62 T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 8 / 2 0 1 0
Mediajulkisuutta ei voi hallita, mutta siihen voi vaikuttaa
Virve Mertanen
Ulla Järvi & Tuula Vainikainen:
Asiantuntijan mukaan.
Viestintäopas media-ajan asiantuntijoille. Enostone 2010.
Kaksi viestintäalan konkaria on tarttunut ajankohtaiseen aihee- seen, kun Ulla Järvinen ja Tuula Vainikainen ovat kirjoittaneet op- paan tiedonlähteilleen eli eri alo- jen asiantuntijoille: tutkijoille, vi- ranhaltijoille ja tietonsa vaikkapa elämänkokemuksella hankkineille.
Kirjassa tarkastellaan mediavies- tintää myös tiedottajan ja toimit- tajan näkökulmista, vaikka puo- let kirjasta annetaan asiantuntijaa hyödyntävälle pohdinnalle. Tiedon jakajan roolia korostavasta paino- tuksestaan huolimatta kirjan luke- minen on opettavaista myös tiedon pyytäjille. Toimittajankin on hyvä tunnistaa asiantuntijan kanta saa- maansa julkisuuteen.
Monet kirjan havainnolliset esimerkit tulevat kirjoittajille lä- heisestä lääketieteestä. Molemmat ovat tiede- ja lääketieteen toimit- tajia, Vainikainen on myös enti- nen yliopistotiedottaja. Molemmat kirjoittajat ovat ansioituneet myös tietokirjantekijöinä. He tuntevat ai- heensa hyvin omakohtaisesti, ovat- han he median kanssa tekemisissä sekä tiedottajan, toimittajan että asiantuntijan rooleissa.
”Media tarvitsee, käyttää ja ku- luttaa asiantuntijoita aina vain enemmän, sillä yhteiskunnassa kes- kustellaan pääasiassa median väli- tyksellä”, kirjoittajat toteavat. Siksi asiantuntijoilta edellytetään vank-
koja viestintätaitoja. Tiedemaa- ilman asiantuntijoiden saamassa mediajulkisuudessa ei ole kysymys pikkuasiasta, ei tutkijoille eikä yh- teiskunnalle. Tutkijoille julkaisemi- nen on ammatissa etenemisen eh- to, puntaroidaanhan heidän osaa- mistaan juuri julkaisujen perusteel- la. Tutkimusaiheen mediassa saama tila saattaa vaikuttaa rahoitukseen, koska aihe tuntuu päättäjistä tutul- ta, tärkeältä ja ajankohtaiselta. Yh- teiskuntakin odottaa vastinetta tut- kimuksen saamalle julkiselle rahoi- tukselle. Veronmaksajilla on oikeus tietää, mihin heidän rahojaan käy- tetään.
Näihin vaatimuksiin nähden tutkijankoulutukseen liittyvä me- diataitojen opastus on täysin riittä- mätöntä, koska asiantuntijan täy- tyy hallita useita viestintäkanavia ja -lajeja. Tässä Järvi ja Vainikai- nen tulevat kirjallaan asiantuntijan avuksi. He selvittävät mediakentän toimintaa monesta näkökulmasta ja kehottavat hyödyntämään vies- tintäalan osaajien ammattitaitoa.
Kun kaikki osapuolet tuntevat tois- tensa työtehtävän ja luottavat toi- siinsa, hyvään lopputulokseen on helpompi päästä. Hyvässä loppu- tuloksessa molemmat osapuolet voittavat: asiantuntija saa viestinsä perille, ja media saa yleisöään kiin- nostavan hyvän jutun, jota se tar- vitsee elääkseen.
Yliopistoissa opastetaan tie- teen sisäiseen vuoropuheluun, jo- ka edellyttää tieteellisen julkaise- misen konventioiden ja vähintään englannin kielen suullista ja kirjal- lista hallintaa. Nykyaikana tieteen- alan sisäinen keskustelu ei vain enää riitä eivätkä sen säännöt pä- de yliopiston ulkopuolella. Tutki- jan on toimittava informaatiover- kostossa ja opittava selittämään
asiansa yleistajuisesti tieteenalansa ulkopuolisille tiedon tarvitsijoille.
Asiantuntemusta jaetaan eri kei- noin eri kohderyhmille.
