017, 94) mukaan kestävyyttä voisi edistää tunnistamalla asumispreferenssejä, koska sen kautta voitaisiin ymmärtää paremmin, mitkä keinot vaikuttavat eri kuluttajaryhmiin ja millä ehdoin.
2.2.4 Kuluttajaryhmien erot ja sosiaalinen vuorovaikutus
Kuluttajan valinnat eivät kuitenkaan synny pelkästään kuluttajan itsensä kautta, vaan sosiaalinen ympäristö ja ryhmäpaine ohjaavat käyttäytymistä. Ihminen on perimmiltään laumaeläin, joka kaipaa primitiivisesti lauman eli yhteisön hyväk-syntää ja yhteenkuuluvuuden tunnetta (Martela, 2015, 42–45). Hasun (2017, 93) mukaan asukkaat muovaavat asumispreferenssejään pitkälti tarjonnan ja markki-noiden mukaan, sen sijaan että toiveet lähtisivät ensisijaisesti kuluttajista itsestään.
Vaikka kuluttajalla siis on vaikutusvoimaa markkinavoimien muuttajana, myös sosiaalinen ympäristö ja markkinavoimat muuttavat kuluttajan toiveita ja vuoro-vaikutussuhde toimii kumpaankin suuntaan. Tästä syystä pelkästään kuluttajan on vaikeaa ilman muiden toimijoiden tukea aiheuttaa muutosta pientalorakentamisen alalla, vaikkakin muutos lähtisi kuluttajan valintojen kautta.
Sosiaalisen ympäristön ja tarjonnan vaikutukset innovaatioiden ja uusien rakennus-tapojen käyttöönotolle ovat merkittäviä. Useimmissa nykypäivän muutosaiheisissa tutkimuksissa referoidaan Mooren (1999) teoriaa uuden tuotteen käyttöönotolle.
Kyseisen teorian mukaan tuotteen siirtyminen pieneltä ja satunnaiselta käyttäjä-kunnalta yleiseksi käytännöksi ja sen jälkeen hiipuvan suosion kautta unohdetuksi tuotteeksi noudattaa usein samanlaista käyrää. Varsinkin käyrän alkuvaiheessa sosiaalisella vuorovaikutuksella on merkittävä rooli innovaatioiden tai uusien toi-mintatapojen siirtymisessä valtavirran käytännöksi. Olennaisinta valtavirran saa-vuttamisessa on kuilu eri kuluttajaryhmien välillä varsinkin tuotteen käyttöönoton alkuvaiheessa. Eri kohderyhmien väliset erot tekevät innovaatioiden käyttöönotosta vaikeaa, sillä jokainen ryhmä vaatii erilaisia toimia ja vaikutusmetodeja uuden toi-mintatavan tai tuotteen omaksumiselle. (Moore, 1999; Christie, 2020, 14.)
Mooren teoriaan (1999) perustuva uuden tuotteen käyttöönoton käyrä, mukaillen (McCoy & Sanderford, 2015, 11).
Varhaisessa markkinavaiheessa innovaattorit ja varhaiset omaksujat ovat valmiita ottamaan käyttöön uuden toimintatavan tai tuotteen, vaikka siihen liittyisi epä-varmuuksia ja riskejä. Kuilu syntyy siitä, että varhainen enemmistö on paljon riski-tietoisempaa kuin varhaiset omaksujat. Valtavirtaan kuuluvat kuluttajat odottavat kunnes tuote tai tapa on pitkälti hioutunut sekä hyvin käytössä testattu, ennen kuin he ottavat sen itse käyttöönsä. (Walker & Mullins, 2010.) Kuilun kohdalla korostuvat kuluttajan vaatimukset paremmasta laadusta, edullisuudesta ja helppokäyttöisyy-destä. Tämän jälkeen tuotteesta tai toimintatavasta tulee osa valtavirtaa, jolloin käyttöönotto perustuu pitkälti sosiaalisen vuorovaikutuksen ja kuluttajien väliseen kokemusten jakamiseen. (McCoy & Sanderford, 2015, 11–12.) Eri käyttäjäryhmien perusteella kuluttajien käyttäytymistä ohjaavat kampanjat perustuvat usein tietoi-suuden ja kiinnostuksen lisäämiseen, itse valintatilanteeseen liittyviin vaikutus-menetelmiin sekä kokeilun ja vahvistuksen näkökulmiin. (Walker & Mullins, 2010;
Christie, 2020, 13).
Kestävän pientalorakentamisen voisi nähdä olevan juuri varhaisen markkinavai-heen ja valtavirran välisen kuilun kohdalla. Kestävän rakentamisen esimerkkipro-jekteja on jonkin verran olemassa, mutta kestävästä rakentamisesta ei ole vielä tullut uusi valtavirran käytäntö. Kestävän rakentamisen lisääminen yhteiskunnassa vaatii siis eri käyttäjäryhmien välisen kuilun ylittämistä ja valtavirtamarkkinoiden saavuttamista.