ESIINTYMINEN JA ÄÄNENKÄYTTÖ OSANA HYVÄÄ TULKKAUSTA: SUOMEN RAUHANYHDISTYSTEN KESKUSYHDISTYKSEN SUVISEUROJEN TULKKIEN KÄSITYKSIÄ TULKKAUKSESTA HENGELLISESSÄ TILAISUUDESSA
МАНЕРА ВЫСТУПЛЕНИЯ И ВЛАДЕНИЕ ГОЛОСОМ КАК ЧАСТЬ ХОРОШЕГО ПЕРЕВОДА: СУЖДЕНИЯ ПЕРЕВОДЧИКОВ БОЛЬШОГО ЛЕТНЕГО СОБРАНИЯ ЦЕНТРАЛЬНОГО СОЮЗА ФИНСКИХ ОБЩЕСТВ МИРОЛЮБИЯ О ПЕРЕВОДЕ НА ДУХОВНОМ СОБРАНИИ
MANERA VYSTUPLENIJA I VLADENIJE GOLOSOM KAK TŠAST’ HOROŠEGO PEREVODA: SUŽDENIJA PEREVODTŠIKOV BOL’ŠOGO LETNEGO SOBRANIJA CENTRAL’NOGO SOJUZA FINSKIH OBŠTŠESTV MIROLJUBIJA O PEREVODE NA DUHOVNOM SOBRANII
Heljä Maria Hietala Pro gradu -tutkielma Itä-Suomen yliopisto Filosofinen tiedekunta Vieraat kielet ja käännöstiede Venäjän kieli ja kääntäminen Kesäkuu 2018
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND
Tiedekunta – Faculty
Filosofinen tiedekunta Osasto – School
Humanistinen osasto Tekijät – Author
Heljä Maria Hietala Työn nimi – Title
Esiintyminen ja äänenkäyttö osana hyvää tulkkausta: Suomen Rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen Suviseurojen tulkkien käsityksiä tulkkauksesta hengellisessä tilaisuudessa
Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages Venäjän kieli ja kääntäminen Pro gradu -tutkielma x
15.6.2018 61
+ liite
+ venäjänkielinen tiivistelmä 8 sivua
Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä – Abstract
Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee simultaanitulkkien tulkkausihanteita sekä heidän käsityksiään tulkin esiintymisestä ja äänenkäytöstä. Tutkielmassa myös tarkastellaan, onko tulkkien koulutustaustalla vaikutusta näihin käsityksiin. Tutkimusta varten haastatellut henkilöt ovat kaikki vapaaehtoisia tulkkeja hengellisessä yhteisössä, jossa tulkkeina toimii niin alalle kouluttautuneita kuin muille aloille kouluttautuneitakin tulkkeja. Tutkielmassa käsitellään näin ollen myös hengellistä tulkkausta.
Tämä tutkimus on laadullinen tutkimus ja siinä käytetään fenomenografista lähestymistapaa. Lisäksi tapaustutkimuksen logiikalla vertaillaan fenomenografisin menetelmin löydettyjä tuloksia ja tutkitaan, onko niissä koulutuksesta johtuvia eroja.
Tutkimusaineisto on kerätty haastattelemalla kuutta Suviseuroissa tulkkaavaa tulkkia vuosina 2016 ja 2018. Tulkeista kahdella oli alan koulutus, neljällä oli joku muu koulutus alla. He kaikki osallistuivat kuitenkin SRK:n kielikoulutukseen, jonka järjestämiseen he itse osallistuivat. SRK:n Suviseurat on vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen järjestämä hengellinen tapahtuma ja yksi Suomen suurimmista kesätapahtumista. Suviseurojen ohjelma koostuu saarnapuheista. Paikalla on vuosittain noin 70 000 seuravierasta 30 maasta ja seurapuheet simultaanitulkataan yhdeksälle kielelle.
Tulkkauksen tutkimuksessa suosittu aihe on hyvä tulkkaus. Tulkkaukseen vaadittavia taitoja ja tulkin roolia on pohdittu paljon.
Aiheesta on käyty viime aikoina Suomessa jonkin verran myös julkista keskustelua epäpätevän tulkkauksen osalta. Tässä tutkimuksessa aihetta pohditaan erityisesti esiintymisen ja äänenkäytön kannalta. Viime aikoina tulkkauksen tutkimuksessa on otettu huomioon myös ns. luonnollisen tulkkauksen muotoja, joita tulkkauksen tutkimuksessa ei ole perinteisesti tutkittu.
Hengellinen tulkkaus kuuluu osittain tähän kategoriaan, sillä useimmilla hengellistä tulkkausta tekevillä ei ole alan koulutusta.
Tässä tutkimuksessa hyvä tulkkaus esiintymisen ja äänenkäytön kannalta, tulkkauksen luonnollisuus vs. ammattimaisuus sekä hengellinen tulkkaus nivoutuvat kaikki yhteen.
Analyysin perusteella tulkit pitävät tulkkausta ja tulkin esiintymistä taitoina, jotka siis opitaan. Ääni taas on heidän käsitystensä mukaan ominaisuus, mutta siihen voi kuitenkin jonkin verran vaikuttaa ja noin puolet haastatelluista toi esille, että ääntä voi myös harjoittaa. Tulkkien käsitysten mukaan hyvään tulkkaukseen ja äänenkäyttöön vaikuttaa myös tulkista riippumattomia seikkoja, kun taas tulkin esiintyminen on lähinnä tulkista riippuvaa. Hengellinen tulkkaus eroaa tulkkien mukaan maallisesta tulkkauksesta siinä, että terminologian tulee olla opillisestikin oikeaa. Hengellistä tulkkausta pidettiin myös palvelutehtävänä.
Koulutus näytti vaikuttavan lähinnä tulkkien ammatilliseen itsearvostukseen. Alan koulutuksen saaneet tulkit vaikuttivat aktiivisesti tulkkausolojen parantamiseen. Lisäksi he luottivat omaan osaamiseensa, kun taas ilman alan koulutusta tulkkaavat kertoivat jännityksen vaikuttavan negatiivisesti heidän tulkkaukseensa. Tosin tulkki, jolla oli 20 vuoden kokemus, ei myöskään kertonut jännittävänsä ja tulkki, jolla oli kandidaatin tutkinto kääntämisestä, mutta vain vähän kokemusta, kertoi jännittävänsä.
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND
Tiedekunta – Faculty
Philosophical Faculty Osasto – School
School of Humanities Tekijät – Author
Heljä Hietala Työn nimi – Title
Esiintyminen ja äänenkäyttö osana hyvää tulkkausta: Suomen Rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen Suviseurojen tulkkien käsityksiä tulkkauksesta hengellisessä tilaisuudessa
Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages Russian language and translation Pro gradu -tutkielma x
15.6.2018 61
+ appendix
+ abstract in Russian 8 pages Sivuainetutkielma
Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä – Abstract
This Master’s thesis explores simultaneous interpreters’ understandings of good interpreting especially focusing on performance and delivery. The possible difference of these understandings between educated and natural interpreters is studied as well. In addition, the paper discusses about church interpreting which happened in this research to be a field of both natural and professional interpreting.
This study is a qualitative study and using phenomenography as a method to report the different ideas of interpreters about good interpreting and church interpreting. Those ideas are later studied using the logic of a case study to explore the possible differences originated from interpreting training. The research material is gathered from six interviews of volunteer interpreters of the Suviseurat Summer Service in 2016 and 2018. Two of them were trained interpreters and the four had some other education on their backgrounds. Still, all the interpreters participated a training from their movement. The training was held by the interpreters themselves. Suviseurat Summer Service is a large religious event of the conservative laestadian revival movement within the Lutheran Church. The program mostly consists of sermons. Each year the 70 000 service guests come from over 30 countries and the sermons are interpreted into nine different languages.
One popular topic in interpreting studies is good interpreting. What a professional interpreter should know and what is the role of an interpreter? Lately the topic has been discussed in Finland in public as well because of some less succeed interpreting in official settings. In this paper this topic is discussed focusing on presentation and delivery of interpreter. Nowadays in interpreting studies also so called natural interpreting which mostly haven’t been quite popular has been discussed. Church interpreting mostly belongs to the category of natural interpreting as most of the church interpreters are volunteers and often not trained. In this study the presentation and delivery as part of good interpreting, the natural and professional interpreting and church interpreting all are gathered together.
Based on the analysis all the interpreters regard the interpreting as a skill that is learned. The voice on the other hand was regarded as a natural character but that can be taken care of. Four of the interpreters also had got some education on delivery but still three of the interpreters had some problems with voice. Based on the ideas of the interpreters the good interpreting and delivery can be affected also by circumstances not related to interpreter self, but the good performance is mostly depending on interpreter. The church interpreting differs from other interpreting mostly by the importance of correct terminology especially in teachings of the confession. The church interpreting was also regarded as a service for God.
The education in interpreting seemed to affect mostly on the professional self-esteem. The trained interpreters seemed to actively improve the interpreting situation. They also trusted on their skills whereas the less trained interpreters told that the tension affects negatively on their performance. But there is an exception in this one: an interpreter with more than 20 years’
experience but without special translational training didn’t talk about any tension as well and on the other side an interpreter with bachelor’s degree in translation but without much experience did note it.