Suurin osa akateemisen tut- kinnon suorittaneista työllistyy muualle kuin yliopistoon, ja silloin asiantuntijatietoa ei enää pidäkään paketoida tieteelliseen muotoon, ei medialle eikä muille tiedon käyttä- jille. Lääkärin on unohdettava la- tinansa, kun viesti kerrotaan poti- laalle. Konsultin on turha luovuttaa raporttia, jota asiakas ei kykene lu- kemaan ja josta hän ei heti sel keästi löydä keskeisiä tuloksia ja toimin- tasuosituksia. Huonosti muotoiltu lakipykälä saattaa vaarantaa kansa- laisten oikeusturvan, jos lain hen- ki ei välity tuomarin päätöksiin.
Huonot muotoilut voivat johtaa asiantuntijan nololla tavalla lehti- en palstoille. Siellä onkin viimeai- koina ruodittu muun muassa sur- keita lakiesityksiä.
Oppaan kirjoittajat muistutta- vat lukijaa, että tiedon hyödyn- tämiseen pyrkivä, yleistajuinen kirjoittaminen vaatii olennaisen asian selkeää kiteyttämistä, jos- kus yksityiskohtien rönsyjä kar- sien, ammattitermejä karttaen tai niille yleiskielisiä vastineita et sien.
Asiantuntijan on kyettävä selvit- tämään erityisalueensa perusasiat niin, että tiedottaja kykenee laati- maan niistä uutisen tiedotteeseen ja toimittaja osaa kertoa aiheesta yleisölleen. Vaikeaselkoisilla leh- distötiedotteilla ei saavuteta suur- ta yleisöä vaan toimittajan roska- kori.
TV- tai radiohaastattelussa asiantuntijan on oltava selkeä no- peasti, sillä hänen on kyettävä tii- vistämään muutamaan minuuttiin tutkimuksensa ydinasiat ja pys- tyttävä selvittämään, mitä yleises-
T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 8 / 2 0 1 0 63 ti kiinnostavaa tutkimustuloksis-
ta seuraa. Vaikka haastatteleval- ta toimittajalta on toki lupa odot- taa aiheeseen perehtymistä, hän ei voi eikä hänen kuulu tietää kai- kesta kaikkea. Kirjoittajat korosta- vat huolellisen tilanteeseen valmis- tautumisen merkityksestä ja anta- vat monta hyödyllistä muistilistaa, jotka auttavat asiantuntijaa esittä- mään asiansa selkeästi ja esiinty- mään sujuvasti.
Mitä tekee tutkija, joka tarvitsee julkisuutta tieteenalalleen, mut- ta askartelee sellaisten kysymys- ten parissa, joilla ei Helsingin Sa- nomiin ole asiaa? Mitä jos hän sel- vittäessään tutkimustaan joutuu tullakseen ymmärretyksi ensin se- lostamaan toimittajalle tutkimus- alansa 50 viimeisen vuoden keskei- set tulokset? Kuinka hän ottaa huo- mioon julkisuuden lait? Täytyykö hänen jättäytyä julkisesta keskus- telusta vai onko hänen hyväksyttä- vä mielestään epätarkka esitystapa?
Jotkut armoitetut osaavat vies- tiä vaikeistakin asioista, en väi- tä että harjoittelematta mutta eh- kä helpommin kuin toiset. He ei- vät tee tunnetuksi vain omaa tutki- mustaan vaan koko edustamaansa tieteenalaa. Esimerkiksi itse nau- tin suunnattomasti Kari Enqvistin kirjoista ja esitelmistä, vaikka mi- nulla yhteiskuntatieteilijänä ei ole kosmologian perustietoja. Ja luu- lenpa, että Enqvist on tehnyt kos- mologiaa tunnetuksi jättämällä jo- takin minulle kertomatta ja säästä- mällä toiset aiheet vain tutkijoiden väliseen pohdiskeluun. Ei hänen asemansa tutkijana ole tällaisesta julkisesta esiintymisestä kärsinyt, päinvastoin.
Järvi ja Vainikainen kertovat kirjassaan Leena Palotiestä, joka osasi hyödyntää mediaa niin, et-
tä kaikki osapuolet saivat yhteis- työstä haluamansa. Joskus Palo- tie levitti geenitutkimuksen ilosa- nomaa vaatekaapin ovet sepposen selällään. Onpa tästä vaatekaappi- journalismista mitä mieltä tahan- sa, Palotien mediataitoja on pak- ko kunnioittaa, sillä hän sai geeni- tutkimuksen suuren yleisön tietoi- suuteen.
Vaikka kirjoittajat kannusta- vat asiantuntijaa kertomaan tie- tonsa muille, he muistuttavat, että on myös hetkiä, jolloin asiantunti- jan on osattava sanoa ei: ”Kaikkiin kyselyihin ei ole pakko vastata eikä kaikkiin yhteydenottoihin tarvitse vastata heti. Tutkijallakin on oi keus tuumaustaukoon.” Selkeäsanaisia, helposti tavoitettavia asiantunti- joita saatetaan pyytää kommen- toimaan aiheita, jotka eivät kuu- lu heidän osaamisalueeseensa. Sii- henkään ei tarvitse suostua. Oman reviirin tunnistaminen ja uskolli- suus itselleen ovat myös asiantun- tijan tarvitsemaa mediaosaamista.
Kun toimittajat alkavat olla kiin- nostuneempia asiantuntijan hiuk- sista kuin hänen osaamisestaan, ei-sana kannattaa ottaa käyttöön.
Median pyöritettäväksi ei ole pak- ko alistua. ”Julkisuutta ei voi vali- ta eikä hallita, mutta siihen voi vai- kuttaa”, kirjoittajat tiivistävät aja- tustaan. ”Asiantuntija voi määritel- lä julkisuutensa rajat ja nostaa myös itse esiin ajankohtaisina ja tärkeinä pitämiään näkökulmia.”
Kun asiantuntijan ja median yh- teistyö sujuu, asiat selviävät yhteis- ymmärryksessä molempien tarpei- ta kunnioittaen. Asiantuntija tulee vastaan ja muotoilee viestinsä ylei- söä kiinnostavaan muotoon. Tie- dottaja vinkkaa toimittajalle uuti- sen mielenkiintoisesta aiheesta ja auttaa näin asiantuntijaa saamaan
yhteyden median edustajiin. Toi- mittaja tekee aiheesta jutun, joka kiinnostaa yleisöä. Kaikki luotta- vat toisiinsa. Asiantuntija saa tar- kistaa jutun ennakkoon, jos se vain on mahdollista, ja asiantuntija kun- nioittaa toimittajan journalistista oikeutta juttuunsa.
Asiantuntijan mukaan -viestin- täopas tasoittaa tietä asiantuntijan ja median välillä omalla persoonal- lisella tavallaan. On julkaisuja, joita voi lukea kuin maantietä ajaisi: suo- raa posotusta A:sta Ö:hön. Asian- tuntijan mukaan -kirjan lukemi- nen sen sijaan on kuin hyppelehti- mistä kiveltä toiselle. Kahden kir- joittajan lisäksi äänessä on pikaisen laskuni mukaan ainakin 55 nimel- tä mainittua tutkijaa, tiedottajaa ja toimittajaa, mikä tekee lukuelä- myksestä katkonaisen. Välillä on pysähdyttävä pohtimaan kommen- taattoria, sitten on palattava takai- sin kirjan kirjoittajien sanomaan.
Moniääninen vakuuttelu tuo kir- jaan uskottavuutta mutta myös jon- kin verran toistoa, koska asiantun- tijat ovat monesta asiasta jokseen- kin samaa mieltä. Minulle olisi riit- tänyt yksi sitaatti vaikkapa tutkijan imagonrakentamisen välttämättö- myydestä, nyt sain niitä useita.
Kirjassa vältetään sormi pys- tyssä paasaamista ja annetaan ti- laa lukijan omille oivalluksille. Sii- nä selvästi vierastetaan oppikirja- maisuutta ja haetaan mallia aika- kauslehtien maailmasta. Kirjassa on varsinaisen tekstin lisäksi lunt- tilistoja ja huoneentauluja, jotka tii- vistävät kirjoittajien tärkeinä pitä- miä asioita. Mukana on myös ha- vainnollistavia tapausesimerkke- jä, pitkähköjäkin. Suorat sitaatit ja ylösnostot (ns. älähdykset) pyr- kivät nekin kiinnittämään lukijan huomion kirjoittajien tärkeinä pi-
64 T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 8 / 2 0 1 0
tämiin asioihin. Erilaisia aikakaus- lehtimäisiä tekstielementtejä on jo- pa niin paljon, että kirjan ulkoasun suunnittelija tuntuu olleen pulassa sovitellessaan palasia lehteä puol- ta pienempään tilaan. Lukija oli- si hyötynyt aineiston karsimisesta, tiukemmasta jäsentelystä, johdon- mukaisemmasta visualisoinnista ja kieliasun huolellisemmasta vii- meistelystä. Olisikohan tekijöille tullut kiire saada kirja julki Turun kirjamessuilla?
Onneksi kirjan perusrakenne on kunnossa ja teksti täyttä asiaa.