SISÄLLYSLUETTELO
1JOHDANTO 1
2TULKKI TOIMESSAAN 5
2.1MITÄ TULKKAUS ON 5
2.2TULKIN ROOLI 8
2.2.1KUKA ON (MUODOLLISESTI) PÄTEVÄ TULKKI? 8
2.2.2KOULUTUS JA SERTIFIOINNIT TULKIN ASEMAN NOSTAJINA 11
3MONIOSAAJATULKKI 16
3.1SIMULTAANITULKKAUKSEEN VAADITTAVAT YLEISET TAIDOT JA OMINAISUUDET 16 3.2ESIINTYMISTAITO OSANA TULKIN AMMATTITAITOJA 18
4HENGELLINEN TULKKAUS 22
5TUTKIMUKSEN TAUSTAT 25
5.1TUTKIMUSMENETELMÄ 25
5.2HAASTATELTAVAT 26
5.3SUOMEN RAUHANYHDISTYSTEN KESKUSYHDISTYKSEN SUVISEURAT 27
5.3.1SRK:N SUVISEUROJEN TAUSTAA 27
5.3.2SRK:N SUVISEURAT TULKKAUSTILANA JA -TOIMEKSIANTAJANA 29
6AINEISTON ANALYYSI 33
6.1ANALYYSIN TOTEUTUS 33
6.2VAKUUTTAVA VIESTIJÄ 34
6.3ESIINTYMINEN JA ÄÄNI 39
6.4TULKKAUS PALVELUTEHTÄVÄNÄ 45
6.5TULKKIEN OMAKUVAT 49
7PÄÄTÄNTÄ 55
LÄHTEET 58
LIITTEET РЕЗЮМЕ
1 Johdanto
Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee simultaanitulkkien tulkkausihanteita sekä heidän käsityksiään tulkin esiintymisestä ja äänenkäytöstä. Lisäksi tutkitaan, vaikuttaako koulutus jotenkin näihin käsityksiin. Tutkielmassa keskitytään myös hengelliseen tulkkaukseen, sillä tutkimukseen valitut henkilöt ovat kaikki vapaaehtoisia tulkkeja hengellisessä yhteisössä, jossa toimii niin ammattitulkkeja kuin ilman alan koulutusta toimivia tulkkejakin.
Tämä tutkimus on laadullinen tutkimus, jonka menetelmänä toimii fenomenografia.
Tutkimusaineisto on pääosin kerätty haastattelemalla kuutta SRK:n eli Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen Suviseuroissa tulkkaavaa henkilöä. SRK:n Suviseurat on vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen hengellinen tapahtuma. Se on yksi Suomen suurimmista vuosittain järjestettävistä kesätapahtumista ja kunkin tapahtuman valmistelu kestää vuosia. Esimerkiksi Porin Suviseuroissa kesällä 2017 pidettiin 36 seurapuhetta, joiden keskeinen sanoma näkyy Suviseurojen tunnuslauseessa ”Minä olen ylösnousemus ja elämä”. Kävijöitä Suviseuroissa on vuosittain noin 70 000 vierasta 30 maasta ja seurapuheita tulkataan yhdeksälle kielelle. (Suviseuratiedote 2017.) Tulosten paremmin ymmärtämiseksi on tässä tutkimuksessa taustoitettu tarkemmin ympäristöä ja tilannetta, jossa haastatellut henkilöt tulkkaavat.
Tulkkauksen lajeista kiinnostukseni kohteena oli simultaanitulkkaus. Haastateltaviksi on valittu juuri suviseuratulkkeja, sillä suviseurapuheet tulkataan simultaanisti yleensä suomen kielestä käännettävälle kielelle. Suviseuratulkeilla on siis kokemusta juuri simultaanitulkkauksesta.
Tutkimuskysymykset tässä tutkimuksessa ovat seuraavat:
1. Millainen on hyvä tulkki erityisesti esiintymisen ja äänen käytön kannalta haastateltavien mukaan?
2. Millaisia käsityksiä SRK:n tulkeilla on hengellisen ja maallisen tulkkaustilanteen eroista?
3. Miten haastateltujen koulutustausta vaikuttaa heidän käsityksiinsä hyvästä tulkkauksesta ja hengellisestä tulkkauksesta?
Tutkimuskysymykset voidaan jakaa kahteen kategoriaan tutkimusmenetelmän perusteella: Ensiksi mikä on haastateltujen henkilöiden käsitys tulkeista erityisesti esiintymisen ja äänenkäytön kannalta ja toisaalta heidän käsityksensä hengellisestä tulkkaustilanteesta. Toiseksi tutkitaan haastateltavien käsityksissä ilmeneviä eroja ja tarkastellaan erityisesti sitä, vaikuttaako haastateltujen tulkkien koulutustausta niihin.
Jari Metsämuurosen (2003: 174–175) mukaan fenomenografia tutkii ihmisten käsityksiä asioista, niin kuin tässäkin tutkimuksessa on tarkoituksena. Metsämuurosen mukaan fenomenografiassa tutkitaan yhtä asiaa, josta ihmisillä on erilaisia käsityksiä. Tässä tutkimuksessa tämä tutkittava asia on tulkkausihanne, erityisesti tulkin esiintymisen ja äänenkäytön kannalta, ja lisäksi hengellinen tulkkaus. Lisäksi käytetään tapaustutkimuslogiikkaa, kun vertaillaan haastateltujen käsityksiä ja tarkastellaan koulutuksen vaikutusta niihin. Tutkimuksessa pohditaan myös muita taustoja, jotka näihin käsityksiin mahdollisesti vaikuttavat. Näiden taustojen pohtimisessa erityisesti hengellisyyden osalta käytetään apuna myös tutkielman tekijän omaa tietämystä ja omia havaintojaa Suviseuroista ja niiden tulkkausjärjestelmistä. Tätä tietoa olen saanut käymällä Suviseuroissa, osallistumalla SRK:n tulkkitoimintaan sekä toimimalla SRK:n Suviseuroissa venäjän kielen vastuuhenkilönä vuonna 2017.
Kiinnostuin tulkkauksen tutkimuksesta ja äänenkäytöstä, kun tulin tietoiseksi siitä, että tulkki on ammattiäänenkäyttäjä. Ann-Christin Furu (2011: 21) määrittelee ammattiäänenkäyttäjän kahdella tavalla. Ammattiäänenkäyttäjä on
a) henkilö, jonka ammatinharjoitus on riippuvainen hyvästä tai harjoitetusta äänenlaadusta ja/tai
b) henkilö, joka joutuisi vaihtamaan ammattia vakavan äänivaurion vuoksi.
Äänenkäytön vaativuus riippuu esim. äänen laatuvaatimuksista ja äänenkäytön yhtäjaksoisesta pituudesta. (Furu 2011: 21.) Ainakin B-kohdan mukaan siis tulkki on ammattiäänenkäyttäjä. Tulkille ääni on työkalu, jota tulee osata käyttää. Tulkin
äänenkäytön vaativuus liittyy esimerkiksi pitkäkestoiseen äänenkäyttöön. Lisäksi tulkki joutuisi vaihtamaan ammattia vakavan äänivaurion vuoksi.
Tässä tutkielmassa on puhe kahden puhutun kielen välisestä simultaanitulkkauksesta.
Simultaanitulkkauksessa tilanne voi olla sellainen, että kuulija ei lainkaan näe tulkkia.
Kuulija kuulee siis pelkän äänen, jolla tulkin tulisi pystyä ilmaisemaan tulkattavan viestin koko merkitys. Tämän vuoksi on erityisen mielenkiintoista tutkia juuri simultaanitulkin esiintymiseen ja äänenkäyttöön liittyviä käsityksiä.
Äänen laatu ja niin sanottu miellyttävä ääni ovat olleet tutkimusten kohteina tulkkauksen tutkimuksessa. On havaittu, että äänenkäyttöä pidetään yhtenä kriteerinä tulkin pätevyydelle. Iglesias Fernándezin vuonna 2007 tekemä kokeellinen tutkimus osoitti, että epämiellyttävä ääni laskee tulkkeelle annettuja laatuarviointeja. Korkeaa ääntä ja nasaalia äänensävyä pidettiin epämiellyttävinä piirteinä, ja niiden katsottiin osoittavan tulkin kypsymättömyyttä ja epäpätevyyttä. Luotettavuutta herättäviä piirteitä olivat matala ääni, vaihteleva äänenkorkeus ja korkeampi resonanssi. (Iglesias Fernández 2015: 441.) Myös Pöchhackerin (2010: 168–169) mukaan esimerkiksi intonaatio saattaa vaikuttaa negatiivisesti kuulijan arvosteluun tulkin onnistumisesta ja jopa tulkin ammattitaidosta.
Iglesias Fernándezin vuonna 2007 tehty tutkimus osoitti myös sen, että epämiellyttävä ääni vaikutti myös intonaation ja sujuvuuden arviointiin negatiivisesti. Tulkkeen käyttäjillä eli kuulijoilla on vaikeuksia erottaa tulkin esiintymiseen liittyviä näkökulmia.
Myöhempi Iglesias Fernándezin (2013b) tutkimus osoittikin, että ääni liitetään usein prosodisiin piirteisiin, erityisesti äänenkorkeuteen, intonaatioon ja sujuvuuteen, kun taas äänensävy tai -laatu ei tule siitä mieleen. (Iglesias Fernández 2015: 441.) Tässä tutkielmassa tutkitaan hänen suosituksensa mukaan äänenlaatua äänen ja prosodisten piirteiden yhtymänä. Erityisesti minua kiinnostaa, kuinka tärkeänä tulkit pitävät ääntä ja näkyykö koulutus jotenkin tulkin käsityksissä äänenkäytöstä ja esiintymisestä.
Koulutuksen ja ammattilaisuuden välistä suhdetta pohditaan tässä työssä enemmänkin.
Kuka on pätevä tulkki? Onko koulutus ainoa tapa tulla päteväksi tulkiksi? Pitäisikö pätevät tulkit erottaa jotenkin epäpätevistä? Tässä pro gradu -tutkielmassa asiaa pohditaan
aikaisemman tutkimuksen pohjalta sekä pyritään selvittämään haastattelututkimuksen avulla, onko vapaaehtoistyössä toimivien tulkkien ajatuksissa tulkkaamisesta olemassa koulutuksesta johtuvaa eroa. Tutkimuksen hypoteesina on, että kouluttautuneiden ja itseoppineiden tulkkien välillä ei ole ratkaisevan suurta eroa heidän käsityksissään hyvästä tulkkeesta ja tulkin äänenkäytöstä. Näin ollen kouluttautuminen ei välttämättä olisi ainoa tie tulla päteväksi tulkiksi.
Tulkin pätevyys taikka ammattilaisuus on puhuttanut viime aikoina Suomessa, kun Migri eli maahanmuuttovirasto myönsi, että sillä on ollut ongelmia turvapaikkapuhutteluiden tulkkauksen laadussa. Esimerkiksi Helsingin sanomat uutisoi aiheesta kesäkuussa 2018.
(Nalbantoglu 2018.) Aihe on siis ajankohtainen myös yhteiskunnallisesti.
2 Tulkki toimessaan 2.1 Mitä tulkkaus on
Kääntäminen on Marja Jäniksen (2010: 11–12) mukaan viestien siirtämistä kielestä ja viestintätilanteesta toiseen. Hänen mukaansa kääntäminen on viestintää, jolla on aina joku tarkoitus ja tilaus. Tulkkaus taas on kääntämisen alalaji. Daniel Gile (2009: 51) määrittelee tulkkauksen suulliseksi tai viittomakieliseksi käännökseksi suullisesta tai viittomakielisestä keskustelusta. Tulkkaus voidaan jaotella myös tulkkaustilanteen mukaan konferenssi-, neuvottelu- ja asioimistulkkaamiseksi (Jänis 2010: 19). Nykyään puhutaan erikseen myös oikeustulkkauksesta.
Gile (2009: 52) kertoo tulkkauksen eroavan kirjoitettujen tekstien kääntämisestä. Suurin ero tulkkien ja kääntäjien välillä on se, että kääntäjät työskentelevät kirjoitetun kielen kanssa ja heillä on aikaa, usein tunteja tai päiviäkin, parannella työtään. Tulkit taas työskentelevät puhutun tai viitotun kielen kanssa ja tuottavat tekstiä yleensä muutaman sekunnin tai maksimissaan muutaman minuutin viiveellä. Tulkeilla ei siis ole yleensä aikaa hioa tai parannella tuotostaan jälkeenpäin. Puhutun ja viitotun kielen kanssa toimiminen eroaa tietysti muutenkin kirjoitetun kielen kääntämisestä. Niinpä Gilen mukaan toisin kuin kääntäjän, puhutun tai viitotun kielen kanssa tekemisissä olevan tulkin tulee olla hyvä puhuja ja hänen tulee osata käyttää ääntään.
Hyvän puhujan tulisi osata hyvin suullista viestintää. Marja Jänis (2010: 14) on pohtinut kirjallisen ja suullisen viestinnän eroja. Toisin kuin kirjallisessa viestinnässä, suullisessa viestinnässä jotkin asiat välittyvät eleiden, ilmeiden, intonaation ja jopa kuulijan avulla.
Kaikkea ei siis tarvitse sanoa ääneen vaan viestin voi välittää muutenkin. Jänis huomauttaa, että esimerkiksi puheen prosodia (eli paino, kesto, korko jne.) ja viestintätilanne vaikuttavat puheen merkitykseen. (Jänis 2010: 14.) Hyvän puhujan eli tulkin tuleekin olla tietoinen suullisen viestinnän tavoista välittää tietoa.
Tulkkaus jaetaan viestin ja tulkkauksen välisen ajallisen suhteen mukaan simultaani- ja konsekutiivitulkkaukseen. Simultaanitulkkauksessa tulkkaus tapahtuu yhtä aikaa tulkattavan puheen kanssa joko kuiskaten tai tulkkausteknologian avulla.
Konsekutiivitulkkauksessa taas tulkki ja puhuja puhuvat vuorotellen. (Jänis 2010: 18) Konsekutiivitulkkauksessa tulkilla on siis hieman enemmän aikaa tulkata.
Kilian G. Seeberin (2015: 79) mukaan simultaanitulkkaus keksittiin 1920-luvulla. Sitä ennen konferensseissa käytettiin lähinnä konsekutiivi- eli peräkkäistulkkausta.
Mariachiara Russo (2010: 333) kertoo, että simultaanitulkkausta alettiin kokeilla enemmän ensimmäisen maailmansodan jälkeisissä ylikansallisissa kokouksissa ja rauhanneuvotteluissa, joissa pitkien puheiden kääntämiseen haluttiin mahdollisimman tehokas ja nopea tapa. Simultaanitulkkaus osoittautui siellä kaikista tehokkaimmaksi tavaksi. Myös SRK:n Suviseuroissa simultaanitulkkaus on osoittautunut tehokkaimmaksi tavaksi tulkata saarnat useille eri kielille yhtäaikaisesti. Infromanttini mukaan Suviseurojen tulkkaus on kehittynyt pikkuhiljaa kansainvälisten konferenssien tulkkauksen suuntaan Suviseuroissa tulkkaavien tulkkien avulla (Henkilökohtainen tiedoksianto, 2018).
Mariachiara Russon (2010: 333–334) mukaan tulkkaus on kognitiivista toimintaa. Siinä tulkki välittää viestin puhujille, jotka puhuvat eri kieliä ja tulevat eri kulttuureista. Tulkki kuulee viestin yhdellä ja välittää sen toiselle kielelle. Simultaanitulkkauksessa, kuten tulkkauksessa yleensä, tulkin tulee ymmärtää puhuttu viesti, ennen kuin hän voi välittää sen tulokielelle. Simultaanitulkkaus on siis enimmäkseen ajatusten siirtoa, vaikka välillä hetkellisesti tulkki saattaa kääntää yksittäisiä sanoja, ennen kuin viesti kokonaisuudessaan selviää hänelle. Erityisen haasteen simultaanitulkkaukseen tekee se, että tulkin tulee kuunnella puhujaa ja tuottaa omaa puhetta yhtä aikaa. (Russo 2010: 333–
334.)
AIIC:n (The International Association of Conference Interpreters) eli kansainvälisen konferenssitulkkien liiton mukaan simultaanitulkkaus on tulkkausta, jossa tulkki istuu tulkkikopissa, kuuntelee puhujaa kuulokkeiden kautta yhdellä kielellä ja välittömästi tulkkaa mikrofoniin toisella kielellä. Tulkkausvälineet siirtävät tulkkeen kuulijoiden kuulokkeisiin kokoushuoneessa1. (AIIC 2011.) Gile (2009: 52) lisää tähän vielä
tarkennuksen, että viittomankielen tulkit eivät kuitenkaan istu tulkkikopissa, vaan konferenssisalissa yleisön edessä näkyvillä. Tämä määritelmä simultaanitulkkauksesta sopii SRK:n Suviseuroissa tehtävään tulkkaukseen. Suviseuroissa puhujat puhuvat seurateltassa sinne rakennetulta puhujankorokkeelta. Tulkkauskopit sijoittuvat seurateltan takana olevaan sakastitilaan. Tulkeilla ei siis ole suoraa näköyhteyttä puhujaan, mutta he näkevät hänet videokameran välityksellä. Kuulijat taas ovat hajaantuneet kuulokkeinensa ympäri laajaa seurakenttää, eikä tulkki näe edes teltassa istuvaa seurakuntaa. Suviseuroissa kokoushuoneeksi voidaankin käsittää koko laaja seurakenttä, jonne tuhannet kuulijat ovat hajaantuneet. Suviseurapuheiden tulkkeet tallennetaan ja lisätään pienellä viiveellä myös nettiin kuunneltavaksi.
Kilian Seeber (2015: 80) antaa myös muita simultaanitulkkausta lähellä olevia tulkkauksen lajeja, kuten prima vista, kuiskaustulkkaus ja etätulkkaus. Prima vista on tulkkausta paperista. Tulkattava teksti on siis kirjallisesti paperilla, jonka tulkki saa käteensä vasta tulkkaustilanteessa. Kuiskaustulkkaus nimensä mukaisesti tapahtuu kuiskaten. Etätulkkaus taas on tulkkausta, jossa yksi tai useampi osapuoli osallistuu tapahtumaan etänä näytön/näyttöjen ja kuulokkeiden kautta.
Suviseuroissa käytetään edelleen jonkin verran kuiskaustulkkausta, sillä joitakin harvinaisia kieliä voidaan kääntää yksittäisille seuravieraille kuiskaten. Tällainen tulkkaus ei kuitenkaan ole järjestettyä ja etukäteen sovittua niin kuin muu Suviseuroissa tapahtuva tulkkaus, vaan se tapahtuu lähinnä seuravieraan pyynnöstä, mikäli jostain löydetään kielitaitoinen tulkiksi suostuva henkilö. Prima vistaa Suviseuroissa ei ole, vaikka osa puheista onkin kirjoitettu valmiiksi. Puheen etukäteen kirjoittaminen on Suviseuroissa harvinaista, mutta muutama poikkeus tähän sääntöön on. Perjantai-illan puheenvuoro nuorille sekä lauantain messun ja sunnuntain jumalanpalveluksen liturgiat ovat paperista luettua (liturgia myös osittain laulettua) puhetta, mutta tulkki saa niiden valmiit tekstit käyttöönsä etukäteen. Näiden tekstien tulkkaus on siis simultaanitulkkausta kirjallisesta tekstistä, mutta ei kuitenkaan prima vistaa, jossa tulkki saa tulkattavan tekstin käsiinsä vasta paikan päällä. AIIC:n simultaanitulkkauksen määritelmä sopii siis oikein hyvin suurimpaan osaan suviseuratulkkauksia. Näin ollen Suviseurojen tulkkaus sopii hyvin tähän tutkimukseen, jossa keskitytään simultaanitulkkaukseen
tulkkausmenetelmänä ja konferenssitulkkaukseen tulkkaustilanteena, vaikkakin myös muita tulkkauksen alalajeja sivutaan jonkin verran.
2.2 Tulkin rooli
2.2.1 Kuka on (muodollisesti) pätevä tulkki?
Ovatko kaikki tulkit ammattitulkkeja, jos he tekevät tulkin töitä ammatikseen? Entä ovatko satunnaisia vapaaehtoisuuteen perustuvia tulkkauksia tekevät ei-ammattitulkkeja, vaikka heillä olisi tulkin koulutus? Pitäisikö puhua ammattitulkista, pätevästä tulkista, kouluttautuneesta tulkista vai ammattimaisesta tulkista? Vai tulkista ja tulkkaavasta henkilöstä? Mitä on luonnollinen tulkkaus?
Ei-ammattilaisuus on puhuttanut tulkkauskentällä jopa oman konferenssisarjan verran.
Hokkanen ja Kujamäki (2015) esittelevät aiheesta käytyä keskustelua artikkelissaan ei- ammatillisen kääntämisen ja tutkimuksen omasta konferenssisarjasta. Heidän mukaansa ei-ammatillisen kääntämisen ja tutkimuksen konferenssisarjaan kuuluvan Germersheimin konferenssin kutsussa ei-ammatillinen toiminta määriteltiin taloudellisesti, että siitä on kyse silloin kuin käännetään tai tulkataan ilman palkkiota. Konferenssin aikana kuitenkin muitakin näkökulmia nousi esiin. Kyse voi olla siis myös ”humanitaarisuudesta, vapaaehtoisuudesta, aktivismista tai arkipäiväisestä, monikieliseen viestintätilanteeseen liittyvästä ad hoc -toiminnasta”. Konferenssiin osallistujat käsittelivätkin ei- ammatillisuutta enemmän puuttuvan koulutuksen kuin puuttuvan palkkion näkökulmasta.