Kynänkäyttäjinä kirjoittajat ovat harjaantuneita, ja siksi heidän teks- tiään on vaivatonta lukea. Suoravii- vaista asiassa etenemistä arvosta- ville lukijoille suosittelen pysyttäy- tymistä ensin vain Järven ja Vaini- kaisen kirjoittamassa leipätekstissä, itsenäisiin harmaalle pohjalle tai- tettuihin, katkoviivoilla rajattui- hin esimerkkeihin, kainalojuttui- hin ja muihin tekstinpätkiin voi – ja kannattaa – palata ensilukeman jälkeen. Kirjan loppuun on jätetty poimittavaksi vinkit viestintätaito- jensa kehittämisestä innostuneel- le lukijalle.
Kirjoittaja on valtiotieteen maisteri ja Työterveyslaitoksen kustannustoi- mittaja.
Poliittisten toimijoiden vastuun toteutuminen
Aimo Ryynänen Katrin Stein: Die
Verantwortlichkeit politischer Akteure. Jus Publicum 181. Mohr Siebeck 2009.
Monet muistanevat Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden las- keumasta maassamme aiheutunut- ta vaaraa koskevan heikon tiedotta- misen ja silloisen sisäasiainminis- teri Kaisa Raatikaisen kommen- tit poliittisen vastuun ottamisesta asiasta. Tuoreemmassa muistis- sa on vaalirahasotkun laukaisseen kansanedustaja Timo Kallin totea- mus siitä, ettei hän kansanedusta- jana ole sidottu noudattamaan la- kia, koska se ei sisällä sanktiota.
Nämä ja monet muut puheenvuo- rot ovat nostaneet esille kysymyk- siä siitä, millainen asema poliittisil- la toimijoilla on ja mitä poliittinen vastuu todellisuudessa tarkoittaa.
Onko tarpeen lisätä sääntelyä, ku- ten nyt esimerkiksi vaalirahoitus- kattojen ja -ilmoitusten muodos- sa? Vai riittääkö pelkästään se, että demokratiassa päättäjät ovat mää- räajoin vaihdettavissa?
Nämä kysymykset ovat keskus- teluttaneet myös Saksassa. Puoluei- den ylisuureen valtaan ja siitä joh- tuvaan poliittisten päättäjien ”val- lan päällä istumiseen” ja valtion te- kemiseen ”saalistuskohteeksi” on viime vuosien keskustelussa puu- tuttu arvovaltaiseltakin taholta (ks.
esim. Kanava 7/2009 s. 442–444).
Osnabrückin kunnallisoikeu den instituutissa valmistuneessa oike- ustieteellisessä tutkimuksessa Kat- rin Stein käsittelee näitä kysymyk- siä suomalaisestakin näkökulmas-
ta katsoen kiinnostavalla tavalla.
Tutkimuksessa tehdään laaja oi- keushistoriallinen katsaus poliit- tisen vastuullisuuden kehittymi- seen. Seuraavaksi huomion saavat voimassa oleva sekä kansallinen (Saksan), yhteisöoikeudellinen et- tä kansainvälisoikeudellinen sään- tely. Laajan huomion saa oikeus- poliittinen ja de lege ferenda -tar- kastelu. Tämä osuus tarjoaa ulko- maalaiselle lukijalle tutkimuksen kiinnostavimman osuuden.
Demokratiassa vastuullisuus merkitsee sitä, että poliittiset toimi- jat täyttävät tehtävänsä sekä kansan puolesta että myös sen edessä. Vas- tuullisuus asettaa poliittisten toi- mijoiden vallalle rajat. Toteutuuko tämä ja missä laajuudessa näin on, riippuu siitä, miten poliittinen valta legitimoidaan ja määritellään. Po- liittisten toimijoiden henkilökoh- taista vastuuta koskeva ajattelu joh- taa perustavaa laatua oleviin valtio- teoreettisiin kysymyksiin. Niihin on eri aikakausina annettu erilai- set vastaukset.
Kirjoittaja aloittaa toteamal- la, että ”vastuullisten” perääminen poliittisista virheistä jää usein tur- haksi. Tämä on kuitenkin erikoista, sillä oikeusjärjestys ei tänä päivä- nä tunne mitään poliittista toimijaa vailla vastuuta. Jokaisen poliittisen toimijan on vastattava toiminnas- taan. Sen sijaan vähemmän yksise- litteistä on se, mistä, kenen edessä ja millaisin seuraamuksin poliitti- set toimijat ovat vastuullisia. Yk- si syy tälle on siinä, että epämää- räisen vastuun tai vastuullisuuden käsitteiden käyttämiseen kytkey- tyy erilaisia merkityksiä. Sitä kaut- ta herätetään myös erilaisia odo- tuksia. Siksi säännönmukaisesti poliittisten skandaalien yhteydes- sä poliittisiin toimijoihin kohdis-