Cecilia Wadensjö (2007: 2) pohtii ammattilaisuuden käsitettä ja sen sopivuutta tulkkaukseen ylipäätään. Hän viittaa Parsonin (1964) klassiseen määritelmään, jonka mukaan ammattilaisen erottaa ei-ammattilaisesta kolme piirrettä: (1) emotionaalinen neutraalius – kaikkia asiakkaita kohdellaan yhdenvertaisesti, (2) ammattilaisen palvelut tarjotaan yhteiseksi hyväksi ja rajoittuvat itse toimeksiantoon ja (3) yksilö saavuttaa ammatillisuutensa henkilökohtaisen harjoituksen kautta eikä perintönä. Wadensjön mukaan Parsonin määritelmässä on mukana ajatus eettisten normien tärkeydestä hyvän suoriutumisen ylläpitämiseen ja tällainen määritelmä sopii hänen mukaansa hyvin tulkin rooliin kaikkien tulkkauslajien osalta. (Parson 1964 via Wadensjö 2007: 2) Tässä
tutkimuksessa tarkastellaan lähemmin Parsonin määritelmän kolmatta piirrettä eli harjoituksen (Parson käyttää sanaa training) osuutta tulkkien ammatillisuuteen.
Kouluttautumisen tai harjoituksen vaatimus ammattilaisuuteen on mielenkiintoinen kysymys, sillä esimerkiksi läheskään kaikilla Suomessa tulkkeina toimivilla ei ole koulutusta kääntämisestä tai tulkkaamisesta. Esimerkiksi SKTL eli Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto voi hyväksyä tulkkijaostoonsa jäseneksi hakijan, jolla ei ole tutkintoa alalta, mutta ”joka osoittaa toimineensa ammattimaisesti tulkin tehtävissä vähintään noin vuoden työmäärää vastaavan ajan.” (SKTL 2018a.) Kun edes SKTL, jonka tavoitteena on muun muassa ”vahvistaa kääntäjien ja tulkkien ammatillista identiteettiä, ammattitaitoa ja -etiikkaa” ja ”edistää kääntämisen ja tulkkauksen alalla toimivien henkilöiden yleisiä ja yhteisiä ammatillisia toimintaedellytyksiä” (SKTL Säännöt 2016), ei vaadi jäseniltään koulutusta, voitaneen todeta, että tulkkina toimivien koulutustaustat voivat olla hyvin heterogeenisiä. Näin ollen niin sanotun ammattitulkin määritelmä on syystäkin hieman vaikea määritellä. SKTL:kin puhuu sekä ammattimaisena tulkkina toimimisesta että ammattitulkkina toimimisesta.
Itse asiassa tulkkauksen opetus on aloitettu virallisesti erilaisissa instituutioissa vasta 1900-luvun alussa ja sen puolivälin jälkeen, vaikka nykyään koulutusta onkin tarjolla jo monissa paikoissa (Kelly & Martin 2009: 294). Erik Hertogin (2010: 51–52) mukaan opetus, johon sisältyy ammattietiikan ja hyvien käytäntöjen opetusta, on avain ammattilaisuuteen. Lisäksi hänen mukaansa eri maissa toimivat kansalliset ja kansainväliset ammattiliitot ovat tärkeässä roolissa toimiessaan asioimistulkkauksen näkyvyyden ja laadun parantamiseksi. Yhdessä nämä ovatkin lisänneet valtionlaitosten ja julkisten palvelujen tarjoajien tietoisuutta hyvästä tulkkauksesta, ja esimerkiksi Euroopan unioni on kehittänyt yhteisen standardin jäsenmaidensa oikeustulkkaukseen. Hertogin mainitsema tietoisuuden lisääminen jo itsessään voi parantaa tulkkauksen laatua, sillä myös tulkista riippumattomat tekijät, kuten tulkattava teksti ja tulkin mahdollisuuden valmistautua tehtävään, vaikuttavat tulkkeen laatuun. Anna-Riitta Vuorikosken (2004) tutkimuksen mukaan simultaanitulkkauksessa on sitä enemmän virheitä ja poisjättöjä, mitä kirjallisempi alkutekstin muotoilu on, ja mitä nopeammin se luetaan. Tulkkauksen
laatuun vaikuttaa myös tulkin kielitaito sekä asiantuntemus. Tulkkauksen laatu on siis parempi, jos tulkki saa perehtyä materiaaliin etukäteen.
Vaikka kehitystä onkin tapahtunut tulkkauksen näkyvyyden ja laadun parantamiseksi, edelleen tehtävää riittää. Esimerkiksi Gennadij Miram (2006: 9–10) sanoo, että entisissä Neuvostoliiton maissa tulkkia ei useinkaan pidetä asiantuntijana, ja yhdeksi syyksi hän esittää sen, että näissä maissa yliopistoissa ei opeteta kääntämistä vaan kieltä. Kääntäjäksi suuntautuneidenkin opiskelijoiden harjoittelu jää hänen mukaansa vähäiseksi.
Mielenkiintoinen määritelmä ammattitulkille on Nina Isolahdella (2013: 134, 136). Hän halusi tutkimukseensa oikeudessa tulkkaavia ammattitulkkeja, ei amatööritulkkeja.
Perusteena ammattilaisuudelle hän kuitenkin kertoo käyttäneensä juristien suosiollisia arviointeja tulkkien ammattitaidosta. Tulkkien koulutus tai kouluttautumattomuus ei näin ollen merkinnyt hänelle ammattilaisuutta tai amatöörimäisyyttä. Kahdella kuudesta hänen tutkimukseensa osallistuneesta tulkista ei ollut mitään filologista eikä kieli- tai käännöstieteellistä koulutusta. Kolmella tutkimukseen osallistuneella tulkilla oli akateeminen koulutus vieraasta kielestä. Vain yhdellä tutkimukseen osallistuneella oli kääntämisen ja tulkkauksen koulutus. Kaikilla kuitenkin oli yli viiden vuoden tulkkauskokemus. (Isolahti 2013: 134, 136.) Kuten SKTL:nkin linjauksesta voi huomata, kouluttautumatonkin tulkki voi toimia ammattimaisesti. Voidaanko Parsonin määritelmään viitaten siis todeta, että ammattilaisuuteen riittävä harjoitus voidaan saada myös käytännön harjoituksena eikä vain koulutuksen kautta? Onko koulutus ja käytännön harjoitus siis samanarvoisia vai voiko jompikumpi tuoda jotain lisäarvoa ammattimaisena tulkkina toimivalle?
Vaikka kaikilla Isolahden aineiston tulkeista oli pitkä kokemus ja hyvät suositukset, kuitenkin se, jolla oli kääntämisen ja tulkkauksen koulutus, näytti suoriutuvan joltain osin muita paremmin. Hän pystyi tulkkaamaan huomattavasti pidempiä puheenvuoroja kuin muut ja lisäksi hänen tulkkaukseensa tuli poistoja myöhemmässä vaiheessa kuin muilla.
Muilla Isolahden aineiston tulkeilla suoritus saattoi jäädä kauaksikin optimaalisesta.
Isolahti arveli syyksi sitä, että tämä hyvin suoriutuva tulkki olisi koulutuksensa aikana saanut opetusta ja harjoitusta muistitekniikoiden käytöstä ja ehdotti, että tulevaisuudessa
tähän osa-alueeseen tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota ja järjestää tarvittaessa aiheesta täydentävää koulutusta. (Isolahti 2013: 211.) Vaikuttaisi siis siltä, että koulutus voi hyvinkin tuoda lisäarvoa, jota pelkällä harjoituksella ei välttämättä saa. Toki koulutuskaan ei ole tae asiantuntijuudesta, mutta näyttäisi kuitenkin siltä, että asiantuntijuus vaatii muunlaistakin harjoitusta kuin työkokemusta.
Kuten niin monia muitakin asioita, myös tulkkausta voidaan katsoa dikotomisten (kahtiajaettujen) määritelmien lisäksi myös jatkumona. Hokkanen (2015) esittelee Virittäjä-lehdessä Julie Boérin artikkelin, jossa Boéri katsoo, että tulkkauksen tutkimuksessa ei tulisi tehdä tarkkoja ennakkorajauksia siitä, kuka voi olla tulkki ja mikä voi olla tulkkausta. Boérin mukaan aiemmat määritelmät, kuten luonnollinen ja ammatillinen tulkkaus sekä noviisi- ja asiantuntijatulkkaus, ovat liian suppeita kuvaamaan todellisia ad hoc -tulkkaustilanteita. Boéri perustelee asiaa sillä, että esimerkiksi Nürnbergin oikeudenkäynneissä toimivat tulkit eivät mielekkäästi sijoitu mihinkään tavanomaiseen tulkkausmääritelmään. (Boéri 2012 via Hokkanen 2015.)
Tulkkauksia tekevien joukko on siis taustoiltaan varsin heterogeeninen niin koulutuksen kuin tulkkaustilanteidenkin kannalta. Tämä vaikeuttaa ammattitulkkauksen määrittämistä, minkä vuoksi paljon pohtimisen jälkeen edelleenkään ei ole olemassa vakiintunutta määritelmää ei-ammatilliselle tulkille. Tässä tutkimuksessa ammattilaisuus on annettu tulkin päätettäväksi ja määritelty siis tulkin ilmoittaman pätevyyden mukaan.
Haastatelluista kaksi ilmoitti olevansa ammattitulkkeja. Heidän lisäkseen yhdellä tulkilla on kandidaatin tutkinto kääntämisestä, mutta hän ei kuitenkaan kokenut olevansa ammattitulkki, joten hänen ilmoituksensa perusteella häntä ei ole tässä tutkimuksessa pidetty sellaisena.
2.2.2 Koulutus ja sertifioinnit tulkin aseman nostajina
Vielä yhden näkökulman tulkin ammattilaisuuteen antavat tulkkien pätevyyden todistamiseen liittyvät kokeet. Suomessa on lailla säädetty auktorisoiduista kääntäjistä. ”Auktorisoidun kääntäjän tekemä käännös on laillisesti pätevä, jollei sitä näytetä virheelliseksi.” Tällaisia käännöksiä ovat esimerkiksi erilaiset todistukset ja
lailliset asiakirjat. Opetushallitus järjestää tutkintokokeita ja ylläpitää listaa auktorisoiduista kääntäjistä. (Finlex 2007.)
Oikeustulkeille on olemassa samankaltainen rekisteri (Opetushallitus 2018). Voidaan kuitenkin pohtia, onko se riittävä rekisteri, vai pitäisikö sitä laajentaa koskemaan myös muita aloja kuin oikeustulkkausta. Suomen perustuslaki (Finlex 1999) sanoo näin: ”Jokaisen oikeus käyttää tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa asiassaan omaa kieltään, joko suomea tai ruotsia, sekä saada toimituskirjansa tällä kielellä turvataan lailla.” Muiden kielten osalta määrätään esimerkiksi hallintolaissa, jossa viranomainen määrätään järjestämään tulkkaus tai kääntäminen, jos ”romani- tai viittomakieltä taikka muuta kieltä käyttävä asianosainen ei osaa viranomaisessa käytettävää suomen tai ruotsin kieltä”. Lisäksi hallintolaki (Finlex 2003) määrää, että tulkitseminen tai kääntäminen tulee järjestää kielelle, jota asianomaisen todetaan riittävästi ymmärtävän asian laatuun nähden ja viranomainen voi päättää kääntämisestä aina, kun asian selvittäminen tai asianomaisen oikeuksien turvaaminen vaatii.
Viime aikoina epäpätevä tulkkaus on herättänyt Suomessa julkista keskustelua, kun todettiin, että tulkkauksen huono laatu vaikuttaa turvapaikanhakijoiden oikeusturvaan.
Maahanmuuttovirasto Migri myönsi tulkkauksessa olleen ongelmia ja järjesti tapaamisen, jossa SKTL:kin oli mukana. SKTL:n mukaan huonon laadun syynä on kilpailutus.
Pätevät ja koulutetut tulkit jäävät töitä vaille, kun Maahanmuuttoviraston sopimusyritykset käyttävät halvimpia ja usein kouluttamattomia tulkkeja.
Maahanmuuttoviraston kanssa käydyssä keskustelussa asiasta asianajajaliiton edustaja Antti Riihelä ehdotti, että ”kilpailutuksen sijaan tulisi tulevaisuudessa siirtyä järjestelmään, jossa tulkin palkkio maksettaisiin erikseen vahvistettujen palkkioperusteiden mukaisesti vastaavalla tavalla kuin oikeusavussa”. (SKTL 2017a) Antti Riihelä viittaa ilmeisesti Valtioneuvoston asetukseen oikeusavun palkkioperusteista.
(Finlex 2016) Lain nojalla säädetylle oikeusavulle on olemassa selkeät asetukset palkkioista ja kulukorvauksista. Näin ollen kilpailutus ei tuo taloudellista etua asioissa, joissa ostetaan lain vaatimaa palvelua, eikä siis palvelun laatu kärsi halpuutuksen vuoksi.
Toinen vaihtoehto voisi olla oikeustulkkirekisterin kaltainen rekisteri kaikille asioimistulkkausta harjoittaville tulkeille. Maahanmuuttoviraston oma ehdotus asiaan on
tulkkauksen laadun sisäinen seuranta vähintään pistokoemaisesti sekä mahdollisesti laadunvalvontatulkkien palkkaaminen (Nalbantoglu 2018.)
Esimerkiksi Ruotsissa on ollut käytössä jo vuosikymmeniä sekä oikeus- että asioimistulkkien auktorisointijärjestelmä. Leena Idhin mukaan Ruotsissa yleisen auktorisoinnin jälkeen tulkki voi osallistua vielä erikseen järjestettäville terveysalan ja/tai oikeustulkin tutkinnoille. Asioimistulkkien pätevyys on Ruotsissa katsottu ihmisoikeuskysymykseksi. Tulkkauksen on oltava tehokas, sillä muuten on olemassa riski esimerkiksi hoitovirheestä tai ihmisoikeuksien toteutuminen voi vaarantua. (Idh 2007: 135.)
Debra Russell ja Karen Malcolm (2009: 347–348) taas ovat tutkineet kanadalaista viittomakielen tulkkien tulkkausjärjestöä AVLIC:ia, joka järjestää standardisoituja tutkintoja. Näihin tutkintoihin tulkit voivat halutessaan osallistua. Läpäistyään tutkinnon tulkit saavat todistuksen omasta pätevyydestä ja ammattitaidosta. Järjestö ylläpitää luetteloa tutkinnon läpäisseistä tulkeista. Russellin ja Malcolmin mukaan tarjoamalla tutkintoja, joilla on standardisoidut arviointimenetelmät, tulkkausjärjestöt ovat kasvattaneet tietoisuutta ammattitulkkien roolista. Rekisteröityessään näihin kansallisiin järjestöihin tulkkeja kannustetaan antamaan oma panoksensa tulkkauskentällä sekä kehittämään tietoisuuttaan ammatin muuttumisesta. (Russell ja Malcolm 2009: 347–348, 248.)
Lisäksi Russell ja Malcolm (2009: 247–248) vertasivat kanadalaista tutkintoa Yhdysvaltojen ja Australian vastaavien järjestöjen tutkintoihin. He havaitsivat, että heidän tutkimiensa tulkkijärjestöjen ehdottamat laatu- ja taitovaatimukset pätevyyden todistamiseksi pohjautuvat pitkälti USA:n RID-tulkkijärjestön vaatimuksiin. Järjestöjen käyttämät arviointimenetelmät vaihtelevat, mutta arvioidut taidot ovat pitkälti samoja.
(2009: 247–248.)
Suomessa oikeustulkkirekisterin lisäksi on olemassa useiden suomalaisten tulkkausalan liittojen itse laatima yhteinen tulkkien ammattisäännöstö, jota niiden jäsenet noudattavat.
Ammattisäännöstössä (SKTL 1994) on seuraavat 12 kohtaa:
1. ”Tulkilla on salassapitovelvollisuus.
2. Tulkki ei käytä väärin mitään tulkkauksen yhteydessä tietoonsa tullutta.
3. Tulkki ei ota vastaan toimeksiantoa, johon hän on esteellinen.
4. Tulkki ei ota vastaan toimeksiantoa, johon hänellä ei ole riittävää pätevyyttä.
5. Tulkki valmistautuu tehtäväänsä huolellisesti ja ajoissa.
6. Tulkki tulkkaa kattavasti, ei jätä mitään pois eikä lisää mitään asiaankuulumatonta.
7. Tulkki on puolueeton viestinvälittäjä eikä anna tunteidensa, asenteidensa ja mielipiteidensä vaikuttaa työhönsä.
8. Tulkki ei toimi tulkattavien avustajana tai asiamiehenä eikä toimeksiantonsa aikana ole velvollinen hoitamaan muita kuin tulkkaustehtäviä.
9. Tulkki käyttäytyy tilanteen ja toimeksiannon vaatimalla tavalla.
10. Tulkki ilmoittaa seikoista, jotka vaikeuttavat oleellisesti tulkkausta tulkkaustilanteessa.
11. Tulkki ei toimi ammattikuntaansa haittaavalla tavalla.
12. Tulkki kehittää jatkuvasti ammattitaitoaan.” (SKTL 1994)
Lisäksi ammattisäännöstö linjaa asiantuntijuudesta asioimistulkin työssä näin:
”Tulkkauksen tavoitteena on välittää asioimistilanteen viestit tarkasti ja siten, että kielellinen tasa-arvo toteutuu. Tasa-arvon toteutumiseksi tulkin velvollisuus ja oikeus on toimia tilanteessa oman alansa asiantuntijana niin, että puolueeton ja laadukas tulkkaus on mahdollista. Tämän vuoksi tulkattavan viestintätilanteen alussa tulkki määrittelee osallistujille tulkin roolin ja tulkkauksen edellytykset. Hän myös puuttuu tarvittaessa esimerkiksi käytännön järjestelyihin taikka vaikuttaa viestin ja tilanteen kulkuun, kun se kattavan tulkkauksen vuoksi on tarpeen. Tulkki sopii ennen tulkkauksen alkamista osanottajien kanssa siitä, miten osapuolten tulee toimia, jotta tulkki pystyy kattavaan tulkkaukseen. Tulkilla on velvollisuus ja oikeus keskeyttää puhuja saadakseen tulkkausvuoron, jos viestin välittämisen tarkkuus kärsii puheenvuorojen pituuden tai päällekkäisyyksien vuoksi." (SKTL 1994.)
SKTL:n ehdoissa on tarkasti selvitetty, miten työmäärän riittävyyden voi osoittaa, mutta ammattimaisuuden todistaminen jää lähinnä mahdollisten suositusten ja työ- ja
koulutustodistusten varaan. Jäseniksi pyrkivien tulee kuitenkin hyväksyä liiton säännöt, joissa määritellään liiton tavoitteet, sekä lupautua noudattamaan liiton eettisiä sääntöjä koko jäsenyytensä ajan. Eettiset säännöt on päivätty 25.11.2017 ja niissä määrätään mm.
seuraavasti: ”Ennen kuin SKTL:n jäsen sitoutuu vastaanottamaan toimeksiannon, hänellä tulee olla riittävät tiedot toimeksiannon vaativuuden ja oman esteellisyytensä arvioimiseksi. Hänen ei tule ottaa vastaan toimeksiantoa, jossa häntä voidaan pitää esteellisenä, tai jos olosuhteet ovat sellaiset, ettei hän pysty hoitamaan sitä ammattimaisesti.” (SKTL 2017b) Tulkkiliittojen laadunvalvonta on hyvä pyrkimys, mutta on hyvä muistaa, että tietenkään kaikki tulkkausta harjoittavat eivät kuulu liittoon.
3 Moniosaajatulkki
3.1 Simultaanitulkkaukseen vaadittavat yleiset taidot ja ominaisuudet
Simultaanitulkit toimivat niin konferenssitulkkeina kuin asioimistulkkeinakin.
Konferenssitulkeille ei ole mitään virallista pätevyysvaatimusta tai virkamääritelmää, niin kuin asioimistulkeille joissain maissa on. Simultaanitulkilta vaadittavia taitoja ja ominaisuuksia on kuitenkin listannut yksi jos toinenkin taho. Esimerkiksi kansainvälinen konferenssitulkkien liitto AIIC on listannut nettisivuilleen taitoja, joita simultaanitulkkaus vaatii. Ensimmäisenä mainitaan erinomaiset taidot puheen ymmärtämisessä ja tuottamisessa yhdellä tai useammalla kielellä oman äidinkielen lisäksi.
Kielitaidon lisäksi simultaanitulkkaus vaatii tulkilta myös hyviä yleistietoja, nopeaa reagointikykyä, joustavuutta ja tulkattavan rooliin eläytymistä. Lisäksi AIIC:n mukaan tulkilla tulee olla hyvä keskittymiskyky ja muisti, miellyttävä ääni ja artikulaatio sekä terve ruumis ja mieli. (AIIC 2013.)
Lisäksi AIIC puhuu tulkin keskittymiskykyä vaativista yhtäaikaisista tehtävistä. Myös tutkija Mariachiara Russo (2010: 333–334) puhuu samasta asiasta, tosin tulkilta vaadittavina taitoina. Russon mukaan tulkilla tulee olla taito tuottaa ja kuunnella puhetta yhtäaikaisesti. Hänen mukaansa puheentuottamisen ja kuuntelemisen yhdistämistä samaan aikaan tehtäväksi voi oppia harjoittelemalla. Tämä tapahtuu käytännössä harjoittelemalla ja toistamalla tiettyjä käännösvastaavuuksia niin pitkään, että tulkeille muodostuu kielellisiä automaatioita. Nämä automaatiot helpottavat tulkin työtä ja vähentävät aivojen kuormitusta. Myös Seeberin (2015: 83) mukaan simultaanitulkkaus on mahdollista juuri sen vuoksi, että osa informaation prosessoimisesta on automatisoitunut harjoituksen myötä.
Myös psykolingvistiikassa on tutkittu automaatioita. Bernard J. Baarsin (1992: 6–7) mukaan ihmisen keskittyessä tiiviisti johonkin yhteen toimintoon muut toiminnot voivat jatkua automatismin avulla. Automatismiakin tulee kuitenkin kontrolloida, sillä välillä käyttöön saattaa livahtaa ns. väärä automatismi, eli lipsahdus. AIIC:kin huomioi nämä lipsahdukset, ja sen mukaan tulkille eivät riitäkään pelkkä tulkattavan puheen
kuunteleminen ja puheentuottaminen yhtä aikaa, vaan samalla tulkin pitää myös kuunnella omaa tulkettaan ja korjata mahdolliset lipsahdukset (AIIC 2011).
Kaiken tämän lisäksi AIIC:n mukaan tulkin tulee myös samalla analysoida tulkattavan puheen rakenne, jotta hän osaisi tulkata puhujan argumentit (AIIC 2011). Myös Helen Tebble (2009: 201–208) on sitä mieltä, että kun tulkit osaavat ennakoida tulkattavaa paremmin, he voivat vähentää ns. väärien automatismien esiintymistä. Tulkattavan puheen rakennetta voi analysoida hänen mukaansa diskurssianalyysin avulla.
Lingvistinen diskurssitutkimus alkaa äänteistä ja päätyy morfologian, syntaksin ja semantiikan kautta diskurssiin. Diskurssianalyysi huomioi kuitenkin myös koko puhetapahtuman. Tebblen mukaan kielenkäyttö syntyy ennen kaikkea puhetapahtumasta, ja tulkkeen laadun varmistamiseksi tulkin tulisikin olla tietoinen tästä puhetapahtumasta.
Kun tulkki ymmärtää tulkkaustilanteen genren, hänelle muodostuu ajatus tulkkaustilanteen rakenteesta ja hän voi määrittää vauhtinsa sen mukaan. Tebble on siis sitä mieltä, että tulkin taitoihin kuuluu myös diskurssianalyysi. Suviseurapuheiden puhetapahtumat ovat pitkälle hyvin samankaltaisia, mistä voitaneen päätellä, että SRK:n tulkeilla tulkattavan puhetapahtuman ja tekstilajin tuntemus on oletettavasti jo hyvällä tasolla.
Ruotsissa auktorisoimistutkinnon läpäisemiseksi tulkeilla tulee olla hyvät taidot ruotsin kielestä mutta myös ruotsalaisesta yhteiskunnasta. Sen lisäksi tutkintoa järjestävä Kammarkollegiet vaatii, että tulkit osaavat hyvät tulkkauskäytänteet sekä tulkkien eettiset periaatteet eli neutraaliuden ja salassapitovelvollisuuden. Tulkkaustaidoista he mainitsevat lisäksi, että tulkkauksen tulee olla tarkkaa ja niin sujuvaa kuin mahdollista ilman informaation poistoja. Lisäksi tulkin oletetaan keskeyttävän tulkkauksensa kysyäkseen tarkentavia kysymyksiä, tosin ei määrättömästi. Auktorisointia varten tulkkien tulee osallistua aina viiden vuoden välein auktorisointikokeeseen, joka muodostuu roolileikistä sekä tulkkaustekniikoihin ja -etiikkaan liittyvistä kysymyksistä.
(Idh 2007: 136–137.)
Russell ja Malcolm (2009: 247–248) huomasivat vertaillessaan Kanadan, USA:n ja Australian tulkkijärjestöjä, että järjestöjen käyttämät arviointimenetelmät vaihtelevat,
mutta arvioidut taidot ovat pitkälti samoja. Russellin ja Malcolmin mukaan nämä taidot ovat
1. kriittiisen analyysin taidot (kyky arvioida omaa osaamistaan toimeksiantoa varten),
2. kyky valmistautua tulkkaustoimeksiantoon,
3. kyky ymmärtää ja kääntää alkuperäinen viesti kohdekielelle vakuuttavasti, 4. oikean viestintämuodon ja -kielen käyttö sekä
5. kyky mahdollistaa viestinnän virta tehokkaasti vaihtelevissa tilanteissa.
Lisäksi kaikki järjestöt ovat lisäämässä rekisteröidyn tulkin vaatimuksiin myös
6. kompetenssin ylläpitämisen tulkkauskentällä (esimerkiksi osallistumalla meneillä oleviin ammatillisen kehittämisen toimintamuotoihin).
Vaatimuslista on melko kattava. Koulutuksen kannalta tulisi kuitenkin vielä pohtia, kuten on pohdittukin, mitkä vaatimuksista ovat ns. luonnollisia ominaisuuksia ja mitkä opittavia asioita. Luonnollista tulkkausta tapahtuu koulutuksesta huolimatta, joten olisi hyvä analysoida, mitkä ominaisuudet ja taidot olisivat sellaisia, joita koulutuksessa kannattaisi opettaa. Esimerkiksi AIIC:n mainitsema hyvä muisti on ominaisuus, jota ei määräänsä enempää voi kasvattaa, mutta toisaalta, kuten Isolahden (2013) tutkimus osoittaa, muistitekniikoiden hallitseminen on opeteltavissa oleva asia.
3.2 Esiintymistaito osana tulkin ammattitaitoja
Gennadij Miram (2006: 150–153) painottaa kahta esiintymiseen liittyvää seikkaa puhuessaan tulkin etiikasta. Ensinnäkin hän sanoo, että tulkki on kuin näyttelijä: hän esiintyy suurelle yleisölle. Tulkin ja näyttelijän välillä on hänen mukaansa kuitenkin suuri ero: tulkki ei saa eläytyä sanottavaansa vaan hänen tulisi erottautua täysin tulkattavan tyylistä. Miram sanoo jopa niin radikaalisti, että tulkin tulisi käyttää vain verbaalisia eli sanallisia keinoja tulkatessaan, eli esimerkiksi ilmeet, intonaatio ja äänensävy eivät saisi olla osa tulketta. Simultaanitulkille hän tosin antaa pienen myönnytyksen tähän, sillä simultaanitulkkaus on niin stressaavaa, ettei tulkki voi siinä useinkaan kontrolloida itseään täysivaltaisesti. Lisäksi Miram painottaa, että puhujan vitseille ei saa nauraa ennen käännöstä ja senkin jälkeen parempi olisi reagoida pelkällä pidättyneellä hymyllä. ”Älä
unohda, että sinä olet välittäjä, eikä vitsi ole tarkoitettu sinulle!” Miramin näkemys on lähellä Suomessakin paljon esillä olevaa ajatusta siitä, ettei tulkki saisi herättää huomiota.
Toisaalta voidaan miettiä, herättääkö täysin eleetön tulkki enemmän huomiota kuin tulkki, joka eläytyy puhujansa sanomaan.
Rebecca Tipton (2015) kertoo, että tulkkauksen tutkimuksessa on havaittu, että tulkkeen käyttäjät eli kuulijat pitävät tulkin persoonallisuutta ja luotettavuutta tärkeinä hyvän tulkkeen mittareina. Tämä saa heidät suosimaan tulkkeja, jotka ovat heidän omasta epävirallisesta ystävä- tai perhepiiristään. Tulkin luotettavuutta arvioidessaan kuulijat siis käyttävät muitakin tekijöitä kuin tulkin pätevyyttä. (Tipton 2015: 427.) Kun tulkkia ei tunneta, persoonallisuus ja luotettavuus mitataan muilla tavoin.
Iglesias Fernándezin mukaan tulkkauksen tutkijat pitävät yhtenä tulkin uskottavuuden ja luotettavuuden herättäjänä äänen laatua (Iglesias Fernández 2015: 440). Tulkkien äänenkäyttöä ei ole vielä kovin paljon tutkittu, mutta opettajien äänenkäyttöä tutkittaessa on huomattu, että monipuolinen äänenkäyttö herättää oppilaiden kiinnostuksen, motivoi heitä kuuntelemaan ja osoittaa, mitkä sisällöt ovat tärkeimpiä. Ääntä voi käyttää eri tavoin, mm. vaihdellen intonaatioita ja painotuksia, tempoa, taukojen pituutta, äänenkorkeutta tai -volyymia. (Furu 2011: 22–23.)
Äänenkäytön tapojen ja niiden ilmaisemien asioiden tulisikin olla tulkin tiedossa myös tulkkauksen laadun varmistamiseksi. Helen Tebblen mukaan tulkin tulisi oman esiintymisensä hallitsemisen lisäksi osata tulkata myös tulkattavan esiintyminen oikein.
Hänen mukaansa tulkin tulisi osata tunnistaa ja tietää, kuinka tulkata luonnollisen puheen ilmiöt, kuten epäröinti, virhealoitukset, väärät sanavalinnat, kieliopillisesti huonot tai epätäydelliset ilmaisut, päällekkäin puhuminen jne. (Tebble 2009: 204–205.) Tulkin tulisi siis ymmärtää äänen ja prosodian merkitys myös ymmärtääkseen käännettävän puheen.
Diskurssianalyysi keskittyy tällaisten asioiden tutkimukseen, ja on Tebblen mukaan hyödyllistä tietoa tulkeille (Tebble 2009: 204–205).
Toisenlaisen näkökulman diskurssianalyysiin antaa kanadalainen viittomakielen tulkkien liitto AVLIC. AVLIC käyttää diskurssianalyysiä apuna arvioidessaan viittomakielen
tulkkien taitotasoa. AVLICin mukaan tulkin tulee osata diskurssianalyysin avulla käyttää sopivia avaus- ja lopetuskommentteja molempien kielten sekä kontekstin ja viestintätilanteen vaatimalla tavalla sekä käyttää aiheenvaihtamis- tai säilyttämisstrategioita. (Russell & Malcolm 2009: 358.)
Vielä yksi näkökulma tulkin äänenkäyttöön on kuuluvuus ja ääniongelmat. Miramkin (2006: 155) antaa teoksessaan aiheesta neuvoja tulkeille. Miram suosittelee tulkiksi opiskelevia jo heti alkuun kääntymään ”näyttelijätuttavan, fonetiikan opettajan tai logopedin” puoleen kysymään apua äänen harjoittamiseen. Miramin mukaan harjoituksen avulla voi välttyä ylimääräiseltä ponnistelulta ja tulee kuulluksi kaikenlaisissa tilanteissa.
Mielenkiintoisen näkökulman äänenkäyttöön tuo myös työolosuhteiden vaikutus siihen.
Tulkit ovat kiinnittäneet huomiota ääniongelmien syntymisen riskitekijöihin ja erityisesti akustiikkaan jo simultaanitulkkauksen alkuajoista lähtien. Baigorri-Jalónin (2014: 46–47, 112–113) mukaan tulkkausolosuhteet ja akustiikka 1900-luvun alkupuolen kansainvälisissä konferensseissa eivät olleet hyviä tulkkaukselle. Tulkit joutuivat usein kuiskaustulkkaamaan, ja välillä he tulkkasivat puheensorinan yli, kun kyllästyneet tai jo ymmärtäneet kuuntelijat keskustelivat keskenään. Mikrofoneja ei ollut lainkaan käytössä.
(Baigorri-Jalón 2014: 46–47, 112–113.) Näitä ongelmia pyrittiin korjaamaan parantamalla esimerkiksi tulkkien paikkoja konferensseissa. Myöhemmin kuuluvuutta parannettiin tekniikalla eli mikrofoneilla ja kuulokkeilla (Baigorri-Jalón 2014: 114, 134.).
Samaa kehitystä on tapahtunut myös SRK:n suviseuroissa, joissa on tulkattu saarnoja useammille kielille 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Tekniikan myötä SRK:n suviseuratulkit ovat päässeet hälyisästä seurateltasta rauhalliseen tulkkauskoppiin, jossa tulkkaukseen voi rauhassa valmistautua teknisten apuvälineiden kanssa. Puhujan he voivat nähdä videokameroista ja heille on varattu myös hyvät kuulokkeet ja mikrofoni.
(Henkilökohtainen tiedoksianto 2018)
Ääniongelmien yleisyydestä ei ole kokoavaa tutkimusta tulkkauksen tutkimuksessa.
Ääniongelmien esiintyvyys Suomessa on kuitenkin kasvanut sekä opettajien että sairaanhoitajien joukossa. Ongelmat kehittyvät yleensä jo opiskeluaikana tai ensimmäisen työvuoden aikana. Tutkimusten mukaan esimerkiksi opettajaopiskelijoilla
on riittämättömät taidot ääniongelmiin liittyvistä riskitekijöistä, äänenkäytöstä ja sen huoltamisesta. Ääniongelmille ei välttämättä edes tehdä mitään, sillä niiden voidaan ajatella olevan työstä aiheutuva välttämätön haitta, parantamismahdollisuuksista ei tiedetä tai työyhteisön ilmapiiri paine ei kannusta avunhakemiseen. Lisäksi ääniongelmat ovat yleisempiä naisilla kuin miehillä. Se johtuu todennäköisesti siitä, että naisen ääni on korkeampi kuin miehen. (Furu 2011: 28–30.)
Koska tulkki on samalla tavoin paljon äänessä kuin opettajakin, olisi mielenkiintoista tietää, onko tulkeilla samantapaisia ongelmia äänen kanssa ja voisiko niihin vaikuttaa koulutuksella. Furun mukaan ääniongelmia voi ennaltaehkäistä, kun opettaja [tai tulkki]
oppii tarkkailemaan omaa ääntänsä, ehkäisemään ammatillisia ääniongelmia ja ylläpitämään toimivaa äänenkäyttöä koko ammattiuransa ajan. Ongelmiin voi myös vaikuttaa monilla muilla tavoilla sekä etu- että jälkikäteen. Voi esimerkiksi käyttää erilaisia teknisiä apuvälineitä, joilla omaa ääntä voi vahvistaa. (Furu 2011: 30–32.)
4 Hengellinen tulkkaus
Sari Hokkasen (2016: 17) mukaan hengellistä tulkkausta on tutkinut lähinnä uusi tutkijasukupolvi viime vuosina. Hokkanen itse tutki väitöskirjassaan helluntaiseurakunnassa tapahtuvaa tulkkausta. Hänen tutkimuksestaan käy ilmi, että helluntaiseurakunnan tulkeilla oli harvoin ammattitukintoa tulkkauksesta. Lisäksi tutkimus toi esille, että helluntaiseurakunnan tulkit suhtautuivat tulkkaukseen ennen kaikkea kristillisenä palvelutehtävänä. Kristillinen palvelutehtävä tarkoitti heille kaikkea uskovien tekemää vapaaehtoistyötä seurakunnassa. Näin ollen myös tulkkaaminen oli heille ennen kaikkea Jumalan ja Kristuksen palvelua. (Hokkanen 2016: 17, 57–58.)
Myös Asja Jaarmo (2013) on tutkinut pro gradu -tutkielmassaan hengellisten kokousten tulkkausta. Hänen tutki ennen kaikkea tulkin roolia hengellisissä kokouksissa. Hän etsi vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Onko hengellisten ja ei-hengellisten kokousten tulkkaamisessa eroa ja miten hengellisissä kokouksissa ylipäätään tulisi tulkata? Lisäksi hän tutki, minkälaisia odotuksia hengellisten tilaisuuksien puhujilla on tulkkauksesta.
Suurin osa Jaarmon tutkimuksen vastaajista oli sitä mieltä, että tulkin tulee eläytyä ja samaistua puhujaan ja välillä jopa saarnata puhujan mukana. Osa oli kuitenkin sitä mieltä, että tämän pitää tapahtua niin, että huomio pysyy kuitenkin koko ajan itse puhujassa.
Jaarmon tutkimukseen vastanneista tulkeista osa oli itsekin maallikkosaarnaajia, joten todennäköisesti se vaikuttaa heidän ajatuksiinsa ”rinnalla saarnaamisesta”. Jaarmon tutkimus ei kuitenkaan ottanut tähän kantaa. Toisaalta Hokkasen (2016) tutkimuksessakin tuli ilmi, että helluntaiseurakunnan tulkit pitivät tärkeimpänä tehtävänään mahdollistaa kuulijan uskonnollinen kokemus. Lisäksi Hokkasen mukaan helluntaiseurakunnan tulkit olivat tulkin roolin lisäksi myös henkilökohtaisesti kuulijan roolissa, valmiina vastaanottamaan uskonnollisia kokemuksia myös itse. Tämä voi viitata siihen, että uskonnollisissa tilaisuuksissa tulkin rooli on väljempi kuin tulkkauksen tutkimuksen keskiössä olleiden tulkkien rooli. Esimerkiksi Gennadij Miramin muistutus tulkkiopiskelijoille siitä, että he eivät ole tulkkauksen vastaanottajia, ei Hokkasen tutkimuksen mukaan näytä sopivan helluntaiseurakunnan tulkkaukseen.
Useat Jaarmon tutkimukseen vastanneista eivät pitäneet tulkin muodollista pätevyyttä kovin tärkeänä. He painottivat kielen ulkopuolisia tekijöitä kuten Raamatun ja hengellisen kulttuurin tuntemusta, henkilökohtaista Jumala-suhdetta sekä tunteiden välittämistä kielitaidon rinnalla. Tulkit olivat sitä mieltä, että hengellisissä kokouksissa tulisi tulkata jonkun, joka on puhujan kanssa samalla hengellisellä tasolla. (Jaarmo 2013.) Saman tuloksen sai myös Hokkanen (2016), jonka tutkimuksen mukaan tulkin sitoutuminen seurakunnan uskomuksiin on tärkeämpää, kuin tulkkauskokemus tai - koulutus.
Myös venäläiset tutkijat ovat pohtineet kääntämisen erityispiirteitä hengellistä puhetta tai tekstiä käännettäessä tai tulkattaessa. E. A. Mišutinskaja (2009: 360–364) huomauttaa, että uskonnolliset arvot ovat vahva vaikutin ihmisen ja yhteiskunnan elämässä ja vaikuttavat siten myös kieleen. Hän vertasi venäjän ja englannin kielen kielimaailmoja uskonnollisen kielen osalta. Hänen mukaansa kieleen heijastuvat ne uskonnolliset erot, joilla on kulttuurillinen merkitys. Hengellisen kielen parissa työskentelevän kääntäjän tulisikin hänen mukaansa huomioida nämä erityispiirteet kääntäessään.
Mišutinskaja luetteli neljä erityispiirrettä, jotka hän oli löytänyt omassa tutkimuksessaan.
Ne ovat eri uskontunnustusten sisällöllisten erojen ymmärtäminen (esimerkiksi sana hajaannus (raskol’) tarkoittaa ortodokseille papistia tai kereettiä, anglikaaneille ortodoksia), joidenkin substantiivien määrällinen epätasaisuus (esim. lahkolaisten nimien määrällinen vaihtelu: englannissa on monia nimiä lahkolaisille, venäjällä vähemmän), semanttiset lakuunat eli joidenkin merkitysten puuttuminen (intrusionist-sanalle ei ole venäläistä vastinetta, se tarkoittaa seurakunnan tahdon vastaisesti asetettua pappia) sekä nykyihmisten riittämätön tietämys uskonnollisesta alasta. (Mišutinskaja 2009: 360–364.) Mišutinskaja asettaa näin ollen melkoiset vaatimukset tulkin asiantuntemukselle itse aiheesta. Hänen näkemyksensä vertautuu kuitenkin hyvin Jaarmonkin (2013) haastateltavien näkemykseen siitä, että tulkilla tulisi olla hengellisen kulttuurin tuntemusta.
A. A. Pintovan (2009: 431–436) mukaan eri Raamatun käännökset voivat poiketa kovastikin toisistaan. Hän ottaa esimerkiksi psalmin 34 (venäläisen Raamatun mukaan,
suomenkielisessä Raamatussa psalmi 35) jakeen 27, jossa sama sana on käännetty protestanttisissa käännöksissä useimmiten sanalla the prosperity eli (taloudellinen) menestys kun taas katolisissa ja ortodoksissa käännöksissä sana oli usein mir eli rauha.
Jotkut eroavaisuudet voivat johtaa myös opillisiin ristiriitoihin. Tällaiset erilaiset käännökset voivat aiheuttaa ongelmia erityisesti tulkille, joka joutuu antamaan käännösvastineensa hyvin nopeasti. Esimerkiksi simultaanitulkilla ei ole välttämässä aikaa edes antaa muutamaa eri vaihtoehtoa kuulijalle.
Hengellinen tulkkaus eroaa tulkkauksen tutkimuksen keskiössä olleesta tulkkauksesta niin tulkkauskulttuurin kuin sisällöllisten erityispiirteidenkin kohdalla. Sen vuoksi on erityisen kiinnostavaa tutkia juuri hengellisessä tilaisuudessa tulkkaavien käsityksiä tulkkauksesta ja tulkin esiintymisestä.
5 Tutkimuksen taustat 5.1 Tutkimusmenetelmä
Tämä pro gradu -tutkielma on laadullinen tutkimus. Tutkimuksen menetelmäksi on valittu fenomenografia, jossa tutkitaan ihmisten käsityksiä jostakin asiasta. Lisäksi tutkielmassa käytetään osittain tapaustutkimuslogiikkaa, minkä avulla pyritään selvittämään, onko haastateltujen tulkkien välillä jotakin koulutustaustasta johtuvaa eroa.
Jari Metsämuurosen (2003: 175) näkemyksen mukaan fenomenografiseen tutkimukseen kuuluu neljä eri vaihetta. Ensin tutkija kiinnittää huomiota johonkin asiaan tai käsitteeseen, josta näyttää olevan erilaisia käsityksiä. Sen jälkeen tutkija perehtyy asiaan teoreettisesti ja jäsentää siihen liittyvät näkökohdat itselleen. Tämän jälkeen tapahtuu aineistonkeruu haastattelemalla ihmisiä näistä käsityksistä. Viimeinen vaihe on analyysivaihe, jolloin tutkija luokittelee käsitykset niiden laadullisten sisältöjen perusteella. Merkityssisällöistä voidaan tehdä abstraktimpia merkitysluokkia, joiden avulla ne pyritään selittämään. Fenomenografia sopii hyvin tähän tutkielmaan, sillä tässä tutkielmassa pyritään kuvaamaan erilaisia käsityksiä, joita suviseuratulkeilla on tulkkaamisesta ja esiintymisestä sekä hengellisen ja maallisen tulkkauksen eroista.
Kuten Metsämuuronenkin kertoo, aineistonkeruu fenomenografisessa tutkimuksessa voi tapahtua esimerkiksi haastattelemalla. Tässäkin tutkielmassa aineistonkeruumenetelmäksi valittiin teemahaastattelu, sillä kuten Ruusuvuori ja Tiittulakin toteavat (2009: 22), haastattelu on tapa koota tutkimusaineistoa laajasti.
Haastattelukysymykset pyrin rakentamaan niin, että ne ohjailisivat haastateltavia mahdollisimman vähän ja haastattelujen aikana pyrin toimimaan mahdollisimman neutraalisti, kuten Ruusuvuori ja Tiittulakin suosittelevat (emt. 44–45, 51).
Haastattelu sopii tähän tutkielmaan hyvin, sillä haastattelemalla tutkija voi saada laajan ja kattavan aineiston. Haastattelussa haastateltavat voivat vapaasti kertoa omia käsityksiään, ja haastattelija pääsee heti esittämään tarkentavia, laajentavia tai ohjaavia kysymyksiä. Tällöin voidaan paremmin varmistua siitä, että haastateltavat ymmärtävät kysymykset oikein ja että haastattelijakin ymmärtää vastaukset oikein. Ruusuvuoren ja
Tiittulan (2009: 29–31) mukaan juuri laajentamalla haastattelija voi ohjata ja kannustaa haastattelevaa vastaamaan kysymykseen tutkimuksen kannalta relevanteista asioista ja auttaa haastateltavaa ymmärtämään kysymys oikein. Laajentamisessa käytetään usein arkikeskustelun keinoja, eikä haastattelua sen takia voi täysin kontrolloida.
Laajentaminen on kuitenkin tärkeää tutkimushaastattelun luotettavuuden parantamiseksi.
5.2 Haastateltavat
Haastattelin tutkimukseeni vuosina 2016 ja 2018 kuutta tulkkia. Kaikki haastattelemani tulkit tekevät vapaaehtoisuuteen perustuvaa tulkkaustyötä Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys ry:lle eli SRK:lle. Heillä kaikilla on myös kokemusta simultaanitulkkauksesta SRK:n suviseuroista.
Haastattelin neljää suomi–venäjä-tulkkia sekä yhtä viron ja yhtä ruotsin kielen tulkkia.
Ruotsin ja viron kielten tulkit olen valinnut sillä perusteella, että he molemmat ilmoittivat olevansa koulutettuja tulkkeja. Venäjän kielen tulkit taas ilmoittivat kaikki toimivansa harrastuspohjalta. Lähemmin asiaa tarkastellessani huomasin kuitenkin, että myös osalla venäjän kielen tulkeista oli joitakin käännöstieteen tai tulkkauksen opintoja tehtynä ja toisaalta nämä koulutetuiksi tulkeiksi itseään kutsuvat eivät toimineet päätoimisesti tulkkeina vaan molemmat heistä olivat opetustehtävissä yliopistossa. Kukaan haastateltavistani ei siis toiminut päätoimisena tulkkina, joskin kaksi heistä toimii ilmeisesti keikkatulkkeina jonkin verran, toinen koulutetuksi tulkiksi ilmoittautunut ja yksi itseoppinut tulkki.
Tulkki A kertoi kouluttautuneensa tulkiksi Helsingin Hanasaaressa virallisessa tulkkikoulutuksessa 1970–80-lukujen taitteessa. Tulkki B taas kertoi käyneensä puolen vuoden yliopistotason tulkkausopinnot ja olevansa Ruotsissa virallinen auktorisoitu tulkki. Venäjän kielen tulkeista taas kolmella oli joitain kieliopintoja taustalla. Tulkki C ilmoitti opiskelleensa Kouvolassa venäjän kielen ja kääntämisen kandidaatiksi, mutta hän ei kuitenkaan toiminut alalla. Tulkki D on opiskellut venäjän kieltä yliopistossa tohtorin tutkintoon asti ja ilmoitti käyneensä nuoruudessaan opintojensa aikana jollakin kääntämisen kurssilla. Tulkki E on myös lukenut maisteriksi asti pääaineenaan venäjän
kieli, tosin aikana, jolloin Suomessa ei vielä ole opetettu kääntämistä yliopistotasolla.
Tulkki F on haastatelluista tulkeista ainoa täysin itseoppinut tulkki, hän ei ole käynyt mitään virallisia kieli- tai käännöstieteen kursseja.
TAULUKKO 1. Tulkkien kokemus tulkkaamisesta Suviseuroissa sekä niiden ulkopuolella ja heidän kääntämiseen liittyvä koulutuksensa.
Kaikki haastattelemani tulkit ovat osallistuneet SRK:n järjestämään kielikoulutukseen jossain määrin joko opettajina tai oppilaina. Näin ollen kaikki haastattelemani tulkit ovat saaneet jonkinlaista koulutusta tulkkaukseen ja lisäksi he ovat verkostoituneet toisten tulkkien kanssa ja voivat vaihtaa ajatuksiaan tulkkauksesta ja kielitaidosta säännöllisesti.
Varsinaiseen käännöstieteeseen ja -tutkimukseen perustuvaan koulutukseen yksittäisiä kursseja lukuun ottamatta on osallistunut kolme tulkkia.
5.3 Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen Suviseurat 5.3.1 SRK:n suviseurojen taustaa
SRK eli Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys ry on vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen kattojärjestö, joka palvelee ja tukee paikallisten rauhanyhdistysten toimintaa. SRK:n Suviseurat on vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen talkoovoimin järjestämä hengellinen tapahtuma. Suviseurat järjestetään joka vuosi. Seuravieraat saapuvat suviseuroihin yli 30 maasta. Seurojen ohjelma koostuu lähinnä seurapuheista eli
Tulkki Tulkkauskokemus Suviseuroista
SRK:n ulkopuolinen tulkkauskokemus
Koulutus
Tulkki A yli 10 v. kohtalaisesti Hanasaaren tulkkikoulutus
Tulkki B yli 10 v. paljon Ruotsissa auktorisoitu
tulkki
Tulkki C 1 vuosi ei juurikaan kääntämisen kandidaatti Tulkki D yli 5 v. ei juurikaan filologi
Tulkki E yli 10 v. ei juurikaan filologi
Tulkki F yli 5 v. kohtalaisesti ei kielialan koulutusta
